perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Sopivasti soijaa

**
Olet ehkä kuullut
, että soijaa ei pidä syödä tai sitten soijan syöntiä ylistetään. Soijasta on julkaistu ristiriitaista tietoa. Soija aiheuttaa joidenkin tutkimusten mukaan syöpää, toiset tutkimukset taas väittävät sen estävän syöpää. Milloin testosteronitaso on laskussa soijan nauttimisen jälkeen, milloin nousussa. Silloin tällöin paasataan estrogeenitasoista soijan yhteydessä. Kasvistrogeenit sinne, fytaatit tänne. Ota tuosta nyt sitten selvää - aika mahdotonta.

Kiinassa käytetään paljon soijaa. Ja siellä myös soijaa paljon tutkitaan. Tuore kiinalaistutkimus vahvistaa näyttöä siitä, että säännöllisellä soijan käytöllä voi olla rintasyövältä suojaavaa vaikutusta. Samalla se hälventää epäilyjä soijan haitallisuudesta rintasyöpäpotilaille. Kyseessä on suurin tähän mennessä tehty soijan ja rintasyövän yhteyttä käsittelevä tutkimus.

Arvostetussa JAMA-tiedelehdessä julkaistu kiinalaistutkimus selvitti soijankäytön vaikutuksia rintasyöpään sairastuneilla naisilla. Tutkimuksessa oli mukana yli 5000 naista, ja heidät oli jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, paljonko he söivät soijaa.

Päivittäin yli 15 grammaa soijaproteiinia syövien ryhmässä rintasyöpäkuolleisuus oli neljän vuoden seuranta-ajan jälkeen 7,3 prosenttia ja syövän uusimisen riski 8 prosenttia. Alle 5,3 grammaa soijaa syövillä rintasyöpäkuolleisuus oli 10,3 prosenttia ja syövän uusimisen riski 11,2 prosenttia.

Rintasyöpää esiintyy selvästi vähemmän väestöissä, joissa soijaa käytetään runsaasti. Ravitsemustieteen tohtori Mark Messina on huomauttanut, että soijan käyttö on aloitettava riittävän varhain, jotta siitä on etua rintasyövän ehkäisyssä. "Aikuisiällä aloitettu soijan säännöllinen käyttö ei enää anna suojaa rintasyöpää vastaan, mutta jos nuori tyttö käyttää soijaa säännöllisesti, hän voi vaikuttaa myöhempään rintasyöpäriskiinsä." Kohtuukäyttö lienee varmin tae onnistumisesta.

Tätä tohtori Messinan lausuntoa tukee äskettäin uutisoitu tutkimustulos, jonka mukaan lapsuuden aikana soijaa syöneillä naisilla oli 60 prosenttia pienempi riski sairastua rintasyöpään kuin lapsuusvuosinaan vähän soijaa syöneillä. Tutkimuksessa käytettiin tietoja yli 1500 aasialaisperäisen amerikkalaisnaisen lapsuus-, nuoruus- ja aikuisiän ruokavaliosta.

Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpätyyppi, johon sairastuu vuosittain noin 4000 naista.

Lähde: Ruokatiedon uutistiedote, 17.12.2009

Aiempia kirjoituksiani syövästä:

torstaina, joulukuuta 17, 2009

ISO DEE


**
Tätä 11.12.2009 kirjoittamaani juttua kommentoidaan ahkerasti. Päivitys 12.12.2009, 14.12.2009 ja 17.12.2009

Kunto & terveys -lehti 6/2009
uhraa peräti 7 sivua D-vitamiinijutulleni. Jos vielä otetaan huomioon, että päätoimittaja Kalle Kotirannan pääkirjoituksessa on asiaa Deestä, niin mitä enää epäröit? Hae lehti kioskista - lue ja nauti Deetä!

Kommentteja:
MsHorton sanoi ostaneensa lehden, kun sitä ei ole kirjastossa. Ihan hyvä artikkeli minun mielestäni. Mutta lapset oli unohdettu täysin eli heidän annostuksensa eri ikäryhmissä. En usko, että kenenkään piltin äiti uskaltaa jekovit-tippojen jälkeen yhtäkkiä ruveta antamaan 100µg D-vitamiinia päivässä. Olen jostain lukenut, että 2-10 vuotiaille sopisi 25µg/vrk. Reijo piti myös juttua hyvänä. Aiemmin viikolla hän oli lukenut Hyvä Terveys -lehdestä Heli Viljakaisen ja Christel Lamberg-Allardtin kommentoiman aika mitään sanomattoman jutun. Yhdelle aukeamalle oli jotain tekstiä saatu aikaiseksi, mutta jos Reijo mietti mitä toimenpiteitä tämä vaatisi, niin ei siitä Hyvän Terveyden jutusta ollut hänelle mitään hyötyä. Tamperelainen Aviisi julkaisi ihan äskettäin ihan toiveikkaan informatiivisen pikkujutun D-vitamiinista. Mutta Reijo pyytää unohtamaan nuo aiemmin näkemämme ja mahdollisesti lukemamme jutut. Pankin räjäyttää Kunto & terveys -lehti. Siinä käydään seikkaperäisesti aiheen kimppuun, eikä kumarrella professoreita eikä dosentteja. Kerrotaan selkeästi, että 100 mikrogrammaa voi vetää päivässä ilman minkäänlaista ongelmaa ja myönnetään, että 7,5 mikrogrammaa on huono vitsi. Filosofian tohtori Christer Sundqvistia pidetään melkoisena sanataiturina, mutta loistokkaan jutusta tekee taito houkutella tohtori Matti Tolosen parhaat puolet esille. Sundqvist osaa poimia Neonomiden kommenteista olennaiset seikat esille. Taitava terveystoimittaja tekee näin ja saa ansaitusti huomiota (ehkä kateellisuuttakin) aikaiseksi, sanoo Reijo vielä lopuksi. Myös Hanukka kuuluu ylistäjien joukkoon! D-vitamiini tuntuu olevan nyt monenkin lehden otsikoissa. Harvasta lehdestä Suomessa saa kuitenkaan lukea näin vilpitöntä asiatekstiä, joka ei yritä myötäillä VRN:n ja THL:n hömppää, sanoo Hanukka. Westie ei vielä ole lukenut Christerin juttua, mutta uskoo sen olevan erinomaisen. Tohtori Matti Tolonen kommentoi juttua: "Sen jälkeen kun Christer haastatteli minua useaan kertaan emailin välityksellä lehtijuttuun, hankin ja luin tri David Grimesin erinomaisen kirjan 'Vitamin D and Cholesterol, the importance of the sun', 642 sivua. Se on saanut osakseen suurta huomiota mm. Englannissa Daily Mailissa (2 sivua) ja Ruotsissa Aftonbladetissa. Laadin kirjasta lyhyehkön tiivistelmän Bio-Vitan sivuille. Minusta jokaisen terveydenhullon ammattihenkilön (ja asiasta kiinnostuneen maallikon) tulisi lukea se huolellisesti. Kirja murtaa kolesterolimyytin ja antaa paljon ajattelemisen aihetta siitä, kuinka ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreidenkin pallo on hukassa valtimotautien synnyn ja ehkäisyn suhteen."

