torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Syökää lihaa

*
Suomalaistutkijat Maatalouden tutkimuskeskuksessa Jokioisissa
julkaisivat jo viime vuoden puolella tutkimuksen lihansyönnin vaikutuksesta maailmanlaajuisiin kasvihuonekaasupäästöihin. Totesin tänään Svenska Dagbladet -lehden tehneen tästä pienen uutisen. Yhdenkään suomalaistoimittajan en tiedä kajonneen tähän tutkimukseen.

Vegaanien, viherpiipertäjien ja muiden villapuseroradikaalien väite on ollut, että lihansyönti kasvattaa ns. kasvihuoneilmiön vaikutuksia ja lisää siten ilmaston lämpeämistä. Lihan syöntiä on pidetty epäsopivana.

Suomalaistutkijoiden mukaan lihan jättäminen kokonaan pois ruokalautaselta vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä noin 7 prosenttia. Suurinta roolia kasvihuonekaasujen päästöissä näyttelee peltomaan viljely.

Svenska Dagladet -lehdelle myöntämässään haastattelussa tutkimuksen johtaja Helmi Risku-Norja myöntää, että jos joka kymmenestä suomalaisesta tulisi vegaani (terveysblogistin huomautus: en tiedä paljonko Suomessa on nykyään vegaaneja), se vaikuttaisi kasvihuonepäästöihin 0,7 prosentin verran.

Eli jos meistä tulisi sankoin joukoin viherpiipertäjiä ja söisimme vain vihanneksia ja hedelmiä, niin ei siitä saataisi aikaiseksi kuin useimmille pahaa mieltä ja kasvihuoneilmiö jatkuisi entisellään. Ihminen on kaikkiruokainen ja liha on mitä parhainta ruokaa. Syökää lihaa!

Suomalaistutkimus on julkaistu tiedelehdessä Progress in Industrial Economy.

Lähde: Forskare: Kött ingen stor klimatbov. Svenska Dagbladet 8.4.2010

Muita kirjoituksia lihasta:

31 kommenttia:

  1. Antti Heikkilä suosittelee lihaa ja omia kirjojaan. Kun kysytään miksi ei rypsiöljy kelpaa vaan pitää olla tuota oliiviöljyä saatiin vastaus:

    "Olen kirjoissani selostanut asian seikkaperäisesti Lue niin luulet vähemmän. Ota selvää itse äläkä odota suu ammolla että kaiki tippuu taivaasta. Ehkä sinuntapaisen ihmisen kannattaa tukeuta viralliseen tietoon sillä muu voi järkyttää mielenrauhaa"

    Olipa törkeä vastaus.

    VastaaPoista
  2. Pakko kommentoida tuota viherpiipertäjä sanaa. Näin tällaisen määrityksen viherpiipertäjistä (linkki kateissa):

    Viherpiipertäjä toimii ja elää (tai ainakin uskoo elävänsä niin) mahdollisimman luonnonmukaisesti. Usein viherpiipertäjä on kuitenkin tietämätön siitä, mikä todellisesti on ympäristölle hyväksi ja mikä turhaa hössötystä.
    Viherpiipertäjä ei ole välttämättä vihreiden kannattaja, eivätkä kaikki heistä vastusta ydinvoimaa, koska se ei aiheuta kasvihuonekaasuja.

    VastaaPoista
  3. Lihaa minäkin syön. Kiitos uskon vahvistuksesta. Suurin ympäristövaikutus on yhä lisääntyvällä väestönkasvulla. Meitä on liikaa ihmisiä tällä maapallolla. Lihaa ei ehkä riitä kaikille. Vilja ja tärkkelyspitoiset juurekset ovat tässä tilanteessa ainoita selviytymiskeinoja ihmiskunnalle.

    Koululainen

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisia kommentteja! Heikkilän tekemisiä en kommentoi.

    Viherpiipertäjä -sana voi olla hankala monellakin tapaa. Fanatismiin asti kurkottava vihreys lienee aika älytöntä.

