*
Tänään minua ilahduttaa professori Jukka Kemppinen (1944- ), joka kirjoittaa hienosti lukemisesta. Tässä muutama makupala:
Kirjallisuudessa on valitettavan paljon pyrkimystä pudottaa paskat kärryiltä. Jos tilanne välttämättä vaatii siivoa kielenkäyttöä, tapaan sanoa, että kolmentuhannen esteet on aika tavallinen romaanitekninen keino ja että runous ei muuta olekaan. Älkää siis ihmiskullat uskoko vastuuttomia, jotka väittävät, että kirjojen lukeminen olisi tahdosta ja tavasta kiinni. Lukeminen on melkein yhtä vaikeaa kuin kirjoittaminen ja vaatii jatkuvaa huolta ja harjoitusta.
Havaintoesimerkki on John Updike, joka on todellisuudessa erittäin hyvä kirjailija. Vähän väliä hän aloittaa kirjansa niin, että ensimmäiset 32 tai 64 sivua ovat varsinaista risuaitaa. Nuo jaksot on tarkoitettu väsyttämään kevytmieliset. Huonommat kriitikot sanovat, että kirja ”alkaa vetää” vasta alkujaksojen jälkeen, mutta tuo on muun muassa Updikeä ajatellen erehdys. Kyllä se on tahallista.
Asian selvittäminen ei ole vaikeaa. Aidosti huono kirja on tarmoton, laiska, mutainen ja ennen kaikkea vilpillinen. Vilpillinen kirjoittaja tekee itseään tykö tai isottelee. Hyvässä tekstissä pinta ja ydin ovat yhtä ja muoto ja sisältö täysin saman asian nimityksiä. Hyvän tekstin viat ja virheet ovat sen omia, eivät muualta omaksuttuja. Hyvä kirjoittaja on kuin merimies, joka ei luule mitään, koska tietää, että jokainen teko on ratkaiseva ja vaatii koko ihmisen. Jokainen sana.
Olen viime aikoina lukenut monta hienoa ravintokirjaa. Ei suinkaan virheettömiä, mutta virheet ovat kirjoittajien omia. On kirjoja, joissa lauseiden takaa näkee sanomisen tuskan. Näkee sen miten ravitsemus herättää suuria tunteita. Niin suuria, että minun mielestäni vakavasti otettavat ravintokirjat pitäisi lukea niin, että jokaisen luetun sivun jälkeen lukija pakotetaan miettimään vartin verran äsken lukemansa tekstin sisältöä. Se on hidasta lukemista, mutta taatusti hedelmällisempää kuin kirjan ahmiminen. Raskaista ja tietoa täyteen pakatuista kirjoista pitää nauttia kuten hyvästä päivällisestä. Pitkään ja hartaasti. Tänään nautin professori Kemppisen blogikirjoituksesta pitkään ja hartaasti. Joka kappaleen jälkeen pidin spontaanisti miettimistauon. Se on hyvän kirjoituksen laatumerkki.
Lukeekohan kukaan koskaan minun vaatimattomia sepustuksiani pitkään ja hartaasti?
keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
tiistaina, tammikuuta 08, 2008
Deetä tarvitaan!
**
Silmiin osui uutistarjonnassa hyvin mielenkiintoinen otsikko: D-vitamiinin puutos lisää sydänkohtauksen riskiä (YLE-uutiset, 8.1.2008). Asiasta kirjoittavat myös muut uutistoimistot.
Eilen (7.1.2008) ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa on todettu, että rasvaliukoisen D-vitamiinin puutos kasvattaa sydänkohtauksen riskiä. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puutoksesta kärsivillä on tutkimuksen mukaan jopa 60 prosenttia korkeampi sydänkohtauksen riski kuin korkeamman D-vitamiinipitoisuuden omaavilla. Tutkimuksessa löytyi myös yhteys D-vitamiinin puutoksen ja diabeteksen, korkeaan kolesterolin ja korkean verenpaineen välillä. Sydänkohtausriski oli kaksinkertainen niillä ihmisillä, joilla oli korkea verenpaine ja D-vitamiini puutos. Johtopäätöksenä on, että D-vitamiini saattaa suojata sydän- ja verisuonitaudeilta.
Elimistömme tuottaa D-vitamiinia, kun iholle näytetään auringonvaloa. Asiantuntijoiden mukaan 10-15 minuuttia auringonvalossa kolme kertaa viikossa takaa riittävän D-vitamiinin saannin. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt kertoi minulle äskettäin, että Suomessa D-vitamiinia voi muodostua iholla auringon UV-säteilyn vaikutuksesta vain kesäkuukausina. Asia johtuu siitä, että niitä tärkeitä UV-B-säteitä ei pääse Suomessa maankamaralle asti talvisaikaan ja D-vitamiinivarastomme eivät riitä koko talveksi. D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta ainakin talviaikaan.
Tutkimus on tehty maineikkaassa Harvardin yliopistossa. Tutkimuksessa seurattiin yli 1 700 ihmistä, joiden keski-ikä oli 59.
Asian tärkeyden vuoksi olen tehnyt pienen D-vitamiinikatsauksen:
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota joskus myös kutsutaan antirakiittiseksi vitamiiniksi sen luustolle tyypillisestä vaikutuksesta johtuen. Ruoasta me saamme eläinperäistä kolekalsiferolia ja kasvikunnan ergokalsiferolia (D2-vitamiini), josta maksassa muodostuu D3-vitamiinia. Saantisuositus on nykyään 5-10 µg/vrk, mutta tällä hetkellä pohditaan tätä suuremman saannin sallimista suomalaisille. Erityisesti tiukkaa ruokavaliota soveltavien vegaanien olisi syytä käyttää jotain D-vitamiinivalmistetta päivittäin. Mikäli ei käytä pimeänä vuodenaikana (lokakuun alusta maaliskuun loppuun) säännöllisesti vitaminoituja maitovalmisteita, ravintorasvoja ja kalaa, Valtion ravitsemusneuvotteluvaliokunta suosittelee vitamiinilisää purkista. Suomessa D-vitamiinia on lisätty margariineihin vuodesta 1955 ja maitoon vuodesta 1990 lähtien. Helmikuun 2003 alusta alkaen maitoihin ja piimävalmisteisiin on lisätty D-vitamiinia 0,5 mikrogrammaa desilitraan valmistetta. Myös joidenkin rasiamargariinien D-vitamiinipitoisuutta on nostettu hiukan nykyisestään (tällä hetkellä D-vitamiinipitoisuus on 10 µg/100 g). Tavoitteena on lisätä nuorten ja aikuisten D-vitamiinin saanti nykyisestä noin neljästä mikrogrammasta seitsemään mikrogrammaan vuorokaudessa. Tähän päästään juomalla noin kolme lasia maitoa tai piimää päivässä, käyttämällä vitaminoituja margariineja ja syömällä kalaa. Luomumaitotuotteisiin vitamiinia ei saa lisätä. Parhaita D-vitamiinilähteitä ovat maitovalmisteet, ravintorasvat, kalanmaksaöljy, rasvainen kala, maksa ja kananmunan keltuainen sekä auringonotto.
D-vitamiinin saanti on Suomessa keskimäärin riittämätöntä, johtuen lähinnä vähäisestä auringonvalosta, kalan, D-vitaminoitujen maitojen tai margariinien vähäisistä käyttömääristä. Suomalaistutkimuksessa D-vitamiinin puutos todettiin lähes 70 prosentilla 9-15 vuotiaista tytöistä. Kesäaikaan D-vitamiinia syntetisoidaan iholla riittävästi jo muutaman kymmenen minuutin ulkona olon aikana ultraviolettivalon vaikutuksesta, joten D-vitamiinin puutetta ei pääse syntymään. Myöhäistalvella jopa puolet saattaa kuitenkin olla puutteellisessa D-vitamiinistatuksessa.
D-vitamiini vaikuttaa luustoon ja hampaisiin, normaaliin kalsium-magnesium-fosforitasapainoon ja kalsiumin imeytymiseen. Ilman D-vitamiinia ihmisen elimistö ei pysty käyttämään hyväkseen ruoasta tulevaa kalsiumia. D-vitamiinin pääasiallisina tehtävinä elimistössä pidetäänkin sen roolia luukudoksen mineralisoitumisessa ja kalsiumin imeytymisessä – molemmat luunmuodostukseen keskeisesti vaikuttavia tehtäviä. D-vitamiinin puute pehmentää aikuisten luuta, lapsista puhumattakaan. Klassiset D-vitamiinin puutossairaudet ovatkin riisitauti ja osteomalasia. D-vitamiini edesauttaa toisen vesiliukoisen vitamiinin, eli A-vitamiinin imeytymistä. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla näyttäisi olevan myönteinen vaikutus vastustuskykyyn, ientulehdusten ehkäisyyn, mahdollisesti myös nuoruustyypin diabetekseen ja psoriasikseen (voiteena). Influenssaepidemioiden kausittaiset vaihtelut osuvat yhteen D-vitamiinin kausittaisten vaihteluiden kanssa. Meillä Suomessa esimerkiksi influenssaepidemioita esiintyy useimmiten lopputalvesta, jolloin D-vitamiinipitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös paljastaneet, että D-vitamiini onkin luonteeltaan enemmän hormoni kuin vitamiini.
Harvinainen D-vitamiinin yliannostus johtaa veren kalsiumpitoisuuden huomattavaan nousuun ja luuston lisääntyvään hajoamiseen. D-vitamiinin imeytymistä heikentää heikko rautatilanne kehossa ja pitkäketjuisten tyydyttymättömien rasvahappojen runsas esiintyminen ruoassa. Ruokavaliosta ei voi saada D-vitamiinia sellaista määrää, joka aiheuttaisi myrkytysoireita. Kuitenkin vitaminoitujen ravintoainevalmisteiden väärä annostelu yhdessä monivitamiinivalmisteiden nauttimisen kanssa voi johtaa myrkytykseen. D-vitamiinin aineenvaihdunta on hidasta, ja siksi sitä pidetään vitamiineista haitallisimpana.
