Tupakka vie liikunnalla saavutetut hyödyt

**
Keuhkosyövän ylivoimaisesti tärkein riskitekijä on pitkäaikainen tupakointi. Tästä on olemassa erittäin selvä A-tason näyttö. Tupakoinnin lopettamisella on lukuisia myönteisiä vaikutuksia:

• verenpaine laskee
• haju- ja makuaisti paranevat
• yskä lievittyy
• keuhkojen toiminta paranee
• unen laatu paranee
• hiilihydraattien aineenvaihdunnassa tapahtuu kohennusta
  
• veren rasva-arvot parantuvat
  
• sydäninfarktiin sairastumisen riski vähenee
• aivoinfarktin riski vähenee

Uuden tutkimuksen mukaan tupakointi tuhoaa liikunnan tuomat terveyshyödyt. Japanilaistutkimuksen perusteella edes yli viiden tunnin viikoittainen harjoittelu ei kompensoi, eli vähennä, tupakoijien vaaraa sairastua tai kuolla sepelvaltimotautiin.

Yli viisi tuntia viikossa liikuntaa harrastavat tupakoimattomat kuolivat sepelvaltimotautiin 50-80 prosenttia epätodennäköisemmin kuin 1-2 tuntia liikkuvat, mutta tupakoivia liikunta ei suojannut lainkaan.

Lähde: Heart 94: 471-475, 2008

Isomahaiset japanilaiset laihdutuskuurille

*
Tarkistamattoman lehtitiedon mukaan Japanin hallitus panee erityistarkkailuun kaikkien yli 40-vuotiaiden maan kansalaisten vyötärön ympäryksen. Naisten mahanympärys saa olla korkeintaan 90 senttiä ja miesten 85 senttiä. Jos lukemat ovat korkeammat, on hallituksen määräysten mukaan ryhdyttävä laihdutuskuurille, käytävä lääkärissä ja oltava valmis maksamaan korkeampia vakuutusmaksuja!

Kansalaisten siirryttyä yhä länsimaisempiin ruokavalioihin, mahat ovat kasvaneet ja tämän kehityksen Japanin hallitus haluaa nyt lopettaa kerta kaikkiaan. Japanilaismiehet painavat tänään kymmenen prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, naisten paino on noussut samassa ajassa hieman vähemmän eli 6,4 prosenttia. Hanketta arvostelevien mukaan "mahamittaukset" tekevät enemmän vahinkoa kuin hyödyttävät.

Aprillipäivä on niin lähellä, että tällaisiin uutisiin pitää suhtautua varauksella. Voivatko japanilaiset olla ihan tosissaan liikkeellä näin oivallisella terveysteemalla? Lehtitiedon yhteydessä mainittu professori Yoichi Ogushi on olemassa ja hän on ennenkin ollut huolissaan japanilaisten kasvavista vyötärönmitoista. Tämä tukisi sitä käsitystä, että juttu ei ole ihan pelkkää pilaa.

Kannattaa ruokailla hiilihydraattitietoisesti! Joko otit kantaa viikon kirjoitukseen?

Lähde: Ilta-lehti, 28.3.2008

Kanerva

*
Kanervan yleisvaikutus ihmisten terveyteen on vielä selvittämättä. (Ljudmila Rumjantseva. Kasvilääkintäopas, WSOY, 1997)

Kanervaa on pidetty perinteisesti tehokkaana. Yrttitarha

Kanervalla on myös vankka maine. Yrttitarha

Kanervan visio: Vahvistamme koko ajan asemaamme markkinoilla asiakas-lähtöisissä palveluissa. Osuuskunta Kainuun Kanerva

Lääkeyhtiöt leikkauspuuhissa

*
Maailma on kurja. Lääketehtaatkin joutuvat säästökuureille. Suunnattomia voittoja tehneet lääkeyhtiöt leikkaavat omaa tuotantoaan kovalla kädellä. Syynä on monien menestyslääkkeiden patenttien raukeaminen. Näin kopiolääkkeiden valmistajat pääsevät markkinoille ja lääkkeiden hinta romahtaa.

Tämä näkyy välittömästi alkuperäislääkkeitä valmistavien yhtiöiden liikevaihdon reippaana laskuna. Icis Chemical Business -lehti ennustaa suurimpien lääkeyhtiöiden myynnin putoavan 2007-2012 lähes 45 miljardia euroa pelkästään Yhdysvalloissa.

Nyt lääkeyhtiöt etsivät pikalääkettä myynnin hiipumiseen. Yhtiöt sulkevat useita tehtaita ja siirtävät osan tuotannostaan esimerkiksi intialaisille halpavalmistajille. Rajuimpia tuotannon leikkaajia on Bristol-Myers Squibb (BMS), jonka tavoitteena on perustaa lääketuotantonsa lähinnä biolääkkeisiin eikä niinkään kemiallisesti valmistettuihin lääkkeisiin. Yhtiön tavoitteena on sulkea puolet nykyisistä 27 tehtaastaan. Yhtiö valmistaa syöpä-, hiv-, sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabeteksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä. Myös Pfizer, Schering-Plough, Wyeth ja Glaxo-Smith-Kline sulkevat tehtaita. Amerikkalainen lääkejätti Merck aikoo säästää vuoteen 2010 mennessä 2,5 miljardia euroa sulkemalla ja myymällä tehtaitaan. Yhtiö muodostaa strategisia liittoumia lääkeaineiden halpavalmistajien kanssa ja pystyy näin pudottamaan tuotantokustannuksiaan. Intialaiset lääkevalmistajat ovat jo laajentaneet tuotantoaan sekä Eurooppaan että maailman suurimmille lääkemarkkinoille Pohjois-Amerikkaan.

Kovaan ilakointiin ei minusta ole syytä, sillä tämä vaikeuttaa uusien, perinteisten lääkkeiden tuotekehittelyä ja "suomalaisten" lääkeyhtiöiden työpanos valuu ulkomaille. Orion on vähin äänin jo useita vuosia tehnyt omaa tuotekehittelyään Intiassa.

Lähde: Tekniikka&Talous, 26.3.2008

Minkä vatsan ympärysmitassa voittaa, sen muistikapasiteetissa häviää

**
Pohjois-Kalifornialaisia on tutkittu. Heiltä mitattiin 40-45 -vuotiaina vyötärönympärys ja 30 vuotta myöhemmin arvioitiin samoilta ihmisiltä dementia- tai Alzheimerriski. Isomahaisimmilla oli lähes kolme kertaa niin suuri riski saada Alzheimer kuin kaikkein kapeavyötäröisimmillä.

Vyötärön ympärysmitta oli jopa tarkempi sairausriskin ennustaja kuin vertaaminen painoindeksiin. Tärkeintä ei ole pelkkä painolukema, vaan missä kohdin on se paikka kehossasi johon painoa kertyy. Vyötärön kohdalla ei ole hyvä kasvattaa painoa (rasvakerrosta).

Aiemmin on voitu osoittaa, että vyötärörasva lisää riskiä saada diabetes, kokea halvaantuminen ja sydäntauti. Nyt kyettiin ensimmäistä kertaa liittämään tähän luetteloon dementia tai Alzheimerin tauti.

Lähde: Reuters Health News, 26.3.2008

Nykyiset ruokavaliosuositukset sairastuttavat?

*
Pyydän jo etukäteen anteeksi tätä provosoivaa kirjoitustani. Väitän röyhkeästi, että Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suositukset vahingoittavat useimpien ihmisten terveyttä. Voit toki pitää minua täydellisenä kaistapäänä, mutta nyt pyydän sinua arvioimaan, pitäisikö meidän tehdä tilanteelle jotakin? Pitäisikö esimerkiksi Suomen Akatemian käynnistää laaja, erittäin kallis ja aikaa vievä koeasetelma missä tutkitaan aiheuttavatko VRN:n suositukset lisääntynyttä sairautta? Vai voisimmeko esimerkiksi 20. vuodeksi siirtyä entisaikojen sapuskoihin takaisin ja tarkistaa pysymmekö paremmin terveenä? Vastakkaista on jo yritetty todistaa vaihtelevalla menestyksellä ja laajoilla selvityksillä, eli sitä on siis yritetty todistaa Suomen kansalle, että syömällä paljon leipää, perunaa, pastaa ja riisiä sekä vähentämällä rasvankulutusta erityisesti eläinrasvojen suhteen, silloin pysyy terveenä.

Mutta ajatelkaamme sellaista mahdollisuutta, että VRN:n suositukset todellakin nakertavat terveyttämme. Millaisia seurauksia asialla voi olla jos emme reagoi tähän väitteeseen? Yritän tuoda tämän asetelman esille hyvin yksinkertaisella tavalla. Katsokaa seuraavaa taulukkoa:

VÄITE: VRN:n ravitsemussuositukset sairastuttavat kansaa
	Vaihtoehto A	Vaihtoehto B
	Väitteeseen reagoidaan heti	Väitteeseen ei reagoida
KYLLÄ	Ihmishenkiä säästyy, diabetes vähenee, vanhukset ja lapset saavat ravitsevaa ruokaa syödäkseen	Diabetesepidemia pahenee, lihominen lisääntyy räjähdysmäisesti, inhimillinen kärsimys on valtavaa
EI	Ei mitään hätää, voidaan palata VRN:n suosituksiin heti kun suunnanmuutos todettiin turhaksi.	Hieno juttu! VRN oli sittenkin oikeassa!

Mitä tämä yllä oleva taulukko tarkoittaa? Meillä on kaksi vaihtoehtoista ratkaisua (vaihtoehdot A ja B). Me voimme siis reagoida väitteeseen (vaihtoehto A) ja esimerkiksi 20 vuodeksi suositella Suomen kansalle, että nyt ei enää syödä VRN:n ravitsemussuositusten mukaisesti. Paraneeko suomalaisten terveys? Me voimme myös päättää olla reagoimatta väitteeseen, että VRN:n suositukset sairastuttavat kansaa, ja jatkaa nykyisellä linjauksella. Mitä seurauksia sillä olisi?

Vaihtoehdossa A on mielestäni enemmän järkeä (reagoidaan heti siihen että VRN:n suositukset sairastuttavat kansaa), sillä jos on niin, että tuo ei pitänytkään paikkaansa (Vastaus on EI), silloin voidaan rauhallisin mielin palata takaisin VRN:n suosituksiin. Jos sen sijaan osoittautuu, että suunnanvaihdos ravitsemuspolitiikassa oli oikea (Vastaus on KYLLÄ) se näkyy pitkällä tähtäimellä ihmishenkien säästymisenä, diabetes vähenee, ihmiset saavat ravitsevasta ruuasta enemmän puhtia elämään, vanhukset ja lapset ovat virkeämpiä, kansakunta tervehtyy!

Vaihtoehto B on riskialttiimpi minun mielestäni. Jos emme reagoi näihin yleistyneisiin viesteihin, että nykymenolla yhä enemmän sairastumme ja lihomme, niin sillä on se ikävä vaikutus tulevaisuuteen (jos väite siis on totta, KYLLÄ), että diabetesepidemia entisestään pahenee, lihominen lisääntyy räjähdysmäisesti, inhimillinen kärsimys on valtavaa, terveydenhoitojärjestelmämme romahtaa. Jos taas osoittautuu, että VRN:n suositukset eivät ole sairastuttavia ja me emme reagoineet asiaan millään tavalla, silloinhan voimme vain iloita siitä, että VRN oli sittenkin oikeassa ja palata kiltisti ruotuun taas.

Aina elämä ei ole näin mustavalkoista, eli absoluuttista totuutta ei löydy asiassa. Mutta kuvittele hetkeksi jos viime vuosikymmeninä noudattamamme ravitsemuspolitiikka ja -suositukset olivatkin askel väärään suuntaan. Me todellakin lisäsimme sairautta tällä politiikalla enemmän kuin tapahtui tervehtymistä. Eikö silloin olisi parempi reagoida tilanteeseen heti? Eikö olisi parempi katsoa mihin suunnanmuutos johtaa (paluu takaisin tuttuun ja turvalliseen perusruokaan ja pois valmisruokien ja hiilihydraatti-ilakoinnin pauloista)?

Minkä vaihtoehdon sinä valitset?

Ei sinun ole pakko minua uskoa ja pyydän anteeksi jos yksinkertaistan asioita liikaa.

Käykäämme rakentavaa keskustelua tästäkin asiasta. Otan sen riskin, että minut leimataan lopullisesti kylähulluksi. Antoisia pohdintahetkiä!

Kilpirauhanen ja lihominen

**
Kirjoitan parhaillaan uutta kilpirauhaskirjaa. Sen tiimoilta on löytynyt muutamia kilpirauhasen toimintaa selvittäviä tutkimuksia. Pääpaino on tosiaankin sanalla "muutama". Varsin yleisestä sairaudesta huolimatta, kilpirauhasta tutkitaan erittäin vähän.

Sellaista "musta tuntuu" tietoa on liikkeellä paljon. Kiitollisena otin vastaan tässä alla lyhyesti kuvaamani tutkimuslöydöt huonosti toimivan kilpirauhasen vaikutuksesta lihomiseen. Tämä on asia jota joka kerta kysytään luennoillani kilpirauhaspotilaille: Lihottaako kilpirauhasen vajaatoiminta?

Kuuluisassa Framinghamin tutkimuksessa Harvardin yliopistossa, jossa perusteellisesti ja monipuolisesti tutkitaan Framinghamin pikkukaupungin alkuperäisasukkaiden ja jälkeläisten terveyttä, on saatu uutta tietoa kilpirauhasesta ja lihomisesta. Tutkimusryhmän mukaan lieväkin kilpirauhasen vajaatoiminta näkyy lihomisena.

Muissa tutkimuksissa on jo selvinnyt, että kilpirauhasen liikatoiminta usein näkyy potilaan laihtumisena ja paha vajaatoiminta tahtoo lisätä kiloja. Se mikä on uutta tässä Framinghamin tutkimuksessa on, että lieväkin vajaatoiminta näkyy lihomisena. Tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä on sekä hyvä että huono asia. Nyt voitiin tarkoissa tutkimuksissa yhdistää kilpirauhasen erittäin lievä vajaatoiminta potilaan lihomiseen. Tyroksiinin eritystä lisäävä hormoni, TSH , oli monesti kuitenkin ihan normaalien viiterajojen sisällä, joillakin aavistuksen verran koholla. Hyvä asia on, että tämä voitiin osoittaa jo alhaisillakin TSH-arvoilla. Huono asia on se, että rutiinitutkimuksissa verikoe näyttää normaalilta ja potilaan kilpirauhasen vajaatoimintaa tuskin epäiltäisiin kovinkaan herkästi.

Tutkijat viestittävät minun mielestäni Suomessa vaietusta ongelmasta: Potilas tulee lääkärin luokse ja valittaa väsymystä, huonoa oloa, ärtyisyyttä ja kilojakin on kertynyt viime aikoina jonkin verran lisää. Lääkäri kirjoittaa lähetteen laboratorioon ja potilaan veriarvot tutkitaan. Kilpirauhasarvot ovat normaalit. Väsymyksen ja lihomisen pitää siis johtua jostakin muusta kuin laiskasta kilpirauhasesta, sillä veriarvot ovat normaalit. Potilas jää odottamaan jatkotutkimuksia. Lääkäri ei oikein ole voinut muuta tehdä kuin rajata kilpirauhassairaus pois anamneesissa (sairauden kulun esitiedoissa).

Nyt tulee minun neuvoni potilaille, joilla on edellä kuvattuja lieviä oireita: Tulosta tämä tutkimusraportti lääkärille ja kysy voisiko sittenkin kilpirauhasessa olla jotakin vialla vaikka viitearvot ovat ihan normaalit. Ei lääkäri tästä saa pahastua. Hän pitää todennäköisesti arvossa tällaista potilaan oma-aloitteellisuutta. Kilpirauhasgurumme professori Matti Välimäki sanoo uusimmassa Suomen Potilaslehdessä (1: 28-29, 2008): Lääkärin on tärkeintä ottaa huomioon potilaan vointi, eikä tuijottaa laboratorioarvoihin. Niin kauan kuin Suomesta puuttuu kilpirauhassairautta koskevat Käypä Hoito -suositukset, terveyskeskuslääkäri ei voi paljon mitään tehdä piilevän kilpirauhassairautesi eteen. Sinun pitää olla lääkärille se viestintuoja sairaudestasi. Sinun pitää kertoa epäilyksistäsi, että voisiko se sittenkin olla se kilpirauhanen joka vaivaa? Silloin voitaisiin ajoissa löytää nämä lievät kilpirauhastapaukset, joita on varsin helppo hoitaa asianmukaisella lääkityksellä.

Amerikkalaistutkimuksessa oli mahdollista löytää yhteys laiskanpuoleisen kilpirauhasen ja lihomisen välillä siitä syystä, että tutkittavia oli niin paljon: 2400 miestä ja naista. Hyvin pienet vaihtelut TSH-arvoissa näkyivät mm. lihomisena. Aavistuksen verran koholla oleva TSH-arvo (normaalin vaihtelurajan sisällä!) viestitti kilpirauhasen vajaatoiminnasta kun taas hyvin matala TSH-arvo viestitti kilpirauhasen liikatoiminnasta. Nyt pitää myös muistaa, että lihominen voi johtua paljon muustakin kuin kohonneista TSH-arvoista. Ainoastaan isossa potilasmateriaalissa voidaan kohdistaa epäily tähän TSH:n ja lihomisen tarkasteluun.

Lähde: Archives of Internal Medicine 168 (6): 587-592, 2008

Paineet nousevat onnettomassa avioliitossa

*
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan onneton avioliitto näkyi korkeampana verenpaineena. Sen sijaan onnellinen avioliitto alensi verenpainetta. Tutkimukseen osallistui yli 300 miestä ja naista, joista 204 oli ollut naimisissa vähintään kahdeksan vuotta ja 99 sinkkua. Otoksen ikähaarukka oli 20-68 ikävuoden välillä. Tutkimukseen osallistuneiden verenpainetta mitattiin vuorokauden ajan.Tutkimustulosten mukaan avioliitossa olevien verenpaine oli sinkkujen verenpainetta alhaisempi. Mutta sellaisten henkilöiden, joiden avioliitto on vaikeuksissa, verenpaine oli korkeampi kuin sinkkujen. Korkeaan verenpaineeseen sopii lääkkeeksi myös avioliitto - kunhan se on onnellinen. Tutkimus on julkaistu Annals of Behavioral Medicinen tuoreessa numerossa.

Lähde: Verkkouutiset, 24.3.2008

Sydän ei tykkää paksusta vyötäröstä

**
Vyötärölihavuus on vankistamassa asemiaan nykyihmisen pahimpana terveysriesana. Ranskalais-kanadalainen tutkijaryhmä on äskettäin selvittänyt miten paha riski vyötärölihavuus on sydänterveydelle. Ydinviestinä on, että ns. metabolinen oireyhtymä (MBO), johon vyötärölihavuus myös kuuluu eräänä oireena, on suuri terveysriski ihmiselle.

Kun tutkijaryhmä oikein kaiveli laboratoriotuloksia, niin löytyi vielä toinenkin suuri riskitekijä: paastonaikaiset veren triglyseridit. Paasto ei tässä tapauksessa liity millään tavalla pääsiäisen viettoon, vaan kolesteroli- ja sokerikokeet vaativat aina tällaista paastoa ennen verikoetta. Yleensä paasto aloitetaan iltapalan jälkeen noin klo 22. Tämän jälkeen ei syödä mitään ennen verinäytteen ottoa. Joka tapauksessa paastonaikainen veren triglyseridiarvo (fP-Trigly) ennusti yhdessä MBO:n kanssa parhaiten sydäntaudin riskiä. Mitä alhaisempi triglyseridiarvo, sitä pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.

Triglyseridit ovat sitä tavallista rasvaa, eli maaeläinten läskikudosta. Sitä meidänkin läskiämme. Veren triglyseridien määrää lisäävät hiilihydraattien (!) runsas nauttiminen, rasvainen ruoka ja lihominen. Laihduttaminen ja hiilihydraattien vähentäminen ruoasta pienentävät tehokkaasti veren triglyseridiarvoa. Alkoholia ei myöskään kannata nauttia. Kalarasvat pienentävät veren triglyseridi-arvoa. Pahin yhdistelmä lienee kova sokerin ja rasvan syönti samanaikaisesti.

Onko lääkäreitä kuulolla? Hiilihydraattitietoisesti ruokailleet asiakkaani ovat olleet verikokeessa. Säännönmukaisesti LDL-kolesteroli on ikävästi pysynyt samana, HDL-kolesteroli on noussut ja fP-Trigly on laskenut reippaasti. Muutama asiakas epäilee homman mielekkyyttä, sillä onhan kokonaiskolesteroli noussut Hys hys -dieetille siirtymisen jälkeen. Ainoa lohtu siis tuo triglyseridiarvojen reipas parantuminen. Tutkijoiden mielestä se on kuitenkin tärkeä parannus veren lipidiarvoihin. Laihtuminen on kaikilla jatkunut ruoan mukana saatavien hiilihydraattien määrän laskettua ja rasvan määrän noustua. Tämä kuulostaa niin nurinkuriselta. Onko vastaavanlaisesta ilmiöstä kokemusta muilla ihmisillä? Luulisi, että rasvainen ruoka nostaa triglyseridiarvoja. Miten vaarallista on jatkaa Hys hys -dieettiä?

Lyhyt selostus Hys hys -dieetistäni: Asiakkaat eivät syö perunaa, riisiä ja pastaa enää ollenkaan. Korvaavat nämä ruoka-aineet runsailla vihannesannoksilla. Jotkut syövät leipää ainoastaan aamupalan kanssa. He syövät hiilihydraattitietoisesti. Kukaan ei ole kokonaan jättänyt leipä- ja viljavalmisteita. Rasvaa ei tietoisesti lisätä ruokaan. Kaurapuuroon kuuluu kuitenkin voisilmä. Syödään täysrasvaisia ruoka-aineita sillä ajatuksella, että lihassa ja maidossa luonnostaan oleva rasva ei ole vaaraksi. Vältetään keinotekoisia rasvoja kuten margariinia ja kaikenlaiset kevyttuotteet ovat pannassa. Monet asiakkaat ovat 200-500 kcal kalorivajeessa koko ajan. Väittävät kivenkovaan, että ei ole nälkä! Pakko se kai on uskoa. Sitkeimmät ovat noudattaneet tätä dieettiä jo 3 vuotta. Nuoruusiän painolukemat ovat joillakin tulleet vastaan. Ryhdyin tähän opastustyöhön kovin vastahakoisesti, enkä antanut asiakkailleni aluksi paljon toivoa. Nyt olen asiasta eri mieltä. Neutraali näkemykseni on, että Hys hys -dieetti toimii.

Lähde: Després JP, Lemieux I, Bergeron J, Pibarot P, Mathieu P, Larose E, Rodés-Cabau J, Bertrand OF, Poirier P. Abdominal Obesity and the Metabolic Syndrome: Contribution to Global
Cardiometabolic Risk. Arterioscler Thromb Vasc Biol 20.3.2008 [julkaistu netissä ennen lehden painoon menemistä]

Polta takassa puita, ei paperia eikä muovia

*
Lupasin aikoinaan kun sain tarpeettoman monimutkaisen väitöskirjani valmiiksi, että en enää ikinä kirjoita tai puhu niin monimutkaisesti kuin siinä väitöskirjassani ja väitöstilaisuudessa vuonna 1987. Tätä lupausta olen toteuttanut siitä lähtien. Pahoittelen sitä kun joudut nyt tämän yksinkertaisen julistukseni uhriksi taas kerran. Nyt saat kuulla hyvin yksinkertaisesti esitettynä miksi sinun kannattaa miettiä sitä mitä syöt. Näin pysyt pitempään terveenä, sydän jaksaa työskennellä paremmin ja verisuonet pysyvät hyvässä kunnossa. Ei sinun tarvitse uskoa kaikkea sitä mitä kirjoitan, mutta jos puoliksikin olen oikeassa, silloin meillä on Suomessakin edessä melkoinen remontti näissä ravintoasioissa. Ruotsissa remontti on jo alkanut. Lue lisää alla jos kiinnostaa!

Meillä on omakotitalossamme varaava takka. Siinä on mukava pitää tulta ja antaa lämmön kulkeutua joka puolelle taloa. Takan lämmittäminen on jäänyt paljolti minun mieluisaksi harrastuksekseni ja vaimon suosikkiaiheeksi kun hän haluaa touhujani syystäkin moittia. Niin kovin mielelläni polttaisin siinä takan pesässä kaikki kodin paperijätteet, maitotölkit, tyhjentyneet shampoopullot ym. Näin teenkin joskus silloin kun vaimon silmä välttää. Jos joudun elämään vaimon valvovan silmän alla, poltan vain kuivia puita.

Tästä takan lämmittämisestä on tullut mieleen monta kertaa miten tärkeää on, että me omassa elimistössämme poltamme juuri oikeita ravintoaineita. Valvovan silmän alla (viranomaisohjaus) poltamme takassa juuri oikeita palon lähteitä. Valitettavasti viranomaisohjaus on ravitsemuksemme suhteen pahasti hukassa. Suomen kansa ei tällä hetkellä tiedä mitä takassa pitäisi polttaa. Tutkittuun tietoon nojaavaa ohjeistusta tulkitaan hyvin yksipuolisesti ja sallitaan esimerkiksi, että Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa (VRN) on sellaisia jäseniä joilla on kytköksiä elintarvike- ja lääketeollisuuteen. Nämä kytkökset johtavat siihen, että ravitsemussuosituksiin kulkeutuu käsittämättömiä terveyttämme nakertavia ohjeistuksia vain sen takia koska jäsenet valvovat omia etujaan. Kuten esimerkiksi runsas leivän, perunan, makaronin ja muiden hiilihydraattipitoisten ruoka-aineiden suosiminen sekä rasvan ja proteiinin käytöstä varoittelu. Vähän liikuntaa harrastavalle valtaväestölle tämä aikaansaa tarpeettomia terveysvaurioita lisääntyneen lihavuuden, diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän muodossa. Terveyttämme ylläpitävät eläinperäiset rasvat ja -proteiinit jäävät vähemmälle huomiolle siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan VRN:ssä ei suosi juuri näitä asioita. Leipäviljan puolesta puhujia kyllä riittää ja se myös näkyy suosituksissa. Minulle on henkilökohtaisesti ja julkisestikin hyvin arvovaltaiselta taholta luvattu, että tähän tulee muutos uusittujen kansallisten ravitsemussuositusten myötä. Ei minun mielestäni ole mitään järkeä antaa taloudellisten kytkösten ohjata ravitsemussuosituksiamme kun yllin kyllin löytyy monipuolisuutta korostavaa tutkittua tietoa alan kirjallisuudesta. Puhalletaanko VRN:n jääviysongelmista kärsivä kokoonpano nurin yhtä tomerasti kuin Ruotsissa, sen näyttää aika. Uskoisin kuitenkin nykyisenlaisen kokoonpanon pystyvän tosi huonosti tutkimusraporttien avoimempaan läpikäyntiin ja itsenäiseen ajatteluun. Pyytäisin suomalaisia äänekkäämmin puolustamaan oikeuttamme saada syödä laitoksissa, kouluissa ja työpaikoilla ravitsevaa suomalaista ruokaa. Kevytlinjaus on onneksi "out" muuallapäin maailmassa. Milloin tämä tunnustetaan Suomessakin?