Tutkija kehoittaa kuitenkin noudattamaan varovaisuutta. Monia aineita (kuten kortisoni, alkoholi, sokeri...) voi syödä huimiakin määriä monia vuosia (10-20 vuotta) ilman haittavaikutuksia. Ja kuten tiedämme näistäkin aineista tulee hyvää olo - ainakin alkuvaiheessa, muistuttaa Tutkija. Jossain vaiheessa elimistö saa tarpeekseen ja ongelmat alkaa. Elimistömme D-vitamiinin käytöstä ja tarpeesta (kuten niin monesta muustakin asiasta) emme tiedä vielä tarpeeksi. Tällä hetkellä tässäkin aiheessa olemme ns. sokeina ilman keppiä. K.O. ihmettelee maallikkona miten paljon D-vitamiinia saa huoletta syödä. Kuinka asiaa on tutkittu? Kuinka kauan, millä testimenetelmillä, millaisia ihmisiä on tutkittu? Sen hän ymmärtää, että 7,5 on liian vähän, mutta mikä on se oikea määrä, ja mikä turvallista? Kuinka isompien määrien käyttöä pitäisi kontrolloida, jotta voisi olla huolettomin mielin? Erinäisiä palstoja seuraavana K.O. voi sanoa, että kovempia annoksia kuin Sundqvistin jutussa joissain paikoin suositellaan ja tunnutaan maallikoiden neuvoihin uskovan niin, että jopa lapsille annetaan isoja annoksia. Toivottavasti ihmisten harkintakyky riittää eikä mennä "överiksi", K.O. sanoo vielä lopuksi. Valtsu kiirehtii apuun ja lausuu käsityksensä näin: "Suullisesti otettu D3-vitamiini toimii elimistössä täsmälleen kuten ihon kautta muodostettu D-vitamiini. Sillä perusteella voisi ajatella D-vitamiinin syömisen olla melko turvallista (tai paremmin ilmaistuna terveellistä) vaikka jopa 10000IU/päivä asti, sillä saman määrän saa moni puolen tunnin auringonotosta jossakin trooppisessa maassa. Toisaalta D-vitamiinitasojen lasku näyttää haitalliselta, joten ravintolisän lopettaminen voi olla epäterveellistä." Hanukka on samoilla linjoilla Valtsun kanssa ja pyytää lukemaan perusteellista keskustelua oletetusta D-vitamiinin "myrkyllisyydestä" täältä. "Emme tiedä vielä tarpeeksi" on kovin mediaseksikäs ja fiksun kuuluinen argumentti. Deen suhteen se vain ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, Hanukka muistuttaa. Tutkimustietoa on roppakaupalla ja myös käytännön kokemusta suurilla väestöryhmillä on vuosikymmenten ajalta. Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen ja miettikää, miksi iho tuottaa auringossa helposti 500 mikrogrammaa päivässä - ihan turhaanko, vai kenties aiheuttaakseen elimistölle D-myrkytyksen? Nämä "emme tiedä vielä tarpeeksi"-höpötykset ja yliannostuksella pelottelut ovat faktojen valossa ihan täydellistä tuubaa. Tässä ei ole kyse mistään maallikkojen kehittämästä internet-muoti-ilmiöstä. Kysymys on tutkimuksesta ja tutkijoiden suosituksista. Tutkija pitää seksikkänä ja helpponakin sanoa "ettemme tiedä", mutta voidaanko todellakin sanoa, että tiedämme mitä D-vitamiini tekee kehossamme, saati mitä pitkäaikainen runsas saanti tekee. D-vitskuhan osallistuu satoihin prosesseihin elimistössä. Tutkijan mielestä tuo viittaus auringon valoon tulee aina tässä asiassa vastaan. Tässä oletetaan, että se olisi ihmiselle jotenkin hyväksi saada runsaasti aurinkoa ja sen kautta runsaasti D-vitamiinia. Kuitenkin elimistölläkin on oma mekanisminsa pitkäaikaiseen altistukseen. Eli iho ruskettuu ja D-vitamiinin imeytyminen muutenkin heikkenee radikaalisti tietyn altistumisajan jälkeen. Ei se vaan valitettavasti ole niin yksinkertaista, että mitä enemmän nappia poskeen sen parempi, Tutkija sanoo lopuksi. Sami Uusitalo pitää ihon palamista merkkinä siitä, että nyt on oltu liikaa auringossa. Westie sanoo olevansa tutkijan kanssa samoilla linjoilla. Hän tyytyy 20 mikrogramman pilleriin ainakin siihen asti kun tietää omat Dee pitoisuutensa. Hänen on edelleen vaikeaa (kaikesta hypetyksestä huolimatta) nähdä D-vitamiinipuutosta kaiken takana. Hanukka muistuttaa siitä, että ihmisen D-vitamiinin tuotantojärjestelmä on kehittynyt sellaiseksi, että ihmisen alkuperäisissä elinoloissa Deetä on syntynyt sopivasti. Ennen muuttoaan sisätiloihin ja pois päiväntasaajan läheisyydestä ihmiset ovat saaneet hirmuisesti aurinkoa joka päivä. Toki D-vitamiinisynteesi on mustaihoisilla hieman hitaampi, saturaatiopisteen saavuttamiseen vaaditaan useampi tunti kun valkoisilla riittää 15-30 minuuttia. Mutta tämä ei ole päiväntasaajalla kovinkaan rajoittava tekijä, kun aurinkoa on yltäkylläisesti saatavilla. Valitettavasti emme pääse alkuihmisten kalsidiolitasoja mittaamaan. Hanukka uskaltaa kuitenkin väittää, että heidän keskimääräinen D-saantinsa on laskettu sadoissa, ei kymmenissä mikrogrammoissa per päivä. D-vitamiinituotannon saturoitumista käytetään tyypillisesti D-vitamiinihypetyksen toppuuttelemiseen. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että saturoituminen tapahtuu vasta suurusluokassa 500-1000 mikrogrammaa! Tästähän on toki luontevaa päätellä, että esimerkiksi 2000 mikrogrammaa on liikaa, mutta miksi 100-250 mikrogrammaa olisi liikaa, jos elimistö itse helposti tuottaa paljon enemmänkin? ihmettelee Hanukka lopuksi. Tämä asia ei jää K.O:lta näkemättä ja hän kysykin: "Tuottaako elimistö yli oman tarpeen, jos siellä auringossa majailee tolkuttomia aikoja, vai onko jokin mekanismi joka 'suojelee' ja jota ei tietenkään nappeja popsiessa vastaavalla tavalla ehkä ole?" Hanukka kiirehtii vastaamaan: "Kyllä, D-tuotantoa rajoittavia mekanismeja on olemassa. D-synteesin käynnistävä UV-säteily toisaalta myös hajottaa Deetä, joten yhdellä auringonottokerralla ei pääse tietyn kyllästymisannoksen yli. Valkoihoisella annos saavutetaan jo 15-30 minuutissa ja se on karkeasti sanoen suuruusluokkaa 500 mikrogrammaa. Toinen mekanismi on ihon ruskettuminen, joka hidastaa D-tuotantoa, mutta ei käsittääkseni muuta päivän maksimiannosta miksikään, jos auringossa oleilee runsaasti. Käytännössä Deetä saa iholta runsaassa aurinkoaltistuksessa satoja mikrogrammoja päivässä. Repikääpä siitä toksisuutta." On ihan hyvä suhtautua terveellä varauksella siihen ajatukseen, että ihon oma D-tuotanto ja ravintolisät olisivat automaattisesti samanarvoisia. Kun kuitenkin kyseessä on se ihan sama kolekalsiferolimolekyyli, jonka vaikutus elimistön D-statukseen eli seerumin kalsidiolitasoon voidaan mitata, niin pelottelut ovat kovasti hataralla pohjalla. D-skeptikoille voisi heittää tämä Hanukan kysymys: "Uskotteko oikeasti, että kärvistelystämme ultramatalilla kalsidiolitasoilla on terveydelle jotakin hyötyä? Uskotteko, että päiväntasaajan asukkaille on terveydellistä haittaa heidän elimistönsä itse tuottamasta D-vitamiinista? Vai uskotteko, että kolekalsiferolilla on joitakin tuntemattomia efektejä, joista kalsidiolimittaukset eivät kerro? Mistä kenkä puristaa?"

