**
Tänään (23.11.2011) voitaisiin oikeastaan viettää kaatumisten ehkäisypäivää, sillä Suomen Fysioterapeutit on julkistanut Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiauosituksen.
Kaatumiset ovat yleisiä ja niiden seuraukset voivat olla iäkkäillä erityisen vakavia. Nyt julkaistava Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus esittelee tutkimuksiin perustuvia kaatumisten ehkäisykeinoja ja kaatumisia ennustavia mittareita.
Kaatumisista aiheutuu Suomessa vuosittain mm. 7 000 lonkkamurtumaa, ja kaatumisen seurauksena yli 1 000 iäkästä kuolee vuosittain. Kaatumisvammojen hoito on kallista, sillä yhden lonkkamurtuman ensimmäisen vuoden kustannukset ovat noin 20 000 euroa.
Vaikka kaatumisesta ei seuraisikaan vammaa, voi kaatuminen aiheuttaa tai lisätä kaatumispelkoa. Kaatumisen pelko rajoittaa liikkumista ja heikentää toimintakykyä.
Tasapainoa parantava ja lihasvoimaa lisäävä harjoittelu ehkäisee tehokkaimmin kotona asuvien iäkkäiden kaatumisia ja kaatumisvammoja. Liikuntaharjoittelu on myös keskeinen osa kaatumisten ehkäisyä iäkkäillä, jotka ovat hoivapalveluissa tai sairaalahoidossa. Tärkeintä on harjoittelun monipuolisuus, säännöllisyys ja nousujohteisuus.
Kodin ja elinympäristön turvallisuudella, esimerkiksi valaistuksella, on merkitystä kaatumisten ehkäisyssä. Liikkumisen apuvälineet tukevat ja turvaavat iäkkään henkilön liikkumista, mutta ne voivat myös lisätä kaatumisia ja kaatumisvammoja.
Liikuntaharjoittelun suunnittelussa fysioterapeutilla on keskeinen rooli. Päivittäisen liikunnan ja säännöllisen harjoittelun toteutumiseksi tarvitaan kuitenkin kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten yhteistyötä. Liikuntaharjoittelu on yksi kustannustehokkaimmista kaatumisen ehkäisykeinoista.
Fysioterapiasuosituksen tavoitteena on tehostaa kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyä, vaaratekijöiden tunnistamista sekä parantaa fysioterapian vaikuttavuutta ja yhtenäistää valtakunnallisia fysioterapiakäytäntöjä. Suomen Fysioterapeuttien suositukset perustuvat satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista saatuun näyttöön.
Suositus löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
http://www.terveysportti.fi/dtk/sfs/avaa?p_artikkeli=sfs00003
Suositus on osa Hyvä fysioterapiakäytäntö -hanketta. Siinä tuotetaan näyttöön perustuvia, suomalaiseen terveydenhuoltoon soveltuvia fysioterapiasuosituksia ja edistetään tieteelliseen näyttöön perustuvia fysioterapiakäytäntöjä. Fysioterapiasuositukset ovat parhaiden fysioterapian asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja fysioterapian vaikuttavuudesta yksittäisissä sairauksissa. Suositukset eivät korvaa fysioterapeutin tai lääkärin omaa arviota yksittäistä potilasta koskevassa päätöksenteossa.
Lisätiedot: Kehittämisasiantuntija Heli Kangas, Suomen Fysioterapeutit p. (09) 5422 7547
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, marraskuuta 23, 2011
sunnuntaina, kesäkuuta 05, 2011
Erilainen tapa vanheta
**
Suomen veteraaniurheiluliitto (SVU) täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuotta juhlistetaan mm. julkaisemalla veteraaniurheilusta laaja kirjateos. Minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön toimituskunnasta käsin ja sain olla viimeistelemässä ja taittamassa kirjaa. Kirjoitin kirjaan veteraaniurheilijan ravinnosta.