Takaisin sinne takan äärelle! Jos poltat liian paljon roskia (paperia, muovia, maitotölkkejä) se johtaa siihen, että varaava takka ei kunnolla lämpene ja hormit menevät helpommin tukkoon. Tarvitaan nuohooja (lääkäri, kirurgi) paikalle puhdistamaan hormit ja piippu. Varmin tapa saada takka ikävään kuntoon on polttaa siinä paljon muovia (margariinia). Jos muovia välttämättä pitää polttaa sen pitäisi tapahtua vain tehokkaissa jätteenpolttolaitoksissa (huippu-urheilijat). Roskan polttaminen takassa tuo minulla mieleen roskaruoan syönnin ja pelkän sokerin syönnin. Sokeria voi verrata pelkän paperin polttamiseen. Siitä saa kyllä kunnon roihun aikaiseksi pienen hetken ajaksi, mutta ei sillä varaavaa takkaa lämmitetä. Jos poltat huonosti vetävässä takassa ("harrastat vähän liikuntaa") paljon paperia (sokeria) on vaarana, että hetkeksi saat hyvän ja lämpimän olon takan ääressä, mutta sitten kun paperi on palanut loppuun iskee taas melko pian armoton kylmyys (nälkä). Vaarana on myös, että liiallinen nopeiden hiilihydraattien syönti aiheuttaa tulehduksia ympäri kehoa. Luin äskettäin amerikkalaisesta lääkärilehdestä (JAMA) vuosikymmeniä diabetesta tutkineen professori Robert Ungerin hälyttävän katsauksen. Hänen mukaansa tyypin 2 diabetes (aikuistyypin sokeritauti) voi johtua siitä, että tämän sairauden luonne ja hoito on ymmärretty väärin! En lähde tuota kirjoitusta tässä yhteydessä enemmän esittelemään. Kerron vain tämän kokeneen professorin pääviestin Suomen oloihin suhteutettuna (muistakaa lukea professorin koko juttu JAMA:ssa). Suomen Lääkärilehti kommentoi professori Ungerin kirjoitusta mm. näin:

Lihaville insuliiniresistenteille tyypin 2 diabeetikoille ei pidä määrätä insuliinia, sillä se johtaa rasvan kertymiseen – jota muutenkin liittyy insuliiniresistenssiin. Silloin, kun potilaalla on insuliininpuutos, insuliinia pitää tietenkin antaa. Yli 50 vuotta diabetesta tutkinut professori Roger Unger Teksasin yliopiston Southwestern Medical Centeristä toteaa JAMAssa, että lihaville insuliiniresistenteille tyypin 2 diabeetikoille insuliinihoito on vasta-aiheinen. Näillä potilailla voi olla hyvinkin runsaasti insuliinia, mutta se ei toimi. – Tilanne on silloin sama, kuin jos nostaisi verenpainepotilaan verenpainetta verenvirtauksen lisäämiseksi, sanoo professori Unger. Insuliiniresistenssi on yhteydessä rasvan kertymiseen maksaan ja lihaksiin. Lisäinsuliini vain lisäisi rasvan määrää. – Sen sijaan pitää vähentää ruoan kalorimäärää ja sitä kautta vähentää insuliinin määrää veressä. Näin insuliinin stimuloima rasvahappojen synteesi vähenee, sanoo professori Unger. Hänen mukaansa painonpudotus voi olla tehokkaampi hoitokeino kuin intensiivihoito. Professori Unger muistuttaa, että ennen insuliinin keksimistä ainoa hoito diabetekseen oli aliravitsemus. Tyypin 2 diabeetikoiden verensokeritason intensiivinen pudottaminen lääkehoidolla osoittautui vastikään ACCORD-tutkimuksessa niin haitalliseksi, että tutkimus jouduttiin keskeyttämään.

Tyypin 2 diabeetikko ei missään nimessä syö liikaa tyydytettyä rasvaa (josta meitä VRN yms. viranomaistahot ovat varoittaneet vuodesta toiseen). Tosiasiassa Diabetesliiton puusilmäiset ravitsemusterapeutit ja -tutkijat jatkavat vakavasti sairaan diabeetikon nopeutettua saattohoitoa suosittelemalla itsepintaisesti vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja muusta tutkimusnäytöstä piittaamatta. Tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä, mutta nykyisten ravitsemussuositusten pohjana olevaa runsasta hiilihydraattialtistusta ja sen aiheuttamia terveysvaikutuksia ei ole missään testattu tieteellisesti! Tähän päädytään Ruotsissa, jossa on käynnistynyt sellainen "veret seisauttava" siivousoperaatio, jossa paljastuu päivä päivältä yhä oudompia asioita. Ruotsalaiset haluavat kerta kaikkiaan saada selville mikä ruokavalio on kaikkein paras diabeetikolle. Luen nykyään Svenska Dagbladet -lehteä ja Dagens Medicin lääkärilehteä suurella innolla. Arkoja asioita nostetaan yleisen edun merkeissä näissä lehdissä esille. Ruotsalaiset ovat näin rohkeita:

Dagens Medicin 19.3.2008: Viranomaiset luottavat vanhentuneeseen tietoon ravinnosta. Meidän pitäisi syödä voita keinotekoisten kovetettujen kasvirasvojen sijaan, kirjoittaa professori Karl Arfors.
Dagens Medicin 17.3.2008: "Riippumaton" ravintoasiantuntija VRN:n tapaisessa neuvottelukunnassa on Wasa-leivän palkkaama konsultti. Hän on ravitsemusneuvottelukunnassa ollut vastuussa leipätuotteita koskevista suosituksista! Asiantuntija mainitaan oikein nimeltä: professori Göran Hallman. Livsmedelsverketin johtaja Inger Andersson ei ole asiaa huomannut. Osoittautui, että suurimmalla osalla ravitsemusneuvottelukunnan jäsenistä oli kytköksiä elintarviketeollisuuteen. Noin 40 elintarvikeyritystä on saanut neuvottelukuntaan oman konsulttinsa. Nimeltä mainitaan seuraavat yritykset: Ica, Nestlé Sverige, Arla Foods ja Scan.
Svenska Dagbladet 14.3.2008: Riippumattomien ravintoasiantuntijoiden etsintä on alkanut. Socialstyrelsenin vastavalittu johtaja sai lentävän lähdön työhönsä. Jääviysongelmien takia hän on potkinut pellolle koko sen asiantuntijaryhmän, jonka piti selvittää mitä ruokaa diabeetikon ja lihavuudesta kärsivän olisi parasta syödä! Osoittautui nimittäin, että elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden lonkerot ulottuivat syvälle asiantuntijaryhmään.

Minun mielestäni on erittäin vahingollista jos kaikkein vahvimmat elintarvike- ja lääkeyritykset onnistuvat asiantuntijaryhmään ujuttamansa konsultin avulla ajamaan puhtaasti omia etujaan välittämättä yhtään mitään siitä syökö kansa terveellisintä mahdollista ruokaa. Suomessa kaikki on hyvin??? Eihän meillä ole näitä jääviysongelmia???

Nykyiset ravitsemussuosituksemme eivät perustu tieteelliseen näyttöön! Ei löydy sellaisia pitkäaikaistutkimuksia joissa olisi vertailtu mitä tapahtuu ihmisen terveydelle jos valvotusti syödään VRN:n suositusten mukaisesti. Diabetesliiton suosittelema runsas tärkkelyksen syönti (leipä, makaroni, puuro, pulla jne.) lihottaa ja huonontaa diabeetikon ennustetta. Jos hän aikoo noudattaa tällaista huippu-urheilijalle sopivaa ruokavaliota, hänen on lisättävä huomattavasti liikuntapanostaan. Hänen on opittava ehkäisemään ennen kaikkea vyötärölihavuutta. Professori Ungerin mielestä erityisesti vatsan alueen rasva on kaiken pahan alku ja juuri tyypin 2 diabeteksessa. Vyötärörasva lisääntyy kun ihminen syö liikaa tärkkelystä. Ylimääräinen tärkkelys (hiilihydraatin varastomuoto kasviksissa) muuttuu herkästi rasvaksi, jota sitten alkaa kertyä vyötärölle. Lihomme ja sairastumme diabetekseen sen takia koska olemme suuren osan päivästä aterianjälkeisessä korkean verensokerin tilassa. Juuri tästä asiasta tulin vakuuttuneeksi luettuani elintarvikekemisti Saska Tuomasjukan tarpeettoman monimutkaisesti kirjoitetun väitöskirjan. Kävin väitöstilaisuudessa ja vakuutuin siitä, että Saska pystyy myös tavanomaisella kielellä tapahtuvaan kommunikointiin. Diabeetikon rasvasolut tuottavat korkean verensokerin vallitessa haitallisia yhdisteitä, jotka tavallaan aiheuttavat rasvakudokseen tulehdustilan. Tohtori Tolonen on tästä meitä valistanut useaan otteeseen. Tohtori Tolonen puhuu ja kirjoittaa paljon roskaa ja voi olla vaikea hänen markkinaviesteistään erottaa niitä kultajyviä. Rasvakudoksessa hiljaa kytevän tulehdustilan suhteen tohtori Tolonen on kuitenkin aivan oikeassa. Professori Unger mainitsee katsauksessaan oudon ilmiön: Kun lihaville diabeetikoille tehdään ns. pantaleikkaus, joka pakottaa heidät syömään vähemmän ruokaa ja laihtumaan, silloin peräti 73% diabeetikoista tulee oireettomiksi, eli he eivät enää tarvitse diabeteslääkkeitä! Heidän sairautensa on "parantunut". Tämä johtuu paljolti siitä, että tulehtunut rasvakudos kutistuu.

Taas takaisin takan äärelle. Kun pistän takkaan kuivia, isoja koivuklapeja kestää hieman pitempään ennen kuin talo lämpiää. Mutta koivuklapien muututtua hiillokseksi, voin sulkea pellit ja kauttaaltaan lämmenneestä takasta riittää lämpöä vielä seuraavaan aamupäivään asti. Tee näin myös oman elimistösi kanssa. Anna elimistöllesi hitaasti palavaa ruokaa kohtuullisin määrin. Syö reilusti rasvaa tasataksesi niitä verensokerihuippujasi. Vältä helposti sokeristuvia ruokia. Huolehdi siitä, että joka ateriahetkellä on laadukkaita proteiinilähteitä tarjolla. Syö hiilihydraattitietoisesti!

Lähde: Roger H. Unger. Reinventing Type 2 Diabetes. Pathogenesis, Treatment, and Prevention. JAMA 299 (10): 1185-1187, 2008

Doping on salakavala juttu urheilijalle

**
Australialais-brittiläinen parivaljakko Petroczi & Aidman on tutkinut dopingin psykologiaa. Aika ihmeellisiä ovat välillä urheilijoiden selitykset kun jäävät kiinni dopingaineiden käytöstä. Milloin on syöty liikaa banaaneja, milloin on joku piilottanut dopingaineita pahaa aavistamattoman urheilijan hammastahnaan, entinen aviomies on laittanut hormonia ruokaan tahallaan tai urheilija on testiä edeltävänä iltana juonut viisi pulloa olutta ja rakastellut neljä kertaa. Edellä mainitut esimerkit ovat mainiosta kirjasta "Lääkkeet ja lisäravinteet urheilussa".

Tohtorit Petroczi ja Aidman ovat sitä mieltä, että vahinkokäryt ovat erittäin harvinaisia ja kaikenlaiset selittelyt turhia. Syytä testeissä kärähtämiseen pitää kyllä hakea ensisijaisesti suunnitelmallisesta ja päämäärätietoisesta dopingin käytöstä urheilusuorituksen vilpillisessä parantamisessa. Urheilu-uransa aikana asetetaan urheilijalle tavoitteita ja hän pyrkii nämä tavoitteet saavuttamaan. Tutkijat haluavat korostaa tämän tavoite - tulos -rakennelman vievän joitakin urheilijoita harhaan siinä määrin, että urheilijalla kehittyy epäkypsä ajattelumalli tuloksien saavuttamisessa "hinnalla millä hyvänsä". Joillakin urheilijoilla kehittyy tällainen dopingille myönteinen suhtautuminen vaikka alunperin oltaisiin puhtaan urheilun kannattajia. Sortuminen vilpillisten menetelmien käyttöön olisi siis koko ajan mukana tässä huippu-urheilijan tavoite - tulos -rakennelmassa, mutta vain harvat (onneksi) sortuvat käyttämään tätä mahdollisuutta hyväksi. Suurin osa urheilijoista on onneksi edelleen ihan puhtain menetelmin liikkeellä.

Mitä haluat urheilullasi saavuttaa ja miten kova on halusi saavuttaa tavoitteesi? Tiedätkö mitä tavoitteen saavuttaminen sinulta edellyttää? Onko sinulla tämän tavoitteen saavuttamiseksi mitään edellytyksiä? Mitä sitten jos tavoite karkaa näköpiiristä, mitä seuraavaksi - dopingaineetko? Tuollaisia kysymyksiä tutkijat haluavat esittää kilpaurheilijoille.

Yksi mahdollinen tapa puuttua tähän dopingongelmaan on tutkijoiden mielestä se, että pelko kiinnijäämisestä seuraisi mukana koko urheilu-uran ajan ja urheilijan tulostavoitteet olisivat siinä määrin realistisia, että houkutus turvautua kiellettyihin menetelmiin olisi mahdollisimman epätodennäköinen. Hyväksyttäisiin oman fyysisen suorituskyvyn rajoitukset ja myönnettäisiin, että mitään oikotietä ei ole huipulle. Nykyään nimittäin liian moni urheilija on halukas käyttämään dopingia eräänlaisena pikaratkaisuna jos voidaan taata, että hän ei voi jäädä kiinni testeissä. Urheilijan omien rajojen etsiminen ilman kemistejä, laboratoriota ja lääkärikuntaa täytyy olla tulevaisuuden urheilussa etusijalla. Erinomaista olisi jos urheilijoiden julkisuuskuvassa korostuisi enemmän urheilun terveysnäkökohdat, painonhallinta yms. seikat.

Lähde: Petroczi A, Aidman E. Psychological drivers in doping: the life-cycle model of performance enhancement. Subst Abuse Treat Prev Policy 3 (1): 7, 2008

Sisäliikunnan vaikutus D-vitamiiniin

**
Australiassa aurinko paistaa, mutta moni urheilija harjoittelee sisähallissa. Silloin jää auringon tuoma D-vitamiinilisä saamatta. Tohtori Lovell on tutkinut nuorten voimistelijatyttöjen D-vitamiininsaantia ja näiden D-vitamiinin määriä veressä.

Kahdeksastatoista (18) voimistelijasta peräti viidellätoista (15) oli suosituksia pienemmät D-vitamiinimäärät veressä. Myöskin kalsiumin määrä oli vähissä kolmellatoista (13) urheilijalla.

Tutkija päättelee, että sisätiloissa harjoitteleva urheilija on vaarassa saada liian vähän D-vitamiinia ja kalsiumia. Pitäisi selvittää urheilijoiden D-vitamiinistatus ja ohjeistaa urheilijaa tekemään järkeviä valintoja ruokapöydässä ja mahdollisesti ottamaan D-vitamiinilisää jos auringossa oleskelu on kovin vähäistä.

Lähde: Lovell G. Vitamin D status of females in an elite gymnastics program. Clin J Sport Med 18 (2): 159-161, 2008

Korkea glykeeminen indeksi lisää sairausriskiä

**
Tässä jutussani tietoa siitä miten ruoka-aineen korkea glykeeminen indeksi (GI) voi lisätä sairausriskiä. GI-arvoilla pystytään tarkemmin määrittelemään, kuinka ruoka-aineet vaikuttavat veren glukoosimääriin. Matalan glykeemisen indeksin elintarvikkeet lisäävät eli­mistön herk­kyyttä insulii­nille ja ovat siten terveellisim­piä. Korkean GI:n ruoat nostavat ensin verensokeria, mutta ne aiheuttavat insuliinin vapautumisen vuoksi myös nopean laskun alle normaalien verensokeriarvojen, mikä voi johtaa liian matalaan verensokeriin. Muun muassa vehnäjau­hoilla, sokerilla, perunalla, maissilla ja valkoisella riisillä on korkea glykeeminen indeksi. Sen sijaan täysjyvätuotteet, maitotuotteet, omenat, sitrushedelmät, pavut ja marjat ovat matalan GI:n ruokia. Tuoreessa tutkimuskatsauksessa Sydneyn yliopiston tutkijat esittävät, että korkeaksi pyrkivä verensokeri lisää muun muassa 2-tyypin diabeteksen ja sydänsairauksien riskiä.

Glykeemisellä indeksillä tarkoitetaan ruoka-aineen imeytymisnopeutta verenkier­toon ja vaikutusta veren­sokerin nousuun. Hiili­hyd­raatteja, jotka hajoavat ja imeyty­vät ohutsuolessa ja tuot­ta­vat kaikille so­luille soke­ria pääasi­assa glukoosina, kutsutaan imeyty­viksi tai glykeemi­siksi hii­li­hydraateiksi. Käyt­tämällä GI-arvoja voi­daan täsmällisemmin mää­ritellä miten ruoka-ai­neet vai­kut­tavat veren glu­koosimääriin.

Puhdas glu­koosi saa määrittelyssä pistelu­vun 100 ja imeytyy no­peim­min sekä vaikuttaa veren­so­kerin nousuun jyrkimmin. Mitä alhai­sempi lu­kema sen hi­taammin ruoka-aine nostaa verensoke­ria. Matalan GI:n ruuat lisäävät eli­mistön herk­kyyttä insulii­nille eli ne ovat siis terveellisim­piä (insuliiniherkkyys on insuliiniresis­tenssin vasta­kohta). Tutkimalla ravintoaineista jul­kaistuja GI-luet­teloita voidaan tervehdyt­tää ruo­kailua. Kor­kean glykeemisen indeksin omaava elintarvike ei pidä ve­rensokeria pitkään ylhäällä, vaan korkea verensokerin nousu aiheuttaa runsaan insuliinin va­pau­tu­mi­sen kautta myös nopean laskun alle normaalien arvojen (4,8-7,8 mmol/l). Tästä seu­rauk­­sena voi olla liian matala verenso­keri, jolloin jou­dutaan hypoglykemiaan. Sen oi­reita ovat esi­mer­kiksi kyl­mähiki, hermostunei­suus, sykkeen nousu, velttous ja poissa­olevuus. Jos ihmi­nen syö tois­tuvasti runsassokerista kor­kean glykee­misen indeksin omaavaa ruokaa jou­tuu haima jatku­vasti tuot­tamaan insuliinia run­saasti. Tämän seurauksena haima uupuu ja sen tuottaman insu­liinin teho hii­puu ja esi­merkiksi riski sairastua diabetekseen suurenee.

Korkean GI:n tuotteet sisäl­tävät muun muassa vehnäjau­hoja, sokeria, perunaa, maissia ja valkoista riisiä. Myös urheilujuomat omaavat kor­kean GI:n. Matalan GI:n tuotteet pitävät verenso­keria yllä pidempään eivätkä nosta sitä liian korke­alle. Täl­laisia ovat esimerkiksi täysjy­väviljatuotteet kuten leipä ja pasta, vähä­sokeriset ja vä­hä­rasvaiset maitotuotteet, omenat, sitrushedelmät, pavut ja marjat. Tällaiset ruoat pitä­vät pi­dempään yllä kylläi­syyttä ja auttavat näin painonhal­linnassa ja sitä kautta ehkäi­sevät riskiä sai­ras­tua moneen krooniseen tautiin. Matalan GI:n tuotteiksi sano­taan, niitä jotka saavat ar­von 55 tai sen alle. Jotkin hedelmät esimer­kiksi voivat saada korkean GI -arvon, minkä perus­teella se saatettaisiin luo­kitella ”huo­noksi” ruoaksi. Hedel­män koko­naishiilihyd­raattimäärä on kuitenkin pieni, siksi otet­tiin käyt­töön glykeemisen kuorman käsite. Se ottaa huo­mioon glykeemisen indeksin ohella hiili­hyd­raa­tin mää­rän. Ruoalla nautittu rasva ja proteiini vaikut­tavat yksittäi­sen elintarvik­keen glu­koo­si­vas­tee­­seen.

Joitakin ruoka-aineita gly­kee­misine indekseineen:

Korkea glykeeminen indeksi
Glukoosi (100)
Urheilujuoma (95)
Porkkana (90)
Hunaja (87)
Maissihiutaleet (84)
Peruna­muusi (83)
Valkoinen leipä (70-76)
Peruna (70-85)
Valkoinen riisi (70)
Mysli (68)
Rusina (68)
Limo­nadi (68)
Sakkaroosi (65)
Banaani (54-65)
Täysjyväleipä (64-69)
Ruskea riisi (59-60)
Appel­siinimehu (57)
Spagetti (56)

Matala glykeeminen indeksi
Puuro (49)
Ruisleipä (46)
Pasta (45)
Appelsiini (40)
Omena (36-38)
Jogurtti (33)
Linssit (25)
Fruktoosi (20)
Soijapavut (15)

Eri taulukoissa samannimistenkin ruoka-aineiden GI:t voivat poiketa suuresti toisistaan useista eri syistä. Erot elin­tarvikkeiden koostumuk­sessa ja valmistusmenetelmissä sekä kasvi- ja vil­jala­jik­keissa vaikuttavat glykeemiseen indeksiin. In­deksin käytössä on monta tulkinnallista ongelmaa ja sen käyt­töä ravitsemusneuvonnan lähtökohtana voi pitää ongel­mallisena. Sekä kliini­siä tut­ki­muksia että mitta­usmenetelmien arvioin­teja tarvitaan vielä lisää, jotta ymmär­rettäisiin, miten gly­kee­mistä indeksiä voidaan soveltaa käy­tännön ravitsemusneuvonnassa. Tutkimusten mu­kaan ruo­kien valinta pelkän GI:n perusteella ei auta laihtumaan pa­remmin kuin perinteinen vähä­energinen ruo­kavalio. Vaikka matalan GI:n elin­tarvikkeet ovat pää­sääntöi­sesti terveelli­siä, on joukossa poik­keuksiakin. Ja vastaavasti monissa terveelliseksi luoki­teltavissa elintarvik­keissa onkin aika kor­kea GI. Glykee­misten indek­sien erot eri ruoka-ai­neiden välillä häviävät, kun niitä nautitaan ate­rian yh­tey­dessä.

Glykee­miseen indeksiin vaikuttavat sellaiset asiat kuin tärkkelyksen määrä, liu­koi­sen kuidun osuus, la­jikkeiden erot, hedelmän kyp­syysaste, ruoan val­mistusme­netelmä, ravin­to­ai­neen vesipi­toisuus, ravintoaineen rasvan ja proteiinin määrä jne. Joissakin tutkimuksissa on hi­taasti soke­ristuvien (matala GI) ruoka-aineiden todettu mm. tasaavan diabeetikoiden sokeri­ta­sa­pai­­noa ja pa­rantavan veren rasva-arvoja. Hiilihydraattien imeytyminen voi poi­keta huomatta­vasti myös koehenkilöi­den välillä. Mitä enemmän hiilihyd­raatissa on liukenevaa kuitua, sitä alhai­sempi GI.

Glykeemisestä indeksistä käytiin vilkasta keskus­telua jo 1980-luvun alussa. Silloin yhdysvaltalainen David Jenkins esitti ha­vaintonsa GI:n yhteydestä ve­ren soke­ripitoisuu­teen. Nyt GI on populististen dieettikirjo­jen in­noittamana kivunnut uudelleen sekä tiedotusväli­neiden että suuren yleisön ravintokeskustelujen kärkiaiheeksi. GI:n rinnalle tuli 1990-luvun lo­pulla uusi käsite: GL (glycemic load = glykeemi­nen annos tai kuorma), joka huomioi hiili­hydraa­tin laadun lisäksi myös sen määrän. GL saattaakin osoittautua jatkossa GI:tä paremmaksi ruokava­lion laadun mitta­riksi. Meitä varoite­taan tuijottamasta soke­asti pelkästään ruokien GI-arvoja, sillä jonkin ruoka-aineen vaikutus hiilihyd­raattien aineenvaihduntaan on varsin mo­nimutkai­nen tapahtuma.

Glykeeminen kuorma kehi­tettiin Harvardin yliopistossa (USA) ja sai osittain risti­riitai­sen vastaanoton. Yllättäen ter­veellisenä pidetyt peruna, leipä ja riisi joutuivat huonoon valoon eri­tyisesti laihdutta­jien keskuu­dessa korkean GL-lukeman takia. Peru­nan nopeasti imeytyvät hiilihydraatit ovat monissa tut­ki­muksissa näyttäneet altistavan painonnousulle, diabetekselle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Tutkimusten ongelmana on kuitenkin ollut se, että niitä ei voi soveltaa suoraan arki­päi­vän todelli­suuteen, jossa syömme ruoka-aineita sekaisin eri­laisina yhdistelminä. Monien tutkijoiden mielestä gly­keeminen indeksi jää väkisinkin siis keinote­koiseksi mitta­ustulok­seksi, joka ei välttämättä vastaa todellisuutta. Liikunta antaa paljon anteeksi ja vapauttaa meidät tuijotta­masta liikaa siihen mitä syömme.

Yleisesti ottaen korkean glykeemisen indeksin hiilihydraatit nostavat eniten veren insuliinipitoi­suuksia. Tasaisen insuliinin tuotan­non varmistamiseksi ja hiilihyd­raattien riittävyy­den takaamiseksi meidän kannattaa syödä alhai­sen glykeemisen indeksin omaavia ruoka-aineita kohtuullisia määriä.

Järkeviä valintoja tehden voi saada glyke­miaindeksistä ihan käyttökelpoisen työkalun, osoittavat uu­sim­mat tutkimukset. Glykeemistä indeksiä koskeva tutkimus on vasta alkuteki­jöissään ja tieto täsmentynee lähivuosina.

Tärkein tieto lienee tämä: Kun välte­tään korkeaglykeemisiä hiilihydraatteja, veren so­keri pysyy tasaisena ja rasvaa palaa normaalisti. Jos taas syö jatkuvasti ja suuria määriä kerral­laan korkean indeksin ruokia (”roskaruokaa”) kuten esimer­kiksi muroja, leivonnaisia, makeisia, puh­dasta sokeria, sil­loin veren sokeri hyppelehtii ylös ja alas melko villisti. Tästä syystä insuliinin tuo­tanto joutuu luonnottomaan tilaan ja normaali rasvan poltto ei enää onnistukaan.

Tässä kuussa ilmestyneessä katsauksessa osoitetaan selvästi korkean glykeemisen indeksin turmiollisuus. Sydney yliopiston tutkijat näkivät, että korkeaksi pyrkivä verensokeri lisäsi 2-tyypin diabeteksen riskiä, esiintyi enemmän sydänsairauksia, tuli esille enemmän sappikivitapauksia ja jotkut syöpämuodot lisääntyivät. Matalan glykeemisen indeksin terveysvaikutukset näyttivät australialaisten tutkijoiden mukaan siltä mitä aikaansaadaan runsaalla ravintokuidulla ja täysjyväviljatuotteilla. Tutkijat katselivat tarkemmin 37 erillistä GI- ja GL-tutkimusta. Näihin tutkimuksiin oli osallistunut lähes 2 miljoonaa tervettä miestä ja naista eri puolilta maailmaa. Korkeaan glykeemiseen indeksiin voidaan nyt siis melko varmasti sanoa yhdistyvän erityisesti 2-tyypin diabetes, sydän- ja verisuonitaudit ja syöpä.

Lähde: Alan W Barclay, Peter Petocz, Joanna McMillan-Price, Victoria M Flood, Tania Prvan, Paul Mitchell och Jennie C Brand-Miller. Glycemic index, glycemic load, and chronic disease risk - a meta-analysis of observational studies. Am J Clin Nutr 87 (3): 627-637, 2008.

Lisätietoa: Christer Sundqvist. Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta. E-kirja, 2008

Miten huippu-urheilu eroaa tavallisesta liikunnasta?

**
Kirjoitettu 26.2.2008 ja täydennetty 9.3.2008. Täydennysteksti punaisella fontilla.

Pieni välihuomautus 11.3.2008: Iloitsen siitä, että tämä on tällä hetkellä eniten luettu kirjoitukseni, kommentointi on vilkasta.

Reijo kysyy: Selitä minulle lyhyesti ja ytimekkäästi miten jonkun huippu-urheilijan harjoittelu, ravinto ja lepo eroaa ihan tavallisen kuntoilijan vastaavasta touhusta. Itse lenkkeilen ja liikun joka päivä yli tunnin verran, syön terveellisesti ja lepään hyvin.

Erittäin hyvä kysymys, Reijo, johon mielelläni vastaan.

HARJOITTELU
Kestävyyslajia harrastavan huippu-urheilijan elämä eroaa tavallisen kuntoilijan elämästä hyvinkin paljon. Asiasta löytyy paljon tutkittua tietoa. Voisit esimerkiksi käydä kirjastossa lukemassa sellaisia lehtiä kuin Juoksija-lehti ja Huippu-Urheilu Uutiset. Niissä lehdissä esitellään kansantajuisessa muodossa huippujemme harjoittelua, ravitsemusta ja lepoa. Juoksija -lehden numerossa 2/2008 huippumaratoonari Janne Holmén sanoo näin: Eliittijuoksijoiden harjoitusmenetelmistä ei ole kuntoilijalle tai junioreille paljonkaan hyötyä. Huippujen harjoitusmääristä voi itse kukin tietysti kerätä itselleen inspiraatiota ja motivaatiota. Mitä yksittäisiin koviin harjoituksiin tulee, niitä on syytä matkia ainoastaan supistetussa muodossa.

Hyvin yksinkertaisesti ilmaisten, kuntoilija menee lenkille silloin kun huvittaa ja mahdollisesti alkuverryttelyn aikana vasta päättää minkä luonteisen harjoituksen aikoo suorittaa (pitkä-hidasvauhtinen, lyhyt-reipasvauhtinen, vauhtileikittely tms.). Näin pitääkin kuntoilijan menetellä. Harrastuksen mielekkyyden kannalta ei kannata liiaksi ohjelmoida omaa liikuntaansa. Jos vettä tulee kaatamalla, silloin päätetään joko jättää lenkki väliin tai mennään vaikkapa uimaan.

Huippu-urheilijalla ei ole yhtä paljon liikkumavaraa harjoittelussaan kuin kuntoilijalla. Viikon sisällä on tietty rytmitys harjoittelussa, kuukaudessa pitää tiettyjä harjoitteita ehdottomasti tehdä ja vuosi on jaettu selkeästi erilaisiin kausiin (peruskuntokausi, kilpailuun valmistava kausi, kilpailukausi jne.). Tällaisella systemaattisella harjoitusohjelmalla haetaan parhaita mahdollisia treenivaikutuksia, joilla voidaan taata, että kilpailukauden tärkeimmällä hetkellä ollaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Huippu-urheilijalla ei ole varaa paljon muutoksia tehdä harjoitusohjelmaansa. Se ero on myös huippu-urheilijan harjoittelussa, että hän tietää (tai ainakin hänen pitäisi tietää!) mitä osa-aluetta mikäkin harjoitus kulloinkin kehittää. Huippu-urheilija ei esimerkiksi innostu juoksemaan järjettömän kovavauhtisen lenkin vain sen takia, että tänään tuntuu juoksu niin vaivattomalta. Ei - hän ymmärtää, että huomispäiväkin tulee ja silloin saattaa olla erittäin kova treenipäivä, joka menee piloille hetken mielijohteesta tapahtuneesta juoksuhurmiosta. Sen sijaan kuntoilijan pitäisi pyrkiä tällaiseen juoksuhurmioon. Sellaisena päivänä kun juoksu kulkee, silloin mennään lujaa ja silloin kun ei juoksu kulje mennään rauhallisempaan tahtiin.

Harva ihminen ymmärtää miten kovaa huippu-urheilijamme harjoittelevat! Huippu-urheilijan harjoittelua voi verrata kovaan työsuoritukseen päivästä toiseen. Omistautuminen harjoittelulle on niin totaalista, että muu elämä saattaa tästä enemmän tai vähemmän kärsiä. Ihmetellään miten urheilun jättänyt ratkeaa ryyppäämään tai ajautuu rikollisille poluille. Harvinaista tämä onneksi on, mutta aika ymmärrettävää minun mielestäni. Urheilu antaa niin voimakkaita elämyksiä, että "tavallinen" elämä tuntuu kovin tylsältä. Moni puberteetti-ikäinen saa olla kiitollinen sille valmentajalle ja urheiluohjaajalle, joka on nuoren luovinut "kasvukipujen" läpi urheillen. Keskusteluissa huippu-urheilijoiden kanssa tulee joskus esille tämä asia, että huippu-urheilun muuta elämää rajoittava ominaisuus onkin ollut tasaamassa niitä elämän jyrkimpiä vastamäkiä. Urheilun pariin hakeutunut nuori löytää juuri urheilusta ja säännöllisestä harjoittelusta sellaisen luonnollisen purkautumiskeinon esimerkiksi sille "vi**umaiselle opettajalle" tai sille tyttö/poika -ystävälle joka jätti.

Huippu-urheilija on tehnyt niin sanottua perustyötä noin 15- vuoden ikäisestä lähtien. Tavoitteena on ollut laadun ja määrän sovittaminen harjoittelussa, sillä tavalla nousujohteisesti, että ollaan fyysisesti ja psyykkisesti valmiita harjoittelemaan "niin kovaa kuin sielu sietää" sitten kun sen aika tulee 20-30 -vuotiaana. Liian monesti käy niin, että kasvattajaseurassa ei ole malttia odottaa huippu-urheilijan kypsymistä aikuisiän vaatimia ponnistuksia varten. Liian nuorena siirrytään aikuismaiseen harjoitteluun ja saavutetaan loistavaa menestystä juniorivuosina. Urheiluseurassa iloitaan kun paikallislehdessä oikein kuvan kanssa kehutaan urheilijaa. Hiihdossa Hopeasompa -ikäisistä mitalisteista aniharva on aikuisena ehdottomalla huipulla. Sama juttu yleisurheilussa. Minulla on sellainen näkemys, että meillä ihmisillä on rajalliset energiavarat käytössämme ihan ehdottomia huippusuorituksia varten. Sellainen joka jo nuorena on käynyt nakertamassa niitä "viimeisiä" energiavarojaan, ei ehkä enää aikuisena saa itsestään ihan kaikkea sitä irti mitä luonto on hänelle suonut.

RAVINTO

Ravintoasioista löytyy toisaalla tässä blogissani paljonkin juttuja, mutta sanottakoon tähän yhteyteen, että kestävyyslajia harrastava huippu-urheilija ottaa ravitsemuksesta käyttöönsä kaikki hienoudet, sen "laillisen dopingin" valjastaa käyttöönsä. Jokainen menestyvä huippu-urheilija on hoitanut perusruokavalionsa viimeisen päälle kuntoon. Silloin kun harjoittelu on kaikkein rankinta ja esimerkiksi myös ulkomaanleireillä, hän ottaa lisäksi myös käyttöönsä vitamiini-, hivenaine- ja energialisät. Huippu-urheilijalla ei ole varaa "fuskata" ravitsemuksessa.

Huippu-urheilija syö hiilihydraattipitoista ruokaa (peruna, pasta, täysjyväriisi) runsain määrin. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksista hän löytää ohjenuoran siihen, mitä hän lautaselleen pistää. Hän syö runsaita kala-annoksia, täyslihaa, välttää kaikkein rasvaisimpia lihapaloja taatakseen riittävän hiilihydraattien saannin, juo paljon maitoa ja rakastaa kaurapuuroa. Ruoka-annokset ovat erittäin suuria. Janne Holmén sanoo: Ravinnosta puhutaan ja kirjoitetaan yleensäkin liian paljon, jopa siinä määrin että tiedon paljoudesta on pelkästään haittaa. Olennaisinta on energia- ja nestevarastojen täydentäminen harjoitusten välissä. Kun juoksija harjoittelee kovaa ja nauttii kutakuinkin monipuolista ravintoa, hän saa melko varmasti kaikki tarvitsemansa tärkeät vitamiinit ja hivenaineet. Vaikka näiden aineiden tarve kasvaakin kovassa harjoittelussa, energiantarve kasvaa vielä enemmän. Mitä enemmän harjoittelee, sitä helpompaa on siis syödä oikein.

Kuntoilijan on sen sijaan syytä sovittaa tämä ruokailupuolensa kuntoon liikuntamääränsä ja ikänsä mukaan. Ruoka-annokset ovat pienempiä kuin huipuilla ja ihan yhtä paljon ei panosteta näihin hiilihydraatteihin. Myöskään ravintolisiä ei kuntoilijan ole mitään syytä käyttää. Hän saa kaiken tarvitsemansa monipuolisesta kotiruoasta. Liikunta pitää kuntoilijan hoikkana. Jos kilot kuitenkin iän myötä lisääntyvät, pyritään ruoka-annoksia pienentämällä ja välipaloja järkeistämällä, ylläpitämään normaalipaino. Lievä ylipaino ei sekään koko maailmaa kaada. Moni huomaa yli viisikymppisenä, että jonkin verran tulee lisää elopainoa. Siitä ei kannata liikaa murehtia.

LEPO
Lahjakkaimpia löhöilijöitä löytää huippu-urheilijoiden joukosta! Jokainen joka on nähnyt huippu-urheilijoita kovimman harjoitusjakson aikana esimerkiksi jossakin etelän lomakohteessa, voi kertoa miten meidän huippumme treenijaksojen välillä syövät ja löhöilevät lepotuoleissaan tai hotellihuoneissaan. Näin pitääkin huippu-urheilijan menetellä. Hänen pitää levätä jotta jaksaisi harjoitella 1-3 kertaa päivässä. Janne Holmén jakaa maalaisjärjellä pohdittuja ajatuksiaan levosta: Menestyksekkääseen harjoitusohjelmaan sisältyy kevyempi päivä noin kerran viikossa, kevyempi viikko noin kerran kuukaudessa ja hiukan pidempi kevennetty harjoitusjakso kerran vuodessa. Huippujuoksija pyrkii lepäämään mahdollisimman paljon myös kovimmilla harjoitusjaksoilla. Hänen pyrkimyksenään on nukkua hyvät yöunet, levätä tai nukkua myös iltapäivisin ja ylipäätään välttää kaikkea ylimääräistä fyysistä rasitusta kovan harjoittelun aikana.

Kuntoilija sen sijaan voi etelänmatkoillaan käydä kaupunkikierroksilla. Jos hän kivikovilla käytävillä on saanut jalkansa juoksukelvottomaan kuntoon, hän pitää välipäivän harjoittelussa. Ei siinä sen kummempaa. Kuntoilijan on syytä nukkua hyvin yöllä, mutta huippu-urheilijan tapaiset iltapäivänokoset hän voi jättää pois tarvittaessa.

Toivottavasti tästä vastauksestani oli jotakin hyötyä Reijolle ja muille vaatimattoman blogini lukijoille. Liikuntailoa!

Kysykää lisää!

Terve sielu terveessä ruumiissa

***
Kun katselen ikkunasta ulos, näen ohuen lumipeitteen pikkuhiljaa hupenevan. Paikallisen hiihtoseuran talkooporukka on lähes yli-inhimilliseen tapaansa ylläpitänyt latuverkostoa (300-700 m) lähes koko tämän lumettoman talven täällä Paraisilla. On luotu edellytyksiä paikkakunnan hiihtäjille pärjätä kovissa hiihtokisoissa.

Työ kantaa hedelmää. On lähes uskomatonta miten hyvin Pargas IF:n hiihtäjät ovat taas pärjänneet tänä vuonna. Legendaarinen letkautus "Hiihtäjiä tehdään kesällä" on mielestäni saanut uuden ulottuvuuden: "Paraisilla hiihtäjillä on ikuinen suvi". Voidaan syystä puhua Paraisten ihmeestä kun olosuhteista huolimatta pärjätään tosi hyvin ja nyt en yhtään vedä kotiinpäin. Tämä tunnustetaan jo Hiihtoliitonkin piireissä. Suurena ihmeenä pidän sitä, että näissä ankeissa oloissa on syntynyt ainakin kolme suurta tähteä hiihtourheiluun. Sellaisia urheilijoita, joilla on elämänarvot ja kunto kohdallaan. Liian vähän näistä urheilijoista kirjoitetaan lehdissämme. He ovat kuitenkin löytäneet urheilun syvimmän olemuksen jo nuoresta iästään huolimatta. On ollut ilo seurata kolmen hyvän hiihtäjän aherrusta hyvin läheltä.

Iloitsen tällä hetkellä näistä elämyksiä antaneista hiihtäjistä:

• Julia Rask (14-vuotias): Eilen hän saavutti elämänsä toisen Hopeasompa voittonsa ylivoimaiseen tyyliinsä. Viime vuonna alkanut voittoputki sai siis jatkoa. Pistäkää nimi muistiin!
• Jan-Eric Sundqvist (19-vuotias): Kaapissa on useita Hopeasompa ja SM-mitaleita. Tältäkin vuodelta SM-hopea. Pitäkää nimi mielessä!
• Thomas Ramstedt (24-vuotias): Tämä vaatimaton hiihtäjä on vakiinnuttanut paikkansa aikuishiihtäjiemme terävimmässä kärjessä. Muistakaa kannustaa "Ramia".
  

Kirkkoherra Lauri Jäntin Hopeasompafinaalin sunnuntain kisahartaus on hyvä:

Terve sielu terveessä ruumiissa. Tervetuloa aloittamaan toista kisapäivää! Toivotan kaikille kisoihin osallistuville kilpailijoista ajanottajiin ja makkaranpaistajiin hyvää ja siunattua Marianpäivää! Pyhäpäivä kuluu monilta tänään kilpailujen merkissä, mutta kisa-alttari sisäänkäynnin portinpielessä kutsuu tänäänkin ohikulkijoita hetkeksi hiljentymään ja pysähtymään. Alttari muistuttaa siitä, että arkisen kisailun keskellä on hyvä muistaa myös sitä, minkä koemme pyhäksi. Ihmisenä oleminen ei ole vain ruumiin tarpeiden tyydyttämistä ja mieltä virkistävien elämysten etsimistä. Elämässä on myös pyhyyden ulottuvuus, sielun ja hengen tarpeet. Antiikin Roomasta muistamme yhä vieläkin pätevän ohjeen: Mens sana in corpore sano - terve sielu terveessä ruumissa. Sielun ja ruumiin terveys kuuluvat yhteen. Urheilussa me käytämme Luojan antamaa ruumista ja etsimme sen suorituskyvyn rajoja. Vain jotkut pääsevät huipulle, mutta jokaiselle urheilun ja liikunnan harrastajalle ruumiin harjoittamisesta on hyötyä. Toivoisin, että nekin, jotka eivät pääse osallistumaan kilpailemiseen, saisivat tällaisesta tapahtumasta intoa oman fyysisen kuntonsa ja terveytensä hoitamiseen ja monella tavalla palkitsevan liikuntaharrastuksen aloittamiseen tai jatkamiseen. Raamatunkin mukaan ruumis on Pyhän Hengen temppeli, jota on hoidettava ja kunnioitettava. Silloin, kun urheilussa tavoitellaan huippusuorituksia, on kiinnitettävä huomiota elämän kaikkiin osa-alueisiin. Pelkkä ruumiin harjoittaminen ei riitä. On oltava myös henkisesti ja hengellisesti tasapainossa. Huippu-urheilijoiden kohdalla on tavallista nähdä ristinmerkkejä ja hiljaisia rukouksia osana keskittymistä. Ne ovat vain jäävuoren näkyvä huippu, jotka kertovat siitä, että urheilija on huolehtinut myös elämänsä hengellisen ulottuvuuden hoitamisesta. Millä tahansa elämän alueella saavutetaan huipputuloksia vain silloin, kun elämä otetaan kokonaisuutena tosissaan. Se merkitsee tuon vanhan ohjeen noudattamista. Mens sana in corpore sano - terve sielu terveessä ruumiissa - on oikea tie hyvään elämään ja tasapainoiseen ihmisyyteen. Siunatkoon Pyhä Jumala tämäkin päivän kilpailut, jokaisen kilpailijan, hänen tukijoukkonsa, kaikki toimitsijat sekä kilpailuiden järjestäjät. Varjelkoon hyvä Jumala sielumme ja ruumiimme ja olkoon Hänen armonsa ja rakkautensa kanssamme tänään ja elämämme jokaisena päivänä!

Hiilihydraattitietoisuuden Suomen historia

*
Hiilihydraattitietoinen termin keksijä Varpu Tavi on vapaasti kopioitavassa ja levitettävässä asiakirjassa selostanut miten hiilihydraattitietoisuus rantautui Suomeen. Asiakirja löytyy kokonaisuudessaan (PDF-tiedosto) Hiilaritietoiset -foorumista. Minä innostuin itse käyttämään tätä termiä koska se on niin paljon parempi termi kuin alakarppaus, joka saa useimmat virallisten oppien sokaisemat terveysvaikuttajat painamaan paniikkinappulaa. Jos haluan puhua mahdollisimman pitkään terveellisestä ruokavaliosta ja varmistua sanoman häiriöttömästä perillemenosta, käytän termiä Hys hys -ruokavalio.

Tässä ydinkohdat tuosta asiakirjasta:

Hyvällä syyllä voidaan ajatella, että hiilihydraattitietoisuuden historia Suomessa juontaa juurensa kivikaudelle. Luolamiesten ruokavalion tutkimusta kuitenkin haittaa se tosiseikka, että siitä voidaan lähinnä esittää vain valistuneita arvauksia. Itse pidän tervejärkisimpänä valistuneena arvauksena olettamusta, että kivikauden ihminen söi kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa vuodenaikojen ja saaliiden mukaan. On paljon mahdollista, että luonnon vuosittaisen kierron luonnollinen seuraamus oli, että kesäisin syötiin hiilihydraattipitoisempaa ja talvisin rasva- ja proteiinipitoisempaa ruokaa. Alkuperäiskansoilla tavataan usein alkeellista viljelyä, joten sellaistakin on saattanut esiintyä. Keräilemällä hankittiin ruokavalion täydennykseksi monipuolisesti kasvikunnan tuotteita. Marjojen ja sienten ohella syötäviksi kelpasivat monet lehdet ja juuret. Myös nykyistä laajemmin kasvaneet pähkinälehdot tarjosivat ravintoa, ja on ajateltu ihmisten siirtäneen pähkinäpensaita myös uusille kasvupaikoille.


Uuden ajan Suomessa vähähiilihydraattisen ruokavalion ensimmäinen äänekäs puolestapuhuja oli lääketieteen tohtori Pertti Pakarinen. Hän julkaisi Tri Pakarisen Dieettiohjelman (Otava 1983). Pakarisen opus on hauska ja ohjeet yksinkertaisia. Hänen ohjelmansa on: 1) lopeta toistaiseksi alkoholin käyttö, 2) siirry ketoosiin, 3) pysy ketoosissa. Hän neuvoo, mitä ruokia saa syödä ja mitä ei. Hiilihydraatteja ja myös kaloreita rajoitetaan ankarasti, joten rasvankäytössäkin ollaan varovaisia. Pakarisen dieetti ei siten ole runsasrasvainen.


Toinen suomalainen lääkäripioneeri on Aki Loikkanen. Myös Loikkanen opasti potilaitaan jo 1980-luvulla vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Loikkasen kirja Sana´Ki – terveydellinen maailmankuva ilmestyi vuonna 1992 (PanSana Oy). Aki Loikkasen ruokavalio-ohjeistus on osa kokonaisvaltaista terveydellistä maailmankuvaa. Hän perustelee sanottavansa biokemialla, ja käsittelee terveyden eri osa-alueet niin yksityiskohtaisesti, että tietouden määrä huimaa lukijaa. Ilmeisesti hänen syvällisyytensä on ollut esteenä sille, että hänestä olisi tullut laajempien ihmisjoukkojen guru. Loikkasen suosittelema ruokavalio on runsasrasvainen, kohtuuproteiininen ja vähähiilihydraattinen. Hän kiinnittää myös vakavaa huomiota mikroravinteitten riittävään saantiin. Vuonna 2007 ilmestyi Loikkaselta kattava tietoteos h-limit (PanSana Oy).


Lääkäri Antti Heikkilä on noussut viime vuosina tunnetuimmaksi vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhujaksi. Hän työskenteli aikoinaan Aki Loikkasen kanssa yhteisvastaanotolla, ja on siten alunperin Loikkasen oppilaita ruokavalioasioissa. Heikkilä aloitti ravitsemusneuvojen antamisen kirjassaan Elämän paras aika (Rasalas). Teos on kevyellä kädellä kirjoitettu opas ikääntyville naisille. Sen jälkeen ilmestyivät Hyvän olon keittokirjat 1 ja 2 (Rasalas). Hyvän olon keittokirjat ovat lennokkaita, rennosti ja tieteellisistä yksityiskohdista piittaamatta kirjoitettuja keittokirjojen ja pamflettien yhdistelmiä. Tietolähteinään Heikkilällä ovat olleet amerikkalaisten gurujen kirjat sekä innoittajanaan ranskalainen keittiö. Ensimmäisessä Hyvän olon keittokirjassa tietolähteenä lienee toiminut rasvatohtori Mary Enig (Enig ja Fallon: Eat fat, lose fat) ja toisessa vaikutteita on muun muassa Jonny Bowdenin kirjasta Living the Low Carb Life. Sittemmin Heikkilä on julkaissut lisää keittokirjan ja "life stylen" yhdistäviä oppaita.


Käsite hiilihydraattitietoisuus syntyi vuonna 2004. Kirjoitin silloin yhdessä Ilkka Salmenkaidan kanssa teosta Laihdu ilman nälkää. Kustantajani ei hyväksynyt puhekielen ilmaisua alakarppi, joten tilalle oli kehitettävä termi, joka olisi kirjakieltä. Halusin löytää neutraalin kattokäsitteen, joka pitäisi sisällään sekä hiilihydraattien määrän että niiden laadun tarkkailun. Näin syntyi termi hiilihydraattitietoisuus. Kattokäsite hiilihydraattitietoinen pitää siten sisällään käsitteet vähähiilihydraattinen ja hyvähiilihydraattinen.


Hiilihydraattitietoisuus kattaa:
1. Vähähiilihydraattisen ruokavalion, joka sopii geneettisesti osalle ihmisistä mitä mainioimmin, sekä esimerkiksi atoopikoille, diabeetikoille, vaikeasti ylipainoisille ja sokeririippuvaisille.
2. Kohtuuhiilihydraattisen ruokavalion, joka sopii runsaasti liikkuville ihmisille sekä niille jotka voivat huonosti vähähiilihydraattisella.
3. Runsashiilihydraattisen ruokavalion, joka ei aiheuta ongelmia osalle ihmisistä, jotka ovat ilmeisesti geneettisesti/hormonaalisesti tai muuten hiilihydraattien syöntiin sopeutuneita ja/tai urheilevat paljon ja/tai tekevät raskasta ruumiillista työtä. Runsashiilihydraattinenkin voi syödä hiilihydraattitietoisesti: hän valitsee runsaasti hyviä hiilihydraatteja.
4. Hiilihydraattien määrän vaihtelun: esimerkiksi kehonrakentajat ja muut treenaamista vakavissaan harjoittavat saattavat vaihdella hiilihydraattien määrää ruokavaliossaan – tietoisesti.


Laihduttajille sopivat parhaiten vähä- tai kohtuuhiilihydraattinen ruokavalio. Koska sana hiilihydraattitietoinen on niin pitkä, arkikielessä helpointa on käyttää lyhennettä HHT, silloin kun halutaan käyttää neutraalia ja laaja-alaista ilmaisua.


Muutosvastarinta ottaa aina aikansa. Se koskee myös hiilihydraattitietoista ruokavaliota. Alunperin runsashiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhujat suhtautuivat käsitteeseen hiilihydraattitietoisuus vain teilaamalla sen Atkinsin peitenimitykseksi. Sitä se ei koskaan ole ollut. Hiilihydraattitietoisuus on levinnyt pitkälti ruohonjuuritasolla, ihmiseltä toiselle, keskustelufoorumeilla sekä toisinajattelevien lääkäreiden kirjojen ja haastattelujen avulla. Yhä useammat ja useammat laihduttajat ja terveyden tavoittelijat ovat havainneet voivansa paljon paremmin, kun jättävät ravintoterapeuttien ohjeet huomiotta ja vähentävät hiilihydraattien määrää ja parantavat niiden laatua. Pikkuhiljaa virkansa puolesta ravitsemusvalistusta jakavat asiantuntijatkin ovat alkaneet pehmentää kannanottojaan. Alkuaikojen puheet "tappodieeteistä" ovat hiljentyneet, eikä Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puskakaan enää vertaa tätä ruokavaliota rotanmyrkyllä laihtumiseen.


Ensimmäisiä oireita suunnanmuutoksesta osoitti Suomen Akatemian johtaja Mikael Fogelholm, joka vaaliblogissaan jalkautui keskustelemaan maallikoiden kanssa mm. transrasvoista. Fogelholm osoitti kykyä kuunnella, keskustella ja tarkistaa ajatuksiaan.


Itse pidän lähestulkoon historiallisena käännekohtana lääketieteen tohtori Timo Kuuselan kirja-arviota Suomen Lääkärilehdessä 7/2008. Siinä puhuttiin myönteiseen ja asiapitoiseen sävyyn suomalaisten toisinajattelevin lääkäreiden kirjoittamista laihdutusoppaista. Kansanliikkeenä liikkeelle lähtenyt ruokavaliosuuntaus aletaan pikkuhiljaa hyväksyä vakavasti otettavaksi – ja jopa suositeltavaksi – vaihtoehdoksi.


Kysy lisää ja kommentoi mielelläsi!

Matti Nykänen - liikuntadieetillä hoikaksi!

Tämän vuoden ehdoton kohokohta laihdutusrintamalla on Matti Nykäsen onnistunut paluu mäkihypyn pariin ja miehen hoikempi olemus. Mäkeä ei hypätä pitkälle ylipainoisena.

Meidän Matti on tuore maailmanmestari! Nyt hän kertoo miten hän on onnistunut laihtumaan:

Liikkumalla paljon ja syömällä järkevästi!

Tehkää perässä! Liikuntadieetti rulez!

Lähde: Iltalehti, 5.3.2008

Lue myös tämä ikivanha kirjoitukseni:

Christerin liikuntadieetti

Runner's high - juoksijan taivas

**
Eräänä keväisenä aamupäivänä lähdin 25 km juoksulenkille. Tien pinta oli liukas. Yöllä oli ollut pakkasta. Juoksin aluksi varovasti hissutellen, vähitellen vauhtia lisäten sitä mukaa kuin keväturinko tien pintaa sulatteli. Tunnin juoksun jälkeen tossu piti jo hyvin ja vauhti kasvoi sitä mukaa. Ihmettelin sitä kun juoksu tuntui niin vaivattomalta. Vauhdin kasvu ei pahemmin ahdistanut keuhkoja, reidet ja pohkeet eivät väsyneet, olo oli pirteä. Päätin lisätä vauhtia entisestään ja huomasin tuttujen kilometrimerkintöjen tulevan vastaan entistä nopeampaan tahtiin. Tuntuu hassulta, mutta sinä aamupäivänä olisin jaksanut juosta "vaikka kuinka pitkään". Nälän tunne ja kova jano toi minut lopulta kotiin vähän yli 3 tunnin jälkeen. En ollut väsynyt. Kilometrejä kertyi sinä aamuna maratonin verran. Olin kokenut juoksijan taivaan - Runner's high!

Professori Henning Boecker ja hänen saksalainen tutkijaryhmänsä julkaisi ihan äskettäin tiedelehdessä Cerebral Cortex tämän taivaallisen olotilan tarkan kuvauksen. Tässä ihan tavallisella suomen kielellä tutkimusraportin tärkeimmät löydökset.

Juoksijan taivas on ilmiönä tunnettu monien vuosien takaa. Pitkään on epäilty, että aivoissamme muodostuu tässä olotilassa hyvää oloa tuottavia kemiallisia yhdisteitä nimeltään endorfiini. Jotkut ovat pitäneet ilmiötä pelkkänä sitkeänä myyttinä ilman minkäänlaista yhteyttä todellisuuteen. Nyt taitaa olla myytin murtamisesta kyse, sillä professori Boecker on pystynyt osoittamaan, että juoksijan taivas saavutetaan nimenomaan endorfiinien avulla!

Tutkijat pystyivät nyt aivoihin ruiskutetun radioaktiivisen aineen ja PET-kameran avulla saamaan kuvia siitä mitä tapahtuu hölkkääjän aivoissa kahden tunnin harjoituksen aikana. Ensinnäkin tutkimus osoitti, että hölkkääjillä on aivot. Toiseksi se todisti, että pitkäkestoinen juoksu tuotti enemmän endorfiineja! Kymmenen juoksijan aivoista otettiin kuvat ennen juoksusuoritusta ja sitten uudestaan kahden tunnin jälkeen. Tuolla erityisellä PET-kameralla voitiin nähdä mihin kohtiin aivoissa radioaktiiviset endorfiinit kerääntyivät ja miten runsaasti niitä esiintyi yhdessä elimistön omien endorfiinien kanssa. Tämä jälkimmäinen asia onkin tässä vähän monimutkaisessa tutkimusasetelmassa se tärkeä juttu. Radioaktiivinen aine 6-O-(2-[18F]fluoroethyl)-6-O-desmethyldiprenorphine sitoutui ihan samoihin opiaattireseptoreihin (ne paikat aivokudoksessa jossa endorfiinit vaikuttavat) kuin elimistön omat endorfiinit. Syntyi kilpailutilanne aivoissa. Mitä enemmän muodostui elimistön omaa endorfiinia, sitä vähemmän näkyi PET-kamerassa radioaktiivista endorfiinia.

PET-kameran kuvat osoittivat, että elimistön omat endorfiinit kerääntyivät sellaisiin kohtiin aivoissa, jotka käsittelevät tunne-elämäämme. Tämä näkyi myös juoksijoiden kasvoilla. Hymyä ja onnen tunnetta on vaikea piilotella! Mitä enemmän omaa endorfiinia, sitä lähempänä oltiin juoksijan taivasta!

Kaikki ylös, ulos ja lenkille! Taivaskokemukset odottavat sinnikkäämmin ahertavia!

Lähteet:
Henning Boecker, Till Sprenger, Mary E. Spilker, Gjermund Henriksen, Marcus Koppenhoefer, Klaus J. Wagner, Michael Valet, Achim Berthele, Thomas R. Tolle. The Runner's High: Opioidergic Mechanisms in the Human Brain. Cerebral Cortex, Advance Access published on February 21, 2008. doi:10.1093/cercor/bhn013

Tutkimusryhmän lehdistötiedote (saksan kielellä), 3.3.2008

Maito on terveysjuoma

**
Elintarvikekemisti (FT) Saska Tuomasjukka kysyy: Kertoisitko, mihin perustat väitteesi, että ihminen on luotu nauttimaan kohtuullisesti maitorasvoja? Karjanhoitoa on harjoitettu vasta n. 10 000 vuotta, minkä aikana perimä on säilynyt käytännössä ennallaan.

Minun mielestäni lehmänmaito on erinomaisen terveellistä ja sopivaa ihmisravintoa. Kaikkien muiden peräti 5-6 miljoonan vuoden takaa maan päällä syntyneiden ihmislasten tapaan, luonto näki parhaaksi myös sinulle, Saska, synnyttyäsi antaa mahdollisuuden imeä äidinmaitoa ensimmäisten kuukausien, ehkä jopa vuoden ajan. Äidinmaito oli erinomaista ravintoa sinunlaisellesi terhakkaalle pojalle. Se sisälsi juuri oikean määrän tarvitsemiasi ravintoaineita (proteiineja, rasvaa, vitamiineja, hivenaineita). Äidinmaidossa on ihanteellinen energiaravintoaineiden jakauma: 37% hiilihydraatteja, 8% proteiinia ja 55% rasvaa. Äidinmaidossa on kolesterolia, tyydyttyneitä eläinrasvoja, jonkin verran niitä hyviä monityydyttymättömiä rasvahappoja sekä yksittäistyydyttymättömiä juuri sopivasti. Tarkista asia Finelistä!

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Äitisi vierotti sinut tissiä imemästä ja viisaana äitinä rupesi mahdollisesti antamaan sinulle kiinteää ruokaa ja lehmänmaitoa. Olit mahdollisesti siinä onnellisessa asemassa, että rasvahysteria ei ollut kaikessa karmeudessaan vielä valloittanut maata, vaan tarjolla oli yllin kyllin täysmaidosta valmistettuja tuotteita. Ei lehmänmaito välttämättä parasta mahdollista korviketta ole äidinmaidolle, mutta ihminen on sopeutuvainen ja tottuu käyttämään lehmänmaitoa. Ehkä vuohenmaito voisi olla terveellisempää ja arabit saattavat vannoa kamelinmaidon nimeen. Afrikkalaisille olen kuullut maistuvan vesipuhvelin maidon. Myös hevosen ja aasin maitoa käytetään ihmisravintona. Meidän suomalaisten kannattaa todennäköisesti kuitenkin tyytyä helpommin saatavilla olevaan lehmänmaitoon.

Maidosta on ilmestynyt hyvin paljon tieteellisiä tutkimuksia. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että maitorasva on lähes myrkkyyn verrattavissa oleva ruoka-aine. Näillä tutkijoilla on aika ihmeellinen ajatuksenkulku, sillä on myös tutkijoita, jotka pitävät maitorasvoja valtavan terveellisinä. Minä kuulun niihin lukuisiin tutkijoihin, jotka pitävät maitorasvoja hyödyllisinä.

Pistän tähän joitakin tunnetumpia maitotutkimuksia sinulle ja kaikille muillekin mietintämyssyyn pantaviksi. Miettikää ja pohtikaa niitä ihan rauhassa. En minä väkisin tuputa teille käsitystäni maitorasvojen terveellisyydestä. Tämä on vapaa maa ja täällä saa esittää omia näkemyksiään. Intoni syödä voita ja juoda sitä punaista maitoa sekä nauttia rasvaisista juustoista pohjautuu muutamaan hyvin herkulliseen terveystutkimukseen maitorasvoista.

Tohtori Peter Elwood tutkimusryhmineen julkaisi vuonna 2007 aika merkittävän maitotutkimuksen, ns. Caerphillyn tutkimuksen (Peter C Elwood, Janet E Pickering, Ann M Fehily. Milk and dairy consumption, diabetes and the metabolic syndrome: the Caerphilly prospective study. J Epidemiol Community Health 61: 695-698, 2007). Siinä tutkimuksessa Caerphillyn kaupungissa Englannissa saatiin aikaiseksi merkittäviä terveyshyötyjä lehmänmaitoa juomalla. Keski-ikäisillä miehillä esiintyi merkittävästi vähemmän metabolista oireyhtymää kun joivat paljon maitoa. Vähän yli puoli litraa maitoa juovilla miehillä oli 62 prosenttia pienempi riski sairastua metaboliseen oireyhtymään. Valitettavasti lehmänmaidosta ei ollut apua sokeritaudin estämiseen ainakaan tässä tutkimuksessa. Tutkijat päättelevät, että maidolla on tärkeä rooli ihmisen terveydessä.

Maidon sisältämät luonnolliset transrasvat ovat joidenkin tutkijoiden mielestä erittäin terveellisiä ihmiselle. En tiedä kuka on "aivopessyt" tohtori Joop Kleibeukerin, mutta hän puhuu todella lämpimästi maitorasvojen puolesta. Tällaista maitorasvan ystävää kuten minä, innostaa kovasti tällainen lausunto: "Teollisesti tuotettuja transrasvoja, joita syntyy osittain kovetettuja kasvirasvoja valmistettaessa, on viime aikoina totuttu yhdistämään lukuisiin ihmisen terveyttä vaarantaviin seikkoihin. Pieniä määriä transrasvoja esiintyy myös maitovalmisteissa ja lihassa. Tosin näiden luonnollisten transrasvojen suhteen ei ole voitu osoittaa mitään selviä terveysriskejä. Lue lisää tästä aiheesta Lontoon murteella.

Jos on norjalaisiin tutkijoihin uskomista, niin maitorasvoilla on sydänterveyttä ylläpitävä vaikutus. Eurooppalaisessa tiedelehdessä hyväksyttiin heidän väitteensä, että maitorasvoilla voidaan välttää sydäninfarkti. Monella vähärasvaisuuteen vannovalla sydän taitaa nyt pampata muutaman lyönnin enemmän pelkästä säikähdyksestä, mutta sopii lukea tämä juttu:
Intake of milk fat, reflected in adipose tissue fatty acids and risk of myocardial infarction: a case–control study. Jos tarpeeksi moni silmäpari tiirailee tuota tekstiä, ehkä sieltä paljastuu jokin norjalaisten ikävä juoni. Toivottavasti ei!

Tohtori Mozaffarian (menikö nimi oikein?) Harvardin yliopistosta on ihastunut vaihdevuodet ohittaneisiin naisiin. Näille naisille hän on antanut maitoa ja todennut, että maidossa oleva tyydyttynyt rasva pitää heidän verisuonet hyvässä kunnossa kunhan eivät innostu ylenmäärin läträämään niiden rasvojen kanssa. Liian paljon hiilihydraatteja ei passaa syödä, sillä siitä verisuonet menevät huonoon kuntoon. Tällaisia ilouutisia voi lukea tästä tutkimuksesta: Mozaffarian D, Rimm EB, Herrington DM. Dietary fats, carbohydrate, and progression of coronary atherosclerosis in postmenopausal women. Am J Clin Nutr 80 (5): 1175-1184, 2004 (koko teksti!)

Maitorasvoille myönteisiä tutkimuksia on toki lisää, mutta ajattelin, että näistä voisimme aloittaa keskustelun ja ottaa vielä lisää tutkimuksia tarkasteluun sitten myöhemmässä vaiheessa.

