Kansalaisaloite

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Dieetit puntarissa

*
Kirjoitettu 15.3.2008, lisää tekstiä tullut 18.3.2008, 24.3.2008, 1.4.2008, 7.4.2008 ja 15.4.2008.

(15.4.2008) Kisa on ratkennut!

Dieetit puntarissa ohjelman ensimmäisen erän voitti Kari Grönthal, joka noudatti sellaista dieettiä jossa karsitaan pois alkoholi ja roskaruoka. Tilalle tulee aito suomalainen kotiruoka. Hienoa!

Toinen sija jaettiin kaikkien muiden osallistujien kesken. Surkeasti viimeiseksi jäänyt lääkäri Martti Vastamäki sai paljon kehuja. Tämä kuuluu asiaan, että virallisterveellistä linjausta Suomessa kehutaan, on tulos sitten miten surkea tahansa. Hän noudatti lautasmallia ja virallisia suomalaisia ravitsemussuosituksia ja jäi kisassa viimeiseksi laihtumistulosta arvioitaessa. Suurena ihmeenä pidän sitä, että hän pärjäsi näinkin hyvin. Onhan tavallisten suomalaisten tiedossa, että kuolettavan tylsän lautasmallin myötä on erittäin vaikea laihtua! Hyvä Martti kun sinnikkäästi yritit.

Hiilihydraattitietoista ruokavaliota noudattanut Haka Kekäläinen tuli kisassa ihan aidosti toiseksi. Hän ei ehkä noudattanut tätä ruokavaliota ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Olisin mieluusti nähnyt, että ohjelman asiantuntijat eivät olisi syyllistäneet häntä rasvojen syönnistä. Se on osa tätä dieettiä. Hieno juttu kun kaikesta pelottelusta huolimatta Haka pärjäsi näin hyvin ja "rasvailoittelusta" huolimatta eivät kolesteroliarvot nousseet! Näinhän se toimii aidossa elämässäkin. Minun luonani käyneet hiilihydraattitietoisuuteen retkahtaneet asiakkaat sanovat aivan samaa: "hyvä" HDL-kolesteroli on noussut, "huono" LDL-kolesteroli joillakin laskenut, joillakin noussut, joillakin pysynyt paikallaan. Sen sijaan kaikilla hiilihydraattitietoisilla on veren triglyseridiarvot parantuneet!

Johanna (delfiininainen) kamppaili urheasti suurten hiilihydraattiannostensa ja älyttömän alas vedetyn ravintorasvansa kanssa ja liikuntakielteisyys oli onneksi hieman lieventynyt. Johannan painon alentuminen tulee juuri tästä liikuntamäärän noususta. Ruokavalio, jota hän noudatti, on kyllä aivan kohtuuttoman orjuuttava: paljon hiilihydraatteja ja rasvat niin vähiin kuin mahdollista. Sopii huippu-urheilijalle, mutta ei tavalliselle pulliaiselle!

Ohjelman suurin sankari on kuitenkin Jezina "pussidieetti" Kärkkäinen, joka urheasti pilasi 5 kk elämästään noiden älyttömien laihdutuksessa käytettävien lisäravinteiden parissa! Hyvät ihmiset, jotka luette tätä blogiani, luvatkaa, että ette milloinkaan sorru noihin Nutriletteihin! Olkoon tämä telkkarissa esitetty viihdeohjelma tarpeeksi suurena varoituksena. Jezina sanoi, että hän ei ikinä enää niitä pussidieettejä käytä jos ei ole ihan pakko. Ei niillä saavuteta pysyviä elämäntavan muutoksia, vaan niillä tuetaan sitä todella epäterveellistä painon jojo-ilmiötä, eli paino nousee ja laskee.


Ohjelma jatkuu (huokaus!) ja me saamme tavata jatkossakin nämä laihduttajat. Onko paino pysynyt kurissa?

Tässä vielä lopuksi kunniataulukko järjestettynä painonpudotustuloksen mukaan:

Kari -14 kg (alkoholi ja roskaruoka pois, tilalle paljon kunnon kotiruokaa ja liikuntaa)
Haka -13 kg (hiilihydraatit vähemmälle ja tilalle paljon kasviksia ja rasvaa)
Jezina -10 kg (pussidieettiä niin kauan kuin mahdollista, ei hyvä ratkaisu! Urhea kilpailija!)
Johanna -9 kg (paljon hiilihydraatteja ja vähän rasvaa, tulokset saavutettu liikuntapanoksella)
Martti -8 kg (lautasmalli, se virallinen ruokavalio, hämmästyttävän hyvä tulos!)

YLE Teemalla
on näköjään alkanut painonhallintaan liittyvä ohjelma. Dieetit puntarissa -ohjelmasarjassa seurataan kevään aikana viiden ihmisen kamppailua kiloja vastaan. Ohjelmaa voi katsoa YLE Areenalta. Esittelyjakso on jo esitetty 10.3.2008 ja seuraavassa osassa (17.3.2008) saimme nähdä miten kilpailijat ovat päässeet alkuun. 24.3.2008 ohjelmasta esitettiin jakso numero 3, joka valitettavasti oli kovin tylsää katsottavaa. Älkää lukeko minun kommenttejani - harmistutte niistä. Keksikää maanantai-illoiksi muuta parempaa tekemistä. Neljäs jakso (31.3.2008) oli jopa latinalaistanssin ja aivan älyttömän meditatiivisen syömisen kera tarjottu lisäannos tylsyyttä. Come on - painonhallinta ei oikeasti ole tällaista! Olemme nyt (7.4.2008) nähneet viidennen jakson, jolloin laihduttajilla on 4 kk dieettiä takana. Jakso oli jonkin verran pirteämmin toteutettu ruoanlaittoineen ja kuntopyöräosuuksineen (uima-altaassa!).

Ohjelma on periaatteessa ihan kiinnostava. Oma suosikkini voisi olla rokkaava pappi, joka lähtee toteuttamaan sitä minunkin suosittelemaa hiilihydraattitietoista ruokavaliota. Uskoisin kuitenkin delfiinikouluttajan pärjäävän kisassa parhaiten. Onhan hänellä ollut ongelmana ruoan ahmimisesta johtuva paha ylipaino. Hän jaksaa todennäköisesti ohjelmasarjan ajaksi motivoitua ruokavalionsa järkeistämiseen, vaikka hänelle suositeltiinkin yllättäen erittäin runsashiilihydraattista ja vähärasvaista ruokavaliota. Lähihoitajaa käy sääliksi, sillä hän noudattaa ateriankorvikkeita hyödyntävää VLCD-dieettiä. Rallikuskin pitää korjata muutama ongelmakohta ruokavaliossaan: vähemmän alkoholia ja pikaruokaa. Erinomaisen hyviä ohjeita hän on saanut, pidetään hänelle peukkuja!

Kyse on kuitenkin tässä tapauksessa viihdeohjelmasta, jossa voi tapahtua jotain yllättävääkin. Voi olla, että virallisterveelliselle ruokavaliolle pantu lääkäri kuitenkin lopulta voittaa. Noudattaahan hän sitä kaikkein vankimmin tutkittua ruokavaliosuositusta. Seurataan ohjelmasarjaa jännityksellä!

******************************************************

Toinen osa on nyt katsottu jälkikäteen YLE Areenasta 18.3.2008. Miten laihduttajilla homma on lähtenyt alkuun?

Lähihoitaja Jezinaa käy kyllä kovasti sääliksi. Viikko pelkästään noilla Nutriletin litkuilla masentaa kenet tahansa. Sellaista jatkuvaa nälkää vastaan kamppailua. Väsyttää, sanoo Jezina. Kilot ovat kuitenkin lupaavasti karisseet (- 5 kg), mutta miten riittää motivaatiota jatkaa noiden ateriakorvikkeiden parissa?

Lääkäri Martin noudattama ruokaympyrään perustuva ruokavalio sai odotetun paljon näkyvyyttä ohjelmassa. Onhan se kaikkein eniten tutkittu ruokavalio. Kiloja on karissut lupaavasti 5 kilon verran. Hyvä Martti!

