perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Yksinkertaisuus on valttia myös laihdutuksessa

**
Italiassa on saatu päätökseen äärettömän yksinkertainen laihdutustutkimus (SCOOP study). Siinä on saatu varsin hyviä tuloksia seuraavalla helpolla tavalla:

Kun ylipainoinen asiakas saapuu lääkärin vastaanotolle, hän saa kehotuksen vähentää energiansaantiaan noin 25 prosenttia ja liikuntaa hänen pitää harrastaa vähintään 150 min (2,5 tuntia) viikossa.

Italiassa on nyt kokemusta tällaisesta yksinkertaisesta laihdutusneuvonnasta 2472:lle ylipainoiselle 35-74 -vuotiaalle tallustelijalle. Puolen vuoden seurantakäynnin jälkeen tutkijoilla on aika selkeä, mutta myös kovin tyly tieto meille tarjolla: Ne jotka lähtevät noudattamaan tätä yksinkertaista ohjetta laihtuvat. Tyly viesti on, että näitäkin ohjeita noudattamaan lähteneistä vaivautuivat tulemaan uusintakäynnille vain 69 prosenttia. Tavoitellun 10 prosentin painonpudotuksen saavutti 19 prosenttia potilaista.

Italialaistutkijoiden mukaan näin toteutettu laihdutus vähentää esimerkiksi riskiä sairastua sydänsairauksiin miehillä 20,4 prosentilla ja naisilla 12,6 prosenttia.

Minun mielestäni yksinkertaisimmillaan tuo 10 prosentin painonpudotus saavutetaan vähentämällä hiilihydraattien saantia tuo vaadittu 25 prosenttia, sillä proteiinia ja rasvaa on erittäin vaikea syödä yli fysiologisen tarpeensa. Hiilihydraatteja sen sijaan on hyvin helppo syödä liikaa.

Lähde: Iori I, Fatati G, Fusco MA, Leonardi F, Matthieu G, Scanelli G, Lanti M, Menotti A. Survey of cardiovascular risk factors in overweight and obese patients (SCOOP study) six-month changes in risk factor levels and cardiovascular risk. Eur J Intern Med 20 (3): 280-288, 2009

Lue tästä muita yksinkertaisia laihdutuskirjoituksiani:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti