perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Viisi minuuttia ravintovalistuksesta

**
Sinä olet rohkea
, sain yllättäen kuulla eräällä ravintoluennolla. Onneksi minulla ei ollut tulenpalavaa kiirettä pois luentotilaisuudesta vaan pystyin jatkamaan pohdiskelua mahdollisesta rohkeudestani luentotilaisuuden jälkeen.

En pidä itseäni erityisen rohkeana, joten oli syytä kuunnella rehellistä luentojeni kuuntelijaa ja kommentoijaa. Vaikka pelkäsin pahinta, näytti siltä, että mahdollisen rohkeuteni olen kuitenkin onnistunut kanavoimaan rakentavalla tavalla. Vaatii minulta suunnatonta rohkeutta ottaa tämä asia nyt esille. Minua kuunnellan lisääntyneellä mielenkiinnolla ympäri Suomen niemen ja arvostan luentokeikoille pyytäjien rohkeutta pyytää juuri minut paikalle. Otan sen riskin, että huumorilla höystetyt luentokeikkani tyrehtyvät kokonaan kun nyt pistän kaikki ravitsemuskorttini pöydälle. Voihan siinä mahdollisesti myös käydä niin, että keikat lisääntyvät. Toivottavasti arvostatte rohkeita mietteitäni ravitsemuksesta sekä luentotilaisuuksissa että näissä kirjoituksissani.

Tässä tulee avointa tilitystä ravitsemusvalistuksen tilasta Suomessa. Älkää hermostuko, älkää provosoituko! Moni asia on meillä Suomessa tosi hyvällä tolalla, joitakin asioita täytyy jonkin verran ihmetellä ja sitten on asioita, jotka ovat ihan päin mäntyä! Jos omalla kohdallanne tekstini lukeminen tuntuu pahalta, lopettakaa silloin lukeminen siihen paikkaan, maailmasta löytyy paljon muuta luettavaa. Jos kuitenkin löydätte pohdinnoistani jotain merkittävää, niin lukekaa toki tämä kirjoitukseni ja kaikki muutkin kirjoitukseni, antakaa tulla kommentteja, puolesta ja vastaan. Tämän lukemiseen teiltä menee viisi minuuttia, sanoman tajaumiseen voi mennä huomattavasti pitempi aika.

Viranhaltijat pelkäävät liiallista avoimuutta ravintoasioissa
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeistus perustuu tutkittuun tietoon ja sisältää vuorenvarmasti parhaan mahdollisen ohjeistuksen miten laajat väestöryhmät voivat turvallisesti hoitaa ravitsemusasiansa kuntoon. Syömällä niin kuin Kansanterveyslaitos, Sydänliitto, Diabetesliitto ym. valistavat, pysyy terveenä noin yleisesti ottaen. Ohjeet toimivat loistavasti jos on terve ja rakastaa liikuntaa. Hiilihydraatteja syödään silloin estoitta juuri niin paljon kuin suosituksissa neuvotaan syömään (reippaasti yli puolet, eli 55-65%), valkuaista pistetään kohtuullisesti poskeen (15-20%) ja rasvan käytössä on terveen järjen käyttö sallittua, eli vältetään liian rasvaisia ruokia (20-30%). Useimmat meistä oivaltavat tämän asian, kuitenkin ihmiset ovat yhä enemmän hukassa lukiessaan lehdistä tai kuullessaan telkkarissa näiden ohjeistusten erilaisista muunnelmista.

Mikä on se oikea tapa syödä? Mikä on se oikea tapa liikkua? Voin ymmärtää tavallisen ihmisen vaikeudet erottaa milloin kyseessä on esimerkiksi terveysvaikutteisten tuotteiden voimakas mainostus ja milloin puhutaan siitä, miten tuote oikeasti vaikuttaa terveyteen. Usein kuluttaja joutuu miettimään onko tämä jonkun uuden kuntokerhon mainospätkä, vai annetaanko siinä todellakin vilpittömästi ymmärtää, että ihmisen olisi hyvä liikkua vähintään 45 min joka päivä sellaisia lyhyehköjä keppejä mukanaan raahaten. Yksi esimerkki mainostuksen ja terveellisyyden ristiriidasta on suhtautuminen erilaisiin ravintolisiin ja vitamiinivalmisteisiin. Monia ravintolisiä mainostetaan sillä tavalla, että ne auttavat "siihen ja siihen" –vaivaan. Kuitenkaan käyttäjä ei kuitenkaan ehkä huomaa olennaista eroa tuotetta käyttäessään. Näihin mainoksiin ja markkinointipuheisiin suhteutettuna Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamat ohjeet tuovat selkeän linjauksen ravintoaineiden käyttöön ja palauttavat ihmiset takaisin maanpinnalle sen suhteen mikä on oikeasti terveellistä useimmille ihmisille.

Uutena asiana mukaan otetuilla liikuntasuosituksilla (mahtava asia!) ei tavoitella neptunus -planeettaa taivaalta vaan on hyvin ymmärretty käytännöllinen näkökulma, jossa korostuu ihmisten arkiliikunnasta koostuva kokonaisuus. Suosituksessa on mielestäni tosi hyvin oivallettu "pätkäliikunta". Tämä pieninä palasina koottava liikuntapanos motivoi ja rohkaisee kiireisen arjen keskelläkin koostamaan itselleen soveltuvia liikuntakokonaisuuksia. Ei yritetäkään viestittää "täydellisistä huippu-urheilijoiden treeneistä".

Eräs liikunta-alan yrittäjä puhui minulle viisaita: "Usein ammattiliikuttajan näkökulmasta havaitsee kuinka ihmisille syntyy herkästi rimakauhu, jos heillä on sellainen näkemys että treenin tulisi aina olla erittäin tarkasti oikein toteutettu ja juuri oikean mittainen. Silloin tapahtuu traagisin vaihtoehto kaikista, eli jäädäänkin täysin liikkumattomana kotiin odottelemaan parempaa ajankohtaa sille 'täydelliselle treenille'. Jäin ravitsemusneuvottelukunnan ohjeistuksessa kaipaamaan sitä, että liikunnan merkityksestä olisi vielä selkeämmin oma kohtansa tiivistelmässä, jossa tiivistetysti olisi sitten luettavissa kansanterveyden näkökulmasta kaikki olennainen".

Ongelmat syntyvät sitten kun tämä kaikille suunnattu sinänsä hieno valistussanoma ei jostain syystä kuitenkaan toimi yksilötasolla. Voin pistää pääni pantiksi, että Suomessa elää sellaisia ihmisiä, jotka valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeilla voivat todella pahoin. Henkilöllä voi olla esimerkiksi diabetes, hänellä voi olla voimakas sokerinhimo, hän saattaa tajuta voivansa huomattavasti paremmin jos hän syö paljon rasvaa, hänelle ei kertakaikkiaan nuo oikeaoppiset kevyttuotteet sovi, hän on ihastunut meijerivoihin jne. Kerro näitä ajatuksiasi kirjoituksissasi, luentoilloissasi, keskustelufoorumeilla, lääkärikolleegoillesi, niin saat pahimmillasi havaita sellaista järjenjuoksun pimeytymistä järkevinä pitämissäsi viranhaltijoissa, tutkijoissa, lääkäreissä, että et voinut uskoa asiaa todeksi. Tämä on kuitenkin totta! Mainitse näille viranhaltijoille ja virallisen terveystietomme vaalijoille voivasi hyvinkin ajatella, että virallisesta ravintovalistuksesta poikkeava Atkinsin ruokavalio (tai jokin muu suosittu dieetti) saattaa joillekin ihmisille olla terveellinen ratkaisu ja saat kuulla olevasi täysi sekopää ja lisääväsi muiden viranomaisten ahdinkoa ja kuluttajien hämmenystä entisestään. Ravinnon monipuolisuus on terveytemme kannalta erityisen tärkeää. Usein luullaan terveellisen ruokavalion tarkoittavan samaa kuin rasvaton ruoka, mutta myös tämä pahamaineinen rasva kuuluu osana monipuoliseen ruokavalioon.

Ravitsemussuositusten luonteeseen kuuluu, että ne ovat ohjeellisia. Suositusten avulla opimme elämän peruskoulussa miten ruokavalio koostetaan terveellisempään suuntaan. Mutta aivan kuten yhteiskuntaa voi menestyksellisesti johtaa porvarillinen hallitus, meillä on kokemusperäistä tietoa, että SMP aikoinaan ei onnistunut syöksemään tätä maata täydelliseen perikatoon. Jotkut kokevat hankalaksi syödä vihanneksia suositusten mukaista määrää tai kokevat syyllisyyttä kun kalaa ei syödä 2-3 kertaa viikossa. Sama homma voi olla perunan syönnin tai makaronin kanssa. Vaikka kuinka suositukset sanoisivat, että perunaa olisi hyvä syödä kohtuullisesti, olen valistusilloissani pitänyt perunan syönnin jälkei­sestä "raskaasta olotilasta" kertovia kuuntelijoita siinä määrin arvossa, että olen vapauttanut heidät tästä perunan tuputtamislinjauksesta. Ravitsemussuositusten täytyy oikein tulkittuina nähdä sellaisina, että ne antavat monipuolisia vaihtoehtoja, josta kaikki sitten löytävät oman tavan syödä terveellisesti. Muodissa on minulla tällainen usein viljelemäni lause: "Syö sellaista ruokaa josta sinulle tulee mahdollisimman hyvä olo!"

Olen sitä mieltä, että esimerkiksi diabeetikoiden pitäisi saada hoitavalta lääkäriltään ja ravitsemusterapeutiltaan tarvittaessa mahdollisuus kokeilla esimerkiksi vähähiilihydraattista ruokavaliota ja liikuntaa samalla sovittaen lääkityksensä sellaiseksi, että siitä ehkä voisi jopa kokonaan luopua. En ymmärrä miksi tämä voi olla niin mahdoton ajatuskuvio.

Virallisessa ravintovalistuksessa eenergiaravintoaineiden jakautumasta annetaan turhan jäykkä ja ehdoton suositus. En ymmärrä miksi ei edes merkittävimpiä erityisryhmiä (huippu-urheilijat, diabeetikot, verenpainepotilaat, kilpirauhasihmiset ym.) huomioida paremmin raportissa. Ehkä raportti silloin menettää selkeytensä ja sen tällä hetkellä erinomaisen tiiviin muotonsa. Yksinkertainen on kaunista? Kuitenkin, erityisesti hiilihydraattien ja rasvan saantisuositukset voisivat vaihdella henkilön liikuntamäärän ja energiankulutuksen mukaan. Samoin esimerkiksi tiettyjen vitamiinien ja kivennäisaineiden poikkeuksellinen tarve mm. sairauksista toipuvilla ihmisillä. Vähän liikuntaa harrastavilla voisi rasvojen suhteellinen osuus ravinnosta olla sokereiden kustannuksella korkeampikin, kunhan rasvan laatutekijöihin ja monipuolisuuteen kiinnitetään riittävästi huomiota.

Ravintotutkimuksia luetaan tarkoituksella väärin!
Minun on vaikea käsittää miksi jonkun tietyn laitoksen virallinen ravintovalistaja voi nähdä niinkin paljon vaivaa tulkitakseen tahallaan väärin ilmestyneitä laajoja ravintotutkimuksia. Hän saattaa poimia itseään ja rahoittajia miellyttäviä tutkimuslöydöksiä samalla täysin katkaisten kaiken muun aistinvaraisen toimintansa niin, ettei hän näe edes samalle sivulle ilmestynyttä täysin päinvastaista tietoa. Samaan hengenvetoon hän saattaa innostua haukkumaan kaikki luontaistuotealalla olevat rehellisetkin yrittäjät, jotka myöskin haluavat poimia tutkimustöistä ne omaa ajatuskuviotaan pönkittävät tiedonmuruset.

Minusta esimerkiksi tuntuu pöyristyttävän lapselliselta sellainen laajalle levinnyt ajatuskuvio, että vuosikymmenestä toiseen kerrotaan varoittavaan sävyyn siitä ruoan kolesterolista ja kielletään systemaattisesti kovien eläinperäisten rasvojen käyttö koska se on niin vaarallista sydämelle. Viime aikoina on ilmestynyt useita luotettavia tutkimuksia, joissa todetaan näiden eläinperäisten rasvojen terveyttä edistävät ominaisuudet. Viranomaisille on jäänyt päälle tuo vanha levy, samaa virttä veisataan tapahtuu sitten mitä tahansa edistystä ravintorintamalla.

Olen laaja-alaisesti ja rehellisesti tutkinut ja tulkinnut näitä ravintoasioita. En pidä mahdottomana, että minäkin tulkitsen ravintotutkimuksia väärin. Monet ravintotutkimukset ovat niin epäselviä lähtökohdiltaan, että vaara vaanii jatkuvasti. Minut erottaa kuitenkin monesta ravintovalistajasta se seikka, että minä olen vapaa kuin taivaan lintu! Kukaan ei maksa minulle provisiota jos kerron ravintoluennoillani näistä ravintoaineista joko ylistävään tai paheksuvaan sävyyn. Minä saatan suositella jotakin aitoa luonnontuotetta, ravintolisää, vitamiinipilleriä ym. vain sen yksinkertaisen seikan takia, että minulle on muodostunut sen suhteen luottamusta herättävä olotila. Tuote saattaa aidosti toimia tai siitä ravintoaineesta voi olla hyötyä.

Tässä Viisi minuuttia -sarjassa on aiemmin ilmestynyt:
Nyt on viiden minuutin esitys loppu, on sinun aikasi kommentoida.

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Diabetesongelma ratkeaa vielä!

Päivän mietteitä:

Diabetesongelma ratkeaa, kun avoimin mielin etsitään ratkaisuja sairauden ongelmiin. Kyllä tiede on ratkaissut visaisempiakin ongelmia. Ehkä ratkaisu tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään löytyy kun otetaan lusikka kauniiseen käteen ja lakataan tekemästä diabeteksella bisnestä.

Ymmärrettävästi ravintokuiduissa, omaehtoisessa liikunnassa ja vähentyneessä hiilihydraattikuormassa ei ole paljon rahaa ja vaikutusvaltaa jaossa. Mutta miettikää miten ihanteellinen ratkaisu se olisi, jos se toimisi! Diabetes on kansantauti, jonka ehkäisyyn ja hoitoon kannattaa panostaa juuri nyt.

Luettavaa: Diabetes tulee - oletko valmis?

Kommentteja on jo tullut sähköpostilla:
Kiitos Christer! Mielestäni juttusi on tärkeä ja se tulee hyvälle paikalle. (H.P.)
Olen lukenut kirjoituksesi ja se on mielestäni erittäin hyvä. (A.L.)
Selkeä kirjoitus todella tärkeästä asiasta. Panee pohtimaan nykyistä valistustyötä. Olen kiitollinen kun et kokonaan tyrmää Diabetesliiton valistusta vaan tarjoat toimivan vaihtoehtoisen ratkaisun halukkaille. (M.R.)

D-vitamiini ja rasitusmurtumat

**
Kovaa harjoittelevat urheilijat!
Lukekaa tämä teksti! Kova harjoittelu voi aiheuttaa rasitusmurtumia alaraajan luihin ja D-vitamiinia nauttimalla voidaan rasitusmurtumien synty ehkäistä.

Lääkäri Juha-Petri Ruoholan väitöskirjan mukaan liian vähäinen D-vitamiinin saanti voi altistaa rasitusmurtumien syntymiselle urheilijoille. Tutkimuksen mukaan murtumapotilailla oli selkeästi normaalia alhaisemmat D-vitamiinitasot. On olemassa erityinen TRACP5b-entsyymi (tartrate-resistant acid phosphatase 5b), joka antaa aika selvän kuvan luun hajotuksen määrästä elimistössä. Tätä entsyymiä mitataan osteoporoosin (luukato) diagnostiikassa ja yllätyksettömästi sama entsyymi soveltui myös rasitusmurtumien osoittamiseen. Kohonnut seerumin TRACP5b-arvo nosti murtuman todennäköisyyden kahdeksankertaiseksi verrokkeihin nähden näissä Ruoholan tutkimuksissa. D-vitamiinia voi siis lämpimästi suositella urheilijoille varsinkin talvikuukausina, jolloin auringon kautta saatava D-vitamiinivaikutus on Suomessa lähes olematon.

Tämä on tavattoman mielenkiintoinen tieto, sillä monen aktiiviurheilijan riesana ovat usein toistuvat rasitusmurtumat. Niinkin kova materiaali kuin luu, vaurioituu kun siihen kohdistuu kova rasitus. Eihän luu poikki mene, vaan siihen kehittyy sellaisia pienen pieniä murtumia, jotka tuntuvat voimakkaana kipuna ja pakottavat urheilijan voimakkaasti keventämään harjoitusta. Rasittavan harjoittelun jatkaminen esim. kipulääkityksen varassa saattaa estää luun paranemista ja laajentaa vauriota, mikä taas voi aiheuttaa luun varsinaisen murtuman. Yleensä rasitusmurtumat paranevat, kunhan malttaa levätä riittävästi. Tiettyihin rasitusmurtumiin, kuten reisiluunkaulan murtumiin, liittyy suurempi riski ja vaarana on pahimmillaan jopa pysyvä invaliditeetti. Rasitusmurtumien ennaltaehkäisy ja varhainen havaitseminen ovatkin ensisijaisen tärkeitä asioita. Rasitusmurtumat voidaan havaita potilaan taustatietoihin perehtymällä ja käyttämällä erilaisia radiologisia kuvantamismenetelmiä. Sen sijaan kliiniset tutkimukset ovat epävarmoja ja laboratoriodiagnostiikka puuttuu kokonaan.

Ruoholan mukaan rasitusmurtumia kehittyy useimmiten urheilijoille ja sotilaskoulutuksessa oleville. Varsinkin liian nopeatahtinen ja nousujohteinen harjoittelu altistaa rasitusmurtumille. Tämä ei ole mikään uusi ilmiö, sillä lääkintäkapteeni Ruohola kertoo mukavalla tavalla väitöskirjassaan, että saksalainen sotilaslääkäri J. Breithaupt jo vuonna 1855 kuvasi rasitusmurtuman synnyn. Hän tosin silloisen alkeellisemman tietämyksen takia epäonnistui preussilaisten pitkään marssineiden sotilaitten diagnoosissa, epäillessään särkeviä jalkoja äkillisesti tulehtuneiksi. Syy olikin todellisuudessa luun rasitusmurtumassa.

Ruohola selvitti tutkimuksessa, millaisia syitä löytyi 154 potilaan epäselvien sääri- tai pohjekipujen taustalta. Magneettikuvaus paljasti 86 potilaalta yhteensä 143 rasitusmurtumaa, joista lähes kaikki olivat sääriluussa ja erityisesti sen alimmassa kolmanneksessa. Ruohola havaitsi myös, että sijoiltaan menneet murtumat aiheuttivat usein komplikaatioita, mutta paikallaan pysyvät murtumat paranivat lähes aina oireettomiksi.

Väitöstilaisuus pidettiin 9.3.2007 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Fatigue fractures in military conscripts - A study on risk factors, diagnostics and long-term consequences" (Lue tästä väitöskirja kokonaisuudessaan).

Lähde: Helsingin Yliopiston tiedote, 9.3.2007

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Tyrni on tutkitusti terveellistä

**
Toimittaja Elina Latvala
tiivistää Turun yliopiston viime viikolla järjestämän tyrniseminaarin annin näin: "Tyrni on tutkitusti terveellistä". Tyrni poikkeaa muista marjoista siinä, että sen hedelmälihassa on huomattava määrä öljyä, professori Heikki Kallio totesi seminaarissa. Suomalaistutkimuksissa on myös havaittu ensimmäisenä maailmassa, että tyrniöljy edistää flavonoidien imeytymistä ja hyväksikäytettävyyttä elimistössä. Terveysvaikutukset myös säilyvät tyrnissä todennäköisesti paremmin kuin missään muussa marjassa.

Tyrni tunnetaan muun muassa antioksidanttivitamiinien (C- ja E-vitamiini), arvokkaiden rasvahappojen ja karotenoidien lähteenä. Se sisältää myös erityislaatuista flavonoidia, isoramnetiinia, jolla tiedetään olevan sydänterveyttä edistäviä ominaisuuksia. Muita tyrnin flavonoideja ovat kversetiini ja kemferoli.

Kansainvälisissä tutkimuksissa tyrnin flavonoidien on havaittu ylläpitävän sydänlihaksen terveyttä muun muassa edistämällä sydämen verenkiertoa ja suojaamalla sydänlihasten soluja. Tyrnin flavonoidien on todettu myös lievittävän rytmihäiriöiden oireita. Lisäksi tyrnin immuniteettia tasapainottavasta vaikutuksestakin on todisteita. Turun yliopiston tutkimuksessa tyrni laski tulehdusta ilmaisevien merkkiaineiden määrää. Tyrnillä ei tässä tutkimuksessa kuitenkaan pystytty osoittamaan vaikutusta flunssan tai ruoansulatuskanavan infektioiden määrään tai kestoon. Aiheesta ollaan toki tekemässä jatkotutkimuksia.

Tyrniä on käytetty perinteisessä tiibetiläisessä ja mongolialaisessa lääketieteessä jo vuosisatoja. "Aasiassa ihmetellään, miksi länsimaissa tehdään samat tutkimukset uudelleen", Kallio kertoo. Aasiassa myös tyrnin lehdet käytetään, sillä ne sisältävät fenolisia yhdisteitä jopa enemmän kuin tyrnimarja. Lehdistä valmistetaan teetä.

Tyrnin makuun vaikuttaa marjan lajike ja alkuperä, Hannu Lappalainen Suomen Tyrniliitto ry:stä totesi. Esimerkiksi venäläiset lajikkeet ovat suomalaista Raisa-lajiketta makeampia. Makeimmat ja hedelmäisimmät lajikkeet sisältävät myös eniten C-vitamiinia. Tyrnin voimakasta makua voidaan Katja Tiitisen väitöskirjatyön mukaisesti pehmentää muun muassa mikrobikäymisen avulla. Tällöin voimakkaan makuista omenahappoa muutetaan pehmeämmäksi maitohapoksi.

Tyrnin käyttömahdollisuudet ovat laajat. Sitä voidaan käyttää perinteisen mehu-hillolinjan lisäksi myös muun muassa marinadeissa, makeisissa, ravintolisissä, lemmikkieläinten rehuissa ja kosmetiikkatuotteissa.

Valtaosa maailman tyrnisadosta kootaan Kiinassa. Tyrniä viljellään Suomessa vaativissa olosuhteissa ja Kittilästä löytyy maailman pohjoisin tyrniviljelmä. Alustavien tutkimusten mukaan pohjoisissa olosuhteissa tyrnin C- ja E-vitamiinipitoisuudet nousevat entisestään. Tyrninviljelyn suurimpina haasteina on Suomessa lisätä viljelyalaa ja saada marja talteen taloudellisesti. Suomessa tutkitaankin parhaillaan tyrnin satoon ja latuun vaikuttavia tekijöitä. Kauhajoella on kehitteillä myös tyrninpoimintaan tarkoitettua laitteistoa.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 12.3.2007

Tautia taudin perään - missä vika?

**
Onnea ja terveyttä ei riitä kaikille
. On ihmisiä, jotka saavat muita herkemmin erilaisia virus-, bakteeri- ja sienitartuntoja. He sairastelevat usein, ja myös heidän toipumisensa kestää tavallista kauemmin. Monesti he eivät ehdi edes kunnolla parantua edellisestä taudista kun jo saavat uuden. Tunnet tällaisia ihmisiä, ehkä olet yksi heistä?

Mistä tämä voi johtua? Tähän ei ole helppo vastata. Infektioalttius kertoo oman elimistömme puolustusjärjestelmän toiminnan vajaavuudesta. Vaikka tarkkaa syytä tähän onkin vaikea selvittää, ainakin seuraavien asioiden tiedetään heikentävän immuunijärjestelmän toimintaa:
  • emme kykene riittävän tehokkaasti tunnistamaan taudinaiheuttajaa
  • emme riittävän tehokkaasti tuota niitä kemiallisia aineita, joita tarvitaan immuunijärjestelmän solujen houkuttelemiseksi tartunta-alueelle
  • valkosolujen määrä on vähentynyt tai niiden toiminta on heikentynyt
Seuraavat tekijät pahentavat tai kiihdyttävät yllä mainittuja seikkoja:
  • ikääntyminen
  • ruokahaluttomuus tai anoreksia
  • krooninen sairaus
  • lääkkeet, joita joutuu nauttimaan pitkäaikaiseen tai krooniseen sairauteen.
Koska kehon immuunijärjestelmä on erittäin monimutkainen, minkä tahansa järjestelmän osan häiriintynyt toiminta johtaa heikentyneeseen immuunivasteeseen. Immuunijärjestelmällämme on yksi tehtävä ylitse muiden: poistaa elimistöön tunkeutuneet haitalliset aineet ja sairauksia aiheuttavat pieneliöt. Muutama vuotuinen flunssa ei vielä anna aihetta huoleen, mutta toistuva, pitkittyvä sairastelu voi olla merkki siitä, ettei vastustuskyky toimi niin kuin sen pitäisi. Niitä vaanii kaikkialla elinympäristössämme: mikroskooppisen pieniä, terveyttä uhkaavia viruksia, bakteereita, sieniä ja muita haitallisia aineita. Ne saattavat joutua elimistöömme esimerkiksi hengitysteiden, ruoansulatuksen tai ihon kautta. Ne voivat myös olla peräisin elimistömme kuolleista soluista, esimerkiksi punaisista verisoluista. Immuunijärjestelmän tehtävä on poistaa nämä haitalliset tekijät niin tehokkaasti kuin mahdollista. Järjestelmän heiketessä tai toimiessa vajaavaisesti tunkeilijat pääsevät lisääntymään ja lopulta sairastuttamaan elimistön.

Useimmat tartunnat eivät aiheuta minkäänlaisia sairauden oireita, koska immuunijärjestelmän solut poistavat tunkeutujat ennen kuin ehdimme sairastua. Puutteellisesti toimiva immuunijärjestelmä ei sen sijaan kykene niitä poistamaan. Seurauksena on infektio ja sairastuminen. Immuunijärjestelmä on käytännöllisesti katsoen läsnä kaikkialla elimistössämme. Sen solut ovat verenkierrossa, mutta niitä on myös imukudoksessa kuten pernassa, imusolmukkeissa sekä imusuonissa. Järjestelmän solut ovat erilaisiin tehtäviinsä erikoistuneita veren valkosoluja: T-lymfosyyttejä, B-lymfosyyttejä, neutrofiiliejä, eosinofiilejä, basofiilejä ja monosyyttejä. Osa niistä kykenee tunkeutumaan kaiken tyyppisiin kudoksiin päästäkseen juuri sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan.

Miten pysyt mahdollisimman terveenä? Yksinkertaisimmillaan ohjeeksi muodostuu: syö monipuolisesti ja vältä stressiä! Immuunivasteen moitteeton toiminta on avainasemassa. Tässä tapahtumassa tarvittavat kemikaalit ja erilaiset kemialliset reaktiot ovat puolestaan riippuvaisia vitamiineista, kivennäisaineista ja hivenaineista. Ei olekan yllättävää, että ravitsemukselliset virheet ja puutokset ovat yksi merkittävimmistä syistä huonoon puolustuskykyyn. Myös pitkäkestoinen stressi ja riittämätön lepo heikentävät elimistön mahdollisuuksia reagoida ja puolustautua taudinaiheuttajia vastaan. On huomattava, että niin fyysinen kuin psyykkinenkin stressi heikentävät immuunivasteen aktiviteettia kemiallisella tasolla. Eikä stressin tarvitse aina tarkoittaa kielteistä stressiä kuten perheenjäsenen sairastumista tai muuten henkisesti koettelevaa ajanjaksoa. Myös positiivinen stressi voi näännyttää. On esimerkiksi ihmisiä, joilla on jatkuvasti "monta rautaa tulessa". Vahvankin ihmisen voimavarat voivat kuitenkin tyhjentyä ja immuunijärjestelmä pettää. Joskus näin saattaa käydä jo muutamassa kuukaudessa, joskus siihen tarvitaan vuosi tai pari. Liikaa työtä ja vastuuta aiheuttaa lopulta kenelle hyvänsä stressin, joka puolestaan heikentää immuunijärjestelmää tai jopa romahduttaa sen. Myös tupakointi heikentää vastustuskykyä lisäämällä soluvaurioita aiheuttavien vapaiden radikaalien tuotantoa. Mikä tahansa pitkään kestävä tai krooninen sairaus kuluttaa ihmisen fyysisiä ja emotionaalisia voimavaroja. Ihminen kaikkien muidenkin orgaanisten järjestelmien tapaan voi joutua epäkuntoon tai alkaa toimia vajavaisesti. Alentuneesta immuunivasteesta kärsivät saavat tavallista useammin epämääräisiä virustartuntoja. Heillä saattaa esiintyä lisäksi väsymystä, haluttomuutta ja heikentynyttä keskittymiskykyä. On myös ihmisiä, joilla virusinfektiot pitkittyvät ja muuttuvat lopulta kroonisiksi. Tällöin puhutaan kroonisesta väsymysoireyhtymästä.

Näillä saat lisää vastustuskykyä:
  • Monipuolinen, vihannes ja hedelmäpainotteinen ravinto
  • Antioksidantit: A-, C- ja E-vitamiinit, sinkki ja seleeni sekä kasvien flavonoidit
  • Riittävä, tasapainoinen kalsiumin ja magnesiumin saanti
  • Terve, tasapainoinen suoliston bakteeristo
  • Säännöllinen liikunta raittiissa ulkoilmassa
  • Karaisu. Huonelämpötila korkeintaan 20-21 C°. Ilmakylvyt esimerkiksi ennen saunaa. Myös viileät tai vaihtolämpöiset suihkut sekä avantouinti karaisevat
  • Hyvä käsihygienia on yksinkertainen mutta tehokas tapa välttää tartuntoja. Pese ja kuivaa kädet usein ja huolellisesti!
Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 12.3.2007

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Elämä se on kuin silkkiä vain

**
Kansanterveyslaitos on julkistanut raportin
suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytymisestä ja terveydestä. Pomona tässä tutkimuksessa häärää dosentti Antti Uutela. Tutkimuksella on jo 30 vuotta seurattu pitkän ja lyhyen aikavälin muutoksia 15–64-vuotiaiden suomalaisten terveyskäyttäytymisessä. Käsittelyssä ovat sellaiset osa-alueet kuten esim. tupakointi, ruokatottumukset, alkoholinkäyttö ja liikunta.

Helppo elämä näyttäisi altistavan suomalaisia terveysvaivoille. Liian silkkinen elämä ei ole hyväksi!

Liikunnan merkitys korostuu uusimmassa tutkimuksessa. Pitkällä aikavälillä vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt ja työmatkaliikunta vähentynyt, luen raportin yhteenvedosta. Vielä 1980-luvun alussa vapaa-ajalla liikuttiin tosi paljon vähemmän (liikunnan osuudet sekä miehillä että naisilla noin 40 prosenttia). Vuonna 2006 miehistä 63 prosenttia ja naisista 68 prosenttia kertoi harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa puoli tuntia kerrallaan vähintään 2–3 kertaa viikossa. Erityisen huomioitavaa on naisten lisääntynyt vapaa-ajanliikunta, joka erityisesti viime vuosina on huomattavasti yleistynyt. Naiset ovat myös koko seuranta-aikana olleet miehiä ahkerampia työmatkaliikkujia.

Suomalaisten lihominen on ollut tosiasia jo pitkään. Tässäkin tutkimuksessa ylipainoisten osuus on kasvanut. Ilmoitettujen pituus- ja painotietojen perusteella vuonna 2006 miehistä 55 ja naisista 41 prosentin painoindeksi ylitti normaalipainon ylärajana pidetyn 25:n. Vastaavat lukemat olivat vuotta aiemmin miehillä 60 ja naisilla 40 prosenttia. Pari vuosikymmentä sitten ylipainoisia oli miehistä 40 ja naisista 35 prosenttia. Nuorten ikäluokkien lihominen viittaa siihen, että jatkossa ylipainoisten aikuisten osuus edelleen kasvaa. Dosentti Uutelan mukaan silmiinpistävää on etenkin nuorten miesten lihominen. Varusmiespalvelukseen tulevien miesten keskipaino on runsaan kymmenen vuoden aikana noussut seitsemisen kiloa. Arkielämä ei enää vaadi energiaa ja nuorten liikunnan määrä on vähentynyt huolestuttavasti. Nuoret eivät pysty itse järjestämään itselleen riittävästi liikuntaa. Järjestetty liikunta taas on taas niin kilpaurheilukeskeistä, että se teini-iästä lähtien puhuttelee vain hyvin pientä osaa nuorista.

Vähäinen liikkuminen ja epäterveellinen ruoka on kansanterveyden kannalta paha yhdistelmä. Pikaruoka, makeiset ja virvoitusjuomat täyttävät nykyisin liian suuren osan nuorten päivittäisestä energiantarpeesta. Antti Uutela pitää periaatteessa mahdollisena, että koulu voisi tuoda muutosta tilanteeseen liikunnan osalta esimerkiksi iltapäivätoiminnan kautta. Kouluissa tarjottavan lounaan laatuun pitäisi panostaa ja terveellinen välipalakin olisi iltapäivällä tarpeen. "Parhaat koulut tarjoavatkin jo välipalaa pientä korvausta vastaan", Uutela huomauttaa. "Käytäntö varmasti lähivuosina leviää samalla, kun makeisia ja makeita virvoitusjuomia myyvien automaattien suosio vähenee tai ne mahdollisesti kielletään kouluissa", Uutela jatkaa Suomen Liikunnan ja Urheilun haastattelussa.

Uutela iloitsee Kansanterveyslaitoksen välillä niin käsittämättömästä rasvavalistuslinjauksesta, jonka mukaan voi on epäterveellistä. Vuonna 2006 enää neljä miestä ja kaksi naista sadasta ilmoitti käyttävänsä enimmäkseen voita leivällä. Muut pistävät leivän päälle kevytlevitettä, margariinia tai ylähuulensa. Kasvisten syönti on jonkin verran lisääntynyt. Miehistä 29 ja naisista 48 prosenttia sanoi syövänsä tuoreita kasviksia päivittäin, kun vastaavat osuudet vuotta aiemmin olivat 29 ja 45 prosenttia. Parantamisen varaa on.

Alkoholinkulutuksen kasvu on kansanterveysuhka muutenkin, mutta se myös pahentaa ylipaino- ja lihavuusongelmaa. Ikävää on todeta, että täysin raittiiden osuus on vähentynyt vuodesta 1982. Päivittäistupakointi oli hiukan vähentynyt edellisiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2006 miehistä tupakoi päivittäin 24 prosenttia ja naisista 19 prosenttia. Pitkällä aikavälillä miesten tupakointi on Suomessa ilahduttavasti vähentynyt ja naisten tupakointi on pysynyt 1980-luvun puolivälin tasolla. Tupakoinnin lopettamisyritykset ovat tasaisesti lisääntyneet.

Lähde: Kansanterveyslaitoksen julkaisusarjat

Tietoa eettisestä kuluttamisesta

**
Eettinen kuluttaminen tarkoittaa tuotteiden tai palveluiden ostamista tiettyjä eettisiä (moraalisia) toimintatapoja ja periaatteita noudattavilta yrityksiltä tai yhdistyksiltä. Lisäksi tähän eettiseen kuluttamiseen liittyy olennaisesti myös kulutushyödykkeiden säästäminen (liiallisen kuluttamisen välttäminen) ja tuotteiden huolto, kierrätys tai uudelleenkäyttö. Tuotteiden eettisyyttä voi korostaa erilaisilla merkeillä kuten reilun kaupan merkki tai luomu-merkki.

Suomen Kuluttajaliitto on aloittanut eettiseen kuluttamiseen liittyvän hankkeen. Internet-osoitteeseen www.eettinenvalinta.fi luodaan tietokanta, johon kerätään kattavasti pääsääntöisesti Suomessa julkaistua tietoa eettisestä ja ympäristöystävällisestä kuluttamisesta. Tietoa kerätään muun muassa yliopistoista, ammattikorkeakouluista, kansalaisjärjestöistä, lehdistä, tieteiskirjallisuudesta sekä viranomaistahoilta.

Tietokannan tarkoituksena on helpottaa tiedon saantia yhä suurempaa mielenkiintoa herättävältä eettisen kuluttamisen alueelta. Suomessa on tuotettu alan tietoa paljon, mutta se ei vielä löydy yhdestä paikasta. Siten tiedon hyödyntäminen ja erityisesti tiedon vertailu on vaikeaa. Tietokanta suunnataan laajalle yleisölle. Sitä voivat hyödyntää niin kuluttajat, toimittajat, opettajat, oppilaat, kaupan henkilökunta, asukkaat, tutkijat, viranomaiset kuin päättäjätkin.

Suomen Kuluttajaliitto tekee yhteistyötä projektissa muun muassa Kuluttajaviraston, Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Liitto haastaa kaikki eettisestä kuluttamisesta kiinnostuneet tulemaan mukaan tämän uraa uurtavan tietokannan kehittämiseen!

Lisätietoja hankkeesta antaa projektipäällikkö Juha Beurling (040 534 59 45)

Jo nyt voi tietokannassa kavuta 18 askelta eettisen kuluttamisen portaissa:

1) Ole ekotehokas! Tiesitkö, että laskemalla lämpötilaa yhdellä asteella vähennät energiankulutusta viidellä prosentilla?
2) Ratin taakse vain tarvittaessa. Lyhyet matkat taittuvat kävellen tai pyöräillen, pidemmillä matkoilla kannattaa nauttia joukkoliikenteen eduista.
3) Kokemuksia kotimaassa! Kotimaan matkakohteisiin pääsee nopeammin, edullisemmin ja pienemmin päästöin kuin etelän lomakohteisiin.
4) Tuliaisiksi tunnelmia. Matkamuistojen ei tarvitse olla käsin kosketeltavia. Jos kynä pysyy kädessä, matkapäiväkirja on paras muisto mukavasta reissusta tai pyydä kotiin viemiseksi paikallisen ravintolan suosikkiresepti.
5) Kuluta energiaa! Vaivaa tai vatkaa taikina vaihteeksi käsin. Säästät sähköä ja samalla saat "ruista ranteeseen".
6) Puhdas omatunto. Annostele pesuaine harkiten.
7) Palvelua, kiitos! Kampaajan, kosmetologin, hierojan ja siivoojan palveluista voi nauttia hyvällä omallatunnolla.
8) Lyhennä, pidennä, kavenna, levennä. Muodista ja korjaa käyttökelpoiset vanhat vaatteet.
9) Sisusta säästäen. Kokeile somistamista tekstiileillä ja viherkasveilla tai vaikka vain kalusteiden järjestystä vaihtamalla.
10) Ei ainoastaan melko reilua. Reilun kaupan tuotteet eivät nykyisin ole juurikaan muita tuotteita kalliimpia, joten ostopäätöksellä on helppo vaikuttaa kehitysmaissa asuvien maanviljelijöiden, työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä elämään.
11) Läheltä on lyhyt matka. Lentorahtina Suomeen tuotu vihannes kuluttaa energiaa kolme kertaa enemmän kuin kotimaassa kasvatettu.
12) Joutsen ja muut eettiset merkit. Tutustu ympäristömerkkeihin, jotka löydät muun muassa Kuluttajaviraston nettisivuilta.
13) Kaupasta kotiin, ei kaatopaikalle. Kun jo ostoksia tehdessäsi mietit, kuinka suuri osa hankinnoista kulkeutuu roskina ulos, on helpompi valita vähemmän kaatopaikkajätettä tuottavia tuotteita.
14) Ostokset omaan kassiin! Kankainen ostoskassi kulkee kätevästi mukana.
15) Tumppaa! Tupakan kuivattamisen takia maailmassa häviää joka vuosi Helsingin kaupungin kokoinen alue metsää.
16) Yhteistä hyvää. Naapurisopu kunniaan! Ystävien, sukulaisten tai naapureiden kanssa voi hankkia yhteiskäyttöön puutarhanhoitovälineitä, auton tai kesämökin.
17) Opeta lemmikkisi luonnon ystäväksi. Vaikka lemmikki olisi tottunut valmiisiin aterioihin, lisää ruokakuppiin toisinaan myös omia ruoantähteitäsi.
18) Tutustu, kysy ja vaikuta. Eettisimmältä vaikuttava tuote tai palvelu ei välttämättä aina ole paras vaihtoehto. Asiantuntijankaan ei ole aina helppo sanoa, mikä on eettisesti kestävin ja suositeltavin vaihtoehto, mutta tutustumalla aiheeseen esimerkiksi netissä saat lisätietoja ja käytännön vinkkejä.

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 8.3.2007

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Kevätväsymys - mitä se on?

**
Harvoin kuulee puhuttavan kevätväsymyksestä
niin paatoksellisesti kuin juuri Suomessa, tosin varmaan muissakin Pohjolan maissa sitä on. Tämä kommenttini ei tarkoita sitä, että väheksyn asiaa. Seasonal affective disorder (SAD, vuodenaikoihin sidottu oireyhtymä, kaamosmasennus) on tunnettu ongelma maissa, joissa on pitkä auringoton ajanjakso, Pohjolassa useita kuukausia. Herkät yksilöt, joihin valon vähäisyys tai puute vaikuttaa voimakkaimmin, saattavat kärsiä jatkuvasta väsymyksestä, haluttomuudesta sekä usein myös masennuksesta, varsinkin jos auringon valon puute on pitkäaikaista. Valoterapia onkin auttanut monia tässä ongelmassa.

Paitsi valon puute, myös ravinnon yksipuolisuus ja liikunnan puute ovat merkittäviä tekijöitä niin sanotun kevätväsymyksen taustalla. Säännöllinen liikunta on ehdoton niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden ylläpitämisessä. Reippaan kävelylenkin tulos on paljon kauaskantoisempi kuin suklaapatukan hetkellinen hurmio. Liikkuessamme vähennämme stressiä, nostamme mielialaa, parannamme unen laatua, autamme elimistöämme ylläpitämään yleiskuntoa ja terveellistä painonhallintaa. On helppo löytää itsensä sohvan nurkasta mutustelemassa suklaata ja tuijottamassa televisiota, kun jäinen viima ulvoo ulkona. Hetkellinen hyvänolon tunne on ilmiselvä, mutta ohimenevä ja sitä voi jatkaa ehkä vain jatkamalla sitä suklaan syöntiä. Seurauksena oleva moraalinen krapula ja ennenkaikkea veren sokerin heittelystä johtuvat energian nousut ja laskut vain lisäävät kierrettä, josta on vaikea päästä pois.

Kevätväsymystä voidaan siis hoitaa tuolla valoterapialla ja liikunnalla, mutta ravinto on myös keskeisessä asemassa. Kesällä nautimme paljon enemmän tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, mutta niiden käyttö vähenee, kun syksy etenee ja sydäntalvi koittaa. Pohjolan talvi on kehoamme hyvin voimakkaasti verottava vuodenaika; pimeys ja kylmyys vaativat lisäenergiaa ja ravinteita. Koska muut ’normaalit’ stressitekijät vaativat automaattisesti osuutensa, elimistön kokonaiskuormitus pimeän aikana on melkoinen. Ei siis ole ihme kun kevät koittaa, että kuljemme tankki tyhjänä ja valitamme kevätväsymystä, aivan kuin se olisi joku välttämätön paha.

Talvella ruokavalio muuttuu kaloripitoisemmaksi ja varsin usein ravintoköyhäksi, koska elimistö kaipaa energiaa. Kaikkien järkevältä tuntuvien oppien mukaan painopisteen tulisi olla kalorien laadulla eikä määrällä.

On ymmärrettävää, kun tuoreiden kotimaisten vihannesten valikoima heikkenee talvella eikä ulkomaiset vaihtoehdot aina viehätä kuluttajia syystä tai toisesta, ruokavalio laadullisesti heikkenee. Vaatii vain hiukan kokeilunhalua ja rutiinien rikkomista, että saamme ’talviateriamme’ monipuolisemmiksi. Juurekset ovat nykyään hyvänlaatuisia pitkin talvea ja niitä kannattaa käyttää runsaasti. Punajuurista, lantuista ja porkkanoista saa maittavia raasteita tai uunivuokaan voi latoa pilkottuna erilaisia juureksia ja sipuleita, pinnalle pikkuisen oliiviöljyä, ripaisu merisuolaa ja mustapippuria ja uuniin, jossa vihannekset pehmennetään ilman ruskistamista, tuloksena on maittava, ravintorikas lisuke kalalle tai lihalle. Vihanneksista ja pavuista voi tehdä herkullisen pataruoan, jonka voi tarjota täysjyväriisin kanssa, aina ei tarvitse lihaa eikä kalaa jos osaa yhdistellä ruoka-aineita tehokkaasti. Juureksia voi käyttää myös vokkeihin, vain mielikuvitus on rajana. Myös vihreitten vihannesten, kuten eri kaalilajikkeiden käyttöä kannattaa lisätä ja hellävarainen höyrytys on hyvä valmistustapa, joka säilyttää enemmän vihannesten ravinteita ja makuja kuin vedessä keittäminen. Ympäri vuoden tulisi nauttia mahdollisimman runsaasti tuoreita kasvikunnan tuotteita. Yleisesti tiedetään että minimi määrä on 5 annosta päivässä sekä vihanneksia että hedelmiä/marjoja. Kun elimistöön kohdistuvat vaatimukset lisääntyvät, luonnollisesti myös ravintoaineiden määrää on lisättävä, tämähän on vain silkkaa maalaisjärkeä.

Tuoreitten kasvisperäisten ruokien nauttiminen on hyvin tärkeää myös talvella, sillä niistä saamme tärkeitä ravintoaineita, jotka auttavat energian valmistuksessa, immuniteetin tukemisessa ja ovat lukemattomien keholle tärkeiden toimintojen osatekijöinä. Jos emme saa ravintoaineita energiataso laskee ja alistumme monille tartuntataudeille paljon helpommin, eikä ole ihme kun kevät koittaa, että olemme väsyneitä.

Terveelliset rasvat kunniaan! Paitsi tuoreet vihannekset, hedelmät ja marjat (talvella pakastemarjat), hyvät rasvat ovat elintärkeitä ympäri vuoden. Rasvat aiheuttavat jatkuvasti ristiriitaisia käsityksiä ja niitä jopa kartetaan olettaen, että rasvaton ruokavalio on mukamas terveellistä. Liiallinen eläinrasvojen käyttö ei ole suositeltavaa monien mielestä, kohtuus kaikessa on paras nyrkkisääntö, myös eläinrasvojen sinnikäs karttaminen johtaa huonoon ravitsemustilaan. Täysrasvainen juusto kohtuudella nautittuna on tyydyttävämpää kuin yhdeltä istumalta vedetty köntti niukkarasvaista tai rasvatonta vaihtoehtoa.

Terveelliset rasvat ovat sellaisia, jotka sisältävät välttämättömiä rasvahappoja; omega-3 ja -6, joista elimistö puolestaan valmistaa muita sille tärkeitä rasvahappoja, kuten EPA, DHA, GLA. Välttämättömät rasvahapot ovat välttämättömiä siksi, että emme voi valmistaa niitä itse, mutta tarvitsemme niitä päivittäin energian valmistukseen, immuniteetin tukemiseen, hermoston ja aivojen toimintaan, hormonien valmistukseen ja lukuisiin muihin elimistön toimintoihin. Parhaita lähteitä ovat kala, kalaöljyt, kylmäpuristetut pellavansiemen- ja hamppuöljyt sekä siemenet että pähkinät. Oliiviöljy puolestaan sisältää runsaasti kasvisravintoaineita, jotka toimivat esim. antioksidanttien tavoin, lisäksi siinä on öljyhappoa. Jos käytämme edellä mainittuja öljyjä säännöllisesti saamme silloin tarvittavia rasvahappoja monipuolisesti ja koska eri öljyt ovat rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan erilaisia ne eivät suinkaan korvaa toisiaan. Minä uskon vahvasti siihen, että monipuolisesta rasvaprofiilista on aina hyötyä.

Epäterveellisiin rasvoihin kuuluvat erityisesti transrasvat, jotka ovat juoksevan rasvan kovettamisprosessin tulosta. Näitä rasvoja löytyy runsaasti elintarviketeollisuuden valmistamista eineksistä ja valmisruoista, leipomotuotteista sekä yhä vielä monista margariineista, myös monista niin sanotuista terveysvaikutteisista ruoista. Varsinkin monissa välipalaruoissa on pelottavan paljon kovetettuja kasvisrasvoja.

Kotiruoka on aina parempaa kuin valmisruoka. Kotiruoalla tarkoitan sellaista ruokaa, joka on valmistettu tuoreista raaka-aineista itse. Terveellisen aterian valmistus ei ole monimutkainen prosessi, tarvitaan vain ripaus mielikuvitusta ja ennakkoluulottomuutta. Kaiken lisäksi herkullisten reseptien löytäminenkään ei ole vaikeaa, koska melkein jokaisessa lehdessä niitä on yltä kyllin. Suurin kynnys ruoan valmistuksessa on se, että meidät on aivopesty käyttämään valmisruokia, koska olemme kiireisiä ja väsyneitä. Väsyneinä tulemme ihan varmasti myös pysymään ellemme syö ravintorikasta ruokaa! Kiireen kanssa on vaikea tulla toimeen, jos meillä ei ole tarpeeksi energiaa.

Valmisruoat sisältävät niukasti ravintoaineita ja usein runsaasti lisäaineita. Lisäaineiden määrä ravinnossamme on melkoinen, määrää lisää myös säännöllinen virvoitusjuomien käyttö. Lisäaineita on lukuisia ja niiden haitallisuus elimistössämme vaihtelee suuresti yksilöstä riippuen. Joillakin se näkyy iho-ongelmina, päänsärkynä, allergiana, voi jopa olla, että vakavat sairaudet saattavat löytää alkujuurensa ravinnossamme olevista lisäaineista.

Syömällä mahdollisimman vähän prosessoitua ruokaa, luomua aina kun mahdollista, vältymme monilta haitallisilta lisäaineilta. On tehtävä valintoja, jotka tukevat omaa terveyttämme. Suhteellisen pienet muutokset ruokavaliossa ja elämäntavoissa tekevät ihmeitä myös kevätväsymykseen. Säännöllinen ateriointi on perusehto säännöllisen energiatason ylläpitämisessä. Ateroita ei tulisi korvata kahvilla ja pullalla tai suklaapatukalla. Sokerin vähentäminen kaikessa muodossa on myös tärkeää, koska sillä on negatiivinen vaikutus mm. verensokeriin, immuniteettiin sekä pitkäaikaisen energian ylläpitämiseen.

Tekstin on ainakin osaksi tuottanut ystäväni Sinikka Pakeman, joka valmistui Kliiniseksi Ravintoterapeutiksi yli kymmenen vuotta sitten Lontoossa (Institute For Optimum Nutrition). Jatkuvaan alan koulutukseen hän osallistuu sekä Lontoossa että Amerikassa. Valmistuttuaan hän on toiminut terapeuttina sekä Lontoossa että Helsingissä. Työn kuvioon kuuluvat myös luennot ja kouluttaminen erilaisissa yhteisöissä, instituuteissa ja yrityksissä, niin ikään esiintymiset televisiossa ja radiossa. Sinikka on myös kirjoittanut kirjoja.

Lähde: Deskin uutispalvelu ravintotoimittajille, 7.3.2007

Melkein miljoona kysymystä

Miljoonan kysymyksen meemi

Tähän meemiin on törmätty monessa blogissa, minuakin on pyydetty mukaan.

1. Mitä on yöpöydälläsi?
En omista yöpöytää. Yöpöydän virkaa toimittaa noin 3 neliömetriä lattiapinta-alaa, jota tällä hetkellä peittää lähes kauttaaltaan noin 60 cm korkuinen pino sekalaista luettavaa.
2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
Jimi Hendrix - Voodoo Child, The Jimi Hendrix Collection. Koska loistavaa Jimiä pitäisi kuunnella vinyyliltä.
3. Käytkö öisin jääkaapilla?
Jep, yön hiljaisina tunteina tosin joskus toivoisin, että jääkaappi tulisi minun luokseni.
4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Tämä on aika henkilökohtaista. En juurikaan itke. Viimeksi taisi olla kun näin elokuvan Shine, koska siihen liittyi erään mukavan henkilön muisto.
5. Mitä pelkäät?
Vaimoa. Koska hän on pelottavan usein oikeassa.
6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
Tavattoman itsevarma olo.
7. Tunnetko ketään julkkista?
Aika monta.
8. Kuvaile sänkyäsi.
Sekainen paikka.
9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
Voiko olla molempia samanaikaisesti? Perusvire on suunnitelmallisuus.
10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
Jan-Eric -poikani, meissä on niin paljon sitä samaa.
11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
En ole.
12. Mitä kannat aina mukanasi?
Hyvää tahtoa.
13. Mitä kaipaat/kaipasit lapsuudessasi eniten?
Räväkkyyden hallitumpaa kanavoimista koko yhteiskunnan voimavaraksi.
14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
Olen. Sundqvisteja ei ole liikaa, Virtanen olisi jo taakka. Christer on sopivan ruotsinkielinen. Siitä on etua kun useimmiten esiinnyn suomenkielellä. Monelle tulee yllätyksenä miten joku jolla on etunimenä joku ihmeen Christer, voi puhua niin virheetöntä suomenkieltä. Blogipiireissä minut tunnetaan tosi hyvin veteraaniurheilija-nimellä. Olen tuosta asiasta erityisen ylpeä, sillä Suomen Veteraaniurheiluliitto on pohtinut nimensä muuttamista. Lapsellisesti ja hyvin, hyvin ilkikurisesti kuvittelen itse aiheuttaneeni tuon nimenmuutostarpeen.
15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Tänä päivänä olen kuunnellut Sergei Rachmaninovin 3. pianokonserttoa. Se on kuulkas hieno musiikkikappale! Jokainen pianisti joka tuon kappaleen jaksaa vääntää läpi on kuin paraskin huippu-urheilija. Ja mikä kuunteluelämys, jos pianisti pistää koko sielunsa siihen esitykseensä kuten esimerkiksi Leif Ove Andsnes tai Vladimir Ashkenazy. Tässä 30 sekunnin näyte.
16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
Olen ollut koulunäytelmissä mukana ja aikuisena esittänyt Pietaria erään opiskelijaryhmän mukana 1970-luvun lopussa. Oli aivan mahtava Suomen kiertue.
17. Pidätkö itsestäsi?
Mikä ettei. Sopivasti hassu.
18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
Olen kaidalta tieltä lipsahtanut liian monta kertaa. Yritän kuitenkin elää mahdollisimman laillisesti.
19. Pidätkö itseäsi söpönä?
Ei tule itselleni, eikä muillekaan ensimmäisenä mieleen itsestäni. Luulisin.
20. Epämiellyttävin kotiaskare?
Työpöydän siivoaminen.
21. Syötkö roskaruokaa?
En syö. En edes haaveile roskaruoasta.
22. Viilaatko kynsiäsi?
Olen viilannut kynsiäni ehkä viisi kertaa elämässäni. Onko se tarpeeksi usein, jotta se kannattaa ilmoittaa?
23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
Lenkkeilen ja kävelen reippaasti. Olen harmillisen usein viime kuukaisina antanut leikata pitkän valtoimenaan kasvavan tukkani.
24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
En tunnusta.
25. Mitä sanaa toistat paljon?
Tsemppiä.
26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
En.
27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
Olen joskus ajatellut, että oikein kovakuntoisena ja hoikkana voisin kelvata malliksi. Onneksi tällainen ajatus on nopeasti mennyt ohi.
28. Seuraatko naapureidesi elämää?
En. Minulla on mukavan huomaamattomat naapurit.
29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
Olen tällaisiakin tabletteja syönyt. Lähes kaikki kestävyysurheilijat kärsivät alhaisesta hemoglobiinista jossakin elämänsä vaiheessa. Kuuriluontoisena silloin paikallaan.
30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
Tuo on valtava summa rahaa. Kävisin varmaan ruokakaupassa ja iloitsisin siitä kun jäi vielä niin paljon jäljelle tuosta summasta. Vähän tuota suurempia summia olen joskus lahjoittanut ahdingossa oleville ystäville.
31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
Eilen tulin esiintymisreissulta. Piipahdin huoltoasemalla juomassa kupin teetä ja syömässä leipää. Maksoin siitä 4 euroa ja 10 senttiä. Aika kallista. Elämä on.
32. Odotatko jo kesää?
Olen kesäihminen. Odotan aina kesää.
33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
En ole käynyt laskettelemassa pitkään, pitkään aikaan.
34. Turhin juhla?
Ehkä ne linnanjuhlat 6. joulukuuta.
35. Mitä kieliä osaat puhua?
Suomi, ruotsi, englanti, saksa. Noilla pitää yrittää pärjäillä.
36. Edellinen matikan numerosi?
9. Olin kyllä tuota surkeampi. Onnistuin ilmeisesti kokeissa yllättävän hyvin.
37. Onko sinulla lävistyksiä?
Ei. Tahattomia urheilun myötä tulleita lävistyksiä on muutama.
38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
Ihmeiden aika ei ole ohi - toteaisin.
39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
On se varmaan keskimääräistä parempi.
40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
On se nuorempi.
41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
Joitakin viikkoja sitten. Uusi pesukone.
42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
En täysin tyrmää ajatusta, mutta ihmisen ahneus vie tältä jalolta ajatukselta äkkiä uskottavuuden.
43. Onko sinulla nälkä?
Ei tällä hetkellä.
44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
En.
45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
Mielenkiintoinen kysymys. Kamalaa - emmä vaan tiiä!
46. Ripari vai protuleiri?
En ole käynyt riparileirillä. Olen siis ilmeisesti protu, vaikka en tiedäkään mitä se on.
47. Teetkö kotitöitä?
Liian vähän.
48. Pidätkö linnunlaulusta?
Kyllä, en tosin kaikista esiintyjistä.
49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
Koira puuttuu. Kompensoiko tämän puutteen kaksi ylimääräistä lasta ja yksi kissa?
50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
Asioiden perusteellinen pohdiskelu.
51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
Sen lauluäänen voisin muutamaksi vuodeksi lainata Jaakko Ryhäseltä.
52. Mikä sinusta tulee isona?
Toivottavasti pysyn pienenä.
53. Mitä aiot nyt tehdä?
Tehdä jotain järkevämpää kuin juuri tätä.
54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
Kukapa nyt kodistaan haluaisi pois?
55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
Se sopivan pitkä koulumatka. Päivän liikunta-annos sopivasti käyntiin.
56. Kuinka monta levyä omistat?
En ole laskenut. Arvioisin vähän yli 200 kpl.
57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
Kyllä, mutta siitä en halua tehdä tämän suurempaa numeroa.
58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
Jonkin verran. Olen Punaisen Ristin kouluttaja.
59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
Lähivuosina on paljon tekemistä. Muutamasta kodista vielä puuttuu kirjoittamani kirja ja liian moni on välttynyt kuuntelemasta valistusviestiäni ravitsemuksesta ja liikunnasta.
60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
Kyllä. Minulla on arviolta 213 ml:n nestevaje.
61. Mitä tahtoisit juoda?
Elämän vettä.
62. Miten vietät viikonloppusi?
Tekemällä niitä rästitöitä.