    Koululainen tekee oikein kun syö lihaa. Lihaa ei tarvitse syödä joka päivä ja suuria määriäkään ei ole tarkoitus lihaa kuluttaa. Saatat olla oikeassa, että maapallo on liian täynnä ihmisiä. Ruokaa ei riitä kaikille, varsinkin kun ruoan tarjonta jakaantuu kovin epätasaisesti.

    Kiitos kommenteista! Tämä terveysblogi elää vahvasti kommenttienne varassa.

    Ja vielä muistutus:
    .
    .
    .
    .
    .
    Syökää lihaa!

    VastaaPoista
  5. Syökää lihaa sillä jäätä riittää:
    http://www.ijis.iarc.uaf.edu/en/home/seaice_extent.htm

    http://wattsupwiththat.com/2010/04/07/nsidc-arctic-sea-ice-melt-season-latest-start-on-record/

    http://wattsupwiththat.com/2010/04/07/it-really-shows-whats-been-going-on-in-the-arctic-its-falling-apart/#more-18272

    ------------------------------------
    Greenpeace hylkää tieteen ja manaa joukkojaan "massiiviseen kansalaistottelemattomuuteen"



    Kuten tavallista,kun vihreiden argumentit osoittautuvat vääriksi,huudetaan joukkoja kaduille "vallankumoukseen".


    LÄHDE

    http://weblog.greenpeace.org/climate/2010/04/will_the_real_climategate_plea_1.html

    "The proper channels have failed. It's time for mass civil disobedience to cut off the financial oxygen from denial and skepticism"



    http://ilmastohuijaus.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Eli jos kaikki sitoutuisivat pääasiallisesti kasvissyöjiksi ja lisäksi osa söisi vähän maitoa, lihaa ja/ tai munia (ihan kohtuullista), niin kokonaispäästöistä vähennys olisi noin 4-5% (hiilidioksiditonneiksi muutettuna mielenkiintoinen luku). Sillä olisi päästötavoitteissa iso merkitys. Ei kai kukaan kuvittelekaan, että kasvissyönnin lisäksi millekään muulle ei tarvitsisi tehdä mitään...

    "Ei kun mä luulin, että sitten kasvissyöjinä voidaan edelleen matkailla Thaimaassa kaksi kertaa vuodessa, ajella jättimaasturilla ja ostella lopulla rahoilla paskaa tavaraa kämppä täyteen. Ai ei vai, no siinä tapaksessa lihansyöntiä ei kannata vähentää." Hei haloo!

    VastaaPoista
  7. Olen vaihtanut Antti Heikkilän kanssa muutaman kerran sähköpostia, hänen vastauksensa ovat olleet erittäin törkeitä ja ala-arvoisia. Olen lukenut kaikki Heikkilän kirjat ja lukemani perusteella kaveri vaikutti ihan ok tyypiltä, mutta en olisi voinut uskoa miten törkeä ja ylimielinen mies voi olla. Pisteet ja arvostus meni ihan nollille.

    VastaaPoista
  8. On kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi Yhdysvaltojen viljapelloista 80% menee tehotuotettujen nautojen ja sikojen rehuksi.

    Tämä vaikuttanee paljonkin.

    VastaaPoista
  9. Muistakaa myös se, että CO2 on maapallolle elintärkeä kaasu jota kasvit tarvitsevat, ei se ole mikään myrkkykaasu tai saaste. Aurinko meitä onneksi lämmittää vielä, 2002 lähtien on ilmasto viilennyt.

    Rolf

    VastaaPoista
  10. Kun tilastoja katsoo, niin en pitäisi liian vähäistä lihansyöntiä Suomessa vielä ongelmana. Rohkenisin jopa epäillä, että jos sitä syödään tänä vuonna yli 10kg _enemmän_ per naama vuodessa kuin vuonna 1980, niin tuolla on joku rooli kansakunnan lihomisessa, kenties ei aivan vähäinenkään. Tämä on toki vain arvailuani, joten syökää lihaa kuten suositeltiin.