Silmiin osui uutistarjonnassa hyvin mielenkiintoinen otsikko: D-vitamiinin puutos lisää sydänkohtauksen riskiä (YLE-uutiset, 8.1.2008). Asiasta kirjoittavat myös muut uutistoimistot.
Eilen (7.1.2008) ilmestyneessä amerikkalaistutkimuksessa on todettu, että rasvaliukoisen D-vitamiinin puutos kasvattaa sydänkohtauksen riskiä. Tutkimuksen mukaan D-vitamiinin puutoksesta kärsivillä on tutkimuksen mukaan jopa 60 prosenttia korkeampi sydänkohtauksen riski kuin korkeamman D-vitamiinipitoisuuden omaavilla. Tutkimuksessa löytyi myös yhteys D-vitamiinin puutoksen ja diabeteksen, korkeaan kolesterolin ja korkean verenpaineen välillä. Sydänkohtausriski oli kaksinkertainen niillä ihmisillä, joilla oli korkea verenpaine ja D-vitamiini puutos. Johtopäätöksenä on, että D-vitamiini saattaa suojata sydän- ja verisuonitaudeilta.
Elimistömme tuottaa D-vitamiinia, kun iholle näytetään auringonvaloa. Asiantuntijoiden mukaan 10-15 minuuttia auringonvalossa kolme kertaa viikossa takaa riittävän D-vitamiinin saannin. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt kertoi minulle äskettäin, että Suomessa D-vitamiinia voi muodostua iholla auringon UV-säteilyn vaikutuksesta vain kesäkuukausina. Asia johtuu siitä, että niitä tärkeitä UV-B-säteitä ei pääse Suomessa maankamaralle asti talvisaikaan ja D-vitamiinivarastomme eivät riitä koko talveksi. D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta ainakin talviaikaan.
Tutkimus on tehty maineikkaassa Harvardin yliopistossa. Tutkimuksessa seurattiin yli 1 700 ihmistä, joiden keski-ikä oli 59.
Asian tärkeyden vuoksi olen tehnyt pienen D-vitamiinikatsauksen:
D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota joskus myös kutsutaan antirakiittiseksi vitamiiniksi sen luustolle tyypillisestä vaikutuksesta johtuen. Ruoasta me saamme eläinperäistä kolekalsiferolia ja kasvikunnan ergokalsiferolia (D2-vitamiini), josta maksassa muodostuu D3-vitamiinia. Saantisuositus on nykyään 5-10 µg/vrk, mutta tällä hetkellä pohditaan tätä suuremman saannin sallimista suomalaisille. Erityisesti tiukkaa ruokavaliota soveltavien vegaanien olisi syytä käyttää jotain D-vitamiinivalmistetta päivittäin. Mikäli ei käytä pimeänä vuodenaikana (lokakuun alusta maaliskuun loppuun) säännöllisesti vitaminoituja maitovalmisteita, ravintorasvoja ja kalaa, Valtion ravitsemusneuvotteluvaliokunta suosittelee vitamiinilisää purkista. Suomessa D-vitamiinia on lisätty margariineihin vuodesta 1955 ja maitoon vuodesta 1990 lähtien. Helmikuun 2003 alusta alkaen maitoihin ja piimävalmisteisiin on lisätty D-vitamiinia 0,5 mikrogrammaa desilitraan valmistetta. Myös joidenkin rasiamargariinien D-vitamiinipitoisuutta on nostettu hiukan nykyisestään (tällä hetkellä D-vitamiinipitoisuus on 10 µg/100 g). Tavoitteena on lisätä nuorten ja aikuisten D-vitamiinin saanti nykyisestä noin neljästä mikrogrammasta seitsemään mikrogrammaan vuorokaudessa. Tähän päästään juomalla noin kolme lasia maitoa tai piimää päivässä, käyttämällä vitaminoituja margariineja ja syömällä kalaa. Luomumaitotuotteisiin vitamiinia ei saa lisätä. Parhaita D-vitamiinilähteitä ovat maitovalmisteet, ravintorasvat, kalanmaksaöljy, rasvainen kala, maksa ja kananmunan keltuainen sekä auringonotto.
D-vitamiinin saanti on Suomessa keskimäärin riittämätöntä, johtuen lähinnä vähäisestä auringonvalosta, kalan, D-vitaminoitujen maitojen tai margariinien vähäisistä käyttömääristä. Suomalaistutkimuksessa D-vitamiinin puutos todettiin lähes 70 prosentilla 9-15 vuotiaista tytöistä. Kesäaikaan D-vitamiinia syntetisoidaan iholla riittävästi jo muutaman kymmenen minuutin ulkona olon aikana ultraviolettivalon vaikutuksesta, joten D-vitamiinin puutetta ei pääse syntymään. Myöhäistalvella jopa puolet saattaa kuitenkin olla puutteellisessa D-vitamiinistatuksessa.
D-vitamiini vaikuttaa luustoon ja hampaisiin, normaaliin kalsium-magnesium-fosforitasapainoon ja kalsiumin imeytymiseen. Ilman D-vitamiinia ihmisen elimistö ei pysty käyttämään hyväkseen ruoasta tulevaa kalsiumia. D-vitamiinin pääasiallisina tehtävinä elimistössä pidetäänkin sen roolia luukudoksen mineralisoitumisessa ja kalsiumin imeytymisessä – molemmat luunmuodostukseen keskeisesti vaikuttavia tehtäviä. D-vitamiinin puute pehmentää aikuisten luuta, lapsista puhumattakaan. Klassiset D-vitamiinin puutossairaudet ovatkin riisitauti ja osteomalasia. D-vitamiini edesauttaa toisen vesiliukoisen vitamiinin, eli A-vitamiinin imeytymistä. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla näyttäisi olevan myönteinen vaikutus vastustuskykyyn, ientulehdusten ehkäisyyn, mahdollisesti myös nuoruustyypin diabetekseen ja psoriasikseen (voiteena). Influenssaepidemioiden kausittaiset vaihtelut osuvat yhteen D-vitamiinin kausittaisten vaihteluiden kanssa. Meillä Suomessa esimerkiksi influenssaepidemioita esiintyy useimmiten lopputalvesta, jolloin D-vitamiinipitoisuudet ovat alhaisimmillaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat myös paljastaneet, että D-vitamiini onkin luonteeltaan enemmän hormoni kuin vitamiini.
Harvinainen D-vitamiinin yliannostus johtaa veren kalsiumpitoisuuden huomattavaan nousuun ja luuston lisääntyvään hajoamiseen. D-vitamiinin imeytymistä heikentää heikko rautatilanne kehossa ja pitkäketjuisten tyydyttymättömien rasvahappojen runsas esiintyminen ruoassa. Ruokavaliosta ei voi saada D-vitamiinia sellaista määrää, joka aiheuttaisi myrkytysoireita. Kuitenkin vitaminoitujen ravintoainevalmisteiden väärä annostelu yhdessä monivitamiinivalmisteiden nauttimisen kanssa voi johtaa myrkytykseen. D-vitamiinin aineenvaihdunta on hidasta, ja siksi sitä pidetään vitamiineista haitallisimpana.
maanantaina, tammikuuta 07, 2008
Reumalääkäri kirjoittaa asiaa painonhallinnasta
*
Reumalääkäri LKT Pekka Nykänen kirjoittaa näin menestyksellisestä painonhallinnasta:
Olen ylipainoisille ja lihaville potilailleni suositellut hiilihydraattien välttämistä. Laihdutuksessa mm. peruna, vaalea leipä, pasta, makeiset, suklaa, pulla, keksit ovat kiellettyjä.
Sallittuja ovat: liha, kala, hedelmät, tummaleipä (kohtuudella), vihannekset, marjat, rasvaton maito, juusto.
Jos yllä olevalla dieetillä ei paino lähde laskemaan, kiellän myös tumman leivän kunnes on toivottu painotaso saavutettu.
Painon laskun ennätys oli eräällä potilaalla 25 kg puolessa vuodessa. Paino on nyt normaali ja painoindeksi 23.5 kg/m2.
Olen kehottanut potilaita syömään, kun tulee nälkä mutta vain sallittuja ruokia.
LKT Pekka Nykäsen lisäkommentti: Halusin laittaa tähän kokemuksia käytännön työstä, jossa todella joidenkin potilaiden kohdalla saa erinomaisia hoitotuloksia rajoittamalla ruokavaliosta hiilihydraatteja. Oletan painonlaskun johtuvan siitä, että vähähiilihydraattisella ruokavaliolla nälän tunne pysyy poissa pidempään ja siten syömisen tarve vähenee.
Lihavuustutkija ja dosentti Pertti Mustajoki on tätä mieltä:
Jos vastaanotolla oleva potilas on halukas laihduttamaan ja muuttamaan elintapojaan, mukaan liitetään joitakin tietoja painonhallinnasta. Lyhyessä interventiossa ei ole mahdollisuutta varsinaiseen ohjaukseen, vaan siinä kerrotaan joistakin keskeisistä painonhallinnan periaatteista. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat: sopiva tavoite on 5-10 % painosta pois, painonhallinta edellyttää pysyviä muutoksia joissakin elintavoissa, ja muutoksista tärkeimmät ovat energiapitoisten ruokien käytön vähentäminen ja annoskokojen pienentäminen, pienen energiatiheyden omaavien vesi- ja kuitupitoisten ruokien käytön lisääminen ja päivittäisten askeleiden lisääminen. Potilasta kannustetaan itse toteutettuun laihduttamiseen tai hänet neuvotaan terveydenhuollon ulkopuoliseen laihdutusohjelmaan. Lyhyttä interventiota voidaan tehostaa antamalla mukaan kirjallista tietoa lihavuudesta ja terveydestä. Terveysportin Lääkärin tietokannan potilasohjeissa on tulostettavissa oleva ohje Tietoa lihavuudesta ja terveydestä.
Lihavuuden perushoito tarkoittaa 10-20 tapaamiskertaa sisältävää painonhallinnan ohjausta, joka yleensä toteutetaan ryhmässä (Paula Hakala ja Mikael Fogelholm "tietävät" miten homma toimii).