Kummitus sanoi: "Elämä on riskipeliä. Kuten Tutkija mainitsi, monia aineita voi käyttää ilman haittavaikutuksia jopa vuosikymmeniä! Itse toivoisin että D-vitamiinin uudelleenarviointi johtaisi syvälliseen ravinnon laadun tarkasteluun. Ns. ruohonjuuritasolta lähtien, kaikki mekanismit huomioonottaen. Ekologia, ekonomia, lääketiede ja avaruuden valloitus jne... Otan toistaiseksi 125 µg päivässä, saa nähdä kuin käy! 50 µg voisi olla hyvä suositus, siihen asti kun ravinnosta taas saa vitskut ja muut kivennäiset? Eikun valtion Nappitehdas pystyyn! Verot alas, tuotantoteho huippuun!" Sami Uusitalo lausuu käsityksensä eri rotujen välisistä on eroista sen suhteen, kuinka hyvin iho pystyy D-vitamiinia muodostamaan. Sami kysyy vielä: "Kuinkas rasvojen rooli? Kuinka 'vähän rasvaa' -linja on vaikuttanut D-vitamiinin hyväksikäyttöön? Onko jengillä tietoa?" Kummitus muistuttaa, että keho työstää kolesterolista D-vitamiinia.


Lehdessä on myös tietoa avantouinnista, juoksijan kuntotesteistä (Ilkka Järvimäki), Riku Aallon seurassa voi treenata takareisiä ja pohkeita, Aalto pyytää arvioimaan kannattaako panostaa kotikuntosaliin, Karhun pitopohjasukset on testannut Kalle Kotiranta, Kalle on myös muistanut puhua kerrospukeutumisesta, Hanna Rusila on liian kovan jumpan kimpussa, kolme kovaa mailapeliä on esittelyssä, Varpu Tavi on patikkaretkellä Alpeilla, Aikakone -yhtyeen Alex Ojasti on löytänyt uuden elämän (Taru Schroderus), mielen kiemuroita käy läpi Pirkko Olasvirta, voit lukea diabeetikkourheilijan VHH-kokeilusta (Christer Sundqvist), virtsankarkailusta on arkaa asiaa (Taru Schroderus) ja vakiokolumnisti Noora Korpelainen toteaa, että "on vaan asioita, jotka on tehtävä itse".

Jutunjuurta löydät myös näistä sepustuksistani:

Työpaikkailmoitus

***
Osaatko kirjoittaa
kaunista ja selkeää suomen kieltä? Ymmärrätkö luonnontieteellisiä ja lääketieteellisiä tutkimuksia? Osaatko poimia tutkimuksista olennaisen tiedon esille?

Etsin tiedeavustajaa vuonna 2010 käynnistyvään VIP-klubiini. Sinun tehtäväsi on laatia tiedekatsauksia (liikunta, ravitsemus, terveys) selkeällä suomen kielellä. Lisää tietoa loppusuoralle selvinneille. Palkkiovaatimus ja CV tänne: christer.sundqvist@ravintokirja.fi

Muita ideoitani löydät täältä:

Parantava kosketus auttaa vähän

#
Vaihtoehtoiset kehon energiakenttien hallintaan perustuvat hoitomuodot
auttavat uusimman tutkimuksen mukaan ihan vähän.

Kehon energiakenttään kohdistuvat hoidot, kuten reiki ja parantava kosketus, ovat kiistanalaisia, mutta suosittuja hoitomenetelmiä.

Silläkin uhalla, että eksytän terveysblogini lukijoita pahemman kerran, tässä reikifilosofian ja parantavan kosketuksen perusteet (hypätkää yli jos alkaa tuntumaan liian oudolta tiedolta):

Reiki on ikivanha energiahoitomuoto.

Siinä hoidettava saa parantavaa energiaa hoitajan välityksellä. Tämä energia voimistaa kehon omaa immuunipuolustusta ja luonnollista paranemisprosessia.

Reikiä on käytetty jo tuhansia vuosia. Välillä tämä taito oli pitkään unohduksissa, kunnes japanilainen Mikao Usui löysi sen uudelleen ja alkoi opettaa sitä edelleen. Reiki tuli länsimaihin vasta myöhemmin, vuoden 1938 jälkeen kun sen tuoja, Havaijilainen Hawayo Takata vihittiin Reiki-Masteriksi ja hän alkoi opettaa tätä taitoa ensimmäisenä länsimaalaisille. Noista ajoista Reiki on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan; tällä hetkellä maailmassa lasketaan olevan yli 50 000 Usui-Reiki Masteria jotka opettavat joka päivä uusia Reikihoitajia ja edelleen uusia Reiki-Mastereita.

Reiki on henkisen tietoisuuden ohjaamaa elämänvoima-energiaa. Usui-Reiki on menetelmä sen käyttämiseen omassa henkisessä kehityksessä ja itsensä sekä muiden sairauksien ja vaivojen parantamisessa ja lievittämisessä.

Usui-Reiki on turvallinen parantamismetodi: hoidettava saa energiaa hoitajan käsien kautta. Se ei kuitenkaaan ole peräisin hoitajasta vaan kulkee hänen kauttaan, joten hoitajan oma energia ei hoidettaessa vähene.

"Reiki ei ainoastaan paranna sairauksia, vaan se myös vahvistaa henkisiä kykyjämme, tasapainottaa mieltämme, tekee kehostamme terveen, ja siten auttaa meitä saavuttamaan onnellisuutta."
Ote Mikao Usuin muistokirjoituksesta.

Reikihoidon perusajatuksena on että me kaikki olemme osa universaalia kokonaisuutta, korkeampaa voimaa joka on kaikkialla meissä ja ympärillämme. Yhteytemme tähän korkeampaan henkiseen alkuperäämme on unohtunut, energiakanavamme ovat tukkeutuneet tietoisen mielemme kamppaillessa arkipäivän ongelmien kanssa ja kielteisten kokemusten seurauksena. Reiki puhdistaa mielemme avaten uudelleen tämän luonnollisen yhteyden omaan itseemme ja tasapainottaa sekä mielen että kehon energiat tuoden mielen tasapainoa ja henkistä ja fyysistä terveyttä. Reikihoidossa parantava energia virtaa hoitajan käsien kautta hoidettavaan, kysymys ei siis ole esimerkiksi hieronnasta.

Harjoittajalleen Usui-Reiki tarjoaa tien oman itsen syvälliseen tuntemiseen, mietiskelyn ja harjoitusten kautta löytyvään syvään rauhaan ja tasapainoon, onnelliseen ja rakkaudentäyteiseen elämään jonka perustana on oman itsen ja kaikkien muiden kunnioittaminen henkisinä olentoina ja yksilöinä; ehdoton ja pyyteetön universaali rakkaus.


Parantava kosketus perustuu uskomukseen ihmisen sähkömagneettisesta kentästä. Eri kehon osissa tuntuvien kipujen syynä on uskomuksen mukaan se, ettei näillä alueilla kehon "sähkövirta" kulje.
Uskomuksen mukaan henkilö joka omaa parantavan kosketuksen pystyy tuntemaan kädellään tällaisen "aukon" ihmisen sähkökentässä ja luovuttamaan omaa "energiaansa" laittamalla käden tällaisen paikan yläpuolelle. Tällaisessa vaihtoehtoisessa hoitomuodossa olleet ihmiset kuvaavat parantajan kädestä kulkeutuvan energiavirran tuntuvan kuin hiustenkuivaajalla lämmittäisi kipeytynyttä kohtaa.


