**
Suomen veteraaniurheiluliitto (SVU) täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuotta juhlistetaan mm. julkaisemalla veteraaniurheilusta laaja kirjateos. Minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön toimituskunnasta käsin ja sain olla viimeistelemässä ja taittamassa kirjaa. Kirjoitin kirjaan veteraaniurheilijan ravinnosta.
Kirjasta tuli hyvä. Jos vähääkään kiinnostaa ikääntyminen ja liikunnan terveysvaikutukset, niin tässä on se kirja joka pitää silloin lukea. Kirja luo uudenlaisen raja-aitoja kaatavan katsannon aikuisten urheilemiseen ja kilpailemiseen.
Tässä kirjassa on potkua vaikka vuoden urheilukirjaksi! Kirja sopii loistavasti myös lahjaksi.
Kirjassa paneudutaan mm.
- aikuisen urheilijan motiiveihin
- suorituskykyyn ja sen harjoittamiseen läpi elämän
- valmentautumiseen tapauskertomuksin
- urheilun ja terveyden välisiin yhteyksiin aikuisiällä
- urheiluun liittyvän vapaaehtoistyön merkitykseen ja hyviin käytänteisiin kentiltä
- aikuisiän liikkumisen yhteiskunnallisiin merkityksiin
- veteraaniurheilun organisoitumiseen sekä liiton visioon ja arvoihin
Ennakkotilaukset: Merja Masalin, puh. 09 3481 2241 tai merja.masalin@svu.fi.
ESIPUHE
Liikkumisella ja urheilemisella on merkitystä. Läpi elämänkulun tapahtuvalla tavoitteellisella liikunnalla ja urheilulla on moninaisia merkityksiä niin urheilijoille itselleen kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) 40-vuotisjuhlakirja Erilainen Tapa Vanheta sisältää laaja-alaisen tutkimusmatkan veteraaniurheilun pariin. Kirjassa paneudutaan tutkimus- ja asiantuntija-artikkelein, tapauskertomuksin sekä pakinoin urheilemisen eri ulottuvuuksiin. Tarkastelussa ovat liikunnan ja urheilun sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, terveys, suorituskyky, toiminnan järjestäminen ja toimijuus sekä veteraaniurheilun ja SVU:n kasvu ja tulevaisuus.
Ihmisen on mahdollista kehittää itseään ikään katsomatta. Tämä on yksi kirjan keskeinen viesti. Urheilevan ihmisen näkökulmasta on oleellista, että elimistön plastisuus eli harjoitettavuus säilyy läpi elämän. Keho sopeutuu oikein toteutettuun ja annosteltuun kuormitukseen myös iäkkäämpänä ja tämä mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun koko elämän ajan. On kuitenkin syytä muistaa, että eletty elämä vaikuttaa siihen millaisia itse kullekin ovat realistiset tavoitteet ja kuinka näitä tavoitteita ja unelmia kannattaa tavoitella.
Aikuisurheilijalle urheileminen on kiinteä osa elämän kokonaisuutta. Henkilökohtaisten motiivitekijöiden ohella lähipiirin, kuten perheen ja ystävien hyväksynnällä ja arvostuksella on suuri merkitys harrastuksen jatkumiseen. Laajemmin ajateltuna myös yhteiskunnan arvostus veteraaniurheilua kohtaan on merkittävä tekijä koko veteraaniurheilun kehityksen ja kasvun kannalta.
Tämän kirjan 19 artikkelia ja kolme pakinaa johdattavat lukijan sen todellisuuden äärelle, jota kutsumme erilaiseksi tavaksi vanheta. Siinä liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa hyvää elämää. Ihmiselle itselleen merkityksellinen, terveyttä edistävä, tavoitteellinen ja ihmisiä yhdistävä liikunta ja urheilu nähdään luonnollisena osana kaikenikäisten elämää.
Kirja painottaa jokaisen omia mahdollisuuksia parantaa ja ylläpitää toiminta- ja suorituskykyään, terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja urheilun avulla. Kirjassa tartutaan myös yhteisöjen ja yhteiskunnan vastuihin erilaisen tavan vanheta mahdollistamiseksi.
Erilainen Tapa Vanheta -kirja syntyi innostuneiden ihmisten palosta kuvata veteraaniurheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä SVU:n 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Esitämme lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat ansiokkaalla panoksellaan osallistuneet kirjan suunnitteluun, kirjoittamiseen ja tuottamiseen.
Helsingissä toukokuussa 2011
Toimituskunta
***********
Kirjan sisällys
ESIPUHE
I RAKKAUDESTA URHEILUUN Arto Tiihonen 1
Rakkaudesta urheiluun Tuija Helander 5
Erilaisia ikämiehiä Arto Tiihonen 19
Veteraaniurheilijat: tutkimuksia merkittävästä panostuksesta, motivaatiosta ja mahdollisuuksista Bradley Young & Nikola Medic 45
Kisakuumetta, pakina Jaakko Heikkinen 59
II SUORITUSKYKY JA TERVEYS Harri Suominen ja Christer Sundqvist 63
Aikuisurheilijan harjoittelun perusteet - fysiologiset ja valmennus opilliset näkökulmat Antti Mero 67
Ikä ja maksimaalinen fyysinen suorituskyky Harri Suominen 91
Urheilu ja Psyyke Matti Orava 103
Urheilijan terveys Urho Kujala 109
Veteraaniurheilijan ravinto Christer Sundqvist 115
Veteraaniurheilijan tie Jorma Manninen 127
Voilla voittoon, pakina Jaakko Heikkinen 139
III VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ Mikko Nieminen 143
Tapaus Kuopion Vipinä Inkeri Fält 147
Aikuisten yleisurheilukoulu JKU: järjestäjän näkökulma Alpo Pirttinen 173
Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämä aikuisten yleisurheilukoulu Kyösti Poutiainen 177
Vuoden 2009 veteraanien MM-kilpailujen näkyvyys: millaista oli ja miten se tehtiin? Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri 187
Itse kukin omalla tasollaan Matti Hannus 193
Seurojen ja kuntie roolit liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä Pentti Pönkkö 197
Arkiliikuntaa, pakina Jaakko Heikkinen 201
IV SVU PÄHKINÄNKUORESSA Kunto Viiru 205
Veteraaniurheilu luonnollisena osana liikuntakulttuuria Kunto Viiru 207
Suomen veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu Riitta Koski 217
SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot Kunto Viiru 225
SVU suuressa aallossa Pia Kemppainen-Kajola 231
************************
Rakkaudesta urheiluun – veteraaniurheilun moninaiset merkitykset
Arto Tiihonen
Tämän Suomen Veteraaniurheiluliiton juhlakirjan pääotsikko ’Erilainen tapa vanheta’ heittää meille kirjoittajille haasteen väittämällä ja kysymällä: onko veteraaniyleisurheilijan elämäntapavalinta se ’erilainen tapa vanheta’?
Kysymys on erinomainen ja varsin ajankohtainen. Suomen väestö on ikääntynyt ja ikääntyy lähitulevaisuudessa vielä enemmän. Tämä johtuu siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat suurempia kuin keski-ikäisten ja nuorten ikäluokat. Yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä. Ikäihmisten, mutta myös keski-ikäisten eli kaikkien veteraaniurheiluikäisten terveys, toimintakyky ja toimijuus ovat yhä tärkeämpiä kokonaisyhteiskunnallisestikin ajateltuna.
Keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä on ainakin kaksi: miten suureneva eläkeläisväestö voisi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja miten pienenevä työssäkäyvä keski-ikäisten joukko jaksaa tehdä yhä suuremman osan tarvittavasta työstä? Siksi ’erilainen tapa vanheta’ on erittäin ajankohtainen otsikko, mutta myös vaativa kysymys.
Kysymys kohdistuu sitä paitsi yhtä aikaa niin yksilöille itselleen, hänen lähiyhteisöilleen, kuten perheelle, ystävä- tai kaveripiirille kuin yhteiskunnallisille toimijoille eli urheiluseuroille, muille vapaaehtoistoiminnan järjestöille, julkisille ja yksityisille palveluillekin. Ilman kaikkien näiden tahojen ja tasojen yhteistoimintaa, yhteispeliä, voi olla vaikea vastata väestön ikääntymisen myötä muotoutuviin uusiin haasteisiin.
Lähtökohtaoletus kirjan toimituskunnalla oli se, että veteraaniurheilijoiden liikunnallisesti ja urheilullisesti aktiivinen elämäntapavalinta on se ’erilainen tapa vanheta’. Toinen oletus oli, että tuo tapa voisi olla yleisemminkin mallina muulle väestölle. Meidän kirjoittajien tehtävänä oli ottaa selvää, millainen tuo tapa on ja samalla selvittää sitä, miksi veteraaniurheilija oikein urheilee ja liikkuu? Tämän selvitettyämme pitäisi meillä olla myös suosituksia siitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.
Rakkaudesta urheiluun on ex-huippu-urheilijan ja nykyisen veteraaniurheilijan Tuija Helanderin omaelämäkerrallisen artikkelin otsikko. Tuija kertoo siinä, kuinka hän jo pikkutyttönä rakastui urheilemiseen ja miten tuo rakkaus on kestänyt kaikki ne ’rypyt’, joita elämä ja mm. terveyden lähes täydellinen menettäminen, on tuon rakkauden tielle viskonut.
Saamme kokea Tuijan mukana suurkisojen jännittävät tunnelmat ja dramaattiset hetket uudelleen, mutta sen lisäksi hän avaa ’urheilijaelämäntapansa’ laajemmin ja syvemminkin lukijoiden koettavaksi. Rakkaus ei ole lainkaan liian vahva sana kuvaamaan tuota jo puolen elämäniän kestänyttä suhdetta.
Tuija Helanderin artikkeli avaa yksilötason sekä elämänkulullisen ja –kerrallisen näkökulman veteraaniurheiluun. Vaikka Tuijan kertomus on poikkeustapaus veteraaniurheilijoidenkin joukossa, niin ne teemat, jotka ovat olleet tärkeitä Tuijalle, ovat tärkeitä myös monille meistä.
Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä jossakin asiassa, tai kuka voi sanoa, etteikö olisi hienoa löytää merkitystä elämälleen ja teoilleen olivat ne mitä hyvänsä ja toisten mielestä miten mitättömiä tahansa? Ja eikö meille kaikille ole tärkeää se, mitä meille läheiset ihmiset ajattelevat ja tuntevat meitä kohtaan? Bonuksena voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun iso joukko - joskus koko kansakunta - kannustaa meitä tekemään parhaamme.
Erilaisia ikämiehiä - veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen ja urheilemisen merkitykset on liikuntasosiologian tutkijan ja ’veteraaniurheilijan’ Arto Tiihosen artikkelin otsikkona. Hän on kerännyt monipuolisen, itsearviointiin perustuvan aineiston eripuolilla Suomea asuvilta 42-72 –vuotiailta veteraaniyleisurheilijamiehiltä. Heissä on neljä kestävyysjuoksijaa/-kävelijää, neljä pikajuoksijaa ja neljä heittäjää sekä kaksi hyppääjää. Kaikki ovat joko kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.
Artikkelissa käydään läpi heidän taustansa, motiivinsa, liikunta- ja urheiluharrastuksensa määrät, käsityksensä toimintakyvystä ja liikunnallisista ominaisuuksistaan, tärkeimmistä liikunta- ja urheilukokemuksistaan, sosiaalisista liikuntarooleistaan sekä kokemukset omasta iästään. ’Erilaiset ikämiehet’ tuovat näkyviin veteraaniurheilun sosiaalisen ja (ala)kulttuurisen tason vastatessaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin siihen, miksi he urheilevat ja liikkuvat.
Tulosten perusteella voi sanoa varmasti sen, että liikunta ja varsinkin urheilu on näille miehille hyvin monin eri tavoin merkityksellistä. Se on tärkeää sen tuottamien monipuolisten kokemusten vuoksi, mutta yhtä hyvin erilaisten sosiaalisten suhteiden takia. He motivoituvat liikunnan terveysvaikutuksista, sen antamista kokemuksista, mutta myös suorittamisesta.
Oma lempilaji tuottaa monipuolista toimintakykyä ja kehittää liikunnallisia ominaisuuksia ja siihen on vahvat kokemukselliset siteet – elämysten lisäksi se tarjoaa identiteettikokemuksia, osallisuutta ja toimijuutta. Urheilussa ollaan mukana monissa rooleissa. Ja lempilajin harjoittaminen myös nuorentaa – omassa lajissaan he tuntevat itsensä noin kymmenen vuotta kalenteri-ikäänsä nuoremmiksi.
Veteraaniurheilututkimuksia: urheiluun panostaminen, osallistumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät on kanadalaisten tutkijoiden Bradley W. Youngin ja Nikola Medicin artikkelin otsikko. Youngin ja Medicin aineistoina ovat sekä Lahden 2009 veteraaniyleisurheilun MM-kisojen osallistujat että joidenkin muiden lajien kansainvälisen tason veteraaniurheilijat ja se kattaa molemmat sukupuolet. Muutama mielenkiintoinen tutkimustulos on syytä nostaa jo tässä johdannossa esiin.
Kansainvälisen tason veteraaniurheilijat harjoittelevat säännöllisesti melkein koko vuoden ajan ja keskimäärin kymmenisen tuntia viikossa eli noin 1,5 tuntia päivässä. Veteraaniurheilijat harjoittelevat pääasiassa erikokoisissa ryhmissä, mutta 28 prosenttia harjoittelee vain yksin. Elämänkulun aikana harjoittelun määrä vaihtelee elämäntilanteiden muutosten vuoksi jonkin verran.
Veteraaniyleisurheilijoilla ja -uimareilla on erittäin moninaisia syitä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista. Yleisimmät syyt ovat rakkaus lajia kohtaan, kunnossa pysyminen ja terveydelliset syyt sekä kilpailujen antama mahdollisuus panna omat taidot koetukselle. Oman lajin harrastamisesta veteraaniurheilijat löytävät todella moninaisia mielihyvää tuottavia syitä harjoittelemiselleen ja kilpailemiselleen. Nämä syyt saavat heidät myös sitoutumaan lajin harrastamiseen pitkäjänteisesti.
Itselle tärkeät läheiset ihmiset - puoliso, harjoituskaverit ja omat lapset - ovat merkittävimpiä sosiaalisia vaikuttajia veteraanien urheilemisessa. Heidän tukensa ja mielenkiintonsa on keskeistä, vaikka kirjoittajat korostavat myös terveydenhoitohenkilöstön asenteiden merkitystä. Suosituksissaan he korostavatkin sitä, että interventiot – rekrytointikampanjat, viestintä, tapahtumat – pitäisi kohdistaa tulevan urheilijan tai liikkujan lähipiiriin haastamalla mukaan koko perhe. Myös terveydenhoitohenkilökunnan tulisi aktiivisesti ohjata ihmisiä mukaan veteraaniurheiluun. Ja urheilemiseen liittyviä monenlaisia merkityksiä ei saa unohtaa, koska sieltä löytyvät lopulta ne yksilölliset syyt harrastamiselle.
Erilainen tapa vanheta: rakasta urheilemista ’Rakkaudesta urheiluun’ avautuu näiden kolmen tekstin kautta moninaisiksi merkityksiksi, joissa varsinkin oman lajin harjoitteluun ja kilpailuun kuuluvat seikat taitojen parantamisesta tärkeisiin kokemuksiin, toimintakyvyn ylläpitämisestä sosiaalisiin suhteisiin asti ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. Niistä muodostuu myös se ’erilainen tapa vanheta’, joka on kirjan pääotsikko.
Artikkeleiden pohjalta tiedetään nyt paremmin se, miksi tietty, paljon liikuntaa ja urheilua harrastava aikuisten ryhmä liikkuu. Tätä tietämystä kannattaisi käyttää hyväksi houkuteltaessa lisää aktiiviliikkujia tai uusia veteraaniurheilijoita toimintaan mukaan. Tiedosta on varmasti hyötyä myös liikunta- ja urheiluharrastukseen sitouttamisessa – liikunnasta ja urheilusta kannattaa tuoda esiin sen monenlaiset merkitykset.
Kyse ei ole vain terveydestä ja kunnosta, vaan kokemuksellisuudesta, tärkeistä sosiaalisista siteistä ja laaja-alaisesta toimintakyvystä. On myös muistettava, että erilaiset liikunta- ja urheilulajit avaavat erilaiset kokemus- ja merkitysmaailmat harrastajalleen. Liikunnan ja urheilun maailma on rikas, jos sen vain osaa löytää. Veteraaniurheilijat ovat sen löytäneet, nyt on muiden vuoro ottaa heidän tavastaan mallia.
Veteraaniurheilijat rakastavat urheilemista – liikunnan harrastajienkin kannattaisi opetella rakastamaan liikuntaa ja kaikkea sitä, minkä se tuo tullessaan.
