Veteraaniurheilija pitää Suomen luetuinta terveysblogia, jonka tavallisimmat aiheet käsittelevät ravitsemusta ja terveellistä ravintoa. Mutta missä luuraa ravitsemusterapeutit? Ei ainakaan blogin keskustelupalstoilla.
Veteraaniurheilijan palstalla taannoin olleessa äänestyksessä yli puolet äänestäneistä taisi olla sitä mieltä, että ravitsemusterapeuteista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Blogi-kommenteissa ravitsemusterapeutit haukutaan mennen tullen. Ravitsemusterapeuttina voin kertoa, ettei tilanne mairittele.
Haluan kysyä tämän kirjoituksen lukijoilta, montako ravitsemusterapeuttia tunnet? Monenko ajatuksiin tai työhön olet tutustunut? Mitä todella tiedät ravitsemusterapiasta? Tässä pientä valotusta asiaan.
Kaiken maailman ”ravintoterapeutteja”
Ammattikunnan pienuuteen nähden on tavallaan ihme, että ravitsemusterapeutit tunnetaan näinkin hyvin. Vai tunnetaanko oikeasti? Mikä ero on ravitsemusterapeutilla ja ravintoterapeutilla? Ero on yhtä suuri kun lääkärillä ja valelääkärillä. Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama ammattinimike yliopistokoulutuksen saaneelle kliinisen ravitsemuksen asiantuntijalle, samaan tapaan kuin psykologi, lääkäri, proviisori omalla alallaan. Oleellinen osa koulutusta on kliininen harjoittelu oikeiden potilaiden kanssa sairaala- ja terveyskeskusmaailmassa.
Ravintoterapeutti-nimitystä voi käyttää kuka tahansa, vaikkapa homepaatti, kansanparantaja tai biokemisti. Toivon, ettei ravintovalmentajia, ravintoterapeutteja ja muita vastaavia sotketa ravitsemusterapeutteihin. Esimerkiksi Radio Groovella ja MTV3:lla esiintyvä Paula Heinonen ei ole ravitsemusterapeutti, vaan ravintoterapeutti. Paula esittää usein sinänsä hyviä näkökantoja, ja hänellä on erityinen taito popularisoida terveelliseen ravintoon liittyviä asioita. Taito, joka meiltä ravitsemusterapeuteilta useimmiten puuttuu.
Keitä he ovat?
Ravitsemusterapeuttien ammattikunta on pieni ja nuori. Suomessa on n. 500 ravitsemusterapeutin koulutuksen suorittanutta ja Valviran laillistamaa ravitsemusterapeuttia. 95 % ravitsemusterapeuteista lienee naisia.
Alun perin tähtäimenä oli valmistaa ravitsemusterapeutteja sairaala- ja terveyskeskustyöhön kouluttamaan ja konsultoimaan muuta terveydenhuolto- ja ruokahuollon henkilökuntaa sekä tekemään sairaanhoitoon ja terveyden edistämiseen liittyvää potilasvastaanottoa. Suomessa virallinen ravitsemusterapeuttien koulutusohjelma käynnistettiin vuonna 1984 silloisessa Kuopion Yliopistossa. Koulutus kestää yleensä n. 5 vuotta. Ravitsemusterapeuttien etuja ajaa Ravitsemusterapeuttien yhdistys RTY.
Missä he ovat?
Sairaala- ja terveyskeskustyötä tekee Suomessa n. 110 ravitsemusterapeuttia, kun jaetut virat, ulkoistetut ja osapäiväiset julkisen terveydenhuollon ravitsemusterapeutit lasketaan mukaan.
Ruotsissa vastaava luku on 620. Vertailun vuoksi, fysioterapeutteja on arveltu suomalaisessa terveydenhuollossa olevan ainakin 8000 kpl, psykologeja n. 4000, puheterapeutteja n. 500, farmaseutteja yli 6000 kpl. Onko todella niin, että kansanterveyden kannalta esim. fysioterapeutit tekevät näin monta kertaa tärkeämpää työtä kun ravitsemusterapeutit? Epäsuhta on järkyttävä, vaikka on todettava fysioterapeuttien ansainneen virkansa ja työnsä.
Loput koulutuksen saaneet ravitsemusterapeutit yrittävät hankkia toimeentulon ryhtymällä opettajiksi, tutkijoiksi, teollisuuden asiantuntijoiksi ja yrittäjiksi, kuten minäkin tein. Osa kouluttautuu uudestaan esim. hammaslääkäriksi tai farmaseutiksi, kun työpaikkoja ei ole ollut tarjolla.
Mitä he tekevät?
Sairaalaravitsemusterapeutti hoitaa pääasiassa sairauksia ja vastaa ruokahuollon kanssa sairaalan erityisruokavalioista. Tavallisia potilasryhmiä ovat allergikot, sydän- ja verisuonipotilaat, GI-leikatut, IBS- ja dyspepsiapotilaat, munuaisten vajaatoimintapotilaat, keliakikot, diabeetikot, obeesit, anoreksiasta ja ahmimishäiriöistä kärsivät sekä nielemis- ja ruokahaluongelmista kärsivät syöpäpotilaat sekä vanhukset aliravitsemusongelmineen. Vain yliopistosairaaloissa on ravitsemusterapeutteja, jotka ovat voineet erikoistua esim. lapsipotilaisiin, allergiaan, syöpään jne. Työkenttä on siis laaja.
Terveyskeskuksissa työ painottuu kansansairauksiin ja terveydenedistämiseen. Alueellisia vaihteluita tärkeimmissä työtehtävissä on sen mukaan, miten ravitsemusterapeutin esimies (yleensä ylilääkäri/johtava lääkäri tms.) on halunnut järjestää ravitsemushoidon. Terveyskeskuksissa ravitsemusneuvonta on käytännössä kuitenkin lähes yksinomaan terveydenhoitajien käsissä. Suomen yli neljällä sadalla terveysasemalla on vain n. 40 ravitsemusterapeuttia eli yhtä terveyskeskuslääkäriä kohden on n. 0,01 ravitsemusterapeuttia.
Mihin neuvonta perustuu?
Ammattikuntana ravitsemusterapeutit noudattavat pääsääntöisesti virallisia suomalaisia ravitsemussuosituksia. Ne puolestaan on tehty sen vuoksi, että taattaisiin parhaaseen tietoon nojautuva hoito joka puolella Suomea. Tavoitteena on siis toteuttaa samanlaatuista ja hyvää ravitsemusneuvontaa tasapuolisesti asuinpaikkakunnasta riippumatta.
