keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Sohvaperunoiden pelastusoperaatio etenee

**
Silmilleni hypähti tänä aamuna
(3.6.2009) Yleisradion Tiedeuutisissa mielenkiintoinen uutinen, joka kiinnostaa minua biokemistinä. Samalla se veteraaniurheilijana tekee minut kovin surulliseksi. Luetaan ensin tämä uutinen ja kuullaan sitten selitykseni.

Yhdysvalloissa tutkijat ovat keksineet, miten hiiren maksa saadaan polttamaan rasvaa entistä tehokkaammin. Uuden menetelmän avulla jyrsijät eivät lihoa, vaikka ne söisivät miten paljon rasvaista ruokaa tahansa.
Samalla menetelmällä voidaan tehostaa myös ihmisen maksasolujen rasvanpolttoa.
Kalifornian yliopiston tutkijat siirsivät hiirten maksoihin kolibakteerin molekyylejä, joita tavallisesti tavataan bakteerien lisäksi vain kasveissa. Molekyylien vaikutus selittyi tietyn malonyyli-KoA:n vähentymisellä, mikä parantaa rasvan palamista.
Molekyylit myös ikään kuin loivat uuden oikopolun rasvanpoltolle, tutkijat kuvailevat löydöksiään.
Tutkijoiden havainnot saattavat jonain päivänä johtaa lihavuutta ehkäisevään geeniterapiaan. Toistaiseksi niistä on enemmän hyötyä aineenvaihdunnan tutkimukselle.
Tulokset julkaisi tiedelehti Cell Metabolism.


En ole vielä lukenut tiedelehdessä julkaistua artikkelia, mutta olen vuorenvarma, että kyseessä on seuraava ilmiö: ravahappojen palaminen ns. beeta-oksidaation avulla mitokondrioissa ja sen keinotekoisesta tehostamisesta.

Tässä ei ole mitään ihmeellisyyksiä tarjolla. Rasvavarastojen käyttö energiaksi tapahtuu vapaita rasvahappoja polttamalla (oksidaatio). Tämä tapahtuu solun voimalassa, eli mitokondriossa. Rasvahappojen päätyminen mitokondrioiden sisään on varsin monimutkaisen säätelyn varassa, mutta keskeisenä tekijänä on solun oma energiatilanne. Vain sellaisessa solussa, jossa on energiavaje, on tarvetta lisääntyneelle beeta-oksidaatiolle.

Tiedeartikkelissa mainittu malonyyli-koentsyymi A on tällainen solun energiatilanteen aistija. Mitokondrion ulkopuolella on "vahtimassa" malonyyli-koentsyymi A, joka on yksi tärkeä välivaihe monimutkaisessa rasvahappojen aineenvaihduntaketjussa. Kun solussa on riittävästi energiaa malonyyli-koentsyymi A estää vapaiden rasvahappojen pääsyn mitokondrioiden sisään poltettavaksi. Tekisi mieli puhua enemmänkin tästä koentsyymistä ja karnitiini palmitoili transferaasi ykkösestä, mutta toivottavasti pääajatus tuli selväksi: jos solussa ei ole tarvetta lisäenergialle, malonyyli-koentsyymi A pistää jarruja päälle (säästetään rasvavarastoja tiukan päivän/hetken varalle).

Voidaan yksinkertaisesti sanoa, että amerikkalaistutkijat ovat kehittämässä sohvaperunan unelmaa: liikuntapilleriä. Kyseessä on siis sohvaperunoiden pelastusoperaatio. Makaamalla sohvalla voidaan soluihin luoda keinotekoinen energiantarve.

Minä sanon teille: Unohtakaa tuollaiset liikuntapilleri -ajatukset. Pistäkää lenkkarit jalkaan ja lähtekää 1-3 tunnin mukavalle kävely- tai juoksulenkille. Siinä ne malonyyli-koentsyymi A:t saavat kyytiä ja rasvavarastot hupenevat. Ja siellä lenkillä ajatukset virkistyvät. Luonnollisesti. Unohtakaa tällaiset tiedehömpötykset!

1 kommentti:

  1. Entä jos sydäntauteja edistääkin korkeat insuliinit, eikä lihavuus? Sitten meille tulee pillereitä popsivia laihoja ihmisiä jotka silti kuolee sydäntauteihin.. Mutta minkäs teet ku monelle on nykyään tärkeämpää saada sixpack esiin, kuin se että elää terveenä vielä keski-iän paikkeilakin.

    ( http://www.jacn.org/cgi/content/abstract/5/5/417 )

    VastaaPoista