keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Bye bye Byetta

*
Yhdysvaltain lääkelaitos
, FDA, varoittaa diabeteslääkkeestä. Kyseessä on Byetta -niminen lääke, joka on aiheuttanut käyttäjissään haimatulehduksia. Tietoon on tullut kuusi raporttia vakavista tulehduksista, joissa kaksi potilasta on kuollut.

Lääke on käytössä myös Suomessa. Lääkeinfo ilmoittaa seuraavista lääkkeen haittavaikutuksista:

MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET

Kuten kaikki lääkkeet, BYETTA-valmistekin voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Kaikki eivät kuitenkaan niitä saa.

Erittäin yleisiä (useammalla kuin yhdellä potilaalla 10:stä) haittavaikutuksia ovat pahoinvointi (pahoinvointi on yleisintä hoidon aloitusvaiheessa, mutta useimmilla potilailla se vähenee ajan mittaan), oksentelu ja ripuli.

Lievät tai keskivaikeat hypoglykemiat (matala verensokeri) ovat erittäin yleisiä, kun BYETTA-lääkettä käytetään yhdessä sulfonyyliurean kanssa. Sulfonyyliurean annosta voidaan joutua pienentämään BYETTA-hoidon aikana. Matalan verensokerin merkkejä ja oireita voivat olla esim. päänsärky, uneliaisuus, heikotus, huimaus, sekavuus, ärtyneisyys, nälän tunne, sydämen nopealyöntisyys, hikoilu ja hermostuneisuus. Lääkärisi pitäisi kertoa sinulle, miten matalaa verensokeria hoidetaan.

Yleisiä haittavaikutuksia (alle yhdellä 10:stä, mutta enemmän kuin yhdellä 100:sta potilaasta) ovat huimaus, päänsärky, ruokahalun puute, hermostuneisuus, vatsakipu, vatsan turvotus, huono ruoansulatus, lisääntynyt hikoilu, energian ja voiman puute tai närästys sekä pistoskohdan reaktioita (punoitusta).

Lisäksi on ilmoitettu seuraavia haittavaikutuksia: turvotus (angioedeema), yliherkkyys (ihottuma, kutina ja niskan, kasvojen, suun ja kurkun nopea turpoaminen), munuaistoiminnan heikentyminen, kuivuminen, johon on joskus liittynyt munuaistoiminnan heikentyminen, epätavallinen maku suussa, uneliaisuus, ummetus, röyhtäily, ilmavaivat ja muutos INR-arvossa (mittaa veren ohentumista), kun varfariinia käytetään samanaikaisesti. Haimatulehduksia on ilmoitettu (oireena esimerkiksi hellittämätön voimakas kipu vatsan alueella). Muutamia vakavia allergiatapauksia (anafylaksia eli nopeasti kehittyvä yleisoirein ilmenevä yliherkkyys) on ilmoitettu erittäin harvoin.

Ota yhteyttä välittömästi lääkäriin, jos saat seuraavia oireita:
• turvotusta kasvoissa, kielessä tai kurkussa
• nielemisvaikeuksia
• nokkosrokkoa tai hengitysvaikeuksia.

BYETTA saattaa heikentää ruokahaluasi, vähentää syömäsi ruuan määrää ja aiheuttaa painonlaskua.

Jos havaitset sellaisia haittavaikutuksia, joita ei ole tässä selosteessa mainittu, tai kokemasi haittavaikutus on vakava, kerro niistä lääkärillesi tai apteekkiin.


Tämä on vakava takaisku diabeteksen lääkehoidossa ja erityisesti se nakertaa tämän lääkkeen erityisen lupaavia myyntilukemia.

Paras lääke tyypin 2 diabetekseen on laihtuminen.

Lähde: Svenska Dagbladet, 20.8.2008

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Diabetesluento 17.8.2008

**
Olin saanut kutsun
luennoida ja keskustella diabeetikon ruokavaliosta Tampereella sijaitsevassa Diabeteskeskuksessa. Osoittautui, etä kiihkoton ja neutraali lähestymistapani sai kuulijoiden hyväksynnän. Luento oli ruotsinkielinen, mutta on saatavilla tietenkin myös suomenkielellä ja mieluusti LIVEnä.