Kirjasta tuli hyvä. Jos vähääkään kiinnostaa ikääntyminen ja liikunnan terveysvaikutukset, niin tässä on se kirja joka pitää silloin lukea. Kirja luo uudenlaisen raja-aitoja kaatavan katsannon aikuisten urheilemiseen ja kilpailemiseen.
Tässä kirjassa on potkua vaikka vuoden urheilukirjaksi! Kirja sopii loistavasti myös lahjaksi.
Kirjassa paneudutaan mm.
- aikuisen urheilijan motiiveihin
- suorituskykyyn ja sen harjoittamiseen läpi elämän
- valmentautumiseen tapauskertomuksin
- urheilun ja terveyden välisiin yhteyksiin aikuisiällä
- urheiluun liittyvän vapaaehtoistyön merkitykseen ja hyviin käytänteisiin kentiltä
- aikuisiän liikkumisen yhteiskunnallisiin merkityksiin
- veteraaniurheilun organisoitumiseen sekä liiton visioon ja arvoihin
Ennakkotilaukset: Merja Masalin, puh. 09 3481 2241 tai merja.masalin@svu.fi.
ESIPUHE
Liikkumisella ja urheilemisella on merkitystä. Läpi elämänkulun tapahtuvalla tavoitteellisella liikunnalla ja urheilulla on moninaisia merkityksiä niin urheilijoille itselleen kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) 40-vuotisjuhlakirja Erilainen Tapa Vanheta sisältää laaja-alaisen tutkimusmatkan veteraaniurheilun pariin. Kirjassa paneudutaan tutkimus- ja asiantuntija-artikkelein, tapauskertomuksin sekä pakinoin urheilemisen eri ulottuvuuksiin. Tarkastelussa ovat liikunnan ja urheilun sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, terveys, suorituskyky, toiminnan järjestäminen ja toimijuus sekä veteraaniurheilun ja SVU:n kasvu ja tulevaisuus.
Ihmisen on mahdollista kehittää itseään ikään katsomatta. Tämä on yksi kirjan keskeinen viesti. Urheilevan ihmisen näkökulmasta on oleellista, että elimistön plastisuus eli harjoitettavuus säilyy läpi elämän. Keho sopeutuu oikein toteutettuun ja annosteltuun kuormitukseen myös iäkkäämpänä ja tämä mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun koko elämän ajan. On kuitenkin syytä muistaa, että eletty elämä vaikuttaa siihen millaisia itse kullekin ovat realistiset tavoitteet ja kuinka näitä tavoitteita ja unelmia kannattaa tavoitella.
Aikuisurheilijalle urheileminen on kiinteä osa elämän kokonaisuutta. Henkilökohtaisten motiivitekijöiden ohella lähipiirin, kuten perheen ja ystävien hyväksynnällä ja arvostuksella on suuri merkitys harrastuksen jatkumiseen. Laajemmin ajateltuna myös yhteiskunnan arvostus veteraaniurheilua kohtaan on merkittävä tekijä koko veteraaniurheilun kehityksen ja kasvun kannalta.
Tämän kirjan 19 artikkelia ja kolme pakinaa johdattavat lukijan sen todellisuuden äärelle, jota kutsumme erilaiseksi tavaksi vanheta. Siinä liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa hyvää elämää. Ihmiselle itselleen merkityksellinen, terveyttä edistävä, tavoitteellinen ja ihmisiä yhdistävä liikunta ja urheilu nähdään luonnollisena osana kaikenikäisten elämää.
Kirja painottaa jokaisen omia mahdollisuuksia parantaa ja ylläpitää toiminta- ja suorituskykyään, terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja urheilun avulla. Kirjassa tartutaan myös yhteisöjen ja yhteiskunnan vastuihin erilaisen tavan vanheta mahdollistamiseksi.
