torstaina, elokuuta 20, 2009

Juustoa syödään entistä enemmän

**
Suomalaiset ovat löytäneet uudestaan juuston!
Me söimme juustoa viime vuonna lähes kilon enemmän kuin edellisvuonna. Juustoa nautittiin 18,4 kiloa henkeä kohti vuodessa, ilmenee Ravintotase 2007 ja 2008:n ennakkotiedoista.

Vuonna 2007 juustonkulutus notkahti 17,5 kiloon, kun se vuonna 2006 oli 18 kiloa. Juuston kulutus kääntyi kasvuun 1970-luvun vaihteessa, ja on silloisesta vajaasta viidestä kilosta kasvanut nykyisiin määriin.

Maailman mittakaavassa Suomen kulutus ei häikäise. Euroopasta löytyy useita yli 20 kilon juustomaita ja kärkeä vetää fetasalaatistaan kuuluisa Kreikka 30 kilolla.

Juuston kulutuslukuihin sisältyvät kaikki maidosta saostamalla tehdyt tuotteet. Kypsytettyjen juustojen lisäksi ryhmään kuuluvat tuorejuustot, kuten raejuusto, feta, mozzarella ja rahka.

Juusto on tiivis ravintoainepakkaus, sillä kiloon juustoa kuluu noin 9 - 13 litraa maitoa. Ravitsemusasiantuntija Katariina Lallukka Maito ja Terveys ry:stä kertoo, että vähärasvaisen juuston valmistukseen maitoa kuluu 1 - 2 litraa tavallista enemmän, kun rasva korvataan maidon proteiinilla.

- Niinpä juustossa tiivistyy monia maidon ravintoaineita. Esimerkiksi kalsiumia 25 grammaa eli 2 - 3 viipaletta juustoa sisältää saman verran kuin yksi lasillinen maitoa, Lallukka laskee.

Maidossa on runsaasti myös B-vitamiineja, ja kypsytetyissä juustoissa vielä enemmän suhteessa määrään. Lallukan mukaan juustovoileipä maitolasillisen kanssa aamuin illoin kattaa B12-vitamiinin riittävän saannin.

Ravintotase 2007 ja 2008 -julkaisun kokoaa maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike.

Lähde: Ruokatiedon uutiskirje terveystoimittajille, 20.8.2009

Muita omia kirjoituksiani juustosta:

1 kommentti:

  1. No jusupliuta, näkyyks toi mun juustonkulutuksen nousu jo valtakunnallisella tasollakin? =)

    VastaaPoista