Lautasmalleja - tunteella!

*
Suomessa ravitsemuskeskustelua hallitsee Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosittelema lautasmalli. Lautasmalli on käytännöllinen tapa esittää mitä sellaisen ihmisen pitäisi ottaa lautaselle, joka haluaa ruokailla terveellisesti. VRN:n lautasmalli sopii lapselle, aikuiselle, iäkkäälle, terveelle ja sairaalle. Näin väitetään.

Minun mielestäni olisi eduksi jos yleistyisi ajatus siitä, että on olemassa muitakin mahdollisia lautasmalleja. Kirjoitin mm. näin Kaleva -lehdessä 2.11.2007:

Kunniallinen tapa muuttaa ravitsemussuosituksia olisi suosia useita erilaisia lautasmallivaihtoehtoja, joilla voisi täyttää päivän energiasaannin. Tällöinhän voitaisiin säilyttää vanhakin lautasmalli, mutta tehdä myönnytyksiä hiilihydraattirajoitteisempaan suuntaan. Eri ihmisille löytyisi itselle sopivampi suositus. Lievempi keino olisi säilyttää nykyiset ravitsemussuositukset ehkä aavistuksen verran niitä hienosäätäen tulevina vuosina (transrasvat, hiilihydraattien laatu ja määrä). Laajalle väestöpohjalle VRN voisi suunnitella vakiosuositusten rinnalle erityisryhmille tai muuten halukkaille vaihtoehtoisia ruokavaliomalleja. Näiden mallien mukaantulo perustellaan uusilla tutkimustiedoilla ja havainnoilla sairauksista. Nämä tiedot VRN:llä on jo takataskussaan. Vaihtoehtoisten mallien mukaanotto olisi näin helppo perustella menettämättä kasvojaan. Niillä selittyisi jo yksinomaan ihmisten yksilöllinen aineenvaihdunta ja nälänhallinnan säätely. Nykyisissä kansallisissa ravitsemussuosituksissa ei ole tarpeeksi kannustavaa asennetta. Virheiden osoittaminen eri ruokavalioissa on jokseenkin lannistavaa, kun taas hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon kuuluva kannustava asenne motivoi tekemään asiat paremmin.

Haluan jatkaa käytännönläheistä pohdiskeluani esittelemällä kolme lautasmallia suomalaisten käyttöön. Valitse näistä omasi liikuntamääräsi ja elämäntilanteesi mukaan. Olen myös rohkeasti arvioinut kuinka suurelle prosentille suomalaisia kyseinen lautasmalli voisi sopia. Älkää heti vetäkö proteiinipitoista hernettä nenään! Olen itsekkäästi nimennyt yhden lautasmallin omalla nimelläni ja toisen erään Annikan mukaan. (Selitys: Annika on se kuuluisa lääkäri Annika Dahlqvist Ruotsista). En ole suuruudenhullu. Tiedän monen anonyymin (ja nimensäkin maininneen) keskustelijan ehdottaneen samantyylistä lautasmallia. Syy miksi pistän oman nimeni lautasmallin kohdalle on se, että olen rohkeasti esiintynyt omalla nimelläni internetissä (enimmäkseen tässä blogissa, mutta myös lehdissä, keskustelufoorumeilla ja luennoilla) esitellen näitä vaihtoehtoja ravitsemuskeskusteluumme. Ja on siinä lautasmallissani sellainen huumorin pilke silmäkulmassa, joka on ihan sitä itseäni.

Koska tätä blogiani luetaan erittäin vilkkaasti, siitä luonnollisesti imetään vaikutteita omaan arkiseen elämään, siitä lainataan välillä pitkiäkin sepustuksia maakuntalehtiin (olen sopinut yhden räikeän kopiointitapauksen, annoin anteeksi), yksittäisiä kappaleita käytetään nettikeskusteluissa tukemaan omaa ajatusmaailmaa. Siinä on oma vaivansa, nolottaakin joskus, kun näkee oman tekstinsä ilman erillistä sopimusta ties' missä paikoissa. Joskus minua kannustetaan, valitettavan usein minua kritisoidaan, mutta olen aivan hirvittävä jääräpää.

