Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasvat. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 27, 2011

PaRas ruokavalio

**
PaRas ruokavalio - luonnolliset rasvat kunniaan on ilmestynyt tänään 27.10.2011 Helsingin kirjamessuilla.

Saat tässä tutustua kirjan pääasialliseen sisältöön.

Kirjalla on omat blogisivunsa: http://parasruokavalio.blogspot.com/

Kirjan kuvituksesta vastaa Kati Kortelainen, jonka piirroskuvia on myös alla olevassa esityksessäni.
Herättääkö kirjan sisältö ajatuksia?
Mitä haluat minun käsittelevän tällä kirjan blogisivulla?

Kommentoi! Kysy? Kerro!

















maanantaina, syyskuuta 19, 2011

Parantavat rasvat

**
Huomio! Päivitys 19.9.2011
Taija ja Jani Sompin rasvakirjassa puhutaan siitä miten verisuonissa on vähäisen rasvan ja kolesterolin lisäksi huomattavan paljon kalkkia (verisuonet kalkkeutuvat). Jani Somppi on lähettänyt terveysblogissani julkaistavaksi ja kommentoitavaksi oheisen kuvan. Kuva on otettu nivusvaltimosta ja sen valtimoplakista. Plakki koostuu pääosin kalkista.


Päivitys 15.9.2011
Tätä kirjoitusta luetaan ja kommentoidaan vilkkaasti. Kiitos.

Taija ja Jani Sompin rasvakirja osuu ravitsemuskeskustelussa hyvin arkoihin kohtiin. Kommenteista huomaatte, että joillakin on vaikeuksia valita sanansa fiksusti. En halua millään tavalla johdatella keskustelua, mutta blogi-isäntänä olen joutunut siivoamaan muutaman epäsiistin kommentin pois. Pidetään keskustelu siistinä, sillä olemme isojen muutosten äärellä juuri nyt. Osa kansasta viis veisaa viranomaisvalistuksesta ja syö päinvastoin kuin heitä on vuosikymmeniä valistettu. Aika huikeaa!

Silmiemme eteen levittyy näkymä, jossa terveysasioita aktiivisesti seuraavat Suomen kansalaiset pohtivat avoimesti esimerkiksi ravintorasvojen merkitystä. Vahvasti näyttää siltä kuin kansalaismielipide liikahtaisi yhä vahvemmin siihen suuntaan, että viranomaistemme tarjoamaan tietoon ei uskota. Hankaluuksia saattaa olla odotettavissa jos epäusko tästä vielä leviää. Mielestäni ainoa keino on minun valitsemani tie: siltojen rakentaminen. Rakennetaan yhdessä luotettavan viranomaistiedon ja kansalaisten välistä siltaa.

Nyt tarvitaan rehellistä tietoa, ei niinkään suunpieksentää. Jos valtimotaudin ja rasvaisen ruoan välillä ei ole yhteyttä (vaikka tätä on toitotettu viimeiset 50 vuotta), se asia pitää myöntää virheeksi ja tehdä sen mukainen korjausliike ravitsemusvalistukseen.

Tottakai osutaan arkaan kohtaan, jos terveysviranomaistemme työ mitätöidään. Kuka meistä haluaisi elää sen kauheuden kanssa, että elämäntyösi tutkijana ja terveysvalistajana mitätöidään? Somppien kirjasta saa sellaisen käsityksen, että ihan kaikkeen ei pidä uskoa mitä meille on vuosikymmenten saatossa syötetty viranomaisten taholta. Jos ravintorasvoista ei ole kerrottu kaikki totuus, niin täytyy toivoa, että valehtelu loppuisi ja kerrottaisiin totuus kansalle.

Kansa ei selvästikään enää ole Pohjois-Karjala-projektin lumoissa. Somppien rasvakirjassa paljastuu se poliittinen peli, joka johti eläinperäisten rasvojen demonisointiin. Meidän pitää ehkä varautua siihen, että ravitsemusvalistus muuttuu poliittisesta kielipelistä ja tutkijoiden ja terveysviranomaisten mahdollisesta tiedonpimityksestä aidoksi terveysvalistukseksi.

Odotan edelleen sitä "veret seisauttavaa" kuvaa Sompeilta missä näkyy kalkkia valtimossa, ei niinkään kolesterolia ja rasvaa. Se minulle luvattiin. Sillä kolesteroli- ja rasvakuvia olen kyllä nähnyt virallisterveellisillä luennoilla yllin kyllin. Joko siinä tukkoon menevässä valtimossa on rasvaa/kolesterolia tai sitten kalkkia. Sompit väittävät, että puolet valtimon seinämästä on kalkkia, professori Timo Strandberg ja monet muut väittävät, että rasva tukkii suonet. Jompi kumpi valehtelee? Vai onko löydettävissä jokin muu selitys, joka pelastaisi tilanteen? Kuka tulee apuun? Kuka selittää tavallisella kansankielellä mitä tukkoon menevässä valtimossa tapahtuu? Mikä aine tai tapahtuma pistää verisuonet tukkoon? Kalkkeutuvatko verisuonet, tulehdusko siellä tekee tuhoa vai rasvako siellä todellakin jyllää?

Kommentteja saa tulla! On tärkeää saada totuus esille!


14.9.2011 kirjoitettua tekstiä tulee tässä:


Somppien pariskunta (Taija ja Jani) on julkaissut rasvoista kertovan kirjan, jonka sain käsiini joitakin päiviä sitten. Sain ystävällisen kutsun Gummeruksen järjestämään kirjan julkistamistilaisuuteen 14.9.2011.

Kyseessä on kirja rasvoista, joka monista muista kirjoista poiketen, pitää arvossa eläinrasvoja. Kirjassa on Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksista poikkeava linjaus erityisesti ravintorasvojen suhteen. Sain julkaisuluvan tälle Taija Sompin lausahdukselle julkistamistilaisuudessa:

Rasvojen suhteen ollaan ihan pielessä nykyisissä virallisissa ravitsemussuosituksissa.

Kirjassa on ansiokkaasti otettu esille vähän rasvaa sisältävien kevyttuotteiden terveyshaitat. Piristävällä tavalla Somppien käsitys hyvistä ja huonoista rasvoista ei noudata valtavirran käsitystä kaikilta osin. Tarvittaessa terveystietoinen ihminen voi Somppien kirjasta saada tukea esimerkiksi voin ja muiden maitorasvojen käytölle terveyden perustana.

Poikkeavan rasvakäsityksen lisäksi kirjassa on raikkaalla tavalla tuotu esille valtimotaudin synty. Mikä tukkii verisuonemme? Somppien mukaan kalkki tukkii valtimoita, ei niinkään kolesteroli. Mielenkiintoista.

Kysyin julkistamistilaisuudessa voinko saada kuva-aineistoa, joka tukisi ylläolevaa väitettä kalkin roolista valtimotaudissa. Vastaus oli myönteinen. Tulen saamaan kuva-aineistoa liitettäväksi tämän blogitekstin yhteyteen.

Mikä valtimotauti on? Lähtökohta valtimotaudin nykyaikaiselle käsittelylle on seuraava. Kun valtimot ahtautuvat, sitä kutsutaan nimellä valtimonkovettumatauti tai yksinkertaisesti valtimotauti. Puhutaan myös verisuonten kalkkeutumisesta. Se ei valtavirran käsityksen mukaan (Sydänliitto, Käypä hoitosuositukset, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yms.) ole kovin osuva nimitys, sillä verisuonten sisäseinämiin ei kerry kalkkia vaan kolesterolia.

Lääkärikirja Duodecimin mukaan (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00095) valtimotauti (valtimonkovettumatauti, ateroskleroosi) tarkoittaa verta kuljettavien valtimoitten ahtautumista, jonka seurauksena veren kulku suonessa häiriintyy. Taudista käytetään myös kansanomaista nimeä "verisuonten kalkkeutuminen", vaikka ahtauma ei johdu kalkista.

Mehiläisen verisuonikirurgit kirjoittavat: Mikä on tukkeava valtimotauti? http://www.mehilainen.fi/mehil%C3%A4isen-verisuonikirurgit-hoitavat-valtimovaivat Tukkeava valtimotauti (valtimokovetustauti, ateroskleroosi, atherosclerosis, atherothrombosis) on valtimoiden yleissairaus. Suonten seinämiin kerääntyy kolesterolia ja kalkkia aiheuttaen verisuonen seinämän paksuuntumisen (oireeton tauti) ja lopulta sen ahtautumisen tai tukkeutumisen kokonaan.

Suomen sydänliitto sanoo näin: (http://www.sydanliitto.fi/krooninen-sepelvaltimotauti Ateroskleroosissa valtimoiden sisäseinämään tunkeutuu aluksi verenkierrosta kolesterolia sisältäviä hiukkasia (lipoproteiineja), joista tärkein on LDL. Vuosikymmeniä kestävän mutkikkaan tapahtumaketjun aikana suonen seinämään kehittyy tulehdus, jonka vaikutuksesta sinne kehittyy pesäke, ateroomaplakki. Jos veren rasvakoostumus on epäsuotuisa (paljon "pahaa" LDL-kolesterolia ja vähän "hyvää" HDL-kolesterolia), plakkiin kertyy yhä enemmän kolesterolia, tulehdussoluja, sidekudosta ja kalkkia.

Somppi & Sompin mukaan tutkijat ja monet kliinikot ovat sitä mieltä, ettei kolesteroliteoria nykyisessä muodossaan voi pitää paikkaansa, koska pahimmat ja yleisimmät ahtaumat ovat todellakin kalkkia.

Mielenkiintoista totta tosiaan!

Suosittelen kirjaa!

maanantaina, heinäkuuta 04, 2011

Voittaako voilla sittenkin?

**
Terveisiä Suomen urheiluliiton lajikarnevaaleilta! Olin luennoimassa, keskustelemassa ja katsomassa moukarinheittäjien, moniottelijoiden ja kilpakävelijöiden touhuja Pohjanmaalla.

Ihana näky odotti aamiaisella: Kananmunaa oli runsaasti tarjolla viimevuotisten palopuheitteni jälkeen. Kuitenkin kävi niin, että moukarimiesten ja -naisten karnevaaleilla kananmunat loppuivat kesken!

Näin lähtee Suomen yleisurheilu entistä uljaampaan nousuun! Kananmunan ja vankan rasvan käytön voimalla! Jätetään teolliset pöperöt pois keinovalikoimasta ja siirrytään koko urheiluväen voimalla aidon ruoan pariin. Vältetään E-koodeja mahdollisimman tomerasti ja syödään väärentämätöntä ruokaa, jolla kroppa pysyy kunnossa! Vältetään E-alkuisia teitä! Kurvataan E-alkuisten valtaväylien varrelle sijoitettujen ostosparatiisien sijaan rauhallista soratietä myöten sen ihanan kyläkaupan kohdalle ja ostetaan sieltä reilusti voita, tilamaitoa, luomupossua, aitoa ruisleipää ja kahmaistaan kassiin ihania vihanneksia ja juureksia! Pidetään maaseudun lähikauppa, luonnollisuus, lisäaineettomuus ja laatu arvossaan. Siinä on älliä!


Urheilusta kiinnostuneet, lukekaa tämä kirjoitus huolella! Huippu-urheilu-uutiset -lehdessä on äskettäin julkaistu jatko-osa diplomi-insinööri Sami Uusitalon katsauksesta nelikertaisen olympiavoittaja Lasse Virenin ruokavaliosta. Ei ollut mikään yllätys, että valmentajat ja tämän lehden rivilukijat innostuivat kovasti rasvaisemmasta ruokavaliosta. Valmennusporras ja urheilijoiden vanhemmat ovat oivaltaneet, että heidän pömpöttävät vatsansa pienenevät kun he luopuvat ylettömästä hiilihydraattien ihannoinnista. He sanovat yhteen ääneen, että vaaka on näyttänyt pienempiä lukemia heti sen jälkeen kun lautaselle on kasattu vähemmän perunaa, pastaa ja riisiä. Sen sijaan urheiluravitsemuksen asiantuntijat ovat hiljaa kuin kusi sukassa. Vain ne urheiluravitsemuksen asiantuntijat, jotka pakotetaan kommenttiin sanovat jotain. Vapaaehtoisesti ei heittäydytä kuumien perunoiden ja tärkkelysannosten synnyttämien ajatusten pariin. Tämän terveysblogin ylläpitäjä on saanut ottaa vastaan monta kitkerää kommenttia kollegoiltaan. Harvassa ovat olleet selkään taputtajat. Mitä jos olenkin ollut oikeassa kaikki nämä vuodet? Häpeään joutuvat silloin rasvaisimmista jutuistani mielensä synkistäneet.

Rasvattomuuden ihannoinnin romahtaessa uusimpien tutkimusnäyttöjen takia nyt kuin korttitalo järjen tuulen pyyhkäistessä sen yli, voisi olla ihan hyvä jos urheiluvalmennuksesta vastaavat ottaisivat lusikkansa kauniiseen käteen ja kysyisivät onko esimerkiksi Suomen kestävyysjuoksun romahtaminen kiinni siitä, että viimeiset 40 vuotta on neuvottu valmennettavia syömään mahdollisimman vähän rasvaa?

Hans-Christian Andersenin sadussa paljastui lapsen suulla, että keisarilla ei ollut vaatteita. Nyt diplomi-insinööri paljastaa, että kestävyysurheilijat eivät menesty ja syy voi hyvinkin olla järjettömässä kestävyysurheilijoiden rasvanpelossa, johon omilla aivoillaan niukasti ajattelevat urheiluravitsemuksen asiantuntijat ovat heidät yllyttäneet.

