lauantaina, huhtikuuta 17, 2010
EVIRA kieltää ravintolisät Suomessa
Hormonit ovat naiselle kuin kiikkulauta
perjantaina, huhtikuuta 16, 2010
MS-potilas hyötyy D-vitamiinista
Ensimmäisen kerran minulla epäiltiin demyelinoivaa sairautta (MS) vuoden 1977 keväällä tutkittaessa syytä alaraajojen puutumiseen, heikkouteen ja huimaukseeen.
Oireet kuitenkin häipyivät itsestään ja palasivat vasta huhtikuussa 1997, jolloin tuli näköhäiriö ja oikean jalan puutumisoireita. Magneettikuvassa aivoista löytyi "MS-tautiin sopivia plakkeja, joiden perusteella varma MS-tautidiagnoosi voitiin tehdä".
Tuntui kuin taivas olisi pudonnut. Olin tuossa välissä ehtinyt perustaa perheen, muuttaa Etelä-Suomesta Pohjanmaalle ja harrastaa kovan luokan kuntoilua (6 Kalevan kierrosta). Siitä montusta nouseminen kesti noin seitsemän vuotta. Saadessani diagnoosin olin työttömänä. Kun naiiviuttani menin sanomaan parissa työhaastattelussa MS-diagnoosista, totesin, että mahdollisuudet saada koulutusta vastaavaa työtä heikkenivät huomattavasti. Eli sillä sektorilla suu suppuun.
Lopetin kuntoilun, koska kiellettiin ”rasittamasta itseään liikaa”. Jälleen kerran oireet kuin ihmeen kaupalla kuitenkin hävisivät itsestään eikä lääkitystä (Oxepamia lukuun ottamatta) tarvittu.
Vasta vuonna 2003 tuli seuraava relapsi kasvojen kolmoishermo-oireena. Silloin olin jo oppinut etsimään tietoa Internetistä. Onnekseni myös osaan englantia ja saksaa.
Kelasin elämääni taaksepäin. Vauvana olin sairastanut riisitaudin. Olen syntynyt pimeässä marraskuussa. Olin aina ollut fyysisesti ja henkisesti parhaimmillani syksyllä, olipa kyse urheilusta tai opiskelusta. Silloin D-vitamiinia oli tankattu ilman paitaa uimarannalla ja ulkotöissä. Tautikohtaukset tulivat keväisin, kun D-vitamiinitasot olivat alimmillaan talven jälkeen.
Silloin päätin tehdä omin päin kokeilun. Vuoden 2003 lokakuussa mittautin — kiitos paikallisen viisaan terveyskeskuslääkärin — oman 25(OH)D-arvoni. Se oli 62 nmol. Aloin syödä D-vitamiinia 4000 ky:ä = 100 mikrogrammaa päivässä. Huhtikuussa 2004 arvo oli noussut 100 nmol:iin. Relapsit pysähtyivät toistaiseksi siihen. Söin D-vitamiinia talvella 4000 ky:ä päivässä ja kesällä 2000 ky:ä ja otin aurinkoa aina kun voin. Lokakuussa 2007 mittautin seurannan vuoksi 25(OH)D:ni. Se oli 87. Nostin annoksen 5000 ky:öön. Maaliskuussa 2008 arvo oli 172.
Huhtikuussa 2008 hölkkäsin 12 vuoden tauon jälkeen neljän ja puolen kuukauden harjoittelulla Maskun maratonin. Kiertäessäni Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen neljä kertaa hölkäten tiesin olevani todella onnekas!
1. Ala heti ottaa D-vitamiinia 2000 ky:ä päivässä.
2. Mittauta, jos mahdollista, 25(OH)D-arvosi. Jos se on alle 120, nosta annos 4000 ky:öön.
3. Mittauta arvo uudelleen puolen vuoden päästä, ja säädä annosta sen mukaan.
Muita kirjoituksia sairauksista:
keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2010
Huonoja vaihtokauppoja
tiistaina, huhtikuuta 13, 2010
Kirjoittajavieras: Reijo Laatikainen
Veteraaniurheilija pitää Suomen luetuinta terveysblogia, jonka tavallisimmat aiheet käsittelevät ravitsemusta ja terveellistä ravintoa. Mutta missä luuraa ravitsemusterapeutit? Ei ainakaan blogin keskustelupalstoilla.