    Reilu kuukausi sitten tulikin aiheeseen liittyvä väitöskirja taloussosiologian alalta, jossa hahmoteltiin lihansyönnin tulevaisuutta:

    "Tutkimuksen lopussa Vinnari hahmotteli kolme erilaista skenaariota lihankulutuksen mahdollisesta loppumisesta Suomessa seuraavien 50 vuoden aikana. Skenaarioiden tarkoituksena on avata eri vaikutusmekanismien monimutkaista suhdetta, joka voi olla ohjaamassa lihankulutusta, ja toisaalta herättää keskustelua kyseisen tulevaisuuden toivottavuudesta. Kaikissa skenaarioissa muutos on usean eri tekijän summa. Työssä on tunnistettu yli kolmekymmentä lihakulutuksen muutokseen mahdollisesti vaikuttavaa tekijää.

    Ylensyönnistä romahdukseen -skenaariossa halpaa lihaa virtaa markkinoille ja sen kulutus jatkaa aluksi kasvuaan ihmisten samalla lihoessa. Muutokset tapahtuvat vasta, kun tilanne ajautuu ympäristönäkökulmasta niin epämieluisaksi, että tilanteeseen on pakko puuttua. Tekninen kehitys on tehnyt lihaa korvaavista tuotteista kuluttajille vaihtoehtoja, joka osaltaan helpottaa kuluttajien siirtymistä pois perinteisistä lihatuotteista.

    Tasainen muutos -skenaariossa lihankulutuksen laskuun vaadittavat muutokset ovat hyvin pieniä ja osaksi tietoisia. Yhtenä muutosta aiheuttavana tekijänä skenaariossa on ilmastonmuutoskeskustelu, joka saa ihmiset muuttamaan kulutustottumuksiaan. Samanaikaisesti esimerkiksi maataloustukien pieneneminen kasvattaa lihan hintaa, mikä vähentää kokonaislihankulutusta. Lihaa korvaavien tuotteiden kehitys tekee lopulta viimeisillekin kuluttajille muutoksen hyvin helpoksi.

    Hallitsematon muutos -skenaariossa lihankulutus laskee hyvin nopeasti, koska eläintaudit romahduttavat nopeasti kuluttajien luottamuksen lihatuotteisiin ja lihantuotantoon. Kaupunkiviljely yleistyy osittain siksi kyseisessä skenaariossa nopeasti, mikä puolestaan muokkaa ihmisten suhtautumista ruoantuotantoon."

    (Markus Vinnari: The Past, Present and Future of Eating Meat in Finland)

    VastaaPoista
  11. Kimmo, kiitos hyvästä lukuvinkistä! Täytyy hankkia tuo Vinnarin väitöskirja!

    Meillä on Jerikin kanssa ihan samat kokemukset tuosta ortopedistä. Vahinko kun hän on sosiaalisilta taidoiltaan jäänyt kiukuttelevan pikkulapsen tasolle.

    Rolf toi keskusteluun järjen äänen!

    VastaaPoista
  12. En ota tuohon ilmastoasiaan kantaa lihansyönnin osalta - koska en tiedä siitä mitään :)

    Lihansyönnissä minun mielestäni ei ole muuta ongelmaa kuin se, miten epäkunnioittavasti luontoa sen tuotannossa kohdellaan.

    En ole viherpiipertäjä, koska ajelen yksityisautolla, ostelen kaikkea turhaa kamaa kämppään jne. Tästä huolimatta ostan kaikki elintarvikkeeni luomuna, ETENKIN LIHAN. Kasvikset jne. luomuna lähinnä tukeakseni ajatusta (plus maun takia), mutta eläinperäiset tuotteet (liha, munat, maitotuotteet) AINA LUOMUNA.

    Näin saan rauhan syödä niitä ruokia, koska jotenkin omatuntoa kolkuttaa syödä jotain tarjousjauhelihaa nakkaamatta paskaakaan ajatusta sille miten se on tuotettu. Se meiltä länsimaisessa kulttuurissa tuntuu olevan hukkateillä, että kunnioittaisimme elämää - siinäkin tapauksessa että syömme jonkun toisen joskus eläneen. Minun tapani kunnioittaa on ostaa luomuna.

    VastaaPoista
  13. Juuri näin minäkin ajattelen Joni! Hyvä, selventävä kommentti sinulta.

