Kirjoitettu 2.6.2008 ja lisää tekstiä tullut 14.6.2008 ja 15.6.2008.
Savon Sanomat on 1.6.2008 julkaissut mielipidekirjoituksen "Sokeritautia hoidetaan sokerilla". Oli ilo huomata, että minunlaisiani nykyisenlaisen diabeteshoidon kyseenalaistajia löytyy muuallakin ja todella hienoa, että Savon Sanomat julkaisi kirjoituksen kommentteineen! Selkeällä tavalla kirjoittajat (merikapteeni Raimo Kantanen, ekonomi Jussi Kuusela, insinööri Jukka Leskinen, oopperalaulaja Martti Wallèn) tuovat esille varsin räjähdysherkkiä asioita (lukekaa koko kirjoitus tästä):
- Sekä sairauden [2-tyypin diabetes] ehkäisyssä että hoidossa on epäonnistuttu.
- Lihavuus lisääntyy katastrofaalista vauhtia ja 2-tyypin diabetesta on alkanut esiintyä jo lapsilla.
- Diabeetikon hoitoon suositellaan sokeria tärkkelyksestä saadun glukoosin muodossa. Sokeritautia hoidetaan siis sokerilla - ja lisäksi haimaa ruoskivilla pillereillä tai insuliinilla.
- Vallitseva hoitomuoto 2-tyypin diabeetikoille, ns. käypähoito, sitoo lääkäreitä liiaksi, eikä anna vaihtoehtoja, vaikka potilas saattaisi hyötyä niistä enemmän.
- Eikö hoidon tulisi aina olla potilaan kaikinpuolista hyvinvointia edistävää? Jos lääkäri tietoisesti vahingoittaa potilasta, kyseessä on hoitovirhe. Kun noudatetaan nykyistä käypähoitoa, lääkäri on kuivilla, mutta potilas ei.
- Nopeasti imeytyvien hiilihydraattien saantia tulee rajoittaa ja kontrolloida huomattavasti paremmin.
- Ravintopakkauksiin pitäisi saada selkeä merkintä nopeasti ja hitaasti imeytyvien hiilihydraattien määristä, ja niiden korkeita arvoja varten on saatava samankaltainen varoitus, kuin on tupakka-askeissa.
- Hiilihydraattien ja varsinkin nopeasti imeytyvien hiilihydraattien rajoitus helpottaa laihtumista ja parantaa elämän laatua niin diabeetikoilla kuin niillä, joilla on jo sairauden esiaste.
- Lääkitys kevenee, ihminen voi paremmin ja hypoglykemiakohtaukset eli alhaisten verensokeritasojen aiheuttamat tilat vähenevät.
- Kansantalous, veronmaksajat ja Kela voittavat.
Kommentointi on Savon Sanomissa ollut todella mielenkiintoista! Ravitsemus herättää tunteita puolesta ja vastaan:
- Kannattaisikohan suutareiden pysyä lesteissään ja napsia tyytyväisinä dementialääkkeensä? Ettei enää pahempia sammakoita lehtien palstoille päätyisi?
- Neljä allekirjoittanutta toi esille jokaisen ymmärrettävässä muodossa olemassa olevan tilanteen ja toivat esille parannuksia, kuten tuoteselosteen kehittämisen. Kirjoitus oli valistava selkokielellä, eikä syyttelevä, kuten objekt.. oli asian halunnut ymmärtää.
- Jos ei yksinkertaisempi tuota huomaa, tässä kirjoituksessa kyseessä ovat ns. karppaajat (eli low carbohydrate dietin uskovaiset). Yhtä asiaa muka edistämällä saadaan samalla aikaan muita harmeja kuten esim. sydän- ja verisuonitautisairastavuuden nopea lisääntyminen.
- Olipa hyvä ja asiantunteva aloitus. Minullakin tämä karppaaminen on toiminut oikein hyvin. Olen ihannepainossani ja en tarvitse turhia lääkkeitä. Tällä ruokavaliolla jaksaa painaa pitkää päivää:-) Ei tarvitse jatkuvasti olla puputtamassa jotain mössöä. Minusta asiantuntijat olivat asialla. Arvostelijoiden ei kai ole tarvinnut itse ottaa mitään selvää asioista, vaan he toistelevat kritiikittömästi heille opetettua mantraa?
- Karppaajien kanssa samoin kuin Jehovan todistajien kanssa väittelemään lähdettäessä on omat riskinsä. Faktaperusteet unohdetaan heti kättelyssä. Eli ei kiitos. Luotan mieluummin lääketieteeseen.
- On karppaajien aivan turha kyseenalaistaa nykyisiä ravitsemussuosituksia, jotka ovat asioista perillä olevien - eivätkä pelkästään omaan napaansa tuijottajien - laatimia.