Jotta et kauheasti pettyisi ja epäilisi esimerkiksi mahdollista fanaattisuuttani, olen pistänyt luentoni jakoon internetissä. Diabetes on niin vakava sairaus, että meidän on käännettävä jok'ikinen kivi saadaksemme paras mahdollinen apu sairastuneille. Minun luentoni voi vaatimattoman pieneltä osaltaan ehkä viedä diabeetikon terveysprojektia eteenpäin. Olen valmis tulemaan Suomen diabetesyhdistyksiin talkoohengellä. Tilatkaa ensi kevääksi innostava diabetesluento!

Tässä luentoni kokonaisuudessaan: Vad skall en diabetiker äta? Föreläsning i Diabetescentret, Tammerfors 17.8.2008

torstaina, elokuuta 14, 2008

Samin kilot karisevat

**
Minulla on monta erittäin kiinnostavaa asiakasta - ystävää
. Yksi näistä on vantaalainen Sami Uusitalo. Hänestä on toimittaja Ulla Saikkonen tehnyt hienon jutun Kotilääkäri -lehteen. Valokuvaaja Susa Junnola otti meistä kivan kuvan. Sami on kuvassa vasemmalla ja minä oikealla. Me syömme savulohisalaattia ja juttelemme ravitsemuksesta. Siksi meillä on niin hauskaa. Ravitsemus on nimittäin tosi hauska asia.

Samilla on tuttu tarina kerrottavana. Hän on yrittänyt pudottaa painoaan monilla eri menetelmillä. Vähärasvaisella ja virallisterveellisellä ruokavaliolla se ei onnistunut. Paino nousi 90 kilosta 117 kiloon. Vähän yli vuosi sitten hän teki täyskäännöksen elämässään. Erään lehtijutun innostamana hän ryhtyi vähentämään hiilihydraattien määrää ravinnossa.

Sami jätti pois perunan, pastan ja riisin sekä rajoitti leivän syöntiä. Poistettavien ruoka-aineiden listalle pääsivät myös tutut myslit, murot, vehnäjauhot, sokeri ja mehut. Näin ruokavalio keveni 1500 kilokalorin verran. Tilalle hän otti hedelmiä, kasviksia, kalaa, lihaa, kananmunia ja ennen kaikkea voita.

Sami on laihtunut ja keventyminen on jatkunut. Muuttuneen ruokavalion etuna Sami pitää laihdutusvaikutuksen lisäksi parantunutta nälänhallintaa. Nälkä ei ole ollut missään vaiheessa.

Lue Samin koko tarina tuoreimmasta Kotilääkäri -lehdestä (8: 22-23, 2008)! Ehkä sinäkin innostut kokeilemaan?

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Michael Phelps ja hänen ruokavalionsa

**
Urheilijat syövät paljon hiilihydraatteja
, mutta urakoivat urheilijat syövät tosi paljon hiilihydraatteja. Michael Phelps, USA:n uintijoukkueen suuri tähti, kiinnostaa kaikkia. Selatessani äsken amerikkalaisia päivälehtiä (internetin välityksellä) vasta tajusin miten äärettömän suosittu urheilija Phelps on. Hänestä on kirjoitettu sivukaupalla. Lähes kaikki elämän alueet on käyty läpi.

Erityisen mielenkiintoista oli lukea siitä mitä uimari Phelps syö (en enää valitettavasti muista mistä lehdestä luin tästä jutusta, kerron jos löydän jutun uudestaan). Phelps on ollut uima-altaassa kilpailemassa lähes joka päivä (1-2 uimakisaa alku- ja välierineen sekä tietysti finaaleineen). Silloin ruoan ja palautumisen pitää myös olla erityisen tärkeässä roolissa.

Tässä esimerkki Michael Phelpsin aamiaisesta:
  • kolme leivänpalaa
  • leivän päälle paistettuja kananmunia, juustoa, salaatinlehtiä, tomaattia, paistettua sipulia ja majoneesia
  • omeletti
  • puuroa
  • köyhät ritarit (leipävanukas) joiden päälle runsaasti tomusokeria
  • kolme suklaalla täytettyä ohukaista
Noin 3000 kcal aamiaisella. Reippasti yli puolet energiasta tulee hiilihydraateista. Kun tähän sitten lisätään lounaat, päivälliset, välipalat ja uinnin jälkeiset palautumisvalmisteet on arvioitu, että Michael Phelps syö ruokaa päivittäin pienen perheen verran, eli 8000 - 10000 kcal.

Uinti on Phelpsin tasolla niin kuluttavaa, että hän suuresta energiansaannistaan huolimatta ei ole vaarassa lihoa. Päinvastoin hän tekee kaikkensa syödäkseen riittävästi ruokaa, joka nopeasti tyydyttää hänen energiavajeensa ja lataa hänen lihastensa ja maksan hiilihydraattivarastot.

Tajuatte varmaan, että teidän ei todennäköisesti kannata matkia Phelpsin ruokavaliota. Se johtaa taatusti lihomiseen.

Olen tietenkin sitä mieltä, että urheilijan pitää syödä paljon hiilihydraatteja ja suuria ruoka-annoksia. Erittäin vähän liikkuva tyytyköön vähempiin hiilihydraattimäärin ja erityisesti pienempiin ruoka-annoksiin. Helpoimmin vähän liikkuva pitää ruoka-annoksen koon sopivana syömällä riittävästi rasvaa ja proteiinia.

Tsemppiä Michael Phelps!

Kömpelöä

**
Hakusanat: testaa ootko ihQ!, eiksje?, urputus, jengi koossa, Google, googlata, laardiperse, "mopojengi", pissislauma, mopo karkasi käsistä, sporttaajat, kömpelyys, Raisio, kilpakävely, lihavuus, tyhmyys, "väylä vapaaksi", futis, "moraalisaarna", funtsi tätä asiaa

Olin eilen illalla
todistamassa näytelmää, jonka en soisi toistuvan enää ikinä elämässäni.

Raisiolaisnuorison erittäin kömpelöä käyttäytymistä Kerttulan urheilukeskuksessa

Raisiossa järjestettiin eilen (12.8.2008) piirin mestaruuskisat maantiekävelyssä. Kilpakävely on virallinen ja vaativa urheilulaji, jonka perinteitä tällä hetkellä puolustaa Pekingin kesäolympialaisissa peräti kaksi maailmanluokan tähteämme: Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas. Eilisessä kilpailussa oli mukana kärkikävelijöistämme mm. Timo Viljanen ja Anne Halkivaha. Moni nuori ei jaksaisi juosta samaa vauhtia edeten kuin Timo tai Anne etenevät kävelyaskelia ottaen. Puhumattakaan, että jaksaisivat 20 km liikkua yhteen menoon.

Nuoriso käyttää ahkerasti internettiä. Moni nuori lukee tämänkin kirjoituksen. Moni nuori googlettaa tällekin "oudolle" veteraaniurheilijan sivustolle. Kierosti olen pistänyt viestini alkuun muutamia nuorison suosimia asiaani kuvaavia termejä. Yleensä kirjoitan "tylsästi" vain aikuisille, mutta aikuisten lisäksi toivoisin, että edes raisiolaisnuoriso lukisi juuri tämän juttuni. Funtsikaa nyt edes muutama sekuntti mitä tuli tehtyä. Oliks' järkee? Saa tämän jutun lukea myös muutkin nuoret kuin Raisiossa asuvat. En minä millään voi uskoa, että suomalaisnuorison tyhmyys olisi tiivistynyt juuri Raisioon. Tyhmyyttä saattaa esiintyä muuallakin.

Näytelmän kyseenalaisina päätähtinä esiintyivät kömpelöt, laardiperseiset mopoilijat, ns. paikallinen "mopojengi". Kömpelö ryhmittymä, joiden harrastuksena ainakin 12.8.2008 oli kävelykisan sabotointi. Jalkapalloturnaukseen osallistuva nuorisojengi totteli jokseenkin kiltisti pyyntöäni siirtyä kävelyväylältä pois huonosti hallinnassa olevine jalkapalloineen. Yht'äkkiä kilpakävelijän eteen ilmestyvä jalkapallo on suuri vaaramomentti. Kiitos kun tottelitte käskyäni rakkaat jalkapalloilijat! Ainoastaan yksi aikuinen ohjaaja pisti hiukan minut ihmettelemään, että minkälainen aikuinen älykääpiö on teidänkin joukkoonne pesiytynyt. Tämä puolipitkillä hiuksilla ja alullaan olevalla olutmahalla varustautunut aikuinen jalkapallo-ohjaaja voisi ilmoittautua minulle ja kertoa liikkuuko siellä päänupissa joskus silloin tällöin järjellisiäkin ajatuksia. Järjellisestä aivotoiminnasta ei ollut viitteitä 12.8.2008. Järkevä aikuinen ei heittäydy hankalaksi jos joku epätoivoisesti yrittää pitää kävelyväylän vapaana jalkapalloista, mopoista, holtittomista nuorista ja olutmahaisista aikuisista. Kiitos kuitenkin jalkapalloilevat nuoret vielä kerran kun tottelitte enemmän minua kuin tuota aikuista älykääpiötä!

Jep, rakas raisiolainen "mopojengi", minä olen juuri se mies, joka huusin ääneni käheäksi yrittäessäni saada kävelyväylää vapaaksi kävelykilpailun aikana. Olisi mukava jos jollakin tavalla sieltä pissislaumasta käsin kommentoisitte käytöstänne. Onko teillä tapana tehdä kiusaa kilpakävelijöille? Onko teidän mielestänne fiksua pujotella kilpakävelijöiden välissä ajopeleinenne hirmuisella vauhdilla? Oliko teidän mielestänne mukavaa yllyttää myös paikallinen "fillarijengi" mukaan kävelykisan sabotointiin?

Joka tapauksessa, oli aika raukkamaista viedä käännöspaikkaa merkitsevä "törppö" kauemmaksi kuin kilpailujen järjestäjät olivat sen suunnitelleet. Kävelijöiden urakka piteni tällä tavalla ainakin yhden kierroksen ajan, ennen kuin kepposenne huomattiin. Teidän olisi pitänyt kunnioittaa urheilevaa nuorisoa niin paljon, että saavat edes mestaruuskisansa kävellä rauhassa. Ymmärrän teidän suhtautuvan huumorilla tällaiseen urheilutoimintaan. Olihan merkkinä tästä ikäiseksenne hämmästyttävän leveät laardiperseet. Ei tuossa iässä vielä saisi olla noin paljon ihraa kehossa. Pikkuisen voisitte yrittää liikkua, jotta eläisitte terveempinä sitten aikuisiässä. Tiedelehdet kirjoittavat tänäänkin kömpelöiden lasten usein olevan lihavia aikuisina (Reuters, 12.8.2008).

Mikä on tämän "moraalisaarnan" mahdollinen opetus? Anna niidenkin nuorten harrastaa omaa lajiaan, jotka ovat valinneet lajikseen kilpakävelyn. Ei kaikkia nuoria kiinnosta skeittilauta tai mopo.

Ugh - olen puhunut!

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Pakilan vitsi

##
Hampurilaisravintolaketju Jokes
(joke = vitsi) aloitti pääkaupunkiseudun valloituksensa avaamalla ravintolan Helsingin Pakilaan heinäkuun lopussa 2008. Virallisia avajaisia ei ole vielä vietetty, mutta vitsin perässä juoksevia asiakkaita on kuulemma riittänyt alusta asti.

Pakilan Jokes on ensimmäinen uuden Teboil-sopimuksen tiimoilta avattu hampurilaisravintola. Oy Teboil Ab:n kanssa keväällä tehdyn sopimuksen mukaan Teboil-huoltamoille avataan vuoden 2011 loppuun mennessä 100 pikaruokaravintolaa joko Jokesin tai Rollsin konseptin mukaan. Vaikka Jokesilla onkin jo ravintoloita ympäri Suomea, pääkaupunkiseudulla se on uusi tulokas. Ketjujohtaja Marko Lintunen povaa pääkaupunkiseudun valloitukselle kuitenkin hyviä myyntilukuja.

- Tavoitteena on yhteensä 50 ravintolaa tämän vuoden loppuun mennessä. Olemme pysyneet hyvin aikataulussa, Lintunen laskeskelee.

Jättäkää tämä vitsi kokematta.

Lähde: Deskin uutiskirje ravintotoimittajille, 12.8.2008

Juoksijat elävät pitempään

**
Amerikkalaisen yli 20 vuotta jatkuneen seurantatutkimuksen mukaan
säännöllinen hölkkääminen on terveellistä. Juokseminen vähensi odotetusti sydän- ja verisuonitautien aiheuttamia kuolemantapauksia, mutta seuranta-aikana he kuolivat harvemmin myös syöpään, neurologisiin sairauksiin ja tulehduksiin. Tohtori James Friesin tutkimusryhmä totesi seurannan jälkeen säännöllisesti hölkkäävien joukosta 15 % poistuneen autuaammille hölkkäseuduille. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että liikuntaa harrastamaton kontrolliryhmä oli harventunut 34 % verran.

Rauhallinen juoksu on kaikin puolin järkevä liikuntamuoto. Ikääntyminen tuo kaikenlaisia vaivoja, mutta tutkimuksen mukaan hölkkäjien toimintakyky oli säilynyt parempana kun mitattiin arjessa esiin tulevia haasteita kuten esimerkiksi käveleminen, pukeutuminen ja tartuntavoima. Yllättäen juoksijoilla ei ollut myöskään enempää nivelvaivoja. Heille ei ollut tehty enemmän polven tekonivelten asennuksia eikä heillä ollut enemmän reumaa. Juokseminen ei siis näytä olevan sittenkään nivelille kovin haitallista.

Ero harjoittelevien ja harjoittelemattomien välillä on kasvanut koko ajan. Tutkijat toteavat, että kaikki kuolevat lopulta, mutta säännöllinen aerobinen liikunta näyttää siirtävän kuolemaa ja pitävän toimintakykyä yllä pitkään. Tulokset on julkaistu Archives of Internal Medicine -tiedelehdessä.

Lähde: Radion tiedeuutiset, 12.8.2008

maanantaina, elokuuta 11, 2008

Pohjois-Karjala-projekti - keskustelu jatkukoon

*
Yleisradio käsitteli 6.8.2008 A-studiossa
Pohjois-Karjala-projektia. Parhaimpaan katseluaikaan tutkimusprofessori Kari Salminen ja filosofian tohtori Christer Sundqvist tulivat olohuoneisiinne. He pitivät Pohjois-Karjala-projektin löydöksiä jokseenkin hämärinä. Suomen Akatemian johtaja Mikael Fogelholm myötäili jossain määrin tätä käsitystä hyvin varovaiseen sävyyn ja pääjohtaja Pekka Puska oli edelleen hyvin varma projektin menestyksestä.

Olisi luullut, että keskustelupalstoilla viriäisi tästä aiheesta vilkas keskustelu. Näin ei näyttäisi kuitenkaan käyneen. A-studion omalle keskustelualueelle on jätetty vain kolme (3) viestiä, josta yksi on minun oma viestini. Toki viestejä on luettu vähän yli 500 kertaa (10.8.2008). Tässä minun viestini, josta mielelläni kävisin keskustelua joko täällä vaatimattomassa blogissani tai yleisillä keskustelupalstoilla. Harvoin teillä on mahdollisuus käydä avointa keskustelua ravitsemuksen ammattilaisten kanssa. Ottakaa tilaisuudesta vaari. Näin minä väitän Pohjois-Karjala-projektista:

Sallittakoon tässä tällainen hyvin, hyvin yksinkertainen mielipide siitä mikä oli hyvää Pohjois-Karjala-projektissa ja mitä huonoa.

HYVÄÄ

- vihannesten ja hedelmien syönti lisääntyi
- liikunta tuli osaksi pohjois-karjalaisten elämäntapaa
- tupakoinnin lopettamispäätöksiä tehtiin runsaasti
- terveys- ja ravitsemusasiat tuotiin hyvin esille ja ankkuroitiin hyvin koko suomalaiseen yhteiskuntarakenteseen
- P-K-projekti toi lisää tutkimusrahaa Suomeen

HUONOA

- mielikuvamarkkinointi vei meijerivoin pois pöydiltä ja korvattiin iljettävällä margariinilla, eläinrasvojen demonisointi meni aivan liian pitkälle
- P-K-projektissa saadut näytöt ravintorasvojen väitetyistä vaaroista ohjaavat edelleenkin liiaksi ravitsemustutkimusta Suomessa
- P-K-projektin toteutuksessa ja raportoinnissa sekä pohdinnassa on lukuisia heikkoja kohtia, jotka tässä "yhden totuuden" maassa ovat jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle Pekka Puska on siis tehnyt mahtavan hyvää työtä terveysasioiden esilletuonnissa, mutta harva ihminen Suomessa on hyvä aivan kaikessa. On aika uudelleenarvioida Pohjois-Karjala-projektin merkitys. Säilytetään arvokkaat löydökset ja kuopataan ikuisiksi ajoiksi väärät johtopäätökset.

Mitä mieltä sinä olet?

Jonkin verran Yleisradion sivustoja enemmän Pohjois-Karjala-projekti on innostanut keskusteluun Timo Kuuselan blogissa (21 viestiä joita on luettu yli 1200 kertaa), eräässä karppifoorumissa (99 viestiä joita on luettu vähän yli 3000 kertaa), Kauppalehden keskusteluissa (15 viestiä ja vähän yli 1000 lukukertaa) ja Ilta-Sanomien Lukijan äänessä (216 viestiä). Muuten on ollut aika hiljaista. Ilmeisesti asia ei juurikaan suomalaisia kiinnosta? Ihmeellistä.

Eikö tämä projekti todellakaan enää kiinnosta?

lauantaina, elokuuta 09, 2008

Ei enää nälkää ruoan laatutekijöitä hallitsemalla

*
Kylläisyyden pohdinta jatkuu.
Käyn läpi kylläisyyden eri asetelmia suunnilleen tämän alla näkyvän listauksen mukaisesti.

Kylläisyyttä hallitaan neljällä peruselementillä (kiitos Juuso R!):

1) energiavajeen hallinnalla
2) tasaisella ateriarytmillä
3) ruoan laatutekijöillä
4) ruoan henkisillä ulottuvuuksilla

Kylläisyyttä voidaan hallita ruoan laatutekijöillä. Tässä yksinkertaisessa katsauksessani kylläisyydessä on erotettavissa sen lyhytaikainen ja pitkäaikainen säätely. Lyhytaikaisella kylläisyydellä ymmärretään sellaista tilannetta, että syödään ruokaa ja lautasen tyhjentyessä lähtee nälkä lyhytaikaisesti. Tämä on tarpeen, jotta emme jatkuvasti syö ruokaa ähkyyn asti. Pitkäaikaisella kylläisyydellä tarkoitetaan aterioiden välistä kylläisyyden aikaa, eli sitä miten kauan kestää ruokailun jälkeen ennen kuin taas on nälkä.

Nyt aion olla tavattoman rohkea. Sohaisen pinttyneitä käsityksiä oikein kunnolla. Perinteisesti on pidetty kuitupitoisia hiilihydraatteja sellaisina ravintoaineina jotka pitävät hyvin nälkää. Oma kokemukseni ja varsinkin asiakkaiden kautta kantautunut käytäntö on kuitenkin ristiriidassa tämän oppirakennelman kanssa. Hiilihydraatit näyttäisivät pitävän nälkää kovin huonosti verrattuna proteiiniin ja rasvaan. Tarkemmin tarkistellessani alalla julkaistuja tutkimuksia (kysykää minulta kirjallisuusluetteloa erikseen), olen lähes varma, että käsitteet lyhytaikainen ja pitkäaikainen kylläisyysvaikutus ovat menneet osittain sekaisin. Väitän rohkeasti, että hiilihydraattipitoinen ruoka kuten esim. peruna toimii varsin erinomaisena lyhytaikaista kylläisyyttä lisäävänä ruoka-aineena. Tämä näkyy sillä tavalla, että runsaat peruna-annokset täyttävät vatsan hyvin ja nälkä lähtee. Peruna on hyvä ja edullinen tapa tyydyttää lyhytaikainen kylläisyys. Perunan ongelmana on kuitenkin se, että se ei pidä nälkää loitolla kovin kauan ruokailun jälkeen, eli se on huono ruoka-aine pitkäaikaisessa kylläisyyden säätelyssä. Jos syömme hiilihydraattipitoista ruokaa, meidän on varauduttava siihen, että nälkä ei pysy pitkään poissa.

Rasvaa ja proteiinia sisältävällä laadukkaalla ruoalla on nälkää kauan poissa pitävä ominaisuus, eli se on eduksi pitkäaikaisessa kylläisyydessä. Tätä ajatusta tukee käytäntö ja ruoansulatukseen ja nälän hallintaan liittyvä hormonitoiminta. Tyypillisiä kylläisyyshormoneja ovat mm. greliini, kolekystokiniini, insuliini, leptiini, enterostatiini ja peptidi YY. Esimerkiksi kolekystokiniini on lyhyellä aikavälillä vaikuttava hormonaalinen säätelijä kun taas pitkän aikavälin säätelyyn osallistuvat mm. leptiini, insuliini ja greliini. Mahalaukusta erittyvä greliini on voimakkain ruokahalua lisäävä hormoni. Mitä enemmän greliiniä, sitä kovempi nälkä.Varsin ristiriitaisten tutkimustulosten joukosta on löydettävissä (hae PubMedistä hakusanoilla "satiety AND ghrelin") idea nimenomaan proteiinin ja rasvan kyvystä pitää yllä pitkäaikaista kylläisyyttä estämällä nimenomaan greliinin nousu.

Näin tulemme rohkeaan väitteeseeni, että ruoan laatutekijät ovat tärkeässä roolissa nimenomaan kylläisyyden pitkäaikaisessa säätelyssä. Jos sinulla on jo tunnin päästä ruokailusta nälkä, hyötyisit todennäköisesti siitä, että jätät vähemmälle perunan, pastan ja riisin. Syö sen sijaan monipuolisesti vihanneksia, kananmunia, käytä rohkeasti voita ja nauti täysrasvaisia lihavalmisteita. Ne pitävät nälän kauan poissa.

Yksi nykyihmisen suurimpia vitsauksia on löydettävissä elintarviketeollisuuden kehittämissä kevyttuotteissa ja välipalaratkaisuissa. Tästä pitäisi pyrkiä eroon sillä näyttää vahvasti siltä, että laadukas, käsittelemätön ruoka ei lihota. Sen sijaan jos meidät houkutellaan syömään kovin kevyesti ja täydentämään aterioiden välistä aikaa energiaa sisältävillä välipaloilla, saamme helposti liikaa energiaa ja lihomme herkästi. Lihavuus johtuu nimenomaan huonosta nälänhallinnasta, jolloin syömme herkästi liian paljon energiaa kulutustarpeeseen nähden. Nälkää vastaan on hyödytöntä kamppailla, joten siirry pois kevyttuotteiden petollisesta maailmasta! Ihmiskehossa vallitsee oikeastaan usein toistuva nälän tila, jota helpotamme väliaikaisesti syömällä ruokaa. Ruokaile viisaasti, eli älä tarpeettomasti sekoita keskushermoston ja ruoansulatusjärjestelmän ylläpitämää monimutkaista energiansäätelyä.

Otan mielelläni vastaan kriittisiä kommentteja!