perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Diabetesliitolla uudistumisen tarve

*
Professori Jorma Huttunen
ihmettelee uusimmassa Diabetes -lehdessä (6-7, 2009) miten on mahdollista, että diabeetikoiden lukumäärä lisääntyy koko ajan, mutta Diabetesliiton jäsenmäärä ei ole kasvanut muutaman viime vuoden aikana lainkaan.

Tämä on minustakin huolestuttavaa ja oire siitä, että Diabetesliiton toimintaan ollaan tyytymättömiä. Minäkin olen saanut yhteydenottoja missä ilmoitetaan, että mitta on tullut täyteen! Diabetesliiton harjoittaman propagandan takia on katsottu parhaimmaksi erota Diabetesliitosta. Todella huolestuttavaa jos tämä on kovinkin yleinen ilmiö. Uusien jäsenten liittyminen ei riitä tukahduttamaan liitosta eroavien tulvaa. Jäsenetujen valvonta täytyy olla oman liiton tärkein tehtävä ja siksi toivon, että Diabetesliiton jäsenmäärä lähtee uuteen kasvuun. Ihan helposti tämä ei välttämättä toteudu. Se voi vaatia terveys- ja ravitsemussanoman täsmentämistä ja suoranaisen valehtelun lopettamista.

Voin hyvin ymmärtää sellaista ihmistä, joka kokee suurta katkeruutta lukiessaan Diabetesliiton jäsenlehdestä tällaista potaskaa: "Hiilihydraattien rajoittaminen auttaa usein hoikistumaan... Samalla tärkeiden ravintoaineiden saanti kuitenkin vaarantuu."

Ravintoaineiden saanti ei todellakaan vaarannu jos syö hiilihydraatteja rajoittavasti (hiilihydraattitietoisesti, vähähiilihydraattisesti). Päinvastoin, monet tärkkelystä sisältävät ruoka-aineet köyhdyttävät hyvänkin ruokavalion, jos niiden määrä jää kovin suureksi. Tutkimukset, elintarvikkeiden koostumustietopankit ja tässä blogissa järjestetyt kilpailut osoittavat, että suojaravintoaineiden saanti on monin verroin parempaa hiilihydraattitietoisessa ruokavaliossa verrattuna perinteiseen lautasmalliin.

Valheella on lyhyet jäljet. Toivoisi jo vihdoinkin, että Diabetes -lehti lopettaisi valehtelun. Professori Antti Aro ja tutkija Minna Similä, oletteko todellakin sitä mieltä, että tärkeiden ravintoaineiden saanti vaarantuu jos jättää lautaselta pois perunan, pastan ja riisin? Vai onko toimittaja Mari Vehmanen ymmärtänyt asiantuntijakommenttinne väärin?

Lähde: Diabetes -lehti 61 (6-7): 6-8, 2009

Tutustukaa myös siellä Diabetesliitossa näihin kirjoituksiini hiilihydraattitietoisen ruokavalion eduista:


12 kommenttia:

  1. "Hiilihydraattien rajoittaminen auttaa usein hoikistumaan... Samalla tärkeiden ravintoaineiden saanti kuitenkin vaarantuu."

    Onko Aro tai joku muu sanonut tämän äskettäin diabetes lehdessä ?

    Eikö alan ammattilaiset ole velvoitettuja antamaan rehellistä tietoa. Tuo väite jos mikä on väärin. Se voidaan aivan yksikäsitteisesti todistaa.

    Tuntisiko joku alan lainsäädäntöä? Siis liittyen journalistiikkaan tai asiantuntijoiden lausuntoihin. Jos asiantuntija tietoisesti johtaa ihmisiä harhaan, niin eikö kyse voisi olla jopa rikoksesta ? Näin siis juridisessa mielessä.

    Diabetesliiton ohjeet johtavat monet ennenaikaiseen kuolemaan. Se tietty on rikos, mutta todistaminen on vaikeampaa.

    VastaaPoista
  2. Pahempaa on vielä tulossa. Kuka katsoi 15.7. illalla TV1:n Ulkolijan Monsanto-outoa agrobisnestä.