Veteraaniurheilijan palstalla taannoin olleessa äänestyksessä yli puolet äänestäneistä taisi olla sitä mieltä, että ravitsemusterapeuteista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Blogi-kommenteissa ravitsemusterapeutit haukutaan mennen tullen. Ravitsemusterapeuttina voin kertoa, ettei tilanne mairittele.
Haluan kysyä tämän kirjoituksen lukijoilta, montako ravitsemusterapeuttia tunnet? Monenko ajatuksiin tai työhön olet tutustunut? Mitä todella tiedät ravitsemusterapiasta? Tässä pientä valotusta asiaan.
Kaiken maailman ”ravintoterapeutteja”
Ammattikunnan pienuuteen nähden on tavallaan ihme, että ravitsemusterapeutit tunnetaan näinkin hyvin. Vai tunnetaanko oikeasti? Mikä ero on ravitsemusterapeutilla ja ravintoterapeutilla? Ero on yhtä suuri kun lääkärillä ja valelääkärillä. Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama ammattinimike yliopistokoulutuksen saaneelle kliinisen ravitsemuksen asiantuntijalle, samaan tapaan kuin psykologi, lääkäri, proviisori omalla alallaan. Oleellinen osa koulutusta on kliininen harjoittelu oikeiden potilaiden kanssa sairaala- ja terveyskeskusmaailmassa.
Ravintoterapeutti-nimitystä voi käyttää kuka tahansa, vaikkapa homepaatti, kansanparantaja tai biokemisti. Toivon, ettei ravintovalmentajia, ravintoterapeutteja ja muita vastaavia sotketa ravitsemusterapeutteihin. Esimerkiksi Radio Groovella ja MTV3:lla esiintyvä Paula Heinonen ei ole ravitsemusterapeutti, vaan ravintoterapeutti. Paula esittää usein sinänsä hyviä näkökantoja, ja hänellä on erityinen taito popularisoida terveelliseen ravintoon liittyviä asioita. Taito, joka meiltä ravitsemusterapeuteilta useimmiten puuttuu.
Keitä he ovat?
Ravitsemusterapeuttien ammattikunta on pieni ja nuori. Suomessa on n. 500 ravitsemusterapeutin koulutuksen suorittanutta ja Valviran laillistamaa ravitsemusterapeuttia. 95 % ravitsemusterapeuteista lienee naisia.
Alun perin tähtäimenä oli valmistaa ravitsemusterapeutteja sairaala- ja terveyskeskustyöhön kouluttamaan ja konsultoimaan muuta terveydenhuolto- ja ruokahuollon henkilökuntaa sekä tekemään sairaanhoitoon ja terveyden edistämiseen liittyvää potilasvastaanottoa. Suomessa virallinen ravitsemusterapeuttien koulutusohjelma käynnistettiin vuonna 1984 silloisessa Kuopion Yliopistossa. Koulutus kestää yleensä n. 5 vuotta. Ravitsemusterapeuttien etuja ajaa Ravitsemusterapeuttien yhdistys RTY.
Missä he ovat?
Sairaala- ja terveyskeskustyötä tekee Suomessa n. 110 ravitsemusterapeuttia, kun jaetut virat, ulkoistetut ja osapäiväiset julkisen terveydenhuollon ravitsemusterapeutit lasketaan mukaan.
Ruotsissa vastaava luku on 620. Vertailun vuoksi, fysioterapeutteja on arveltu suomalaisessa terveydenhuollossa olevan ainakin 8000 kpl, psykologeja n. 4000, puheterapeutteja n. 500, farmaseutteja yli 6000 kpl. Onko todella niin, että kansanterveyden kannalta esim. fysioterapeutit tekevät näin monta kertaa tärkeämpää työtä kun ravitsemusterapeutit? Epäsuhta on järkyttävä, vaikka on todettava fysioterapeuttien ansainneen virkansa ja työnsä.
Loput koulutuksen saaneet ravitsemusterapeutit yrittävät hankkia toimeentulon ryhtymällä opettajiksi, tutkijoiksi, teollisuuden asiantuntijoiksi ja yrittäjiksi, kuten minäkin tein. Osa kouluttautuu uudestaan esim. hammaslääkäriksi tai farmaseutiksi, kun työpaikkoja ei ole ollut tarjolla.
Mitä he tekevät?