Järjestelmällisessä kehon energiakenttiä koskevassa kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin 66 kliiniseen tutkimukseen. Tutkijat korostavat, että selvitykseen liittyy paljon puutteita, jotka johtuvat siitä, että tämä tutkimusala on niin tuiki tuntematon. Jotain sentään saatiin selville.

Tutkimukset olivat laadultaan keskitasoa. Löytyi esimerkiksi vahvaa näyttöä sen puolesta, että hoitomuodot vähentävät kipupotilaiden kokemaa subjektiivista kipua. Hoito vähentää kivun voimakkuutta, mutta ei poista sitä kokonaan. Tosin erityisen tarkoissa sairaalatutkimuksissa (syöpäpotilaita) kivunlievityksen teho jäi kohtalaiseksi. Kiistanalaista oli vaihtoehtoisen hoidon vaikutus syöpäpotilaan väsymykseen ja elämänlaatuun. Myöskin hoidon pitkäaikaisvaikutukset ovat hämärän peitossa.

Hoitojen vaikutuksesta kaivataan lisää tarkempia ja laadukkaita tutkimuksia.

Lähde: Jain S, Mills PJ. Biofield Therapies: Helpful or Full of Hype? A Best Evidence Synthesis. Int J Behav Med, 24.10.2009 [julkaistu sähköisenä ennen painoon menemistä]

Muita kirjoituksiani huuhaata lähellä olevista jutuista:

Sanomalehtien alasajon nurja puoli - ammattilaiset lähtevät

**
Olet varmaan kuullut siitä
, että tavanomainen printtimedia (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, New York Times, Dagens Nyheter) on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Toimittajia ja muita lehtityössä tarvittavia ammattilaisia pistetään kilometritehtaalle yhä kiihtyvään tahtiin. Itse olen huomannut erityisesti toimittajien kadon siitä seikasta, että jutut mm. yllämainituissa lehdissä ovat huonontuneet tasoltaan. Olen itse arvellut sen johtuvan kovasta kiireestä ja sen myötä kiristyneestä työtahdista, mutta nyt huomaan Reportterin blogista (Jarno Forssell), että ammattitaito on jättänyt printtimedian! Kokeneet, asialleen omistautuneet toimittajat, jotka osaavat hinnoitella aikaansaannoksensa oikein, potkitaan talosta ulos ja korvataan kokemattomilla, netistä asioita imuroivilla nuorilla pojanklopeilla ja tytöntylleröisillä. Jälkimmäiset tekevät työtänsä huonosti ja halvalla. Siitä kärsii ennen kaikkea lukija. Tässä teille toimittaja Jarno Forssellin omia ajatuksiani tukevaa tekstiä. Repikää siitä!

Istuin päivänä muutamana samassa ravintolapöydässä Hesarin päällikkötoimittajan kanssa. Hän kertoi käyneensä lyhyen ajan sisällä 30 lehtensä konkaritoimittajan läksiäisissä. Osan nimiä näkyy vielä Hesarin juttujen päällä, mutta vuodenvaihteessa journalismin tervaskannot siirtyvät oloneuvoksiksi.

Helsingin Sanomissa oli laskettu, kuinka monta vuotta kokemusta talosta lähtee. Heitin itse arvioksi 800 vuotta, mutta se meni alakanttiin. Oikea vastaus oli täysi tonni. Ja tehtyjä juttuja ahkerimmilta löytyi Hesarin sähköisestä arkistosta yli 10.000. Ja sinne on siis arkistoitu vain 1990-luvun alun jälkeen tehdyt jutut.

Mitä kokemuksen ja hiljaisen tiedon menetys merkitsee? Sitä, mistä on kautta mediakentän nähty merkkejä jo joitakin vuosia. Toimituksiin tulee nuoria ”monimediaosaajia”, jotka tekevät uutissähkeitä verkkoon, kuvaavat videopätkiä ja kirjoittavat blogeja. Ja siirtyvät urheilusta politiikkaan, taloudesta kotimaahan, liitetoimituksesta kulttuuriin parin-kolmen vuoden sykleissä. Kukaan ei keskity enää substanssiin samalla tavalla kuin Jyri Raivio ilmailuun.

Kun taustaa ei ole, eteen tulevaa tietoa on vaikea suhteuttaa aiemmin tapahtuneeseen tai kehityskulkuun muualla alalla tai maailmassa. Lopputuloksena on sirpaleista informaatiota, joka ei rakenna, vaan purkaa lukijoiden maailmankuvaa.

Toinen seuraus liittyy tiedon tarjoajiin. Kun toimittaja ei ole asiantuntija, vaan parhaassa tapauksessa vasta kehittymässä sellaiseksi ja todennäköisessä tapauksessa yleismies jantunen, yrityksillä ja niiden palkkaamilla viestintätoimistoilla on entistä suurempi valta ohjata juttujen sisältöjä. Tarjoamalla noviisitoimittajille houkuttelevia näkökulmia ja uskottavaa tietoa ne varmistavat niiden mukana oman positiivisen viestinsä läpimenon.

Sitä ei kannata moralisoida. Tiedottajien ja konsulttien tehtävä on välittää positiivista, mutta tietenkin myös totuudenmukaista tietoa yrityksistä ja yhteisöistä. Mutta toisin kuin toimittajien, niiden missiona ei ole kertoa ”koko totuutta”.

Tästä huolimatta ”dinosaurusten kuolemaa” harmittelevat myös monet yritystiedottajat ja –johtajat. Asiansa ja alansa osaavat toimittajat kun ovat olleet oivia keskustelukumppaneita ja ajatuksen sparraajia – jopa silloinkin kun suhde on säröillyt.

Onko teillä kommentteja?

Tästä voit lukea muutaman oman aikaansaannokseni jopa printtimediaan:

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Tampereelta kajahtaa

**
Voiko Tampereen suunnalta
kuulua mitään hyvää? Vastaus on äänekäs: Kyllä, Yes, omigod mikä tutkimustieto! Se on dodda, eddä Dee auddaa!

Ensyklopedisti ja tutkimustiedon uuttera seuraaja tohtori Matti Tolonen, ihmetteli olenko nähnyt Tampereen yliopiston lehdistötiedotetta D-vitamiinista? Täytyy myöntää, että tämä toinen ensyklopedisti oli todellakin missannut tämän tamperelaistiedon:


TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTTAA 15.12.2009

D-vitamiini hidastaa vanhenemista ja lisää terveitä elinvuosia

D-vitamiini näyttäisi suojaavan keskushermoston rappeutumissairauksilta. Viime vuosien aikana on saatu lisävalaistusta normaaliin elimistön vanhenemiseen, kun on selvinnyt, että vanhenemista jarruttavan hormonin (FGF-23) vaikutus perustuu D-vitamiiniin. Sekä koe-eläimillä että ihmisillä on todettu, että FGF-23 jarruttaa D-vitamiinin hormonaalisten muotojen tuottoa. Siten FGF-23:n toimintaa häiritsevät mutaatiot saavat aikaan D-vitamiinin yliaktiivisuuden ja nopeuttavat vanhenemista.

Tamperelainen tutkimusryhmä on juuri ilmestyneessä arvostetussa Psychoneuroendocrinology-lehdessä osoittanut, että sekä D-vitamiinin yliaktiivisuus että sen vaikutuksen puutos nopeuttavat fysiologista vanhenemista. Tutkimusryhmä on jo aikaisemmin raportoinut, että eturauhassyövän riski on pienimmillään, kun seerumin D-vitamiinipitoisuus on normaali, mutta riski lisääntyy sekä matalilla että korkeilla veripitoisuuksilla. Sairastumisriski noudattaa U-muotoista riippuvuutta D-vitamiinin veripitoisuudesta. Tällainen U-muotoinen riippuvuus D-vitamiinista näyttäisi olevan melko yleistä, koska sellainen ilmenee myös kokonaiskuolleisuudessa, sydänkuolleisuudessa ja luuston haurastumisessa. On mahdollista, että oikealla D-vitamiinin annostelulla voitaisiin lykätä monien kroonisten sairauksien alkamista jopa vuosilla myöhemmäksi. Tällaisia sairauksia ovat eräät yleiset syövät, sokeritauti, verisuonten kalkkeutuminen, verenpainetauti, keskushermoston rappeutumissairaudet, astma, autoimmuunisairaudet ja osteoporoosi.

