torstaina, lokakuuta 08, 2009

World Egg Day


***
Huomenna (9.10.2009) vietetään
kansainvälistä kananmunan päivää. Syö 2-5 kananmunaa päivässä. Se on osa terveellistä ravitsemusta. Joilla on perinnöllinen taipumus kerätä kolesterolia ravinnosta, joutuvat tyytymään pienempiin kananmunamääriin. Onneksi tämä sairaus (familiaalinen hyperkolesterolinemia) on harvinainen.

Montako kananmunaa aiot syödä?

Lisää kirjoituksia kananmunista:


Eläinrasvat - miten vaarallisia?


*
Miten vaarallisia eläinrasvat ovat?
Tämä on kysymys joka askarruttaa monen mieltä. Nyt tulee tuoretta tietoa eläinrasvoista. Lukija, joka ei jaksa koko tätä tietopakettia lukea läpi ja ei jatkossakaan halua seurata katsauksiani tästä aiheesta, saa jo nyt vastauksen kysymykseen miten vaarallisia eläinrasvat ovat:

Eläinrasvat eivät kohtuullisesti käytettyinä ole kovinkaan vaarallisia ja eläinrasvojen terveysvaaroja on aiemmin liioiteltu. Uusimpien tutkimusnäyttöjen mukaan monipuoliseen ruokavalioon kuuluu laajapohjainen eläinrasvojen käyttö. Asiantuntijat eivät tässä vaiheessa varsinaisesti halua yllyttää kuluttajia eläinrasvojen pariin, vaan tyytyvät sanomaan, että niitä pitää nauttia mahdollisimman vähän. Mutta näistä "rasva tukkii suonet" –höpötyksistä asiantuntijat sanoutuvat irti. Eli, jos sinulle maistuu voi, punainen maito, sianliha ja pekoni, niin ole hyvä – nauti niitä jatkossakin - kohtuullisesti!

Kysy lääkäreiltä, ravitsemusterapeuteilta, ravitsemukseen perehtyneiltä tutkijoilta ja maamme johtavilta terveysvaikuttajilta mitä mieltä he ovat eläinperäisistä, ns ”kovista” rasvoista, ja saat vastauksen ilman pitkällisiä jaarituksia ja pohdintoja. Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: eläinperäinen rasva on vaarallista. Heillä ei juurikaan ole tapana perustella millä tavalla kovat eläinperäiset rasvat nakertavat terveyttämme. Asiaa pidetään tässä vaiheessa selviönä. On tapana viitata laajaan suomalaiseen ja kansainväliseen yhteisymmärrykseen eläinperäisten rasvojen vaaroista. Nostetaan esille Ancel Keysin julkaisema seitsemän maan tutkimus 1960-luvulla, Pohjois-Karjala-projekti (1972-1997) muistetaan mainita ja vauvasta vaariin saamme terveysvalistuksessa ohjeita välttää eläinperäisiä rasvoja sekä pyydetään nauttimaan ravintorasvat pääosin kasviöljyjen muodossa. Kuitenkaan pitävää tieteellistä näyttöä eläinrasvojen vaikutuksesta terveyteen (esim. sydänsairauksiin) ei ole tai sitten yhteys on epäselvä.

Pohjois-Karjala-projektin merkitys on erittäin huomattava suomalaisessa ravitsemuskeskustelussa. Se ankkuroi Suomeen selkeästi käsitteet "rasva ja sydänterveys" ja ns. rasvateoria sai voimakkaan jalansijan juuri Suomessa. Meitä biologeja on kyllästymiseen asti muistutettu 1900 –luvun alussa tehdyistä kaniinien rasvansyöttökokeista, missä väkisin rasvaa ja kolesterolia kaniiniparoille syöttäen heihin kehittyi valtimotauti (ateroskleroosi). Yhteys ihmiseen ankkuroitiin Ancel Keysin populistisissa havainnoissa kun hän osoitti tyydyttyneen rasvan merkityksen kolesteroliarvoissa, joka sittemmin johti sydän- ja verisuonitautiin. Tätä rasvateoriaa eivät kaikki Keysin aikalaiset tutkijat lähteneet tukemaan ja tiedeyhteisö jakaantui vahvasti kahtia. Turhat pulinat ja pullikoinnit saatiin USA:ssa päättymään poliittisella päätöksellä. George McGovernin johtama komitea voitti jalansijaa USA:ssa terveystavoitteillaan 1977, joissa otettiin mm. kantaa siihen, että eläinrasvojen kulutus olisi laskettava. Maan korkeimman tiedeyhteisön (National Institutes of Health) vastustuksesta huolimatta vähärasvaisuuden ajatus voitti ja McGovernin komitean työtä pidettiin poliittisena asiakirjana ennemmin kuin tieteellisenä. Pienellä viiveellä nämä rasvateoriaa tukevat seikat valtasivat alaa myös Suomessa ja katsoessamme Valtion ravitsemusneuvottelukunnan esille ottamaa lautasmallia, voimme nähdä rasvateorian vaikutuksen erityisen selkeästi.

Terveyskeskuslääkäreitä en mene syyllistämään siitä, että potilaiden rasvavalistus on retuperällä. Syy löytyy esimerkiksi Käypä Hoito –suosituksia laativista työryhmistä, joihin on pesiytynyt liekanarussa kulkevia oman ajatustoimintansa unohtaneita lääketeollisuuden sanelukoneita. Tavallinen terveyskeskuslääkäri lukee noita heidän tuottamiaan hoitosuosituksia tosissaan. Ei hänellä ole aikaa ja intoakaan perehtyä tiedekirjallisuuteen. Ainoa tie selvyyteen on siis rehellisyys näitä hoitosuosituksia laadittaessa. Ihmettelen laajapohjaisesti maamme biokemisteihin ja biologeihin iskenyttä innottomuutta pitää huolta siitä, että rasvavalistus pysyy tasapuolisena ja oikeana. Minä en itse ole missään virkaputkessa, eikä minun näin ollen tarvitse lausuntojani joka käänteessä varoa, mutta voisi toki joskus toivoa virkaveljiltä pienen pientä tukea tässä rasvavalistuksessa. Yksityisluonteisissa keskusteluissa tapahtunut myönteinen asennoituminen eläinrasvoihin ei näy virallisissa lausunnoissa - koskaan. Saatetaan privaattikeskusteluissa tuoda esille miten kotona syödään voita, rasvaisia pihvejä ja käytetään paljon oliiviöljyä. Saatetaan kehua miten laihdutusvaikutus lähti käyntiin vasta kun ruokalautaselta poistettiin valtavat tärkkelyskasat ja korvattiin ne vähän hiilihydraatteja sisältävillä vihanneksilla ja nautittiin reilummin proteiinia ja rasvaa. Tämä terveyttä viestivä havainto ei kuitenkaan muistu mieliin julkisuudessa. Korjatkaa minua jos olen väärässä!

Maan korkein terveyseliitti on ehkä tarpeettomankin kuuliainen yhdelle ja ainoalle totuudelle tässä armaassa Suomenmaassa: eläinrasvojen vaarallisuus. Eläinrasva ei todellakaan ole erityisen vaarallista. Mikäli päädytään edelleen suosittelemaan vähemmän kuin 10 energiaprosenttia tyydyttyneitä rasvahappoja, annettakoon sitten tuolle nimenomaiselle energiamäärälle sille kuuluva täysi tuki ja myönnettäköön SFA:n terveellisyys ainakin näiden lukemien puitteissa (blogikirjoittaja uskoo, että SFA:aa voi turvallisesti syödä tätä enemmän). Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella (entisellä Kansanterveyslaitoksella) on aihetta pyytää anteeksi Suomen kansalta. Valistuneiden lääkäreiden, tutkijoiden ja vaikkapa ravitsemusterapeuttien kannattaa kysyä mihin tutkimuksiin eläinrasvan vaarallisuus perustuu.

Valistuneet kansalaiset voivat aina kun julkisuudessa tulee vastaan jokin älytön väite, kuten esimerkiksi, että "voi tukkii verisuonet" tai, että "sianrasvaa syömällä kuolee sydänkohtaukseen", pyytää väitteen julkaisseelta taholta perustelut miksi kirjoittavat juuri sillä tavalla. Jos jutussa haastatellaan jotain asiantuntijaa, pyytäkää häneltä viipymättä tietoa siitä, mihin tutkimuksiin hän perustaa näkemyksensä eläinrasvojen vaarallisuudesta. Seuraavan kerran kun lehdet pyytävät lausuntoa suhtautumisessa ravintorasvoihin, kannattaa ehkä suosiolla jättää Pekka Puskalta kysymättä. Sillä Pekka ei pitkään aikaan enää ole ehtinyt seurata ajankohtaista rasvatutkimusta. Tämä on hyvin valitettavaa. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen johtaminen vie Pekalta kohtuuttoman paljon aikaa. Kysyttäköön lausuntoja ravintorasvoihin alalla tutkimustyötä tekeviltä. Näin tehdään muualla päin maailmaa. Miksi ei siis myös Suomessa?