Lihavuuden lääkehoito on käypää hoitoa. Hoitosuosituksen mukaan lääkitys ei yleensä ole ensisijainen hoitomenetelmä, mutta sitä voidaan käyttää silloin, kun painoindeksi on vähintään 30 kg/m2 (tai vähintään 28 kg/m2, kun potilaalla on lihavuuteen liittyviä sairauksia). Lääkehoitoon kuuluu muutakin kuin pelkkä reseptin kirjoittaminen. Lääke ei ole automaattinen laihduttaja vaan tukena elämäntapojen muutoksille. Siksi sitä harkittaessa on syytä varmistaa, että potilaalla on motivaatiota muuttaa elintapojaan. Vastaanottokäynnin jälkeen potilas tulisi ohjata saamaan terveydenhoitajalta tai ravitsemusterapeutilta ohjeita ruokavalion ja muiden elämäntapojen muuttamisesta (leipää, kevyttuotteita, rasvatonta maitoa, mahdollisimman vähärasvaista lihaa, hedelmiä, vihanneksia, liikuntaa). Potilaalle on aiheellista kertoa, että lääkitystä voidaan jatkaa pitkäänkin, jos se osoittautuu hyödylliseksi. Kaikki eivät lääkehoidosta hyödy, ja ensimmäisten parin kolmen kuukauden kuluttua arvioidaan, kannattaako jatkaa. Lääkärin on syytä pitää mielessä myös lihavuuden leikkaushoidon mahdollisuus. Jos sairaalloisesti lihavan potilaan perushoito ei ole tuottanut tulosta eikä vasta-aiheita ole, hänelle voidaan kertoa leikkaushoidon mahdollisuudesta.Mustajoen menetelmällä ei laihdu muuta kuin potilaan kukkaro ja leikkauksella uhkaaminen on jo aika pöyristyttävää. Nykäsen menetelmällä moni laihtuu ihan oikeasti.
Minkälainen kokemus sinulla on laihtumisesta? Onko Suomessa terveysviranomaisilla pallo hukassa?
Lukekaa lisää Nykäsen menetelmästä vaikkapa täältä:
Hiilaritietoiset -foorumi
Ravitsemus ja terveys -blogi
Reumalääkäri LKT Pekka Nykänen kirjoittaa näin menestyksellisestä painonhallinnasta:
Olen ylipainoisille ja lihaville potilailleni suositellut hiilihydraattien välttämistä. Laihdutuksessa mm. peruna, vaalea leipä, pasta, makeiset, suklaa, pulla, keksit ovat kiellettyjä.
Sallittuja ovat: liha, kala, hedelmät, tummaleipä (kohtuudella), vihannekset, marjat, rasvaton maito, juusto.
Jos yllä olevalla dieetillä ei paino lähde laskemaan, kiellän myös tumman leivän kunnes on toivottu painotaso saavutettu.
Painon laskun ennätys oli eräällä potilaalla 25 kg puolessa vuodessa. Paino on nyt normaali ja painoindeksi 23.5 kg/m2.
Olen kehottanut potilaita syömään, kun tulee nälkä mutta vain sallittuja ruokia.
LKT Pekka Nykäsen lisäkommentti: Halusin laittaa tähän kokemuksia käytännön työstä, jossa todella joidenkin potilaiden kohdalla saa erinomaisia hoitotuloksia rajoittamalla ruokavaliosta hiilihydraatteja. Oletan painonlaskun johtuvan siitä, että vähähiilihydraattisella ruokavaliolla nälän tunne pysyy poissa pidempään ja siten syömisen tarve vähenee.
Lihavuustutkija ja dosentti Pertti Mustajoki on tätä mieltä:
Jos vastaanotolla oleva potilas on halukas laihduttamaan ja muuttamaan elintapojaan, mukaan liitetään joitakin tietoja painonhallinnasta. Lyhyessä interventiossa ei ole mahdollisuutta varsinaiseen ohjaukseen, vaan siinä kerrotaan joistakin keskeisistä painonhallinnan periaatteista. Näitä ovat esimerkiksi seuraavat: sopiva tavoite on 5-10 % painosta pois, painonhallinta edellyttää pysyviä muutoksia joissakin elintavoissa, ja muutoksista tärkeimmät ovat energiapitoisten ruokien käytön vähentäminen ja annoskokojen pienentäminen, pienen energiatiheyden omaavien vesi- ja kuitupitoisten ruokien käytön lisääminen ja päivittäisten askeleiden lisääminen. Potilasta kannustetaan itse toteutettuun laihduttamiseen tai hänet neuvotaan terveydenhuollon ulkopuoliseen laihdutusohjelmaan. Lyhyttä interventiota voidaan tehostaa antamalla mukaan kirjallista tietoa lihavuudesta ja terveydestä. Terveysportin Lääkärin tietokannan potilasohjeissa on tulostettavissa oleva ohje Tietoa lihavuudesta ja terveydestä.
Lihavuuden perushoito tarkoittaa 10-20 tapaamiskertaa sisältävää painonhallinnan ohjausta, joka yleensä toteutetaan ryhmässä (Paula Hakala ja Mikael Fogelholm "tietävät" miten homma toimii).
Lihavuuden lääkehoito on käypää hoitoa. Hoitosuosituksen mukaan lääkitys ei yleensä ole ensisijainen hoitomenetelmä, mutta sitä voidaan käyttää silloin, kun painoindeksi on vähintään 30 kg/m2 (tai vähintään 28 kg/m2, kun potilaalla on lihavuuteen liittyviä sairauksia). Lääkehoitoon kuuluu muutakin kuin pelkkä reseptin kirjoittaminen. Lääke ei ole automaattinen laihduttaja vaan tukena elämäntapojen muutoksille. Siksi sitä harkittaessa on syytä varmistaa, että potilaalla on motivaatiota muuttaa elintapojaan. Vastaanottokäynnin jälkeen potilas tulisi ohjata saamaan terveydenhoitajalta tai ravitsemusterapeutilta ohjeita ruokavalion ja muiden elämäntapojen muuttamisesta (leipää, kevyttuotteita, rasvatonta maitoa, mahdollisimman vähärasvaista lihaa, hedelmiä, vihanneksia, liikuntaa). Potilaalle on aiheellista kertoa, että lääkitystä voidaan jatkaa pitkäänkin, jos se osoittautuu hyödylliseksi. Kaikki eivät lääkehoidosta hyödy, ja ensimmäisten parin kolmen kuukauden kuluttua arvioidaan, kannattaako jatkaa. Lääkärin on syytä pitää mielessä myös lihavuuden leikkaushoidon mahdollisuus. Jos sairaalloisesti lihavan potilaan perushoito ei ole tuottanut tulosta eikä vasta-aiheita ole, hänelle voidaan kertoa leikkaushoidon mahdollisuudesta.Mustajoen menetelmällä ei laihdu muuta kuin potilaan kukkaro ja leikkauksella uhkaaminen on jo aika pöyristyttävää. Nykäsen menetelmällä moni laihtuu ihan oikeasti.
Minkälainen kokemus sinulla on laihtumisesta? Onko Suomessa terveysviranomaisilla pallo hukassa?
Lukekaa lisää Nykäsen menetelmästä vaikkapa täältä:
Hiilaritietoiset -foorumi
Ravitsemus ja terveys -blogi
sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008
Morfiinia tai ei - kovaa mennään!
*
Lukijavihjeen perusteella (Kiitos Varpu!) tutustuin merkilliseen urheilututkimukseen. Harjoituskaudella urheilijat ottivat säännöllisesti morfiinia kyetäkseen harjoittelemaan kovempaa. Kun samat urheilijat kilpailutilanteessa olettivat saavansa morfiinia voidakseen taistella kipukynnystä vastaan, heille annettiinkin lumelääkettä. Lumelääke antoi tästä huolimatta huomattavan edun suorituskyvyssä. Miten WADA (Maailman antidopingtoimisto) aikoo tähän asiaan reagoida? Ei kai lumelääkettä sentään voi lisätä urheilussa kiellettyjen lääkeaineiden listalle?
Lääketieteessä tunnetaan hyvin tämä lumevaikutus. Teoriassa lumelääke voi edistää sisäsyntyistä kivunlievitystä. Italialaistutkijat ovat nyt tehneet jännittävän kokeen urheilijoille. Dopingaineeksi luokiteltua morfiinia on annettu harjoituksissa todella kovaa treenaaville urheilijoille. Urheilijan tietämättä morfiini vaihdettiin lumelääkkeeseen kilpailutilanteessa, mutta tästä huolimatta urheilija koki samantyyppisen kivunlievityksen kuin saadessaan morfiinia. Urheilijan kilpailusuorituksessa näkyi kivunlievityksen tuoma suorituskyvyn parannus. Asiaa tarkemmin selvitettäessä todettiin, että lumelääkkeen aikaansaama kivunlievitys syntyi vaikka viimeisimmästä morfiinipiikin annosta oli kulunut jopa viikon verran. Morfiinin antama kivunlievitys säilyy siis odottamattoman kauan.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että morfiinin tukemaa lumelääkitystä voidaan käyttää urheilusuorituksen tehostamisessa. Tämä olisi nykyisten dopingsääntöjen sallimaa puuhastelua sillä "harmaalla alueella". Ei kiellettyä, mutta tietenkin moraalisesti arveluttavaa toimintaa.
Halutessaan urheilija voisi siis ottaa morfiinilääkettä kilpailua edeltävien harjoitusten aikana ja varmistaa paremman suorituskyvyn "laillisella" lumelääkityksellä itse kilpailupäivänä. On selvää, että kipukynnyksen ylittäminen harjoituksissa ja kilpailutilanteessa, ei voi olla riskitöntä puuhaa. Moni urheilija saattaa kuitenkin olla valmis ottamaan tämän riskin saavuttaakseen tarvittavan edun kilpailutilanteessa.
Mitä mieltä olette tästä tutkimushavainnosta?
Lähde: Fabrizio Benedetti, Antonella Pollo, and Luana Colloca. Opioid-Mediated Placebo Responses Boost Pain Endurance and Physical Performance: Is It Doping in Sport Competitions? The Journal of Neuroscience, October 31, 27 (44): 11934-11939, 2007
Lukijavihjeen perusteella (Kiitos Varpu!) tutustuin merkilliseen urheilututkimukseen. Harjoituskaudella urheilijat ottivat säännöllisesti morfiinia kyetäkseen harjoittelemaan kovempaa. Kun samat urheilijat kilpailutilanteessa olettivat saavansa morfiinia voidakseen taistella kipukynnystä vastaan, heille annettiinkin lumelääkettä. Lumelääke antoi tästä huolimatta huomattavan edun suorituskyvyssä. Miten WADA (Maailman antidopingtoimisto) aikoo tähän asiaan reagoida? Ei kai lumelääkettä sentään voi lisätä urheilussa kiellettyjen lääkeaineiden listalle?
Lääketieteessä tunnetaan hyvin tämä lumevaikutus. Teoriassa lumelääke voi edistää sisäsyntyistä kivunlievitystä. Italialaistutkijat ovat nyt tehneet jännittävän kokeen urheilijoille. Dopingaineeksi luokiteltua morfiinia on annettu harjoituksissa todella kovaa treenaaville urheilijoille. Urheilijan tietämättä morfiini vaihdettiin lumelääkkeeseen kilpailutilanteessa, mutta tästä huolimatta urheilija koki samantyyppisen kivunlievityksen kuin saadessaan morfiinia. Urheilijan kilpailusuorituksessa näkyi kivunlievityksen tuoma suorituskyvyn parannus. Asiaa tarkemmin selvitettäessä todettiin, että lumelääkkeen aikaansaama kivunlievitys syntyi vaikka viimeisimmästä morfiinipiikin annosta oli kulunut jopa viikon verran. Morfiinin antama kivunlievitys säilyy siis odottamattoman kauan.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että morfiinin tukemaa lumelääkitystä voidaan käyttää urheilusuorituksen tehostamisessa. Tämä olisi nykyisten dopingsääntöjen sallimaa puuhastelua sillä "harmaalla alueella". Ei kiellettyä, mutta tietenkin moraalisesti arveluttavaa toimintaa.
Halutessaan urheilija voisi siis ottaa morfiinilääkettä kilpailua edeltävien harjoitusten aikana ja varmistaa paremman suorituskyvyn "laillisella" lumelääkityksellä itse kilpailupäivänä. On selvää, että kipukynnyksen ylittäminen harjoituksissa ja kilpailutilanteessa, ei voi olla riskitöntä puuhaa. Moni urheilija saattaa kuitenkin olla valmis ottamaan tämän riskin saavuttaakseen tarvittavan edun kilpailutilanteessa.
Mitä mieltä olette tästä tutkimushavainnosta?
Lähde: Fabrizio Benedetti, Antonella Pollo, and Luana Colloca. Opioid-Mediated Placebo Responses Boost Pain Endurance and Physical Performance: Is It Doping in Sport Competitions? The Journal of Neuroscience, October 31, 27 (44): 11934-11939, 2007
torstaina, tammikuuta 03, 2008
Vihannekset ja salaatit sekaisin?
#
Välillä meillä on ravintokeskustelussa puurot ja vellit sekaisin. Nyt on Helsingin Sanomien toimittaja Päivi Repo rohkeasti sekoillut vihannesasiassa. Hän väittää, että talvella vihanneksista voi saada liikaa nitraattia.
Uskallan epäillä moista väitettä. Vihannesten terveysvaikutukset ylittävät monin verroin mahdolliset pienten nitraattimäärien terveyshaitat. Tällaiset kielteiset vihannesjutut synnyttävät helposti vääriä mielikuvia vihanneksista. Juuri kun me ravintovalistajat olemme päässeet eroon pahimpien "kaninruokavitsien" synnyttämästä turmiollisesta vaikutuksesta terveellisten vihannesten ja salaattien kulutukseen, tulee tällainen ikävä juttu maamme johtavassa sanomalehdessä.
Tässä ollaan kallellaan sinne Brysseliin päin. Tämän nitraattiasian havaitsi ruokaa seuraava EU:n tieteellinen komitea. Se on kuulemma kerännyt viime talvena kymmenistä vihanneksista kymmeniätuhansia näytteitä EU-maista sekä Norjasta. Tuloksia esiteltiin äskettäin Brysselissä Euroopan ruokavalvontavirasto Efsan kokouksessa.
Yksittäisten vihannesten syyllistäminen tuntuu jo ajojahdilta: "Nitraattia löytyi runsaasti monista vihreistä lehtivihanneksista. Huippu oli rukola, jonka "voisi luokitella myrkyksi", kuten tutkimusta esitellyt Newscastlen yliopiston vieraileva professori Andrew Cockburn totesi. Suositukset ylittäviä pitoisuuksia löytyi muun muassa pinaatista."
Helsinkiläinen ravintokirjoittaja Juhana Harju pohtii samaa asiaa omassa blogissaan: Puolentoista kuukauden takainen uutisartikkeli kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan nitraatin ja nitriitin runsaampi saanti ruoasta yhdistyi puolta vähäisempään sydänsolujen kuolemaan eläinkokeessa. Lisäksi tutkimusta johtanut Nathan Bryan totesi: "Yleinen käsitys on, että nitriitit/nitraatit ovat karsinogeeneja, mutta ne eivät ole."
Syökää vihanneksia! Se on neuvoni. Menikö tässä toimittajalta vihannekset ja salaatit sekaisin? Kommentteja saa tulla.
Lähde: Päivi Repo. Talven vihanneksista voi saada liikaa nitraattia. Helsingin Sanomat, 2.1.2008
Välillä meillä on ravintokeskustelussa puurot ja vellit sekaisin. Nyt on Helsingin Sanomien toimittaja Päivi Repo rohkeasti sekoillut vihannesasiassa. Hän väittää, että talvella vihanneksista voi saada liikaa nitraattia.
Uskallan epäillä moista väitettä. Vihannesten terveysvaikutukset ylittävät monin verroin mahdolliset pienten nitraattimäärien terveyshaitat. Tällaiset kielteiset vihannesjutut synnyttävät helposti vääriä mielikuvia vihanneksista. Juuri kun me ravintovalistajat olemme päässeet eroon pahimpien "kaninruokavitsien" synnyttämästä turmiollisesta vaikutuksesta terveellisten vihannesten ja salaattien kulutukseen, tulee tällainen ikävä juttu maamme johtavassa sanomalehdessä.
Tässä ollaan kallellaan sinne Brysseliin päin. Tämän nitraattiasian havaitsi ruokaa seuraava EU:n tieteellinen komitea. Se on kuulemma kerännyt viime talvena kymmenistä vihanneksista kymmeniätuhansia näytteitä EU-maista sekä Norjasta. Tuloksia esiteltiin äskettäin Brysselissä Euroopan ruokavalvontavirasto Efsan kokouksessa.
Yksittäisten vihannesten syyllistäminen tuntuu jo ajojahdilta: "Nitraattia löytyi runsaasti monista vihreistä lehtivihanneksista. Huippu oli rukola, jonka "voisi luokitella myrkyksi", kuten tutkimusta esitellyt Newscastlen yliopiston vieraileva professori Andrew Cockburn totesi. Suositukset ylittäviä pitoisuuksia löytyi muun muassa pinaatista."
Helsinkiläinen ravintokirjoittaja Juhana Harju pohtii samaa asiaa omassa blogissaan: Puolentoista kuukauden takainen uutisartikkeli kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan nitraatin ja nitriitin runsaampi saanti ruoasta yhdistyi puolta vähäisempään sydänsolujen kuolemaan eläinkokeessa. Lisäksi tutkimusta johtanut Nathan Bryan totesi: "Yleinen käsitys on, että nitriitit/nitraatit ovat karsinogeeneja, mutta ne eivät ole."
Syökää vihanneksia! Se on neuvoni. Menikö tässä toimittajalta vihannekset ja salaatit sekaisin? Kommentteja saa tulla.
Lähde: Päivi Repo. Talven vihanneksista voi saada liikaa nitraattia. Helsingin Sanomat, 2.1.2008
keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008
Ravintolaruoka - liian rasvaista?
*
Terveydenhuollon ja kasvatustieteen maisteri Enni Mertanen on väitöskirjaansa varten tutkinut ravintolaruokaa. Hänen mukaansa annoksissa oli liikaa rasvaa, runsaasti proteiineja ja liian vähän hiilihydraatteja. Mertanen toteaakin ravintoloiden tarvitsevan ravitsemussuositusten soveltamisohjeet. Selkeät ateriakohtaiset ohjeet tarvitaan ainakin energian, energiaravintoaineiden ja suolan määristä.
"Ravintolaruoka asiakkaiden, ravintolakeittiön ja ravitsemuksen näkökulmasta" tarkastetaan Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on dosentti Ritva Prättälä, Kansanterveyslaitos ja väitöstilaisuuden valvojana professori Helena Gylling, Kuopion yliopisto.
On hyvä, että Enni Mertanen saa tuon väitöskirjan pois alta. Näin hän voi keskittyä oikeisiin töihin, ei vain sellaisiin hengentuotteisiin, jotka miellyttävät vastaväittelijää.
Ravintoloiden kokit jatkakoon entisellä linjallaan. Ruoan ammattilaiset kyllä tietävät miten maistuvaa ruokaa valmistetaan. Tämä on minun mielipiteeni.
"Ottaisin voissa paistettua kotimaista kampelaa, kermaperunoilla ja runsailla vihanneksilla, ruokajuomaksi vettä, kiitos!"
Lähde: Ilta-Sanomat, 2.1.2008
Terveydenhuollon ja kasvatustieteen maisteri Enni Mertanen on väitöskirjaansa varten tutkinut ravintolaruokaa. Hänen mukaansa annoksissa oli liikaa rasvaa, runsaasti proteiineja ja liian vähän hiilihydraatteja. Mertanen toteaakin ravintoloiden tarvitsevan ravitsemussuositusten soveltamisohjeet. Selkeät ateriakohtaiset ohjeet tarvitaan ainakin energian, energiaravintoaineiden ja suolan määristä.
"Ravintolaruoka asiakkaiden, ravintolakeittiön ja ravitsemuksen näkökulmasta" tarkastetaan Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on dosentti Ritva Prättälä, Kansanterveyslaitos ja väitöstilaisuuden valvojana professori Helena Gylling, Kuopion yliopisto.
On hyvä, että Enni Mertanen saa tuon väitöskirjan pois alta. Näin hän voi keskittyä oikeisiin töihin, ei vain sellaisiin hengentuotteisiin, jotka miellyttävät vastaväittelijää.
Ravintoloiden kokit jatkakoon entisellä linjallaan. Ruoan ammattilaiset kyllä tietävät miten maistuvaa ruokaa valmistetaan. Tämä on minun mielipiteeni.
"Ottaisin voissa paistettua kotimaista kampelaa, kermaperunoilla ja runsailla vihanneksilla, ruokajuomaksi vettä, kiitos!"
Lähde: Ilta-Sanomat, 2.1.2008
tiistaina, tammikuuta 01, 2008
Uudenvuoden lupauksia
*
Kun vuosi vaihtuu, moni meistä tekee kaikenlaisia lupauksia. Luvataan yhtä ja toista, josta sitten pidetään kiinni päivän pari. Sen pahempaa ryppyotsaisuutta etsimättä ajattelin pistää tähän joitakin sellaisia terveyttäni edistäviä uudenvuoden lupauksia, joita arvelen voivani toteuttaa vuoden 2008 aikana. Ehkä näiden lupauksieni joukossa on jotakin sellaista mitä sinä itsekin voit omalla kohdallasi toteuttaa.
Lupaus 1. En enää suutu anonyymien kommenteista.
Olen useita vuosia kirjoittanut terveysasioista ja jatkuvana riesana on ollut sellainen asia, että suutun anonyymien lukijoiden kommenteista joko tässä blogissani, foorumeissa tai keskustelukanavilla missä terveysviestejäni pohditaan. Tästä lähtien lupaan olla suuttumatta näihin kommentteihin. Jos on pienintäkään mahdollisuutta, että olen höpötykseenne pahastumassa, silloin poistan kommenttinne tästä blogistani. Välillä poden huonoa omatuntoa kun siivoan pois teidän myrkylliset ajatuksenkulkunne tai ilkikuriset vihjauksenne. Tätä on liikkeellä ja sitä en pysty estämään. Voin kuitenkin pitää tämän blogini siistimpänä siivoamalla pois pahimmat kommentit. Enää en rasita mielenterveyttäni pohtien oliko viisasta poistaa tuokin nimetön kommentti - pois vain! Omalla nimellä esiintyvät saavat minua edelleenkin pitää ruodussa.
Lupaus 2. Jatkan liikunnan ylistämistä entistä tomerammin.
Välillä ihan järkevän tuntuiset ihmiset yrittävät minulle viestittää, ettei siitä liikunnasta niin tavattoman paljon hyötyä ole. Mitä sinä rehkit? Mitä hyötyä siitäkin on? Liikunnan vaikutukset painonhallintaan ovat niin minimaalisen pienet? Roskapuhetta, sanon minä. Ohjauksessani on muutama ihminen, joka menestyksellisesti toteuttaa liikuntadieettiä ja ovat kokeneet nimenomaan liikunnan hyödylliseksi. Itse olen kokenut miten hyvän olon liikunta antaa. Aion entistä tomerammin puhua ja kirjoittaa liikunnan terveysvaikutuksista tänä vuonna.
Lupaus 3. Lupaan säilyttää ravitsemuslinjaukseni.
Eri puolilla Suomea olen viime vuosina esitellyt oman ravitsemuslinjaukseni. Se on johtanut iloiseen keskusteluun, vakavaan pohdintaan ja yllättäen myös virallisiin valituksiin. Sen verran vakuuttunut olen kuitenkin peruslinjaukseni terveyttävästä vaikutuksesta, että aion pitää nämä asiat entistä selkeämmin esillä:
Kun vuosi vaihtuu, moni meistä tekee kaikenlaisia lupauksia. Luvataan yhtä ja toista, josta sitten pidetään kiinni päivän pari. Sen pahempaa ryppyotsaisuutta etsimättä ajattelin pistää tähän joitakin sellaisia terveyttäni edistäviä uudenvuoden lupauksia, joita arvelen voivani toteuttaa vuoden 2008 aikana. Ehkä näiden lupauksieni joukossa on jotakin sellaista mitä sinä itsekin voit omalla kohdallasi toteuttaa.
Lupaus 1. En enää suutu anonyymien kommenteista.
Olen useita vuosia kirjoittanut terveysasioista ja jatkuvana riesana on ollut sellainen asia, että suutun anonyymien lukijoiden kommenteista joko tässä blogissani, foorumeissa tai keskustelukanavilla missä terveysviestejäni pohditaan. Tästä lähtien lupaan olla suuttumatta näihin kommentteihin. Jos on pienintäkään mahdollisuutta, että olen höpötykseenne pahastumassa, silloin poistan kommenttinne tästä blogistani. Välillä poden huonoa omatuntoa kun siivoan pois teidän myrkylliset ajatuksenkulkunne tai ilkikuriset vihjauksenne. Tätä on liikkeellä ja sitä en pysty estämään. Voin kuitenkin pitää tämän blogini siistimpänä siivoamalla pois pahimmat kommentit. Enää en rasita mielenterveyttäni pohtien oliko viisasta poistaa tuokin nimetön kommentti - pois vain! Omalla nimellä esiintyvät saavat minua edelleenkin pitää ruodussa.
Lupaus 2. Jatkan liikunnan ylistämistä entistä tomerammin.
Välillä ihan järkevän tuntuiset ihmiset yrittävät minulle viestittää, ettei siitä liikunnasta niin tavattoman paljon hyötyä ole. Mitä sinä rehkit? Mitä hyötyä siitäkin on? Liikunnan vaikutukset painonhallintaan ovat niin minimaalisen pienet? Roskapuhetta, sanon minä. Ohjauksessani on muutama ihminen, joka menestyksellisesti toteuttaa liikuntadieettiä ja ovat kokeneet nimenomaan liikunnan hyödylliseksi. Itse olen kokenut miten hyvän olon liikunta antaa. Aion entistä tomerammin puhua ja kirjoittaa liikunnan terveysvaikutuksista tänä vuonna.
Lupaus 3. Lupaan säilyttää ravitsemuslinjaukseni.
Eri puolilla Suomea olen viime vuosina esitellyt oman ravitsemuslinjaukseni. Se on johtanut iloiseen keskusteluun, vakavaan pohdintaan ja yllättäen myös virallisiin valituksiin. Sen verran vakuuttunut olen kuitenkin peruslinjaukseni terveyttävästä vaikutuksesta, että aion pitää nämä asiat entistä selkeämmin esillä:
- luonnon rasvat ovat terveellisiä (syö voita, käytä rypsiöljyä, rasvainen liha ei tapa)
- teolliset rasvatuotteet nakertavat terveyttä (älä käytä margariinia, luovu täysin teollisista transrasvoista, einekset ja valmisruoat on parempi jättää ostamatta)
- liikkuja syököön runsaasti hiilihydraatteja (en löydä tarpeeksi perusteita miksi liikkuja luopuisi parhaista mahdollisista ruoka-aineista: täysjyvätuotteet, puuro, mysli, kasvikset, hedelmät, marjat)
- vähän liikkuva tekee viisaasti jos hän vähentää hiilihydraattialtistustaan (erityisesti tärkkelyspitoiset kasvikset ja puhdas sokeri kannattaa jättää mahdollisimman vähiin)
- proteiinit ovat tärkeitä erityisesti laihduttaessa, toipuessamme sairauksista ja harrastaessamme kovatehoista liikuntaa (parhaat proteiinilähteet löytyvät eläinkunnan tuotteista ja moni tekee elämänsä turhan hankalaksi ryhtymällä vegaaniksi)
- parhaat vitamiinit ja hivenaineet löytyvät luonnon omista antimista (aika ajoin minulle vakuutetaan, että vitamiinit kannattaa ottaa purkista. En usko tuohon!)
maanantaina, joulukuuta 31, 2007
Sokeririippuvuus vaihtui maratoneihin
*
Vuoden 2008 ensimmäinen Hymy (-lehti) on virkistänyt vuoden 2007 viimeistä päivääni. Terveysasioista löytyy taas tuttua ja tuntematonta luettavaa yllin kyllin. Yksi tarina jäi erityisesti mieleen:
Mikko Jänkälä vaihtoi makean elämän maratonien juoksemiseen
Olen aiemmin kirjoituksissani käsitellyt sokeririippuvuutta. Asiantuntijat kiistelevät siitä onko mitään sellaista olemassakaan kuin sokeririippuvuutta. Tiedepiireissä on vielä epäselvyyttä siitä, tunnustetaanko sokeririippuvuuden käsitettä ollenkaan. Sokerihan ei ole päihde, Suomen lihavuustutkijoiden puheenjohtaja, lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen toteaa. Mikko Jänkälältä jos asiaa kysyy, niin saa vuorenvarman tiedon tämän riippuvuuden petollisuudesta. Tässä tarinassa on pohdittavaa meille itse kullekin. Sokerin syöminen lisäksi lihotti - ainakin Mikkoa. Siinä on toinen kiistanalainen asia - lihottaako sokeri? Molemmista asioista Mikolla on kokemusperäistä tietoa.
Toimittaja Anne Anttilan haastattelussa Mikko kertoo parin vuoden takaisista kokemuksistaan: Olin koukussa sokeriin. 58 vuoden ajan napsin valkoista energiaa likimain kilon päivävauhtia. Parhaimmillaan meni paketti [palasokeria] kotona ja puolikas kyläreissuilla. Kauppareissuillekin varasin kourallisen taskun pohjalle.
Paino nousi pahimmillaan reippaasti yli sadan kilon ja yleiskunto romahti. Viimeisenä oljenkortenaan Mikko Jänkälä oli ottanut yhteyttä erääseen kansanparantolaan ja pyytänyt apua. Sokerin tilalle tarjottiin kuntoilua ja terveellisempiä aterioita. Kahdessa kuukaudessa lähti 20 kiloa ja nyt reilut 34 kiloa keveämpänä hän on saanut elämälleen uuden tarkoituksen. Hän on vaihtanut sokerinhimon maratonhimoon! Takana on jo yhdeksän maratonia ja hän on ikäluokkansa parhaimpia siinä lajissa kertoo esimerkiksi Kemijoki -maratonin tulospalvelu:
Nautinnollisia maratoneja ja sokerinvieroituslenkkejä Mikko Jänkälälle jatkossakin, toivottaa veteraaniurheilija.