Avaan nyt toden teolla keskustelun tästä urheilijoiden rasvansaannin tärkeydestä terveysblogissani (Suomen suosituin!). Kertokaa vaikka tässä terveysblogissa mitä mieltä olette kestävyysurheilijan rasvaisemmasta ruokavaliosta, jos ette omassa lehdessänne uskalla mielipidettänne tuoda ilmi. Odotan yhteydenottojanne! Sami Uusitalo odottaa kommenttejanne!
  

Lisää tietoa Lasse Virenin ruokavaliosta

Sami Uusitalo

Edellisessä HUU-numerossa kirjoitin artikkelin Lasse Virenin ruokavaliosta yhden viikon ajalta vuodelta 1972 ja vertasin sitä nykyisiin suosituksiin. Havaittiin, että Lassen ruokavalion rasvakoostumus oli kovin toisenlainen kuin mitä ns. "virallinen linja" on vuosikymmenien ajan pitänyt terveellisenä. Lasse kun käytti päivittäin voita ja tilamaitoa (enemmän rasvaa kuin nykyisessä täysmaidossa), eikä väistellyt muitakaan täysrasvaisia tuotteita, kuten kermakastiketta tai -viiliä.

Silmiinpistävää oli myös Lassen päivittäinen kananmunien käyttö. Kolesterolikammoisina vuosikymmeninä kananmunat ovat olleet välteltävien ruoka-aineiden listalla.

Nykysuosituksiin paremmin soveltuen Lasse käytti päivittäin vihanneksia ja hedelmiä. Sen sijaan tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden kuten esim. makaronin, perunan ja leivän (2-6 palaa päivässä) osuus lienee ollut nykysuosituksia pienempi. Olympiakomitean nettisivuilla suositellaan 3-10 leipäpalaa päivässä ja riisiä, pastaa sekä perunaa runsain määrin erityisesti niiden hiilihydraattipitoisuutensa vuoksi.

Kommentoijien näkemys

Artikkelin kommentoinnin aloitti Timo Kuusisto toteamalla, että tyydyttyneiden rasvojen vaikutus suurina määrinä on varmasti haitallinen verisuonistolle ja sydämelle. Niin "yksittäistapaus" kuin Lasse onkin, tuntuu kovin ihmeelliseltä, että ihminen, jolla oli maapallon vahvin sydän, suosi ruokavaliossaan juuri sydämelle haitallista tyydyttynyttä rasvaa. Lassehan oli tunnettu sydämensä valtavasta iskutilavuudesta jopa kestävyysjuoksijoiden keskuudessa.

Nyt on julkaistu uusia rasvatutkimuksia, jotka eivät tue tyydyttyneen rasvan haitallisuutta sydänterveydelle. Eivätkä johtopäätökset vanhemmistakaan ole ristiriidattomia. Rasvasodan tiimellyksessä olen havainnut useiden rasvahypoteesia kovasti kannattaneiden pitkän linjan asiantuntijoidemme viitanneen Ancel Keysin seitsemän maan tutkimukseen 50-luvulta. Keys väitti, että mitä enemmän tyydyttynyttä rasvaa syötiin, sitä enemmän oli sydäntauteja. Mielestäni on surkuhupaisaa, että kyseiseen tutkimukseen vieläkin viitataan. Valitsemalla sopivat maat, kuten vaikka Ranskan, Suomen ja Kaspianmeren maat voimme piirtää täsmälleen päinvastaisen käyrän, jonka mukaan kasvava tyydyttyneen rasvan määrä pienentää sydäntautien ilmaantuvuutta. Keys valitsi tutkimukseensa ne maat, jotka tukivat hänen teoriaansa sydäntautien syistä.

Kuusiston mukaan Lassen proteiini-hiilihydraatti-rasva-suhde on ”aika hyvä”. Olympiakomitean sivuilla rasvan osuudeksi kokonaisenergiasta suositellaan 25 - 30 %. Tämä on hyvin linjassa myös koko kansalle suositellussa rasvan osuudessa.

Lassen ruokapäiväkirjan pohjalta on mahdotonta laskea energiaravintoaineiden tarkkoja määriä ja keskinäisiä suhteita. Kävimme aiheesta pari vuotta sitten keskustelua Suomen suosituimmassa biologi Christer Sundqvistin terveysblogissa. Tuolloin eräs keskustelija analysoi ruokapäiväkirjan Nutrica-ohjelmaa hyväksikäyttäen. Rasvan osuudeksi kokonaisenergiasta saatiin 38 %, hiilihydraattien 42,7 % ja proteiinin 19,2 %. Mielestäni on huomionarvoista, että ohjelma laskee energiaravintoaineiden jakauman ruoka-aineiden nykyisten rasvapitoisuuksien mukaan. Esimerkiksi Lassen syömä Wieninleike oli rasvaisempi kuin nykyisin. Henkilökohtaisesti uskon, että Lassen tarkastelun alla olleen viikon ruokavalion kokonaisenergiasta yli 40 % tuli rasvasta.

Kuusisto myöntää, että mainitsemistani syistä johtuen ei Lassen rasvan laatu ole optimaalinen. Nutrica-ohjelman mukaan 19,1 % energiasta tuli tyydyttyneestä rasvasta (virallinen suositus on alle 10%). Rasvan absoluuttista määrää emme voi tietää, mutta ruokapäiväkirjasta käy ilmi Nutrica-ohjelman antama karu tulos. Rasvojen jakauma on täsmälleen päinvastainen kuin mitä viralliset suositukset ovat tarjonneet kaikille suomalaisille ja heidän joukossaan myös kestävyysjuoksijoille. Tyydyttyneen rasvan osuus on Lassella huomattavasti suurempi kuin monityydyttymättömien.

Kuusisto väittää, että hormonituotantoon tarvittava rasvamäärä on niin pieni, että sen saa kuka tahansa, ellei ole täydellinen rasvakammoinen ravintofriikki. Tämä väite on ristiriidassa tutkimusten (1-5) tulosten kanssa. Kenties hormonituotantoon ei tarvita paljoa rasvaa, mutta elimistö käyttää rasvaa lukuisiin muihinkin toimintoihin ja jos (tyydyttyneen) rasvan määrä ravinnossa liiaksi vähenee, vaikuttaa se esimerkiksi testosteronin määrään.

Jussi Jouppila totesi USA:n uusien ravitsemussuositusten kiristävän rasva-arvoja entisestään alaspäin ja korostavan tyydyttyneen rasvan vaarallisuutta. Tätä virallinen linja on tehnyt jo pidemmän aikaa. Tarkoitus oli tarkastella, onko vuosikymmeniä samansisältöisenä jatkunut valistus ollut testosteronin tuotannon kannalta suotuisa ja täten eduksi esimerkiksi kestävyysjuoksijan harjoituksista palautumiselle ja kehittymiselle.

Antti Mero keskittyi pitkässä kommentissaan lähinnä kolesterolin merkitykseen, mutta kannusti urheilijoita miettimään myös rasvan käyttönsä riittävyyttä. Yhdyn täysin Meron käsitykseen, että Olympiakomitean ravitsemussuositukset sopivat sellaisiin lajeihin, joissa ravinnolla ei ole merkitystä.

Veli-Pekka Valkonen huomautti, että Lassen ruokavalio sisälsi myös paljon muita energiaravintoaineita kuin "eläinperäistä" rasvaa, jonka osuudeksi arvioi alle 30 % kokonaisenergiasta. Usein "eläinperäinen" rasva mielletään samaksi kuin tyydyttynyt rasva. Tämä on harhaanjohtavaa. Porsaan rasvassa on tyydyttynyttä (kovaa) noin kolmannes, naudan tapauksessa vajaa puolet ja maidon tapauksessa yli puolet.

Valkonen mainitsee Lassen kasvikunnan tuotteiden käytön olevan monelta osin säännöllisempää ja monipuolisempaa kuin suomalaisilla urheilijoilla nykyisin. Kasviksia Lasse käytti säännöllisesti ja monipuolisesti, mutta tämä ei tee eroa nykyisiin suosituksiin tai tämän päivän parhaisiin kestävyysjuoksijoihimme. Sen sijaan yksikään kestävyysjuoksija maassamme ei nykyisin käytä tilamaitoa ja täysrasvaisia maitotuotteita siinä määrin kuin Lasse.

Olisin jokaiselta kommentoijalta toivonut kannanottoa lähdeviitteinä olleisiin tutkimuksiin sekä testosteronin merkitykseen kestävyysjuoksijan harjoituksista palautumiseen ja kehittymiseen. Olisin myös mielelläni tarkastellut tutkimuksia, jotka olisivat ristiriidassa näiden viiden tutkimuksen kanssa. Löytyykö sellaisia?

Mitä tutkimukset kertovat rasvamäärän ja -koostumuksen suhteesta testosteronituotantoon

Tasmanian yliopistossa Australiassa tutkittiin neljän saman energiamäärän sisältävän aterian vaikutuksia viidentoista miehen testosteronitasoihin. Kaksi aterioista, vähärasvainen liha ja tofu, sisälsivät rasvaa n. 20 E%. Kaksi muuta oli liha-aterioita joista toiseen lisättiin eläinrasvaa ja toiseen safloriöljyä. Näiden aterioiden kokonaisenergiasta 54% tuli rasvasta. Koehenkilöiden verestä mitattiin testosteroniarvot 2, 3 ja 6 tuntia aterian nauttimisen jälkeen. Tofun ja vähärasvaisen liha-aterian jälkeen testosteronitasot olivat selvästi alhaisemmat kuin runsaasti rasvaa sisältävien aterioiden jälkeen. Eniten testosteronia oli miehillä, jotka olivat syöneet liha-aterian johon lisättiin eläinperäistä rasvaa (1).

Yhdysvalloissa kansallinen syöpäinstituutti tutki erilaisen rasvamäärän ja -jakauman vaikutuksia hormonitoimintaan 43 terveellä, iältään 19-56 vuotiaalla miehillä. Miehet jaettiin vähän rasvaa, paljon kuitua sekä paljon rasvaa, vähän kuitua ryhmiin. Kokonaisenergiamäärä oli molemmilla ryhmillä sama. Vähän rasvaa -ryhmä sai 18.8 % energiastaan rasvasta monityydyttymättömien rasvojen suhteen tyydyttyneisiin (ns. P/S-suhde) ollessa 1.3. Paljon rasvaa -ryhmällä vastaavat luvut olivat 41 % ja 0.6. Ruokavaliota noudatettiin kymmenen viikkoa, jonka jälkeen testosteroniarvoja mitattiin sekä verestä, että virtsasta. Enemmän rasvaa (erityisesti tyydyttynyttä) saanut ryhmä omasi selkeästi korkeammat testosteroniarvot. Sen sijaan estrogeenihormonien estradiolin ja estronin arvot olivat runsaasti rasvaa nauttineessa ryhmässä alhaisemmat kuin vähän rasvaa -ryhmässä. Vieläkö mietit, miksi virallisen linjan mukaan laihduttavilla teinipojilla rasva kertyy naismaisesti tisseihin ja pakaroihin sekä lihakset ovat hävinneet alta (2)?

Jyväskylän yliopistossa tutkittiin ravinnon vaikutusta testosteroniarvoihin kahdeksalla voimalajin urheilijalla ja kymmenellä fyysisesti aktiivisella "ei urheilijalla". Kun näitä ryhmiä tutkittiin erikseen, havaittiin voimalajien urheilijoilla merkittävä korrelaatio ravinnon rasvan ja testosteronin välillä. Rasva korreloi testosteronin kanssa positiivisesti ja proteiini negatiivisesti. "Ei urheilija" -ryhmässä em. korrelaatioita ei havaittu (3).

Suomalaisessa tutkimuksessa 80-luvun alussa tutkittiin testosteroniarvoja kolmellakymmenellä terveellä keski-ikäisellä miehellä. Kun miesten ravitsemusta muutettiin ravitsemusvalistuksen suosimaan suuntaan, vähentäen rasvaa, suurentaen P/S-suhdetta (enemmän monityydyttymätöntä, vähemmän tyydyttynyttä) ja lisäten kuitua testosteroniarvot putosivat (4).

Pennsylvania State University tutki testosteroniarvoja kahdellatoista voimaharjoittelua tekevällä miehellä. Havaittiin, että proteiini korreloi testosteroniarvojen kanssa negatiivisesti, rasvan määrä positiivisesti, tyydyttynyt ja yksittäistyydyttymätön positiivisesti ja monityydyttymätön negatiivisesti (5).

Virallinen ravitsemusvalistus on vuosikymmenet ohjannut urheilijoita ja koko kansaa vähempään rasvaan ja suurempaan P/S-suhteeseen. Erityisesti tutkimukset (2) ja (4) kyseenalaistavat vahvasti tämän suuntauksen "terveellisyyden".

70- ja 80-luvun alussa Suomessa saatiin n. 40% kokonaisenergiasta rasvasta, tyydyttyneen rasvan osuuden ollessa noin puolet. Nyt rasvan osuus kokonaisenergiasta on noin 32% ja tyydyttyneen rasvan osuuden ollessa reilu kolmannes. Kansa on vähentänyt rasvan saantiaan ja suurentanut P/S-suhdetta ravitsemusvalistuksen antamien ohjeiden mukaisesti. Tämä on tapahtunut merkittäviltä osin rasvaisten maitotuotteiden, kuten voin ja täysmaidon vastaisella valistuksella.

Tämän suuntauksen ollessa suosiossa on maassamme, kuten kaikissa muissakin maissa joissa kyseistä ilosanomaa on julistettu, lihavuus räjähtänyt käsiin ja kestävyyskunto romahtanut. Esimerkiksi varusmiehet eivät vedä leukoja ja juokse Cooperin testiä alkuunkaan niin hyvin kuin muutama vuosikymmen sitten. Voisiko olla, että molemmilla seikoilla on tekemistä rasvan käytössä tapahtuneiden muutosten kanssa?

Mitä parhaat kestävyysjuoksijat nykyisin syövät?