Käytän tällä hetkellä runsaasti aikaa muutaman tärkeän ja ajankohtaisen tutkimuksen parissa. Tämä ensimmäinen kirjoitukseni on lähinnä tulkittava pikaiseksi yhteenvedoksi siitä mitä Maailman terveysjärjestö (WHO) ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) ovat saaneet aikaiseksi eläinrasvoista. Jatkossa käyn lukupakettia yksityiskohtaisemmin läpi seuraten ja tulkiten laajapohjaisesti rasvakirjoittelua. Äskettäin (15.9.2009) ilmestyi nimittäin WHO/FAO:lta yli 300 sivua tuoretta luettavaa rasvoista. Löydät lukupaketin täältä. Lisäksi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) oli saanut valmiiksi oman lähes satasivuisen ehdotuksensa siitä miten tulisi suhtautua ravintorasvoihin (Kiitos terveysjohtaja dosentti Mikael Fogelholm kun lähetit minulle käsikirjoitukset tuoreeltaan! En tiedä ovatko ne vapaasti jaettavassa muodossa vielä.). Onko nyt löytynyt selkeä näyttö eläinrasvojen epäterveellisyydestä? Mitä näissä tutkimuksissa neuvotaan tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) suhteen? Onko uusista katsauksista apua kun laaditaan ja julkaistaan uudet ravitsemussuositukset ensin maailmanlaajuisesti, sitten Pohjoismaissa ja lopulta Suomessa (valmiit vuonna 2012)? Halusin saada paremman selvyyden minua jo pitkään vaivanneeseen tulkintaongelmaan: Miten vaarallisia eläinrasvat ovat?

Aika mietteliääksi menin luettuani maailman parhaiden asiantuntijoiden tuottamaa tekstiä rasvoista. Lähes 400 sivua rasvoista ei sittenkään tuonut lopullista selvyyttä miten pitäisi suhtautua eläinrasvoihin. Lähinnä jäi vaikutelma, että lisää tutkimustietoa tarvitaan todella paljon. Ahkerastakaan lukemisesta ei näytä olevan apua tällaiselle kauhealle jääräpäälle ja eläinrasvoja rakastavalle biologille: En löytynyt selkeää syytä tuomita eläinperäisiä rasvoja epäterveellisiksi, koska tutkimuksissa löytyy myös eläinperäisiä rasvoja suosivia näkökohtia.

Taatusti ainakin jotkut SFA:t ovat terveyttä ylläpitäviä, jotkut vähemmän. Tästä enemmän jatkokirjoituksissani.

WHO/FAO päätyy katsauksessaan siis aika yllättävästikin siihen, että SFA:sta ei voi sanoa mitään ihan varmaa. Pyydän anteeksi aiheuttamaani mahdollista mielipahaa kun tulkitsen tätä lukemaani tekstiä myös eläinrasvoja suosivaan suuntaan. Aiemmin niin selkeästi tuomituista eläinrasvoista on yhä vaikeampi sanoa mitään ihan varmaa. Tarvitaan runsaasti lisää tutkimustietoa eläinrasvojen vaikutuksista terveyteen. Todistustaakka jää siis edelleen niille ryhmittymille, jotka pitävät eläinrasvoja haitallisina. Joudutte siis toteamaan, että vastaanhangoitteluni jatkuu ja nyt entistä vankemman tuen muodossa. Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei tosin löydä eläinrasvoista paljon hyvää sanottavaa, mutta se lienee linjassa sieltä tulevan muunkin valikoidun tiedon kanssa. Kenenkään muun terveysorganisaation en ole havainnut ihannoivan puhdasta sokeria yhtä innokkaasti kuin EFSA. Heidän mielestään esim. 20 energiaprosenttia sokeria ei vielä ole paljon! EFSA:n terveysväitteiden tukena lienee sokeriteollisuuden suorittama lobbaus. Pakostakin rasvoista koottua tietoa ei voi ottaa riittävän tosissaan vastaan. Teen kuitenkin parhaani, jotta jaksaisin myös lukea EFSA:n papereita.

En edelleenkään ymmärrä miksi eläinrasvoista niin tomerasti varoitellaan. Näyttöä niiden vaarallisuudesta on mielestäni kovasti liioiteltu ja tuore WHO/FAO:n katsaus tukee tätä käsitystä. Anteeksi vain, pääjohtaja Pekka Puska, professori Matti Uusitupa, professori Timo Strandberg ym., olen edelleen eri linjoilla eläinrasvan suhteen. Kaikessa ystävyydessä ja mielipiteiden vaihtoa toivon mukaan edistäen, tuon nyt esille ne seikat näissä tuoreissa raporteissa, jotka mielestäni osoittavat, että eläinrasvoista varoittelu on turhan tomeraa. Tietenkin on eläinrasvojen suhteen syytä noudattaa kohtuutta, mutta mitään syytä en näe erityisesti demonisoida kohtuullista eläinrasvojen käyttöä. Meidän pitäisi rakentavalla tavalla edistää ymmärrystä eläinperäisten rasvojen osalta niin, että kuluttaja voi terveysinnon iskiessä päälle valita esimerkiksi lähialueella tuotetun meijerivoin ekologisesti kestämättömän palmuöljyllä terästetyn margariinin sijaan. Ilman että hän pelkää terveytensä puolesta. Vakuuttavan näytön edessä minäkin taivun ja luikin sitten pakoon häntä koipien välissä.

Lukijalle voin jo nyt tässä ensimmäisessä osakatsauksessa todeta, että yhteenvedostani löytyy yksi selkeä linjaus: Näyttö eläinperäisten rasvojen terveyttä nakertavista ominaisuuksista lepää yllättävän heikon tieteellisen todistuksen varassa. Kohtuullisin määrin nautittuna, eläinperäiset rasvat edistävät terveyttä. Se on minun ensimmäinen havaintoni kovan luku- ja selostusurakkani kynnyksellä. Luemmeko Pekka, Matti ja Timo näitä tutkimuksia samalla tavalla? Luetteko ylipäätänsä näitä tutkimuksia, vai viekö kaiken ajattelutoimintanne hallintorutiinien pyörittäminen?

Liesbeth A. Smit, Dariush Mozaffarian ja Walter Willett käsittelevät laadukkaassa katsauksessaan rasvojen ja rasvahappojen arvosteluperusteita muodostettaessa pohjaa uusille ravitsemussuosituksille (Review of Fat and Fatty Acid Requirements and Criteria for Developing Dietary Guidelines). Vuodelta 1994 peräisin oleva edellinen WHO/FAO:n raportti suositteli aikuisille SFA:n enimmäissaanniksi alle 10 energiaprosenttia. Tämä perustui niihin laadittuihin kriteereihin, että näin alhainen SFA ei enää aiheuta sydänterveyteen liittyviä haittoja ja eritoten ei nosta LDL-kolesterolin määrää. Nykytiedon mukaan SFA kieltämättä kohottaa ”pahaa” LDL-kolesterolia (blogikirjoittajan huomio: erityisesti suuremman partikkelikoon LDL-kolesterolia, ei sitä sydänterveyttä nakertavaa pienemmän partikkelikoon kolesterolia), mutta samaan aikaan lisääntyy myös ”hyvän” HDL-kolesterolin määrä ja haitalliset triglyseridiarvot alentuvat. Nämä muutokset johtavat siihen, että eläinrasvojen terveyttä nakertava vaikutus jää kovin vähäiseksi, varsinkin jos suhteutetaan kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde hiilihydraattien lisäämisellä saavutettuihin muutoksiin. Tässä viitataan Mensinkin vuodelta 2003 peräisin oleviin havaintoihin. On myös huomautettava, että eläinrasva vain osaksi koostuu tyydyttyneistä rasvahapoista ja eläinrasvaa sisältävässä lihassa on esimerkiksi runsaasti myös tyydyttymättömiä rasvahappoja.

Tutkimuksissa pyritään tuomaan esille SFA:n mahdolliset terveyshaitat sellaisilla ruokavaliomuutoksilla, joissa korvataan SFA:aa sisältävät ruoka-aineet monityydyttämättömillä rasvahapoilla (PUFA), kokojyvätuotteilla ja hedelmiä sekä vihanneksia sisältävillä ruuilla (Mann, 2002). Kun vähärasvaisen ruokavalion myötä vaihdetaan SFA hiilihydraatteihin, tällä on hyvin vähäinen terveydellinen nettovaikutus veren rasvaprofiiliin. Päinvastoin, SFA:n jättäminen vähemmälle ja helposti imeytyvien hiilihydraattien lisääminen ruokavalioon, muuttaa hyvin vähän verenseerumin rasvojen ja lipoproteiinien verisuoniterveyttä edistävää vaikutusta. Tämä muutos johtaa HDL-kolesterolin alentumiseen yhtä paljon kuin LDL-kolesteroli alentuu ja ikävä kyllä nostaa huomattavasti triglyseridiarvoja (Sacks ja Katan päätyivät tähän vuonna 2002).