Ravitsemusterapeuttien työtä terveyden edistämisessä ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Pohjoismaiden ravitsemussuositukset sekä tärkeimpien liittojen kuten Sydänliiton ja Diabetesliiton suositukset. Suosituksia päivitetään aika-ajoin, mutta omasta mielestäni ainakin liian harvoin. Siinä vaiheessa kun suositus muuttuu, muuttuu sitten myös ravitsemusterapeuttien käytännöt.
Sairauksien hoidossa (esim. ruoka-allergian hoidossa) nojaudutaan usein kansainvälisiin suosituksiin ja kotimaisten lääkäri- ja potilasjärjestöjen kanssa tehtyihin linjauksiin. Sairauksien hoidosta ravitsemuksen keinoin on hiljattain julkaistu uusi kirja Ravitsemushoito-opas (Duodecim 2009). Potilaskohtaiset erot esim. elämän tilanteessa, mieltymyksissä ja sairaushistoriassa vaikuttavat siihen millaisia ravitsemusohjeita potilaille suositellaan. Aina ei voi pitäytyä suosituksissa.
Ravitsemusterapeutit yhteisöllisessä mediassa
Ravitsemusterapeuttien pitää osallistua aktiivisemmin keskusteluun yhteisöllisessä mediassa. Tähän kannustaa eläkkeelle jäänyt ravitsemustieteen professori Leena Räsänenkin Helsingin yliopistosta. On tietysti luonnollista, että haukut on joskus vaikea sulattaa, varsinkin jos kritiikkiä roiskitaan ilman pienintäkään rakentavuuden häivää. Mutta ei pään pensaaseen laittaminenkaan auta. Monella kommentoijalla on tarinansa kerrottavana ja sanansa sanottavana. Veteraaniurheilijan ja muiden ravitsemusblogien seuraaminen (kuten Ravitsemusuutiset, Ravintomedia, Pullapoliisi jne.) on kiinnostavaa ja hyvin opettavaista. Itse olen ainakin päässyt monen uuden tiedon lähteille sekä tutustunut entuudestaan vieraisiin näkökulmiin.
Keskustelut rikastuisivat entisestään, jos suurempi joukko ravitsemusterapeutteja olisi liikkeellä. Sitä paitsi, jos ammattikunta haluaa lisää arvostusta, se on itse ansaittava. On oltava terveellä tavalla ylpeä ammattitaidostaan ja valmis oppimaan uutta, myös sellaisilta joilla ei ole alan koulutusta. Yhteisöllinen media jos mikä on oiva ja moderni keino omasta intohimosta, terveellisestä ravinnosta tiedottamiseen.
Ravitsemusongelmia riittää, kaikkien ei tarvitse keskustella rasvan laadusta tai hiilihydraateista. Kukapa perustaisi esim. ensimmäisen blogin, jonka tulokulma olisi vajaaravitsemus? Siitä kärsii luultavasti yli 100 000 laitoshoidettua suomalaisista (vanhusta tai vammaista). Epäseksikäs, mutta tärkeä aihe.
Ravitsemusterapeutit, lopetetaan luurailu! Ruvetaan keskustelemaan! Samalla muutama lukija kerrallaan ymmärtää, että mekin olemme melkein selväjärkisiä ihmisiä.
Reijolta tuli rakentava ja hyvin kirjoitettu puheenvuoro. Valitettavasti en voi antaa korkeaa arvosanaa ammattikunnastasi.
VastaaPoista"Haluan kysyä tämän kirjoituksen lukijoilta, montako ravitsemusterapeuttia tunnet? Monenko ajatuksiin tai työhön olet tutustunut?"
Varsinaisella ravitsemusterapeutilla olen käynyt täsmälleen kerran. Olin siellä entisen avopuolisoni kanssa puhumassa lapseni ravitsemuksesta. Kun kerroin proteiinin tuovan kylläisen olon pieneen energiamäärään ja pitävän sen pitkään yllä, otti tämä nerokas nuori nainen lapun kädestäni ja repi sen kappaleiksi. Vihastuneena hän tokaisi "eikun kylläisyys otetaan kuidusta".
No oli hänellä nyt syytäkin suuttua. Ei usko edes ravitsemusterapeuttia! Lapselle pitää tuputtaa kuitua täysjyvätärkkelyksen muodossa. Lääkäriäiti oli murhaajaterapeutin kanssa samaa mieltä ja paino lähti menemään väärään suuntaan. -Kuinkas muutenkaan.
Sami Uusitalo on osunut oikeaan: Reijon kirjoitus on rakentava ja hyvin kirjoitettu.
VastaaPoistaKäykää kommentoimassa kaikki muutkin! Reijoa kiinnostaa taatusti kommenttinne.
Ongelman ravitsemusterapeuttien uskottavuudessa minun silmissäni muodostaa niinkin erikoinen asia kuin kirjallisuus mitä opinnoissanne luette.
VastaaPoistaAjatellaanpa että opintomateriaalinne olisi hieman aikaansa jäljessä, ehkäpä alun perinkin vääristynyttä ja kenties Virallisten tahojen sanelemaa. Osin ehkäpä jopa politiikkaan eikä tieteeseen perustuvaa...Tämä johtaisi ainakin minun mielestäni suht hankalaan uskottavuus ongelmaan.
No normi kansalainen joka ottaa ravintotietoutensa esim. Helsingin Sanomista tuskin kokee neuvoissa mitään ongelmaa. Hieman enemmän asioista perillä oleva toivoo hartaasti että pitkän pohja-koulutuksen saaneet ravitsemusterapeutit eivät tyytyisi kerran ajettuun ajokorttiin vaan päivittäisivät tietojansa nykytieteen mukana. Jatkasivat aktiivista oppimista.
Olen seurannut vierestä 27-vuotiaan Chronin-tautia sairastavan puoliskoni yrityksistä saada apua niin julkisesta terveydenhuollosta kuin kahdelta ravitsemusterapeutiltakin. Neuvot ja ohjeet ovat olleet suorastaan pöyristyttäviä nykytietämyksen varjossa. Puoliskoni olisi todella huonossa kunnossa mikäli niitä ohjeita olisi noudattanut. Viljojen tuputtaminen on iskostettu niin syvälle valistajien päähän että siinä tuntuu kaikki muu jäävän jalkoihin.
Ymmärrän toki senkin ettei kaikesta voi tietää mutta silloin ei myöskään pidä esittää tietävänsä.
Ravitsemusterapeuteille olisi todellinen tilaus tässä maassa, mutta se vaatisi kyseisiltä henkilöiltä virallisten linjojen kyseenalaistamista. Tästä hyvänä esimerkkinä Diabetesliiton päättömät neuvot diabeetikoille tänä päivänä.
Hannulta haasteellinen kommentti. Mainitset kaksi keskeistä sairautta (Crohn ja diabetes), jossa voisi kuvitella ajan tasalla olevista ravitsemustiedoista olevan paljon hyötyä. Onko sinulla, Hannu, jotain konkreettisia ohjeistuksia (muuta kuin hämmästyttävä viljojen tuputus Crohnin tautiin sairastuneille), joissa koet ravitsemusterapeuttien antavan vääriä neuvoja? Diabetesliiton ravitsemusterapeutteihin olen vuosien varrella saanut itsekin tutustua. Olisi minulla kauhukertomuksia kerrottavana, mutta olkoon nyt toistaiseksi. Kiitos kommenteista!
VastaaPoistaVarmasti enenpi opiskelua mitä minulla kansakoulussa. Hatun nosto tietekin teille.
VastaaPoistaMulla on nytten stentti pistetty pumppuun. Kiitos näppärien lääkäreiden. Satuin lukemaan Malcolmin kirjan >Ei sittenkään kolesteroli< Muutti minun maailmakuvan täysin. Meni kaksikuukautta etsiessäni niitä tuhansia tutkimuksia vaan en ole löytänyt. Meni uskottavuus Sydänliittoon. Niin mainitsitte tuon "tärkeimpien liittojen kuten Sydänliiton ja Diabetesliiton suositukset."
Anteeksi, jos minulla on luottamuspula viralliseen tahoon.
Olin sairaalassa kuuntelemassa ravitsemuksen asiantuntijaa ja ei tämäkään tapaus vahvistanut uskoani vaan päinvastoin.
Jurpolukki
Jukoliste! Nyt pitää olla tarkkana ettei blogi-isäntä suutu. Ravitsemusterapeutteja ei saisi päästää urheiluseuroille puhumaan. (piste) En ole ikimaailmassa tunetnut niin paljon häpeää kun jouduin yhtä ravitsemusterapeuttia kuuntelemaan jääkikkoilijoille kun oli puhumassa. P*kele! Häpeä nousee poskille sen takia kun itse olin häntä ehdottamassa. Oli aivan kauhea luento! Hoitakaa vanhojen mummojen ummetuksia, mutta pysykää poissa urheilijoiden parista!!!!!!!
VastaaPoistaKaksi kommenttia luottamuspulasta ravitsemusterapeutteja kohtaan.
VastaaPoistaJurpolukki on tullut tutuksi terveysblogini lukijoille. Hänen luottamuspulansa Sydänliiton ja Diabetesliiton terveysvalistusta kohtaan voi tavallaan ymmärtää. Mutta on todella valitettavaa, että ravitsemuksen ammattilaisiin ei voi luottaa.
Anonyymin purkaus kohdistuu kelvottomaan ravitsemusterapeuttiin urheilijoille suunnatussa tilaisuudessa. Urheiluvalmennuksen parissa työskentelevältä ravitsemusterapeutilta luulisi löytyvän asiantuntemusta.
Eikö kellään ole myönteisiä kokemuksia ravitsemusterapeuteista?
Minustakin Reijon kirjoitus on hyvä, maltillinen ja rakentava. Minulla on Reijon mainitsema Ravitsemushoito-opas, jonka olen lukenut tarkkaan ja lainannut sitä muillekin kiinnostuneille, kollegoillekin.
VastaaPoistaTeoksen esipuheessa sanotaan mm.: "Lukuisien sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä sopiva ravitsemus on tärkein tai oleellisin osa hoitoa [...] yleislääkärin vastaanotolla joka kuudennen potilaan pääasiallisin hoitomuoto voisi olla ruokavalion muuttaminen [...] Lääkäreillä on ravitsemusohjauksessa tärkeä tehtävä. Potilaan hoidosta vastaavana henkilönä hänellä on auktoriteettia ja hänen sanaansa kuunnellaan [...] Siksi lääkärienkin on tunnettava ravitsemushoitojen pääkohdat."
Opas osoittaa, että uusi ajattelutapa valtaa alaa ravitsemusterapeuttienkin keskuudessa: ennen vallinnut kiivas ravintolisien vastustus on nyt katoamassa. Ravintolisät on nyt kelpuutettu mukaan monien kansantautien hoitoon. Kirjassa neuvotaan antamaan kalaöljyn omega-3-rasvahappoja (EPA + DHA) sekä vitamiineja ja kivennäis- ja hivenaineita.
Käytännössä potilaat eivät kuitenkaan vieläkään tahdo uskaltaa kertoa käyttävänsä ravintolisiä, koska heitä on siitä moitittu ja pilkattu.
Olen nyt saanut sähköpostia eräiltä ravitsemusterapeutteilta, jota sanovat aina kannattaneensa vitamiinien ja hivenaineiden mittaamista potilaiden verestä ja mahdollisten puutteiden korjaamista ravintolisillä. "Mutta kun lääkärit eivät ole suostuneet...", valittavat nämä ravitemusterapetutit.
Raija Partasen kirjoittamassa luvussa Dementiat ja muistihäiriöt lukee: "Omega-3-rasvahappolisä harkinnan mukaan, 1 g E-EPA /pv (eikosapentaeenihapon etyyliesteri). Määrä sopii myös säännöllisen antikoagulanttihoidon [verenohennushoidon] yhteydessä."
Sydän- ja verisuonitautien ja neurologisten tautien ravitsemushoitoa käsittelevissä luvuissa neuvotaan antamaan potilaille kalaöljyn omega-3-rasvahappoja, EPAa ja DHA:ta, ja vitamiini- ja kivennäisainevalmisteita.
Allergioiden hoidossa suositellaan pre-ja probioottien (maitohappobakteerien) käyttöä, mikä sekin edustaa uutta ajattelutapaa.
Puutteita ja virheitäkin on edelleen (mielestäni): Diabeetikolle annetaan samat ruokaohjeet kuin muullekin väestölle, vaikka heille tulisi suositella myös vähähiilihydraattista (VHH) ruokavaliota hyvänä vaihtoehtona. Japanilaisen tutkimuksen mukaan se on yhtä tehokasta kuin insuliinihoito. Sivulla 60 kerrotaan: "ravintolisänä käytettävien omega-3- eli n-3-rasvahappovalmisteiden hyödyistä diabeetikolle ei ole näyttöä". Väite on ristiriidassa tukimustiedon kanssa.
