torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Myönnän olleeni väärässä

*
Minulla on ollut harvinaisen kehittävä kirjeenvaihto
erään asiakkaani kanssa. Olemme rehellisesti pohtineet sitä mikä sai asiakkaan vähentämään hiilihydraatteja ja syömään enemmän rasvaa. Mikä ihme sai minut muuttamaan mielipidettäni hiilihydraattitietoisen ruokavalion (vähähiilihydraattinen dieetti) suhteen myönteisemmäksi? Kyllä se on ollut itse näkemäni hyvät tulokset asiakaskunnassani, joita aluksi otin vastaan hyvin vastahakoisesti ja niille kovin vähäisiä toiveita antaen. Itse olen sitä mieltä, että kirjeenvaihtomme toistaiseksi paras anti on tämä kappale:

Mikään ei edusta niin suurta henkistä kehitystä kuin myöntää olleensa väärässä. Ihmiskunnalla niin moni asia saa vakaumuksellisen uskon ja "vähän rasvaa" ideologialle kävi juuri näin. Koko länsimaisen demokratian ja tieteen periaatteet jäivät taka-alalle. Kyseenalaistaminen unohtui.

Pistän tämän tähän näkyville, sillä käytän sitä erään tulevan luennon aikana. Älykkäät lauseet joudun ajamaan sisään pääkoppaani kovalla treenaamisella. Kun nyt näen tuon ajatuksen riittävän monta kertaa, osaan sen tarjota riittävän vakuuttavasti vaativalle yleisölleni.

Vuorenvarma olen iät ja ajat ollut siitä, että rasva on vaarallista. Olen potenut huonoa omatuntoa kun kaikesta virallisesta valistuksesta huolimatta olen voileipäni päälle pistänyt voita, juonut rasvaista maitoa ja rakastanut rasvaisia juustoja. Monet lääkärit, ravitsemusterapeutit ja opettajat ovat automaatin tapaan toistaneet varoituksen sanansa rasvasta ja kolesterolista ja suosineet sitä vähärasvaista ideologiaansa. Käytin itse kaksi vuotta elämästäni tutkiakseni miten vakaalla pohjalla tieteellisesti on ajatus rasvojen turmiollisesta vaikutuksesta terveyteemme. Yllätyin kovasti kun tutkimusnäyttö jäi niin tavattoman heiveröiseksi. Vakuuttavalla tavalla esiintyvä asiantuntija, joka varoittaa rasvojen vaaroista, ei takuulla ole lukenut tieteellistä kirjallisuutta laajapohjaisesti.

Älä käytä elämästäsi edes kaksi vuotta oppiaksesi kyseenalaistamaan tutkimusnäyttöjä rasvojen terveysvaikutuksista. Jos ravintorasvoilla jotain vaikutusta on elimistöllemme, niin ne ovat pääsääntöisesti edullisia. Kyseenalaista jo tänään tutkimusnäyttö rasvojen terveyshaittojen suhteen. Kun joku seuraavan kerran sanoo kananmunan kohottavan kolesterolia, täysmaidon tukkivan verisuonet, meijerivoin pysäyttävän sydämiä tai jotakin muuta hassua, tee silloin näin: Kysy asiantuntijalta mikä on se yksittäinen tutkimus, joka antoi aihetta moiselle ajatukselle.

Minun oli hyvin vaikea löytää tutkimustöitä, joissa tämä rasvojen terveyttä nakertava vaikutus on selvästi osoitettu. Yleensä löytyy niitä meta-analyyseja ja muita selvityksiä, joissa on koottu yhteen suuri määrä tutkimuksia. Kuvitelkaa: Voita pidetään epäterveellisempänä kuin margariinia, mutta sellaista tutkimusta ei ole jossa suurelle määrälle ihmisiä on syötetty voita tai margariinia pitkiä aikoja ja katsottu mikä ryhmä pysyy terveempänä?

Lähiaikoina monella tutkijalla, lääkärillä, ravitsemusterapeutilla jne. on edessä tiukkoja aikoja. Ilmiselvästi johtavassa asemassa olevilla on tarvetta uudelleenarviointiin. On opittava arvioimaan mikä on terveysdogmin toistoa, mikä pohjautuu tutkittuun tietoon. Henkeen ja vereen kolesterolihypoteesia puolusteleva lääkäri ei ole mikään harvinaisuus, mutta kuinka moni lääkäri on lukenut noita alkuperäistutkimuksia tai tutkimuksia joissa saadaan aivan päinvastaista tutkimusnäyttöä?