- En minä ole yhden asian uskovainen. Olen vain monien kokeilujen jälkeen löytänyt itselleni sopivan ruokavalion ja olen tyytyväinen. Jos sinä olet omiin syömisiisi tyytyväinen, niin ole hyvä vaan. Nämä keskustelun aloittajat ovat kertoneet, kuinka diabetesta voi hoitaa oikealla ruokavaliolla ja päästä eroon jopa lääkkeistä. Ennen tätä lääketeollisuuden ryntäystä diabeetikkojen elämään tämä vähähiilihydraattinen ruokavalio oli heidän hoitoaan. Nykyinen ruokavaliosuositus diabeetikoillehan (ja muillekin ihmisille) aivan ajaa heidät käyttämään lääkkeitä. Hyvä on ihmisien tietää, että on olemassa vaihtoehtojakin. Suomessahan se vallitsee yhden totuuden kulttuuri. Muissa pohjoismaissa näistä asioista keskustellaan avoimemmin. Minulla ei ole diabetesta, mutta voin tällä ruokavaliolla hyvin.
- Valitettavasti ennen lääketieteen mukaantuloa diabeetikoiden elämään ykköstyypin diabeetikot kuolivat hyvin nuorina ja kakkostyypin diabeetikot melko pian taudin puhjettua. Sokeina ja kipeinä. Maallikkotulkinnat diabeteksen hoidosta kannattaa jättää omaan arvoonsa. Edesvastuutonta ja syyntakeetonta kirjoittelua.
- Minä kirjoitan kakkostyypistä. Äskettäin kuoli eräs tuttavani kakkostyypin diabetekseen sokeana, kipeänä ja ilman jalkoja nykyisillä hoidoilla. En olisi syönyt puoliakaan siitä moskasta mitä hän söi, ihan virallisesti. Onko sitä niin vaikea hyväksyä, että ruoka voi olla lääke?
14.6.2008 lisätty tähän kirjailija Varpu Tavin löytämä professorin vastine yllä olevaan kirjoitukseen (myös Savon Sanomissa):
Ravitsemus-ohjaus puutteellista
10.6.2008
Kela ei tue ravitsemusohjausta.
Lukijan Sanomissa 1.6. väitettiin, että sokeritautia hoidetaan sokerilla. Kirjoituksessa oli toisaalta hyvää, toisaalta virheellistä tietoa ja kaikki sekaisin, niin että sitä lukeva diabeetikko joutui kenties entistä enemmän hämmennyksiin.
Hyvää oli se, että kirjoituksesta kävi selvästi ilmi lääkärien antama puutteellinen ravitsemusohjaus. Se on selvää, sillä 15 minuutin vastaanotolla on täysin mahdotonta lääketieteellisen hoidon ohella antaa ravitsemusohjausta, joka on todella aikaa vievää ja useita käyntikertoja vaativaa. Sama ajanpuute koskee myös sairaanhoitajien antamaa ohjausta.
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut raportin Ravitsemushoito kehittyvässä palvelujärjestelmässä. Raportissa selostetaan perusteellisesti, miten ravitsemushoito tulee järjestää maassamme, sekä mitä asiantuntemusta onnistunut ravitsemushoito edellyttää henkilökunnalta.
Tulee hallita ihmisen ravitsemus, sairaus ja sen hoito, ravitsemustilan arviointi, elintarvikkeiden koostumus ja ravintosisältö, ruokavalion ravitsemuksellisen riittävyyden arviointi, ruokavalion soveltaminen potilaan yksilöllisiin tarpeisiin, elintarvikelainsäädäntö, erityisvalmisteet, kliiniset ravintovalmisteet, koostumus, käyttö ja korvattavuus.
On oltava viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, ajan tasalla olevaa havainto- ja muuta tukiaineistoa, riittävästi aikaa ja ohjaustilanteessa rauhallinen ympäristö.
Maamme terveydenhuollon henkilöstössä on ainoastaan Kuopion yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistuneilla laillistetuilla ravitsemusterapeuteilla yllä esitetty laaja-alai-nen koulutus.
Kuitenkin on lähes lottovoitto päästä ravitsemusterapeutin puheille. Vaikka maassamme on yli 400 pätevää, laillista ravitsemusterapeuttia heistä ainoastaan noin 100 toimii terveydenhuollossa.
Ei ihme, että diabetes 2 lisäsairauksineen lisääntyy jatkuvasti.
Tärkkelystä ja nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja koskeva tieto oli kirjoituksessa sekavaa ja virheellistä. Ravitsemusterapeutti voisi korjata niitä.
Lähimmän ravitsemusterapeutin osoitetiedot sekä muuta hyödyllistä tietoa löytyy Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry:n nettisivuilta: rty.fi.
