*
Terveisiä kakkosleiristä!Olen nyt sitten kertaalleen lukenut läpi Gary Taubesin paljon kohutun kirjan ”
Good calories, Bad calories”, joka ilmestyi syksyllä 2007. Kirja ei ole mikään kevyt lukuelämys ja minulla on tarvetta lukea kirjaa vielä tarkemmin lähikuukausina. Kirjaa voin kuitenkin lämpimästi suositella erityisesti lääkäreille, Kansanterveyslaitoksen tutkijoille ja muille terveysasioistamme päättäville tahoille.
Moni lääkäri on keskeisessä asemassa kun päätöksiä tehdään siitä mitä pitäisi tehdä korkeille kolesteroliarvoille. Kirja tuo runsaasti pohdittavaa lääkärikunnalle. Vakuuttavalla tavalla Gary Taubes käy läpi historialliset, tieteelliset läpimurrot rasvatutkimuksissa, jotka (ilmeisen virheellisesti!) tulkittiin lääketeollisuutta suosivaan suuntaan.
Mielenkiintoista oli havaita miten vähän kohonneet kolesteroliarvot lopultakin kertovat potilaan riskistä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin (SVT). Silläkin uhalla, että moni ei halua ymmärtää laisinkaan mistä on kyse, kerron nyt mahdollisimman selkeästi mihin perustuu Gary Taubesin ajatus siitä, että ravinnon rasvat eivät voi olla syypäänä sydän- ja verisuonitauteihin.
Rasvaa suurempana riskitekijänä Gary Taubes pitää rankkaa hiilihydraattialtistusta. Mairittelevalla tavalla Suomen maailmanmaineeseen nostanut onnistunut Pohjois-Karjala –projekti oli osana sitä maailmanlaajuista ideologista, tieteellistä jatkumoa, joka pyrki osoittamaan seuraavaa:
- kun me syömme rasvaa (myöhemmin tämä täsmentyi tarkoittamaan nimenomaan kovia eläinperäisiä rasvoja, tyydyttyneitä rasvoja) kolesteroli nousee
- korkea kolesteroli johtaa sydänsairauksiin
Gary Taubes näyttää kuitenkin usein eri esimerkein miten epävakaalla tieteellisellä pohjalla tämä olettamus lepää! Valitettavan vähän julkisuutta saaneissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että ravintorasvoja vähentämällä ei saavuteta SVT:ssä mitään etua. Gary Taubes kyseenalaistaa kolesterolin riskitekijänä SVT:ssä.
Kolesteroli on ihmiselle täysin välttämätön ainesosa ja suurimmalla osalla niistä potilaista, jotka saavat sydänkohtauksen, ei ole erityisen korkeita kolesteroliarvoja. Kun seuraa sitä Taubesin kuvaamaa poliittista peliä erityisesti Yhdysvalloissa, voi vain hämmästellä miten hyvin tieto kolesterolin ”vaaroista” on levinnyt kansan keskuuteen. En täysin usko kaikkiin niihin todistusketjuihin mitä Taubes kirjassaan luettelee, mutta voin vahvistaa, että tieteen tekijöitä taatusti on kiinnostanut jaossa ollut raha ja maine, mikäli pystytään osoittamaan, että jokin tietty lääkeaine (statiinit) voidaan yhdistää vakavaan ja yleiseen sairauteen. Gary Taubes on sitä mieltä, että lääketeollisuus on vetänyt tiedemiehiä perässään hakiessaan käyttäjäkuntaa kalliille lääkkeilleen. Huikeita väitteitä, jotka taatusti herättävät monenlaisia tunteita.
Viisikymmentä vuotta on nyt etsitty viisasten kiveä kolesterolin aineenvaihdunnasta ja veren rasvoista. Ainoastaan poikkeustapauksissa (perinnöllisesti korkeat kolesteroliarvot) löytyy yhteys kolesterolin ja SVT:n välillä. Gary Taubes pyytää sen sijaan, että riskikartoituksia varten katsottaisiin veren rasvaprofiilia monipuolisemmin. Sillä tosin on se ikävä seuraus, että helpon kolesterolimittauksen sijaan, joudutaan turvautumaan aikaa vieviin ja hankaliin mittauksiin, joissa pahimmassa tapauksessa suurimmaksi haitaksi osoittautuukin hiilihydraatti – ei niinkään rasva.
Lääketeollisuudelle ja lääkäreille olisi kätevämpää jos voitaisiin turvautua tuttuihin ja helppoihin kokonaiskolesterolin mittauksiin. Onhan se paljon helpompaa motivoida potilasta seuraamaan kolesterolia kuin useiden hankalien lyhennysten (esim. LDL, HDL, VLDL, APO-E jne.) sanomaa tulkita ymmärrettävällä tavalla potilaalle. Gary Taubesin mukaan tämä on kuitenkin täysin välttämätöntä mikäli haluamme ohjata potilaan terveyttä oikeaan suuntaan.
Kun seuraavan kerran tapaat lääkärisi tai sairaanhoitajasi, ota silloin mukaan tämä tieteelliseen tutkimukseen perustuva yksinkertaistettu selvitys kolesterolin aineenvaihdunnasta.
Rasva ei ole vesiliukoista (ei edes veriliukoista!), joten sen kuljettamiseen veressä tarvitaan erityisiä kuljetusproteiineja – lipoproteiineja. Kolesterolin tarkemmassa mittauksessa saamme tietoa juuri näistä lipoproteiineista. LDL kuljettaa kolesterolia maksasta eri puolille kehoa, HDL tuo takaisin maksaan ylimääräisen kolesterolin ja VLDL on se lipoproteiini, joka mittaa niitä tärkeitä veren triglyseridejä. Kun valistunut lääkäri puhuu ”pahasta kolesterolista” hän tarkoittaa sekä VLDL:ää että LDL:ää. Aiemmin annettiin van LDL:lle tämä ”pahan pojan” rooli.
Kun syöt rasvaa sisältävän ruoka-annoksen, rasva kulkeutuu suolistosta maksaan isoina VLDL-pakkauksina. Tästä isosta VLDL-pakkauksesta päästetään verivirtaan kuljetettavaksi pieniä rasvapakkauksia. Maksassa oleva VLDL-pakkaus pienenee näin koko ajan kunnes se saavuttaa tietyn suuruuden ja sitä voidaan sanoa LDL-kolesteroliksi. LDL-pakkaus jatkaa pienenemistään ja saavuttaa lopulta pienimmän ja tiheimmän mahdollisimman partikkelikoon. Uusimmissa tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että juuri tämä kaikkein pieni LDL-partikkelikoko on kaikkein vaarallisin SVT:ssä. Pienikokoinen LDL-kolesteroli on altis hapettumaan ja tarttumaan verisuonten seinämiin matkallaan eri puolille elimistöä.
Istuudu nyt tukevasti! Tiede osoittaa, että nopeiden hiilihydraattien runsas nauttiminen nostaa juuri tätä kaikkein vaarallisinta, pientä LDL-partikkelikokoa kaikkein eniten.
HDL-kolesterolille on varattu ”hyvän pojan” rooli. Päinvastoin kuin LDL-kolesteroli, HDL kuljettaa kolesterolia eri puolilta elimistöä maksaan. Korkea HDL-kolesteroli on tutkimuksissa yhdistetty sydänterveyteen. Arvellaan HDL-kolesterolin voivan siirtää verisuoniin kasaantunutta kolesterolia. Gary Taubesin selvitysten mukaan paras tapa kohottaa HDL-kolesterolia on syödä rasvaa luontaisista lähteistä kuten esimerkiksi eläinrasvaa.
Suurilla määrillä hiilihydraattia on taipumusta alentaa HDL-kolesterolia. Miten on mahdollista, että virallisterveellinen selitys on niin erilainen? Suomessakin kehitetyn konsensuksen mukaan korostetaan nimenomaan rasvojen turmiollista roolia SVT:ssä. Vaikea on löytää myönnytyksiä siihen suuntaan, että hiilihydraatit vaikuttaisivat sillä tavalla, että veren rasvaprofiili menee huonompaan suuntaan?
Saska Tuomajukka osoitti tämän väitöskirjatyössään, mutta kovin vähän siitäkään työstä on otettu opiksi. Olisikohan yhtenä syynä tähän outoon tapaan se, että ummistetaan silmät ristiriitaiselle tutkimusnäytölle ja etsitään tieteellisestä kirjallisuudesta vain alkuperäistä rasvateoriaa tukevaa näyttöä? Perinteinen tapa pyörittää rasvakeskustelua LDL-kolesterolin ympärillä nähdään tärkeäksi, nostavathan tyydyttyneet rasvahapot jonkin verran juuri tätä kolesterolia. Kun vielä löytyi sopivia lääkkeitä (statiinit), jotka alensivat tehokkaasti LDL-kolesterolia, voimme ehkä ymmärtää miksi tätä LDL-vetoista kolesterolikeskustelua pidetään hengissä. Gary Taubes antaa useita esimerkkejä näistä kytkennöistä. Lääketeollisuus pitää kynsin hampain kiinni statiinistaan, joka lienee kautta aikojen kannattavin yksittäinen lääkeaine. Lääketeollisuus ei tietenkään halua menettää tätä tulolähdettään ja lääkärit eivät halua, että heidän uskottavuuttaan nakerretaan.
Ajattelutavan muutos on Gary Taubesin mukaan välttämätön, mutta tulee näistä taloudellisista kytkennöistä johtuen, sujumaan äärettömään hitaaseen tahtiin. Uusimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että LDL-kolesteroli on huomattavasti monimutkaisempi juttu kuin on annettu ymmärtää. LDL-kolesterolin partikkelikoko on tässä erityisen tärkeässä roolissa. Mitä suurempi LDL-partikkelikoko (ja mitä korkeampi kolesteroliarvo!), sitä parempi! Kauheaa! Voiko asia todellakin olla näin, että se haitta mitä meidän pitäisi jahdata, onkin tuo kaikkein pienin LDL-partikkelikoko? Se joka herkimmin hapettuu ja tarttuu verisuonen seinämiin. Sitä ei juurikaan nykyisissä kolesterolimittauksissa saada selville, sillä kyseessä on pelkän kolesterolimäärän mittaus. Nuo pienet ja ilmeisesti vaarallisemmat LDL-partikkelit eivät näy tavanomaisessa LDL-lukemassa, sillä ne ovat niin pieniä, että vaativat erilaisen mittaustavan.
Gary Taubesin suurin murheenkryyni on kuitenkin se, että niukasti rasvaa ja paljon sokeria sisältävä mukamas virallisterveellinen ruokavalio, kohottaa juuri näitä pieniä, haitallisia LDL-partikkeleita ja laskee suurten, vähemmän haitallisten LDL-partikkeleiden osuutta. Näin saadaan alentunut kolesterolilukema, joka tyydyttää potilasta, lääkäriä ja elintarviketeollisuutta. Mikäli ravintosuositukset eivät riitä, voidaan hakea lisäapua statiineista ja lääketeollisuus kiittää. Tyydyttynyt, kova, eläinperäinen rasva kohottaa Gary Taubesin mukaan kolesterolia, mutta sellaisella terveellisellä tavalla. Kolesterolitutkijat eivät tätä asiaa kiistä. Ongelmana tässä on vain se, että sopivalla tavalla pitäisi saada muutoksia aikaan ravitsemussuosituksissa niin, että suosittaisiin luontaisia eläinperäisiä rasvalähteitä. Pitäisi kieltää ihmisiä syömästä liian vähän rasvaa, sillä se laskee HDL-kolesterolia ja suuremmasta hiilihydraattialtistuksesta johtuen nostaa noita haitallisia pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita. Haitalliset triglyseridit (VLDL) lisääntyvät myös hiilihydraattien vaikutuksesta. Muistattehan yllä lukemastanne, että VLDL-partikkelit koko ajan pienentyvät luovuttaessaan rasvaa elimistön käyttöön? Mitä enemmän pieniä VLDL-partikkeleita syntyy, sitä enemmän on vaaraa siitä, että syntyy liian paljon noita haitallisia, pieniä LDL-kolesterolipartikkeleita. Tätä pienten LDL-partikkeleiden syntyä ruokkii hiilihydraattipitoinen ruokavalio.
Mitä ohjeita Gary Taubes antaa kolesteroliarvojesi tulkintaan? Kokonaiskolesteroli on yksistään lähes arvoton mitta. Kokonaiskolesteroli voi olla 8, mutta kuitenkin potilaan rasva-arvot voivat olla kunnossa (LDL voi olla sitä isokokoista enimmäkseen ja HDL-kolesteroli voi olla korkea, mikä on hyvä asia).
Triglyseridien (VLDL) suhteen on mahdollisimman pieni arvo tärkeä. Yli 1,7 mmol/l on huono juttu ja vakava merkki siitä, että potilas kärsii metabolisesta oireyhtymästä. Hyvä triglyseridiarvo on 0,5 mmol/l.
HDL-kolesterolin pitää olla mahdollisimman korkealla. Alle 1,0 on huono arvo ja voi nakertaa sydänterveyttä. Mitä lähempänä 2,0 mmol/l sitä parempi.
LDL-kolesteroli on ongelmallinen yksistään. Pitää verrata triglyseridiarvoon (VLDL). Mitä korkeampi LDL ja mitä alhaisempi triglyseridi, sitä varmempaa on, että suurin osa LDL-kolesterolista on sitä suurempaa ja terveellisempää LDL-partikkelikokoa. Nyrkkisääntönä voitaneen pitää, että LDL-kolesteroli ei saa ylittää 3 mmol/l.
Kokonaiskolesteroli / HDL on hyvä mittari. Pitää olla alle 6 mmol/l. Se on jopa parempi kuin perinteisesti käytetty suhde LDL / HDL.
Kommentteja saa tulla, mutta välttämättä en pysty kaikkeen itse vastaamaan. Yritän löytää mahdollisille kysymyksillenne asiantuntijoilta vastauksia.