Onko sinulla sokerinhimo?
Vuoden 2008 ensimmäinen Hymy (-lehti) on virkistänyt vuoden 2007 viimeistä päivääni. Terveysasioista löytyy taas tuttua ja tuntematonta luettavaa yllin kyllin. Yksi tarina jäi erityisesti mieleen:
Mikko Jänkälä vaihtoi makean elämän maratonien juoksemiseen
Olen aiemmin kirjoituksissani käsitellyt sokeririippuvuutta. Asiantuntijat kiistelevät siitä onko mitään sellaista olemassakaan kuin sokeririippuvuutta. Tiedepiireissä on vielä epäselvyyttä siitä, tunnustetaanko sokeririippuvuuden käsitettä ollenkaan. Sokerihan ei ole päihde, Suomen lihavuustutkijoiden puheenjohtaja, lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen toteaa. Mikko Jänkälältä jos asiaa kysyy, niin saa vuorenvarman tiedon tämän riippuvuuden petollisuudesta. Tässä tarinassa on pohdittavaa meille itse kullekin. Sokerin syöminen lisäksi lihotti - ainakin Mikkoa. Siinä on toinen kiistanalainen asia - lihottaako sokeri? Molemmista asioista Mikolla on kokemusperäistä tietoa.
Toimittaja Anne Anttilan haastattelussa Mikko kertoo parin vuoden takaisista kokemuksistaan: Olin koukussa sokeriin. 58 vuoden ajan napsin valkoista energiaa likimain kilon päivävauhtia. Parhaimmillaan meni paketti [palasokeria] kotona ja puolikas kyläreissuilla. Kauppareissuillekin varasin kourallisen taskun pohjalle.
Paino nousi pahimmillaan reippaasti yli sadan kilon ja yleiskunto romahti. Viimeisenä oljenkortenaan Mikko Jänkälä oli ottanut yhteyttä erääseen kansanparantolaan ja pyytänyt apua. Sokerin tilalle tarjottiin kuntoilua ja terveellisempiä aterioita. Kahdessa kuukaudessa lähti 20 kiloa ja nyt reilut 34 kiloa keveämpänä hän on saanut elämälleen uuden tarkoituksen. Hän on vaihtanut sokerinhimon maratonhimoon! Takana on jo yhdeksän maratonia ja hän on ikäluokkansa parhaimpia siinä lajissa kertoo esimerkiksi Kemijoki -maratonin tulospalvelu:
Miehet 60 maraton 42.19 km V
1. Mikko Jänkälä MKV 3.36.08,3
2. Hannu Kosonen Kerimäen kuntoilijat 3.42.36,4 6.28,1
3. Heikki Paukkeri Kempeleen maratonklubi 3.51.30,5 15.22,2
4. Mauri Volama Häjyt 3.56.31,4 20.23,1
5. Keijo Raudaskoski Outokumpu 3.59.52,4 23.44,1
6. Erkki Alakuijala Keminmaa 4.10.22,7 34.14,4
7. Urpo Mansikka AMC/Tornio 4.27.42,8 51.34,5
8. Sulo Kattilamäki Kolho Häjyt 4.34.53,3 58.45,0
9. Aarno Kaukonen Kaarina 5.17.59,9 101.51,6
10. Matti Huotari Lapin Veikot 5.57.49,9 141.41,6
Nautinnollisia maratoneja ja sokerinvieroituslenkkejä Mikko Jänkälälle jatkossakin, toivottaa veteraaniurheilija.
Onko sinulla sokerinhimo?
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Kaikki kolesteroli ei ole vaarallista
*
Terveisiä kakkosleiristä!
Olen nyt sitten kertaalleen lukenut läpi Gary Taubesin paljon kohutun kirjan ”Good calories, Bad calories”, joka ilmestyi syksyllä 2007. Kirja ei ole mikään kevyt lukuelämys ja minulla on tarvetta lukea kirjaa vielä tarkemmin lähikuukausina. Kirjaa voin kuitenkin lämpimästi suositella erityisesti lääkäreille, Kansanterveyslaitoksen tutkijoille ja muille terveysasioistamme päättäville tahoille.
Moni lääkäri on keskeisessä asemassa kun päätöksiä tehdään siitä mitä pitäisi tehdä korkeille kolesteroliarvoille. Kirja tuo runsaasti pohdittavaa lääkärikunnalle. Vakuuttavalla tavalla Gary Taubes käy läpi historialliset, tieteelliset läpimurrot rasvatutkimuksissa, jotka (ilmeisen virheellisesti!) tulkittiin lääketeollisuutta suosivaan suuntaan.
Mielenkiintoista oli havaita miten vähän kohonneet kolesteroliarvot lopultakin kertovat potilaan riskistä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin (SVT). Silläkin uhalla, että moni ei halua ymmärtää laisinkaan mistä on kyse, kerron nyt mahdollisimman selkeästi mihin perustuu Gary Taubesin ajatus siitä, että ravinnon rasvat eivät voi olla syypäänä sydän- ja verisuonitauteihin.
Rasvaa suurempana riskitekijänä Gary Taubes pitää rankkaa hiilihydraattialtistusta. Mairittelevalla tavalla Suomen maailmanmaineeseen nostanut onnistunut Pohjois-Karjala –projekti oli osana sitä maailmanlaajuista ideologista, tieteellistä jatkumoa, joka pyrki osoittamaan seuraavaa:
Kolesteroli on ihmiselle täysin välttämätön ainesosa ja suurimmalla osalla niistä potilaista, jotka saavat sydänkohtauksen, ei ole erityisen korkeita kolesteroliarvoja. Kun seuraa sitä Taubesin kuvaamaa poliittista peliä erityisesti Yhdysvalloissa, voi vain hämmästellä miten hyvin tieto kolesterolin ”vaaroista” on levinnyt kansan keskuuteen. En täysin usko kaikkiin niihin todistusketjuihin mitä Taubes kirjassaan luettelee, mutta voin vahvistaa, että tieteen tekijöitä taatusti on kiinnostanut jaossa ollut raha ja maine, mikäli pystytään osoittamaan, että jokin tietty lääkeaine (statiinit) voidaan yhdistää vakavaan ja yleiseen sairauteen. Gary Taubes on sitä mieltä, että lääketeollisuus on vetänyt tiedemiehiä perässään hakiessaan käyttäjäkuntaa kalliille lääkkeilleen. Huikeita väitteitä, jotka taatusti herättävät monenlaisia tunteita.
Viisikymmentä vuotta on nyt etsitty viisasten kiveä kolesterolin aineenvaihdunnasta ja veren rasvoista. Ainoastaan poikkeustapauksissa (perinnöllisesti korkeat kolesteroliarvot) löytyy yhteys kolesterolin ja SVT:n välillä. Gary Taubes pyytää sen sijaan, että riskikartoituksia varten katsottaisiin veren rasvaprofiilia monipuolisemmin. Sillä tosin on se ikävä seuraus, että helpon kolesterolimittauksen sijaan, joudutaan turvautumaan aikaa vieviin ja hankaliin mittauksiin, joissa pahimmassa tapauksessa suurimmaksi haitaksi osoittautuukin hiilihydraatti – ei niinkään rasva.
Lääketeollisuudelle ja lääkäreille olisi kätevämpää jos voitaisiin turvautua tuttuihin ja helppoihin kokonaiskolesterolin mittauksiin. Onhan se paljon helpompaa motivoida potilasta seuraamaan kolesterolia kuin useiden hankalien lyhennysten (esim. LDL, HDL, VLDL, APO-E jne.) sanomaa tulkita ymmärrettävällä tavalla potilaalle. Gary Taubesin mukaan tämä on kuitenkin täysin välttämätöntä mikäli haluamme ohjata potilaan terveyttä oikeaan suuntaan.
Kun seuraavan kerran tapaat lääkärisi tai sairaanhoitajasi, ota silloin mukaan tämä tieteelliseen tutkimukseen perustuva yksinkertaistettu selvitys kolesterolin aineenvaihdunnasta.
Rasva ei ole vesiliukoista (ei edes veriliukoista!), joten sen kuljettamiseen veressä tarvitaan erityisiä kuljetusproteiineja – lipoproteiineja. Kolesterolin tarkemmassa mittauksessa saamme tietoa juuri näistä lipoproteiineista. LDL kuljettaa kolesterolia maksasta eri puolille kehoa, HDL tuo takaisin maksaan ylimääräisen kolesterolin ja VLDL on se lipoproteiini, joka mittaa niitä tärkeitä veren triglyseridejä. Kun valistunut lääkäri puhuu ”pahasta kolesterolista” hän tarkoittaa sekä VLDL:ää että LDL:ää. Aiemmin annettiin van LDL:lle tämä ”pahan pojan” rooli.
Kun syöt rasvaa sisältävän ruoka-annoksen, rasva kulkeutuu suolistosta maksaan isoina VLDL-pakkauksina. Tästä isosta VLDL-pakkauksesta päästetään verivirtaan kuljetettavaksi pieniä rasvapakkauksia. Maksassa oleva VLDL-pakkaus pienenee näin koko ajan kunnes se saavuttaa tietyn suuruuden ja sitä voidaan sanoa LDL-kolesteroliksi. LDL-pakkaus jatkaa pienenemistään ja saavuttaa lopulta pienimmän ja tiheimmän mahdollisimman partikkelikoon. Uusimmissa tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että juuri tämä kaikkein pieni LDL-partikkelikoko on kaikkein vaarallisin SVT:ssä. Pienikokoinen LDL-kolesteroli on altis hapettumaan ja tarttumaan verisuonten seinämiin matkallaan eri puolille elimistöä.
Istuudu nyt tukevasti! Tiede osoittaa, että nopeiden hiilihydraattien runsas nauttiminen nostaa juuri tätä kaikkein vaarallisinta, pientä LDL-partikkelikokoa kaikkein eniten.
HDL-kolesterolille on varattu ”hyvän pojan” rooli. Päinvastoin kuin LDL-kolesteroli, HDL kuljettaa kolesterolia eri puolilta elimistöä maksaan. Korkea HDL-kolesteroli on tutkimuksissa yhdistetty sydänterveyteen. Arvellaan HDL-kolesterolin voivan siirtää verisuoniin kasaantunutta kolesterolia. Gary Taubesin selvitysten mukaan paras tapa kohottaa HDL-kolesterolia on syödä rasvaa luontaisista lähteistä kuten esimerkiksi eläinrasvaa.
Suurilla määrillä hiilihydraattia on taipumusta alentaa HDL-kolesterolia. Miten on mahdollista, että virallisterveellinen selitys on niin erilainen? Suomessakin kehitetyn konsensuksen mukaan korostetaan nimenomaan rasvojen turmiollista roolia SVT:ssä. Vaikea on löytää myönnytyksiä siihen suuntaan, että hiilihydraatit vaikuttaisivat sillä tavalla, että veren rasvaprofiili menee huonompaan suuntaan? Saska Tuomajukka osoitti tämän väitöskirjatyössään, mutta kovin vähän siitäkään työstä on otettu opiksi. Olisikohan yhtenä syynä tähän outoon tapaan se, että ummistetaan silmät ristiriitaiselle tutkimusnäytölle ja etsitään tieteellisestä kirjallisuudesta vain alkuperäistä rasvateoriaa tukevaa näyttöä? Perinteinen tapa pyörittää rasvakeskustelua LDL-kolesterolin ympärillä nähdään tärkeäksi, nostavathan tyydyttyneet rasvahapot jonkin verran juuri tätä kolesterolia. Kun vielä löytyi sopivia lääkkeitä (statiinit), jotka alensivat tehokkaasti LDL-kolesterolia, voimme ehkä ymmärtää miksi tätä LDL-vetoista kolesterolikeskustelua pidetään hengissä. Gary Taubes antaa useita esimerkkejä näistä kytkennöistä. Lääketeollisuus pitää kynsin hampain kiinni statiinistaan, joka lienee kautta aikojen kannattavin yksittäinen lääkeaine. Lääketeollisuus ei tietenkään halua menettää tätä tulolähdettään ja lääkärit eivät halua, että heidän uskottavuuttaan nakerretaan.
Ajattelutavan muutos on Gary Taubesin mukaan välttämätön, mutta tulee näistä taloudellisista kytkennöistä johtuen, sujumaan äärettömään hitaaseen tahtiin. Uusimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että LDL-kolesteroli on huomattavasti monimutkaisempi juttu kuin on annettu ymmärtää. LDL-kolesterolin partikkelikoko on tässä erityisen tärkeässä roolissa. Mitä suurempi LDL-partikkelikoko (ja mitä korkeampi kolesteroliarvo!), sitä parempi! Kauheaa! Voiko asia todellakin olla näin, että se haitta mitä meidän pitäisi jahdata, onkin tuo kaikkein pienin LDL-partikkelikoko? Se joka herkimmin hapettuu ja tarttuu verisuonen seinämiin. Sitä ei juurikaan nykyisissä kolesterolimittauksissa saada selville, sillä kyseessä on pelkän kolesterolimäärän mittaus. Nuo pienet ja ilmeisesti vaarallisemmat LDL-partikkelit eivät näy tavanomaisessa LDL-lukemassa, sillä ne ovat niin pieniä, että vaativat erilaisen mittaustavan.
Gary Taubesin suurin murheenkryyni on kuitenkin se, että niukasti rasvaa ja paljon sokeria sisältävä mukamas virallisterveellinen ruokavalio, kohottaa juuri näitä pieniä, haitallisia LDL-partikkeleita ja laskee suurten, vähemmän haitallisten LDL-partikkeleiden osuutta. Näin saadaan alentunut kolesterolilukema, joka tyydyttää potilasta, lääkäriä ja elintarviketeollisuutta. Mikäli ravintosuositukset eivät riitä, voidaan hakea lisäapua statiineista ja lääketeollisuus kiittää. Tyydyttynyt, kova, eläinperäinen rasva kohottaa Gary Taubesin mukaan kolesterolia, mutta sellaisella terveellisellä tavalla. Kolesterolitutkijat eivät tätä asiaa kiistä. Ongelmana tässä on vain se, että sopivalla tavalla pitäisi saada muutoksia aikaan ravitsemussuosituksissa niin, että suosittaisiin luontaisia eläinperäisiä rasvalähteitä. Pitäisi kieltää ihmisiä syömästä liian vähän rasvaa, sillä se laskee HDL-kolesterolia ja suuremmasta hiilihydraattialtistuksesta johtuen nostaa noita haitallisia pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita. Haitalliset triglyseridit (VLDL) lisääntyvät myös hiilihydraattien vaikutuksesta. Muistattehan yllä lukemastanne, että VLDL-partikkelit koko ajan pienentyvät luovuttaessaan rasvaa elimistön käyttöön? Mitä enemmän pieniä VLDL-partikkeleita syntyy, sitä enemmän on vaaraa siitä, että syntyy liian paljon noita haitallisia, pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita. Tätä pienten LDL-partikkeleiden syntyä ruokkii hiilihydraattipitoinen ruokavalio.
Mitä ohjeita Gary Taubes antaa kolesteroliarvojesi tulkintaan?
Kokonaiskolesteroli on yksistään lähes arvoton mitta. Kokonaiskolesteroli voi olla 8, mutta kuitenkin potilaan rasva-arvot voivat olla kunnossa (LDL voi olla sitä isokokoista enimmäkseen ja HDL-kolesteroli voi olla korkea, mikä on hyvä asia).
Triglyseridien (VLDL) suhteen on mahdollisimman pieni arvo tärkeä. Yli 1,7 mmol/l on huono juttu ja vakava merkki siitä, että potilas kärsii metabolisesta oireyhtymästä. Hyvä triglyseridiarvo on 0,5 mmol/l.
HDL-kolesterolin pitää olla mahdollisimman korkealla. Alle 1,0 on huono arvo ja voi nakertaa sydänterveyttä. Mitä lähempänä 2,0 mmol/l sitä parempi.
LDL-kolesteroli on ongelmallinen yksistään. Pitää verrata triglyseridiarvoon (VLDL). Mitä korkeampi LDL ja mitä alhaisempi triglyseridi, sitä varmempaa on, että suurin osa LDL-kolesterolista on sitä suurempaa ja terveellisempää LDL-partikkelikokoa. Nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että LDL-kolesteroli ei saa ylittää 3 mmol/l.
Kokonaiskolesteroli / HDL on hyvä mittari. Pitää olla alle 6 mmol/l. Se on jopa parempi kuin perinteisesti käytetty suhde LDL / HDL.
Kommentteja saa tulla, mutta välttämättä en pysty kaikkeen itse vastaamaan. Yritän löytää mahdollisille kysymyksillenne asiantuntijoilta vastauksia.
Terveisiä kakkosleiristä!
Olen nyt sitten kertaalleen lukenut läpi Gary Taubesin paljon kohutun kirjan ”Good calories, Bad calories”, joka ilmestyi syksyllä 2007. Kirja ei ole mikään kevyt lukuelämys ja minulla on tarvetta lukea kirjaa vielä tarkemmin lähikuukausina. Kirjaa voin kuitenkin lämpimästi suositella erityisesti lääkäreille, Kansanterveyslaitoksen tutkijoille ja muille terveysasioistamme päättäville tahoille.
Moni lääkäri on keskeisessä asemassa kun päätöksiä tehdään siitä mitä pitäisi tehdä korkeille kolesteroliarvoille. Kirja tuo runsaasti pohdittavaa lääkärikunnalle. Vakuuttavalla tavalla Gary Taubes käy läpi historialliset, tieteelliset läpimurrot rasvatutkimuksissa, jotka (ilmeisen virheellisesti!) tulkittiin lääketeollisuutta suosivaan suuntaan.
Mielenkiintoista oli havaita miten vähän kohonneet kolesteroliarvot lopultakin kertovat potilaan riskistä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin (SVT). Silläkin uhalla, että moni ei halua ymmärtää laisinkaan mistä on kyse, kerron nyt mahdollisimman selkeästi mihin perustuu Gary Taubesin ajatus siitä, että ravinnon rasvat eivät voi olla syypäänä sydän- ja verisuonitauteihin.
Rasvaa suurempana riskitekijänä Gary Taubes pitää rankkaa hiilihydraattialtistusta. Mairittelevalla tavalla Suomen maailmanmaineeseen nostanut onnistunut Pohjois-Karjala –projekti oli osana sitä maailmanlaajuista ideologista, tieteellistä jatkumoa, joka pyrki osoittamaan seuraavaa:
- kun me syömme rasvaa (myöhemmin tämä täsmentyi tarkoittamaan nimenomaan kovia eläinperäisiä rasvoja, tyydyttyneitä rasvoja) kolesteroli nousee
- korkea kolesteroli johtaa sydänsairauksiin
Kolesteroli on ihmiselle täysin välttämätön ainesosa ja suurimmalla osalla niistä potilaista, jotka saavat sydänkohtauksen, ei ole erityisen korkeita kolesteroliarvoja. Kun seuraa sitä Taubesin kuvaamaa poliittista peliä erityisesti Yhdysvalloissa, voi vain hämmästellä miten hyvin tieto kolesterolin ”vaaroista” on levinnyt kansan keskuuteen. En täysin usko kaikkiin niihin todistusketjuihin mitä Taubes kirjassaan luettelee, mutta voin vahvistaa, että tieteen tekijöitä taatusti on kiinnostanut jaossa ollut raha ja maine, mikäli pystytään osoittamaan, että jokin tietty lääkeaine (statiinit) voidaan yhdistää vakavaan ja yleiseen sairauteen. Gary Taubes on sitä mieltä, että lääketeollisuus on vetänyt tiedemiehiä perässään hakiessaan käyttäjäkuntaa kalliille lääkkeilleen. Huikeita väitteitä, jotka taatusti herättävät monenlaisia tunteita.
