**
Professori Kari Salminen huomauttaa, että professori Timo Strandberg ei vieläkään ole vastannut hänelle esitettyihin yksinkertaisiin kysymyksiin. Lähetinkin hänelle Karilta tulleen avoimen kirjeen ja jätän sen näkyviin terveysblogiini kommentteja ja vastauksia odotellen. Eiköhän Timon kiireet jossain välissä hellitä sen verran, että saamme vastauksiakin lukea.
AVOIN KIRJE PROFESSORI TIMO STRANDBERGILLE
Timo Strandberg esitti Veteraaniurheilijablogissa viime vuoden kevätpuolella viisi kolesterolia koskevaa kysymystä, joihin hän itse vastasi. Omiin kysymyksiin on helppo vastata. Siksi puolestani esitin vastineessani viisi kysymystä, joihin hän tiettävästi lupasi vastata menneen syksyn kuluessa. Kiireiltään ehdittyään. Vastausta ei ole näkynyt.
Toistan nyt kysymykset pääpiirteissään.
1. Strandberg toteaa perustelematta, että "tyydytetyn (po. tyydyttyneen) rasvan saannin ja valtimotaudin välillä on yleisesti epidemiologinen yhteys". Kiistattoman nykytiedon valossa (viitteet vastineessani) yhteyttä ei ole. Kysymykseni kuului: mihin tutkimuksiin Strandberg perustaa väitteensä?
2. Kotimaiset ja ulkomaiset tutkimukset osoittavat yhtäpitävästi, että infarktipotilaiden ja terveen vertailuväestön kolesteroliarvoissa ei ole eroja (viitteet vastineessani). Kysymykseni kuuluikin: miksi siis toiset saman kolesteroliarvon omaavat henkilöt saavat infarktin ja suuri enemmistö heistä ei sitä saa?
3. Dyslipidemioiden Käypä hoito-suosituksessa kaikille suomalaisille veren kolesterolipitoisuuden tavoitearvoksi määrätään <5 mmol/l. Strandberg itsekin myöntää, että kolesteroli "ei ole yhtä vaarallista kaikissa oloissa". Tämän osoittaa Score-taulukkokin. Kysymykseni: miksi siis kaikille on asetettu tämä sama tiukka tavoitearvo, jonka 7-8 kymmenestä suomalaisesta ylittää?
4. Tiukka tavoitearvo on johtanut siihen, että vuonna 2009 yli 660 000 kansalaista on määrätty käyttämään joka päivä hamaan elämänsä loppuun statiineja. Vuonna 2010 määrä lienee ylittänyt 700 000 rajan. Lääkitys kohdistuu erityisesti seniori-ikäisiin. Strandberg itse on osoittanut (viite vastineessani), että heistä virkeimmillä ja terveimmillä on selkeästi tavoitearvon ylittävät kolesterolipitoisuudet veressään. KELA ja Turun yliopisto ovat tutkimuksessaan todenneet "Veren kolesteroliarvot eivät ennusta sydän- ja verisuonitautikuolemia eläkeikäisillä" (KELAn tiedotus Tätä tutkimme, Joulukuu 2007). Kysymykseni kuului: mikä on Käypä hoito-ryhmän tavoite lääkittävien kansalaisten määrälle? Tavoitearvon ylittää ainakin 3 miljoonaa suomalaista.
5. Viides kysymykseni koski statiinien turvallisuutta, mistä viime aikoina julkisuuteenkin tulleiden tietojen mukaan on annettu varsin huoleton kuva. Mikä on Strandbergin käsitys statiinien haittavaikutuksista ja turvallisuudesta? Tämä tieto on tärkeä kirjata tulevaisuutta varten.
Lisään vielä julkitulleen oudolta tuntuvan seikan. Käypä hoito-ryhmän jäsenillä yhtä lukuun ottamatta on syvälliset suhteet kolesteroliliiketoimintaa harjoittaviin kansainvälisiin jättiyrityksiin. Tämä kävi ilmi Ylen MOT-ohjelmassa 25.10.2010. Kysymykseni Strandbergille: onko tällainen sitoutuminen hyväksi hoito-ohjeen uskottavuuden kannalta?

Asian tekee vielä oudommaksi se, että viikoilla 41-42, juuri ennen kohua herättänyttä MOT-ohjelmaa, Duodecimin laajoilta Käypä hoito-sivustoilta katosi juuri ja vain nämä Dyslipidemioiden hoito-ryhmän Sidonnaisuus-ilmoitukset. Osaako ryhmän sihteeri Strandberg kertoa syyn tähän tietoteknisesti hämmästyttävään ilmiöön? Duodecimin vastaava toimitus ei ole antanut vakuuttavaa selvitystä.
Hyvää alkanutta vuotta 2011 toivottaen
Kari Salminen