Erilainen Tapa Vanheta -kirja syntyi innostuneiden ihmisten palosta kuvata veteraaniurheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä SVU:n 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Esitämme lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat ansiokkaalla panoksellaan osallistuneet kirjan suunnitteluun, kirjoittamiseen ja tuottamiseen.
Helsingissä toukokuussa 2011
Toimituskunta
***********
Kirjan sisällys
ESIPUHE
I RAKKAUDESTA URHEILUUN Arto Tiihonen 1
Rakkaudesta urheiluun Tuija Helander 5
Erilaisia ikämiehiä Arto Tiihonen 19
Veteraaniurheilijat: tutkimuksia merkittävästä panostuksesta, motivaatiosta ja mahdollisuuksista Bradley Young & Nikola Medic 45
Kisakuumetta, pakina Jaakko Heikkinen 59
II SUORITUSKYKY JA TERVEYS Harri Suominen ja Christer Sundqvist 63
Aikuisurheilijan harjoittelun perusteet - fysiologiset ja valmennus opilliset näkökulmat Antti Mero 67
Ikä ja maksimaalinen fyysinen suorituskyky Harri Suominen 91
Urheilu ja Psyyke Matti Orava 103
Urheilijan terveys Urho Kujala 109
Veteraaniurheilijan ravinto Christer Sundqvist 115
Veteraaniurheilijan tie Jorma Manninen 127
Voilla voittoon, pakina Jaakko Heikkinen 139
III VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ Mikko Nieminen 143
Tapaus Kuopion Vipinä Inkeri Fält 147
Aikuisten yleisurheilukoulu JKU: järjestäjän näkökulma Alpo Pirttinen 173
Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämä aikuisten yleisurheilukoulu Kyösti Poutiainen 177
Vuoden 2009 veteraanien MM-kilpailujen näkyvyys: millaista oli ja miten se tehtiin? Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri 187
Itse kukin omalla tasollaan Matti Hannus 193
Seurojen ja kuntie roolit liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä Pentti Pönkkö 197
Arkiliikuntaa, pakina Jaakko Heikkinen 201
IV SVU PÄHKINÄNKUORESSA Kunto Viiru 205
Veteraaniurheilu luonnollisena osana liikuntakulttuuria Kunto Viiru 207
Suomen veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu Riitta Koski 217
SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot Kunto Viiru 225
SVU suuressa aallossa Pia Kemppainen-Kajola 231
************************
Rakkaudesta urheiluun – veteraaniurheilun moninaiset merkitykset
Arto Tiihonen
Tämän Suomen Veteraaniurheiluliiton juhlakirjan pääotsikko ’Erilainen tapa vanheta’ heittää meille kirjoittajille haasteen väittämällä ja kysymällä: onko veteraaniyleisurheilijan elämäntapavalinta se ’erilainen tapa vanheta’?
Kysymys on erinomainen ja varsin ajankohtainen. Suomen väestö on ikääntynyt ja ikääntyy lähitulevaisuudessa vielä enemmän. Tämä johtuu siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat suurempia kuin keski-ikäisten ja nuorten ikäluokat. Yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä. Ikäihmisten, mutta myös keski-ikäisten eli kaikkien veteraaniurheiluikäisten terveys, toimintakyky ja toimijuus ovat yhä tärkeämpiä kokonaisyhteiskunnallisestikin ajateltuna.
Keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä on ainakin kaksi: miten suureneva eläkeläisväestö voisi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja miten pienenevä työssäkäyvä keski-ikäisten joukko jaksaa tehdä yhä suuremman osan tarvittavasta työstä? Siksi ’erilainen tapa vanheta’ on erittäin ajankohtainen otsikko, mutta myös vaativa kysymys.
