**
Voi vei voiton
Muna, pekoni, voi
terveen elämän toi
Meille maistuu voi
vielä lisää toivoi
ruotsalainen kuluttaja
tuleeko hänelle auttaja?
Aidolla voilla aito elämä
Pekka Puska - muista tämä
Voita pöytään, margariinit puskaan!
Se auttaa elämän tuskaan
Vain voi voi olla niin hyvää!
Margariini etsii hautaa syvää
Voi on voita
sitä ei mikään voita!
Voilla voi kroppa hyvin
sillä terveys pysyvin
Voilla voittoon!
aamunkoittoon.
Helsingin Sanomat ja YLE kirjoittavat muuttuneiden kulutustottumusten nopeasti kasvattaneen voin kysyntää. Ruotsissa on jo alettu kärsiä voipulasta, sillä kotimaista raaka-ainetta ei ole riittävästi saatavilla.
Terveystoisuuden kasvaessa ihmiset ovat sankoin joukoin luopuneet margariinin käytöstä ja siirtyneet tästä kemiallisesta voinkorvikkeesta aitoon voihin. Veteraaniurheilija, voiveikkonen ja turpaduunari Sundqvist tervehtii tätä asiaa ilolla! Ihmiset ovat sittenkin fiksuja!
Voipula saattaa levitä myös Suomeen. Maidontuotantomme on Ruotsin tapaan vähentynyt, minkä lisäksi syksy on muutoinkin lehmillä alhaisen tuotannon kautta. Ylen haastattelema Valion tulosyksikön johtaja Reima Luomala sanoo, että jossain vaiheessa voin myyntiä voidaan joutua myös meillä rajoittamaan.
Muistakaa: Jos ei voita, niin häviää.
torstaina, syyskuuta 29, 2011
keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011
Tietoa Christer Sundqvistin keikoista
**
Tervetuloa kuuntelemaan ravinto-, liikunta- ja terveysluentojani sekä keskustelemaan kanssani! Erityisen iloinen olen siitä, että on taas paljon mukavia keikkoja eri puolilla Suomea. Minulla on erittäin kiintoisaa tietoa tarjolla urheilijoille, diabeetikoille, kilpirauhaspotilaille, laihduttajille, yrityksille, kouluille jne.
Kommentteja luentojeni ja kirjoitusteni johdosta (kateelliset pysyköön poissa näiden rivien parista):
Yhteydenotot:
Christer Sundqvist, ravintovalmentaja
Viimeisin päivitys 28.9.2011 (pyrin pitämään tämän sivun ajan tasalla)
Christer Sundqvistin lähiaikojen keikkakalenteri
Christer Sundqvistin lähiaikojen keikkakalenteri
Tervetuloa kuuntelemaan ravinto-, liikunta- ja terveysluentojani sekä keskustelemaan kanssani! Erityisen iloinen olen siitä, että on taas paljon mukavia keikkoja eri puolilla Suomea. Minulla on erittäin kiintoisaa tietoa tarjolla urheilijoille, diabeetikoille, kilpirauhaspotilaille, laihduttajille, yrityksille, kouluille jne.
Varmista keikkani toteutuminen vuonna 2012 paikkakunnallasi jo tänään!
Luentojeni runko 2012
Luentojeni runko 2012
Luentojeni runko pysyy samana kuin vuosina 2006-2011. Tällaisia elementtejä löydät aina terveysluennoistani:
- viihteellisyys (huumori, tilannekomiikka, kevennykset)
- ajankohtaisuus (asioita seuraavana terveystoimittajana tuon teille aina viimeisimmät tiedot terveydestä)
- yllätyksellisyys (minulla on kiintoisia ideoita, joita ammattipuhujana haluan kokeilla yleisölleni ympäri Suomen! Ideat liittyvät vuorovaikutukseen yleisön ja puhujan välillä. Myös kaikki vanhat kikat on tietty käytössä. Seison käsilläni, raivohyppelen ja istun muurahaispesässä ynnä muuta hassua!)
- tieto (koe "livenä" miten ihanaa tieto on! Osta omia ja muiden kirjoja edullisesti tilaisuuksissani)
Luentoteemat vuonna 2012
Toteutan luentokeikkoja näiden alla näkyvien teemojen ympärillä. Ota yhteyttä kun kiinnostaa!
- Musiikillinen terveysshow. Tämä on jotain aivan uutta Suomessa! Syksystä 2010 alkaen on ollut mahdollisuus saada minut Universum -orkesterini kanssa paikalle hyvin edullisesti. Universum orkesteriin kuuluvat turpaduunari Christer Sundqvistin lisäksi Guinnessin ennätyskirjassakin mainittu suomalaispianisti Richard Järnefelt ja kaunis sekä hoikka huilisti Henna-Adele Mustonen.

- Aivot ja ravinto (tämä on se luento johon toivon eniten yhteydenottoja. Luento on erittäin hyvä ja ajankohtainen.)
- Elämisen sietämätön leveys. Minulta ilmestyi jännittävä painonhallintaa käsittelevä kirja vuoden 2010 alussa. Suosittu luento painonhallinnasta ja mahdollisuus hankkia kirjani edulliseen hintaan.
- diabeetikon ravitsemus (tavattoman mielenkiintoinen ja asiapitoinen luento esim. diabetesyhdistyksille ja kansalaisopistoille kautta maan. Olin aloitteentekijänä uuden diabetesyhdistyksen perustamisessa Suomeen (perustamispäivä 27.8.2011). Tämä yhdistys tarjoaa elinehtoista tietoa diabeetikolle.)
- liikuntaa ja ravitsemusta hauskasti (liikunnan ja ravitsemuksen iloitteluhetki kouluille, eläkeläisille, yhdistyksille, työporukoille, opistoille jne.)
- nuorten syömishäiriöt (erinomaisen kiinnostava 45 min. luento esimerkiksi koululuokille. Minulla on "Anna" mukana, joka kertoo oman tarinansa. Tämä voi muodostua vuoden kohokohdaksi. Erinomaisena ideana voitte kypsytellä ajatusta koululla tapahtuvasta luentokeikasta: ensin juttelua nuorten ja lasten kanssa, sitten illalla vanhempainillassa. Yhteistyötä tehdään Syömishäiriöliiton kanssa. Lue lisää Kunto & Terveys -lehdestä nro 6/2008.)
- ravitsemuksen ilot ja surut (taattua peruskamaa ja erittäin suosittu luentokokonaisuus vaativallekin yleisölle. Ilta ei voi mennä pieleen jos on tällaista tarjolla!)