Sama tutkimusryhmä julkaisee uusia, suoria todisteita uudesta D-vitamiinihormonista, kalsidiolista, kohta ilmestyvässä Journal of Steroid Biochemistry and Molecular Biology -lehdessä. Tulokset muuttavat huomattavasti käsitystä D-vitamiinin toiminnasta. Sekä tämä uusi hormoni että U-muotoinen sairastuvuus D-vitamiinin suhteen herättivät vilkkaan keskustelun lokakuussa Belgiassa pidetyssä D-vitamiini-kongressissa. Aikaisemmin inaktiivisena pidetty kalsidioli saattaa olla terveyden kannalta tärkeämpi hormoni kuin kalsitrioli. Kalsidiolia tuotetaan maksassa ja se on D-vitamiinista muodostuva ensimmäinen aineenvaihduntatuote.

Tutkimusryhmän vetäjä, Tampereen yliopiston emeritusprofessori Pentti Tuohimaa arvelee, että erityisesti Suomessa, jossa D-vitamiinin vajaus talvella on yleistä, olisi syytä kokonaan uudelleen arvioida D-vitamiinin terveydelliset vaikutukset. Siitä voi olla hyötyä jopa kausi-influenssan torjunnassa, mutta suurimmat kansainterveydelliset vaikutukset saataisiin kroonisten vanhuuteen liittyvien sairauksien ehkäisyssä. Eri arvioiden mukaan D-vitamiinin riittävällä annostelulla voitaisiin saada 2-5 tervettä elinvuotta lisää.

Viitteet:
Vitamin D, nervous system and aging.

Tuohimaa P, Keisala T, Minasyan A, Cachat J, Kalueff A.
Psychoneuroendocrinology 34S: S278-S286, 2009.

25-Hydroxyvitamin D(3) is an agonistic vitamin D receptor ligand.

Lou YR, Molnár F, Peräkylä M, Qiao S, Kalueff AV, St-Arnaud R, Carlberg C, Tuohimaa P.J Steroid Biochem Mol Biol. 2009 Nov 26. [Epub ahead of print]

Yhteystiedot:
Emeritusprofessori Pentti Tuohimaa, 050 361 0643, pentti.tuohimaa@uta.fi
Ph.D. Yanru Lou, 040 363 6106, louyanru@yahoo.com

Uutisvinkin tarjosi: Biovita, 15.12.2009

Muita juttujani D-vitamiinista:

Liikuntaa television ääressä

*
Pieni ja vaatimaton yhdysvaltalaistutkimus vihjaa, että liikakiloistaan eroon haluavien kannattaisi rajoittaa televisionkatselua. Katsomalla televisiota puolet vähemmän voi mahdollisesti polttaa 120 kilokaloria enemmän joka päivä. Näinkin pieni muutos voi monilla estää kilojen kertymistä.

Aiemmin on tiedetty, että telkkarilakko saa lapset syömään vähemmän, mutta aikuisia koskeva tieto on ollut niukempaa. Tämän tutkimuksen perusteella television sulkeminen ei juurikaan muuta aikuisten syömistottumuksia, mutta lisää energiankulutusta. Mahdollisesti aikuiset liikkuvat enemmän, kun televisio on kiinni. Myöhäisohjelmien väliin jääminen saattaa myös lievittää univajetta, ja siten ehkäistä lihomista.

Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä, ja siihen osallistui 36 ylipainoista aikuista, jotka katsoivat televisiota vähintään kolme tuntia päivittäin. Osana tutkimusta 20 osallistujan televisioon asennettiin kolmeksi viikoksi laite, joka sulki vastaanottimen, kun se oli ollut auki puolet ajasta, jonka henkilö tavallisesti käytti televisionkatseluun. Katselutottumuksia arvioitiin varsinaista tutkimusvaihetta edeltävien viikkojen aikana.

Muistutettakoon, että suomalaiset katsovat televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä.

Minulla on yksinkertainen keino millä tavalla voit syödä kakun ja pitää sen myös tallella ("eat one's cake and have it too"): Telkkarijumppa!

Telkkarijumppaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat liikkeet:
  • Mainoskirmaisu. Kun telkkarissa näytetään mainoksia, nouse nojatuolista, kierrä tuoli viisi kertaa ja käy keittiössä vetämässä viiva jääkaapin ovessa olevaan paperiin. Palaa sen jälkeen takaisin telkkarin ääreen. Jos mainokset edelleen jatkuvat, toista mainoskirmaisu niin kauan kunnes mainokset loppuvat. Jos et saa vähintään viisi viivaa paperille, soita mainostelevisioon ja pyydä pitempiä mainostaukoja.
  • Pyöräretki. Uutislähetyksen ajaksi ojenna jalat eteesi ja tee niillä pyöritysliikkeitä ilmassa, aivan kuten olisit pyöräretkellä. Aluksi et ehkä jaksa pyöräillä koko uutisten ajan, mutta jatka vain sinnikkäästi päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tulee vielä se päivä, jolloin jaksat pyöräillä koko uutislähetyksen ajan. Palkitse itsesi silloin lähtemällä lentoon, eli pyöritä käsiäsi samalla kun pyöräilet esimerkiksi urheilulähetyksen ajan.
  • Se seisoo sittenkin! Tämä on koko perheen hauska seuraleikki. Yhteisestä sopimuksesta päättäkää mikä on se tapahtuma televisiolähetyksessä, joka pakottaa ylös nojatuolista. Se voi esimerkiksi olla aina kun televisioesiintyjä sanoo kirosanan tai kun ruutuun ilmestyy roskaruokaa (limsat, sipsit, makeiset, hampurilaiset, mikrossa lämmitettävät valmisruokapakkaukset). Heti kun tämä yhteisestä sopimuksesta tunnistettavissa oleva tapahtuma näkyy telkkarissa, pitää välittömästi nousta seisomaan yhdellä jalalla. Istua saa sitten kun tapahtuma toistuu. Kilpailussa voidaan jakaa pisteitä sen mukaan kuka reagoi nopeimmin tapahtumaan.
Keksi itse lisää telkkarijumppaliikkeitä! Kerro minulle hauskimmat oivallukset, niin voin sitten elävöittää luentojani ympäri Suomen.


Muita liikunta-aiheisia juttujani:

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Internet on merkittävä terveyskasvatusinstituutio

**
Marraskuussa 2009
valmistui Janne Huovilan ravitsemustieteen pro gradu -tutkielma "Internet painonhallinta-asiantuntijuuden toimintaympäristönä".

Tiivistelmä tutkimuksesta
Internetistä on kasvanut viidentoista viime vuoden aikana merkittävä terveyskasvatusinstituutio. Terveystiedon etsimisestä on tullut yleinen internetin käyttötarkoitus. On syntynyt ajatus “uudesta” teknologian avulla omasta terveydestään vastuuta ottavasta kansalaisesta. Vakavasti otettavat yhteiskunnalliset toimijat eivät voi jättäytyä enää internetin ulkopuolelle. Internet on kuitenkin perinteisiin terveyskasvatusinstituutiohin – perheeseen, koulutusjärjestelmään ja terveydenhoitojärjestelmään – verrattuna tutkimatonta aluetta. Tässä tutkimuksessa Janne Huovila pyrki ymmärtämään suomenkielistä internetiä painonhallinnan ja painonhallinta-asiantuntijuuden näkökulmista.

