**
Kesäkuussa vuonna 2011 julkaistiin juuri sopivasti ennen uusimman kirjani käsikirjoituksen valmistumista selkeä ja kattava yhteenveto vähähiilihydraattisen ruokavalion terveyshyödyistä.
Lähde: Adele H. Hite, Valerie Goldstein Berkowitz ja Keith Berkowitz. Low-Carbohydrate Diet Review : Shifting the Paradigm. Nutr Clin Pract 26: 300-308, 2011
Artikkeli oli kirjoitettu kliinistä työtä tekeville lääkäreille Yhdysvalloissa. Artikkelia laatiessaan kirjoittajat ilmoittivat ettei heillä ollut taloudellisia sidonnaisuuksia mihinkään suuntaan. Voidaan sanoa, että tässä on mahdollisimman neutraali näkemys siitä mitä kliinistä työtä tekevän lääkärin pitäisi ymmärtää sellaisesta ruokavaliosta, jossa vähennetään hiilihydraatteja ja rasvan osuus korostuu. Heitä nyt pois kaikki tuntemasi ennakkoluulot rasvaista ja vähän hiilihydraattia sisältävää ruokavaliota kohtaan!
Kirjoitus raivaa toden teolla tilaa uudelle ajattelulle terveydenhoidossa! Yhteenvedossa selvitetään mitä hyötyä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta on potilalle. Kirjoituksesta selviää mitä mahdollisia vaaroja tällaisesta ruokavaliosta on ja saamme tietää miten hyvin tällainen VHH -ruokavalio toimii verrattaessa vähärasvaiseen, suositeltuun normiruokavalioon.
Kirjoittajat perehdyttävät lukijan aluksi VHH:n alkutapahtumiin. Jo vuonna 1825 Jean Brillat-Savarin julkaisi lihavuuden hoito-ohjeensa (The Physiology of Taste ; Maun fysiologia), jossa hän rajasi pois potilaalta kaikki ne ruoka-aineet, jotka sisälsivät tärkkelystä ja jauhoja. Ylipainoiset potilaat laihtuivat ja tervehtyivät.
Näitä Brillat-Savarinin onnistuneita kokeiluja on sittemmin jatkettu eri tahoilla. Meidän päiviimme asti on säilynyt tapa VHH:ssa rajoittaa päivittäinen hiilihydraattien saanti 30-130 grammaan (alunperin ollut mahdollisesti noin 200-300 g päivässä) ja rasvansaantia lisätään. Tyypillisesti toteutetun vähärasvaisen ruokavalion mukaan lähdetään sen sijaan rajoittamaan rasvansaantia 10-15% (vähärasvainen ruokavalio). Molemmat keinot toimivat mikäli niitä jaksaa noudattaa.
Äskettäin on saavutettu lyhyt- ja pitkäaikaisissa tutkimuksissa näyttöä sen puolesta, että VHH toimii yhtä hyvin ja jopa paremmin kuin vähärasvainen, painonhallintaan, glukoosi- ja insuliinivasteeseen, sydän- ja verenkiertosairauksiin sekä epäterveellisestä aineenvaihdunnasta johtuviin terveysongelmiin (metabolinen oireyhtymä). Tässä on yksi keino lisää lihavuusepidemian ja kroonisten sairauksien hoitoon Yhdysvalloissa (ja muissakin maissa).
Jos kyseessä on hiilihydraattien aineenvaihdunnasta johtuva häiriö, on oikeastaan aika itsestäänselvää, että hiilihydraattia rajoittaneiden potilaiden joukosta löytyy niin paljon menestystarinoita. Artikkelin kirjoittajien mukaan VHH:n pitäisi olla ensisijaisten toimenpiteiden joukossa kun diabetesta ja metabolista oireyhtymää aletaan hoitaa. Amerikan diabetesliitto suosittelee jo nyt VHH:ta painonhallintaan korkeintaan vuoden ajaksi. Tieteelliseen tutkimusaineistoon nojaten tässä ajassa saavutetaan hyvä painonhallinta ja sydänterveyttä mittaavissa merkkiaineissa näkyy parannusta erityisesti veren triglyserideissä ja HDL-kolesterolissa. Lisäksi verensokeri pysyy paremmin hallinnassa.
