maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Diabetes tulee kalliiksi

*
On arvioitu
, että nopeasti yleistyvä aikuisiän diabetes vie pian jo kolmanneksen maamme kaikista terveydenhuollon menoista. Tällä hetkellä diabeteksesta johtuvat hoitokulut ovat 15 prosenttia kaikista terveydenhuollon menoista eli noin kaksi miljardia euroa.

Sairauden kustannuksiin perehtynyt professori Tero Kangas on varoittanut, että hoitokulut saattavat jo vuonna 2010 nousta 27,5 prosenttiin eli 3,7 miljardiin euroon. Laskelmat perustuvat Stakesin tilastoihin vuodelta 2006.

Kaikista diabeetikoista aikuisiän eli tyypin 2 diabeetikkoja on valtaosa (yli 80 prosenttia). Eniten kuluja taudin hoidossa aiheuttavat sen liitännäissairaudet ja erilaiset mutkikkaat sairauden vaiheet (komplikaatiot). Yhden aikuisiän diabetesta sairastavan lääkitys maksoi Kelan mukaan viime vuonna keskimäärin 575 euroa potilasta kohden. Vähänkin mutkikkaammissa tapauksissa saadaan professori Kankaan laskelmien mukaan keskihinnaksi 19-kertainen lukema, eli yli 11 000 euroa henkilöä kohden.

Sairauden nopeasta lisääntymisestä kertoo myös lääkekorvauksiin oikeutettujen määrän nousu. Viime vuonna erityiskorvattavia diabeteslääkkeitä sai noin 200 000 suomalaista. Lääkekustannukset ovat nousseet vuoden 2000 tasosta 40 prosenttia ja pelkästään viime vuonna 12 prosenttia.

Katkaise lääkemenojen kasvu kolmivaiheisesti:

1) Tee ruokavalioremontti missä vähennät tuntuvasti hiilihydraattien määrää (todistetusti toimii diabeetikolle. Kysy lisää diabeteshoitajaltasi! Jos hän ei ole asiasta kuullutkaan, ota yhteyttä minuun.)
2) Vähennä lääkitystäsi ja parhaimmassa tapauksessa jätä kokonaan lääkkeet (kotona ruokapöydän äärellä hoidettu diabetes on tietysti kauhistus lääketehtaille, mutta valtava onnen hetki potilaalle.)
3) Lisää huomattavasti liikuntaa ja lopeta tupakointi sekä alkoholin käyttö (liikunta olkoon lääkkeesi!)

Perehdy sokeritautiin!

Lähde: YLE Uutiset, 18.5.2008

4 kommenttia:

  1. Hei, kirjoitin tuonne muualle blogiisi, että menen kuntoutukseen. Oli aika sota sen ruuan kanssa. No, sain hiilihydraattitietoista ruokaa jotensakin. Ravitsemusterapeutti vastasi aluksi kirjalliseen ruokapyyntööni, että liha ja rasva on MYRKKYÄ! (kirjoitin etten halua niitä E-koodeja). Pistin kevytjuuston päälle voita. Ei hän eikä keittiöhenkilökunta ymmärrä täysin vieläkään tätä Vhh- ruokavaliota, mutta hyväksyivät sen minulla sitten. Olin Pohjois-Karjalassa Pekka Puskan aivopesemällä alueella:-)

    Ravitsemuterapeutti myönsi, että näytän terveeltä ja sopusuhtaiselta. Toiset kuntoutujat ihmettelivät, että syön kummallisesti. Vastasin, että miettikää itse mitä syötte... Oli lihavia ja diabeetikkoja joukossa...

    Minä olen laihtunut kymmenen kiloa eikä ole diagnosoitu diabetesta, kun verensokerit pysyy näin tasaisena. Olen onnellinen, että löysin tämän ruokavalion, ja tällä ruokavaliolla hoituu muutkin sairaudet...

    VastaaPoista
  2. Liha ja rasva ei todellakaan ole myrkkyä. Se ei ole myrkkyä terveelle eikä varsinkaan diabeetikolle. Ravitsemusterapeutti on väärin informoitu ja puhuu todella loukkaavaan sävyyn oikeasta ruoasta.

    Jatka sinä vain "kummallista" syömistäsi ja anna ruoan olla lääkkeesi. Tulee mahdollisesti se hetki elämässä jolloin haima lopullisesti lakkaa tuottamasta insuliinia, mutta se hetki olkoon hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa.

    Keskustelin tänään yhden asiantuntijan kanssa. Harvinaisen selvältä vaikuttaa, että Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset on kirjoitettu nimenomaan terveille ja paljon liikuntaa harrastaville. Tätä ei sanota kyllin selvästi. Muutenhan Diabetesliitto lopettaisi oitis hokemansa: kaikille suomalaisille soveltuvasta samanlaisesta ruokavaliosta. Voisiko joku kertoa tämän asian Diabetesliiton ravitsemusterapeuteille?

    Traagistahan tässä on se, että eri sairauksille ei ole aikeitakaan luoda omia ravitsemussuosituksia. Tätä outoa asetelmaa en kerta kaikkiaan ymmärrä. Turha minun tosin on asiassa hurskastella, yhtä synkkiä "totuuksia" päästin aikoinaan minäkin suustani. Rasvan vihaaminen ja hiilihydraattinen ihannointi elää syvässä näissä akateemisissa piireissä. Muutosta parempaan, eli suurempaan avoimuuteen, ei juurikaan ole näkyvissä ainakaan Suomessa.

    Tsemppiä toivoo christer

    VastaaPoista
  3. Olen diabeetikko (2TDM). Otan sinuun yhteyttä lähipäivinä. Lihoin liikaa ja sain tämän diabeteksen. Haluan kokeilla tuota hiilihydraattien vähentämistä. Näen omin silmin miten ystäväni on sillä laihtunut ja pysynyt hoikkana. Olet oikealla asialla! Suomeen ei mahdu kuin 1 ainoa totuus. Diabeetikolle ei takuulla sovi sama ruokavalio kuin koko väestölle. Näin sanoo tämänkin kunnan ravitsemusterapeutti. On siinä edes yksi ravitsemusterapeutti joka on sinun kanssasi samoilla linjoilla.

    VastaaPoista
  4. Tyypin 2 diabeetikolle on ensiarvoisen tärkeää laihtua, liikkua paljon ja syödä terveellistä ja monipuolista ruokaa. Koska diabetes on aineenvaihduntasairaus ja etenee kovin yksilöllisellä tavalla, on hyvä jos ottaa yhteyttä luotettuun ravitsemuksen asiantuntijaan. Arvostan kovasti ajatustasi siirtyä minun asiakkaakseni, mutta luulisin omalta paikkakunnaltasikin löytyvän ravitsemusterapeutteja, jotka voivat ammattiosaamisensa valjastaa täyteen käyttöön ja palvella sinuakin. Jos ajaudut täydelliseen umpikujaan, ota sitten yhteyttä minuun.

    VastaaPoista