Huovila on hyödyntänyt erilaisia tutkimusmenetelmiä: 1) Analysoinut 112 suosittua painonhallintasivustoa kvantitatiivisen (määrällisen) ja kvalitatiivisen (laadullisen) sisällönanalyysin keinoin; 2) Haastatellut kolmea internetissä toimivaa painonhallinta-asiantuntijaa.

Keskeisin havainto internet-sivujen sisällönanalyysissa oli painonhallintatekstien tuottajien, tuottamistapojen ja sisältöjen monimuotoisuus. Havaintojen perusteella on mahdollista muodostaa neljä ns. painonhallintamaisemaa:

1. Kaupallisten mediatalojen journalismi. Maiseman keskeisintä sisältöä olivat toimittajien tai asiantuntijoiden kirjoittamat tekstit painonhallinnasta. Sivustojen taustalla oli usein jokin suuri mediakonserni (Sanoma tai Alma Media) tai terveyteen erikoistunut mediayritys (TerveMedia tai Mediweb). Tyypillisesti maisema oli visuaalisesti monitahoinen ja sivuston käyttäjällä oli erillisessä osiossa mahdollisuus olla osa tekstin tuottamisen prosessia. Maisemassa vedottiin yksittäisiin esikuviin, asiantuntijoihin tai auktoriteetteihin muita painonhallintamaisemia enemmän. Voittoa tavoittelemattomiin terveysasiantuntijaorganisaatioihin viitattiin usein ja myönteisessä valossa.

2. Kansalaisjournalismi ja kansalaiskeskustelut. Tässä painonhallintamaisemassa esiteltiin muita enemmän reseptejä ja selkeästi muita enemmän erilaisia dieettejä. Kansalaisten tuottama tieto erosi selkeästi kaupallisten mediatalojen ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen teksteistä siinä, että siinä ei tuotu esiin yhtä usein yksittäisiä auktoriteettejä tai asiantuntijoita, eikä viitattu yhtä usein myönteisessä valossa asiantuntiorganisaatioihin. Maisemaan liittyi usein ideologia verkostoitumisesta. Aineiston perusteella elävään kansalaisjournalismiin ja -keskusteluun kuului vaihtoehtoinen tapa ajatella painonhallinnasta, joka usein esitettiin vastakohtana virallisille käsityksille: "THL (edesmennyt ja kuopattu KTL) on hakannut päätä seinään jo niin pitkään vähärasvaisella linjallaan…"

3. Voittoa tavoittelemattomattomien yhteisöjen valistusmateriaali. Painonhallintamaisema oli tässä tapauksessa visuaalisesti ja teknisesti muita painonhallintamaisemia pelkistetympi. Tyypillisesti sivustoilla ei ollut liikkuvaa kuvaa eikä mahdollisuutta olla osa tekstin tuottamisen prosessia. Myös internetille ominainen hypertekstuaalisuus, jossa on mahdollisuus siirtyä teksteistä toisiin, oli harvinaisempaa kuin muissa painonhallintamaisemissa. Tarkoin rajattu kielenkäyttö oli tyypillistä erityisesti terveysasiantuntijaorganisaatioille. Eri hakusanoja käytettäessä terveysasintuntijaorganisaatioiden sivustoja löytyi epätasaisesti. Näiden sivustojen osuus kaikista sivustoista oli hakusanalla lihavuus 50 %, painonhallinta 22 %, laihduttaminen 5 %, laihdutus 0 %, painonpudotus 0 % ja ylipaino 0 %. Silmiin pistävää voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen sivuilla oli, etteivät ne juurikaan selitelleet omaa olemassaoloaan.

4. Tuotteiden markkinointi. Kaupallisten painonhallintamaisemien keskeisin sisältö rakentui jonkin tuotteen (elintarvike, lääke, palvelu tai tieto) ympärille. Maisemaa edustavien sivustojen käyttöominaisuuksissa ja visuaalisessa ilmeessä oli suuresti eroja. Siinä missä suuri elintarvikealan yritys oli panostanut paljon resursseja sivustoon, oli yksityisyrittäjällä tyypillisesti vain esitteenomaisesti tekstiä. Markkinoitavista tuotteista suuri osa oli pienten yksityisyrittäjien, ja niitä markkinoitiin usein vastakohtana vallalla oleville "väärinkäsityksille". Tähän painonhallintamaisemaan mahtui myös useita yhteisöllisyyttä ja henkilökohtaista ohjausta tarjoavia painonhallintaportaaleja (kalorilaskuri.fi, keventäjät.fi, kiloklubi.fi, mammadieetti.net, pudottajat.fi ja weightwise.fi).

Teemahaastattelujen perusteella Huovila toi esille painonhallinta-asiantuntijuuden internetissä. Se on toimimista luotettavan tiedon puolestapuhujana, tietoa kansantajuistaen, tietovirtoja ohjaten ja tietoa laajempiin asiayhteyksiin sijoittaen. Internet ei muuta asiantuntijuutta vain internetissä vaan internetin vaikutus tietolähteenä heijastuu laajemmin – ja yhteiskunnallisesti merkittävästi – asiantuntija-maallikko-suhteisiin. Tästä esimerkkinä on vähähiilihydraattisen ruokavalion internetin myötä kasvanut tunnettuus. Asiantuntijat olivat huolissaan siitä, etteivät ihmiset kykene arvioimaan internetissä olevan monin tavoin värittyneen painonhallintatiedon luotettavuutta ja soveltamaan tietoa käytäntöön. Asiantuntijat uskoivat, että ns. health 2.0 -työkalut, jotka tukevat yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä ohjausta internetissä, voivat oikein käytettyinä olla hyödyksi painonhallinnassa. Haastatellut asiantuntijat kokivat, että internet oli rikastuttanut merkittävällä tavalla heidän omaa toimintaansa painonhallinta-asiantuntijoina. Tärkeinä internetissä toimivan painonhallinta-asiantuntijan ominaisuuksina pidettiin uskallusta, avoimuutta, jämäkkyyttä, kansankielisyyttä ja hyvää kokonaiskäsitystä painonhallinnasta.

Internet tarjoaa erilaisille yhteiskunnallisille toimijoille mahdollisuuden viestintään ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Perinteistä mediaa (TV, radio ja lehdet) hallitsivat mediatalot, mutta internetin myötä myös yksittäiset kansalaiset, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt ja muut kaupalliset toimijat voivat olla merkittävä osa median painonhallintamaisemaa "ohi" mediatalojen. Tämä luo painonhallinta-asiantuntijuudelle moniäänisen ja monimuotoisen toimintaympäristön. Internet tarjoaa painonhallinta-asiantuntijuudelle ainutlaatuisen kohtaamispinnan, mutta samalla asiantuntijat näkevät internetin kaaottisena ja rajattomana tietotulvana. Tietotulvan keskellä asiantuntijan keskeisimmäksi tehtäväksi muodostuu toimiminen luotettavan tiedon puolesta kansantajuistaen, tietovirtoja ohjaten ja tietoa laajempiin asiayhteyksiin sijoittaen.