    VastaaPoista
  3. Monsanto katsottiin ja kauhuskenaariona on nykylinjauksessa (myös D-liitossa), että sitten kun puhutaan totta, ei enää uskota, koska valhetta on tullut niin paljon. Uskoisin aika pienen osan kansasta tietävän mistä suojaravintoaineet ihan oikeasti saadaan, eli totuuden puhuminen diabetesliitossa on tärkeää kansanvalistustyötä. Sitä odotellessa kannattaa vaikkapa lukea veteraaniurheilijan erinomaista blogia. Hiilihydraattien rajoittaminen ruokavaliosta johtaa siihen, että suojaravintoaineita saa helposti enemmän. Finelistä (www.fineli.fi) löytyy tarkat tiedot. Leipä, peruna, riisi ja pasta ovat köyhiä ravintoaineita. Ne on syytä jättää mahdollisimman vähiin ja syödä sen sijaan lihaa, juustoja, kaalia, paprikaa, avokadoa, appelsiineja. Niissä löytyy suojaravintoaineita. Kiitos veteraaniurheilija!

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvin kirjoitettu T2DM_1988. Olen ollut vuosikausia D-liiton aktiivijäsen, mutta jos se alkaa mennä siihen, ettei puhuta ja kirjoiteta totta - niin harkitsen minäkin eroa. Pidän tosi törkeänä lauseena tuota jonka Krisu esitti tässä kirjoituksessa. Noin lehdessä todellakin lukee. Se on lehden pääjuttu! Toivoin jo, että raporttia tulisi vihdoinkin Suomen Akatemian hiilarikeskustelusta! D-liiton lehdessä on usein potaskaa. Tuo väite hiilihydraattien ravinnepitoisuudesta on tietysti mieletön varsinkin jos hiilareilla tarkoitetaan tärkkelyspitoisia kasviksia. Useimmat tyypin 2 diabeetikot toimivat nykyään eri tavalla kuin D-liitossa neuvotaan. Eli syödään varmuuden vuoksi vähemmän hiilareita. Itsekin saan parhaimman hoitotason 30 % hiilareilla ja 50 % rasvoilla, loput proteiinia. Aivan älytöntä olisi vetää yli 50 % hiilareita. Prof. Uusitupa neuvoo syömään noin 60 % hyvälaatuisia hiilareita. Neuvo joka hipoo jo järjettömyyden rajoja. Kuka saisi tuon professorin hiljaiseksi? Krisu? D-liitto ei tarvitse tuollaisia sokeriteollisuuden markkinamiehiä. D-liitto tarvitsee avointa ja rehellistä tietoa vakavasta sairaudesta ja miten sitä hoidetaan tehokkaimmin. Tehokkaimmat keinot ovat usein lääkkeettömiä - siinäkö syy miksi tuputetaan hiilihydraatteja diabeetikoille? Että saataisiin diabeetikoista mahdollisimman sairaita ja lääkekorvauksien piiriin? Vähän siltä vaikuttaa!


    Kohtauspaikalla (D-liiton keskustelukanavalla) nousi pieni tappelu kun ensin luvattiin D-liiton toimesta kommentoida Bernsteinin diabeteskirjaa ja sitten ei kuulunutkaan asiasta mitään moneen kuukauteen. Lopulta otettiin koko keskusteluketju pois! Taisi olla Konrad joka kyseli kirjan perään. On meillä melkoinen sensuurikoneisto D-liiton keskustelupalstalla ja keneltä se olisi pois jos arvostettua Bernsteinin kirjaa arvioitaisiin D-liiton toimesta. Heikkilän kirjasta on ollut keskustelua, mutta sen kirjan arvo on aika kyseenalainen. Luin kirjan, mutta kauhistuin sen kieliasua. Ei noin voi kirjoittaa vakavasta sairaudesta. Lääkäriystäväni nauroivat itsensä lähes kuoliaiksi kun lukivat tuon kohdan missä aseista pitää poistaa varmistimet jos eräs tietty johtaja liikkuu lähitienoilla. Huumorikirjat ja tietoteokset ovat erikseen. Lääkäri piti Heikkilän kirjaa kauhistuttavana.