Kysymys kohdistuu sitä paitsi yhtä aikaa niin yksilöille itselleen, hänen lähiyhteisöilleen, kuten perheelle, ystävä- tai kaveripiirille kuin yhteiskunnallisille toimijoille eli urheiluseuroille, muille vapaaehtoistoiminnan järjestöille, julkisille ja yksityisille palveluillekin. Ilman kaikkien näiden tahojen ja tasojen yhteistoimintaa, yhteispeliä, voi olla vaikea vastata väestön ikääntymisen myötä muotoutuviin uusiin haasteisiin.
Lähtökohtaoletus kirjan toimituskunnalla oli se, että veteraaniurheilijoiden liikunnallisesti ja urheilullisesti aktiivinen elämäntapavalinta on se ’erilainen tapa vanheta’. Toinen oletus oli, että tuo tapa voisi olla yleisemminkin mallina muulle väestölle. Meidän kirjoittajien tehtävänä oli ottaa selvää, millainen tuo tapa on ja samalla selvittää sitä, miksi veteraaniurheilija oikein urheilee ja liikkuu? Tämän selvitettyämme pitäisi meillä olla myös suosituksia siitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.
Rakkaudesta urheiluun on ex-huippu-urheilijan ja nykyisen veteraaniurheilijan Tuija Helanderin omaelämäkerrallisen artikkelin otsikko. Tuija kertoo siinä, kuinka hän jo pikkutyttönä rakastui urheilemiseen ja miten tuo rakkaus on kestänyt kaikki ne ’rypyt’, joita elämä ja mm. terveyden lähes täydellinen menettäminen, on tuon rakkauden tielle viskonut.
Saamme kokea Tuijan mukana suurkisojen jännittävät tunnelmat ja dramaattiset hetket uudelleen, mutta sen lisäksi hän avaa ’urheilijaelämäntapansa’ laajemmin ja syvemminkin lukijoiden koettavaksi. Rakkaus ei ole lainkaan liian vahva sana kuvaamaan tuota jo puolen elämäniän kestänyttä suhdetta.
Tuija Helanderin artikkeli avaa yksilötason sekä elämänkulullisen ja –kerrallisen näkökulman veteraaniurheiluun. Vaikka Tuijan kertomus on poikkeustapaus veteraaniurheilijoidenkin joukossa, niin ne teemat, jotka ovat olleet tärkeitä Tuijalle, ovat tärkeitä myös monille meistä.
Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä jossakin asiassa, tai kuka voi sanoa, etteikö olisi hienoa löytää merkitystä elämälleen ja teoilleen olivat ne mitä hyvänsä ja toisten mielestä miten mitättömiä tahansa? Ja eikö meille kaikille ole tärkeää se, mitä meille läheiset ihmiset ajattelevat ja tuntevat meitä kohtaan? Bonuksena voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun iso joukko - joskus koko kansakunta - kannustaa meitä tekemään parhaamme.
Erilaisia ikämiehiä - veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen ja urheilemisen merkitykset on liikuntasosiologian tutkijan ja ’veteraaniurheilijan’ Arto Tiihosen artikkelin otsikkona. Hän on kerännyt monipuolisen, itsearviointiin perustuvan aineiston eripuolilla Suomea asuvilta 42-72 –vuotiailta veteraaniyleisurheilijamiehiltä. Heissä on neljä kestävyysjuoksijaa/-kävelijää, neljä pikajuoksijaa ja neljä heittäjää sekä kaksi hyppääjää. Kaikki ovat joko kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.
Artikkelissa käydään läpi heidän taustansa, motiivinsa, liikunta- ja urheiluharrastuksensa määrät, käsityksensä toimintakyvystä ja liikunnallisista ominaisuuksistaan, tärkeimmistä liikunta- ja urheilukokemuksistaan, sosiaalisista liikuntarooleistaan sekä kokemukset omasta iästään. ’Erilaiset ikämiehet’ tuovat näkyviin veteraaniurheilun sosiaalisen ja (ala)kulttuurisen tason vastatessaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin siihen, miksi he urheilevat ja liikkuvat.
