maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Pirjo Ilanne-Parikka 9.2.2009

Pirjo Ilanne-Parikka

Sisätautien erikoislääkäri, Diabeteksen hoidon erityispätevyys

Ylilääkäri, Suomen Diabetesliitto

 

Diabeteksen hoito ja hiilihydraattitietoisuus

 

 

Diabetes on syntytavaltaan vaihteleva, monimuotoinen ja yksilöllisesti käyttäytyvä aineenvaihduntasairaus, joka diagnosoidaan kohonneen veren sokeripitoisuuden perusteella. Diabeteksen päätyyppien, tyypin 1 ja tyypin 2 diabetes, lisäksi on useita muita harvinaisempia diabetestyyppejä.

 

Tyypin 2 diabeteksen yleistyminen on yhteydessä lihomista edistäviin elintapoihin, liikunnan vähenemiseen ja ylensyöntiin sekä osittain myös alkoholin käytön lisääntymiseen. Ihmiset saavat ravinnostaan liikaa energiaa suhteessa vähentyneeseen energiankulutukseen. Riippumatta siitä tuleeko liika energia hiilihydraateista vai rasvasta, elimistö varastoi ylimäärän rasvana. Osalla henkilöistä, perintötekijöiden ohjaamana, energiaylimäärä varastoituu rasvaksi erityisesti maksaan ja vatsaonteloon. Tämä heikentää insuliinin vaikutusta kudoksissa ja insuliinin eritystä haimasta, aikaansaa tulehdusreaktioita ja muutoksia sokerin sekä rasvan aineenvaihduntaan.

 

Tyypin 1 diabetes on insuliininpuutosdiabetes. Haiman insuliinia tuottavat solut vaurioituvat autoimmuunitulehduksen seurauksena ja oma insuliinieritys loppuu asteittain.

 

Hoidon lyhyen tähtäimen tavoitteena on oireettomuus, aineenvaihduntahäiriöiden korjaaminen, hyvin sujuva arkipäivä ja hyvä elämänlaatu, pitäen sisällään turhien rajoitusten välttämisen. Pitkän tähtäimen tavoitteena on ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia sekä muita diabeteksen lisäsairauksia ja turvata siten enemmän laadukkaita elinvuosia.

 

Tyypin 1 diabeteksen hoito on insuliinipuutoksen korvaushoitoa, mutta myös terveyttä edistäviin ruokailu- ja liikuntatottumuksiin kannustetaan. Hoidossa pyritään jäljittelemään normaalia insuliinineritystä, jolloin noin puolet pistettävästä insuliinista annostellaan perusinsuliinina ja loput ateriainsuliinina ruuan vaihtelevan hiilihydraattimäärän mukaan. Tyypin 2 diabeteksen hoidon perusta ovat painonhallinta, sopiva syöminen, arkiaktiivisuuden lisääminen ja liikunta sekä lääkehoidot. Elintapahoito ja lääkehoidot ovat toisiaan täydentäviä.

 

Valtakunnalliset hoitosuositukset luovat yleiset linjat hoidolle ja ohjaukselle. Terveydenhuollon ammattihenkilöt soveltavat yleisiä suosituksia yksilöllisesti kunkin potilaan kohdalla. Hoidon tuloksellisuutta arvioidaan seuraamalla painoa, verensokeria ja veren rasva-arvoja ja verenpainetta.

 

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän v. 2008 päivittämä ruokavaliosuositus on tarkoitettu kaikille diabeetikoille, riippumatta diabetestyypistä tai iästä. Se sopii myös tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn, kunhan energian saanti ravinnosta on riittävän vähäistä. Suositellun ruokavalion ydinkohdat voi tiivistää seuraavaan:

 

1.      Ei ole yhtä ainoaa tapaa syödä oikein tai yhtä energiaravintoaineiden ”oikeaa” jakaumaa. Äärimmäisyyksiä, kuten joidenkin energiaravintoaineiden tiukkaa rajoittamista, on kuitenkin syytä välttää, koska tällaisen rajoittamisen pitkäaikaisesta turvallisuudesta ja hyödyllisyydestä on toistaiseksi riittämättömästi tietoa.

2.      Ruoan energiamäärä on syytä sovittaa sellaiseksi, että se ylläpitää normaalipainoa tai vähentää ylipainoa. Ylipainoisten kannattaa pienentää kaiken muun ruoan paitsi kasvisten määrää.

