sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

Vähän hiilareita vai vähän rasvaa?

**
Iltalehden toimittaja Taru Schroderus on taas ahkeroinut dieettivertailujen parissa. Viikonloppuna ilmestyvässä lehden liitteessä selvitellään taas vähähiilihydraattisen (VHH) ja vähärasvaisen dieetin paremmuutta. Näitä kirjoituksia on nykyään yhä enemmän. Onko se pysyvä merkki avoimemmasta kirjoituskulttuurista, jää nähtäväksi?

Virallisterveellisestä poterosta nousi esiin lehden haastattelema ravitsemustutkija Paula Hakala ja virallisen ja vaihtoehtoisen poteron välistä löytyi kätevästi ravintovalmentaja Christer Sundqvist. VHH-poteron kunkkua (eräs ortopedi) ei häiritty tälläkään kertaa.

Kissanhännänveto vähärasvaisen ja vähähiilihydraattisen ruokavalion paremmuudesta voidaan ehkä nyt lopettaa. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan molemmat laihduttavat yhtä tehokkaasti.

Kolmen amerikkalaisyliopiston yhteistutkimus antaa lisätietoa monella ravitsemuksen osa-alueella. Jo aiemmin on saatu viitteitä siitä, että VHH edistää painonhallintaa. Tuore tutkimus vahvistaa tiedemiesten käsitystä siitä, että VHH:lla voi laihtua yhtä tehokkaasti kuin vähärasvaisella ruokavaliolla.


Tutkimus kesti kaksi vuotta ja siinä oli mukana 307 henkilöä. Tutkittavien keski-ikä oli 45,5 vuotta ja kehon painoindeksi keskimäärin 36,1. VHH:ta noudattaneessa ryhmässä hiilihydraattien saantia säännösteltiin voimakkaasti ensimmäiset kolme kuukautta (noin 20 g hiilihydraattia päivässä, eli tosi vähän!). Tämän jälkeen hiilihydraattien päivittäistä saantia nostettiin 5 grammaa viikossa, kunnes tavoitepaino oli saavutettu. Vähärasvaisessa dieetissä päivittäinen energiansaanti oli rajattu 1200-1800 kilokalorin välille.

Tutkimuksessa painotettiin voimakkaasti ryhmäterapiaa ja –ohjausta. Molemmat tutkimusryhmät kokoontuivat kahden vuoden aikana yhteensä 38 kertaa. Molemmissa ryhmissä osallistuneiden keskimääräinen painopudotus ensimmäisen (11 kiloa) ja toisen (7 kiloa) seurantavuoden jälkeen oli täsmälleen yhtä suuri. Ryhmien välinen henkilökato oli pienempi vähähiilihydraattista dieettiä noudattaneiden keskuudessa.

Tutkimuksen yhteenvedossa todettiin, että molemmilla dieeteillä laihtuu pitkällä aikajänteellä yhtä tehokkaasti. Lyhyellä aikavälillä vähähiilihydraattinen dieetti laihduttaa nopeammin ja sen vaikutukset veren rasvaprofiilin olivat parempia.


Ryhmien laihdutustulokset olivat siis yhtä hyviä, mikä ei ollut biologi, ravitsemusvalmentaja Christer Sundqvistin mukaan lainkaan yllättävää.

- Dieetti kuin dieetti tahtoo laihduttaa, kunhan sitä noudattaa. Myöskään se ei ollut yllättävää, että laihdutustulos oli vuoden jälkeen parempi kuin kahden vuoden kuluttua. Motivaation laskiessa kilot tahtovat tulla takaisin.

Christer Sundqvistin mukaan tutkimuksen merkittävin tulos oli se, että VHH:lla päästiin parempiin tuloksiin veren rasvaprofiilin suhteen. Myös Kelan johtava ravitsemustutkija Paula Hakala pitää sitä tutkimuksen mielenkiintoisimpana antina.

- Olisi ollut mielenkiintoista tietää, millaisesta ravinnosta tutkimusryhmien ruokavalio koostui, sillä sitä tutkimus ei kerro. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneen ryhmän HDL-kolesterolissa tapahtui tutkimusjakson aikana niin positiivisia muutoksia, että ryhmän ravitsemuksessa on täytynyt kiinnittää enemmän huomiota ravintorasvojen laatuun.

VHH:ta puoltavista tutkimustuloksista huolimatta Hakala sanoo pitävänsä vähärasvaista ruokavaliota VHH:ta miellyttävämpänä tapana laihduttaa.

- Kuten tutkimuksestakin kävi ilmi, VHH:n aikana ilmeni selvästi enemmän suolisto-ongelmia, kuten ummetusta. Elimistön ketoositila voi aiheuttaa myös mm. pahanhajuista hengitystä, hiusten lähtöä ja suun kuivumista. Jos minun pitäisi laihduttaa, koostaisin ruokavalioni VHH:ta tasapainoisemmalla tavalla, Hakala toteaa.

Sundqvistin mielestä Hakalan väite VHH:n tasapainottomuudesta, on täyttä potaskaa. Ei pidä laisinkaan paikkaansa! VHH on monipuolinen ja ravinteikas ruokavalio. (piste). Joka väittää jotakin toista, ei ole joko perehtynyt asiaan laisinkaan tai nähnyt jonkin VHH-fanaatikon ruokalautasen tai uskonut jonkun sensaatiolehden tarinoita. Väärä tieto VHH:sta on mahdollista kumota, rakas Paula Hakala! Se vaatii omaa mielenkiintoa tähän ruokavalioon.

Christer Sundqvist sanoo, että toistaiseksi vain kaikkein vannoutuneimmat VHH:lle omistautuneet ovat voineet täysin rinnoin ilahtua siitä, että VHH parantaa esimerkiksi veren kolesteroliarvoja, sillä tieto ei ole päässyt yleiseen jakeluun.

- Yhä edelleen tahtoo olla niin, että viranomaisten suosimassa valistuksessa (esim. Paula Hakala) rasva tukkii verisuonia ja aiheuttaa häiriöitä rasva-aineenvaihdunnassa. Toivottavasti tämän uuden tutkimuksen tulokset kumoavat osaltaan väärän tietoa, sanoo Sundqvist ja huomaa lausahduksen päätyneen painettuun lehteen.

Sundqvist muistuttaa ravinnon runsaiden rasva- ja proteiinimäärien takaavan sen, että energiavajeessa oleva laihduttaja ei ole niin pahasti nälissään kuin energiavajeeseen pyrkivä runsashiilihydraattinen ja vähärasvainen kanssasisarensa.

- Hiilihydraattia syö helposti liikaa vähäisemmän kylläisyysvaikutuksensa takia. Siinä missä vähärasvainen ruokavalio voi tarkoittaa kärvistelyä nälässä, VHH:lla ei ole nälkä energiavajeesta huolimatta.

Sundqvist pitää VHH:ta hyvänä ruokavaliona. Oikein noudatettuna se on maittava ja ravinteikas sekä kannustaa pysyviin terveyttä ylläpitäviin elämäntapamuutoksiin. Paula Hakala ei kannusta ihmisiä äärilaitojen ruokavalioihin, joissa vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti voi vääristyä.

Sundqvist pitää käsittämättömänä Hakalan VHH-vainoa. Tarvittaessa insinööri Sami Uusitalo voi kädestä kiinni pitäen aukaista VHH:n mysteerit KELA:n johtavalle ravitsemustutkijalle. Epäuskon ja nöyrtymisen kautta selvyyteen kulki Sundqvistin tie VHH:n kannattajaksi. Hakala voisi harkita samaa.

Lehdessä haastatellaan kahta suomalaista laihduttajaa. Toinen laihduttaa VHH:lla, toinen vähentää rasvoja. Molemmat ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa.

Tutkimus löytyy osoitteesta: www.annals.org/content/153/3/147.abstract

Muita kirjoituksia dieeteistä:

Dukanin dieetti jatkuu

Ovatko karppaajat oikeassa?

Sami iski numerot pöytään

73 kommenttia:

  1. Voi Paula Paula Paula, kun vieläkin ummistaa silmiään. Sama virsi aamusta toiseen. Siis sen vakuuttavammaksi ei enää yksinkertaisuudessaan pääse kuin Samin komealla päivän ruokalistalla.

    Tuo rasvaprofiilin ihmettelykin on hauskaa. Suomessa ei rehellisesti sanota sitä, että karppaus/VHH on korkea rasvainen ruokavalio. Proteiinit samoissa suhteissa kuin virallisterveellisellä, hiilihydraatit vähemmissä määrin ja rasvaa enemmän. Esim. Ruotsissa käytetään monesti LCHF-termiä VHH:sta, joka sisältää siis rasvasta maininnan, Low Carb High Fat.

    Sen lisäksi kaikki karppaajat kyllä pitävätkin huolen rasvojen laadusta. Ne saa rasvansa luonnollisista lähteistä kuten normaalirasvaisista lihoista ja maitotuotteista. Rasvalisinä on luonnollinen voi, kylmäpuristettu kookosöljy ja joillakin mahdollisimman laadukkaat oliiviöljyt. Rypsiöljyllä voidellaan pyörän ketjut.

    VastaaPoista
  2. Rasvalisistä tärkein näyttää olevan kalarasva ja erityisesti sen omega-3-rasvahapot EPA ja DHA. Solujen viestimolekyyli GPR120 tarvitsee niitä ehkäisemään lihomista, insuliiniresistenssiä ja tyypin 2 diabetesta sekä sen lisätauteja. Näiden tilojen ehkäisyyn ei tarvitse välttämättä kokonaan muuttaa ruokavaliotaan VHH:ksi, riittää kun lisää tarpeeksi kalaöljyä ruokavalioonsa (eli tasapainottaa omega-6/omega-3-suhteen). Kuten 1950-luvulla kouluissa tehtiin antamalla oppilaille kalanmaksaöljyä. Silloin Suomessa oli 5000 kakkostyypin diabeetikkoa, nyt on 100 kertaa enemmän eli puoli miljoonaa. Pelkällä kalaöljyn lisäyksellä voidaan ehkäistä tyydytetyn rasvan mahdollisia terveyshaittoja, osoittaa uusi Cell-lehdessä julkaistu amerikkalais-japanilainen tutkimus. Se on herättänyt maailmalla suurta kiinnostusta.
    Lue lisää suomeksi

    VastaaPoista
  3. "Kissanhännänveto vähärasvaisen ja vähähiilihydraattisen ruokavalion paremmuudesta voidaan ehkä nyt lopettaa. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan molemmat laihduttavat yhtä tehokkaasti"

    Onhan näitä tasapeliin päätyneitä tutkimuksia ollut useampiakin. Suurin osa on kutenkin päätynyt VHH:n voittoon. En ole törmännyt tutkimukseen, jossa vähärasvainen olisi ollut VHH:ta tehokkaampi. Eli minun käsitykseni mukaan on reilua sanoa VHH:n olevan keskimäärin tehokkaampi painonpudottaja.

    Ihmetyttää kyllä tosiaankin näiden asiantuntijoiden sokeat lausunnot. Miten niin vähärasvainen on miellyttävämpi tapa laihduttaa, jos siinä ryhmässä useampi lopetti kesken? En myöskään tajua, millä tavalla vähärasvainen ruokavalio on tasapainoisempi? Ainakin suomalaisessa lautasmallissa 1/4 jokaisesta ateriasta tulisi koostaa perunasta tai riisistä. Vähennetäänkö vähärasvaisessa dieetissä sitten sitä perunan määrää vai? Entä mitä monipuolista on elimistölle elintärkeiden rasvojen saannin rajoituksessa? Entä eläinrasvojen rajoittamisessa, onko monipuolisempaa rajoittaa eläinrasvojen osuutta, kuin syödä kaikkia luonnonmukaisia rasvoja huoletta? Vai tarkoitetaanko tässä sitä, että kun tyypillisessä VHH-ruokavaliossa vältellään margariineja ja muita prosessoituja rasvoja, niin rasvojen saanti on yksipuolista? Finelin ruokakoriin kun näpyttelee virallislinjan mukaisia aterioita ja vertaa VHH-ateriaan, niin kyllä ainakin minun on helpompi koostaa vitaamiineiltaan ja hivenaineiltaan monipuolinen vhh-ateria kuin vähärasvainen.

    Minun mielestäni on aika törkeää asemansa väärinkäyttöä, jos verorahoilla palkattu tutkija ummistaa silmänsä kokonaan todellisuudelta ja keskittyy puolustelemaan nykyisiä virallisia näkemyksiä. Jos tälläisessä asemassa oleva kritisoi jotain vastakkaista näkemystä, niin kyllä siihen vastakkaiseen näkemykseen tulisi ensin perehtyä kunnolla ja perustaa kritiikkinsä faktoihin, eikä olkiukkoihin.


    Tyhmä Kyselijä

    VastaaPoista
  4. Tuontyyppiset tutkimukset eivät ole mielestäni minkään arvoisia.
    Mitä tehdään tutkimuksella jossa keinotekoisesti ohi ihmisen nälänsäätelyjärjestelmän määritellään mitä ja milloin saa syödä. Arki kuitenkin koittaa taas joskus.
    Tällaisella tutkimuksella ei ole muuta merkitystä, kuin rahoittaa muutaman tutkijan elämä hetkeksi eteenpäin.
    Silloin kun tieten tahtoen vain pyritään laihduttamaan, ei ko. ruokavaliolla ole ihmiselle pitkällä aikavälillä merkitystä.

    Kun syöminen ohjautuu näläntunteen mukaan ja seurauksena on painon normalisoituminen, sekä veriarvojen paraneminen, antaa tämä viitteen siitä että ainakin ruokavalion energiatekijät ovat jakautuneet ko. henkilölle sopivasti.

    Missä tämä ortopedi sinua molla, kun itse olen tähän törmännyt ainoastaan kerran hänen sivullaan kun olit ilmeisesti häneltä tiedustellut VHH-ruokavaliolla olevien ihmisten yhteystietoja, tai jotain ja siitäkin on jo kauan aikaa?
    Ei se ainakaan kovin näkyvää ole!

    VastaaPoista
  5. Diabetes on vakava kansantauti ja sen hoito on kriisissä. Diabetesta potee jo 500 000 suomalaista ja taudin hoitokulut haukkaavat jo nyt 10 % terveydenhuollon kokonaismenoista. Tauti yleistyy 5-7 % vuosivauhtia ja kustannukset sen mukaisesti. Vuonna 2007 diabeteksen hoito maksoi 1,35 miljardia euroa. Silti vain 31 prosentilla potilaista on hyvä hoitotasapaino. Suomi sijoittuu sijalle 14 eurooppalaisessa diabeteksen hoitovertailussa, juuri ennen Liettuaa ja Latviaa. Suomessa diabeetikot joutuvat sairaalahoitoon 50 % enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin.

    Yli puolet diabebeksen kokonaismenoista kuluu lisätautien hoitoihin, jotka olisi vältettävissä hyvällä hoidolla. Diabeteslääkärit vaativat mediassa Kelaa korvaaman uudet lääkkeet inkretiinit, joiden käyttö tulee maksamaan potilaalle noin 1800 euroa vuodessa.

    VHH-ruokavaliosta ja ravintolisistä ei näy sanaakaan näissä vaatimuksissa. Tehokas kalaöljy ajaisi saman asian kuin inkreriitit (injisoitavat eksanatidi ja liraglutidi sekä suun kautta nautittavat sitagliptiini ja vildagliptiini) ja tulisi paljon halvemmaksi. Itsehoitoa voi itse kukin tehostaa VHH:lla, D-vitamiinilla, berberiinillä, ubikinonilla, karnosiinilla ym. ravintolisillä. Näistä asioista on hyvä käydä julkista keskustelua tälläkin foorumilla. Tiedämme, että tätä lukevat myös monet terveydenhuollon ammattilaiset.

    VastaaPoista
  6. Paula Hakala: "Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaneen ryhmän HDL-kolesterolissa tapahtui tutkimusjakson aikana niin positiivisia muutoksia, että ryhmän ravitsemuksessa on täytynyt kiinnittää enemmän huomiota ravintorasvojen laatuun."

    Itselläni HDL nousi arvoon 2.1 sen jälkeen kun lisäsin ruokavalioon runsaasti eläinrasvoja. Kunpa ravitsemusterapeutit ymmärtäisivät sen, että myös eläinrasva tekee hyvää veriarvoille!!

    VastaaPoista
  7. Luen paraikaa Ravitsemustieteen perusteiden tenttiin (Avoin Yliopisto, Helsinki). Materiaalissa lukee näin:

    "Laihduttaessa ruokavalion tulee olla vähärasvainen ja sisältää runsaasti tärkkelystä ja ravintokuitua. Vähärasvainen ruoka parantaa laihtumistulosta sekä vähentää elimistön rasvan määrää tehokkaammin kuin runsasrasvainen ruoka."

    Mitä täyttä satua? Suurin osa opiskelijoistahan ostaa tuon täydellä. Luennoilla olen ainakin ollut ainoa, joka on kyseenalaistanut näitä asioita. Arrrggh.

    VastaaPoista
  8. Oli telkkari taustalla ykkösellä. Tohtori Kiminkinen neuvoi 2-diabeetikkoja: Kovat rasvat pehmeiksi, kotimainen rypsiöljy, blaa.
    Omega-6:a saa vaikka mistä se ei ole ongelma, mutta tää ALA, alfalinoleenihappo eli omega-kolmoset, ne on ongelma mut hei, ruokalusikallinen rypsiöljyä vuorokaudessa, se on siinä!

    VastaaPoista
  9. Tyydyttyneet rasvat nostavat tehokkammin HDL:ää. On se Paula Hakala taas niin pihalla!!

    VastaaPoista
  10. 25.7.2007
    Eräs ystäväni - huijarisaarnaaja - antoi eräänä aurinkoisena, elokuisena iltapäivänä minulle aiheen pohtia, mitä paskaa meille instituutioiden arvovallalla syötetään. Omalla olemuksellaan tämä lääkäri osoitti jotain voivan tapahtua. Kysymys oli suurelta osalta pullamössön (hiilarien) ja rasvojen vaarallisuudesta/vaarattomuudesta. Kaveri oli tutkinut rasvateorioita sekä muita huijauksia kohtuullisen paljon, ollut Grönlannissa 6-7 vuotta ja työssään lääkärinä ei ollut tavannut ainuttakaan sydän- ja verisuonisairauksiin kuollutta paikallista - vaikka syövät 'kovia', jos kohta kalanrasvojakin.
    Vähensin hiilihydraateja enkä välttänyt muita rasvoja kuin teollisia 'kevyitä' etc.
    Kookosöljyä (Virgin Coconut Oil) temmoin koko syksyn.
    Hieman jännitti mennä verikokeisiin lokakuussa. Läskillä, voilla, kananmunilla & kaikella kielletyllä itseäni testattuani. Tulos yllätti ainakin työterveyshuollon.
    Kolesteroliarvot & muut veriarvot olivat reilusti parantuneet 'oikeaoppisesti' syötetystä.
    Ps.
    V.2000 olin Kelan kuntoutuksessa, missä meille annettiin oikean ravinnon ohjeet. Söin vuoden kevyttä ja liikuin paljon. Kun sitten 2001 oli projektin päättäjäiset, odottelin papukaijamerkkiä. Mutta rouva ravintoterapeutti lopetti haaveilun:
    " ...Mutta mitäs sinä olet syönyt. Sinun kolesteroliarvosi on 7,3 !
    Pyysin kalibroimaan mittarit, mutta...
    Neljä kuukautta kului. Palasin perusravintoon: makkaraa, sinistä maitoa ynnä kaikkea normaalia mistään tinkimättä. Menin mittauttamaan veriarvoni. Kolesteroli oli pudonnut 5,6:een. Kaikki muutkin olivat parempia kuin 'terveen elämän' projektissa.

    Että tältä pohjalta.

    VastaaPoista
  11. Tohtori Kiminkinen on ilmeisesti Raision Heikki Haaviston haamun harhaanjohtama uhri. Toinen uhri on turkulainen dosentti Markku Ahotupa, joka YLEn Akuutin verkkosivuilla sanoo:

    "Suomalaisilla omega-3-rasvojen saanti on keskimäärin varsin hyvällä tasolla laajamittaisen rypsiöljyn käytön ja kohtalaisen kalan syönnin ansiosta. Suurin osa saamistamme omega-3-rasvoista on alfalinoleenihappoa ja kalan pitkäketjuisten rasvahappojen osuus on arviolta vajaa viidennes.[...] Suomalainen väestö keskimäärin saa 80 % omega-3-rasvahapoistaan muusta kuin kalalähteistä, lähinnä siis kasvikunnasta peräisin olevista lähteistä. Tämä selittyy rypsiöljyn runsaalla käytöllä. Eli rypsiöljy on hyvä omega-3-rasvahappojen lähde."

    Olen täysin eri mieltä, kuten tästä linkistä dokumentoidusti käy ilmi. ALA on biologisesti hyvin heikkotehoinen omega-3.

    Uusi hollantilaisen Wageningenin ylipiston katsaus tukee esittämääni näkemystä: ALAn tehosta esim. sydän- ja valtimotautien ehkäisyssä ja hoidossa ei ole näyttöä. Tohtori Kiminkinen johtaa siis kuluttajia harhaan.

    VastaaPoista
  12. "Vähärasvainen ruoka parantaa laihtumistulosta sekä vähentää elimistön rasvan määrää tehokkaammin kuin runsasrasvainen ruoka."
    Riippuu siitä mitä syö. Eipä tullut mitattua ruokia ennen. Söin monia leipäpaloja/pvä ja laitoin päälle sitä"terveellistä" margariinia, luulen että sain enemmän rasvaa, kuin nyt kun jätin leivänsyönnin pois ja syön normaalirasvaisia tuotteita. Mutta suurin osa ruoastahan on kuitenkin " kevyttä" esim lihat, kun en pysty jatkuvasti syömään esim metukkaa, pekonia ja voita paljaaltaan. Jogurtti on turkkilaisena tosin rasvaisempaa ja kermaa käytän ruoanlaitossa.
    Jokatapauksessa en voi kuvitella parempaa laihdutustulosta, kuin mitä olen saavuttanut n.neljässä kuukaudessa. (-18kg) Nälkä ei ole vaivannut, ja ruoka on kerman kera kaksinverroin parempaa kuin ennen. Kiitos tästäkin Blogista ja sen antamasta herätyksestä ja ohjeista. t.ep

    VastaaPoista
  13. Vähän off topicia, mutta olen hieman hämmentynyt. Opiskelen sairaanhoitajaksi parhaillani, ja meillä painotetaan kaikissa palautettavissa tehtävissä sitä, kuinka lähteen tulee olla luotettava. Sain kuitenkin ravinto-opista palautetta, että esimerkiksi Kraussin meta-analyysi ei ollut hyvä lähde. Ja silti meitä jatkuvasti myös painotetaan lukemaan ja opiskelemaan lisää, koska tällä alalla asiat muuttuvat. Olen kovin sekaisin siitä, että minkälaista tietoa voin lukea.

    Koen tekeväni moraalisesti ja eettisesti väärin, kun joudun neuvomaan diabeettikoa syömään puuroa ja leipää :(. Tiedostan kyllä täysin, mitä minun tulee töissä sanoa, että saan pitää työpaikkani. Se vain tuntuu olevan ristiriidassa muutaman asian kanssa..

    VastaaPoista
  14. Flo: Itse välillä odottelen, että pääsisi luennoille ja niiden keskustelu-/kyselyosuuksille. :D

    Anonyymi: Saitko perusteluja sille, että Kraussin paperi ei ollut hyvä lähde?

    VHH-myönteisiä tutkimuksia, joissa vähähiilihydraattisesti syövien veriarvot, sokerit yms. paranevat, löytyy lisääkin:
    1) http://www.nutritionandmetabolism.com/content/5/1/36
    2) http://www.nutritionandmetabolism.com/content/5/1/14
    3) http://content.nejm.org/cgi/content/full/348/21/2074
    4) http://www.nutritionandmetabolism.com/content/pdf/1743-7075-6-21.pdf

    VastaaPoista
  15. On se vaan uskomatonta. Vai meinaa suojaravinteiden saanti "vääristyä". Miten rautalangasta asia pitää noille vääntää, että ne sen ymmärtää? No, kun fundamentalistisesti uskoo omaan totuuteensa, niin minkäs teet.

    Sami Uusitalo

    VastaaPoista
  16. Valtsu, ei näillä kursseilla mitään keskustelu- tai kyselyosuuksia ole!! Mä vaan kysyn, silti.

    Viimeksi kysyin miksei kakkostyypin diabeetikoille suositella vhh-ruokavaliota. Mainitsin vielä, että Ruotsissahan se on sallittuakin. Luennoitsijan vastaus: Koska insuliinin annostelu on silloin niin vaikeaa. Sanoin, että ai, ei se Ruotsissa näytä olevan lainkaan vaikeaa. Siihen luennoitsija vaikeni...

    VastaaPoista
  17. Anonyymi sairaanhoitajaksi opiskeleva, en minäkään voisi tuota tehdä :(. Eletään toivossa, että löytyisi sinulle esimerkiksi yksityinen työnantaja, jossa voisit antaa oikeita ohjeita. Sellaisia on jo, myös Suomessa, vaikka Ruotsissa on paljon enemmän.

    Omalla kohdallanikin ainoa järkevä ammattivaihtoehto, ravintoneuvojana, on perustaa oma firma, minkä olenkin tässä lähiviikkoina tekemässä.

    VastaaPoista
  18. "Terveysviranomaiset" tuijottavat ainoastaan LDL:n ja kokonaiskolesterolin käyttäytymiseen. Vähärasvaisella ruokavaliolla ne laskee (mutta lisää pienhiukasia) joten tietenkin ajattelevat sen olevan hyvä. Tietävätköhän he mitä se tekee oikeasti. epäilen.

    Kukaan virallinen terveysvaikuttaja ei sano että VHH/rasvaisempi ruokavalio lisää LDL:n lisäksi myös HDL:ää ja samalla että HDL/LDL suhde parantuu. Voi järjen köyhyyttä. Voi kun määräisivät voita.

    VastaaPoista
  19. Christer, sinulla on rasittava tyyli sekoittaa omaa kirjoitusta ja toisen juttuja. Selkeästi pitäisi olla sitaateissa muiden jutut ja omat kommentit niihin, että tietää kumpi on kumman tekstiä.

    VastaaPoista
  20. Vähärasvaisen ja kaiken maailman "activia auttaa sokerilitku asiantuntijoille" varsinkin naisille:

    http://www.terveysportti.fi/terveysportti/uutissorvi_uusi.uutissivu?p_uutis_id=14134

    http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/92/3/634

    VastaaPoista
  21. Täällä onkin ollut juttua noista kalaöljyistä.

    Otan nykyisin ruokalusikallisen kalanmaksaöljyä päivässä, mutta olen miettinyt pitäisikö kuitenkin ottaa sen sijaan kalaöljyä?

    Jotkut kai välttelevät sitä A-vitaminen takia, mutta ole kuullut, että pitoisuudet olisivat sen verran pieniä ettei huolta pitäisi olla jos pysyy suositusannoksessa. Myös ns. superruokailijat dissailevat usein tuota perus Mölleriä vaikka käsittääkseni se on ihan pätevä tuote. Selvää vastausta siihen, miksi Mölleri on huonompaa kuin jotkut ulkomailta tilatut kapselit, en ole saanut. Villistä kalastahan sekin on puristettu??

    VastaaPoista
  22. Itse saan tätä nykyä 5000 mg EPA/DHA-komboa kalaöljynä ja tekee ihmeitä mm. iholle. Ajatus on lähinnä että rankkojen juoksutreenien yhteydessä reippaampi kalaöljyn ottaminen olisi hyödyllistä - siltä vaikuttaakin.

    Kalanmaksaöljyihin lisätään se A-vitamiini teollisena retinolina, ei sitä kannata syödä.

    VastaaPoista
  23. Eräiden suosittujen kalaöljyvalmisteiden EPA-pitoisuuden TAULUKKONA

    VastaaPoista
  24. Hiljaa mielessään voisi pohtia sitäkin, miksi eläinrasva tuoksuu ja maistuu niin ihanalle.

    Haju-ja makuaistilla on funktionsa, ne ohjaavat ravitsevan ruoan pariin, ja välttämään myrkkyjä?

    Poikkeuksiakin varmasti on, eräs suuri ryhmä lienee rasvakammoon ehdollistuneet. Psyykkinen kynnys eläinrasvan houkutukseen lankeamiselle on muodostunut lähes ylipääsemättömäksi. Vegaanien itsesuggestio kuuluu samaan sarjaan:)?

    Toki esim. juureen tehty vastapaistettu ruisleipä tuoksuu herkulliselle. Hyvä omena myös, etc.
    Mutta rasvainen lammaspata, mmm... (ilman perunaa, vihanneksilla ja juureksilla...)

    Naisilla raskausajan ihmeelliset mieliteot ovat legendaarisia, itselle ei muistu mieleen mitään erikoista. Maistuuko voi ja läski odottavalle äidille?

    Rypsiöljy ei juuri houkuta tuoksullaan, ehkä on pyritty, tai parhaimmillaan päästy, neutraaliin makuun. Kylmäpuristettua en ole maistanut.

    Lempiaiheestani, safkan laadusta, taas pieni muistutus. Ostin munakkaan kaveriksi viljapossun suikaleita (ei ollut luomua...), 400 gramman paketista haihtui puolet vetenä liesituulettimeen. Lasken ko. possun rasvan vedeksi luokiteltavaksi, voita piti lisätä reilusti ettei kuivuneet kokonaan!

    Jossain possunkyljyspaketissa ihmetytti maininta: Lihapitoisuus 74%. Kun vähentää suolaliemen sitoman veden, ei paljon lihaa jää pannulle. Läski syyniin, Evira ja THL, vaadimme vastinetta rahoillemme!

    VastaaPoista
  25. Norjalaista lohta Chilestä: Yle – ulkolinja. Kannattaa katsoa ja kuunnella. Ja hämmästyä.

    VastaaPoista
  26. Olen hiljaa miettinyt, että monet on allergisia eri hiilihydraattilähteille sekä proteiineille, mutta en tiedä onko kukaan allerginen rasvalle tai eläinrasvalle ? Luulisi senkin tarkittavan jotain.

    VastaaPoista
  27. Kokeilepa, Teme, kirjoittaa vaikka Googleen "fat intolerance", niin pääset vielä pidemmälle pohdinnoissasi.

    -xx

    VastaaPoista
  28. En tiedä allergiasta, mutta seuraavat sairaudet aiheuttavat kipua liian rasvaisen ruoan syönnin jälkeen:

    * Angina
    * Gall stones
    * Pancreatitis
    * Cholecystitis
    * Stomach cancer
    * Functional dyspepsia
    * Psychological factors
    * Non-ulcer dyspepsia
    * Gastroesophageal reflux

    Maitorasva voi aiheuttaa laktoosi-intoleranteille vaivoja.

    VastaaPoista
  29. Hylkeen (ja merileijonan yms.) maksan syönti saattaa aiheuttaa A-vitamiinimyrkytyksen "Arctic bearded seal poisoning". 100-250 gramman arvellaan johtavan kuolemaan. http://www.wrongdiagnosis.com/a/arctic_bearded_seal_poisoning/intro.htm

    Kannattaa olla yliannostelematta kalanmaksaöljyä.

    VastaaPoista
  30. On proteiineja ja proteiineja, kuten myös rasvaa ja rasvaa. Check your local dealer for more information.

    Jenkeissä syötäneen kohta geenimuunneltua lohta
    http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=37431:jenkeissae-syoetaeneen-kohta-geenimuunneltua-lohta&catid=32:talous&Itemid=5

    Ravintoarvot? Samalla muunneltu geenejä taudinsieto eli immuniteetin suuntaaminen mielessä. Vai lääkkeillä pidetään taudit veks?

    Monsanton rounduppia sietävät viljelykasvit tuli mieleen, yllättäen 'tuhohyönteiset' adaptoituvat lähes samantien. Ja roundup köyhdyttää maan sekä tappaa kaiken - Raid, tappaa talossa ja puutarhassa! Vesistöihin valuva tehoaine (pyridoksiini...slt?) on äärimmäisen (sic!) tappavaa vesieliöstölle. Etc.

    Monsanto, ei niin yllättäen, myy Rounduppia.
    Piirit pienet, isot rahat.

    Pisnes on pisnes, ei siinä mitään, mutta mun ruokaa ei myrkytetä? Mää tarviin ravinteet! :)

    OT, *heiluttaa käsiään* ? :)

    VastaaPoista
  31. xx, fat intolerance? Avaatko pikkasen, jos olet perehtynyt? T. Muutakin tekemistä:)

    VastaaPoista
  32. "Hylkeen (ja merileijonan yms.) maksan syönti saattaa aiheuttaa A-vitamiinimyrkytyksen"

    Paleo? Inuiitit ja rantasuomalaiset? Unohtunutta tietämystä? (En lukenut linkin takaa juttua, joku tolkku informaation määrässä! :)

    Kannattaako wrongdiagnosis.com tsekata?

    VastaaPoista
  33. No Steffanson eläessään inuiittien parissa 1900-luvun alkupuolella dokunentoi hyvin tarkkaan, että pääasiallisesti kalalla elävien eläinten maksoihin ei koskettu. Myös kaikenlaiset mahalaukun (ja siten kasvisten) syömiset ovat vain kasvissyöjien valheita. Ne heimot joiden luona Steffanson viihtyi (vuosien varrella), eivät syöneet kasviksia tai sisäelimiä missään muodossa. Hänen kirja Fat of the land on netissä ilmatteeks saatavilla. Suosittelen!

    VastaaPoista
  34. Kumpi oli ensin liikunnan puute vai lihominen? Metcalf ja työtoverit asettavat perinteisen ajattelumallin kyseenalaiseksi. Heidän mukaansa fyysinen inaktiviteetti on pikemmin lihavuuden seuraus kuin syy. Tutkijat seurasivat 202 lasta 7-10 vuotta.

    Raportti puoltaa näkemystä, että lihavat ihmiset eivät jaksa liikkua. 'Central fatigue' -teorian mukaan aivojen energian puute johtaa liikuntaelimistön toiminnan heikkenemiseen. Lihavat siis liikkuvat liian vähän, koska “keskusväsymys” (aivojen väsyminen) rajoittaa ihmisten liikkumista. Abstract http://20.fi/2764

    Täälläkin näkyy liikkuvan vitamiinilla (A-vitamiinilla) pelotteleva anonyymi maallikko. Voisitko ystävällisesti näyttää edes yhden suomalaisen, joka on saanut A-vitamiinin yliannoksen? Maailmanhistoriassa A-vitamiinimyrkytys on huomattavasti harvinaisempi ilmiö kuin hammasharjan nielaiseminen hampaita harjatessa.

    VastaaPoista
  35. Maaeläimien maksat kai on syötäviä? Sori provokatiivinen ulosantini, KISS?

    Toksiinit on rasvaisia...:) ?

    Humo(u)r, aso... Jos minulta kysytään, Matti saisi avautua, purkaa tunteitaan, useamminkin.

    Faktat on vaktoja.

    VastaaPoista
  36. "A-vitamiinimyrkytys on tunnettu pitkään, ja ensimmäiset kirjalliset
    tiedot siitä ovat yli sata vuotta vanhoja. Myrkytyksen oireita ovat ohimoalueiden päänsärky, fontanelleissa näkyvä aivopaineen nousu, väsymys, huimaus, pahoinvointi ja oksentelu."
    http://www.medicina.fi/fato/48.pdf

    VastaaPoista
  37. Viittaan toisessa kommenttiketjussa (onko karppaajat...) linkkaamaani väikkäriin. Muonitus. Mellitus...

    VastaaPoista
  38. Cochrane-arvion mukaan eniten A-vitamiinia saaneilla naisilla oli 16% korkeampi kokonaiskuolleisuus:

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18425980


    Subklinikaalisesta A-vitamiinimyrkytyksestä asiallista juttua täällä:

    http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/2008-december.shtml


    Kotiin vietävä pointti: A-vitamiinia ei lisäravinteena kannattane juuri ottaa. Ehkä tärkein ongelma näyttää olevan D-vitamiinin toiminnan salpaaminen, mikä voi vaikuttaa haitallisesti mm. immuniteettiin.

    VastaaPoista
  39. Stefansson Fat of the Landin kertomukset ovat ihan mielenkiintoisia, mutta esimerkiksi väitteet sisäelinten jätätmisestä syömättä ovat hyvin ainutlaatuisia (-> mahdollisesti roskaa).

    Antropologiassa on paljon biasia, kannattaa lukea laajemmin juttuja kuin yhdeltä tyypiltä.

    VastaaPoista
  40. Pediatrian professori Robert Lustig puhuu oheisessa haastattelussa, kuinka insuliinia salpaavalla lääkkeellä monet lapset hänen tutkimuksissaan ovat alkaneet spontaanisti liikkua enemmän - joissain tapauksissa jopa ensimmäistä kertaa heidän elämänsä aikana:

    http://www.thelivinlowcarbshow.com/shownotes/2112/dr-robert-lustig-episode/

    VastaaPoista
  41. Todella kiinnostava kirjoitus endokrinologilta The Healthy Sceptic -blogissa, jossa helppotajuisesti selitetään mitä "Diabesity"-käsite (diabetes/obesity) tarkoittaa ja miksi lihavuuden ja diabeteksen välisessä yhteydellä on tärkeä merkitys lukuisien sairauksien ehkäisyn ja hoidon kannalta:

    http://thehealthyskeptic.org/diabesity-the-1-cause-of-death-and-disease?utm_source=feedburner&utm_medium=email&utm_campaign=Feed%3A+thehealthyskeptic+%28The+Healthy+Skeptic%29

    VastaaPoista
  42. Bias, tai mitä vaan;

    http://www.nmsociety.org/Fat_Research.aspx

    Tuttu juttu?

    (too drunk to comment)

    VastaaPoista
  43. 'Your resource for truth in nutritional science'.

    Pois kyynisyys, pois! :) ^^

    VastaaPoista
  44. Kiitti neo tuosta linkistä The Healthy Sceptic-blogiin. Täytyy seurata mihin lopputulokseen hän pääsee. Eka kirjoitus oli ihan hyvä mutta toisaalta en nähnyt sitä mitenkään erityisen lupaavana. Saa nähdä tuoko skeptikko jotain uutta keskusteluun.

    VastaaPoista
  45. Lihansyöjien maksa on myrkyllistä, esimerkiksi jääkarhun, hylkeen, merileijonan, husky-koirien. http://en.wikipedia.org/wiki/Hypervitaminosis_A

    Suomessa kaupassa ei ilmeisesti tietääkseni myydä sian maksaa, pelkästään naudan maksaa. Sikahan on kaikkiruokainen.

    VastaaPoista
  46. Anonyymi: Rasvasta kun puhutaan, niin puhutaan rasvahapoista (joista kaikki rasvat muodostuu). Laktoosi on sokeri joka on mukana voin rakenteessa, mutta se ei ole rasvahappo.
    Rasvat sisältävät useampaa rasvahappoa.

    Allergisuudesta kysymys siis oli eri rasvahapoille. Tiedän että kasvirasvat aikaansaa toisilla ihmisillä kiputiloja (ehkä liiallisen linolihapon takia).

    Nuo mihin viittaat on sairauksia, jossa rasvan on odotettu vaikuttavan suuresti. Epäilen noita tuloksia, koska monessa niistä eläinrasvoihin on laskettu mm. teolliset margariinit, pizzat ym. mukaan. Eläinrasvat sisältää kaikkia rasvasidoksia, mutta yleensä mielletään virheellisesti vain tyydyttyneiksi rasvoiksi.

    Oma kokemus varsin refluxista on se, että kun jättää vehnän ja viljat vähemmälle, niin jo helpottaa...

    VastaaPoista
  47. Uutta mielenkiintoista tietoa inflammaatiosta diabeteksessa. Uudet tutkimukset puoltavat entistä vahvemmin anti-inflammatoristen yhdisteiden käyttöä myös diabeteksen hoidossa. Olen jo kauen esittänyt, että pelkkä verensokerin hallintaan pyrkivä (nyky)hoito ei riitä ehkäisemään diabeteksen lisätauteja.

    http://www.nature.com/scibx/journal/v3/n23/pdf/scibx.2010.692.pdf

    http://www.jci.org/articles/view/38924

    VastaaPoista
  48. Janne K:
    "xx, fat intolerance? Avaatko pikkasen, jos olet perehtynyt? T. Muutakin tekemistä:)"

    Eipä siinä kummempaa, että vaikka allergiat pääosin ovatkin proteiinien aiheuttamia, niin rasvan aiheuttamat yliherkkyydet eivät suinkaan ole tuntematon asia. Pohjalla voi toki olla jotain muutakin*, vaikka viime kädessä rasvan syönti oireita aiheuttaisikin. Onpa sitä sellaistakin väitetty, että "vaihtoehtolääkinnällisesti" lipaasin popsiminen auttaisi vaivaan, tämä kun hajottaa rasvoja pienemmksi glyseroleiksi ja rasvahapoiksi.

    *kuten Digestive Diseases and Sciences -lehdessä aikanaan esitettiin: Since fat is the most potent nutrient trigger of inhibitory feedback of gastric emptying, patients may identify their symptoms as fat intolerance because symptoms are most dependably generated by this nutrient. Even so, the abnormality may not be restricted to fat. We found that patients with fat intolerance have accelerated gastric emptying to all three test meals including the water meal, which served as the control. This pattern suggests that gastric emptying of nutrients other than fat may also be accelerated, a question worth pursuing in a future study.

    -xx

    VastaaPoista
  49. Abnormality, parahin xx! (ab - abdomen...)

    Normaali, keskiverto, tilastollinen ihminen, ja silleen.

    Itse siedän rasvaa varsin omnipotentisti, ja olen suht perusterve. Elintavat, valinnat, pyrinnöt...(viittaisinko toisessa kommenttiketjussa lainaamaani Kwasniewskiin, rasva tekee viksuksi!:))

    Most potent trigger - laajennan taas eläinrasvan hormonaalisiin ominaisuuksiin (sic?), ja safkan laatuun. Sori sekavuus, kiss-metodi. Kädelliset taputtaa :) Aina kannattaa kysyä...

    Läski oli ennen rasvaisempaa, ja sekaruokailija-possu ravitsevampaa?

    xx, tsekkasitko edellä linkkaamani Fat research sivuston, vai jo tuttu? Comment ca va! :)

    VastaaPoista
  50. Hyvä kommentti tosiaan sian kaikkiruokaisuudetsa. Silti kaupanhyllyt notkuu VILJApossua. Näin kaupunkilaisjärjellä ajeteltuna tässä yhtälössä ei kaikki täsmää.

    Onkohan Suomessa olemassa sikalaa, jossa tosiaan siat kasvatetaan kaikkiruokaisella ruokavaliolla? Saattaisin jopa ostaa siivun jos parikin tuollaiselta tilukselta.

    VastaaPoista
  51. Uutta pureskeltavaa VHH-dieeteistä – Harvardin yliopiston suurtutkimuksista. Annals of Internal Medicine raportoi kaksi tutkimusta, joissa seurattiin 85 000 naista ja yli 44 500 miestä vuodesta 1986 vuoteen 2006. Tulosten mukaan punaista lihaa ja makkaroita sisältävä VHH-ruokavalio lisää kuolleisuutta verrattuna VHH-ruokavalioon, jossa proteiini ja rasvat tulevat kasviksista. Liharuoat liittyvät 23 % suurentuneeseen kokonaiskuoleman riskiin, 14 % suurentuneeseen sydänkuoleman riskiin ja 23 % suurentuneeseen riskiin kuolla syöpään. Sitä vastoin kasvipainotteinen VHH vähensi riskejä. Atkins Nutritionals, Inc kommentoi raporttia, eikä ole siihen aivan tyytyväinen. Health Day

    VastaaPoista
  52. "Tulosten mukaan punaista lihaa ja makkaroita sisältävä VHH-ruokavalio lisää kuolleisuutta verrattuna VHH-ruokavalioon, jossa proteiini ja rasvat tulevat kasviksista. "
    - taas asettelu, jossa punaisen lihan kustannuksella vedetään nitriitti/nitriitti- suola kamaa oikeen huolella. Kaikki tietää että verenpainee nousee ja se lisää pumpun kuormaa. Lisäksi makkaroihin laitetaan sokereita, siirappeja, glutamaattia ym. maun takia (huom. 1986-2006 joiden makkaraisältö pitää varmasti edellämainitut aineet), jotka saa taas aikaan veren LDL:n oksidoitumista.

    Voiko tommoseen tutkimukseen luottaa, jos syö punaista lihaa ja kasviksia (ilman makkaroita) ?

    esim. Camping Tuotteen ainekset:
    Suomalainen porsaanliha, vesi, kamara, perunajauho, suomalainen naudanliha, suomalainen koneellisesti erotettu porsaanliha, stabilointiaineet (E450, E1420), suola (1,7 %), glukoosi, lihaproteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valkopippuri, korianteri, inkivääri, paprika), hapettumisenestoaine (E300), aromit (mm. mustapippuri), arominvahvenne (E621), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 41 %. Liha ja lihaan verrattavat valmistusaineet yhteensä 54 %.

    VastaaPoista
  53. Mielenkiintoinen artikkeli The Guardianissa - entinen veganismin puolestapuhuja kommentoi lihansyöntiä/tuotantoa:

    http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/sep/06/meat-production-veganism-deforestation

    VastaaPoista
  54. Matti, SYSDIET, ajatuksia? Edelleen, lchf-dieetti on epäeettisenä mahdoton toteuttaa kontrolloituna tutkimuksena? En seuraa, harrastus on vain tämä, ravitsemus.
    Mutta, kuten sanoin, ruoka on pyhä. Köyhä ja tyhmä kansa herää vaatimaan kunnon safkaa. Sano mun sanoneen! :) Toivo elää! (se isoksi kasvanut lude korsun seinältä pudottuaan mehevään punanahkaan...;))

    Mä meen luomuksi, läski on ELINTARVIKE. Köyhyys ja tyhmyys kuitenkin pakottaa syömään ja juomaan kaikenlaista. Tehkää paremmin. Puhukaa, opiskelkaa. Christer työttömyyskortistoon!

    Röh :)

    VastaaPoista
  55. Luonnollinen tieteilijä ottaa huomioon kaiken, näkökyky rajoittaa. Onko pakko, no, tohtorinhattu ei takaa laatua. Älkää vetäkö johtopäätöksiä, väärin teette. Etc. Roken rol, It's all right Mama... kiss!

    VastaaPoista
  56. "Onkohan Suomessa olemassa sikalaa, jossa tosiaan siat kasvatetaan kaikkiruokaisella ruokavaliolla? Saattaisin jopa ostaa siivun jos parikin tuollaiselta tilukselta."

    Miksi?

    Koreassa Cheju -siat ovat erikoisherkku. Niitä ruokitaan ihmisen ulosteilla. Käymälät rakennetaan niin, että siat asuvat siellä alhaalla. Eläinparat. http://skindleshanks.blogspot.com/2006/02/cheju-pigs.html

    VastaaPoista
  57. Eläimen etiikka, juu. Ikivanha filosofinen lähestyminen; Heijastamme heihin omat koodimme? Fuck that shit. :) (provo?)

    VastaaPoista
  58. OT, sori, mutta ehkä ekstrapoloitavissa.
    Jumaluskovaiset tarjosivat leipää, söin. Metwurstia ja gouteria oli päällysteenä.
    Olimme samaa mieltä, ei pidä arvottaa ihmistä uskon perusteella, etiikka on kivikova.

    Jatkamme myöhemmin. ( en selvittänyt tarkemmin, helluntai vai mikä kirkko, eikä nekään kysyneet agnostismini laatua. Kivaa oli, mutta nutrigenomiikasta niiden kanssa ei kannata...)

    VastaaPoista
  59. http://rawfoodsos.com/2010/09/08/brand-spankin-new-study-are-low-carb-meat-eaters-in-trouble/#more-580

    Tässä hyvä arvostelu Tosolen mainitsemasta tutkimuksesta. Tekijä on blogin pitäjä Denise Minger. Hän on tehnyt myös mainion analyysin China Studystä.

    VastaaPoista
  60. Niin miksi ostaa luonnonmukaista lihaa ja kasviksia, siinäpä pala purtavaksi.

    Korealainen shaiba ja suomalainen vilja ovat yhtä kaukana siitä sian luonnollisesta ruokavaliosta. Hence, lihan laatu ja ravintoarvotkaan ei ole mitä pitäisi olla verrattuna esim. luonnon eläimeen.

    VastaaPoista
  61. Tohtori Matti, kuten anonyymi pari viestiä aiemmin mainitsi, analysoi ihana Denise todellakin mainitsemaasi tutkimusta täällä.
    Myös Diabetes Updaten ylläpitäjä lyttäsi tutkimuksen perusteellisesti blogissaan. Molemmat toteavat mm ettei tutkimuksen vhh-ruokavalio ollut lähelläkään sitä mitä me sillä ymmärrämme.

    VastaaPoista
  62. Uskomatonta. Energiat 37%-60% hiilareista. Tosi VHH !
    Lisäksi lihansyöjät polttivat enemmän ja BMI (painoindeksi) oli korkeammalla tasolla jo tutkimuksen alussa.

    Ei ihme että saadaan tuollaisia lukuja. Kuten aiemmin sanoin, turha tutkimus jonka tulos on se, että polttava, ylipainoinen, vähän kasviksia, makkaroita ja jonkin verran punaista lihaa syövä sairastuu enemmän noihin SV-tauteihin.

    Mitä uutta tässä on ?
    Kukahan rahoitti tämänkin tutkimuksen ?

    VastaaPoista
  63. Onkohan sitä tutkimusta, missä rasvaisen aamiaisen syöminen käynnistää rasvanpolton, lytätty?

    Jotenkin niin, että rasvan mättäminen aamupalaksi aktivoi rasvanpolton, kun taas hiilaripitoinen muroaamiainen tms. pitää metabolian nautitun polttoaineen varassa.

    En tiedä, onko varatankille siirtyminen pitemmän päälle terveydelle edukasta, laihduttajille toki sopii? (mopolla ajellut kansanosa ymmärtää varatankkivertaukseni...)

    Oli miten oli, sikaruokailevaa possua himoiten...:)

    VastaaPoista
  64. Iltasanomista edelliseen löyhästi liittyvä juttu,

    Syö enemmän, paina vähemmän - toimi näin!
    http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/paino.asp?id=2247731

    "Kaksi kananmunaa aamiaiseksi on todistetusti auttanut vähentämään päivällisaikana syötyjä kaloreita sekä yhteensä 400 kaloria päivän aikana. Kananmunan sisältämien proteiinin ja rasvan uskotaan poistavan nälän tunnetta ja tekevän vähemmän nälkäiseksi lounasaikaan."

    Suht viksu juttu samassa lehdykässä,

    Juuresten juhlaa
    http://www.ruokala.net/ajankohtaista/juuresten-juhlaa

    VastaaPoista
  65. Käväisinpä karppilammella onkimassa, tämmönen voisi kiinnostaa yleisöä,

    "Uffe Ravnskov 13.9.2010 MOTin jaksossa "Rasvainen kupla"."

    Lähes pakko lainata nimimerkki 'Säpän' allekirjoitusta,

    ”Se, että syömäsi rasva tekee sinut lihavaksi, on yhtä järjetön väite kuin se, että tomaattien syöminen tekisi ihmisestä punaisen.” tri Richard Bernstein

    Synergia...

    VastaaPoista
  66. Kommentoin Tolosen kirjoitukseen: "ehkäisemään lihomista, insuliiniresistenssiä ja tyypin 2 diabetesta sekä sen lisätauteja. Näiden tilojen ehkäisyyn ei tarvitse välttämättä kokonaan muuttaa ruokavaliotaan VHH:ksi, riittää kun lisää tarpeeksi kalaöljyä ruokavalioonsa (eli tasapainottaa omega-6/omega-3-suhteen). Kuten 1950-luvulla kouluissa tehtiin antamalla oppilaille kalanmaksaöljyä. Silloin Suomessa oli 5000 kakkostyypin diabeetikkoa, nyt on 100 kertaa enemmän eli puoli miljoonaa."

    Muistettakoon, että 1950-luvulla ihmiset elivät myös hyvin paljon lyhyemmän aikaa kuin nykyisin (se tuo esiin paljon tauteja, jotka ilmaantuvat vasta vanhemmiten). Näin vertailukohdan hakeminen 1950-luvun oloista vaikuttaa lähinnä populistiselta markkinointiyritykseltä kuin todelliselta vertailulta. Eihän Tansanian ja Suomen diabetestilastojakaan ole mitään tolkkua vertailla keskenään: eroavaisuus kertoo elintasoerosta eikä mistään markkinoitavan ihmepillerin tehosta.

    Elinolot ovat muuttuneet valtavasti enkä usko, että Tolonenkaan haluaisi takaisin 1950-luvun oloihin, jossa kuolema tuli keskimäärin jo alle 60-vuotiaana.

    VastaaPoista
  67. Anonyymi kirjoitti: "Näiden tilojen ehkäisyyn ei tarvitse välttämättä kokonaan muuttaa ruokavaliotaan VHH:ksi, riittää kun lisää tarpeeksi kalaöljyä ruokavalioonsa (eli tasapainottaa omega-6/omega-3-suhteen). Kuten 1950-luvulla kouluissa tehtiin antamalla oppilaille kalanmaksaöljyä."

    Luulen, että tässä on vinha perä. Ei välttämättä siinä, että olisi pakko käyttää nimenomaan kalanmaksaöljyä. Kuitenkin oma kokemukseni on, että jos ruoan huono rasva (margariinit, teolliset kasviöljyt) korvataan kunnollisella perinteisellä rasvalla (oikea voi, oliiviöljy, liha kaikkinensa...ja miksi ei kalanmaksaöljykin), ruokahalu normalisoituu ja hiilihydraattien määrä vähenee melkein itsestään. Syön nykyään ehkä 2 ohutta viipaletta täysjyväleipää ja yhden pienen perunan (voin kanssa), kun ennen määrä oli ehkä nelinkertainen. Enempää ei tee yksinkertaisesti mieli. Paino on pudonnut ilman että edes kovasti olen yrittänyt laihduttaa. Makean himo on kokonaan poissa, kahvileipääkään ei tee mieli enää yhtään.

    Luulen, että pitkään noudatettu vähärasvainen dieetti on vaarallinen. Se ehkä laihduttaa aluksi, mutta se aiheuttaa ajan mittaan puutostiloja, jotka laukaisevat syömishimon ja hiilihydraatti-insuliinikierteen.

    Sally Fallonin ja Mary Enigin neuvo (kirjassa Syö rasvaa ja laihdu) on pitää elimistö hyvin ravittuna hyvien rasvojen avulla. Sokerin ja makean himo kielii siitä, että elimistö elää puutteessa.

    Kaikki tiedämme, että valkoinen vilja ja puhdistettu sokeri ovat pahoja, koska niiden metabolia kuluttaa elimistön B-vitamiinivarastoa. Aivan samalla tavoin ovat Enigin ja Fallonin mukaan haitallisia rasvattomat, proteiinipitoiset ruoat, koska niiden metabolia kuluttaa A-vitamiinia. Rasvaisempi liha antaa sitä A-vitamiinia, joka proteiinin hajottamiseen kuluu aivan samoin kuin täysjyvävilja sisältää B-vitamiinia, joka hiilihydraattien hajottamiseen kuluu.

    Fallon ja Enig suosittelevat itse perinteistä kalanmaksaöljyä kalaöljyn sijaan, ja muutenkaan he eivät varsinaisesti ole VHH:n kannattajia. He ovat pikemminkin perinteisen "isoäidin keittiön" kannattajia ja suosittelevat mm. käsittelemätöntä maitoa. Uskon kuitenkin, että heidän neuvojaan noudattamalla ruokavaliosta tulee helposti melkein VHH. Kun ruoka oikeasti ravitsee, ei pullapuppua tee enää mielikään.

    Yksi äiti

    VastaaPoista
  68. Kansalle pitää ensin kertoa, mitä EI kannata syödä, ja sitten vasta suositella kunnon safkaa?

    Se laatu, MTK suosittelee rehua ja vitamiinilisää (antibioottia) ihmisten hyvinvointi etusijalla?

    Business, kiireisyys...

    Viljelijä, tuottaja, noudattaa käskyjä. Ei kerkeä ajatella, jos ajattelee, silti ei voi vaikuttaa... Väittäisin näin olevan. Inhottaa vetenä haihtuva läski, kunnon tavaraa vaatii Janne! :) Viljapossua...

    VastaaPoista
  69. Tuo Denise Mingerin kritiikki Tolosen mainitsemasta tutkimuksesta on kyllä mielenkiintoinen. Aikamoisia väitteitä noihin abstrakteihin pääseekin.

    VastaaPoista
  70. Juu, Spiniksi sitä sanotaan. Abstraktit ovat usein huuhaata, minkä tähden tämä upea internet-aika ei aina tarjoa mitä tilataan.

    @JanneK,

    Se aamiainen/rasvapolttotutkimushan oli tehty rotilla ? Rotat eivät ole ihmisiä.

    VastaaPoista
  71. Kommenttina tämän kirjoituksen taustalla olevaan tutkimukseen, eikö kukaan kiinnittänyt huomiota siihen että VHH ryhmä sai syödä vapaasti (kalorien määrää ei ollut rajoitettu) kun taas vähärasvainen ryhmä näki nälkää 1800kcal!?! Kumpihan oli miellyttävämpi tapa laihduttaa?

    VastaaPoista
  72. Oliko se rasvanpolttotutkimus tehty rotilla?
    Muistin että ihan ihmisillä... *check, goooogglleeeee!!*

    Joo, hiirillä (physorgista bongasin joskus, joten searchasin sieltä),

    Bacon or bagels? Higher fat at breakfast may be healthier than you think, research says

    http://www.physorg.com/news189186380.html

    Errare humanum, per aspera ad astra!

    Laitan samalla vaivalla pari hakutuloksista pikaisesti valikoimaani juttua,

    Finally, an excuse for pregnant women to eat bacon and eggs

    http://www.physorg.com/news181826553.html

    New study reveals higher protein breakfast may help dieters stay on track

    http://www.physorg.com/news139662417.html

    Eating eggs for breakfast helps reduce calorie consumption throughout the day by 18 percen

    http://www.physorg.com/news189782584.html

    En kommentoi, en viitsi lukea! Just nyt... :)

    VastaaPoista
  73. Vähähiilihydrattiruokavalio pelittää !!! Nyt elämän- ja jaksamisentaso korkealla. Hyvillä fiiliksillä porskutellaan ja ihmetellään iloista elämää !!! ( joten oli helppo sanoa good bye lautasmalli ! )

    "Vitsin lautasmalli pilannut parhaimmat vuodet elämää" - kuinkahan paljon elämiä on jo pilaantumassa suosituslautasmallilla jää varmaankin tutkimusten varjoon.

    VastaaPoista