Tulosten perusteella voi sanoa varmasti sen, että liikunta ja varsinkin urheilu on näille miehille hyvin monin eri tavoin merkityksellistä. Se on tärkeää sen tuottamien monipuolisten kokemusten vuoksi, mutta yhtä hyvin erilaisten sosiaalisten suhteiden takia. He motivoituvat liikunnan terveysvaikutuksista, sen antamista kokemuksista, mutta myös suorittamisesta.
Oma lempilaji tuottaa monipuolista toimintakykyä ja kehittää liikunnallisia ominaisuuksia ja siihen on vahvat kokemukselliset siteet – elämysten lisäksi se tarjoaa identiteettikokemuksia, osallisuutta ja toimijuutta. Urheilussa ollaan mukana monissa rooleissa. Ja lempilajin harjoittaminen myös nuorentaa – omassa lajissaan he tuntevat itsensä noin kymmenen vuotta kalenteri-ikäänsä nuoremmiksi.
Veteraaniurheilututkimuksia: urheiluun panostaminen, osallistumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät on kanadalaisten tutkijoiden Bradley W. Youngin ja Nikola Medicin artikkelin otsikko. Youngin ja Medicin aineistoina ovat sekä Lahden 2009 veteraaniyleisurheilun MM-kisojen osallistujat että joidenkin muiden lajien kansainvälisen tason veteraaniurheilijat ja se kattaa molemmat sukupuolet. Muutama mielenkiintoinen tutkimustulos on syytä nostaa jo tässä johdannossa esiin.
Kansainvälisen tason veteraaniurheilijat harjoittelevat säännöllisesti melkein koko vuoden ajan ja keskimäärin kymmenisen tuntia viikossa eli noin 1,5 tuntia päivässä. Veteraaniurheilijat harjoittelevat pääasiassa erikokoisissa ryhmissä, mutta 28 prosenttia harjoittelee vain yksin. Elämänkulun aikana harjoittelun määrä vaihtelee elämäntilanteiden muutosten vuoksi jonkin verran.
Veteraaniyleisurheilijoilla ja -uimareilla on erittäin moninaisia syitä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista. Yleisimmät syyt ovat rakkaus lajia kohtaan, kunnossa pysyminen ja terveydelliset syyt sekä kilpailujen antama mahdollisuus panna omat taidot koetukselle. Oman lajin harrastamisesta veteraaniurheilijat löytävät todella moninaisia mielihyvää tuottavia syitä harjoittelemiselleen ja kilpailemiselleen. Nämä syyt saavat heidät myös sitoutumaan lajin harrastamiseen pitkäjänteisesti.
Itselle tärkeät läheiset ihmiset - puoliso, harjoituskaverit ja omat lapset - ovat merkittävimpiä sosiaalisia vaikuttajia veteraanien urheilemisessa. Heidän tukensa ja mielenkiintonsa on keskeistä, vaikka kirjoittajat korostavat myös terveydenhoitohenkilöstön asenteiden merkitystä. Suosituksissaan he korostavatkin sitä, että interventiot – rekrytointikampanjat, viestintä, tapahtumat – pitäisi kohdistaa tulevan urheilijan tai liikkujan lähipiiriin haastamalla mukaan koko perhe. Myös terveydenhoitohenkilökunnan tulisi aktiivisesti ohjata ihmisiä mukaan veteraaniurheiluun. Ja urheilemiseen liittyviä monenlaisia merkityksiä ei saa unohtaa, koska sieltä löytyvät lopulta ne yksilölliset syyt harrastamiselle.
Erilainen tapa vanheta: rakasta urheilemista ’Rakkaudesta urheiluun’ avautuu näiden kolmen tekstin kautta moninaisiksi merkityksiksi, joissa varsinkin oman lajin harjoitteluun ja kilpailuun kuuluvat seikat taitojen parantamisesta tärkeisiin kokemuksiin, toimintakyvyn ylläpitämisestä sosiaalisiin suhteisiin asti ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. Niistä muodostuu myös se ’erilainen tapa vanheta’, joka on kirjan pääotsikko.