- yritysjohtajien liikunta ja ravitsemus (kallis, laadukas ja rentouttava luento. Yhteistyössä Mercuri International OY:n kanssa)
- urheilijan ravinto (Suomen laadukkain ja asiapitoisin luento urheilijan ravitsemuksesta. Useita urheiluvalmennukseen liittyviä projekteja mm. Suomen urheiluliitossa ja Turun Weikkojen valmennuspäällikön ominaisuudessa)
- painonhallinta (tämä luento on jokaisen laihdutusryhmän toiveuni. Kiihkotonta asiatietoa laihdutusmenetelmistä.)
- ravintokaraoke (tavattoman suosittu ja viihteellinen luento, jossa ehdin käsitellä lukuisia yleisön valitsemia teemoja)
- muuta (räätälöityjä puhetilaisuuksia monista eri teemoista)
Tervetuloa luennoilleni!
Olen entisestään keventänyt ja huumorilla vielä enemmän kyllästänyt luentotarjontani. Olen nauttinut esiintymisestä eri puolilla Suomea. Olen tavannut oikein mukavia ihmisiä ja kokenut olleeni omalla pienellä sarallani hyödyksi. Varo halpoja kopioita, vaadi alkuperäistä tietäjää ja riehujaa paikalle.
Pistäkää sana kiertämään! Luennot välittävät tietoa ravitsemuksesta hauskalla tavalla. Tilaa minut paikalle ja totea millainen show saadaan aikaiseksi ravinnosta. Yhteystiedot on alla.

Hintataso räätälöidään kuulijakunnalle sopivaan muotoon.
Kiertelen tätä Suomea ristiin ja rastiin
vastailen puhelimeen, kirjeisiin ja sähköpostiin.
Tarjoan luennon, tapaamisen viihdyttävän
ja shown varsin näyttävän.
Saat minulta laihdutuspillerin kivan
ja sellaisen kerrankin taatusti toimivan!
"Turpaduunari" tekee muutamia kierroksia
ympäri Suomen, seuratkaa tulevia ilmoituksia!
Ravintoasioilla käydään kaupungeissa, maakunnissa.
Käy tarkistamassa miten paljon tietoa voit saada parissa tunnissa.
Varaa luentoaika! Tilauslomake tai soita 040-7529274 tai pistä sähköpostia tulemaan: christer.sundqvist@ravintokirja.fi
Kiertelen tätä Suomea ristiin ja rastiin
vastailen puhelimeen, kirjeisiin ja sähköpostiin.
Tarjoan luennon, tapaamisen viihdyttävän
ja shown varsin näyttävän.
Saat minulta laihdutuspillerin kivan
ja sellaisen kerrankin taatusti toimivan!
"Turpaduunari" tekee muutamia kierroksia
ympäri Suomen, seuratkaa tulevia ilmoituksia!
Ravintoasioilla käydään kaupungeissa, maakunnissa.
Käy tarkistamassa miten paljon tietoa voit saada parissa tunnissa.
Varaa luentoaika! Tilauslomake tai soita 040-7529274 tai pistä sähköpostia tulemaan: christer.sundqvist@ravintokirja.fi
Kommentteja luentojeni ja kirjoitusteni johdosta (kateelliset pysyköön poissa näiden rivien parista):
- Kiitos mahtavasta luennosta ja kannustuksesta Christer! Kirsti Samppala
- Chisterin tyyli kertoa ravintoasioista on persoonallinen, ainakin minä tykkäsin siitä. Musiikkipläjäykset toimivat myös hienosti keventämässä tunnelmaa. Tero Ijäs
- Kiitos erityisen hienosta luennosta! Elina Mattila
- Kiitokset mieleenpainuvasta luennosta. Tommi Lanki, liikuntatoimenjohtaja
- Tapasi esittää uutta terveysvalistusta teki vaikutuksen minuun ja varmasti moneen muuhunkin. Eki Karlsson, Suomen Ladun toiminnanjohtaja
- Christer Sundqvist on maan johtava ravintokouluttaja. M&M Kuntotalon tiedote
- Minustakin oli mukava keskustelu eilen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska
- En voi kuin yhtyä biologin väitteeseen, sydäntä pitää olla tekemisissä. Kiitos vielä christer luennoista ja meidän suuntaan positiivisesta palautteesta. Tänäänkin keskustelusi oli nostattanut puheet esim. {piip} kotona hyvinkin "rakentaviksi" ja laitoin pdf menemään niin saavat jatkaa keskustelua huomenna. Pitkästä aikaa luento joka sai selkeästi erinlaisen palautteen. Loistava paketti. Yhteistyömme sinun kanssa lähti paremmin kuin hyvin liikkeelle. Terv. kimmo & leo
- Pidit hyvän luennon. Matts Dumell.
- Olit niin hyvä puhuja, että kutsumme sinut puhumaan uudestaan syksyllä. Oltermanni Raimo Koljonen Turun Myyntimiehet ry
- Me kaikki täällä Liedossa olimme tosi tyytyväisiä luentoosi. Se täytti odotuksemme ollessaan viihdyttävä ja kuitenkin asiapitoinen. Sait erittäin hyvää palautetta! Katriina Lönnqvist
- Ihan loistava ravintoluento oli eilen! Kati
- Det var en jätteintressant lektion om hälsosam kost. Tanja Granlund
- Det kan synas vara långsökt att importera en kille från sydfinland för att prata några minuter och sedan to back hem igen. Det är det inte. Vad gör vi med någon som står och mumlar och läser innantill från en bok och ingen lyssnar. Du är en såningsman som med kraft och pondu, trots det inte så våldsamma avståndet från strumplästen till mjällavdelningen imponerar, kan få vanliga människor att lyssna, du sår dina visdomsord, en del faller på hälleberget men en del faller i god jord. Då du står inför sankte Per och han kollar ditt konto, så kan du höra hans bullrande stämma "kom in Christer, du har givit många ett längre och värdigare liv och många en meningsfullare ålderdom med det budskap du spridit." Tack för att du gav dig tid. Direktör Alf Norrgård
- Kiitos Christer. Valmisteluissa on aina iso työ. Ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka
- Vain hauska menee perille ja teet luennoillasi kaiken juuri niinkuin parasta on. Kouluttaja Sirkka Santapukki
- Christerin luennot ovat kuin hunajaa korville. Itse asiassa en muista olenko milloinkaan kuunnellut kenenkään puhetta yhtä haltioituneena. Osaa mies puhua ja pitää tiivistä yhteyttä yleisöön! Mies Kemijärveltä
- Kiitos luennostasi. Olit hyvä! Kirje Keski-Suomesta
- Olen kuullut tämän Christerin luennon joitakin vuosia sitten. Hän oli jo silloin aivan mainio luennoitsija. Ehkä vielä siitäkin on meno parantunut. Hänellä on omaperäinen tyyli. Ei ehkä miellytä kaikkia. Minua miellytti. Sinikka.