Lisäksi voidaan Janne Huovilan pro gradusta lukea hänen arvioitaan esimerkiksi blogien merkityksestä terveystiedon välittäjinä. Blogit mahdollistavat tiedon jakamisen, omien kokemusten peilaamisen ja väittelyn. Ne voivat saada laajan ja asialleen omistautuneen lukijakunnan. Blogien lukeminen on yleistä nuorilla; keväällä 2008 57 % 16-29-vuotiaista suomalaisista internetin käyttäjistä oli käynyt lukemassa blogia (Tilastokeskus 2008). Blogien myötä tieteen uutisointi ja popularisointi ovat muuttuneet ja muuttumassa. On jopa puhuttu perinteisen tiedejournalismin häviämisestä tiedebloggaamisen myötä. Blogit ovat foorumi, jossa tieteentekijät ja tiedetoimittajat itse voivat kohdata maallikot helposti toteutettavalla, nopealla ja kustannustehokkaalla tavalla. Tämä kehitys voi viedä pohjan perinteisen paperilla julkaistavan tiedejournalismin ansaintalogiikalta: jos luotettavaa tietoa on saatavilla ilmaiseksi internetistä, ollaanko tiedosta enää valmiita maksamaan. Blogi on viestintävälineenä usein individualistinen, joskus anarkistinen ja sovinnaisuuksia rikkova, mutta se voi tarjota tieteentekijöille erinomaisen väylän korjata vallalla olevia väärinkäsityksiä ja popularisoida tiedettä. Terveyden näkökulmasta uusia web 2.0-työkaluja (wikejä, blogeja ja podcasteja) voidaan hyödyntää myös opetuskäytössä. Uudet palvelut voivat tarjota hyvän tavan vaihtaa oppimiskokemuksia opiskelijoiden, kliinikoiden ja potilaiden välillä.

Internetin painonhallinta-asiantuntijoiden valinta haastateltaviksi tapahtui harkinnanvaraisesti. Tutkimuksen rajallisten resurssien takia haastateltavien määrä rajattiin kolmeen. Yhteistä kaikille oli näkyvä toimiminen internetissä painonhallinnan asiantuntijoina. Kaikilla haastateltavilla oli terveys- tai luonnontieteeseen liittyvä korkeakoulututkinto. Ennakkokäsityksen mukaan kolmesta haastateltavasta yksi edusti enemmän julkista sektoria, yksi kaupallista sektoria ja yksi kolmatta sektoria. Oletuksena oli myös, että kaksi haastateltavaa asui ja toimi pääkaupunkiseudulla, kun yksi edusti pääkaupunkiseudun ulkopuolista Suomea. Kaksi haastateltavista oli miehiä ja yksi nainen. Julkisuuskuvan perusteella haastateltavien välillä oli myös ainakin pieniä näkemyseroja viimevuosina paljon keskustelua herättäneistä painonhallintakysymyksistä, kuten vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta.

Haastateltavat värvättiin sähköpostilla syyskuun 2009 alussa. Kaikki suunnitellut henkilöt (A, B ja C) suostuivat haastatteluun. Haastateltavat kokivat internetin oman työnsä kannalta merkittävänä. Internet nähtiin mahdollistajana neuvonta- ja viestintätyössä sekä oman ammatillisen kehittymisen välineenä. Internetistä oli tullut asiantuntija-maallikko-suhteiden rikastuttaja. A kertoi, kuinka internet tarjoaa laajemman lukijakunnan sekä mahdollisuuden tietojen päivittämiseen ja syventävien hypertekstien tarjoamiseen. C oli käyttänyt kasvotusten tapahtuvien painonhallintaryhmätapaamisten lisänä internet-palvelua asiakkaiden itsenäisen työskentelyn alustana. Kun internet laski ruokapäiväkirjat, tarjosi reseptejä ja syventävää tietoa, toi se lisäarvoa kasvotusten tapahtuvalle ohjaukselle.

Jokainen haastateltava kuvaili internetin synnyttämää muutosta omissa toimintatavoissaan: "nettikirjoittaminen on tuonut ihan erilaisen tyylin kirjoittaa... ensimmäisessä kappaleessa pitää sanoa kaikki olennaiset... eli tiivistäminen... asia kirjoitetaan hyvinkin yksinkertaisesti... että teksti on mukaansa tempaavaa, sekin on ihan hirveän tärkeätä" (C). A kommentoi internetin myötä tapahtunutta tiedon kulun nopeutumista: "Sehän auttaa ammattilaista suuresti. Kaikki, mitä tutkimustietoa julkaistaan, sä löydät sen sieltä". B kertoi omasta roolista internetissä: "Se oli 2005 kun mä ensimmäisen blogin väsäsin. En mä uskonut, että siitä voi tulla työväline".

Tärkeinä internetissä toimivan painonhallinta-asiantuntijan ominaisuuksina pidettiin uskallusta, avoimuutta, jämäkkyyttä, kansankielisyyttä ja hyvää kokonaiskäsitystä painonhallinnasta. Internetin moniäänisyyden keskellä koettiin, että jos "oikeat" asiantuntijat eivät toimi rohkeasti, avoimesti ja jämäkästi, internetistä hyötyvät ennen kaikkea epäluotettavan tiedon levittäjät. Kansankielisyyden nähtiin olevan edellytys asiantuntijoiden ja maallikoiden väliselle kohtaamispinnalle internetissä. Hyvä painonhallinnan kokonaiskäsitys korostuu erityisesti internetissä, jossa pieni, irrallinen tieto voi saavuttaa suuret mittasuhteet. Tällöin asiantuntijan tehtävänä on suhteuttaa yksittäisen tiedon merkitystä.

Internetin rajattomassa tekstimeressä haastateltavat kokivat myös oman asiantuntijuuden rajallisuutta. Jokainen haastateltava peilasi omia rajallisia resursseja suhteessa
internetiin tekstimereen: "eihän asiantuntijoilla ole aikaa" (A), "eihän voi vaatia, että jokainen ravitsemustieteilijä ja jokainen ravitsemusterapeutti kävisi samanlaisen dilemman läpi" (B) ja "mä myöskin tunnistan sen, että ei mulla ole aikaa ja resursseja ja mahdollisuuksia tutustua kaikkiin" (C).

Haastateltavien puheissa korostui voimakkaasti toiminta luotettavan tiedon tarjoajana. Asiantuntijat määrittelivät usein "oikeaa" asiantuntijuutta suhteessa "väärään" asiantuntijuuteen ja keskeistä puheessa oli kysymys luotettavuudesta. B korosti, että "jokaisesta ei ole asiantuntijaksi". Asiantuntijuus määrittyi taisteluksi luotettavan tiedon puolesta monin tavoin värittyneen painonhallintatiedon keskellä. Keskeistä asiantuntijuudelle internetissä oli "tutkimukseen perustuva tieto hyvästä terveydestä" (A), jatkuva arviointi, että "onko tossa mitään järkeä" (B), ja sen viestin välittäminen "että verkossa voi olla myös luotettavaa tietoa" (C). Yhdeksi merkittäväksi internetasiantuntijuuden tehtäväksi miellettiin tietovirtojen ohjaaminen: "pitäisi olla jokin semmoinen systeemi joka ohjaa tapaa etsiä tietoa, ei sitä internet tee" (A) ja "asiantuntijan rooliksi jäi ohjata oikean tiedon jäljille" (B).