Kenialaiset ovat hallinneet kestävyysjuoksua viime vuosikymmenet. Netistä löytyy erinäistä tietoa heidän ravitsemuksestaan. Mitä lähemmäksi nykyaikaa tullaan, sitä hiilihydraattivoittoisemmaksi näyttää käsitys heidän ravitsemuksestaan muuttuvan. Raportoidaan, että hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta olisi jopa yli 70%.

Lassen valmentaja Rolf Haikkola vieraili vuonna 1975 erään juoksijan kotona Keniassa. Ruoka oli Rollen mukaan hyvin ravitsevaa sisältäen maissia, papuja, lihasuikaleita, vihanneksia, kananmunaa ja leipää. Ruokajuomana oli maito. Rolle tiedusteli kuinka paljon he juovat päivittäin maitoa. Vastaus oli, että sitä kuluu "litrakaupalla".

Kenian ja Etiopian maaseudulla ei tiedetä mitä ovat margariini ja rypsiöljy. Maito nautitaan sellaisena kuin se eläimestä tulee. Vuoristossa viihtyvien vuohien maito omaa vielä alhaisemman P/S-suhteen kuin lehmästä saatava. Eli tyydyttyneen osuus on erittäin merkittävä.

Ravitsemusvalistuksemme ohjeet "syö vain vähärasvaista lihaa, käytä vain vähärasvaisia maitotuotteita, älä syö kanannahkaa jne." ovat etiopialaisille ja kenialaisille täysin tuntemattomia ja kovin kaukana oli Lassenkin ruokavalio näistä ohjeista.

Jos Lasse olisi maittavien maidon rasvojen sijaan suosinut nykyisen olympiakomiteamme laihoja margariinileipiä, niin olisiko hänen matala ja kevyt askeleensa kiitänyt kohti olympialaista kultamitalia ja maailmanennätystä? Oma arvaukseni on, että hänen kohtalonsa olisi ollut sama kuin kaikilla muillakin noiden ohjeiden toteuttajilla - jääminen kisakoneen ulkopuolelle.

1. Habito RC, Ball MJ. Postprandial changes in sex hormones after meals of different composition. Metabolism 50:505-511, 2001
2. Dorgan JJF, Judd JJT, Longcope CC, Brown CC, Schatzkin AA, Clevidence BBA, Campbell WWS, Nair PPP, Franz CC, Kahle LL, Taylor PPR. Effects of dietary fat and fiber on plasma and urine androgens and estrogens in men: a controlled feeding study. The American journal of clinical nutrition 64:850-855, 1996
3. Sallinen JJ, Pakarinen AA, Ahtiainen JJ, Kraemer WWJ, Volek JJS, Häkkinen KK. Relationship between diet and serum anabolic hormone responses to heavy-resistance exercise in men. International journal of sports medicine 25:627-633, 2004
4. Hämäläinen EEK, Adlercreutz HH, Puska PP, Pietinen PP. Decrease of serum total and free testosterone during a low-fat high-fibre diet. The Journal of steroid biochemistry 18:369-370, 1983
5. Volek JS, Kraemer WJ, Bush JA, Incledon T, Boetes M. Testosterone and cortisol in relationship to dietary nutrients and resistance exercise. Journal of Applied Physiology 82: 49-54, 1997

sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2011

Yhteenveto vähähiilihydraattisen ruokavalion terveyshyödyistä

**
Kesäkuussa vuonna 2011 julkaistiin juuri sopivasti ennen uusimman kirjani käsikirjoituksen valmistumista selkeä ja kattava yhteenveto vähähiilihydraattisen ruokavalion terveyshyödyistä.

Lähde: Adele H. Hite, Valerie Goldstein Berkowitz ja Keith Berkowitz. Low-Carbohydrate Diet Review : Shifting the Paradigm. Nutr Clin Pract 26: 300-308, 2011

Artikkeli oli kirjoitettu kliinistä työtä tekeville lääkäreille Yhdysvalloissa. Artikkelia laatiessaan kirjoittajat ilmoittivat ettei heillä ollut taloudellisia sidonnaisuuksia mihinkään suuntaan. Voidaan sanoa, että tässä on mahdollisimman neutraali näkemys siitä mitä kliinistä työtä tekevän lääkärin pitäisi ymmärtää sellaisesta ruokavaliosta, jossa vähennetään hiilihydraatteja ja rasvan osuus korostuu. Heitä nyt pois kaikki tuntemasi ennakkoluulot rasvaista ja vähän hiilihydraattia sisältävää ruokavaliota kohtaan!

Kirjoitus raivaa toden teolla tilaa uudelle ajattelulle terveydenhoidossa! Yhteenvedossa selvitetään mitä hyötyä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on potilalle. Kirjoituksesta selviää mitä mahdollisia vaaroja tällaisesta ruokavaliosta on ja saamme tietää miten hyvin tällainen VHH -ruokavalio toimii verrattaessa vähärasvaiseen, suositeltuun normiruokavalioon.

Kirjoittajat perehdyttävät lukijan aluksi VHH:n alkutapahtumiin. Jo vuonna 1825 Jean Brillat-Savarin julkaisi lihavuuden hoito-ohjeensa (The Physiology of Taste ; Maun fysiologia), jossa hän rajasi pois potilaalta kaikki ne ruoka-aineet, jotka sisälsivät tärkkelystä ja jauhoja. Ylipainoiset potilaat laihtuivat ja tervehtyivät.

Näitä Brillat-Savarinin onnistuneita kokeiluja on sittemmin jatkettu eri tahoilla. Meidän päiviimme asti on säilynyt tapa VHH:ssa rajoittaa päivittäinen hiilihydraattien saanti 30-130 grammaan (alunperin ollut mahdollisesti noin 200-300 g päivässä) ja rasvansaantia lisätään. Tyypillisesti toteutetun vähärasvaisen ruokavalion mukaan lähdetään sen sijaan rajoittamaan rasvansaantia 10-15% (vähärasvainen ruokavalio). Molemmat keinot toimivat mikäli niitä jaksaa noudattaa.

Äskettäin on saavutettu lyhyt- ja pitkäaikaisissa tutkimuksissa näyttöä sen puolesta, että VHH toimii yhtä hyvin ja jopa paremmin kuin vähärasvainen, painonhallintaan, glukoosi- ja insuliinivasteeseen, sydän- ja verenkiertosairauksiin sekä epäterveellisestä aineenvaihdunnasta johtuviin terveysongelmiin (metabolinen oireyhtymä). Tässä on yksi keino lisää lihavuusepidemian ja kroonisten sairauksien hoitoon Yhdysvalloissa (ja muissakin maissa).

Jos kyseessä on hiilihydraattien aineenvaihdunnasta johtuva häiriö, on oikeastaan aika itsestäänselvää, että hiilihydraattia rajoittaneiden potilaiden joukosta löytyy niin paljon menestystarinoita. Artikkelin kirjoittajien mukaan VHH:n pitäisi olla ensisijaisten toimenpiteiden joukossa kun diabetesta ja metabolista oireyhtymää aletaan hoitaa. Amerikan diabetesliitto suosittelee jo nyt VHH:ta painonhallintaan korkeintaan vuoden ajaksi. Tieteelliseen tutkimusaineistoon nojaten tässä ajassa saavutetaan hyvä painonhallinta ja sydänterveyttä mittaavissa merkkiaineissa näkyy parannusta erityisesti veren triglyserideissä ja HDL-kolesterolissa. Lisäksi verensokeri pysyy paremmin hallinnassa.

Mitä tapahtuu toisen vuoden ensimmäisenä päivänä? Mitä pitäisi sanoa potilaalle, joka kokonaisen vuoden on noudattanut menestyksellä VHH:ta? Pitääkö hänen tämän jälkeen siirtyä noudattamaan uudestaan vähärasvaista ruokavaliota? Visainen kysymys! Amerikkalaisille (ja suomalaisille aivan erityisesti!) on laajoissa terveyskampanjoissa tehty selväksi, että rasvoissa on paljon vaaroja ja niitä pitää varoen syödä. Yhden vuoden voi kokeilla, mutta mitä jos haluaa kokeilla pitempään?

Kirjoittajat pitävät VHH:n jatkamista perusteltuna, sillä tilastojen mukaan amerikkalaiset ovat viimeisinä 30 vuotena lihonneet nimenomaan lisääntyneen hiilihydraatin saannin takia. Tämän seikan pitäisi riittää arvioimaan hiilihydraattirajoitusta erityisesti terveysnäkökulmasta.

Tutkija LaRosa ilmoitti jo vuonna 1980 lukuisten myöhempien tutkimusten vahvistamana, että jo hiilihydraattien rajoitus, lisäämättä rasvan ja proteiinin osuutta, voi toimia joillakin ihmisillä. Tosin yksilölliset vaihtelut ovat suuria ja monesti tarvitaan enemmän rasvaa energiaksi varsinkin jos hiilihydraattia rajoitetaan tuntuvasti.

Vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutus painonhallintaan

Vähähiilihydraattisen ruokavalion painonhallintaan ja kroonisiin sairaustiloihin kuuluvat biokemialliset ja fysiologiset vaikutukset tunnetaan hyvin. Kyse on ennen kaikkea haiman reaktiosta kun yleensä runsaaseen hiilihydraattialtistukseen vaikutetaan enemmän tai vähemmän rajoittavasti. Insuliinia vapautuu haimasta suoraan verrannollisesti siihen miten paljon glukoosia (verensokeria) on verivirrassa. Tiedetään myös, että insuliinilla on huomattavan suuri vaikutus rasvahappojen aineenvaihduntaan ja rasvan varastoitumiseen elimistössä. Insuliini lisää rasvahappojen synteesiä kiihdyttämällä erityisen aseetyli-koentsyymi A karboksylaasi -entsyymin muodostusta ja lisää lipoproteiini lipaasi -entsyymin kiihdyttämää triglyseridien synteesiä maksassa. Myös kolesterolia muodostuu lisää erään toisen entsyymin toimeliaisuuden kautta: hydroksimetyyliglutaryyli-koentsyymi A reduktaasi (kovin vaikea nimi tällekin entsyymille on annettu!). Rasvahappojen varastointi on suurempaa kuin niiden vapautuminen rasvakudoksessa olevista rasvasoluista, sillä insuliini estää erityisen hormoniherkän lipaasi -entsyymin lisääntymisen kautta sen, että rasvahappoja kulkeutuisi ulos rasvasoluista.

Kun hiilihydraatteja rajoitetaan, luodaan sellaiset aineenvaihdunnalliset olosuhteet elimistöön, että voidaan nähdä merkittäviä vaikutuksia painonhallinnassa, kuten esimerkiksi parantunut nälänhallinta ja vähäisempi rasvojen varastointi yllä kuvattujen biokemiallisten mekanismien muuttuessa. Tutkimuksissa on ilmennyt, että nämä painonhallintaan keskeisesti vaikuttavat toimenpiteet tehostuvat VHH:lla yhtä paljon ja jopa enemmän kuin muilla laihdutusruokavalioilla.

Tätä VHH:n merkitystä painonhallinnassa on aika paljon tutkittu. Vuonna 2009 Hession työryhmineen julkaisi koostetutkimuksensa (meta-analyysi) siitä miten VHH vaikuttaa painonhallintaan sekä sydän- ja verisuoniperäisiin sairauksiin. Tällaisia pitkäkestoisia (yli puoli vuotta kestäneitä) tutkimuksia oli vuosina 2002-2007 tehty 13 kpl. Tutkimuksissa oli kaiken kaikkiaan 1 222 osallistujaa. Kilot olivat puolessa vuodessa tippuneet tehokkaammin VHH-ryhmässä (keskimäärin -4,02 kg) verrattaessa vähärasvaisia virallisia ruokavaliosuosituksia noudattaneisiin. Vuoden kuluttua ero oli supistunut vähän yli kiloon VHH:n eduksi (-1,05 kg). Kuitenkin täytyy mainita, että laihdutuksen kesken jättäneitä löytyi paljon vähemmän VHH-ryhmästä. Terveydelle edullisia muutoksia (HDL-kolesteroli nousi, veren triglyseridit vähenivät ja verenpaine laski) saatiin VHH:ta noudattaneilla, mutta ei vähärasvaisia ruokavaliosuosituksia noudattaneilla. Toisessa tutkimuksessa vuonna 2007 Gardner työryhmineen arpoi umpimähkäisesti 311 ylipainoista ei-menopaussi-iässä olevaa naista noudattamaan vuoden ajan neljää hyvin suosittua laihdutusruokavaliota (Atkins, Zone, Virallinen ja Ornish). Paras laihdutustulos saatiin taas VHH-ryhmässä (Atkins). Vuoden aikana kiloja karisi keskimäärin 4,7 kg. Muilla dieeteillä saatiin vaatimattomampia tuloksia (1,6-2,6 kg). Parhaimmat terveysvaikutukset saavutettiin VHH-ryhmässä (HDL-kolesteroli nousi, veren triglyseridit ja verenpaine laskivat). Shai työrymineen antoi vuonna 2008 ilmestyneessä tutkimuksessa 322 umpimähkään valittua lievästi ylipainoista kokeilla kahden vuoden ajan jompaa kumpaa kolmesta eri ruokavaliosta. Oli tarjolla taas VHH:ta ja sen lisäksi paljon kehuttua Välimeren dieettiä ja virallistakin vähärasvaista ruokavaliota kokeiltiin myös. Taas voittajiksi kruunattiin VHH:ta noudattaneet (-4,7 kg), mutta Välimeren dieetillä päästiin lähelle (-4,4 kg) ja virallinen ruokavalio hävisi selvästi ((-2,9 kg). Kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhdeluku parani (väheni) kaikissa ryhmissä, mutta VHH-ryhmässä kaikkein eniten.

Tyypillistä kaikille yllä mainituille painonhallintakokeille oli se, että VHH selvisi parhaiten niissä kaikissa, mutta mitä tärkeintä VHH voitiin toteuttaa ilman energiarajoitusta! Näin myös dieetissä pysyminen oli yleisempää VHH-ryhmissä kuin kalorirajoitukseen perustuvissa laihdutusruokavalio-ryhmissä. Vaikka VHH:ssa voitiin siis sallia rajoittamaton energiansaanti, sillä kuitenkin laihtui paremmin kuin muilla tutkituilla ruokavalioilla. Ihmisen aineenvaihdunnan monimutkaisuus tulee näissä tutkimuksissa ilmi. Ei ole siis kyse pelkästä energianrajoituksesta kun yritämme laihtua. Selkeimmin tämä tuli ilmi laihdutuskokeissa, joissa energiansaanti (kilokalorit) pidettiin vakiona . Tällaisissa koeasetelmissa VHH oli ylivoimaisesti paras. Tämä voisi viitata siihen, että paljon rasvaa sisältävällä mutta hiilihydraatteja rajoittavalla VHH:lla saavutettiin joitakin sellaisia aineenvaihdunnallisia etuja, joita ei muilla ruokavalioilla saatu aikaiseksi. Kyseessä voi olla lisääntynyt energiahävikki lisääntyneen lämmönmuodostuksen myötä (termogeneesi)) ja/tai omaehtoisen liikuntainnon viriäminen. Ei sovi myöskään vähätellä tutkijoiden yhteistä havaintoa, että VHH:lla saavutettiin usein välitön energiarajoitus siitä syystä, että laihduttajat kokivat olonsa kylläisemmäksi kuin muilla laihdutusruokavalioilla. Yleisesti tiedossa on nimittäin, että proteiini ja rasva yhdistetään parempaan nälänhallintaan. Runsailla hiilihydraateilla ei voida saavuttaa yhtä hyvää kylläisyyttä ja nälänhallintaa.

Ajankohtaisia rasvatutkimuksia

Potilaan saadessa terveystiedon valtavirtaa edustavalta ”sydänystävälliset” ohjeet vähentää rasvansaantiaan, se tapahtuu poikkeuksetta vaihtamalla rasva hiilihydraattiin. Seurauksena on lisääntynyt veren triglyseridipitoisuus ja samanaikainen HDL-kolesterolin lasku. Potilaan rajoittaessa hiilihydraattien saantia hänelle käy niin, että veren triglyseridipitoisuus lähtee laskuun, HDL-kolesteroli nousee ja muut veren rasvaprofiilia tervehdyttävät tekijät parantuvat. Tämä koskee tutkimuksia, joissa ei saavutettu edes painonpudotusta.

Esimerkiksi vuonna 2009 Jeff Volekin työryhmä vertaili kahden energiarajoitteisen ruokavalion vaikutusta veren vakaviin rasvahäiriöihin (aterogeeninen dyslipidemia). Käytetyt ruokavaliot olivat VHH (12% hiilihydraattia) ja runsashiilihydraattinen (56%), virallinen ruokavalio. Jo kolmen kuukauden kuluttua VHH:lla olleet potilaat olivat saanet paremmat veren rasva-arvot: triglyseridit olivat laskeneet 51%, HDL-kolesteroli oli noussut 13% ja kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde oli parantunut 14% prosenttia. Muiltakin osin VHH:lla olleet saivat paremman sydänterveyden esimerkiksi siten, että pienipartikkelinen LDL (erityisen altis tarttumaan verisuoniin) vähentyi. Lisäksi kolminkertaistunut tyydytetyn rasvan saanti VHH-ryhmässä ei näkynyt kielteisellä tavalla verinäytteessä, eli tyydyttynyttä rasvaa oli vähemmän verenkierrossa ja kolesteroliarvot paranivat kauttaaltaan. On siis erittäin vähän aihetta kuunnella varoituksia siitä, että ”rasva tukkisi suonet”. Myös Yancyn työryhmä sai vuonna 2004 ihan samanlaiset tulokset satunnaistetussa 120 lihavaa potilasta käsittäneessä tutkimuksessa. Siinä tutkimuksessa VHH-ryhmä sai syödä niin paljon ruokaa kuin teki mieli, mutta laihdutustuloksen saavuttamiseksi runsashiilihydraattisen ryhmän piti rajoittaa energiansaantiaan. Veriarvot olivat parempia VHH-ryhmässä kuin runsashiilihydraattisessa ryhmässä ja 76% VHH-ryhmästä jatkoi puoli vuotta kestäneen tutkimuksen loppuun asti. Sen sijaan vain 57% runsashiilihydraattisesta ryhmästä jaksoi pinnistellä loppuun asti.

Vuonna 2004 Sharmanin työryhmä julkaisi oman mielenkiintoisen veren rasvatutkimuksensa. Siinä vertailtiin kahta energiarajoitteista dieettiä (VHH ja vähärasvainen) 15 ylipainoseen mieheen. Kuusi viikkoa heidän piti olla ensin toisella dieetillä ja sitten heidän piti vaihtaa siihen toiseen vaihtoehtoon. Dieetin vaihto suuntaan tai toiseen ei vaikuttanut kokonaiskolesteroliin ja HDL-kolesteroli pysyi samana. VHH-dieetti kuitenkin alensi huomattavast (-44%) veren triglyseridejä, mutta vähärasvainen ei muuttanut tätä arvoa laisinkaan. Vähärasvainen dieetti alensi hieman (-18%) LDL-kolesterolia, mutta vain VHH-dieetti johti aterogeenisten pienten LDL-partikkelien vähentymiseen. Sen sijaan isokokoisten LDL-partikkelien määrällä oli taipumusta nousta VHH-dieetillä. Isokokoisia LDL-partikkeleita ei pidetä yhtä vaarallisina verisuonille ja sydämelle kuin pienempikokoisia LDL-partikkeleita. Viime vuosina rasvatutkijoiden näkökannoissa on vakiintumassa käsitys nimenomaan pienikokoisten (ns. B-mallin ilmimuoto LDL:stä) partikkeleiden sydänterveyttä nakertavasta vaikutuksesta.

Vaikutukset verensokeriin ja insuliiniin

Biokemian perusteissa ja kliinisessä hoitotyössä on näytetty toteen käsitys siitä, että runsashiilihydraattinen ruokavalio kohottaa verensokeria ja VHH-ruokavalio laskee verensokeria. Myös insuliinin suhteen näillä ruokavalioilla saavutetaan erilaisia tuloksia. Runsashiilihydraattinen normiruokavalio nostaa ja vuoroin laskee insuliinia kun taas VHH pitää insuliinin tuotannon tasaisena. Tämä on looginen lähtökohta kohonnutta verensokeria ja insuliinia käsittelevälle keskustelulle diabeetikolla. Käytännön tasolla nähdään verensokerissa parannusta jo silloin kun potilaan paino alenee, mutta on toistaiseksi tuntematonta millä mekanismilla runsashiilihydraattinen ruokavalio tämän verensokerin laskun saa aikaiseksi. Todennäköisesti verensokerin lasku normaaliksi vaatii aina hiilihydraattien rajoituksen jossakin muodossa. Pelkkä painonpudotus ei riitä. Diabeetikolle VHH tarjoaa parantuneet verensokeriarvot ilman painonpudotusta.

Erityisesti tyypin 2 diabeetikoille on VHH:ta testattu runsaanlaisesti. Vuonna 2008 Westmanin työryhmä havaitsi suuria muutoksia parempaan suuntaan pitkäaikaisen sokerin veriarvoissa (HbA1c), paino putosi ja HDL-kolesteroli koheni kun lihavat tyypin 2 diabeetikot saivat olla VHH:lla. Diabeteslääkkeistä pystyi luopumaan 95,2% VHH-ryhmässä. Myös Yancyn työryhmä näki selkeitä parannuksia pitkässä sokerissa VHH:n jälkeen. Gannon ja Nuttall suosittelivat potilailleen vuorotellen yhtä paljon energiaa sisältävää, mutta joko vähän (VHH) tai paljon hiilihydraattia sisältävää ruokavaliota. Taas sekä lyhyt- että pitkäsokeri paranivat huomattavan paljon VHH-ryhmässä. Myös insuliinitasot laskivat VHH-ryhmässä.

Aina ei koeasetelmissa käy onnekkaasti. Se saatiin kokea ns. ACCORD -koesarjassa. Se oli pakko keskeyttää, sillä potilaita kuoli epäilyttävän paljon koesarjan aikana! Siinä verensokeria laskettiin hyvin voimakkailla lääkkeillä. Yhä useampi lääkäri on nykyään valmis toteuttamaan verensokerin laskun ilman vahvaa lääkitystä ja ohjaavat potilaitaan VHH:n tielle, jolla siis myös saavutetaan haluttu verensokerin tervehdyttävä pudotus, mutta ilman vaaraa kuolemasta.

Verenpaineen hoito VHH:lla

Lihavuus nostaa verenpainetta. Tämä johtuu siitä, että veri ei pääse virtamaan yhtä esteettömästi verisuonissa kun se joutuu kulkemaan ylimääräisten rasvakerrosten läpi. Korkeana pysyttelevä insuliini ja sitä usein seuraava insuliiniresistenssi entisestään kiihdyttää verenpaineen nousua monimutkaisen mekanismin avulla, johon kuuluu natriumin paikallinen lisääntyminen, verisuonissa olevien lihasten lisääntynyt kasvu, sympaattisen hermojärjestelmän aktivointi ja vähentynyt typpioksidin tuotto verisuonessa. Usein jo muutaman kilon painonpudotus näkyy verenpaineen kohentumisena, mutta kiehtovia uusia tutkimuksia on tullut julki missä VHH vaikuttaa suoraan verisuoneen eikä tarvita varsinaista painonpudotustakaan (vaikka se onkin ylipainoiselle suotavaa).

Yancyn tutkimusryhmä havaitsi VHH-ryhmässä huomattavaa verenpaineen laskua vaikka mitään eroa ei painonpudotuksessa ollut erääsen toisella menetelmällä laihduttavaan ryhmään. Frischin työryhmässä havaittiin sama asia. Vähärasvainen ruokavalio ei juurikaan parantanut verenpainetta, mutta VHH-ryhmässä tapahtui heikosta painonpudotustuloksesta huolimatta huomattavaa verenpaineen laskua. Koe kesti yhden vuoden. Tutkijoilla oli vahva epäilys, että VHH vaikutti nimenomaan verenpainetta parantavalla tavalla ilman, että painonpudotus olisi ollut tarpeen.

Muita terveyttä kohentavia vaikutuksia VHH:n avulla

Kun hiilihydraatteja rajoitetaan luodaan sellaiset aineenvaihdunnalliset olosuhteet elimistöön, että voidaan nähdä useita terveysvaikutuksia. On tullut havaintoja hyvin monesta sairaudesta, joka pysyy oireettomana VHH:n aloittamisen jälkeen. Muutamia esimerkkejä: munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), raskausajan diabetes, monet syövät, närästys, skitsofrenia, ei-alkoholiperäinen rasvamaksa, epilepsia ja silmänpohjan rappeumatauti.

Voiko VHH:ta suositella koko loppuelämäksi?

On näyttöä sen puolesta, että VHH on terapeuttista hoitoa, jonka hoitovaikutus jatkuu paljon senkin jälkeen kun hoito on johtanut potilaan tervehtymiseen. Tästä VHH:sta on mahdollista kehittää koko elämän kestävä elämäntapa. Jo nyt on käytettävissä tutkittua tietoa useita vuosia kestäneestä VHH:n kokeilusta painonhallintaan, diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Tulee aina olemaan erilaisia hoitokäytäntöjä tarjolla suurelle yleisölle, mutta VHH on näiden hoito-ohjeiden joukossa ihan varteenotettava vaihtoehto. Ilmeisesti VHH ylläpitää terveyttä paremmin kuin mihin virallisella runsashiilihydraattisella ja vähärasvaisella ravitsemussuosituksella päädytään.

Yksi ruokavalio ei sovi kaikille

Perinnöllisistä syistä ja erilaisesta aineenvaihdunnasta johtuen voidaan olettaa, että jotkut ihmiset valikoituvat ennakkoon epäedullisille terveysvaikutuksille noudattaessaan uskollisesti vähärasvaista ja runsashiilihydraattista ruokavaliota. Saattaa olla, että VHH voi tuoda näille avun, taikka sitten ei. On mahdotonta sanoa etukäteen. Niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin, että virallinen vähärasvainen ruokavalio saattaa laskea LDL-kolesterolia, se voi johtaa toisaalta aterogeenisemmän pienipartikkelisen LDL-kolesterolin lisääntymiseen. Tämä vaara näyttäisi tutkimusten valossa perityvältä oiminaisuudelta. On siis kaikin tavoin oltava varovaisempi rasvojen rajoituksessa. Siinä saatetaan tehdä enemmän vahinkoa kuin hyötyä kun siirrytään rasvaisemmasta ruoasta käyttämään runsaammin hiilihydratteja. Erityisesti ne henkilöt joilla on taipumusta ruokavalion synnyttämään veren rasvahäiriöön (dyslipidemia), joilla on korkeat veren insuliinitasot paastotilassa ja joilla on vaikeuksia hallita painoaa, hyötyvät todennäköisesti VHH:sta. Tällä tavalla on mahdollista saada paino hallintaan, veren triglyseridi arvot alemmiksi, HDL-kolesteroliin kohennusta, häiriintynyt glukoosin aineenvaihdunta kuriin, verenpaine voi normalisoitua ja lisäksi hyvin suuri määrä aineenvaihdunnallisia sairauksia voidaan pitää aisoissa. Insuliiniresistenssiä pidetään yhteisenä nimittäjänä monissa sairaustiloissa. Tähän voidaan vaikuttaa VHH:lla ja se on näin ollen looginen hoitomuoto tässä tilanteessa.