Siksi Willettin työryhmä ehdottaa, että sokea tuijottaminen tyydyttyneisin rasvahappoihin pitää lopettaa ja katsoa ennemmin mitä muita muutoksia ruokavaliolle tapahtuu jos SFA:t jätetään pois. Ruokavaliota pitää siis katsoa kokonaisuutena.

Kansalaismielipide on muuttumassa tyydyttyneitä rasvahappoja suosivaan suuntaan. Tiedeyhteisön rooli on nyt tuoda tähän keskusteluun syvyyttä. Ravitsemussuositustemme on jatkossa perustuttava ennen kaikkea tieteelliselle pohjalle eikä toimittava joidenkin yksittäisten eturyhmittymien temmellyskenttänä.

Lisää aiempia kirjoituksiani rasvoista:

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Leipätiedotus harrastaa mahdottoman epäviisasta välipalojen tuputusta

#
Saan viikoittain useita tiedotteita
eri kansalaisjärjestöiltä, elintarvike- ja lääkeyrityksiltä sekä eri ministeriöistä ja valtion laitoksista.

Leipätiedotus ry on ottanut poikkeuksellisen epäviisaan strategian tiedotuksissaan. Valveutuneet viranomaiset, ravitsemustieteilijät ja kuluttajat ovat ymmärtäneet välipalakulttuurimme nurjimmat piirteet: välipalat lisäävät energiansaantiamme yli tarpeen. On lähes mahdotonta ruokailla niin, että lihoo jos nauttii päivittäisen ruokansa selkeinä aterioina aamulla, päivällä ja illalla. Epäviisaas siirtyminen välipalavoittoiseen kulttuuriin on sekoittanut ihmisten nälänhallinnan ja sen myötä myös painonhallinnan.

Nyt pyydän teitä boikotoimaan Leipätiedotuksen kampanjaa "Haukkaa välillä!". Kampanjaa kuvaillaan näin:

Välipalat ovat vallanneet yhä enemmän tilaa sekä aikuisten että nuorten ruokavaliosta. Nuoret saavat niistä jo yli 40 % päivän kokonaisenergiasta. Sen takia on tärkeää tiedostaa, mitä syö varsinaisten aterioiden lisäksi. Tämänvuotisella Leipäviikolla jatketaan ajankohtaista välipala-aihetta teemalla ”Leipä on parasta välipalaa”.

En voi kuvailla sitä inhoa mitä tunnen tällaista tiedottamista vastaan. Suomalaisten houkuttelemiselle välipalojen pariin on saatava loppu. Leipätiedotus on tässä ihan hakoteillä.

Totuus ei pala tulessakaan: Jos sinulla aamiaisen, lounaan ja päivällisen välillä tulee nälkä ja kaipaat esimerkiksi leipää välipalaksi, silloin sinun kannattaa ensin korjata kuntoon ateriointisi laatukysymykset. Syöt mahdollisesti liian pienen ruoka-annoksen, joka sisältää liian vähän proteiinia ja rasvaa. Jos syöt laadukkaan aamiaisen, lounaan ja päivällisen, silloin sinulle ei tule mieleen miettiä mitään niin pöhköä kuin Leipätiedotus tuottaa solkenaan.

Liikuntaviettinsä pauloissa ilakoivat urheilijat voivat toki täydentää ravinnonsaantiaan laadukkailla välipaloilla, mutta leivän sijaan he hyötyvät paljon enemmän sellaisesta välipalasta, jossa on enemmän suojaravintoaineita kuin leivässä. Myös lääkityksen varassa elävä diabeetikko saattaa hyötyä välipaloista, mutta leipää hänenkään ei kannata kovasti puputtaa. Normaali, terve suomalainen, joka liikkuu varsin vähän, pärjää vähillä välipaloilla.

Boikotoikaa Leipätiedotuksen välipalakampanjoita!

Muita kantaa ottavia kirjoituksiani löydät tästä:

Silakoita ja muikkuja tonnikalan sijaan

maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa pureskellaan (k)riisinjyviä

##
Uutispäivä Demari kirjoittaa:

Terveysvirastojen yhdistäminen meni täysin poskelleen. Joka kymmenes saanee lopputilin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) käynnistää yt-neuvottelut tällä viikolla. Pääsyynä yt-neuvotteluille on ensi vuoden valtion budjetin määrärahojen vähentäminen. Suurin osa laitoksen menoista on palkkoja, joten säästöt tietävät lopputilejä.

Valtio työntää THL:lle hurjasti tehtäviä, mutta toisaalta ei anna niiden suorittamiseen rahaa, kiteyttää Pardian (STTK) luottamusmies Tuula Tenkula laitoksen ongelmat. Tenkulan mukaan THL:n tehtäviä myös siirretään muualle, muun muassa Kuopioon perustettavan lääkealan keskukseen FIMEA:aan (Finnish Medicines Agency) sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon (Valvira). Sen päälle THL:n saama rahoitus supistuu entisestäänkin. Tämä tuntuu käsittämättömältä, Tenkula sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tosi nuori virasto. Se ei ole edes vuoden vanha. Se syntyi, kun Kansanterveyslaitos ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes löivät hynttyyt yhteen.

Purematta eivät THL:n henkilöstöjärjestöt irtisanomisia ja lomautuksia hyväksy. Me olemme ajatelleet, että jonkinlainen mielenilmaus järjestetään, sen muoto ja laajuus ovat vielä harkinnassa, luottamusmies Tenkula toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja on Pekka Puska.

Lähde: Demari, 5.10.2009 (tosin ensiksi minä luin tämän naamakirjasta)

Muita kirjoituksia terveydestä:

Makeisten syöjistä rikollisia?

#
Istutko tukevasti?
Onko sinulla karkkipussi kädessä? Nyt tulee tavanomaista tylympää tutkimusnäyttöä makeisten syönnin turmiollisuudesta.

Cardiffin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ne lapset, jotka syövät paljon makeisia päätyvät keskimääräistä todennäköisemmin väkivaltarikollisiksi. Kiukuttelevalle lapselle ei kannata antaa karkkia, jotta hän rauhoittuu?

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan johtava tutkija Simon Moore löysi yhteyden makeisten ja rikollisuuden välillä sattumalta tarkastellessaan seikkoja, jotka olivat johtaneet nuoria tekemään vakavia rikoksia.

"Lapset, joilla on suurimpia ongelmia, ovat yleensä hetken mielijohteesta toimivia riskien ottajia ja heillä on yleensä hirveän huono ruokavalio: aamiaiseksi Coca Colaa ja sipsejä", Moore kertoo Time-lehden mukaan.

Mooren tutkimus perustuu suureen aineistoon. Hän on selvittänyt 17 000 huhtikuussa 1970 syntyneen britin elämään. Ihmisistä tehdään nykyään kaikenlaisia tilastoja ja näitä Moore on käynyt läpi. Mooren mukaan 69 prosenttia ihmisistä, jotka ovat syyllistyneet väkivaltarikoksiin ovat syöneet makeisia joka päivä nuoruudessaan.

Lähde on epäluotettava: Iltasanomat, 5.10.2009

Mitä mieltä olet tästä?

Muuta kirjoittelua sokerista ja makeisista:

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

Silakoita ja muikkuja tonnikalan sijaan

**
Kala on terveellistä
. Kalassa on tarjolla hyvälaatuista proteiinia, laadukasta rasvaa, maukasta ja vitamiinipitoista syötävää.

Suomalaisten suosikkeihin kuuluva tonnikala olisi kuitenkin hyvä vaihtaa esimerkiksi pieneen silakkaan tai muikkuun, opastaa Maailman luonnonsäätiö (WWF). Tonnikalasalaatti on jokaisen suomalaisen perusruokaa, vaikka monet sen lajeista ovat vaarantuneita tai uhanalaisia. Tonnikala on käynyt vähän liiankin helposti pyydyksiin maailman vesillä.

Meriasiantuntija Sampsa Vilhunen kertoo, että tonnikalan pyyntiin liittyy monia ongelmia. Tonnikala saavuttaa sukukypsyytensä vasta myöhään, eikä kala usein ehdi lisääntyä ennen kuin se jo pyydystetään syötäväksi. Saaliiksi jää usein myös paljon muita lajeja, eli sivusaalista, joka heitetään tavallisesti kuolleena takaisin mereen. Tonnikalat kuuluvat taloudellisesti maailman arvokkaimpiin kaloihin, minkä vuoksi useimmat tonnikalakannat ovat ylikalastettuja. Tonnikalan kalastuskiintiöt ovat räikeästi tutkijoiden suosituksia suurempia, ja lisäksi laiton kalastus on ongelma. Varsinkin sinievätonnikalan kannat ovat romahtaneet. Jos kalastuspaine ei tulevaisuudessa hellitä, tonnikala katoaa maailman meristä lopulta kokonaan. Sinievätonnikalan laitonta kalastusta on toki yritetty jopa hiljattain kitkeä, kun lajin kansainvälistä kauppaa on yritetty saada luvanvaraiseksi CITES-listauksella. Valitettavasti biologia hävisi neuvottelussa taloudellisia voittoja vastaan, eikä EU-komissio asettunut aloitteen taakse. Onneksi Suomi sentään oli niiden maiden joukossa, jotka tukivat tonnikalan suojelun tehostamista.