    VastaaPoista
  5. Kommenteissa (varsinkin tätä edeltävässä) on aika tyly äänensävy. Jos joku kommenteista on loukkaava, pyydän ilmoittamaan siitä minulle. En ota kantaa Diabetesliiton keskustelukanavalla esitettyihin arvioihin. Kovin valitettavana pidän sitä, että diabetesta hoidetaan Suomessa niin yksipuolisesti. Professori Uusituvan lausunnot ovat minulle tuttuja. Pidän niitä aika käsittämättöminä. On erittäin kyseenalaista puolustaa käytäntöä, jossa 60 energiaprosentin verran suositellaan hiilihydraatteja diabeetikolle. Siinä on terveellekin ihmiselle melkoinen urakka, saatikka sitten sairaalle. Täytyy vaihtaa tuosta muutama sana Matin kanssa kun seuraavan kerran tavataan.

    "Useimmat tyypin 2 diabeetikot toimivat nykyään eri tavalla kuin D-liitossa neuvotaan."
    Tuo väite kuulostaa aika pahalta. Voiko olla totta?

    VastaaPoista
  6. Miten on " anonyymi". Lääkärit pitivät kirjaa kauhistuttavana? Nyt sitten vähintäänkin kolme seikkaa mitä lääkärit kauhistelivat?

    VastaaPoista
  7. Parahin Heikki Rassi, pyytäisin ystävällisesti, ettet ahdistele kommentoijia vaatimuksillasi perustella sanottavansa (mikäli eivät halua?). Olen joutunut poistamaan ahdistavimpia kommenttejasi ennenkin, koska olen pitänyt niitä siinä määrin loukkaavina, että eivät edistä asioiden käsittelyä myönteiseen suuntaan. Mikä sinua vaivaa tässä keskustelussa Heikkilän diabeteskirjasta? Ei välttämättä tarvitse vastata.

    VastaaPoista
  8. ""Useimmat tyypin 2 diabeetikot toimivat nykyään eri tavalla kuin D-liitossa neuvotaan."
    Tuo väite kuulostaa aika pahalta. Voiko olla totta?"

    Voi olla ja aika moni D1 syö vhh tyylillä. Niin teen minäkin.

    Syy D-liiton suosittamiin runsaisiin hiilareihin löytyy lääkkeen menekistä ja sitä myötä D-liiton tuloista.

    http://www.diabetes.fi/tiedoston_katsominen.php?dok_id=1738

    D-liittohan on YKSITYINEN yhdistys ei mikään valtion pulju ja tätä ei moni tiedä.

    VastaaPoista
  9. Diabetes-liitton kukkujulkaisuja kannattaa lukea lähinnä silloin, kun verenpaine on liian alhaalla :-)

    AM

    VastaaPoista
  10. veteraaniurheilija sanoi...
    Parahin Heikki Rassi, pyytäisin ystävällisesti, ettet ahdistele kommentoijia vaatimuksillasi perustella sanottavansa (mikäli eivät halua?). Olen joutunut poistamaan ahdistavimpia kommenttejasi ennenkin, koska olen pitänyt niitä siinä määrin loukkaavina, että eivät edistä asioiden käsittelyä myönteiseen suuntaan. Mikä sinua vaivaa tässä keskustelussa Heikkilän diabeteskirjasta? Ei välttämättä tarvitse vastata.

    Parahin Christer! Aika erikoisesti saan kunniamaininnan " ahdstelija". Blogissasi on välillä mitä sattuu kirjoitusta. Nämä anonuumin lääkärituttavat tulkoon esiin hassutuksineen. Heikkilän kirja on keittokirjana Rankassa palkittu! nähtäväksi jää saako hän muuta mainintaa kirjastaan? Tämä sivusto on mitä erinomaisin väline titojen vaihdolle. Jos Sinä teet minusta Häirikön kirjotusteni perustella ota huomioon, että tämä bloki ei ole vielä päässyyt ravitsemusasioissa ns. räksytystä pidemmälle. Pitää tapahtua jonkimoinen suuri urotyö, että tosi kerettiläiset Suomen kansanterveystyössä saadaan nurin.

    VastaaPoista
  11. "tämä bloki ei ole vielä päässyyt ravitsemusasioissa ns. räksytystä pidemmälle."

    En ole samaa mieltä. Esim. ensimmäinen Suomessa järjestetty vhh vs. virallinen linja keskustelu järjestettiin Christerin toimesta jonka analysointiin ja tiedottamiseen tämä bloki oli oiva väline.

    VastaaPoista
  12. No, mutta eihän Heikkilän kirjassa mitään vikaa ole. Se vika löytyy näiden nauravien lääkäreiden päästä. Liekö liiat hiilarit vaurioittaneet aivooluja...

    VastaaPoista