Hevirockpappi Haka noudattaa hiilihydraattitietoista ruokavaliota. Hän on innostunut japanilaisruoasta ja hän jättää viisaasti pois siitä tuon riisin. Leipää kuluu myös vähemmän. Vihanneksia enemmän, niin kuin asiaan kuuluukin. Ravitsemusterapeutti on niin alan oppikirjojen sokaisema, että höpöttää niistä juustoista ihan sekavia. Se on nyt kertakaikkiaan niin, että Hakalle kuuluvat ne kaikkein rasvaisimmat juustot. Se on osa ruokavaliota. Pappi on odotetun hyvin pärjännyt kisassa (- 5 kg) ja kolesteroliarvoissa ei ole huomauttamista.

Varsinaisen yllätyksen tarjoaa tässä vaiheessa delfiinikouluttaja Johanna. Hän on pudottanut kaikkein vähiten kiloja (- 3 kg) ja yllättäen hänen kolesteroliarvoistaan on ohjelman lääkäri todella huolestunut. Ja tämä yllättävä veren rasvojen heikentyminen on Johannalla syntynyt kun hän on karsinut ruokavaliostaan pois rasvat ja syö hyvin runsaasti hiilihydraatteja! Ehkä nyt Suomen kansa tajuaa miten monimutkainen yhteys ravinnon ja veren kolesteroliarvojen välillä vallitsee? Rasvaista ruokaa voi kohtuullisesti syödä. Siitä ei kolesteroli nouse. Kolesteroli ja varsinkin veren triglyseridit voivat nousta liian runsailla hiilihydraateilla.

Rallikuski Kari Grönthalilla menee hyvin. Hänellä on pysynyt alkoholinkäyttö vähäisenä ja nykyään hän syö kotiruokaa pikaruoan sijaan. Erinomaista! Lisääntyneen liikuntapanoksen myötä kilot ovat karisseet ihan mukavasti (- 4 kg).

******************************************************

Ohjelmasarjan kolmannessa osassa ei oikein ollut päätä eikä häntää. Tylsällä tavalla syyllistettiin muutamaa kilpailijaa pienistä repsahduksista, pelleiltiin jonkin eksoottisen itämaisen liikuntalajin parissa ja jatkettiin asenteellista tiedon purkamista. Kohtuuttoman paljon sapiskaa sai hevipappi syötyään dominokeksejä. Luulisi häntä jo harmittavan moisen pelleilyn katsominen TV:stä. Martti on jostain käsittämättömästä syystä luopunut voista ja täysmaidosta.

Osallistujien kuntoa testattiin. Onkohan tuhdissa kunnossa olevien painonpudottajien kuntokäyrien tuijottelu jotain yleistä kansanhuvia? Ei minun mielestäni. Nolostutti vietävästi tällainen pelleily.

Harmittaa sen verran paljon ohjelman köykäinen anti, että tyydyn mainitsemaan tässä vain painonpudotuksen tämänhetkisen tilanteen:

Haka -8 kg
Kari -8 kg
Jezina -7 kg
Johanna -6 kg
Martti -4 kg

Neljännen jakson anti jäi taas harmillisen köykäiseksi. Ehkä yllättävin tieto oli älyttömän alas rasvat tiputtaneen Johannan kolesteroliarvojen huonontuminen. Ehkä ruoalla todellakin on jotain merkitystä veren kolesteroliarvoihin. Tosin ei niin, että paljon rasvaa sisältävä ruoka lisäisi kolesteroliarvoja, vaan siten, että aivan älyttömän vähärasvainen ruoka nostaa kolesteroliarvoja kun maksan oma rasvantuotanto lisääntyy. Viisautta lienee syödä rasvaa sen verran kuin ruoassa normaalisti on. Tuntuu myös aika pahalta pakottaa koehenkilöt liikkumaan, vaikka se ei ollenkaan kiinnosta. Todennäköisesti liikunnasta ei tällä tavalla tule osa pysyvää elämäntapamuutosta. Liikunnan pitää olla hauskaa! Hakan soveltama hiilihydraattitietoinen ruokavalio ei saa kovin paljon näkyvyyttä ohjelmassa ja olisi syytä jo lopettaa se nipottelu niistä rasvaisista juustoista. Ne kuuluvat dieettiin. Niillä pysyy kolesterolit kunnossa ja paino kurissa.

Painonpudotuksen tämänhetkisen tilanteen pistän tähän (3 kk dieetin aloittamisen jälkeen):

Haka -9 kg
Kari -8 kg
Jezina -7 kg
Martti -7 kg
Johanna -6 kg

Viidennen jakson aikana selvisi rokkaavan papin suhteen se, että hänen kolesteroliarvonsa pysyvät oikein hyvinä rasvaisen ruokansa ansiosta. Pappi voitti myös leikkimielisen kokkisodan. Jezina on tavattoman kyllästynyt dieettiinsä. Sen ymmärtää. Martin mielestä ruokaympyrän noudattaminen on hyvä juttu, mutta sitä on niin vaikea noudattaa. Karilla, joka on laihduttanut eniten, veren rasvat ovat edelleen koholla ja kovasti ohjelmasarjan lääkäri olisi hänelle statiineja suosittelemassa.

Painonpudotuksen tämänhetkisen tilanteen pistän tähän (4 kk dieetin aloittamisen jälkeen):

Kari -11 kg
Haka -10 kg
Jezina -8 kg
Martti -7 kg
Johanna -7 kg

Kilpailijat noudattavat seuraavia dieettejä:
Martti Vastamäki (lääkäri): suomalaisiin ravitsemussuosituksiin perustuva dieetti
Haka Kekäläinen (hevirockipappi): hiilihydraattitietoinen dieetti
Jezina Kärkkäinen (lähihoitaja): ateriankorvikkeita hyödyntävä dieetti
Kari Grönthal (rallikuski): yhden tai useamman ongelmakohdan muuttaminen ruokavaliossa
Johanna Kuuluvainen (delfiinikouluttaja): vähärasvainen dieetti

16 kommenttia:

  1. Ohjelma on kiinnostava, mutta asiantuntijat jäävät ohjelmassa aika hassusti taka-alalle. Varsinkin tuosta psykologista jää aika outo vaikutelma. Toivon sympaattisen tuntuisen papin voittavan tuon kisan. Samalla voittaisi se sinun kovasti hehkuttama hiilihydraattitietoinen ruokavalio.

    Mökkihöperö

    VastaaPoista
  2. Minusta on outoa "toivoa" kenenkään puolesta tällaisessa asiassa. Tai siis, minä toivon, että kaikille käy hyvin. Tässä ravintokeskustelussa tuntuu usein olevan tärkeämpää olla oikeassa, hinnalla millä hyvänsä, kuin saada oikeasti tuloksia aikaan.

    Toki fanaatikot uskovat, että ne ovat sama asia, mutta toivottavasti blogin pitäjä ei ole sellainen! Ei ainakaan ennen ollut.

    Sivumennen sanoen: Vähärasvaisen ruokavalion huono menestys ja rasva-arvojen heikkeneminen ei yllätä, koska näkyvä rasva (jota on helppo karsia) on nähtävästi terveellisempää kuin se, jota on vaikeampi karsia.

    VastaaPoista
  3. Tiedemies, en ole fanaatikko. Yritän eläytyä ohjelman mukaisiin tunnelmiin blogikirjoituksessani. Lue kommenttejani lähinnä huumorin pilke silmäkulmassa. Käsittääkseni on kyse lähinnä viihdeohjelmasta.

    Minun luonani käy runsaasti laihduttajia. Ei minulle tulisi mieleen hehkuttaa heidän puolestaan tällä tavalla. Lähes kaikki dieetit toimivat, jos niitä jaksaa noudattaa. Laihdutustuloksen pysyvyys on se suurin ongelma! Noin 95 prosentilla ihmisistä paino palaa jo vuodessa alkuperäisiin lukemiin (korkojen kanssa)! Urheilijoilla pitkäaikaistulokset ovat parempia.

    VastaaPoista
  4. Minulla oli tilaisuus vasta tänään katsoa sarjan ensimmäinen osa. On osattu tehdä oikein kuivakka ja asiallinen ohjelma. Minusta kaikkein turhin ihminen näyttää olevan ohjelman juontaja, joka ei näytä liittyvän laihduttajien projektiin millään tavalla.

    Luultavasti ihmisten henk.koht. asiat on päätetty jättää ohjelman ulkopuolelle. Siksi asiantuntijat ovat varmaan vähän taustalla.

    VastaaPoista
  5. Juontaja on todella ärsyttävä tyyppi! Nuo viisi laihduttajaa ovat todella sympaattisen oloisia. Asiantuntijat jäävät aika vähälle huomiolle. Ehkä myöhäisemmässä vaiheessa heidän roolinsa korostuu. Käydäänkö jossakin netissä tästä ohjelmasta keskustelua? Olisi kiva tietää mkitä muut ajattelevat ohjelmasta.

    Seija

    VastaaPoista
  6. Hei vaan sohvaperunat!
    Katsoin ohjelmaa ensimmäisen kerran ja kaikki sympatiat delfiini-tädille, liikkeelle lähtö on kaikkein vaikeinta.. Itse olen vuoden alusta laihduttanut ruokavalion ja liikunnan avulla lähes 15 kiloa ja voin sanoa, että helvetti on keksitty; kuntosalin muodossa. Minulle laihtuminen luonnistuu parhaiten liikunnan kautta, mutta olen myös tarkkaillut syömisiäni. Pidän "karkkipäivän" joka sunnuntai, ettei mene liian vaikeaksi (askeesi ei hyvästä). Olkaa kilttejä itsellenne ja muistakaa huumori! Kevätterveisin Tiina -64

    VastaaPoista
  7. Hienoa Tiina. Olennaista on löytää se oma tie tuossa laihdutusviidakossa. Lyhyen kuvauksesi perusteella olet löytänyt perille pysyvään elämäntapamuutokseen. TV-ohjelman jatko-osissa toivon mukaan paneudutaan paremmin ruokavalioiden vertailuun. Itse uskon vahvasti liikuntadieettiin.

    Karkkipäivä on ihan hyvä idea, tosin sekään ei kaikille sovi.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vielä Christerille kun hän analysoi meille tämän ohjelman sisällön. Olen ihan samaa mieltä Christerin kanssa.

    Mökkihöperö

    VastaaPoista
  9. Kiitos Mökkihöperö taas kommentista. Minun mielestäni tämän ohjelmaosuuden paras osa oli juuri tämä viimeinen 6. osa. Tylsästi toteutettu ohjelma ryhdistäytyi lopuksi siinä määrin, että yleisöllä ehkä on mielenkiintoa seurata vielä jatko-osiakin.

    Tosi upeaa kun Kari voitti kisan täpärästi ennen Hakaa!

    VastaaPoista
  10. Olisi mielenkiintoista nähdä kuinka heppujen paino kehittyy ruokavalion lopettamisen jälkeen.

    Meikäläinen on rajoittanut hiilareita 10 kk ja painoa on pudonnut n. 15 kg. "Laihdutuskuuria" en tosin ole vielä aloittanut. Siinä määrin helppoa tämä on. Ei toden totta tarvitse pinnistellä. En ymmärrä kuinka joku voi olla monta kuukautta kitu rasvaa linjalla. Epäterveellistä, mutta tahdonvoiman suorituksena ihailtavaa. Jokseenkin sama kuin olisi kuukausikaupalla krapulassa. En toivoisi moista kidutusta kenellekään.

    Ja niin ikään: meikän LDL on parantunut, HDL on parantunut, triglyseridit parantuneet. Tämä viime kesäkuun jälkeen, kun vaihdoin margariinin voihin, lisäsin kanamunia, lisäsin hedelmiä ja vihanneksia. Jätin käytännöllisesti katsoen kokonaan pois riisin, perunan ja pastan. Vähensin leipää.

    Missäs ne kananmunan ja voin verisuonen tukkijat ovat ??

    VastaaPoista
  11. Olet Sami Uusitalo erinomainen esimerkki siitä, että hiilihydraattitietoisuus toimii.

    Tässä voi vielä mennä kauankin aikaa kunnes hiilihydraatteja rajoittava ja rasvoja suosiva linjaus lyö itsensä läpi Suomessa. Mikään ei kuitenkaan estä aloittamasta jo nyt tuon toimivan ruokavalion parissa.

    Turha odottaa KTL:n ja MMM:n ym. virallisen lipun alla seilaavien laivojen kääntymistä. Karille ajaneet laivat eivät kääntyile! Ne pysyvät paikallaan kunnes vakuuttavan näytön edessä nuo vuotavat laivat saadaan hinattua kotisatamaan (terveen maalaisjärjen luo), saadaan korjattua ja sitten kurssin käännyttyä ei enää pamauteta laivaa karille.

    Lopuksi kaupallinen tiedotus (älä lue jos sinua inhottaa kaikki mainostaminen):

    Ohjeita odotusaikana (ennen kuin laiva kääntyy) voit saada vaikkapa minulta. Yhteydenotto tapahtuu mieluusti sähköpostilla; christer.sundqvist(@)ravintokirja.fi tai christer.sundqvist(@)wakkanet.fi. Sovitaan aika ja ryhdytään hommiin. Tarvittaessa joku asiakkaistani voi tulla kertomaan oman tarinansa jos et minun sanojani usko.

    VastaaPoista
  12. Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta blogista. Olen seuraillut sitä nyt jonkin aikaa, mutta kommentoinnin olen jättänyt tähän asti vähemmälle. Mutta nyt on pakko kirjoittaa muutama komentti. Minä en ole ravitsemuksen asiantuntija, joten ei lähde viittauksia ja "faktatkin" ovat suureksi osaksi jostain tarttuneita mutuja. Eli saatan olla ihan hakoteillä...

    1. Minä vähän aavistelin ohjelmasarjan alkaessa, että Kari laihtuu eniten. Dieetin noudattaminen lienee kaikkien dieettien kohdalla onnistumisen kannalta oleellista. Tätä dieettiä lienee näistä helpoin noudattaa. Onneksi olkoon Karille.

    2. Luulen, että sinä vähän ylikorostat liikunnan merkitystä Johannan laihtumisessa. 9 kg pois liikunnalla vaatii kuitenkin aika paljon ja säännöllistä liikuntaa. Vyötäröllä olevassa rasvassa taitaa olla 7000 kcal/kg(??). Tästä laskemalla esimerkiksi 400kcal/h kulutuksella(400kcal tunnissa on kai sen verran paljon, että siihen olettaa sisältyvän myös liikunnan takia lisääntyvä muu energian kulutus??) saadaan, että Johannan olisi pitänyt liikkua 157h, eli 8h per viikko. Joka on varmaan melkein 3-4(arvaus)kertaa enemmän kuin Johanna oikeasti lisäsi liikuntaa, eli kyllä dieetissä on jotain hyvää ollut...

    Miksi Johanna sitten laihtui? Minä luulen(arvaan), että syy löytyy dieetistä, tosin ei rasvojen pois jättämisestä. Ohjelman kotisivuilta lainattua:"Hiilihydraattien osuus vähärasvaisessa dieetissä on vähän suurempi kuin suomalaisten ravitsemussuositusten mukaisessa dieetissä. Hiilihydraattien lähteistä suositaan kasviksia, hedelmiä ja runsaskuituisia täysjyväviljatuotteita."

    Minusta liikunnan lisäämistä tärkeämpi syy Johannan laihtumiseen on, että hän lisäsi kasvisten ja täysjyväviljan syöntiä ja samalla hänen huomaamattaan vähensi "puhtaiden" hiilihydraattien(makaronit, riisit , viinerit, etc) syöntiä. Todennäköisesti hän myös muutti ateriarytmiään ja vähensi napostelua ja muuta. Liikunta toi tulokseen sitten ne viimeiset kilot.

    3. Luulen, että Martin dieetti muistutti todellisuudessa enemmän Karin dieettiä kuin suomalaisten ravitsemus suositusten mukaista ruokavaliota. Hän vaihtoi töissä pullat sämpylöihin, söi sitten kotona perusruokaa ja liikkui enemmän(ainakin niitä portaita kovasti esiteltiin). Tällähän sitä jo tuon kokoinen mies laihtuu. Tämä epäily johtuu siitä, että viimeisessä jaksossa sanottiin, että "Martti ei ehkä ottanut dieettiä tarpeeksi vakavasti", joka kyllä kuullostaa vähän siltä, että dieettiä ei hirveästi noudatettu.

    4. Kaikkien dieetteihin taisi käytännössä sisältyä kasviksien syömisen lisääntyminen. Lisäksi kaikkia dieettejen kohdalla napostelusta ja tunne/tilanne syömisestä pyrittiin pääsemään eroon säännöllisellä ruokarytmillä ja jopa psykologin neuvoilla. Eikö näissä kahdessa neuvossa ole jo aika hyvä pohja laihtumiselle?

    -Oskari

    VastaaPoista
  13. Oskari kirjoittaa asiaa!

    Johannan laihtuminen on todennäköisesti ravitsemuksen ja liikunnan ansiota. Täytyy muistaa liikunnasta sellainen yksinkertainen juttu, että liikuntaan tottumaton kuluttaa enemmän energiaa kuin liikuntaan tottunut. Tämä johtuu enemmän liikkuneen paremmasta suoritustekniikasta ja kevyemmästä olemuksesta. Monella liikuntaan tottumattomalle jää perusaineenvaihdunta pitempään koholle liikuntasuorituksen jälkeen (omia havaintoja, 2004-2008). Kun esimerkiksi liikuntadieettiäni noudattanut X.X. ryhtyi liikkumaan hän oli niin painava ja kulmikas liikkeissään, että energiaa kului tosi paljon vain sen takia liikuntasuorituksen aikana. Taulukoista nappaamasi tietoa liikunnan rasittavuudesta pitää siis vain osittain paikkaansa. Painon pudotus oli X.X.:llä tosi nopeaa (5-7 kg kuukaudessa). Muita muutoksia ei tehty. Kunnon kohentuessa ja suoritustekniikan parantuessa painon putoaminen lähes pysähtyi (1-3 kg kuukaudessa). Lisää puhtia haettiin siten ruokavalion puolelta. Tällä hetkellä X.X. on normaalipainoinen ja paino on pysynyt kurissa.

    Erinomaisia kommentteja tuli sinulta Oskari!

    VastaaPoista
  14. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä laihduttajien ruoka- ja liikuntapäiväkirjoja (jos sellaisia pitivät), niin olisi nähnyt, mitä todellisuudessa tekivät. Ei siellä kaikki suinkaan määrätyn dieettinsä mukaan eläneet. Vasta kun totuuden tietäisi, voisi arvioida, mitkä tekijät ehkä oikeasti ovat vaikuttaneet.

    Haka esim. veti paketillisen dominokeksejä (tosi hiilaritietoista!) tuosta noin vain, ja näkyipä olutkin hepulle edelleen maittavan. -Et sitten mitattua lihasmassan katoamista häneltä kommentoinut; muillahan moista ei tapahtunut?

    Johanna valitteli elimistönsä huutavan rasvaa (mitä en ihmettele). Mutta lisäsikö hän sitten rasvan määrää tietoisesti, vai sinnittelikö dieettinsä mukaisesti, ehkä välillä roskaruokaan repsahdellen? -Sanot, että hänen rasva-arvonsa huononivat dieetin aikana; minä muistelen, että ne pysyivät ihan yhtä huonoina kuin ennenkin olivat. Hävitin juuri ohjelman jaksot boxista, joten en voi enää tarkistaa asiaa.

    Haka ja Kari myös lisäsivät liikuntaa; miksi sinusta vain Johannan painonpudotus olisi ollut ennen muuta liikunnasta kiinni, ja noilla kahdella muulla ruokavaliosta?

    Itse en oikein jaksa hiilariteoriaan uskoa sen jälkeen, kun puoli vuotta koetin laihtua vähähiilarisella ja erittäin rasvaisella dieetillä. Nälkä ei ollut eikä suurempia hiilarihimojakaan enkä repsahdellut, mutta en myöskään laihtunut yhtä ainutta kiloa...

    VastaaPoista
  15. Anonyymi arvostelee tapaani uutisoida Dieetit puntarissa -ohjelmaa. Siihen hänellä on täysi oikeus. Ohjelma oli niin huonosti toteutettu, että ohjelmasta mahdollisesti jotain irti saamani tieto todennäköisesti on aika arvotonta. En tiedä mitä mieltä on jatkaa tätä keskustelua. Ohjelma oli huono. (piste)

    VastaaPoista