Lähellä kasvavasta silakasta ja muikusta huolimatta Suomen toiseksi suosituin ruokakala heti lohen jälkeen on kaukaa monien merien takaa kuljetettu tonnikala. Säilyketonnikalaa löytyy jokaisen lähikaupan hyllyltä, ja tuore tonnikala on saavuttanut suuren suosion esimerkiksi sushiherkkuna.

Tonnikalan sijasta lautaselle kannattaa valita kotimaista pikkukalaa, kuten Itämeren silakkaa ja sisävesien muikkuja. Silakka ja muikku ovat suomalaisille erinomainen ja maukas ravinnonlähde. Niitä pyydetään lähialueilta, ne ovat kuluttajalle edullisia ja luovat pohjan kestäville ruokavalinnoille lautaselle. Suomalaista silakkaa ja muikkua ei vaivaa laiton kalastus tai suuret sivusaaliit, kuten monia suuria tuontikaloja.

Traagista tässä silakankäytössä on se seikka, että suuri osa kalastajien silakkasaaliista jauhetaan nykyisin kanojen, sikojen ja kasvatuslohien rehuksi. Luonnonvarojen kulutuksen kannalta olisi järkevämpää, että silakkaa käytettäisiin suoraan ihmisravinnoksi. Tästä hyötyisivät myös kalastajat, sillä rehuksi menevästä silakasta saa pienemmän kilohinnan kuin ruoaksi kaupattavasta silakasta.

Käykää hyvät ihmiset huomenna (4.10.2009) Helsingin silakkamarkkinoilla. Todetkaa omin silmin mitä muuta on Suomessa tarjolla kuin tuontikalaa! Silakkamarkkinoilla aion itse jutella meriasiantuntija Sampsa Vilhusen kanssa. Kuulette asiasta sitten enemmän lähipäivinä.

Lähde: Deskin uutistiedote terveystoimittajille, 2.10.2009

Muita kalajuttujani löytyy tästä:

maanantaina, syyskuuta 28, 2009

Paina se kaaliisi: Syö enemmän kaalia!

**
Tässä teille kaaliruokia
, jotka ovat päätyneet klassikoiksi asti: lammaskaali, kaalikeitto, kaalilaatikko, kaalikääryleet, kaalipiirakka, kaalisalaatti, hapankaali. Silti suuri osa suomalaisista valmistaa niitä vain harvoin, jos koskaan.

Vielä vuonna 2007 lähes jokaiseen suomalaistalouteen ostettiin vuodessa ainakin yksi kaalinkerä. Viime vuonna kaalia osti vastaavasti enää 83 prosenttia talouksista. Nyt valkokaalia kuluu vain vajaa kaksi kaalinkerää henkeä kohti vuodessa. Punakaalin kulutus osoittaa pientä elpymistä, mutta savoijinkaalia on edes maistanut hyvin harva.

Viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen Kotimaiset Kasvikset ry:stä rohkaisee unohtamaan mahdollisen epäilevän asenteen kaalia kohtaan ja tarttumaan mehukkaana nitisevään kerään uteliaan innostuneesti. "Valkokaali, punakaali ja kurttuinen savoijinkaali ovat kuin taideteoksia. Niistä on ilo luoda syötävää hyvää, joka hellii myös elimistön hyvinvointia", Toikkanen kannustaa.

"Ihan ensiksi on opittava pois ylikypsentämisestä, jos mieli tarjota kaalia makunautintona. Keitetyn kaalin haju puolestaan on helppo muuntaa ruokahalua herättäväksi lisäämällä keitinveteen tilkka viinietikkaa tai sitruunaa. Keittämisen alkuvaiheessa pidetään kansi pois kattilan päältä", Toikkanen neuvoo.

Mukavaa vaihtelua on myös kypsentää valkokaalin lohkot uunissa paahtaen. Sivele pinta ensin kevyesti öljyllä, mausta suolalla ja pippurilla ja valele päälle hunajaa. Klassisia kaalikääryleitäkin voi vaihteeksi valmistaa modernein täyttein. Mikroaaltouunissa pehmennettyjen kaalinlehtien sisään voi kääräistä esimerkiksi vihanneksia ja fetaa yrtein maustettuna, lammasta tai riistalihaa, riisiä tai ohraa sekä sieniä. Siirapin sijaan voit valella kääryleitä uunipaiston aikana makealla chilikastikkeella.

Vähemmälle käytölle jäävät punakaali ja savoijinkaalikin ansaitsisivat tulla laajempaan käyttöön. Punakaali maistuu paitsi raasteena ja haudutettuna, myös padoissa ja laatikoissa. Vokkipannulle saat säväyttävän sekoituksen suikaloidusta punakaalista, punajuuresta ja punasipulista.

Savoijinkaali viehättää pehmeän pähkinäisellä, hienostuneella maullaan. Savoijinkaalikin sopii samoihin ruokiin kuin valkokaali. Vokkipannulla se saa loistavaa seuraa sienistä. Savoijinkaali, juusto ja pähkinät solmivat voittamattoman kolmisoinnun.

Pirjo Toikkanen antaa vinkin, miten kaaliraaste saadaan maistumaan myös lapsille. Jujuna on baanaanikastike, joka pehmentää ihanasti raasteen. Ja näin se käy: Mausta kermaviili öljytilkalla ja sitruunamehulla ja sekoita joukkoon soseutettu banaani. Yhdistä banaanikastike kaaliraasteeseen, joka voi olla valko-, puna- tai savoijinkaalia.

Keräkaalit keventävät ruokavaliota, koska niistä kertyy vain vähän energiaa, 22 - 24 kilokaloria sadasta grammasta. Vitamiineja kaaleista saa mukavasti: C-, E- ja K-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia sekä B-ryhmän vitamiineista tärkeää foolihappoa.
Kivennäisaineista merkittävin on kalsium, mutta myös kaliumia, mangaania, seleeniä ja rautaa löytyy. Kaaleissa on kohtalaisen paljon sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua, joilla on merkitystä veren kolesterolitason alentamisessa ja suolistosairauksien ehkäisyssä. Kaaleissa on myös terveyttä edistäviä flavonoideja, jotka saattavat estää karsinogeenien toimintaa. Hapankaali on tutkitusti terveysvaikutteista ruokaa, ja se sopii myös herkkävatsaiselle.

Kansanlääkinnässä kaalinlehtiä on kautta aikain käytetty ihokääreinä hoitamaan särkyjä ja tulehduksia esimerkiksi polvivammoissa ja rintatulehduksessa.

Kotimaiset Kasvikset ry:n nimeämää Keräkaaliviikkoa vietetään 5.-11. lokakuuta.

Lähde: Ruokatiedon uutiskirje terveystoimittajille, 28.9.2009

Muita ajankohtaisia Ruokatiedon (Finfoodin) huippuhyviä uutisia:

Verotettakoon vain jalostettuja piilorasvatuotteita

**
Kokki Hans Välimäki
on sitä mieltä, että mikäli hallituksen kaavailema rasvavero toteutuu, tulisi se säätää vain tuotteille ja jalosteille, joista ei päällepäin pysty sanomaan mitä ne ovat, ja jotka on jalostettu niin pitkälle, että ravinnolliset haitat ovat hyötyä suuremmat.

Michelin-tähtiä ravintolalleen kerännyt kokki pyytää hallitusta säästämään lisäverolta "rehellisesti itsenään" esiintyvät tuotteet, kuten voin, öljyn ja muut ruokiin tai leivän päälle itse lisättävät rasvat.

Oletteko koskaan kuulleet margariinileivistä? Minä olen kuullut vain voileivistä.

Lähde: Ruokatiedon uutiskirje terveystoimittajille, 28.9.2009

Muut rasvakirjoitukseni löytyvät tästä.

D-vitamiinin myrkyllisyys


**
Tätä kirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti! Jo yli 100 kommenttia 28.9.2009 mennessä.

Olemme elo-syyskuussa 2009 käyneet korkealuokkaista keskustelua D-vitamiinin saantisuosituksista. Keskusteluun on myös osallistunut professori Christel Lamberg-Allardt, joka kuuluu maailman arvostetuimpiin D-vitamiinitutkijoihin. Hän on ystävällisesti toimittanut meille oman arvionsa D-vitamiinikeskustelun nykytilanteesta. Hän pyytää meitä jatkamaan keskustelua ja pidättäytymään henkilökohtaisilta hyökkäyksiltä.

Ajattelin, että me voisimme jatkaa keskustelua siten, että keräämme tähän uuteen keskusteluketjuun ajatuksiamme D-vitamiinin myrkyllisyydestä. Se näyttäisi olevan se kynnyskysymys, joka estää uusien, reilusti suurempien, D-vitamiiniannosten laajapohjaisen käyttöönoton. Mikäli haluat keskustella D-vitamiinisuosituksista yleensä, voit edelleen kommentoida "vanhassa" keskusteluketjussa. Mutta tässä ketjussa toimimme aivoriihenä ja epävirallisena asiantuntijatahona professori Lamberg-Allardtille erityisesti suhtautumisessamme D-vitamiinin toksisuuteen. Keskustelumme ja ideointimme saa tilaa laajalevikkeisessä terveyslehdessä sitten aikanaan - mitäpä muuta kuin kaamosaikaan!

Professori Christel Lamberg-Allardt on ystävällisesti kommentoinut vilkasta blogikeskusteluamme 6.9.2009: "D-vitamiiniryhmä saa syksyn 2009 aikana valmiiksi selvityksenä ja ehdotuksensa siitä, millä keinoilla suomalaisten D-vitamiininsaantia voitaisiin lisätä. Ryhmä ei muuta suositusta, sillä mahdolliset muutokset tehdään pohjoismaisena yhteistyönä. Maailmalla käydään erittäin vilkasta keskustelua suosituksista. Iso-Britanniassa valmistellaan jonkinlainen konsensuslausunto, joka pohjautuu heinäkuun alussa pidetyn kokouksen keskusteluun. Heillä ei ole tällä hetkellä saantisuositusta. Reinhold Vieth oli mukana puolustamassa korkeita saantisuosituksia, mutta yleinen mielipide oli paljon maltillisempi, ja korostettiin sitä, että emme tiedä haittavaikutuksista riittävästi. Lokakuun alussa pidetään 13. kansainvälinen D-vitamiinikongressi Belgiassa (vitamin D workshop), jossa järjestetään debatti saantisuosituksista. Haluan siis korostaa, että D-vitamiinitutkijapiireissä ei olla päästy yhteisymmärrykseen sopivasta saannista. Oma käsitykseni on, että riittävää näyttöä suurten saantien höydyistä ei ole, ja niiden haitoista vielä vähemmän. D-vitamiini on toksinen aine jolla on vaikutus kalsiumaineenvaihduntaan. Se että isoissa epidemiologisissa tutkimuksissa on löydetty yhteys jonkun taudin riskin ja D-vitamiinitasojen välillä, ei tarkoita sitä että kyseessä on suora syy-seuraus. Hyvää syy-seurausnäyttöä hiukan isompien annosten suhteen on murtumien ehkäisyssä: päivittäinen 20 µg lisä voi estää luunmurtumien syntyä vanhemmalla iällä. Mutta keskimääräinen saanti Suomessa ei ole tällä hetkellä kaikilla ihmisillä riittävä – toisaalta toisten saanti voi olla erittäin hyvä. Saantisuositus tarkoittaa sitä, että väestöstä 95% saa D-vitamiinitarpeesta tyydytetyksi.

Keskustelumme yhteenveto (päivitys 28.9.2009):

Koko tätä keskusteluamme silmälläpitäen voi olla hyvä pitää mielessä, että tässä sallitaan varsin suuri vapaus esittää omia perusteltuja mielipiteitä. Yhteisen edun nimessä pidätän itselläni oikeuden poistaa asiattomia viestejä. Niitä on tullut tosi vähän. KIITOS!

