keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007

Kävellen terveeksi

**
Kävely on monella tapaa erinomainen liikuntamuoto
. Lukuisat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kävelystä on hyötyä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä, metabolisen oireyhtymän torjumisessa ja sitä myötä vyötärölihavuuden, korkean verenpaineen, rasva-aineenvaihdunnan ja korkean verensokerin hoidossa.

Kokoomatutkimuksessa (650 tervettä aikuista) saatiin vähän alle puolessa vuodessa pelkällä kävelyllä aikaiseksi verenpaineen lasku keskimäärin 3 yksiköllä. Toisessa samantyyppisessä ja yhtä pitkään kestäneessä kävelykokeilussa 1176:lla keski-ikäisellä ja terveellä ihmisellä "pahan" LDL-kolesterolin määrä laski jonkin verran (0.14 mmol/l) ja kokonaiskolesterolin suhde "hyvään" HDL-kolesteroliin laski niin ikään jonkin verran (0.3 mmol/l), mutta itse HDL ei muuttunut.

Painonhallintakeinona kävely ei ihan yksistään riitä. Tämä johtuu siitä, että harvalla on aikaa kävellä riittävän pitkään ja usein. Pysyvän painonpudotuksen aikaansaamiseksi pitää sekä kävellä että pistää ruokavalio uusiksi.

Iäkkäillä ihmisillä kävelyä ei voi koskaan väheksyä. Kävely pitää jossain määrin yllä luumassaa ja ehkäisee näin luukatoa (osteoporoosi). Kävely auttaa vanhusta ylläpitämään tasapainoa ja lihasvoimaa. Monet lihavuudesta johtuvat vaivat kuten polvien kulumisesta johtuvat kiputilat pysyvät taka-alalla kun vanhus säännöllisesti kävelee. Kävelyä parempaa liikuntamuotoa ei ole lihaskipujen, fibromyalgian ja vaihdevuosioireiden torjuntaan.

Lähde: Kukkonen-Harjula Katriina. Long-term health benefits of walking: data from clinical trials. 12th Annual Congress of the ECSS, Jyväskylä, Finland, 11–14 July, 2007

2 kommenttia:

  1. Luin kerran hyvin kiinnostavan artikkelin jossa haastateltiin suomalaisia huippupikajuoksijoitakin huoltavaa fysioterapeuttia. Hän pistää kaikki asiakkaansa kävelemään. Jos pikajuoksija tulee valittamaan jotain vaivaa, ensin tarkistetaan kävelytekniikka matolla ja sitten määrätään kävelyä.

    *P*

    VastaaPoista
  2. Viisas fysioterapeutti, *p*! Silloin kun harjoittelin tosissani kilpakävelyä huomasin harjoitteluun kuuluvan tekniikka- ja lihasvoimatreenin tervehdyttävän ja voimistavan vaikutuksen. Jokaiselle liikkujalle pitäisi määrätä 2-3 kertaa viikossa varpailla kävelyä, triplingiä, vuoroloikkia, menninkäisiä, kuopaisukävelyä jne. Ja päälle runsaasti rentoa kävelyä.

    VastaaPoista