- Kiitos aivan erinomaisesta ravintoluennosta! Juha Oksanen, Varsinais-Suomen Yleisurheilu
- Luennoillasi nukkuva ei voi olla elossa. Tuntemattoman ääni auditoriosta
- Sait erinomaisen hienoa palautetta opiskelijoilta pitkän luentosi johdosta. Koulutuspäällikkö Lasse Seppänen
- Hej Christer och tack ännu en gång för att du kunde komma. Det uppskattades! Jenny Örnell-Backman
- Pidin rohkeasta ravintoluennostasi. Päävalmentaja Riku Aalto
- Ravintoluentosi oli erittäin kiinnostava. Ei mitään kaloreitten luettelemista ja pikkutarkkaa tietoa vaan oikealla tavalla esilletuotua ravintotietoa mukavasti vielä huumorilla höystettynä. Johtaja Harri Sell
- Kaikkea hyvää työllesi. Olet paras tuntemani puhuja. Lukee kortissa joka on lähetetty Etelä-Suomesta
- Teit unohtumattoman vaikutuksen koululaisiin kiinnostavalla luennollasi. Kortti Itä-Suomesta
- Sinun esitelmäsi oli aivan loistava. Puheenjohtaja Paavo Koistinen
- Kiitoksia paljon luennosta. Sait erittäin hyvät palautteet koko porukalta. Eli onnistuit varmasti hyvin!!! Lentopallovalmentaja Jouni Parkkali
- Kuulin Christeriä ensimmäisen kerran Vätskyn eli VSTKY:n luennolla Turun ICT talolla 10.6.2009. Täytyy kuulla lisää, muun muassa koska käsitellyt asiat ja niiden osittainen soveltaminen pyörivät mielessä. Toit esille erilaisen näkökulman arkiravintoon ja arkiliikuntaan, kuin mitä olen tähän asti lukenut ja kuullut. Suurkiitokset esityksestä, aivojen aktivoinnista ja erityisesti voittamastani kirjasta, jota parastaikaa iltaisin ahmin (siis kuvaannollisesti). Ystävällisin terveisin, Risto
- Luennosta jäi oikein hyvä mieli, joten kyselen tässä mahdollisuutta saada sinut tänne uudelleen. Rehtori Anja Tikkanen
- Mukavaa kuulla, että olit tyytyväinen - niin olimme mekin täällä! Kuulijoita oli ilahduttavasti joka luennolla ja varmasti saivat ajattelemisen aiheita roppakaupalla. Mieluusti jatkamme yhteistyötä tulevaisuudessakin, kun sopivia ajankohtia ja teemoja ilmenee. Rehtori Maria Kallioniemi
- Sundqvist yhdistää luennoillaan huumorin ja asian. Viime vuonna hänellä oli 100 luentotilaisuutta. Toimittaja Mervi Mäki-Neste
- Jos tulee vastaan mahdollisuus, kannattaa käydä kuulemassa paikan päällä Sundqvistiä. Tervettä järkeä hauskassa paketissa. :D. Marko Vähäkangas
- Minun mielestäni se ravinto luento oli hyvä ja heti maanantaina käytiin kaupassa ja ohitettiin ensimmäinen kymmenen metriä,ostettiin vihreitä sekä punaisiahedelmiä,ei sentään tarvittu polvisuojia koska kaikki kaurahiutaleet olivat ylähyllyllä. Paavo
- Suosituilla ravintoluennoillaan Sundqvist eläytyy aiheeseen täysillä. Huumorin avulla hän pyrkii jakamaan ravintotietoutta entistä tehokkaammin – asiaa kuitenkaan unohtamatta. Tietonsa hän ammentaa niin vaihtoehtoisista ravitsemusnäkemyksistä kuin tieteellisistä tutkimuksistakin. Tero Kyllönen, YLE
- Idrottarna var väldigt glada över att höra din näringslektion. Benita Öberg
- Sundqvist on loistava luennoitsija ja kannattaa mennä kuuntelemaan kun hän on paikkakunnalla. Tiivistä asiaa hyvin valmistellussa luennossa jota hän ryydittää huumori silmäkulmassa. Lehtimies Kari J Mattila
- Kiitos Sinulle erinomaisesta illasta. Sari Kilpeläinen
- Kuulijat olivat kovasti mielissään luennostasi. Se varmisti useimman tiedot ja taidot ja poisti pölyt vanhoista taidoista. Personal trainer Annika Rak
- Lauantai aloiteltiin erinomaisella luennolla urheilijan ravinnosta ja painon pudotuksesta. Christer Sundqvist naulasi teesejään aika väkevästi, mutta myös varsin persoonallisella tavalla. Laupeudessaan Sundqvist jakoi kaikille myös ihan ilmaiseksi ainoan toimivan laihdutuspillerin. Vaikka elintaso alkaa näkyä vyötäröllä, niin vielä se ei näy niin pahasti, että ottaisin laihdutuspillerin käyttöön. Vielä. Jarkko Pitkänen, Mikkelin Nyrkkeilijät
- Kiinnostavaa, että olet paneutunut ravitsemusasioihin perusteellisesti. Ja hienoa, että saat niin upeasti yhteyden nuoriin kuulijoihin. Työtä sinulla taatusti riittää tässä maailmassa ja nykyaikaan. Johtaja Kirsi Lindroos
- Christer Sundqvist kertasi ansiokkaasti urheilijan ravitsemuksen pääkohdat omassa mieliinpainuvassa esityksessään. Lajipäällikkö Marko Kivimäki
- Pidit mukavan, hauskan ja mukaansatempaisevan luennon... Lähestymistapasi aiheeseesi kertoi jotakin sellaista omakohtaisesta antaumuksesta ja myös suvaitsevaisuudesta, jota harvoin kohtaa! Luentojeni kuuntelija Vantaalta
- Suuret kiitokset eilisestä pitämästäsi luennosta Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Kuuntelijat olivat todella tyytyväisiä ja mielissään. Kehuja on tullut valtavasti. Ehkä tarvitsemme luentoasi toistekin... terveisin Karoliina Verho
- Kiitos erinomaisesta johdatuksesta aiheeseen, jota "kuumempaa" ei meillä Suomessa juuri nyt voisi ollakaan. Olen varma, että järjestämme aiheesta uuden tilaisuuden vaikkapa ensi vuoden alussa ja etsimme suuremman forumin; ja tiedotamme laajemmin! Taru Kivi
- Olin kuuntelemassa luentoasi täällä Turun työväenopistossa. Olen ollut hyvällä tuulella koko illan. Se oli hieno luento!! Ehdottomasti paras koskaan kuulemani luento. Ja minä olen kuullut tuhansia luentoja elämäni aikana. Itsekin on tapana luennoida. Nyt on pidettävä luentotauko ja mietittävä kehtaanko enää ikinä luennoida kuultuani sinun esityksen. Huomaan nyt miten hyvin joku voi luennoida. Huumoria ja tietoa juuri sopivasti. Kävin ostamassa voita ja oliiviöljyä. Huomenna ostan punaviiniä ja tumma suklaata. Syön jääkaapista löytyvät vihannekset oikein nautiskellen ja ostan huomenna lisää. Hys hys kiinnostaa oikein kovasti! Kotona olen kävellyt varpailla ja kantapäillä. Kokeilin jo olohuoneessa pyöräilyä ja lentoon lähtöä sekä olen vielä uinutkin monta minuuttia. On tämä ihanaa! Jopa sinun triplinkihommasi alkaa sujumaan ja ensi viikolla näytän lapsenlapsilleni sen muurahaispesässä istumisen!! Kiitos. Kommentti luennon johdosta Turussa
- Opiskelijat kehuivat kovasti luentoasi. Suunnittelijaopettaja Päivi Åberg
- Mies osaa puhua ja esiintyä!! Se luento on suuri elämys, se on show, se on ainutlaatuinen tapahtuma. Hän osaa vangita yleisön mielenkiinnon. Biponainen
- Christerin ravinto-opas on todellinen löytö. Jukka Melaranta
- Biologi, filosofian tohtori Christer Sundqvist pitää Suomen ehkä suosituinta keskustelukanavaa terveellisen ruokavalion tiimoilta. Liikkeellä ovat sekä maallikot että tutkijat, eikä mielipiteitä tasoitella näissä keskusteluissa. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen
- Olet koonnut hengästyttävän paketin tietoa, hakusanat kattavat ravitsemustiedon laidasta laitaan. Toistaiseksi mieleeni ei ole tullut asiasanaa, jota en olisi oppaasta löytänyt. Myös lähdeluettelo tutkimusviitteineen on todella vaikuttava. Varpu Tavi, kirjailija
- Vielä kerran kiitoksia hyvästä keskustelutilaisuudesta Suomen Akatemiassa. Mielestäni se oli hyvä alku läpinäkyvämmälle ravitsemuskeskustelulle, jossa Suurten Viisaiden lisäksi keskusteluun otetaan mukaan myös suuri yleisö - se harmaa jengi, jolle niitä suosituksia laaditaan, ja jotka joko syövät suositusten mukaan tai mieluummin eivät. Toivottavasti tämä oli vasta alkusoittoa. Toimittaja Nina Sarell
- Onnittelut suuresta ponnistuksesta! Kokonaisuus on varsin vaikuttava ja pohjautuu kunnioitettavaan määrään lähteitä! Mikä parasta, teksti kytkeytyy viittausten kautta tukevasti tutkimustietoon. Uskoisin teoksella olevan laajaa käyttöä sekä urheilijoiden, että eri oppilaitosten opiskelijoiden keskuudessa. Jukka Viitasalo, KIHU
Yhteydenotot:
Christer Sundqvist, ravintovalmentaja
Lisää kirjoituksiani terveydestä ja ravitsemuksesta:
Terveysruokaa
Terveysruokaa
perjantaina, syyskuuta 23, 2011
D-vitamiinia aletaan tutkia Suomessa
**
Itä-Suomen yliopistossa alkaa vuonna 2012 D-vitamiinivalmistetutkimus. Se on yliopiston kautta aikain suurin kliininen tutkimus. Siinä selvitetään mitä tapahtuu jos nykyistä suositusta huomattavasti suurempia D-vitamiinimääriä annostellaan terveille yli 60-vuotiaille ihmisille.
Tutkimus on nimeltään Finnish Vitamin D Trial eli FIND-tutkimus. Siihen värvätään tutkittavia väestörekisteritietojen perusteella kirjeitse Itä-Suomen ja Kainuun alueelta. Tavoitteena on saada mukaan 18 000 tutkittavaa (yli 60-vuotiaita miehiä tai yli 65-vuotiaita naisia). He saavat syödä D-vitamiinivalmistetta viiden vuoden ajan.
FIND-tutkimuksesta vastaa Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella toimiva ravitsemusepidemiologinen ryhmä, ja sen vastuututkija on ravitsemusepidemiologian professori Tomi-Pekka Tuomainen. Muut tutkijat ovat: ravitsemusepidemiologian apulaisprofessori tohtori Sari Voutilainen, ravitsemusepidemiologian tohtori Jyrki K. Virtanen, biokemian tohtori Tarja Nurmi ja tohtori Jaakko Mursu. Lisäksi näiden ihmisten mielipiteitä kuunnellaan korva tarkkana: emeritusprofessori Antti Aro, professori Jussi Kauhanen, professori Heikki Kröger, dosentti Christel Lamberg-Allardt, professori JoAnn E. Manson, professori Hannu Mykkänen, apulaisprofessori Marjo Tuppurainen ja professori Matti Uusitupa.
Tutkimusta rahoittavat tällä hetkellä Suomen Akatemia, Itä-Suomen yliopisto, Juho Vainion säätiö, Diabetestutkimussäätiö ja Sydäntutkimussäätiö.
Tavoitteena on selvittää mikä on optimi D-vitamiinin määrä veressä. Omien selvitysteni mukaan optimaalinen D-vitamiinin annostus on 1-1,5 x elopaino (kg muunnetaan muotoon µg). Katso taulukostani! On todella jännä seurata mihin tässä suurtutkimuksessa päädytään!
Parhaillaan on menossa esitutkimus, jonka avulla selvitetään nykysuositusta suurempien D-vitamiiniannosten turvallisuutta ja sitä, miten ne suurentavat veren D-vitamiinipitoisuutta. FIND-tutkimuksessa pyritään saamaan veren D-vitamiinipitoisuus tasolle 75–110 nanomoolia litraa kohden. Tämä on minunkin havaintojeni mukaan riittävä taso.
Sari Voutilainen kertoo, että tavoiteltavaa D-vitamiinimäärää pidetään parhaana mahdollisena luuston kannalta ja että sillä saattaa olla merkitystä myös kansantautien ehkäisyn kannalta. Epidemiologista tutkimusnäyttöä on tällä hetkellä ainakin sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen, joidenkin syöpien sekä esimerkiksi masennuksen ja D-vitamiinin välisistä yhteyksistä. Kansantautien puhkeamisen ja etenemisen hidastaminen D-vitamiinilisän avulla onkin koko FIND-tutkimuksen pääasiallinen tavoite.
Puoli vuotta kestävässä esitutkimuksessa selvitetään erityisesti D-vitamiinivalmisteen vaikutusta sokeriaineenvaihduntaan. Siksi siihen kutsutaan mukaan henkilöitä, joilla on liikapainoa ja joilta on ehkä mitattu kohonneita veren sokeriarvoja, mutta joilla ei vielä ole todettu tyypin 2 diabetesta.
FIND-tutkimusta voidaan pitää väestötason kliinisenä tutkimuksena. Tutkimus on kaksoissokkoutettu, satunnaistettu ja kontrolloitu. Tutkittavat arvotaan kolmeen ryhmään, joista yksi ryhmä syö vertailuvalmisteita ja kaksi muuta ryhmää D-vitamiinia erivahvuisina annoksina. Valitettavasti en saanut selville muita sopiviksi harkittuja D-vitamiinin annoksia kuin tuttu 50 µg/vrk. Hyviä tuloksia on saatu 50-250 µg D3-vitamiinia päivittäin nauttimalla. Toivoisin, että kokeiltaisiin rohkeasti oikein suuria annoksia! Tulisi samalla toteen näytetyksi, että D-vitamiinin aiheuttama myrkytystila on todella vaikea saavuttaa.
Tuloksia on tarkoitus vertailla Yhdysvalloissa tänä vuonna alkaneen vastaavanlaisen VITAL-tutkimuksen tuloksiin. VITAL-tutkimuksessa on mukana 20 000 miestä ja naista, ja siinä selvitetään myös omega-3-rasvahappojen vaikutuksia sydän- ja verisuonitautien sekä syövän ehkäisyyn.
Tervehdimme ilolla tällaisia tutkimuksia!

maanantaina, syyskuuta 19, 2011
Parantavat rasvat
**
Huomio! Päivitys 19.9.2011
Taija ja Jani Sompin rasvakirjassa puhutaan siitä miten verisuonissa on vähäisen rasvan ja kolesterolin lisäksi huomattavan paljon kalkkia (verisuonet kalkkeutuvat). Jani Somppi on lähettänyt terveysblogissani julkaistavaksi ja kommentoitavaksi oheisen kuvan. Kuva on otettu nivusvaltimosta ja sen valtimoplakista. Plakki koostuu pääosin kalkista.
Päivitys 15.9.2011
Tätä kirjoitusta luetaan ja kommentoidaan vilkkaasti. Kiitos.
Taija ja Jani Sompin rasvakirja osuu ravitsemuskeskustelussa hyvin arkoihin kohtiin. Kommenteista huomaatte, että joillakin on vaikeuksia valita sanansa fiksusti. En halua millään tavalla johdatella keskustelua, mutta blogi-isäntänä olen joutunut siivoamaan muutaman epäsiistin kommentin pois. Pidetään keskustelu siistinä, sillä olemme isojen muutosten äärellä juuri nyt. Osa kansasta viis veisaa viranomaisvalistuksesta ja syö päinvastoin kuin heitä on vuosikymmeniä valistettu. Aika huikeaa!
Silmiemme eteen levittyy näkymä, jossa terveysasioita aktiivisesti seuraavat Suomen kansalaiset pohtivat avoimesti esimerkiksi ravintorasvojen merkitystä. Vahvasti näyttää siltä kuin kansalaismielipide liikahtaisi yhä vahvemmin siihen suuntaan, että viranomaistemme tarjoamaan tietoon ei uskota. Hankaluuksia saattaa olla odotettavissa jos epäusko tästä vielä leviää. Mielestäni ainoa keino on minun valitsemani tie: siltojen rakentaminen. Rakennetaan yhdessä luotettavan viranomaistiedon ja kansalaisten välistä siltaa.
Nyt tarvitaan rehellistä tietoa, ei niinkään suunpieksentää. Jos valtimotaudin ja rasvaisen ruoan välillä ei ole yhteyttä (vaikka tätä on toitotettu viimeiset 50 vuotta), se asia pitää myöntää virheeksi ja tehdä sen mukainen korjausliike ravitsemusvalistukseen.
Tottakai osutaan arkaan kohtaan, jos terveysviranomaistemme työ mitätöidään. Kuka meistä haluaisi elää sen kauheuden kanssa, että elämäntyösi tutkijana ja terveysvalistajana mitätöidään? Somppien kirjasta saa sellaisen käsityksen, että ihan kaikkeen ei pidä uskoa mitä meille on vuosikymmenten saatossa syötetty viranomaisten taholta. Jos ravintorasvoista ei ole kerrottu kaikki totuus, niin täytyy toivoa, että valehtelu loppuisi ja kerrottaisiin totuus kansalle.
Kansa ei selvästikään enää ole Pohjois-Karjala-projektin lumoissa. Somppien rasvakirjassa paljastuu se poliittinen peli, joka johti eläinperäisten rasvojen demonisointiin. Meidän pitää ehkä varautua siihen, että ravitsemusvalistus muuttuu poliittisesta kielipelistä ja tutkijoiden ja terveysviranomaisten mahdollisesta tiedonpimityksestä aidoksi terveysvalistukseksi.
Odotan edelleen sitä "veret seisauttavaa" kuvaa Sompeilta missä näkyy kalkkia valtimossa, ei niinkään kolesterolia ja rasvaa. Se minulle luvattiin. Sillä kolesteroli- ja rasvakuvia olen kyllä nähnyt virallisterveellisillä luennoilla yllin kyllin. Joko siinä tukkoon menevässä valtimossa on rasvaa/kolesterolia tai sitten kalkkia. Sompit väittävät, että puolet valtimon seinämästä on kalkkia, professori Timo Strandberg ja monet muut väittävät, että rasva tukkii suonet. Jompi kumpi valehtelee? Vai onko löydettävissä jokin muu selitys, joka pelastaisi tilanteen? Kuka tulee apuun? Kuka selittää tavallisella kansankielellä mitä tukkoon menevässä valtimossa tapahtuu? Mikä aine tai tapahtuma pistää verisuonet tukkoon? Kalkkeutuvatko verisuonet, tulehdusko siellä tekee tuhoa vai rasvako siellä todellakin jyllää?
Kommentteja saa tulla! On tärkeää saada totuus esille!
14.9.2011 kirjoitettua tekstiä tulee tässä:
Somppien pariskunta (Taija ja Jani) on julkaissut rasvoista kertovan kirjan, jonka sain käsiini joitakin päiviä sitten. Sain ystävällisen kutsun Gummeruksen järjestämään kirjan julkistamistilaisuuteen 14.9.2011.
Kyseessä on kirja rasvoista, joka monista muista kirjoista poiketen, pitää arvossa eläinrasvoja. Kirjassa on Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksista poikkeava linjaus erityisesti ravintorasvojen suhteen. Sain julkaisuluvan tälle Taija Sompin lausahdukselle julkistamistilaisuudessa:
Rasvojen suhteen ollaan ihan pielessä nykyisissä virallisissa ravitsemussuosituksissa.
Kirjassa on ansiokkaasti otettu esille vähän rasvaa sisältävien kevyttuotteiden terveyshaitat. Piristävällä tavalla Somppien käsitys hyvistä ja huonoista rasvoista ei noudata valtavirran käsitystä kaikilta osin. Tarvittaessa terveystietoinen ihminen voi Somppien kirjasta saada tukea esimerkiksi voin ja muiden maitorasvojen käytölle terveyden perustana.
Poikkeavan rasvakäsityksen lisäksi kirjassa on raikkaalla tavalla tuotu esille valtimotaudin synty. Mikä tukkii verisuonemme? Somppien mukaan kalkki tukkii valtimoita, ei niinkään kolesteroli. Mielenkiintoista.
Kysyin julkistamistilaisuudessa voinko saada kuva-aineistoa, joka tukisi ylläolevaa väitettä kalkin roolista valtimotaudissa. Vastaus oli myönteinen. Tulen saamaan kuva-aineistoa liitettäväksi tämän blogitekstin yhteyteen.
Mikä valtimotauti on? Lähtökohta valtimotaudin nykyaikaiselle käsittelylle on seuraava. Kun valtimot ahtautuvat, sitä kutsutaan nimellä valtimonkovettumatauti tai yksinkertaisesti valtimotauti. Puhutaan myös verisuonten kalkkeutumisesta. Se ei valtavirran käsityksen mukaan (Sydänliitto, Käypä hoitosuositukset, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yms.) ole kovin osuva nimitys, sillä verisuonten sisäseinämiin ei kerry kalkkia vaan kolesterolia.
Lääkärikirja Duodecimin mukaan (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00095) valtimotauti (valtimonkovettumatauti, ateroskleroosi) tarkoittaa verta kuljettavien valtimoitten ahtautumista, jonka seurauksena veren kulku suonessa häiriintyy. Taudista käytetään myös kansanomaista nimeä "verisuonten kalkkeutuminen", vaikka ahtauma ei johdu kalkista.
Mehiläisen verisuonikirurgit kirjoittavat: Mikä on tukkeava valtimotauti? http://www.mehilainen.fi/mehil%C3%A4isen-verisuonikirurgit-hoitavat-valtimovaivat Tukkeava valtimotauti (valtimokovetustauti, ateroskleroosi, atherosclerosis, atherothrombosis) on valtimoiden yleissairaus. Suonten seinämiin kerääntyy kolesterolia ja kalkkia aiheuttaen verisuonen seinämän paksuuntumisen (oireeton tauti) ja lopulta sen ahtautumisen tai tukkeutumisen kokonaan.
Suomen sydänliitto sanoo näin: (http://www.sydanliitto.fi/krooninen-sepelvaltimotauti Ateroskleroosissa valtimoiden sisäseinämään tunkeutuu aluksi verenkierrosta kolesterolia sisältäviä hiukkasia (lipoproteiineja), joista tärkein on LDL. Vuosikymmeniä kestävän mutkikkaan tapahtumaketjun aikana suonen seinämään kehittyy tulehdus, jonka vaikutuksesta sinne kehittyy pesäke, ateroomaplakki. Jos veren rasvakoostumus on epäsuotuisa (paljon "pahaa" LDL-kolesterolia ja vähän "hyvää" HDL-kolesterolia), plakkiin kertyy yhä enemmän kolesterolia, tulehdussoluja, sidekudosta ja kalkkia.
Somppi & Sompin mukaan tutkijat ja monet kliinikot ovat sitä mieltä, ettei kolesteroliteoria nykyisessä muodossaan voi pitää paikkaansa, koska pahimmat ja yleisimmät ahtaumat ovat todellakin kalkkia.
Mielenkiintoista totta tosiaan!
Suosittelen kirjaa!

sunnuntai, syyskuuta 18, 2011
Maailman valloittajat
**
Olin äskettäin todella mielenkiintoisen kirjan julkistamistilaisuudessa. Kyseessä on kolmen suomalaisen (tai suomalaistaustaisen!) sankarin esittely.
Maailman valloittajat kirjassa esitellään sankarimme maalla, merellä ja avaruudessa. Maalla seikkailee vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson, merellä taistelee luonnonvoimia vastaan Thomas Johanson ja avaruudessa kävi oma sisunauttimme Timothy Kopra.
Vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson valloitti ensimmäisenä suomalaisena Mount Everestin vuonna 1993. Tavoitteellinen ja periksiantamaton elämänasenne siivittivät Veikan omiin korkeuksiin. Lajinsa ehdoton pioneeri saavutti huikean päämääränsä kesällä 2009: Hänestä tuli vasta yhdeksäs ihminen, joka on onnistunut kiipeämään kaikille neljälletoista yli 8000 metriä korkealle vuorenhuipulle ilman lisähappea.
Veikka kertoo: Eräs seikka, jota Himalaja-kiipeilystä on vaikea kertoa muille - saati tajuta, mitä se käytännössä tarkoittaa - on aika. Nyky-yhteiskunnassa luppoaika on häviävä suure. Tämä on hyperaktiivisen elämänmuodon vastakohta, koska vuorella keskitytään vain yhteen ja ainoaan asiaan... Jos ihmisillä olisi aikaa tutustua toisiinsa muutaman tunnin sijasta kuukauden päivät, niin kyllähän siinä ajassa kerkeäisi kelata ihan kaikenlaisia juttuja.
Olympiavoittaja Thomas Johanson on kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaispurjehtijoita. EM- ja MM-mestari on sijoittunut maailman huipulle jokaisessa veneluokassa, jolla hän on kilpaillut. Volvo Ocean Race 2008-2009 -purjehduskilpailu maailman ympäri osoittautui kuitenkin selviytymistaisteluksi. Miehistöstä ja kalustosta otettiin kaikki irti täysin epäinhimillisissä olosuhteissa.
Thomas selostaa: Meillä on lisäksi henkinen sopimus keskenämme - toisten henki voi olla vaakalaudalla, jos mokaat. Joudumme jatkuvasti ylisuorittamaan ja olemaan niin hereillä kuin suinkaan vain mahdollista, senkin takia, että kaverit pysyvät kyydissä mukana. Virheille ja sooloiluille ei ole mahdollisuuksia, sillä seuraukset ovat usein kohtalokkaat. Siellä on heti kymmenen jätkää nyrpeissään, jos sorrut virheisiin.
Astronautti Timothy Kopralla on suomalaiset sukujuuret. Tim vietti lapsuutensa Apollo-lentojen huumassa - mikään ei ollut ihmeellisempää kuin avaruuskävely. Hän motivoitui pitkäjänteiseen opiskeluun teknisten ja matemaattisten aineiden parissa. Utopistinen unelma toteutui kesällä 2009; avaruussukkula Endeavourin miehistön jäsenenä kansainväliselle avaruusasemalle matkannut ”sisunautti” herätti myös suomalaisten huomion.
Timothy kuvailee avaruutta näin: Minun ensimmäinen matkani avaruuteen oli todella ilmiömäinen kokemus! Muistan kertoneeni vaimolleni avaruuskävelyni jälkeen, että neljä ensimmäistä päivää avaruudessa olivat todellakin neljän vuoden tinkimättömän työn ja kovan treenin arvoisia. Se oli sijoitus, joka todella kannatti. Kärsin matkapahoinvoinnista muutaman vuorokauden ajan, mutta vasta palattuani kotiin Maahan! Tasapainoaistini oli kateissa - olin hukannut sen painottomaan tilaan.
Avaruudessa yllätyin ehkä eniten juuri siitä, miten vähän yllätyksiä tuli eteemme. Lähes kaikki sujui täysin suunnitelmien mukaan. Seurauksena aluksella ja asemalla viettämästäni ajasta otan ajatuksen mahdollisesta paluusta avaruuteen rennommin. Astronautiksi tulo ja lentäminen avaruudessa on ollut tavoitteena todella pitkän ajan. Saavutettuani tämän tavoitteen minulle ei ole enää samalla tavalla tärkeää kokea, millainen avaruus tulee olemaan ja pääsenkö sinne uudelleen. Voin keskittyä pelkästään kyseessä olevaan tehtävään.
Olli Pirhonen on tehnyt erinomaista työtä kootessaan kirjaa. Lukunautintoa täydennetään DVD-levyllä ja kirjan kuvitus on huippuluokkaa. Kun katsoo esimerkiksi NASA:n välittämiä kuvia avaruudesta, ei voi olla ihailematta universumin monimuotoisuutta. Vuoristojen mieltä salpaavat näkymät ja meren armottomat tyrskyt tekevät vaikutuksen.
Suosittelen kirjaa lämpimästi!
WSOYPro on tehnyt hyvää työtä.

tiistaina, syyskuuta 13, 2011
Leipäännyimme Leipätiedotuksen leivänylistykseen
**
Päivitys 13.9.2011
On syytä ilmoittaa kahdesta tärkeästä päivityksestä alla luettavaan tutkintapyyntöön. Ensin tämä tieto siitä, että pyydämme lopettamaan näiltä osin poliisitutkinnan Leipäliittoa vastaan (13.9.2011) ja julkaisemme Leipäliiton anteeksipyynnön heidän julkaistuaan virheellistä tietoa leivästä valistusmateriaalissaan (12.9.2011).
Poliisille (13.9.2011)
Hei,
Kuten edellisessä viestissäni mainitsin on Leipätiedotus ry:n asiantuntija kirjallisesti myöntänyt poliisille tekemäni tutkintapyynnön sisältämät tiedot oikeiksi ja muuttanut näiltä osin nettisivujensa sisältöä.
Leipätiedotus ry:n asiantuntijan kanssa käymäni puhelinkeskustelun perusteella minulla on myös aihetta olettaa, että he vastaisuudessa kiinnittivät tarkempaa huomiota nettisivujensa ja muun markkinointimateriaalinsa asiasisältöön.
Näin ollen poliisitutkinta Leipätiedotus ry:n edustajien mahdollisesta syyllistymisestä markkinointirikokseen voidaan minun puolestani lopettaa.
Omasta puolestani toivon, että "rasvasotaa" ja kiivaana käytävää ravitsemuskeskustelua lähinnä lihavuuden hoitoon liittyen voidaan vastaisuudessa käydä ilman poliisiviranomaisen väliintuloa.
Pahoin kuitenkin pelkään, että ns. "ravitsemusvalistuksen virallisen linjan" kansalle suoltamat valheet aiheuttavat vastaisuudessakin tämänkaltaisia toimenpiteitä.
Annan tarvittaessa lisätietoja.
Terveisin,
XX
Päivitys 12.9.2011
Olemme tänään (12.9.2011) vastaanottaneet Leipätiedotus ry:n vastaukset ystäväni esittämiin kysymyksiin. Jätän alkuperäisen tekstin näkyviin tähän alapuolelle, mutta tärkeintä on huomata, että Leipätiedotus myöntää tuottaneensa virheellistä materiaalia sivustolleen. Tässä kirjeenvaihdosta ote:
Terhi Virtanen kirjoittaa näin:
http://www.leipatiedotus.fi/tietoa_leivasta/leipa_pahkinankuoressa
Kohta 4. Leipä auttaa laihtumaan
Väitteenne: ”Yhdessä leipäviipaleessa on yhtä vähän (60 kcal) energiaa kuin desilitrassa täysmehua.”
Vasta-argumenttini: Finelin mukaan keskimääräinen leipäpala painaa 35g ja kaikki sen tunnistamat ruisleivät sisältävät energiaa yli 200 kCal/100g.
Yhdessä tavallisessa ruisleipäviipaleessa on siis helposti yli 70 kCal. Sen sijaan desilitrassa (100g) täysmehua on max. 45 kcal/100g
Suomen suosituin leipä on Vaasan ruispalat. Tuotteessa on energiaa 260 kCal/100g eli 35g viipale sisältää energiaa 91 kCal eli yli kaksi kertaa enemmän kuin desilitra (100g) täysmehua.
Terhi Virtanen selostaa: Väitteessä on tarkoitus kertoa, että leipäviipaleessa on saman verran energiaa kuin lasillisessa mehua (1,5-2 dl). Tarkoituksena on kertoa arjessa käytettävästä annoskoosta, jotta se olisi helpompi yhdistää käytäntöön. Tässä tapauksessa kyseessä on kirjoitusvirhe. Pahoittelemme virhettä. VAASAN Ruispalaviipaleviipale painaa 27,5 g ja energiaa siinä on näin ollen 70 kcal. Finellin antama 35 g on keskimääräinen leipäviipaleen paino. Leipäviipaleessa (70-90 kcal) on samanverran energiaa kuin lasillisessa täysmehua (68-90 kcal). Korjaamme tuon annoskoon.
Väitteenne: ”Saman määrän energiaa saa yhdestä teelusikallisesta voita tai margariinia tai parista viipaleesta meetvurstia.”
Vasta-argumenttini: Finelin mukaan yksi teelusikka voita painaa 4,5 g ja sisältää täten energiaa 4,5 g * 725 kCal/100g = 32,6 kCal eli alle puolet tavallisesta leipäpalasta ja jokseenkin kolmannes Vaasan ruispalat viipaleesta.
Finelin mukaan kaksi viipaletta keskikokoista rasvaista meetvurstia painaa 12 g ja sisältää täten energiaa 12g * 423 kCal/100g = 50,8 kCal. Eli noin 55-70 % tavallisen leipäpalan energiasta.
Terhi Virtanen selittää: Tässä väitteessä tekstissä tulisi "tai" sanan sijaan olla "ja" verrattaessa voita ja meetwurstiviipaleita leipäpalaan. Tällöin leipäviipale ja päälliset sisältävät saman määrän energiaa. Tämä käy ilmi toteamuksesta, että "...runsasrasvaiset päälliset. Ne nostavat helposti voileivän energiamäärän kaksin- jopa kolminkertaiseksi". Kalorien vertailun sijaan tekstissä tavoite on kuitenkin ollut tarkoitus saada lukija kiinnittämään huomio leivänpäällisten laatuun: vaihtamalla rasvainen meetvursti esim kasviksiin ja kevyeen leikkeleeseen energiamäärä yhden voileivän osalta putoaa yli 20 %.
Väitteenne: ”Leipä ei siis lihota, vaan runsasrasvaiset päälliset.”
Vasta-argumenttini: Miten tämä väitteenne on linjassa edellä esitettyjen laskelmien kanssa?
Terhi Virtanen kirjoittaa: Edellä mainittujen lisäksi taustalla ovat laskelmat kyseisten elintarvikkeiden ravintoainetiheydestä. Ravintoainetiheys kuvaa kuinka paljon ravintoaineita kukin elintarvike sisältää suhteessa siitä saatuun energiaan. Painon hallinnan kannaltahan on järkevää syödä mahdollisimman ravintoainetiheää ruokaa, joka sisältää paljon ravintoaineita, mutta rajoitetusti energiaa. Verrattaessa rasvaisia leivänpäällisiä ja niiden sisältämää energiaa ja ravintoaineita, on leipä painonpudottajalle sopivaa ruokaa. Saadakseen riittävästi kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita täytyy syödä valtava määrä energiaa saadakseen näistä runsasrasvaisista tuotteista vastaava määrän ravintoaineita täysjyväleipäviipaleeseen verrattuna.
Kysymys: Onko tarkoituksenanne antaa kuluttajille totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja maksimoidaksenne edustamanne leipomoteollisuuden myynnin?
Terhi Virtanen ilmoittaa: Kuten nettisivujemme etusivullamme kerromme, Leipätiedotus ry on leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö ja tavoitteenamme on edistää viestinnän keinoin leivän käyttöä hyvän ravitsemustilan turvaamiseksi. Tietomme ovat totuudenmukaisia ja perustuvat virallisiin ravitsemussuosituksiin. Työntekijämme ja asiantuntijamme ovat koulutukseltaan ravitsemustieteen, terveystieteiden ja elintarviketeknologian asiantuntijoita. Yhdistyksemme asiantuntijajäsenet ovat elintarviketeollisuudesta riippumattomilta tahoilta (Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja VTT).
Tämä alla oleva tekstiosuus kirjoitettiin 9.9.2011
Eräs ystäväni leipääntyi Leipätiedotuksen tiedotuslinjaan ja jätti poliisille tutkintapyynnön. Lue alla:
Pyydän poliisia tutkimaan syyllistyykö leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö, Leipätiedotus ry, markkinointirikokseen Suomen rikoslain 30. luvun mukaisesti:
”1 § (1.4.1999/475) Markkinointirikos. Joka tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, on tuomittava markkinointirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.”
Leipätiedotus antaa nettisivuillaan ja mitä todennäköisimmin myös muussa markkinointimateriaalissaan johdonmukaisesti väärän kuvan leivän sisältämästä energiamäärästä muihin elintarvikkeisiin verrattuna. Annetaan ymmärtää, että leipä sopii erinomaisesti ylipainoon taipuville. Näin pyritään leipomotuotteiden mahdollisimman laajaan myyntiin täysin valheellisin perustein.
Olen lähettänyt oheisen sähköpostin Leipätiedotuksen Toiminnanjohtaja ETM Kaisa Mensoselle saamatta kuitenkaan vastausta. Sähköpostista käy ilmi Leipätiedotuksen välittämä totuudenvastainen ja harhaanjohtava tiedotus. Ruoka-aineiden energialaskelmissa olen käyttänyt lähteenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen fineli-tietokantaa.
Kyseisiä leipätiedotuksen väittämiä siteerataan keskeisissä medioissamme, kuten MTV3:n nettisivuilla.
Annan tarvittaessa lisätietoja.
8.9.2011
XX
------------------------------------------------------------
Hei,
Mitä vastaatte vasta-argumentteihini koskien nettisivujenne tietoja leivän ja muiden ruoka-aineiden energiamääristä?

Väitteenne:
”Yhdessä leipäviipaleessa on yhtä vähän (60 kcal) energiaa kuin desilitrassa täysmehua.”
Vasta-argumenttini:
Finelin mukaan keskimääräinen leipäpala painaa 35g ja kaikki sen tunnistamat ruisleivät sisältävät energiaa yli 200 kcal/100g.
Yhdessä tavallisessa ruisleipäviipaleessa on siis helposti yli 70 kcal. Sen sijaan desilitrassa (100g) täysmehua on max. 45 kcal/100g
Suomen suosituin leipä on Vaasan ruispalat. Tuotteessa on energiaa 260 kcal/100g eli 35g viipale sisältää energiaa 91 kcal eli yli kaksi kertaa enemmän kuin desilitra (100g) täysmehua.
Väitteenne:
”Saman määrän energiaa saa yhdestä teelusikallisesta voita tai margariinia tai parista viipaleesta meetvurstia.”
Vasta-argumenttini:
Finelin mukaan yksi teelusikka voita painaa 4,5 g ja sisältää täten energiaa 4,5 g * 725 kcal/100g = 32,6 kcal
eli alle puolet tavallisesta leipäpalasta ja jokseenkin kolmannes Vaasan ruispalat viipaleesta.
Finelin mukaan kaksi viipaletta keskikokoista rasvaista meetvurstia painaa 12 g ja sisältää täten energiaa 12g * 423 kcal/100g = 50,8 kcal. Eli noin 55-70 % tavallisen leipäpalan energiasta.
Väitteenne:
”Leipä ei siis lihota, vaan runsasrasvaiset päälliset.”
Vasta-argumenttini:
Miten tämä väitteenne on linjassa edellä esitettyjen laskelmien kanssa?
Kysymys:
Onko tarkoituksenanne antaa kuluttajille totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja maksimoidaksenne edustamanne leipomoteollisuuden myynnin?
Vastaustanne odottaen,

Avainsanat:
hiilihydraatit,
keskustelu,
leipä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)