Viisikymmentä vuotta on nyt etsitty viisasten kiveä kolesterolin aineenvaihdunnasta ja veren rasvoista. Ainoastaan poikkeustapauksissa (perinnöllisesti korkeat kolesteroliarvot) löytyy yhteys kolesterolin ja SVT:n välillä. Gary Taubes pyytää sen sijaan, että riskikartoituksia varten katsottaisiin veren rasvaprofiilia monipuolisemmin. Sillä tosin on se ikävä seuraus, että helpon kolesterolimittauksen sijaan, joudutaan turvautumaan aikaa vieviin ja hankaliin mittauksiin, joissa pahimmassa tapauksessa suurimmaksi haitaksi osoittautuukin hiilihydraatti – ei niinkään rasva.
Lääketeollisuudelle ja lääkäreille olisi kätevämpää jos voitaisiin turvautua tuttuihin ja helppoihin kokonaiskolesterolin mittauksiin. Onhan se paljon helpompaa motivoida potilasta seuraamaan kolesterolia kuin useiden hankalien lyhennysten (esim. LDL, HDL, VLDL, APO-E jne.) sanomaa tulkita ymmärrettävällä tavalla potilaalle. Gary Taubesin mukaan tämä on kuitenkin täysin välttämätöntä mikäli haluamme ohjata potilaan terveyttä oikeaan suuntaan.
Kun seuraavan kerran tapaat lääkärisi tai sairaanhoitajasi, ota silloin mukaan tämä tieteelliseen tutkimukseen perustuva yksinkertaistettu selvitys kolesterolin aineenvaihdunnasta.
Rasva ei ole vesiliukoista (ei edes veriliukoista!), joten sen kuljettamiseen veressä tarvitaan erityisiä kuljetusproteiineja – lipoproteiineja. Kolesterolin tarkemmassa mittauksessa saamme tietoa juuri näistä lipoproteiineista. LDL kuljettaa kolesterolia maksasta eri puolille kehoa, HDL tuo takaisin maksaan ylimääräisen kolesterolin ja VLDL on se lipoproteiini, joka mittaa niitä tärkeitä veren triglyseridejä. Kun valistunut lääkäri puhuu ”pahasta kolesterolista” hän tarkoittaa sekä VLDL:ää että LDL:ää. Aiemmin annettiin van LDL:lle tämä ”pahan pojan” rooli.
Kun syöt rasvaa sisältävän ruoka-annoksen, rasva kulkeutuu suolistosta maksaan isoina VLDL-pakkauksina. Tästä isosta VLDL-pakkauksesta päästetään verivirtaan kuljetettavaksi pieniä rasvapakkauksia. Maksassa oleva VLDL-pakkaus pienenee näin koko ajan kunnes se saavuttaa tietyn suuruuden ja sitä voidaan sanoa LDL-kolesteroliksi. LDL-pakkaus jatkaa pienenemistään ja saavuttaa lopulta pienimmän ja tiheimmän mahdollisimman partikkelikoon. Uusimmissa tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että juuri tämä kaikkein pieni LDL-partikkelikoko on kaikkein vaarallisin SVT:ssä. Pienikokoinen LDL-kolesteroli on altis hapettumaan ja tarttumaan verisuonten seinämiin matkallaan eri puolille elimistöä.
Istuudu nyt tukevasti! Tiede osoittaa, että nopeiden hiilihydraattien runsas nauttiminen nostaa juuri tätä kaikkein vaarallisinta, pientä LDL-partikkelikokoa kaikkein eniten.
HDL-kolesterolille on varattu ”hyvän pojan” rooli. Päinvastoin kuin LDL-kolesteroli, HDL kuljettaa kolesterolia eri puolilta elimistöä maksaan. Korkea HDL-kolesteroli on tutkimuksissa yhdistetty sydänterveyteen. Arvellaan HDL-kolesterolin voivan siirtää verisuoniin kasaantunutta kolesterolia. Gary Taubesin selvitysten mukaan paras tapa kohottaa HDL-kolesterolia on syödä rasvaa luontaisista lähteistä kuten esimerkiksi eläinrasvaa.
Suurilla määrillä hiilihydraattia on taipumusta alentaa HDL-kolesterolia. Miten on mahdollista, että virallisterveellinen selitys on niin erilainen? Suomessakin kehitetyn konsensuksen mukaan korostetaan nimenomaan rasvojen turmiollista roolia SVT:ssä. Vaikea on löytää myönnytyksiä siihen suuntaan, että hiilihydraatit vaikuttaisivat sillä tavalla, että veren rasvaprofiili menee huonompaan suuntaan? Saska Tuomajukka osoitti tämän väitöskirjatyössään, mutta kovin vähän siitäkään työstä on otettu opiksi. Olisikohan yhtenä syynä tähän outoon tapaan se, että ummistetaan silmät ristiriitaiselle tutkimusnäytölle ja etsitään tieteellisestä kirjallisuudesta vain alkuperäistä rasvateoriaa tukevaa näyttöä? Perinteinen tapa pyörittää rasvakeskustelua LDL-kolesterolin ympärillä nähdään tärkeäksi, nostavathan tyydyttyneet rasvahapot jonkin verran juuri tätä kolesterolia. Kun vielä löytyi sopivia lääkkeitä (statiinit), jotka alensivat tehokkaasti LDL-kolesterolia, voimme ehkä ymmärtää miksi tätä LDL-vetoista kolesterolikeskustelua pidetään hengissä. Gary Taubes antaa useita esimerkkejä näistä kytkennöistä. Lääketeollisuus pitää kynsin hampain kiinni statiinistaan, joka lienee kautta aikojen kannattavin yksittäinen lääkeaine. Lääketeollisuus ei tietenkään halua menettää tätä tulolähdettään ja lääkärit eivät halua, että heidän uskottavuuttaan nakerretaan.
Ajattelutavan muutos on Gary Taubesin mukaan välttämätön, mutta tulee näistä taloudellisista kytkennöistä johtuen, sujumaan äärettömään hitaaseen tahtiin. Uusimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että LDL-kolesteroli on huomattavasti monimutkaisempi juttu kuin on annettu ymmärtää. LDL-kolesterolin partikkelikoko on tässä erityisen tärkeässä roolissa. Mitä suurempi LDL-partikkelikoko (ja mitä korkeampi kolesteroliarvo!), sitä parempi! Kauheaa! Voiko asia todellakin olla näin, että se haitta mitä meidän pitäisi jahdata, onkin tuo kaikkein pienin LDL-partikkelikoko? Se joka herkimmin hapettuu ja tarttuu verisuonen seinämiin. Sitä ei juurikaan nykyisissä kolesterolimittauksissa saada selville, sillä kyseessä on pelkän kolesterolimäärän mittaus. Nuo pienet ja ilmeisesti vaarallisemmat LDL-partikkelit eivät näy tavanomaisessa LDL-lukemassa, sillä ne ovat niin pieniä, että vaativat erilaisen mittaustavan.
Gary Taubesin suurin murheenkryyni on kuitenkin se, että niukasti rasvaa ja paljon sokeria sisältävä mukamas virallisterveellinen ruokavalio, kohottaa juuri näitä pieniä, haitallisia LDL-partikkeleita ja laskee suurten, vähemmän haitallisten LDL-partikkeleiden osuutta. Näin saadaan alentunut kolesterolilukema, joka tyydyttää potilasta, lääkäriä ja elintarviketeollisuutta. Mikäli ravintosuositukset eivät riitä, voidaan hakea lisäapua statiineista ja lääketeollisuus kiittää. Tyydyttynyt, kova, eläinperäinen rasva kohottaa Gary Taubesin mukaan kolesterolia, mutta sellaisella terveellisellä tavalla. Kolesterolitutkijat eivät tätä asiaa kiistä. Ongelmana tässä on vain se, että sopivalla tavalla pitäisi saada muutoksia aikaan ravitsemussuosituksissa niin, että suosittaisiin luontaisia eläinperäisiä rasvalähteitä. Pitäisi kieltää ihmisiä syömästä liian vähän rasvaa, sillä se laskee HDL-kolesterolia ja suuremmasta hiilihydraattialtistuksesta johtuen nostaa noita haitallisia pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita. Haitalliset triglyseridit (VLDL) lisääntyvät myös hiilihydraattien vaikutuksesta. Muistattehan yllä lukemastanne, että VLDL-partikkelit koko ajan pienentyvät luovuttaessaan rasvaa elimistön käyttöön? Mitä enemmän pieniä VLDL-partikkeleita syntyy, sitä enemmän on vaaraa siitä, että syntyy liian paljon noita haitallisia, pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita. Tätä pienten LDL-partikkeleiden syntyä ruokkii hiilihydraattipitoinen ruokavalio.
Mitä ohjeita Gary Taubes antaa kolesteroliarvojesi tulkintaan?
Kokonaiskolesteroli on yksistään lähes arvoton mitta. Kokonaiskolesteroli voi olla 8, mutta kuitenkin potilaan rasva-arvot voivat olla kunnossa (LDL voi olla sitä isokokoista enimmäkseen ja HDL-kolesteroli voi olla korkea, mikä on hyvä asia).
Triglyseridien (VLDL) suhteen on mahdollisimman pieni arvo tärkeä. Yli 1,7 mmol/l on huono juttu ja vakava merkki siitä, että potilas kärsii metabolisesta oireyhtymästä. Hyvä triglyseridiarvo on 0,5 mmol/l.
HDL-kolesterolin pitää olla mahdollisimman korkealla. Alle 1,0 on huono arvo ja voi nakertaa sydänterveyttä. Mitä lähempänä 2,0 mmol/l sitä parempi.
LDL-kolesteroli on ongelmallinen yksistään. Pitää verrata triglyseridiarvoon (VLDL). Mitä korkeampi LDL ja mitä alhaisempi triglyseridi, sitä varmempaa on, että suurin osa LDL-kolesterolista on sitä suurempaa ja terveellisempää LDL-partikkelikokoa. Nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että LDL-kolesteroli ei saa ylittää 3 mmol/l.
Kokonaiskolesteroli / HDL on hyvä mittari. Pitää olla alle 6 mmol/l. Se on jopa parempi kuin perinteisesti käytetty suhde LDL / HDL.
Kommentteja saa tulla, mutta välttämättä en pysty kaikkeen itse vastaamaan. Yritän löytää mahdollisille kysymyksillenne asiantuntijoilta vastauksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)