tiistaina, maaliskuuta 31, 2009

VHH erityisruokavalioksi - tehdään yhdessä hankkeesta menestys!

*
Ylivoimainen enemmistö terveysblogini lukijoista haluaisi edistää vähähiilihydraattisen ruokavalion (VHH) sallimista erityisruokavaliona. Koulu- ja laitosruokailussa tämä merkitsisi maistuvan ja terveellisen VHH-ruokavaihtoehdon ilmestymistä esim. gluteenittoman ja laktoosittoman ruokavalion rinnalle.

Harvinaisen hienoa tukea ajatukselleni sain eilen (30.3.2009) Vuoden Mökkiläiseltä, pääjohtaja Pekka Puskalta. Yhtyneet Kuvalehdet teki meistä juttua toukokuussa 2009 ilmestyvään Terveydeksi -lehteen (Apteekkariliiton julkaisu). Keskustelussa kävi ilmi, että pääjohtaja Puska on valmis edistämään VHH-hankettani. Minun pitäisi tietenkin nyt hyppiä tasajalkaa onnesta, mutta taidan tyytyä maltillisempiin tuuletuksiin. Tiedän nimittäin, että edessä on kova urakka ennen kuin VHH on erityisruokavalion asemassa. Lisäksi tiedän, että tässä on hyvin vähän kyse vain minun hankkeestani. Annetaan kunnia kaikille niille jotka omilla tahoillaan ovat edistäneet ymmärrystämme VHH:sta. Hyppikää te tasajalkaa onnesta. Minä tyydyn kumartamaan teille nöyrän arvokkaasti. Tarvitsen runsaasti tukea jatkossa kaikilta teiltä. Eiköhän asia kuitenkin ole selvä: Emme luovuta ennen kuin me saamme tilata ravintolasta, koulu- ja laitosruokailusta ja esim. sairaalan keittiöstä VHH-ruokaa. Mahdollista erityisruokavaliota kysyttäessä meiltä voimme etsiä lomakkeelta ruudun missä lukee VHH, pistää siihen rastin ja saada sen mukaista ruokaa. Ehkä moni muukin haluaa syödä maistuvampaa ruokaa ja näitä piilokarppaajia löytyy runsaasti?

Professori Matti Uusitupaa aion myös kysyä tämän hankkeen edistäjäksi. Antoihan hän Suomen Akatemian keskustelutilaisuudessa 9.2.2009 erinomaisen esimerkin siitä mitä tällainen VHH-erityisruokavalio voisi sisältää: kalaa, omenaa, kasvisöljyä, leipää ja vettä. Tällaisessa ruokavaliossa on 16,7% hiilihydraatteja. Leivän voi tarvittaessa ehkä vaihtaa pähkinöihin- ja auringonkukansiemeniin.  

Terveydeksi!

Lue aiheeseen liittyen lisää tästä.

3 kommenttia:

  1. Kaikki kunnia Puskalle, jos hän valmis hanketta edistämään. Sanoista tekoihin!

    VastaaPoista
  2. Periaatteessa VHH-ruokaa saa jo nyt monessa sairaalassa. Siis periaatteessa, siihen ei nimittäin kuulu voita, juustot ovat kevyitä, kananmunasta poistetaan keltuainen jne jne.
    Olisi se kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Tässä on hanke joka saattaa hyvinkin onnistua. Olen sitä mieltä että mikään ei estä VHH:n luokittelua erityisruokavalioksi. Minulla on lakjtoosiintoleranssi ja sitä minulta kystään usein ja kerron sen tarvittaessa. Voin todella huonosti jos jään ilman laktoositonta ruokaani. Voin myös huonosti jos jään ilman VHH-ruokaani. Hyvä pointti Christer! Näin ne terveyttä edistävät hankkeesi liikahtavat vauhdilla eteenpäin. Minäkin syön tästä lähtien kuten professori Uusitupa opettaa. Ehkä sillä erolla että vaihdan leivän Christerin suosittelemiin pähkinöihin ja siemeniin. Hieno juttu!

    VastaaPoista