Artikkeleiden pohjalta tiedetään nyt paremmin se, miksi tietty, paljon liikuntaa ja urheilua harrastava aikuisten ryhmä liikkuu. Tätä tietämystä kannattaisi käyttää hyväksi houkuteltaessa lisää aktiiviliikkujia tai uusia veteraaniurheilijoita toimintaan mukaan. Tiedosta on varmasti hyötyä myös liikunta- ja urheiluharrastukseen sitouttamisessa – liikunnasta ja urheilusta kannattaa tuoda esiin sen monenlaiset merkitykset.
Kyse ei ole vain terveydestä ja kunnosta, vaan kokemuksellisuudesta, tärkeistä sosiaalisista siteistä ja laaja-alaisesta toimintakyvystä. On myös muistettava, että erilaiset liikunta- ja urheilulajit avaavat erilaiset kokemus- ja merkitysmaailmat harrastajalleen. Liikunnan ja urheilun maailma on rikas, jos sen vain osaa löytää. Veteraaniurheilijat ovat sen löytäneet, nyt on muiden vuoro ottaa heidän tavastaan mallia.
Veteraaniurheilijat rakastavat urheilemista – liikunnan harrastajienkin kannattaisi opetella rakastamaan liikuntaa ja kaikkea sitä, minkä se tuo tullessaan.
SUORITUSKYKY JA TERVEYS
Harri Suominen ja Christer Sundqvist
Liikuntafysiologian professori Antti Mero perehdyttää meidät veteraaniurheilijan harjoittelun ja suorituskyvyn fysiologisiin sekä valmennusopillisiin perusteisiin. Jotkut veteraaniurheilijat ovat hankkineet hyvän suoritustekniikan jo lapsena ja nuorena. He ovat todenneet miten todenperäinen on sanonta ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Jotkut joutuvat veteraani-iässä panostamaan aivan erityisesti suoritustaidon kehittämiseen. Ikääntymisen myötä lihaksistossa tapahtuvia epäedullisia rakenteellisia muutoksia voidaan vastustaa tarkoituksenmukaisilla ja tehokkailla harjoituksilla sekä nauttimalla proteiinipitoista ravintoa. Nopeus on vahvasti perityvä ominaisuus, jota jossain määrin voi lajinomaisella harjoittelulla kehittää ja varsinkin ylläpitää veteraani-ikäisenäkin. Perus-, nopeus- ja maksimikestävyyden kehittäminen ja ylläpito vaatii sinnikästä harjoittelua, jossa järkytetään riittävissä määrin elimistön tasapainoa ja saadaan siten kehitystä aikaan. Notkeusharjoituksilla voidaan estää ikääntymisestä johtuvia notkeuden ja liikkuvuuden muutoksia.