Vakituinen lukijani Matti Narkia avaa pelin muistuttamalla meitä tutkimuksista ja esityksistä missä on esillä D-vitamiinin myrkyllisyyshavaintoja ja toinen ahkera lukijani Neonomide täydentää:
Selkeät yliannostustapaukset:
  • Markestad T, Hesse V, Siebenhuner M, Jahreis G, Aksnes L, Plenert W, Aarskog D. Intermittent high-dose vitamin D prophylaxis during infancy: effect on vitamin D metabolites, calcium, and phosphorus (tutkimus, 1987). Kommentti: Itä-Saksassa toteutettiin vielä huomattavasti voimakkaampia annostuksia kuin Suomessa 1950-1960 -luvuilla. Vauvat saivat kolmen kuukauden välein aina 18 kuukauden ikään asti yhteensä 35 000 µg päivässä. Ajoittaista hyperkalsemiaa lukuunottamatta, tästäkään ei seurannut mitään muita havaittavia kliinisiä terveysongelmia missään vaiheessa. Käytäntö oli voimassa 35 vuotta.
  • Fermin Barrueto, Helena H. Wang-Flores, Mary Ann Howland, Robert S. Hoffman, Lewis S. Nelson. Acute Vitamin D Intoxication in a Child. Tapausselostus missä kaksivuotias lapsi sai 600 000 KY (15 000 µg)/vrk 4 vuorokauden ajan, eli yhteensä 2 400 000 KY:ta (60 000 µg) juotuaan riisitaudin hoitoon tarkoitetun pullollisen D-vitamiinia päivässä (kahden tipan sijaan!) 4 päivän ajan. Tämä aiheutti pojalle ummetusta ja mahakipuja. Verikokeissa kalkkiarvot ja verenpaine nousivat. Munuais- sydän- tai neurologisia sivuvaikutuksia ei todettu
  • Vieth R, Pinto T, Reen BS, Wong MM (2002) - tapausselostus Lancet -lääkärilehdessä. Kommentti: D-vitamiinin myrkytystila siitä syystä, että sokeriin oli vahingossa joutunut suuria määriä D-vitamiinia. Isä ja poika saivat peräti 1 700 000 KY (42 500 µg)/vrk 7 kk ajan pöytäsokerissa, joka sisälsi 21,4 mg D3-vitamiinia grammassa sokeria. Myrkytys aiheutti munuaisten kalkkiutumista ja väliaikaisen munuaisten vajaatoiminnan
  • Taskapan, Vieth, Oreopoulos, 2008 - tapausselostus International Urology and Nephrology -lehdessä. Kommentti: Myrkytystapaus, jossa 77-vuotias nainen on vahingossa ottanut 50 000 KY D2-vitamiinia päivittäin kahden vuoden ajan. Tarkoitus oli ottaa tuo megaluokan annos D2-vitamiinia kerran viikossa.
  • Rajesh Joshi (2009): Hypercalcemia due to Hypervitaminosis D: Report of Seven Patients. Kommentti: Intiassa pikkulapset olivat vahingossa syöneet valtavan suuria annoksia D-vitamiinia.
  • Stephenson DW, Peiris AN (2009): The lack of vitamin D toxicity with megadose of daily ergocalciferol (D2) therapy: a case report and literature review. South Med J. 2009 Jul;102(7):765-8. Kommentti: 56-vuotias nainen oli käyttänyt ravintolisänä 150000 KY (3750 µg) D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) päivässä 28 vuoden ajan ilman minkäänlaisia myrkyllisyyteen viittaavia oireita.
Sunnuntaina 13.9.2009 Helsingin Sanomat kirjoitti: "Lamberg-Allardtin mielestä ei voida ajatella, että kaikki söisivät lisävalmisteita, vitamiinipillereitä... Se pitää saada ravinnosta, siihen pyritään." Matti Narkian mielestä tämä varmaan pitkälti selittää nykyistä hämmennystä ja "suurien" D-vitamiiniannosten vastustusta. Ei haluta pillereitä. Mutta minkäs teet, jos D-vitamiinipuutoksen ehkäisyyn eli yli 80 nmol/l 25(OH)D-tasoon täällä pohjoisessa tarvitaan talvella eri arvioiden mukaan ainakin noin 50-125 µg D3-vitamiinia päivässä, ehkä enemmänkin? Ei tällaista määrää mitenkään voi saada ruoasta. Ei maitotuotteisiin eikä ravintorasvoihin voida sellaisia määriä D-vitamiinia lisätä, että D-vitamiinin saantitavoitteet talvella täyttyisivät! Teknisesti lisäys tietysti vielä onnistuisi, mutta koska lisättävä määrä olisi niin suuri, saannin hajonta voisi kasvaa vaaralliseen suureksi. Jotkut eivät edelleenkään saisi tarpeeksi ja joillakin toisilla saanti voisi nousta lähelle myrkyllisiä määriä. Neonomide on samaa mieltä: "Niin, eihän sitä voida ideologiaksi kutsua, että sekin ainoa elintärkeä ravintoaine mitä saa merkityksellisiä määriä VAIN AURINGONVALOSTA kesäkuukausina täällä 60 leveyspiirin pohjoispuolella, pitäisi ottaa auringonvalon puutteen aikana purkista. Ei meitä erityiskohtelun tarvitsijoita ole kuin noin 20 miljoonaa - meidän pohjoismaalaisten lisäksi lähinnä saamelaisia ja inuiitteja." Tämä Lamberg-Allardtin arkailu joutuu hieman outoon valoon sanottuaan näin 20.10.2008: "Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan päivittäisen D-vitamiinisaannin tulisi olla ennen 70 ikävuotta 7,5 µg/VRK ja 10 µg/VRK sen jälkeen. Tällaisella saannilla elimistön D-vitamiinin tarve ei tule koskaan turvattua ilman riittäviä erillisiä D-vitamiinilisiä tai 'etelän aurinkolomia'. Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan vuonna 2004 laatimat suositukset ovatkin aikansa eläneitä eivätkä nykytiedon mukaan turvaa väestön D-vitamiinin tarvetta." Ravitsemustieteilijä Anssi Manninen epäilee Lamberg-Allardtin vaihtaneen "tallia". Matti Narkia kysyy: "Miksi suomalainen D-vitamiinitutkija sanoo täällä ja Hesarissa yksinään haastateltuna aivan toista kuin kirjoittaessaan tieteellistä artikkelia yhdessä muiden tutkijoiden kanssa?" Neonomide ei ota kantaa tähän kysymykseen, mutta pyytää lukemaan Anssi Mannisen teorian: "Tässä juttussa myötäillään akateemisessa hierarkiassa ylempänä olevia henkilöitä uraputken vauhdittamiseksi." Lapaluu on huolissaan omasta ja kansakunnan terveydestä, sillä medioista saa vain virallista tietoa, joka voi joskus viedä meidät ennenaikaisesti hautaan. Onko Pekka Puska niin läpeensä paha, että on valmis saattamaan oman kansansa kurjuuteen, jotta voisi pitää yllä myyttistä mainettaan? Kummitus lupaa lyödä lääkäreitä päähän netillä.
Viimeisimmässä kansainvälisessä D-vitamiiniseminaarissa 334 tutkijaa päätyi siihen, että ruokavalio ei ratkaise D-vitamiinin saannin vähyyden ongelmaa, mutta yhden suomalaisen tutkijan mukaan ravinnon pitää riittää. Neonomide on vastuullisena kansalaisena kysymässä: "uskoako 334 tutkijaa vaiko yhtä suomalaista dosenttia?" Juppejänis on tätä mieltä: "Minusta tuntuu, että D-vitamiini on jäänyt tämän Suomessa viime vuosina velloneen vitamiinikeskustelun uhriksi. Suurin ongelma tuntuu olevan siinä, että Suomen viralliset terveystahot ovat linnoittautuneet sen ajatuksen taakse, että normaaliruoasta on saatava kaikki tarpeellinen ja kaikki muu on hömppää. Kun lisäksi D-vitamiinin asiaa etunenässä ajavat sellaiset henkilöt, kuten tohtori Tolonen ja A**** H*******, niin ns. viralliset tahot näkevät punaista ennen kuin lause loppuu. Siitä kiveen hakatusta totuudesta ja kaivetus poterosta on äärimmäisen vaikea luopua, vaikka asia olisi kuinka tärkeä. Silloin ne epäilevät äänet kuuluvat voimakkaampina kuin kuin se kaikki muu positiivinen tutkimusmateriaali. Tämä kaikki on surullista, mutta kuten edellä on jo todettu - tätä menoa on aivan sama mitä 2012 suositetaan virallisilta tahoilta - juna meni jo!" Diurnal Critter on viime aikojen virallisista D-vitamiinilausunnoista saanut sellaisen käsityksen, että saantia pyritään toisaalta parantamaan, mutta sitä ei mieluusti tehtäisi lisäravinteilla. Herää kysymys, kuinka sitten? Ilman ravintolisiä on vaikeaa päästä näillä leveysasteilla Lamberg-Allardtinkin suosittelemille 70-80 nanomoolin tasoille. Ruokaan sitä voidaan taas lisätä, mutta nostoa vastustaneiden joukosta jopa Tuohimaa on ainakin aiemmin pitänyt pillereiden syömistä järkevämpänä vaihtoehtona. Tuttu ravitsemuspoliittinen kahtiajako. D-vitamiinin pitäisi olla kuitenkin selvä poikkeus tässä politiikassa. Ravinnostahan emme voi millään saada samansuuruista annosta mitä auringosta. Tiedämme myös että vaalea ihonväri on pitkälti D-vitamiinin tarpeen aiheuttama sopeutuma. Pohjoisimmista kansoista lähinnä Alaskan inuiitit ovat voineet säilyttää tummuutensa, he saivat tarpeeksi D-vitamiinia ravinnosta kun sattuneesta syystä söivät jatkuvasti mereneläviä, sanoo Diurnal Critter. Suomessahan ryhdyttiin näkyviin toimenpiteisiin riisitaudin ehkäisemiseksi, 1940-luvulla suositeltiin alle kolmivuotiaille lapsille 100 µg päivässä. Annosmäärien tiputus tapahtui vasta 1964 (lähteenä mm. Lamberg-Allardt). Myrkytyksistä ei ole ainakaan kirjallisuudessa puhuttu, mutta suomalaisessa keskustelussa se esiintyy usein. D-vitamiiniaihe on kyllä loppujen lopuksi yllättävän monitieteellinen: Evoluutiobiologia kohtaa genetiikan, historian ja antropologian. Viranomaissuosituksia ja -lausuntoja ymmärtääkseen pitää kai olla myös lingvisti tai omata jonkinlaista käsitystä tieteensosiologiasta, psykologiasta, viestinnästä ja yhteiskuntapolitiikasta. En viittaa edes yksinomaan uusimpiin kannanottoihin viranomaisten taholta. Diurnal Critter kokee tällä erää nihkeän viranomaiskannan moittimisen kansalaisvelvollisuudekseen. Viranomaiset jarruttavat kehitystä ja vaarantavat lukuisten terveyden monista tässä blogissa mainituista syistä. Samalla seuraava mahdollisuus tehdä asialle jotain konkreettista lykkääntyy vuosikausiksi, ellei jopa vuosikymmeneksi. Jos byrokratiassa ei saada kerralla muutosta sitä on vaikea saada aikaan seuraavana päivänä. Tohtori Matti Tolonenkin on lausunut mielipiteensä tästä D-vitamiinisuositusfarssista ja se on luettavissa tässä: D-vitamiini ja tutkijoiden hämmennys.

Neonomiden mukaan tutkimustieto D-vitamiinin myrkyllisyydestä on tähän mennessä ollut harvinaisen yksiselitteistä: D-vitamiinimyrkytys on niin harvinaista ja vaatii niin surrealistisia annoksia PITKIÄ aikoja, ettei sillä ole juuri mitään kliinistä merkitystä. Sitä varten tätä keskustelua käydään. Väitteet D-vitamiinin myrkyllisyydestä näyttävät toistaiseksi kovin heikoilta - lähes o-l-e-m-a-t-t-o-m-i-l-t-a. "Jos Itä-Saksan tai SUOMEN vuosikausia kestäneet käytännöt D-vitamiinin hirviöannoksineen eivät riitä vakuuttamaan suhteellisesta turvallisuudesta, ei voi mitään", Neonomide huomauttaa ja jatkaa: "Olennaista D-vitamiinin myrkyllisyydessä on lähinnä se kuinka munuaisten ulkopuolinen kalsitroli muodostuu. Se on todennäköisin D-vitamiinin myrkyllisyyden mekanismi, koska munuaisten muodostaman kalsitriolin hapetus (hydroksylaatio) on hyvin tarkkaan säädeltyä." Nimimerkki MLT:n mielestä D-vitamiinin myrkyllisyys on hieman huono keskustelun aihe. Faktoista ei oikeastaan voi keskustella kun niistä on oikeasti vaikeata olla mitään mieltä. Matti Narkia on samaa mieltä. Faktoja asiasta on jo aika lailla, ne puhuvat puolestaaan. Ei tässä asiassa henkilökohtaisilla ajatuksilla ja mielipiteillä ole juuri merkitystä. Valtsu ei ole huolissaan suurennetuista D-vitamiinisuosituksista, jotka näillä näkymin eivät tule yltämään lähellekään myrkyllisyysrajaa. Tuntuu muuten siltä, että tähän mennessä Neonomide on saanut suoraan tai välillisesti jo aika ison joukon ihmisiä ottamaan entistä suurempia D-vitamiiniannoksia. Ja joukko vain kasvaa. Lumipalloefekti taitaa olla oikein mukavasti käynnissä. En tiedä miten tosissaan Tutkija sanoo tämän: "D-vitamiinin hyödyntäminen elimistössä on yksilöllistä ja tämä asia vaatii pitkäjänteistä tutkimusta. Mielestäni D-vitamiini-intoilijat voivat hyvin jatkaa kokeiluaan isoilla annoksilla. Jos ei muuten niin saamme ainakin jossain vaiheessa pitkäaikaisia kokemuksia näistäkin."

Henri arvioi parhaimmaksi pelkistää kysymyksen D-vitamiinin myrkyllisyydestä seuraavasti: Onko 15 min aurinkoa kokovartalolle myrkyllistä? Sillä Hollis et al. (2005) osoittivat tutkimuksessaan, että vaaleaihoinen tuottaa ihossaan 30 minuutin aurinkoaltistuksessa jopa 20000 IU:ta (=500 µg) D3-vitamiinia. Tämä annos on 66,7-kertainen suomalaiseen saantisuositukseen verrattuna. Vastaava tutkimustulos on havaittu myös useissa muissa tutkimuksissa. Henri sanoi: "Toisaalta yli 175 nmol/l pitoisuuttakaan ei suositella, vaikka hyperkalsemia alkaa uhkaamaan vasta paljon suuremmilla arvoilla (> 600 nmol/l)." Tämä on Neonomiden mukaan totta. Reilusti yli 175 nmol/l alkaa olla jo vähän harmaampaa aluetta. Monille kroonisesti sairaille tuo taso voi olla vielä perusteltu, mutta suurin osa D-vitamiinitutkimuksista ei ole tutkinut edes mihin tuota korkeammat tasot assosioituvat. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että 125-175 nmol/l on paras haarukka ja tasot kannattaa pitää tuossa linjassa ympäri vuoden. Westie on tavoilleen uskollisesti kriittinen: "Nyt kuitenkin ollaan ajattelemassa että ravinnon kautta otettu D-kapseli on oikea ja täysin riskitön tapa korjata auringonvalon puute. Onko se? Löytyykö vastakkaisia todisteita? Ravinnossa voi olla mukana aineita (kuten butyraatti) jotka vahvistavat ravinnossa tulevan D-vitamiinin vaikutusta, niin voiko silloin olla jotain riskiä nauttia kovin suuria määriä D-vitamiinia esim. ravintolisänä? Ennen ravinnon kautta saadut D-vitamiinimäärät ovat toki olleet suuremmat kuin nykyään, mutta ei kuitenkaan voida puhua useista kymmenistä µg:sta vai voidaanko? Ja toisaalta koska esim. valtimotauti oli ennen hyvin harvinainen niin D-vitamiini näytti myös riittävän paremmin." Kummitus purkaa ahdinkoaan: "Niin, pitääkö 'terveen' ihmisen nappailla öljypilleriä lopunikää? Ei siinä mitään, ihminen on soveltava apina. Ravinto muokkaa, ihminen muokkaa ravintoa. Vaikea jättää pois toistaiseksi, tell me."

Nimimerkki MLT pitää Christel Lamberg-Allardtin kommenttia hieman epärehellisenä: Ei D-vitamiini ole mikään uusi lääke, jonka teho ja myrkyttömyys pitäisi todistaa. Neonomide kertoo D-vitamiinitutkimuksen jättiläisen Reinhold Viethin sanoneen, että D-vitamiinin turvallisuudesta vaaditaan JOKA TAPAUKSESSA kohtuuttomia määriä näyttöä verrattuna tutkituimpiinkin lääkeaineisiin, ennenkuin suosituksia aletaan tarkistamaan. "Tieteen" taakse on erittäin helppoa piiloutua - etenkin jos mitään yhteisiä standardeja vaikkapa "myrkyttömyydelle" ei ole olemassa. Hölmöläisten hommaa, jossa kärsijöinä ovat KAIKKI IHMISET. Seppo muistuttaa eläkkeellä olevan radiologi Timo Kuuselan kannanotosta toisessa keskustelussa: "Viranomaiskatsannon ja reaalimaailman välinen kuilu on ammottava. Viranomaiskatsanto on maailmanlaajuinen riippuvuuksien ja lobbausten viidakko. Neljä kulunutta vuosikymmentä on tästä riipaiseva esimerkki. Konttoreissa ja kokoustamisissa sovittuja päätöksiä katsellaan epärealismin silmälasein tuloksia arvioitaessa. Syy vyöryy potilaan harteille! Tästä ajattelumallista saa vähän käsitystä lukemalla sen pitkän keskustelun, joka on käyty D-vitamiinin (hormonin) tiimoilta Christer Sundqvistin blogista. Ajattelutapa noudattelee kaavaa, jonka mukaan on tehtävä vuosikymmenien seurantoja, jottei "yksikään hukkuisi" eli saisi jotakin haittoja tässä tapauksessa halvan ja harmittoman lisäaineen nauttimisesta (D3-vitamiini). Samanaikaisesti tuhannet ja taas tuhannet kärsivät puutteen seurauksista. Kärsijöitä ovat ihan virallisesti hyväksyttyinä mm vanhukset lonkka- ym murtumineen, mikä puolestaan on kalpea esimerkki niistä mahdollisuuksista, joita harkittuun D3-vitamiinihoitoon kätkeytyy. Kyllä yksilö on näissä kuvioissa voimaton. Oman näkemykseni mukaan yksilönvastuu omasta terveydestä ylittää viranomaisvastuun ja suositan kevyin sydämin terveyttä edistävää kansalaistottelemattomuutta." Neonomide alkaa hermostua: "Enpä tiedä voinko vääntää asiaa enää enempää rautalangasta: suomalaiset tutkijat/professorit näyttävät olevan mestareita sekä puhumaan itseään pussiin ja todennäköisesti myös huijaamaan itseään vuodesta toiseen. Olen eettisesti ajattelemaan pyrkivänä kansalaisena hyvin pettynyt tällaiseen pelleilyyn." Ja Neonomide jatkaa vielä: "Luulenpa että ihmisiä pitää oikeasti alkaa kuolemaan - todennäköisesti pikkulapsia - kunnes viranomaistahot alkavat reagoida. Jos silloinkaan. Tällaisina hetkinä koen valtavaa häpeää siitä, että olen suomalainen. Syljen eduskuntatalon, yliopistojen ja THL:n suuntaan. Haistakaa yksinkertaisesti paskat."

Tuttu blogikommentoijani "Terveyskeskuslääkäri" intoutuu tällaiseen vuodatukseen: "Käsittämätöntä on minun mielestäni Lamberg-Allardtin varovaisuus. Napsikaa talvikuukausina D3-vitamiinia (50-100 µg) niinä päivinä jolloin ette syö tuoretta kalaa. Tulkaa muutkin lääkärit ulos kaapeistanne ja sanokaa mitä tässä olisi paras tehdä." Toinen tuttu blogikommentoija "Neonomide" vastaa tähän: "Erinomainen avaus! Omien virheiden myöntäminen ei ehkä ole nopein tapa voittaa muiden kunnioitus puolelleen, mutta se on joskus ainoa tapa saada muut kyseenalaistamaan itsestäänselvänä pidettyjä asioita."

Minun blogiani lukee myös valveutuneita koululaisia, sillä 16-vuotias koululainen kysyy: "Kun lukee tätä keskustelua tulee mieleen ajatus: Onko meitä huijattu nauttimaan mahdollisimman vähän D-vitamiinia -> jotta emme tulisi liian terveiksi -> ja lääkkeitä ei menisi tarpeeksi kaupaksi? Onko ihan väärä ajatus?" Neonomide on sitä mieltä, että kyseessä ei ole salaliitto, vaan pikemminkin kyseessä on ideologinen ongelma, joka ohjaa terveystieteellisestikin koulutettuja erittäin paljon. D-vitamiini kytketään hanakasti tähän myrkyllisyysasetelmaan. Vaikka lääketieteen ja terveysalan ihmiset ovat yhteiskunnan koulutetuinta ja mahdollisesti eettisesti vastuullisinta porukkaa, hekin ovat vain ihmisiä. Ihmisillä on voimakas taipumus ajatella hyvin kollektiivisesti. Objektiivisimmillakin ihmisillä on ns. "confirmation bias", eli heillä on taipumuksena uskoa asioihin joista heillä on jo VALMIS MIELIPIDE. Tätä erinomaisen ja riippumattoman mielen tuottamaa käsitystä sitten voimistetaan ajattelemalla kuten kaikki muutkin, eli keräämällä "helppoja pisteitä" vetoamalla ihmisten tunteisiin, tässä esimerkissä lässytyksellä D-vitamiinin myrkyllisyydestä. Kyse on vähän kuin Kafkan oikeudenkäynnistä - jos sinua (D-vitamiinia) ei ole vielä saatu kiinni myrkyllisyydestä, kuten tuulesta temmatut lääkiksen oppikirjojen luvut väittävät, niin ei olla vain tutkittu asiaa tarpeeksi. Tällainen ajattelu valitettavasti tuo mukanaan paljon elämälle vierasta, kuten turhaa apatiaa, kohtalonuskoa ja epätieteellistä toiveuskoa että "emme voi muuta kuin luottaa lääkäreihin" vaikka lääkärit eivät juuri tutki, he tottelevat käypähoitoa. Järjestelmä ohjaa AINA sen piirissä operoivia ihmisiä toimimaan sen arvojen, sääntöjen ja moraalijärjestyksen palkitsemin tavoin JA rankaisee toisinajattelusta. Neonomide huomauttaa vielä tärkeästä seikasta: "Tämä ja moni muu asia riippuu olennaisesti siitä, miten tieteelliset vertaisarviointilehdet toimivat - esimerkiksi ihotautialan erikoislehdet eivät ole 2000-luvulla julkaisseet tiettävästi YHTÄÄN D-vitamiinitutkijan artikkelia, jossa tämä pääsisi selostamaan miten D-vitamiini toimii. Aniharva lääketieteen haara on yhtä voimakkaasti kaupallisesti sitoutunut kuin ihotautitiede eli dermatologia. Kuitenkin JUURI ihotautialan tutkijat, lääkärit ja hoitajat omaavat julkisuudessa KAIKEN auringonvaloa koskevan auktoriteetin ja väittävät alituisesti häränkiekkoa, että D-vitamiinia saa riittävästi kämmenen kokoiselta alueelta vartissa. Asioihin ei ole yksinkertaisia vastauksia, mutta kaikenlainen auktoriteettiusko on vaarallista."

Matti Narkia on harmissaan kun uuden, nopeasti lisääntyneen ja yhä lisääntyvän D-vitamiinitutkimustiedon perusteella USA:ssa jo puuhataan uusia suosituksia. Euroopassa asiasta keskustellaan kuumeisesti ja Suomessakin jopa maallikkopiireissä käydään ennennäkemättömän, suorastaan sensaatiomaisen vilkasta keskustelua D-vitamiinista. Ollaan liikuttavan yksimielisiä uusien suositusten tarpeesta. Ja mitä vastaa tähän Suomen byrokratia? Joo, lakonisesti todetaan, että uusia suosituksia ei tule ennen vuotta 2012! Ei sellaisella byrkokratialla, joka ei kykene mukautumaan muuttuneiden olosuhteiden tarpeisiin, ole mitään virkaa. Lamberg-Allardt voi olla huippututkija, mutta ei hän tutkijan hattua ja vastuuta ole tässä keskustelussa kantanut! Maailmalta löytyy kokonainen liuta huippututkijoita, jotka vastuunsa tässä asiassa ovat tunteneet. Matti Narkia ei ole ylettömän huolissaan kuitenkaan: Ei Suomen byrokratia tiedon etenemistä loputtomiin pysty estämään.

Matti Narkia sanoo oivallisesti: "Jos uusia suosituksia todella joudutaan odottamaan vielä kolme vuotta eli vuoteen 2012, niin taitaa olla jokseenkin yhdentekevää tuleeko niitä lainkaan. D-vitamiinitietämys on vajaassa vuodessa lisääntynyt niin huimasti, ja asiasta keskustellaan joka puolella, että jos uusia suosituksia ei pikaisesti ala kuulua, sekä suositukset että niitä 'valmisteleva' organisaatio jäänevät tulevaisuudessa ansaitusti täysin huomiotta. Tämä voi tarkoittaa esim. sitä, että virallisen organisaation rinnalle voi syntyä yksi tai useampia aluksi epävirallisia organisaatioita, jotka antavat omia suosituksiaan päivittäen niitä tarvittaessa riittävän nopeassa tahdissa. Jos näissä uusissa organisaatioissa on mukana arvostettua asiantuntemusta, ei vanhalla byrokratialla ajan oloon ole mitään mahdollisuuksia, ellei sen toiminta oleellisesti kohene." Neonomide antaa tälle Narkian tilannekatsaukselle kaiken tunnustuksen. Tosin hän ei usko että tuollaista kilpailevaa organisaatiota Suomen kaltaiseen yhden totuuden maahan muodostuisi aivan heti. Mitä enemmän Neonomide on lukenut tieteellisiä ja popularisoituja linjanvetoja, sitä enemmän hän on oppinut näkemään kusetusta kaikkialla aina sanavalinnoista lähtien. Kaikella tällä kiertelyllä/epäsuoralla valehtelulla on tarkoituksensa: VASTUUN välttely!!! Olisihan se ikävä huomio koko kliinisen lääketieteen kannalta, jos KOKO väestön näkökulmasta olisikin ilmeistä että alle 100 µg:n annokset PÄIVÄSSÄ eivät riitä talvisin millään kaikille edes pitämään yllä V-I-R-A-L-L-I-S-I-A tavoitetasoja >80 nmol/l, minkä karun tiedon suurin osa parhaimmista ja laajimmista annosvastetutkimuksista yksiselitteisesti kertoo. Elämme keskellä todennäköisesti suurinta länsimaisen lääketieteen munausta ja usko perusterveyskeskuslääkärien vitamiinituntemukseen tuntuu edelleen lähes horjumattomalta. Huokaus. Emme siis tiedä kumpaa kritisoisimme enemmän - ihmisten aivojen matemaattisten solujen äkkikuolemaa D-vitamiinin suhteen vaiko lääkäriuskontoa. Kummatkin ovat yhtä syyllisiä tähän tragediaan. Neonomide muistuttaa taas: "KÄYTTÄKÄÄ nyt hyvät ihmiset järkeänne ja KYSYKÄÄ miksi 120-kiloinen kehonrakentaja tarvitsisi 7,5 µg päivässä ja 2-kiloinen KESKONEN 10 µg???" Tässä ei ole taustalla mitään "maagista supertietoa" joka välittyy "täydellisen biolääketieteellisen informaation" kautta lääkiksen tai farmakologian opiskelijoille ja asiantuntjioille sellaisenaan. Taustalla on puhdas typeryyden, ennakkoluulon ja sokean auktoriteettiuskon itseään ruokkiva kehä.

Sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri Pekka J Nykänen on todennut potilaillaan tämän tästä matalia 25-OH-D3-vitamiinipitoisuuksia (arvot alle 40 nmol/l) ja asianmukainen korvaushoito on aloitettu. Erityisesti kasvaville lapsille ja nuorille pitäisi varmistaa riittävä D-vitamiinin saanti. Neonomiden mukaan kannattaa ottaa huomioon että suomalaisista ilmeisesti lähes 50% omaa talvisin ALEMMAT tasot kuin 40 nmol/l. Taitaa tulla erikoislääkäri Pekka Nykäsellä mukavasti työsarkaa, kun vastaanotolle jonottaa 2,3 miljoonaa suomalaista??? Nykypäivän lääkärin pitäisi Henrin mielestä ymmärtää, että kalsidiolipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon siinä missä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin. Luultavasti osa lääkäreistä osaakin jo toimia näin, mutta ei ole pahitteeksi, jos vie vaikka mukanaan vastaanotolle Ilari Paakkarin artikkelin vakuuttaakseen lääkärin testin hyödyllisyydestä. Äitiliini haluaa sanoa mielipiteensä: "Lääkäreistä vielä. Hehän ovat vain lääketehtaiden renkejä ja aivopesty (suurin osa) näitä lääkefirmoja ihannoimaan. Kannattaa käyttää omaa järkeään. Ja seurata veteraaniurheilija blogia. Kiitos tästä."

Juppejänis -nimimerkki sanoo: "Suomalaisten D-vitamiiniasiantuntijoiden puheissa minua häiritsee kaikkein eniten se, että kukaan ei ole vielä suostunut päästämään suustaan epämääräisen vihjailun lisäksi mitään konkreettista lukutietoa. Mikä heidän käsityksensä mukaan on toivottava D-vitamiinitaso veressä? Kuinka paljon D-vitamiinia on liikaa?" Juppejänis esittää erinomaisia kysymyksiä. Nimimerkki IOP antaa ydinkysymyksille täyden tunnustuksen. Juuri tästä on kysymys. Kun kellään ei ole tietoa mikä D-vitamiinitaso pitäisi olla. On arvailuja ja muita mielipiteitä. Juuri siksi, tämä vaatii tarkempia tutkimuksia, jotka ovat muuta kuin lyhytjänteiset kokeilut. Toivon mukaan kohta ymmärrämme mitä D-vitamiini todella tekee, mitkä ovat sen annoskoot, mikä on yksilöllinen vaihtelu ym. Neonomide muistuttaa siitä, että D-vitamiinilisänä käytetään Pohjoismaissa usein kalanmaksaöljyä, jonka A-vitamiini tunnetusti heikentää D-vitamiinin toimintaa elimistössä.

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen muistuttaa viimeaikaisista tutkimuksista, jotka osoittavat D-vitamiinipitoisuuksien nousevan veressä merkittävästi statiinihoidolla (esim. Am J Cardiol. 2007 Apr 1;99(7):903-5 tai Cardiovasc Drugs Ther. 2009 Aug;23(4):295-9). Useimpien statiinin käyttäjäkansalaisten kohdalla tämä saattaa olla hyvä asia. Entäs sitten niiden osalta, jotka saavat D-vitamiinia paljon (toki pienen pieni vähemmistö) ja käyttävät statiinia? Olisiko mahdollisesti suurennetun D-vitamiinisuosituksen myötä näillä statiinia käyttävillä henkilöillä myös suurempi riski saada myrkytysoireita? Pitäisikö statiinipotilaille antaa eri suositus?


Keskustelu jatkukoon vilkkaana!

Näissä blogikirjoituksissani olen käsitellyt D-vitamiiniasiaa: