Sydänkirurgi myöntää erehtyneensä kolesterolin suhteen

*
HUOMIO! Tätä kirjoitusta luetaan ja kommentoidaan erittäin vilkkaasti. Käy sinäkin sanomassa mielipiteesi!

Kolesteroliteoria on kaatumassa!

Sain äskettäin sähköpostiini mielenkiintoista tietoa koskien kolesteroliteoriaa. Laadin tämän kirjoituksen siinä uskossa, että se edistää keskusteluamme kolesteroliteoriasta.

Itse en usko siihen, että kolesteroli on merkittävässä roolissa sydän- ja verisuonisairauksissa. Kun luet alla olevan käännökseni kirurgi Lundellia koskevasta uutisesta, pyydän sinua rehellisesti pohtimaan, voiko todellakin olla niin, että kaikkein parasta olisi jos kerta kaikkiaan romutettaisiin nykyinen käsityksemme kolesterolin haitallisuudesta?

Tohtori Tolonen ja tohtori Pentti Raaste pohtivat kolesteroliteoriaa erittäin ansiokkaasti uudistuneessa Sydänoppaassaan. Tutustukaa myös siihen! Lue myös uusinta tietoa kolesterolista. Kuva on napattu Sydänoppaan johdanto -kappaleesta.

Saat olla eri mieltä kuin kirurgi Lundell, tohtori Tolonen tai tohtori Raaste! Keskustelkaamme tästä! Rehellisesti, älykkäästi, avoimesti!


Tästä asiasta on kyse:

Sydänkirurgi myöntää erehtyneensä kolesterolin suhteen

Sydänkirurgi ja lääketieteen tohtori Dwight Lundell on kirjoittanut kirjan missä hän pohtii kolesterolin merkitystä sydän- ja verisuonisairauksissa. Kirja löytyy täältä.

Annetaan Lundellin kertoa tarinansa. Kirurgi Lundell myöntää, että lääkärikunta herkästi sortuu ylpeyteen ja oman egon pönkittämiseen. Tämä johtuu siitä, että työn, harjoittelun ja arvovallan takia tälle seikalle tarjoutuu yllin kyllin kasvualustaa. Tämän seurauksena lääkärin on vaikea myöntää olevansa väärässä.

Lundell myöntää kirjassaan, tehneensä erään suuren virheen elämäntyönsä aikana: Hän on uskonut kolesteroliteoriaan. Hän uskoi tähän ykkösleirin vakuutteluun, joka menee tähän tyyliin (olethan tämän kuullut?): "Veren korkea kolesterolipitoisuus on tärkeä sepelvaltimotaudin ja muiden valtimotautien riskitekijä. Se lisää kolesterolin kertymistä valtimoiden seinämiin ja kalkkeuttaa verisuonia... Kolesteroliarvoja voi parantaa tehokkaasti muuttamalla elämäntapojaan. Kun elämäntapamuutos ei onnistu tai kun se ei riitä, joudutaan turvautumaan lääkehoitoon. Kolesteroliarvoja voi parantaa välttämällä kovia rasvoja eli tyydyttyneitä rasvahappoja ja suosimalla pehmeitä rasvoja eli kerta- tai monityydyttymättömiä rasvahappoja. Lisäksi kannattaa lopettaa tupakointi, laihduttaa mahdollisia liikakiloja pois, lisätä ruokavalion kuitupitoisuutta ja käyttää hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja."

Tässä minä olen, sanoo Lundell. Hattu kourassa astun teidän eteenne pyytäen teiltä anteeksi! Olen elämänurani aikana (25 vuoden kokemus) tehnyt yli 5000 sydänleikkausta. Selostan teille nyt miksi lääketiede on väärässä kolesterolin suhteen, kertoo Lundell.

Lundell kertoo miten hän sai perehtyä sydänkirurgiaan muiden taitavien sydänkirurgien kanssa. Muiden lääkärikollegoiden tapaan häntä pommitettiin lääketeollisuuden suunnalta toinen toistaan komeimmilla esitteillä ja tieteellisillä tutkimuksilla kolesterolin vaikutuksesta sydänterveyteen. Hän liikkui seminaarista toiseen. Häneen istutettiin ajatus siitä, että veren korkea kolesteroli on haitallista sydänterveydelle.

Hänelle ei tullut mieleenkään vastustaa vallitsevaa hoito-ohjeistusta: kirjoita lääkereseptejä kolesterolin alentamiseksi ja syö mahdollisimman vähän rasvaa! Vakuutettiin potilaille, että tämä on ainoa tapa alentaa kolesteroli ja pitää sydän terveenä. Potilaat tietenkin tottelivat. Lääkäriä ja varsinkin kirurgia on totuttu tottelemaan!

Jos vallitsevasta hoidosta jokin kollega joskus esitti jonkin eriävän mielipiteen, hänet nopeasti vaiennettiin ja pyydettiin palaamaan ruotuun. Kolesterolihoidon vastustaminen voisi johtaa ikävyyksiin, kertoi Lundell.

Mutta kun se kolesteroliteoria on väärässä! Nämä ohjeistukset ottaa kolesterolilääkkeitä ja syödä mahdollisimman vähän rasvaa ovat tieteellistä hölynpölyä. Joitakin vuosia sitten havaittiin, että verisuonen seinämässä vallitseva tulehdustila aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia. Tämä havainto on omilla aivoillaan ajattelevissa lääkäreissä johtanut perinteisen (väärän) ajattelumallin (paradigman) vaihtumiseen.

Kun potilaita on väärin tieteellisin perustein kehoitettu syömään kolesterolilääkkeitä, välttämään rasvaisia ruokia ja syömään paljon hiilihydraatteja, olemme luoneet mittavan lihavuus- ja diabetesepidemian. Epidemian, joka laajuudessaan hakee vertaistaan terveyshistoriassamme. Vaikka neljäsosa amerikkalaisista syö kalliita statiinilääkkeitä ja vaikka heitä kehotetaan vähentämään ravintorasvojen nauttimista, enemmän amerikkalaisia kuolee sydänsairauksiin kuin milloinkaan historiamme aikana!

Yhdysvaltojen sydänliiton (AHA) tilastojen mukaan 75 000 000 amerikkalaista kärsii sydänvaivoista, 20 000 000:lla on diabetes ja 57 000 000:lla on diabeteksen esiaste. Yhä nuoremmat sairastuvat ja tahti vain kiihtyy.

Lukekaa nyt tarkkaan! Kolesteroli ei voi kertyä verisuoniin ja aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia ilman, että taustalla on verisuonten tulehdus (inflammaatio). Terveen ja tulehtumattoman verisuonen läpi kolesteroli liikkuu vapaasti ja häiriöitä aiheuttamatta. Ihan niin kuin luonto on asian halunnut hoitaa. Se on se inflammaatio, joka johtaa kolesterolin kerääntymiseen verisuoniin.

Tulehdusta, eli inflammaatiota, on helppo hoitaa. Inflammaatiossa oma elimistösi reagoi ulkoapäin tulleeseen ärsykkeeseen (bakteeri, myrkky tai virus). Inflammaatio hoitaa tämän sairauden aiheuttajan pois pelistä ja me toivumme. Sen sijaan jos emme anna elimistöllemme aikaa tai mahdollisuutta vapautua myrkyistä tai mikrobeista, elimistölle aiheutetaan krooninen tulehdustila. Siinä missä akuutti, ohimenevä tulehdus on hyödyllistä meille, krooninen eli pitkittyvä tulehdus on erittäin vahingollista.

Kuka voi olla niin hölmö, että ehdoin tahdoin asettaa elimistönsä alttiiksi näille taudinaiheuttajille. Kuka tollon lailla syö epäterveellistä ruokaa, kuka vielä polttaa tupakka? Joo, sellainen harhautettu kaistapää, joka ilman minkäänlaista itsekritiikkiä seuraa viranomaistemme ravitsemussuosituksia (vähän tyydytettyä rasvaa, paljon monityydyttymättömiä rasvahappoja ja paljon hiilihydraatteja). Sillä juuri tällainen ohjeistus synnyttää kroonisia tulehduksia verisuonissa, diabetesta, sydänkohtauksia, aivohalvausta ja ylipainoa.

Kertaus on opintojen äiti: Verisuoniston perikato syntyy siitä kun syödään sillä tavalla kuin meitä on vuosikymmenet ohjeistettu viranomaistemme toimesta.

Miten krooninen inflammaatio syntyy? Kirurgi Lundellin mielestä tärkeimmät inflammaation aiheuttajat ovat tässä: sokeri, valkoiset viljatuotteet, omega-6-rasvahappoja runsaasti siältävät öljyt ja einekset sekä prosessoitu ruoka.

Lundell tarjoaa käsitykselleen havainnollisen esimerkin: harjaa ihoasi kovalla harjalla niin kovaa, että iho punoittaa ja on lähes vereslihalla. Jatka tätä useita kertoja päivässä useiden vuosien ajan. Jos kovista kivuista huolimatta pystyisit tähän suoritukseen, saisit aikaiseksi verisen alueen ihollasi, joka tulisi koko ajan pahemmaksi ja pahemmksi. Akuutti tulehdus muuttuu krooniseksi tulehdukseksi.

Ei ole mitään eroa siinä, tapahtuuko tämä inflammaatio ihon pinnalla tai elimistösi uumenissa. Yhtä pahaa jälkeä on näkyvissä. Lundell on nähnyt tuhansittain verisuonia elämänsä aikana. Tulehtunut verisuoni näyttää siltä kuin joku olisi koko ajan harjannut sitä pienen pienellä harjalla! Harjana on toiminut huonolaatuinen tulehduksia synnyttävä ravinto!

Kun syömme makeita leivoksia ja muita huonoja ruokia, elimistömme reagoi tähän sodanjulistuksella. Verisuonet tulehtuvat. Valtaväestön ruokailutottumukset pitävät verisuonet tulehtuneina.

Kuvittele seuraava tapahtumasarja: Näppäimistölle kaatuu pullollinen makeaa siirappia. Miten näppäimistö toimii sen jälkeen? Eeeeeeiiiiii kooovinnnnnkkkaaan hyvin! Sama tapahtuu verisuonten sisällä kun syömme jotain hyvin makeaa ruokaa. Sokeri lilluu verisuonissamme ja odottaa pääsyä varastoihin tai käytettäväksi heti energiaksi. Verensokeri pyritään pitämään hyvin tasaisena, sillä korkea verensokeri vaurioittaa verisuonia. Toistuessaan useita kertoja päivässä, viikosta toiseen ja vuosien jaksoilla, versisuonet lopulta tulehtuvat hyvinkin pahasti.

Voit olla varma, että olen nähnyt näitä tulehtuneita verisuonia! Yli 5000 potilasta ovat toimineet havaintomateriaalina, kertto Lundell. Heillä on yksi ja samaa yhteinen tekijä: verisuonet ovat tulehtuneet!

Tulehdus etenee verisuonissa erityisen tehokkaasti jos emme vaimenna tulehdusta omega-3-rasvahapoilla (omega-6-rasvahapot aiheuttavat tulehduksia). Tyypillinen amerikkalainen sapuska sisältää 15-30 kertaa enemmän omega-6-rasvahappoja kuin omega-3-rasvahappoja. Tämä on kestämätön tilanne! Ihanteellinen rasvahappojen suhde on 3:1.

Niin kuin tässä ei olisi jo riittävästi kestämistä, Lundell varoittaa vielä tomerasti ylipainosta. Lihavan läskikudos tuottaa tulehdustekijöitä, jotka jatkavat siitä mihin sokerit jäivät, eli tulehdus vain etenee elimistössä.

Tästä onnettomasta tilanteesta on vain yksi poistumisreitti: Me hyväksymme, että kolesteroliteoria on virheellinen ja ryhdymme syömään terveellisempää ruokaa. Meidän pitää syödä mahdollisimman luonnollista, tärveltymätöntä ruokaa. Jos syödään sokeria sisältävää ruokaa, niin se sokeri otetaan vihanneksista ja hedelmistä, vähennetään tulehdusta aiheuttavien kasvirasvojen käyttöä ja syömme sen sijaan maitorasvoja sekä nautimme oliiviöljyä. Eläinrasvaa nauttimalla verisuonet pysyvät terveempinä. Unohda kaikki se mielettömyys minkä moderni tiede on rummuttanut päähäsi! Usko nyt, että eläinrasva ei tuki suonia! Sellaista tieteellistä näyttöä ei ole. On mieletöntä jättää pois eläinrasva ruokavaliosta!

Kolesteroliteoria on johtanut katastrofiin. Valtavirran mukana kulkeneet tiedemiehet ovat tehneet hirvittävän suuria erehdyksiä.

Vaihda tämä mielettömyys terveyteen! Osta vain terveellistä, luonnollista ruokaa ihan niin kuin mummosi aikoinaan teki. Vuosien tasolla tapahtuva tervehtyminen tietää oireettomia sydänterveyden vuosia.

Lopuksi kerrottakoon, että kirurgi Lundell ei enää leikkaa potilaita. Hän on omistautunut täysillä hankkeeseen, joka edistää potilaiden terveyttä ravitsemuksen avulla. Hän perusti Healthy Humans säätiön edistämään terveystietoisuutta ja on nyt siis myös saanut uuden kirjansa markkinoille: "The Cure for Heart Disease and The Great Cholesterol Lie".

Muuta luettavaa kolesterolista:
Ykkösleiri rulez - Kakkonen tulee kaukana perässä
Syö rasvaa ja pidä verisuonet kunnossa
Parempi vähentää hiilihydraatteja kuin rasvaa?
Tervetuloa rasvahysterian syntysijoille

Metabolista oireyhtymää sairastavan kuntoutus

**
Kuntoutuslaitoksen työterveyshoitajana työskentelevä Marja Yliniva on päättänyt vuoden aherruksensa Ravintovalmentajakoulutuksessa lopputyöhön, joka käsittelee metabolista oireyhtymää (MBO) kuntoutuksen näkökulmasta.

Asiakkaan elämäntapaohjauksessa keskeistä on ravinto- ja liikuntatottumusten muuttaminen, joka vaatii pitkäjänteistä työtä paitsi asiakkaalta myös ohjaajilta. Asiakkaan motivoinnissa lähtökohtana on tiedon lisääminen niin MBO:sta kuin hoidon merkityksestäkin. Myös mittaustulosten kehittymisen seuranta kannustaa asiakasta jatkamaan työtään terveytensä edistämiseksi. Lisäksi ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa vertaistuella on oppimista edistävä merkitys.

Lihavuus ja MBO ovat tällä hetkellä kansanterveydellisesti suurimpia haasteita terveydenhuollossa. Metabolista oireyhtymää pidetään tilana, jossa yhdelle henkilölle on kasautunut useita sydänsairauksien vaaratekijöitä. Määritelmät ovat vaihdelleet vuosien ajan, kunnes Kansainvälisen Diabetesliiton (IDF) asettama työryhmä laati oireyhtymälle uudet yhtenäiset kriteerit. Tavoitteena on ollut helpottaa varhaisvaiheen diagnosointia jo perusterveydenhuollossa.

MBO:n diagnostiset kriteerit ovat:

• Keskivartalolihavuus; vyötärönympärys miehillä vähintään 94 cm ja naisilla vähintään 80 cm
• Lisäksi vähintään kaksi seuraavista:
• Seerumin triglyseridipitoisuus (fS-Trigly) vähintään 1.70 mmol/l tai meneillään oleva hoito koholla olevaan arvoon.
• Seerumin HDL-kolesterolipitoisuus (fS-Kol-HDL) alle 1.03 mmol/l miehillä ja alle 1.29 mmol/l naisilla tai meneillään oleva hoito poikkeavaan arvoon.
• Kohonnut verenpaine, jossa systolinen paine vähintään 130 mmHg tai diastolinen paine vähintään 85 mmHg, tai meneillään oleva hoito kohonneeseen verenpaineeseen.
• Plasman paastosokeri (fP-Gluc) vähintään 5.6 mmol/l tai aiemmin diagnosoitu aikuistyypin diabetes.

Henkilöllä voidaan todeta myös muita, diagnoosia vahvistavia tunnusmerkkejä:

• sukurasite, jossa I asteen sukulaisella on tyypin 2 diabetes
• lihavuus; painoindeksi (BMI) vähintään 30 kg/m
• glukoosirasituskokeen poikkeava tulos, joka tarkoittaa heikentynyttä glukoosinsietoa tai tyypin 2 diabetesta
• hyperurikemia
• mikroalbuminuria
• hyperinsulinemia

Metaboliseen oireyhtymään voi liittyä myös depressio, uniapnea tai Alzheimerin tauti.

Ydinhäiriöitä MBO:ssa ovat siis keskivartalolihavuus ja insuliiniresistenssi, joihin yleensä liittyvät suuri triglyseridipitoisuus ja pieni HDL-kolesterolipitoisuus. Keskivartalolihavuus kuvaa kehossa olevan viskeraalisen eli sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrää, jota myös tietokonetomogafialla voidaan erottaa ihonalaisesta rasvasta. Erityisesti viskeraalisesta rasvasta vapautuvat välittäjäaineet (esim. leptiini) muuttavat haitallisesti insuliinin vaikutuksia. Lisäksi rasvakudoksen runsas määrä vähentää glukoosiaineenvaihduntaan myönteisesti vaikuttavan adinoponektiinin määrää. Keskivartalolihavuuteen liittyy usein myös rasvamaksa sekä triglyseridien kertyminen luurankolihaksiin ja haimaan. Nämä vaikuttavat myös insuliinin toimintaan heikentävästi.

Insuliinin tehtävänä on tehostaa ravintoaineiden soluunottoa imeytymisvaiheen aikana. Mikäli solut eivät kuitenkaan reagoi insuliiniin enää normaalisti ja solujen signaaliketjuissa on häiriöitä, voidaan tilaa kutsua insuliiniresistenssiksi. Keski-ikäisillä suomalaisilla joka viidennellä miehistä ja joka seitsemännellä naisista voidaan todeta MBO (Sydän ja verisuonisairauksien ja diabeteksen asiantuntijaryhmän raportti 2005). Voidaan siis hyvinkin puhua kansanterveydellisesti merkittävästä oireyhtymästä ottaen huomioon suomalaisten lisääntyvän ylipainoisuuden.

Kuntoutuksen yleisenä tavoitteena voidaan pitää kuntoutuksen tarpeessa olevan ihmisen fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn, hyvinvoinnin ja elämänhallinnan parantamista. Se on suunnitelmallinen ja monialainen prosessi, joka perustuu kuntoutujan ja kuntouttajien yhteisesti laatimaan kuntoutussuunnitelmaan. Kuntoutujaa pidetään tavoitteellisena, omaa elämäänsä aktiivisesti suunnittelevana toimijana. Lähtökohtana on ihmisen itsensä kokema ongelma ja halu vapautua siitä.

Metabolista oireyhtymää sairastavan laitos- tai avomuotoinen kuntoutus voidaan nähdä samantyyppisenä kuin diabetesta sairastavien kuntoutuskurssi. Tavoitteena on antaa kuntoutujalle tietoa sairaudestaan sekä ohjata ja motivoida kuntoutujaa itsehoitoon. Tavoitteet voidaan jakaa seuraavanlaisesti:

• painonpudotus
• ruokavalion muuttaminen
• liikunnan lisääminen

Käsiteltäviä teema-alueita voivat olla:

• MBO:n terveydellinen merkitys
• ravitsemus
• painonhallinta
• liikunnan merkitys ja liikunnanohjaus
• työkyky
• henkinen jaksaminen ja sosiaaliturva

Työskentelymetodeina voidaan pitää pääasiassa ryhmämuotoista työskentelyä, jossa teema-alueita käsitellään luennoin, keskustelemalla, ryhmätöin ja toiminnallisin harjoituksin. Myös yksilöllinen ohjaus on Marja Ylinivan mielestä tarpeen. Koska erittäin oleellista on pysyvien elämäntapamuutosten omaksuminen, kurssin on hyvä olla jaksotettuna, ehkäpä kolmeen jaksoon. Kurssin kokonaiskesto voidaan ajoittaa noin yhdeksän kuukauden ajalle, jakson kesto aloitusvaiheessa on hyvä olla pidempi verrattuna seurantajaksoihin, koska alkuvaiheen tavoitteena on moninainen tiedon jakaminen ja tavoitteenmäärittely. Työryhmään kuuluvia asiantuntijoita ovat lääkäri, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, liikunnanohjaaja, psykologi ja sosiaalityöntekijä. Kurssin aloitusvaiheessa on tarpeen kuntoutujan monipuolinen tilannekartoitus niin terveydentilan kuin toimintakyvynkin osalta. Tähän voidaan sisällyttää lääkärin, terveydenhoitajan ja fysioterapeutin tutkimukset ja tarkastukset. Tämän jälkeen yhdessä kuntoutujan kanssa laaditaan kuntoutussuunnitelma sisältäen tavoitteet ja keinot. Kuntoutuja saa myös välitehtäviä toteutettavaksi ennen seuraavaa jaksoa. Lisäksi voidaan sopia väliajalla tapahtuvasta yhteydenpidosta kuntoutujan ja kuntouttajien kesken sekä kuntoutujan seurantakäynneistä esim. työterveyshuollossa. Kurssin toisella jaksolla kokoonnutaan samalla kokoonpanolla käymään lävitse tavoitteissa etenemistä ja palautetta edistymisestä. Yksilöajoilla tapahtuvaa ohjausta on edelleen syytä jatkaa. Ryhmämuotoisesti edelleen käydään lävitse teema-alueita. Edelleen kuntoutuja saa mukaansa välitehtäviä ennen päätösjaksoa. Päätösvaiheessa kartoitetaan kuntoutujan terveydentilassa ja toimintakyvyssä tapahtuneet muutokset, mikä tarkoittaa yksilötutkimuksia ja –tarkastuksia lääkärillä, terveydenhoitajalla ja fysioterapeutilla. Silloin todetaan tavoitteiden toteutuminen ja kuntoutuksen edistyminen sekä mittauksissa tapahtuneet muutokset. Yhdessä kuntoutujan kanssa edellä mainitut työryhmän avainhenkilöt käyvät kuntoutujan kanssa lävitse jatkosuunnitelman ja hoidon seurantatahon.

Diagnoosin varmistuminen asiakkaalle on usein kaksijakoinen. Toisaalta on helpotus tietää, mistä oireilussa on kysymys ja, mikä minulla on. Toisaalta kuitenkin herää pelko, mitä elämälleni nyt tapahtuu. Pohdittavana on myös, mitä hoidolla voidaan saavuttaa. Ylinivan mielestä tässä tilanteessa on tärkeää selvittää asiakkaalle perusteellisesti, mistä hoidossa on kyse ja, mitä hoitamattomuudesta seuraa. Tavoitteena on lisäksi lisätä asiakkaan tietoisuutta oireyhtymästä ja itsehoidon merkityksestä sairauden etenemisen kannalta. Tämän Yliniva näkee selkeästi lääkärin auktoriteettiin ja osaamiseen liittyväksi tehtäväksi. Ryhmätapaaminen tämän kysymyskentän käsittelemiseksi on ensimmäinen osa hoitoon motivoimiseksi. Mikäli kuntoutuja onnistuu elämäntapamuutoksissaan kuntoutusprosessin aikana, myönteisten muutosten näkyminen veren rasva-arvoissa antaa uskoa onnistumisesta. Näin ollen arvojen seuranta voi olla tarpeen jopa jokaisen jakson aikana.

Ylipainon ja siihen liittyvien liitännäissairauksien, diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien, yleisyyden vuoksi tämä sairausryhmä on Marja Ylinivan mielestä tulevaisuudessa suurimpia haasteitamme ehkäisemään aikuistyypin diabetesta ja ateroskleroosia. Kysymys on kansantaloudellisestikin merkittävästä satsauksesta. Myös sydän- ja verisuonisairauksien ja diabeteksen asiantuntijaryhmän raportissa (2005) suositellaan MBO:n tunnistamisen ja hoidon tehostamista oleellisesti terveydenhuollossa. Jo perusterveydenhuollossa vastuu lihavuuden hoidosta pitäisi olla moniammatillisella tiimillä, ainakin suuremmissa terveydenhuollon yksiköissä. Tehokas perusohjauskin ylipainoiselle asiakkaalle vaatii useita käyntejä asiantuntijan luona. Kysymys on siis mittavasta panostuksesta, mikäli hoidolle halutaan vastinetta. Ryhmämuotoisen ohjauksen etuna on toisilta ryhmäläisiltä saatu vertaistuki, jonka on todettu edistävän oppimista. Lisäksi sitä voidaan pitää kustannuksiltaan edullisempana. Kuntoutuskurssilla asiakkaalla on saatavilla nämä mahdollisuudet. Erityisesti henkilöt, jotka eivät ole sairauden ensioireiden jälkeen pystyneet muuttamaan elintapojaan, tulisi ohjata kuntoutukseen saamaan apua. Joko laitos- tai avomuotoisen kurssin aikana asiakas pystyy irrottautumaan työstä ja arjesta, minkä johdosta omaan hyvinvointiin keskittyminen on paremmin mahdollista. Mikäli asiakkaalla on muita, terveyttä heikentäviä tekijöitä, kuten masennusta tai liikuntarajoitteita, kuntoutusta voidaan pitää erityisen perusteltuna. Ruokavaliohoidon perusperiaatteita ja painonpudotuksen ”ideologiaa” voi opastaa ryhmämuotoisesti. Kuitenkin yksilöllinen ohjaus asiakkaan ruokatottumusten arvioinnista muutostekijöiden löytämiseen täytyy olla yksilölähtöistä. Tässä välttämätöntä on, että ohjaaja on perehtynyt riittävässä määrin ravitsemukseen ja –ohjaukseen. Myös liikuntatottumusten muuttamiseen tähtäävässä ohjauksessa korostuu yksilöohjauksen tarve. Välttämätöntä ei aina ole löytää energiaa Ravinto- ja liikuntatottumusten muuttaminen on MBO:ää sairastavan hoidossa keskeistä. Vaikka kysymyksessä olisikin ryhmämuotoinen kuntoutus, asiakkaan yksilöohjaus näyttää olevan välttämätöntä.tehokkaasti kuluttavin liikunta, vaan asiakaslähtöisesti etenevä, mielekäs fyysinen aktiviteetti. Asiakkaan motivoinnissa olennaista on tiedon jakaminen niin, että asiakkaan tietoisuus sairaudestaan ja hoidon merkityksestä lisääntyy. Myös erilaisten mittareiden on osoitettu olevan keskeisiä motivoinnissa ja tavoitteiden saavuttamisen seurannassa. Myönteiset muutokset lisäävät onnistumisen kokemuksia ja kannustavat jatkamiseen. Kuntoutuksen jakamisella useaan jaksoon pystytään auttamaan onnistumiskokemusten löytämisessä ja elämäntapamuutosten kehittämisessä pienin askelin.

Kommentteja saa tulla.

Näistä Lapin urheiluopiston ravintovalmennuskoulutuksen lopputöistä on ilmestynyt aiemmin nämä kirjoitukset:

Muita keinoja hoitaa rasva-aineenvaihdunnan häiriöitä
Rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden ennaltaehkäisy- ja hoito
Kuntoilijan pieni ravinto-opas

Ovatko karppaajat oikeassa?

**
Mistä tässä on kyse?
Oletko kuullut karppaajista? Siitä pienestä ja äänekkäästä porukasta, joka uskoo ihmisten terveyden löytyvän siitä, että vähentää enemmän tai vähemmän radikaalisti hiilihydraattien (erityisesti sokerin ja tärkkelyksen) saantia ja korvaa tämän energiavajeen runsaalla rasvalla ja proteiinilla. Kuluttaja -lehden toimittaja päätti ottaa selvää tästä porukasta. Hänen piti haastatella erästä ortopedia, mutta yhteistä säveltä ei löytynyt. Hän päätyi haastattelemaan alan muita asiantuntijoita.
Lue, pohdi, reagoi! Minä olen aika varma siitä, että Atkins kummittelee monen mielessä vaarallisena dieettivaihtoehtona. Mitä jos tämä karppaaminen onkin ihan oivallinen tapa hoitaa terveyttään? Dieetti, joka ei olekaan mikään varsinainen dieetti, vaan terveellinen elämäntapa! Näin minä ainakin uskon ja halusin tuoda juuri tämän näkökohdan esille haastattelussa.
Jokainen meistä voisi kääntää ajatuksensa hiilihydraattien poisjättämisestä ja rasvoilla ilakoimisesta paljon hedelmällisemmän tarkastelun suuntaan: Mitkä ovat ne hiilihydraattia sisältävät ruoka-aineet, joita kannattaa pitää ruokavaliossaan, jos päämääränä on terveyden ylläpito? Siitä minusta on pohjimmiltaan kyse esimerkiksi Atkinsin dieetissä. 


Kuluttaja-lehti päätti tutkia onko karppaamisessa jotain järkeä. Kuluttaja-lehti oli nimittäin saanut kuulla kunniansa karppaajien, eli vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattajien, keskustelupalstalla.

"Käykö Kuluttaja-lehti jotain vhh-vastaista sotaa? Siltä se nimittäin tuntuu. Lehti painaa lähes joka numeroon peräteippien (ravitsemusterapeuttien) vähärasvaiset julistukset kuin muistutukseksi harhaoppisille. Ei voi muuta kuin ihmetellä. Sulkevatko toimittajat tiukasti silmänsä vhh:n ja rasvan uusilta tutkimuksilta?", kirjoittaa nimimerkki Skimbaaja.

Skimbaaja oli pahoittanut mielensä Kuluttajan taannoisesta leikkelejutusta, jossa neuvottiin rajoittamaan rasvaisten leikkeleiden käyttöä.

Karppaajien mielestä rasva ei lihota, vaan hiilihydraatit ja sokeri. Siksi leikkeleiden syöntiä ei pidä rajoittaa, vaan päinvastoin lisätä. Sen sijaan pitäisi vähentää rajusti hiilihydraattien, kuten leivän ja perunan, kulutusta.

Viralliset ravitsemussuositukset kuitenkin sanovat toista. Suositusten mukaan kovan, eläinperäisen rasvan käyttöä pitäisi vähentää ja täysjyväviljaa ja kasviksia lisätä. Tästä perusristiriidasta on syntynyt lihava riita. Niin lihava, että toimittaja Mervi Itkosella oli tähän juttuun vaikea löytää haastateltavia.

Äärilaidan karppaajien, eli alakarppaajien suomalaisguru, kiistanalainen ortopedi Antti Heikkilä, kieltäytyi haastattelusta. Hän ei myöskään voinut suositella ketään muuta haastateltavaa. Heikkilä on aiheesta julkaissut kevyellä kädellä koostettuja kirjoja, joita ei kovin vakavasti ota muut kuin sisäpiiriläiset.

Myös virallisen ravitsemustieteen edustajat asettelevat sanansa tarkkaan. He ovat tottuneet saamaan karppaajilta hirveät haukut aina, kun lausuvat asiasta mitä tahansa.

"Tämä alakarppaajien heimo on varsin aktiivinen", sanoo terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Marja-Leena Ovaskainen.

Heikkilä esimerkiksi siteeraa blogissaan Raamattua ja vertaa suomalaista ravitsemuspolitiikkaa toisinajattelijoiden vainoon Neuvostoliitossa. Mistä oikein on kyse?

Kyse on erittäin suositusta laihdutusohjelmasta, vähähiilihydraattisesta dieetistä, jonka perusidea on, että hiilihydraatit eli hiilarit nostavat verensokeria, väsyttävät ja lihottavat. Sen vuoksi karppaajat välttävät hiilaripitoisia ruokia, kuten leipää, perunaa, pastaa ja sokeria. Ja Heikkilä voisi toki rauhoittua. Se edistäisi asiallisen informaation leviämistä molempiin ravitsemusleireihin.

Nykyisten vähähiilihydraattisten dieettien isänä pidetään yhdysvaltalaista, edesmennyttä tohtori Robert Atkinsia, joka saarnasi oman Atkinsin dieettinsä puolesta jo 1970-luvulta alkaen. Hänen teoksiaan on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita. Miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat myös kokeilleet Atkinsin laihdutusoppeja.

Atkinsin dieettiä mainostetaan usein sillä, että rasvaista ruokaa saa syödä niin paljon kuin tahtoo, eikä nälkää tarvitse nähdä. Ja mainokset puhuvat ihan totta, sillä proteiini ja rasva pitää monilla ihmisillä hyvin näläntunteen loitolla, vahvistaa tämän terveysblogin ylläpitäjä rauhanomaiseen ja diplomaattiseen tyyliinsä.

Dieetin alkuvaiheessa hiilihydraatteja saa syödä vain 20 grammaa päivässä, kun virallisten suositusten mukaan hiilareita pitäisi syödä 250-350 grammaa. Esimerkiksi Christer Sundqvistin soveltama Dukanin dieetti on yksi Atkinsin dieetin muunnelmista. Oli melkoinen muutos edessä Christerillä kun hänen hiilarinsa tippuivat vähän alle 300 grammasta alle 20 grammaan päivässä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että esimerkiksi puolikkaassa ruisleivän palassa tai yhdessä banaanissa on noin 20 grammaa hiilareita!

Hiilihydraattien sijaan karppaajat ja dukanistit suosivat proteiini- eli valkuaispitoisia ruokia, kuten lihaa, kalaa, maitotuotteita ja kananmunia. Rasvaa syödään perus-Atkinsissa rajoituksetta. Dukanistit ovat varovaisempia rasvan suhteen.

Ruokavaliota täydennetään vähähiilihydraattisilla kasviksilla, kuten kukkakaalilla ja salaatilla. Lisäksi osa karppaajista syö papuja ja linssejä, pähkinöitä ja monet myös ravintolisiä. Näin menetellen vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta tulee hyvin ravinteikas kokonaisuus. Insinööri Sami Uusitalo on kunnostautunut laatimalla erityisen nokkelalla tavalla ravinteikkaita ja vähäenergisiä VHH-ateriakokonaisuuksia tässä terveysblogissa. Katso alla olevia lukuvihjeitä!

Käytännössä toteutus vaihtelee, sanoo toimittaja Itkonen. Osa karppaajista välttää vain valkoista leipää ja sokeria, osa kaikkia viljatuotteita ja perunaa. Tiukimmat karppaajat välttävät jopa monia hedelmiä.

Kuluttaja -lehdessä haastateltu ravintovalmentaja, biologi ja suosittu bloggaaja Christer Sundqvist suhtautuu karppaukseen myönteisesti. Moni kokee saaneensa siitä merkittäviä terveyshyötyjä. Paino on pudonnut ja olo virkistynyt. Myös tutkimustietoa dieetin hyvistä vaikutuksista on jo alkanut tulla.

Sundqvistin mukaan vähähiilihydraattinen dieetti sopii erityisen hyvin laihduttajille, mutta myös normaalipainoisille, jotka liikkuvat vähän. Sitä voi Sundqvistin mukaan noudattaa vaikka koko ikänsä. Kestävyysurheilijoille tai urheileville nuorille Sundqvist ei Atkinsia suosittele. Dieettiä ei pidä myöskään noudattaa, jos siitä tulee paha olo.

"Laihtuminen on vaivatonta, ja varsinkin alussa paino lähes romahtaa. Tämä johtuu siitä, että elimistöstä poistuu rasvavarastoja ja hiilihydraattivarastoihin kerääntynyttä nestettä. Nopea tulos motivoi laihduttajaa", Sundqvist kertoo.

Sundqvistin mukaan dieetillä laihtuminen perustuu siihen, että vähähiilihydraattinen, mutta rasva- ja proteiinipitoinen ruokavalio pitää hyvin nälkää ja nostaa verensokeria vain vähän. Näin välipalojen tarve vähenee ja energiaa kertyy päivän aikana vähemmän. Monet kitudieetillä laihduttaneet eivät tahdo uskoa todeksi, että syömällä hyvää ja maistuvaa ruokaa, voi laihtua.

Virallisen ravitsemustieteen edustajat kritisoivat vähähiilihydraattista ruokavaliota, koska se sisältää paljon lihaa ja kovaa rasvaa, mutta vähän kuitua.

Sundqvistin mukaan vähähiilihydraattinen ruokavalio on kuitenkin turvallinen. Monipuolisesti koostettuna siitä saa myös kaikkia tarvittavia vitamiineja ja hivenaineina.

"Tutkimusten ja omien havaintojeni mukaan kolesterolitaso ei nouse. Jos lihankulutus pysyy kohtuullisena ja monipuolisena, syöpäkään ei muodostu riskitekijäksi", Sundqvist sanoo.

Sundqvistin mukaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on liikkeellä paljon väärää tietoa. Ravitsemusterapeutit pelottelevat sen vaaroilla, vaikka eivät tunne asiaa kunnolla.

Eläinrasvoja koskeva ahdistava tieto pitäisi saada loppumaan. Pitäisi tunnustaa, ettei eläinrasvojen rooli sydän- ja verisuonitaudeissa ole niin merkittävä kuin on annettu ymmärtää.

Suurin osa innokkaista alakarppaajista on maallikoita, jotka ovat oppineet tietonsa netistä ja laihdutuskirjoista. Joukossa on myös muutamia lääkäreitä. Ravitsemustutkijat suhtautuvat Atkinsiin ja vastaaviin dieetteihin kriittisesti.

"Tutkimusten mukaan Atkinsilla kyllä laihtuu, mutta paino tulee nopeasti takaisin. Pitkän aikavälin tutkimusta ei ole riittävästi, jotta tiedettäisiin onko ruokavalio turvallinen", loihtii ilmoille Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikönjohtaja Mikael Fogelholm.

Esimerkiksi eräässä laajassa brittitutkimuksessa vertailtiin neljää kaupallista dieettiä: Atkinsia, Painonvartijoita, brittiläisen Rosemary Conleyn dieetti- ja liikuntaohjelmaa ja ateriankorvikkeisiin perustuvaa Slim Fast –ohjelmaa.

Atkinsin dieetillä olleiden paino putosi ensimmäisen kuukauden aikana selvästi muita nopeammin. Kahden kuukauden kohdalla ero kuitenkin kapeni, ja kuuden kuukauden kohdalla mitään eroa ei enää ollut. Lopulta kaikki ryhmät laihtuivat yhtä paljon, keskimäärin 5,9 kiloa.

Fogelholm on huolissaan erityisesti siitä, että karppaajat välttävät kokojyväviljaa. Kaikki olemassa oleva tieto puhuu hänen mukaansa sen puolesta, että kokojyvävilja vähentää sydän- ja verisuonitauteja.

"Pitkäaikaista tutkimusta täysjyväviljan välttämisestä ei ole, mutta en ymmärrä, miten se edistäisi terveyttä. Se on oikeastaan biologian vastaista", Fogelholm sanoo.

Sen sijaan Fogelholm on karppaajien ja tohtori Sundqvistin kanssa samaa mieltä siitä, että kova eläinrasva ei olekaan verisuonille aivan yhtä haitallista, kuin ennen on luultu. Näyttää siltä, että kova rasva ei itsessään lisää sydäntauteja, vaan ratkaisevaa on pehmeän rasvan määrä.

"Karppaajat syövät paljon lihaa, mutta myös runsaasti kalaa, mikä tasapainottaa ruokavaliota. Sen sijaan jos punaista lihaa syö runsaasti, se lisää paksusuolensyövän riskiä. Ja runsas lihansyönti on myös ympäristöasia", tähdentää Fogelholm.

"Hyvin lihapitoinen ruokavalio on ekologista haaskuuta. Ruuan ei pitäisi pyöriä vain oman navan ympärillä, vaan ekologiset ja eettiset kysymyksetkin pitää ottaa huomioon", Fogelholm täräyttää. Sundqvist katsoo samaan aikaan toiseen suuntaan ja huokaisee syvään.

Mutta miksi suomalaiset sitten lihovat, vaikka maitotuotteet ovat rasvattomia, leipä täysjyvää ja leikkeleet vähärasvaisia?

Alakarppaajat syyttävät tästä ravitsemussuosituksia, jotka korostavat liikaa hiilihydraatteja. He haluaisivat, että suosituksia muutetaan heidän toivomaansa suuntaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Marja-Leena Ovaskainen pysyy tiukasti siinä käsityksessä, että lihominen ei johdu hiilareista, vaan siitä, että syömme liikaa. Samaan aikaan fyysinen aktiivisuus työssä ja vapaa-ajalla on vähentynyt.

"Lihomisen kannalta on aivan sama, tulevatko kalorit hiilihydraateista vai proteiineista. Ruuan tarjontatilanteita on liikaa, ja niitä käytetään hanakasti hyväksi, Ovaskainen sanoo. Sundqvistilla on taas syytä katsoa toiseen suuntaan ja päästää syviä huokauksia.

Ovaskainen on vähähiilihydraattista dieettiä vaativien kanssa samaa mieltä siitä, että puhdistettua, valkoista viljaa ja sokeria on syytä välttää. Ne eivät tuo ruokavalioon paljon muuta kuin energiaa.

"Sen sijaan en todellakaan neuvoisi ketään jättämään täysjyväleipää pois. Peruna, pasta ja riisi ovat sellaisia, joita voisi syödä nykyistä kohtuullisemmin. Sopiva määrä on 1-2 perunaa tai vastaava määrä viljatuotteita päivässä. Välillä perunan ja viljatuotteet voi korvata juureksilla ja kasviksilla", Ovaskainen kertoo.

Ovaskaisen mukaan painonhallinnassa riittää, kun valitsee tavallista ruokaa, mutta harvemmin ja vähemmän. Miten ihmeessä tämä ruoan määrän vähentäminen onnistuu kajoamatta hiilihydraattimääriin, ei mahdu Sundqvistin kalloon.

"Ruokaa kannattaa laittaa itse perusraaka-aineista. Niin voi parhaiten kontrolloida raaka-aineita ja rasvan laatua", Ovaskainen sanoo lopuksi.

Muun muassa tässä Sundqvistin terveysblogissa on ollut esillä myös ekokarppaus laihdutusmenetelmänä. Karppaus on toki luonteeltaan lihansyöjän dieetti, mutta myös ekologisia vaihtoehtoja on kehitelty. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa vähähiilihydraattisella, runsasproteiinisella Eco Atkins -dieetillä olleet laihtuivat neljän viikon aikana yhtä paljon kuin tavallisella, vähäkalorisella maitoa, munaa ja viljaa sisältävällä kasvisruokadieetillä olleet.

Lisäksi heidän verenkolesterolitasonsa paranivat enemmän kuin verrokeilla. Tutkijoiden mukaan vegaaninen Atkinsin dieetti voi sopia erityisesti sellaisille, joiden kolesteroliarvot ovat pielessä ja joilla on riski sairastua sydän- ja verisuonitautiin. Eläinperäinen proteiini korvattiin kasvisproteiinilla, kuten tofulla ja seitanilla.

Jutun pohjana on käytetty toimittaja Mervi Itkosen erinomaista artikkelia Kuluttaja -lehdessä numero 4/2010 "Ruokaympyrän kriitikot", jota sitten soveltuvin osin täydensin omalla sanailullani.

Lisää luettavaa vähähiilihydraattisesesta ruokavaliosta:
Kilpailu - lautasmalli vastaan Samin VHHDukanin dieetti - lähde mukaan kokeiluun!Dukanin dieetti jatkuu

Jälkikaikuja keskustelusta Suomen Akatemiassa 9.2.2009Eko-Atkins tulossa - aiotko kokeilla?

Saska Tuomasjukka 9.2.2009

Saska Tuomasjukka

FT, tutkija, Turun yliopisto

 

Mitä elimistössämme tapahtuu kun syömme rasvaa?

Kasvava näyttö tukee näkemystä, jonka mukaan hyvin runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio voi lisätä sepelvaltimotaudin riskiä. Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistuissa Harvardin sairaanhoitajatutkimuksen ja Alankomaiden EPIC-tutkimuksen raporteissa pitkän iän salaisuus näytti löytyvän vain kohtuullisesti hiilihydraatteja ja runsaasti juoksevaa rasvaa sisältävästä ruokavaliosta.

Onko hiilihydraatti siis sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, vai onko kyse näköharhasta? Ovatko syypäänä ruokakulttuuriimme hiipineet huonot hiilarit, vai johtuuko tulos esimerkiksi kuidun puutteesta? Tai hyvän rasvan liian vähäisestä saannista?

Tuloksille on monia selityksiä. Koska runsashiilihydraattinen ruokavalio on lähes aina käytännössä vähärasvainen, keskityn pohdiskelemaan miten tulokset voisivat liittyä ruokavalion rasvan määrään ja laatuun. Onhan rasva sentään ravitsemuskeskustelun ikuinen tuhlaajapoika, jolle säännöllisin väliajoin vaaditaan synninpäästöä.

 

Veren rasvapitoisuus on merkittävä riskitekijä

Otetaan pohdiskelun pohjaksi toinen enenevästi jalansijaa saava näkemys: veren rasvapitoisuus on vähintään kolesterolin veroinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Syynä on ilmeisesti se, että korkea rasvapitoisuus laskee HDL-kolesterolia ja lisää pienten LDL-kolesterolipartikkelien määrää. Menemättä sen syvemmälle mekanismeihin riittää kun todetaan, että kohonnut veren rasva edistää sepelvaltimotaudin kehitystä.

Verenkierrossa oleva rasva on joko ruoasta tai elimistöstä itsestään. Syöty rasva imeytyy verenkiertoon, jossa sitä kuljetetaan lipoproteiineissa. Samaan aikaan liikenteessä on maksan tuottamia yhtä lailla aterogeenisia lipoproteiineja, jotka kuljettavat varastoitua tai elimistön itsensä tuottamaa rasvaa.

Verenkierrossa oleva rasva on matkalla varastoitavaksi tai energiaksi. Aterian jälkeen veren rasvapitoisuudessa on selkeä piikki rasvaa verenkierrosta poistavien mekanismien ylikuormittuessa. Aterian jälkeinen tila onkin riskiaikaa, jolloin muun muassa tromboosiriski on kohonnut. On kuitenkin huomattava, että samat epäedulliset prosessit jatkuvat läpi vuorokauden, myös paastotilassa, ja sitä voimakkaampina mitä korkeampi veren rasvapitoisuus on.

 

Olet mitä et syö

Millainen ruokavalio sitten kohottaa veren rasvoja eniten?

Vastaus on yllättävä: runsas hiilihydraatti on pitkällä tähtäimellä varmin tie hypertriglyseridemiaan. Miten tämä on selitettävissä?

Hiilihydraatti lisää maksan rasvantuotantoa, koska glykogeenivarastojen täyttyessä niitä tietysti täytyy varastoida rasvana. Hiilihydraatin aiheuttama endogeeninen rasvakuorma on havaittavissa käytännössä vasta ateriasta tulleen rasvan poistuttua kierrosta.

Lisäksi runsas ja erityisesti nopeasti imeytyvä hiilihydraatti vähentää insuliinin vaikutusta. Koska insuliini ohjaa myös rasvametaboliaa, heikkenee rasvaa poistavien mekanismien toiminta insuliinin tehon laimentuessa.

Hiilihydraattipitoinen ruokavalio sekä lisää verenkiertoon tulevan rasvan määrää että heikentää sen poistumista. Nettotulos on veren rasvapitoisuuden selkeä nousu. Nopeasti imeytyvät korkean GI:n hiilihydraatit ovat tässä ilmeisesti erityisen tehokkaita. Koska myös rasva yleisesti ottaen tuottaa samoja kielteisiä vaikutuksia, on looginen johtopäätös se, että hiilihydraatin vaikutus on pitkään jatkuessaan voimakkaampi.

Käytännössä hyvin runsaasti hiilihydraattia sisältävä ruokavalio johtaa n. 10 % korkeampaan veren rasvapitoisuuteen, paastotilassa mitattuna. Koska aterian jälkeen veren rasvapitoisuus heittelee todella runsaasti, on yhteismitallista tietoa niin sanotusta postprandiaalisesta tilasta ollut vaikea saada. Tutkimusten yleiskatsaus kuitenkin osoittaa, että korkeimmat aterianjälkeiset rasvapitoisuudet mitataan hiilihydraattipitoisella ruokavaliolla.

 

Rasvan määrä suosituksissa

Hiilihydraattipitoinen ruokavalio – erityisesti, kun se sisältää korkean GI:n ruokia – voi kohottaa merkittävästi veren rasvapitoisuutta, ympäri vuorokauden. Tämä on yksi varteenotettava selitys havaitulle hiilarien ja huonon sydänterveyden yhteydelle. Hiilihydraatin laatu voi selittää nykyisten tulosten ristiriitaisuutta; jos ruokavaliossa on runsaasti kokojyväviljaa, voi hiilarien kokonaisvaikutus olla plussan puolella korkeillakin annostuksilla.

Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa runsas hiilihydraattien syönti on ollut riskitekijä erityisesti ylipainoisille. Kun tunnustetaan, että nykyisen ylipainoepidemian taustalla ei suinkaan ole rasvainen ruokavalio vaan yhteiskunnan muutokset, ei ajatus rasvan määrän varovaisesta kohottamisesta olekaan enää uutinen. ”Oikeasta” tai edes sopivasta rasvan määrästä on kuitenkin vaikea sanoa vielä tämän hetken tiedon perusteella mitään järisyttävää.

 

Rasvan laatu ja diabetes

Jos taas veren rasvapitoisuus on erilaisia kolesterolisuhteitakin tärkeämpi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, mitä pitäisi sitten ajatella rasvan ja hiilihydraatin laadusta suosituksissa? Jos rasvaa todella pitäisi syödä runsaammin, niin millaista rasvaa?

Perinteinen jako koviin ja pehmeisiin rasvoihin osuu yhä ongelman ytimeen. Pehmeät, eli tyydyttymättömät rasvat yhdistyvät uusimmissakin tutkimuksissa alentuneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin ja myös yhä enenevässä määrin myös pienempään diabeteksen puhkeamisen uhkaan.

Kovat tyydyttyneet rasvahapot, joita saadaan eläinrasvan lisäksi yhä useammin palmuöljystä, korreloivat epidemiologisissa tutkimuksissa johdonmukaisesti sydän- ja verisuonitautien kanssa. Poikkeuksen tekevät maitorasvat, joiden kohdalla yhteys silmiinpistävästi puuttuu. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että hiilihydraatissa elimistöstä muodostuva rasva on luonteeltaan varsin tyydyttynyttä. Elimistön kyllästäminen tyydyttyneillä rasvoilla onnistuu siis joko syömällä kovaa rasvaa tai ylen määrin hiilihydraatteja.

Erityisen huolestuttavaa on näytön lisääntyminen tyydyttyneen rasvan ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Voikin olla, että kovan rasvan ja sydänterveyden yhteys ei selity niinkään kolesterolin kuin insuliiniherkkyyden kautta.

Vaikka tyydyttyneen rasvan nauttimisesta seuraava veren rasvapitoisuuden nousu on huomattavan vähäistä, ei edullinen vaikutus kanna sydänterveyteen asti. Vaikutukset insuliiniherkkyyteen ilmeisesti kumoavat nämä edut. Toinen selitys voi piillä kovan rasvan taipumuksessa tuottaa erityisen pieniä ja erityisen aterogeenisiä rasvapartikkeleita, joiden poistaminen verenkierrosta voi olla erityisen hidasta.

Jo pitkään valistuksen ja tutkimuksen ytimessä ollut rasvan laatu on entistä tärkeämpää. Tavoitteena olevien veren raja-arvojen sijaan pitäisi kuitenkin kääntää huomiota strategioihin: mikäli ruokavaliossa on runsaasti rasvaa, kannattaa miettiä onko helpompi vähentää kokonaisrasvan saantia vai kenties lisätä terveelliseksi tiedetyn tyydyttymättömän rasvan saantia. Lopputulos voi olla sama.

 

Terveyttä tuottava yhteiskunta

Rasvan ja hiilihydraatin parhaan mahdollisen suhteen määrittelemistä varten tarvitsemme lisää tutkimuksia, joissa ruokavalion hiilihydraattien ja rasvan koostumus on mitattu riittävän tarkasti. Makroravinteista on edettävä mikrotasolle.

Kaikissa ravitsemukseen liittyvissä keskusteluissa on tärkeää olla irrottamatta ravinnon aineosia ruokavalion kokonaisuudesta tai ruokavaliota ruokakulttuurista. Ravitsemustieteen tavoitteena on ymmärtää paitsi ruoan vaikutusta biologiseen systeemiin – eli ihmiseen – myös niitä sosiaalisia ja ekologisia vuorovaikutuksia, jotka säätelevät sitä mitä ihminen syö. Suosituksissa onkin otettava huomioon paitsi se, mikä on tutkitusti terveellistä, myös se, mikä on tutkitusti tehokasta.

Personoidun ravitsemusohjauksen siintäessä jo tulevaisuudessa on hyvä myös pitää mielessä, että ravitsemusterveys ei voi olla pelkästään yksilön valinta, vaan sen on oltava yksilön oikeus. Tavoitteena on yhteiskunta, joka on rakennettu tuottamaan ravitsemusterveyttä.

Antioksidantit

**
Veteraaniurheilija jatkaa Lapin urheiluopiston Ravintovalmentajakoulutuksessa vuonna 2011 olleiden opiskelijoiden työn hedelmien esittelyä.

Tässä jo esiteltyjä opinnäytteitä:

Kohonneen verenpaineen hoito tietyin elintapa- ja ravintomuutoksin

Ajatuksia elämäntapamuutoksesta

Tyssääkö meno menopaussissa?

Seuraavaksi on vuorossa Jenni Heikkisen hyvin kirjoitettu opinnäyte antioksidanteista ja oksidatiivisesta stressistä. Innostu tästäkin työstä!


Antioksidantit


Johdanto

Happi on ihmisen elinehto, mutta sillä on myös kyky aiheuttaa tuhoa elimistössä. Normaalin lepoaineenvaihdunnan aikana kaikki energiatuotannossa käytettävä happi ei pelkisty vedeksi, vaan arviolta 4-5 % hapesta muodostaa voimakkaita hapettajia, oksidantteja. Happeen perustuvat hapettajat, joista osa kuuluu vapaiden radikaalien ryhmään, voivat reagoida erittäin aggressiivisesti solurakenteiden kanssa aiheuttaen vaurioita. Oksidanttien aiheuttamat vauriot ja muut vaikutukset eivät aina ole haitallisia, vaan normaalia oksidanttituotantoa, joka on välttämätöntä elimistön toiminnalle. Sen sijaan kiihtynyt oksidanttituotantoa eli oksidatiivista stressiä pidetään haitallisena. Antioksidantit tasapainottavat oksidatiivisen stressin aikaansaamia haitallisia reaktioita ja ovat siten välttämättömiä elimistön terveenä pysymiselle.

Valitsin antioksidantit opinnäytteeni aiheeksi, koska niitä mainostetaan yhä enemmän sekä elintarvikkeiden että kauneudenhoidon yhteydessä. Antioksidanteilla on hyvä maine ja halusin selvittää ovatko ne maineensa arvoisia. Tässä työssä selvitän mitä on oksidatiivinen stressi ja miten se vaikuttaa elimistöömme. Koska antioksidantit ovat tärkeässä roolissa oksidatiivista stressiä vastaan, kerron myös tärkeimmistä ravinnosta saatavista antioksidanteista mistä niitä saa ja miten ne vaikuttavat. Lopuksi vielä tarkastelen lisäravinteita ja annan vinkkejä miten ruokavalioon saa lisättyä hedelmien ja kasvisten määrää.

OKSIDATIIVINEN STRESSI

Oksidatiivisella stressillä tarkoitetaan elimistön tilaa, jossa erityisesti aktiivisten happiyhdisteiden (vapaat radikaalit) ja niitä neutralisoivien antioksidanttien suhde on epätasapainossa. Vapaiden radikaalien ollessa voitolla, elimistön soluissa, kudoksissa, rasvoissa ja proteiineissa tapahtuu tuhoa. Antioksidantit puolustavat elimistöä näitä haitallisia yhdisteitä vastaan. Kun vapaiden radikaalien synty pysyy kohtuullisena, neutralisoivat antioksidantit pystyvät pitämään elimistön tasapainossa. Vapaat radikaalit ovat molekyylejä, joilla on uloimmalla kuorella pariton elektroni, jonka takia ne reagoivat herkästi uudelleen ja ovat epävakaita.

Elimistössä muodostuu koko ajan vapaita radikaaleja mm. aineenvaihdunnan sivutuotteena. Vapailla radikaaleilla on hyödyllisiä tehtäviä esim. tulehduksien torjunnassa ja solukalvojen uusiutumisessa, mutta ne voivat myös vaurioittaa elimistön omia soluja antioksidanttipuolustuksen pettäessä. Radikaalit käyvät solukalvojen kimppuun pilkkoen niiden rasvahappoja eli ne hajottavat solun terveydelle ja normaalille toiminnalle tärkeitä rakenteita. Solukalvot ovat herkkiä hapettumaan ja sen takia ne ovat alttiita oksidanttihyökkäyksille.

Vapaat radikaalit siirtyvät verenkierron mukana koko elimistöön niiden ollessa solukalvojen välitilassa. Näin ollen hapettajat voivat aiheuttaa sekä paikallista solutuhoa että tuhoa muualla kudoksissa. Jos solukalvoon kohdistuneet hyökkäykset ovat vakavia, voi solukalvo menettää toimintakykynsä ja koko solu kuolee. Solujen tuman sisällä oleva DNA on myös vaarassa joutua hapettajien hyökkäysten kohteeksi. Jos DNA vaurioituu, siitä voi seurata solun hallitsematon jakautuminen, joka pahimmillaan voi johtaa syövän kehittymiseen.

Soluvaurioista voi myös kehittyä muita kroonisia sairauksia. Radikaalit hajottavat solujen hiilihydraatteja ja proteiineja, nukleiinihappoja, entsyymejä sekä solujen mitokondrioita. Radikaalit hapettavat solukalvon rasvahappoja, jotka härskiintyvät ja rikkoontuvat. Näin solukalvon läpäisevyys lisääntyy ja ärsyttävät aineet pääsevät soluun sisälle. Soluista virtaa ulos elintärkeitä suoja-aineita. Osa oksidatiivisista reaktioista on kuitenkin tarpeellisia esim. infektioiden torjunnan kannalta. Antioksidanttien tarkoitus ei olekaan poistaa happiradikaaleja elimistöstä kokonaan vaan ainoastaan pitää niiden määrä kohtuullisella tasolla.

Oksidatiivista stressiä lisäävät tekijät:

• kova fyysinen kuormitus
• tupakointi
• alkoholi
• säteily (radioaktiivinen ja ultravioletti)
• tietyt lääkkeet
• ilmansaasteet (typen oksidit)
• liian pieni tai liian suuri antioksidanttiensaanti
• liian suuri raudan-, kuparin-, tai sinkinsaanti
• kohonnut verensokeri
• erilaiset tulehdustilat, krooniset sairaudet
• torjunta-aineet
• kylmyys, kuumuus

Oksidatiivisen stressin vastapainoksi elimistö tarvitsee yhdisteitä, jotka neutraloivat oksidantteja ja suojaavat muita yhdisteitä hapettumiselta eli antioksidantteja. Elimistö suojautuu oksidatiivista stressiä vastaan sen itsensä tuottamien antioksidatiivisiin entsyymeiden että ravinnosta saatavien antioksidanttien avulla.

Antioksidantit reagoivat radikaalien kanssa kemiallisesti, jolloin radikaali sidotaan antioksidanttimolekyyliin tai fysikaalisesti, jolloin antioksidantti luovuttaa tai vastaanottaa elektronin. Antioksidantit siis neutralisoivat vapaita radikaaleja muuttumalla itse sellaiseksi. Vaikka antioksidantit ovat erittäin hyviä elimistön toiminnan kannalta, niiden käytössä tulee muistaa kohtuus. Suurina määrinä antioksidantit saattavat kuitenkin aiheuttaa elimistössä enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos antioksidantteja saadaan reilusti yli tarpeen, voi niillä olla hapetusvaurioita lisäävä pro-oksidatiivinen vaikutus. Ruoasta on kuitenkin vaikeaa, ellei mahdotonta saada liikaa antioksidantteja, mutta ravintolisillä se onnistuu helposti.

RAVINNOSTA SAATAVAT ANTIOKSIDANTIT

Suurin osa antioksidanteista saadaan ravinnosta joko luonnollisina tai synteettisinä aineina. Elimistö pystyy myös tuottamaan joitakin antioksidantteja kuten ubikinonia (koentsyymi Q) glutationiperoksidaasia, superoksididismutaasia, skvaleenia, katalaasia ja alfalipoiinihappoa, mutta ne eivät yksistään riitä pitämään yllä elimistön antioksidanttipuolustusta. Siispä onkin tärkeää saada antioksidantteja myös ravinnosta.

Vaikka elimistö pystyy muodostamaan joitakin antioksidantteja itse, osa pitää saada ravinnosta. Runsaasti antioksidantteja sisältävät mm. metsämarjat, hedelmät, vihannekset, mausteet ja jotkut yksittäiset vitamiinit (erityisesti C-, D- ja E-vitamiini). Luonnossa antioksidantteja kertyy hedelmiin, kasviksiin ja marjoihin flavonoidena. Kasviksia ja hedelmiä tulisikin syödä monipuolisesti ja montaa eri väriä puoli kiloa päivässä. Näin taataan riittävä antioksidanttien saanti ja muut kasveista ja hedelmistä saatavat hyödyt.

Tässä luettelo yleisimmistä ravinnosta saatavista antioksidanteista ja niiden vaikutuksista:

• E-VITAMIINI
  E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka on elimistön yksi tärkeimmistä antioksidanteista. Se toimii pääasiassa rasvoista koostuvissa solukalvoissa. E-vitamiini tukee kalvon rakennetta ja eliminoi vapaita radikaaleja, jotka muuten voisivat hapettaa kalvossa olevia rasvahappoja ja heikentää kalvon toimintakykyä. E-vitamiinia on kaikkia soluja ympäröivissä solukalvoissa ja mitokondrioita ympäröivissä kalvoissa. E-vitamiinin tehtäviä on mm. punasolujen solukalvon suojeleminen rasituksen aikana, tehostaa solujen hapensaantia, pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä lisäämällä hyvän HDL-kolesterolin määrää ja vähentämällä LDL-kolesterolin hapettumista. E-vitamiini ehkäisee tulehduksia, verenkiertohäiriöitä ja kramppeja. E-vitamiinia saadaan mm. täysjyväviljasta, munista, kalasta, siemenistä, pähkinöistä ja hedelmistä (esim. aprikoosi). Parhaimmat E-vitamiinin lähteet: auringonkukkaöljy (62,2mg), auringonkukansiemen (34,5mg), manteli ( 26,4mg), kylmäpuristettu rypsiöljy (18,9mg) ja hasselpähkinä (15,0mg). E-vitamiinin puutos on harvinaista, sillä päivittäiseen saantisuositukseen (8-10a TE/vrk) yltää helposti perusruokavaliolla. Vähärasvainen ruokavalio saattaa johtaa liian vähäiseen E-vitamiinin saantiin. Tällaista ruokavaliota noudattavan tulisikin kiinnittää erityistä huomiota rasvojen laatuun. E-vitamiinin runsaasta saannista ei ole havaittu olevan sivuvaikutuksia. Luonnossa E-vitamiinimuotoja on yhteensä kahdeksan, mutta E-vitamiinivalmisteet sisältävät usein vain yhtä (alfa-tokoferolimuotoa) näistä kahdeksasta muodosta, joten muut seitsemän jäävät puuttumaan vitamiinilisistä. Lisäksi on todettu, että synteettisen E-vitamiinin vaikutus on vain puolet luonnollisen vitamiinin vaikutuksesta. 
• C-VITAMIINI
  C-vitamiini eli askorbiinihappo on vahva pelkistäjä, joka suojelee solurakenteita. Se osallistuu myös luustossa, rustossa, jänteissä yms. esiintyvän sidekudosproteiinin rakentamiseen. C-vitamiini toimii solurakenteita suojelevana vesiliukoisena antioksidanttina sekä solujen sisällä solulimassa että niiden ulkopuolisissa nesteissä (esim. veriplasma). C-vitamiini pelkistää metalli-ioneja kuten kuparia ja rautaa, joten se edistää näiden hivenaineiden imeytymistä. C-vitamiinin tehtävänä on mm. parantaa raudan imeytymistä, kuljetusta ja varastointia elimistössämme. C-vitamiini pitää ihon ja ikenet kunnossa sekä edistää haavojen paranemista. Se voi myös parantaa stressin sietokykyä osallistumalla stressihormonien muodostukseen. C-vitamiinilla voidaan lisätä vastustuskykyä ja lyhentää flunssan kestoa. C-vitamiini saadaan ainoastaan kasvikunnan tuotteista. Parhaita C-vitamiinin lähteitä ovat sitrushedelmät, marjat, tuoreet vihannekset, mutta sitä saadaan mm. ruusunmarjoista, parsasta ja paprikasta. Koska kyseessä on vesiliukoinen vitamiini, sitä tulisi saada päivittäin ravinnosta. C-vitamiinin puutos on harvinaista (saantisuositus 75 mg/vrk) terveillä henkilöillä, mutta liian yksipuolinen ja vähäinen ravinto saattaa johtaa puutostiloihin. Vaikka ravinnosta saadaan helposti riittävästi C-vitamiinia voi lisäravinteiden käyttö olla perusteltua varsinkin raskasta liikuntaa harrastavan tai flunssaa ehkäisevän vaikutuksen johdosta. C-vitamiini on vaaratonta suurinakin määrinä, sillä vesiliukoisuutensa vuoksi se poistuu elimistöstä helposti. Erittäin suurina määrinä se voi kuitenkin altistaa munuais- ja virtsatiekivien syntyyn. 
• BEETAKAROTEENI
  Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste, joka on peräisin kasvikunnasta. Beetakaroteeni osallistuu E-vitamiinin tapaan solukalvojen suojelemiseen. Beetakaroteenin on osoitettu vähentävän sydän- ja verisuonitauteja sekä pienentävän syöpäriskiä, samaa vaikutusta ei ole havaittu beetakaroteenilisillä. Beetakaroteeni parantaa väri- ja hämäränäköä, suojaa ihoa auringolta ja pitää ihon paremmassa kunnossa. A-vitamiini parantaa vastustuskykyä erityisesti tulehdussairauksia vastaan. Beetakaroteenia saadaan mm. porkkanasta, kurpitsasta, mangosta, paprikoista ja parsasta. Parhaimmat lähteet: ruusunmarja, porkkana, lehtikaali ja persilja. A-vitamiinin puutos on vakava tila, jota esiintyy yleisesti kehitysmaissa, mutta länsimaissa puutostila on erittäin harvinainen. Liian niukkaa saanti voi olla henkilöillä, jotka eivät syö maksaa, voita ja juustoja eivätkä syö värikkäitä kasviksia. Myös A-vitamiinin liikasaanti on vaarallista, mutta A-vitamiinimyrkytys voi syntyä vain pitkään jatkuneesta liikasaannista. Beetakaroteenin suurikaan saanti ei aiheuta A-vitamiinimyrkytystä, sillä ne muuntuvat A-vitamiineiksi vain tarpeen vaatiessa. Karotenoidien runsas saanti johtaa sen varastoitumiseen ihonalaiseen rasvakudokseen, mikä voi antaa iholle oranssin sävyn, mutta se ei ole kuitenkaan vaarallista. 
• SELEENI
  Seleeni on hivenaine, joka toimii antioksidanttipuolustuksessa osana glutationiperoksidaasi-entsyymin rakennetta yhdessä glutationin kanssa oksidatiivisia yhdisteitä vastaan. Ne toimivat solujen sisällä solulimassa, jossa ne neutraloivat solujen mitokondrioissa tapahtuvasta aerobisesta energia-aineenvaihdunnasta karkaavia oksidatiivisia sivutuotteita. Niillä on myös tärkeä rooli verenkiertoelimistön ja lihasten suojelemisessa raskaan liikunnan aiheuttamalta oksidatiiviselta rasitukselta. Seleeni toimii myös solukalvoilla yhteistyössä E-vitamiinin kanssa estäen rasvahappojen hapettumista. Antioksidanttipuolustuksen lisäksi seleeni osallistuu immuunivasteen muodostukseen ja kilpirauhashormonin aineenvaihduntaan sekä myrkyllisten raskasmetallien (lyijy, elohopea) sitomiseen saattaen ne vähemmän haitalliseen muotoon. Seleeniä saadaan eniten sisäelimistä (maksa, munuaiset), lihasta, maitotuotteista, kalasta, viljavalmisteista, munista ja siemenistä. Kasviksista ja hedelmistä seleeniä saadaan hyvin vähän. Seleenin puutoksesta johtuvan antioksidanttipuolustuksen heikkenemisen epäillään altistavan monen kroonisen taudin synnylle (sydäntauteihin ja syöpään). Liian niukkaa seleenin saanti saattaa olla luomutuotteita käyttävillä, sillä luomuviljelyssä seleenipitoisten lannoitteiden käyttö on kielletty ja vegaaneilla, jotka eivät syö lihaa, kalaa ja maitotuotteita. Riskiryhmään kuuluvat hyötyvät seleeniä sisältävästä ravintolisästä. Seleenilisällä on huomattu olevan positiivisia vaikutuksia sairauksien ennaltaehkäisyssä ilman olemassa olevaa puutostilaa. Seleenilisällä saattaa olla elimistön E-vitamiinia säästävä vaikutus, sillä seleeninpuutteessa E-vitamiinia kuluu enemmän antioksidanttipuolustuksen ylläpitämiseen. Seleenilisien suosittelu kaikille ei kuitenkaan ole perusteltua nykyisten tietojen valossa. 

RAVINTOLISÄT

Markkinoilla on suuri valikoima erilaisia ravintolisiä ja koko ajan on tulossa lisää. Ravintolisien käyttö on koko ajan nousussa. Suosituimmat tuotteet ovat vitamiini- ja kalaöljyvalmisteet. Ravintolisäbisnes kasvaa ja kehittyy koko ajan. Kun tutkimuksissa todetaan jonkun ravintoaineen hyöty, niin siitä kehitetään nopeasti ravintolisä. Ravintolisiä saa nykyään luontaistuote- ja terveyskaupoista, apteekeista, päivittäistavarakaupoista, kuntosaleilta, urheiluliikkeistä, kampaamoista ja hoitoloista. Myynti on laajentunut vielä puhelin- ja postimyyntiin, verkostomarkkinointiin ja nettimyyntiin.

Ravintolisien tarve tulee aina harkita tarkkaan, sillä perusruokavalion tulisi sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat ravinto-aineet. Jos kuitenkin harrastaa kovaa liikuntaa tai kulutus on muuten suuri, on lisäravinteiden käyttäminen perusteltua kaikkien ravintoaineiden saamisen turvaamiseksi. Uusimman ravintolisätutkimuksen mukaan ravintolisistä voi olla haittaa eikä niillä näyttäisi olevan hyötyä kroonisia sairauksia ehkäistäessä. "Antioksidanttien runsaan saannin avulla voidaan todennäköisesti vähentää kovan liikunnan aiheuttamia oksidatiivisia vaurioita. Antioksidantit voivat teoriassa lisäksi lieventää vaurioiden aiheuttamaa tulehdusreaktiota, jolloin sen aiheuttamat lisävauriot jäävät pienemmiksi. Nämä seikat ovat herättäneet ajatuksen, että urheilijat voisivat antioksidanttien avustamina vähentää kovan rasituksen aiheuttamia lihassoluvaurioita ja voisivat näin ollen saavuttaa lihasten nopeamman palautumisen. Nopeampi palautuminen puolestaan mahdollistaisi tiiviimmän ja kovemman harjoittelun sekä nopeamman kehityksen. Ajatusta voidaan kuitenkin kritisoida, sillä on mahdollista, että juuri lihassoluvauriot toimivat tärkeänä ärsykkeenä lihasten kehittymisprosessissa. Hyvin suuri antioksidanttien saanti siis päinvastoin hidastaa kehitystä pienentämällä harjoituksen aiheuttamaa ärsykettä."

Antioksdianttilisillä ei ole ainakaan vielä saatu toivottua tulosta ja ne ovatkin osoittautuneet melko tehottomiksi. Antioksidanttilisien (kuten muidenkin lisäravinteiden) käytössä vaarana on myös liikasaanti, jolloin antioksidanttien hyvät ominaisuuden katoavat ja niistä tuleekin pro-oksidantteja.

RAVINTOLISIEN HYÖDYT:

• ravintolisillä saadaan ainakin osittain korvattua puutteellista ruokavaliota (esim. kovaa treenatessa tai sairastuessa)
• ennaltaehkäisee ravintoaineiden puutostiloja
• helppokäyttöisiä
• ravintolisät usein motivoivat myös parempaan ruokavalioon
• jos joku ruoka-aine ei maistu / sovellu, voidaan se korvata ainakin osittain ravintolisällä
• imeytyy nopeasti?

RAVINTOLISIEN HAITAT:

• kokonaisravitsemustilan järkkyminen (yksittäisen ravintoaineen korostaminen / pois jättäminen)
• vitamiinivalmisteilla ei saavuteta samoja hyötyjä kuin oikein koostetulla monipuolisella ruokavaliolla
• joidenkin lisäravinteiden sisältöä ei valvota, joten niiden tarkkaa koostumusta ei tiedetä ja näin ollen niiden teho ja turvallisuus jää tutkimatta -> varovaisuus!
• ei riittävästi tutkimustietoa antioksidanttilisien toimivuudesta
• vaarana liikasaanti, jolloin seurauksena pro-oksidatiivinen vaikutus

ANTIOKSIDANTIT RUUISSA

Antioksidantteja on luonnostaan kasviksissa, hedelmissä, teessä, marjoissa. Elintarvikkeissa antioksidantteja käytetään mm. estämään rasvan härskiintyminen ja hedelmien ja vihannesten hapettumista. Elintarvikkeissa ja ravintolisissä antioksidantit ovat pääsääntöisesti synteettisessä muodossa. Elintarvikkeissa yleisimmin käytetyt antioksidantit ovat C- ja E-vitamiini.

Antioksidantteja käytetään myös mainosvaltteina elintarvikkeissa ja kauneudenhoidossa niiden hyvän maineen takia. Kaupan mehuhyllyistä löytyy mehupurkkeja joiden kyljessä lukee isolla "sisältää antioksidantteja", mutta tällaiseen mainontaan törmää myös murohyllyssä, jossa murojen mainostetaan sisältävän antioksidanttien lähteen. Yleensä tuotteet sisältävät vain yhtä tai kahta vitamiinia ja niitäkin vähän. Elintarvikkeet, joissa mainostetaan antioksidantteja, saattavat ja usein sisältävätkin vähemmän antioksidantteja kuin niitä luonnollisesti tuottavat kasvit. Antioksidantit kannattaa siis nauttia niiden luonnollisista lähteistä. Luomutuotteet saattavat sisältää enemmän antioksidantteja kuin niiden vastaavat "tavalliset" tuotteet.

ANTIOKSIDANTTIEN RIITTÄVÄ SAANTI

Päivässä tulisi nauttia puoli kiloa hedelmiä ja kasviksia näin varmistetaan myös riittävä antioksidanttien saanti ja samalla saadaan muut hedelmien ja kasvisten hyödyt. Kasviksia ja hedelmiä tulee helposti nautittua vähintään puoli kiloa, kun syö joka aterialla yhden annoksen hedelmiä/kasviksia. Yksi annos on yksi kokonainen hedelmä, 2 pientä hedelmää (luumu, mandariini) tai 2 dl marjoja. Riittävään hedelmien ja kasvisten saantiin tulisi kiinnittää huomiota, jos määrä ei täyty ns. huomaamatta.

Seuraavassa muutama vinkki, miten hedelmien ja kasvisten käyttöä saa lisättyä helposti. Kaupassa ostosten teko kannattaa aloittaa hevi-osastolta. Ostoslistaan on hyvä kirjoittaa valmiiksi kasvikset/hedelmät, jotta ne eivät kaupassa unohdu hyllyille. Kasviksia kannattaa valita monipuolisesti erivärisiä ja kokoisia. Joskus voi ostaa myös hieman eksoottisempia hedelmiä niin saa kokeiltua uusia makuja. Suositusten mukaan päivässä tulee syödä viittä eri väriä, jotka ovat sininen/violetti, punainen, keltainen/oranssi, vihreä ja valkoinen. Näin syömällä monipuolinen vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti on turvattu.

Kotona hedelmät kannattaa asettaa näkyville esim. hedelmäkulhoon, jotta niitä muistaa syödä. Jääkaappiin voi kuoria valmiiksi juureksia, joita voi syödä esim. tv:tä katsellessa. Kun tekee mieli napostella, on hyvä, että jääkaapista löytyy valmista popsittavaa (porkkanaa, kurkkua). Jääkaapissakin kasvisten on hyvä olla näkyvillä, ettei ne unohdu hedelmälokeroihin pilaantumaan. Jääkaapissa kasvikset on hyvä säilyttää kannellisissa, ilmatiiviissä rasioissa tai muovikelmussa, jolloin niiden vitamiinipitoisuus säilyy korkeana. Herkkukaappiin voi varata säilykehedelmiä keksien sijaan. Ne säilyvät pitkään hyvänä ja ovat terveellisempi vaihtoehto kekseille, mutta nekään ei korvaa tuoreita hedelmiä.

Ruokiin kannattaa lisätä kasviksia, varsinkin jos on vaikeuksia täyttää puolta lautasesta salaatilla. Juuressuikaleita ja -raasteita on helppo lisätä melkein ruokaan kuin ruokaan. Kaupassa myytävissä pakasteissa on runsaasti valinnanvaraa. Pakasteet kannattaa lisätä kattilaan tai pannuun jäisinä, jolloin niiden ravintoarvo säilyy parempana. Kannattaa suosia kasvissekoituksia, joissa on monia eri kasviksia. Kasvikset tuovat ruoka-annoksiin lisää väriä ja makua sekä keventävät raskaita aterioita. Jos ei joka aterialle jaksa tehdä erikseen salaattia, voi sitä tehdä kerralla isomman annoksen ja syödä siitä useampaan kertaan. Tietysti on hyvä muistaa, että tuoreessa salaatissa on kaikki ravintoaineet paremmin tallella.

Kasvisten valmistuksessa kannattaa suosia höyrytystä keittämisen sijaan, sillä monet ravintoaineet liukenevat keitinveteen. Myös kypsennysaika on hyvä pitää lyhyenä, jolloin kasvikset jäävät rapeiksi, mutta sisältävät paljon vitamiineja. Välipalat ja jälkiruuat voi hyvin koostua hedelmistä ja marjoista. Välipalana voi nauttia smoothien, hedelmäsalaatin tai ihan yksittäisiä hedelmiä, myös kuivattuja hedelmiä on helppo kantaa mukana. Koska hedelmät ovat kevyttä syötävää, voi niitä syödä huoletta pitkin päivää niin paljon kuin jaksaa. Jälkiruuaksi voi tehdä marjoista keiton, kiisselin tai hyytelön. Marjoja voi lisätä myös jogurtin tai viilin joukkoon.

Kasviksia kannattaa ostaa kauden mukaan ja mahdollisimman lähellä tuotettuja, jolloin niissä on eniten ravintoaineita ja vähiten säilöntäaineita. Kesällä kotimaisia omenoita, luumuja, mansikoita yms. on helppo saada ja silloin niitä kannattaakin syödä paljon, sillä talvella tilanne on toinen. Kesän satoa on hyvä pakastaa, jotta talvellakin voi nauttia mm. mansikoista, mustikoista, puolukoista ja viinimarjoista.

TUTKIMUSTIETOA ANTIOKSIDANTEISTA

On tehty monia tutkimuksia laboratorioissa ja ihmisillä, jotka selvittävät miten antioksidantit astaksantiini, luteiini ja zeaksantiini suojaavat elimistöä hapetusstressin aiheuttamilta vaurioilta. Testit ovat osoittaneet, että antioksidanteilla on kyky tehdä reaktiiviset happiyhdisteet harmittomiksi. Väestötutkimukset ovat myös osoittaneet selvän yhteyden elimistön antioksidanttitason ja erilaisten vaivojen todennäköisen syntymisen välillä. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joissa ihmiset ovat saaneet astaksantiinia ja/tai luteiinia ja zeaksantiinia sisältävää ravintolisää, ja joissa on mitattu millainen vaikutus näillä antioksidanttilisillä on mm. lihaksiin, ihoon, silmiin, veren rasvoihin, verenkiertoon ja vastustuskykyyn.

ANTIOKSIDANTTIEN HYÖDYT

Ravinnosta saatavien antioksidanttien (erityisesti C- ja E-vitamiinit) on huomattu vähentävän riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Runsas C-vitamiinin saanti vähentää aivoverenkiertoperäisen dementian ilmaantumista. Alzheimerin tautia jo sairastavat eivät ole saaneet merkittävää apua antioksidanteista, mutta keskivaikea ja vaikea Alzheimerin tauti etenee hitaammin mikäli potilaat saavat runsaasti E-vitamiinia. Erään suomalaistutkimuksen mukaan aikuistyypin diabeteksen puhkeamiseen vaikuttaa antioksidanttien ja erityisesti marjoista saatavien flavonoidien määrä. Vähän flavonoideja ravinnosta saavilla oli 20 % korkeampi riski sairastua aikuistyypin diabetekseen kuin paljon flavonoideja saanneilla.

Antioksidanteilla saattaa olla vaikutusta myös syöpien synnyssä ja niiden ehkäisyssä. Runsaasti kasviksia syöneillä on todettu pienempi riski sairastua keuhko- ja mahasyöpään. Toisaalta suomalaisessa Setti-tutkimuksessa todettiin, että runsas beetakaroteenin saanti lisää tupakoivien keuhkosyöpäriskiä. Samaisessa tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että E-vitamiinilla ja seleenillä saattaa olla eturauhassyöpää ehkäisevä vaikutus ja seleenillä suolistosyöpää ehkäisevä vaikutus. Sairauden syntyyn vaikuttaa paljon myös se onko antioksidantit saatu ravinnosta vai pilleristä. Esim. beetakaroteeni ehkäisee syövän kehittymistä kun sitä saadaan ravinnosta, jos taas se nautitaan pillerinä voi sillä olla päinvastainen vaikutus. Toisaalta kasviksissa on paljon muitakin terveyttä edistäviä aineita ja ilman niitä beetakaroteeni saattaa olla hyödytön.

Koeputkessa suoritetussa kokeessa on todettu, että antioksidantit voivat estää hermokudosta oksidatiivisen stressin aiheuttamilta vaurioilta. Vuonna 1991 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että Parkinsonin taudin eteneminen viivästyi 2,5 vuotta potilailla, jotka saivat korkea-annoksista C-vitamiinia ja synteettistä E-vitamiinia. Hollantilainen tutkimus osoitti myös, että Parkinsonin taudin riski oli alhaisempi niillä henkilöillä, joiden ruokavalio sisälsi paljon antioksidantteja (erityisesti E-vitamiinia). Toinen tutkimus osoitti, että Parkinsonin tautia sairastavat potilaat käyttivät vähemmän pienimolekyylisiä antioksidantteja, beetakaroteenia ja C-vitamiinia, kuin sairastamattomat potilaat. Näin ollen pääteltiin, että ravinnon sisältämillä antioksidanteilla on suojaava rooli tätä sairautta vastaan. Niin ikään tautia sairastavat ovat hyötyneet suurista E-vitamiini annoksista yhdessä ubikinonin (koentsyymi Q10) kanssa, sillä ne hidastavat taudin etenemistä 44 % potilaista.

Niukasti antioksidantteja saaneet voivat altistua reumataudeille. Sairastumisen riski oli lähes 10-kertaínen matalan antioksidanttipitoisuuden omaavilla ihmisillä. Antioksidantit hidastavat reuman etenemistä ja hidastavat sen muuttumista krooniseksi. Ne suojaavat myös elimistöä reumalääkkeiden sivuvaikutuksia vastaan. Toisaalta liika antioksidanttien saanti voi olla haitallista reuman hoidossa.

Antioksidanteilla on vaikutusta myös sydän- ja verisuonitautien puhkeamisessa ja hoidossa. Ihmisillä, joilla on korkeampi antioksidanttien saanti ja veren antioksidanttipitoisuus, on pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Erityisesti C- ja E-vitamiineilla on suojaava vaikutus, sillä ne vahvistavat verisuonten seinämiä. Tutkimuksen tulokset on saatu runsaasti marjoja ja hedelmiä sisältävän ruokavalion pohjalta. Ravintolisillä ei ole saatu samanlaista vaikutusta. Oksidatiivisella stressillä on vaikutusta myös ikääntymiseen. Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa asiaan paljon, mutta nykyään markkinat ovat pullollaan erilaisia purkkeja ja purnukoita, jotka takaavat nuoremman ulkonäön. Antioksidantteja (erityisesti Q10) käytetään paljon ryppyvoiteissa, mutta uusimpien joukosta löytyy myös anti-age hammastahna, joka sisältää antioksidantteja ja ehkäisee hampaiden ikääntymistä. Kyseisten tuotteiden toimivuudesta ei ole virallisia tutkimuksia.

Iän myötä elimistön oma antioksidanttituotanto hidastuu, jolloin antioksidantteja olisi hyvä saada ravinnosta enemmän. Niukka vitamiinien saanti on yhteydessä heikentyneeseen vastustuskykyyn, joka johtaa mm. flunssaan, tulehduksiin ja väsymykseen. Antioksidantit eivät tietenkään yksinään riitä ennaltaehkäisemään/parantamaan kyseisiä sairauksia, koska sairauden puhkeamiseen vaikuttavat niin monet eri tekijät (esim. perintötekijät, elämäntavat ja ravintotottumukset). Tärkeää olisikin löytää riskitekijöiden ja suojaavien tekijöiden välinen tasapaino.

ANTIOKSIDANTTIEN HAITAT

Antioksidantteja on sekä vesi- että rasvaliukoisina. Vesiliukoiset antioksidantit (kuten C-vitamiini) poistuu elimistöstä helposti virtsan mukana, joten niitä voidaan nauttia suuriakin määriä ilman haittavaikutuksia. Rasvaliukoiset antioksidantit varastoituvat rasvoihin eivätkä ne poistu elimistöstä yhtä helposti, joten niiden liikakäytön yhteydessä riskit ovat suurempia.

Ravinnosta saaduilla antioksidanteilla ei näytä tutkimusten valossa olevan haittaa, mutta lisäravinteiden käyttöä tulisi harkita Riittävä antioksidenttisuoja tulisi hankkia ensisijaisesti terveellisestä ruoasta. Ruuasta on mahdotonta saada liiallisia antioksidanttimääriä, mutta lisäravinteilla liikasaanti syntyy helposti. Ravintolisinä otettuina antioksidantit saattavat horjuttaa elimistön omaa antioksidanttijärjestelmää. Tieteellisesti ei ole pystytty todistamaan antioksidanttilisien tarpeellisuutta terveyden edistäjänä. Sen sijaan niistä voi olla jopa haittaa. Kasvisten ja vihannesten syönnillä on silti edullisia vaikutuksia terveyteen, koska niissä on valtavasti muitakin terveyttä edistäviä ravintoaineita oikeassa suhteessa. Ruuassa tulisi suosia sellaisia ruoka-aineita, jotka vahvistavat elimistön omaa antioksidanttijärjestelmää.

LOPUKSI

Vaikka antioksidantteja käytetään paljon mainosvaltteina yhä useammassa tuotteessa, ei lisätyillä synteettisillä antioksidanteilla ole yhtä vahvaa tutkimusnäyttöä kuin luonnollisista lähteistä nautituilla antioksidanteilla. Antioksidantit kannattaa nykyäänkin hankkia niiden luontaisista lähteistä eikä turvautua lisäravinnepurkkiin tai elintarvikkeisiin, joissa on keinotekoisesti lisätty antioksidanttien määrää. Luonnon omat antioksidanttien lähteet sisältävät niin paljon muitakin hyviä ominaisuuksia ja niiden maku on parempi kuin keinotekoisesti valmistettujen tuotteiden, joten niitä kannattaa huoletta nauttia. Mielikuvilla vaikutetaan paljon ihmisten ostopäätöksiin ja sen takia olisikin hyvä, jos ihmiset ymmärtäisivät ettei muroihin lisätyillä antioksidanteilla ole samaa vaikutusta kuin hedelmissä olevilla.

Hyvin koostettu ruokavalio ja riittävä hedelmien ja kasvisten syönti riittää takaamaan antioksidanttien tarpeen terveillä ihmisillä, joten varsinaiset antioksidanttilisät ei ole tarpeen. Luonnolliset vitamiinit ovat moninkertaisesti parempia kuin synteettisesti valmistetut!

LÄHTEET

www.antioksidantit.com
www.tohtori.fi
www.terveyskirjasto.fi
Antero Koponen : Antioksidantit vakuutus terveydellesi
Knut T.Flytlie: Vitamiini vallankumous
Ilander, Borg, Laaksonen: Liikuntaravitsemus
Kauppinen, Muurinen: Vireyttä vihanneksista
Hausman, Hurley: Terveyttä edistävä ravinto

Monityydyttymättömät rasvahapot - mitä niistä pitäisi ajatella?

**
Lukijoille tarjotaan nyt professori Kari Salmisen kirjoittama ajankohtainen kooste monityydyttymättömistä rasvahapoista. Onko sydänterveyden kannalta järkevää korvata tyydyttynyt rasva monityydyttymättömällä? Lue ajatuksella! Pohdi! Ota kantaa! Kommentoi!

MONITYYDYTTYMÄTTÖMÄT RASVAHAPOT. KÄSITE, JOKA ON JOHTANUT HARHAAN
Kari Salminen
Professori

Avarakatseisimmat asiantuntijat myöntävät nykyisin (Astrup ym.2011), tosin pitkin hampain, että syytös tyydyttyneen rasvan yhteydestä sydäntapahtumiin on ollut perusteeton. Lievää vastahankaisuutta kuvaa mm. toteamus: ”Pitkät seurantatutkimukset eivät ole selvästi osoittaneet tyydyttyneen rasvan (eläinrasvan) itsenäisesti lisäävän sydän- ja verisuonitautien vaaraa” (Fogelholm 2010). Hieman outo lauserakenne siis pitää sisällään ajatuksen, että tyydyttynyt rasva lisäisi epäitsenäisesti ko. vaaraa. Mitähän tällä tarkoitetaan?

Rasvahypoteesin jäännettä puolusteleva ajatuskulku perustuu siihen, että sinänsä viattoman tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömällä rasvalla sitten ainakin edistäisi sydänterveyttä. Viimeaikaiset meta-analyysit ovat kuitenkin todenneet, ettei monityydyttymättömän rasva suojaa sydän- ja verisuonisairauksilta (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009). Miksi siis kahden neutraalin rasvan määräsuhteita muuttamalla voitaisiin vaikuttaa sydänterveyteen?

Uusvanha P/S-suhde

Ajatus tyydyttyneen rasvan korvaamisesta monityydyttymättömällä rasvalla ei ole mitenkään uusi. Se on esitetty jo 1900-luvun jälkipuoliskolla muodossa P/S-suhde. Siinä P kuvaa monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) osuutta ja S tyydyttyneiden rasvahappojen (SAFA) osuutta ravinnossa. Olettamuksen mukaan mitä suurempi suhde on, sitä pienempi olisi sydän- ja verisuonisairauksien riski.

Kävimme aiheesta laajan keskustelun 1980-luvun lopussa (Salminen 1988, Aro 1989, Keys ja Karvonen 1989, Salminen 1989, 1990). Lopulta olimme Antti Aron kanssa yhtä mieltä siitä, ettei karkeasta, epätieteellisestä P/S-suhteesta ole mittariksi. Aro (1989) kirjoitti: ”Olenkin Kari Salmisen kanssa samaa mieltä siitä, että on tullut aika luopua P/S-suhteen käyttämisestä”. Kansanterveyslaitoksen silloinen pääjohtaja oli yhtynyt jo aikaisemmin näkemykseen (Huttunen 1988).

Nyt Aro on taas palannut aiempaan P/S-suhteen merkitystä korostavaan ajatusmalliin (Aro 2009). Kävimme asiasta tuloksettoman kirjeenvaihdon (Salminen 2010, Aro 2010). Miksi P/S-suhde on noussut jälleen ajankohtaiseksi?

Meta-analyysit

P/S-suhteen merkityksestä sydänterveydelle on hiljattain ilmestynyt neljä meta-analyysiä. Niistä kaksi (Jacobsen ym. 2010, Mozaffarian ym. 2010) puoltavat suhteen merkitystä, toiset kaksi eivät merkitystä löydä (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009). Miten on mahdollista, että näissä tutkimuksissa voidaan päätyä aivan erilaisiin päätelmiin?

Monityydyttymättömät rasvahapot (PUFA) on harhaanjohtava suure

Monityydyttymättömät rasvahapot käsitetään nykyisissä ravitsemussuosituksissa vain yhdeksi, yhdenmukaisesti fysiologiaamme vaikuttavaksi rasvahapporyhmäksi. Ryhmä kuitenkin muodostuu kahdesta alaryhmästä, omega-6 (eli n-6) ja omega-3 (eli n-3)sarjan rasvahapoista, lähinnä välttämättömistä linolihaposta ja alfa-linoleenihaposta. Tiedämme, että niiden keskinäinen saantisuhde ja kilpaileva aineenvaihdunta säätelevät ainakin tulehdusreaktioita ja verenpainetta. Ne puolestaan heijastuvat sydänterveyteen.

Kirjoittaessani P/S-suhteen heikkouksista kritisoin (Salminen 1990) mm. näiden kahden monityydyttymättömän rasvahapporyhmän perusteetonta yhdistämistä yhdeksi yhtenäiseksi PUFA- ryhmäksi ja yhdeksi käsitteeksi. Tämä kritiikki on jatkuvasti voimistunut (esim. Lands 2008).

Hiljattain julkaistu meta-analyysi selventää erinomaisesti n-6 spesifisen PUFAn ja toisaalta n-6/n-3-seosPUFAn erilaisia fysiologisia vaikutuksia (Ramsden ym 2010, Calder 2010). Analyysissä on tarkasteltu tyydyttyneiden rasvahappojen ja trans-rasvahappojen korvaamista näillä kahdella toisistaan poikkeavalla PUFA-dieetillä ja verrattu niiden vaikutuksia päätetapahtumiin, infarkteihin ja sydän- ja verisuonitautikuolemiin. Analyysiin on otettu kahdeksan aihealueen kattavaa satunnaistettua ja kontrolloitua tulosaineistoa.

Tulos on ajatuksia herättävä. Päätetapahtumien riski on merkitsevästi suurempi n-6 spesifisellä PUFAdieetillä kuin n-6/n-3seosPUFAdieetillä. Lainaan: ”Advice to specifically increase n-6 PUFA intake, based on mixed n-3/n-6 RCT data, is unlikely to provide the intended benefits, and may actually increase the risks of CHD and death”.

Ravitsemussuosituksissa ei tulisikaan harhaanjohtavasti puhua yleisesti monityydyttymättömistä rasvahapoista, vaan eritellä selkeästi n-6 rasva (lähinnä linolihappo) ja n-3 rasva (lähinnä alfa-linoleenihappo) ja niiden suositussaanti. n-3 ryhmässä tulisi ottaa huomioon vielä erikseen EPAn (eikosapentaeenihappo) ja DHAn (dokosaheksaeenihappo) saanti.

Ranskan nykyaikainen suositus

Euroopan sydänterveyden johtavan maan, Ranskan, Elintarviketurvallisuusvirasto on julkistanut suosituksensa väestön optimaaliseksi rasvan saanniksi (AFFSA 2010).

Suosituksessa on erittäin merkittävää, että se erittelee n-6 ja n-3 rasvahappojen saannin. Kaiken kaikkiaan se ensinnäkin rajoittaa monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuosituksen 5 en-%:iin siten, että linolihapon osuus on 4 en-% ja alfa-linoleenihapon osuus on 1 en-%. Lisäksi suositellaan EPAa ja DHAta kumpaakin 250 mg/d. Samanaikaisesti tyydyttyneen rasvan saantisuositus on <12 en-%.

Meillä Suomessa monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuositus on 10 en-% ja tyydyttyneiden niinikään 10 en-%. Tästäkin poiketen puhutaan tyydyttyneiden rasvahappojen vähentämisestä ja edelleen vain yleisesti niiden korvaamisesta monityydyttymättömillä rasvahapoilla.

Jos edellä esitetyt luvut heijastellaan P/S-suhteiksi huolimatta suhteen täydellisestä epätieteellisyydestä, Ranskassa suositus olisi noin 0.4-0.5 ja meillä 1.0. Tällä hetkellä suhde Suomessa on noin 0.4-0.5 (Aro 2010). Kaipaan tutkimusnäyttöä siitä, että nykyisen P/S-suhteen nostaminen 1.0:an parantaisi suomalaisten sydänterveyttä millään lailla.

Jacobsenin ym (2009) ja Mozaffarianin ym. meta-analyysit eivät anna tästä vakuuttavaa näyttöä. Ensinnäkin ne ovat täydellisessä ristiriidassa Menten ym. ja Skeaff ja Millerin vähintään yhtä pätevien meta-analyysien kanssa. Toiseksi ne eivät erittele n-6 spesifisiä ja n-6/n-3 seosPUFAdieettejä. Tämän Mozaffarian ym. toki myöntävätkin julkaisussaan. Jacobsen ym. eivät edes kommentoi tätä näkökohtaa, mikä heikentää vakavasti julkaisun arvoa. Ja kolmanneksi. He eivät suinkaan tarkastele vaikutusta, mikä saavutettaisiin, jos suomalaisessa nykytilanteessa tyydyttynyttä rasvaa korvattaisiin edelleen paljolti hormonien lailla vaikuttavilla monityydyttymättömillä rasvahapoilla.

Se olisi hyppy pimeään tuntemattomaan ilman tieteellistä näyttöä haitoista tai hyödyistä. Varoitan siitä. Sen sijaan tulisi vakavasti tarkastella, onko meillä omega-6/omega-3 suhde raiteillaan.

Viitteet

AFFSA. Opinion of the French Food Safety Agency on the update of French population reference intakes (ANCs) for fatty acids. Maissons-Alfort. 1 March 2010.
Aro A. Mitä P/S-suhteen tilalle? Duodecim 1989;105:313-4.
Aro A. Rehabilitoidaan P/S-suhde. Duodecim 2009;125:1825.
Aro A. Tyydyttyneitä rasvahappoja kannattaa korvata monityydyttymättömillä. Duodecim 2010:126;1188-89.
Astrup A, Dyerberg J, Elwood P ym. The role of reducing intake of saturated fat in the prevention of cardiovascular disease: where does the evidence stand in 2010? Am J Clin Nutr 2011;93:684-8.
Calder P C. Commentary: The American Heart Association advisory on n-6 fatty acids: evidence based or biased evidence? Brit J Nutr 2010;104:1575-6.
Fogelholm M. Terveellinen ruoka voi olla myös ekologista. Helsingin Sanomat. Vieraskynä 01.05.2010.
Huttunen J. Lehtihaastattelu. Helsingin sanomat 05.11.1988 ja Maaseudun tulevaisuus 22.11.1988.
Jacobsen M U, O´Reilly E J, Heitman B L ym. Major types of dietary fat and coronary heart disease: a pooled analysis of 11 cohort studies. Am J Clin Nutr 2009;89:1425-32.
Keys A, Karvonen M. Ravinnon rasvat plasman kolesterolin määrääjinä ja sepelvaltimotaudin ennakoijina. Duodecim 1989;105:951-954.
Lands B. A critique of paradoxes in current advice on dietary lipids. Prog Lipid Res 2008:47;77-106.
Mente A, deKonig L, Shannon H S ym. A systematic review of the evidence supporting a causal link between dietary factors and coronary heart disease. Arch Intern Med 2009;169:659-69.
Mozaffarian D, Micha R, Wallace S. Effects on coronary heart disease of increasing polyunsaturated fat in place of saturated fat: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Plos Med 2010;7: e11000252. March 23 2010.
Ramsden C E, Hibbeln J R, Majchrak S F ym. n-6 Fatty acid-spesific and mixed polyunsaturated dietary interventions have different effects on CHD risks: a meta-analysis of randomized controlled trials. Brit J Nutr 2010;104:1586-1600.
Salminen K. P/S-suhde – harhaanjohtava suure. Duodecim 1988;104:562-3.
Salminen K. Edellisen johdosta (Vastaus Ancel Keysin ja Martti Karvosen kirjoitukseen). Duodecim 1989;105:955.
Salminen K. Ravinnon tyydyttyneet ja tyydyttymättömät rasvat. Duodecim 1990;106:1684-5.
Salminen K. P/S-suhde ei kestä tieteellistä tarkastelua. Duodecim 2010b;126:1187-8.
Skeaff C M, Miller J. Dietary fat and coronary heart disease: summary of evidence from prospective cohort and randomized controlled trials. Ann Nutr Metab 2009;55:173-201.