3.      Kannattaa pyrkiä kohtuullisen säännölliseen ateriarytmiin, 3-5 syömiskertaan päivässä, jolloin ruokamäärän ja verensokerin hallinta helpottuu.

4.      On tarpeen pitää huolta rasvan laadusta mm. käyttämällä kasviöljyjä sekä niitä sisältäviä tuotteita ja kalaa.

5.      Diabeetikon ruokavalioon kuuluu runsaskuituisia, hiilihydraatteja sisältäviä ruokia. Hiilihydraatit jaetaan eri aterioille, ja niiden määrä ja laatu valitaan siten, että saavutetaan mahdollisimman hyvä veren sokeritasapaino pitkän ajan kuluessa. Systemaattinen pienen glykemiaindeksin ruokien valitseminen vaikuttaa suotuisasti sokeritasapainoon.

6.      Viljatuotteista kannattaa valita käyttöön valmisteita, jotka sisältävät mahdollisimman paljon täysjyväviljaa sekä kuituja. Vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä on hyvä syödä yhteensä vähintään puoli kiloa päivässä.

7.      Myös liikunta tukee ruokavalion rinnalla painonhallintaa ja hyvinvointia kokonaisuutena sekä auttaa korjaamaan aineenvaihduntahäiriöitä.

 

Käytännössä diabeetikot arvioivat itse ruokailu- ja liikuntatottumuksiaan ammattilaisten kanssa. Heitä neuvotaan vähentämään erityisesti kovan rasvan, suolan ja runsaasti sokeria sekä nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja sisältävien tuotteiden määrää ja lisäämään kuitupitoisia ruokia. Monipuolisesta arkiruokailusta huomattavasti poikkeavan ruokavalion noudattaminen ei yleensä onnistu pitkäjännitteisesti. Ohjauksessa korostetaankin pieniä, päivittäisiä ja pysyvämpiä muutoksia, jotka pidemmällä aikavälillä johtavat pitkäaikaiseen tulokseen.

 

Tyypin 2 diabeetikoiden tulee siten olla hiilihydraattitietoisia ja arvioida syömisensä vaikutusta aineenvaihduntaan. Tyypin 1 diabeetikoiden on tarpeen laskea hiilihydraattien määrä ateriakohtaisesti, jotta ateriainsuliinin oikea annostelu onnistuu.

 

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja elää tietyssä kulttuurissa ja sosiaalisessa ympäristössä. Ruokavalioon liittyvät asiat ovat yleensä hyvin henkilökohtaisia, ja käyttäytymistä ohjaavat usein enemmän ympäristö ja tunteet kuin rationaalinen ajattelu. Ruokavalinnat ovat myös ekologisia ja taloudellisia valintoja.

 

Diabeteksen hoito on kehittynyt, monipuolistunut ja yksilöllistynyt huomattavasti 10-20 vuoden aikana. Myös pitkäaikaiset hoitotulokset ovat muuttuneet erittäin suotuisasti eli lisäsairaudet ovat vähentyneet ja diabeetikot elävät aikaisempaan iäkkäämmiksi. Yleisellä tasolla en näe syytä palata takavuosien hoito-ohjeisiin. Tavoitteena on hoitosuositusten viitoittamana räätälöidä hoito potilaslähtöisesti ja yksilöllisesti niin ruokavalion, liikunnan kuin lääkehoitojen suhteen.


3 kommenttia:

  1. Ei ollenkaan yllättävää, sillä Ilanne-Parikan palkan maksavat osittain insuliinin ja prosessoitujen kasvirasvatuotteiden valmistajat. Hän ei taloudellisen sidonnaisuutensa vuoksi ole objektiivinen tämän aiheen suhteen.

    Diabetesliiton yritysyhteistyö
    http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=108

    VastaaPoista
  2. Diabetestyöstä kiitosta jaetaan tuolla ison meren takanakin parhaimmillaan lähinnä virallisterveellisen linjan edustajille. Trash talkkiahan tämäkin uutispoiminta ja palkinto itsessään pisara meressä, mutta kovinpa sopii viralliseen muottiin senkin kiemurat:

    http://ravintomedia.blogspot.com/2009/02/diabeteshoitotyon-palkinnoissa.html

    VastaaPoista