Sairaalaravitsemusterapeutti hoitaa pääasiassa sairauksia ja vastaa ruokahuollon kanssa sairaalan erityisruokavalioista. Tavallisia potilasryhmiä ovat allergikot, sydän- ja verisuonipotilaat, GI-leikatut, IBS- ja dyspepsiapotilaat, munuaisten vajaatoimintapotilaat, keliakikot, diabeetikot, obeesit, anoreksiasta ja ahmimishäiriöistä kärsivät sekä nielemis- ja ruokahaluongelmista kärsivät syöpäpotilaat sekä vanhukset aliravitsemusongelmineen. Vain yliopistosairaaloissa on ravitsemusterapeutteja, jotka ovat voineet erikoistua esim. lapsipotilaisiin, allergiaan, syöpään jne. Työkenttä on siis laaja.
Terveyskeskuksissa työ painottuu kansansairauksiin ja terveydenedistämiseen. Alueellisia vaihteluita tärkeimmissä työtehtävissä on sen mukaan, miten ravitsemusterapeutin esimies (yleensä ylilääkäri/johtava lääkäri tms.) on halunnut järjestää ravitsemushoidon. Terveyskeskuksissa ravitsemusneuvonta on käytännössä kuitenkin lähes yksinomaan terveydenhoitajien käsissä. Suomen yli neljällä sadalla terveysasemalla on vain n. 40 ravitsemusterapeuttia eli yhtä terveyskeskuslääkäriä kohden on n. 0,01 ravitsemusterapeuttia.
Mihin neuvonta perustuu?
Ammattikuntana ravitsemusterapeutit noudattavat pääsääntöisesti virallisia suomalaisia ravitsemussuosituksia. Ne puolestaan on tehty sen vuoksi, että taattaisiin parhaaseen tietoon nojautuva hoito joka puolella Suomea. Tavoitteena on siis toteuttaa samanlaatuista ja hyvää ravitsemusneuvontaa tasapuolisesti asuinpaikkakunnasta riippumatta.
Ravitsemusterapeuttien työtä terveyden edistämisessä ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Pohjoismaiden ravitsemussuositukset sekä tärkeimpien liittojen kuten Sydänliiton ja Diabetesliiton suositukset. Suosituksia päivitetään aika-ajoin, mutta omasta mielestäni ainakin liian harvoin. Siinä vaiheessa kun suositus muuttuu, muuttuu sitten myös ravitsemusterapeuttien käytännöt.
Sairauksien hoidossa (esim. ruoka-allergian hoidossa) nojaudutaan usein kansainvälisiin suosituksiin ja kotimaisten lääkäri- ja potilasjärjestöjen kanssa tehtyihin linjauksiin. Sairauksien hoidosta ravitsemuksen keinoin on hiljattain julkaistu uusi kirja Ravitsemushoito-opas (Duodecim 2009). Potilaskohtaiset erot esim. elämän tilanteessa, mieltymyksissä ja sairaushistoriassa vaikuttavat siihen millaisia ravitsemusohjeita potilaille suositellaan. Aina ei voi pitäytyä suosituksissa.
Ravitsemusterapeutit yhteisöllisessä mediassa
Ravitsemusterapeuttien pitää osallistua aktiivisemmin keskusteluun yhteisöllisessä mediassa. Tähän kannustaa eläkkeelle jäänyt ravitsemustieteen professori Leena Räsänenkin Helsingin yliopistosta. On tietysti luonnollista, että haukut on joskus vaikea sulattaa, varsinkin jos kritiikkiä roiskitaan ilman pienintäkään rakentavuuden häivää. Mutta ei pään pensaaseen laittaminenkaan auta. Monella kommentoijalla on tarinansa kerrottavana ja sanansa sanottavana. Veteraaniurheilijan ja muiden ravitsemusblogien seuraaminen (kuten Ravitsemusuutiset, Ravintomedia, Pullapoliisi jne.) on kiinnostavaa ja hyvin opettavaista. Itse olen ainakin päässyt monen uuden tiedon lähteille sekä tutustunut entuudestaan vieraisiin näkökulmiin.
Keskustelut rikastuisivat entisestään, jos suurempi joukko ravitsemusterapeutteja olisi liikkeellä. Sitä paitsi, jos ammattikunta haluaa lisää arvostusta, se on itse ansaittava. On oltava terveellä tavalla ylpeä ammattitaidostaan ja valmis oppimaan uutta, myös sellaisilta joilla ei ole alan koulutusta. Yhteisöllinen media jos mikä on oiva ja moderni keino omasta intohimosta, terveellisestä ravinnosta tiedottamiseen.
Ravitsemusongelmia riittää, kaikkien ei tarvitse keskustella rasvan laadusta tai hiilihydraateista. Kukapa perustaisi esim. ensimmäisen blogin, jonka tulokulma olisi vajaaravitsemus? Siitä kärsii luultavasti yli 100 000 laitoshoidettua suomalaisista (vanhusta tai vammaista). Epäseksikäs, mutta tärkeä aihe.
Ravitsemusterapeutit, lopetetaan luurailu! Ruvetaan keskustelemaan! Samalla muutama lukija kerrallaan ymmärtää, että mekin olemme melkein selväjärkisiä ihmisiä.
Naisten on syytä varoa nopeita hiilareita!
Nopeita hiilihydraatteja (vaaleaa leipää, pastaa, riisiä ja sokeria) paljon nauttivilla naisilla todettiin yli kaksinkertainen riski saada sydänsairaus kuin vähemmän hiilihydraatteja syöneillä. Miehillä vaara ei ole yhtä paha.
Kun naiset jaettiin neljään ryhmään riippuen heidän syömiensä hiilihydraattien määrästä, selvisi, että eniten hiilihydraatteja syöneillä naisilla oli kaksinkertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin vähiten hiilihydraatteja syöneisiin naisiin verrattuna. Naisilla nopeasti imeytyvät hiilihydraatit lisäsivät sydänriskiä mutta matalasti imeytyvät eivät. Kun naiset jaettiin neljään ryhmään glykeemisen kuorman mukaan, niin korkeimmalla glykeemisellä kuormalla riski sairastua sepelvaltimotautiin oli 2,24-kertainen matalimpaan verrattuna.
Rasvan ja sydänsairauksien yhteys häviää suuressa aineistossa
Tutkimuksessa oli kuitenkin pahoja puutteita. Tohtori Keys käytti saatavissa olevista 22 maan tiedoista vain kuuden maan aineistoja. Keys oli valinnut maista ne, jotka tukivat hänen rasvateoriaansa. Jos hän olisi käyttänyt kaikkien maiden aineistoja, tutkimuksen johtopäätökset olisivat olleet paljon monimutkaisemmat.
Vastaamatta jäivät kysymykset:
- miksi Suomessa oli seitsemän kertaa enemmän sydänkuolemia kuin Meksikossa, vaikka molemmissa maissa syötiin yhtä paljon rasvaa? (Keys ratkaisi ongelman jättämällä Meksikon tilastoista pois)
- Japanissa oli alhaisin rasvakulutus kaikista 22:sta maasta, mutta yllättävää kyllä riski sairastua sydänsairauksiin oli siellä kuusi kertaa korkeampi kuin Meksikossa. Miten tämä sopi yhteen rasvateorian kanssa? (Keys ratkaisi ongelman jättämällä myös Japanin tarkastelun ulkopuolelle)
- Meksikossa ja Israelissa syötiin rasvaa saman verran, mutta Israelissa sydänsairauden riski oli 21-kertainen. Mitä tällaiselle tiedolle tehdään? (Keys ratkaisi ongelman pitämällä kaaviossa Israelin, mutta jättämällä pois Meksikon)
- Suomessa kulutettiin rasvaa kolmannes vähemmän kuin Ruotsissa, mutta sydänsairauksien riski oli Suomessa lähes kaksinkertainen. Mitä tehdä tälle tilanteelle? (Keys valitsi tutkimukseen Suomen ja Ruotsin ja toivoi, että muut hyvät valinnat riittivät varmistamaan yhteyden rasvan kulutuksen ja sydänsairauksien välillä)
Loppu olikin sitten poliittista juonittelua ja taloudellisia kytköksiä tutkijoiden, lääketeollisuuden ja Amerikan Sydäntautiliiton välillä. Tiedotusvälineitä taitavasti manipuloimalla ja Amerikan Sydäntautiliiton suosiollisella avustuksella saatiin lääketeollisuuden toivoma tulkinta tiede-elämässä voitolle.
maanantaina, huhtikuuta 12, 2010
EFSA "tietää" mitä meidän pitää syödä
- Meidän suosituksiimme EU:n suositukset tuskin vaikuttavat. Odotamme pohjoismaisten suositusten päivitystä ja uudistamme omat suosituksemme niiden mukaisesti, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Raija Kara arvioi.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa antoi lausunnon hiilihydraattien, kuidun, rasvojen ja veden sopivasta saannista. EU:n aiemmat suositukset oli annettu vuonna 1993, kun Efsa puolestaan on perustettu vuonna 2002.