Keskeistä asiantuntijuuteen perustuvassa tietovirtojen ohjaamisessa oli yksittäisten
tietojen sijoittaminen laajempiin asiayhteyksiin. Haastateltavat mainitsivat usein, että tavallinen internetin käyttäjä on varsin avuton valtavan tietomeren keskellä. Internet on ikään kuin suuri hallitsematon koneisto, joka tuottaa tietoa, mutta samalla hämärtyy ihmisten käsitys siitä, onko olemassa mitään tiedon luotettavuuden kriteerejä. Haastateltavat näkivät painonhallintatiedon etsijän osan erittäin vaativana, ja siksi tarvitaan asiantuntijoita tulkitsemaan tiedon merkitystä: "se on semmoinen leikkikenttä, että sieltä voi saada hyvää tietoa ja järkevää, mutta sieltä saa myös vahvistusta omiin käsityksiin, oli se käsitys mikä tahansa... tää on tosi vaikea asia, koska ihan pienestä mitättömästä tutkimuksesta voidaan tehdään ihan valtavan iso juttu ja sillä ei ole mitään totuuspohjaa (C), "sit nää tällaiset uutiset, jos maallikko siellä käy, jos puhutaan nyt terveystiedosta, niin mä luulen, että aika monet vaan niistä hämmentyy" (A) ja "se on liian rankka taakka, se ei kuulu sähköinsinöörille, se ei kuulu siivoojalle, tehtäväksi tarkistaa, onko tämä oikeaa tietoa" (B).

Tietovirtojen ohjaamisessa yhdeksi keskeiseksi tekijäksi nostettiin aika. Kun internetiin on helppo tuottaa tietoa, on julkaisukynnys matala. Haastateltavat toivoivatkin niin omaan toimintaan kuin yleisemminkin internetin toimintakulttuuriin kärsivällisyyttä: "mä haluaisin nimenomaan sitä, että esimerkiksi viikko sen jälkeen kun julkaisu on ilmestynyt niin tiedemiehet ja toimittajat istuisivat alas ja pohtisivat, onko tämä aidosti uutinen. Nyt kun kaikilla on niin kauhea kiire, niin pieninkin löydös joka tehdään maailmalla niin siitä tehdään isot otsikot" (B).

Asiantuntijat painottivat hakukoneiden ja hakusanojen merkitystä internetin tietomeressä kahlaamisessa. Kaikki haastateltavat varoittivat samaan sävyyn siitä, kuinka hakukoneet voivat johtaa harhaan. B kommentoi asiaa: "Sä voit googleen pistää jonkun hakusanan ja sitten rimpsu tietoa ja kaikki aika yksipuolista, filtteroitua tavallaan. Ja siitä saa sellaisen käsityksen, että tästä on paljon kirjoitettu. Se on ehkä se harha, jonka internet synnyttää, jos googleen tulee 2000 hittiä, tai osumaa, niin tällainen ihminen ajattelee, että siitähän on tosi paljon kirjoitettu. Ja sit tiedemies menisi tietenkin pubmedin kohdalle ja katsoisi sieltä, että löytyykö samasta sanasta tai sanayhdistelmästä 2000 referenssiä, no sieltä löytyy ehkä kaksi tai kolme. Jolloin hänen tulkintansa on, että tämä on aika merkityksetön tieto".

Haastateltavilta kysyttiin, miten pitäisi suhtautua siihen, että hakukoneisiin perustuvassa tiedonetsinnässä asiantuntijoiden kielenkäyttötavat ja kansanomaiset kielenkäyttötavat eivät kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä painonhallintatiedon popularisointiin liittyvä ongelma nähtiin keskeisenä, mutta siihen ei osattu sanoa juurikaan ratkaisuja. Toisaalta myönnettiin se, että sana "laihdutus" on keskeistä kansanomaisessa kielenkäytössä. Toisaalta viitattiin siihen, että sanalla on hyvin vahvoja sivumerkityksiä, jotka tappelevat painonhallinta-asiantuntijuuteen liittyviä periaatteita vastaan.

Internetin luomaan ajasta ja maantieteellisestä paikasta riippumattomaan yhteisöllisyyteen suhtauduttiin ristiriitaisesti. Haastateltavien puheessa korostuivat "oikeaan" asiantuntijuuteen perustuvat yhteisöt erotuksena yhteisöistä, jotka perustuivat fanaattisuuteen, karismaattisiin johtajiin ja erikoisiin ravitsemusfysiologisiin käsityksiin. C kertoi myönteisessä sävyssä edustamansa palvelun internet-yhteisöllisyydestä: "Se, että sä voit vaikeana hetkenä kirjautua sisään ja 'nyt on kuulkaas suklaan syönti lähellä' ja sit sieltä tulee heti joku 'hei älä nyt viitti, että miten sulla on mennyt'... että 'lähe vain lenkille, sun kannattaa'... ihmisille ihan hirveän tärkeätä silloin kun tekee elämäntapamuutosta, että 'Joku muukin on kiinnostunut tästä mun asiasta enkä vain minä'". Yhteisöllisyyden internetissä ei uskottu korvaavaan kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutusta, mutta se nähtiin tärkeänä lisänä, joka voi sitouttaa ihmistä elämäntapamuutokseen.

Haastateltavat suhtautuivat tietyin varauksin myönteisesti sosioteknologiseen
asiantuntijuuteen, kuten ruokapäiväkirjoihin, ravintoainelaskureihin, elintarvikekoostumustietopankkeihin ja energiankulutuslaskureihin, joissa ihmisen sijaan teknologiset sovellukset antavat käyttäjilleen palautetta. Näiden palvelujen nähtiin lisäävän tietoa ja motivaatiota. Toisaalta niiden ei ajateltu sopivan kaikille ja ne voivat vääristää suhtautumista painonhallintaan, jonka pelättiin synnyttävän jopa syömishäiriökäyttäytymistä.

Kaikki haastateltavat toivat esiin, että internet ei ole muovannut asiantuntijuutta vain internetissä: internetin vaikutus maallikko-asiantuntija-suhteisiin heijastui myös internetin ulkopuoliseen neuvontatyöhön. Keinoksi siihen, miten internetissä olevasta tiedosta tulisi maallikko-asiantuntija-suhteiden rikastuttaja eikä heikentäjä, pidettiin hyvien internet-palvelujen tarjoamista ja terveydenhoidon ammattilaisten kouluttamista.

Voitte kysyä Janne Huovilalta (helsinki.fi) mahdollisuutta tutustua tähän todella mielenkiintoisen pro gradu -tutkielmaan. Suosittelen!


lauantaina, joulukuuta 12, 2009

Hyvä kunto tuo älykkyyttä

**
Göteborgin yliopiston tutkimuksen mukaan
nuoret, hyväkuntoiset miehet pärjäävät paremmin älykkyystesteissä kuin liikuntaa harrastamattomat.

Ahkerointi liikunnan parissa tarkoittaa usein myös ahkerointia yliopiston tenttikirjojen kimpussa. Kiva on ahkeroida kun tieto uppoaa raikkaisiin aivoihin! Kun ahkeran urheilijan sydämen ja keuhkojen toimintakyky on kunnossa, silloin aivot saavat paljon happea. Tutkimuksessa havaittiin selkeä yhteys hyvän fyysisen kunnon ja parempien älykkyystestin tuloksien välillä. Erityisen selvästi hyväkuntoisuus näkyi loogisessa ajattelukyvyssä ja puheen ymmärtämisessä.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että 15-18-vuotiaina kuntoaan kohottaneet kykenivät parantamaan henkisiä toimintojaan (kognitiotaan). Tutkimuksessa vertailtiin kaksosten tietoja ja tuloksia, jolloin tutkijat osoittivat, että hyväkuntoisuus ja korkea älykkyysosamäärä olivat seurausta ympäristötekijöistä eikä perintötekijöistä.

Tutkimuksen perusmateriaalina oli 1950-1976 välisenä aikana syntyneet asevelvollisuutta suorittamaan tulleet ruotsalaiset. Tutkimus julkaistiin arvostetussa tiedelehdessä Proceedings of the National Academy of Sciences.

Jos siis haluat pärjätä paremmin elämässäsi, voivat tutkijat mitä lämpimämmin suositella sinulle urheilullista elämäntapaa.


Lue lisää urheilujuttuja tästä: