**
Minulla on tarjolla ehkä maailman yksinkertaisin laihdutusohje. Kaupalliset firmat jakavat laihdutusohjeita maksua vastaan ja ohjeistavat asiakkaitaan maksua vastaan.
Jotta asiakkaalle syntyisi mielikuva siitä, että hän maksaa jostakin merkittävästä tiedosta, jota hän ei olisi itse mahdollisesti oivaltanut, kaupallisen firman painonhallintaohjeistus menee monesti yksinkertaisuudesta kohti tolkuttoman suurta monimutkaisuutta. Asiakkaan vahingoksi. Sillä, toisaalta asiakas maksaa monimutkaisesta ohjeistuksesta ja, toisaalta asiakas ei enää ymmärrä monimutkaiseksi mennyttä painonhallintaohjeistusta.
Nyt saat ilmaiseksi maailman yksinkertaisimman laihdutusohjeen, joka vieläpä kaiken lisäksi toimii:
Syö 3 kertaa päivässä, eli jätä pois turhat välipalat.
Tuossa maailman yksinkertaisimmassa ohjeessa on se yksinkertainen juju, että se vie ihmisen ruokailun laatukysymysten äärelle itse oivaltaen. ITSE OIVALTAEN! Asiakas, jolla on painonhallintaongelma, oivaltaa itse mm. sen, että hänen pitää tehdä jotain ruokansa laadulle.
Jos laihduttava asiakas aikoo pärjätä kolmella aterialla päivässä, hänen pitää miettiä mitä hän syö ateriointihetkillään. Aamiaisella hänen pitää syödä ruokaa, joka pitää nälän poissa pitkään. Muuten hän ratkeaa syömään välipaloja ennen lounasta. Hänen pitää syödä laadukas ja maittava lounas, jotta jaksaa päivälliseen saakka ja päivällisen pitää riittää seuraavaan aamuun asti.
Tällä tavalla painoaan hallitseva asiakas opettelee erehdysten ja oivallusten kautta mitä hänen kannattaa syödä. ITSE OIVALTAEN! Asiakas huomaa syödessään hiilihydraattipitoisen aamiaisen, että on hetken kuluttua taas kova nälkä. Hän pärjää lounaaseen saakka jos hän syö proteiinia ja rasvaa sisältävän aamiaisen (kananmunia, pekonia, pähkinöitä, maitotuotteita).
Lounaan ateriakokoa asiakas todennäköisesti joutuu säätämään useampaan kertaan, ennenkuin se osuu kohdalleen. ITSE OIVALTAEN! Kun ateriakoko osuu kohdalleen, silloin ei ole ähky olo (syönyt liian suuren ruoka-annoksen) eikä myöskään tule nälkä liian nopeasti (syönyt aivan liian vähän proteiinia ja rasvaa).
Päivällinen on painonhallinnan Waterloon taistelun huipentuma! On siinä asiakas onnensa kukkuloilla kun hän saa päivällishetken kohdilleen! ITSE OIVALTAEN! Hän onnistuu silloin säätämään päivällisen sellaiseksi, että se kooltaan ja laadultaan varmistaa napostelemattoman iltahetken. Hän laskeutuu levolle juuri sitten kun nukku-Matti heittää sitä unihiekkaa vieden hänet läpi koko yön seuraavan päivän maittavan aamiaisen pariin.
Kaupallista nyt sitten tuollainen laihdutusdieetti!
Kuka suostuu maksamaan tuollaisesta ohjeesta, jossa ei ole muuta kuin asiakkaan itse tehtyä oivallusta?
Ei pidäkään maksaa!!!!
Pitää maksaa siitä, että paikkakunnalle tuodaan sellainen luennoitsija, joka puhuu tuollaisen asian puolesta.
Christer Sundqvistin keikkakalenteri
tiistaina, kesäkuuta 21, 2011
perjantaina, kesäkuuta 17, 2011
Emeritusprofessori Pentti Tuohimaan vuoro jyrähtää kolesteroliasiassa
**
Pieni sisäpiiri käy huumorin ja vakavuudenkin sävyttämää keskustelua kolesterolista ja statiineista. Tieto keskustelusta menee hyvin laajalle asiantuntijajoukolle, mutta kuten olemme huomanneet hyvin harva asiantuntijalääkäri suostuu statiinien haitoista sanomaan yhtään mitään (professori Timo Strandberg lopetti kokonaan keskustelun, mistä jää paha maku suuhun). Olette tottuneet, että tässä Veteraaniurheilija -blogissa kuumanakin höyryävä kissa nostetaan pöydälle! Siinä se kissa paljastaa taas kyntensä, varokaa!
Tuli sähköpostia emeritusprofessori Pentti Tuohimaalta. Tästä ei kuulkaas sävy tiukkene. Kissa sähisee. Se on nyt tosi vaarallisella päällä! KOMMENTOIKAA!
Tervehdys,
Hieman vastahakoisesti osallistun keskusteluun, sillä lokaa on tullut päälle aivan kylliksi. Emme aloittaneet Matti Järvilehdon kanssa keskustelua vähän yli vuosi sitten statiini-lääkitystä kritisoidaksemme, vaan asettaaksemme kolesteroli-teorian kyseenalaiseksi, koska siinä on aivan liian suuria aukkoja. Käsitykseni silloin asiaa tuntemattomana oli, että statiinit ovat turvallisia, kun vakuutettiin olevan olemattomasti haittavaikutuksia. Tämän vuoden aikana on selvinnyt, että niillä onkin paljon luultua enemmän haittavaikutuksia. Siksi statiinit ovat nousseet keskustelun ytimeen. On toki tärkeää punnita hyödyt ja haitat vastakkain, varsinkin jos terveille annetaan ehkäisevää hoitoa.
Muutama kommentti äskettäisiin emaileihin:
1. Mielestäni on turha väittää, että haimatulehdusta yleensä on mahdoton osoittaa statiinien aiheuttamaksi, kun lääketehtaatkin tämän myöntävät. Yksittäinen haimatulehdus on eri asia, mutta Utriaisen kohdalla osoitus oli ilmeinen.
2. Statiinien tehoon ateroskleroosin estossa ollaan yleisesti tyytymättömiä, siksi pohditaankin, mitä "statiinien jälkeen" (vrt. Suomen Endokrinologiyhdistyksen kokous 2010). Käypä-hoito-ryhmän jäsenet esittivät vielä vuosi sitten, että statiinien annostusta pitää huomattavasti lisätä, jotta saadaan riittäävä kolesterolin lasku. Nyt FDA varoittaa korkeista annoksista haittavaikutusten vuoksi.
3. Lääketeollisuuden vetäytymiseen vaikuttanee se, että nyt alkavat selvitä pitkäaikaiskäytön haitat (Tämä on vain looginen arvaus).
4. Etsetimibi tapaus kertoo erinomaisesti kolesterolin tärkeydestä normaali fysiologiassa. Kaksoisvaikutteinen Inegy vedettiin nopeasti pois markkinoilta vakavien haittojen vuoksi. Olen jo aikaisemmmin esittänyt huolestumiseni, mitä haittavaikutuksia mahdollisesti esiintyy statiinien ja stanolien (Benecol) yhteiskäytöstä, joka on Suomessa yleistä.
5. Utriaisen laskelmien yksityiskohdista ei tarvitse kiistellä. Tärkein johtopäätös on se, että Suomessa on paljon tarpeetonta statiinien käyttöä. Tämä on merkittävä taloudellinen ja terveyspoliittinen seikka ja vaatii toimenpiteitä. Voisiko THL puuttua asiaan?
5. Mielestäni olisi kohtuullista, että Käypä hoito-ryhmän jäsenet osallistuisivat edes hiukkasen tähän rakentavaan keskusteluun.
Rakentavalla mielellä
Aurinkoista kesää kaikille
Pentti Tuohimaa
Pieni sisäpiiri käy huumorin ja vakavuudenkin sävyttämää keskustelua kolesterolista ja statiineista. Tieto keskustelusta menee hyvin laajalle asiantuntijajoukolle, mutta kuten olemme huomanneet hyvin harva asiantuntijalääkäri suostuu statiinien haitoista sanomaan yhtään mitään (professori Timo Strandberg lopetti kokonaan keskustelun, mistä jää paha maku suuhun). Olette tottuneet, että tässä Veteraaniurheilija -blogissa kuumanakin höyryävä kissa nostetaan pöydälle! Siinä se kissa paljastaa taas kyntensä, varokaa!
Tuli sähköpostia emeritusprofessori Pentti Tuohimaalta. Tästä ei kuulkaas sävy tiukkene. Kissa sähisee. Se on nyt tosi vaarallisella päällä! KOMMENTOIKAA!
Tervehdys,
Hieman vastahakoisesti osallistun keskusteluun, sillä lokaa on tullut päälle aivan kylliksi. Emme aloittaneet Matti Järvilehdon kanssa keskustelua vähän yli vuosi sitten statiini-lääkitystä kritisoidaksemme, vaan asettaaksemme kolesteroli-teorian kyseenalaiseksi, koska siinä on aivan liian suuria aukkoja. Käsitykseni silloin asiaa tuntemattomana oli, että statiinit ovat turvallisia, kun vakuutettiin olevan olemattomasti haittavaikutuksia. Tämän vuoden aikana on selvinnyt, että niillä onkin paljon luultua enemmän haittavaikutuksia. Siksi statiinit ovat nousseet keskustelun ytimeen. On toki tärkeää punnita hyödyt ja haitat vastakkain, varsinkin jos terveille annetaan ehkäisevää hoitoa.
Muutama kommentti äskettäisiin emaileihin:
1. Mielestäni on turha väittää, että haimatulehdusta yleensä on mahdoton osoittaa statiinien aiheuttamaksi, kun lääketehtaatkin tämän myöntävät. Yksittäinen haimatulehdus on eri asia, mutta Utriaisen kohdalla osoitus oli ilmeinen.
2. Statiinien tehoon ateroskleroosin estossa ollaan yleisesti tyytymättömiä, siksi pohditaankin, mitä "statiinien jälkeen" (vrt. Suomen Endokrinologiyhdistyksen kokous 2010). Käypä-hoito-ryhmän jäsenet esittivät vielä vuosi sitten, että statiinien annostusta pitää huomattavasti lisätä, jotta saadaan riittäävä kolesterolin lasku. Nyt FDA varoittaa korkeista annoksista haittavaikutusten vuoksi.
3. Lääketeollisuuden vetäytymiseen vaikuttanee se, että nyt alkavat selvitä pitkäaikaiskäytön haitat (Tämä on vain looginen arvaus).
4. Etsetimibi tapaus kertoo erinomaisesti kolesterolin tärkeydestä normaali fysiologiassa. Kaksoisvaikutteinen Inegy vedettiin nopeasti pois markkinoilta vakavien haittojen vuoksi. Olen jo aikaisemmmin esittänyt huolestumiseni, mitä haittavaikutuksia mahdollisesti esiintyy statiinien ja stanolien (Benecol) yhteiskäytöstä, joka on Suomessa yleistä.
5. Utriaisen laskelmien yksityiskohdista ei tarvitse kiistellä. Tärkein johtopäätös on se, että Suomessa on paljon tarpeetonta statiinien käyttöä. Tämä on merkittävä taloudellinen ja terveyspoliittinen seikka ja vaatii toimenpiteitä. Voisiko THL puuttua asiaan?
5. Mielestäni olisi kohtuullista, että Käypä hoito-ryhmän jäsenet osallistuisivat edes hiukkasen tähän rakentavaan keskusteluun.
Rakentavalla mielellä
Aurinkoista kesää kaikille
Pentti Tuohimaa
keskiviikkona, kesäkuuta 15, 2011
Ajankohtaista Facebook keskustelua, osa 3
**
Facebookissa käydään taas jännittävää keskustelua! Liity jo mukaan : https://www.facebook.com/christer.sundqvist
14.6.2011
______________________
Tarinoita leivättömyydestä. Olen pyynnöstä saanut sähköpostiini puolisen tusinaa tarinaa leivättömästä elämästä. Pistän tähän alle muutamia tarinoita esimerkinomaisesti. Lähettäkää lisää! Luovutan tarinat dosentti Mikael Fogelholmille keskustelutuokion kera kun niitä on hieman enemmän koossa.
Kommentit:
Tarina nro 1: Minä elän ilman leipää ja olen elänyt ilman leipää jo yli 15 vuotta. Lapsena ja nuorena rakastin leipää. Alunperin leivättömyys lähti siitä liikkeelle, kun kärsin sitkeästä hiivataudista kehossani. Leivän poisjättämisen jälkeen yritin syödä ajoittain viljaa puuron muodossa ja käyttää gluteenittomia tuotteita. Joka puolelta lehdistä sai lukea, miten ihminen TARVITSEE viljaa ja kuituja. Vatsa vaikersi yleensä näidenkin ruokien yhteydessä. Kävin läpi pitkän tien ja testailin ravintoaineita, jotta pystyin ruokaviidakosta ja virallisten ruokavaliosuositusten keskeltä löytämään oman linjani. Koin, että voin paremmin täysin viljatonta elämää viettämällä. Podin aluksi huonoa omaatuntoa, kun en syönyt viljaa lainkaan, mutta vointini on nyt erinomainen, energiaa riittää ja nautin erityisesti tästä hyvästä sutjakkaasta olostani. Syön kasviksia, proteiinia eri muodoissaan ja nam rasvaa. Kaikki tietysti mahdollisimman puhtaina ja luomuina. Riisiä syön hyvin harvoin, kuitenkin silloin, jos kehoni vinkkaa, että siitä voisi olla sille jotain iloa :)
Sosiaalinen elämä ilman viljaa ja leipomotuotteita ei ole ollut ihan helppoa. Aluksi erityisesti kahvikutsuilla oli vaikeaa, kun tarjoilu koostui yleensä täysin minulle soveltumattomista tuotteista. Vaati suurta rohkeutta puolustaa itseään ja "vatsaansa", sekä kieltäytyä kohteliaasti herkuista. Nykyään onneksi lähin ystäväpiirini "hyväksyy" minut ja itsekin ovat ajoittain VHH ruokavaliota noudattavia. Olemme alkaneet haaveilemaan kahvilasta tai konditoriasta, mistä saisi ostaa VHH-herkkuja. Kyllä sekin päivä vielä tulee :)
Tarina nro 2: Eli olen aikaisemmassa elämässä aina kärsinyt epämääräisistä vatsaoireista, jotka eivät kuitenkaan olleet niin pahoja että olisin tutkimuksiin hakeutunut. Ajattelin vain, että niitä on aina ollut ja tulee aina olemaan ja että sellaista se elämä nyt vain on. Vatsa siis ajoittain turposi, möyrysi, kipuili, sekä vuorotellen oli löysällä tai kärsin viikonkin kestävästä ummetuksesta yms. eikä mitään yksittäistä aiheuttajaa tuntunut olevan. Oletin maidosta tulevan laksatiivisia vaikutuksia, mutta koska maidon juomatta jättäminen ei muuttanut tilannetta, ostin usein laktoosittomia tuotteita. Mutta sitten taas toisaalta, oireita tuli siitäkin huolimatta joten joskus käytin hylaa ja ihan normaaleja maitotuotteita.
Helmikuussa tutustuin vhh-ruokavalioon laihdutustarkoituksessa ja jätin leivän (sekä viljatuotteet) kokonaan pois. Samalla tietysti väheni muutenkin hiilihydraatit n. 30g:n päivässä. Kiloja on tähän mennessä (kesäkuu) lähtenyt 6 ja painoindeksi on nyt 25 eli normaali. Olo on ollut aivan loistava eikä ole tarvinnut _kertaakaan_ tuntea nälkää, mitä aiemmilla laihdutusyrityksillä. Mutta ennenkaikkea, nuo epämääräiset vatsaoireet ovat kadonneet!! Ja ne lähti tasan sinä päivänä kun viljat jäi pois, eli joku yhteys täytyy olla. Vatsa ei tosiaan enää turvota, möyryä, kipuile, eikä kerrytä ilmaa, "isommalla hädällä" tarvitsee käydä suht säännöllisesti parin päivän välein (mikä on siis suuuuri muutos entiseen). Ja kaikki "elintärkeät"kuidut mitä tulee, on kasviksista. Niin, ja ilokseni huomasin, että mikään tavallinen maitotuote ei oireita aiheuta, eli maitoakin voi nykyään juoda surutta!
En ole koskaan käynyt keliakia-testeissä, joten en tiedä olisiko jotain taipumusta siihen suuntaan. Suvussa sitä ei ole aiemmin ilmennyt. Mutta nyt kun tiedän mikä oireet aiheuttaa, voin olla varma, että viljoihin ei tee mieli enää koskea!
Tarina nro 3: Jätin heinäkuussa 2010 kaiken viljan pois ruokavaliostani. Noin viikon sisällä 13 vuotta vaivannut acne rosacea hävisi kasvoistani. Otin sittemmin täysjyvärukiin ja kauran takaisin, ne toimivat, myöskään ohra ei aiheuta ihottumaa. Vehnää olen sen jälkeen kokeillut testausmielessä neljä kertaa, ja joka kerta ihottuma ja kutina palaa tunnin parin sisällä. Keliakiaa ei ole, eikä muita terveysongelmia, ja vehnäallergiakoe oli syksyllä negatiivinen. Silti vehnä on minulle myrkkyä - aiheuttaa tulehdusta.
Nyt kun on melkein vuosi kulunut olen havainnut myös muita muutoksia vehnättömänä: nenäverenvuotoja ei ole ollut yhtään, vaikka niitä on varsinkin talvisin aina ollut. Nyt ei tippaakaan, kylmästä talvesta huolimatta. Eli limakalvoille on tapahtunut jotain. Toinen muutos: aftoja suussa ei ole myöskään vuoteen ollut, runsaasta stressistä ja kiireellisestä elämästä huolimatta (niitä on aikaisemmin tullut aina stressistä).
Tarina nro 4: Tässä olisi minun kertomukseni. Olen elänyt ilman leipää vasta n.4kk, mutta haluan silti kirjoittaa tämän, koska aiemmin käytännössä elin leivällä, joten selviä muutoksia on jo nyt havaittavissa.
Entisessä ruokavaliossani, söin joka aamu palan ruisleipää ja lasin vettä. Söin nimenomaan ruisleipää, koska luulin sen olevan terveystuote ja terveellistä. En laittanut mitään leivän päälle, koska luulin erilaisten leivänpäällisten aiheuttavan minulle huonon olon. Joka aamu välittömästi aamiaisen jälkeen, minulle tuli huono olo, maha kipeäksi, joskus turvotusta ja välillä maha meni jopa aivan sekaisin. Tunnin kuluttua aamiaisesta oli aivan kamala nälkä ja pyörrytti ja heikotti.
Nykyään syön aamulla kaksi kananmunaa ja ne pitävät nälän poissa triplasti sen ajan kuin ruisleipä, eikä nälän tullessa tule todella huono ja heikko olo, kuten ruisleivän jälkeen.
Lounasaikaan söin yleensä vihanneksia, hedelmiä, palan ruisleipää ja joskus jugurtin. Sen jälkeen olo ei ollut niin huono kuin aamulla. Nykyään syön muuten saman lounaan, paitsi leivän olen tietenkin jättänyt pois ja välillä jugurtin, koska en pidä prosessoidusta ruuasta. Silti nälkä pysyy poissa saman ajan.
Iltapäivällä söin muutaman palan ruis- tai jotain muuta leipää vihannesten kanssa, ennen kuin lähdin ulos. Usein maha turposi tai meni sekaisin, mikä hankaloitti ulkoilua. Reilun tunnin kuluttua oli niin kova nälkä ja heikko olo, että oli pakko saada nopeasti syötävää. Nykyään syön iltapäivällä lähinnä vihanneksia, pähkinöitä ja juustoa. Maistuu paremmalle ja nälkä pysyy poissa iltaan asti.
Illalla söin lämpimän aterian, mikä useimmiten oli täysjyväpastaa, lämpimiä voileipiä, itsetehtyä pitsaa tai jotain muuta viljamössöä. Ei varmaan tule yllätyksenä, että olo oli kuin olisin nielaissut ilmapallon. Maha aivan turvoksissa, täynnä ilmaa ja kipeä. Siitä sitten nukkumaan ja seuraavana aamunakin saattoi vielä olla maha jumissa ja usein myös sekaisin.
Tämän vuoden alussa päätin, ettei näin voi jatkua. Alku oli hankala, koska minun piti käytännössä kehittää itselleni täysin uusi ruokavalio, koska pääraaka-aineeni, viljat, eivät olleet enää vaihtoehto.
Nyt neljän kuukauden viljattoman ajan jälkeen:
-en ole koskaan aamuisin huonovointinen
-minua ei pyörrytä/huimaa/heikota
-olen energisempi
-en ole nälkäinen kuin silloin, kun edellisestä ruokailusta on selvästi liian pitkä aika eli ainakin viisi tuntia
-verensokerini on pysynyt tasaisena, mikä on hienoa, koska minulla oli aiemmin selvästi ongelmia sen heittelehtimisen kanssa
-tyypilliset kevääseen liittyvät allergiaoireet ovat selvästi vähentyneet. Söin kevään aikana vain yhden antihistamiinin allergiaoireisiin, kun viime vuonna meni monta levyä kyseisiä tabuja
-palelu on huomattavasti vähentynyt. Olen koko elämäni palellut epänormaalin paljon niin talvella kuin kesälläkin, ja se on hankaloittanut elämääni. On ihanaa kun voi kesällä istua ulkona ilman takkia ja kaulahuivia eikä tarvitse huulet sinisenä selitellä, että ei mulla mikään ole, kunhan palelen vaan =)
-paino on pysynyt samassa lukemassa, mutta se johtuu siitä, että olen alipainon rajoilla oleva normaalipainoinen
Tarina nro 5: Mutta asiaan, olen ollut viime vuoden helmikuusta syömättä viljaleipiä, joita pistelin aikaisemmin "kaksin käsin". Aloin silloin tutustumaan Antti.H:n VHH juttuihin ja Dojolaiseen meininkiin. Paino oli muutoksen alkaessa 177,7kg, alimmillaan se on ollut 87,7kg ja nyt kesäaikana kun tulee vähän lepsuiltua ~92-94 kg. Viime kesänä pyöräilin ~300km ja tänä kesänä pyrkimys ainakin samaan. En ole hiilareita kaivannut kuntoiluhommien piristeeksikään. Leipää teemme mantelijauhosta ja sekaan heitellään milloin manteleita, aurinkokuivattua tomaattia ym. Siirryin silloin heti alkuun normaalivoihin ja öljynä käytetään oliiviölyä. Sain tänään jokavuotuisen normi labrakokeen tulokset tässä muutama otos, sain puhuttua mukaan D-vit testin :)
D-25=122
Gluk=5.6
Kol=5.2
hdl=2.83
LDL=2.5
Trigly=.37
Tohtori sanoi että ok tuloksia johon sanoin että ilmeisesti pekoni, voissa paistettu munakas ja Halloumi juusto aamupalana pitää arvot kurissa.
Eli summa summarum pidän näppini ja varsinkin vatsani edelleen erossa leiväst, perunasta ym. turhasta moskasta.
{piip} sanoi: Nämä tarinat ovat erittäin mielenkiintoisia! Leipä ei ole se autuaaksi tekevä, joten rohkeasti vaan huonot hiilarit pois ruokavaliosta.
{piip} sanoi: Hyviä kirjoituksia. Tärkeää duunia jälleen tämä(kin).
Äsken tuli tämä tarina (6.): Olen 44v. nainen. Lopetin gluteeniviljojen käytön viime marraskuussa ja vuosia kestäneet vatsavaivat, kivut, ruikuli/ummetus-vuorottelu, pieni lämpöily, turvotus jne loppuivat. Kun pari kertaa olen vahingossa syönyt viljapitoista ruokaa, maha on kipeytynyt aina noin 10-12 tunnin viiveellä ja silloin se ikään kuin "tulehtuu" vajaaksi viikoksi. Pari vuotta sitten, lähestulkoon invalidisoivien vaivojen takia pötsini & sisäelimeni jopa ultrattiin, kuvattiin, tähystettiin joka päästä: mitään ei löytynyt. Verestä tehtiin pari "keliakiakoetta", mitään ei löytynyt. Koepaloja ei tosin otettu tähystyksen yhteydessä silloisen asuinmaani typerän käytännön takia. Muuta syyllistä kuin viljat en keksi, enkä niihin aio enää kajota. Suvussa keliakiaa ja erityisesti reumaa. Mahaani alkaa koskea jo pelkkä ajatus ruisleivästä - tulee se tunne, kuin vatsassa olisi sahanteriä. Katson surulla sukulaisiani, jotka puputtavat leipää ja ovat lihavia, osa heistä kärsii myös huomattavista kroonisista vatsavaivoista mutta ei jaksa tehdä asialle mitään. En halua tulla lihavaksi, diabeettiseksi, sydänvikaiseksi statiinien syöjäksi.
Sosiaalisissa tilanteissa tarjolla on yleensä pelkkiä viljapitoisia herkkuja, mutta kukaan ei ole huomannut, etten ole ottanut pöydästä muuta kuin juotavaa. Nyt laihdutan Dukanin dieetillä ja voin hyvin.
Ruokavaliomme vuonna 1941.
Mitä havaintoja teette valistusfilmistä 70 vuoden takaa?
Ruokavaliomme 1941 | Elävä arkisto | yle.fi
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=1055&a=10371
Aho & Soldanin hyvin havainnollistettu valistusfilmi pureutuu tärkeään aiheeseen, joka monelle edusti "enemmän uskon kuin tiedon asioita". Mitä meidän olisi syötävä?
Kommentit:
Christer Sundqvist: Missä margariini? Ei kuorittua maitoa lapsille! Maito ja kananmunat ovat täydellisimpiä ravintolähteitämme. Myöskään veden viljaa ei ole syytä unohtaa. Kalanmaksaöljy lapsille. Kansanedustaja oli lihava, muut hoikkia.
{piip}: Ihana tuote: kesävoi!
{piip}: Täydestä menisi vieläkin tämä valistus. Tässä huomasi, kuinka paljon on turhia elintarvikkeita markkinoilla. Kalanmaksa öljyä kyllä käytän vieläkin ja muutenkin d-vitamiinin tarpeesta aikuisella ei pidetty tarpeellisena...
{piip}: Missä vaiheessa kalanmaksaöljyn päivittäinen syöminen jäi pois? Pahan makuinen muisto lapsuudesta!
{piip}: Ihanasti sanottu tuo "veden viljaa"! "kesävoi"
{piip}: Hyvä filmi! Tuoreita ruokia, ei ollut eineksiä näytillä. Kesävoissa on varmasti ollut erikoisen hyvä maku.
{piip}: Kesävoi on siis ilmeisesti sellaista, joka valmistetaan ulkona laiduntavan lehmän täysmaidosta? Eivätkö suomalaiset lehmät nykyisin kökötä koko ajan kesät ja talvet karsinoissaan ja syövät kuivatettua rehua? Joku varmaan tietää paremmin.
{piip}: Useimmat laiduntavat lehmiä ulkona kesällä, eikö se säästä työtäkin? Lisäksi säilörehua syödään talvellakin osana ruokintaa.
{piip}: Kesävoita tehtiin tietenkin kesällä, laiduntamisesta johtuen, väri ja maku olivat aivan erilaiset. Kesävoi oli keltaisempaa ja maistui "laitumelle". Viiliäkin sai vain kesällä! Kyllä nykypäivänäkin lehmät laiduntavat ulkosalla, parsinavetoista on hyvä päästä kesäksi ulos. Pihattonavetassa se on mahdollista kesät talvet. Säilörehua syötetään nimenomaan talvella, kun ei tuoreruohoa ole saatavilla.
{piip}: Lohdullista kuultavaa.
{piip}: Voi kun saisi kesävoita... ;)) Toivottavasti joku kyytönmaidon tuottaja ottaa vinkistä vaarin.
{piip}: Mutta kaupan hyllylllä on vaan yhdenlaista voita, ei siitä tiedä, minkälaisesta maidosta se on valmistettu. Luomuvoi on tietysti luomusta, mutta se ei ole sama juttu.
{piip}: kaupan hyllyvoi on "tasalaatuista", eikä nykyään enää laidunkausi vaikuta samalla tavoin voin koostumukseen ja makuun kuten vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nykyisin muutenkin pyritään tasaiseen laatuun ympäri vuoden. Mikä on varsinainen harmi, kun sitä makua olisi enemmän näin kesällä! maito on ihan sitä samaa, mitä kyöräävät navetoista tankkiautoilla satoja kilometrejä. Siinä on sekaisin kymmenen lehmän navettojen maidot kymmenien lehmien navetoiden maitojen kanssa.
{piip}: ...mutta kalanmaksaöljy! Voi hyvät ihmiset, että se oli pahaa. PA-HAA.
{piip}: Se ON pahaa. Kaadan aina mahdollisimman syvälle kurkkuun O_O
{piip}: Kesävoin A- ja D-pitoisuus oli myös aivan toista luokkaa kuin pimeään vuodenaikaan valmistetun.. Entisaikaan voin ravintoarvo tajuttiin ja sitä arvostettiin oikeana ruokana, toista kuin nykyisin, kun kemistin koeputkissa kehittämä kevytlevite on korotettu terveyden ja hyvinvoinnin symboliksi.
{piip}: Edesmennyt kemisti-isäni muisti myös aina kehua valkoisia lbr-hiiriä hienoiksi yhteistyökumppaneiksi...
Facebookissa käydään taas jännittävää keskustelua! Liity jo mukaan : https://www.facebook.com/christer.sundqvist
14.6.2011
______________________
Tarinoita leivättömyydestä. Olen pyynnöstä saanut sähköpostiini puolisen tusinaa tarinaa leivättömästä elämästä. Pistän tähän alle muutamia tarinoita esimerkinomaisesti. Lähettäkää lisää! Luovutan tarinat dosentti Mikael Fogelholmille keskustelutuokion kera kun niitä on hieman enemmän koossa.
Kommentit:
Tarina nro 1: Minä elän ilman leipää ja olen elänyt ilman leipää jo yli 15 vuotta. Lapsena ja nuorena rakastin leipää. Alunperin leivättömyys lähti siitä liikkeelle, kun kärsin sitkeästä hiivataudista kehossani. Leivän poisjättämisen jälkeen yritin syödä ajoittain viljaa puuron muodossa ja käyttää gluteenittomia tuotteita. Joka puolelta lehdistä sai lukea, miten ihminen TARVITSEE viljaa ja kuituja. Vatsa vaikersi yleensä näidenkin ruokien yhteydessä. Kävin läpi pitkän tien ja testailin ravintoaineita, jotta pystyin ruokaviidakosta ja virallisten ruokavaliosuositusten keskeltä löytämään oman linjani. Koin, että voin paremmin täysin viljatonta elämää viettämällä. Podin aluksi huonoa omaatuntoa, kun en syönyt viljaa lainkaan, mutta vointini on nyt erinomainen, energiaa riittää ja nautin erityisesti tästä hyvästä sutjakkaasta olostani. Syön kasviksia, proteiinia eri muodoissaan ja nam rasvaa. Kaikki tietysti mahdollisimman puhtaina ja luomuina. Riisiä syön hyvin harvoin, kuitenkin silloin, jos kehoni vinkkaa, että siitä voisi olla sille jotain iloa :)
Sosiaalinen elämä ilman viljaa ja leipomotuotteita ei ole ollut ihan helppoa. Aluksi erityisesti kahvikutsuilla oli vaikeaa, kun tarjoilu koostui yleensä täysin minulle soveltumattomista tuotteista. Vaati suurta rohkeutta puolustaa itseään ja "vatsaansa", sekä kieltäytyä kohteliaasti herkuista. Nykyään onneksi lähin ystäväpiirini "hyväksyy" minut ja itsekin ovat ajoittain VHH ruokavaliota noudattavia. Olemme alkaneet haaveilemaan kahvilasta tai konditoriasta, mistä saisi ostaa VHH-herkkuja. Kyllä sekin päivä vielä tulee :)
Tarina nro 2: Eli olen aikaisemmassa elämässä aina kärsinyt epämääräisistä vatsaoireista, jotka eivät kuitenkaan olleet niin pahoja että olisin tutkimuksiin hakeutunut. Ajattelin vain, että niitä on aina ollut ja tulee aina olemaan ja että sellaista se elämä nyt vain on. Vatsa siis ajoittain turposi, möyrysi, kipuili, sekä vuorotellen oli löysällä tai kärsin viikonkin kestävästä ummetuksesta yms. eikä mitään yksittäistä aiheuttajaa tuntunut olevan. Oletin maidosta tulevan laksatiivisia vaikutuksia, mutta koska maidon juomatta jättäminen ei muuttanut tilannetta, ostin usein laktoosittomia tuotteita. Mutta sitten taas toisaalta, oireita tuli siitäkin huolimatta joten joskus käytin hylaa ja ihan normaaleja maitotuotteita.
Helmikuussa tutustuin vhh-ruokavalioon laihdutustarkoituksessa ja jätin leivän (sekä viljatuotteet) kokonaan pois. Samalla tietysti väheni muutenkin hiilihydraatit n. 30g:n päivässä. Kiloja on tähän mennessä (kesäkuu) lähtenyt 6 ja painoindeksi on nyt 25 eli normaali. Olo on ollut aivan loistava eikä ole tarvinnut _kertaakaan_ tuntea nälkää, mitä aiemmilla laihdutusyrityksillä. Mutta ennenkaikkea, nuo epämääräiset vatsaoireet ovat kadonneet!! Ja ne lähti tasan sinä päivänä kun viljat jäi pois, eli joku yhteys täytyy olla. Vatsa ei tosiaan enää turvota, möyryä, kipuile, eikä kerrytä ilmaa, "isommalla hädällä" tarvitsee käydä suht säännöllisesti parin päivän välein (mikä on siis suuuuri muutos entiseen). Ja kaikki "elintärkeät"kuidut mitä tulee, on kasviksista. Niin, ja ilokseni huomasin, että mikään tavallinen maitotuote ei oireita aiheuta, eli maitoakin voi nykyään juoda surutta!
En ole koskaan käynyt keliakia-testeissä, joten en tiedä olisiko jotain taipumusta siihen suuntaan. Suvussa sitä ei ole aiemmin ilmennyt. Mutta nyt kun tiedän mikä oireet aiheuttaa, voin olla varma, että viljoihin ei tee mieli enää koskea!
Tarina nro 3: Jätin heinäkuussa 2010 kaiken viljan pois ruokavaliostani. Noin viikon sisällä 13 vuotta vaivannut acne rosacea hävisi kasvoistani. Otin sittemmin täysjyvärukiin ja kauran takaisin, ne toimivat, myöskään ohra ei aiheuta ihottumaa. Vehnää olen sen jälkeen kokeillut testausmielessä neljä kertaa, ja joka kerta ihottuma ja kutina palaa tunnin parin sisällä. Keliakiaa ei ole, eikä muita terveysongelmia, ja vehnäallergiakoe oli syksyllä negatiivinen. Silti vehnä on minulle myrkkyä - aiheuttaa tulehdusta.
Nyt kun on melkein vuosi kulunut olen havainnut myös muita muutoksia vehnättömänä: nenäverenvuotoja ei ole ollut yhtään, vaikka niitä on varsinkin talvisin aina ollut. Nyt ei tippaakaan, kylmästä talvesta huolimatta. Eli limakalvoille on tapahtunut jotain. Toinen muutos: aftoja suussa ei ole myöskään vuoteen ollut, runsaasta stressistä ja kiireellisestä elämästä huolimatta (niitä on aikaisemmin tullut aina stressistä).
Tarina nro 4: Tässä olisi minun kertomukseni. Olen elänyt ilman leipää vasta n.4kk, mutta haluan silti kirjoittaa tämän, koska aiemmin käytännössä elin leivällä, joten selviä muutoksia on jo nyt havaittavissa.
Entisessä ruokavaliossani, söin joka aamu palan ruisleipää ja lasin vettä. Söin nimenomaan ruisleipää, koska luulin sen olevan terveystuote ja terveellistä. En laittanut mitään leivän päälle, koska luulin erilaisten leivänpäällisten aiheuttavan minulle huonon olon. Joka aamu välittömästi aamiaisen jälkeen, minulle tuli huono olo, maha kipeäksi, joskus turvotusta ja välillä maha meni jopa aivan sekaisin. Tunnin kuluttua aamiaisesta oli aivan kamala nälkä ja pyörrytti ja heikotti.
Nykyään syön aamulla kaksi kananmunaa ja ne pitävät nälän poissa triplasti sen ajan kuin ruisleipä, eikä nälän tullessa tule todella huono ja heikko olo, kuten ruisleivän jälkeen.
Lounasaikaan söin yleensä vihanneksia, hedelmiä, palan ruisleipää ja joskus jugurtin. Sen jälkeen olo ei ollut niin huono kuin aamulla. Nykyään syön muuten saman lounaan, paitsi leivän olen tietenkin jättänyt pois ja välillä jugurtin, koska en pidä prosessoidusta ruuasta. Silti nälkä pysyy poissa saman ajan.
Iltapäivällä söin muutaman palan ruis- tai jotain muuta leipää vihannesten kanssa, ennen kuin lähdin ulos. Usein maha turposi tai meni sekaisin, mikä hankaloitti ulkoilua. Reilun tunnin kuluttua oli niin kova nälkä ja heikko olo, että oli pakko saada nopeasti syötävää. Nykyään syön iltapäivällä lähinnä vihanneksia, pähkinöitä ja juustoa. Maistuu paremmalle ja nälkä pysyy poissa iltaan asti.
Illalla söin lämpimän aterian, mikä useimmiten oli täysjyväpastaa, lämpimiä voileipiä, itsetehtyä pitsaa tai jotain muuta viljamössöä. Ei varmaan tule yllätyksenä, että olo oli kuin olisin nielaissut ilmapallon. Maha aivan turvoksissa, täynnä ilmaa ja kipeä. Siitä sitten nukkumaan ja seuraavana aamunakin saattoi vielä olla maha jumissa ja usein myös sekaisin.
Tämän vuoden alussa päätin, ettei näin voi jatkua. Alku oli hankala, koska minun piti käytännössä kehittää itselleni täysin uusi ruokavalio, koska pääraaka-aineeni, viljat, eivät olleet enää vaihtoehto.
Nyt neljän kuukauden viljattoman ajan jälkeen:
-en ole koskaan aamuisin huonovointinen
-minua ei pyörrytä/huimaa/heikota
-olen energisempi
-en ole nälkäinen kuin silloin, kun edellisestä ruokailusta on selvästi liian pitkä aika eli ainakin viisi tuntia
-verensokerini on pysynyt tasaisena, mikä on hienoa, koska minulla oli aiemmin selvästi ongelmia sen heittelehtimisen kanssa
-tyypilliset kevääseen liittyvät allergiaoireet ovat selvästi vähentyneet. Söin kevään aikana vain yhden antihistamiinin allergiaoireisiin, kun viime vuonna meni monta levyä kyseisiä tabuja
-palelu on huomattavasti vähentynyt. Olen koko elämäni palellut epänormaalin paljon niin talvella kuin kesälläkin, ja se on hankaloittanut elämääni. On ihanaa kun voi kesällä istua ulkona ilman takkia ja kaulahuivia eikä tarvitse huulet sinisenä selitellä, että ei mulla mikään ole, kunhan palelen vaan =)
-paino on pysynyt samassa lukemassa, mutta se johtuu siitä, että olen alipainon rajoilla oleva normaalipainoinen
Tarina nro 5: Mutta asiaan, olen ollut viime vuoden helmikuusta syömättä viljaleipiä, joita pistelin aikaisemmin "kaksin käsin". Aloin silloin tutustumaan Antti.H:n VHH juttuihin ja Dojolaiseen meininkiin. Paino oli muutoksen alkaessa 177,7kg, alimmillaan se on ollut 87,7kg ja nyt kesäaikana kun tulee vähän lepsuiltua ~92-94 kg. Viime kesänä pyöräilin ~300km ja tänä kesänä pyrkimys ainakin samaan. En ole hiilareita kaivannut kuntoiluhommien piristeeksikään. Leipää teemme mantelijauhosta ja sekaan heitellään milloin manteleita, aurinkokuivattua tomaattia ym. Siirryin silloin heti alkuun normaalivoihin ja öljynä käytetään oliiviölyä. Sain tänään jokavuotuisen normi labrakokeen tulokset tässä muutama otos, sain puhuttua mukaan D-vit testin :)
D-25=122
Gluk=5.6
Kol=5.2
hdl=2.83
LDL=2.5
Trigly=.37
Tohtori sanoi että ok tuloksia johon sanoin että ilmeisesti pekoni, voissa paistettu munakas ja Halloumi juusto aamupalana pitää arvot kurissa.
Eli summa summarum pidän näppini ja varsinkin vatsani edelleen erossa leiväst, perunasta ym. turhasta moskasta.
{piip} sanoi: Nämä tarinat ovat erittäin mielenkiintoisia! Leipä ei ole se autuaaksi tekevä, joten rohkeasti vaan huonot hiilarit pois ruokavaliosta.
{piip} sanoi: Hyviä kirjoituksia. Tärkeää duunia jälleen tämä(kin).
Äsken tuli tämä tarina (6.): Olen 44v. nainen. Lopetin gluteeniviljojen käytön viime marraskuussa ja vuosia kestäneet vatsavaivat, kivut, ruikuli/ummetus-vuorottelu, pieni lämpöily, turvotus jne loppuivat. Kun pari kertaa olen vahingossa syönyt viljapitoista ruokaa, maha on kipeytynyt aina noin 10-12 tunnin viiveellä ja silloin se ikään kuin "tulehtuu" vajaaksi viikoksi. Pari vuotta sitten, lähestulkoon invalidisoivien vaivojen takia pötsini & sisäelimeni jopa ultrattiin, kuvattiin, tähystettiin joka päästä: mitään ei löytynyt. Verestä tehtiin pari "keliakiakoetta", mitään ei löytynyt. Koepaloja ei tosin otettu tähystyksen yhteydessä silloisen asuinmaani typerän käytännön takia. Muuta syyllistä kuin viljat en keksi, enkä niihin aio enää kajota. Suvussa keliakiaa ja erityisesti reumaa. Mahaani alkaa koskea jo pelkkä ajatus ruisleivästä - tulee se tunne, kuin vatsassa olisi sahanteriä. Katson surulla sukulaisiani, jotka puputtavat leipää ja ovat lihavia, osa heistä kärsii myös huomattavista kroonisista vatsavaivoista mutta ei jaksa tehdä asialle mitään. En halua tulla lihavaksi, diabeettiseksi, sydänvikaiseksi statiinien syöjäksi.
Sosiaalisissa tilanteissa tarjolla on yleensä pelkkiä viljapitoisia herkkuja, mutta kukaan ei ole huomannut, etten ole ottanut pöydästä muuta kuin juotavaa. Nyt laihdutan Dukanin dieetillä ja voin hyvin.
Ruokavaliomme vuonna 1941.
Mitä havaintoja teette valistusfilmistä 70 vuoden takaa?
Ruokavaliomme 1941 | Elävä arkisto | yle.fi
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=1055&a=10371
Aho & Soldanin hyvin havainnollistettu valistusfilmi pureutuu tärkeään aiheeseen, joka monelle edusti "enemmän uskon kuin tiedon asioita". Mitä meidän olisi syötävä?
Kommentit:
Christer Sundqvist: Missä margariini? Ei kuorittua maitoa lapsille! Maito ja kananmunat ovat täydellisimpiä ravintolähteitämme. Myöskään veden viljaa ei ole syytä unohtaa. Kalanmaksaöljy lapsille. Kansanedustaja oli lihava, muut hoikkia.
{piip}: Ihana tuote: kesävoi!
{piip}: Täydestä menisi vieläkin tämä valistus. Tässä huomasi, kuinka paljon on turhia elintarvikkeita markkinoilla. Kalanmaksa öljyä kyllä käytän vieläkin ja muutenkin d-vitamiinin tarpeesta aikuisella ei pidetty tarpeellisena...
{piip}: Missä vaiheessa kalanmaksaöljyn päivittäinen syöminen jäi pois? Pahan makuinen muisto lapsuudesta!
{piip}: Ihanasti sanottu tuo "veden viljaa"! "kesävoi"
{piip}: Hyvä filmi! Tuoreita ruokia, ei ollut eineksiä näytillä. Kesävoissa on varmasti ollut erikoisen hyvä maku.
{piip}: Kesävoi on siis ilmeisesti sellaista, joka valmistetaan ulkona laiduntavan lehmän täysmaidosta? Eivätkö suomalaiset lehmät nykyisin kökötä koko ajan kesät ja talvet karsinoissaan ja syövät kuivatettua rehua? Joku varmaan tietää paremmin.
{piip}: Useimmat laiduntavat lehmiä ulkona kesällä, eikö se säästä työtäkin? Lisäksi säilörehua syödään talvellakin osana ruokintaa.
{piip}: Kesävoita tehtiin tietenkin kesällä, laiduntamisesta johtuen, väri ja maku olivat aivan erilaiset. Kesävoi oli keltaisempaa ja maistui "laitumelle". Viiliäkin sai vain kesällä! Kyllä nykypäivänäkin lehmät laiduntavat ulkosalla, parsinavetoista on hyvä päästä kesäksi ulos. Pihattonavetassa se on mahdollista kesät talvet. Säilörehua syötetään nimenomaan talvella, kun ei tuoreruohoa ole saatavilla.
{piip}: Lohdullista kuultavaa.
{piip}: Voi kun saisi kesävoita... ;)) Toivottavasti joku kyytönmaidon tuottaja ottaa vinkistä vaarin.
{piip}: Mutta kaupan hyllylllä on vaan yhdenlaista voita, ei siitä tiedä, minkälaisesta maidosta se on valmistettu. Luomuvoi on tietysti luomusta, mutta se ei ole sama juttu.
{piip}: kaupan hyllyvoi on "tasalaatuista", eikä nykyään enää laidunkausi vaikuta samalla tavoin voin koostumukseen ja makuun kuten vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nykyisin muutenkin pyritään tasaiseen laatuun ympäri vuoden. Mikä on varsinainen harmi, kun sitä makua olisi enemmän näin kesällä! maito on ihan sitä samaa, mitä kyöräävät navetoista tankkiautoilla satoja kilometrejä. Siinä on sekaisin kymmenen lehmän navettojen maidot kymmenien lehmien navetoiden maitojen kanssa.
{piip}: ...mutta kalanmaksaöljy! Voi hyvät ihmiset, että se oli pahaa. PA-HAA.
{piip}: Se ON pahaa. Kaadan aina mahdollisimman syvälle kurkkuun O_O
{piip}: Kesävoin A- ja D-pitoisuus oli myös aivan toista luokkaa kuin pimeään vuodenaikaan valmistetun.. Entisaikaan voin ravintoarvo tajuttiin ja sitä arvostettiin oikeana ruokana, toista kuin nykyisin, kun kemistin koeputkissa kehittämä kevytlevite on korotettu terveyden ja hyvinvoinnin symboliksi.
{piip}: Edesmennyt kemisti-isäni muisti myös aina kehua valkoisia lbr-hiiriä hienoiksi yhteistyökumppaneiksi...
Ajankohtaista Facebook keskustelua, osa 2
perjantaina, kesäkuuta 10, 2011
Kolesterolimafialle terveisiä!
*
Kolesterolia alentavien lääkkeiden (statiinien) suhteen on Suomessa käyty aika erikoisia näytelmiä uudessa sosiaalisessa mediassa (blogit, Facebook yms.) ja vanhassa perinteisessä mediassa (TV, lehdet, kirjat).
Professori Timo Strandberg esiintyi 18.6.2010 vieraskirjoittajana terveysblogissani. Siitä hänelle suuri kiitos vaivannäöstä. Valitettavasti professori Strandberg vetäytyi keskustelusta. Hän jättäytyi pois keskustelusta kohdatessaan epämieluisia haasteita hyvinkin kriittisten kommenttien edessä. En luopunut toivosta saada häneltä kommentteja lukuisiin hyviin kysymyksiin koskien mm. statiinien sivuvaikutuksia. Hän lupasi useita kertoja minulle lähetetyissä sähköpostiviesteissä palata asiaan mahdollisimman pian. Minun lisäkseni häntä lähestyi sähköpostein moni muukin kolesterolilääkkeiden haitoista kiinnostunut kansalainen (kiitos kun lähetitte minulle tietoja tästä!).
Minun kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa! Professori Strandbergilta ei saatu mitään vastauksia professori Kari Salmisen esittämiin kysymyksiin. Sähköpostissaan minulle professori Strandberg sanoo, että Salmisen kysymyksiin löytyy vastaus hänen kirjastaan "Totuus Kolesterolista", jonka ystävällisesti sain luettavakseni. Kyseessä on kevyellä kädellä kirjoitettu kolesterolilääkkeiden ylistystarina. Vastauksia Salmisen kysymyksiin ei löydy.
Kertauksen vuoksi tässä vielä nämä professori Kari Salmisen esittämät kysymykset avoimen kirjeen muodossa professori Timo Strandbergille:
Professori Strandbergin vieraskirjoitus terveysblogissani innoitti kansalaisia ja terveysalan ammattilaisia ottamaan yhteyttä minuun hyvinkin vilkkaasti (kiitos tästä!). Sain mm. vastaanottaa aivan erinomaisen kiinnostavan vieraskirjoituksen diplomi-insinööri Leino Utriaiselta (kiitos!). Kirjoituksessaa Utriainen otti esille käyttämänsä statiinilääkkeen vakavat terveyshaitat ja kirjoitus johti vilkkaaseen keskusteluun terveysblogissani ja muussa mediassa.
Yhteydenotot ovat jatkuneet pitkin kevättä 2011. Julkaisen nyt ajankohtaisen koosteen näistä yhteydenotoista. Olkaa edelleenkin yhteydessä minuun ja terveysviranomaisiin. Olemme mieluusti edistämässä monipuolisempaa ja kaikkia näkökohtia kolsterolikysymyksessä esille ottavaa viestintää Suomessa.
Suojatakseni sähköpostilla minuun yhteyttä ottaneiden yksityisyyttä, olen merkinnyt kirjoituksessa mainitut yksityishenkilöiden nimet {piip} -merkinnällä ja tehnyt muutamia kommentteja itsekin (CS kommentoi).
Sähköpostiliikennettä Christer Sundqvistille:
-----------------------------------
Olkoon tämä ”testamenttini” aiheesta julkisuudessa. Aiheella kun ei ole mitään tekemistä työni kanssa, vaan se on ollut minulle ainoastaan aikaavievä ”vapaa-ajan harrastus”. Jos joku kaipaa tarkempia perusteluja väitteilleni ottakoon yhteyttä (CS kommentoi: voin pyynnöstä välittää kommenttinne tälle kirjoittajalle).
Ensinnäkin oikein paljon kiitoksia {piip} ja aiemmin {piip} kirjoituksistanne. Tällaisia kentältä tulleita todellisia kokemuksia pitäisi pyrkiä tuomaan huomattavasti enemmän julkisuuteen. Kirjoituksenne tukevat täysin omia havaintojani. Erilaisten terveyshaittojen yleisyyttä statiinien käyttäjillä pitäisikin nyt ruveta pikaisesti tutkimaan yhteiskunnan rahoituksella ilman lääketeollisuuden tukea, ja sellaisten henkilöiden toimesta, joilla ei ole minkäänlaisia kytköksiä lääketeollisuuteen.
Tässä yhteydessä haluan tuoda esille, miksi itse aikanaan lähdin tässä asiassa julkisuuteen. Havahduin aiheeseen nähtyäni Ylen ”Silminnäkijä”-sarjan ohjelman ”Turha kolesterolisota”, ja luettuani perään Uffe Ravnskovin kirjan ”Kolesterolimyytti”. Molemmissa todettiin yksiselitteisesti ja perustellusti, että kolesterolilääkkeet ovat käytännössä hyödyttömiä. Ravnskov toi lisäksi esille statiinien aiheuttamat moninaiset terveyshaitat. Tuttavapiirissäni oli 19 statiinien käyttäjää, joista muutama ihan lähipiirissä. Lähipiiriläisilläni tuntui olevan juuri niitä terveyshaittoja, joita Ravnskov toi kirjassaan esille. Rupesin sitten kyselemään asiasta tarkemmin noilta muilta tuttavapiiriini kuuluvilta statiinien käyttäjiltä, joista ihan jokainen tuntui kärsivän Ravnskovin kuvaamista haitoista. Yleisimmät haitat olivat erilaiset lihasvaivat, alaraajojen ongelmat ja muistihäiriöt.
Ravnskov perusti väitteensä selkeisiin tieteellisiin faktoihin. Hän toi erinomaisesti esille paitsi omia väitteitään tukevan kirjallisuuden, myös vastakkaista näkemystä puoltavan kirjallisuuden, sekä selkeät tieteelliset perustelut sille, mikä siinä on vikana. Aloin järjestelmällisesti penkomaan Ravnskovin väitteiden taustalla olevia julkaisuja, ja havaitsin hyvin nopeasti (muutamista kirjassa esiintyvistä virheistä huolimatta) hänen olevan oikeassa. Mitä enemmän asiaan tutustuin sitä enemmän aloin ihmetellä, kuinka voi olla mahdollista, että asiantuntijat ympäri maailman tuntuvat olevan pihalla kuin lumiukot kolesteroliin liittyvistä tieteellisistä faktoista. Vallalla olevan teorian taustalla ei näkynyt olevan minkäänlaista tieteellistä näyttöä, vaan sen perusteet olivat monin paikoin suorastaan naurettavan lapselliset. Tuntui ettei kukaan asiantuntija voi siihen uskoa, jos on tosissaan perehtynyt alan kirjallisuuteen.
Otan yhden konkreettisen esimerkin lapsellisista perusteluista. Haastattelin useita lääkäreitä kysellen heiltä perusteluja sille, miksi kolesterolia kannattaa alentaa lääkkeillä. Yleisimpänä vastauksena tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Joillakin luonnonkansoilla on matalat kolesteroliarvot ja ei lainkaan sydäntauteja”. Tällä perusteella kuulemma voi päätellä, että matala kolesterolitaso on ”ihmisrodulle ominaista ja luontaista”. Tämä ilmeisesti lääketeollisuuden myyntimiehiltä opittu myyntivaltti on kirjattu myös hoitosuosituksiin. Missään ei kuitenkaan vaivauduta tuomaan esille sitä tosiseikkaa, että kyseisten luonnonkansojen keski-ikä on alle 30 vuotta, mikä selittää alhaisen sydäntautikuolleisuuden. Tämankaltainen olennaisten tosiasioiden pimittäminen on hyvin yleinen käytäntö, jonka avulla saadaan luotua harhaanjohtava illuusio kolesterolin alentamisen järkevyydestä.
Tähän voisikin nyt todeta kyynisesti, että siitä vain kaikki alentamaan kolesteroliarvojanne näiden luonnonkansojen tasolle, ja mielellään mahdollisimman nuorena, niin saadaan suomalaistenkin keski-ikä putoamaan alle 30 vuoden. Siitä olen asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä, että sydäntautikuolleisuus taatusti romahtaa. Tieteellisesti tämä luonnonkansa-argumentti on suunnilleen yhtä järkevä kuin että suosittelisi suomalaisia pukeutumaan ympärivuotisesti pelkkään lannevaatteeseen, koska niin tekevät päiväntasaajan seudulla asuvat luonnonkansatkin. Ja jos talvella meinaa tulla kylmä kannattaa lämmittää ulkoilman lämpötilaa lämmittämällä lämpömittaria kuumavesihanan alla, niin johan alkaa tarjeta. On nimittäin täsmälleen yhtä perusteltua ja järkevää kuin kolesterolin alentaminen sydäntautien ehkäisemiseksi. Nämä sinänsä hupaisat esimerkit eivät kovin paljoa naurata, sillä useat ”tieteelliset perustelut” kolesterolin alentamisen järkevyydestä ovat todellakin tätä tasoa!
Esitin sitten ajatukseni kolesterolilääkkeiden turhuudesta ja haitoista statiineja käyttäville tuttavilleni, joista osa lopettikin lääkityksen, minkä seurauksena heidän jokaisen haittansa joko lievenivät tai paranivat kokonaan. Muutaman heistä lääkärit vaativat kolesteroliarvojen noustessa heitä aloittamaan hoidon uudestaan toisella statiinilla, jolloin kaikkien heistä haitat taas pahenivat tai palasivat. Lopulta he luopuivat lääkkeistä kokonaan, jolloin haitat taas lievenivät tai paranivat. Mikään muu asia ei muuttunut lääkityksissä tai elämäntavoissa, joten oli itsestäänselvää, että vaivat johtuivat statiineista. Jos joka ikinen tuntemistani statiinien käyttäjistä kärsi elämänlaatuaan merkittävästi heikentävistä lääkityksen aiheuttamista terveyshaitoista, niin kenenkään on turha tulla väittämään, että nämä vaivat eivät olisi hyvin yleisiä. Ja jos tutkimustulokset muuta osoittavat, silloin niiden tutkimusasetelmia ja tuloksia on tarkoitushakuisesti ja räikeästi manipuloitu. Varsinkin kun terve järkikin sanoo, kolesterolin tärkeyden elimistölle tietäen, että kolesterolin alentamisesta täytyy seurata terveyshaittoja.
Osa tuttavistani, mukaan lukien pari lähipiiriläistä, ei kuitenkaan lääkärinsä kehotuksesta suostunut hoitoaan lopettamaan. Joillakin heistä haitat olivat todella vakavia, ja niiden seuraaminen oli todella rankkaa. Tässä jos missä toteutui kohdallani sanonta ”tieto lisää tuskaa”, ja minun oli yksinkertaisesti pakko yrittää tehdä asialle jotain. Yritin kirjoittaa aiheesta Lääkärilehteen katsauksen, jolle annoin nimeksi ”Totuus kolesterolista”. Kirjoituksen arvioineet asiantuntijat luonnollisesti lyttäsivät sen maan rakoon. Otsikko sentään sai jatkaa elämäänsä Prof. Timo Strandbergin ja Prof. Petri Kovasen vastikään julkaisemassa science fiction –romaanissa (mikä ihmeellinen yhteensattuma), jossa ”pimeälle puolelle siirtynyt paha kolesteroli terrorisoi ihmiskuntaa” vanhaan hyvään ”Tähtien sota” -tyyliin.
Kalevassa julkaistiin lauantaina 30.4. toimittaja Heli Väyrysen kirjoittama Strandbergin haastattelu, jossa Strandberg on huolissaan siitä, että ”kolesterolista on liikkeellä väärää tietoa”. Samasta asiasta olen minäkin hyvin huolestunut, ja tuon väärän tiedon levittämisestä ovat pääasiassa vastuussa Strandberg itse sekä hänen hoitosuosituksia laativat kollegansa. Väyrynen kirjoittaa haastattelussaan: ”Strandberg on seurannut kolesteroliskeptikkojen kritiikkiä tiedotusvälineissä surullisena. Kolesterolia pitkään tutkinut asiantuntija sekä nettitiedon ja omien kokemustensa varassa kommentoiva maallikko saavat mediassa yhtä suuren painoarvon.”
Kommentti on vähintäänkin erikoinen, sillä julkisuudessa kritiikkiä ovat esittäneet pääasiassa pitkän linjan tiedemiehet ja arvostetut professorit. Näen kommentin erityisesti hyökkäyksenä statiineista sairastunutta ja niiden käytön vähentämisen puolesta erinomaisen perustellusti Kalevan mielipidepalstalla (7.4.) kirjoittanutta Leino Utriaista kohtaan. Kommentti osoittaa Strandbergin täydellisen välinpitämättömyyden ja piittaamattomuuden niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat lääkityksen vuoksi sairastuneet. Samaa piittaamattomuutta osoittaa myös se, että Strandberg pyrkii kaikin keinoin vähättelemään ja suorastaan peittelemään tutkimuksia, jotka osoittavat statiinien aiheuttavan terveyshaittoja, vaikka hänen pitäisi hoitosuositusten laatijana olla niistä erittäin huolestunut ja huutaa huolensa julki kovaan ääneen.
Prof. Kari Salminen on ansiokkaasti ja perustellusti kritisoinut kolesteroliteoriaa jo suurin piirtein ennen kuin itse olin syntynytkään. Tuolloin asian ymmärtäminen oli paljon vaikeampaa kuin nykyään, koska tutkimustietoa oli paljon vähemmän. Nykyäänhän kolesteroliteorian kumoavaa tietoa tulee koko ajan lisää kiihtyvällä tahdilla, ja sitä on jo niin paljon, että asian pitäisi olla jokaiselle asiaan toden teolla perehtyneelle asiantuntijalle itsestään selvä. Salminen on esittänyt Strandbergille julkisuudessa aiemmin tässäkin viestiketjussa esiin tulleita kysymyksiä, joihin Strandbergilla ei ole kuulemma ”ollut aikaa” vastata. Kummallisesti Strandbergilla kuitenkin oli heti aikaa paneutua penkomaan julkaisua, jossa statiinien oli jollain ihmeen konstilla osoitettu ehkäisevän syöpää, ja lähettää se tälle foorumille vastauksena lähettämääni viestiin, jossa toin esille tuoreen julkaisun, jossa statiinien osoitettiin aiheuttavan eturauhassyöpää. Kysymys ei siis ole siitä, etteikö Strandbergilla ole aikaa.
Strandbergilta on ihan turha odottaa vastauksia noihin Salmisen kysymyksiin, koska hän pelkää, että niiden tarkempi penkominen tulee väistämättä osoittamaan, että hänen käsityksensä kolesterolin vaaroista ei pidä paikkaansa. Tämä on ollut Strandbergin kollegoineen yleinen tapa toimia jo pitkään. Kritiikkiin ei vastata suoraan, koska näyttö sen puolesta on kiistaton, ja heidän omaa kantaansa tukevaa tieteellistä näyttöä ei ole olemassa. Näin ollen heidän ainoaksi mahdollisuudekseen jää ”vaieta kritiikki kuoliaaksi” tai hokea hokemasta päästyään, kuinka ”useat sadat tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet heidän olevan oikeassa”. Ja silloin harvoin kun kritiikkiin vastataan siihen vastataan virheellisillä väitteillä sekä keksimällä kuinka näissä vastakkaisissa julkaisuissa olisi jotain mystisiä ”sekoittavia tekijöitä”, joiden vuoksi niiden tulokset ovat vääriä. Helppoa ja yksinkertaista, eikä tarvitse vaivata päätään niin monimutkaisilla asioilla kuin oikeilla tieteellisillä perusteluilla, varsinkaan kun niitä ei ole olemassa.
Strandberg on tehnyt kolesterolitutkimusta 30 vuotta ja tehnyt siitä aikanaan väitöskirjan. Tällä perusteella hän julistautuu suureksi kolesteroliasiantuntijaksi, vaikka hänen kolesterolitietämyksensä näyttää jämähtäneen ajalle jolloin hän teki väitöskirjaansa. Hän tuntuu olevan perillä ainoastaan sellaisista uudemmista tutkimuksista, jotka ovat edullisia lääkemyynnin edistämisen kannalta, ja vastakkaisista tutkimuksista hän ei näytä olevan edes tietoinen. Ristiriita julkisuudessa käytävässä kolesterolikeskustelussa syntyykin siitä, että kritiikkiä esittävät skeptikot perustavat kritiikkinsä tuoreeseen tutkimustietoon, ja ovat perillä myös niistä lukuisista tutkimuksista, joiden tulokset eivät ole lääkemyynnin edistämisen kannalta edullisia.
Strandbergin tavoin olen minäkin seurannut erittäin surullisena julkisuudessa käytävää kolesterolikeskustelua. On täysin käsittämätöntä, että hoitosuosituksia laativat henkilöt, joilla on merkittävät henkilökohtaiset taloudelliset kytkökset lääketeollisuuteen, ja joiden käsitys kolesterolista perustuu ikivanhoihin pakkomielteisiin päähänpinttymiin, joilla ei ole mitään tekemistä tieteellisten tosiasioiden kanssa. Kuitenkin he tuntuvat edelleen saavan julkisuudessa paikoin suuremman painoarvon kuin ne todelliset (skeptikko)asiantuntijat, joilla ei ole minkäänlaisia kytköksiä lääketeollisuuteen, ja jotka yrittävät epätoivoisesti tuoda julki totuuden. Hoitosuositusten laatijat eivät esim. tunnu ymmärtävän lainkaan Prof. Pentti Tuohimaan ja Prof. Matti Järvilehdon erinomaisen oivaltavaa ja perusteltua tuoretta teoriaa verisuonitukosten synnystä, vaikka se on saanut maailmalla hyvin positiivisen vastaanoton. Ongelma lienee siinä, että tuo teoria osaltaan romuttaa käsityksen kolesterolin vaarallisuudesta?
Hoitosuosituksia laativien asiantuntijoiden puolustukseksi voi sanoa, että he seuraavat hoitosuosituksissa samaa trendiä kuin asiantuntijat kaikkialla muualla maailmassakin. Kuinka sitten on mahdollista, että asiantuntijat ympäri maailman tuntuvat olevan pihalla kuin lumiukot kolesteroliaiheisesta tieteellisestä kirjallisuudesta? Tähän lienee kolme mahdollista syytä: 1) Heillä ei ole aikaa tutustua itse tarpeeksi hyvin alan kirjallisuuteen, vaan heidän asiantuntemuksensa perustuu pääasiassa lääketeollisuuden myyntimiehiltä saatuun ”koulutukseen”, jossa tuodaan ilmi ainoastaan lääkemyynnin edistämisen kannalta olennaiset tutkimukset, ja vastakkaiset tutkimukset jätetään huomiotta (tässä yhteydessä haluan korostaa, että lääketeollisuuden myyntimiehet tekevät työtään, ja valtaosa heistä toimii taatusti hyvässä uskossa annettujen ohjeiden mukaisesti); 2) He ymmärtävät totuuden, mutta eivät enemmistön paineen alla ja/tai taloudellisten kytköstensä vuoksi uskalla ryhtyä vastustamaan valtavirtaa; 3) He yrittävät tarkoitushakuisesti johtaa yhteiskuntaa harhaan, motiiveinaan lääketeollisuuden myynnin edistäminen ja henkilökohtainen vaurastuminen.
Valtaosa asiantuntijoista kuulunee kategoriaan 1), ja yhä useampi luultavasti kategoriaan 2). En olisi ollenkaan yllättynyt jos kategoriaan 3) kuuluvia tapauksiakin maailmalta paljastuisi, sillä vastaavia tapauksia on paljastunut aiemmin kun kolesterolilääkkeillä rikastuneita lääketehtaita on tuomittu miljardiluokan korvauksiin rötöksistään. Tällöin on mm. paljastunut tapauksia, joissa asiantuntijan ja lääketehtaan välillä on ollut salainen sopimus, jonka mukaan lääketehdas on maksanut asiantuntijalle rojaltityyppistä korvausta, jonka määrä on ollut sidottu tietyn lääkkeen myyntivolyymiin. Kuulostaa täysin uskomattomalta että tällaista voi tapahtua, mutta tämä on ihan silkkaa faktaa!
Alussa mainitsemistani tuttavapiiriini kuuluvista statiinien käyttäjistä viimeinenkin lopetti vihdoinkin (aiemmin jääräpäisenä pysyneen lääkärinsä kehoituksesta) lääkityksensä pari viikkoa sitten, joten olen nyt saavuttanut sen tavoitteen, joka minulla oli kun julkisuuteen lähdin. Tuttavapiirissäni on nyt 19 henkilöä, joiden elämänlaatu on turhan statiinien käytön lopettamisen ansiosta huomattavasti parempi kuin aiemmin. Moni heistä lopetti lääkityksen lääkärinsä kehotuksesta MOT-ohjelman jälkeen, joten olen asiassa suuressa kiitollisuudenvelassa toimittaja Martti Backmanille. On pakko mainita että seurasin hämmentyneenä, kuinka ”maallikkotoimittaja” Backman pystyi muutamien viikkojen asiaan perehtymisen jälkeen oikomaan selkeisiin tieteellisiin faktoihin nojaten hoitosuositusten laatijoiden julkisuudessa esittämiä virheellisiä väitteitä ohjelman sisällöstä. Todella hatunnoston arvoinen suoritus!
Lopuksi haluan vielä esittää Nostradamusta. On päivänselvää, että ei mene enää kovin kauaa siihen kun väistämätön tapahtuu ja tosiasiat tulevat yleisesti hyväksytyksi. Lumipalloefekti on käynnistynyt, ja sitä ei voida enää pysäyttää. Malcolm Kendrick totesi erinomaisessa kirjassaan ”Ei sittenkään kolesteroli”, että kehoitus alentaa kolesterolia lääkkeillä on ”vakava rikos ihmiskuntaa vastaan”. Ennustankin, että lähivuosien paljastukset tulevat johtamaan lääketieteen historian ylivoimaisesti suurimpaan skandaaliin, jonka rikosoikeudelliset seuraukset tulevat olemaan aivan omassa kastissaan.
Hoitosuosituksia laativien asiantuntijoiden olisikin nyt hyvä ottaa hieman ennakkoa ja pysähtyä pohtimaan omaa asemaansa sillä hetkellä kun (ei siis jos) tämä ihan lähivuosina tapahtuu. Tietämättömyydelläkään ei voi väistää vastuutaan, sillä tosiasiat ovat olleet yleisessä tiedossa ja jokaisen asiantuntijan saatavilla vuosikausia. Seuraukset olisivat todella vakavat, jos joidenkin kohdalla paljastuisi, että kyseessä on ollut omien taloudellisten intressien ajama tarkoituksellinen yhteiskunnan harhaanjohtaminen, jolla on pyritty tietoisesti aiheuttamaan kansanterveyden romahtaminen, ja sitä kautta lääkemyynnin huomattava lisääntyminen. Itse en tällaiseen usko, ainakaan suomalaisten asiantuntijoiden kohdalla, mutta teoriassa se on tietenkin mahdollista ainakin jossain päin maailmaa.
Ymmärrän tavallaan hoitosuosituksia laativien asiantuntijoiden aseman ja tilanteen, sillä lääketeollisuus pyrkii hyvin voimakkaasti vaikuttamaan heidän päätöksentekoonsa järjestämillään koulutustilaisuuksilla, joita sitten vielä tehostetaan merkittävillä henkilökohtaisilla taloudellisilla kytköksillä. Tätä järjestelmällistä aivopesua vasten ei ole mikään ihme, että asiantuntijoiden todellisuus on pahasti hämärtynyt. Heidän vastuutaan se ei kuitenkaan poista. Asiantuntijoille on varmasti vaikeaa myöntää vuosikausien jälkeen ”menneensä halpaan” ja olleensa väärässä, mutta mikäli he nyt näin tekisivät, olisi se ainakin minun mielestäni erittäin kunnioitettava teko.
Ja vielä ihan lopuksi, eihän siitä ole kovinkaan montaa vuotta kun itsekin vielä uskoin täysillä korkean kolesterolin aiheuttavan sydäntauteja, joten enpä taida lopultakaan olla itse yhtään sen kummempi kuin kritisoimani asiantuntijat (tosin en ole ollut laatimassa hoitosuosituksia, joten se minulle sallittakoon, ja olen tullut myöhemmin järkiini). Totuus on piilotettu paikoin todella hyvin, ja sen esiin kaivaminen vaatii kokeneen ammattitutkijan perusteellisen perehtymisen alan tieteelliseen kirjallisuuteen.
Ystävällisin terveisin ja hyvää jatkoa kaikille toivottaen,
{piip}
”maallikko”, kolesteroliskeptikko
FT, dosentti, 20 vuoden kokemus lääketieteellisestä tutkimustyöstä osteoporoositutkijana, palkittu vuoden parhaasta luututkimuksesta Suomessa, Euroopan luututkimusseuran tutkijapalkinnolla, Uuden Teknologian Säätiön palkinnolla parhaasta suomalaisesta keksinnöstä, sekä Tasavallan Presidentin InnoSuomi-keksintöpalkinnolla. Perehtynyt vuosikausien ajan erittäin perusteellisesti kolesteroliaiheiseen tieteelliseen kirjallisuuteen, ja tuntee sen paremmin kuin osteoporoosiaiheisen.
Kolesterolia alentavien lääkkeiden (statiinien) suhteen on Suomessa käyty aika erikoisia näytelmiä uudessa sosiaalisessa mediassa (blogit, Facebook yms.) ja vanhassa perinteisessä mediassa (TV, lehdet, kirjat).
Professori Timo Strandberg esiintyi 18.6.2010 vieraskirjoittajana terveysblogissani. Siitä hänelle suuri kiitos vaivannäöstä. Valitettavasti professori Strandberg vetäytyi keskustelusta. Hän jättäytyi pois keskustelusta kohdatessaan epämieluisia haasteita hyvinkin kriittisten kommenttien edessä. En luopunut toivosta saada häneltä kommentteja lukuisiin hyviin kysymyksiin koskien mm. statiinien sivuvaikutuksia. Hän lupasi useita kertoja minulle lähetetyissä sähköpostiviesteissä palata asiaan mahdollisimman pian. Minun lisäkseni häntä lähestyi sähköpostein moni muukin kolesterolilääkkeiden haitoista kiinnostunut kansalainen (kiitos kun lähetitte minulle tietoja tästä!).
Minun kärsivällisyyteni alkaa olla lopussa! Professori Strandbergilta ei saatu mitään vastauksia professori Kari Salmisen esittämiin kysymyksiin. Sähköpostissaan minulle professori Strandberg sanoo, että Salmisen kysymyksiin löytyy vastaus hänen kirjastaan "Totuus Kolesterolista", jonka ystävällisesti sain luettavakseni. Kyseessä on kevyellä kädellä kirjoitettu kolesterolilääkkeiden ylistystarina. Vastauksia Salmisen kysymyksiin ei löydy.
Kertauksen vuoksi tässä vielä nämä professori Kari Salmisen esittämät kysymykset avoimen kirjeen muodossa professori Timo Strandbergille:
Timo Strandberg esitti Veteraaniurheilijablogissa viime vuoden kevätpuolella viisi kolesterolia koskevaa kysymystä, joihin hän itse vastasi. Omiin kysymyksiin on helppo vastata. Siksi puolestani esitin vastineessani viisi kysymystä, joihin hän tiettävästi lupasi vastata menneen syksyn kuluessa. Kiireiltään ehdittyään. Vastausta ei ole näkynyt.
Toistan nyt kysymykset pääpiirteissään.
1. Strandberg toteaa perustelematta, että "tyydytetyn (po. tyydyttyneen) rasvan saannin ja valtimotaudin välillä on yleisesti epidemiologinen yhteys". Kiistattoman nykytiedon valossa (viitteet vastineessani) yhteyttä ei ole. Kysymykseni kuului: mihin tutkimuksiin Strandberg perustaa väitteensä?
2. Kotimaiset ja ulkomaiset tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi, että infarktipotilaiden ja terveen vertailuväestön kolesteroliarvoissa ei ole eroja (viitteet vastineessani). Kysymykseni kuuluikin: miksi siis toiset saman kolesteroliarvon omaavat henkilöt saavat infarktin ja suuri enemmistö heistä ei sitä saa?
3. Dyslipidemioiden Käypä hoito-suosituksessa kaikille suomalaisille veren kolesterolipitoisuuden tavoitearvoksi määrätään <5 mmol/l. Strandberg itsekin myöntää, että kolesteroli "ei ole yhtä vaarallista kaikissa oloissa". Tämän osoittaa Score-taulukkokin. Kysymykseni: miksi siis kaikille on asetettu tämä sama tiukka tavoitearvo, jonka 7-8 kymmenestä suomalaisesta ylittää?
4. Tiukka tavoitearvo on johtanut siihen, että vuonna 2009 yli 660 000 kansalaista on määrätty käyttämään joka päivä hamaan elämänsä loppuun statiineja. Vuonna 2010 määrä lienee ylittänyt 700 000 rajan. Lääkitys kohdistuu erityisesti seniori-ikäisiin. Strandberg itse on osoittanut (viite vastineessani), että heistä virkeimmillä ja terveimmillä on selkeästi tavoitearvon ylittävät kolesterolipitoisuudet veressään. KELA ja Turun yliopisto ovat tutkimuksessaan todenneet "Veren kolesteroliarvot eivät ennusta sydän- ja verisuonitautikuolemia eläkeikäisillä" (KELAn tiedotus Tätä tutkimme, Joulukuu 2007). Kysymykseni kuului: mikä on Käypä hoito-ryhmän tavoite lääkittävien kansalaisten määrälle? Tavoitearvon ylittää ainakin 3 miljoonaa suomalaista.
5. Viides kysymykseni koski statiinien turvallisuutta, mistä viime aikoina julkisuuteenkin tulleiden tietojen mukaan on annettu varsin huoleton kuva. Mikä on Strandbergin käsitys statiinien haittavaikutuksista ja turvallisuudesta? Tämä tieto on tärkeä kirjata tulevaisuutta varten.
Lisään vielä julkitulleen oudolta tuntuvan seikan. Käypä hoito-ryhmän jäsenillä yhtä lukuun ottamatta on syvälliset suhteet kolesteroliliiketoimintaa harjoittaviin kansainvälisiin jättiyrityksiin. Tämä kävi ilmi Ylen MOT-ohjelmassa 25.10.2010. Kysymykseni Strandbergille: onko tällainen sitoutuminen hyväksi hoito-ohjeen uskottavuuden kannalta?
1. Strandberg toteaa perustelematta, että "tyydytetyn (po. tyydyttyneen) rasvan saannin ja valtimotaudin välillä on yleisesti epidemiologinen yhteys". Kiistattoman nykytiedon valossa (viitteet vastineessani) yhteyttä ei ole. Kysymykseni kuului: mihin tutkimuksiin Strandberg perustaa väitteensä?
2. Kotimaiset ja ulkomaiset tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi, että infarktipotilaiden ja terveen vertailuväestön kolesteroliarvoissa ei ole eroja (viitteet vastineessani). Kysymykseni kuuluikin: miksi siis toiset saman kolesteroliarvon omaavat henkilöt saavat infarktin ja suuri enemmistö heistä ei sitä saa?
3. Dyslipidemioiden Käypä hoito-suosituksessa kaikille suomalaisille veren kolesterolipitoisuuden tavoitearvoksi määrätään <5 mmol/l. Strandberg itsekin myöntää, että kolesteroli "ei ole yhtä vaarallista kaikissa oloissa". Tämän osoittaa Score-taulukkokin. Kysymykseni: miksi siis kaikille on asetettu tämä sama tiukka tavoitearvo, jonka 7-8 kymmenestä suomalaisesta ylittää?
4. Tiukka tavoitearvo on johtanut siihen, että vuonna 2009 yli 660 000 kansalaista on määrätty käyttämään joka päivä hamaan elämänsä loppuun statiineja. Vuonna 2010 määrä lienee ylittänyt 700 000 rajan. Lääkitys kohdistuu erityisesti seniori-ikäisiin. Strandberg itse on osoittanut (viite vastineessani), että heistä virkeimmillä ja terveimmillä on selkeästi tavoitearvon ylittävät kolesterolipitoisuudet veressään. KELA ja Turun yliopisto ovat tutkimuksessaan todenneet "Veren kolesteroliarvot eivät ennusta sydän- ja verisuonitautikuolemia eläkeikäisillä" (KELAn tiedotus Tätä tutkimme, Joulukuu 2007). Kysymykseni kuului: mikä on Käypä hoito-ryhmän tavoite lääkittävien kansalaisten määrälle? Tavoitearvon ylittää ainakin 3 miljoonaa suomalaista.
5. Viides kysymykseni koski statiinien turvallisuutta, mistä viime aikoina julkisuuteenkin tulleiden tietojen mukaan on annettu varsin huoleton kuva. Mikä on Strandbergin käsitys statiinien haittavaikutuksista ja turvallisuudesta? Tämä tieto on tärkeä kirjata tulevaisuutta varten.
Lisään vielä julkitulleen oudolta tuntuvan seikan. Käypä hoito-ryhmän jäsenillä yhtä lukuun ottamatta on syvälliset suhteet kolesteroliliiketoimintaa harjoittaviin kansainvälisiin jättiyrityksiin. Tämä kävi ilmi Ylen MOT-ohjelmassa 25.10.2010. Kysymykseni Strandbergille: onko tällainen sitoutuminen hyväksi hoito-ohjeen uskottavuuden kannalta?
Asian tekee vielä oudommaksi se, että viikoilla 41-42, juuri ennen kohua herättänyttä MOT-ohjelmaa, Duodecimin laajoilta Käypä hoito-sivustoilta katosi juuri ja vain nämä Dyslipidemioiden hoito-ryhmän Sidonnaisuus-ilmoitukset. Osaako ryhmän sihteeri Strandberg kertoa syyn tähän tietoteknisesti hämmästyttävään ilmiöön? Duodecimin vastaava toimitus ei ole antanut vakuuttavaa selvitystä.
Hyvää alkanutta vuotta 2011 toivottaen
Kari Salminen
Professori Strandbergin vieraskirjoitus terveysblogissani innoitti kansalaisia ja terveysalan ammattilaisia ottamaan yhteyttä minuun hyvinkin vilkkaasti (kiitos tästä!). Sain mm. vastaanottaa aivan erinomaisen kiinnostavan vieraskirjoituksen diplomi-insinööri Leino Utriaiselta (kiitos!). Kirjoituksessaa Utriainen otti esille käyttämänsä statiinilääkkeen vakavat terveyshaitat ja kirjoitus johti vilkkaaseen keskusteluun terveysblogissani ja muussa mediassa.
Yhteydenotot ovat jatkuneet pitkin kevättä 2011. Julkaisen nyt ajankohtaisen koosteen näistä yhteydenotoista. Olkaa edelleenkin yhteydessä minuun ja terveysviranomaisiin. Olemme mieluusti edistämässä monipuolisempaa ja kaikkia näkökohtia kolsterolikysymyksessä esille ottavaa viestintää Suomessa.
Suojatakseni sähköpostilla minuun yhteyttä ottaneiden yksityisyyttä, olen merkinnyt kirjoituksessa mainitut yksityishenkilöiden nimet {piip} -merkinnällä ja tehnyt muutamia kommentteja itsekin (CS kommentoi).
Sähköpostiliikennettä Christer Sundqvistille:
Kiitän lämpimästi prof. Tuohimaata osallistumisesta keskusteluun. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Haluan "kenttätyöntekijänä" vielä kertoa, että ei mene päivää, etten kuulisi kolesterolihaitoista. Eilen eräässä terveyskeskuksessa hoitajat kertoivat liikuntakyvyttömästä potilaastaan, joka juuri kotiutettiin kävelevänä kun statiinit saatiin pois.
Eilen tavattiin myös henkilö, jolle lääkäri kirjoitti voimakkaan kortikosteroidin statiinien aiheuttamiin lihasoireisiin. Henkilö ei suostunut ottamaan kortikosteroidia, vaan meni tutkimuksiin. Mitään ei löydetty, nainen lopetti statiinit ja kaikki oireet ovat poissa. Tapauksia on aivan loputtomasti ja välillä tuntuu, että valtava määrä suomalaisia on rampautettu kolesterolilääkityksellä. Ei ihme, että terveyskeskusten ovet käyvät tiuhaan ja kipulääkkeet käyvät kaupaksi. Vastaani tullut erikoisin statiinihaitta on kielen kipeytyminen. Koulutuksessamme oli hammaslääkäri, joka kertoi potilaansa kielen tulleen kovin kipeäksi ja araksi statiinin aloittamisen jälkeen. Oireet hävisivät kun statiini lopetettiin. Se, mitä hormonipuolella tapahtuu statiinien seurauksena on jo lisäkeskustelun aihe.
Mahtaisiko masennuslääkkeiden käytön kymmenkertaistuminen viimeisen kymmenen vuoden aikana olla jotenkin tähän yhteydessä?
Ystävällisin terveisin
{piip}
Farmaseutti, LuK, lääkehuollon lehtori
-----------------------------------
Olkoon tämä ”testamenttini” aiheesta julkisuudessa. Aiheella kun ei ole mitään tekemistä työni kanssa, vaan se on ollut minulle ainoastaan aikaavievä ”vapaa-ajan harrastus”. Jos joku kaipaa tarkempia perusteluja väitteilleni ottakoon yhteyttä (CS kommentoi: voin pyynnöstä välittää kommenttinne tälle kirjoittajalle).
Ensinnäkin oikein paljon kiitoksia {piip} ja aiemmin {piip} kirjoituksistanne. Tällaisia kentältä tulleita todellisia kokemuksia pitäisi pyrkiä tuomaan huomattavasti enemmän julkisuuteen. Kirjoituksenne tukevat täysin omia havaintojani. Erilaisten terveyshaittojen yleisyyttä statiinien käyttäjillä pitäisikin nyt ruveta pikaisesti tutkimaan yhteiskunnan rahoituksella ilman lääketeollisuuden tukea, ja sellaisten henkilöiden toimesta, joilla ei ole minkäänlaisia kytköksiä lääketeollisuuteen.
Tässä yhteydessä haluan tuoda esille, miksi itse aikanaan lähdin tässä asiassa julkisuuteen. Havahduin aiheeseen nähtyäni Ylen ”Silminnäkijä”-sarjan ohjelman ”Turha kolesterolisota”, ja luettuani perään Uffe Ravnskovin kirjan ”Kolesterolimyytti”. Molemmissa todettiin yksiselitteisesti ja perustellusti, että kolesterolilääkkeet ovat käytännössä hyödyttömiä. Ravnskov toi lisäksi esille statiinien aiheuttamat moninaiset terveyshaitat. Tuttavapiirissäni oli 19 statiinien käyttäjää, joista muutama ihan lähipiirissä. Lähipiiriläisilläni tuntui olevan juuri niitä terveyshaittoja, joita Ravnskov toi kirjassaan esille. Rupesin sitten kyselemään asiasta tarkemmin noilta muilta tuttavapiiriini kuuluvilta statiinien käyttäjiltä, joista ihan jokainen tuntui kärsivän Ravnskovin kuvaamista haitoista. Yleisimmät haitat olivat erilaiset lihasvaivat, alaraajojen ongelmat ja muistihäiriöt.
Ravnskov perusti väitteensä selkeisiin tieteellisiin faktoihin. Hän toi erinomaisesti esille paitsi omia väitteitään tukevan kirjallisuuden, myös vastakkaista näkemystä puoltavan kirjallisuuden, sekä selkeät tieteelliset perustelut sille, mikä siinä on vikana. Aloin järjestelmällisesti penkomaan Ravnskovin väitteiden taustalla olevia julkaisuja, ja havaitsin hyvin nopeasti (muutamista kirjassa esiintyvistä virheistä huolimatta) hänen olevan oikeassa. Mitä enemmän asiaan tutustuin sitä enemmän aloin ihmetellä, kuinka voi olla mahdollista, että asiantuntijat ympäri maailman tuntuvat olevan pihalla kuin lumiukot kolesteroliin liittyvistä tieteellisistä faktoista. Vallalla olevan teorian taustalla ei näkynyt olevan minkäänlaista tieteellistä näyttöä, vaan sen perusteet olivat monin paikoin suorastaan naurettavan lapselliset. Tuntui ettei kukaan asiantuntija voi siihen uskoa, jos on tosissaan perehtynyt alan kirjallisuuteen.
Otan yhden konkreettisen esimerkin lapsellisista perusteluista. Haastattelin useita lääkäreitä kysellen heiltä perusteluja sille, miksi kolesterolia kannattaa alentaa lääkkeillä. Yleisimpänä vastauksena tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Joillakin luonnonkansoilla on matalat kolesteroliarvot ja ei lainkaan sydäntauteja”. Tällä perusteella kuulemma voi päätellä, että matala kolesterolitaso on ”ihmisrodulle ominaista ja luontaista”. Tämä ilmeisesti lääketeollisuuden myyntimiehiltä opittu myyntivaltti on kirjattu myös hoitosuosituksiin. Missään ei kuitenkaan vaivauduta tuomaan esille sitä tosiseikkaa, että kyseisten luonnonkansojen keski-ikä on alle 30 vuotta, mikä selittää alhaisen sydäntautikuolleisuuden. Tämankaltainen olennaisten tosiasioiden pimittäminen on hyvin yleinen käytäntö, jonka avulla saadaan luotua harhaanjohtava illuusio kolesterolin alentamisen järkevyydestä.
Tähän voisikin nyt todeta kyynisesti, että siitä vain kaikki alentamaan kolesteroliarvojanne näiden luonnonkansojen tasolle, ja mielellään mahdollisimman nuorena, niin saadaan suomalaistenkin keski-ikä putoamaan alle 30 vuoden. Siitä olen asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä, että sydäntautikuolleisuus taatusti romahtaa. Tieteellisesti tämä luonnonkansa-argumentti on suunnilleen yhtä järkevä kuin että suosittelisi suomalaisia pukeutumaan ympärivuotisesti pelkkään lannevaatteeseen, koska niin tekevät päiväntasaajan seudulla asuvat luonnonkansatkin. Ja jos talvella meinaa tulla kylmä kannattaa lämmittää ulkoilman lämpötilaa lämmittämällä lämpömittaria kuumavesihanan alla, niin johan alkaa tarjeta. On nimittäin täsmälleen yhtä perusteltua ja järkevää kuin kolesterolin alentaminen sydäntautien ehkäisemiseksi. Nämä sinänsä hupaisat esimerkit eivät kovin paljoa naurata, sillä useat ”tieteelliset perustelut” kolesterolin alentamisen järkevyydestä ovat todellakin tätä tasoa!
Esitin sitten ajatukseni kolesterolilääkkeiden turhuudesta ja haitoista statiineja käyttäville tuttavilleni, joista osa lopettikin lääkityksen, minkä seurauksena heidän jokaisen haittansa joko lievenivät tai paranivat kokonaan. Muutaman heistä lääkärit vaativat kolesteroliarvojen noustessa heitä aloittamaan hoidon uudestaan toisella statiinilla, jolloin kaikkien heistä haitat taas pahenivat tai palasivat. Lopulta he luopuivat lääkkeistä kokonaan, jolloin haitat taas lievenivät tai paranivat. Mikään muu asia ei muuttunut lääkityksissä tai elämäntavoissa, joten oli itsestäänselvää, että vaivat johtuivat statiineista. Jos joka ikinen tuntemistani statiinien käyttäjistä kärsi elämänlaatuaan merkittävästi heikentävistä lääkityksen aiheuttamista terveyshaitoista, niin kenenkään on turha tulla väittämään, että nämä vaivat eivät olisi hyvin yleisiä. Ja jos tutkimustulokset muuta osoittavat, silloin niiden tutkimusasetelmia ja tuloksia on tarkoitushakuisesti ja räikeästi manipuloitu. Varsinkin kun terve järkikin sanoo, kolesterolin tärkeyden elimistölle tietäen, että kolesterolin alentamisesta täytyy seurata terveyshaittoja.
Osa tuttavistani, mukaan lukien pari lähipiiriläistä, ei kuitenkaan lääkärinsä kehotuksesta suostunut hoitoaan lopettamaan. Joillakin heistä haitat olivat todella vakavia, ja niiden seuraaminen oli todella rankkaa. Tässä jos missä toteutui kohdallani sanonta ”tieto lisää tuskaa”, ja minun oli yksinkertaisesti pakko yrittää tehdä asialle jotain. Yritin kirjoittaa aiheesta Lääkärilehteen katsauksen, jolle annoin nimeksi ”Totuus kolesterolista”. Kirjoituksen arvioineet asiantuntijat luonnollisesti lyttäsivät sen maan rakoon. Otsikko sentään sai jatkaa elämäänsä Prof. Timo Strandbergin ja Prof. Petri Kovasen vastikään julkaisemassa science fiction –romaanissa (mikä ihmeellinen yhteensattuma), jossa ”pimeälle puolelle siirtynyt paha kolesteroli terrorisoi ihmiskuntaa” vanhaan hyvään ”Tähtien sota” -tyyliin.
Kalevassa julkaistiin lauantaina 30.4. toimittaja Heli Väyrysen kirjoittama Strandbergin haastattelu, jossa Strandberg on huolissaan siitä, että ”kolesterolista on liikkeellä väärää tietoa”. Samasta asiasta olen minäkin hyvin huolestunut, ja tuon väärän tiedon levittämisestä ovat pääasiassa vastuussa Strandberg itse sekä hänen hoitosuosituksia laativat kollegansa. Väyrynen kirjoittaa haastattelussaan: ”Strandberg on seurannut kolesteroliskeptikkojen kritiikkiä tiedotusvälineissä surullisena. Kolesterolia pitkään tutkinut asiantuntija sekä nettitiedon ja omien kokemustensa varassa kommentoiva maallikko saavat mediassa yhtä suuren painoarvon.”
Kommentti on vähintäänkin erikoinen, sillä julkisuudessa kritiikkiä ovat esittäneet pääasiassa pitkän linjan tiedemiehet ja arvostetut professorit. Näen kommentin erityisesti hyökkäyksenä statiineista sairastunutta ja niiden käytön vähentämisen puolesta erinomaisen perustellusti Kalevan mielipidepalstalla (7.4.) kirjoittanutta Leino Utriaista kohtaan. Kommentti osoittaa Strandbergin täydellisen välinpitämättömyyden ja piittaamattomuuden niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat lääkityksen vuoksi sairastuneet. Samaa piittaamattomuutta osoittaa myös se, että Strandberg pyrkii kaikin keinoin vähättelemään ja suorastaan peittelemään tutkimuksia, jotka osoittavat statiinien aiheuttavan terveyshaittoja, vaikka hänen pitäisi hoitosuositusten laatijana olla niistä erittäin huolestunut ja huutaa huolensa julki kovaan ääneen.
Prof. Kari Salminen on ansiokkaasti ja perustellusti kritisoinut kolesteroliteoriaa jo suurin piirtein ennen kuin itse olin syntynytkään. Tuolloin asian ymmärtäminen oli paljon vaikeampaa kuin nykyään, koska tutkimustietoa oli paljon vähemmän. Nykyäänhän kolesteroliteorian kumoavaa tietoa tulee koko ajan lisää kiihtyvällä tahdilla, ja sitä on jo niin paljon, että asian pitäisi olla jokaiselle asiaan toden teolla perehtyneelle asiantuntijalle itsestään selvä. Salminen on esittänyt Strandbergille julkisuudessa aiemmin tässäkin viestiketjussa esiin tulleita kysymyksiä, joihin Strandbergilla ei ole kuulemma ”ollut aikaa” vastata. Kummallisesti Strandbergilla kuitenkin oli heti aikaa paneutua penkomaan julkaisua, jossa statiinien oli jollain ihmeen konstilla osoitettu ehkäisevän syöpää, ja lähettää se tälle foorumille vastauksena lähettämääni viestiin, jossa toin esille tuoreen julkaisun, jossa statiinien osoitettiin aiheuttavan eturauhassyöpää. Kysymys ei siis ole siitä, etteikö Strandbergilla ole aikaa.
Strandbergilta on ihan turha odottaa vastauksia noihin Salmisen kysymyksiin, koska hän pelkää, että niiden tarkempi penkominen tulee väistämättä osoittamaan, että hänen käsityksensä kolesterolin vaaroista ei pidä paikkaansa. Tämä on ollut Strandbergin kollegoineen yleinen tapa toimia jo pitkään. Kritiikkiin ei vastata suoraan, koska näyttö sen puolesta on kiistaton, ja heidän omaa kantaansa tukevaa tieteellistä näyttöä ei ole olemassa. Näin ollen heidän ainoaksi mahdollisuudekseen jää ”vaieta kritiikki kuoliaaksi” tai hokea hokemasta päästyään, kuinka ”useat sadat tutkimukset ovat kiistatta osoittaneet heidän olevan oikeassa”. Ja silloin harvoin kun kritiikkiin vastataan siihen vastataan virheellisillä väitteillä sekä keksimällä kuinka näissä vastakkaisissa julkaisuissa olisi jotain mystisiä ”sekoittavia tekijöitä”, joiden vuoksi niiden tulokset ovat vääriä. Helppoa ja yksinkertaista, eikä tarvitse vaivata päätään niin monimutkaisilla asioilla kuin oikeilla tieteellisillä perusteluilla, varsinkaan kun niitä ei ole olemassa.
Strandberg on tehnyt kolesterolitutkimusta 30 vuotta ja tehnyt siitä aikanaan väitöskirjan. Tällä perusteella hän julistautuu suureksi kolesteroliasiantuntijaksi, vaikka hänen kolesterolitietämyksensä näyttää jämähtäneen ajalle jolloin hän teki väitöskirjaansa. Hän tuntuu olevan perillä ainoastaan sellaisista uudemmista tutkimuksista, jotka ovat edullisia lääkemyynnin edistämisen kannalta, ja vastakkaisista tutkimuksista hän ei näytä olevan edes tietoinen. Ristiriita julkisuudessa käytävässä kolesterolikeskustelussa syntyykin siitä, että kritiikkiä esittävät skeptikot perustavat kritiikkinsä tuoreeseen tutkimustietoon, ja ovat perillä myös niistä lukuisista tutkimuksista, joiden tulokset eivät ole lääkemyynnin edistämisen kannalta edullisia.
Strandbergin tavoin olen minäkin seurannut erittäin surullisena julkisuudessa käytävää kolesterolikeskustelua. On täysin käsittämätöntä, että hoitosuosituksia laativat henkilöt, joilla on merkittävät henkilökohtaiset taloudelliset kytkökset lääketeollisuuteen, ja joiden käsitys kolesterolista perustuu ikivanhoihin pakkomielteisiin päähänpinttymiin, joilla ei ole mitään tekemistä tieteellisten tosiasioiden kanssa. Kuitenkin he tuntuvat edelleen saavan julkisuudessa paikoin suuremman painoarvon kuin ne todelliset (skeptikko)asiantuntijat, joilla ei ole minkäänlaisia kytköksiä lääketeollisuuteen, ja jotka yrittävät epätoivoisesti tuoda julki totuuden. Hoitosuositusten laatijat eivät esim. tunnu ymmärtävän lainkaan Prof. Pentti Tuohimaan ja Prof. Matti Järvilehdon erinomaisen oivaltavaa ja perusteltua tuoretta teoriaa verisuonitukosten synnystä, vaikka se on saanut maailmalla hyvin positiivisen vastaanoton. Ongelma lienee siinä, että tuo teoria osaltaan romuttaa käsityksen kolesterolin vaarallisuudesta?
Hoitosuosituksia laativien asiantuntijoiden puolustukseksi voi sanoa, että he seuraavat hoitosuosituksissa samaa trendiä kuin asiantuntijat kaikkialla muualla maailmassakin. Kuinka sitten on mahdollista, että asiantuntijat ympäri maailman tuntuvat olevan pihalla kuin lumiukot kolesteroliaiheisesta tieteellisestä kirjallisuudesta? Tähän lienee kolme mahdollista syytä: 1) Heillä ei ole aikaa tutustua itse tarpeeksi hyvin alan kirjallisuuteen, vaan heidän asiantuntemuksensa perustuu pääasiassa lääketeollisuuden myyntimiehiltä saatuun ”koulutukseen”, jossa tuodaan ilmi ainoastaan lääkemyynnin edistämisen kannalta olennaiset tutkimukset, ja vastakkaiset tutkimukset jätetään huomiotta (tässä yhteydessä haluan korostaa, että lääketeollisuuden myyntimiehet tekevät työtään, ja valtaosa heistä toimii taatusti hyvässä uskossa annettujen ohjeiden mukaisesti); 2) He ymmärtävät totuuden, mutta eivät enemmistön paineen alla ja/tai taloudellisten kytköstensä vuoksi uskalla ryhtyä vastustamaan valtavirtaa; 3) He yrittävät tarkoitushakuisesti johtaa yhteiskuntaa harhaan, motiiveinaan lääketeollisuuden myynnin edistäminen ja henkilökohtainen vaurastuminen.
Valtaosa asiantuntijoista kuulunee kategoriaan 1), ja yhä useampi luultavasti kategoriaan 2). En olisi ollenkaan yllättynyt jos kategoriaan 3) kuuluvia tapauksiakin maailmalta paljastuisi, sillä vastaavia tapauksia on paljastunut aiemmin kun kolesterolilääkkeillä rikastuneita lääketehtaita on tuomittu miljardiluokan korvauksiin rötöksistään. Tällöin on mm. paljastunut tapauksia, joissa asiantuntijan ja lääketehtaan välillä on ollut salainen sopimus, jonka mukaan lääketehdas on maksanut asiantuntijalle rojaltityyppistä korvausta, jonka määrä on ollut sidottu tietyn lääkkeen myyntivolyymiin. Kuulostaa täysin uskomattomalta että tällaista voi tapahtua, mutta tämä on ihan silkkaa faktaa!
Alussa mainitsemistani tuttavapiiriini kuuluvista statiinien käyttäjistä viimeinenkin lopetti vihdoinkin (aiemmin jääräpäisenä pysyneen lääkärinsä kehoituksesta) lääkityksensä pari viikkoa sitten, joten olen nyt saavuttanut sen tavoitteen, joka minulla oli kun julkisuuteen lähdin. Tuttavapiirissäni on nyt 19 henkilöä, joiden elämänlaatu on turhan statiinien käytön lopettamisen ansiosta huomattavasti parempi kuin aiemmin. Moni heistä lopetti lääkityksen lääkärinsä kehotuksesta MOT-ohjelman jälkeen, joten olen asiassa suuressa kiitollisuudenvelassa toimittaja Martti Backmanille. On pakko mainita että seurasin hämmentyneenä, kuinka ”maallikkotoimittaja” Backman pystyi muutamien viikkojen asiaan perehtymisen jälkeen oikomaan selkeisiin tieteellisiin faktoihin nojaten hoitosuositusten laatijoiden julkisuudessa esittämiä virheellisiä väitteitä ohjelman sisällöstä. Todella hatunnoston arvoinen suoritus!
Lopuksi haluan vielä esittää Nostradamusta. On päivänselvää, että ei mene enää kovin kauaa siihen kun väistämätön tapahtuu ja tosiasiat tulevat yleisesti hyväksytyksi. Lumipalloefekti on käynnistynyt, ja sitä ei voida enää pysäyttää. Malcolm Kendrick totesi erinomaisessa kirjassaan ”Ei sittenkään kolesteroli”, että kehoitus alentaa kolesterolia lääkkeillä on ”vakava rikos ihmiskuntaa vastaan”. Ennustankin, että lähivuosien paljastukset tulevat johtamaan lääketieteen historian ylivoimaisesti suurimpaan skandaaliin, jonka rikosoikeudelliset seuraukset tulevat olemaan aivan omassa kastissaan.
Hoitosuosituksia laativien asiantuntijoiden olisikin nyt hyvä ottaa hieman ennakkoa ja pysähtyä pohtimaan omaa asemaansa sillä hetkellä kun (ei siis jos) tämä ihan lähivuosina tapahtuu. Tietämättömyydelläkään ei voi väistää vastuutaan, sillä tosiasiat ovat olleet yleisessä tiedossa ja jokaisen asiantuntijan saatavilla vuosikausia. Seuraukset olisivat todella vakavat, jos joidenkin kohdalla paljastuisi, että kyseessä on ollut omien taloudellisten intressien ajama tarkoituksellinen yhteiskunnan harhaanjohtaminen, jolla on pyritty tietoisesti aiheuttamaan kansanterveyden romahtaminen, ja sitä kautta lääkemyynnin huomattava lisääntyminen. Itse en tällaiseen usko, ainakaan suomalaisten asiantuntijoiden kohdalla, mutta teoriassa se on tietenkin mahdollista ainakin jossain päin maailmaa.
Ymmärrän tavallaan hoitosuosituksia laativien asiantuntijoiden aseman ja tilanteen, sillä lääketeollisuus pyrkii hyvin voimakkaasti vaikuttamaan heidän päätöksentekoonsa järjestämillään koulutustilaisuuksilla, joita sitten vielä tehostetaan merkittävillä henkilökohtaisilla taloudellisilla kytköksillä. Tätä järjestelmällistä aivopesua vasten ei ole mikään ihme, että asiantuntijoiden todellisuus on pahasti hämärtynyt. Heidän vastuutaan se ei kuitenkaan poista. Asiantuntijoille on varmasti vaikeaa myöntää vuosikausien jälkeen ”menneensä halpaan” ja olleensa väärässä, mutta mikäli he nyt näin tekisivät, olisi se ainakin minun mielestäni erittäin kunnioitettava teko.
Ja vielä ihan lopuksi, eihän siitä ole kovinkaan montaa vuotta kun itsekin vielä uskoin täysillä korkean kolesterolin aiheuttavan sydäntauteja, joten enpä taida lopultakaan olla itse yhtään sen kummempi kuin kritisoimani asiantuntijat (tosin en ole ollut laatimassa hoitosuosituksia, joten se minulle sallittakoon, ja olen tullut myöhemmin järkiini). Totuus on piilotettu paikoin todella hyvin, ja sen esiin kaivaminen vaatii kokeneen ammattitutkijan perusteellisen perehtymisen alan tieteelliseen kirjallisuuteen.
Ystävällisin terveisin ja hyvää jatkoa kaikille toivottaen,
{piip}
”maallikko”, kolesteroliskeptikko
FT, dosentti, 20 vuoden kokemus lääketieteellisestä tutkimustyöstä osteoporoositutkijana, palkittu vuoden parhaasta luututkimuksesta Suomessa, Euroopan luututkimusseuran tutkijapalkinnolla, Uuden Teknologian Säätiön palkinnolla parhaasta suomalaisesta keksinnöstä, sekä Tasavallan Presidentin InnoSuomi-keksintöpalkinnolla. Perehtynyt vuosikausien ajan erittäin perusteellisesti kolesteroliaiheiseen tieteelliseen kirjallisuuteen, ja tuntee sen paremmin kuin osteoporoosiaiheisen.
sunnuntai, kesäkuuta 05, 2011
Erilainen tapa vanheta
**
Suomen veteraaniurheiluliitto (SVU) täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuotta juhlistetaan mm. julkaisemalla veteraaniurheilusta laaja kirjateos. Minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön toimituskunnasta käsin ja sain olla viimeistelemässä ja taittamassa kirjaa. Kirjoitin kirjaan veteraaniurheilijan ravinnosta.
Kirjasta tuli hyvä. Jos vähääkään kiinnostaa ikääntyminen ja liikunnan terveysvaikutukset, niin tässä on se kirja joka pitää silloin lukea. Kirja luo uudenlaisen raja-aitoja kaatavan katsannon aikuisten urheilemiseen ja kilpailemiseen.
Tässä kirjassa on potkua vaikka vuoden urheilukirjaksi! Kirja sopii loistavasti myös lahjaksi.
Kirjassa paneudutaan mm.
- aikuisen urheilijan motiiveihin
- suorituskykyyn ja sen harjoittamiseen läpi elämän
- valmentautumiseen tapauskertomuksin
- urheilun ja terveyden välisiin yhteyksiin aikuisiällä
- urheiluun liittyvän vapaaehtoistyön merkitykseen ja hyviin käytänteisiin kentiltä
- aikuisiän liikkumisen yhteiskunnallisiin merkityksiin
- veteraaniurheilun organisoitumiseen sekä liiton visioon ja arvoihin
Ennakkotilaukset: Merja Masalin, puh. 09 3481 2241 tai merja.masalin@svu.fi.
ESIPUHE
Liikkumisella ja urheilemisella on merkitystä. Läpi elämänkulun tapahtuvalla tavoitteellisella liikunnalla ja urheilulla on moninaisia merkityksiä niin urheilijoille itselleen kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) 40-vuotisjuhlakirja Erilainen Tapa Vanheta sisältää laaja-alaisen tutkimusmatkan veteraaniurheilun pariin. Kirjassa paneudutaan tutkimus- ja asiantuntija-artikkelein, tapauskertomuksin sekä pakinoin urheilemisen eri ulottuvuuksiin. Tarkastelussa ovat liikunnan ja urheilun sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, terveys, suorituskyky, toiminnan järjestäminen ja toimijuus sekä veteraaniurheilun ja SVU:n kasvu ja tulevaisuus.
Ihmisen on mahdollista kehittää itseään ikään katsomatta. Tämä on yksi kirjan keskeinen viesti. Urheilevan ihmisen näkökulmasta on oleellista, että elimistön plastisuus eli harjoitettavuus säilyy läpi elämän. Keho sopeutuu oikein toteutettuun ja annosteltuun kuormitukseen myös iäkkäämpänä ja tämä mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun koko elämän ajan. On kuitenkin syytä muistaa, että eletty elämä vaikuttaa siihen millaisia itse kullekin ovat realistiset tavoitteet ja kuinka näitä tavoitteita ja unelmia kannattaa tavoitella.
Aikuisurheilijalle urheileminen on kiinteä osa elämän kokonaisuutta. Henkilökohtaisten motiivitekijöiden ohella lähipiirin, kuten perheen ja ystävien hyväksynnällä ja arvostuksella on suuri merkitys harrastuksen jatkumiseen. Laajemmin ajateltuna myös yhteiskunnan arvostus veteraaniurheilua kohtaan on merkittävä tekijä koko veteraaniurheilun kehityksen ja kasvun kannalta.
Tämän kirjan 19 artikkelia ja kolme pakinaa johdattavat lukijan sen todellisuuden äärelle, jota kutsumme erilaiseksi tavaksi vanheta. Siinä liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa hyvää elämää. Ihmiselle itselleen merkityksellinen, terveyttä edistävä, tavoitteellinen ja ihmisiä yhdistävä liikunta ja urheilu nähdään luonnollisena osana kaikenikäisten elämää.
Kirja painottaa jokaisen omia mahdollisuuksia parantaa ja ylläpitää toiminta- ja suorituskykyään, terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja urheilun avulla. Kirjassa tartutaan myös yhteisöjen ja yhteiskunnan vastuihin erilaisen tavan vanheta mahdollistamiseksi.
Erilainen Tapa Vanheta -kirja syntyi innostuneiden ihmisten palosta kuvata veteraaniurheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä SVU:n 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Esitämme lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat ansiokkaalla panoksellaan osallistuneet kirjan suunnitteluun, kirjoittamiseen ja tuottamiseen.
Helsingissä toukokuussa 2011
Toimituskunta
***********
Kirjan sisällys
ESIPUHE
I RAKKAUDESTA URHEILUUN Arto Tiihonen 1
Rakkaudesta urheiluun Tuija Helander 5
Erilaisia ikämiehiä Arto Tiihonen 19
Veteraaniurheilijat: tutkimuksia merkittävästä panostuksesta, motivaatiosta ja mahdollisuuksista Bradley Young & Nikola Medic 45
Kisakuumetta, pakina Jaakko Heikkinen 59
II SUORITUSKYKY JA TERVEYS Harri Suominen ja Christer Sundqvist 63
Aikuisurheilijan harjoittelun perusteet - fysiologiset ja valmennus opilliset näkökulmat Antti Mero 67
Ikä ja maksimaalinen fyysinen suorituskyky Harri Suominen 91
Urheilu ja Psyyke Matti Orava 103
Urheilijan terveys Urho Kujala 109
Veteraaniurheilijan ravinto Christer Sundqvist 115
Veteraaniurheilijan tie Jorma Manninen 127
Voilla voittoon, pakina Jaakko Heikkinen 139
III VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ Mikko Nieminen 143
Tapaus Kuopion Vipinä Inkeri Fält 147
Aikuisten yleisurheilukoulu JKU: järjestäjän näkökulma Alpo Pirttinen 173
Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämä aikuisten yleisurheilukoulu Kyösti Poutiainen 177
Vuoden 2009 veteraanien MM-kilpailujen näkyvyys: millaista oli ja miten se tehtiin? Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri 187
Itse kukin omalla tasollaan Matti Hannus 193
Seurojen ja kuntie roolit liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä Pentti Pönkkö 197
Arkiliikuntaa, pakina Jaakko Heikkinen 201
IV SVU PÄHKINÄNKUORESSA Kunto Viiru 205
Veteraaniurheilu luonnollisena osana liikuntakulttuuria Kunto Viiru 207
Suomen veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu Riitta Koski 217
SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot Kunto Viiru 225
SVU suuressa aallossa Pia Kemppainen-Kajola 231
************************
Rakkaudesta urheiluun – veteraaniurheilun moninaiset merkitykset
Arto Tiihonen
Tämän Suomen Veteraaniurheiluliiton juhlakirjan pääotsikko ’Erilainen tapa vanheta’ heittää meille kirjoittajille haasteen väittämällä ja kysymällä: onko veteraaniyleisurheilijan elämäntapavalinta se ’erilainen tapa vanheta’?
Kysymys on erinomainen ja varsin ajankohtainen. Suomen väestö on ikääntynyt ja ikääntyy lähitulevaisuudessa vielä enemmän. Tämä johtuu siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat suurempia kuin keski-ikäisten ja nuorten ikäluokat. Yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä. Ikäihmisten, mutta myös keski-ikäisten eli kaikkien veteraaniurheiluikäisten terveys, toimintakyky ja toimijuus ovat yhä tärkeämpiä kokonaisyhteiskunnallisestikin ajateltuna.
Keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä on ainakin kaksi: miten suureneva eläkeläisväestö voisi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja miten pienenevä työssäkäyvä keski-ikäisten joukko jaksaa tehdä yhä suuremman osan tarvittavasta työstä? Siksi ’erilainen tapa vanheta’ on erittäin ajankohtainen otsikko, mutta myös vaativa kysymys.
Kysymys kohdistuu sitä paitsi yhtä aikaa niin yksilöille itselleen, hänen lähiyhteisöilleen, kuten perheelle, ystävä- tai kaveripiirille kuin yhteiskunnallisille toimijoille eli urheiluseuroille, muille vapaaehtoistoiminnan järjestöille, julkisille ja yksityisille palveluillekin. Ilman kaikkien näiden tahojen ja tasojen yhteistoimintaa, yhteispeliä, voi olla vaikea vastata väestön ikääntymisen myötä muotoutuviin uusiin haasteisiin.
Lähtökohtaoletus kirjan toimituskunnalla oli se, että veteraaniurheilijoiden liikunnallisesti ja urheilullisesti aktiivinen elämäntapavalinta on se ’erilainen tapa vanheta’. Toinen oletus oli, että tuo tapa voisi olla yleisemminkin mallina muulle väestölle. Meidän kirjoittajien tehtävänä oli ottaa selvää, millainen tuo tapa on ja samalla selvittää sitä, miksi veteraaniurheilija oikein urheilee ja liikkuu? Tämän selvitettyämme pitäisi meillä olla myös suosituksia siitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.
Rakkaudesta urheiluun on ex-huippu-urheilijan ja nykyisen veteraaniurheilijan Tuija Helanderin omaelämäkerrallisen artikkelin otsikko. Tuija kertoo siinä, kuinka hän jo pikkutyttönä rakastui urheilemiseen ja miten tuo rakkaus on kestänyt kaikki ne ’rypyt’, joita elämä ja mm. terveyden lähes täydellinen menettäminen, on tuon rakkauden tielle viskonut.
Saamme kokea Tuijan mukana suurkisojen jännittävät tunnelmat ja dramaattiset hetket uudelleen, mutta sen lisäksi hän avaa ’urheilijaelämäntapansa’ laajemmin ja syvemminkin lukijoiden koettavaksi. Rakkaus ei ole lainkaan liian vahva sana kuvaamaan tuota jo puolen elämäniän kestänyttä suhdetta.
Tuija Helanderin artikkeli avaa yksilötason sekä elämänkulullisen ja –kerrallisen näkökulman veteraaniurheiluun. Vaikka Tuijan kertomus on poikkeustapaus veteraaniurheilijoidenkin joukossa, niin ne teemat, jotka ovat olleet tärkeitä Tuijalle, ovat tärkeitä myös monille meistä.
Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä jossakin asiassa, tai kuka voi sanoa, etteikö olisi hienoa löytää merkitystä elämälleen ja teoilleen olivat ne mitä hyvänsä ja toisten mielestä miten mitättömiä tahansa? Ja eikö meille kaikille ole tärkeää se, mitä meille läheiset ihmiset ajattelevat ja tuntevat meitä kohtaan? Bonuksena voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun iso joukko - joskus koko kansakunta - kannustaa meitä tekemään parhaamme.
Erilaisia ikämiehiä - veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen ja urheilemisen merkitykset on liikuntasosiologian tutkijan ja ’veteraaniurheilijan’ Arto Tiihosen artikkelin otsikkona. Hän on kerännyt monipuolisen, itsearviointiin perustuvan aineiston eripuolilla Suomea asuvilta 42-72 –vuotiailta veteraaniyleisurheilijamiehiltä. Heissä on neljä kestävyysjuoksijaa/-kävelijää, neljä pikajuoksijaa ja neljä heittäjää sekä kaksi hyppääjää. Kaikki ovat joko kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.
Artikkelissa käydään läpi heidän taustansa, motiivinsa, liikunta- ja urheiluharrastuksensa määrät, käsityksensä toimintakyvystä ja liikunnallisista ominaisuuksistaan, tärkeimmistä liikunta- ja urheilukokemuksistaan, sosiaalisista liikuntarooleistaan sekä kokemukset omasta iästään. ’Erilaiset ikämiehet’ tuovat näkyviin veteraaniurheilun sosiaalisen ja (ala)kulttuurisen tason vastatessaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin siihen, miksi he urheilevat ja liikkuvat.
Tulosten perusteella voi sanoa varmasti sen, että liikunta ja varsinkin urheilu on näille miehille hyvin monin eri tavoin merkityksellistä. Se on tärkeää sen tuottamien monipuolisten kokemusten vuoksi, mutta yhtä hyvin erilaisten sosiaalisten suhteiden takia. He motivoituvat liikunnan terveysvaikutuksista, sen antamista kokemuksista, mutta myös suorittamisesta.
Oma lempilaji tuottaa monipuolista toimintakykyä ja kehittää liikunnallisia ominaisuuksia ja siihen on vahvat kokemukselliset siteet – elämysten lisäksi se tarjoaa identiteettikokemuksia, osallisuutta ja toimijuutta. Urheilussa ollaan mukana monissa rooleissa. Ja lempilajin harjoittaminen myös nuorentaa – omassa lajissaan he tuntevat itsensä noin kymmenen vuotta kalenteri-ikäänsä nuoremmiksi.
Veteraaniurheilututkimuksia: urheiluun panostaminen, osallistumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät on kanadalaisten tutkijoiden Bradley W. Youngin ja Nikola Medicin artikkelin otsikko. Youngin ja Medicin aineistoina ovat sekä Lahden 2009 veteraaniyleisurheilun MM-kisojen osallistujat että joidenkin muiden lajien kansainvälisen tason veteraaniurheilijat ja se kattaa molemmat sukupuolet. Muutama mielenkiintoinen tutkimustulos on syytä nostaa jo tässä johdannossa esiin.
Kansainvälisen tason veteraaniurheilijat harjoittelevat säännöllisesti melkein koko vuoden ajan ja keskimäärin kymmenisen tuntia viikossa eli noin 1,5 tuntia päivässä. Veteraaniurheilijat harjoittelevat pääasiassa erikokoisissa ryhmissä, mutta 28 prosenttia harjoittelee vain yksin. Elämänkulun aikana harjoittelun määrä vaihtelee elämäntilanteiden muutosten vuoksi jonkin verran.
Veteraaniyleisurheilijoilla ja -uimareilla on erittäin moninaisia syitä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista. Yleisimmät syyt ovat rakkaus lajia kohtaan, kunnossa pysyminen ja terveydelliset syyt sekä kilpailujen antama mahdollisuus panna omat taidot koetukselle. Oman lajin harrastamisesta veteraaniurheilijat löytävät todella moninaisia mielihyvää tuottavia syitä harjoittelemiselleen ja kilpailemiselleen. Nämä syyt saavat heidät myös sitoutumaan lajin harrastamiseen pitkäjänteisesti.
Itselle tärkeät läheiset ihmiset - puoliso, harjoituskaverit ja omat lapset - ovat merkittävimpiä sosiaalisia vaikuttajia veteraanien urheilemisessa. Heidän tukensa ja mielenkiintonsa on keskeistä, vaikka kirjoittajat korostavat myös terveydenhoitohenkilöstön asenteiden merkitystä. Suosituksissaan he korostavatkin sitä, että interventiot – rekrytointikampanjat, viestintä, tapahtumat – pitäisi kohdistaa tulevan urheilijan tai liikkujan lähipiiriin haastamalla mukaan koko perhe. Myös terveydenhoitohenkilökunnan tulisi aktiivisesti ohjata ihmisiä mukaan veteraaniurheiluun. Ja urheilemiseen liittyviä monenlaisia merkityksiä ei saa unohtaa, koska sieltä löytyvät lopulta ne yksilölliset syyt harrastamiselle.
Erilainen tapa vanheta: rakasta urheilemista ’Rakkaudesta urheiluun’ avautuu näiden kolmen tekstin kautta moninaisiksi merkityksiksi, joissa varsinkin oman lajin harjoitteluun ja kilpailuun kuuluvat seikat taitojen parantamisesta tärkeisiin kokemuksiin, toimintakyvyn ylläpitämisestä sosiaalisiin suhteisiin asti ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. Niistä muodostuu myös se ’erilainen tapa vanheta’, joka on kirjan pääotsikko.
Artikkeleiden pohjalta tiedetään nyt paremmin se, miksi tietty, paljon liikuntaa ja urheilua harrastava aikuisten ryhmä liikkuu. Tätä tietämystä kannattaisi käyttää hyväksi houkuteltaessa lisää aktiiviliikkujia tai uusia veteraaniurheilijoita toimintaan mukaan. Tiedosta on varmasti hyötyä myös liikunta- ja urheiluharrastukseen sitouttamisessa – liikunnasta ja urheilusta kannattaa tuoda esiin sen monenlaiset merkitykset.
Kyse ei ole vain terveydestä ja kunnosta, vaan kokemuksellisuudesta, tärkeistä sosiaalisista siteistä ja laaja-alaisesta toimintakyvystä. On myös muistettava, että erilaiset liikunta- ja urheilulajit avaavat erilaiset kokemus- ja merkitysmaailmat harrastajalleen. Liikunnan ja urheilun maailma on rikas, jos sen vain osaa löytää. Veteraaniurheilijat ovat sen löytäneet, nyt on muiden vuoro ottaa heidän tavastaan mallia.
Veteraaniurheilijat rakastavat urheilemista – liikunnan harrastajienkin kannattaisi opetella rakastamaan liikuntaa ja kaikkea sitä, minkä se tuo tullessaan.
SUORITUSKYKY JA TERVEYS
Harri Suominen ja Christer Sundqvist
Liikuntafysiologian professori Antti Mero perehdyttää meidät veteraaniurheilijan harjoittelun ja suorituskyvyn fysiologisiin sekä valmennusopillisiin perusteisiin. Jotkut veteraaniurheilijat ovat hankkineet hyvän suoritustekniikan jo lapsena ja nuorena. He ovat todenneet miten todenperäinen on sanonta ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Jotkut joutuvat veteraani-iässä panostamaan aivan erityisesti suoritustaidon kehittämiseen. Ikääntymisen myötä lihaksistossa tapahtuvia epäedullisia rakenteellisia muutoksia voidaan vastustaa tarkoituksenmukaisilla ja tehokkailla harjoituksilla sekä nauttimalla proteiinipitoista ravintoa. Nopeus on vahvasti perityvä ominaisuus, jota jossain määrin voi lajinomaisella harjoittelulla kehittää ja varsinkin ylläpitää veteraani-ikäisenäkin. Perus-, nopeus- ja maksimikestävyyden kehittäminen ja ylläpito vaatii sinnikästä harjoittelua, jossa järkytetään riittävissä määrin elimistön tasapainoa ja saadaan siten kehitystä aikaan. Notkeusharjoituksilla voidaan estää ikääntymisestä johtuvia notkeuden ja liikkuvuuden muutoksia.
Professori Harri Suominen pohtii omassa artikkelissaan ikääntyvän urheilijan suorituskyvyssä tapahtuvia muutoksia. Urheilu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Vanhenemisen vaikutusta tarkastellaan yleisurheilun juoksu-, hyppy- ja heittolajien ennätystuloksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä eri ikäryhmissä analysoimalla. Juoksunopeus hidastuu suhteellisen suoraviivaisesti 80 vuoden ikään asti miehillä (keskimäärin noin 0.6-0.8 % vuodessa riippuen matkan pituudesta) ja 75 vuoden ikään asti naisilla (0.7-1.0 % vuodessa). Tulokset heikkenevät tämän jälkeen selvästi. Aitajuoksussa vanhempiin ikäsarjoihin siirryttäessä juoksumatkaa ja aitojen välistä etäisyyttä lyhennetään ja aitojen korkeutta alennetaan. Laji on tämänkin jälkeen edelleen vaativa, mutta parhaat aitajuoksijat suoriutuvat siitä melko vaivattomasti normaalilla aitomistekniikalla ja kolmen väliaskeleen rytmillä. Maratonjuoksu on ääriesimerkki kestävyyslajista, jossa säännöllisellä harjoittelulla ja kilpailemisella ylletään ikääntyneinäkin erinomaisiin tuloksiin. Korkeushypyssä tulokset heikkenevät jyrkemmin kuin pikajuoksuissa, eli jo keski-iässä tapahtuu noin 0.9 % heikentyminen tulostasossa vuotta kohti ja tulostason heikentyminen etenee suoraviivaisemmin koko ikä-alueella. Tähän on osittain syynä se, että korkeushyppy on vähemmän harrastettu laji ja aitajuoksun tapaan suorituksena monimutkaisempi ja haavoittuvampi vanhenemiselle kuin pikajuoksu. Yleisurheilun heittolajeissa ennätystulokset näyttävät heikkenevän iän myötä vielä selvemmin kuin juoksu- ja hyppylajeissa. Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat yksilötasolla olla kuitenkin huomattavasti vähäisempiä. Eri ikäsarjojen ennätystuloksiin vaikuttavat edelleen ikäpolvien väliset erot lajitekniikassa sekä harjoittelun määrässä ja laadussa. On todennäköistä, että sekä perimällä että lapsuus- ja nuoruusiässä harrastetulla liikunnalla ja opituilla liikuntataidoilla on huomattava merkitys aikuisiän ja vanhuuden huippusuoritusten kannalta. Motivoituneet urheilijat toimivat tiennäyttäjinä edistäessään elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä. Veteraaniurheilu voi karsia turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ikääntyvien ihmisten liikunnasta ja näin osaltaan auttaa yhteiskuntaa vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.
Psykologi Matti Orava käsittelee urheilusuoritukseen vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä ja tarkastelee niitä tekijöitä mitkä vaikuttavat urheilijan onnistumiseen suorituksessaan. Urheilijan psyykkiseen valmennukseen kuuluu mm. ongelmien hoitaminen (kohtuuton jännittäminen), psyykkisten taitojen opettaminen (rentoutuminen, mielikuvaharjoittelu, keskittyminen, suggestio, oikeanlainen sisäinen puhe) ja psyykkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet (ryhmän sisäiset suhteet, ihmissuhteet, johtaminen, perhe). Urheilijan olisi opittava tunnistamaan omat kohtuuttoman ankarat uskomukset ja itsetuntoa heikentävät ajatteluvirheet. Kokeneemmat urheilijat ovat esim. oppineet rakentamaan päivän kuntonsa mm. erilaisten rutiinien avulla. Psykologin näkökulmasta katsottuna Orava pitää urheiluharrastuksen lukuisia ja monitasoisia vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin kaikkein arvokkaimpana vaikka tärkeää on muistaa, että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin erottelu on keinotekoista.
Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala löytää kilpaurheilutyyppisen liikunnan vaikutuksesta terveyteen sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Tiedetään, että esim. kestävyysliikuntaa harrastavilla entisillä kilpaurheilijoilla tai veteraaniurheilijoilla sairauksien riskitekijät ja eliniän odote ovat erittäin suotuisia. Heillä esiintyi harvemmin esim. sepelvaltimosairauksia ja urheilijoilla on alentunut riski sairastua keuhkosyöpään. Toisaalta tiedetään, että aiemmin liikuntaa harrastamattomalla äkillinen raskaan liikunnan aloitus aiheuttaa lisääntyneen äkkikuoleman riskin liikunnan aikana ja sen jälkeen. Dopingin käyttö on terveysongelma ja kilpaurheilumuotojen kirjo on muuttunut yhä vauhdikkaammaksi altistaen näin vakavillekin vammoille. Urheiluvammoja sattuu paljon, mutta ne ovat onneksi yleensä lieviä. Rasitusvammoja syntyy yleisimmin, jos liikunta on yksipuolista ja liikunnan määrä lisääntyy liian nopeasti niin, ettei elimistö ehdi sopeutua kuormitukseen. Pelottavin urheilun aiheuttama komplikaatio on äkkikuolema (onneksi harvinainen!). Liikunta voi olla äkkikuolemalle altistava tekijä sairauden vuoksi kuolemanvaaralle alttiilla henkilöillä. Oikein toteutettuna liikunta tai urheilu voi toimia lääkkeenä ja ennaltaehkäistä sairauksilta.
Tohtori Christer Sundqvist tarkastelee veteraaniurheilijan ravintoa kokonaisuutena, jossa saadaan sopiva määrä energiaa ja riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Kirjoituksessa käydään läpi optimaaliset ravintoaineet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet käydään läpi lukuisin esimerkein. Aterioiden suunnittelu ja rytmitys tehostavat harjoittelua ja palautumista. Ravintolisien suhteen korostetaan terveen maalaisjärjen käyttöä. Hedelmien monipuolinen käyttö tuodaan artikkelissa esille esimerkkinä miten veteraaniurheilija voi vaivattomasti parantaa ruokavalionsa laatua.
Veteraaniurheilija Jorma Manninen kertoo miten hän on löytänyt liikunnasta elämäntavan. Pesäpallon kautta Manninen siirtyi jo varhaisessa vaiheessa pikajuoksun pariin. Menestyksen siivittämänä Manninen eteni armeijavuosien kautta yleiseen sarjaan. Pikajuoksijan ura sai kuitenkin jäädä lepäämään useiksi vuosiksi hänen isänsä menehdyttyä nuorena ja perhettä kohtaan tuntemiensa velvollisuuksien viedessä silloin voiton. Valmennuksen ohella Manninen harjoitteli koko ajan määrätietoisesti itsekin ja hänen aktiivinen siirtyminen veteraaniurheiluun soi meille veteraaniurheilua arvostaville paljon iloa. Parhaimpina tuloksinaan Manninen pitää vuonna 2007 juoksemiaan aikoja 7.99 ja 12.50. Ne olivat samalla silloisia uusia maailmanennätyksiä 60 ja 100 metrillä. Saavutuksista ylitse muiden hän nostaa Riccionen (2007) ja Lahden (2009) maailmanmestaruudet.
VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ
Mikko Nieminen
Yhteiskunta on yhtä terve kuin kaikki sen jäsenet. Sanotaan että lapsi on terve kun se leikkii. Voisi kenties sanoa, että aikuinen on terve kun se urheilee. Ehkäpä koko yhteiskunnankin terveys on yhteydessä meidän kaikkien mahdollisuuteemme harjoittaa leikkiä ja urheilua.
Joitakin sukupolvia sitten yleisurheilu oli terveen valkoisen nuoren varakkaan miehen harrastus. Lukuisat rajoitteet ehkäisivät muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia, ammattityöväestöä, tummaihoisia ihmisiä tai vammaisia ihmisiä harjoittamasta yleisurheilua.
Amatööriurheilusäädöksissä lueteltiin vielä 1900-luvun alussa yksilöidysti erilaiset ammattikunnat, joiden piiriin kuuluneeet ihmiset eivät voineet kilpailla amatöörien yleisurheilukilpailuissa. Näihin kuului enemmistö maailman väestöä, mukaan lukien ruumiillisen työn harjoittajat.
Naisten yleisurheilua pidettiin useimmissa olympialiikkeen maissa säädyttömänä vielä 1900-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla. Sukupuoleen, rotuun tai vammaisuuteen sidoksissa olevien suorien kieltojen ohella sosiaalista häpeäntuntoa onkin levitetty tehokkaasti myös piilotetummin.
Yleinen ilmapiiri opiskeluiän ylittänyttä aikuisurheilijaa kohtaan on vasta viime vuosikymmeninä vapautunut. Merkittävin sosiaalisen häpeän murtaja on ollut 1970-luvulla syntynyt hölkkäinnostus, joka mahdollisti aikuisikäisen ihmisen harjoittamaan juoksua yleisellä paikalla vailla häpeäntuntoa.
Hölkkäinnostuksen kanssa samanaikaisesti on kehittynyt myös aikuisurheilu tai veteraaniurheilu – molempia nimityksiä suomen kielessä käytetään. Sen piirissä täysikäisen miehen tai naisen on ollut aiempaa helpompaa ylittää myös urheilukenttää ympäröivä nuoruuden raja-aita.
Kaikille vapaa urheilu. Yleisurheilu on perustava liikuntamuoto. Hekin meistä jotka eivät elinpiirissään kohtaa vettä eivätkä opi uimaan, ja hekin jotka eivät asuinseudullaan kohtaa lunta eivätkä opi hiihtämään, oppivat yleisurheilun neljä perustaitoa – juoksemisen, kävelemisen, hyppäämisen ja heittämisen.
Miten onkaan niin merkillisesti, että meitä aikuisia tarvitsee opettaa uudelleen näihin taitoihin? Jossakin vaiheessa me unohdamme nämä taidot. Oikeammin jokin painostaa meitä luopumaan näistä taidoista. … Tunnemme sosiaalista häpeää, olisimmehan "lapsellisia", emme kehtaa.
2000-luvun suuri muutos aikuisikäisten liikunnassa ovat Aikuisten yleisurheilukoulut. Ne opettavat meille sen mitä unohdimme, sen mikä on liian "lapsellista" meille vakavastiotettaville aikuisille. Vaivihkaa ne palauttavat mieleemme sen mikä tuottaa meille iloa – vapaan leikin ja urheilemisen.
Yleisurheilun kantasana länsinaapurimme kielessä on 'fri-idrott' ja itänaapurimme kielessä ´legkaja atletika'. Näiden termien kirjaimellinen merkitys ja eräs varhainen suomennoskin on 'vapaaurheilu'.
Yleisurheilu voi parhaimmillaan olla vapaaurheilua. Se voi vapauttaa ahtaaseen aikuisen rooliinsa monin näkymättömin sitein sidotun ihmisen tuntemaan lähemmin oman ruumiillisuutensa ja toteuttamaan sisäistä vapaana kirmaavaa lastaan – iloitsemaan leikistä ja urheilusta.
Ennen kaikkea yleisurheilu voi olla meille kaikille vapaata urheilua. Olemme yksi ihmisryhmä kerrallaan oppineet, ettei urheilemisen tarvitse olla rajoitettua vain jollekin tietylle ihmisryhmälle tietyssä lyhyessä vaiheessa omaa elämänkaartaan.
Aikuisten yleisurheilukoulu. Suomen Veteraaniurheiluliiton 40-vuotiskirjaan on sisällytetty osasto, missä esitellään onnistuneita käytäntöjä ja hahmotellaan tulevaisuutta urheilemisen ilon mahdollistamiseksi osana koko ihmisen elämänkaarta.
Kyösti Poutiainen Helsingin Kisa-Veikoista (HKV) ja Alpo Pirttinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista (JKU) ovat 1940-luvulla syntyneitä hyväkuntoisia suomalaisia miehiä, jotka kertovat omakohtaisesti organisoimistaan Aikuisten yleisurheilukouluista.
Poutiainen on suorittanut kirjaa varten haastattelututkimuksen, missä hän esittelee suuren suosion saaneen HKV:n Aikuisten yleisurheilukoulun jäsenien kokemusmaailmaa. Pirttinen kuvaa miten JKU organisoi oman Aikuisten yleisurheilukoulunsa jäsentensä toiveita kunnioittavalla tavalla.
Pidän mahdollisena, toivon niin toteutuvan ja uskon todennäköiseksi, että Aikuisten yleisurheilukoulu voi merkitä hyppäystä uudenlaiseen tapaan ymmärtää kilpaurheilu. Penkkiurheilu ja kuntoliikunta ovat yhä enemmän eriytyneet toisistaan. Siksi tarvitaan jotakin niitä yhdistävää.
MM-kilpailut kaikille. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa vuonna 2009 muistetaan tiedotuksellisena läpimurtona. Varttuneiden ihmisten kilpaurheilu sai nyt suomalaisissa viestimissä ennennäkemättömän aseman.
Urheilullisesti MM-kilpailut olivat myös ennenkokematon menestys. Suomen joukkue voitti ensi kerran yleisurheilun arvokilpailuiden mitalitilaston. Muistan kuinka itselläni oli kunnia tämän varmistuttua ilmoittaa se tiedoksi Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajalle Kunto Viirulle.
MM-kilpailuiden urheilullinen menestys oli mahdollista vain siksi, että kilpaurheilu ymmärrettiin laajaksi kansanliikkeeksi. MM-kilpailuihin ei ollut tulosrajoihin tai maakiintiöihin perustuvia osallistumisrajoitteita, vaan ne olivat vapaat osallistua kaikelle kansalle.
Suomen joukkue oli Lahden MM-kilpailuissa ylivoimaisesti suurin ja onnistui parhaiten innostamaan koko kansan osallistumaan MM-kilpailuihin, niin maratonjuoksuun, kävelyyn, painonheittoon, seiväshyppyyn, kuin yli 80-vuotiaiden viestinjuoksujoukkeisiin saakka.
Lahden MM-organisaation ytimessä toimineet Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri kuvaavat kirjoituksessaan, millä tavoin MM-kilpailuiden näkyvyyttä pitkäjänteisesti rakennettiin. Urheilukirjailija Matti Hannuksen katsaus taustoittaa hyvin veteraanien MM-kilpailuiden historiaa.
Aikuisten oikeata aitoa iloa. Eräiden yhteiskunnallisten näkemysten mukaan elämme spektaakkelin aikakautta. Jälkimodernissa yhteiskunnassa yhä useammin simulaatio korvaa itsekoetun. Tämä koetaan yhä useammin ongelmalliseksi. Penkkiurheilun eriytyminen itseharjoitetusta kuntoliikunnasta on eräs ongelmista.
Veteraaniurheilu on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä on yhtä aikaa jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa. Kulttuuriantropologi Margaret Mead kirjoittaa, kuinka historiallinen kehitys toteutuu yhden sukupolven yli hypäten. Lastenlapsi itsenäistyessään vanhemmistaan palaa isovanhempiensa arvomaailmaan.
Jälkimodernissa yhteiskunnassammekin usein tiedostamattamme palaamme esimoderniin. Se mikä ensikatsomalta näyttäytyy aivan uutena ilmiönä, onkin tarkkaan katsoen uudelleenmuotoiltua traditiota.
Jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa tarvitaan tulevaisuudessakin, koska molemmat ovat osa elämänkaartamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Pentti Pönkkö hahmottelee artikkelissaan millaisen roolin 2000-luvun urheiluseurat ja kunnat voisivat ottaa aikuisliikunnan edistämiseksi. Jaakko Heikkinen muistuttaa meitä hauskasti miten hienot ajatuksemme arjen tasolla todellistuvat.
Tämän osaston pisin ja syvin kirjoitus on 70-vuotiaan Inkeri Fältin käsialaa. Siinä moninkertainen veteraanien maailmanmestari kertoo naisten oman urheiluseuran Kuopion Vipinän syntymä- ja kehitysvuosien tarinan. Tämä tarina on tosi ja se sisältää aikuisten oikeata aitoa urheilun iloa.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA
Kunto Viiru
Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) on 40-vuotisen taipaleensa aikana vahvistanut ja monipuolistanut merkittävästi kansallista liikuntakulttuuriamme. Veteraani-ikäiset urheilijat ovat päässeet tasavertaisesti nuorempien ikäluokkien rinnalla järjestäytyneen liikunta- ja urheilutoiminnan piiriin. SVU:n ennakkoasenteita murtava toiminta on saanut laajan hyväksynnän urheiluelämän ja koko yhteiskuntamme piirissä. Tämän on mahdollistanut liiton aktiivinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen järjestötyö.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA kuvaa neljän artikkelin kautta veteraaniyleisurheilun ja SVU:n kehitystä. Samalla pohditaan veteraaniyleisurheilun ja SVU:n roolia osana liikuntakulttuuria. Viimeisessä artikkelissa luodaan katseet vahvasti myös tulevaisuuteen.
SVU:n kunniapuheenjohtajan Kunto Viirun artikkeli, Veteraaniurheilu luonnillisena osana liikuntakulttuuria, käsittelee sitä, miten yleisurheilu on kehittynyt 1800-luvun alkupuoliskolta alkaen tämän päivän kaikkien ikäluokkien harrastamaksi urheilumuodoksi. Samalla kuvataan veteraaniyleisurheilun kansallista kehityspolkua ja SVU:n kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi ja menestyjäksi. Artikkelissa paneudutaan mm. siihen, miten SVU ja Suomen Urheiluliitto (SUL) toteuttavat ja voisivat toteuttaa yhteistoimintaa solmimansa yhteistyösopimuksen mukaisesti. Artikkelissaan Viiru pohtii sitä kuinka lajitoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttää koko yleisurheiluperhettämme sekä koko yhteiskuntaa.
Riitta Kosken artikkelissa, Veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu, kuvataan SVU:n toiminnan ja järjestörakenteen kehittymistä. Koski tuo esille sen, miten veteraaniurheilutoiminta on maassamme juurtunut ja voimistunut neljän vuosikymmenen aikana. Artikkelissa kuvataan myös miten SVU on panostanut kunto- ja terveysliikuntaan.
Veteraaniurheilussa toiminnan eettisyys ja arvot ovat korostetussa asemassa. Tämän Kunto Viiru tuo selkeästi esille artikkelissaan SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot. Viiru painottaa, että vilpille ja epäurheilijamaisuudelle ei saa antaa sijaa toiminnassa, joka perustuu täydellisesti urheilun reilun pelin henkeen.
SVU:n puheenjohtaja Pia Kemppainen-Kajola viitoittaa artikkelissaan, SVU suuressa aallossa, liiton tulevaisuutta, unohtamatta sitä mistä nykyhetkeen on tultu.
Suomen veteraaniurheiluliitto (SVU) täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuotta juhlistetaan mm. julkaisemalla veteraaniurheilusta laaja kirjateos. Minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön toimituskunnasta käsin ja sain olla viimeistelemässä ja taittamassa kirjaa. Kirjoitin kirjaan veteraaniurheilijan ravinnosta.
Kirjasta tuli hyvä. Jos vähääkään kiinnostaa ikääntyminen ja liikunnan terveysvaikutukset, niin tässä on se kirja joka pitää silloin lukea. Kirja luo uudenlaisen raja-aitoja kaatavan katsannon aikuisten urheilemiseen ja kilpailemiseen.
Tässä kirjassa on potkua vaikka vuoden urheilukirjaksi! Kirja sopii loistavasti myös lahjaksi.
Kirjassa paneudutaan mm.
- aikuisen urheilijan motiiveihin
- suorituskykyyn ja sen harjoittamiseen läpi elämän
- valmentautumiseen tapauskertomuksin
- urheilun ja terveyden välisiin yhteyksiin aikuisiällä
- urheiluun liittyvän vapaaehtoistyön merkitykseen ja hyviin käytänteisiin kentiltä
- aikuisiän liikkumisen yhteiskunnallisiin merkityksiin
- veteraaniurheilun organisoitumiseen sekä liiton visioon ja arvoihin
Ennakkotilaukset: Merja Masalin, puh. 09 3481 2241 tai merja.masalin@svu.fi.
ESIPUHE
Liikkumisella ja urheilemisella on merkitystä. Läpi elämänkulun tapahtuvalla tavoitteellisella liikunnalla ja urheilulla on moninaisia merkityksiä niin urheilijoille itselleen kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) 40-vuotisjuhlakirja Erilainen Tapa Vanheta sisältää laaja-alaisen tutkimusmatkan veteraaniurheilun pariin. Kirjassa paneudutaan tutkimus- ja asiantuntija-artikkelein, tapauskertomuksin sekä pakinoin urheilemisen eri ulottuvuuksiin. Tarkastelussa ovat liikunnan ja urheilun sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, terveys, suorituskyky, toiminnan järjestäminen ja toimijuus sekä veteraaniurheilun ja SVU:n kasvu ja tulevaisuus.
Ihmisen on mahdollista kehittää itseään ikään katsomatta. Tämä on yksi kirjan keskeinen viesti. Urheilevan ihmisen näkökulmasta on oleellista, että elimistön plastisuus eli harjoitettavuus säilyy läpi elämän. Keho sopeutuu oikein toteutettuun ja annosteltuun kuormitukseen myös iäkkäämpänä ja tämä mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun koko elämän ajan. On kuitenkin syytä muistaa, että eletty elämä vaikuttaa siihen millaisia itse kullekin ovat realistiset tavoitteet ja kuinka näitä tavoitteita ja unelmia kannattaa tavoitella.
Aikuisurheilijalle urheileminen on kiinteä osa elämän kokonaisuutta. Henkilökohtaisten motiivitekijöiden ohella lähipiirin, kuten perheen ja ystävien hyväksynnällä ja arvostuksella on suuri merkitys harrastuksen jatkumiseen. Laajemmin ajateltuna myös yhteiskunnan arvostus veteraaniurheilua kohtaan on merkittävä tekijä koko veteraaniurheilun kehityksen ja kasvun kannalta.
Tämän kirjan 19 artikkelia ja kolme pakinaa johdattavat lukijan sen todellisuuden äärelle, jota kutsumme erilaiseksi tavaksi vanheta. Siinä liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa hyvää elämää. Ihmiselle itselleen merkityksellinen, terveyttä edistävä, tavoitteellinen ja ihmisiä yhdistävä liikunta ja urheilu nähdään luonnollisena osana kaikenikäisten elämää.
Kirja painottaa jokaisen omia mahdollisuuksia parantaa ja ylläpitää toiminta- ja suorituskykyään, terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja urheilun avulla. Kirjassa tartutaan myös yhteisöjen ja yhteiskunnan vastuihin erilaisen tavan vanheta mahdollistamiseksi.
Erilainen Tapa Vanheta -kirja syntyi innostuneiden ihmisten palosta kuvata veteraaniurheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä SVU:n 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Esitämme lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat ansiokkaalla panoksellaan osallistuneet kirjan suunnitteluun, kirjoittamiseen ja tuottamiseen.
Helsingissä toukokuussa 2011
Toimituskunta
***********
Kirjan sisällys
ESIPUHE
I RAKKAUDESTA URHEILUUN Arto Tiihonen 1
Rakkaudesta urheiluun Tuija Helander 5
Erilaisia ikämiehiä Arto Tiihonen 19
Veteraaniurheilijat: tutkimuksia merkittävästä panostuksesta, motivaatiosta ja mahdollisuuksista Bradley Young & Nikola Medic 45
Kisakuumetta, pakina Jaakko Heikkinen 59
II SUORITUSKYKY JA TERVEYS Harri Suominen ja Christer Sundqvist 63
Aikuisurheilijan harjoittelun perusteet - fysiologiset ja valmennus opilliset näkökulmat Antti Mero 67
Ikä ja maksimaalinen fyysinen suorituskyky Harri Suominen 91
Urheilu ja Psyyke Matti Orava 103
Urheilijan terveys Urho Kujala 109
Veteraaniurheilijan ravinto Christer Sundqvist 115
Veteraaniurheilijan tie Jorma Manninen 127
Voilla voittoon, pakina Jaakko Heikkinen 139
III VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ Mikko Nieminen 143
Tapaus Kuopion Vipinä Inkeri Fält 147
Aikuisten yleisurheilukoulu JKU: järjestäjän näkökulma Alpo Pirttinen 173
Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämä aikuisten yleisurheilukoulu Kyösti Poutiainen 177
Vuoden 2009 veteraanien MM-kilpailujen näkyvyys: millaista oli ja miten se tehtiin? Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri 187
Itse kukin omalla tasollaan Matti Hannus 193
Seurojen ja kuntie roolit liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä Pentti Pönkkö 197
Arkiliikuntaa, pakina Jaakko Heikkinen 201
IV SVU PÄHKINÄNKUORESSA Kunto Viiru 205
Veteraaniurheilu luonnollisena osana liikuntakulttuuria Kunto Viiru 207
Suomen veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu Riitta Koski 217
SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot Kunto Viiru 225
SVU suuressa aallossa Pia Kemppainen-Kajola 231
************************
Rakkaudesta urheiluun – veteraaniurheilun moninaiset merkitykset
Arto Tiihonen
Tämän Suomen Veteraaniurheiluliiton juhlakirjan pääotsikko ’Erilainen tapa vanheta’ heittää meille kirjoittajille haasteen väittämällä ja kysymällä: onko veteraaniyleisurheilijan elämäntapavalinta se ’erilainen tapa vanheta’?
Kysymys on erinomainen ja varsin ajankohtainen. Suomen väestö on ikääntynyt ja ikääntyy lähitulevaisuudessa vielä enemmän. Tämä johtuu siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat suurempia kuin keski-ikäisten ja nuorten ikäluokat. Yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä. Ikäihmisten, mutta myös keski-ikäisten eli kaikkien veteraaniurheiluikäisten terveys, toimintakyky ja toimijuus ovat yhä tärkeämpiä kokonaisyhteiskunnallisestikin ajateltuna.
Keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä on ainakin kaksi: miten suureneva eläkeläisväestö voisi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja miten pienenevä työssäkäyvä keski-ikäisten joukko jaksaa tehdä yhä suuremman osan tarvittavasta työstä? Siksi ’erilainen tapa vanheta’ on erittäin ajankohtainen otsikko, mutta myös vaativa kysymys.
Kysymys kohdistuu sitä paitsi yhtä aikaa niin yksilöille itselleen, hänen lähiyhteisöilleen, kuten perheelle, ystävä- tai kaveripiirille kuin yhteiskunnallisille toimijoille eli urheiluseuroille, muille vapaaehtoistoiminnan järjestöille, julkisille ja yksityisille palveluillekin. Ilman kaikkien näiden tahojen ja tasojen yhteistoimintaa, yhteispeliä, voi olla vaikea vastata väestön ikääntymisen myötä muotoutuviin uusiin haasteisiin.
Lähtökohtaoletus kirjan toimituskunnalla oli se, että veteraaniurheilijoiden liikunnallisesti ja urheilullisesti aktiivinen elämäntapavalinta on se ’erilainen tapa vanheta’. Toinen oletus oli, että tuo tapa voisi olla yleisemminkin mallina muulle väestölle. Meidän kirjoittajien tehtävänä oli ottaa selvää, millainen tuo tapa on ja samalla selvittää sitä, miksi veteraaniurheilija oikein urheilee ja liikkuu? Tämän selvitettyämme pitäisi meillä olla myös suosituksia siitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.
Rakkaudesta urheiluun on ex-huippu-urheilijan ja nykyisen veteraaniurheilijan Tuija Helanderin omaelämäkerrallisen artikkelin otsikko. Tuija kertoo siinä, kuinka hän jo pikkutyttönä rakastui urheilemiseen ja miten tuo rakkaus on kestänyt kaikki ne ’rypyt’, joita elämä ja mm. terveyden lähes täydellinen menettäminen, on tuon rakkauden tielle viskonut.
Saamme kokea Tuijan mukana suurkisojen jännittävät tunnelmat ja dramaattiset hetket uudelleen, mutta sen lisäksi hän avaa ’urheilijaelämäntapansa’ laajemmin ja syvemminkin lukijoiden koettavaksi. Rakkaus ei ole lainkaan liian vahva sana kuvaamaan tuota jo puolen elämäniän kestänyttä suhdetta.
Tuija Helanderin artikkeli avaa yksilötason sekä elämänkulullisen ja –kerrallisen näkökulman veteraaniurheiluun. Vaikka Tuijan kertomus on poikkeustapaus veteraaniurheilijoidenkin joukossa, niin ne teemat, jotka ovat olleet tärkeitä Tuijalle, ovat tärkeitä myös monille meistä.
Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä jossakin asiassa, tai kuka voi sanoa, etteikö olisi hienoa löytää merkitystä elämälleen ja teoilleen olivat ne mitä hyvänsä ja toisten mielestä miten mitättömiä tahansa? Ja eikö meille kaikille ole tärkeää se, mitä meille läheiset ihmiset ajattelevat ja tuntevat meitä kohtaan? Bonuksena voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun iso joukko - joskus koko kansakunta - kannustaa meitä tekemään parhaamme.
Erilaisia ikämiehiä - veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen ja urheilemisen merkitykset on liikuntasosiologian tutkijan ja ’veteraaniurheilijan’ Arto Tiihosen artikkelin otsikkona. Hän on kerännyt monipuolisen, itsearviointiin perustuvan aineiston eripuolilla Suomea asuvilta 42-72 –vuotiailta veteraaniyleisurheilijamiehiltä. Heissä on neljä kestävyysjuoksijaa/-kävelijää, neljä pikajuoksijaa ja neljä heittäjää sekä kaksi hyppääjää. Kaikki ovat joko kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.
Artikkelissa käydään läpi heidän taustansa, motiivinsa, liikunta- ja urheiluharrastuksensa määrät, käsityksensä toimintakyvystä ja liikunnallisista ominaisuuksistaan, tärkeimmistä liikunta- ja urheilukokemuksistaan, sosiaalisista liikuntarooleistaan sekä kokemukset omasta iästään. ’Erilaiset ikämiehet’ tuovat näkyviin veteraaniurheilun sosiaalisen ja (ala)kulttuurisen tason vastatessaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin siihen, miksi he urheilevat ja liikkuvat.
Tulosten perusteella voi sanoa varmasti sen, että liikunta ja varsinkin urheilu on näille miehille hyvin monin eri tavoin merkityksellistä. Se on tärkeää sen tuottamien monipuolisten kokemusten vuoksi, mutta yhtä hyvin erilaisten sosiaalisten suhteiden takia. He motivoituvat liikunnan terveysvaikutuksista, sen antamista kokemuksista, mutta myös suorittamisesta.
Oma lempilaji tuottaa monipuolista toimintakykyä ja kehittää liikunnallisia ominaisuuksia ja siihen on vahvat kokemukselliset siteet – elämysten lisäksi se tarjoaa identiteettikokemuksia, osallisuutta ja toimijuutta. Urheilussa ollaan mukana monissa rooleissa. Ja lempilajin harjoittaminen myös nuorentaa – omassa lajissaan he tuntevat itsensä noin kymmenen vuotta kalenteri-ikäänsä nuoremmiksi.
Veteraaniurheilututkimuksia: urheiluun panostaminen, osallistumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät on kanadalaisten tutkijoiden Bradley W. Youngin ja Nikola Medicin artikkelin otsikko. Youngin ja Medicin aineistoina ovat sekä Lahden 2009 veteraaniyleisurheilun MM-kisojen osallistujat että joidenkin muiden lajien kansainvälisen tason veteraaniurheilijat ja se kattaa molemmat sukupuolet. Muutama mielenkiintoinen tutkimustulos on syytä nostaa jo tässä johdannossa esiin.
Kansainvälisen tason veteraaniurheilijat harjoittelevat säännöllisesti melkein koko vuoden ajan ja keskimäärin kymmenisen tuntia viikossa eli noin 1,5 tuntia päivässä. Veteraaniurheilijat harjoittelevat pääasiassa erikokoisissa ryhmissä, mutta 28 prosenttia harjoittelee vain yksin. Elämänkulun aikana harjoittelun määrä vaihtelee elämäntilanteiden muutosten vuoksi jonkin verran.
Veteraaniyleisurheilijoilla ja -uimareilla on erittäin moninaisia syitä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista. Yleisimmät syyt ovat rakkaus lajia kohtaan, kunnossa pysyminen ja terveydelliset syyt sekä kilpailujen antama mahdollisuus panna omat taidot koetukselle. Oman lajin harrastamisesta veteraaniurheilijat löytävät todella moninaisia mielihyvää tuottavia syitä harjoittelemiselleen ja kilpailemiselleen. Nämä syyt saavat heidät myös sitoutumaan lajin harrastamiseen pitkäjänteisesti.
Itselle tärkeät läheiset ihmiset - puoliso, harjoituskaverit ja omat lapset - ovat merkittävimpiä sosiaalisia vaikuttajia veteraanien urheilemisessa. Heidän tukensa ja mielenkiintonsa on keskeistä, vaikka kirjoittajat korostavat myös terveydenhoitohenkilöstön asenteiden merkitystä. Suosituksissaan he korostavatkin sitä, että interventiot – rekrytointikampanjat, viestintä, tapahtumat – pitäisi kohdistaa tulevan urheilijan tai liikkujan lähipiiriin haastamalla mukaan koko perhe. Myös terveydenhoitohenkilökunnan tulisi aktiivisesti ohjata ihmisiä mukaan veteraaniurheiluun. Ja urheilemiseen liittyviä monenlaisia merkityksiä ei saa unohtaa, koska sieltä löytyvät lopulta ne yksilölliset syyt harrastamiselle.
Erilainen tapa vanheta: rakasta urheilemista ’Rakkaudesta urheiluun’ avautuu näiden kolmen tekstin kautta moninaisiksi merkityksiksi, joissa varsinkin oman lajin harjoitteluun ja kilpailuun kuuluvat seikat taitojen parantamisesta tärkeisiin kokemuksiin, toimintakyvyn ylläpitämisestä sosiaalisiin suhteisiin asti ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. Niistä muodostuu myös se ’erilainen tapa vanheta’, joka on kirjan pääotsikko.
Artikkeleiden pohjalta tiedetään nyt paremmin se, miksi tietty, paljon liikuntaa ja urheilua harrastava aikuisten ryhmä liikkuu. Tätä tietämystä kannattaisi käyttää hyväksi houkuteltaessa lisää aktiiviliikkujia tai uusia veteraaniurheilijoita toimintaan mukaan. Tiedosta on varmasti hyötyä myös liikunta- ja urheiluharrastukseen sitouttamisessa – liikunnasta ja urheilusta kannattaa tuoda esiin sen monenlaiset merkitykset.
Kyse ei ole vain terveydestä ja kunnosta, vaan kokemuksellisuudesta, tärkeistä sosiaalisista siteistä ja laaja-alaisesta toimintakyvystä. On myös muistettava, että erilaiset liikunta- ja urheilulajit avaavat erilaiset kokemus- ja merkitysmaailmat harrastajalleen. Liikunnan ja urheilun maailma on rikas, jos sen vain osaa löytää. Veteraaniurheilijat ovat sen löytäneet, nyt on muiden vuoro ottaa heidän tavastaan mallia.
Veteraaniurheilijat rakastavat urheilemista – liikunnan harrastajienkin kannattaisi opetella rakastamaan liikuntaa ja kaikkea sitä, minkä se tuo tullessaan.
SUORITUSKYKY JA TERVEYS
Harri Suominen ja Christer Sundqvist
Liikuntafysiologian professori Antti Mero perehdyttää meidät veteraaniurheilijan harjoittelun ja suorituskyvyn fysiologisiin sekä valmennusopillisiin perusteisiin. Jotkut veteraaniurheilijat ovat hankkineet hyvän suoritustekniikan jo lapsena ja nuorena. He ovat todenneet miten todenperäinen on sanonta ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Jotkut joutuvat veteraani-iässä panostamaan aivan erityisesti suoritustaidon kehittämiseen. Ikääntymisen myötä lihaksistossa tapahtuvia epäedullisia rakenteellisia muutoksia voidaan vastustaa tarkoituksenmukaisilla ja tehokkailla harjoituksilla sekä nauttimalla proteiinipitoista ravintoa. Nopeus on vahvasti perityvä ominaisuus, jota jossain määrin voi lajinomaisella harjoittelulla kehittää ja varsinkin ylläpitää veteraani-ikäisenäkin. Perus-, nopeus- ja maksimikestävyyden kehittäminen ja ylläpito vaatii sinnikästä harjoittelua, jossa järkytetään riittävissä määrin elimistön tasapainoa ja saadaan siten kehitystä aikaan. Notkeusharjoituksilla voidaan estää ikääntymisestä johtuvia notkeuden ja liikkuvuuden muutoksia.
Professori Harri Suominen pohtii omassa artikkelissaan ikääntyvän urheilijan suorituskyvyssä tapahtuvia muutoksia. Urheilu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Vanhenemisen vaikutusta tarkastellaan yleisurheilun juoksu-, hyppy- ja heittolajien ennätystuloksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä eri ikäryhmissä analysoimalla. Juoksunopeus hidastuu suhteellisen suoraviivaisesti 80 vuoden ikään asti miehillä (keskimäärin noin 0.6-0.8 % vuodessa riippuen matkan pituudesta) ja 75 vuoden ikään asti naisilla (0.7-1.0 % vuodessa). Tulokset heikkenevät tämän jälkeen selvästi. Aitajuoksussa vanhempiin ikäsarjoihin siirryttäessä juoksumatkaa ja aitojen välistä etäisyyttä lyhennetään ja aitojen korkeutta alennetaan. Laji on tämänkin jälkeen edelleen vaativa, mutta parhaat aitajuoksijat suoriutuvat siitä melko vaivattomasti normaalilla aitomistekniikalla ja kolmen väliaskeleen rytmillä. Maratonjuoksu on ääriesimerkki kestävyyslajista, jossa säännöllisellä harjoittelulla ja kilpailemisella ylletään ikääntyneinäkin erinomaisiin tuloksiin. Korkeushypyssä tulokset heikkenevät jyrkemmin kuin pikajuoksuissa, eli jo keski-iässä tapahtuu noin 0.9 % heikentyminen tulostasossa vuotta kohti ja tulostason heikentyminen etenee suoraviivaisemmin koko ikä-alueella. Tähän on osittain syynä se, että korkeushyppy on vähemmän harrastettu laji ja aitajuoksun tapaan suorituksena monimutkaisempi ja haavoittuvampi vanhenemiselle kuin pikajuoksu. Yleisurheilun heittolajeissa ennätystulokset näyttävät heikkenevän iän myötä vielä selvemmin kuin juoksu- ja hyppylajeissa. Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat yksilötasolla olla kuitenkin huomattavasti vähäisempiä. Eri ikäsarjojen ennätystuloksiin vaikuttavat edelleen ikäpolvien väliset erot lajitekniikassa sekä harjoittelun määrässä ja laadussa. On todennäköistä, että sekä perimällä että lapsuus- ja nuoruusiässä harrastetulla liikunnalla ja opituilla liikuntataidoilla on huomattava merkitys aikuisiän ja vanhuuden huippusuoritusten kannalta. Motivoituneet urheilijat toimivat tiennäyttäjinä edistäessään elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä. Veteraaniurheilu voi karsia turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ikääntyvien ihmisten liikunnasta ja näin osaltaan auttaa yhteiskuntaa vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.
Psykologi Matti Orava käsittelee urheilusuoritukseen vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä ja tarkastelee niitä tekijöitä mitkä vaikuttavat urheilijan onnistumiseen suorituksessaan. Urheilijan psyykkiseen valmennukseen kuuluu mm. ongelmien hoitaminen (kohtuuton jännittäminen), psyykkisten taitojen opettaminen (rentoutuminen, mielikuvaharjoittelu, keskittyminen, suggestio, oikeanlainen sisäinen puhe) ja psyykkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet (ryhmän sisäiset suhteet, ihmissuhteet, johtaminen, perhe). Urheilijan olisi opittava tunnistamaan omat kohtuuttoman ankarat uskomukset ja itsetuntoa heikentävät ajatteluvirheet. Kokeneemmat urheilijat ovat esim. oppineet rakentamaan päivän kuntonsa mm. erilaisten rutiinien avulla. Psykologin näkökulmasta katsottuna Orava pitää urheiluharrastuksen lukuisia ja monitasoisia vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin kaikkein arvokkaimpana vaikka tärkeää on muistaa, että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin erottelu on keinotekoista.
Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala löytää kilpaurheilutyyppisen liikunnan vaikutuksesta terveyteen sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Tiedetään, että esim. kestävyysliikuntaa harrastavilla entisillä kilpaurheilijoilla tai veteraaniurheilijoilla sairauksien riskitekijät ja eliniän odote ovat erittäin suotuisia. Heillä esiintyi harvemmin esim. sepelvaltimosairauksia ja urheilijoilla on alentunut riski sairastua keuhkosyöpään. Toisaalta tiedetään, että aiemmin liikuntaa harrastamattomalla äkillinen raskaan liikunnan aloitus aiheuttaa lisääntyneen äkkikuoleman riskin liikunnan aikana ja sen jälkeen. Dopingin käyttö on terveysongelma ja kilpaurheilumuotojen kirjo on muuttunut yhä vauhdikkaammaksi altistaen näin vakavillekin vammoille. Urheiluvammoja sattuu paljon, mutta ne ovat onneksi yleensä lieviä. Rasitusvammoja syntyy yleisimmin, jos liikunta on yksipuolista ja liikunnan määrä lisääntyy liian nopeasti niin, ettei elimistö ehdi sopeutua kuormitukseen. Pelottavin urheilun aiheuttama komplikaatio on äkkikuolema (onneksi harvinainen!). Liikunta voi olla äkkikuolemalle altistava tekijä sairauden vuoksi kuolemanvaaralle alttiilla henkilöillä. Oikein toteutettuna liikunta tai urheilu voi toimia lääkkeenä ja ennaltaehkäistä sairauksilta.
Tohtori Christer Sundqvist tarkastelee veteraaniurheilijan ravintoa kokonaisuutena, jossa saadaan sopiva määrä energiaa ja riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Kirjoituksessa käydään läpi optimaaliset ravintoaineet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet käydään läpi lukuisin esimerkein. Aterioiden suunnittelu ja rytmitys tehostavat harjoittelua ja palautumista. Ravintolisien suhteen korostetaan terveen maalaisjärjen käyttöä. Hedelmien monipuolinen käyttö tuodaan artikkelissa esille esimerkkinä miten veteraaniurheilija voi vaivattomasti parantaa ruokavalionsa laatua.
Veteraaniurheilija Jorma Manninen kertoo miten hän on löytänyt liikunnasta elämäntavan. Pesäpallon kautta Manninen siirtyi jo varhaisessa vaiheessa pikajuoksun pariin. Menestyksen siivittämänä Manninen eteni armeijavuosien kautta yleiseen sarjaan. Pikajuoksijan ura sai kuitenkin jäädä lepäämään useiksi vuosiksi hänen isänsä menehdyttyä nuorena ja perhettä kohtaan tuntemiensa velvollisuuksien viedessä silloin voiton. Valmennuksen ohella Manninen harjoitteli koko ajan määrätietoisesti itsekin ja hänen aktiivinen siirtyminen veteraaniurheiluun soi meille veteraaniurheilua arvostaville paljon iloa. Parhaimpina tuloksinaan Manninen pitää vuonna 2007 juoksemiaan aikoja 7.99 ja 12.50. Ne olivat samalla silloisia uusia maailmanennätyksiä 60 ja 100 metrillä. Saavutuksista ylitse muiden hän nostaa Riccionen (2007) ja Lahden (2009) maailmanmestaruudet.
VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ
Mikko Nieminen
Yhteiskunta on yhtä terve kuin kaikki sen jäsenet. Sanotaan että lapsi on terve kun se leikkii. Voisi kenties sanoa, että aikuinen on terve kun se urheilee. Ehkäpä koko yhteiskunnankin terveys on yhteydessä meidän kaikkien mahdollisuuteemme harjoittaa leikkiä ja urheilua.
Joitakin sukupolvia sitten yleisurheilu oli terveen valkoisen nuoren varakkaan miehen harrastus. Lukuisat rajoitteet ehkäisivät muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia, ammattityöväestöä, tummaihoisia ihmisiä tai vammaisia ihmisiä harjoittamasta yleisurheilua.
Amatööriurheilusäädöksissä lueteltiin vielä 1900-luvun alussa yksilöidysti erilaiset ammattikunnat, joiden piiriin kuuluneeet ihmiset eivät voineet kilpailla amatöörien yleisurheilukilpailuissa. Näihin kuului enemmistö maailman väestöä, mukaan lukien ruumiillisen työn harjoittajat.
Naisten yleisurheilua pidettiin useimmissa olympialiikkeen maissa säädyttömänä vielä 1900-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla. Sukupuoleen, rotuun tai vammaisuuteen sidoksissa olevien suorien kieltojen ohella sosiaalista häpeäntuntoa onkin levitetty tehokkaasti myös piilotetummin.
Yleinen ilmapiiri opiskeluiän ylittänyttä aikuisurheilijaa kohtaan on vasta viime vuosikymmeninä vapautunut. Merkittävin sosiaalisen häpeän murtaja on ollut 1970-luvulla syntynyt hölkkäinnostus, joka mahdollisti aikuisikäisen ihmisen harjoittamaan juoksua yleisellä paikalla vailla häpeäntuntoa.
Hölkkäinnostuksen kanssa samanaikaisesti on kehittynyt myös aikuisurheilu tai veteraaniurheilu – molempia nimityksiä suomen kielessä käytetään. Sen piirissä täysikäisen miehen tai naisen on ollut aiempaa helpompaa ylittää myös urheilukenttää ympäröivä nuoruuden raja-aita.
Kaikille vapaa urheilu. Yleisurheilu on perustava liikuntamuoto. Hekin meistä jotka eivät elinpiirissään kohtaa vettä eivätkä opi uimaan, ja hekin jotka eivät asuinseudullaan kohtaa lunta eivätkä opi hiihtämään, oppivat yleisurheilun neljä perustaitoa – juoksemisen, kävelemisen, hyppäämisen ja heittämisen.
Miten onkaan niin merkillisesti, että meitä aikuisia tarvitsee opettaa uudelleen näihin taitoihin? Jossakin vaiheessa me unohdamme nämä taidot. Oikeammin jokin painostaa meitä luopumaan näistä taidoista. … Tunnemme sosiaalista häpeää, olisimmehan "lapsellisia", emme kehtaa.
2000-luvun suuri muutos aikuisikäisten liikunnassa ovat Aikuisten yleisurheilukoulut. Ne opettavat meille sen mitä unohdimme, sen mikä on liian "lapsellista" meille vakavastiotettaville aikuisille. Vaivihkaa ne palauttavat mieleemme sen mikä tuottaa meille iloa – vapaan leikin ja urheilemisen.
Yleisurheilun kantasana länsinaapurimme kielessä on 'fri-idrott' ja itänaapurimme kielessä ´legkaja atletika'. Näiden termien kirjaimellinen merkitys ja eräs varhainen suomennoskin on 'vapaaurheilu'.
Yleisurheilu voi parhaimmillaan olla vapaaurheilua. Se voi vapauttaa ahtaaseen aikuisen rooliinsa monin näkymättömin sitein sidotun ihmisen tuntemaan lähemmin oman ruumiillisuutensa ja toteuttamaan sisäistä vapaana kirmaavaa lastaan – iloitsemaan leikistä ja urheilusta.
Ennen kaikkea yleisurheilu voi olla meille kaikille vapaata urheilua. Olemme yksi ihmisryhmä kerrallaan oppineet, ettei urheilemisen tarvitse olla rajoitettua vain jollekin tietylle ihmisryhmälle tietyssä lyhyessä vaiheessa omaa elämänkaartaan.
Aikuisten yleisurheilukoulu. Suomen Veteraaniurheiluliiton 40-vuotiskirjaan on sisällytetty osasto, missä esitellään onnistuneita käytäntöjä ja hahmotellaan tulevaisuutta urheilemisen ilon mahdollistamiseksi osana koko ihmisen elämänkaarta.
Kyösti Poutiainen Helsingin Kisa-Veikoista (HKV) ja Alpo Pirttinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista (JKU) ovat 1940-luvulla syntyneitä hyväkuntoisia suomalaisia miehiä, jotka kertovat omakohtaisesti organisoimistaan Aikuisten yleisurheilukouluista.
Poutiainen on suorittanut kirjaa varten haastattelututkimuksen, missä hän esittelee suuren suosion saaneen HKV:n Aikuisten yleisurheilukoulun jäsenien kokemusmaailmaa. Pirttinen kuvaa miten JKU organisoi oman Aikuisten yleisurheilukoulunsa jäsentensä toiveita kunnioittavalla tavalla.
Pidän mahdollisena, toivon niin toteutuvan ja uskon todennäköiseksi, että Aikuisten yleisurheilukoulu voi merkitä hyppäystä uudenlaiseen tapaan ymmärtää kilpaurheilu. Penkkiurheilu ja kuntoliikunta ovat yhä enemmän eriytyneet toisistaan. Siksi tarvitaan jotakin niitä yhdistävää.
MM-kilpailut kaikille. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa vuonna 2009 muistetaan tiedotuksellisena läpimurtona. Varttuneiden ihmisten kilpaurheilu sai nyt suomalaisissa viestimissä ennennäkemättömän aseman.
Urheilullisesti MM-kilpailut olivat myös ennenkokematon menestys. Suomen joukkue voitti ensi kerran yleisurheilun arvokilpailuiden mitalitilaston. Muistan kuinka itselläni oli kunnia tämän varmistuttua ilmoittaa se tiedoksi Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajalle Kunto Viirulle.
MM-kilpailuiden urheilullinen menestys oli mahdollista vain siksi, että kilpaurheilu ymmärrettiin laajaksi kansanliikkeeksi. MM-kilpailuihin ei ollut tulosrajoihin tai maakiintiöihin perustuvia osallistumisrajoitteita, vaan ne olivat vapaat osallistua kaikelle kansalle.
Suomen joukkue oli Lahden MM-kilpailuissa ylivoimaisesti suurin ja onnistui parhaiten innostamaan koko kansan osallistumaan MM-kilpailuihin, niin maratonjuoksuun, kävelyyn, painonheittoon, seiväshyppyyn, kuin yli 80-vuotiaiden viestinjuoksujoukkeisiin saakka.
Lahden MM-organisaation ytimessä toimineet Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri kuvaavat kirjoituksessaan, millä tavoin MM-kilpailuiden näkyvyyttä pitkäjänteisesti rakennettiin. Urheilukirjailija Matti Hannuksen katsaus taustoittaa hyvin veteraanien MM-kilpailuiden historiaa.
Aikuisten oikeata aitoa iloa. Eräiden yhteiskunnallisten näkemysten mukaan elämme spektaakkelin aikakautta. Jälkimodernissa yhteiskunnassa yhä useammin simulaatio korvaa itsekoetun. Tämä koetaan yhä useammin ongelmalliseksi. Penkkiurheilun eriytyminen itseharjoitetusta kuntoliikunnasta on eräs ongelmista.
Veteraaniurheilu on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä on yhtä aikaa jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa. Kulttuuriantropologi Margaret Mead kirjoittaa, kuinka historiallinen kehitys toteutuu yhden sukupolven yli hypäten. Lastenlapsi itsenäistyessään vanhemmistaan palaa isovanhempiensa arvomaailmaan.
Jälkimodernissa yhteiskunnassammekin usein tiedostamattamme palaamme esimoderniin. Se mikä ensikatsomalta näyttäytyy aivan uutena ilmiönä, onkin tarkkaan katsoen uudelleenmuotoiltua traditiota.
Jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa tarvitaan tulevaisuudessakin, koska molemmat ovat osa elämänkaartamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Pentti Pönkkö hahmottelee artikkelissaan millaisen roolin 2000-luvun urheiluseurat ja kunnat voisivat ottaa aikuisliikunnan edistämiseksi. Jaakko Heikkinen muistuttaa meitä hauskasti miten hienot ajatuksemme arjen tasolla todellistuvat.
Tämän osaston pisin ja syvin kirjoitus on 70-vuotiaan Inkeri Fältin käsialaa. Siinä moninkertainen veteraanien maailmanmestari kertoo naisten oman urheiluseuran Kuopion Vipinän syntymä- ja kehitysvuosien tarinan. Tämä tarina on tosi ja se sisältää aikuisten oikeata aitoa urheilun iloa.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA
Kunto Viiru
Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) on 40-vuotisen taipaleensa aikana vahvistanut ja monipuolistanut merkittävästi kansallista liikuntakulttuuriamme. Veteraani-ikäiset urheilijat ovat päässeet tasavertaisesti nuorempien ikäluokkien rinnalla järjestäytyneen liikunta- ja urheilutoiminnan piiriin. SVU:n ennakkoasenteita murtava toiminta on saanut laajan hyväksynnän urheiluelämän ja koko yhteiskuntamme piirissä. Tämän on mahdollistanut liiton aktiivinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen järjestötyö.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA kuvaa neljän artikkelin kautta veteraaniyleisurheilun ja SVU:n kehitystä. Samalla pohditaan veteraaniyleisurheilun ja SVU:n roolia osana liikuntakulttuuria. Viimeisessä artikkelissa luodaan katseet vahvasti myös tulevaisuuteen.
SVU:n kunniapuheenjohtajan Kunto Viirun artikkeli, Veteraaniurheilu luonnillisena osana liikuntakulttuuria, käsittelee sitä, miten yleisurheilu on kehittynyt 1800-luvun alkupuoliskolta alkaen tämän päivän kaikkien ikäluokkien harrastamaksi urheilumuodoksi. Samalla kuvataan veteraaniyleisurheilun kansallista kehityspolkua ja SVU:n kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi ja menestyjäksi. Artikkelissa paneudutaan mm. siihen, miten SVU ja Suomen Urheiluliitto (SUL) toteuttavat ja voisivat toteuttaa yhteistoimintaa solmimansa yhteistyösopimuksen mukaisesti. Artikkelissaan Viiru pohtii sitä kuinka lajitoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttää koko yleisurheiluperhettämme sekä koko yhteiskuntaa.
Riitta Kosken artikkelissa, Veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu, kuvataan SVU:n toiminnan ja järjestörakenteen kehittymistä. Koski tuo esille sen, miten veteraaniurheilutoiminta on maassamme juurtunut ja voimistunut neljän vuosikymmenen aikana. Artikkelissa kuvataan myös miten SVU on panostanut kunto- ja terveysliikuntaan.
Veteraaniurheilussa toiminnan eettisyys ja arvot ovat korostetussa asemassa. Tämän Kunto Viiru tuo selkeästi esille artikkelissaan SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot. Viiru painottaa, että vilpille ja epäurheilijamaisuudelle ei saa antaa sijaa toiminnassa, joka perustuu täydellisesti urheilun reilun pelin henkeen.
SVU:n puheenjohtaja Pia Kemppainen-Kajola viitoittaa artikkelissaan, SVU suuressa aallossa, liiton tulevaisuutta, unohtamatta sitä mistä nykyhetkeen on tultu.
lauantaina, kesäkuuta 04, 2011
Elämä jatkuu - sittenkin
**
Ruotsalainen teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberlein kirjoitti mielenkiintoisen kirjan vuoden 2010 lopussa: "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää". Kirja kertoo karun tarinan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jota Heberlein sairastaa. Kirjan on laadukkaasti suomentanut Ulla Lempinen ja kirjan on julkaissut Atena Kustannus Oy.
Heberlein kuvaa sairauttaan mitään kaunistelematta tai säästelemättä, vähiten hän säästää itseään.
Kirjassa käydään eloonjäämistaistelua kuolemaa vastaan. Heberlein kertoo lukuisista itsemurhayrityksistä ja siitä kuinka kuoleman tuoma vapautus ahdistuksesta on läsnä ajatuksissa jatkuvasti. Hän ottaa käsittelyyn sairauden, johon ei ole parannusta.
Itsetuhoisten ajatusten keskellä on pieni toivon pilkahdus: Rakkaus. Heberlein kertoo rakkaudesta lapsiinsa. Lapset pitävät hänet elossa ja aviomies jaksaa pysyä hänen rinnallaan.
Usein valitamme sitä kuinka meillä on aina kiire ja aika ei riitä kaikkeen. Olemme stressaantuneita. Kirja antaa ajattelun aihetta siitä onko todella niin? Onko meillä ihan oikeasti aina kiire ja liian vähän vapaa-aikaa? Miksi syömme enemmän masennus- ym. lääkkeitä tänä päivänä? Olisiko syynä ehkä se, että meillä on liikaa aikaa itsellemme? Olisiko niin, että meidän elämässämme onkin vain valtavasti pelkkää tyhjyyttä?
Heberlein kertoo, miten sata vuotta sitten suurin osa valveillaoloajastamme kului eloonjäämiselle. Piti kylvää, lypsää lehmät, korjata satoa, kuoria perunoita, teurastaa, kutoa kangasta, ja ties mitä kaikkea. Enää ei tarvitse juuri ollenkaan tehdä tällaista. Emme kylvä peltoja, emme leivo leipää, emme ompele vaatteita jne.
Suurimman osan ajastamme teemme kaikkea tarpeetonta. Meillä on paljon sellaista keksittyä tekemistä. Emme joudu enää raatamaan selviytymisemme eteen. Valveillaoloaikamme kuluu huvitteluun, jotta saisimme ajan kulumaan. Meillä on valtavasti aikaa ahdistua, potea unettomuutta ja olla neuroottisia. Valtavasti aikaa tunnustella omaa oloamme. Tyhjyyttä.
Heberlein jatkaa hyvien kysymysten esittämistä. Mikä on oikeaa työtä? Milloin ihminen on onnellisin? Olemmeko onnellisimpia silloin kun joudumme näkemään vaivaa, vai silloin kun emme tarvitse tehdä mitään, vaan asiat sujuvat kuin leikiten?
Heberleinin kirja ei ole satukirja, jolla on onnellinen loppu, vaan kirja jättää lukijan siihen uskoon, että elämä jatkuu, sittenkin. Ja kaikkiin kysymyksiin emme saa vastauksia.
Suosittelen kirjaa teille kaikille!
Tässä joitakin otteita kirjasta:
Haluan julkaista tämän tekstin koska haluan kertoa millaista on taistella jatkuvaa itsensä tappamisen halua vastaan. Millaista on elää näkymättömän kroonisen sairauden kanssa. Miten vaikeaa se on. Miten vähän apua on saatavilla.
En tosiaankaan halua propagoida itsemurhan puolesta. Minusta itsemurha ei ole hyvä ratkaisu. Se ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Mutta minusta on tärkeä puhua siitä, että meitä on. Meitä jotka emme jaksa elämäämme. Meitä jotka kannamme äärimmäisen tappion kokemusta. Meitä jotka kannamme häpeää siitä ettemme selviä elämästä.
Minä tarvitsen hoitoa. Tarvitsen psykiatrista hoitoa. Lääkkeitä. Minunlaisiani on muitakin. Meitä on aika paljon. Elämme tappavan sairauden kanssa. Se on tosiasia. Kyse ei ole siitä että pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Tämä tila vaatii ammattitaitoista lääketieteellistä hoitoa.
En puolusta oikeutta tappaa itseäni – puolustan oikeutta elämääni. Niinä päivinä, jolloin ahdistukseni ja elämäntuskani on voimakkaampaa kuin rakkaus lapsiini, jonkun toisen täytyy puuttua asiaan ja olla haluni, elämänhaluni, joka on tilapäisesti jättänyt minut.
Voisin kuolla lasteni puolesta. Uhraisin heidän puolestaan henkeni. Tappaisin heidän vuokseen jos tarve vaatisi. Ja nyt istun keittiönsohvallani - jolla lapseni ovat istuneet monta kertaa katselemassa, kun laitan ruokaa tai leivon leipää, sohvalla jolla he ovat sairaina maanneet peiton alla, kun olen halunnut pitää heidät lähelläni järjestäessäni keittiötä tai istunut kirjoittamassa - ja puntaroin kuolisinko heiltä pois. Se ei ole oikein. Tiedän ettei ole. Se on väärin. En saa unohtaa miten paljon rakastan heitä. En saa unohtaa että lapseni, kaikki kolme ja jokainen erikseen, ovat tärkeämpiä kuin minä.
Saan kirkossa paniikkikohtauksen. Viimeinen virsi laukaisee jotakin. Hyperventiloin enkä saa henkeä. Sydän riehaantuu. Tuntuu kuin kuolisin, mutta tiedän etten kuole. Se vain tuntuu siltä. Kyyneleet valuvat. Räkä valuu.
Ruotsalainen teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberlein kirjoitti mielenkiintoisen kirjan vuoden 2010 lopussa: "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää". Kirja kertoo karun tarinan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jota Heberlein sairastaa. Kirjan on laadukkaasti suomentanut Ulla Lempinen ja kirjan on julkaissut Atena Kustannus Oy.
Heberlein kuvaa sairauttaan mitään kaunistelematta tai säästelemättä, vähiten hän säästää itseään.
Kirjassa käydään eloonjäämistaistelua kuolemaa vastaan. Heberlein kertoo lukuisista itsemurhayrityksistä ja siitä kuinka kuoleman tuoma vapautus ahdistuksesta on läsnä ajatuksissa jatkuvasti. Hän ottaa käsittelyyn sairauden, johon ei ole parannusta.
Itsetuhoisten ajatusten keskellä on pieni toivon pilkahdus: Rakkaus. Heberlein kertoo rakkaudesta lapsiinsa. Lapset pitävät hänet elossa ja aviomies jaksaa pysyä hänen rinnallaan.
Usein valitamme sitä kuinka meillä on aina kiire ja aika ei riitä kaikkeen. Olemme stressaantuneita. Kirja antaa ajattelun aihetta siitä onko todella niin? Onko meillä ihan oikeasti aina kiire ja liian vähän vapaa-aikaa? Miksi syömme enemmän masennus- ym. lääkkeitä tänä päivänä? Olisiko syynä ehkä se, että meillä on liikaa aikaa itsellemme? Olisiko niin, että meidän elämässämme onkin vain valtavasti pelkkää tyhjyyttä?
Heberlein kertoo, miten sata vuotta sitten suurin osa valveillaoloajastamme kului eloonjäämiselle. Piti kylvää, lypsää lehmät, korjata satoa, kuoria perunoita, teurastaa, kutoa kangasta, ja ties mitä kaikkea. Enää ei tarvitse juuri ollenkaan tehdä tällaista. Emme kylvä peltoja, emme leivo leipää, emme ompele vaatteita jne.
Suurimman osan ajastamme teemme kaikkea tarpeetonta. Meillä on paljon sellaista keksittyä tekemistä. Emme joudu enää raatamaan selviytymisemme eteen. Valveillaoloaikamme kuluu huvitteluun, jotta saisimme ajan kulumaan. Meillä on valtavasti aikaa ahdistua, potea unettomuutta ja olla neuroottisia. Valtavasti aikaa tunnustella omaa oloamme. Tyhjyyttä.
Heberlein jatkaa hyvien kysymysten esittämistä. Mikä on oikeaa työtä? Milloin ihminen on onnellisin? Olemmeko onnellisimpia silloin kun joudumme näkemään vaivaa, vai silloin kun emme tarvitse tehdä mitään, vaan asiat sujuvat kuin leikiten?
Heberleinin kirja ei ole satukirja, jolla on onnellinen loppu, vaan kirja jättää lukijan siihen uskoon, että elämä jatkuu, sittenkin. Ja kaikkiin kysymyksiin emme saa vastauksia.
Suosittelen kirjaa teille kaikille!
Tässä joitakin otteita kirjasta:
Haluan julkaista tämän tekstin koska haluan kertoa millaista on taistella jatkuvaa itsensä tappamisen halua vastaan. Millaista on elää näkymättömän kroonisen sairauden kanssa. Miten vaikeaa se on. Miten vähän apua on saatavilla.
En tosiaankaan halua propagoida itsemurhan puolesta. Minusta itsemurha ei ole hyvä ratkaisu. Se ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Mutta minusta on tärkeä puhua siitä, että meitä on. Meitä jotka emme jaksa elämäämme. Meitä jotka kannamme äärimmäisen tappion kokemusta. Meitä jotka kannamme häpeää siitä ettemme selviä elämästä.
Minä tarvitsen hoitoa. Tarvitsen psykiatrista hoitoa. Lääkkeitä. Minunlaisiani on muitakin. Meitä on aika paljon. Elämme tappavan sairauden kanssa. Se on tosiasia. Kyse ei ole siitä että pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Tämä tila vaatii ammattitaitoista lääketieteellistä hoitoa.
En puolusta oikeutta tappaa itseäni – puolustan oikeutta elämääni. Niinä päivinä, jolloin ahdistukseni ja elämäntuskani on voimakkaampaa kuin rakkaus lapsiini, jonkun toisen täytyy puuttua asiaan ja olla haluni, elämänhaluni, joka on tilapäisesti jättänyt minut.
Voisin kuolla lasteni puolesta. Uhraisin heidän puolestaan henkeni. Tappaisin heidän vuokseen jos tarve vaatisi. Ja nyt istun keittiönsohvallani - jolla lapseni ovat istuneet monta kertaa katselemassa, kun laitan ruokaa tai leivon leipää, sohvalla jolla he ovat sairaina maanneet peiton alla, kun olen halunnut pitää heidät lähelläni järjestäessäni keittiötä tai istunut kirjoittamassa - ja puntaroin kuolisinko heiltä pois. Se ei ole oikein. Tiedän ettei ole. Se on väärin. En saa unohtaa miten paljon rakastan heitä. En saa unohtaa että lapseni, kaikki kolme ja jokainen erikseen, ovat tärkeämpiä kuin minä.
Saan kirkossa paniikkikohtauksen. Viimeinen virsi laukaisee jotakin. Hyperventiloin enkä saa henkeä. Sydän riehaantuu. Tuntuu kuin kuolisin, mutta tiedän etten kuole. Se vain tuntuu siltä. Kyyneleet valuvat. Räkä valuu.
maanantaina, toukokuuta 30, 2011
Christerin ruokapyramidi
**
Kirjailija Varpu Tavi tiesi kertoa, että USA:ssa julkaistaan tämän viikon perjantaina (3.6.2011) uusi ruokapyramidi, jolla halutaan selventää vuoden 2005 ohjeita. Miltä uusi pyramidi näyttää, ja mitä se tarkkaan ottaen pitää sisällään, ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, miltä minun ruokapyramidini näyttää!
Ethän kopioi kuvaa ilman lupaa! Jos kopioit ja kerrot ruokapyramidistani, ilmoitathan silloin lähteenä vaikkapa terveysblogini (http://sundqvist.blogspot.com/) ja kerro myös mieluusti, että on kyseessä taiteilijaystäväni (Kati Kortelainen) näkemys siitä miten voidaan ilmaista näkemykseni terveellisen ravitsemuksen (ja liikunnan) tukipilareista mahdollisimman selkeästi.
Mitä pidät ruokapyramidistäni?
Kirjailija Varpu Tavi tiesi kertoa, että USA:ssa julkaistaan tämän viikon perjantaina (3.6.2011) uusi ruokapyramidi, jolla halutaan selventää vuoden 2005 ohjeita. Miltä uusi pyramidi näyttää, ja mitä se tarkkaan ottaen pitää sisällään, ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, miltä minun ruokapyramidini näyttää!
Ethän kopioi kuvaa ilman lupaa! Jos kopioit ja kerrot ruokapyramidistani, ilmoitathan silloin lähteenä vaikkapa terveysblogini (http://sundqvist.blogspot.com/) ja kerro myös mieluusti, että on kyseessä taiteilijaystäväni (Kati Kortelainen) näkemys siitä miten voidaan ilmaista näkemykseni terveellisen ravitsemuksen (ja liikunnan) tukipilareista mahdollisimman selkeästi.
Mitä pidät ruokapyramidistäni?
perjantaina, toukokuuta 27, 2011
Ajankohtaista Facebook keskustelua, osa 2
**
Viime aikoina värikkäin terveyskeskustelu on ollut Facebookin puolella. Tässä taas pieni otos Facebook -keskustelusta, osa 2. Tässä on Osa 1.
Facebookista poimittua
26.5.2011
-----------------------------------------
Expressen -lehti kirjoittaa ylipainoisten lasten rasvaleiristä missä on tarkoitus tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen mahdollisuus toteuttaa laihdutusruokavalio Annika Dahlqvistin oppien mukaan: paljon voita ja kermaa. Leirin ohjaajana on Annikan sisko. Lastenlääkäri Claude Marcuksella ei ole minkäänlaista ymmärrystä tällaiselle laihduttamiselle. Veisitkö sinä lapsen tällaiselle leirille?
{piip}: veisin, mikäli olisi tarvetta. Lapseni syövät voita ja täysrasvaisia tuotteita ja ovat niin laihoja että..:)
{piip}: Painopiste vihanneksissa, palkokasveissa, pähkinöissä + luomu rasvoissa ja lihoissa, kalassa, munissa. Erinomainen vaihtoehto punkerolle, niin lapselle kuin aikuiselle.
{piip}: Mun poika oli mun luona "vhh-leirillä" viime kesänä 2 vko. Joka päivä oli tosin jokin pikku herkku kuten pirun kuumina päivinä jätski. Painoa lähti 2kg, vointi oli pirteämpi, iho parempi, vähemmän pöhötystä. Virallisilla ohjeilla kidutetaan lapsia.
{piip}: Ja vielä. Toissa kesänä kun lapsi tuli mulle lääkäriäidiltää oli paska aina aivan velliä. Tietty suolisto rupeaa käymään kauhella vilja+hedelmä tuputuksella.
Viime aikoina värikkäin terveyskeskustelu on ollut Facebookin puolella. Tässä taas pieni otos Facebook -keskustelusta, osa 2. Tässä on Osa 1.
Facebookista poimittua
26.5.2011
-----------------------------------------
Expressen -lehti kirjoittaa ylipainoisten lasten rasvaleiristä missä on tarkoitus tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen mahdollisuus toteuttaa laihdutusruokavalio Annika Dahlqvistin oppien mukaan: paljon voita ja kermaa. Leirin ohjaajana on Annikan sisko. Lastenlääkäri Claude Marcuksella ei ole minkäänlaista ymmärrystä tällaiselle laihduttamiselle. Veisitkö sinä lapsen tällaiselle leirille?
{piip}: veisin, mikäli olisi tarvetta. Lapseni syövät voita ja täysrasvaisia tuotteita ja ovat niin laihoja että..:)
{piip}: Painopiste vihanneksissa, palkokasveissa, pähkinöissä + luomu rasvoissa ja lihoissa, kalassa, munissa. Erinomainen vaihtoehto punkerolle, niin lapselle kuin aikuiselle.
{piip}: Mun poika oli mun luona "vhh-leirillä" viime kesänä 2 vko. Joka päivä oli tosin jokin pikku herkku kuten pirun kuumina päivinä jätski. Painoa lähti 2kg, vointi oli pirteämpi, iho parempi, vähemmän pöhötystä. Virallisilla ohjeilla kidutetaan lapsia.
{piip}: Ja vielä. Toissa kesänä kun lapsi tuli mulle lääkäriäidiltää oli paska aina aivan velliä. Tietty suolisto rupeaa käymään kauhella vilja+hedelmä tuputuksella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)