Viime kuukausien ikävät dioksiinipaljastukset Intiasta (saastunut guarkumi kevytruokakermassa) osoittavat, että Valion tapaiset elintarvikeyhtiöt aika vähän välittävät siitä miten puhdasta heidän tuottamansa ruoka on. Ymmärrän, että voin toki pyyhkiä jalkani johonkin rappuralliin joka on valmistettu missä lie pajassa kovinkin kaukana, mutta kovin mielelläni pistäisin vain puhdasta ruokaa sisuksiini.
Vastatkaa minulle näihin asioihin niin yksinkertaisesti kuin mahdollista:
- miten voidaan olla niin lepsuja ruokaturvallisuuden varmistamisessa, että sallitaan suomalaisen elintarviketeollisuuden tuoda Sveitsin kautta intialaista saastunutta guarkumia (E 412)?
- onhan nyt varmasti elintarviketeollisuus erityisen tarkassa valvonnassa, että mitään vastaavaa ei uudestaan voi tapahtua?
- miten hyvin ruoan alkuperämerkintöjä valvotaan? Voiko esimerkiksi käydä niin, että elintarvike on muuten koostettu kaikkien säännösten mukaan kotimaisista raaka-aineista, mutta sitten tuotteeseen lisätään jossakin vaiheessa joitakin ulkomailta tuotuja lisäaineita. Lisäaineita on mahdollisesti tuotu laivalastillinen sieltä mistä sen halvimmalla saa?
- miten varma voi nykyään olla jonkin elintarvikkeen kotimaisuudesta?
- erään amerikkalaisen selvityksen mukaan on tullut tavaksi myös elintarviketeollisuudessa ulkoistaa (outsourcing) ruoka-aineiden valmistus. Ruoka saatetaan valmistuttaa siellä missä se halvimmin käy päinsä. Myyntipakkaukseen kuitenkin pistetään jonkin tunnetun elintarvikeyrityksen logo, ei sen halpavalmistajan. Eikö tämä ole kuluttajan huijaamista?
- eikö ruokaturvallisuutta ole helpompi valvoa ja yrityksen laatuimagoa ylläpitää jos ruoka tuotetaan tutussa ja turvallisessa suomalaisessa tehtaassa? Raision edullisimmista kevytlevitteistä ainakin osa valmistetaan Puolassa.
- vahingoittaako jokin ruokaskandaali niin vähän suomalaisen elintarviketeollisuuden uskottavuutta ja mainetta, että suuriakin riskejä kannattaa ottaa voiton maksimoimiseksi?