Mitä tapahtuu toisen vuoden ensimmäisenä päivänä? Mitä pitäisi sanoa potilaalle, joka kokonaisen vuoden on noudattanut menestyksellä VHH:ta? Pitääkö hänen tämän jälkeen siirtyä noudattamaan uudestaan vähärasvaista ruokavaliota? Visainen kysymys! Amerikkalaisille (ja suomalaisille aivan erityisesti!) on laajoissa terveyskampanjoissa tehty selväksi, että rasvoissa on paljon vaaroja ja niitä pitää varoen syödä. Yhden vuoden voi kokeilla, mutta mitä jos haluaa kokeilla pitempään?
Kirjoittajat pitävät VHH:n jatkamista perusteltuna, sillä tilastojen mukaan amerikkalaiset ovat viimeisinä 30 vuotena lihonneet nimenomaan lisääntyneen hiilihydraatin saannin takia. Tämän seikan pitäisi riittää arvioimaan hiilihydraattirajoitusta erityisesti terveysnäkökulmasta.
Tutkija LaRosa ilmoitti jo vuonna 1980 lukuisten myöhempien tutkimusten vahvistamana, että jo hiilihydraattien rajoitus, lisäämättä rasvan ja proteiinin osuutta, voi toimia joillakin ihmisillä. Tosin yksilölliset vaihtelut ovat suuria ja monesti tarvitaan enemmän rasvaa energiaksi varsinkin jos hiilihydraattia rajoitetaan tuntuvasti.
Vähähiilihydraattisen ruokavalion vaikutus painonhallintaan
Vähähiilihydraattisen ruokavalion painonhallintaan ja kroonisiin sairaustiloihin kuuluvat biokemialliset ja fysiologiset vaikutukset tunnetaan hyvin. Kyse on ennen kaikkea haiman reaktiosta kun yleensä runsaaseen hiilihydraattialtistukseen vaikutetaan enemmän tai vähemmän rajoittavasti. Insuliinia vapautuu haimasta suoraan verrannollisesti siihen miten paljon glukoosia (verensokeria) on verivirrassa. Tiedetään myös, että insuliinilla on huomattavan suuri vaikutus rasvahappojen aineenvaihduntaan ja rasvan varastoitumiseen elimistössä. Insuliini lisää rasvahappojen synteesiä kiihdyttämällä erityisen aseetyli-koentsyymi A karboksylaasi -entsyymin muodostusta ja lisää lipoproteiini lipaasi -entsyymin kiihdyttämää triglyseridien synteesiä maksassa. Myös kolesterolia muodostuu lisää erään toisen entsyymin toimeliaisuuden kautta: hydroksimetyyliglutaryyli-koentsyymi A reduktaasi (kovin vaikea nimi tällekin entsyymille on annettu!). Rasvahappojen varastointi on suurempaa kuin niiden vapautuminen rasvakudoksessa olevista rasvasoluista, sillä insuliini estää erityisen hormoniherkän lipaasi -entsyymin lisääntymisen kautta sen, että rasvahappoja kulkeutuisi ulos rasvasoluista.
Kun hiilihydraatteja rajoitetaan, luodaan sellaiset aineenvaihdunnalliset olosuhteet elimistöön, että voidaan nähdä merkittäviä vaikutuksia painonhallinnassa, kuten esimerkiksi parantunut nälänhallinta ja vähäisempi rasvojen varastointi yllä kuvattujen biokemiallisten mekanismien muuttuessa. Tutkimuksissa on ilmennyt, että nämä painonhallintaan keskeisesti vaikuttavat toimenpiteet tehostuvat VHH:lla yhtä paljon ja jopa enemmän kuin muilla laihdutusruokavalioilla.
Tätä VHH:n merkitystä painonhallinnassa on aika paljon tutkittu. Vuonna 2009 Hession työryhmineen julkaisi koostetutkimuksensa (meta-analyysi) siitä miten VHH vaikuttaa painonhallintaan sekä sydän- ja verisuoniperäisiin sairauksiin. Tällaisia pitkäkestoisia (yli puoli vuotta kestäneitä) tutkimuksia oli vuosina 2002-2007 tehty 13 kpl. Tutkimuksissa oli kaiken kaikkiaan 1 222 osallistujaa. Kilot olivat puolessa vuodessa tippuneet tehokkaammin VHH-ryhmässä (keskimäärin -4,02 kg) verrattaessa vähärasvaisia virallisia ruokavaliosuosituksia noudattaneisiin. Vuoden kuluttua ero oli supistunut vähän yli kiloon VHH:n eduksi (-1,05 kg). Kuitenkin täytyy mainita, että laihdutuksen kesken jättäneitä löytyi paljon vähemmän VHH-ryhmästä. Terveydelle edullisia muutoksia (HDL-kolesteroli nousi, veren triglyseridit vähenivät ja verenpaine laski) saatiin VHH:ta noudattaneilla, mutta ei vähärasvaisia ruokavaliosuosituksia noudattaneilla. Toisessa tutkimuksessa vuonna 2007 Gardner työryhmineen arpoi umpimähkäisesti 311 ylipainoista ei-menopaussi-iässä olevaa naista noudattamaan vuoden ajan neljää hyvin suosittua laihdutusruokavaliota (Atkins, Zone, Virallinen ja Ornish). Paras laihdutustulos saatiin taas VHH-ryhmässä (Atkins). Vuoden aikana kiloja karisi keskimäärin 4,7 kg. Muilla dieeteillä saatiin vaatimattomampia tuloksia (1,6-2,6 kg). Parhaimmat terveysvaikutukset saavutettiin VHH-ryhmässä (HDL-kolesteroli nousi, veren triglyseridit ja verenpaine laskivat). Shai työrymineen antoi vuonna 2008 ilmestyneessä tutkimuksessa 322 umpimähkään valittua lievästi ylipainoista kokeilla kahden vuoden ajan jompaa kumpaa kolmesta eri ruokavaliosta. Oli tarjolla taas VHH:ta ja sen lisäksi paljon kehuttua Välimeren dieettiä ja virallistakin vähärasvaista ruokavaliota kokeiltiin myös. Taas voittajiksi kruunattiin VHH:ta noudattaneet (-4,7 kg), mutta Välimeren dieetillä päästiin lähelle (-4,4 kg) ja virallinen ruokavalio hävisi selvästi ((-2,9 kg). Kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhdeluku parani (väheni) kaikissa ryhmissä, mutta VHH-ryhmässä kaikkein eniten.
Tyypillistä kaikille yllä mainituille painonhallintakokeille oli se, että VHH selvisi parhaiten niissä kaikissa, mutta mitä tärkeintä VHH voitiin toteuttaa ilman energiarajoitusta! Näin myös dieetissä pysyminen oli yleisempää VHH-ryhmissä kuin kalorirajoitukseen perustuvissa laihdutusruokavalio-ryhmissä. Vaikka VHH:ssa voitiin siis sallia rajoittamaton energiansaanti, sillä kuitenkin laihtui paremmin kuin muilla tutkituilla ruokavalioilla. Ihmisen aineenvaihdunnan monimutkaisuus tulee näissä tutkimuksissa ilmi. Ei ole siis kyse pelkästä energianrajoituksesta kun yritämme laihtua. Selkeimmin tämä tuli ilmi laihdutuskokeissa, joissa energiansaanti (kilokalorit) pidettiin vakiona . Tällaisissa koeasetelmissa VHH oli ylivoimaisesti paras. Tämä voisi viitata siihen, että paljon rasvaa sisältävällä mutta hiilihydraatteja rajoittavalla VHH:lla saavutettiin joitakin sellaisia aineenvaihdunnallisia etuja, joita ei muilla ruokavalioilla saatu aikaiseksi. Kyseessä voi olla lisääntynyt energiahävikki lisääntyneen lämmönmuodostuksen myötä (termogeneesi)) ja/tai omaehtoisen liikuntainnon viriäminen. Ei sovi myöskään vähätellä tutkijoiden yhteistä havaintoa, että VHH:lla saavutettiin usein välitön energiarajoitus siitä syystä, että laihduttajat kokivat olonsa kylläisemmäksi kuin muilla laihdutusruokavalioilla. Yleisesti tiedossa on nimittäin, että proteiini ja rasva yhdistetään parempaan nälänhallintaan. Runsailla hiilihydraateilla ei voida saavuttaa yhtä hyvää kylläisyyttä ja nälänhallintaa.
Ajankohtaisia rasvatutkimuksia
Potilaan saadessa terveystiedon valtavirtaa edustavalta ”sydänystävälliset” ohjeet vähentää rasvansaantiaan, se tapahtuu poikkeuksetta vaihtamalla rasva hiilihydraattiin. Seurauksena on lisääntynyt veren triglyseridipitoisuus ja samanaikainen HDL-kolesterolin lasku. Potilaan rajoittaessa hiilihydraattien saantia hänelle käy niin, että veren triglyseridipitoisuus lähtee laskuun, HDL-kolesteroli nousee ja muut veren rasvaprofiilia tervehdyttävät tekijät parantuvat. Tämä koskee tutkimuksia, joissa ei saavutettu edes painonpudotusta.
Esimerkiksi vuonna 2009 Jeff Volekin työryhmä vertaili kahden energiarajoitteisen ruokavalion vaikutusta veren vakaviin rasvahäiriöihin (aterogeeninen dyslipidemia). Käytetyt ruokavaliot olivat VHH (12% hiilihydraattia) ja runsashiilihydraattinen (56%), virallinen ruokavalio. Jo kolmen kuukauden kuluttua VHH:lla olleet potilaat olivat saanet paremmat veren rasva-arvot: triglyseridit olivat laskeneet 51%, HDL-kolesteroli oli noussut 13% ja kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde oli parantunut 14% prosenttia. Muiltakin osin VHH:lla olleet saivat paremman sydänterveyden esimerkiksi siten, että pienipartikkelinen LDL (erityisen altis tarttumaan verisuoniin) vähentyi. Lisäksi kolminkertaistunut tyydytetyn rasvan saanti VHH-ryhmässä ei näkynyt kielteisellä tavalla verinäytteessä, eli tyydyttynyttä rasvaa oli vähemmän verenkierrossa ja kolesteroliarvot paranivat kauttaaltaan. On siis erittäin vähän aihetta kuunnella varoituksia siitä, että ”rasva tukkisi suonet”. Myös Yancyn työryhmä sai vuonna 2004 ihan samanlaiset tulokset satunnaistetussa 120 lihavaa potilasta käsittäneessä tutkimuksessa. Siinä tutkimuksessa VHH-ryhmä sai syödä niin paljon ruokaa kuin teki mieli, mutta laihdutustuloksen saavuttamiseksi runsashiilihydraattisen ryhmän piti rajoittaa energiansaantiaan. Veriarvot olivat parempia VHH-ryhmässä kuin runsashiilihydraattisessa ryhmässä ja 76% VHH-ryhmästä jatkoi puoli vuotta kestäneen tutkimuksen loppuun asti. Sen sijaan vain 57% runsashiilihydraattisesta ryhmästä jaksoi pinnistellä loppuun asti.
Vuonna 2004 Sharmanin työryhmä julkaisi oman mielenkiintoisen veren rasvatutkimuksensa. Siinä vertailtiin kahta energiarajoitteista dieettiä (VHH ja vähärasvainen) 15 ylipainoseen mieheen. Kuusi viikkoa heidän piti olla ensin toisella dieetillä ja sitten heidän piti vaihtaa siihen toiseen vaihtoehtoon. Dieetin vaihto suuntaan tai toiseen ei vaikuttanut kokonaiskolesteroliin ja HDL-kolesteroli pysyi samana. VHH-dieetti kuitenkin alensi huomattavast (-44%) veren triglyseridejä, mutta vähärasvainen ei muuttanut tätä arvoa laisinkaan. Vähärasvainen dieetti alensi hieman (-18%) LDL-kolesterolia, mutta vain VHH-dieetti johti aterogeenisten pienten LDL-partikkelien vähentymiseen. Sen sijaan isokokoisten LDL-partikkelien määrällä oli taipumusta nousta VHH-dieetillä. Isokokoisia LDL-partikkeleita ei pidetä yhtä vaarallisina verisuonille ja sydämelle kuin pienempikokoisia LDL-partikkeleita. Viime vuosina rasvatutkijoiden näkökannoissa on vakiintumassa käsitys nimenomaan pienikokoisten (ns. B-mallin ilmimuoto LDL:stä) partikkeleiden sydänterveyttä nakertavasta vaikutuksesta.
Vaikutukset verensokeriin ja insuliiniin
Biokemian perusteissa ja kliinisessä hoitotyössä on näytetty toteen käsitys siitä, että runsashiilihydraattinen ruokavalio kohottaa verensokeria ja VHH-ruokavalio laskee verensokeria. Myös insuliinin suhteen näillä ruokavalioilla saavutetaan erilaisia tuloksia. Runsashiilihydraattinen normiruokavalio nostaa ja vuoroin laskee insuliinia kun taas VHH pitää insuliinin tuotannon tasaisena. Tämä on looginen lähtökohta kohonnutta verensokeria ja insuliinia käsittelevälle keskustelulle diabeetikolla. Käytännön tasolla nähdään verensokerissa parannusta jo silloin kun potilaan paino alenee, mutta on toistaiseksi tuntematonta millä mekanismilla runsashiilihydraattinen ruokavalio tämän verensokerin laskun saa aikaiseksi. Todennäköisesti verensokerin lasku normaaliksi vaatii aina hiilihydraattien rajoituksen jossakin muodossa. Pelkkä painonpudotus ei riitä. Diabeetikolle VHH tarjoaa parantuneet verensokeriarvot ilman painonpudotusta.
Erityisesti tyypin 2 diabeetikoille on VHH:ta testattu runsaanlaisesti. Vuonna 2008 Westmanin työryhmä havaitsi suuria muutoksia parempaan suuntaan pitkäaikaisen sokerin veriarvoissa (HbA1c), paino putosi ja HDL-kolesteroli koheni kun lihavat tyypin 2 diabeetikot saivat olla VHH:lla. Diabeteslääkkeistä pystyi luopumaan 95,2% VHH-ryhmässä. Myös Yancyn työryhmä näki selkeitä parannuksia pitkässä sokerissa VHH:n jälkeen. Gannon ja Nuttall suosittelivat potilailleen vuorotellen yhtä paljon energiaa sisältävää, mutta joko vähän (VHH) tai paljon hiilihydraattia sisältävää ruokavaliota. Taas sekä lyhyt- että pitkäsokeri paranivat huomattavan paljon VHH-ryhmässä. Myös insuliinitasot laskivat VHH-ryhmässä.
Aina ei koeasetelmissa käy onnekkaasti. Se saatiin kokea ns. ACCORD -koesarjassa. Se oli pakko keskeyttää, sillä potilaita kuoli epäilyttävän paljon koesarjan aikana! Siinä verensokeria laskettiin hyvin voimakkailla lääkkeillä. Yhä useampi lääkäri on nykyään valmis toteuttamaan verensokerin laskun ilman vahvaa lääkitystä ja ohjaavat potilaitaan VHH:n tielle, jolla siis myös saavutetaan haluttu verensokerin tervehdyttävä pudotus, mutta ilman vaaraa kuolemasta.
Verenpaineen hoito VHH:lla
Lihavuus nostaa verenpainetta. Tämä johtuu siitä, että veri ei pääse virtamaan yhtä esteettömästi verisuonissa kun se joutuu kulkemaan ylimääräisten rasvakerrosten läpi. Korkeana pysyttelevä insuliini ja sitä usein seuraava insuliiniresistenssi entisestään kiihdyttää verenpaineen nousua monimutkaisen mekanismin avulla, johon kuuluu natriumin paikallinen lisääntyminen, verisuonissa olevien lihasten lisääntynyt kasvu, sympaattisen hermojärjestelmän aktivointi ja vähentynyt typpioksidin tuotto verisuonessa. Usein jo muutaman kilon painonpudotus näkyy verenpaineen kohentumisena, mutta kiehtovia uusia tutkimuksia on tullut julki missä VHH vaikuttaa suoraan verisuoneen eikä tarvita varsinaista painonpudotustakaan (vaikka se onkin ylipainoiselle suotavaa).
Yancyn tutkimusryhmä havaitsi VHH-ryhmässä huomattavaa verenpaineen laskua vaikka mitään eroa ei painonpudotuksessa ollut erääsen toisella menetelmällä laihduttavaan ryhmään. Frischin työryhmässä havaittiin sama asia. Vähärasvainen ruokavalio ei juurikaan parantanut verenpainetta, mutta VHH-ryhmässä tapahtui heikosta painonpudotustuloksesta huolimatta huomattavaa verenpaineen laskua. Koe kesti yhden vuoden. Tutkijoilla oli vahva epäilys, että VHH vaikutti nimenomaan verenpainetta parantavalla tavalla ilman, että painonpudotus olisi ollut tarpeen.
Muita terveyttä kohentavia vaikutuksia VHH:n avulla
Kun hiilihydraatteja rajoitetaan luodaan sellaiset aineenvaihdunnalliset olosuhteet elimistöön, että voidaan nähdä useita terveysvaikutuksia. On tullut havaintoja hyvin monesta sairaudesta, joka pysyy oireettomana VHH:n aloittamisen jälkeen. Muutamia esimerkkejä: munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), raskausajan diabetes, monet syövät, närästys, skitsofrenia, ei-alkoholiperäinen rasvamaksa, epilepsia ja silmänpohjan rappeumatauti.
Voiko VHH:ta suositella koko loppuelämäksi?
On näyttöä sen puolesta, että VHH on terapeuttista hoitoa, jonka hoitovaikutus jatkuu paljon senkin jälkeen kun hoito on johtanut potilaan tervehtymiseen. Tästä VHH:sta on mahdollista kehittää koko elämän kestävä elämäntapa. Jo nyt on käytettävissä tutkittua tietoa useita vuosia kestäneestä VHH:n kokeilusta painonhallintaan, diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksien hoitoon. Tulee aina olemaan erilaisia hoitokäytäntöjä tarjolla suurelle yleisölle, mutta VHH on näiden hoito-ohjeiden joukossa ihan varteenotettava vaihtoehto. Ilmeisesti VHH ylläpitää terveyttä paremmin kuin mihin virallisella runsashiilihydraattisella ja vähärasvaisella ravitsemussuosituksella päädytään.
Yksi ruokavalio ei sovi kaikille
Perinnöllisistä syistä ja erilaisesta aineenvaihdunnasta johtuen voidaan olettaa, että jotkut ihmiset valikoituvat ennakkoon epäedullisille terveysvaikutuksille noudattaessaan uskollisesti vähärasvaista ja runsashiilihydraattista ruokavaliota. Saattaa olla, että VHH voi tuoda näille avun, taikka sitten ei. On mahdotonta sanoa etukäteen. Niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin, että virallinen vähärasvainen ruokavalio saattaa laskea LDL-kolesterolia, se voi johtaa toisaalta aterogeenisemmän pienipartikkelisen LDL-kolesterolin lisääntymiseen. Tämä vaara näyttäisi tutkimusten valossa perityvältä oiminaisuudelta. On siis kaikin tavoin oltava varovaisempi rasvojen rajoituksessa. Siinä saatetaan tehdä enemmän vahinkoa kuin hyötyä kun siirrytään rasvaisemmasta ruoasta käyttämään runsaammin hiilihydratteja. Erityisesti ne henkilöt joilla on taipumusta ruokavalion synnyttämään veren rasvahäiriöön (dyslipidemia), joilla on korkeat veren insuliinitasot paastotilassa ja joilla on vaikeuksia hallita painoaa, hyötyvät todennäköisesti VHH:sta. Tällä tavalla on mahdollista saada paino hallintaan, veren triglyseridi arvot alemmiksi, HDL-kolesteroliin kohennusta, häiriintynyt glukoosin aineenvaihdunta kuriin, verenpaine voi normalisoitua ja lisäksi hyvin suuri määrä aineenvaihdunnallisia sairauksia voidaan pitää aisoissa. Insuliiniresistenssiä pidetään yhteisenä nimittäjänä monissa sairaustiloissa. Tähän voidaan vaikuttaa VHH:lla ja se on näin ollen looginen hoitomuoto tässä tilanteessa.
Ruokahalu ja kylläisyys
On ruokia joilla voidaan kiihdyttää ruokahalua ja sitten on ruokia, joilla saavutetaan parempi kylläisyys. Näiden ruokaan kohdistuviin tekijöihin on paneuduttava silloin kun halutaan onnistua painonpudotustavoitteessa. Tutkittaessa VHH-ruokavalion valinneita havaitaan, että ruokailija saavuttaa herkemmin kylläisyyden ja saattaa rajoittaa energiansaantia siitä syystä. Hän ei enää jaksa ruokailla niin suuria annoksia kuin ennen ja joskus selitykseksi tarjottu kyllästyminen esim. liharuokiin, ei ilmeisesti pidä paikkaansa. Ennemminkin on kyse siitä, että tietty (hiilihydraattipitoinen) ruoka kiihdyttää ruokahalua ja nähdään tiiviinä osana henkilön ruokamaisemaa.
On hyvin tunnettua, että proteiini pitää näläntunteen poissa pitkään. Harvemmin hiilihydraattien rajoitus kuitenkaan merkitsee automaattisesti suurempaa proteiininsaantia. Hiilihydraattien rajoittamisessa voi olla jotain vielä toistaiseksi tuntemattomia vatsan ja suoliston signaaleja, jotka ohjaavat nälänhallintaa. Käytännössä tämä näkyy niin, että kananmunien varaan rakennettu aamiainen (22% hiilihydraatteja) pitää nälän kauemmin loitolla kuin leipien varaan rakennettu aamiainen (72% hiilihydraatteja). Kananmunia aamiaiseksi syöneet vähensivät vuorokautista energiansaantiaan ja heillä ei niin nopeasti tullut uudellen nälkä kuin leipää aamiaisella syöneet. Kuusi viikkoa kestäneessä interventiotutkimuksessa ylipainoiset naiset vähensivät omaehtoisesti energiansaantiaan kun olivat VHH:lla vaikka heitä kehotettiin syömään kuten ennenkin. He eivät myöskään raportoineet kokeneensa näläntunnetta vähentyneestä energiansaannista huolimatta. Energiansaannin tarkkailu on paljon helpompaa silloin kun ei jatkuvasti ole nälkä! Näin voidaan saavuttaa pitkällä tähtäimellä hyviä tuloksia painonhallinnassa ja terveydessä.
Mikä estää potilaita kokeilemasta VHH:ta?
Adele Hiten yhteenveto VHH:sta kliinistä työtä tekeville lääkäreille, päättyy pohdintaan VHH:n käytön esteistä. Lääkärin pitäisi tutkia kaikki mahdollisuudet auttaa potilastaan ja ylipainon hoidossa on syytä ottaa käyttöön kaikki menetelmät. Lääkärille tekisi hyvää heittää akateemiset oppaat ja tutkimukset hetkeksi syrjään ja nojata maalaisjärkeen, perusfysiologiaan ja (mitä tärkeintä!) ottaa huomioon potilas kokonaisuutena! Potilas on saattanut tehdä ihan oikeita havaintoja noudattaessaan VHH:ta. Havaintoja tehdessään lääkärin pitää muistaa, että potilas saattaa olla paremmin vihkiytynyt sairautensa ja ruokavalionsa eri muotoihin ja esimerkiksi oppinut luottamaan verensokerimittariinsa aivan erityisellä tavalla VHH -kokeilunsa myötä. Hän näkee mittarista mitkä ruoat heilauttavat mittarin lukemia ylöspäin (hiilihydraatit) ja mitä ruokia nauttimalla hän saa verensokerin pysymään tasaisempana (rasvat).
On vaikka kuinka paljon esimerkkejä siitä, että jokin yksinkertainen asia on kestänyt kulkea epätavallisen kauan kansanviisaudesta lääketieteen pariin. Semmelweis sai pitkään puhua käsienpesun tärkeydestä synnytysosastoilla. Vaikka amerikkalaiset (ja suomalaiset) ovat muuttaneet ruokatottumuksiaan ”terveellisempään” suuntaan vähentäen rasvan saantiaan ja lisäten hiilihydraattien saantiaan, yhä paheneva lihavuusepidemia ja diabetestapausten jatkuva lisääntyminen puhuu sen puolesta, että jokin asia ei nyt mene oikein. On aika ottaa kaikki keinot käyttöön ja ihmedieeteiksi kutsutuille VHH-ratkaisuille on annettava niille kuuluva arvo.
Kliiniset myytit
On kerta kaikkiaan lopetettava huoli VHH:n kielteisistä vaikutuksista munuaisten toimintaan. Tämä huoli on perusteeton, sillä VHH ei todellakaan ole olomuodoltaan korkeaproteiininen ruokavalio vaan hiilihydraattien jättämä aukko paikataan ensisijaisesti hyvälaatuisilla ravintorasvoilla. VHH:n käyttäjillä on mitattu hyvin vaihtelevia ruokavalion proteiinitasoja (10-35%). Vain kaikkein jääräpäisimmät voivat pitää tällaista ruokavaliota runsasproteiinisena ja mitä silläkään olisi väliä, sillä ei ole näyttöä, että runsaastikaan proteiinia sisältävä ruokavalio rasittaisi terveitä munuaisia. Sitä vastoin VHH:n avulla saavutettu alhaisempi verenpaine saattaa kylläkin helpottaa munuaisten työtä.
Myyttinä voidaan myös pitää sitä seikkaa, että VHH:lla ei saa riittävästi kuituja. Amerikkalaiset (ja suomalaiset) saavat pääosan ravintokuiduistaan perunasta ja jauhoista. Nämä ovat tärkkelyspitoisia ruoka-aineita, joissa on hyvin vähän ravintoaineita. Tutkimuksen tekijät saivat aktiivisilta VHH:ta noudattavilta ryhmittymiltä suoraa tietoa VHH-ruokavalion vaikutuksista ruoan laatuun. Osoittautui, että VHH paransi oleellisesti ruoan ravintopitoisuutta ja ravintokuitujen osuus saatiin täyteen helposti maanpäällisiä vihreitä kasviksia runsaasti nauttien (tyypillinen piirre VHH-ruokavaliossa). On tietenkin paljon terveellisempää syödä perunoiden ja jauhojen tilalla runsaasti vihanneksia!
Pitkään elänyt myytti on myös tyydytetyn rasvan väitetty epäterveellinen rooli VHH-ruokavaliossa. Ruokavaliota pitää katsoa kokonaisuutena ja runsaiden hiilihydraattiannosten vaihtuessa vaikkapa tyydytettyyn rasvaan, saadaan usein nähdä terveysvaikutuksia. Hiilihydraattien roolin vähentyessä, elimistö siirtyy käyttämään omia rasvavarastojaan niiden lisääntyneen varastoinnin sijaan. Äskettäin ilmestyneissä meta-analyyseissä ja epidemiologisissa (väestötason) tutkimuksissa on havaittu, että hiilihydraattien vaihto tyydytettyyn rasvaan on pikemminkin tervehdyttävä kuin epäterveelliseen suuntaan vievä muutos ravitsemuksessa. Lisäksi on ollut mahdotonta osoittaa yhtäkään luotettavaa tutkimustulosta, joka kytkisi tyydytetyn rasvan sydäntapahtumiin negatiivisessa merkityksessä. Lisää tähän soppaan sitten se ilmeinen terveyshyöty mikä saadaan hiilihydraattien vähennyksessä pitkäaikaiselle sokerille (HbA1c). Korkea verensokeri jos mikään altistaa pahasti sydänsairauksiin.
Vaikka on ilmeisesti hyvin monta potilasryhmää, jotka hyötyvät VHH-ruokavaliosta, on ihan lopuksi varoitettava joistakin sairauksista, joiden yhteyteen ei voida luotettavasti suositella VHH-ruokavaliota: tyypin 1 diabetes, kilpirauhassairaudet, perinnölliset aineenvaihduntasairaudet, lapsuudessa koettu ketoasidoosi, kortikosteroidihormonien häiriöt, kasvuhormonin häiriöt, hyvin iäkkäät henkilöt (eivät kaikki!), alkoholistit ja paljon aspiriinia käyttävät. Nämä sairaustilat voivat olla esteenä VHH:lle, mutta edelleenkin VHH voi olla parempi vaihtoehto kuin virallinen voimassa oleva ravitsemussuositus jos sairaustiloihin liittyy insuliinin toimintahäiriö, korkea veren triglyseridi ja verensokeri. Silloin ainoa terveyttä edistävä vaihtoehto on hiilihydraattieja rajoittava ruokavalio.
Johtopäätös
Havaitut muutokset elimistön aineenvaihdunnassa noudatettaessa VHH-ruokavaliota, ovat osaltaan muuttamassa nykyistä tieteellistä ajatuksenkulkua (paradigmaa). Kun vaihdamme ravinnon makroravintoaineiden suhteet, vaihtuu myös elimistömme aineenvaihdunta. Tämä VHH-ruokavalio näyttäisi vievän ruokavaliota loppujen lopuksi terveellisempään suuntaan monin tavoin. Enemmän ravintokuituja, ravinnerikkaampaa ruokaa, ei niin suuria heilahteluja verensokerissa ja insuliinissa, parempi sydänterveys ja helpommin toteutuva painonhallinta. Siinä syitä miksi VHH voi olla järkevä ratkaisu pyrittäessä saavuttamaan ja ylläpitämään terveys.