SUORITUSKYKY JA TERVEYS
Harri Suominen ja Christer Sundqvist
Liikuntafysiologian professori Antti Mero perehdyttää meidät veteraaniurheilijan harjoittelun ja suorituskyvyn fysiologisiin sekä valmennusopillisiin perusteisiin. Jotkut veteraaniurheilijat ovat hankkineet hyvän suoritustekniikan jo lapsena ja nuorena. He ovat todenneet miten todenperäinen on sanonta ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Jotkut joutuvat veteraani-iässä panostamaan aivan erityisesti suoritustaidon kehittämiseen. Ikääntymisen myötä lihaksistossa tapahtuvia epäedullisia rakenteellisia muutoksia voidaan vastustaa tarkoituksenmukaisilla ja tehokkailla harjoituksilla sekä nauttimalla proteiinipitoista ravintoa. Nopeus on vahvasti perityvä ominaisuus, jota jossain määrin voi lajinomaisella harjoittelulla kehittää ja varsinkin ylläpitää veteraani-ikäisenäkin. Perus-, nopeus- ja maksimikestävyyden kehittäminen ja ylläpito vaatii sinnikästä harjoittelua, jossa järkytetään riittävissä määrin elimistön tasapainoa ja saadaan siten kehitystä aikaan. Notkeusharjoituksilla voidaan estää ikääntymisestä johtuvia notkeuden ja liikkuvuuden muutoksia.
Professori Harri Suominen pohtii omassa artikkelissaan ikääntyvän urheilijan suorituskyvyssä tapahtuvia muutoksia. Urheilu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Vanhenemisen vaikutusta tarkastellaan yleisurheilun juoksu-, hyppy- ja heittolajien ennätystuloksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä eri ikäryhmissä analysoimalla. Juoksunopeus hidastuu suhteellisen suoraviivaisesti 80 vuoden ikään asti miehillä (keskimäärin noin 0.6-0.8 % vuodessa riippuen matkan pituudesta) ja 75 vuoden ikään asti naisilla (0.7-1.0 % vuodessa). Tulokset heikkenevät tämän jälkeen selvästi. Aitajuoksussa vanhempiin ikäsarjoihin siirryttäessä juoksumatkaa ja aitojen välistä etäisyyttä lyhennetään ja aitojen korkeutta alennetaan. Laji on tämänkin jälkeen edelleen vaativa, mutta parhaat aitajuoksijat suoriutuvat siitä melko vaivattomasti normaalilla aitomistekniikalla ja kolmen väliaskeleen rytmillä. Maratonjuoksu on ääriesimerkki kestävyyslajista, jossa säännöllisellä harjoittelulla ja kilpailemisella ylletään ikääntyneinäkin erinomaisiin tuloksiin. Korkeushypyssä tulokset heikkenevät jyrkemmin kuin pikajuoksuissa, eli jo keski-iässä tapahtuu noin 0.9 % heikentyminen tulostasossa vuotta kohti ja tulostason heikentyminen etenee suoraviivaisemmin koko ikä-alueella. Tähän on osittain syynä se, että korkeushyppy on vähemmän harrastettu laji ja aitajuoksun tapaan suorituksena monimutkaisempi ja haavoittuvampi vanhenemiselle kuin pikajuoksu. Yleisurheilun heittolajeissa ennätystulokset näyttävät heikkenevän iän myötä vielä selvemmin kuin juoksu- ja hyppylajeissa. Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat yksilötasolla olla kuitenkin huomattavasti vähäisempiä. Eri ikäsarjojen ennätystuloksiin vaikuttavat edelleen ikäpolvien väliset erot lajitekniikassa sekä harjoittelun määrässä ja laadussa. On todennäköistä, että sekä perimällä että lapsuus- ja nuoruusiässä harrastetulla liikunnalla ja opituilla liikuntataidoilla on huomattava merkitys aikuisiän ja vanhuuden huippusuoritusten kannalta. Motivoituneet urheilijat toimivat tiennäyttäjinä edistäessään elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä. Veteraaniurheilu voi karsia turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ikääntyvien ihmisten liikunnasta ja näin osaltaan auttaa yhteiskuntaa vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.
Psykologi Matti Orava käsittelee urheilusuoritukseen vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä ja tarkastelee niitä tekijöitä mitkä vaikuttavat urheilijan onnistumiseen suorituksessaan. Urheilijan psyykkiseen valmennukseen kuuluu mm. ongelmien hoitaminen (kohtuuton jännittäminen), psyykkisten taitojen opettaminen (rentoutuminen, mielikuvaharjoittelu, keskittyminen, suggestio, oikeanlainen sisäinen puhe) ja psyykkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet (ryhmän sisäiset suhteet, ihmissuhteet, johtaminen, perhe). Urheilijan olisi opittava tunnistamaan omat kohtuuttoman ankarat uskomukset ja itsetuntoa heikentävät ajatteluvirheet. Kokeneemmat urheilijat ovat esim. oppineet rakentamaan päivän kuntonsa mm. erilaisten rutiinien avulla. Psykologin näkökulmasta katsottuna Orava pitää urheiluharrastuksen lukuisia ja monitasoisia vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin kaikkein arvokkaimpana vaikka tärkeää on muistaa, että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin erottelu on keinotekoista.
Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala löytää kilpaurheilutyyppisen liikunnan vaikutuksesta terveyteen sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Tiedetään, että esim. kestävyysliikuntaa harrastavilla entisillä kilpaurheilijoilla tai veteraaniurheilijoilla sairauksien riskitekijät ja eliniän odote ovat erittäin suotuisia. Heillä esiintyi harvemmin esim. sepelvaltimosairauksia ja urheilijoilla on alentunut riski sairastua keuhkosyöpään. Toisaalta tiedetään, että aiemmin liikuntaa harrastamattomalla äkillinen raskaan liikunnan aloitus aiheuttaa lisääntyneen äkkikuoleman riskin liikunnan aikana ja sen jälkeen. Dopingin käyttö on terveysongelma ja kilpaurheilumuotojen kirjo on muuttunut yhä vauhdikkaammaksi altistaen näin vakavillekin vammoille. Urheiluvammoja sattuu paljon, mutta ne ovat onneksi yleensä lieviä. Rasitusvammoja syntyy yleisimmin, jos liikunta on yksipuolista ja liikunnan määrä lisääntyy liian nopeasti niin, ettei elimistö ehdi sopeutua kuormitukseen. Pelottavin urheilun aiheuttama komplikaatio on äkkikuolema (onneksi harvinainen!). Liikunta voi olla äkkikuolemalle altistava tekijä sairauden vuoksi kuolemanvaaralle alttiilla henkilöillä. Oikein toteutettuna liikunta tai urheilu voi toimia lääkkeenä ja ennaltaehkäistä sairauksilta.
Tohtori Christer Sundqvist tarkastelee veteraaniurheilijan ravintoa kokonaisuutena, jossa saadaan sopiva määrä energiaa ja riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Kirjoituksessa käydään läpi optimaaliset ravintoaineet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet käydään läpi lukuisin esimerkein. Aterioiden suunnittelu ja rytmitys tehostavat harjoittelua ja palautumista. Ravintolisien suhteen korostetaan terveen maalaisjärjen käyttöä. Hedelmien monipuolinen käyttö tuodaan artikkelissa esille esimerkkinä miten veteraaniurheilija voi vaivattomasti parantaa ruokavalionsa laatua.
Veteraaniurheilija Jorma Manninen kertoo miten hän on löytänyt liikunnasta elämäntavan. Pesäpallon kautta Manninen siirtyi jo varhaisessa vaiheessa pikajuoksun pariin. Menestyksen siivittämänä Manninen eteni armeijavuosien kautta yleiseen sarjaan. Pikajuoksijan ura sai kuitenkin jäädä lepäämään useiksi vuosiksi hänen isänsä menehdyttyä nuorena ja perhettä kohtaan tuntemiensa velvollisuuksien viedessä silloin voiton. Valmennuksen ohella Manninen harjoitteli koko ajan määrätietoisesti itsekin ja hänen aktiivinen siirtyminen veteraaniurheiluun soi meille veteraaniurheilua arvostaville paljon iloa. Parhaimpina tuloksinaan Manninen pitää vuonna 2007 juoksemiaan aikoja 7.99 ja 12.50. Ne olivat samalla silloisia uusia maailmanennätyksiä 60 ja 100 metrillä. Saavutuksista ylitse muiden hän nostaa Riccionen (2007) ja Lahden (2009) maailmanmestaruudet.
VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ
Mikko Nieminen
Yhteiskunta on yhtä terve kuin kaikki sen jäsenet. Sanotaan että lapsi on terve kun se leikkii. Voisi kenties sanoa, että aikuinen on terve kun se urheilee. Ehkäpä koko yhteiskunnankin terveys on yhteydessä meidän kaikkien mahdollisuuteemme harjoittaa leikkiä ja urheilua.
Joitakin sukupolvia sitten yleisurheilu oli terveen valkoisen nuoren varakkaan miehen harrastus. Lukuisat rajoitteet ehkäisivät muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia, ammattityöväestöä, tummaihoisia ihmisiä tai vammaisia ihmisiä harjoittamasta yleisurheilua.
Amatööriurheilusäädöksissä lueteltiin vielä 1900-luvun alussa yksilöidysti erilaiset ammattikunnat, joiden piiriin kuuluneeet ihmiset eivät voineet kilpailla amatöörien yleisurheilukilpailuissa. Näihin kuului enemmistö maailman väestöä, mukaan lukien ruumiillisen työn harjoittajat.
Naisten yleisurheilua pidettiin useimmissa olympialiikkeen maissa säädyttömänä vielä 1900-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla. Sukupuoleen, rotuun tai vammaisuuteen sidoksissa olevien suorien kieltojen ohella sosiaalista häpeäntuntoa onkin levitetty tehokkaasti myös piilotetummin.
Yleinen ilmapiiri opiskeluiän ylittänyttä aikuisurheilijaa kohtaan on vasta viime vuosikymmeninä vapautunut. Merkittävin sosiaalisen häpeän murtaja on ollut 1970-luvulla syntynyt hölkkäinnostus, joka mahdollisti aikuisikäisen ihmisen harjoittamaan juoksua yleisellä paikalla vailla häpeäntuntoa.
Hölkkäinnostuksen kanssa samanaikaisesti on kehittynyt myös aikuisurheilu tai veteraaniurheilu – molempia nimityksiä suomen kielessä käytetään. Sen piirissä täysikäisen miehen tai naisen on ollut aiempaa helpompaa ylittää myös urheilukenttää ympäröivä nuoruuden raja-aita.
Kaikille vapaa urheilu. Yleisurheilu on perustava liikuntamuoto. Hekin meistä jotka eivät elinpiirissään kohtaa vettä eivätkä opi uimaan, ja hekin jotka eivät asuinseudullaan kohtaa lunta eivätkä opi hiihtämään, oppivat yleisurheilun neljä perustaitoa – juoksemisen, kävelemisen, hyppäämisen ja heittämisen.
Miten onkaan niin merkillisesti, että meitä aikuisia tarvitsee opettaa uudelleen näihin taitoihin? Jossakin vaiheessa me unohdamme nämä taidot. Oikeammin jokin painostaa meitä luopumaan näistä taidoista. … Tunnemme sosiaalista häpeää, olisimmehan "lapsellisia", emme kehtaa.
2000-luvun suuri muutos aikuisikäisten liikunnassa ovat Aikuisten yleisurheilukoulut. Ne opettavat meille sen mitä unohdimme, sen mikä on liian "lapsellista" meille vakavastiotettaville aikuisille. Vaivihkaa ne palauttavat mieleemme sen mikä tuottaa meille iloa – vapaan leikin ja urheilemisen.
Yleisurheilun kantasana länsinaapurimme kielessä on 'fri-idrott' ja itänaapurimme kielessä ´legkaja atletika'. Näiden termien kirjaimellinen merkitys ja eräs varhainen suomennoskin on 'vapaaurheilu'.
Yleisurheilu voi parhaimmillaan olla vapaaurheilua. Se voi vapauttaa ahtaaseen aikuisen rooliinsa monin näkymättömin sitein sidotun ihmisen tuntemaan lähemmin oman ruumiillisuutensa ja toteuttamaan sisäistä vapaana kirmaavaa lastaan – iloitsemaan leikistä ja urheilusta.
Ennen kaikkea yleisurheilu voi olla meille kaikille vapaata urheilua. Olemme yksi ihmisryhmä kerrallaan oppineet, ettei urheilemisen tarvitse olla rajoitettua vain jollekin tietylle ihmisryhmälle tietyssä lyhyessä vaiheessa omaa elämänkaartaan.
Aikuisten yleisurheilukoulu. Suomen Veteraaniurheiluliiton 40-vuotiskirjaan on sisällytetty osasto, missä esitellään onnistuneita käytäntöjä ja hahmotellaan tulevaisuutta urheilemisen ilon mahdollistamiseksi osana koko ihmisen elämänkaarta.
Kyösti Poutiainen Helsingin Kisa-Veikoista (HKV) ja Alpo Pirttinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista (JKU) ovat 1940-luvulla syntyneitä hyväkuntoisia suomalaisia miehiä, jotka kertovat omakohtaisesti organisoimistaan Aikuisten yleisurheilukouluista.
Poutiainen on suorittanut kirjaa varten haastattelututkimuksen, missä hän esittelee suuren suosion saaneen HKV:n Aikuisten yleisurheilukoulun jäsenien kokemusmaailmaa. Pirttinen kuvaa miten JKU organisoi oman Aikuisten yleisurheilukoulunsa jäsentensä toiveita kunnioittavalla tavalla.
Pidän mahdollisena, toivon niin toteutuvan ja uskon todennäköiseksi, että Aikuisten yleisurheilukoulu voi merkitä hyppäystä uudenlaiseen tapaan ymmärtää kilpaurheilu. Penkkiurheilu ja kuntoliikunta ovat yhä enemmän eriytyneet toisistaan. Siksi tarvitaan jotakin niitä yhdistävää.
MM-kilpailut kaikille. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa vuonna 2009 muistetaan tiedotuksellisena läpimurtona. Varttuneiden ihmisten kilpaurheilu sai nyt suomalaisissa viestimissä ennennäkemättömän aseman.
Urheilullisesti MM-kilpailut olivat myös ennenkokematon menestys. Suomen joukkue voitti ensi kerran yleisurheilun arvokilpailuiden mitalitilaston. Muistan kuinka itselläni oli kunnia tämän varmistuttua ilmoittaa se tiedoksi Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajalle Kunto Viirulle.
MM-kilpailuiden urheilullinen menestys oli mahdollista vain siksi, että kilpaurheilu ymmärrettiin laajaksi kansanliikkeeksi. MM-kilpailuihin ei ollut tulosrajoihin tai maakiintiöihin perustuvia osallistumisrajoitteita, vaan ne olivat vapaat osallistua kaikelle kansalle.
Suomen joukkue oli Lahden MM-kilpailuissa ylivoimaisesti suurin ja onnistui parhaiten innostamaan koko kansan osallistumaan MM-kilpailuihin, niin maratonjuoksuun, kävelyyn, painonheittoon, seiväshyppyyn, kuin yli 80-vuotiaiden viestinjuoksujoukkeisiin saakka.
Lahden MM-organisaation ytimessä toimineet Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri kuvaavat kirjoituksessaan, millä tavoin MM-kilpailuiden näkyvyyttä pitkäjänteisesti rakennettiin. Urheilukirjailija Matti Hannuksen katsaus taustoittaa hyvin veteraanien MM-kilpailuiden historiaa.
Aikuisten oikeata aitoa iloa. Eräiden yhteiskunnallisten näkemysten mukaan elämme spektaakkelin aikakautta. Jälkimodernissa yhteiskunnassa yhä useammin simulaatio korvaa itsekoetun. Tämä koetaan yhä useammin ongelmalliseksi. Penkkiurheilun eriytyminen itseharjoitetusta kuntoliikunnasta on eräs ongelmista.
Veteraaniurheilu on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä on yhtä aikaa jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa. Kulttuuriantropologi Margaret Mead kirjoittaa, kuinka historiallinen kehitys toteutuu yhden sukupolven yli hypäten. Lastenlapsi itsenäistyessään vanhemmistaan palaa isovanhempiensa arvomaailmaan.
Jälkimodernissa yhteiskunnassammekin usein tiedostamattamme palaamme esimoderniin. Se mikä ensikatsomalta näyttäytyy aivan uutena ilmiönä, onkin tarkkaan katsoen uudelleenmuotoiltua traditiota.
Jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa tarvitaan tulevaisuudessakin, koska molemmat ovat osa elämänkaartamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Pentti Pönkkö hahmottelee artikkelissaan millaisen roolin 2000-luvun urheiluseurat ja kunnat voisivat ottaa aikuisliikunnan edistämiseksi. Jaakko Heikkinen muistuttaa meitä hauskasti miten hienot ajatuksemme arjen tasolla todellistuvat.
Tämän osaston pisin ja syvin kirjoitus on 70-vuotiaan Inkeri Fältin käsialaa. Siinä moninkertainen veteraanien maailmanmestari kertoo naisten oman urheiluseuran Kuopion Vipinän syntymä- ja kehitysvuosien tarinan. Tämä tarina on tosi ja se sisältää aikuisten oikeata aitoa urheilun iloa.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA
Kunto Viiru
Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) on 40-vuotisen taipaleensa aikana vahvistanut ja monipuolistanut merkittävästi kansallista liikuntakulttuuriamme. Veteraani-ikäiset urheilijat ovat päässeet tasavertaisesti nuorempien ikäluokkien rinnalla järjestäytyneen liikunta- ja urheilutoiminnan piiriin. SVU:n ennakkoasenteita murtava toiminta on saanut laajan hyväksynnän urheiluelämän ja koko yhteiskuntamme piirissä. Tämän on mahdollistanut liiton aktiivinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen järjestötyö.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA kuvaa neljän artikkelin kautta veteraaniyleisurheilun ja SVU:n kehitystä. Samalla pohditaan veteraaniyleisurheilun ja SVU:n roolia osana liikuntakulttuuria. Viimeisessä artikkelissa luodaan katseet vahvasti myös tulevaisuuteen.
SVU:n kunniapuheenjohtajan Kunto Viirun artikkeli, Veteraaniurheilu luonnillisena osana liikuntakulttuuria, käsittelee sitä, miten yleisurheilu on kehittynyt 1800-luvun alkupuoliskolta alkaen tämän päivän kaikkien ikäluokkien harrastamaksi urheilumuodoksi. Samalla kuvataan veteraaniyleisurheilun kansallista kehityspolkua ja SVU:n kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi ja menestyjäksi. Artikkelissa paneudutaan mm. siihen, miten SVU ja Suomen Urheiluliitto (SUL) toteuttavat ja voisivat toteuttaa yhteistoimintaa solmimansa yhteistyösopimuksen mukaisesti. Artikkelissaan Viiru pohtii sitä kuinka lajitoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttää koko yleisurheiluperhettämme sekä koko yhteiskuntaa.
Riitta Kosken artikkelissa, Veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu, kuvataan SVU:n toiminnan ja järjestörakenteen kehittymistä. Koski tuo esille sen, miten veteraaniurheilutoiminta on maassamme juurtunut ja voimistunut neljän vuosikymmenen aikana. Artikkelissa kuvataan myös miten SVU on panostanut kunto- ja terveysliikuntaan.
Veteraaniurheilussa toiminnan eettisyys ja arvot ovat korostetussa asemassa. Tämän Kunto Viiru tuo selkeästi esille artikkelissaan SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot. Viiru painottaa, että vilpille ja epäurheilijamaisuudelle ei saa antaa sijaa toiminnassa, joka perustuu täydellisesti urheilun reilun pelin henkeen.
SVU:n puheenjohtaja Pia Kemppainen-Kajola viitoittaa artikkelissaan, SVU suuressa aallossa, liiton tulevaisuutta, unohtamatta sitä mistä nykyhetkeen on tultu.
sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2011
lauantaina, kesäkuuta 04, 2011
Elämä jatkuu - sittenkin
**
Ruotsalainen teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberlein kirjoitti mielenkiintoisen kirjan vuoden 2010 lopussa: "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää". Kirja kertoo karun tarinan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jota Heberlein sairastaa. Kirjan on laadukkaasti suomentanut Ulla Lempinen ja kirjan on julkaissut Atena Kustannus Oy.
Heberlein kuvaa sairauttaan mitään kaunistelematta tai säästelemättä, vähiten hän säästää itseään.
Kirjassa käydään eloonjäämistaistelua kuolemaa vastaan. Heberlein kertoo lukuisista itsemurhayrityksistä ja siitä kuinka kuoleman tuoma vapautus ahdistuksesta on läsnä ajatuksissa jatkuvasti. Hän ottaa käsittelyyn sairauden, johon ei ole parannusta.
Itsetuhoisten ajatusten keskellä on pieni toivon pilkahdus: Rakkaus. Heberlein kertoo rakkaudesta lapsiinsa. Lapset pitävät hänet elossa ja aviomies jaksaa pysyä hänen rinnallaan.
Usein valitamme sitä kuinka meillä on aina kiire ja aika ei riitä kaikkeen. Olemme stressaantuneita. Kirja antaa ajattelun aihetta siitä onko todella niin? Onko meillä ihan oikeasti aina kiire ja liian vähän vapaa-aikaa? Miksi syömme enemmän masennus- ym. lääkkeitä tänä päivänä? Olisiko syynä ehkä se, että meillä on liikaa aikaa itsellemme? Olisiko niin, että meidän elämässämme onkin vain valtavasti pelkkää tyhjyyttä?
Heberlein kertoo, miten sata vuotta sitten suurin osa valveillaoloajastamme kului eloonjäämiselle. Piti kylvää, lypsää lehmät, korjata satoa, kuoria perunoita, teurastaa, kutoa kangasta, ja ties mitä kaikkea. Enää ei tarvitse juuri ollenkaan tehdä tällaista. Emme kylvä peltoja, emme leivo leipää, emme ompele vaatteita jne.
Suurimman osan ajastamme teemme kaikkea tarpeetonta. Meillä on paljon sellaista keksittyä tekemistä. Emme joudu enää raatamaan selviytymisemme eteen. Valveillaoloaikamme kuluu huvitteluun, jotta saisimme ajan kulumaan. Meillä on valtavasti aikaa ahdistua, potea unettomuutta ja olla neuroottisia. Valtavasti aikaa tunnustella omaa oloamme. Tyhjyyttä.
Heberlein jatkaa hyvien kysymysten esittämistä. Mikä on oikeaa työtä? Milloin ihminen on onnellisin? Olemmeko onnellisimpia silloin kun joudumme näkemään vaivaa, vai silloin kun emme tarvitse tehdä mitään, vaan asiat sujuvat kuin leikiten?
Heberleinin kirja ei ole satukirja, jolla on onnellinen loppu, vaan kirja jättää lukijan siihen uskoon, että elämä jatkuu, sittenkin. Ja kaikkiin kysymyksiin emme saa vastauksia.
Suosittelen kirjaa teille kaikille!
Tässä joitakin otteita kirjasta:
Haluan julkaista tämän tekstin koska haluan kertoa millaista on taistella jatkuvaa itsensä tappamisen halua vastaan. Millaista on elää näkymättömän kroonisen sairauden kanssa. Miten vaikeaa se on. Miten vähän apua on saatavilla.
En tosiaankaan halua propagoida itsemurhan puolesta. Minusta itsemurha ei ole hyvä ratkaisu. Se ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Mutta minusta on tärkeä puhua siitä, että meitä on. Meitä jotka emme jaksa elämäämme. Meitä jotka kannamme äärimmäisen tappion kokemusta. Meitä jotka kannamme häpeää siitä ettemme selviä elämästä.
Minä tarvitsen hoitoa. Tarvitsen psykiatrista hoitoa. Lääkkeitä. Minunlaisiani on muitakin. Meitä on aika paljon. Elämme tappavan sairauden kanssa. Se on tosiasia. Kyse ei ole siitä että pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Tämä tila vaatii ammattitaitoista lääketieteellistä hoitoa.
En puolusta oikeutta tappaa itseäni – puolustan oikeutta elämääni. Niinä päivinä, jolloin ahdistukseni ja elämäntuskani on voimakkaampaa kuin rakkaus lapsiini, jonkun toisen täytyy puuttua asiaan ja olla haluni, elämänhaluni, joka on tilapäisesti jättänyt minut.
Voisin kuolla lasteni puolesta. Uhraisin heidän puolestaan henkeni. Tappaisin heidän vuokseen jos tarve vaatisi. Ja nyt istun keittiönsohvallani - jolla lapseni ovat istuneet monta kertaa katselemassa, kun laitan ruokaa tai leivon leipää, sohvalla jolla he ovat sairaina maanneet peiton alla, kun olen halunnut pitää heidät lähelläni järjestäessäni keittiötä tai istunut kirjoittamassa - ja puntaroin kuolisinko heiltä pois. Se ei ole oikein. Tiedän ettei ole. Se on väärin. En saa unohtaa miten paljon rakastan heitä. En saa unohtaa että lapseni, kaikki kolme ja jokainen erikseen, ovat tärkeämpiä kuin minä.
Saan kirkossa paniikkikohtauksen. Viimeinen virsi laukaisee jotakin. Hyperventiloin enkä saa henkeä. Sydän riehaantuu. Tuntuu kuin kuolisin, mutta tiedän etten kuole. Se vain tuntuu siltä. Kyyneleet valuvat. Räkä valuu.
Ruotsalainen teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberlein kirjoitti mielenkiintoisen kirjan vuoden 2010 lopussa: "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää". Kirja kertoo karun tarinan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jota Heberlein sairastaa. Kirjan on laadukkaasti suomentanut Ulla Lempinen ja kirjan on julkaissut Atena Kustannus Oy.
Heberlein kuvaa sairauttaan mitään kaunistelematta tai säästelemättä, vähiten hän säästää itseään.
Kirjassa käydään eloonjäämistaistelua kuolemaa vastaan. Heberlein kertoo lukuisista itsemurhayrityksistä ja siitä kuinka kuoleman tuoma vapautus ahdistuksesta on läsnä ajatuksissa jatkuvasti. Hän ottaa käsittelyyn sairauden, johon ei ole parannusta.
Itsetuhoisten ajatusten keskellä on pieni toivon pilkahdus: Rakkaus. Heberlein kertoo rakkaudesta lapsiinsa. Lapset pitävät hänet elossa ja aviomies jaksaa pysyä hänen rinnallaan.
Usein valitamme sitä kuinka meillä on aina kiire ja aika ei riitä kaikkeen. Olemme stressaantuneita. Kirja antaa ajattelun aihetta siitä onko todella niin? Onko meillä ihan oikeasti aina kiire ja liian vähän vapaa-aikaa? Miksi syömme enemmän masennus- ym. lääkkeitä tänä päivänä? Olisiko syynä ehkä se, että meillä on liikaa aikaa itsellemme? Olisiko niin, että meidän elämässämme onkin vain valtavasti pelkkää tyhjyyttä?
Heberlein kertoo, miten sata vuotta sitten suurin osa valveillaoloajastamme kului eloonjäämiselle. Piti kylvää, lypsää lehmät, korjata satoa, kuoria perunoita, teurastaa, kutoa kangasta, ja ties mitä kaikkea. Enää ei tarvitse juuri ollenkaan tehdä tällaista. Emme kylvä peltoja, emme leivo leipää, emme ompele vaatteita jne.
Suurimman osan ajastamme teemme kaikkea tarpeetonta. Meillä on paljon sellaista keksittyä tekemistä. Emme joudu enää raatamaan selviytymisemme eteen. Valveillaoloaikamme kuluu huvitteluun, jotta saisimme ajan kulumaan. Meillä on valtavasti aikaa ahdistua, potea unettomuutta ja olla neuroottisia. Valtavasti aikaa tunnustella omaa oloamme. Tyhjyyttä.
Heberlein jatkaa hyvien kysymysten esittämistä. Mikä on oikeaa työtä? Milloin ihminen on onnellisin? Olemmeko onnellisimpia silloin kun joudumme näkemään vaivaa, vai silloin kun emme tarvitse tehdä mitään, vaan asiat sujuvat kuin leikiten?
Heberleinin kirja ei ole satukirja, jolla on onnellinen loppu, vaan kirja jättää lukijan siihen uskoon, että elämä jatkuu, sittenkin. Ja kaikkiin kysymyksiin emme saa vastauksia.
Suosittelen kirjaa teille kaikille!
Tässä joitakin otteita kirjasta:
Haluan julkaista tämän tekstin koska haluan kertoa millaista on taistella jatkuvaa itsensä tappamisen halua vastaan. Millaista on elää näkymättömän kroonisen sairauden kanssa. Miten vaikeaa se on. Miten vähän apua on saatavilla.
En tosiaankaan halua propagoida itsemurhan puolesta. Minusta itsemurha ei ole hyvä ratkaisu. Se ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Mutta minusta on tärkeä puhua siitä, että meitä on. Meitä jotka emme jaksa elämäämme. Meitä jotka kannamme äärimmäisen tappion kokemusta. Meitä jotka kannamme häpeää siitä ettemme selviä elämästä.
Minä tarvitsen hoitoa. Tarvitsen psykiatrista hoitoa. Lääkkeitä. Minunlaisiani on muitakin. Meitä on aika paljon. Elämme tappavan sairauden kanssa. Se on tosiasia. Kyse ei ole siitä että pitäisi ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Tämä tila vaatii ammattitaitoista lääketieteellistä hoitoa.
En puolusta oikeutta tappaa itseäni – puolustan oikeutta elämääni. Niinä päivinä, jolloin ahdistukseni ja elämäntuskani on voimakkaampaa kuin rakkaus lapsiini, jonkun toisen täytyy puuttua asiaan ja olla haluni, elämänhaluni, joka on tilapäisesti jättänyt minut.
Voisin kuolla lasteni puolesta. Uhraisin heidän puolestaan henkeni. Tappaisin heidän vuokseen jos tarve vaatisi. Ja nyt istun keittiönsohvallani - jolla lapseni ovat istuneet monta kertaa katselemassa, kun laitan ruokaa tai leivon leipää, sohvalla jolla he ovat sairaina maanneet peiton alla, kun olen halunnut pitää heidät lähelläni järjestäessäni keittiötä tai istunut kirjoittamassa - ja puntaroin kuolisinko heiltä pois. Se ei ole oikein. Tiedän ettei ole. Se on väärin. En saa unohtaa miten paljon rakastan heitä. En saa unohtaa että lapseni, kaikki kolme ja jokainen erikseen, ovat tärkeämpiä kuin minä.
Saan kirkossa paniikkikohtauksen. Viimeinen virsi laukaisee jotakin. Hyperventiloin enkä saa henkeä. Sydän riehaantuu. Tuntuu kuin kuolisin, mutta tiedän etten kuole. Se vain tuntuu siltä. Kyyneleet valuvat. Räkä valuu.
maanantaina, toukokuuta 30, 2011
Christerin ruokapyramidi
**
Kirjailija Varpu Tavi tiesi kertoa, että USA:ssa julkaistaan tämän viikon perjantaina (3.6.2011) uusi ruokapyramidi, jolla halutaan selventää vuoden 2005 ohjeita. Miltä uusi pyramidi näyttää, ja mitä se tarkkaan ottaen pitää sisällään, ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, miltä minun ruokapyramidini näyttää!
Ethän kopioi kuvaa ilman lupaa! Jos kopioit ja kerrot ruokapyramidistani, ilmoitathan silloin lähteenä vaikkapa terveysblogini (http://sundqvist.blogspot.com/) ja kerro myös mieluusti, että on kyseessä taiteilijaystäväni (Kati Kortelainen) näkemys siitä miten voidaan ilmaista näkemykseni terveellisen ravitsemuksen (ja liikunnan) tukipilareista mahdollisimman selkeästi.
Mitä pidät ruokapyramidistäni?
Kirjailija Varpu Tavi tiesi kertoa, että USA:ssa julkaistaan tämän viikon perjantaina (3.6.2011) uusi ruokapyramidi, jolla halutaan selventää vuoden 2005 ohjeita. Miltä uusi pyramidi näyttää, ja mitä se tarkkaan ottaen pitää sisällään, ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, miltä minun ruokapyramidini näyttää!
Ethän kopioi kuvaa ilman lupaa! Jos kopioit ja kerrot ruokapyramidistani, ilmoitathan silloin lähteenä vaikkapa terveysblogini (http://sundqvist.blogspot.com/) ja kerro myös mieluusti, että on kyseessä taiteilijaystäväni (Kati Kortelainen) näkemys siitä miten voidaan ilmaista näkemykseni terveellisen ravitsemuksen (ja liikunnan) tukipilareista mahdollisimman selkeästi.
Mitä pidät ruokapyramidistäni?
perjantaina, toukokuuta 27, 2011
Ajankohtaista Facebook keskustelua, osa 2
**
Viime aikoina värikkäin terveyskeskustelu on ollut Facebookin puolella. Tässä taas pieni otos Facebook -keskustelusta, osa 2. Tässä on Osa 1.
Facebookista poimittua
26.5.2011
-----------------------------------------
Expressen -lehti kirjoittaa ylipainoisten lasten rasvaleiristä missä on tarkoitus tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen mahdollisuus toteuttaa laihdutusruokavalio Annika Dahlqvistin oppien mukaan: paljon voita ja kermaa. Leirin ohjaajana on Annikan sisko. Lastenlääkäri Claude Marcuksella ei ole minkäänlaista ymmärrystä tällaiselle laihduttamiselle. Veisitkö sinä lapsen tällaiselle leirille?
{piip}: veisin, mikäli olisi tarvetta. Lapseni syövät voita ja täysrasvaisia tuotteita ja ovat niin laihoja että..:)
{piip}: Painopiste vihanneksissa, palkokasveissa, pähkinöissä + luomu rasvoissa ja lihoissa, kalassa, munissa. Erinomainen vaihtoehto punkerolle, niin lapselle kuin aikuiselle.
{piip}: Mun poika oli mun luona "vhh-leirillä" viime kesänä 2 vko. Joka päivä oli tosin jokin pikku herkku kuten pirun kuumina päivinä jätski. Painoa lähti 2kg, vointi oli pirteämpi, iho parempi, vähemmän pöhötystä. Virallisilla ohjeilla kidutetaan lapsia.
{piip}: Ja vielä. Toissa kesänä kun lapsi tuli mulle lääkäriäidiltää oli paska aina aivan velliä. Tietty suolisto rupeaa käymään kauhella vilja+hedelmä tuputuksella.
Viime aikoina värikkäin terveyskeskustelu on ollut Facebookin puolella. Tässä taas pieni otos Facebook -keskustelusta, osa 2. Tässä on Osa 1.
Facebookista poimittua
26.5.2011
-----------------------------------------
Expressen -lehti kirjoittaa ylipainoisten lasten rasvaleiristä missä on tarkoitus tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen mahdollisuus toteuttaa laihdutusruokavalio Annika Dahlqvistin oppien mukaan: paljon voita ja kermaa. Leirin ohjaajana on Annikan sisko. Lastenlääkäri Claude Marcuksella ei ole minkäänlaista ymmärrystä tällaiselle laihduttamiselle. Veisitkö sinä lapsen tällaiselle leirille?
{piip}: veisin, mikäli olisi tarvetta. Lapseni syövät voita ja täysrasvaisia tuotteita ja ovat niin laihoja että..:)
{piip}: Painopiste vihanneksissa, palkokasveissa, pähkinöissä + luomu rasvoissa ja lihoissa, kalassa, munissa. Erinomainen vaihtoehto punkerolle, niin lapselle kuin aikuiselle.
{piip}: Mun poika oli mun luona "vhh-leirillä" viime kesänä 2 vko. Joka päivä oli tosin jokin pikku herkku kuten pirun kuumina päivinä jätski. Painoa lähti 2kg, vointi oli pirteämpi, iho parempi, vähemmän pöhötystä. Virallisilla ohjeilla kidutetaan lapsia.
{piip}: Ja vielä. Toissa kesänä kun lapsi tuli mulle lääkäriäidiltää oli paska aina aivan velliä. Tietty suolisto rupeaa käymään kauhella vilja+hedelmä tuputuksella.
torstaina, toukokuuta 26, 2011
Ajankohtaista Facebook keskustelua, osa 1
**
Viime aikoina värikkäin terveyskeskustelu on ollut Facebookin puolella. Kaikki eivät ole Facebookissa ja sielläkin keskustelua käydään useilla palstoilla. Lisäksi Facebookista keskustelu häviää helposti näkyvistä ja teknisten ongelmien takia katoaa kokonaan. Hyvin vaikea keskustelua on tarvittaessa kaivaa esille.
Voidakseni jossain määrin säilyttää osan Facebook -keskustelusta, tuon tähän terveysblogiini aika ajoin parhaimpia ja hyödyllisimpiä juttuja pääosin omalta Facebook -seinältäni.
Facebookista poimittua
26.5.2011
-----------------------------------------
Antti Heikkilältä tulee rankkoja syytöksiä:
- Mikael Fogelholm on valehteleva mitättömyys
- Pekka Puska soittaa TV-johtajille ja yrittää saada Heikkilän pois TV:stä
- FST:n ohjelma (Spotlight: Förlegade kostråd) häiritsee tavisten rauhaa
Kommentteja Heikkilä ei blogikirjoituksissaan enää salli.
Facebook -seinälleni tulleita kommentteja:
{piip}: Heikkilän tyyli on tämä ja minä oikein nautin lukea niitä kun ne on niin "raakoja"...
{piip}: Samoin, hän osaa ravistella ja kunnolla. Kuin pieni terrieri ison koneiston lahkeessa:)
{piip}: Mies on tyylinsä valinnut ja sitä voisi kuvailla vaikkapa "aktiiviseksi vittuiluksi" :D Ehkä sellaistakin tarvitaan ravistelemaan jäykkiä rakenteita. Toivon että meikäläisen sukupolvi voisi sitten jo alkaa rakentamaan jotain uutta ja parempaa tilalle. Mut vaikea olis sitä työtä lähteä tekemään jos ei Antti olis ensin tehnyt omaa osaansa...
{piip}: ekopuoskari-Heikkilä vaipumassa samaan sekopäisyyteen kuin Linkolakin, hiilareiden puutoksesta johtuvaan sekavuuteen joka aiheuttaa vakavaa agressio ja äärikäytöstä.
{piip}: Eiköhän se leivän puputtaminen aiheuta enemmän hulluutta... ;D
http://www.psychologytoday.com/blog/evolutionary-psychiatry/201103/wheat-and-schizophrenia-0
{piip}: olen huomannut karppaajissa samoja oireita,(agressiivista ja hyökkäävää käytöstä) kuin bodaajissa, jotka kiskovat lisäksi hormooneja ja lisäravinteita.normaalin ruokavalion kustannuksella.EI HYVÄ.
{piip}: miksi pulskat ja paljon leipää syövät ihmiset ovat niin mukavia ja leppoisia iloisia ihmisiä?
{piip}: Eipä nuo pulskat ihmiset ainakaan meikäläisen vastaanotolla ole kovin leppoisia ja iloisia yleensä. Väsyneitä ja masentuneita... Mut sähän voit {piip} tehdä itse ihan mitä sua huvittaa, miksi olet niin huolissasi siitä millaisia muut ihmiset ovat tai millaisia heidän pitäisi olla...?
{piip}: Mikä tahansa, mikä viedään äärimmäisyyksiin, on huono asia. Myös karppaus. Kaikille ei sovi sama ruokavalio, joten siksi on yhtä typerää tuputtaa jokaiselle virallista lautasmallia kuin VHH:takin.
{piip}: Sisältö jää sivuseikaksi, jos teksti on täynnä salaliittoteorioita. Vanha internetin nyrkkisääntö on, että jokainen esitetty salaliittoteoria puolittaa uskottavuuden. Heikkilällä niitä on tusina, joten uskottavuudesta ei ole kuin promillen osia jäljellä.
{piip}: Jokainen voi pitää omat sairautensa ihaan vapaasti, mutta kiitos myös omalla kustannuksella ja nyt puhun niin sanotuista elintaso ja elämäntapa sairauksista:)
{piip}: Joo ja se ihana keltainen hyllyvä rasva on kirurgien "unelma".
{piip}: Jokainen saa vapaasti lukea netistä kenen tahansa julkista blogia. Itse valitsen mieluummin niitä, joissa aihetta lähestytään rakentavasti ja periaatteessa positiivisesti. Katkeruutta ja aggressiivisuutta maailmassa riittää, ja eniten sitä löytää keskustelupalstoilta. :)
{piip}: Mää vaan oon sellainen että nappaan jokaisen ravintoneuvojan blogista sen mikä tuntuu kolahtavan juuri minuun itseeni.Onneksi jaatte tietonne meidän kanssa.
{piip}: Kohtuus kaikessa kymppi kerjätessä :)) Itte olen jättänyt ns. nopeita hiilihydraatteja vähemmälle ja olen nykyään paljon pirteämpi ja energisempi kuin ennen. Täysin en ole niitä lopettanut. Kyllä mää työpaikalla ja kylässä otan mitä tarjotaan, mutta kotona pyrin syömään terveellisemmin kuin ennen.
{piip}: Heikkilän ajatukset miellyttää, ohjeet omakohtaisesti koettu hyväksi.
{piip}: Mikä onkaan parempi mittari kuin ihka omat tuntemukset ja kokemukset:)
{piip}: Eihän ole parempaa "mittaria", kun oma keho!!
{piip}: Eikös tämän keskusteluketjun idea ollut ihmetellä ei niinkään blogikirjoituksen syvintä vhh-sisältöä vaan sitä, miten asioita kyseinen henkilö julkisuudessa esittää...? :)
{piip}: Taisi keskustelu kääntyä tuossa sekopäisyys kohdalla:)
{Christer Sundqvist} Joo, {piip}, totta turiset. Odotin kommentteja siihen miten rasittavana pidätte Heikkilän esittämiä syytöksiä ja olen niitä muutaman tässä saanutkin.
Minun mielestäni Heikkilä on monin asioiden suhteen ihan oikeassa, mutta hänen tyylinsä ei edistä rakentavan keskusteluyhteyden luomista asioista päättävien, tutkijoiden ja tavallisten terveystietoisten kansalaisten välille.
Esimerkki: Kun taannoin järjestin monissa medioissa kiitellyn ja käsitellyn Hiilihydraattikeskustelun terveystoimittajille Suomen Akatemiassa 9.2.2008 (yhdessä Mikael Fogelholmin kanssa), siihen oli ehdolla panelistiksi Antti Heikkilä. Valitettavasti yli puolet paneelin jäsenistä olisi boikotoinut tilaisuutta jos Heikkilä olisi tullut paikalle. Siksi ikävä velvollisuuteni oli jättää Heikkilä ulkopuolelle. Syynä ei ollut Heikkilän esittämä kritiikki sellaisenaan vaan hänen *tapansa* esittää tämä kritiikki. Pelättiin myös Heikkilän "varastavan shown" (paikalla oli nimittäin Suomen laajin ja monipuolisin terveystietämys paikalla). Ja totta Mooses, niin siinä sitten kävi, että karppaajat ympäri Suomen huusivat kurkku suorana, että älytöntä järjestää tällaisia tilaisuuksia kun guru Heikkilä ei ole paikalla. Minusta tämä on todella ikävää toimintaa Heikkilän ideoihin ja oppeihin tutustuneilta. Sillä tämä johti myös siihen, että kaikenlainen keskustelu esimerkiksi karppaus.infossa sensuroitiin koska järjestäjänä oli se pirullinen Sundqvist joka ei Heikkilää taaskaan kutsunut paikalle. Minulla on edelleen porttikielto karppaus -foorumiin, mutta minulle on kerrottu, että sieltä systemaattisesti poistetaan kaikki minua koskevat kommentoinnit, on ne sitten karppausaatetta tukevia vai ei.
Sorry, pitkä vuodatus. Välillä harmittaa miten ravitsemus herättää tunteita molemmin puolin.
{piip}: Ainakin minä pidän erittäin rasittavana. Ja hänen ympärilleen syntynyt fanittaminen.
{piip}: Voihan Simpura!!! Jäin tuossa miettimään, että minkähänlainen coctail siitä syntyisi, jos Ihanan Lempeän Sundqvistin ja Hurrikaani-Heikkilän parhaat osat saataisiin pistettyä samaan blenderiin.. ♥ ;))
{piip}: Aika hyvän heitit {piip} ;)
{piip}: Ennen Heikkilän herännäisyyttä on ollut ja on monia toisinajatteleviä lääkäreitä. Pitävät matalampaa profiilia.
{Christer Sundqvist}: {piip} on ihan oikeassa. Heikkilä on aikanaan saanut VHH-herätyksensä ja suuren osan ideoinnistaan eräältä lääkäriltä, jonka nimeä en ole kuullut hänen mainitsevan ainakaan viime vuosina (kyseessä on suomalainen lääkäri!)
{piip}: Oli miten oli, mutta minä ihailen henkilöitä, Kuten A. Heikkilä, jotka uskaltavat sanoa mitä vain kelle vain. Vhh on sopinut minulle ja tutuilleni ja olo on parantunut.
{piip}: Ei siihen kovin suurta rohkeutta tarvita, mutta jos on erimieltä sitä hän ei siedä.
{piip}: Monet ihmiset vain myötäilevät toisia, eivätkä uskalla sanoa mitään poikkeavaa. Antti kirjoittaa provosoivasti, mutta ehkä se on tarpeenkin,mutta kyllä pitäisi sitten sietää muidenkin mielipiteitä. Siitä en pidä, että Antti mollaa aina Suomea. Eivät ne muutkaan maat mitään paratiiseja ole.
{Christer Sundqvist}: Tämä on aika kiusallinen juttu. Minulla oli ihan aidosti kiinnostava juttu vireillä, mutta Heikkilä haukkui sen lyttyyn tietämättä lainkaan mistä hankkeessa loppujen lopuksi oli kyse: http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=43&kom=1
{piip}: Heikkilän tyyli on narsistinen ja provosoiva. Hän on tehnyt itsestään erehtymättömän gurun ja mitätöi muut maan rakoon. Hän on myös fanaatikko, vähän niinkuin uskoon tullut alkoholisti. Muistaakseni hänellä onkin sellainen tausta: hän on kirjoittanut myös kirjan: Riippuvuus, valheiden verkko.
{piip}: Hups {piip}! Suoraan ja kainostolematta kuvia kumartamatta:)
{piip}: Kumarran vain sellaisia, jotka sen ovat ansainneet, oli sitten virka tai arvo mikä tahansa. Inhoan niitä tyyppejä, jotka vaikka ajaessaan poliisin rysään, aloittavat "ettekö tiedä, kuka minä olen?"
{piip}: En löydä salaliittoteorioita. Jopa kielten opiskelusta olen yhtä mieltä blogitekstin kanssa. Mutta ehkäpä olen hieman jäävi sitä asiaa arvioimaan ;)
{Christer Sundqvist}: Tämä on kiintoisa väite ja aika raskauttava mikäli totta: "Pekka Puska soittaa TV-johtajille ja yrittää saada Heikkilän pois TV:stä". Tässä Heikkilä esittää, että maan korkein terveysviranomainen yrittää vaikuttaa mainosrahoitteisen TV-kanavan ohjelmatarjontaan.
Eikö tämä ole asia, josta Heikkilällä on ihan hyvä syy olla tuohtunut?
{piip}: Ei kai noihin virallisiin ravitemusviranomaisiin muutkaan gurut ole saaneet keskusteluyhteyttä tai siis ainakin muuttamaan mieltään? Uusitupa ym.kyseessä.
{piip}: 1) On. 2) On
{piip}: sitaatit taitavat olla jostain muusta kuin tuosta tekstistä, johon linkki vie.
{Christer Sundqvist}: Siteeraan Heikkilää: "THL:n pääjohtajakin jaksaa soitella jatkuvasti TV-yhtiön johtajille, että pankaa se Heikkilä helvettiin sieltä."
{piip}: Tässä on jo aika vakavasta kähminnästä kysymys, jos tämä on totta.
{piip}: Missä tuo lukee Christer?
{Christer Sundqvist}: {piip}, Heikkilän blogikirjoituksessa, neljänneksi viimeisin tekstirivi.
{piip}: Ok. Se löytyi. Nuo ylhäällä olevat sitaatit eivät. - Ehkä sieltä TV:stä on vuodettu Heikkilälle.
{Christer Sundqvist}: Heikkilän slangilla ilmaistuna "Mikael Fogelholm on valehteleva mitättömyys" menee näin: "Nyström oli järkyttynyt kuultuaan, mitä nämä fogelholmit Suomessa kansalle tuputtavat. Kaikesta näkee, että Nyström on huippuluokan kliinikko, jonka rinnalla fogelholmit ovat mitättömyyksiä. Ohjelmassa Fogelholm selvästi valehtelee ja jää siitä vielä kiinni. Ruumiin kieli ja kasvot ovat paljonpuhuvia."
{piip}: Niin no. Siltä minustakin näytti...... ;)
{piip}: Tuon, etten tajunnut ranskalaisia viivojasi, laitan kuumeen piikkiin.
{Christer Sundqvist}: Toivottavasti kuume laskee. Parane pian!
{piip}: Ohjelma nähtävissä vielä tänään: http://arenan.yle.fi/video/1305831345444
{piip}: Ihan äskettäin luin jostakin muualta, että Pekka Puska olisi soitellut jonkin paikallislehden päätoimittajalle ja läksyttänyt väärämielisestä artikkelista. Aikaisemminkin muistan huhuja vastaavista tempauksista, mutta en mitään sen tarkempaa.
{piip}: Ajoittain myötähäpeän tunne on niin suuri, että en haluaisi sanoa mistään yhtään mitään. Valitsen silloin hiljaisuuden. Sekä blogissa että muuten, tosin elävässä elämässä puhun kuin ruuneperi, mutta se onkin toinen juttu, se. Luulen, että Heikkilä kuin muutkin ravitsemuksesta kirjoittavat haluavat mahdollisimman paljon julkisuutta kirjoituksilleen, jolloin provosoinnilta puoleen ja toiseen ei vältytä...! Nimimerkki on seurannut asioita melko tarkasti.
----------------------------------------
Mikko sanoo Aulabaarin keskustelussa: "Tämän huomaa hyvin kun kesken vähähiilarisen ruokavalion syö päivän-pari runsashiilarista. Vatsa turpoaa, mahassa on ravit ja peräsilmä vuotaa kaasua."
{piip}: PESÄSILMÄ VUOTAA KAASUA, siis lievä PYRSTÖYSKÄ.
{piip}: Olen ollut eilen ja tänään alle 50g hiilareita/päivä. Ei pieretä, sekös harmittaa.
{piip}: Hahaha, mä en siis kehtaa kommentoida tähän mitään muuta kuin et vähähiilarisella ei maha mourua! :)
----------------------------------------
Alle 700 mg päivittäinen kalsiuminsaanti oli yhteydessä suurempaan murtumien riskiin ja osteoporoosiin.(Lähde: Suomen Lääkärilehti)
{piip}: "Tutkimuksessa näkyi viitteitä, että liian suuri kalsiuminsaanti voi jopa lisätä lonkkamurtumia"
{piip}: mikähän mahtaa olla liian suuri calsium annos henkilölle joka laittaa maitoa vain kahviin ja juustot jättää välistä kokonaan
{piip}: itse käytän 900sta
{piip}: ja jätän siis juustot välistä
{piip}: Liika on aina liikaa
{piip}: Raparperidietti on ainoa tapa saada luista painoa pois. Runsaat raparperin sisältämät oksaalihappoannokset sitovat kalsiumia luiden soluista...
{piip}: Miksi puhutaan yksin kalsiumista sillä se tarvitsee toimiakseen parin magnesium ja lisäksi D-vitamiinin?
{piip}: Miksi yleensäkään puhutaan kalsiumista kun ei auta vaikka kaataisi sitä kuorma-autolla sisään jos happo-emästasapaino on happaman puolella ja elimistö joutuu jatkuvasti käyttämään kalsiumia puskurina... On alkuperäiskansoja jotka eivät käytä maitoa lainkaan eikä osteoporoosia silti esiinny...
{piip}: erittäin hyvä kommentti, näin se asia on!
{piip}: itse juon lasillisen maitoa (tila) päivässä ja muutaman juustopalan, kermaa käytän kahvissa ja turkkilaista jogurttia lasillisen kaksi kolme kertaa viikossa, kalsium taso oli erittäin hyvä...mutta D-vitamiinihan auttaa kalsiumin imeytymisessä...ja sitä vedän 125 mikroa päivässä.. eli kalkkilisä on harvemmin oikeasti tarpeellinen?
{piip}: Maitoa en juo. Sitä tulee sitten työpaikan ruoissa sen verran kun tulee. Juustoa kyllä syön joka päivä (lähinnä polar 15) D-vitamiinia syön 50-75 mg päivässä. Magnesiuntabletta menee yks päivässä. Riittääsks noi vaip pitäskö viel jotain ottaa muuta lisäks?i
{piip}: {piip}, ihan mahdoton sanoa tuon perusteella, riippuu täysin sun kokonaisruokavaliostasi.
{piip}: just näin parempi kalsium lähteitä ovat lehtivhreät, pähkinät ja siemenet. Toki huomioiden samalla omega 3 suhde omega 6...kalsiumin saanti on useasti yllätys yllätys liika suuri, jolloin myös maksa saattaa seota ja kuljettaa sitä ympäri kehoa--> kalkkeutumia, verisuoni tukoksia, luupiikit jne....joten huomioita enemmän mm.mg, na, k, ja k-vitamiini. fosfooria tulee aina liikaa...
{piip}: hyvä {piip} näitä halusinkin tietää
{piip}: Kalsiumia saa ravinnosta suositellun päiväannoksen esimerkiksi 100 grammasta emmentaljuustoa. Raparperidieetin oheen suosittelen sitä.
{Christer Sundqvist}: {piip} Raparperi {piip} taas vauhdissa ja nyt hyvää informaatiota tarjoten: syökää emmentaljuustoa päivittäin. Raparperin voi tosin jättää satunnaisiin herkutteluhetkiin.
{piip}: Kalsiumtasapainon osalta valitettavasti saldo jää negatiivikseksi juustoista, niillä on niin suuri happamoittava vaikutus happoemästasapainoon että enemmän kalsiumia kuluu sen balansoimiseen kuin mitä juustosta saa... Elimistö ei ole yksinkertainen liukuhihnasysteemi vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen...
{Christer Sundqvist}: Ja {piip} Ilontappaja {piip} pudottaa meidät taas maan pinnalle. :-)
{piip}: Ja sitten se D... http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21610048, http://www.vitamindcouncil.org/health-conditions/musculoskeletal/osteoporosis/
{piip}: Itä-Aasiassahan maitotuotteita ei ole perinteisesti käytetty. Sen sijaan lehtivihanneksia on syöty valtavasti. Nopeasti kokoon kypsennettyinä niitä saakin syödyksi selvästi enemmän kuin raakasalaattina. Viime vuosikymmeninä maitotuotteita on alettu antaa lapsille, ja näiden pituuskasvu on lisääntynyt hurjasti. Mene ja tiedä, onko se hyvä tai huono asia.
{Christer Sundqvist}: Äsken näin uutisen missä epätavallisen pitkä 2 -metrinen naiskoripalloilija (joku Margo) oli saanut sydänkohtauksen, vaipunut koomaan ja menehtynyt. Yksittäistapaus? On saattanut nauttia jotain muutakin kuin maitoa.
{Christer Sundqvist}: Löysin: http://www.iltasanomat.fi/koripallo/raskaana-ollut-entinen-huippupelaaja-on-kuollut/art-1288391665140.html
Tähän liittyy enemmänkin dramatiikka. Hän oli vain 37 -vuotias ja raskaana. Margo Dydek. Rauha hänen muistolleen. Pitkä nainen, 2-metrinen.
{piip}: Muistelen lukeneeni, että yli 170-senttisillä naisilla alkaa olla polviongelmia.
{Christer Sundqvist}: Pojasta polvi paranee... :-)
{piip}: Kahden pojan jälkeen ei enää olekaan kipuillut! :-D
-----------------------------------------
Tämä on kyllä traagista. Ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen, Diabetesliitto sanoo näin: Diabeteskeskuksen kuntoutuksessa on tullut esiin vähähiilihydraattisen ruokavalion terveyshaittoja juuri verisuoni- ja munuaisterveyteen liittyen. Tästä Diabetesliitossa ollaan huolissaan.
{piip}: nykyisin kun osataan jo syödä kasviksia ja salaattia niin proteiinikuorma tuskin on niin suuri, ennenhän jätettiin salaatit kaneille
{Christer Sundqvist}: Liisa Heinonen on parantumaton silmien ja korvien ummistaja. Onkohan se Tampereen Kirjoniemi Diabetesliittoineen hermeettisesti suljettu alue? Sinne ei mikään faktatieto ravitsemuksesta pääse? Liisa ei ainakaan ole mitään tietoa saanut sitten viime tapaamisten. Kauheaa!
{piip}: Kauheaa!!
{piip}: Kuka neuvoi syömään liikaa proteiinia? Eikun laput silmillä eteenpäin...
{piip}: Ottaisi nyt ruotsalaisista mallia
{piip}: oikein pahaa tekee lukea tollasta
{piip}: Rahoittaako insuliiniteollisuus niitä? Olispas hauskaa olla oikein vainoharhainen.
{piip}: kyllähän se niin taitaa olla että tutkimukset rahoittaa lääke-tai elintarvike teollisuus ja tulokset maksajan edun mukaiset
{piip}: ei siitä niin kauaa oo kun diabeetikon ruokavaliosuositukset sisälsivät vähemmän hiilareita, sitten myöhemmin ilmoitettiin että syö vaan hiilareita pistät vaan enemmän insuliinia
{piip}: Kukas muu kuin "kultasuu" tosi löpinää. Odotan innolla mikä möly syntyy kun saamme suomeksi Dr.Rathin kirjan Miksi eläimet eivät sairastu sydäninfarktiin. Siinä käsitellään myös tätä diabetes, kolesteroli kysymystä jne. Aluksi suosittelen vilkaisemaan sivuja
{piip}: http://www.penttiraaste.com/
{piip}: {piip} kommentista tuli mieleen, että esim. koirilla nykyisin on näitä ihmisen "elintasosairauksia" kuten sydänvikaa. Tämä saattaa liittyä myyttiin, jonka mukaan koiralle ei saa antaa kissanruokaa, koska "koira on sekasyöjä" ja kissa lihansyöjä. Kissanruoasta koira kuulemma saa liikaa rasvaa. Taitaa koiran esi-isän hiilihydraattien syönti kuitenkin olla aika minimaalista.
{piip}: Tosi hyvin päätelty koirat syövät joissain peheissä tätä sivistyneen kansan sapuskaa ja saavat samoja ns. elintaso sairauksia sekä taas kerran jopa samoja lääkkeitäkin joihin tosin merkitty lauseke eläimille.
{piip}: erittäin hyvät sivut
{piip}: Harmi, että unohdin salasanani tuonne. Olisin voinut käydä mainitsemassa, että Diabetesliiton suositteleman ruokavalion pitkäaikaisvaikutukset tunnetaan. Se nostaa tutkitusti verensokeria.
{piip}: toisaalta eihän diabetesliittokaan saa jäseniä jos ihmiset on terveitä, sieltähän entinenkin väki lähtee kun tervehtyvät
{piip}: Ei ne ihan heti katoa!
{piip}: Diabetekseen sairastuu vuodessa satoja nuoria aikuisia. Lasten ja nuorten lihominen on johtanut siihen, että yhä nuoremmat sairastuvat kakkostyypin diabetekseen.
{piip}: Joku jolla on tunnukset vois käydä linkittämässä tämän tutkimuksen tuonne: http://www.springerlink.com/content/h7628r66r0552222
Suositusten rakastamalla Välimeren ruokavaliolla ei tapahtunut erityistä parannusta insuliiniresistenssin suhteen DM2 potilailla. Sen sijaan paleoruokavaliolla potilaat käytännössä paranivat eli verensokeriarvot olivat samat kuin terveiden tuon tutkimusjakson jälkeen... :)
{piip}: Mehän jo tiedetään, mikä "välimeren" ruokavalioissa taitaa pissiä. Kontrolloitu WHOLEheart valmistui viime vuonna ja edes 4 kuukaudessa YKSIKÄÄN riskimarkkeri ei täysjyväviljan kaksin ja lopulta nelinkertaistamisella parantunut. Jos tutkimukset voivat olla pommeja niin tuollaisen pitäisi vastata vähintään kinuria: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20307353
{piip}: Mielenkiintoista, kiitoksia linkistä!
{piip}: Olisiko jollain (Liisa Heinosen arvostelemisen ja yleisen rutinan lomassa) ajatuksia siitä miten ja miksi hiilareiden vähentäminen ja proteiinin lisääminen voi olla haitallista diabeetikon munuaisille tai verisuonille? Jos tällaista on havaittu niin miten sen voisi selittää?
{Christer Sundqvist}: on näyttöä munuaisongelmista (nefropatia) ja siitä tomerasti varoitellaan, ettei vaan saa syödä sitä proteiinia ja rasvaa. Esimerkiksi tässä tulee virallinen selitys:
Tärkein nefropatian syy on pitkään kestänyt diabeteksen huono hoitotasapaino. Verensokeriarvojen ollessa korkeita syntyy runsaasti ns. AGE-tuotteita. Erityisesti näitä tuotteita kertyy munuaisissa sijaitseviin munuaiskeräsiin. Munuaiskeräset ovat hiussuoniverkostoja, joiden läpi virtaa jatkuvasti suuri määrä verta.
Munuaiskerästen tyvikalvojen läpi suodattuu verestä vettä, virtsa-ainetta ja muita kuona-aineita, jotka yhdessä muodostavat munuaisista erittyvän virtsan. AGE-tuotteet muuttavat munuaiskerästen tyvikalvojen ominaisuuksia siten, että munuaiskerästen sisällä vallitseva paine kasvaa ja tyvikalvoissa olevat huokoset suurenevat. Tämän seurauksena munuaiset alkavat päästää normaalia enemmän valkuaista virtsaan.
Linkki: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dia01707
{piip}: Kaipa siellä ollaan lähinnä huolissaan diabeteksen aiheuttaman munuaisten vajaatoiminnan äitymisestä. Siinä tilanteessa posketon proteiinin syönti on haitallista. Missään ei ole kuitenkaan osoitettu että munuaiset jotka toimivat hyvin, kärsisivät korkeasta proteiinin saannista. Ja kun DM2 on parannettavissa oleva tauti, ei diagnoosin saaminen automaattisesti tarkoita proteiinin hylkäämistä. Tämä on asia josta olisi parasta neuvotella asiantuntevan lääkärin kanssa, joidenkin kohdalla (jos vajaatoiminta on jo kehittynyt), proteiinin rajoittaminen on perusteltua. Silloinkin korkearasvainen mutta hillitysti proteiinia sisältävä ketogeeninen dietti on hyvä vaihtoehto.
{Christer Sundqvist}: uskoisin, että tässä on kyse hätävarjelun liiottelusta kun etukäteen varoitetaan diabeetikkoa myös tästä nefropatian mahdollisuudesta. Ei uskalleta olla kertomatta. Esimerkiksi Sydänliiton propagandaan kuuluu kananmunan syönnistä varoittaminen (edelleenkin), vaikka tutkimusnäyttö on selvä: Runsain määrinkin nautittu kananmunan kolesteroli ei vaikuta veren kolesteroliin juuri ollenkaan. Varoitetaan hätävarjelun liioittelun muodossa kananmunasta, sillä voihan olla, että sydänpotilas sairastaa harvinaista FH-tautia (näitä on Suomessa 7000-10000), familiaalinen hyperkolesterolemia. Näiltä potilailta minäkin kieltäisin kananmunien keltuaiset, mutta {lyö nyrkkiä pöytää} kaikki muut suomalaiset voivat syödä kananmunia keltuaisineen, niin paljon kuin tekee mieli (monipuolisen ruokavalion ohella).
{Christer Sundqvist}: Jatkoa vielä. Kun henkilöllä on näyttöä normaalitasoisesta älyllisestä toiminnasta, hänen pitäisi tietenkin tähän diabeteslääkärin toteamukseen "Verensokeriarvojen ollessa korkeita syntyy runsaasti ns. AGE-tuotteita", innostuneesti kysyä: "Hei, mitähän tapahtuisi jos jätettäisiin ne korkeat verensokerit pois kuvioista vähähiilihydraattisella ruokavaliolla? Alentuisivatko silloin AGE:t ja muut tulehdustekijät? Voisiko ihminen silloin tervehtyä?"
{piip}: Verensokeri täytyy saada hallintaan se on selvä.
{piip}: "sodassa" on kovat panokset
Viime aikoina värikkäin terveyskeskustelu on ollut Facebookin puolella. Kaikki eivät ole Facebookissa ja sielläkin keskustelua käydään useilla palstoilla. Lisäksi Facebookista keskustelu häviää helposti näkyvistä ja teknisten ongelmien takia katoaa kokonaan. Hyvin vaikea keskustelua on tarvittaessa kaivaa esille.
Voidakseni jossain määrin säilyttää osan Facebook -keskustelusta, tuon tähän terveysblogiini aika ajoin parhaimpia ja hyödyllisimpiä juttuja pääosin omalta Facebook -seinältäni.
Facebookista poimittua
26.5.2011
-----------------------------------------
Antti Heikkilältä tulee rankkoja syytöksiä:
- Mikael Fogelholm on valehteleva mitättömyys
- Pekka Puska soittaa TV-johtajille ja yrittää saada Heikkilän pois TV:stä
- FST:n ohjelma (Spotlight: Förlegade kostråd) häiritsee tavisten rauhaa
Kommentteja Heikkilä ei blogikirjoituksissaan enää salli.
Facebook -seinälleni tulleita kommentteja:
{piip}: Heikkilän tyyli on tämä ja minä oikein nautin lukea niitä kun ne on niin "raakoja"...
{piip}: Samoin, hän osaa ravistella ja kunnolla. Kuin pieni terrieri ison koneiston lahkeessa:)
{piip}: Mies on tyylinsä valinnut ja sitä voisi kuvailla vaikkapa "aktiiviseksi vittuiluksi" :D Ehkä sellaistakin tarvitaan ravistelemaan jäykkiä rakenteita. Toivon että meikäläisen sukupolvi voisi sitten jo alkaa rakentamaan jotain uutta ja parempaa tilalle. Mut vaikea olis sitä työtä lähteä tekemään jos ei Antti olis ensin tehnyt omaa osaansa...
{piip}: ekopuoskari-Heikkilä vaipumassa samaan sekopäisyyteen kuin Linkolakin, hiilareiden puutoksesta johtuvaan sekavuuteen joka aiheuttaa vakavaa agressio ja äärikäytöstä.
{piip}: Eiköhän se leivän puputtaminen aiheuta enemmän hulluutta... ;D
http://www.psychologytoday.com/blog/evolutionary-psychiatry/201103/wheat-and-schizophrenia-0
{piip}: olen huomannut karppaajissa samoja oireita,(agressiivista ja hyökkäävää käytöstä) kuin bodaajissa, jotka kiskovat lisäksi hormooneja ja lisäravinteita.normaalin ruokavalion kustannuksella.EI HYVÄ.
{piip}: miksi pulskat ja paljon leipää syövät ihmiset ovat niin mukavia ja leppoisia iloisia ihmisiä?
{piip}: Eipä nuo pulskat ihmiset ainakaan meikäläisen vastaanotolla ole kovin leppoisia ja iloisia yleensä. Väsyneitä ja masentuneita... Mut sähän voit {piip} tehdä itse ihan mitä sua huvittaa, miksi olet niin huolissasi siitä millaisia muut ihmiset ovat tai millaisia heidän pitäisi olla...?
{piip}: Mikä tahansa, mikä viedään äärimmäisyyksiin, on huono asia. Myös karppaus. Kaikille ei sovi sama ruokavalio, joten siksi on yhtä typerää tuputtaa jokaiselle virallista lautasmallia kuin VHH:takin.
{piip}: Sisältö jää sivuseikaksi, jos teksti on täynnä salaliittoteorioita. Vanha internetin nyrkkisääntö on, että jokainen esitetty salaliittoteoria puolittaa uskottavuuden. Heikkilällä niitä on tusina, joten uskottavuudesta ei ole kuin promillen osia jäljellä.
{piip}: Jokainen voi pitää omat sairautensa ihaan vapaasti, mutta kiitos myös omalla kustannuksella ja nyt puhun niin sanotuista elintaso ja elämäntapa sairauksista:)
{piip}: Joo ja se ihana keltainen hyllyvä rasva on kirurgien "unelma".
{piip}: Jokainen saa vapaasti lukea netistä kenen tahansa julkista blogia. Itse valitsen mieluummin niitä, joissa aihetta lähestytään rakentavasti ja periaatteessa positiivisesti. Katkeruutta ja aggressiivisuutta maailmassa riittää, ja eniten sitä löytää keskustelupalstoilta. :)
{piip}: Mää vaan oon sellainen että nappaan jokaisen ravintoneuvojan blogista sen mikä tuntuu kolahtavan juuri minuun itseeni.Onneksi jaatte tietonne meidän kanssa.
{piip}: Kohtuus kaikessa kymppi kerjätessä :)) Itte olen jättänyt ns. nopeita hiilihydraatteja vähemmälle ja olen nykyään paljon pirteämpi ja energisempi kuin ennen. Täysin en ole niitä lopettanut. Kyllä mää työpaikalla ja kylässä otan mitä tarjotaan, mutta kotona pyrin syömään terveellisemmin kuin ennen.
{piip}: Heikkilän ajatukset miellyttää, ohjeet omakohtaisesti koettu hyväksi.
{piip}: Mikä onkaan parempi mittari kuin ihka omat tuntemukset ja kokemukset:)
{piip}: Eihän ole parempaa "mittaria", kun oma keho!!
{piip}: Eikös tämän keskusteluketjun idea ollut ihmetellä ei niinkään blogikirjoituksen syvintä vhh-sisältöä vaan sitä, miten asioita kyseinen henkilö julkisuudessa esittää...? :)
{piip}: Taisi keskustelu kääntyä tuossa sekopäisyys kohdalla:)
{Christer Sundqvist} Joo, {piip}, totta turiset. Odotin kommentteja siihen miten rasittavana pidätte Heikkilän esittämiä syytöksiä ja olen niitä muutaman tässä saanutkin.
Minun mielestäni Heikkilä on monin asioiden suhteen ihan oikeassa, mutta hänen tyylinsä ei edistä rakentavan keskusteluyhteyden luomista asioista päättävien, tutkijoiden ja tavallisten terveystietoisten kansalaisten välille.
Esimerkki: Kun taannoin järjestin monissa medioissa kiitellyn ja käsitellyn Hiilihydraattikeskustelun terveystoimittajille Suomen Akatemiassa 9.2.2008 (yhdessä Mikael Fogelholmin kanssa), siihen oli ehdolla panelistiksi Antti Heikkilä. Valitettavasti yli puolet paneelin jäsenistä olisi boikotoinut tilaisuutta jos Heikkilä olisi tullut paikalle. Siksi ikävä velvollisuuteni oli jättää Heikkilä ulkopuolelle. Syynä ei ollut Heikkilän esittämä kritiikki sellaisenaan vaan hänen *tapansa* esittää tämä kritiikki. Pelättiin myös Heikkilän "varastavan shown" (paikalla oli nimittäin Suomen laajin ja monipuolisin terveystietämys paikalla). Ja totta Mooses, niin siinä sitten kävi, että karppaajat ympäri Suomen huusivat kurkku suorana, että älytöntä järjestää tällaisia tilaisuuksia kun guru Heikkilä ei ole paikalla. Minusta tämä on todella ikävää toimintaa Heikkilän ideoihin ja oppeihin tutustuneilta. Sillä tämä johti myös siihen, että kaikenlainen keskustelu esimerkiksi karppaus.infossa sensuroitiin koska järjestäjänä oli se pirullinen Sundqvist joka ei Heikkilää taaskaan kutsunut paikalle. Minulla on edelleen porttikielto karppaus -foorumiin, mutta minulle on kerrottu, että sieltä systemaattisesti poistetaan kaikki minua koskevat kommentoinnit, on ne sitten karppausaatetta tukevia vai ei.
Sorry, pitkä vuodatus. Välillä harmittaa miten ravitsemus herättää tunteita molemmin puolin.
{piip}: Ainakin minä pidän erittäin rasittavana. Ja hänen ympärilleen syntynyt fanittaminen.
{piip}: Voihan Simpura!!! Jäin tuossa miettimään, että minkähänlainen coctail siitä syntyisi, jos Ihanan Lempeän Sundqvistin ja Hurrikaani-Heikkilän parhaat osat saataisiin pistettyä samaan blenderiin.. ♥ ;))
{piip}: Aika hyvän heitit {piip} ;)
{piip}: Ennen Heikkilän herännäisyyttä on ollut ja on monia toisinajatteleviä lääkäreitä. Pitävät matalampaa profiilia.
{Christer Sundqvist}: {piip} on ihan oikeassa. Heikkilä on aikanaan saanut VHH-herätyksensä ja suuren osan ideoinnistaan eräältä lääkäriltä, jonka nimeä en ole kuullut hänen mainitsevan ainakaan viime vuosina (kyseessä on suomalainen lääkäri!)
{piip}: Oli miten oli, mutta minä ihailen henkilöitä, Kuten A. Heikkilä, jotka uskaltavat sanoa mitä vain kelle vain. Vhh on sopinut minulle ja tutuilleni ja olo on parantunut.
{piip}: Ei siihen kovin suurta rohkeutta tarvita, mutta jos on erimieltä sitä hän ei siedä.
{piip}: Monet ihmiset vain myötäilevät toisia, eivätkä uskalla sanoa mitään poikkeavaa. Antti kirjoittaa provosoivasti, mutta ehkä se on tarpeenkin,mutta kyllä pitäisi sitten sietää muidenkin mielipiteitä. Siitä en pidä, että Antti mollaa aina Suomea. Eivät ne muutkaan maat mitään paratiiseja ole.
{Christer Sundqvist}: Tämä on aika kiusallinen juttu. Minulla oli ihan aidosti kiinnostava juttu vireillä, mutta Heikkilä haukkui sen lyttyyn tietämättä lainkaan mistä hankkeessa loppujen lopuksi oli kyse: http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=43&kom=1
{piip}: Heikkilän tyyli on narsistinen ja provosoiva. Hän on tehnyt itsestään erehtymättömän gurun ja mitätöi muut maan rakoon. Hän on myös fanaatikko, vähän niinkuin uskoon tullut alkoholisti. Muistaakseni hänellä onkin sellainen tausta: hän on kirjoittanut myös kirjan: Riippuvuus, valheiden verkko.
{piip}: Hups {piip}! Suoraan ja kainostolematta kuvia kumartamatta:)
{piip}: Kumarran vain sellaisia, jotka sen ovat ansainneet, oli sitten virka tai arvo mikä tahansa. Inhoan niitä tyyppejä, jotka vaikka ajaessaan poliisin rysään, aloittavat "ettekö tiedä, kuka minä olen?"
{piip}: En löydä salaliittoteorioita. Jopa kielten opiskelusta olen yhtä mieltä blogitekstin kanssa. Mutta ehkäpä olen hieman jäävi sitä asiaa arvioimaan ;)
{Christer Sundqvist}: Tämä on kiintoisa väite ja aika raskauttava mikäli totta: "Pekka Puska soittaa TV-johtajille ja yrittää saada Heikkilän pois TV:stä". Tässä Heikkilä esittää, että maan korkein terveysviranomainen yrittää vaikuttaa mainosrahoitteisen TV-kanavan ohjelmatarjontaan.
Eikö tämä ole asia, josta Heikkilällä on ihan hyvä syy olla tuohtunut?
{piip}: Ei kai noihin virallisiin ravitemusviranomaisiin muutkaan gurut ole saaneet keskusteluyhteyttä tai siis ainakin muuttamaan mieltään? Uusitupa ym.kyseessä.
{piip}: 1) On. 2) On
{piip}: sitaatit taitavat olla jostain muusta kuin tuosta tekstistä, johon linkki vie.
{Christer Sundqvist}: Siteeraan Heikkilää: "THL:n pääjohtajakin jaksaa soitella jatkuvasti TV-yhtiön johtajille, että pankaa se Heikkilä helvettiin sieltä."
{piip}: Tässä on jo aika vakavasta kähminnästä kysymys, jos tämä on totta.
{piip}: Missä tuo lukee Christer?
{Christer Sundqvist}: {piip}, Heikkilän blogikirjoituksessa, neljänneksi viimeisin tekstirivi.
{piip}: Ok. Se löytyi. Nuo ylhäällä olevat sitaatit eivät. - Ehkä sieltä TV:stä on vuodettu Heikkilälle.
{Christer Sundqvist}: Heikkilän slangilla ilmaistuna "Mikael Fogelholm on valehteleva mitättömyys" menee näin: "Nyström oli järkyttynyt kuultuaan, mitä nämä fogelholmit Suomessa kansalle tuputtavat. Kaikesta näkee, että Nyström on huippuluokan kliinikko, jonka rinnalla fogelholmit ovat mitättömyyksiä. Ohjelmassa Fogelholm selvästi valehtelee ja jää siitä vielä kiinni. Ruumiin kieli ja kasvot ovat paljonpuhuvia."
{piip}: Niin no. Siltä minustakin näytti...... ;)
{piip}: Tuon, etten tajunnut ranskalaisia viivojasi, laitan kuumeen piikkiin.
{Christer Sundqvist}: Toivottavasti kuume laskee. Parane pian!
{piip}: Ohjelma nähtävissä vielä tänään: http://arenan.yle.fi/video/1305831345444
{piip}: Ihan äskettäin luin jostakin muualta, että Pekka Puska olisi soitellut jonkin paikallislehden päätoimittajalle ja läksyttänyt väärämielisestä artikkelista. Aikaisemminkin muistan huhuja vastaavista tempauksista, mutta en mitään sen tarkempaa.
{piip}: Ajoittain myötähäpeän tunne on niin suuri, että en haluaisi sanoa mistään yhtään mitään. Valitsen silloin hiljaisuuden. Sekä blogissa että muuten, tosin elävässä elämässä puhun kuin ruuneperi, mutta se onkin toinen juttu, se. Luulen, että Heikkilä kuin muutkin ravitsemuksesta kirjoittavat haluavat mahdollisimman paljon julkisuutta kirjoituksilleen, jolloin provosoinnilta puoleen ja toiseen ei vältytä...! Nimimerkki on seurannut asioita melko tarkasti.
----------------------------------------
Mikko sanoo Aulabaarin keskustelussa: "Tämän huomaa hyvin kun kesken vähähiilarisen ruokavalion syö päivän-pari runsashiilarista. Vatsa turpoaa, mahassa on ravit ja peräsilmä vuotaa kaasua."
{piip}: PESÄSILMÄ VUOTAA KAASUA, siis lievä PYRSTÖYSKÄ.
{piip}: Olen ollut eilen ja tänään alle 50g hiilareita/päivä. Ei pieretä, sekös harmittaa.
{piip}: Hahaha, mä en siis kehtaa kommentoida tähän mitään muuta kuin et vähähiilarisella ei maha mourua! :)
----------------------------------------
Alle 700 mg päivittäinen kalsiuminsaanti oli yhteydessä suurempaan murtumien riskiin ja osteoporoosiin.(Lähde: Suomen Lääkärilehti)
{piip}: "Tutkimuksessa näkyi viitteitä, että liian suuri kalsiuminsaanti voi jopa lisätä lonkkamurtumia"
{piip}: mikähän mahtaa olla liian suuri calsium annos henkilölle joka laittaa maitoa vain kahviin ja juustot jättää välistä kokonaan
{piip}: itse käytän 900sta
{piip}: ja jätän siis juustot välistä
{piip}: Liika on aina liikaa
{piip}: Raparperidietti on ainoa tapa saada luista painoa pois. Runsaat raparperin sisältämät oksaalihappoannokset sitovat kalsiumia luiden soluista...
{piip}: Miksi puhutaan yksin kalsiumista sillä se tarvitsee toimiakseen parin magnesium ja lisäksi D-vitamiinin?
{piip}: Miksi yleensäkään puhutaan kalsiumista kun ei auta vaikka kaataisi sitä kuorma-autolla sisään jos happo-emästasapaino on happaman puolella ja elimistö joutuu jatkuvasti käyttämään kalsiumia puskurina... On alkuperäiskansoja jotka eivät käytä maitoa lainkaan eikä osteoporoosia silti esiinny...
{piip}: erittäin hyvä kommentti, näin se asia on!
{piip}: itse juon lasillisen maitoa (tila) päivässä ja muutaman juustopalan, kermaa käytän kahvissa ja turkkilaista jogurttia lasillisen kaksi kolme kertaa viikossa, kalsium taso oli erittäin hyvä...mutta D-vitamiinihan auttaa kalsiumin imeytymisessä...ja sitä vedän 125 mikroa päivässä.. eli kalkkilisä on harvemmin oikeasti tarpeellinen?
{piip}: Maitoa en juo. Sitä tulee sitten työpaikan ruoissa sen verran kun tulee. Juustoa kyllä syön joka päivä (lähinnä polar 15) D-vitamiinia syön 50-75 mg päivässä. Magnesiuntabletta menee yks päivässä. Riittääsks noi vaip pitäskö viel jotain ottaa muuta lisäks?i
{piip}: {piip}, ihan mahdoton sanoa tuon perusteella, riippuu täysin sun kokonaisruokavaliostasi.
{piip}: just näin parempi kalsium lähteitä ovat lehtivhreät, pähkinät ja siemenet. Toki huomioiden samalla omega 3 suhde omega 6...kalsiumin saanti on useasti yllätys yllätys liika suuri, jolloin myös maksa saattaa seota ja kuljettaa sitä ympäri kehoa--> kalkkeutumia, verisuoni tukoksia, luupiikit jne....joten huomioita enemmän mm.mg, na, k, ja k-vitamiini. fosfooria tulee aina liikaa...
{piip}: hyvä {piip} näitä halusinkin tietää
{piip}: Kalsiumia saa ravinnosta suositellun päiväannoksen esimerkiksi 100 grammasta emmentaljuustoa. Raparperidieetin oheen suosittelen sitä.
{Christer Sundqvist}: {piip} Raparperi {piip} taas vauhdissa ja nyt hyvää informaatiota tarjoten: syökää emmentaljuustoa päivittäin. Raparperin voi tosin jättää satunnaisiin herkutteluhetkiin.
{piip}: Kalsiumtasapainon osalta valitettavasti saldo jää negatiivikseksi juustoista, niillä on niin suuri happamoittava vaikutus happoemästasapainoon että enemmän kalsiumia kuluu sen balansoimiseen kuin mitä juustosta saa... Elimistö ei ole yksinkertainen liukuhihnasysteemi vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen...
{Christer Sundqvist}: Ja {piip} Ilontappaja {piip} pudottaa meidät taas maan pinnalle. :-)
{piip}: Ja sitten se D... http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21610048, http://www.vitamindcouncil.org/health-conditions/musculoskeletal/osteoporosis/
{piip}: Itä-Aasiassahan maitotuotteita ei ole perinteisesti käytetty. Sen sijaan lehtivihanneksia on syöty valtavasti. Nopeasti kokoon kypsennettyinä niitä saakin syödyksi selvästi enemmän kuin raakasalaattina. Viime vuosikymmeninä maitotuotteita on alettu antaa lapsille, ja näiden pituuskasvu on lisääntynyt hurjasti. Mene ja tiedä, onko se hyvä tai huono asia.
{Christer Sundqvist}: Äsken näin uutisen missä epätavallisen pitkä 2 -metrinen naiskoripalloilija (joku Margo) oli saanut sydänkohtauksen, vaipunut koomaan ja menehtynyt. Yksittäistapaus? On saattanut nauttia jotain muutakin kuin maitoa.
{Christer Sundqvist}: Löysin: http://www.iltasanomat.fi/koripallo/raskaana-ollut-entinen-huippupelaaja-on-kuollut/art-1288391665140.html
Tähän liittyy enemmänkin dramatiikka. Hän oli vain 37 -vuotias ja raskaana. Margo Dydek. Rauha hänen muistolleen. Pitkä nainen, 2-metrinen.
{piip}: Muistelen lukeneeni, että yli 170-senttisillä naisilla alkaa olla polviongelmia.
{Christer Sundqvist}: Pojasta polvi paranee... :-)
{piip}: Kahden pojan jälkeen ei enää olekaan kipuillut! :-D
-----------------------------------------
Tämä on kyllä traagista. Ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen, Diabetesliitto sanoo näin: Diabeteskeskuksen kuntoutuksessa on tullut esiin vähähiilihydraattisen ruokavalion terveyshaittoja juuri verisuoni- ja munuaisterveyteen liittyen. Tästä Diabetesliitossa ollaan huolissaan.
{piip}: nykyisin kun osataan jo syödä kasviksia ja salaattia niin proteiinikuorma tuskin on niin suuri, ennenhän jätettiin salaatit kaneille
{Christer Sundqvist}: Liisa Heinonen on parantumaton silmien ja korvien ummistaja. Onkohan se Tampereen Kirjoniemi Diabetesliittoineen hermeettisesti suljettu alue? Sinne ei mikään faktatieto ravitsemuksesta pääse? Liisa ei ainakaan ole mitään tietoa saanut sitten viime tapaamisten. Kauheaa!
{piip}: Kauheaa!!
{piip}: Kuka neuvoi syömään liikaa proteiinia? Eikun laput silmillä eteenpäin...
{piip}: Ottaisi nyt ruotsalaisista mallia
{piip}: oikein pahaa tekee lukea tollasta
{piip}: Rahoittaako insuliiniteollisuus niitä? Olispas hauskaa olla oikein vainoharhainen.
{piip}: kyllähän se niin taitaa olla että tutkimukset rahoittaa lääke-tai elintarvike teollisuus ja tulokset maksajan edun mukaiset
{piip}: ei siitä niin kauaa oo kun diabeetikon ruokavaliosuositukset sisälsivät vähemmän hiilareita, sitten myöhemmin ilmoitettiin että syö vaan hiilareita pistät vaan enemmän insuliinia
{piip}: Kukas muu kuin "kultasuu" tosi löpinää. Odotan innolla mikä möly syntyy kun saamme suomeksi Dr.Rathin kirjan Miksi eläimet eivät sairastu sydäninfarktiin. Siinä käsitellään myös tätä diabetes, kolesteroli kysymystä jne. Aluksi suosittelen vilkaisemaan sivuja
{piip}: http://www.penttiraaste.com/
{piip}: {piip} kommentista tuli mieleen, että esim. koirilla nykyisin on näitä ihmisen "elintasosairauksia" kuten sydänvikaa. Tämä saattaa liittyä myyttiin, jonka mukaan koiralle ei saa antaa kissanruokaa, koska "koira on sekasyöjä" ja kissa lihansyöjä. Kissanruoasta koira kuulemma saa liikaa rasvaa. Taitaa koiran esi-isän hiilihydraattien syönti kuitenkin olla aika minimaalista.
{piip}: Tosi hyvin päätelty koirat syövät joissain peheissä tätä sivistyneen kansan sapuskaa ja saavat samoja ns. elintaso sairauksia sekä taas kerran jopa samoja lääkkeitäkin joihin tosin merkitty lauseke eläimille.
{piip}: erittäin hyvät sivut
{piip}: Harmi, että unohdin salasanani tuonne. Olisin voinut käydä mainitsemassa, että Diabetesliiton suositteleman ruokavalion pitkäaikaisvaikutukset tunnetaan. Se nostaa tutkitusti verensokeria.
{piip}: toisaalta eihän diabetesliittokaan saa jäseniä jos ihmiset on terveitä, sieltähän entinenkin väki lähtee kun tervehtyvät
{piip}: Ei ne ihan heti katoa!
{piip}: Diabetekseen sairastuu vuodessa satoja nuoria aikuisia. Lasten ja nuorten lihominen on johtanut siihen, että yhä nuoremmat sairastuvat kakkostyypin diabetekseen.
{piip}: Joku jolla on tunnukset vois käydä linkittämässä tämän tutkimuksen tuonne: http://www.springerlink.com/content/h7628r66r0552222
Suositusten rakastamalla Välimeren ruokavaliolla ei tapahtunut erityistä parannusta insuliiniresistenssin suhteen DM2 potilailla. Sen sijaan paleoruokavaliolla potilaat käytännössä paranivat eli verensokeriarvot olivat samat kuin terveiden tuon tutkimusjakson jälkeen... :)
{piip}: Mehän jo tiedetään, mikä "välimeren" ruokavalioissa taitaa pissiä. Kontrolloitu WHOLEheart valmistui viime vuonna ja edes 4 kuukaudessa YKSIKÄÄN riskimarkkeri ei täysjyväviljan kaksin ja lopulta nelinkertaistamisella parantunut. Jos tutkimukset voivat olla pommeja niin tuollaisen pitäisi vastata vähintään kinuria: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20307353
{piip}: Mielenkiintoista, kiitoksia linkistä!
{piip}: Olisiko jollain (Liisa Heinosen arvostelemisen ja yleisen rutinan lomassa) ajatuksia siitä miten ja miksi hiilareiden vähentäminen ja proteiinin lisääminen voi olla haitallista diabeetikon munuaisille tai verisuonille? Jos tällaista on havaittu niin miten sen voisi selittää?
{Christer Sundqvist}: on näyttöä munuaisongelmista (nefropatia) ja siitä tomerasti varoitellaan, ettei vaan saa syödä sitä proteiinia ja rasvaa. Esimerkiksi tässä tulee virallinen selitys:
Tärkein nefropatian syy on pitkään kestänyt diabeteksen huono hoitotasapaino. Verensokeriarvojen ollessa korkeita syntyy runsaasti ns. AGE-tuotteita. Erityisesti näitä tuotteita kertyy munuaisissa sijaitseviin munuaiskeräsiin. Munuaiskeräset ovat hiussuoniverkostoja, joiden läpi virtaa jatkuvasti suuri määrä verta.
Munuaiskerästen tyvikalvojen läpi suodattuu verestä vettä, virtsa-ainetta ja muita kuona-aineita, jotka yhdessä muodostavat munuaisista erittyvän virtsan. AGE-tuotteet muuttavat munuaiskerästen tyvikalvojen ominaisuuksia siten, että munuaiskerästen sisällä vallitseva paine kasvaa ja tyvikalvoissa olevat huokoset suurenevat. Tämän seurauksena munuaiset alkavat päästää normaalia enemmän valkuaista virtsaan.
Linkki: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dia01707
{piip}: Kaipa siellä ollaan lähinnä huolissaan diabeteksen aiheuttaman munuaisten vajaatoiminnan äitymisestä. Siinä tilanteessa posketon proteiinin syönti on haitallista. Missään ei ole kuitenkaan osoitettu että munuaiset jotka toimivat hyvin, kärsisivät korkeasta proteiinin saannista. Ja kun DM2 on parannettavissa oleva tauti, ei diagnoosin saaminen automaattisesti tarkoita proteiinin hylkäämistä. Tämä on asia josta olisi parasta neuvotella asiantuntevan lääkärin kanssa, joidenkin kohdalla (jos vajaatoiminta on jo kehittynyt), proteiinin rajoittaminen on perusteltua. Silloinkin korkearasvainen mutta hillitysti proteiinia sisältävä ketogeeninen dietti on hyvä vaihtoehto.
{Christer Sundqvist}: uskoisin, että tässä on kyse hätävarjelun liiottelusta kun etukäteen varoitetaan diabeetikkoa myös tästä nefropatian mahdollisuudesta. Ei uskalleta olla kertomatta. Esimerkiksi Sydänliiton propagandaan kuuluu kananmunan syönnistä varoittaminen (edelleenkin), vaikka tutkimusnäyttö on selvä: Runsain määrinkin nautittu kananmunan kolesteroli ei vaikuta veren kolesteroliin juuri ollenkaan. Varoitetaan hätävarjelun liioittelun muodossa kananmunasta, sillä voihan olla, että sydänpotilas sairastaa harvinaista FH-tautia (näitä on Suomessa 7000-10000), familiaalinen hyperkolesterolemia. Näiltä potilailta minäkin kieltäisin kananmunien keltuaiset, mutta {lyö nyrkkiä pöytää} kaikki muut suomalaiset voivat syödä kananmunia keltuaisineen, niin paljon kuin tekee mieli (monipuolisen ruokavalion ohella).
{Christer Sundqvist}: Jatkoa vielä. Kun henkilöllä on näyttöä normaalitasoisesta älyllisestä toiminnasta, hänen pitäisi tietenkin tähän diabeteslääkärin toteamukseen "Verensokeriarvojen ollessa korkeita syntyy runsaasti ns. AGE-tuotteita", innostuneesti kysyä: "Hei, mitähän tapahtuisi jos jätettäisiin ne korkeat verensokerit pois kuvioista vähähiilihydraattisella ruokavaliolla? Alentuisivatko silloin AGE:t ja muut tulehdustekijät? Voisiko ihminen silloin tervehtyä?"
{piip}: Verensokeri täytyy saada hallintaan se on selvä.
{piip}: "sodassa" on kovat panokset
maanantaina, toukokuuta 23, 2011
Viisi minuuttia luonnollisista vitamiineista
**
Uutta tietoa: Studio55 -ohjelmassa kysytään tänään (23.5.2011 9:25-10:00) saatko terveydelle elintärkeät vitamiinit pilleripurkista vai luonnon antimista? Olen siinä ohjelmassa kertomassa, miksi suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Markku Veijalainen haastattelee. Lisää vitamiiniasiaa löytyy myös netin puolelta (Jenni Kokkonen on kirjoittanut tekstit):
- Luonnon vitamiinit vastaan purkkivitamiinit - kumpi voittaa?
- Purkkivitamiinien käyttö voi olla haitallista - lue miksi!
- Tämä vitamiinivaje tarvitsee kehittyäkseen vain 20 päivää!
Tämä teksti syntyi 12.5.2011:
Erittäin yksinkertaista tietoa luonnollisista vitamiineista. Investoi tämän lukemiseen viisi minuuttia ja jää loppuelämäksi pohtimaan voiko tämän lukemisesta ja tajuamisesta olla hyötyä juuri sinulle! Kommentoi! Kysy! Pohdi!
Olen saanut runsaasti palautetta kirjoitettuani äskettäin luonnollisten ja synteettisten vitamiinien eroista. Osa palautteestanne on kohdistunut epäuskoon sen suhteen onko loppujen lopuksi mitään väliä hankkiiko vitamiinit luonnollisista (bio-orgaanisista) vai synteettisistä lähteistä. Yritän nyt äärimmilleen ponnistellen ja mahdollisimman yksinkertaisesti tuoda esille oman näkemykseni bio-orgaanisten vitamiinien ylivertaisuudesta. Kirjoitan niin yksinkertaisesti kuin suinkin osaan, sillä jotkut teistä ovat ihan oikeutetusti pitäneet vitamiiniasiaa kovin hankalana ymmärtää.
Vitamiinin määritelmä
Vitamiinit ovat biologisesti aktiivisia bio-orgaanisia yhdisteitä, joita tarvitaan jatkuvasti erittäin pieniä määriä (mikrogrammoista muutamaan grammaan riippuen vitamiinista). Vitamiinit ovat ihmisen terveydelle, yksittäisten solujen kasvulle ja kudosten hyvinvoinnille välttämättömiä. Jos vitamiineja ei saa riittävästi, seurauksena on lisääntyviä puutostilaoireita ja lopulta hyvin vakava sairaustila. Ihmisen elimistö ei pysty itse tuottamaan (syntetisoimaan) vitamiineja joko lainkaan (esim. C-vitamiini) tai riittävästi (esim. K-vitamiini), joten niitä on oltava ravinnossamme tarjolla. Vaikka ihminen saisikin ravinnossaan normaalit määrät vitamiineja, niiden tarve voi olla lisääntynyt fysiologisen tilan (esim. kova liikuntasuoritus) tai sairauden (esim. suoliston imeytymishäiriö) seurauksena.
Synteettisten tilalle bio-orgaanisia vitamiineja
Suurin osa markkinoilla myytävistä vitamiinivalmisteista ovat synteettisiä (eräiden lähteiden mukaan noin 90% myytävistä vitamiineista ovat synteettisiä). Eikö tämä ole hyvä asia? Eikö ole hyvä kun kemistit 1920-luvulta lähtien oppivat syntetisoimaan vitamiinit laboratorio-olosuhteissa ja saamme ne kätevästi ja edullisesti vitamiinipillerinä esimerkiksi apteekista?
Henkilökohtaisena mielipiteenä lausun, että synteettinen vitamiini häviää bio-orgaaniselle luonnolliselle vitamiinille. Synteettinen kopioi luonnon omaa valmistetta, mutta kopio ei ole sama asia kuin luonnon alkuperäinen tuote. Yrittäkää myydä taitavakin kopio Leonardo da Vincin Mona Lisa maalauksesta aitona tauluna ja heti joku Louvren museon intendentti julistaa taulunne mahdollisesti nätiksi kopioksi, mutta alkuperäinen on heidän hallussaan. Täyttä hintaa on turha pyytää Mona Lisa -kopioistanne.
Bio-orgaanisia vitamiineja on jonkin verran tutkittu (pitäisi ehdottomasti tutkia enemmän!) ja tulokset ovat osittain ristiriitaiset. Bio-orgaaniset vitamiinit eivät tutkimuksissa välttämättä ole esiintyneet mitenkään ylivoimaisina verrattuna synteettisiin. Tämä johtuu suurelta osin tutkimuksissa olevista teknisistä ongelmista. On tutkimuksia, joissa bio-orgaaniset vitamiinit osoittautuvat bioaktiivisuudeltaan ja imeytyvyydeltään ylivoimaisiksi, mutta sitten on liuta tutkimuksia, joissa ei saada suurtakaan eroa synteettisten ja luonnollisten vitamiinien välillä.
Antakaa kun selitän mikä tässä bio-orgaaninen asiassa oikein mättää: Heti kun bio-orgaaninen vitamiini eristetään, se menettää suuren osan biologisesta vaikutuksestaan! Kun aidosta bio-orgaanisesta vitamiinilähteestä otetaan pelkkä vitamiini irti ja pistetään se kapseliin, se lakkaa olemasta bio-orgaaninen vitamiini. Puhtaaksi eristetty vitamiini menettää bioaktiivisuuttaan vaikka sillä olisi ollut tätä aktiivisuutta alkuperäisessä paikassaan. Vain elollinen (orgaaninen) organismi voi tuottaa tarkasti ja täsmällisesti bio-orgaanista ja bioaktiiviteetiltaan moitteetonta vitamiinia.
Tästä syystä koeasetelmissa pitäisi ehkä käyttää synteettisenä valmisteena laboratorio-olosuhteissa valmistettua vitamiinia kapselissa ja bio-orgaanisena vitamiinivalmisteena pitäisi syödä esimerkiksi vitamiinipitoisia marjoja. Eihän tällaisessa koeasetelmassa voi tehdä kaksoissokkotutkimuksia kun sekä tutkittava että tutkija näkee mitä koehenkilö syö? Toinen ryhmä syö synteettisiä kapseleita, toinen ryhmä esimerkiksi tyrnimarjoja. Sokea Reettakin näkee kaksoissokkotutkimusten ongelmat.
Synteettiset vitamiinit saattavat olla haitaksi meille
Bio-orgaanisen vitamiinin jalostaminen kaupalliseksi, käteväksi tuotteeksi on haastavaa puuhaa. Valmistuksessa tehtävät kompromissit tuhoavat vitamiinin alkuperäistä tehoa. Eikö olisi siksi syytä luopua kokonaan bio-orgaanisesti tuotetuista vitamiineista (niitä nimittäin on!) ja suosiolla syödä lisävitamiinit synteettisinä valmisteina ja luonnon omat vitamiinit voisi nauttia kokonaisina, laadukkaina ruokina? Tottakai, luonnon vitamiinit onkin syytä nauttia mahdollisimman täysipainoisesti juuri ruoka-aineiden muodossa, mutta onnistuneesti tuotetut bio-orgaaniset vitamiinit ovat luonnon suuria aarteita! Synteettisiin vitamiineihin liittyy eräs ikävä piirre. Ne saattavat rikastamisen sijaan köyhdyttää elimistöä! Kauhea väite! Miten sen selittäisin? No, vaikkapa näin:
Kuvittele, että solu on korkeilla suojamuureilla ympäröity kaupunki. Luonnon omat vitamiinit ovat maanviljelijöitä, jotka siellä kaupungissa tuottavat ruokaa kaupungin muille asukkaille. Uutterasti työskennellen maanviljelijät pitävät huolen kaupungin asukkaiden hyvinvoinnista. Yht'äkkiä muureille ilmestyy synteettisiä vitamiineja, jokin pahansisuinen hunnipäällikkö Attila vähintään, joka haluaa ottaa kaupungin haltuunsa. Muureille rientää sotilaita puolustamaan kaupunkia, mutta Attilan joukot ovat sen verran vahvoja, että tarvitaan peräti maanviljelijöitä puolustamaan kaupunkia tunkeilijoita vastaan. Kun maanviljelijät ovat poissa pelloiltaan ja karjatiloiltaan, kaupungin ruokahuolto häiriintyy ja pahimmillaan lakkaa kokonaan hetkeksi. Attilan voittaessa kaupungin itselleen saattaa olla, että hän ei enää hyväksykään alkuperäisiä maanviljelijöitä, vaan tuo sinne omat joukkonsa tuottamaan synteettistä ruokaa kaupungin asukkaille ja toimittaa alkuperäiset maanviljelijät huitsin nevadaan. Tätä kestää oman aikansa, kunnes Attila joukkoineen kyllästyy kaupunkiin ja lähtee pois. Kaupunkilaiset eivät nimittäin pitäneet laisinkaan synteettisistä maanviljelijäkopioista vaan protestoivat näiden tuotteita vastaan jatkuvasti. Kestää kauan aikaa ennen kuin kaupungin ruokahuolto palaa normaaliksi, sillä pitää kouluttaa uusia maanviljelijöitä ja etsiä huitsin nevadasta maanviljelijät takaisin hoitamaan työtään. Ymmärsitkö?
On aika poikkeuksellista, että samalla kun pidetään luonnonmukaisuutta arvossa ja hyväksytään kemiallisten aineiden riskit, vitamiinien suhteen olla valmiita sen suuremmin miettimättä asiaa, hyväksymään terveydelle välttämättömiä vitamiineja kemiallisessa muodossa. Elimistön biologista järjestelmää ei voi huijata loputtomiin ilman terveydellisiä riskejä.
Tuntuu hassulta, että alunperin vakavien vitamiinin puutostilojen (esim. keripukki ja riisitauti) korjaamiseen tarkoitetut synteettiset vitamiinit, ovat nykyään päivittäisessä käytössä ikään kuin varmuuden vuoksi. Kaikessa tohinassa on unohtunut, että ihmiselimistö pyrkii korjaamaan tilapäisen vitamiininpuutteen ensi sijassa tehostamalla ravintotekijöiden imeytymistä. Nyt kun koko ajan syötetään elimistölle synteettisistä lähteistä tärkeitä ravintotekijöitä, rasitetaan elimistön optimaalista toimintakykyä.
Bio-orgaanisessa vitamiinissa kokonaisuus ratkaisee
Kun luonnon omaa vitamiinia sisältävää ruokaa nauttii, saa vitamiinin lisäksi muita kasvi- ja eläinperäisiä yhdisteitä (entsyymejä, kuituja, hivenaineita jne.), jotka ovat mukana siinä nauttimassamme ruoassa. Tätä voisi kuvata tällä tavalla:
Kun nautimme luonnosta eristettyä tai synteettisesti valmistettua kemiallisessa muodossa olevaa vitamiinia, se on kuin ampuisimme jousipyssyllä kohti maalitaulua pelkän nuolen kärjen. Maalitauluun osuessaan, se todennäköisesti täyttäisi sille asetetun tehtävänsä. Se ei kuitenkaan todennäköisesti kanna sadannellakaan yrittämällä taululle asti. Sen sijaan bio-orgaaninen vitamiini on kuin nuoli, jossa on varsi ja pyrstössä sulat. Tuollaisen nuolen voi jo ampua aika hyvällä menestyksellä maalitauluun asti hyvällä osumatarkkuudella. Ymmärsitkö?
Luonnollisuus -käsite on usein aika epäselvä
Loppulause:
Ota vitamiinit pääasiassa laadukkaasta ja monipuolisesta ruoasta. Täydennä tarvittaessa vitamiinitasosi bio-orgaanisilla vitamiineilla tai vitamiinien esiasteilla. Älä turhaan käytä synteettisiä vitamiineja!
Uutta tietoa: Studio55 -ohjelmassa kysytään tänään (23.5.2011 9:25-10:00) saatko terveydelle elintärkeät vitamiinit pilleripurkista vai luonnon antimista? Olen siinä ohjelmassa kertomassa, miksi suosittelen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Markku Veijalainen haastattelee. Lisää vitamiiniasiaa löytyy myös netin puolelta (Jenni Kokkonen on kirjoittanut tekstit):
- Luonnon vitamiinit vastaan purkkivitamiinit - kumpi voittaa?
- Purkkivitamiinien käyttö voi olla haitallista - lue miksi!
- Tämä vitamiinivaje tarvitsee kehittyäkseen vain 20 päivää!
Tämä teksti syntyi 12.5.2011:
Erittäin yksinkertaista tietoa luonnollisista vitamiineista. Investoi tämän lukemiseen viisi minuuttia ja jää loppuelämäksi pohtimaan voiko tämän lukemisesta ja tajuamisesta olla hyötyä juuri sinulle! Kommentoi! Kysy! Pohdi!
Olen saanut runsaasti palautetta kirjoitettuani äskettäin luonnollisten ja synteettisten vitamiinien eroista. Osa palautteestanne on kohdistunut epäuskoon sen suhteen onko loppujen lopuksi mitään väliä hankkiiko vitamiinit luonnollisista (bio-orgaanisista) vai synteettisistä lähteistä. Yritän nyt äärimmilleen ponnistellen ja mahdollisimman yksinkertaisesti tuoda esille oman näkemykseni bio-orgaanisten vitamiinien ylivertaisuudesta. Kirjoitan niin yksinkertaisesti kuin suinkin osaan, sillä jotkut teistä ovat ihan oikeutetusti pitäneet vitamiiniasiaa kovin hankalana ymmärtää.
Vitamiinin määritelmä
Vitamiinit ovat biologisesti aktiivisia bio-orgaanisia yhdisteitä, joita tarvitaan jatkuvasti erittäin pieniä määriä (mikrogrammoista muutamaan grammaan riippuen vitamiinista). Vitamiinit ovat ihmisen terveydelle, yksittäisten solujen kasvulle ja kudosten hyvinvoinnille välttämättömiä. Jos vitamiineja ei saa riittävästi, seurauksena on lisääntyviä puutostilaoireita ja lopulta hyvin vakava sairaustila. Ihmisen elimistö ei pysty itse tuottamaan (syntetisoimaan) vitamiineja joko lainkaan (esim. C-vitamiini) tai riittävästi (esim. K-vitamiini), joten niitä on oltava ravinnossamme tarjolla. Vaikka ihminen saisikin ravinnossaan normaalit määrät vitamiineja, niiden tarve voi olla lisääntynyt fysiologisen tilan (esim. kova liikuntasuoritus) tai sairauden (esim. suoliston imeytymishäiriö) seurauksena.
Synteettisten tilalle bio-orgaanisia vitamiineja
Suurin osa markkinoilla myytävistä vitamiinivalmisteista ovat synteettisiä (eräiden lähteiden mukaan noin 90% myytävistä vitamiineista ovat synteettisiä). Eikö tämä ole hyvä asia? Eikö ole hyvä kun kemistit 1920-luvulta lähtien oppivat syntetisoimaan vitamiinit laboratorio-olosuhteissa ja saamme ne kätevästi ja edullisesti vitamiinipillerinä esimerkiksi apteekista?
Henkilökohtaisena mielipiteenä lausun, että synteettinen vitamiini häviää bio-orgaaniselle luonnolliselle vitamiinille. Synteettinen kopioi luonnon omaa valmistetta, mutta kopio ei ole sama asia kuin luonnon alkuperäinen tuote. Yrittäkää myydä taitavakin kopio Leonardo da Vincin Mona Lisa maalauksesta aitona tauluna ja heti joku Louvren museon intendentti julistaa taulunne mahdollisesti nätiksi kopioksi, mutta alkuperäinen on heidän hallussaan. Täyttä hintaa on turha pyytää Mona Lisa -kopioistanne.
Bio-orgaanisia vitamiineja on jonkin verran tutkittu (pitäisi ehdottomasti tutkia enemmän!) ja tulokset ovat osittain ristiriitaiset. Bio-orgaaniset vitamiinit eivät tutkimuksissa välttämättä ole esiintyneet mitenkään ylivoimaisina verrattuna synteettisiin. Tämä johtuu suurelta osin tutkimuksissa olevista teknisistä ongelmista. On tutkimuksia, joissa bio-orgaaniset vitamiinit osoittautuvat bioaktiivisuudeltaan ja imeytyvyydeltään ylivoimaisiksi, mutta sitten on liuta tutkimuksia, joissa ei saada suurtakaan eroa synteettisten ja luonnollisten vitamiinien välillä.
Antakaa kun selitän mikä tässä bio-orgaaninen asiassa oikein mättää: Heti kun bio-orgaaninen vitamiini eristetään, se menettää suuren osan biologisesta vaikutuksestaan! Kun aidosta bio-orgaanisesta vitamiinilähteestä otetaan pelkkä vitamiini irti ja pistetään se kapseliin, se lakkaa olemasta bio-orgaaninen vitamiini. Puhtaaksi eristetty vitamiini menettää bioaktiivisuuttaan vaikka sillä olisi ollut tätä aktiivisuutta alkuperäisessä paikassaan. Vain elollinen (orgaaninen) organismi voi tuottaa tarkasti ja täsmällisesti bio-orgaanista ja bioaktiiviteetiltaan moitteetonta vitamiinia.
Tästä syystä koeasetelmissa pitäisi ehkä käyttää synteettisenä valmisteena laboratorio-olosuhteissa valmistettua vitamiinia kapselissa ja bio-orgaanisena vitamiinivalmisteena pitäisi syödä esimerkiksi vitamiinipitoisia marjoja. Eihän tällaisessa koeasetelmassa voi tehdä kaksoissokkotutkimuksia kun sekä tutkittava että tutkija näkee mitä koehenkilö syö? Toinen ryhmä syö synteettisiä kapseleita, toinen ryhmä esimerkiksi tyrnimarjoja. Sokea Reettakin näkee kaksoissokkotutkimusten ongelmat.
Synteettiset vitamiinit saattavat olla haitaksi meille
Bio-orgaanisen vitamiinin jalostaminen kaupalliseksi, käteväksi tuotteeksi on haastavaa puuhaa. Valmistuksessa tehtävät kompromissit tuhoavat vitamiinin alkuperäistä tehoa. Eikö olisi siksi syytä luopua kokonaan bio-orgaanisesti tuotetuista vitamiineista (niitä nimittäin on!) ja suosiolla syödä lisävitamiinit synteettisinä valmisteina ja luonnon omat vitamiinit voisi nauttia kokonaisina, laadukkaina ruokina? Tottakai, luonnon vitamiinit onkin syytä nauttia mahdollisimman täysipainoisesti juuri ruoka-aineiden muodossa, mutta onnistuneesti tuotetut bio-orgaaniset vitamiinit ovat luonnon suuria aarteita! Synteettisiin vitamiineihin liittyy eräs ikävä piirre. Ne saattavat rikastamisen sijaan köyhdyttää elimistöä! Kauhea väite! Miten sen selittäisin? No, vaikkapa näin:
Kuvittele, että solu on korkeilla suojamuureilla ympäröity kaupunki. Luonnon omat vitamiinit ovat maanviljelijöitä, jotka siellä kaupungissa tuottavat ruokaa kaupungin muille asukkaille. Uutterasti työskennellen maanviljelijät pitävät huolen kaupungin asukkaiden hyvinvoinnista. Yht'äkkiä muureille ilmestyy synteettisiä vitamiineja, jokin pahansisuinen hunnipäällikkö Attila vähintään, joka haluaa ottaa kaupungin haltuunsa. Muureille rientää sotilaita puolustamaan kaupunkia, mutta Attilan joukot ovat sen verran vahvoja, että tarvitaan peräti maanviljelijöitä puolustamaan kaupunkia tunkeilijoita vastaan. Kun maanviljelijät ovat poissa pelloiltaan ja karjatiloiltaan, kaupungin ruokahuolto häiriintyy ja pahimmillaan lakkaa kokonaan hetkeksi. Attilan voittaessa kaupungin itselleen saattaa olla, että hän ei enää hyväksykään alkuperäisiä maanviljelijöitä, vaan tuo sinne omat joukkonsa tuottamaan synteettistä ruokaa kaupungin asukkaille ja toimittaa alkuperäiset maanviljelijät huitsin nevadaan. Tätä kestää oman aikansa, kunnes Attila joukkoineen kyllästyy kaupunkiin ja lähtee pois. Kaupunkilaiset eivät nimittäin pitäneet laisinkaan synteettisistä maanviljelijäkopioista vaan protestoivat näiden tuotteita vastaan jatkuvasti. Kestää kauan aikaa ennen kuin kaupungin ruokahuolto palaa normaaliksi, sillä pitää kouluttaa uusia maanviljelijöitä ja etsiä huitsin nevadasta maanviljelijät takaisin hoitamaan työtään. Ymmärsitkö?
On aika poikkeuksellista, että samalla kun pidetään luonnonmukaisuutta arvossa ja hyväksytään kemiallisten aineiden riskit, vitamiinien suhteen olla valmiita sen suuremmin miettimättä asiaa, hyväksymään terveydelle välttämättömiä vitamiineja kemiallisessa muodossa. Elimistön biologista järjestelmää ei voi huijata loputtomiin ilman terveydellisiä riskejä.
Tuntuu hassulta, että alunperin vakavien vitamiinin puutostilojen (esim. keripukki ja riisitauti) korjaamiseen tarkoitetut synteettiset vitamiinit, ovat nykyään päivittäisessä käytössä ikään kuin varmuuden vuoksi. Kaikessa tohinassa on unohtunut, että ihmiselimistö pyrkii korjaamaan tilapäisen vitamiininpuutteen ensi sijassa tehostamalla ravintotekijöiden imeytymistä. Nyt kun koko ajan syötetään elimistölle synteettisistä lähteistä tärkeitä ravintotekijöitä, rasitetaan elimistön optimaalista toimintakykyä.
Bio-orgaanisessa vitamiinissa kokonaisuus ratkaisee
Kun luonnon omaa vitamiinia sisältävää ruokaa nauttii, saa vitamiinin lisäksi muita kasvi- ja eläinperäisiä yhdisteitä (entsyymejä, kuituja, hivenaineita jne.), jotka ovat mukana siinä nauttimassamme ruoassa. Tätä voisi kuvata tällä tavalla:
Kun nautimme luonnosta eristettyä tai synteettisesti valmistettua kemiallisessa muodossa olevaa vitamiinia, se on kuin ampuisimme jousipyssyllä kohti maalitaulua pelkän nuolen kärjen. Maalitauluun osuessaan, se todennäköisesti täyttäisi sille asetetun tehtävänsä. Se ei kuitenkaan todennäköisesti kanna sadannellakaan yrittämällä taululle asti. Sen sijaan bio-orgaaninen vitamiini on kuin nuoli, jossa on varsi ja pyrstössä sulat. Tuollaisen nuolen voi jo ampua aika hyvällä menestyksellä maalitauluun asti hyvällä osumatarkkuudella. Ymmärsitkö?
Luonnollisuus -käsite on usein aika epäselvä
Elintarviketieteilijä Juuso Reinikainen kirjoitti äskettäin terveysblogissaan elintarvikkeiden luonnollisuudesta. Koska tässä on minun mielestäni yhtymäkohtia luonnollisista vitamiineista käytävään pohdintaan, lainaan soveltuvin osin Reinikaisen kirjoitusta.
Reinikaisen mukaan luonnollisuutta on haastettu suhteellisen vähän. Lisäainekeskustelua ja terveysteknologioiden suhdetta hyvään syömiseen on kylläkin pohdittu laaja-alaisesti, mutta itse luonnollisuuden terminologia on jäänyt Suomessa vähälle keskustelulle. Osin tämä johtuu juuri siitä, että epätietoisuus on yhteistä koko Euroopan elintarvikeketjulle. Luonnollisuuden määrittelytyö puuttuu tai on vasta tekeillä.
Luonnollisuuskritiikkiä on Reinikaisen mukaan johdettu Yhdysvalloista, jossa etenkin ravitsemuksen ja lainsäädännön parissa työskentelevät asiantuntijat kritisoivat nykyistä autuaaksi tekevää luonnollisuusteemaa. Eräs näkyvimmistä luonnollisuuskritiikin johtajista on ollut ravitsemusvaikuttaja ja –tieteilijä Marion Nestle. Huhtikuun 2011 alussa muutamat viranomaistahot jyrähtivät voimakkain sanankääntein luonnollisuuslupauksista ja pitivät luonnollisuus -termiä todella luonnottomana. Toivotaan, että jokin roti saadaan Amerikan mantereella syntymään. Tosin, ei meillä Euroopassakaan ole mitään syytä rintaa röyhistellä: pihalla ollaan kuin Ellun kanat.
Euroopan unionilla ei nimittäin ole mitään kantaa luonnollisuuteen. Elintarvikelisäaine voi olla luontainen, luontaisen kaltainen tai kokonaan keinotekoinen eli synteettinen. Yksittäisten lisäaineiden tai lisäaineryhmien osalta luonnollisuuskäsitettä on siis määriteltävissä luontaisuutta koskevan yleiseurooppalaisen lainsäädännön perusteella. Harmaalle alueelle siirrytään kun puhutaan jalostetuista elintarvikkeista lopputuotteina, enemmän kuin ainesosiensa summina. Luonnollisuudella viitataan usein kokonaisvaltaiseen hyvään ja paremmuuteen, joka siis on elintarvikkeissa vailla määritelmiä oleva villi länsi. Vastuulliset toimijat puhuvatkin esimerkiksi luonnollisista väri- tai aromiaineista, mutta varsin usein maalailu jatkuu laveasti koskemaan koko tuotetta.
Luonnollisuus hämmentää. Samanaikaisesti kun luonnollisuusimagolla myytyjen tuotteiden suosio on kasvanut, ovat kuluttajat olleet yhä epätietoisempia luonnollisuuden määritelmästä elintarvikkeissa. Klassinen esimerkki Yhdysvaltojen elintarvikemarkkinoilta on ollut luomun ja luonnollisempana markkinoitujen tuotteiden käsitteiden sekoittuminen. Osa ruokailijoista on olettanut termillä ”natural” markkinoitujen tuotteiden olevan luomua – mielikuvissa jopa luomua laadukkaampia.
Suomessa minun mielestäni luomu -termi on kärsinyt inflaation. Otetaan esimerkiksi luomumaito. Ollakseen luomua, lehmän pitäisi minun mielestäni syödä heinää ja muita luonnonvaraisia kasveja, joista se sitten valmistaa valkoista, ihanaa juomaa. Nyt riittää kun lehmälle syötetään heinän lisäksi luonnonmukaisesti viljeltyä viljaa.
Luonnollisuuteen liittyvä problematiikka on helppo väistää suosimalla pääsääntöisesti vähän käsiteltyjä raaka-aineita: ehdottomuuten ei tässäkään keskustelussa ole ravitsemuksellisia perusteita.
Kuluttajaetiikan kannalta emme voi kuitenkaan sivuttaa luonnollisuusviestintään liittyviä haasteita, sanoo Reinikainen. Ideaalitilassa ruokaketjussa vastuullisuus kehittyykin tasolle, jossa kuluttajat voivat luottaa toimijoiden läpinäkyvyyteen. Yksi on varmaa: vähemmän on tällä hetkellä enemmän, lopettaa Reinikainen. Ja minä lopetan tähän lauseeseen:
Loppulause:
Ota vitamiinit pääasiassa laadukkaasta ja monipuolisesta ruoasta. Täydennä tarvittaessa vitamiinitasosi bio-orgaanisilla vitamiineilla tai vitamiinien esiasteilla. Älä turhaan käytä synteettisiä vitamiineja!
Viisi minuuttia -sarja (25)
- ...aikuisten aivovammoista
- ...avokadosta
- ...gojista
- ...korkeasta verenpaineesta
- ...laihdutusvalmisteista
- ...lantusta
- ...liikkujan ravinnosta
- ---macasta
- ...metabolisesta oireyhtymästä
- ...migreenistä
- ...nauriista
- ...parsasta
- ...piilorasvasta
- ...rasvamaksasta
- ...ravintorasvoista
- ...ravintovalistuksesta
- ...ruokavaliosta
- ...spirulinasta
- ...syömisen säätelystä
- ...terveellisistä rasvoista
- ...terveysvalistuksesta
- ...urheilijan lihaksista
- ...virvoitusjuomista
- ...voista
- ...väsymyksestä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)