maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Ylipaino lisääntyy terveellisimmistä ruokatottumuksista huolimatta


*
Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK) -tutkimuksessa on seurattu 15–64-vuotiaiden suomalaisten elintapoja vuodesta 1978 alkaen postikyselyn avulla. Vuonna 2008 kysymyksiin vastasi 3 216 suomalaista.

Tässä tuoreita tietoja siitä miten suomalaisten terveys on kehittynyt.

Ensin mukavat uutiset: työikäisten tupakointi on vähentynyt ja terveelliset ruokatottumukset yleistyneet

Sitten vähemmän mukavat uutiset: ylipaino lisääntyy edelleen, alkoholia juodaan liikaa, elintavoissa suuria alueellisia eroja

Nämä tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportista Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2008.

Vuonna 2008 tupakoi päivittäin 15–64-vuotiaista miehistä 24 prosenttia ja naisista 18 prosenttia. Alkoholinkulutus on pysynyt korkealla tasolla ja raittiiden osuus on vähentynyt: 12 prosenttia vastanneista kertoi, ettei käytä lainkaan alkoholia.

Vastaajista 49 prosenttia kertoi valitsevansa tavallisesti maitolaaduista rasvattoman tai ykkösmaidon. Voita leipärasvana taas käytti ainoastaan kolme prosenttia, ja 69 prosenttia kertoi käyttävänsä enimmäkseen kevytlevitettä tai margariinia leivällä. Kasviöljyä ruoan valmistuksessa käytti 52 prosenttia ja voita ruoanvalmistusrasvana 10 prosenttia. Kasvisten käyttö on lisääntynyt. 42 prosenttia kertoi syövänsä tuoreita kasviksia päivittäin. Vastaajista 61 prosenttia kertoi käyttäneensä Sydänmerkki-tuotteita edellisen vuoden aikana.

Miehistä 49 prosenttia ja naisista 55 prosenttia ilmoitti harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään 3 kertaa viikossa. Naisten työmatkaliikunta oli yleisempää kuin miesten; naisista 40 prosenttia ja miehistä 31 prosenttia liikkui työmatkoillaan (kävellen tai pyörällä) vähintään 15 minuuttia päivässä.

Vuonna 2008 miehistä 56 prosenttia ja naisista 44 prosenttia oli ylipainoisia (painoindeksi on BMI ≥ 25). Lihavia (BMI ≥ 30) oli miehistä 15 prosenttia ja naisista 16 prosenttia. Tulokset perustuvat 15–64-vuotiaiden vastanneiden itse ilmoittamaan pituuteen ja painoon.

Edellisen vuoden aikana 30 prosenttia vastaajista oli vähentänyt rasvan määrää, 22 prosenttia muuttanut rasvan laatua terveellisemmäksi, 35 prosenttia lisännyt kasvisten käyttöä ja 30 prosenttia lisännyt liikuntaa. Vastaajista 30 prosenttia oli yrittänyt vakavasti laihduttaa edeltävän vuoden aikana. Tupakoinnin lopettamishalukkuus ja lopettamisyritykset olivat edelleen yleisiä. Noin 60 prosenttia päivittäin tupakoivista haluaisi lopettaa tupakoinnin ja 39 prosenttia oli tehnyt vakavan tupakoinnin lopettamisyrityksen edellisen vuoden aikana.

Ruokatottumukset ovat parantuneet kaikilla alueilla ja alue-erot ovat kaventuneet. Uudellamaalla syödään kuitenkin edelleen terveellisemmin kuin muualla Suomessa, mutta alkoholinkulutus on suurempaa kuin muualla Suomessa. Ylipaino taas on edelleen yleisempää muualla Suomessa kuin Uudellamaalla. Pitkällä aikavälillä miesten päivittäistupakointi on vähentynyt kaikilla alueilla, paitsi Kaakkois-Suomessa, jossa miesten tupakointi lisääntyi viimeisellä tutkimusjaksolla (2005–2008). Uudellamaalla naisten tupakointi on pysynyt jokseenkin samana koko tutkimusjakson ajan. Tupakointi on kuitenkin lisääntynyt pitkällä aikavälillä muilla alueilla, joten naisten tupakoinnin alue-erot ovat pienentyneet.

Lähde: Helakorpi S., Paavola M., Prättälä R., Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2008. Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring 2008. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 2/2009.

Lisätietoja:
Pääjohtaja Pekka Puska, puh. 020 610 6001
Osastonjohtaja Antti Uutela, puh. 020 610 8619
Erikoistutkija Satu Helakorpi, puh. 020 610 8616

Kommentteja?