    Voi, miten toivoisinkaan, että tämän asian puolesta puhuttaisiin enemmän. Tyytyväisenä elänyt ja hyvällä ruoalla ravittu lähialueen possu on se ruoka jota minä kaipaan myös ruokamarketteihin. Tulisipa se aika pian, jolloin terveystietoiset ihmiset äänekkäästi nousevat barrikaadeille ja vaativat laadukkaampaa ruokaa. Nyt kun elintarviketeollisuus saa sanella ehdot, mennään tietenkin siitä mistä aita on matalin. Ei muuta kuin aita korkeammalle!

    Hyvä Joni!

    VastaaPoista
  14. Minäkään en näe, että lihan syömisessä sinänsä on mitään vikaa. Itsekin sitä syön. Haluaisin vain, että sitä vähän kunnioitettaisiin. Lihan ei pitäisi olla roskaruokaa, eikä varsinkaan eläimiä kohdella kuten roskaa.

    Lihan syöminen on varsin luonnollista, tapa jolla valtaosa siitä tuotetaan ei sitä ole. Eläimille paremmat olot ja laadukkaampaa ravintoa. Kalliimmaksi lähituotettu luomuliha tulee, mutta mielestäni siitä, että eläin antaa henkensä meidän vatsat täyttääkseen niin voi vähän maksaa.

    Eikä sitä tarvitse pelkällä lihalla elää, eikä edes joka aterialla syödä. Monipuolisuus ja laatu kunniaan.

    VastaaPoista
  15. Just vetäisin kaksi kanaa huiviin ilman omantunnontuskia. Ei se kana onnellinen ollut, enää.
    Liha on hyvää ja ravitsevaa...mutta, vain luomuna. Kaikenlainen gm-soijarehun ym. tauhkan syöttäminen pilaa tehotuotetun lihan totaalisesti. En ymmärrä miksei suurin osa ihmisistä käsitä tätä asiaa. Sama homma teollisesti valmistettujen lisäainetta sisältävien ruokien kohdalla.
    Vitamiinittomuus tyhmistää ja sairastuttaa kansan ja olet sen jälkeen helposti vietävää "karjaa".

    MM

    VastaaPoista
  16. http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=28540:maerehdintae-saakin-synninpaeaestoen-lehmaet-vaehentaevaet-kasvihuonekaasun-maeaeraeae&catid=4:ulkomaat&Itemid=6

    VastaaPoista
  17. Ruoan ekologisuus menee kovin monimutkaiseksi. Liha voi rasittaa enemmän luontoa kuin tärkkelys kun se tuotetaan. Toisaalta liha pitää paremmin nälän loitolla, joka vähentää napostelua ja näin sen tuotantoon tarvittavaa energiaa/CO2-päästöjä jne. Toisaalta ympäristöongelmia on monia muitakin kuin ilmaston lämpeneminen kasvihuonekaasujen lisääntymisen vuoksi.

    Muistaako joku vielä happosateet? Tämä haaste saatiin kivasti ratkaistua teknisillä innovaatioilla. Ei ollut kovinkaan vaikeaa kehittää laitteita jotka eliminoivat typen ja rikin oksidit. Yksi merkittävä sovellus oli katalysaattori. Samaa yritetään tehdä nyt hiilidioksidille.

    Minuakin ärsyttää vihreiden pohjaton kaksinaismoralismi, hurskastelu ja suoranainen tyhmyys. "Hyvän ihmisen" esittäminen on niin mukavaa, paljon vaikeampaa on olla sellainen.

    VastaaPoista
  18. Tästäkin aiheesta näkee näköjään jos jonkinlaisia tutkimuksia. Muistaakseni tässäkin blogissa mainittiin aiemmin, että nautakarjan pito tuottaa suuremmat päästöt kuin liikenne. Siinä ei tosin ollut pelkästään kasvihuonekaasuista kysymys.

    VastaaPoista
  19. Ihminen on alunperin luotu kasveja syöväksi käveleväksi kädelliseksi keräilijäksi. Nykyään keräilee röhnää ja ravinnon sijaan. Olemme kasvissyöjiä ja tästä on selkeää todistetta, kun kurkkaa suuhunsa ja katsoo hammaskalustoaan. Löytyykö raateluhampaita ? Entä suun entsyymit /laatu/syljen määrä ? Viittaa vahvasti kasvisravintoon. Suolistofloora/mahahapot ja suoliston pituus ei sovellu lihan syöntiin. Suolisto liian pitkä kolme kertaa pidempi, kuin lihansyöjillä. Mätänevä liha viipyy suolistossa useita vuorokausia ja aiheuttaa myrkytystä, ummetusta, syöpää, reumaa ym. tulehdusairauksia. Happotasasapaino järkkyy, kolesteroli kohoaa, koska suojelee esim. veren tihkumisen verisuonten läpi. Olemmeko kuolleen stressilihan elävä hautausmaa ? Soijasta,kananmunista,kalasta,pähkinöistä, pavuista, siemenistä ja maitotuotteista saa samat aminohapot.

    VastaaPoista
  20. Tulen ja työkalujen keksiminen on mahdollistanut kulmahampaidemme surkastumisen. Näin evoluutio toimii, mikäli ominaisuutta ei tarvita, se surkastuu. Purentamme kelpaa mainiosti lihan paloitteluun, edes karppaajat eivät juokse peuraa kiinni ja tukehduta sitä ahnailla hampaillaan.

    Miksi täällä näin pohjoisessa on ylipäätään ihmisiä? Ovatkohan ihmiset marssineet tänne jääkauden jälkeen appelsiinien vai hylkeiden perässä. Kansallismuseon viisi tuhatta vuotta vanha hylkeen luuranko ja terä sen sisällä antaa osviittaa, jos asia ei muutoin ole selvä.

    Metsiä samoillessa törmää harvemmin makarooniin. Sen sijaan hirven ja pyyn pääsee aika ajoin näkemään.

    VastaaPoista
  21. En näe ongelmana lihan syöntiä. Ongelma on sen sijaan se miten eläimiä kohdellaan. Optimaalinen tilanne on mielestäni se, että lihaa tuotetaan vain niin paljon kuin se laiduntamalla on mahdollista. Suuret tehdasfarmit voitaisiin kieltää vaikka lailla vaikken mikään sääntelyfani olekkaan. Lihan hinta tietysti nousisi mutta minusta se on pienempi paha kuin se, että eläimiä rääkätään koko ikänsä tehdashallissa maatalousministerin vakuutellessa, että kaikki on kunnossa.

    Ensimmäiselle komentoijalle: ortopedi kannattaa jättää omaan arvoonsa. Se kaveri ei todellakaan ole ainoa asioista jotain tietävä näissä hommissa vaikka itse varmaan niin edelleen luuleekin.

    VastaaPoista
  22. jep, eläinten reilu kohtelu on tärkeää. Mäkin ostan aina luomukananmunia. Onhan se kiva ajatella, että ateriani tuottanut tipu on päässyt elontiensä varrella popsimaan kenties matosen tai koppakuoriaisen ulkona vapaana tallustellessaan. Tehotuotannon tärkkelysrehuilla ruokitut tipu raukat viettävät elämänsä pienessä kopissa imuri perseessä tekemässä meille evästä.

    VastaaPoista
  23. Kiinnostavaa populismia.

    Hyvin laajamittainen kasvissyönti on ihmiskoe, jota luonnonkansoilla ei yksinkertaisesti tunneta:

    http://www.ajcn.org/cgi/content/full/71/3/682?ijkey=KPJ8NPKvC6lVQ


    Eli ihmiset ovat lajityypillisesti käytännössä lihapainotteisia sekasyöjiä - eivät todellakaan vegaaneja. Minulla meni 3 kuukautta aikaa entisen KTL:n pääjohtajan vakuuttamiseen, että lähdeviite kannattaa kirjoittaa kuten se luki alkuperäislähteessä. Eläinrasvojen runsas nauttiminen ilman kroonisia nykysairauksia aiheuttaa ilmeisesti niin pahaa epävarmuutta omista mielipiteistä, että niitä tulee puolustaa turhuuksiin asti.


    Itse aiheeseen suosittelen tuoretta teosta Vegetarian Myth, jossa esitetään joukko kiinnostavia vasta-argumentteja lihansyönnin vastustusta *vastaan*:

    http://www.amazon.com/Vegetarian-Myth-Food-Justice-Sustainability/dp/1604860804

    VastaaPoista
  24. Sami, kulmahampaiden koon ja lihansyönnin vähenemisellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Yli 90% kasviksilla elävillä gorilloilla on monta tuumaa pitkät hirviömäiset kulmahampaat, mutta yhtä paljon silkkaa lihaa syöneillä neandertaaleilla ei juuri meitä suuremmat.

    VastaaPoista
  25. Niin ja asialinjoilla kun pysytään, tämä entisen vegetaristin kiihkoton sivusto sisältää paljon infoa siitä, kuinka lihansyöntikin on terveellistä:

    http://www.beyondveg.com/

    VastaaPoista
  26. Eikä unohdeta uunituoretta ACJN:n 15 vuoden seurantatutkimusta Australiasta, jossa todettiin että *eniten* maitotuotteita syöneillä oli 69% ALEMPI riski kuolla sydänverisuonisairauteen kuin niillä jotka söivät vähiten:

    There was no consistent and significant association between total dairy intake and total or cause-specific mortality. However, compared with those with the lowest intake of full-fat dairy, participants with the highest intake (median intake 339 g/day) had reduced death due to CVD (HR: 0.31; 95% confidence interval (CI): 0.12–0.79; P for trend = 0.04) after adjustment for calcium intake and other confounders. Intakes of low-fat dairy, specific dairy foods, calcium and vitamin D showed no consistent associations.

    http://www.nature.com/ejcn/journal/vaop/ncurrent/abs/ejcn201045a.html

    VastaaPoista
  27. Kiitos Neonomide tutkimusvihjeestä. Lisään entisestään jo runsasta maitorasvojen käyttöä. Kirjoitin lyhyesti tutkimuksesta terveysblogiini.

    VastaaPoista
  28. Neo, kait tänne mahtuu vähän kepeämpiäkin puheenvuoroja. Niin tärkeistä asioista kuin puhummekin.

    Sisiliskolla on perin vaatimattomat hampaat, aivan kuten linnuilla. Tämä siitä huolimatta, että molemmille kelpaa proteiinipitoiset hyönteiset ja matoset.

    Gorilla ei muuten ole kasvissyöjä. Kyllä ne mutustelee myös hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Ovathan ne suurien kädellisten joukossa lähimpänä vegaaneja, mutta kyllä gorilloille maistuu myös hyönteiset ja muut selkärangattomat. Toisaalta vahva purukalusto on avuksi myös versoja "raadellessa".

    VastaaPoista
  29. Kiitos nimimerkille Majalavastaja, tiivistit hienosti eläinaktivistisivustojen propagandan, joka perustuu enemmän tunteisiin ja (tahallisiin) harhaluuloihin kuin tutkittuun tietoon.

    VastaaPoista
  30. Sami sanoi...

    "Gorilla ei muuten ole kasvissyöjä. Kyllä ne mutustelee myös hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Ovathan ne suurien kädellisten joukossa lähimpänä vegaaneja, mutta kyllä gorilloille maistuu myös hyönteiset ja muut selkärangattomat. Toisaalta vahva purukalusto on avuksi myös versoja "raadellessa"."


    Aniharva kasvissyöjä on enempää kuin noin 98-prosenttisesti kasvissyöjä ihan siksi, että ksvillisuuden mukana alas menee väistämättä myös selkärangattomia otuksia.

    Merkittävä osa gorillan syömästä kuidusta sitäpaitsi muuttuu suolistoflooran myötä butyraatiksi, mikä on siis lyhytketjuinen rasvahappo.

    Voisi jopa sanoa että gorilla on "alakarppaaja" - aiheesta oli 2000-luvun alussa juttu Nature-lehdessä.

    VastaaPoista