Maito on terveysjuoma vailla vertaa!

Kommentoikaa!

Avoin kirje ravinto- ja terveysasioista päättäville

*
Lähetin äsken tämän alla olevan kirjeen ravinto- ja terveysasioista paljon tietäville ja ravitsemussuosituksistamme myös päätöksiä tekeville. Toivon saavani vastauksen kirjeeseeni.

Kirjoitettu 29.2.2008 ja uutta raportoitavaa ilmaantunut 3.3.2008. Olen toistaiseksi saanut vastauksen avoimeen kirjeeseeni ystäviltäni Mikael Fogelholmilta ja Pekka Puskalta. Vastauksissa korostuu sovitteleva mieliala. Ainakaan nämä asiantuntijat eivät ole jarruttamassa suomalaisten tiedon saantia hiilihydraattitietoisuudesta. Päinvastoin, he pitävät hyvinkin mahdollisena, että ruokavalio missä rajoitetaan hiilihydraattien saantia on terveellinen kunhan se ei samalla tarkoita rasvan laadun heikentymistä. Pääjohtaja Pekka Puska sanoo esimerkiksi näin: "En ole yksityiskohtaisesti seurannut juuri Ruotsin keskustelua. Selvää on, että kansalliset suositukset ovat hyvin yleisiä ja keskimääräisiä. Hyvään tulokseen voidaan päästä tästä aika lailla poikkeavillakin ratkaisuilla (erityisesti mikäli paino pysyy kurissa, rasvan laatu on hyvä, suolan määrä vähäinen, saadaan riittävästi suojaravintoaineita jne.). "

Diabetesliitto on edelleen hiljaa. Rohkaisen heitä myös lausumaan mielipiteensä, varsinkin nyt kun "painavat" nimet ovat jo olleet asialla ja antaneet tukensa hiilihydraattitietoisuudelle. Ei teillä ole mitään syytä pantata tietojanne.


Arvoisa vastaanottaja!

Dagens Nyheterin pääkirjoituksessa 23.2.2008 toimittaja Anders Isaksson sanoo vapaasti suomennettuna näin:

Tunnustaessaan lääkäri Annika Dahlqvistin ruokavalio-ohjeen diabeetikoille Sosiaalihallituksen (Socialstyrelsen) lääketieteen asiantuntijat antoivat hyvän esimerkin kahdella tuolilla istumisesta. Toisaalta Annika Dahlqvistin vähähiilihydraattiruokavalion sanottiin olevan "sopusoinnussa tieteen ja koetellun käytännön tiedon kanssa ylipainoisten ja 2-tyypin diabeteksen hoidon suhteen", toisaalta Sosiaalihallituksen päätöstä ei pidä nähdä kannanottona "siihen, mitä ravitsemusohjeita ensisijaisesti tulee antaa missäkin tilanteessa".

Rivien välistä voi tulkita, että meidän pitäisi jatkaa Sosiaalihallituksen kansallisten ruokavaliosuositusten seuraamista ja pureskella kuusi-seitsemän leipäviipaletta päivässä ja valita mieluummin kevytmargariini kuin rasvainen voi. Se, että Annika Dahlqvistin runsasrasvainen ja vähähiilihydraattinen ruokavalio hyväksyttiin todeten että "ei ole osoitettu sen olevan vaaraksi", sisältää viestin, että Sosiaalihallituksen ruokavaliosuositukset ovat vaarattomia, korrekteja ja tehokkaita kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Sosiaalihallituksen ravitsemuslinjaukset ovat olleet voimassa niin kauan, että lääkärit ja ravitsemusterapeutit osaavat ne ulkoa unissaankin. Niissä varoitetaan ihmisiä rasvasta yleensä ja eläinrasvasta erityisesti, niissä tulee proteiininsaanti rajoittaa 10-15 prosenttiin ja niissä tulee enemmän kuin puolet energiantarpeesta saada hiilihydraateista, mieluiten täysjyväviljasta ja runsaasta kuidusta. Näkyvä tulos rasvanvastaisesta taistelusta on keyttuotteiden vyöry kauppojen hyllyille: kevytmakkarat, kevytpasteijat, kevytviilit, kevytjäätelöt, kevytjuomat, jotka kaikki ovat täynnä hiilihydraatteja, kemiallisia makeutusaineita ja keinotekoisia makuaineita.

Omakohtaisesta kokemuksesta uskallan väittää (Anders Isaksson), että sellainen ruokavalio tekee diabeetikoille enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Kun itse sairastuin diabetekseen 1990-luvun alussa, ravitsemusterapeuttien ruokavaliosuositukset eivät vaikuttaneet sitä eivätkä tätä, verensokeri aleni vain häivähtävän vähän ja lihoin niin että minusta tuli vaikeasti ylipainoinen.

Kun sitten aloin mitata eri ruoka-aineiden vaikutuksia, paljastui nopeasti että hiilihydraatit muodostivat ongelman: olut, leipä, murot, puurot, pasta, perunat ja riisi pillastuttivat verensokerin. Juurekset olivat parempia perunaa lukuunottamatta, mutta kaikkein parhaita olivat maan päällä kasvavat vihannekset: kaali kaikissa muodoissaan, parsakaali, pavut, tomaatit, salaatti, avokado, sipuli jne. Kokonaiset hedelmät menettelivät myös paitsi banaanit ja viikunat, mutta kaikki kuivatut, friteeratut, hillotut, puristetut, muusatut ja mehustetut nostivat verensokerin taivaisiin. Liha, läski, kala, muna, äyriäiset ja pähkinät olivat erinomaisia, samoin rasvaiset lihapitoiset makkarat, joissa ei ole perunahiutaleita. Makeanhimo sammui parhaiten tummalla suklaalla ja kookoksella.

Kuten useimpien, myös minun on vaikea luopua leivästä aamupalalla, mutta muutoin on tämä ruokavalio toiminut niin hyvin että olen voinut sallia itselleni jonkun lankeemuksenkin. Alussa paino aleni muutaman sata grammaa joka kuukausi ja nyt jo kymmenen vuoden ajan on painoni ollut sama kuin lukioaikoinani.

Itse asiassa tässä ruokavaliossa ei ole mitään erikoista eikä edes uutta, vaikeudet ovat pikemminkin ruokatottumusten muuttamisessa. Annika Dahlqvist ei ole niin yksin kuin viime viikkojen lehtiartikkelit antavat ymmärtää, kaupoissa on jo kauan ollut paljon vähähiilihydraattista ruokavaliota käsitteleviä kirjoja. Ruoka, joka vaimentaa verensokerin heilahteluja ja vähentää insuliinin tarvetta, on sopivaa meille kaikille, laihduttamistarpeesta riippumatta.

Se, että lääkärit ja ravitsemusterapeutit edelleenkin jakavat vanhoja ravitsemussuosituksia kuvastaa lähinnä yleisinhimillistä vastentahtoisuutta luopua mistään kerran opitusta ja yleisesti hyväksytystä. Epäily ja totuuden etsintä saattavat olla tieteen ihanne, mutta vakiintuneiden teorioiden ympärille muodostuu ajan mittaan niin vahvoja etunäkökohtia, että jokainen epäilijä ottaa riskin tulla leimatuksi oudoksi. Ei riitä että on oikeassa, täytyy myös saada oikeutta.

Virallisten ravitsemussuositusten takana olevia teorioita ja niiden yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin ei ole niin pitkään aikaan asetettu kyseenalaisiksi, että niitä on alettu pitää ainoina totuuksina. Kansallisten ja kansainvälisten viranomaisten, akateemisten tutkijoiden ja lääkeyhtiöiden rautakolmio on pitänyt kriitikot aloillaan ja apurahat vaihtoehtojen tutkimukselle säästölippaassa.

Nyt kuitenkin muurit halkeilevat tämän teorialinnoituksen ympärillä, epäilijöitä on niin paljon ja he ovat niin ansioituneita tutkijoita, että heitä ei enää voi ohittaa kummajaisina. "Tutkijat eivät ole voineet kiistattomasti osoittaa kliinisissä kokeissa, että ravinnon tyydyttynyt rasva aiheuttaa sydänsairauksia", kirjoitti esimerkiksi amerikkalainen lääkäri [SIC! Tässä Anders Isaksson tekee virheen, Taubes ei ole lääkäri vaan toimittaja] Gary Taubes äskettäin International Herald Tribune –lehdessä.

Laaja akateeminen ja poliittinen tuki tieteellisille teorioille ei merkitse että nämä teoriat olisivat totuus, vain että niitä ei vielä ole todistettu vääriksi. Sosiaalihallituksen puolittainen perääntyminen Annika Dahlqvistin tapauksessa osoittaa, että asiantuntijoilla on nyt tuulta tunnusteleva sormi ilmassa ja sopeutuminen uusiin ideoihin on alkanut. Pian laihduttajia kehotetaan kiinnittämään huomiota hiilihydraatteihin ja vaihtamaan pasta carbonaransa pekoniin ja keitettyyn kukkakaaliin.

************************
Näin kirjoitti siis Ruotsin päälehti ruokavaliosuosituksista. Lisää vettä myllyyn tuo Storstockholms Diabetesförening, joka uusimmassa jäsenlehdessään kehottaa diabeetikkoja noudattamaan hiilihydraattitietoista ruokavaliota (vähän hiilihydraatteja, paljon rasvaa ja proteiineja). En ole vielä ehtinyt sitä juttua kääntämään suomen kielelle, mutta tässä se tulee ruotsin kielellä. Ainakin Mikael Fogelholm osaa ruotsin kieltä:

Godkänt viktminska med fett
Nu har den kontroversiella metoden att minska i vikt med grädde och smör och minimalt med kolhydrater fått grönt ljus av Socialstyrelsen. Personer med typ 2-diabetes som vill pröva, ska följas upp av vården, inte motarbetas.

Av Susanna Pagels

BEHANDLING MED kolhydratsnål mat till personer med övervikt och typ 2-diabetes är förenlig med vetenskap och beprövad erfarenhet, beslutade Socialstyrelsen i mitten av januari.

Åtminstone i upp till ett år, längre studier än så finns inte, betonar myndigheten.

Bakgrunden är en anmälan mot allmänläkaren Annika Dahlqvist för att hon gav patienter råd om så kallad LCHF-kost, fettrik och kolhydratsnål kost. Socialstyrelsen friade men säger sig inte ta ställning till vilka kostråd som ska ges i första hand.


Följa upp

Det är särskilt viktigt att läkare noggrant följer upp patienter som behandlas med den kolhydratsnåla metoden, påpekar Socialstyrelsens medicinska expert i frågan, professor Christian Berne vid Akademiska sjukhuset i Uppsala, bland annat vikt, midjeomfång, blodsocker, blodfetter och njurstatus.

Det tycker Inge-Britt Lundin, ordförande på Storstockholms diabetesförening, är positivt.

− Vi vet att medlemmar som velat prova den här metoden för att gå ned i vikt i många fall har mött motstånd från vården. Nu förutsätter vi att de får den hjälp de behöver, säger hon.

Socialstyrelsens beslut överensstämmer med den amerikanska diabetesorganisationens, ADA:s, nya kostrekommendationer för 2008.
Önskemålen om större och längre studier på kolhydratsnål kost kommer nu från flera olika håll. Eftersom det inte är lönsamt för läkemedelsföretagen att genomföra, krävs sannolikt statliga medel – och det blir kostsamt.


Sjuka kostar

En flerårig studie på 20 000 personer kan kosta mellan 300 och 400 miljoner kronor, enligt uppgifter i Svenska Dagbladet (18/1).

− Men människor som är sjuka är också kostsamma för samhället, understryker Inge-Britt Lundin. Det här är viktigt, vi måste få vetenskaplig grund för kostråden, både för personer med och utan diabetes.

I slutet av januari gick Diabetesföreningen ut med ett pressmeddelande där man efterlyser studier på olika dieter, inklusive den traditionella tallriksmodellen.

Inom dietistkåren har Socialstyrelsens beslut skapat stort rabalder. De har blivit inpräntade att mat ska vara fettsnål och rik på kolhydrater. Nu gäller alltså även det motsatta – men bara för typ 2-diabetiker och bara i upp till ett år.


LCHF

low carb, high fat

Ät gärna: Fet ost, mjölk, yoghurt, grädde och smör. Fisk, skaldjur och kött med det feta kvar, ägg. Ovanjordsgrönsaker, oliv- och rapsolja, kokosfett, linfrön.

Avstå från: Potatis, ris, pasta, bröd, majsprodukter. Korv och charkprodukter (tillsatt glutamat mm). Socker, godis. Margarin, matoljor med omega 6-fettsyror.

Ät bara lite: Bönor, linser, frukt, nötter, riktig mörk choklad, alkohol, Finn crisp.

Med anledning av Socialstyrelsens beslut att godkänna kolhydratsnål kost som behandling av övervikt vid typ 2-diabetes gick SSDF 25 januari i år ut med ett pressmeddelande. Där framhålls vikten av kostråd grundade på vetenskapliga studier och på att vården nu inte kan neka stöd och uppföljning till personer som vill pröva metoden.

******

Minä kysyn ravintovalmentajana, biologina ja terveysasioista kiinnostuneena kansalaisena, miten tällaisiin uutisiin pitäisi reagoida? Mitä Suomessa aiotaan tehdä hiilihydraattitietoisen (hiilihydraatteja rajoittavan) ruokavalion suhteen?

Kunnioittaen,

Christer Sundqvist
ravintovalmentaja, biologi (FT)
Parainen
http://sundqvist.blogspot.com/