6 kommenttia:

  1. THL (edesmennyt ja kuopattu KTL) on hakannut päätä seinään jo niin pitkään vähärasvaisella linjallaan. Jos luulevat ylipaino-ongelmien menevän pois vielä enemmän rasvaa vähentämällä, silloin täytyy jo kutsua arvon professoreita, tutkijoita ja pääjohtajaa varsinaisiksi paukapäiksi. Anteeksi.

    Nyt kun sinulla Krisu on keskusteluyhteys maan korkeimpaan terveysjohtoon, voisit ottaa puheeksi, että proteiinia ja rasvaa pitää syödä laihduttaessa. En minäkään kaikkea tiedä, mutta itse olen pysynyt pitkän aikuisikäni hoikkana näillä yksinkertaisilla ohjeilla:
    - liikun joka päivä 1 tunnin
    - en syö einesruokia lainkaan
    - hiilihydraatit ovat noin 30 %
    - proteiinit noin 20 %
    - rasva on noin 48 %
    - alkoholi (punaviini) on noin 2 %

    Ihmettelen miten ihmiset pääsevät noin suuriin hiilihyrdaatti kulutuksiin. Jos aikoo syödä 50-65 % hiilihydraattia se merkitsee useita kertoja päivässä perunaa ja leipää ja makeisia ja jäätelöä ja makeita juomia. Muuten ei voi tulla noin korkeaksi hiilihydraatit. Kerro tämä Pekka Puskalle kun tapaat hänet seuraavan kerran!

    Mökkihöperö

    VastaaPoista
  2. Kiva kommentti Mökkihöperö! Sinulla on erinomaiset ohjeet. Vien terveisesi perille.

    VastaaPoista
  3. Ylipaino lisääntyy "terveellisistä" ruokatottumuksista johtuen.

    Ottakaa nyt hyvät ihmiset se silmä käteen. Rasvojen käyttö on vähentynyt kolmekymmentä vuotta. Kasvisten määrä ruokavaliossa on lisääntynyt eritoten miehillä, jotka ovat lihoneet eniten ! kts. linkki jonka Christer laittoi tarinan loppuun.

    Tule Pekka nyt sieltä Puskastasi ennenkuin koko kansa on tapettu. Katselin eilen taas Serenassa lihavia lapsia. Vanhemmat ihmettelevät miksi he lihovat vaikka eivät saa lainkaan rasvaa !

    Lihominen johtuu siitä, että ravinnosta on imuroitu rasvat, joka puolestaan on nostanut hiilareiden määrää ja tämä aiheuttaa lukuisille ihmisille loputtoman näläntunteen noidankehän.

    Eniten tästä ovat kärsineet lapset.

    Kokeilkaapa tätä vauvasta vaariin:

    suosi:

    lanttu, nauris, kaali, porkkana, palsternakka, punajuuri.

    vältä:

    peruna, riisi, pasta, leipä, maissi, hiilaripitoiset juomat.

    Kalaa, kananmunaa, lihaa, rasvaa monipuolisesti maun mukaan, siten että nälkä lähtee.

    Vointi paranee ja ylipaino korjautuu.

    Niin ja se liikunnankin määrä oli kasvanut

    VastaaPoista
  4. Oikeassa on Sami Uusitalo. Me olemme väärällä tavalla keventäneet ruokavalion. Rasvat on minimoitu ja hiilihydraatit maksimoitu. Syömme aivan liikaa puhtaita sokereita, perunaa, viljatuotteita, riisiä, maissia eri muodoissa ja yleensäkin liiaksi tärkkelystä. Liian vähän syömme hyvälaatuista proteiinia ja laadukkaita rasvoja. Syynä tähän epäsuotuisaan kehitykseen on valmisruokateollisuudella ja pikaruokia suosivassa elämänrytmissämme. Hellojen ääressä pitäisi viihtyä. kuten Krisu on täällä moneen kertaan sanonut! Pääjohtaja Puskan pitäisi tajuta, että ravintosuositusten sanoma vie pieleen. Ihmiset laihtuvat takuulla jos luopuvat kevyttuotteista ja tärkkelyksestä, mutta lisäävät rasvaa ja proteeinia. Ja liikunta on tärkeää!

    VastaaPoista
  5. Sami Uusitalo ja Anonyymi ovat kirjoittaneet hyvin tästä ylipaino-ongelmastamme.

    VastaaPoista
  6. "vältä:

    peruna, riisi, pasta, leipä, maissi, hiilaripitoiset juomat."

    Pitääkö ruisleipääkin välttää? :(

    Ja onko liikaa jos pottuja syö pari-kolme kertaa viikossa pari kappaletta aterian lisukkeena? Jotenkin vierastan sellaista äärimmäisyyksiin vedettyä linjaa, jossa tietyille ruoka-aineille sanotaan aivan ehdoton ei.

    VastaaPoista