Ruokahalu ja kylläisyys

On ruokia joilla voidaan kiihdyttää ruokahalua ja sitten on ruokia, joilla saavutetaan parempi kylläisyys. Näiden ruokaan kohdistuviin tekijöihin on paneuduttava silloin kun halutaan onnistua painonpudotustavoitteessa. Tutkittaessa VHH-ruokavalion valinneita havaitaan, että ruokailija saavuttaa herkemmin kylläisyyden ja saattaa rajoittaa energiansaantia siitä syystä. Hän ei enää jaksa ruokailla niin suuria annoksia kuin ennen ja joskus selitykseksi tarjottu kyllästyminen esim. liharuokiin, ei ilmeisesti pidä paikkaansa. Ennemminkin on kyse siitä, että tietty (hiilihydraattipitoinen) ruoka kiihdyttää ruokahalua ja nähdään tiiviinä osana henkilön ruokamaisemaa.

On hyvin tunnettua, että proteiini pitää näläntunteen poissa pitkään. Harvemmin hiilihydraattien rajoitus kuitenkaan merkitsee automaattisesti suurempaa proteiininsaantia. Hiilihydraattien rajoittamisessa voi olla jotain vielä toistaiseksi tuntemattomia vatsan ja suoliston signaaleja, jotka ohjaavat nälänhallintaa. Käytännössä tämä näkyy niin, että kananmunien varaan rakennettu aamiainen (22% hiilihydraatteja) pitää nälän kauemmin loitolla kuin leipien varaan rakennettu aamiainen (72% hiilihydraatteja). Kananmunia aamiaiseksi syöneet vähensivät vuorokautista energiansaantiaan ja heillä ei niin nopeasti tullut uudellen nälkä kuin leipää aamiaisella syöneet. Kuusi viikkoa kestäneessä interventiotutkimuksessa ylipainoiset naiset vähensivät omaehtoisesti energiansaantiaan kun olivat VHH:lla vaikka heitä kehotettiin syömään kuten ennenkin. He eivät myöskään raportoineet kokeneensa näläntunnetta vähentyneestä energiansaannista huolimatta. Energiansaannin tarkkailu on paljon helpompaa silloin kun ei jatkuvasti ole nälkä! Näin voidaan saavuttaa pitkällä tähtäimellä hyviä tuloksia painonhallinnassa ja terveydessä.

Mikä estää potilaita kokeilemasta VHH:ta?

Adele Hiten yhteenveto VHH:sta kliinistä työtä tekeville lääkäreille, päättyy pohdintaan VHH:n käytön esteistä. Lääkärin pitäisi tutkia kaikki mahdollisuudet auttaa potilastaan ja ylipainon hoidossa on syytä ottaa käyttöön kaikki menetelmät. Lääkärille tekisi hyvää heittää akateemiset oppaat ja tutkimukset hetkeksi syrjään ja nojata maalaisjärkeen, perusfysiologiaan ja (mitä tärkeintä!) ottaa huomioon potilas kokonaisuutena! Potilas on saattanut tehdä ihan oikeita havaintoja noudattaessaan VHH:ta. Havaintoja tehdessään lääkärin pitää muistaa, että potilas saattaa olla paremmin vihkiytynyt sairautensa ja ruokavalionsa eri muotoihin ja esimerkiksi oppinut luottamaan verensokerimittariinsa aivan erityisellä tavalla VHH -kokeilunsa myötä. Hän näkee mittarista mitkä ruoat heilauttavat mittarin lukemia ylöspäin (hiilihydraatit) ja mitä ruokia nauttimalla hän saa verensokerin pysymään tasaisempana (rasvat).

On vaikka kuinka paljon esimerkkejä siitä, että jokin yksinkertainen asia on kestänyt kulkea epätavallisen kauan kansanviisaudesta lääketieteen pariin. Semmelweis sai pitkään puhua käsienpesun tärkeydestä synnytysosastoilla. Vaikka amerikkalaiset (ja suomalaiset) ovat muuttaneet ruokatottumuksiaan ”terveellisempään” suuntaan vähentäen rasvan saantiaan ja lisäten hiilihydraattien saantiaan, yhä paheneva lihavuusepidemia ja diabetestapausten jatkuva lisääntyminen puhuu sen puolesta, että jokin asia ei nyt mene oikein. On aika ottaa kaikki keinot käyttöön ja ihmedieeteiksi kutsutuille VHH-ratkaisuille on annettava niille kuuluva arvo.

Kliiniset myytit

On kerta kaikkiaan lopetettava huoli VHH:n kielteisistä vaikutuksista munuaisten toimintaan. Tämä huoli on perusteeton, sillä VHH ei todellakaan ole olomuodoltaan korkeaproteiininen ruokavalio vaan hiilihydraattien jättämä aukko paikataan ensisijaisesti hyvälaatuisilla ravintorasvoilla. VHH:n käyttäjillä on mitattu hyvin vaihtelevia ruokavalion proteiinitasoja (10-35%). Vain kaikkein jääräpäisimmät voivat pitää tällaista ruokavaliota runsasproteiinisena ja mitä silläkään olisi väliä, sillä ei ole näyttöä, että runsaastikaan proteiinia sisältävä ruokavalio rasittaisi terveitä munuaisia. Sitä vastoin VHH:n avulla saavutettu alhaisempi verenpaine saattaa kylläkin helpottaa munuaisten työtä.

Myyttinä voidaan myös pitää sitä seikkaa, että VHH:lla ei saa riittävästi kuituja. Amerikkalaiset (ja suomalaiset) saavat pääosan ravintokuiduistaan perunasta ja jauhoista. Nämä ovat tärkkelyspitoisia ruoka-aineita, joissa on hyvin vähän ravintoaineita. Tutkimuksen tekijät saivat aktiivisilta VHH:ta noudattavilta ryhmittymiltä suoraa tietoa VHH-ruokavalion vaikutuksista ruoan laatuun. Osoittautui, että VHH paransi oleellisesti ruoan ravintopitoisuutta ja ravintokuitujen osuus saatiin täyteen helposti maanpäällisiä vihreitä kasviksia runsaasti nauttien (tyypillinen piirre VHH-ruokavaliossa). On tietenkin paljon terveellisempää syödä perunoiden ja jauhojen tilalla runsaasti vihanneksia!

Pitkään elänyt myytti on myös tyydytetyn rasvan väitetty epäterveellinen rooli VHH-ruokavaliossa. Ruokavaliota pitää katsoa kokonaisuutena ja runsaiden hiilihydraattiannosten vaihtuessa vaikkapa tyydytettyyn rasvaan, saadaan usein nähdä terveysvaikutuksia. Hiilihydraattien roolin vähentyessä, elimistö siirtyy käyttämään omia rasvavarastojaan niiden lisääntyneen varastoinnin sijaan. Äskettäin ilmestyneissä meta-analyyseissä ja epidemiologisissa (väestötason) tutkimuksissa on havaittu, että hiilihydraattien vaihto tyydytettyyn rasvaan on pikemminkin tervehdyttävä kuin epäterveelliseen suuntaan vievä muutos ravitsemuksessa. Lisäksi on ollut mahdotonta osoittaa yhtäkään luotettavaa tutkimustulosta, joka kytkisi tyydytetyn rasvan sydäntapahtumiin negatiivisessa merkityksessä. Lisää tähän soppaan sitten se ilmeinen terveyshyöty mikä saadaan hiilihydraattien vähennyksessä pitkäaikaiselle sokerille (HbA1c). Korkea verensokeri jos mikään altistaa pahasti sydänsairauksiin.

Vaikka on ilmeisesti hyvin monta potilasryhmää, jotka hyötyvät VHH-ruokavaliosta, on ihan lopuksi varoitettava joistakin sairauksista, joiden yhteyteen ei voida luotettavasti suositella VHH-ruokavaliota: tyypin 1 diabetes, kilpirauhassairaudet, perinnölliset aineenvaihduntasairaudet, lapsuudessa koettu ketoasidoosi, kortikosteroidihormonien häiriöt, kasvuhormonin häiriöt, hyvin iäkkäät henkilöt (eivät kaikki!), alkoholistit ja paljon aspiriinia käyttävät. Nämä sairaustilat voivat olla esteenä VHH:lle, mutta edelleenkin VHH voi olla parempi vaihtoehto kuin virallinen voimassa oleva ravitsemussuositus jos sairaustiloihin liittyy insuliinin toimintahäiriö, korkea veren triglyseridi ja verensokeri. Silloin ainoa terveyttä edistävä vaihtoehto on hiilihydraattieja rajoittava ruokavalio.

Johtopäätös

Havaitut muutokset elimistön aineenvaihdunnassa noudatettaessa VHH-ruokavaliota, ovat osaltaan muuttamassa nykyistä tieteellistä ajatuksenkulkua (paradigmaa). Kun vaihdamme ravinnon makroravintoaineiden suhteet, vaihtuu myös elimistömme aineenvaihdunta. Tämä VHH-ruokavalio näyttäisi vievän ruokavaliota loppujen lopuksi terveellisempään suuntaan monin tavoin. Enemmän ravintokuituja, ravinnerikkaampaa ruokaa, ei niin suuria heilahteluja verensokerissa ja insuliinissa, parempi sydänterveys ja helpommin toteutuva painonhallinta. Siinä syitä miksi VHH voi olla järkevä ratkaisu pyrittäessä saavuttamaan ja ylläpitämään terveys.

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Monityydyttymättömät rasvahapot - mitä niistä pitäisi ajatella?

**
Lukijoille tarjotaan nyt professori Kari Salmisen kirjoittama ajankohtainen kooste monityydyttymättömistä rasvahapoista. Onko sydänterveyden kannalta järkevää korvata tyydyttynyt rasva monityydyttymättömällä? Lue ajatuksella! Pohdi! Ota kantaa! Kommentoi!

MONITYYDYTTYMÄTTÖMÄT RASVAHAPOT. KÄSITE, JOKA ON JOHTANUT HARHAAN
Kari Salminen
Professori

Avarakatseisimmat asiantuntijat myöntävät nykyisin (Astrup ym.2011), tosin pitkin hampain, että syytös tyydyttyneen rasvan yhteydestä sydäntapahtumiin on ollut perusteeton. Lievää vastahankaisuutta kuvaa mm. toteamus: ”Pitkät seurantatutkimukset eivät ole selvästi osoittaneet tyydyttyneen rasvan (eläinrasvan) itsenäisesti lisäävän sydän- ja verisuonitautien vaaraa” (Fogelholm 2010). Hieman outo lauserakenne siis pitää sisällään ajatuksen, että tyydyttynyt rasva lisäisi epäitsenäisesti ko. vaaraa. Mitähän tällä tarkoitetaan?

Rasvahypoteesin jäännettä puolusteleva ajatuskulku perustuu siihen, että sinänsä viattoman tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömällä rasvalla sitten ainakin edistäisi sydänterveyttä. Viimeaikaiset meta-analyysit ovat kuitenkin todenneet, ettei monityydyttymättömän rasva suojaa sydän- ja verisuonisairauksilta (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009). Miksi siis kahden neutraalin rasvan määräsuhteita muuttamalla voitaisiin vaikuttaa sydänterveyteen?

Uusvanha P/S-suhde

Ajatus tyydyttyneen rasvan korvaamisesta monityydyttymättömällä rasvalla ei ole mitenkään uusi. Se on esitetty jo 1900-luvun jälkipuoliskolla muodossa P/S-suhde. Siinä P kuvaa monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) osuutta ja S tyydyttyneiden rasvahappojen (SAFA) osuutta ravinnossa. Olettamuksen mukaan mitä suurempi suhde on, sitä pienempi olisi sydän- ja verisuonisairauksien riski.

Kävimme aiheesta laajan keskustelun 1980-luvun lopussa (Salminen 1988, Aro 1989, Keys ja Karvonen 1989, Salminen 1989, 1990). Lopulta olimme Antti Aron kanssa yhtä mieltä siitä, ettei karkeasta, epätieteellisestä P/S-suhteesta ole mittariksi. Aro (1989) kirjoitti: ”Olenkin Kari Salmisen kanssa samaa mieltä siitä, että on tullut aika luopua P/S-suhteen käyttämisestä”. Kansanterveyslaitoksen silloinen pääjohtaja oli yhtynyt jo aikaisemmin näkemykseen (Huttunen 1988).

Nyt Aro on taas palannut aiempaan P/S-suhteen merkitystä korostavaan ajatusmalliin (Aro 2009). Kävimme asiasta tuloksettoman kirjeenvaihdon (Salminen 2010, Aro 2010). Miksi P/S-suhde on noussut jälleen ajankohtaiseksi?

Meta-analyysit

P/S-suhteen merkityksestä sydänterveydelle on hiljattain ilmestynyt neljä meta-analyysiä. Niistä kaksi (Jacobsen ym. 2010, Mozaffarian ym. 2010) puoltavat suhteen merkitystä, toiset kaksi eivät merkitystä löydä (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009). Miten on mahdollista, että näissä tutkimuksissa voidaan päätyä aivan erilaisiin päätelmiin?

Monityydyttymättömät rasvahapot (PUFA) on harhaanjohtava suure

Monityydyttymättömät rasvahapot käsitetään nykyisissä ravitsemussuosituksissa vain yhdeksi, yhdenmukaisesti fysiologiaamme vaikuttavaksi rasvahapporyhmäksi. Ryhmä kuitenkin muodostuu kahdesta alaryhmästä, omega-6 (eli n-6) ja omega-3 (eli n-3)sarjan rasvahapoista, lähinnä välttämättömistä linolihaposta ja alfa-linoleenihaposta. Tiedämme, että niiden keskinäinen saantisuhde ja kilpaileva aineenvaihdunta säätelevät ainakin tulehdusreaktioita ja verenpainetta. Ne puolestaan heijastuvat sydänterveyteen.

Kirjoittaessani P/S-suhteen heikkouksista kritisoin (Salminen 1990) mm. näiden kahden monityydyttymättömän rasvahapporyhmän perusteetonta yhdistämistä yhdeksi yhtenäiseksi PUFA- ryhmäksi ja yhdeksi käsitteeksi. Tämä kritiikki on jatkuvasti voimistunut (esim. Lands 2008).

Hiljattain julkaistu meta-analyysi selventää erinomaisesti n-6 spesifisen PUFAn ja toisaalta n-6/n-3-seosPUFAn erilaisia fysiologisia vaikutuksia (Ramsden ym 2010, Calder 2010). Analyysissä on tarkasteltu tyydyttyneiden rasvahappojen ja trans-rasvahappojen korvaamista näillä kahdella toisistaan poikkeavalla PUFA-dieetillä ja verrattu niiden vaikutuksia päätetapahtumiin, infarkteihin ja sydän- ja verisuonitautikuolemiin. Analyysiin on otettu kahdeksan aihealueen kattavaa satunnaistettua ja kontrolloitua tulosaineistoa.

Tulos on ajatuksia herättävä. Päätetapahtumien riski on merkitsevästi suurempi n-6 spesifisellä PUFAdieetillä kuin n-6/n-3seosPUFAdieetillä. Lainaan: ”Advice to specifically increase n-6 PUFA intake, based on mixed n-3/n-6 RCT data, is unlikely to provide the intended benefits, and may actually increase the risks of CHD and death”.

Ravitsemussuosituksissa ei tulisikaan harhaanjohtavasti puhua yleisesti monityydyttymättömistä rasvahapoista, vaan eritellä selkeästi n-6 rasva (lähinnä linolihappo) ja n-3 rasva (lähinnä alfa-linoleenihappo) ja niiden suositussaanti. n-3 ryhmässä tulisi ottaa huomioon vielä erikseen EPAn (eikosapentaeenihappo) ja DHAn (dokosaheksaeenihappo) saanti.

Ranskan nykyaikainen suositus

Euroopan sydänterveyden johtavan maan, Ranskan, Elintarviketurvallisuusvirasto on julkistanut suosituksensa väestön optimaaliseksi rasvan saanniksi (AFFSA 2010).

Suosituksessa on erittäin merkittävää, että se erittelee n-6 ja n-3 rasvahappojen saannin. Kaiken kaikkiaan se ensinnäkin rajoittaa monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuosituksen 5 en-%:iin siten, että linolihapon osuus on 4 en-% ja alfa-linoleenihapon osuus on 1 en-%. Lisäksi suositellaan EPAa ja DHAta kumpaakin 250 mg/d. Samanaikaisesti tyydyttyneen rasvan saantisuositus on <12 en-%.

Meillä Suomessa monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuositus on 10 en-% ja tyydyttyneiden niinikään 10 en-%. Tästäkin poiketen puhutaan tyydyttyneiden rasvahappojen vähentämisestä ja edelleen vain yleisesti niiden korvaamisesta monityydyttymättömillä rasvahapoilla.

Jos edellä esitetyt luvut heijastellaan P/S-suhteiksi huolimatta suhteen täydellisestä epätieteellisyydestä, Ranskassa suositus olisi noin 0.4-0.5 ja meillä 1.0. Tällä hetkellä suhde Suomessa on noin 0.4-0.5 (Aro 2010). Kaipaan tutkimusnäyttöä siitä, että nykyisen P/S-suhteen nostaminen 1.0:an parantaisi suomalaisten sydänterveyttä millään lailla.

Jacobsenin ym (2009) ja Mozaffarianin ym. meta-analyysit eivät anna tästä vakuuttavaa näyttöä. Ensinnäkin ne ovat täydellisessä ristiriidassa Menten ym. ja Skeaff ja Millerin vähintään yhtä pätevien meta-analyysien kanssa. Toiseksi ne eivät erittele n-6 spesifisiä ja n-6/n-3 seosPUFAdieettejä. Tämän Mozaffarian ym. toki myöntävätkin julkaisussaan. Jacobsen ym. eivät edes kommentoi tätä näkökohtaa, mikä heikentää vakavasti julkaisun arvoa. Ja kolmanneksi. He eivät suinkaan tarkastele vaikutusta, mikä saavutettaisiin, jos suomalaisessa nykytilanteessa tyydyttynyttä rasvaa korvattaisiin edelleen paljolti hormonien lailla vaikuttavilla monityydyttymättömillä rasvahapoilla.

Se olisi hyppy pimeään tuntemattomaan ilman tieteellistä näyttöä haitoista tai hyödyistä. Varoitan siitä. Sen sijaan tulisi vakavasti tarkastella, onko meillä omega-6/omega-3 suhde raiteillaan.

Viitteet

AFFSA. Opinion of the French Food Safety Agency on the update of French population reference intakes (ANCs) for fatty acids. Maissons-Alfort. 1 March 2010.
Aro A. Mitä P/S-suhteen tilalle? Duodecim 1989;105:313-4.
Aro A. Rehabilitoidaan P/S-suhde. Duodecim 2009;125:1825.
Aro A. Tyydyttyneitä rasvahappoja kannattaa korvata monityydyttymättömillä. Duodecim 2010:126;1188-89.
Astrup A, Dyerberg J, Elwood P ym. The role of reducing intake of saturated fat in the prevention of cardiovascular disease: where does the evidence stand in 2010? Am J Clin Nutr 2011;93:684-8.
Calder P C. Commentary: The American Heart Association advisory on n-6 fatty acids: evidence based or biased evidence? Brit J Nutr 2010;104:1575-6.
Fogelholm M. Terveellinen ruoka voi olla myös ekologista. Helsingin Sanomat. Vieraskynä 01.05.2010.
Huttunen J. Lehtihaastattelu. Helsingin sanomat 05.11.1988 ja Maaseudun tulevaisuus 22.11.1988.
Jacobsen M U, O´Reilly E J, Heitman B L ym. Major types of dietary fat and coronary heart disease: a pooled analysis of 11 cohort studies. Am J Clin Nutr 2009;89:1425-32.
Keys A, Karvonen M. Ravinnon rasvat plasman kolesterolin määrääjinä ja sepelvaltimotaudin ennakoijina. Duodecim 1989;105:951-954.
Lands B. A critique of paradoxes in current advice on dietary lipids. Prog Lipid Res 2008:47;77-106.
Mente A, deKonig L, Shannon H S ym. A systematic review of the evidence supporting a causal link between dietary factors and coronary heart disease. Arch Intern Med 2009;169:659-69.
Mozaffarian D, Micha R, Wallace S. Effects on coronary heart disease of increasing polyunsaturated fat in place of saturated fat: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Plos Med 2010;7: e11000252. March 23 2010.
Ramsden C E, Hibbeln J R, Majchrak S F ym. n-6 Fatty acid-spesific and mixed polyunsaturated dietary interventions have different effects on CHD risks: a meta-analysis of randomized controlled trials. Brit J Nutr 2010;104:1586-1600.
Salminen K. P/S-suhde – harhaanjohtava suure. Duodecim 1988;104:562-3.
Salminen K. Edellisen johdosta (Vastaus Ancel Keysin ja Martti Karvosen kirjoitukseen). Duodecim 1989;105:955.
Salminen K. Ravinnon tyydyttyneet ja tyydyttymättömät rasvat. Duodecim 1990;106:1684-5.
Salminen K. P/S-suhde ei kestä tieteellistä tarkastelua. Duodecim 2010b;126:1187-8.
Skeaff C M, Miller J. Dietary fat and coronary heart disease: summary of evidence from prospective cohort and randomized controlled trials. Ann Nutr Metab 2009;55:173-201.

tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Lihavia apinoita

**
Muutama päivä sitten (19.2.2011) The New York Times -lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli lihavuustutkimuksesta, jossa käytettiin apinoita koe-eläiminä.

Tiesittekö, että apina ei kovin helposti liho jos se saa syödä lajilleen ominaista ruokaa? Koesarjoissa tarvittiin kuitenkin lihavia apinoita. Lihavilla apinoilla on tarkoitus selvittää miksi lihava apina saa diabeteksen. Kun apina sitten on sairastunut diabetekseen, sille annetaan diabeteslääkkeitä ja tehdään erilaisia kokeita ja leikkauksia.

Nyt niitä lihavia apinoita on saatu aikaiseksi. Arvatkaa miten?

Taidatte arvata, joten kerron sen heti: Kun apinoille syötetään amerikkalaisille kuluttajille tyypillistä ruokaa, silloin ne lihovat niin, että mahat viistävät lattiaa, heidän lyllertäessään nelinkontin paikasta toiseen. Traagista tässä jutussa on se, että voimakkain lihotusvaikutus saatiin aikaiseksi erään merkittävän terveysjärjestön ohjeistuksella. Siitä lähemmin tuonnempana.

Apinalle saatiin aikaiseksi vyötärölihavuus näin:

  • ensin apina opetettiin sohvaperunan tavoille
  • apina sai syödä niin paljon hiilihydraattipitoisia muroja ja keksejä kuin mieli tekee
  • välipaloina oli tarjolla pähkinävoilla terästettyjä energiapatukoita (nallekarkeista ja viinikumeista oli pakko luopua sillä ne tarttuivat haitaksi asti apinoiden hampaisiin)
  • päivittäin apinat joivat hedelmäsokerilla makeutettua juomaa suunnilleen niin paljon kuin keskiverto amerikkalainen vetää limsaa päivässä (erityisen nopeasti apinoiden paino ja diabetes on lisääntynyt heidän nautittuaan paljon fruktoosia sisältävää makeaa maissisiirappia, HFCS)
Tohtori Anthony G Comuzzie onnistui nopeasti kehittämään lihavia apinoita San Antonion (Texas) tutkimuslaitoksessa. Hän vähensi rasvan saantia ja lisäsi hiilihydraatin saantia vastaamaan suunnilleen Amerikan sydänliiton suosituksia. Ja se sai apinoiden rasvasolut varastointivaiheeseen!

Tohtori Barbara C Hansen Floridan tutkimuslaitoksesta oli tehnyt havainnon, että apinat eivät liho rasvaisia ruokia syömällä, vaan lihomisen aikaansaamiseksi apinoiden on saatava runsaasti hiilihydraatteja. Tohtori Hansenin aikaansaama maailman lihavin rhesus-apina (Fat Albert) söi lähes pelkästään Amerikan sydänliiton suosittelemaa ruokaa! 

Eli, kerrataanpa vielä: Jos välttämättä haluat apinana (ja ihmisenä) kehittää paljon epäterveellistä vyötärörasvaa ja saada diabetes, silloin sinun pitää syödä täällä Suomessa niin kuin Suomen sydänliiton esitemateriaaleissa neuvotaan: vähän tyydyttynyttä rasvaa ja paljon hiilihydraatteja. Koska lihavuudesta ei seuraa kuin terveyshaittoja, annan sinulle tutun ohjeen, jolla voit pysyä hoikkana ja terveenä: 

Syö päinvastoin kuin Suomen sydänliitto neuvoo!

Lähde: Andrew Pollack. Today’s Lab Rats of Obesity: Furry Couch Potatoes. The New York Times, 19.2.2011 

maanantaina, helmikuuta 14, 2011

Yksinkertainen ajatuskuvio insuliinista ja energiasta

*
Talvilomalla oli aikaa kehitellä yhtä hyvin yksinkertaista ajatuskuviota. Rohkeuden puutteesta minua ei voi syyttää, sillä aion nyt paljastaa teille hyvin yksinkertaisen ajatuskuvion. Ajatuskuvioon liittyy erehtymisen mahdollisuus, mikä tietenkin on kiusallista. Mikäli ajatuskuvioni on oikeansuuntainen, silloin ratkaisu maailmanlaajuiseen lihavuusepidemiaan on löytymässä.

Silläkin uhalla, että aiotte tehdä minusta naurunalaisen, paljastan nyt ajatuskuvioni. Ja muistakaa nauru pidentää ikää.

Ajatuskuvio on seuraava:

Insuliini sitoo energiaa, eli jos aiot laihtua (vapauttaa energiavarastojasi!), sinun pitää välttää insuliinin nousua.

Yksinkertainen selitys ajatuskuviolle

Keskusteluissa diabeetikkolasten (tyypin 1 diabetes) vanhempien kanssa teimme aika yllättävänkin havainnon. Diabetes ja lihavuus kulkee yleensä käsi kädessä, mutta diabeteksesta kärsivä lapsi on monesti hyvin laiha, heikko ja monin eri tavoin sairasteleva. Kun tämä lapsi saa asianmukaista hoitoa (insuliinia), hän nopeasti tulee normaalipainoiseksi (jopa alkaa lihomaan) ja silminnähden virkistyy. Eli, hoitamattoman diabeetikkolapsen ongelmana ei suinkaan ole lihominen vaan pikemminkin laihuus ja energiatason lasku.

On todennäköisesti niin, että diabeetikkolapsi riutuu mm. sen takia kun hänen haimansa ei enää toimi. Haima ei enää tuota insuliinia, joka vie veressä kiertävää sokeri- ja rasvaenergiaa kudoksiin. Voisiko lihavalla ihmisellä tapahtua sitten niin, että korkea insuliini vie liiankin vilkkaasti energiaravintoaineita verestä kudoksiin päin ja aiheuttaa näin herkästi näläntunteen voimistumisen? Nälkäinen ihminen syö ruokaa, siinä ei taida olla mitään ihmeellistä.

Tiede on osoittanut, että läskivarastomme ei ole mikään passiivinen energiavarasto, vaan rasvasolut reagoivat herkästi elimistössämme vallitsevaan tilanteeseen. Se prosessi mikä voisi "viedä lihavalta ihmiseltä energiaa verestä" (tässä ilmaistaan monimutkainen asia erittäin yksinkertaisesti) on nimeltään lipogeneesi. Se on insuliinin aikaansaama tapahtuma, jossa veren glukoosi muuttuu maksassa triglyseridirasvoiksi. Triglyseridit joutuvat vereen ja siellä niiden ei kuulu olla pitkään (nostavat mm. sydän- ja verisuonisairauksien riskiä), joten triglyseridit varastoidaan elimistömme rasvasoluihin.

Kun rasvasolut vastaanottavat suuria määriä triglyseridejä, ne suurentuvat. Suureen rasvasoluun mahtuu yhä enemmän triglyseridirasvaa. Lihavan ihmisen nauttimat runsaat hiilihydraattimäärät nostavat insuliinin määrää veressä, veressä kiertävä glukoosienergia otetaan talteen vähäisiin glykogeenivarastoihin ja näiden varastojen täyttyessä, yhä enemmän glukoosienergiaa muuntuu triglyseridirasvoiksi, jotka sitten otetaan talteen yhä enemmän paisuviin rasvasoluihin. Paha kierre on valmis!

Miten katkaista tämä ikävä kierre? Joo, esimerkiksi välttämällä suurien hiilihydraattikuormien nauttimista (vähähiilihydraattinen ruokavalio). Kun insuliinia nostattavat hiilihydraatit pidetään kurissa ruokavalion avulla voi vereen tulla energiaa myös rasvavarastoistamme (voimme laihtua). Ja tämä on yksinkertaisen ajatuskuvioni ydinviesti! Vähän hiilihydraatteja nauttiessamme, veressä kiertävä energia koostuu ravinnon mukana tulleesta energiasta, mutta myöskin rasvavarastoistamme vapautuneesta rasvaenergiasta (lipolyysi).

Lihavuusepidemia voitaisiin ratkaista näin yksinkertaisella voimisteluliikkeellä: Aina kun sinulle tarjotaan paljon hiilihydraatteja sisältävää ruokaa ja välipaloja, käännä silloin päätäsi molempiin suuntiin 2-4 kertaa ja sano samalla tomerasti: Ei kiitos! Ja ota iloiten vastaan tarjottavat proteiini- ja rasvapitoiset ruoat. Näin insuliini pysy matalalla tasolla ja energiaa virtaa rasvavarastoistasi vereen tasaiseen tahtiin.

Kehitellään, pohditaan ja tarvittaessa tyrmätään tämä ajatuskuvioni yhdessä tuumin. Pistä kommenttia tulemaan jos asia kiinnostaa.

Kommentoikaa!

keskiviikkona, joulukuuta 22, 2010

Harvardin yliopisto toteaa: Maitotuotteet voivat ehkäistä diabetesta

**
Tuore Harvardin yliopiston tutkimus vahvistaa sen, minkä terveysblogini lukijat ovat oivaltaneet jo kauan sitten: Maitotuotteet ovat terveellisiä. Maitorasva saattaa ehkäistä diabetesta!

Tyypin 2 diabetes yleistyy Suomessa valtavaa vauhtia (5–7 prosenttia vuodessa), eikä mikään näytä pysäyttävän tätä kehitystä. Rasvakammoinen ravitsemusvalitus saattaa olla syynä ikävään kehitykseen. Ainakin jos on uskomista maailman arvostetuinta ravitsemustieteen tutkimuslaitosta, eli Harvardin yliopistoa.

Harvard School of Public Health (HSPH) ja muut amerikkalaiset tutkimuslaitokset ovat nyt yhdessä havainneet, että maitotaloustuotteet (mm. rasvaiset juustot) voivat ehkäistä diabetesta. Maito, juusto, jogurtti ja voi sisältää näet runsaasti transpalmitoleenihappoa, joka voi olla antidiabeettistä.

Elimistö ei kykene valmistamaan tätä mainittua rasvahappoa, joten sitä on saatava ravinnosta. Annals of Internal Medicinessä julkaistu raportti (21.12.2010) julkaisivat HSPH:n epidemiologian apulaisprofessori Dariush Mozaffarian ja geenitutkijat Gökhan S. Hotamisligil, J.S. Simmons (Professor of Genetics and Metabolism and chair of the Department of Genetics and Complex Diseases at HSPH).

He tutkivat 3736 henkilöä, jotka osallistuivat sydänterveystutkimukseen (National Heart, Lung, and Blood Institute-funded Cardiovascular Health Study), jossa on seurattu koehenkilöitä 20 vuotta ja arvioitu heidän sydäntautiriskiään. Myös metabolisia riskitekijöitä on mitattu vuodesta 1992, kuten veren sokeri- ja insuliinipitoisuutta, veren rasvahappoja (mukaan lukien kiinnostava transpalmitoleenihappo).

Kyllä nyt on Puskan, Fogelholmin ja Uusituvan porukoilla selittämistä!

Lähde: Harvardin yliopiston tiedote, 20.12.2010

tiistaina, joulukuuta 14, 2010

Rasvassa on paljon energiaa

**
Olet varmaan kuullut, että hiilihydraateissa on energiaa noin 4 kcal grammaa kohti ja rasvoissa tätä energiaa on yli kaksi kertaa enemmän, eli noin 9 kcal/gramma. Tämä havainto johtaa usein siihen, että painonhallinnan asiantuntijat varoittavat valistustyössään rasvojen liiallisesta nauttimisesta.

Minäkin kerron valistustyössäni rasvojen korkeasta energiamäärästä. Tiede ja varsinkin käytäntö on kuitenkin osoittanut, että proteiinien ja rasvojen nauttiminen pitää nälän tehokkaasti loitolla. Painonhallinnassa on keskeistä miten usein me syömme ruokaa tai välipaloja tyydyttääksemme nälkämme. Nälkää vastaan on turha pitemmän päälle kamppailla. Itsepetoksen tiellä on kulkenut moni suomalainenkin nälkää näkevä laihduttaja. Usko nyt tällä sanomisella, että nälkä ja laihdutus eivät kulje käsi kädessä kovinkaan pitkään.

Rasvasta voidaan tehdä myös sellainen käytännön havainto, että on erittäin vaikea nauttia paljon pelkästään rasvaa sisältäviä ruoka-aineita. Yritä syödä kilo meijerivoita. Taitaa jäädä toteutumatta. Mitään valtavan suuria ongelmia ei useimmilla kuitenkaan ole syödä kilon verran spagettia tai makaronia. Puhumattakaan siitä, että moni meistä tyhjentää jopa puolentoista litran virvoitusjuomapullon hyvinkin lyhyessä ajassa ja saattaa vielä jäädä nälkäkin.

Rasvojen, hiilihydraattien ja muidenkin energiaravintoaineiden energiamäärät arvioidaan ns. Atwaterin kerrointa käyttäen. Tämän kertoimen avulla saadaan ravintoaineiden fysiologinen energia-arvo. Kautta aikojen tätä tietoa on käytetty ruoka-aineen energiapitoisuuden laskemiseen kun ravintoaineiden määrä tunnetaan. En kuitenkan usko, että Atwater olisi kaavaillut tätä kerrointa käytettäväksi painonhallinnan työvälineenä. Siihen se on liian yksinkertainen. Atwaterin kertoimet ovat seuraavat:

  • hiilihydraatit 4 kcal/g
  • proteiinit 4 kcal/g
  • rasvat 9 kcal/g
  • alkoholi 7 kcal/g

Olen erittäin hyvällä menestyksellä tarjonnut asiakkailleni seuraavaa tieteellistä havaintoa: Jos painonhallinnassa huolehdit siitä, että syöt riittävästi proteiinia ja rasvaa, sinulla on erittäin hyvät mahdollisuudet laihtua pysyvästi. Käytäntö osoittaa havainnot oikean suuntaisiksi. Saan lähes joka päivä palautetta tyytyväisiltä asiakkailta, jotka ilmoittavat kilojen karisseen nälkää näkemättä. Asiakkaiden huolet siitä, että voimakkaampi panostus proteiiniin ja rasvaan, saattaisi lisätä terveysriskejä (näistä rasvoihin ja proteiineihin liittyvistä terveysriskeistä joskus varoitellaan), pyrin kuittaamaan näin: On lähes aina terveellisempää siirtyä ylipainosta normaalipainoon kuin jäädä murehtimaan rasvojen ja proteiinien todennäköisesti hyvin pieniä terveysriskejä omalla kohdallasi. Tietenkin on syytä seurata terveysindikaattoreita koko ajan ja avoimella sekä kriittisellä mielellä tulkita terveyden edistymistä tai heikentymistä jokaisen ihmisen kohdalla erikseen. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi sellaisenaan toiselle. Mutta silkkaa hölmöyttä olisi jättää painonhallinnan keinovalikoimasta pois proteiinien ja rasvojen käyttö hiilihydraattien (ja alkoholin!) kustannuksella.  

Biokemian tasolla rasvojen ja hiilihydraattien ero energiamäärissä näkyy energiaravintoaineiden oksidaatiossa (hapetuksessa) ja yksittäisten atomien välisten sidosten laadussa.

Rasvat ja hiilihydraatit koostuvat ihan samoista alkuaineista, eli niissä on hiiltä, vetyä ja happea. Hiilihydraateissa on kuitenkin hyvin paljon enemmän happiatomeja kuin rasvamolekyylissä. Äärettömän yksinkertaisesti voidaan ilmaista energiaravintoaineiden ero tarkkailemalla niiden hapetusta ja atomien välisten sidosten laatua. Elimistömme saa energiaa mm. hapettamalla energiaravintoaineita. Koska hiilihydraateissa on ennestään niin paljon happea, ne eivät kovin paljon voi lisää "hapettua" (oksidoitua). Rasvamolekyyleissä sen sijaan on vähemmän happiatomeja ja siksi niiden oksidaatio on enemmän energiaa tuottava.

Hiilihydraattien ja rasvojen rakenne eroaa myös huomattavalla tavalla toisistaan. Yksinkertaiset sokerit ovat usein renkaan muotoisia kun sen sijaan rasvat usein koostuvat yhteisestä glyserolimolekyylistä, jonka varassa roikkuu kolme rasvahappoa.

Hiilen molekyylipaino on 12 ja vedyn molekyylipaino on vain noin 2 (vetymolekyylissä on aina kaksi vetyatomia, H2). Hapen molekyylipaino on suhteellisen suuri (16) ja sen suhteellinen massaosuus rasva- tai hiilihydraattimolekyylistä muodostuu näin varsin huomattavaksi. Näiden ja muidenkin asioiden takia hiilihydraatit sisältävät vähemmän energiaa kuin rasvat.

Kun seuraavan kerran (ehkä jo uutena vuotena 2011?) mietit laihdutuskuurin aloittamista, harkitse vakavissasi painonhallintaa proteiinin ja rasvan varassa. Kysy tarvittaessa lisää!

keskiviikkona, lokakuuta 20, 2010

Väinön yliopistossa oli jännä rasvasymposiumi

**
Wayne State University, eli Väinön yliopisto järjesti muutama päivä sitten (14.10.2010) rasvasymposiumin "Health Effects of Dietary Saturated Fatty Acids". Tilaisuus videoitiin ja sitä oli mahdollisuus seurata suorana lähetyksenä. Väinön yliopiston tiedotteen mukaan harkitaan videon tarjoamista jossakin muodossa vielä uudestaan ja symposiumin löydöksistä luvataan toimittaa lyhennelmä. Sitä odotellessamme, tarjoan tässä terveysblogini lukijoille amerikkalaisten rasva-asiantuntijoiden käsityksiä tyydyttyneistä rasvoista ja niiden terveysvaikutuksista.

Lyhennelmä


Lähes kaikki puhujat olivat sitä mieltä ravitsemussuosituksista, että tyydyttyneitä rasvahappoja koskevalle rajoitukselle tulisi panna pienempi huomio ja monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saantia pitäisi korostaa. Tulevissa tutkimuksissa pitäisi tarkistaa hiilihydraattien ja joidenkin tiettyjen tyydyttyneiden rasvahappojen rooli sydänterveydessä. Lisäksi symposiumissa ehdotettiin, että ravitsemussuositusten laadinnassa pitäisi korostaa kokonaisvaltaista ruokanäkemystä yksittäisten ravintotekijöiden sijaan. Dariush Mozaffarian kertoi maitorasvoja käsitelleessä osuudessaan niiden neutraalista luonteesta sydänsairauksissa ja mahdollisista hyödyistä tyypin 2 diabeteksen ja halvauskohtauksien ennaltaehkäisyssä. Yhteenvetona todettiin, että ehdotus lopettaa puheet tyydyttyneestä rasvasta ongelmallisena rasvana, lisäisi maitorasvan kysyntää.
  
Summary


Overall, the majority of speakers felt that the restriction of saturated fatty acids should be deemphasized and polyunsaturated fatty acid (PUFA) consumption should be emphasized in the Dietary Guidelines. They also indicated that future research should examine the impact of carbohydrates and specific saturated fatty acids on cardiovascular disease. In addition, they suggested that the guidelines would benefit from an emphasis on whole foods instead of single nutrients. Some dairy highlights included the presentation by Dariush Mozaffarian which indicated milkfat had a neutral effect on heart disease, and potential benefits on the risk of type-2 diabetes and stroke. In conclusion, the overall suggestion to remove saturated fat from the nutrients of concern category would help to increase the demand for milkfat.

Muutamia huomioita symposiumin annista

Thomas Fungwe (USA:n maatalousministeriön, USDA:n, ravitsemuspolitiikasta vastaava päällikkö) kertoi tieteelliseen näyttöön perustuvasta ravitsemusalan tietokannasta (Nutrition Evidence Library). Se on erinomainen resurssi kun tarvitaan jalostettua ja käänteentekevää tietoa ruoasta ja ravitsemuksesta.
 