Valitettavasti Kelassa ei ole luettu mainittua STM:n raporttia, koska siellä ollaan sitä mieltä, että ravitsemushoito on niin epäselvää aluetta, että ravitsemusohjauksesta ei voida antaa Kelan korvausta.
Sen vuoksi monet muuten yksityisiltä ravitsemusterapeuteilta ohjausta toivovat potilaat eivät katso voivansa maksaa käynneistä.
Sekä Diabetesliitosta että RTY:stä on saatavissa ruokavalioita koskevia painotuotteita. Diabetes-lehden 4/2008 teemana oli ruoka ja siinä käsiteltiin aihetta monipuolisesti.
Monipuolista, uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa, mutta silti helppolukuista ja piirroksin havainnollistettua ravitsemustietoa tarjoaa kirja Avain ravitsemukseen.
Eini Laakkonen Ph.D. Ravitsemustieteen prof. emer. Kuopio
Merkkinä siitä, että media vähitellen herää keskustelemaan ravitsemuksen kiistanalaisistakin asioista on 15.6.2008 ilmestyneen Sunnuntaisuomalaisen (llkan, Karjalaisen, Keskisuomalaisen, Pohjalaisen ja Savon Sanomien yhteinen julkaisu) alla näkyvä juttu:
"Ei seitsemän vaan kaksi palaa ruisleipää"
Hiilihydraatit ovat suomalaisten ruokavalion perusta. Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittaa, että 50-60 prosenttia ruokavalion energiansaannista tulisi koostaa niistä, siis esimerkiksi perunasta, leivistä, puurosta, riisistä ja pastasta.
Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa hiilihydraattien määrä ja osuus energiansaannista ovat alempia kuin virallisissa suosituksissa. Painotukset vaihtelevat. Ravintoaktivistin, kirjailija Varpu Tavin mukaan vähähiilihydraattisuuden ei tarvitse olla mikään joko-tai-valinta.
- Ruisleivästä ei tarvitse kokonaan luopua, mutta määrän voi vähentää kuudesta, seitsemästä yhteen tai kahteen palaan päivässä. Useimmat vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavat syövät leipää ja viljaa vähän tai eivät ollenkaan. Sen sijaan syödään runsaasti kasviksia ja kohtuullisesti hedelmiä ja marjoja. Lisäksi syödään kalaa, lihaa ja luonnollisia rasvoja.
Kansanterveyslaitoksen johtajan Pekka Puskan mukaan terveellisen ruokavalion voi koostaa monin erin tavoin, myös vähentämällä kohtuullisesti hiilihydraatteja.
Hän muistuttaa, että suomalaisten kolesterolitasot ovat laskeneet, kun rasvan määrään ja laatuun on alettu kiinnittämään huomiota.
- Nuorten paino-ongelman yhtenä syynä ovat etupäässä puhdistetut sokerit, kuten karkit ja limsat.
Radiologin, eläkkeellä olevan lääkärin Timo Kuuselan mukaan hiilihydraatit ovat syötyinä vahingollisempia kuin rasvat.
- Suomessa puhutaan paljon kolesteroliarvoista. Sitä ei ymmärretä, että syödyt luonnolliset rasvat eivät terveillä ihmisillä vaikuta kolesteroliin. Sen sijaan syödyt liiat hiilihydraatit muuttuvat maksassa rasvoiksi. Ne ovat terveydelle haitallisia ja näkyvät muun muassa korkeina kolesteroliarvoina. Muita ilmiöitä ovat maksan itsensä rasvoittuminen, lihavuus ja erityisesti vaarallinen keskivartalolihavuus. Siinä rasva kertyy vatsaonteloon, ja sen tiedetään olevan kehon säätelymekanismien huonosti kontrolloimaa rasvaa, Kuusela kertoo.
Hänen mukaansa merkittävä syy suomalaisten lihomiseen on huono nälänhallinta.
- Samaan aikaan kun elimistö varastoi maksan avulla liioista hiilihydraateista saatua energiaa rasvaksi, ihmisen verensokerin tasot laskevat. Elimistö tulkitsee sen energianpuutteeksi eli näläksi. Tästä johtuu liikasyömisen kierre.
Kuuselan mielestä avain diabeteksen hoitoon on ravinto.
- Diabeetikot saavat samat ravintosuositukset kuin terveet, vaikka heidän sokeriaineenvaihduntansa on jo ajautunut katastrofiksi. Siksi lääkittyinä vain kolmanneksella tulokset ovat edes tyydyttävät. Oikealla ravitsemuksella lääkityksestä voi päästä kokonaan eroon, hän arvioi.
Tekstin oli toimittanut Anne Puumala.
Omia kirjoituksiani sokeritaudista voit lukea tästä.