#
Tänään oli kahvi mennä väärään kurkkuun. Luin USA Today -lehdestä, että suomalainen menestystuote ksylitoli, on erittäin vaarallista koirille. Vuodesta 2002 lähtien USA:ssa on kuollut kymmeniä koiria, heidän syötyään ksylitolilla makeutettuja elintarvikkeita.
Toimittajan mukaan ksylitolin terveyttä nakertava teho perustuisi siihen, että se voimakkaasti laskee verensokeria. Jotkut koirat oksentavat, saavat kouristuksia ja kaatuvat nurin. Muut kotieläimemme eivät ole vaaravyöhykkeessä ja ihminen ei kärsi ksylitolista.
En tiedä onko kyseessä uutisankka. Kyseessä voi tietysti olla aspartaami-imperiumin vastaisku. Asian paremmin tuntevat kommentoijat kumoavat tämän salaliittoteorian.
Lähde: USA Today, 18.3.2007 (Popular sweetener is toxic for dogs)
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
Omenoilla sydän- ja verisuonitautien kimppuun
**
Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, olet ehkä kuullut sanottavan. Tämä näyttäisi olevan kirjaimellisesti totta, jos on uskomista uuteen tutkimukseen missä 34 489 naista pisti urakalla mm. omenoita poskeensa. Flavonoideja sisältävät omenat vähensivät sydän- ja verisuonitautien riskiä vaihdevuodet ohittaneissa naisissa. Tutkimustulokset saatiin Iowa Women's Health Study -projektista ja julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehden maaliskuun numerossa.
Tämän tutkimuksen mukaan voidaan rohkaista Eevaa syömään runsaasti omenia ja tarjota niitä myös Aatamille. Omenien lisäksi sydänterveellisiksi osoittautuivat myös päärynät, mansikat, tumma suklaa, punaviini ja ravintoon lisätyt leseet. Selitysmalliksi tarjotaan flavonoidien antioksidanttivaikutuksia. Flavonoidit alentavat hapettuneen LDL-kolesterolin ("paha kolesteroli") esiintymistä. Juuri tätä LDL-kolesterolia suuri osa lääkärikunnasta pitää sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen merkittävänä riskitekijänä. Flavonoideista ei ollut hyötyä sydänkuolemiin ainakaan tässä tutkimuksessa.
Dietary flavonoids may have beneficial cardiovascular effects in human populations, but epidemiologic study results have not been conclusive. We used flavonoid food composition data from 3 recently available US Department of Agriculture databases to improve estimates of dietary flavonoid intake and to evaluate the association between flavonoid intake and cardiovascular disease (CVD) mortality. Study participants were 34 489 postmenopausal women in the Iowa Women's Health Study who were free of CVD and had complete food-frequency questionnaire information at baseline. Intakes of total flavonoids and 7 subclasses were categorized into quintiles, and food sources were grouped into frequency categories. Proportional hazards rate ratios (RR) were computed for CVD, coronary heart disease (CHD), stroke, and total mortality after 16 y of follow-up. After multivariate adjustment, significant inverse associations were observed between anthocyanidins and CHD, CVD, and total mortality [RR (95% CI) for any versus no intake: 0.88 (0.78, 0.99), 0.91 (0.83, 0.99), and 0.90 (0.86, 0.95)]; between flavanones and CHD [RR for highest quintile versus lowest: 0.78 (0.65, 0.94)]; and between flavones and total mortality [RR for highest quintile versus lowest: 0.88 (0.82, 0.96)]. No association was found between flavonoid intake and stroke mortality. Individual flavonoid-rich foods associated with significant mortality reduction included bran (added to foods; associated with stroke and CVD); apples or pears or both and red wine (associated with CHD and CVD); grapefruit (associated with CHD); strawberries (associated with CVD); and chocolate (associated with CVD). Dietary intakes of flavanones, anthocyanidins, and certain foods rich in flavonoids were associated with reduced risk of death due to CHD, CVD, and all causes.
Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 85 (3): 895-909, 2007
Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, olet ehkä kuullut sanottavan. Tämä näyttäisi olevan kirjaimellisesti totta, jos on uskomista uuteen tutkimukseen missä 34 489 naista pisti urakalla mm. omenoita poskeensa. Flavonoideja sisältävät omenat vähensivät sydän- ja verisuonitautien riskiä vaihdevuodet ohittaneissa naisissa. Tutkimustulokset saatiin Iowa Women's Health Study -projektista ja julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehden maaliskuun numerossa.
Tämän tutkimuksen mukaan voidaan rohkaista Eevaa syömään runsaasti omenia ja tarjota niitä myös Aatamille. Omenien lisäksi sydänterveellisiksi osoittautuivat myös päärynät, mansikat, tumma suklaa, punaviini ja ravintoon lisätyt leseet. Selitysmalliksi tarjotaan flavonoidien antioksidanttivaikutuksia. Flavonoidit alentavat hapettuneen LDL-kolesterolin ("paha kolesteroli") esiintymistä. Juuri tätä LDL-kolesterolia suuri osa lääkärikunnasta pitää sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen merkittävänä riskitekijänä. Flavonoideista ei ollut hyötyä sydänkuolemiin ainakaan tässä tutkimuksessa.
Dietary flavonoids may have beneficial cardiovascular effects in human populations, but epidemiologic study results have not been conclusive. We used flavonoid food composition data from 3 recently available US Department of Agriculture databases to improve estimates of dietary flavonoid intake and to evaluate the association between flavonoid intake and cardiovascular disease (CVD) mortality. Study participants were 34 489 postmenopausal women in the Iowa Women's Health Study who were free of CVD and had complete food-frequency questionnaire information at baseline. Intakes of total flavonoids and 7 subclasses were categorized into quintiles, and food sources were grouped into frequency categories. Proportional hazards rate ratios (RR) were computed for CVD, coronary heart disease (CHD), stroke, and total mortality after 16 y of follow-up. After multivariate adjustment, significant inverse associations were observed between anthocyanidins and CHD, CVD, and total mortality [RR (95% CI) for any versus no intake: 0.88 (0.78, 0.99), 0.91 (0.83, 0.99), and 0.90 (0.86, 0.95)]; between flavanones and CHD [RR for highest quintile versus lowest: 0.78 (0.65, 0.94)]; and between flavones and total mortality [RR for highest quintile versus lowest: 0.88 (0.82, 0.96)]. No association was found between flavonoid intake and stroke mortality. Individual flavonoid-rich foods associated with significant mortality reduction included bran (added to foods; associated with stroke and CVD); apples or pears or both and red wine (associated with CHD and CVD); grapefruit (associated with CHD); strawberries (associated with CVD); and chocolate (associated with CVD). Dietary intakes of flavanones, anthocyanidins, and certain foods rich in flavonoids were associated with reduced risk of death due to CHD, CVD, and all causes.
Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 85 (3): 895-909, 2007
sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007
Tankki täynnä treeneihin
**
Brittiläistutkijat ovat taas vapaaehtoisesti pakottaneet urheilijoita juoksumatolle. Nyt on tutkittu sitä miten kahden vuorokauden aikana tahallaan heikennetty energia- tai nesteytyshoito vaikuttavat juoksutulokseen. Lisäksi oli ryhmä joka hoiti sekä energia- että nesteytyspuolen päin mäntyä. Kontrolliryhmä hoiti asiat ihan normaalisti.
Matolla jaksettiin juosta kaikkein parhaimmin tuossa kontrolliryhmässä. Kaikkein heikoimmin menestyivät ne onnettomat jotka eivät juoneet tarpeeksi nesteitä eivätkä syöneet kunnolla ennen treenejä. Tutkijat pitivät yllättävän pienenä sitä haittaa mikä koitui vähäisemmästä juomisesta yksistään ja kumoavat sen kuuluisan väitteen, että huonosti hoidettu nesteytys heikentää juoksusuoritusta. Heikosti kahden päivän aikana nesteitä nauttineet pärjäsivät yhtä hyvin kuin normaalisti juoneet. Sen sijaan tukea löytyi runsaasti sille ajatukselle, että juoksemista ei kannata harjoittaa huonosti syöneenä. Huomattavasti heikommin sujui juoksu huolimattoman syömisen jälkeen.
Lisää tietoa juoksijan energiantarpeesta:
Sopiva energiansaanti on merkittävin tekijä urheilijan suorituskyvyn kannalta. Urheilijan on ruokavaliostaan saatava omaa energiankulutustaan vastaavan määrän energiaa. Liian pieni energian saanti johtaa painon menetykseen, lihaskudoksen häviöön, luutiheyden laskuun, harjoittelun tehottomuuteen, huonoon harjoitusvasteeseen, kuukautiskierron häiriintymiseen, sairastumisriskin kasvuun ja krooniseen väsymykseen.
Energiansaanti on yleensä ollut kulutusta vastaavaa, mikäli urheilijan painossa ei ole tapahtunut muutosta ja mikäli syöminen on tasaista päivästä toiseen. Harjoittelu lisää energiantarvetta: kestävyysurheilija saattaa harjoittelun aikana kuluttaa 15-20 kertaa enemmän energiaa kuin levossa, ja ylläpitää tällaista kulutusta jopa useamman tunnin päivässä. Kovan harjoittelun jälkeen elimistön aineenvaihdunta pysyy normaalia aktiivisempana lähimmän 12 tunnin aikana, mikä lisää energian tarvetta entisestään.
Kestävyysurheilijan päivään kuuluu noin 6 ateriaa, joiden kokonaisenergiasisällön tulisi olla keskimäärin noin 4000-5000 kcal. Tarkkaa suositusta ei voi antaa, sillä energian tarve on yksilöllistä ja se riippuu kehon painosta, lihasmassasta, harjoittelumääristä ja perinnöllisistä tekijöistä. Ruokamäärien on joka tapauksessa oltava suuria, jotta energiaa varmasti saadaan riittävästi. Tutkimuksissa on selvästi todettu, että riittävä energiansaanti takaa riittävän korkeat kasvuhormoni-, testosteroni- ja IGF-tasot. Kokonaisenergian saannin merkitystä harjoittelun ja fyysisen suorituskyvyn optimoijana korostettiin syksyllä 2004 tehdyssä Suomen maajoukkueen kestävyysurheilijoiden ruokapäivä-analyysissa. Kokonaisenergia jäi kaikilla tutkituilla alle Pohjoismaisten ravitsemussuositusten (45-70 kcal/kg/vrk). Eniten oli puutteita hiilihydraattien saannissa, rasvaa syötiin aivan liikaa ja proteiinia saatiin suositusten mukaisia määriä. Tilanteen korjaamiseksi tutkijat suosittelivat ateriointikertojen lisäämistä ja hiilihydraattipitoisten ruokien ahkerampaa syöntiä. Samantapaisia tutkimustuloksia on saatu muuallakin ja panostuksella ravintoon urheilijoiden tulokset voisivat olla paljon parempia.
Urheilijat kokevat usein riittävän suurten ruokamäärien syömisen hankalaksi: ennen harjoittelua ja harjoittelun aikana pyritään välttämään syömistä, jotta vältyttäisiin vatsavaivoilta ja harjoittelun jälkeen ruokahalu on usein normaalia huonompaa. Suomalaisten urheilijoiden energiansaanti jääkin usein liian pieneksi. Helposti nautittavista nestemuotoisista lisäravinteista on siksi usein hyötyä riittävän energiansaannin turvaamiseksi. Kun energiantarve on suuri, voi ruokavalioon kuulua vapaammin myös runsaasti energiaa ja puhdistettuja sokereita sisältäviä ruokia, kuten hilloja, mehuja, virvoitusjuomia ja makeisia, sekä jonkin verran leivonnaisia, kuten pullaa. Erityisessä vaaravyöhykkeessä liian vähäisen energiansaannin suhteen ovat: juoksijat, pyöräilijät, uimarit, triathlonistit, voimistelijat, luistelijat, tanssijat, painijat, nyrkkeilijät, taekwondon harrastajat, soutajat ja urheilijat, jotka pyrkivät liian nopeaan painonpudotuksen painoluokkalajeissa.
Ravinnosta saatavalla kokonaisenergiamäärällä on vaikutusta typpitasapainoon. Tarvetta korkeampi energiansaanti (positiivinen energiatase) parantaa typpitasapainoa, ja kulutusta pienempi energiansaanti (negatiivinen energiatase) lisää typen eritystä eli huonontaa typpitasapainoa. Energiamäärä, joka levossa riittää ylläpitämään typpitasapainoa, ei energiankulutuksen lisääntyessä harjoittelun myötä riitäkään ylläpitämään tasapainoa. Lihasmassan lisäykseen tähtäävän henkilön on siis erittäin tärkeä lisätä energiansaantiaan, jotta typpitasapaino olisi hyvä ja lihaskasvu mahdollista. Proteiininsaanti lisääntyy usein automaattisesti energiansaannin lisääntyessä. Kuukautishäiriöiden aikana energiatase helposti kääntyy negatiiviseksi. Negatiivisessa energiataseessa olleilla urheilijoilla haaraketjuisten aminohappojen (BCAA) hapetus harjoituksen aikana on osoittautunut suuremmaksi kuin energiatasapainossa olleilla. Tulokset viittaavat laihduttavien tai muusta syystä liian vähän energiaa saavien urheilijoiden proteiinintarpeen olevan normaalia suurempi. Runsaan hiilihydraattien saannin on osoitettu vähentävän lihasproteiinin hajoamista rasituksessa. Todennäköisesti runsas lihasglykogeenin määrä vähentää proteiinin käyttöä energiaksi. Glykogeenivarastojen tyhjentymisen on nimittäin todettu johtavan aminohappojen lisääntyneeseen hapettumiseen pitkissä kestävyyssuorituksissa. Glykogeenivarastojen täydentäminen ja päivän tarpeen kattava energiansaanti ovatkin tärkeimmät ruokavaliotekijät, jotka vähentävät proteiinien hajoamista harjoittelun aikana. Pitkäketjuiset rasvahapot ovat tärkeässä roolissa lihaksen energiatarpeen tyydyttäjinä.
Voidaan yksinkertaistetusti sanoa, että kevyessä liikunnassa lihakset polttavat rasvoja ja sitä enemmän hiilihydraatteja mitä rankempaa liikunta on. Aivan tarkkaa fysiologista mekanismia tähän rasva/hiilihydraattikäyttöön lihaksissa ei tunneta. Todennäköisesti tähän vaikuttavat lihassolujen kyky ”imeä” rasvat sisäänsä, rasvoja sitovien kuljetusproteiinien rooli ja karnitiinin keskeinen asema.
Lähteet:
Oliver SJ, Laing SJ, Wilson S, Bilzon JL, Walsh N. Endurance running performance after 48 h of restricted fluid and/or energy intake. Med Sci Sports Exerc 39 (2): 316-322, 2007
Sundqvist Christer. Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta. Omakustanne, 2007
Brittiläistutkijat ovat taas vapaaehtoisesti pakottaneet urheilijoita juoksumatolle. Nyt on tutkittu sitä miten kahden vuorokauden aikana tahallaan heikennetty energia- tai nesteytyshoito vaikuttavat juoksutulokseen. Lisäksi oli ryhmä joka hoiti sekä energia- että nesteytyspuolen päin mäntyä. Kontrolliryhmä hoiti asiat ihan normaalisti.
Matolla jaksettiin juosta kaikkein parhaimmin tuossa kontrolliryhmässä. Kaikkein heikoimmin menestyivät ne onnettomat jotka eivät juoneet tarpeeksi nesteitä eivätkä syöneet kunnolla ennen treenejä. Tutkijat pitivät yllättävän pienenä sitä haittaa mikä koitui vähäisemmästä juomisesta yksistään ja kumoavat sen kuuluisan väitteen, että huonosti hoidettu nesteytys heikentää juoksusuoritusta. Heikosti kahden päivän aikana nesteitä nauttineet pärjäsivät yhtä hyvin kuin normaalisti juoneet. Sen sijaan tukea löytyi runsaasti sille ajatukselle, että juoksemista ei kannata harjoittaa huonosti syöneenä. Huomattavasti heikommin sujui juoksu huolimattoman syömisen jälkeen.
Lisää tietoa juoksijan energiantarpeesta:
Sopiva energiansaanti on merkittävin tekijä urheilijan suorituskyvyn kannalta. Urheilijan on ruokavaliostaan saatava omaa energiankulutustaan vastaavan määrän energiaa. Liian pieni energian saanti johtaa painon menetykseen, lihaskudoksen häviöön, luutiheyden laskuun, harjoittelun tehottomuuteen, huonoon harjoitusvasteeseen, kuukautiskierron häiriintymiseen, sairastumisriskin kasvuun ja krooniseen väsymykseen.
Energiansaanti on yleensä ollut kulutusta vastaavaa, mikäli urheilijan painossa ei ole tapahtunut muutosta ja mikäli syöminen on tasaista päivästä toiseen. Harjoittelu lisää energiantarvetta: kestävyysurheilija saattaa harjoittelun aikana kuluttaa 15-20 kertaa enemmän energiaa kuin levossa, ja ylläpitää tällaista kulutusta jopa useamman tunnin päivässä. Kovan harjoittelun jälkeen elimistön aineenvaihdunta pysyy normaalia aktiivisempana lähimmän 12 tunnin aikana, mikä lisää energian tarvetta entisestään.
Kestävyysurheilijan päivään kuuluu noin 6 ateriaa, joiden kokonaisenergiasisällön tulisi olla keskimäärin noin 4000-5000 kcal. Tarkkaa suositusta ei voi antaa, sillä energian tarve on yksilöllistä ja se riippuu kehon painosta, lihasmassasta, harjoittelumääristä ja perinnöllisistä tekijöistä. Ruokamäärien on joka tapauksessa oltava suuria, jotta energiaa varmasti saadaan riittävästi. Tutkimuksissa on selvästi todettu, että riittävä energiansaanti takaa riittävän korkeat kasvuhormoni-, testosteroni- ja IGF-tasot. Kokonaisenergian saannin merkitystä harjoittelun ja fyysisen suorituskyvyn optimoijana korostettiin syksyllä 2004 tehdyssä Suomen maajoukkueen kestävyysurheilijoiden ruokapäivä-analyysissa. Kokonaisenergia jäi kaikilla tutkituilla alle Pohjoismaisten ravitsemussuositusten (45-70 kcal/kg/vrk). Eniten oli puutteita hiilihydraattien saannissa, rasvaa syötiin aivan liikaa ja proteiinia saatiin suositusten mukaisia määriä. Tilanteen korjaamiseksi tutkijat suosittelivat ateriointikertojen lisäämistä ja hiilihydraattipitoisten ruokien ahkerampaa syöntiä. Samantapaisia tutkimustuloksia on saatu muuallakin ja panostuksella ravintoon urheilijoiden tulokset voisivat olla paljon parempia.
Urheilijat kokevat usein riittävän suurten ruokamäärien syömisen hankalaksi: ennen harjoittelua ja harjoittelun aikana pyritään välttämään syömistä, jotta vältyttäisiin vatsavaivoilta ja harjoittelun jälkeen ruokahalu on usein normaalia huonompaa. Suomalaisten urheilijoiden energiansaanti jääkin usein liian pieneksi. Helposti nautittavista nestemuotoisista lisäravinteista on siksi usein hyötyä riittävän energiansaannin turvaamiseksi. Kun energiantarve on suuri, voi ruokavalioon kuulua vapaammin myös runsaasti energiaa ja puhdistettuja sokereita sisältäviä ruokia, kuten hilloja, mehuja, virvoitusjuomia ja makeisia, sekä jonkin verran leivonnaisia, kuten pullaa. Erityisessä vaaravyöhykkeessä liian vähäisen energiansaannin suhteen ovat: juoksijat, pyöräilijät, uimarit, triathlonistit, voimistelijat, luistelijat, tanssijat, painijat, nyrkkeilijät, taekwondon harrastajat, soutajat ja urheilijat, jotka pyrkivät liian nopeaan painonpudotuksen painoluokkalajeissa.
Ravinnosta saatavalla kokonaisenergiamäärällä on vaikutusta typpitasapainoon. Tarvetta korkeampi energiansaanti (positiivinen energiatase) parantaa typpitasapainoa, ja kulutusta pienempi energiansaanti (negatiivinen energiatase) lisää typen eritystä eli huonontaa typpitasapainoa. Energiamäärä, joka levossa riittää ylläpitämään typpitasapainoa, ei energiankulutuksen lisääntyessä harjoittelun myötä riitäkään ylläpitämään tasapainoa. Lihasmassan lisäykseen tähtäävän henkilön on siis erittäin tärkeä lisätä energiansaantiaan, jotta typpitasapaino olisi hyvä ja lihaskasvu mahdollista. Proteiininsaanti lisääntyy usein automaattisesti energiansaannin lisääntyessä. Kuukautishäiriöiden aikana energiatase helposti kääntyy negatiiviseksi. Negatiivisessa energiataseessa olleilla urheilijoilla haaraketjuisten aminohappojen (BCAA) hapetus harjoituksen aikana on osoittautunut suuremmaksi kuin energiatasapainossa olleilla. Tulokset viittaavat laihduttavien tai muusta syystä liian vähän energiaa saavien urheilijoiden proteiinintarpeen olevan normaalia suurempi. Runsaan hiilihydraattien saannin on osoitettu vähentävän lihasproteiinin hajoamista rasituksessa. Todennäköisesti runsas lihasglykogeenin määrä vähentää proteiinin käyttöä energiaksi. Glykogeenivarastojen tyhjentymisen on nimittäin todettu johtavan aminohappojen lisääntyneeseen hapettumiseen pitkissä kestävyyssuorituksissa. Glykogeenivarastojen täydentäminen ja päivän tarpeen kattava energiansaanti ovatkin tärkeimmät ruokavaliotekijät, jotka vähentävät proteiinien hajoamista harjoittelun aikana. Pitkäketjuiset rasvahapot ovat tärkeässä roolissa lihaksen energiatarpeen tyydyttäjinä.
Voidaan yksinkertaistetusti sanoa, että kevyessä liikunnassa lihakset polttavat rasvoja ja sitä enemmän hiilihydraatteja mitä rankempaa liikunta on. Aivan tarkkaa fysiologista mekanismia tähän rasva/hiilihydraattikäyttöön lihaksissa ei tunneta. Todennäköisesti tähän vaikuttavat lihassolujen kyky ”imeä” rasvat sisäänsä, rasvoja sitovien kuljetusproteiinien rooli ja karnitiinin keskeinen asema.
Lähteet:
Oliver SJ, Laing SJ, Wilson S, Bilzon JL, Walsh N. Endurance running performance after 48 h of restricted fluid and/or energy intake. Med Sci Sports Exerc 39 (2): 316-322, 2007
Sundqvist Christer. Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta. Omakustanne, 2007
perjantaina, maaliskuuta 16, 2007
Voiksi mennyttä kermaa
Voiksi mennyttä kermaa Keskustaopiskelijat eivät voi enää kermaksi muuttaa, vaikka kuinka kirnuaisivat, vastaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jussi Salonranta Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajan Juha Iso-Ahon tuoreisiin väittämiin Keskustan opintorahalupauksista.
Lähde: Jussi Salonrannan blogi, 16.3.2007
Lähde: Jussi Salonrannan blogi, 16.3.2007
Makeiset ja virvoitusjuomat pois kouluista
***
Ihanaa Kirsi Lindroos! Erinomaista Marjaana Manninen! Hyvä Pekka Puska! Mainiota Pirjo Pietinen!
Opetushallitus ja Kansanterveyslaitos ovat lähettäneet kouluille suosituskirjeen makeisten ja virvoitusjuomien myymisestä. Lue asiaa käsittelevä muistio (PDF)! Suosituksen mukaan kouluissa ja oppilaitoksissa ei tulisi ainakaan kouluaikana myydä säännöllisesti makeisia, virvoitusjuomia tai sokeroituja mehuja. Suositus pohjautuu virastojen huoleen lasten ja nuorten lisääntyvästä ylipainosta. Myös kouluruokailun arvostusta halutaan nostaa.
Välipala-automaattien tai kioskien tarjonnaksi toivotaan terveellisiä tuotteita. Myös vanhemmille toivotaan mahdollisuutta vaikuttaa välipala-automaattien tai kioskien hankintaan, sijoitteluun ja mainosten sisältöön. Kouluihin ja oppilaitoksiin toivotaan lisäksi mahdollisuutta juoda puhdasta ja raikasta vettä aina halutessaan. Käsittääkseni Hartwallin lapsivettäkään ei katsota suopein silmin.
Makeisten ja virvoitusjuomien käsittämättömän laajaa myyntiä puolustellaan usein sillä, että oppilaskunnat keräävät varoja toimintaansa juuri näiden myynnillä. Myös Kansanterveyslaitos ja Opetushallitus haluavat tukea oppilaiden osallisuutta ja yrittäjyyttä, kunhan myytävät tuotteet ovat ravitsemussuositusten mukaisia.
Osa kouluista on jo luopunut limsa- ja karkkiautomaateista. Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä kysyttiin eri kouluilta ympäri Suomea, miten koululaisten välipala on järjestetty. Selvityksen mukaan joissain kouluissa limsa- ja karkkiautomaateista on jo luovuttu, mutta edelleen niitä kouluista toki löytyy. Joissain kouluissa välipalaa sai jo ilmaiseksi, mutta useimmissa kouluissa se oli vielä maksullista. Alakouluissa tarjottava välipala näytti yleensä eroavan yläasteella ja lukiossa tarjottavista välipaloista. Tyypillisiä välipalatarjoiluja olivat ruokajuomat, sämpylät, leivät, karjalanpiirakat, puurot, hedelmät, viilit ja jogurtit. Valitettavasti myös pullaa, makeita piirakoita ja pizzaa tarjottiin erityisesti yläasteilla ja lukioissa.
Lähde: Finfoodin uutiskirje, 16.3.2007
Ihanaa Kirsi Lindroos! Erinomaista Marjaana Manninen! Hyvä Pekka Puska! Mainiota Pirjo Pietinen!
Opetushallitus ja Kansanterveyslaitos ovat lähettäneet kouluille suosituskirjeen makeisten ja virvoitusjuomien myymisestä. Lue asiaa käsittelevä muistio (PDF)! Suosituksen mukaan kouluissa ja oppilaitoksissa ei tulisi ainakaan kouluaikana myydä säännöllisesti makeisia, virvoitusjuomia tai sokeroituja mehuja. Suositus pohjautuu virastojen huoleen lasten ja nuorten lisääntyvästä ylipainosta. Myös kouluruokailun arvostusta halutaan nostaa.
Välipala-automaattien tai kioskien tarjonnaksi toivotaan terveellisiä tuotteita. Myös vanhemmille toivotaan mahdollisuutta vaikuttaa välipala-automaattien tai kioskien hankintaan, sijoitteluun ja mainosten sisältöön. Kouluihin ja oppilaitoksiin toivotaan lisäksi mahdollisuutta juoda puhdasta ja raikasta vettä aina halutessaan. Käsittääkseni Hartwallin lapsivettäkään ei katsota suopein silmin.
Makeisten ja virvoitusjuomien käsittämättömän laajaa myyntiä puolustellaan usein sillä, että oppilaskunnat keräävät varoja toimintaansa juuri näiden myynnillä. Myös Kansanterveyslaitos ja Opetushallitus haluavat tukea oppilaiden osallisuutta ja yrittäjyyttä, kunhan myytävät tuotteet ovat ravitsemussuositusten mukaisia.
Osa kouluista on jo luopunut limsa- ja karkkiautomaateista. Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä kysyttiin eri kouluilta ympäri Suomea, miten koululaisten välipala on järjestetty. Selvityksen mukaan joissain kouluissa limsa- ja karkkiautomaateista on jo luovuttu, mutta edelleen niitä kouluista toki löytyy. Joissain kouluissa välipalaa sai jo ilmaiseksi, mutta useimmissa kouluissa se oli vielä maksullista. Alakouluissa tarjottava välipala näytti yleensä eroavan yläasteella ja lukiossa tarjottavista välipaloista. Tyypillisiä välipalatarjoiluja olivat ruokajuomat, sämpylät, leivät, karjalanpiirakat, puurot, hedelmät, viilit ja jogurtit. Valitettavasti myös pullaa, makeita piirakoita ja pizzaa tarjottiin erityisesti yläasteilla ja lukioissa.
Lähde: Finfoodin uutiskirje, 16.3.2007
Viisi minuuttia ravintovalistuksesta
**
Sinä olet rohkea, sain yllättäen kuulla eräällä ravintoluennolla. Onneksi minulla ei ollut tulenpalavaa kiirettä pois luentotilaisuudesta vaan pystyin jatkamaan pohdiskelua mahdollisesta rohkeudestani luentotilaisuuden jälkeen.
En pidä itseäni erityisen rohkeana, joten oli syytä kuunnella rehellistä luentojeni kuuntelijaa ja kommentoijaa. Vaikka pelkäsin pahinta, näytti siltä, että mahdollisen rohkeuteni olen kuitenkin onnistunut kanavoimaan rakentavalla tavalla. Vaatii minulta suunnatonta rohkeutta ottaa tämä asia nyt esille. Minua kuunnellan lisääntyneellä mielenkiinnolla ympäri Suomen niemen ja arvostan luentokeikoille pyytäjien rohkeutta pyytää juuri minut paikalle. Otan sen riskin, että huumorilla höystetyt luentokeikkani tyrehtyvät kokonaan kun nyt pistän kaikki ravitsemuskorttini pöydälle. Voihan siinä mahdollisesti myös käydä niin, että keikat lisääntyvät. Toivottavasti arvostatte rohkeita mietteitäni ravitsemuksesta sekä luentotilaisuuksissa että näissä kirjoituksissani.
Tässä tulee avointa tilitystä ravitsemusvalistuksen tilasta Suomessa. Älkää hermostuko, älkää provosoituko! Moni asia on meillä Suomessa tosi hyvällä tolalla, joitakin asioita täytyy jonkin verran ihmetellä ja sitten on asioita, jotka ovat ihan päin mäntyä! Jos omalla kohdallanne tekstini lukeminen tuntuu pahalta, lopettakaa silloin lukeminen siihen paikkaan, maailmasta löytyy paljon muuta luettavaa. Jos kuitenkin löydätte pohdinnoistani jotain merkittävää, niin lukekaa toki tämä kirjoitukseni ja kaikki muutkin kirjoitukseni, antakaa tulla kommentteja, puolesta ja vastaan. Tämän lukemiseen teiltä menee viisi minuuttia, sanoman tajaumiseen voi mennä huomattavasti pitempi aika.
Viranhaltijat pelkäävät liiallista avoimuutta ravintoasioissa
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeistus perustuu tutkittuun tietoon ja sisältää vuorenvarmasti parhaan mahdollisen ohjeistuksen miten laajat väestöryhmät voivat turvallisesti hoitaa ravitsemusasiansa kuntoon. Syömällä niin kuin Kansanterveyslaitos, Sydänliitto, Diabetesliitto ym. valistavat, pysyy terveenä noin yleisesti ottaen. Ohjeet toimivat loistavasti jos on terve ja rakastaa liikuntaa. Hiilihydraatteja syödään silloin estoitta juuri niin paljon kuin suosituksissa neuvotaan syömään (reippaasti yli puolet, eli 55-65%), valkuaista pistetään kohtuullisesti poskeen (15-20%) ja rasvan käytössä on terveen järjen käyttö sallittua, eli vältetään liian rasvaisia ruokia (20-30%). Useimmat meistä oivaltavat tämän asian, kuitenkin ihmiset ovat yhä enemmän hukassa lukiessaan lehdistä tai kuullessaan telkkarissa näiden ohjeistusten erilaisista muunnelmista.
Mikä on se oikea tapa syödä? Mikä on se oikea tapa liikkua? Voin ymmärtää tavallisen ihmisen vaikeudet erottaa milloin kyseessä on esimerkiksi terveysvaikutteisten tuotteiden voimakas mainostus ja milloin puhutaan siitä, miten tuote oikeasti vaikuttaa terveyteen. Usein kuluttaja joutuu miettimään onko tämä jonkun uuden kuntokerhon mainospätkä, vai annetaanko siinä todellakin vilpittömästi ymmärtää, että ihmisen olisi hyvä liikkua vähintään 45 min joka päivä sellaisia lyhyehköjä keppejä mukanaan raahaten. Yksi esimerkki mainostuksen ja terveellisyyden ristiriidasta on suhtautuminen erilaisiin ravintolisiin ja vitamiinivalmisteisiin. Monia ravintolisiä mainostetaan sillä tavalla, että ne auttavat "siihen ja siihen" –vaivaan. Kuitenkaan käyttäjä ei kuitenkaan ehkä huomaa olennaista eroa tuotetta käyttäessään. Näihin mainoksiin ja markkinointipuheisiin suhteutettuna Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamat ohjeet tuovat selkeän linjauksen ravintoaineiden käyttöön ja palauttavat ihmiset takaisin maanpinnalle sen suhteen mikä on oikeasti terveellistä useimmille ihmisille.
Uutena asiana mukaan otetuilla liikuntasuosituksilla (mahtava asia!) ei tavoitella neptunus -planeettaa taivaalta vaan on hyvin ymmärretty käytännöllinen näkökulma, jossa korostuu ihmisten arkiliikunnasta koostuva kokonaisuus. Suosituksessa on mielestäni tosi hyvin oivallettu "pätkäliikunta". Tämä pieninä palasina koottava liikuntapanos motivoi ja rohkaisee kiireisen arjen keskelläkin koostamaan itselleen soveltuvia liikuntakokonaisuuksia. Ei yritetäkään viestittää "täydellisistä huippu-urheilijoiden treeneistä".
Eräs liikunta-alan yrittäjä puhui minulle viisaita: "Usein ammattiliikuttajan näkökulmasta havaitsee kuinka ihmisille syntyy herkästi rimakauhu, jos heillä on sellainen näkemys että treenin tulisi aina olla erittäin tarkasti oikein toteutettu ja juuri oikean mittainen. Silloin tapahtuu traagisin vaihtoehto kaikista, eli jäädäänkin täysin liikkumattomana kotiin odottelemaan parempaa ajankohtaa sille 'täydelliselle treenille'. Jäin ravitsemusneuvottelukunnan ohjeistuksessa kaipaamaan sitä, että liikunnan merkityksestä olisi vielä selkeämmin oma kohtansa tiivistelmässä, jossa tiivistetysti olisi sitten luettavissa kansanterveyden näkökulmasta kaikki olennainen".
Ongelmat syntyvät sitten kun tämä kaikille suunnattu sinänsä hieno valistussanoma ei jostain syystä kuitenkaan toimi yksilötasolla. Voin pistää pääni pantiksi, että Suomessa elää sellaisia ihmisiä, jotka valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeilla voivat todella pahoin. Henkilöllä voi olla esimerkiksi diabetes, hänellä voi olla voimakas sokerinhimo, hän saattaa tajuta voivansa huomattavasti paremmin jos hän syö paljon rasvaa, hänelle ei kertakaikkiaan nuo oikeaoppiset kevyttuotteet sovi, hän on ihastunut meijerivoihin jne. Kerro näitä ajatuksiasi kirjoituksissasi, luentoilloissasi, keskustelufoorumeilla, lääkärikolleegoillesi, niin saat pahimmillasi havaita sellaista järjenjuoksun pimeytymistä järkevinä pitämissäsi viranhaltijoissa, tutkijoissa, lääkäreissä, että et voinut uskoa asiaa todeksi. Tämä on kuitenkin totta! Mainitse näille viranhaltijoille ja virallisen terveystietomme vaalijoille voivasi hyvinkin ajatella, että virallisesta ravintovalistuksesta poikkeava Atkinsin ruokavalio (tai jokin muu suosittu dieetti) saattaa joillekin ihmisille olla terveellinen ratkaisu ja saat kuulla olevasi täysi sekopää ja lisääväsi muiden viranomaisten ahdinkoa ja kuluttajien hämmenystä entisestään. Ravinnon monipuolisuus on terveytemme kannalta erityisen tärkeää. Usein luullaan terveellisen ruokavalion tarkoittavan samaa kuin rasvaton ruoka, mutta myös tämä pahamaineinen rasva kuuluu osana monipuoliseen ruokavalioon.
Ravitsemussuositusten luonteeseen kuuluu, että ne ovat ohjeellisia. Suositusten avulla opimme elämän peruskoulussa miten ruokavalio koostetaan terveellisempään suuntaan. Mutta aivan kuten yhteiskuntaa voi menestyksellisesti johtaa porvarillinen hallitus, meillä on kokemusperäistä tietoa, että SMP aikoinaan ei onnistunut syöksemään tätä maata täydelliseen perikatoon. Jotkut kokevat hankalaksi syödä vihanneksia suositusten mukaista määrää tai kokevat syyllisyyttä kun kalaa ei syödä 2-3 kertaa viikossa. Sama homma voi olla perunan syönnin tai makaronin kanssa. Vaikka kuinka suositukset sanoisivat, että perunaa olisi hyvä syödä kohtuullisesti, olen valistusilloissani pitänyt perunan syönnin jälkeisestä "raskaasta olotilasta" kertovia kuuntelijoita siinä määrin arvossa, että olen vapauttanut heidät tästä perunan tuputtamislinjauksesta. Ravitsemussuositusten täytyy oikein tulkittuina nähdä sellaisina, että ne antavat monipuolisia vaihtoehtoja, josta kaikki sitten löytävät oman tavan syödä terveellisesti. Muodissa on minulla tällainen usein viljelemäni lause: "Syö sellaista ruokaa josta sinulle tulee mahdollisimman hyvä olo!"
Olen sitä mieltä, että esimerkiksi diabeetikoiden pitäisi saada hoitavalta lääkäriltään ja ravitsemusterapeutiltaan tarvittaessa mahdollisuus kokeilla esimerkiksi vähähiilihydraattista ruokavaliota ja liikuntaa samalla sovittaen lääkityksensä sellaiseksi, että siitä ehkä voisi jopa kokonaan luopua. En ymmärrä miksi tämä voi olla niin mahdoton ajatuskuvio.
Virallisessa ravintovalistuksessa eenergiaravintoaineiden jakautumasta annetaan turhan jäykkä ja ehdoton suositus. En ymmärrä miksi ei edes merkittävimpiä erityisryhmiä (huippu-urheilijat, diabeetikot, verenpainepotilaat, kilpirauhasihmiset ym.) huomioida paremmin raportissa. Ehkä raportti silloin menettää selkeytensä ja sen tällä hetkellä erinomaisen tiiviin muotonsa. Yksinkertainen on kaunista? Kuitenkin, erityisesti hiilihydraattien ja rasvan saantisuositukset voisivat vaihdella henkilön liikuntamäärän ja energiankulutuksen mukaan. Samoin esimerkiksi tiettyjen vitamiinien ja kivennäisaineiden poikkeuksellinen tarve mm. sairauksista toipuvilla ihmisillä. Vähän liikuntaa harrastavilla voisi rasvojen suhteellinen osuus ravinnosta olla sokereiden kustannuksella korkeampikin, kunhan rasvan laatutekijöihin ja monipuolisuuteen kiinnitetään riittävästi huomiota.
Ravintotutkimuksia luetaan tarkoituksella väärin!
Minun on vaikea käsittää miksi jonkun tietyn laitoksen virallinen ravintovalistaja voi nähdä niinkin paljon vaivaa tulkitakseen tahallaan väärin ilmestyneitä laajoja ravintotutkimuksia. Hän saattaa poimia itseään ja rahoittajia miellyttäviä tutkimuslöydöksiä samalla täysin katkaisten kaiken muun aistinvaraisen toimintansa niin, ettei hän näe edes samalle sivulle ilmestynyttä täysin päinvastaista tietoa. Samaan hengenvetoon hän saattaa innostua haukkumaan kaikki luontaistuotealalla olevat rehellisetkin yrittäjät, jotka myöskin haluavat poimia tutkimustöistä ne omaa ajatuskuviotaan pönkittävät tiedonmuruset.
Minusta esimerkiksi tuntuu pöyristyttävän lapselliselta sellainen laajalle levinnyt ajatuskuvio, että vuosikymmenestä toiseen kerrotaan varoittavaan sävyyn siitä ruoan kolesterolista ja kielletään systemaattisesti kovien eläinperäisten rasvojen käyttö koska se on niin vaarallista sydämelle. Viime aikoina on ilmestynyt useita luotettavia tutkimuksia, joissa todetaan näiden eläinperäisten rasvojen terveyttä edistävät ominaisuudet. Viranomaisille on jäänyt päälle tuo vanha levy, samaa virttä veisataan tapahtuu sitten mitä tahansa edistystä ravintorintamalla.
Olen laaja-alaisesti ja rehellisesti tutkinut ja tulkinnut näitä ravintoasioita. En pidä mahdottomana, että minäkin tulkitsen ravintotutkimuksia väärin. Monet ravintotutkimukset ovat niin epäselviä lähtökohdiltaan, että vaara vaanii jatkuvasti. Minut erottaa kuitenkin monesta ravintovalistajasta se seikka, että minä olen vapaa kuin taivaan lintu! Kukaan ei maksa minulle provisiota jos kerron ravintoluennoillani näistä ravintoaineista joko ylistävään tai paheksuvaan sävyyn. Minä saatan suositella jotakin aitoa luonnontuotetta, ravintolisää, vitamiinipilleriä ym. vain sen yksinkertaisen seikan takia, että minulle on muodostunut sen suhteen luottamusta herättävä olotila. Tuote saattaa aidosti toimia tai siitä ravintoaineesta voi olla hyötyä.
Tässä Viisi minuuttia -sarjassa on aiemmin ilmestynyt:
Sinä olet rohkea, sain yllättäen kuulla eräällä ravintoluennolla. Onneksi minulla ei ollut tulenpalavaa kiirettä pois luentotilaisuudesta vaan pystyin jatkamaan pohdiskelua mahdollisesta rohkeudestani luentotilaisuuden jälkeen.
En pidä itseäni erityisen rohkeana, joten oli syytä kuunnella rehellistä luentojeni kuuntelijaa ja kommentoijaa. Vaikka pelkäsin pahinta, näytti siltä, että mahdollisen rohkeuteni olen kuitenkin onnistunut kanavoimaan rakentavalla tavalla. Vaatii minulta suunnatonta rohkeutta ottaa tämä asia nyt esille. Minua kuunnellan lisääntyneellä mielenkiinnolla ympäri Suomen niemen ja arvostan luentokeikoille pyytäjien rohkeutta pyytää juuri minut paikalle. Otan sen riskin, että huumorilla höystetyt luentokeikkani tyrehtyvät kokonaan kun nyt pistän kaikki ravitsemuskorttini pöydälle. Voihan siinä mahdollisesti myös käydä niin, että keikat lisääntyvät. Toivottavasti arvostatte rohkeita mietteitäni ravitsemuksesta sekä luentotilaisuuksissa että näissä kirjoituksissani.
Tässä tulee avointa tilitystä ravitsemusvalistuksen tilasta Suomessa. Älkää hermostuko, älkää provosoituko! Moni asia on meillä Suomessa tosi hyvällä tolalla, joitakin asioita täytyy jonkin verran ihmetellä ja sitten on asioita, jotka ovat ihan päin mäntyä! Jos omalla kohdallanne tekstini lukeminen tuntuu pahalta, lopettakaa silloin lukeminen siihen paikkaan, maailmasta löytyy paljon muuta luettavaa. Jos kuitenkin löydätte pohdinnoistani jotain merkittävää, niin lukekaa toki tämä kirjoitukseni ja kaikki muutkin kirjoitukseni, antakaa tulla kommentteja, puolesta ja vastaan. Tämän lukemiseen teiltä menee viisi minuuttia, sanoman tajaumiseen voi mennä huomattavasti pitempi aika.
Viranhaltijat pelkäävät liiallista avoimuutta ravintoasioissa
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeistus perustuu tutkittuun tietoon ja sisältää vuorenvarmasti parhaan mahdollisen ohjeistuksen miten laajat väestöryhmät voivat turvallisesti hoitaa ravitsemusasiansa kuntoon. Syömällä niin kuin Kansanterveyslaitos, Sydänliitto, Diabetesliitto ym. valistavat, pysyy terveenä noin yleisesti ottaen. Ohjeet toimivat loistavasti jos on terve ja rakastaa liikuntaa. Hiilihydraatteja syödään silloin estoitta juuri niin paljon kuin suosituksissa neuvotaan syömään (reippaasti yli puolet, eli 55-65%), valkuaista pistetään kohtuullisesti poskeen (15-20%) ja rasvan käytössä on terveen järjen käyttö sallittua, eli vältetään liian rasvaisia ruokia (20-30%). Useimmat meistä oivaltavat tämän asian, kuitenkin ihmiset ovat yhä enemmän hukassa lukiessaan lehdistä tai kuullessaan telkkarissa näiden ohjeistusten erilaisista muunnelmista.
Mikä on se oikea tapa syödä? Mikä on se oikea tapa liikkua? Voin ymmärtää tavallisen ihmisen vaikeudet erottaa milloin kyseessä on esimerkiksi terveysvaikutteisten tuotteiden voimakas mainostus ja milloin puhutaan siitä, miten tuote oikeasti vaikuttaa terveyteen. Usein kuluttaja joutuu miettimään onko tämä jonkun uuden kuntokerhon mainospätkä, vai annetaanko siinä todellakin vilpittömästi ymmärtää, että ihmisen olisi hyvä liikkua vähintään 45 min joka päivä sellaisia lyhyehköjä keppejä mukanaan raahaten. Yksi esimerkki mainostuksen ja terveellisyyden ristiriidasta on suhtautuminen erilaisiin ravintolisiin ja vitamiinivalmisteisiin. Monia ravintolisiä mainostetaan sillä tavalla, että ne auttavat "siihen ja siihen" –vaivaan. Kuitenkaan käyttäjä ei kuitenkaan ehkä huomaa olennaista eroa tuotetta käyttäessään. Näihin mainoksiin ja markkinointipuheisiin suhteutettuna Valtion ravitsemusneuvottelukunnan antamat ohjeet tuovat selkeän linjauksen ravintoaineiden käyttöön ja palauttavat ihmiset takaisin maanpinnalle sen suhteen mikä on oikeasti terveellistä useimmille ihmisille.
Uutena asiana mukaan otetuilla liikuntasuosituksilla (mahtava asia!) ei tavoitella neptunus -planeettaa taivaalta vaan on hyvin ymmärretty käytännöllinen näkökulma, jossa korostuu ihmisten arkiliikunnasta koostuva kokonaisuus. Suosituksessa on mielestäni tosi hyvin oivallettu "pätkäliikunta". Tämä pieninä palasina koottava liikuntapanos motivoi ja rohkaisee kiireisen arjen keskelläkin koostamaan itselleen soveltuvia liikuntakokonaisuuksia. Ei yritetäkään viestittää "täydellisistä huippu-urheilijoiden treeneistä".
Eräs liikunta-alan yrittäjä puhui minulle viisaita: "Usein ammattiliikuttajan näkökulmasta havaitsee kuinka ihmisille syntyy herkästi rimakauhu, jos heillä on sellainen näkemys että treenin tulisi aina olla erittäin tarkasti oikein toteutettu ja juuri oikean mittainen. Silloin tapahtuu traagisin vaihtoehto kaikista, eli jäädäänkin täysin liikkumattomana kotiin odottelemaan parempaa ajankohtaa sille 'täydelliselle treenille'. Jäin ravitsemusneuvottelukunnan ohjeistuksessa kaipaamaan sitä, että liikunnan merkityksestä olisi vielä selkeämmin oma kohtansa tiivistelmässä, jossa tiivistetysti olisi sitten luettavissa kansanterveyden näkökulmasta kaikki olennainen".
Ongelmat syntyvät sitten kun tämä kaikille suunnattu sinänsä hieno valistussanoma ei jostain syystä kuitenkaan toimi yksilötasolla. Voin pistää pääni pantiksi, että Suomessa elää sellaisia ihmisiä, jotka valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeilla voivat todella pahoin. Henkilöllä voi olla esimerkiksi diabetes, hänellä voi olla voimakas sokerinhimo, hän saattaa tajuta voivansa huomattavasti paremmin jos hän syö paljon rasvaa, hänelle ei kertakaikkiaan nuo oikeaoppiset kevyttuotteet sovi, hän on ihastunut meijerivoihin jne. Kerro näitä ajatuksiasi kirjoituksissasi, luentoilloissasi, keskustelufoorumeilla, lääkärikolleegoillesi, niin saat pahimmillasi havaita sellaista järjenjuoksun pimeytymistä järkevinä pitämissäsi viranhaltijoissa, tutkijoissa, lääkäreissä, että et voinut uskoa asiaa todeksi. Tämä on kuitenkin totta! Mainitse näille viranhaltijoille ja virallisen terveystietomme vaalijoille voivasi hyvinkin ajatella, että virallisesta ravintovalistuksesta poikkeava Atkinsin ruokavalio (tai jokin muu suosittu dieetti) saattaa joillekin ihmisille olla terveellinen ratkaisu ja saat kuulla olevasi täysi sekopää ja lisääväsi muiden viranomaisten ahdinkoa ja kuluttajien hämmenystä entisestään. Ravinnon monipuolisuus on terveytemme kannalta erityisen tärkeää. Usein luullaan terveellisen ruokavalion tarkoittavan samaa kuin rasvaton ruoka, mutta myös tämä pahamaineinen rasva kuuluu osana monipuoliseen ruokavalioon.
Ravitsemussuositusten luonteeseen kuuluu, että ne ovat ohjeellisia. Suositusten avulla opimme elämän peruskoulussa miten ruokavalio koostetaan terveellisempään suuntaan. Mutta aivan kuten yhteiskuntaa voi menestyksellisesti johtaa porvarillinen hallitus, meillä on kokemusperäistä tietoa, että SMP aikoinaan ei onnistunut syöksemään tätä maata täydelliseen perikatoon. Jotkut kokevat hankalaksi syödä vihanneksia suositusten mukaista määrää tai kokevat syyllisyyttä kun kalaa ei syödä 2-3 kertaa viikossa. Sama homma voi olla perunan syönnin tai makaronin kanssa. Vaikka kuinka suositukset sanoisivat, että perunaa olisi hyvä syödä kohtuullisesti, olen valistusilloissani pitänyt perunan syönnin jälkeisestä "raskaasta olotilasta" kertovia kuuntelijoita siinä määrin arvossa, että olen vapauttanut heidät tästä perunan tuputtamislinjauksesta. Ravitsemussuositusten täytyy oikein tulkittuina nähdä sellaisina, että ne antavat monipuolisia vaihtoehtoja, josta kaikki sitten löytävät oman tavan syödä terveellisesti. Muodissa on minulla tällainen usein viljelemäni lause: "Syö sellaista ruokaa josta sinulle tulee mahdollisimman hyvä olo!"
Olen sitä mieltä, että esimerkiksi diabeetikoiden pitäisi saada hoitavalta lääkäriltään ja ravitsemusterapeutiltaan tarvittaessa mahdollisuus kokeilla esimerkiksi vähähiilihydraattista ruokavaliota ja liikuntaa samalla sovittaen lääkityksensä sellaiseksi, että siitä ehkä voisi jopa kokonaan luopua. En ymmärrä miksi tämä voi olla niin mahdoton ajatuskuvio.
Virallisessa ravintovalistuksessa eenergiaravintoaineiden jakautumasta annetaan turhan jäykkä ja ehdoton suositus. En ymmärrä miksi ei edes merkittävimpiä erityisryhmiä (huippu-urheilijat, diabeetikot, verenpainepotilaat, kilpirauhasihmiset ym.) huomioida paremmin raportissa. Ehkä raportti silloin menettää selkeytensä ja sen tällä hetkellä erinomaisen tiiviin muotonsa. Yksinkertainen on kaunista? Kuitenkin, erityisesti hiilihydraattien ja rasvan saantisuositukset voisivat vaihdella henkilön liikuntamäärän ja energiankulutuksen mukaan. Samoin esimerkiksi tiettyjen vitamiinien ja kivennäisaineiden poikkeuksellinen tarve mm. sairauksista toipuvilla ihmisillä. Vähän liikuntaa harrastavilla voisi rasvojen suhteellinen osuus ravinnosta olla sokereiden kustannuksella korkeampikin, kunhan rasvan laatutekijöihin ja monipuolisuuteen kiinnitetään riittävästi huomiota.
Ravintotutkimuksia luetaan tarkoituksella väärin!
Minun on vaikea käsittää miksi jonkun tietyn laitoksen virallinen ravintovalistaja voi nähdä niinkin paljon vaivaa tulkitakseen tahallaan väärin ilmestyneitä laajoja ravintotutkimuksia. Hän saattaa poimia itseään ja rahoittajia miellyttäviä tutkimuslöydöksiä samalla täysin katkaisten kaiken muun aistinvaraisen toimintansa niin, ettei hän näe edes samalle sivulle ilmestynyttä täysin päinvastaista tietoa. Samaan hengenvetoon hän saattaa innostua haukkumaan kaikki luontaistuotealalla olevat rehellisetkin yrittäjät, jotka myöskin haluavat poimia tutkimustöistä ne omaa ajatuskuviotaan pönkittävät tiedonmuruset.
Minusta esimerkiksi tuntuu pöyristyttävän lapselliselta sellainen laajalle levinnyt ajatuskuvio, että vuosikymmenestä toiseen kerrotaan varoittavaan sävyyn siitä ruoan kolesterolista ja kielletään systemaattisesti kovien eläinperäisten rasvojen käyttö koska se on niin vaarallista sydämelle. Viime aikoina on ilmestynyt useita luotettavia tutkimuksia, joissa todetaan näiden eläinperäisten rasvojen terveyttä edistävät ominaisuudet. Viranomaisille on jäänyt päälle tuo vanha levy, samaa virttä veisataan tapahtuu sitten mitä tahansa edistystä ravintorintamalla.
Olen laaja-alaisesti ja rehellisesti tutkinut ja tulkinnut näitä ravintoasioita. En pidä mahdottomana, että minäkin tulkitsen ravintotutkimuksia väärin. Monet ravintotutkimukset ovat niin epäselviä lähtökohdiltaan, että vaara vaanii jatkuvasti. Minut erottaa kuitenkin monesta ravintovalistajasta se seikka, että minä olen vapaa kuin taivaan lintu! Kukaan ei maksa minulle provisiota jos kerron ravintoluennoillani näistä ravintoaineista joko ylistävään tai paheksuvaan sävyyn. Minä saatan suositella jotakin aitoa luonnontuotetta, ravintolisää, vitamiinipilleriä ym. vain sen yksinkertaisen seikan takia, että minulle on muodostunut sen suhteen luottamusta herättävä olotila. Tuote saattaa aidosti toimia tai siitä ravintoaineesta voi olla hyötyä.
Tässä Viisi minuuttia -sarjassa on aiemmin ilmestynyt:
- viisi minuuttia aikuisten aivovammoista
- viisi minuuttia avokadosta
- viisi minuuttia korkeasta verenpaineesta
- viisi minuuttia laihdutusvalmisteista
- viisi minuuttia lantusta
- viisi minuuttia nauriista
- viisi minuuttia parsasta
- viisi minuuttia rasvamaksasta
- viisi minuuttia syömisen säätelystä
- viisi minuuttia terveellisistä rasvoista
- viisi minuuttia virvoitusjuomista
tiistaina, maaliskuuta 13, 2007
Diabetesongelma ratkeaa vielä!
Päivän mietteitä:
Diabetesongelma ratkeaa, kun avoimin mielin etsitään ratkaisuja sairauden ongelmiin. Kyllä tiede on ratkaissut visaisempiakin ongelmia. Ehkä ratkaisu tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään löytyy kun otetaan lusikka kauniiseen käteen ja lakataan tekemästä diabeteksella bisnestä.
Ymmärrettävästi ravintokuiduissa, omaehtoisessa liikunnassa ja vähentyneessä hiilihydraattikuormassa ei ole paljon rahaa ja vaikutusvaltaa jaossa. Mutta miettikää miten ihanteellinen ratkaisu se olisi, jos se toimisi! Diabetes on kansantauti, jonka ehkäisyyn ja hoitoon kannattaa panostaa juuri nyt.
Luettavaa: Diabetes tulee - oletko valmis?
Kommentteja on jo tullut sähköpostilla:
Kiitos Christer! Mielestäni juttusi on tärkeä ja se tulee hyvälle paikalle. (H.P.)
Olen lukenut kirjoituksesi ja se on mielestäni erittäin hyvä. (A.L.)
Selkeä kirjoitus todella tärkeästä asiasta. Panee pohtimaan nykyistä valistustyötä. Olen kiitollinen kun et kokonaan tyrmää Diabetesliiton valistusta vaan tarjoat toimivan vaihtoehtoisen ratkaisun halukkaille. (M.R.)
Diabetesongelma ratkeaa, kun avoimin mielin etsitään ratkaisuja sairauden ongelmiin. Kyllä tiede on ratkaissut visaisempiakin ongelmia. Ehkä ratkaisu tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään löytyy kun otetaan lusikka kauniiseen käteen ja lakataan tekemästä diabeteksella bisnestä.
Ymmärrettävästi ravintokuiduissa, omaehtoisessa liikunnassa ja vähentyneessä hiilihydraattikuormassa ei ole paljon rahaa ja vaikutusvaltaa jaossa. Mutta miettikää miten ihanteellinen ratkaisu se olisi, jos se toimisi! Diabetes on kansantauti, jonka ehkäisyyn ja hoitoon kannattaa panostaa juuri nyt.
Luettavaa: Diabetes tulee - oletko valmis?
Kommentteja on jo tullut sähköpostilla:
Kiitos Christer! Mielestäni juttusi on tärkeä ja se tulee hyvälle paikalle. (H.P.)
Olen lukenut kirjoituksesi ja se on mielestäni erittäin hyvä. (A.L.)
Selkeä kirjoitus todella tärkeästä asiasta. Panee pohtimaan nykyistä valistustyötä. Olen kiitollinen kun et kokonaan tyrmää Diabetesliiton valistusta vaan tarjoat toimivan vaihtoehtoisen ratkaisun halukkaille. (M.R.)
D-vitamiini ja rasitusmurtumat
**
Kovaa harjoittelevat urheilijat! Lukekaa tämä teksti! Kova harjoittelu voi aiheuttaa rasitusmurtumia alaraajan luihin ja D-vitamiinia nauttimalla voidaan rasitusmurtumien synty ehkäistä.
Lääkäri Juha-Petri Ruoholan väitöskirjan mukaan liian vähäinen D-vitamiinin saanti voi altistaa rasitusmurtumien syntymiselle urheilijoille. Tutkimuksen mukaan murtumapotilailla oli selkeästi normaalia alhaisemmat D-vitamiinitasot. On olemassa erityinen TRACP5b-entsyymi (tartrate-resistant acid phosphatase 5b), joka antaa aika selvän kuvan luun hajotuksen määrästä elimistössä. Tätä entsyymiä mitataan osteoporoosin (luukato) diagnostiikassa ja yllätyksettömästi sama entsyymi soveltui myös rasitusmurtumien osoittamiseen. Kohonnut seerumin TRACP5b-arvo nosti murtuman todennäköisyyden kahdeksankertaiseksi verrokkeihin nähden näissä Ruoholan tutkimuksissa. D-vitamiinia voi siis lämpimästi suositella urheilijoille varsinkin talvikuukausina, jolloin auringon kautta saatava D-vitamiinivaikutus on Suomessa lähes olematon.
Tämä on tavattoman mielenkiintoinen tieto, sillä monen aktiiviurheilijan riesana ovat usein toistuvat rasitusmurtumat. Niinkin kova materiaali kuin luu, vaurioituu kun siihen kohdistuu kova rasitus. Eihän luu poikki mene, vaan siihen kehittyy sellaisia pienen pieniä murtumia, jotka tuntuvat voimakkaana kipuna ja pakottavat urheilijan voimakkaasti keventämään harjoitusta. Rasittavan harjoittelun jatkaminen esim. kipulääkityksen varassa saattaa estää luun paranemista ja laajentaa vauriota, mikä taas voi aiheuttaa luun varsinaisen murtuman. Yleensä rasitusmurtumat paranevat, kunhan malttaa levätä riittävästi. Tiettyihin rasitusmurtumiin, kuten reisiluunkaulan murtumiin, liittyy suurempi riski ja vaarana on pahimmillaan jopa pysyvä invaliditeetti. Rasitusmurtumien ennaltaehkäisy ja varhainen havaitseminen ovatkin ensisijaisen tärkeitä asioita. Rasitusmurtumat voidaan havaita potilaan taustatietoihin perehtymällä ja käyttämällä erilaisia radiologisia kuvantamismenetelmiä. Sen sijaan kliiniset tutkimukset ovat epävarmoja ja laboratoriodiagnostiikka puuttuu kokonaan.
Ruoholan mukaan rasitusmurtumia kehittyy useimmiten urheilijoille ja sotilaskoulutuksessa oleville. Varsinkin liian nopeatahtinen ja nousujohteinen harjoittelu altistaa rasitusmurtumille. Tämä ei ole mikään uusi ilmiö, sillä lääkintäkapteeni Ruohola kertoo mukavalla tavalla väitöskirjassaan, että saksalainen sotilaslääkäri J. Breithaupt jo vuonna 1855 kuvasi rasitusmurtuman synnyn. Hän tosin silloisen alkeellisemman tietämyksen takia epäonnistui preussilaisten pitkään marssineiden sotilaitten diagnoosissa, epäillessään särkeviä jalkoja äkillisesti tulehtuneiksi. Syy olikin todellisuudessa luun rasitusmurtumassa.
Ruohola selvitti tutkimuksessa, millaisia syitä löytyi 154 potilaan epäselvien sääri- tai pohjekipujen taustalta. Magneettikuvaus paljasti 86 potilaalta yhteensä 143 rasitusmurtumaa, joista lähes kaikki olivat sääriluussa ja erityisesti sen alimmassa kolmanneksessa. Ruohola havaitsi myös, että sijoiltaan menneet murtumat aiheuttivat usein komplikaatioita, mutta paikallaan pysyvät murtumat paranivat lähes aina oireettomiksi.
Väitöstilaisuus pidettiin 9.3.2007 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Fatigue fractures in military conscripts - A study on risk factors, diagnostics and long-term consequences" (Lue tästä väitöskirja kokonaisuudessaan).
Lähde: Helsingin Yliopiston tiedote, 9.3.2007
Kovaa harjoittelevat urheilijat! Lukekaa tämä teksti! Kova harjoittelu voi aiheuttaa rasitusmurtumia alaraajan luihin ja D-vitamiinia nauttimalla voidaan rasitusmurtumien synty ehkäistä.
Lääkäri Juha-Petri Ruoholan väitöskirjan mukaan liian vähäinen D-vitamiinin saanti voi altistaa rasitusmurtumien syntymiselle urheilijoille. Tutkimuksen mukaan murtumapotilailla oli selkeästi normaalia alhaisemmat D-vitamiinitasot. On olemassa erityinen TRACP5b-entsyymi (tartrate-resistant acid phosphatase 5b), joka antaa aika selvän kuvan luun hajotuksen määrästä elimistössä. Tätä entsyymiä mitataan osteoporoosin (luukato) diagnostiikassa ja yllätyksettömästi sama entsyymi soveltui myös rasitusmurtumien osoittamiseen. Kohonnut seerumin TRACP5b-arvo nosti murtuman todennäköisyyden kahdeksankertaiseksi verrokkeihin nähden näissä Ruoholan tutkimuksissa. D-vitamiinia voi siis lämpimästi suositella urheilijoille varsinkin talvikuukausina, jolloin auringon kautta saatava D-vitamiinivaikutus on Suomessa lähes olematon.
Tämä on tavattoman mielenkiintoinen tieto, sillä monen aktiiviurheilijan riesana ovat usein toistuvat rasitusmurtumat. Niinkin kova materiaali kuin luu, vaurioituu kun siihen kohdistuu kova rasitus. Eihän luu poikki mene, vaan siihen kehittyy sellaisia pienen pieniä murtumia, jotka tuntuvat voimakkaana kipuna ja pakottavat urheilijan voimakkaasti keventämään harjoitusta. Rasittavan harjoittelun jatkaminen esim. kipulääkityksen varassa saattaa estää luun paranemista ja laajentaa vauriota, mikä taas voi aiheuttaa luun varsinaisen murtuman. Yleensä rasitusmurtumat paranevat, kunhan malttaa levätä riittävästi. Tiettyihin rasitusmurtumiin, kuten reisiluunkaulan murtumiin, liittyy suurempi riski ja vaarana on pahimmillaan jopa pysyvä invaliditeetti. Rasitusmurtumien ennaltaehkäisy ja varhainen havaitseminen ovatkin ensisijaisen tärkeitä asioita. Rasitusmurtumat voidaan havaita potilaan taustatietoihin perehtymällä ja käyttämällä erilaisia radiologisia kuvantamismenetelmiä. Sen sijaan kliiniset tutkimukset ovat epävarmoja ja laboratoriodiagnostiikka puuttuu kokonaan.
Ruoholan mukaan rasitusmurtumia kehittyy useimmiten urheilijoille ja sotilaskoulutuksessa oleville. Varsinkin liian nopeatahtinen ja nousujohteinen harjoittelu altistaa rasitusmurtumille. Tämä ei ole mikään uusi ilmiö, sillä lääkintäkapteeni Ruohola kertoo mukavalla tavalla väitöskirjassaan, että saksalainen sotilaslääkäri J. Breithaupt jo vuonna 1855 kuvasi rasitusmurtuman synnyn. Hän tosin silloisen alkeellisemman tietämyksen takia epäonnistui preussilaisten pitkään marssineiden sotilaitten diagnoosissa, epäillessään särkeviä jalkoja äkillisesti tulehtuneiksi. Syy olikin todellisuudessa luun rasitusmurtumassa.
Ruohola selvitti tutkimuksessa, millaisia syitä löytyi 154 potilaan epäselvien sääri- tai pohjekipujen taustalta. Magneettikuvaus paljasti 86 potilaalta yhteensä 143 rasitusmurtumaa, joista lähes kaikki olivat sääriluussa ja erityisesti sen alimmassa kolmanneksessa. Ruohola havaitsi myös, että sijoiltaan menneet murtumat aiheuttivat usein komplikaatioita, mutta paikallaan pysyvät murtumat paranivat lähes aina oireettomiksi.
Väitöstilaisuus pidettiin 9.3.2007 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Fatigue fractures in military conscripts - A study on risk factors, diagnostics and long-term consequences" (Lue tästä väitöskirja kokonaisuudessaan).
Lähde: Helsingin Yliopiston tiedote, 9.3.2007
maanantaina, maaliskuuta 12, 2007
Tyrni on tutkitusti terveellistä
**
Toimittaja Elina Latvala tiivistää Turun yliopiston viime viikolla järjestämän tyrniseminaarin annin näin: "Tyrni on tutkitusti terveellistä". Tyrni poikkeaa muista marjoista siinä, että sen hedelmälihassa on huomattava määrä öljyä, professori Heikki Kallio totesi seminaarissa. Suomalaistutkimuksissa on myös havaittu ensimmäisenä maailmassa, että tyrniöljy edistää flavonoidien imeytymistä ja hyväksikäytettävyyttä elimistössä. Terveysvaikutukset myös säilyvät tyrnissä todennäköisesti paremmin kuin missään muussa marjassa.
Tyrni tunnetaan muun muassa antioksidanttivitamiinien (C- ja E-vitamiini), arvokkaiden rasvahappojen ja karotenoidien lähteenä. Se sisältää myös erityislaatuista flavonoidia, isoramnetiinia, jolla tiedetään olevan sydänterveyttä edistäviä ominaisuuksia. Muita tyrnin flavonoideja ovat kversetiini ja kemferoli.
Kansainvälisissä tutkimuksissa tyrnin flavonoidien on havaittu ylläpitävän sydänlihaksen terveyttä muun muassa edistämällä sydämen verenkiertoa ja suojaamalla sydänlihasten soluja. Tyrnin flavonoidien on todettu myös lievittävän rytmihäiriöiden oireita. Lisäksi tyrnin immuniteettia tasapainottavasta vaikutuksestakin on todisteita. Turun yliopiston tutkimuksessa tyrni laski tulehdusta ilmaisevien merkkiaineiden määrää. Tyrnillä ei tässä tutkimuksessa kuitenkaan pystytty osoittamaan vaikutusta flunssan tai ruoansulatuskanavan infektioiden määrään tai kestoon. Aiheesta ollaan toki tekemässä jatkotutkimuksia.
Tyrniä on käytetty perinteisessä tiibetiläisessä ja mongolialaisessa lääketieteessä jo vuosisatoja. "Aasiassa ihmetellään, miksi länsimaissa tehdään samat tutkimukset uudelleen", Kallio kertoo. Aasiassa myös tyrnin lehdet käytetään, sillä ne sisältävät fenolisia yhdisteitä jopa enemmän kuin tyrnimarja. Lehdistä valmistetaan teetä.
Tyrnin makuun vaikuttaa marjan lajike ja alkuperä, Hannu Lappalainen Suomen Tyrniliitto ry:stä totesi. Esimerkiksi venäläiset lajikkeet ovat suomalaista Raisa-lajiketta makeampia. Makeimmat ja hedelmäisimmät lajikkeet sisältävät myös eniten C-vitamiinia. Tyrnin voimakasta makua voidaan Katja Tiitisen väitöskirjatyön mukaisesti pehmentää muun muassa mikrobikäymisen avulla. Tällöin voimakkaan makuista omenahappoa muutetaan pehmeämmäksi maitohapoksi.
Tyrnin käyttömahdollisuudet ovat laajat. Sitä voidaan käyttää perinteisen mehu-hillolinjan lisäksi myös muun muassa marinadeissa, makeisissa, ravintolisissä, lemmikkieläinten rehuissa ja kosmetiikkatuotteissa.
Valtaosa maailman tyrnisadosta kootaan Kiinassa. Tyrniä viljellään Suomessa vaativissa olosuhteissa ja Kittilästä löytyy maailman pohjoisin tyrniviljelmä. Alustavien tutkimusten mukaan pohjoisissa olosuhteissa tyrnin C- ja E-vitamiinipitoisuudet nousevat entisestään. Tyrninviljelyn suurimpina haasteina on Suomessa lisätä viljelyalaa ja saada marja talteen taloudellisesti. Suomessa tutkitaankin parhaillaan tyrnin satoon ja latuun vaikuttavia tekijöitä. Kauhajoella on kehitteillä myös tyrninpoimintaan tarkoitettua laitteistoa.
Lähde: Finfoodin uutiskirje, 12.3.2007
Toimittaja Elina Latvala tiivistää Turun yliopiston viime viikolla järjestämän tyrniseminaarin annin näin: "Tyrni on tutkitusti terveellistä". Tyrni poikkeaa muista marjoista siinä, että sen hedelmälihassa on huomattava määrä öljyä, professori Heikki Kallio totesi seminaarissa. Suomalaistutkimuksissa on myös havaittu ensimmäisenä maailmassa, että tyrniöljy edistää flavonoidien imeytymistä ja hyväksikäytettävyyttä elimistössä. Terveysvaikutukset myös säilyvät tyrnissä todennäköisesti paremmin kuin missään muussa marjassa.
Tyrni tunnetaan muun muassa antioksidanttivitamiinien (C- ja E-vitamiini), arvokkaiden rasvahappojen ja karotenoidien lähteenä. Se sisältää myös erityislaatuista flavonoidia, isoramnetiinia, jolla tiedetään olevan sydänterveyttä edistäviä ominaisuuksia. Muita tyrnin flavonoideja ovat kversetiini ja kemferoli.
Kansainvälisissä tutkimuksissa tyrnin flavonoidien on havaittu ylläpitävän sydänlihaksen terveyttä muun muassa edistämällä sydämen verenkiertoa ja suojaamalla sydänlihasten soluja. Tyrnin flavonoidien on todettu myös lievittävän rytmihäiriöiden oireita. Lisäksi tyrnin immuniteettia tasapainottavasta vaikutuksestakin on todisteita. Turun yliopiston tutkimuksessa tyrni laski tulehdusta ilmaisevien merkkiaineiden määrää. Tyrnillä ei tässä tutkimuksessa kuitenkaan pystytty osoittamaan vaikutusta flunssan tai ruoansulatuskanavan infektioiden määrään tai kestoon. Aiheesta ollaan toki tekemässä jatkotutkimuksia.
Tyrniä on käytetty perinteisessä tiibetiläisessä ja mongolialaisessa lääketieteessä jo vuosisatoja. "Aasiassa ihmetellään, miksi länsimaissa tehdään samat tutkimukset uudelleen", Kallio kertoo. Aasiassa myös tyrnin lehdet käytetään, sillä ne sisältävät fenolisia yhdisteitä jopa enemmän kuin tyrnimarja. Lehdistä valmistetaan teetä.
Tyrnin makuun vaikuttaa marjan lajike ja alkuperä, Hannu Lappalainen Suomen Tyrniliitto ry:stä totesi. Esimerkiksi venäläiset lajikkeet ovat suomalaista Raisa-lajiketta makeampia. Makeimmat ja hedelmäisimmät lajikkeet sisältävät myös eniten C-vitamiinia. Tyrnin voimakasta makua voidaan Katja Tiitisen väitöskirjatyön mukaisesti pehmentää muun muassa mikrobikäymisen avulla. Tällöin voimakkaan makuista omenahappoa muutetaan pehmeämmäksi maitohapoksi.
Tyrnin käyttömahdollisuudet ovat laajat. Sitä voidaan käyttää perinteisen mehu-hillolinjan lisäksi myös muun muassa marinadeissa, makeisissa, ravintolisissä, lemmikkieläinten rehuissa ja kosmetiikkatuotteissa.
Valtaosa maailman tyrnisadosta kootaan Kiinassa. Tyrniä viljellään Suomessa vaativissa olosuhteissa ja Kittilästä löytyy maailman pohjoisin tyrniviljelmä. Alustavien tutkimusten mukaan pohjoisissa olosuhteissa tyrnin C- ja E-vitamiinipitoisuudet nousevat entisestään. Tyrninviljelyn suurimpina haasteina on Suomessa lisätä viljelyalaa ja saada marja talteen taloudellisesti. Suomessa tutkitaankin parhaillaan tyrnin satoon ja latuun vaikuttavia tekijöitä. Kauhajoella on kehitteillä myös tyrninpoimintaan tarkoitettua laitteistoa.
Lähde: Finfoodin uutiskirje, 12.3.2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)