Rasvan sopiva määrä terveyttä ylläpitävässä ruokavaliossa on Efsan mukaan 20-35 prosenttia energiasta. Alaraja on pienempi kuin meillä käytössä oleva 25 prosenttia energiasta.
Suomessa ei myöskään selkeästi suositella sydäntautien ehkäisemiseksi, että aikuisen jokapäiväiseen ruokavalioon tulisi kuulua 250 milligrammaa pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja. Tuttua sen sijaan on ohje korvata tyydyttyneitä ja transrasvoja kerta- ja monityydyttymättömillä rasvoilla.
Glykeemisen indeksin tai glykeemisen kuorman merkitys painonhallinnassa tai ravintoon liittyvien sairauksien ehkäisyssä on Efsan mukaan vielä epämääräinen. Sokeri on tuhoisaa hampaille, ja on viitteitä siitä, että sokerilla makeutetut juomat altistavat lihomiselle. Sokereille ei kuitenkaan voitu määrittää käytön ylärajaa, koska haitallisinta on tuotteiden jatkuva käyttö.
Suosituksiin on koottu viimeisin tieto tutkimuksista, jäsenmaiden suosituksista ja ravintoaineiden saantitilanteesta. Niiden avulla kansalliset viranomaiset voivat laatia elintarviketasolle ulottuvia omia suosituksiaan. Ne auttavat myös ravitsemuspolitiikan, terveysohjelmien ja terveyskasvatustyön sisältöjen tekijöitä.
Tässä on toinen "Jussi Tervonen"
Parikymmentä vuotta sitten diabetesdiagnoosin saanut Jussi Kuusela selätti tautinsa syömällä. Lääkärin määräämästä lääkityksestä hän luopui heti huomattuaan, että vähähiilihydraattisen ravinnon ja diabeteslääkkeiden yhdistelmä oli jopa hengenvaarallinen. Ei enää diabeteslääkkeitä – eikä lääkäreitä.
– Diabetes todettiin rutiinilääkärintarkastuksessa. Sitä ennen en ollut tuntenut itseäni sairaaksi, vaikka olinkin lihava. Ylipainoa oli kolmisenkymmentä kiloa, Jussi Kuusela kertoo.
Elettiin vuotta 1988, ja Kuusela oli tuolloin hieman yli viidenkymmenen. Neljä vuotta myöhemmin hänelle tehtiin kolmen suonen ohitusleikkaus. Vielä yhdeksän vuotta leikkauksen jälkeen mies eli niin kuin Diabetesliitto suositteli; pahensi syömällä tautiaan, jota sitten hoidettiin aina vain vahvemmilla lääkkeillä. Vuonna 2001 hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että samalla menolla elinvuosia ei olisi enää montaakaan jäljellä.
"Syömällä tauti tulee ja syömällä se lähtee"
13 vuoden sairastamisen jälkeen Kuusela ryhtyi lääkärin koulutuksen saaneen veljensä kanssa perehtymään kansainvälisiin ravintosuosituksiin. Veli nimittäin kärsi samasta taudista kuin Kuusela, ja yhdessä he päättivät kokeilla Harvardin yliopiston suosittelemaa ruokavaliota.
– Harvardin ravitsemussuositukset olivat päinvastaisia Suomen Diabetesliiton suosituksiin verrattuna. Voita, lihaa ja kananmunia, ja vähän hiilihydraatteja, Kuusela luettelee.
– Niihin verrattuna Diabetesliiton ravinto-ohjeet olivat, kuin konditorialiikkeen näyteikkunasta, Kuusela tuhahtaa.
Suomalaiselle, joka on pienestä pitäen tottunut syömään perinteistä perunaa ja leipää – eli kunnon kotiruokaa, niin kuin lääkärit Kuuselan mukaan asian ilmaisevat – muutos oli hurja, mutta se toimi.
– Paino lähti tippumaan nopeasti, vaikka söimme itsemme kylläisiksi. Se taas johtui siitä, että pyrimme karsimaan ruokavaliostamme tärkkelyksen, kuten leivän, puuron, perunan, riisin ja pastan. Tärkkelys kun muuttuu elimistössä glukoosinimiseksi sokeriksi, mikä on diabeetikolle vaarallista, Kuusela selittää.
– Nälkää ei sen jälkeen ole nähty!
Ei enää haimaan vaikuttavia lääkkeitä
Kun uutta ruokavaliota oli sovellettu pari päivää, tuloksena oli liian alhainen verensokeri, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan. Hän nimittäin sai sokeriarvonsa alas jättämällä hiilihydraatit minimiin, mutta käytti edelleen lääkkeitä, joiden tehtävä oli alentaa sokeriarvoja.
– Pohdimme veljeni kanssa, mitä tehdä ja tulimme siihen tulokseen, että lääkkeiden syönti on lopetettava välittömästi, Kuusela kertoo.
Kuuselan mielestä on täysin järjetöntä, että diabeetikoita kehotetaan syömään paljon hiilihydraatteja, jotka siis muuttuvat elimistössä sokeriksi, ja sen jälkeen lääkitä liiasta sokerista aiheutunutta tautia.
– Harva lääkäri vielä tänäkään päivänä myöntää, että diabetes olisi ehkäistävissä ja hoidettavissa vähähiilihydraattipitoisella ruokavaliolla, hän huokaa.
– Mutta veikkaan, että kuluva vuosi tuo muutoksia ajattelutapaan myös Suomessa.
Reilussa vuodessa 30 kiloa kevyemmäksi
14 kuukauden kuluttua uuden dieetin aloittamisesta Kuuselan painoindeksi oli pudonnut 11 pykälää, 32:sta 21:een.
– Se onnistui, kun aloin syödä kirjaimellisesti sanottuna päinvastoin kuin Diabetesliiton ravitsemusihmiset ohjeistivat. Heidän mukaansa hiilihydraatteja tuli syödä 60 prosentin verran päivän energiamäärästä ja tyydyttyneiden rasvojen osuus sai olla vain 10 prosenttia. Minun ruokavalioni koostuu sen sijaan nykyisin siten, että noin 60 prosenttia energiasta tulee tyydyttyneistä rasvoista, ja niistäkin suurin osa eläinrasvoista, mikä on valtaosalle suomalaislääkäreistä kauhistus. Proteiinien osuus on noin 30 prosenttia ja hiilihydraattien 10, Kuusela selostaa.
Tällä hetkellä Kuuselan sokeri- ja kolesteroliarvot ovat niin hyvässä kunnossa, kuin ylipäätään on mahdollista. Vaikka verikokeiden tulokset puhuvat puolestaan, monen lääkärin on edelleen vaikeaa myöntää, että Kuuselan terveydentilan kohentuminen johtuu nimenomaan heidän vaarallisena pitämästään ruokavaliosta.
– Espanjalainen omalääkärini totesi minulle, että ruokavalioni on terveydelleni vaarallinen, mutta samaan hengenvetoon hän sanoi laboratorioarvojeni olevan erittäin hyvät. Kaksi vuotta myöhemmin sama lääkäri oli itsekin siirtynyt minun hänelle esittelemään ruokavalioon, ja laihtunut arviolta 30 kg, Kuusela kertoo.
– Tosin lääkäri sanoi, ettei voi suositella samaa potilailleen, koska kyseessä oleva ruokavalio on vastoin Espanjan virallisia ravitsemussuosituksia, hän lisää.
Studio55/Elina Rantalainen
34-vuotias Jussi Tervonen on laihtunut yli 30 kiloa vajaan vuoden aikana. Jussi jätti lautaselta pois perunan, pastan ja riisin. Jussi kokee kuitenkin epävarmuutta, onko hän laihduttanut oikealla tavalla. Koululääketiedehän neuvoo laihduttaman toisin. Jussi etsii tukea ajatuksillensa kaveriltaan Ristolta, internetin keskustelupalstoilta, laihdutusryhmästä ja eläkkeellä olevalta sisätautien erikoislääkäriltä. Samaan aikaan Jussi ihastuu laihdutuspiirin Sinikkaan.
Tuskaillessa laihdutusasioiden kanssa Jussin henkinen kantti on kuitenkin koetuksella ja sekoilu internetissä vie Jussin sairasloman kautta epätasapainoon. Jussi ajautuu lopulta kaidalle polulle. Miten Jussin käy? Entäpä laihdutuksen? Selviääkö Jussille, missä painonhallinnassa oikein on kyse?
Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät, kun tilaat kirjan Sietämätön leveys. Tarjolla on ainutlaatuinen kokemus ammentaa omaa ravintotietouttaan romaanin avulla - Tällaista kirjaa et ole lukenut koskaan aiemmin!