Minussa elää sellainen kiltin partiopojan (blogimaailman nestori maalaisen minusta käyttämä termi) ja narsistisen tiedemiehen yhdistelmä. Haluan parantaa maailmaa ja tehdä tästä maapallosta vähän paremman paikan asua. Olen kerta kaikkiaan aikonut selvittää pienen pulman: lautasmallin mysteerin. Olen sitä mieltä, että ravitsemuksesta vastaavat viranomaisemme eivät enää voi kätkeytyä virka-asemansa taakse ja sanoa, että yksi ja ainut lautasmalli on se ainoa josta voidaan käydä keskustelua Suomessa. Muista vaihtoehdoista Suomessa on tapana joko vaieta tai sitten niitä mustamaalataan ennen kuin niihin edes perehdytään. Olen itse huomannut miten paljon pitempään pystyy puhumaan järkevällä tasolla rasvoja suosivasta ruokavaliosta käyttämällä siitä nimitystä Hys hys -ruokavalio.

Median täytyy lopulta älytä, että Suomessa on muutakin tarjolla kuin pelkkää virallisterveellistä "totuutta". Haluan kollegoilleni, ravitsemusterapeuteille, luoda mahdollisuuksia tehdä mielekästä työtä! Ei enää sellaista pään hakkaamista seinään ja sen yhden ja saman tarjoamista esimerkiksi laihduttajille ja diabeetikoille. Sitä vaihtoehtoa joka toimii niin huonosti, että sitä pitää nälässä noudattaa tai vahvistaa lääkityksellä. On toinenkin tie. Voi syödä itsensä kylläiseksi, saada kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet ruoasta sekä elää täysipainoista tervettä elämää niin kauan kuin sitä riittää. Miettikää, pohtikaa, onko tässä jotakin järkeä?

3. sija: Valtion ravitsemusneuvottelukunnan lautasmalli (sopii arviolta 25% suomalaisista, enimmäkseen sellaisille jotka liikkuvat erittäin paljon ja ovat perusterveitä)

• Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, tuoreilla ja/tai keitetyillä
• Neljännes perunalla, tummalla pastalla tai riisillä
• Viimeinen neljännes vähärasvaisella ja -suolaisella lihalla, kanalla, kalalla tai palkokasveilla.

2. sija: Annikan lautasmalli (sopii arviolta 27,5% suomalaisista, erityisesti niille jotka ovat herkkiä hiilihydraateille, niille jotka haluavat laihtua ja diabeetikoille)

En tredjedel grönsaker, en tredjedel med naturligt fett- och protein-mat, och den tredje tredjedelen tom.

• Kolmannes lautasesta täytetään kasviksilla, tuoreilla ja/tai keitetyillä
• Kolmannes luonnollisilla rasva- ja proteiinipitoisilla ruoka-aineilla
• Viimeinen kolmannes jätetään tyhjäksi!

1. sija: Christerin lautasmalli (sopii arviolta 47,5% suomalaisista, erityisesti tavallisille suomalaisille jotka liikkuvat varsin vähän ja pitävät arvossa terveellistä elämää ja ruokaa)

• Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, tuoreilla ja/tai keitetyillä
• Neljännes normaalirasvaisella kalalla, lihalla, kanalla, tai palkokasveilla
• Viimeinen neljännes arkipäivisin kasviksilla, tuoreilla ja/tai keitetyillä. Pyhäpäivinä viimeinen neljännes täytetään perunalla, tummalla pastalla tai riisillä

Jätin tahallani pois malleistani ruokaleivät, -juomat ja jälkiruoat sekä välipalat. Puhutaan nyt ensiksi pelkästään tuosta ruokalautasen sisällöstä.

Kommentteja saa tietenkin tulla tähän blogiin.

HUOMIO! Tätä ajatusta lautasmalleista EI SAA ilman lupaani levittää muualle mediaan! Haluan pitää keskustelun toistaiseksi vain tässä omassa blogissani. Tulen raportoimaan täällä blogissani jokaisesta mahdollisesta tämän tekstini maininnasta ja käyttämään rikettä maksimaalisesti hyödyksi propagandakoneistossani. Ilmoittakaa heti jos tätä kirjoitusta ilman lupaa näytetään ja tästä käydään keskustelua mediassa! Jokaisesta oikeaksi osoittautuneesta vihjeestä seuraa löytöpalkkiona suuri yllätyslahja (ilmoituksenne yhteydessä tarvitsen osoitetietonne!).

Tekstiäni on ilman lupaa nähty täällä:
{lähde, tapahtumahetki} - {ilmoittajan nimi, mikäli ei ole tätä erikseen kieltänyt}

Lue mitä norjalaislääkärit kirjoittavat kilpirauhasarvoista

*
Kilpirauhasarvot herättävät suuria tunteita kilpirauhaspotilaissa. Kilpirauhasfoorumissa on ihan erillinen osasto kilpirauhasarvoista käytävää keskustelua varten. Tuttuja ovat siellä tarinat potilaista, jotka kokevat heidän oman lääkärinsä jämähtäneen jääräpäiseen TSH:n (tyroksiinia stimuloiva hormoni) viitearvojen tuijotteluun, kun pitäisi kuunnella miten potilas voi.

Tyreotropiinin eli TSH:n mittaus on yleisin kilpirauhasen toimintaa selvittävä laboratoriotutkimus. Kilpirauhasen vajaatoiminnan epäilyssä sen nykyistä viitevälin ylärajaa (n. 4.0 - 4.5 mU/L) on esitetty madallettavaksi 2.5 mU/L tasoon.

Tilannetta Suomessa saattaa helpottaa äskettäin ilmestynyt laadukas norjalaistutkimus. Tohtori Åsvoldin tutkimusryhmä seurasi kahdeksan vuoden ajan ennestään terveen keski-iän ylittäneen 25 000 norjalaisen naisen ja miehen TSH-arvoja ja vertasi niitä sydänkuolemarekistereihin. Tutkijat havaitsivat varsin hälyttävän seikan:

Jo niinkin alhainen TSH-arvo kuin 1.5-2.4 mU/L johti naisilla 41 prosenttia korkeampaan riskiin saada sydänkohtaus. Viitearvojen ollessa 2.5-3.5 mU/L riski nousi 69 prosenttia korkeammaksi! Miehillä ei todettu yhtä selvää yhteyttä TSH-arvojen ja sydänkohtauksien välillä.

Potilaiden (erityisesti naisten) on tämän norjalaistutkimuksen nojalla syytä pyytää lääkäriään tutustumaan tähän norjalaistutkimukseen. Lääkäri saattaa rohkaistua aloittamaan tyroksiinihoito potilaalle aikaisemmassa vaiheessa. Voit myös tulostaa tämän kirjoitukseni ja näyttää sen lääkärille. Hippokrateen valaa en ole vannonut, mutta tohtori olen kuitenkin. Tohtori auttaa tässä toista tohtoria/lääkäriä tekemään vaikeita päätöksiä.

Pari viikkoa sitten ilmestyi Turun Yliopistossa suomalainen väitöskirja, joka päätyi tällaiseen ajatukseen: TSH-tasot eivät korreloineet koettuun terveyteen, dementiaan, masennukseen tai muihin aivokopan oireisiin lietolaisilla. TSH:n viitearvoja ei esitetty laskettavaksi täällä Suomessa.

Kansainväliset tutkimukset puoltavat viitearvojen laskemista. Näin voitaisiin aloittaa tyroksiinin anto lääkkeenä aikaisemmassa vaiheessa sairautta. Lääkärit jäävät melkoisiksi jääräpäiksi jos seuraavat väitöskirjan ohjeita. Parempi on tästä lähtien seurata norjalaisten viitoittamaa tietä.

Tämä on aika ilkeästi ajateltu, mutta kirjoitanhan sen kuitenkin tähän: Ovatko lääkärit Suomessa niin vähän kiinnostuneita määräämään halpaa tyroksiinia ajoissa potilailleen sen takia, että lääketehtaiden edustajat ovat kehottaneet odottamaan kunnes potilaissa ilmenee sellaisia ehkä vakavampia sairauksia, joihin on tarjolla lääkkeitä huomattavasti paremmalla katteella?

Lähde: Asvold BO, et al. Thyrotropin Levels and Risk of Fatal Coronary Heart Disease: The HUNT Study. Arch Intern Med 168(8): 855-860, 2008

Kylläisyys aikakautemme suuri mysteeri

*
En jaksa olla ihmettelemättä akateemisissa piireissä vellovaa keskustelua ruoan antamasta kylläisyydestä. Tutkitaan greliinit, leptiinit, kolekystokiniinit ja peptidi Y:t. Kun nämä hormonit ovat kohdallaan, silloin on kylläinen. Nytkin Anna-Kaisa Purhosen väitöstutkimuksessa kylläisyyden saavuttamiseksi pitäisi syödä munuaispapuja, käyttää tiettyjä mausteita, leikata pois paksusuoli ja tehdä kaikkia muita kauheuksia. Kyllä tuollaisella pelottelulla tohtoriksi pääsee, mutta mitä asialla on tekemistä käytännön kanssa?

Luonani on käynyt ihmisiä, joilla on käytännön tasolla kokemusta seuraavasta:

Vuosien, jopa vuosikymmenten, saatossa on kokeiltu laihdutukseen kaikenlaisia nälkäkuureja. Laihduttu on, mutta kilot ovat tulleet takaisin kun nälässä oloon on kyllästytty. Kun nämä henkilöt ovat esitelleet minulle sellaista ruokavaliota, jossa syödään reilusti rasvaa ja proteiinia, kilot ovat myös karisseet. Saattavat nämäkin kilot takaisin tulla, jos asiakkaat palaavat vanhoihin ruokailutottumuksiin.

Tässä on vain yksi merkittävä ero: Paluu entiseen hiilihydraattivoittoiseen rasvoja ja proteiinia kaihtavaan ruokavalioon ei käy näiden asiakkaiden mielessä lainkaan. Laihdutustulos on saavutettu nälkää näkemättä, syömällä kunnon ruokaa. Ajatus siitä, että ruokalautaselle voi ottaa sitten laihdutusvaiheen jälkeen enemmän ruokaa, saa heissä aikaan epäuskoisen ihmettelevän katseen ja kysymyksen: Miksi söisin enemmän kun jo tällä ruokamäärällä tulen kylläiseksi? Kylläisyys on saavutettu energiamäärällä, joka on alle kokonaiskulutuksen. Sillä tavalla laihtuu - pysyvästi. Asiakkaat puhuvat kokeilleensa liian pitkään tätä kalorien leikkaamista kevyttuotteilla, runsailla hiilihydraateilla ja rasvaa karttaen. Se on vaatinut nälän hallinnan opettelua. Vertaa tätä kunnon ruoan syömiseen ja nälän tullessa uudelleen tapahtuvaan ruokailuun. Ei se ole sen kummallisempaa!

Miten olen kaikki nämä vuodet pystynyt välttymään näiltä laihdutustarinoilta? Mikä meidän koulutuksessamme on vikana kun meidät koulutetaan neuvomaan asiakkaitamme runsain määrin ravintokuiduilla (jopa ilmalla!) vatsoja täyttämään ja nälkää vastaan kamppailemaan, kun parempi olisi syödä rasvaisia pihvejä ja vatsat kylläisinä odottaa nälän tunteen saapumista vasta tuntien jälkeen? Mikä saa lääkärin painamaan hälytysnappulaa heti kun puhutaan A-kirjaimella alkavan tohtorin ruokavaliosta? Hys hys -ruokavaliosta puhumalla pääsee vähän pitempään juttelemaan.

Minulla on sellainen oma ajatusmalli, että runsas hiilihydraattien (peruna, pasta, riisi) nauttiminen tekee äkkiä kylläiseksi kun verensokeri äkisti nousee. Se mikä äkisti menee ylös, tulee kuitenkin yhtä äkisti alas ja taas on pian nälkä. Kun syödään hiilihydraattitietoisesti vältytään verensokerin heilahteluilta ja kylläisyys saapuu vähitellen, pitäen nälän kauan loitolla. Kammottavan nälkäiset virallisterveelliset laihduttajat tuhoavat laihdutuskuurinsa epäviisailla välipalaratkaisuilla sitten lopullisesti. Korutonta kertomaa. Suomalainen ei usko ennen kuin näkee. Minä olen nähnyt.

Inspiraatiota tähän juttuun hain Anna-Kaisa Purhosen väitöskirjasta joka julkaistaan perjantaina 9. toukokuuta Kuopion yliopistossa aiheesta "Syömiseen vaikuttavat maha - suolikanavan signaalit."

Jäätelökesä alkoi jo nyt!

**
Turun Urheilupuistossa oli 24 astetta lämmintä. Olin siellä harjoittelemassa valmennettavani kanssa. Hyvin tarkeni. Ensimmäisen kerran tänä vuonna teki mieli kermajäätelöä. Ainoastaan kova kiire linja-autoon esti tällä kertaa ostoaikeet. Mutta älkää hätäilkö, kyllä minä kokoon saan ne tilastoidut 13 kiloa vuodessa.

Suomessa myydystä jäätelöstä 79 prosenttia on kermajäätelöä. Kasvirasvajäätelön osuus on 13 prosenttia, maitojäätelön 6 prosenttia ja mehujään 2 prosenttia. Vuonna 2007 myydystä jäätelöstä noin yhdeksän prosenttia oli kevytjäätelöä, missä oli hienoista kasvua.

Herkullista kermajäätelökesää kaikille!

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 29.4.2008

Kyllä rikoo on riskillä ruma...

*
... ja lihavan aivot tylsistyvät nopeammin. Tämä on äärettömän raivostuttavaa tekstiä - jos olet lihava. Jos herkästi raivostut - älä lue pidemmälle... (ainakin varoitin sinua)

Keski-ikäisillä lihavilla ihmisillä on todettu yhteys painoindeksin ja erään aivoista erittyvän kemikaalin välillä. Kyseessä on aine nimeltä N-asetyyli-aspartaatti (NAA). Tämä NAA on aivoterveyden merkkiaine. Sitä oli kaikkein vähiten (mikä on huono asia) erityisen lihavien ihmisten aivoissa.

Tutkimustyön takana on liuta amerikkalaisia Alzheimertutkijoita, jotka innostuivat kirjoittamaan löydöksistään Annals of Neurology -lehden huhtikuun numeroon. On mahdollista, että liikalihavuus kiihdyttää aivojen vanhenemista.

Tämä raporttini herättää varmaan tunteita. Etsikää hoikkuudesta koko elämän ajaksi johtotähtenne! Seuratkaa tätä tähteä joko liikuntadieetin tai hys hys -dieetin parhaita paloja soveltaen elämäänne. Jos tuskastutte, ottakaa yhteyttä hoikkaan ravintovalmentajaanne, jonka yhteystiedot ovat jossakin tällä sivustolla. Ärsyyntykää tästä viestistäni oikein penteleesti, sillä yhden asiakkaani menestyksellinen laihdutustarina sai alkunsa ärsytyskynnyksen ylittämisestä molemmin puolin oikein pahasti. Menestyksellisessä painonhallinnassa kaikki keinot ovat sallittuja. Mene ulos raivohyppelemään, jos sait silmiesi eteen liian ärsyttävää tekstiä.

Lähde: Reuters, 29.4.2008

Ikääntyneen aivoille tekee kuntoilu hyvää

**
Maailmassa on tällä hetkellä noin miljardi yli 55-vuotiasta ja ennustetaan, että kymmenen vuoden sisällä tämän ikäisiä on 1,4 miljardia. Olisiko näiden syytä vuodattaa hikeä pururadoilla, kansoittaa kuntokerhot tai esimerkiksi polskia uima-altaissa?

Hollantilainen tutkimusryhmä on seikkaperäisesti käynyt läpi kaiken sen kirjallisuuden, joka liittyy iäkkäiden (yli 55 -vuotiaisiin) liikuntaan ja aivotoimintaan. Kuntoilu ei suinkaan ole hölmöä. Parasta kuntoilua oli tavallinen hölkkä ja muu ns. aerobinen liikunta. Aivoille on ilmeisen hyödyllistä sellainen liikunta joka parantaa hapenottokykyä.

Ikääntyminen tuo mukanaan kaikenlaisia vaivoja, jotka liittyvät ajattelemiseen, muistamiseen, oppimiseen ja havaitsemiseen. Tutkimusryhmän mukaan aerobinen liikunta ja hapenottokyvyn paraneminen näkyy aivoihin kohdistuvien motoristen kykyjen ja muistin tehostumisena. Tiedonkäsittely nopeutuu ja tarkkaavaisuus paranee kun liikkuu riittävästi.

Liikunnan vastaisuudesta ei ehkä sentään kannata tehdä rangaistavaa. Mutta liikunnan merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Tutkijat huomauttavat tylysti, että läheskään kaikki tutkitut aivotoiminnot eivät parantuneet liikuntaa lisäämällä.

Lähde: Angevaren M, Aufdemkampe G, Verhaar HJJ, Aleman A, Vanhees L. Physical activity and enhanced fitness to improve cognitive function in older people without known cognitive impairment (Review). The Cochrane Library 2008, Issue 2 (PDF)

Lotta puhuu totta!

**
Vastuullisuus ja ruoka -verkkosivuilla kirjoittaa harjoittelija (MTT) Lotta Jalkanen hyvin luomutuotteista ja vastuullisesta kuluttamisesta (lukekaa koko juttu!):

Suomalaisten kuluttajien kerrotaan olevan valveutuneita elintarvikevalinnoissaan ja kiinnostuneita ostamansa ruoan tuotannosta. Lotta päätti täyttää ostoskorinsa tuotteilla, joiden eettisyydestä tai tuotantotavasta pakkaus viestisi edes jotain. Kauppaan päästyään hän hämmästyi: Kaupasta ei löytynyt ensimmäistäkään luomu- saati sitten Reilun kaupan tuotetta. Selvästikään pieni kyläkauppa ei ollut mukana aikaan saamassa luomutuotteiden menekin kasvua.

Lotan mieleen tuli silloin eläkkeelle jääneen vihannesviljelijän kommentti eräässä asiaohjelmassa: "Ei kuluttaja ole kuningas. Kuluttaja ostaa sitä mitä tiskissä on. Ei se sitä osta mitä siellä ei ole." Kommentin osuvuus ja paikkansapitävyys valkeni Lotalle hetkessä. Toisin sanoen kauppa on kuningas. Ilmiö selvästi vielä kärjistyy maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla, joissa valinnan mahdollisuudet kuluttajille ovat usein hyvin rajalliset. Maalla asuvia kiinnostaa eläinten hyvinvointi, ihmisoikeudet ja puhtaan, luonnonmukaisen ruoan ostaminen yhtä paljon kuin kaupunkilaisia kanssasisaria, jotka sentään halutessaan voivat valita luomuelintarvikkeen. Kyetäkseen ostamaan ympäristöystävällisempiä luomutuotteita Lotan olisi pitänyt ajaa 30 kilometriä lähimpään suurempaan markettiin. Ajamalla matkan hän olisi jo kuormittanut luontoa enemmän kuin mitä valitsemalla luomutuotteen olisi sitä säästänyt.

Lotta miettii: Miksi kaupat, jotka kertovat toimintansa olevan asiakaslähtöistä ja yhteiskuntavastuullista, eivät anna kaikille kuluttajille mahdollisuutta vaikuttaa elintarvikeketjun kehittymiseen tuotevalinnoillaan?

Erittäin hyvä kysymys!

Ruotsissa on erilaista kuin Suomessa

*
Kävin luentoreissulla Ruotsissa. Tukholmassa oli kevät parhaimmillaan ja ravintokeskustelut todella antoisia. Tällä hetkellä ruotsalaisia kiinnostaa erityisesti luonnonmukaisesti tuotettu ruoka. Ruotsin kansa on väsähtänyt totaalisesti margariineihin, valmisruokiin ja elintarviketeollisuuden pöperöihin. Nyt etsitään ruoasta puhtautta, terveyttä ja ennen kaikkea rasvaa.

Suomeen tämä sama suuntaus tulee viiveellä. Valmistaudutaan jo nyt lähestyvään trendiin käyttämällä se jääkaapissa vielä oleva margariini polkupyörän ketjujen rasvaamiseen ja kenkien kiillottamiseen. Tilalle ostetaan tietenkin ihmisravinnoksi kelpaavaa voita.

Ette varmaan aavista miten suuressa arvossa pidetään lääkäri Annika Dahlqvistia. Kun kerroin pitäväni lääkäri Dahlqvistin ruokavaliosuosituksia arvossa, minulle taputettiin ja hymyiltiin. Professori Stefan Rössneristä (paikallisesta Pertti Mustajoesta) puhuttiin luennon jälkeen hyvin halveksivaan sävyyn. Lyhyessä ajassa Ruotsissa on tapahtunut suuria asioita.

Mielenkiintoista!

Lääketutkimuksen rappiotila syvenee

###
Minulla oli mahdollisuus 1980-luvulla tehdä tieteellistä tutkimustyötä sekä Suomessa että ulkomailla. Se oli ihanaa aikaa ja minulla oli loistava tilaisuus tavata alan ehdottomia huippuja tieteen maailmassa. En silloin aavistanut miten ajankohtaiseksi erään huipputiedemiehen lausahdus 1987 osoittautuisi vuonna 2008: Voit toki lähettää tuon jutun julkaistavaksi tiedelehteen sellaisenaan, mutta todennäköisesti olisi hyvä kierrättää se ensin professori X:n kautta. Jos hän tarjoutuu mukaan kirjoittajaksi, älä epäröi hetkeäkään. Se on varmin tapa saada juttusi julkaistua.

Tämä ei takuulla ole mitenkään ainutlaatuista. Tällaisen houkutuksen uhriksi joutuu jokainen nuori, eteenpäin pyrkivä tutkija. Se professorin mukanaolo siinä paperissa on niin paljon vaivattomampi tapa julkaista kuin yksin noihin "bumerangeihin" (päätoimittajan korjausehdotukset koskien sitä miten käsikirjoitusta pitää muuttaa, jotta se voitaisiin hyväksyä tiedelehdessä) selvyyttä etsien ja hylkäyskirjeisiin ei takuulla totu. Käsikirjoituksen hylkäys tuntuu aina yhtä kauhealta kohtalolta.

Asian arkaluonteisuuden takia en paljasta huipputiedemiehen nimeä, enkä myöskään kuka mahtoi olla se joka oli aikeissa lähettää juttunsa tiedelehteen julkaistavaksi yksinään, mutta joka kuitenkin päätyi ottamaan käsikirjoitukseensa mukaan muutaman huippututkijan. Ja sai juttunsa yllättäen julkaistua alan huippulehdessä.

Merck -lääkeyhtiön Vioxx oikeudenkäynnin yhteydessä on paljastunut uutta tietoa joidenkin lääkeyritysten tavasta tehdä tutkimustyötä lääkkeiden parissa ja siitä miten häikäilemättömästi käytetään huipputiedemiehiä hyväksi tiedejulkaisujen yhteydessä! Kirjoitin aiemmin haamukirjoittelusta. Tästä on nimenomaan kyse.

Yhdysvalloissa toimii Complete Healthcare Communications (CHC) -niminen yritys, jonka tehtävänä on tarjota lääkeinformaatiolle paras mahdollinen julkaisukanava. Lääkeyritys maksaa tälle yritykselle sievoisen summan rahaa, jotta saisi lääketutkimuksensa myönteisessä valossa esittelevän käsikirjoituksensa julkaistua alan huippulehdissä. Tuon CHC:n tehtävänä on etsiä käsiinsä alan guru. Hän tutustuu käsikirjoitukseen rauhassa. Mikäli hän ei sitä suoralta kädeltä tuomitse, hänelle tarjotaan tietty palkkio siitä hyvästä, että hänen nimissään julkaistaan lääketehtaan käsikirjoitus. Samalla varsinaisen työn tehneet lääketehtaan omat tutkijat vetäytyvät taka-alalle ja tuo oman alan guru nostetaan päärooliin!

Kuka tästä pelleilystä hyötyy? Tietenkin lääkeyritys, joka saa myönteistä julkisuutta lääkkeelleen. Myös tuo alan guru hyötyy tästä lihavamman lompakon ja laajemman osaamisalueensa myötä. Tästä hyötyy myös tiedelehti, sillä on itsestään selvää, että jonkun alan guru saa enemmän vipinää aikaiseksi tiedemiespiireissä kuin joku tuiki tuntematon lääketehtaan oma laboratorioväki. Tuollaista gurun elävöittämää lehteä ja yksittäistä julkaisua lainataan (siteerataan) tosi paljon ja tiedelehden arvostus nousee.

Kuka tästä pelleilystä kärsii? Ennen kaikkea tästä ikävästä ilmiöstä kärsii potilas. Miten voidaan taata, että potilaalle voidaan kehittää paras mahdollinen lääke kun tiedon julkistamiseen käytetään tällaisia tieteen rehellisyyttä halveksivia menetelmiä? Tästä kärsii myös tieteen uskottavuus. Miten voidaan suuren yleisön silmissä säilyttää uskottavuus, jos tieteellinen julkaisutoiminta on tällaista?

Lähden nyt tiedemaailman kehtoon (Karolinska institutet) muutamaksi päiväksi luennoimaan liikunnan, terveyden ja ravitsemuksen roolista kilpirauhaspotilailla. Samalla julkaistaan siellä vaatimaton kirjani "Sköldkörtelpatientens kost". On siinä professoreilla ihmettelemistä kun esittelen mm. ne modernit apuvälineet millä käydään ruokakaupassa nykyään: 10 m mittanauha, polvisuojukset, kuulosuojaimet ja suurennuslasi.

Lähteet: Tietotoimistot eri puolilla maailmaa kirjoittavat tästä, 18-20.4.2008