Masennuksen ja muiden mielenterveyshäiriöiden ravitsemushoito puuttuu kirjasta kokonaan. Kirjoittajat ovat ammattikuntansa kielipelin vankeja ja siksi joutuvat pitäytymään mm. valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksissa. Tämän johdosta he suosittavat D-vitamiinia aivan liian vähän, yleensä vain 7,5 µgrammaa päivässä, ja pitävät 50 µgramman päiväannosta ehdottomana ylärajana. Toisaalta he suosittavat seerumin 25-OHD:n nostamista yli 80 nmol/l, mikä edellyttää vähintään 75 µgramman päivittäistä nauttimista läpi vuoden. Tässä on selvä ristiriita, sillä 1 µg D-vitamiinia nostaa 25-OHD:tä 1 nmol/l.
Syöpätautien ravitsemushoitoon ei kirjassa neuvota yhtään ravintolisää. Potilaiden ennustetta parantavia ravintolisiä on kuitenkin tutkitusti monia: mm. berberiini, D-vitamiini, karnosiini, E-EPA, nestemäinen hainrustouute ja ubikinoni (koentsyymi Q10).
Kirja on hyvä osoitus siitä, että ravitsemusterapeutit ja -tieteilijätkin ovat eri aikoina paradigman eri vaiheissa. Toiset vielä vaikenevat ravintolisistä, kun toiset jo suosittelevat niiden käyttöä. Kaiken kaikkiaan saamme olla iloisia siitä, että ajattelutapa on nyt murroksessa. Minäkin toivoisin avoimmuutta keskusteluun.
Kuin tilauksesta tuli tämä Matti Tolosen kiintoisa näkökulma ravitsemusterapeuttien ammatilliseen rooliin terveydenhoidossa. Hieno kommentti!
VastaaPoistaApua, ei puhuta mitään masennuksen hoidosta...?
VastaaPoistaEntäpä sitten suolisairaat (Tolosen viestiin viitaten)?
Itse näkisin ravitsemusterapeutin koulutuksen peruskoulutuksena, jonka jälkeen tulisi seurata erikoistumista esim. edellä mainittuihin erikoisaloihin; urheiluravitsemus, krooniset suolistosairaudet, masennus jne.
VastaaPoistaTähän tietenkin tarvittaisiin lääkärikunnan luottamus ja tuki ravintoasioiden tärkeydelle. Pitäisi myöntää että ravitsemusterapeutteja todella tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Annettaisiin heille mahdollisuus ja vastuuta osana hoitoketjua. Lääkärien oikeina käsinä monissa tautitiloissa...
No tämä lienee vain fantasiaa lääketeollistuneessa maailmassamme.
Piti jotain kirjoittaa, mutta luettuani muiden kommentit, niin kaikki tuli jo esille. Joka tapauksessa Reijolta hyvä selvitys, että ei ravitsemusterapeutiksi ihan muutaman kuukauden opiskeluilla pääse. Harmi vaan, että siitä materiaalista on osa väärää tietoa, mikä ei tietysti ole terapeuttien vika.
VastaaPoistaHannulta hyvä huomio: "Ravitsemusterapeutteja todella tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä."
VastaaPoistaEi välttämättä mahdoton asia, että tämäntapaiset Reijo Laatikaisen kirjoitukset raivaavat tilaa paremmalle ravitsemusterapeuttien tulevaisuudelle.
Jerik toivoo ravitsemusterapeuteille ajanmukaisia oppikirjoja. Täytyy kysyä Kuopion yliopistosta mihin suuntaan tilanne on tältä osin kääntymässä. Raportoin tästä myöhemmin.
VastaaPoistaReijolle hatunnosto oman blogin pitämisestä ja tutkitun tiedon seuraamisesta. Suomalaiset ravitsemussuositukset ovat tietelliseltä anniltaan heikot ja vanhakantaiset. Tiedän, koska olen käynyt niiden lähdeviitteet läpi. Tämä lienee yksi ammattikunnan keskeisistä ongelmista. Onneksi osa ravitsemusterapeuteista osaa myös kuunnella asiakasta ja löytää erilaisia ratkaisumalleja.
VastaaPoistaJari on totutun kriittinen.
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa täällä kommentoimassa.
VastaaPoistaErityisen vakavissa tilanteissa, kuten esimerkiksi munuais- ja maksasairauksien sekä syöpien ja syömishäiriöiden yhteydessä (vain joitakin mainitakseni), ravitsemusneuvonta kuuluu ehdottomasti terveydenhoitoalan ammattihenkilölle.
Kuulun kuitenkin itse siihen ammattitaidottomien ryhmään, joihin Reijo viittaa ja annan asiakkaille ravitsemusneuvontaa erinomaisin tuloksin. Useilla näillä ammattitaidottomilla henkilöillä saattaa olla esim. ravitsemustieteen opintoja taustalla, mutta ei yliopistollista loppututkintoa. Lisäksi useat heistä ovat hakeneet koulutusta ulkomailta ja yksityisistä kotimaisista oppilaitoksista. Opintoja saattaa olla taustalla useita vuosia.
Asiakkaat äänestävät rahalla ja näille palveluille on huutava pula.
Ravitsemusneuvontaa voi Suomessa antaa kuka tahansa. Se minkälaisia neuvoja jotkut laillistetut ravitsemusterapeutit antavat terveyskeskuksissa ovat sen tasoisia, että niiden antamiseen riittää, kun tavallinen kaduntallaaja opettelee viralliset ravitsemussuositukset ulkoa.
Lukiessani erään ravitsemusterapeutin kirjaa liittyen painonhallintaan, ilahduin näkiessäni maininnan, että ennen varsinaista laihduttamista korjataan ensin elimistön aineenvaihduntatila, koska se on saattanut mennä sekaisin useista laihdutusyrityksistä. Aineenvaihdunta korjataan kirjan mukaan syömällä omaa kulutustasoa vastaava määrä ravintoa. Kirjan esimrkit siitä, miten tämä suositeltava energia saadaan kokoon, oli järkyttävää luettavaa. Ravinto-ohjelmassa oli mukana mm. lihapiirakkaa, pullaa, olutta, rasvojen laatu oli ala-arvoista. Ravinto-ohjelmasta sai sen käsityksen, että kirjoittaja oli ravintolaskurin avulla yrittänyt saada riittävää kalorimäärää kokoon ja kun kaloreita puuttui, otettiin mukaan täysin ala-arvoisia ruoka-aineita. Tällaisen aineenvaihdunnan korjausohjelman jälkeen aloitetaan sitten varsinainen laihduttaminen. HUH!
Reijo Laatikainen mainitsee esimerkkinä Paula Heinosen, joka ei ole koskaan muuten maininnut itse olevansa ravintoterapeutti, vaan ravitsemusasiantuntija.
Kiitos Reijolle erittäin hyvästä ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Reijon Ravinto & Terveys - sivut ovat erinomaiset.
Noin hienon kommentin olisi ihan hyvin voinut varustaa omalla nimellään!
VastaaPoistaKiitokset kommentoinnista ja kannustuksesta!
VastaaPoistaKuopion yliopistossa ravitsemustiede on lääketieteellisen tiedekunnan osa. Huono puoli (hyviäkin on) lienee se, että lääketieteeseen kuuluva RCT-tutkimusten* (yli)arvostus puskee myös liian voimakkaana ravitsemustieteeseen. Ravitsemustutkimusta on vaikea toteuttaa käytännön syistä RCT-tutkimuksen keinoin. Tästä saattaa seurata liika nihilismi, niukkuus ja kieltäminen. Pitäydytään liikaa vanhoissa dogmeissa, koska uudet tutkimukset eivät ole olleet joko riittävän isoja, laadullisesti korkeatasoisia tai niitä ei ole riittävästi... Tämä tuottaa monelle valistuneelle kansalaiselle pettymyksen, koska lautasmalli tunnetaan jo ja ollaan etsimässä uutta tietoa. Toisaalta monella potilaalla on vaikeuksia sulattaa perusteitakin, ja tällaistakin potilasmassaa riittää.
Tietty harkinta ja johdonmukaisuus on toki tärkeää sinänsä ja mitä parempi tutkimusnäyttö sen parempi. Mutta itse peräänkuuluttaisin sitä, että oltaisiin valmiimpia yksilöllisiin mieltymyksiin perustuvaan neuvonnan räätälöintiin sekä siihen, että kerrottaisiin tarkemmin uusista tutkimustulokssista ja ravitsemushoitovaihtoehdoista vaikkei ne olisikaan viimeisen päälle RCT-tutkimuksen tutkittuja.
Urheiluravitsemus on yksi aihe, jossa ei ole niitä pitkiä RCT-tutkimuksia paljoakaan. Silti pitäisi julkaistun tiedon valossa pystyä antamaan neuvoja ja vinkkejä tieteeseen perustuen. Urheiluravitsemus vaatii erityisosaamista, eikä sitä taideta opettaa juurikaan perusopinnoissa (ei ainakaan minun opiskeluaikaan).
Hannu, voisitko laittaa sivustoni kautta minulle viestin tuosta Crohnin taudin ruokavalioasiasta? Olisin kiinnostunut keskustelemaan asiasta tarkemmin. Kirjallisuuteen liittyen, kaikkien ravitsemusterapeuttien olisi syytä seurata kirjallisuutta, jota tulee jatkuvasti, mutta on inhimillistä ettei sitä jaksa ja kerkeä tehdä. Oppikirjan tieto vanhenee nykyään aika pian.
Matti, voi olla, että elämme murrosta, joskin ravintolisien kanssa pitää laittaa jäitä hattuun. Ei liikoja toiveita -ihmelääkkeitä niistä tuskin löytyy. D-vitamiinin tarina on toki uskomaton, ja varmaan muistakin vitamiineista ja fytokemikaaleista voimme kuulla vielä yhtä ja toista mielenkiintoista.
Painonhallinta-asioissa on täysin mahdollista kyetä erinomaiseen neuvontaan ilman ravitsemusterapeutin koulutusta. Sitä paitsi ravitsemusterapeutteja ei riitä toteuttamaan painonhallintaneuvontaa yksilöllisesti. Näissä asioissa pitäisi olla intohimoa mukana. Ei pelkkä koulutus takaa hyvää neuvontaa, niinkuin useiden teidän kommentit osoittaa. Tärkeätä olisi myös sisäistää se tosiasia, että asiakkaat äänestävät jaloillaan. Kyllä palvelu on saatava sellaiseen kuntoon, että sitä maksava asiakas oikeasti haluaa. Mitä arvoa sillä muutoin on?
*)RCT= satunnaistettu kontrolloitu eteenpäin suuntautuva tutkimus. Nämä ovat yleensä niitä tutkimuksia, jotka maksavat eniten, vievät aikaa, ovat todella työläitä jne.
Erittäin hyvä kirjoitus!
VastaaPoista"ravintolisien kanssa pitää laittaa jäitä hattuun"
VastaaPoistaTässä komentissa taisi tulla esille ravitsemusterapeutin koulutus. Sieltäkö on kotoisin tuo "ihmelääke" -väite. Kuka sellaista on esittänyt?
Kyse on aivan tavallisten ravitsemuksellisten puutteiden toteamisesta ja adekvaatista hoidosta ravintolisin. Pari esimerkkiä elävästä elämästä seuraavassa.
Sain postia Kuopiossa koulutetulta laillistetulta ravitsemusterapeutilta, jonka itse oli sairastunut masennukseen. Sitä hoidettiin Käypä hoito -ohjeen mukaan lääkkeillä – tuloksetta. Ravintolisiä hän ei tietenkään käyttänyt, koska ne ovat koulutuksen mukaan huuhaata.
Sitten tämä ravitsemusterapeutti osallistui puolivahingossa testiin, jossa mitattiin mm. serumin B12-vitamiinin pitoisuus. Se oli paljon alle viitearvojen. Puute korjattiin B12-vitamiinipistoksilla ja potilas parani nopeasti. Hänelle oli opetettu "jäitä hattuun" -periaatetta ravintolisien suhteen. Voitte vain arvata, miltä hänestä tuntui tämä kokemuksen jälkeen.
Suivaantuneena saamaansa huonoon koulutukseen ravitsemusterapeutti antoi asiasta haastattelun erääseen terveyslehteen ja lähetti kirjeen eräälle nettisivustolle, mutta niiden seurauksena hänen on ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta saada mistään koulutusta vastaavaa työtä kotiseudullaan. Kirje piti ottaa pois netistä, jotta ihminen saisi töitä. Niin lujassa istuvat vielä vanhat "jäitä hattuun" - asenteet jossakin päin Suomea.
Toinen esimerkki, jonka professori Sirkka Liisa Kivelä (Turun yliopisto) kertoi äskettäin luennollaan omasta äidistään:
Äiti oli tullut huonomuistiseksi, ja SL passitti hänet OYKS:iin neurologisiintutkimuksiin. Siellä ei todettu mitään erikoista ja potilas lähetettiin kotiin niine hyvineen. Saatuaan tietää tästä SL soitti äidilleen ja käski tämän kirjoittaa ylös, että hän on Sirkka-Liisa Kivelän äiti ja mitä tutkimuksia hänelle pitää tehdä, mukaan luettuna B12-vitamiinin määritys. Äiti lähti uudelleen Ouluun. Siellä osoittautuikin, että seerumin B12 oli hyvin vähissä. Pistoshoito korjasi puutteen ja äidin alkava demenia korjaantui sen sileän tien. Äiti pärjäsi hyvin kotonaan.
Ilman Sirkka-Liisan puuttumista aisaan äiti olisi pian passitettu kotikunnassa laitoshoitoon dementoitumaan. Tämä "jäitä hattuun"-mentaliteetti tulee kunnille ja valtiolle tosi kalliiksi.
Palaan vielä "jäitä hattuun" -teemaan. Tässä on opettavainen tarina taas elävästä elämästä. Parkinsonin tautia sairastaa noin suomalaista.
VastaaPoistaMyös ystäväni, entinen naapurini ja kollegani (neurologi) sairastui Parkinsonin tautiin, johon hän sittemmin ennenaikaisesti kuolikin. Oli neuvonut häntä käyttämään B6-vitamiinia ja muita ravintolisiä siinä tarkoituksessa, että ne hidastaisivat taudin kulkua ja pitäisivät yllä ystäväni yleiskuntoa.
Tämän lääkäri-potilaan tytär oli (ja on edelleenkin) laillistettu ravitsemusterapeutti, joka saamansa koulutuksen perusteella "tiesi", että kaikki ravintolisät ovat turhia, tavallisesta ruoasta kun saa kaikki tarvittavat ravintoaineet. B6-vitamiinin vaikutuksia Parkinsonin tautiin kun "ei ollut tutkittu". Niinpä ystäväni uskoi tytärtään ja lopetti ravintolisien käytön, hänen kuntonsa heikkeni ja lopulta hän kuoli. Siitä on nyt jo muutama vuosi.
Tiesin jotakin B6-vitamiinin hämmästyttävän monimuotoisista terveysvaikutuksista, sillä olin itsekin tutkinut sitä. Työryhmäni oli todennut, että suurella osalla ikääntyvistä ihmisistä on sen piilevää puutetta, jota ei kuitenkaan terveyden- ja sairaanhoidossa tutkita eikä hoideta, "ruuasta kun saa kaiken".
Rotterdamin Erasmus Medical Centerin tutkijat raportoivat vuonna 2006, että ihmiset, joiden runsas B6:n saanti (yli 230 mikrogrammaa/vrk) vähensi Parkinsonin taudin riskin puoleen verrattuna ihmisiin, joiden saanti oli alle 185 µg/vrk. Aineistona oli 5289 yli 55-vuotiasta henkilöä Neurology.
Uusi japanilainen
tutkimus vahvistaa Rotterdamin tutkimuksen havainnot.
Veikkaanpa, että tämäkin on todennäköisesti täysin tuntematon asia useimmille ravitsemusterapeuteille (ja heidän kouluttajilleen etenkin Kuopion yliopistossa) ja muulle terveydenhuollon ammattihenkilöstölle. Miksi ihmeessä pitää vastustaa vitamiinien käöyttöä, etenkin kun se tapahtuu ihmisen omalla kustannuksella, ihan niin kuin kosmetologilla, kampaajalla ja parturissa käynti. Kela ja muu yhteiskunta tulee kuvaan maksajana mukaan vasta sitten kun ihminen on sairastunut.
Toivoisinkin, että ravitsemusterapeutitkin ottaisivat oppia Christeristä, joka opettaa meille nöyryyttä, sillä tiede on vain pisara tietämättömyyden valtameressä.
Matti, vaikuttavia tapausselostuksia. En ole mitenkään vastaan ravintolisiä, perään vaan pientä malttia, jottei odotukset nouse liian korkealle. Samalla kun tuodaan esille positiivisia tuloksia ravintolisien hyödyistä, on myös tärkeää tuoda esiin nolla- ja negatiivisia tuloksia, jotta kokonaiskuva ei vinoudu. Lienee totta (arvaukseni), että ravintolisiä koskevaa tutkimusta ei seurata koululääketieteen tai ravitsemustieteen parissa niin aktiivisesti kun pitäisi. Pidät kiitettävästi silmällä kaikkea mitä siellä puolella tapahtuu!
VastaaPoistaHyvä kommentti, Reijo.
VastaaPoistaHaluanpa lisätä vielä yhden tositapauksen ravitsemusterapeutista joka sai nolon lopun.
Tyttäreni vei pienen maidolle allergisen poikansa helsinkiläisen ravitsemusterapeutin (nainen) yksityisvastaanotolle Mehiläiseen saadakseen pojalle ohjeita luuston normaalin kehityksen turvaamiseen. Tyttäreni kertoi antavansa pojalle kehittämääni kalkkivalmistetta, jossa on 11 eri komponenttia. Ravitsemusterapeutti haukkui lyttyyn "kaiken maailman tohtori toloset ja heidän turhat tuotteensa", koska he eivät ymmärrä ravitsemuksesta mitään eivätkä varsinkaan sitä, että ravitsemus on kokonaisuus, jossa ei mitään pillereitä tarvita. Tyttäreni tyrmistyi sanattomaksi ja lähti lapsineen vastaanotolta. Ravitsemusterapeutti tajusi menettäneensä asiakkaan ja meilasi perään pahoittelunsa hoitosuhteen äkkinäistä katkeamista heti alkuunsa. Yritti vielä vakuutella, että hän kyllä hallitsee nämä asiat koska on "laillistettu ravitsemusterapeutti".
Tämän jälkeen terapeutille vasta ilmoitettiin, kenet hän oli haukkunut vastaanotollaan.
Sananen Reijon toivomista nollatutkimuksista: Ravintolisistä on todellakin julkaistu ja julkaistaan valtavasti ei-positiivisia tutkimustuloksia, joita usein näkee virheellisesti kutsuttavan negatiivisiksi. Syynä on useimmiten tutkimuksen suunnitteluvirheet, sillä niiden tekijät ovat useimmiten teoreetikkoja, joilla ei ole mitään käytännön kokemusta ravintolisähoidosta. Esimerkkinä SETTI.
Näitä tutkimuksia julkaisevat ja niitä referoivat henkilöt eivät aina tiedä, ettei epidemiologinen tutkimus voi koskaan osoittaa negatiivista syysuhdetta.
Minulle on viime vuodelta sekä positiivinen että negatiivinen kokemus ravitsemusterapeuteista.
VastaaPoistaOlin raskaana ja kävin raskauden aikana kahden eri ravitsemusterapeutin juttusilla. Ensin siksi, koska neuvolasta oltiin huolissaan minun ravinteiden saannista, kun en syönyt viljoja ja perunaa. Sitten uudelleen, kun sain raskaus-D leiman patologisen paastoarvon takia.
Ensimmäinen tapaus oli terveyskeskuksen ravitsemusterapeutti. Hän ensimmäiseksi ilmoitti, jotta hänellä ei ole mitään aiempaa tietoa/kokemusta ja olipa kirjoittanut mielenkiintoisen lausunnon, jonka takia sain äitiyspolin lääkäriltä huudot. Monityydyttymättömien rasvahappojen saanti kun oli hänen mielestään vähäistä, kun suhdelukuna ei ollut 1:1:1, vaikka niiden osuus oli melkein 10E%.
Viimeiselle kerralle pääsin sitten sairaalan ravitsemusterapeutille. Hänpä ei sitten kohdellutkaan minua kuin idioottia. Hän oli pikaiseen vain katsonut, että suositusten mukaan tulee PUFAa, vitamiineja, kivennäisiä ja kuitujakin melkein ja totesi, että eiköhän tarpeeksi aiheesta tiedä, kun raskaanakin tätä linjaa uskaltaa jatkaa. Suurin osa ajasta keskusteltiin mm. D-vitaaminista ja ruokavalioista ja hän kuulema käy tätäkin blogia välillä lukemassa.
Niin, ensi kuussa olen ollut vhh:lla 2 vuotta. Ja olin huono raskausdiabeetikkopotilas, kun ei yrityksistä huolimatta oikein vikaa löytynyt. Ruuan jälkeiset arvot sain rajalle vain syömällä monta palaa sokerikakkua ja tuopillisen maitoa aamuarvot vaihtelivat paaston pituuden ja yöunien laadukkuuden mukaan, Mittailin alusta asti useamman arvon joka mittauskerralla, suurin vaihteluväli oli jopa 1,5 (4,4-5,9), mutta jostain syystä ne 5,5 yli menevät teki minut sairaaksi, vaikka muut saman mittauskerran arvot olisivat olleet alle. Kun alkoivat uhkailemaan iltainsuliineilla, minä lopetin kirjaamasta muita kuin alimman arvon.
Ja "kumma" kyllä, minulle syntyi siro ja terve poika tasan laskettuna päivänä eikä hänen sokereissaan ollut mitään vikaa.
Luottohoitajani/vyöhyketerapeuttini (jolla on ihan tutkinnot ja työ sosiaali- ja terveyspuolellakin) ihmetteli miun raskausdiabetesdiagnoosia, sillä miun heijasteiden perusteella kuulema oli maksa ja haima keskivertotallaajaa terveemmät. :D
Mutta en muuten enää ikinä suostu tämän ensimmäisen ravitsemusterapeutin asiakkaaksi enkä yhteenkään sokerirasitustestiin, ennen kuin joku pystyy perustelemaan minulle hyödyt siitä, että kiskon tyhjään mahaan saman määrän pelkkää sokeria, joka minulla normaalisti tulee päivässä tai kahdessa...
Itselläni on myös on (oli?) Crohnin tauti ja suolitukoksen jälkeen ravitsemusterapeitin ohje oli että viljaa sen verran mitä pystyy ja muussattu peruna sulaa hyvin. Toipumiseen meni noin puoli vuotta ja vielä vuoden jälkeen röyhtäilin ja turvotti valtavasti. En ole koskaan ollut sairaampi kuin silloin.
VastaaPoistaSittemmin opin, että viljat ja peruna ovat lektiinien ja saponiinien päälähteitä ruokavaliossa ja SCD:n introruokien myötä sain paranemisen edes jotenkin käyntiin. Kalaöljyily, liikunta ja D-vitamiini auttoivat selvästi, eri johtolangat sitten kutoi yhteen paleofilosofia.
Suolistoni tuhoutui ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaan niin, että laihduin pari kilon vauhtia viikossa vaikka söin kaiken mitä pystyin (hiilarikaloreita) ja olin kortisonikuurilla. Kaikkiaan keikassa meni lähes 15 kiloa niin, etten 100 metrin matkaa kyennyt kävelemään tukea ottamatta. Voitte kuvitella että vitutti.
En pidä omaa ravintoterppaa tai ammattikuntaa syypäänä - onhan kyseessä nuori tieteenala jossa on paljon ennakkoluuloja ja oletuksia eikä minkäänlaista tieteellistä kattoteoriaa (evoluutioteoria) kuten varttuneemmilla aloilla. Kuten Laatikainen hyvin totesi, tuo RCT-uskonto on niin kätevä tapa vaipua nihilismiin ravintoasioissa. Sitten se rahoitusongelma - ravitsemusantropologeille on vielä paljon hankalampaa löytää töitä kuin ravitsemusterapeuteille ja se kertonee jotain. Kuka heidän tutkimusaiheensa muka maksaa ?
Kuitenkin merkittävä osa siitä kritiikin yläpuolelle nostetusta "oikeasta ruoasta" on kehittynyt satojen miljoonien vuosien sotatilan seurauksena ja ihmisen suorittaman jalostuksen myötä.
Luonnollista on aika vaikeaa löytää ja niin moni luonnollinenkin asia haluaa maistua pahalle, myrkyttää tai tappaa meidät.
Enpä olisi ilman tuollaista rimanalitusta aloittanut näin aktiivista tutustumista ravintokeskusteluun.
Opetetaanko ravitsemustieteilijöille muuten Kuopiossa Ancel Keysin kuuluisaa 7 maan tutkimusta ?
Minulla todettiin raskausdiabetes aiemmassa raskaudessa ja siksi pääsin nyt mukaan raskausdiabeteksen ehkäisytutkimusprojektiin. Tähän HUS:n projektiin kuuluu muutama käynti ravitsemusterapeutin juttusilla. Olin siis onnellisesti raskaana, kun menin kuulemaan miten saisin sokeriarvoni pidettyä kurissa ja vauvani saisi parhaat mahdolliset lähtökohdat elämäänsä.
VastaaPoistaTapaaminen oli ryhmätapaaminen, eli meitä oli kolme projektiin kuuluvaa henkilöä samalla kertaa neuvottavana.
Kuinka ollakaan meinasin pudota tuolilta, kun yksi Suomen suurimpien sairaaloiden ravitsemusterapeuteista alkoi esitellä meille Profeel-jogurtteja "loistavana" välipalana ja jälkiruokana. (Tähän totean, että ruokapäiväkirjassani mainitsin syöväni luonnonjogurttia rehellisillä kotimetsän mustikoilla tai puutarhan marjoilla höystettynä). Kysyin, miksi söisin kemikaaleja, aromeja ja lisättyjä tärkkelyksiä kun voisin tarjota vauvalleni vitamiinirikasta oikeaa ravintoakin. Hän kommentoi, että "kaikki eivät jaksa laittaa marjoja jogurttiin".
Seuraavaksi keskustelimme aspartaamista, jota ravitsemusterapeutti suositteli lämpimästi sokerin korvikkeeksi raskausaikana. Älähdin epäuskoisena ja kieltäydyin ehdottomasti ko. aineen käytöstä. Totesin olevan runsaasti tutkimuksia aspartaamin haittavaikutuksista ja muistutin, että aikuisillekin on enimmäismääräsuositus olemassa. Mitä aspartaami siis tekeekään kehittyvälle sikiölle? Hän vakuuttavasti kertoi aspartaamin olleen markkinoilla jo kohta 30 vuotta, eikä sen ole todettu aiheuttaneen yhdellekään sikiölle vaurioita. Jatkoi vielä, että aspartaami hajoaa ruoansulatuskanavassa kahdeksi välttämättömäksi aminohapoksi ja niinpä se on käytännössä vain "hyvä proteiini".
Olimme myös hyvin eri kannoilla rasva-asioissa, sillä en suostu Beceliä leivälleni levittämään - saatika että tukkisin ja suolaisin elimistöni yhdeksällä ruisleipäpalalla päivässä, kuten oheistus kuului.
Lähtiessä sain vielä nipun eri elintarvikeyritysten mainoksia. Oli Vaasan leipämainos heidän kuitupitoisista valmisteistaan ja Valion mainoksia maitotuotteiden erinomaisuudesta. Saatavilla ei ollut vertailua eri valmistajien leivistä, saatika että luomuleipiä olisi mainittu missään.
Olin totaalisen pöyristynyt tapaamisen jälkeen ja mielestäni ihan aiheesta. Ymmärrän kyllä, että suuren sairaalan palveluksessa hommaan varmasti vähän "leipiintyy", mutta pitäisi nyt vähän huomioida kohderyhmä ja päivittää osaamistaan.
Ravitsemusterapeutella on ihan varmasti paikkansa meidän yhteiskunnassamme. Ravintoneuvontaa ei voi antaa liikaa lihovalle kansalle. ;)
Jos kaikki ravitsemusterapeutit lukisivat Gary Taubesin kirjan "Good calories, bad calories", ja sitten vielä osaisivat perustella miksi he antavat sellaisia ohjeita, kun antavat, niin arvostaisin heidän ohjeitaan enemmän.
VastaaPoistaMinua muuten kiinnostaa tuo aspartaami: sitä estoitta suositellaan mutta mitä se aiheuttaa? Itselleni ainakin pöhnäisen olon. Mutta muuta? Vaihdoin steviaan ja olo koheni huomattavasti.
VastaaPoistaRavitsemusterapeutti = pahanolon tuoja ja usein kuten liian moni lääkäri liian sidonnainen. Esim margariini teollisuus tai mitä toi eräskin Ravitsemusterapeutti Partanen kokoajan mainostaa sitä sokerilientä TV:ssä.
VastaaPoistaSuomi tarvitsee hyviä ohjaajia ravinnon suhteen ja, jos heistä yhä useampi on ravinto-ohjaaja niin sitä parempi.
Mielenkiintoisia ovat teidän kokemukset ja kertomukset rav.terapeutilla käynneistä. Ainakin yksi positiivinenkin. Ei kai sitten mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin.
VastaaPoistaPian valmistuvana alan opiskelijana en voi kuitenkaan kuin ihmetellä kuinka monimutkaista ihminen voi ravitsemuksestaan tehdä. Kiinnostus ja panostus toki on jokaiselta suotavaa, mutta ei syöminen mitään rakettitiedettä ole.
Kovin aggressiivisesti ravitsemussuosituksiin suhtautuvien toivoisin pysähtyvän hetkeksi miettimään kuinka monta ihmistä tunnet, jotka syövät monipuolisesti, kohtuullisesti, säännöllsesti, kutakuinkin suositusten mukaan ja ovat elämänsä kunnossa? Minä tunnen monta. Toisaalta kuinka monta tunnet jotka LUULEVAT syövänsä ravitsemussuositusten mukaisesti ja voivat huonosti, lihovat ja sairastuvat mm. lihomisen seurauksena.
Vielä pieni poiminta ravitsemustieteen perusteet opintojaksolta muutaman opiskeluvuoden takaa:
Miljoona vuotta sitten metsästys- ja keräilytalouden aikaan ihminen sai energiansa:
rasva 21 E%
proteiini 34 E%
hiilarit 45 E%
lisäksi kuitua 46g/vrk ja suolaa 1,7 g/vrk
Liekö totuus vai ei, kukapa tietää kun kertojia ei ole.
Kaisan ilmoittamat lukemat poikkeavat kyllä aika kovasti Cordainin tutkimusten arvioista.
VastaaPoistaPlant-animal subsistence ratios and macronutrient energy estimations in worldwide hunter-gatherer diets
http://www.ajcn.org/content/71/3/682.full
"For worldwide hunter-gatherers, the most plausible (values not exceeding the mean MRUS) percentages of total energy from the macronutrients would be 19–35% for protein, 22–40% for carbohydrate, and 28–58% for fat"
– Rasvaton piimä tai maito on hyvä palautusjuoma
VastaaPoista-hyvää rasvaa pitää syödä.leivän päälle kannattaa laittaa 60–70-prosenttista rasiamargariinia. Öljypohjaisia salaatinkastikkeitakaan ei tarvitse säikähtää
-Parhaita rasvoja ovat kalan rasva ja rypsiöljy.
-Virallisten ravitsemussuositusten mukaan jokaisen tulisi syödä päivittäin runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Myös peruna ja täysviljavalmisteet ja vähärasvaiset maitovalmisteet kuuluvat päivittäiseen terveelliseen ruokavalioon.
- Kalaa tulisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa ja suosia vähärasvaisia ja -suolaisia lihavaihtoehtoja.
Ravitsemussuositukset eivät ole juurikaan muuttuneet vuosien varrella. Vanha tuttu lautasmalli on hyvä lähtökohta päivittäisen ruokavalion rakentamiseen.
Lautasmallia voivat noudattaa niin sohvaperunat kuin himoliikkujatkin.
Tässä paikallisen ravitsemusterapeutin teesit paikallislehdessä.
I have to bookmark this page in order for future reference,Thank you for taking the time and effort in researching and providing these blogs that are accepting guest posts...
VastaaPoistaNice Your article contains some worthy information Keep sharing more information
VastaaPoistaIndia Domain registration