Kyseenalaistamisterveisin, christer

5 kommenttia:

  1. Hei Christer!

    Luin tämän toiseenkin kertaan ja varmaankin luen vielä uudelleenkin - kunhan olen nukkunut yön yli.

    Olen erittäin ilahtunut tästä kirjoituksesta.

    Tiedän että tie tähän pisteeseen ei ollut helppo, ei kivuton eikä varmasti ole jatkossakaan.

    Kuitenkin kuten uskot, uskoo moni muukin että käsitys terveellisestä ravinnosta on lähtenyt hitaasen mutta vääjäämättömään muutokseen ja mikä parasta teoriat tukevat hyvin käytännössä havaittavaa - Vai pitikö se sanoa toisin päin ;)


    Arvostan suuresti ylläolevia sanojasi, tuota julkista, rehellistä ja rohkeaa sekä avointa tunnustustasi.

    Tästä on hyvä jatkaa!

    Pappa

    VastaaPoista
  2. Hei Pappa. Vaikea sanoa mikä merkitys tällä avautumisellani on. Taidat olla se Pappa sieltä karppifoorumista, joka sait aikaan raivokohtauksia minussa. Meidän ajatusmaailmamme törmäsivät toisiinsa aika pahasti. Ei hämminki ole kovinkaan paha kuitenkaan. Tällaista akateemisten seassa kekkuloivaa pitää juuri noin "opettaa" ja "ojentaa". Se vei minut tarkistusmatkalle sekopäiseksi luulemiini ajatuskuvioihisi. Niitä nyt jälkeenpäin tarkastellen, voin tehdä lisämyönnytyksen. On sinulla raaka taktiikka, mutta oikeassa olit höpötyksinesi ja varsin hyvin tunnet biokemiasi! Kiitos vaan mielenkiintoisista sanankäänteistä matkan varrella.

    Sankaritekoja ovat tehneet asiakkaani, jotka ovat onnistuneet kääntämään ajatusmaailmani hiilihydraattitietoisuuden suuntaan.

    Luentokeikoilleni tämä avoimuus voi tehdä hallaa.

    terveisin, christer

    VastaaPoista
  3. "Luentokeikoilleni tämä avoimuus voi tehdä hallaa."

    Tämä kommenttisi kuvastaa mitä parhaimmalla tavalla voimassa olevan "vähän rasvaa" linjan uskonnollista luonnetta. Kyseenalaistamista ei sallita.

    VastaaPoista
  4. Hei Chister
    Luin todella ilahtuneena tämän rasvatun tunnustuksen! Tuo vaatii mieheltä jo, kröhöm, no sitä : D. Joudut varmasti melkoiseen ryöpytykseen viralliselta taholta. Lohdutukseksi voin sanoa että todennäköisesti maine kasvaa. Ja onhan se mukava jossain vaiheessa todeta että näinhän minä olen sanonut jo kymmenen vuotta sitten.Oikein hyvää kevään jatkoa
    sinulle
    t. turbo-orvokki

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista Turbo-Orvokki. Kovasti minua on yritetty ojentaa viralliselta taholta. Tämä on totta. Mauttominta kritiikkiä olen saanut kokea Diabetesliiton ja Sydänliiton suunnalta. Mitään siltoja en ole polttanut näihinkään suuntiin. Minusta on tärkeää, että säilyy keskusteluyhteys virallisen koulukunnan edustajiin.

    Tänään oli ihana keikka eräässä yrityksessä Porvoossa. Saimme selvitettyä miksi kevyttuotteet ovat niin petollisia ja miksi on hyvä panostaa luonnonrasvoihin. Tietty Hys hys -ruokavalio oli taas menestys! Sen takia, että minulla on niin ihanat referenssit tarjolla asiakkaissani nähtyjen myönteisten asioiden myötä. Asiakkaiden kokemat muutokset minun kauttani välitettynä mykistävät pinttyneimmän professorin, lääkärin, sairaanhoitajan, terveyssisaren, ehkä jopa laillistetun ravitsemusterapeutin.

    VastaaPoista