Donald McNamara Yhdysvaltojen kananmunien syöntiä edistävästä organisaatiosta Eggs for Health Consulting, kertoi puheenvuorossaan siitä mikä meni mönkään asiantuntijaryhmän kannanotoissa uusiksi kansallisiksi ravitsemussuosituksiksi Yhdysvalloissa, eli niissä suosituksissa joita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksemme niin vuolaasti ylistää. Ei ole riittävästi näyttöä sen puolesta, että ravinnon sisältämää tyydyttynyttä rasvaa tai kolesterolia kannattaisi erityisesti varoa. Kun ihmiset lähtevät vähärasvaista ruokavaliota noudattamaan, se näkyy myös alentuneena PUFA:n saantina. PUFA:a pidetään sydänterveyttä edistävänä. McNamara ei nähnyt mitään järkeä siinä, että ihmisiä yllytetään syömään mahdollisimman vähän kolesterolia sisältävää ruokaa. Kolesteroli on ihmiselle hyödyllistä ja karsiessamme kolesterolin ruoasta, siitä tulee itse asiassa epäterveellisempää ruokaa.

Professori Richard Feinman (New Yorkin valtion yliopistosta) oli eri linjoilla kuin Thomas Fungwe tieteelliseen näyttöön perustuvasta ravitsemusalan tietokannasta (Nutrition Evidence Library). Feinman ei pitänyt kerättyä aineistoa kovinkaan ratkaisevana edistysaskeleena. Hän ei ollut halukas vetämään johtopäätöksiä ravitsemuslinjauksissa tuon tietokannan perusteella. Hän ihmetteli suureen ääneen miten vieläkin joku kehtaa viitata Ancel Keysin rasvaa ja sydänterveyttä tutkineisiin epäluotettaviin tutkimuksiin. Tarvitaan ihan uusi näkökulma rasvoihin ja sydänterveyteen. Keys pitää unohtaa. Women's Health Initiative -tutkimus on haluttu vaientaa siksi kun se osoitti selvästi, että ravintorasvojen vähentäminen ei vaikuttanut sydänterveyteen millään lailla. Mitä tehdä Amerikan sydänliiton propagandaelokuvalle, joka väärin perustein väittää, että rasva lisää sydänsairautta? Oikeampaa olisi valistaa hiilihydraattien saannista.

Ingeborg Brouwer (Vrije Universiteit, Amsterdam, Alankomaat) oli sitä mieltä, että tyydyttyneen rasvan saantia on syytä rajoittaa ja pitäisi tomerammin houkutella ihmisiä syömään PUFA:aa.

Lynn Glazewski (Michiganin yliopisto) piti puheenvuorossaan tärkeänä, että hyperlipidemian (veren korkea rasvapitoisuus) hoidossa pyritään mahdollisimman yksilöllisiin hoitoratkaisuihin. Glazewski oli kaivanut esiin dataa siitä, että virvoitusjuomien kulutuksessa on tapahtunut pudotusta ja sama koskee maidon juontia. Näiden molempien energiapitoisten juomien kulutuksen laskiessa, väheni myös lihavuus. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että lihavien ihmisten annoskoot olivat liian suuria. Suuret annoskoot tulivat ryminällä markkinoilla samaan aikaan kun lihavuusepidemia alkoi näkyä. Tärkeänä hän piti sitä, että ihmisille opetettaisiin miten syödä riittävästi proteiinia aamupalan aikana. Hän puhui sen puolesta, että ravintorasvat ovat aina sekoituksia eri rasvahapoista. On mahdotonta vähentää sairausriskiä vain tiettyjä rasvahappoja tarkkailemalla, pitää katsoa kokonaistilannetta.

Jeff Volek (Connecticutin yliopisto) kertoi puheenvuorossaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Hän piti hiilihydraattien ylikorostunutta roolia lihavuusongelman aiheuttajana. Hän ihmetteli miksi ei uskalleta sanoa ääneen, että hiilihydraatit ovat lihottaneet meidät? Rasvan kulutus on vähentynyt ja proteiinien kulutus on pysynyt samalla tasolla. Liikaenergia tulee hiilihydraateista ja tästä syystä ihmiset ovat niin lihavia ja esiintyy niin paljon insuliiniresistenssiä. Erityisen huolestunut Volek oli lasten lihavuudesta, joka on paljolti syntynyt järkyttävän suuresta hiilihydraattien päivittäisestä saannista. Hiilihydraattien saanti voidaan tiputtaa merkittävästi ja lasten terveys ei vaarannu. Päinvastoin, ainoa tapa vaikuttaa lasten ylipainoon ja terveyteen on hiilihydraattien rajoitus. Volek kritisoi LDL-kolesterolin käyttöä sydän- ja verisuonisairauksien tunnistamisessa. Sen sijaan olisi hyvä käyttää 16:1 rasvahappoja luotettavina biomarkereina, sillä nämä rasvahapot syntyvät rasvojen uudistuotannossa hiilihydraateista. Kun nämä rasvahapot ylittävät tietyn raja-arvon, voidaan kertoa, että potilaalla on hankaluuksia käsitellä hiilihydraattien ylimäärä elimistössä (ei glykogeenivarastossa oleva!). Hoitokeinona on silloin noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota.

Kalyana Sundram (Malesian palmuöljyntuottajien neuvosto, Kuala Lumpur, Malesia) oli aika harmissaan kun steariinihappoa ja palmitiinihappoa niin hanakasti syytetään terveysongelmista. Ongelmallisia rasvoja kolesterolin kannalta olivat hänen mielestään teollisesti muokatut kasviöljyt, mutta luonnolliset kasviöljyt olivat parempia. Kasvirasvoja pitäisi tutkia enemmän ennen kuin viimeinen sana sanotaan niistä suosituksissa.

KC Hayes (Brandeis University) oli sitä mieltä, että rasvojen nauttiminen on järkevää, sillä hiilihydraattien liiallisessa saannissa kärsii koko rasvaprofiili, eli myös PUFA:aa saadaan liian vähän.

Dariush Mozaffarian (Harvard yliopisto, School of Public Health) oli ihan liekeissä puhuessaan ravinnon ja sydänterveyden yhteyksistä. Havaintoja ja tutkimuksia pitäisi käyttää uusien hypoteesien luontiin eikä valmiiden mahdollisesti virheellisten ajatusrakennelmien pönkittämiseen. Hän ennusti, että moni vanha väite rasvasta tulee kaatumaan uusien tutkimusnäyttöjen myötä. Tyydyttynyttä rasvaa Mozaffarian ei pelkää, sillä se on hänen havaintojensa mukaan neutraalia rasvaa sydänterveyden suhteen. Huolestuneempi hän oli sen sijaan hiilihydraattien määrästä ja laadusta ja siitä miten ne vaikuttavat sydämen terveyteen. Prosessoidut lihavalmisteet olivat mahdollisesti haitallisia sydänterveydelle, mutta tavallinen punainen liha oli neutraalia sydänterveyden kannalta. Maitorasvoja kannatti nauttia, sillä niillä voidaan vähentää halvausriskiä, sydänterveyden suhteen ne olivat neutraaleja ja diabeetikolle maitorasvat olivat melko hyödyllisiä. Mozaffarian viittasi laajoihin tutkimuksiin näiden ohjeistusten suhteen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli 12 hiiliatomin pituiset rasvat, joilla oli saatu myönteisiä vaikutuksia HDL-kolesteroliin diabeetikoilla. Tutkimuksia tarvitaan lisää. Innostui kertomaan hyvin selkeästi käsityksensä siitä mikä ylläpitää ihmisten terveyttä: merenelävien omega-3-rasvahapot, kasvien omega-3-rasvahapot, kasvien omega-6-rasvahapot, yksittäistyydyttämättömät rasvat lähinnä kasvilähteistä. Neutraali vaikutus oli tyydyttyneillä rasvoilla. Sen sijaan superluokan haittoja saadaan aikaiseksi ihmisille nauttimalla puhdasta sokeria ja tärkkelystä sekä teollista transrasvaa. Lopetti ilmaisemalla kainon toiveen, että ravitsemussuosituksissa keskityttäisiin kokonaisiin ruokiin, eikä väännettäisi kättä joistakin yksittäisistä ravintotekijöistä. Tieteessä on otettu suuria edistysaskeleita viimeisten 20 vuoden aikana, mutta ne eivät vielä näy uudistuneina ravitsemussuosituksina. Esimerkkinä mainitsi kolesterolin ja kokonaisrasvan vähäisen roolin sydänterveydessä. Tuntuu järjettömältä vastustaa tyydyttyneitä rasvahappoja sydänterveyden takia. Vanhentuneiden ravitsemussuositusten ongelmana on, että ihmiset luopuvat tyydyttyneestä rasvasta, mutta nauttivat enemmän (aivan liikaa!) hiilihydraatteja. Siksi sydänterveydessä ei tapahdu väestötasolla minkäänlaista edistystä.

Kommentoikaa!

Saatan saada lisää materiaalia tästä rasvasymposiumista lähipäivinä.

torstaina, syyskuuta 16, 2010

Voita pöytään!

*
Rasvasota numero 2. ei syttynyt. Yleisradion A-Talk -ohjelmassa professori Kari Salminen herrasmiesmäiseen tapaan kysyi kauniin sodanjulistuksen tapaisesti: "Antakaa minulle yksi sellainen tutkimus, jossa osoitetaan, että voi aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja?" (En valitettavasti muista tarkkaa sanamuotoa!)

Mutta sodi nyt sitten kun vastassa on pääjohtaja Pekka Puska, joka aikoja sitten lopetti tutkimustöiden lukemisen. Ei hänen kanssaan tietenkään voi sotia kun hänellä ei ole mitään ammuksia tarjolla ja Puska ei tiedä missä mennään rasvakeskustelussa. Ja johtaja Mikael Fogelholm kieltäytyi myös kohteliaasti sodankäynnistä myöntäen Kari Salmisen olevan oikeassa: ei löydy yhtäkään tutkimusta joka osoittaisi, että voi on vaarallista sydän- ja verisuoniterveydelle. Tämän terveysblogin kirjoittaja on ihan ymmällään! Ihan sellainen mielikuva on jäänyt, että tyydyttyneen rasvan ja erityisesti voin vaaroista on kovastikin varoitettu ja varoitetaan edelleen. Mihinkään tutkimusnäyttöön tuo varoittelu ei perustu. On nyt vain niin eri mukavaa mollata voinkäyttäjiä. Näinkö se on?

Fogelholm ei todellakaan ymmärrä miksi PUFAa ei saisi puffata ja SAFA-safkan päälle hän ei yhtään ymmärrä. Koska hän on hienosti kasvisruokailun ylin ystävä. Hän ei halua ymmärtää, että joku voi rakastaa eläinrasvoja ja kaikkein vähiten hän voi hyväksyä, että niissä piilisi jotain terveysarvoja. Avaa silmäsi, Mikael! Olisin räjähtänyt, jos hän olisi ottanut esille lihankäytön eettiset ja moraaliset aspektit. Respektit Mikaelille kun ei tuota sentään mennyt mainitsemaan ja antoi minun säilyä ehjänä vielä tämän yön yli.

Kirurgi Taija Somppi oli ainoa nainen studiossa. Olisi ehkä voinut käyttää hieman enemmän naisellista viehätysvoimaansa, eikä niin miehiseen tyyliin kilistellä näytepurkeillaan (purkissa oli ateroomaplakkia sisältävä verisuonen palanen). Hyvä efekti kieltämättä. Kolesteroli ei kilise, kalkki kylläkin. Pisti miettimään, onko ihan kaikki totta mitä kerrotaan siitä plakista. Hieno oli Sompin vihjaus, että potilasta pitää kuunnella ja mitään estettä ei ole eläinrasvan runsaallekin käytölle jos terveys pysyy hyvänä.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että Pekka Puskaa on turha raahata mihinkään televisiostudioon. Hän latelee ne tutut fraasinsa ja menee aikanaan hautaan siinä uskossa, että hän on oikeassa siinä rasvakäsityksessään. Tätä ei enää tuhannetta kertaa tarvitse tallentaa videolle. Puskan hovi voisi toki kaivaa esille sen yhden voin epäterveellisyydestä varoittavan paperin. Edes yhden. Ei niitä tuhatmäärin tarvitse olla. Pienempäänkin määrään tutkimusevidenssiä saatamme tyytyä. Toimittajat antakoot sellaisen lupauksen, ettei Puskaa päästetä enää mihinkään haastatteluun, jos ei tuollaista paperia löydy. Täytyyhän sellainen paperi löytyä? Onhan siitä jo niin pitkään jankutettu!

Ideaa voisi olla siinä, että annetaan Mikael Fogelholmille hieman enemmän puheaikaa. Antaa hänen perinjuurin selittää miten hän näkee, että nuo SAFAt, MUFAt ja PUFAt pitäisi olla. Ei tuommoista asiaa ehdi tyhjentävästi käydä läpi revolverihaastattelussa. Epäreilua Mikaelia kohtaan kun hän ei saanut tätä tuoda esille.

Professori Kari Salmisen rauhallisuutta tarvitaan jatkossakin. Siinä on mies, joka on perusteellisesti selvillä siitä mikä rasvatutkimuksessa on olennaista.

Somppi ei vielä ole esiintynyt terveysblogissani vieraskirjoittajana. Kaikki muut ovat. Täytyy korjata tämä puute ensi tilassa. Löydätte vieraskirjoitukset terveysblogini vasemmasta palstasta.

Ei muistella tätä päivää pahalla. Keskustelu oli mielenkiintoista ja toimittaja oli varsin hyvä. Voita pöytään!

Muistakaa kommentoida! Tämä on Suomen suosituin terveysblogi. Kiitos siitä lukijoilleni!

Muita samaa aihetta koskevia kirjoituksia:

Pekka Puska MOTissa

Vähän hiilareita vai vähän rasvaa?

Vanhaa ja uutta tietoa rasvaisen ruoan lihottavasta vaikutuksesta