Professori Harri Suominen pohtii omassa artikkelissaan ikääntyvän urheilijan suorituskyvyssä tapahtuvia muutoksia. Urheilu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Vanhenemisen vaikutusta tarkastellaan yleisurheilun juoksu-, hyppy- ja heittolajien ennätystuloksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä eri ikäryhmissä analysoimalla. Juoksunopeus hidastuu suhteellisen suoraviivaisesti 80 vuoden ikään asti miehillä (keskimäärin noin 0.6-0.8 % vuodessa riippuen matkan pituudesta) ja 75 vuoden ikään asti naisilla (0.7-1.0 % vuodessa). Tulokset heikkenevät tämän jälkeen selvästi. Aitajuoksussa vanhempiin ikäsarjoihin siirryttäessä juoksumatkaa ja aitojen välistä etäisyyttä lyhennetään ja aitojen korkeutta alennetaan. Laji on tämänkin jälkeen edelleen vaativa, mutta parhaat aitajuoksijat suoriutuvat siitä melko vaivattomasti normaalilla aitomistekniikalla ja kolmen väliaskeleen rytmillä. Maratonjuoksu on ääriesimerkki kestävyyslajista, jossa säännöllisellä harjoittelulla ja kilpailemisella ylletään ikääntyneinäkin erinomaisiin tuloksiin. Korkeushypyssä tulokset heikkenevät jyrkemmin kuin pikajuoksuissa, eli jo keski-iässä tapahtuu noin 0.9 % heikentyminen tulostasossa vuotta kohti ja tulostason heikentyminen etenee suoraviivaisemmin koko ikä-alueella. Tähän on osittain syynä se, että korkeushyppy on vähemmän harrastettu laji ja aitajuoksun tapaan suorituksena monimutkaisempi ja haavoittuvampi vanhenemiselle kuin pikajuoksu. Yleisurheilun heittolajeissa ennätystulokset näyttävät heikkenevän iän myötä vielä selvemmin kuin juoksu- ja hyppylajeissa. Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat yksilötasolla olla kuitenkin huomattavasti vähäisempiä. Eri ikäsarjojen ennätystuloksiin vaikuttavat edelleen ikäpolvien väliset erot lajitekniikassa sekä harjoittelun määrässä ja laadussa. On todennäköistä, että sekä perimällä että lapsuus- ja nuoruusiässä harrastetulla liikunnalla ja opituilla liikuntataidoilla on huomattava merkitys aikuisiän ja vanhuuden huippusuoritusten kannalta. Motivoituneet urheilijat toimivat tiennäyttäjinä edistäessään elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä. Veteraaniurheilu voi karsia turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ikääntyvien ihmisten liikunnasta ja näin osaltaan auttaa yhteiskuntaa vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.
Psykologi Matti Orava käsittelee urheilusuoritukseen vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä ja tarkastelee niitä tekijöitä mitkä vaikuttavat urheilijan onnistumiseen suorituksessaan. Urheilijan psyykkiseen valmennukseen kuuluu mm. ongelmien hoitaminen (kohtuuton jännittäminen), psyykkisten taitojen opettaminen (rentoutuminen, mielikuvaharjoittelu, keskittyminen, suggestio, oikeanlainen sisäinen puhe) ja psyykkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet (ryhmän sisäiset suhteet, ihmissuhteet, johtaminen, perhe). Urheilijan olisi opittava tunnistamaan omat kohtuuttoman ankarat uskomukset ja itsetuntoa heikentävät ajatteluvirheet. Kokeneemmat urheilijat ovat esim. oppineet rakentamaan päivän kuntonsa mm. erilaisten rutiinien avulla. Psykologin näkökulmasta katsottuna Orava pitää urheiluharrastuksen lukuisia ja monitasoisia vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin kaikkein arvokkaimpana vaikka tärkeää on muistaa, että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin erottelu on keinotekoista.
Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala löytää kilpaurheilutyyppisen liikunnan vaikutuksesta terveyteen sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Tiedetään, että esim. kestävyysliikuntaa harrastavilla entisillä kilpaurheilijoilla tai veteraaniurheilijoilla sairauksien riskitekijät ja eliniän odote ovat erittäin suotuisia. Heillä esiintyi harvemmin esim. sepelvaltimosairauksia ja urheilijoilla on alentunut riski sairastua keuhkosyöpään. Toisaalta tiedetään, että aiemmin liikuntaa harrastamattomalla äkillinen raskaan liikunnan aloitus aiheuttaa lisääntyneen äkkikuoleman riskin liikunnan aikana ja sen jälkeen. Dopingin käyttö on terveysongelma ja kilpaurheilumuotojen kirjo on muuttunut yhä vauhdikkaammaksi altistaen näin vakavillekin vammoille. Urheiluvammoja sattuu paljon, mutta ne ovat onneksi yleensä lieviä. Rasitusvammoja syntyy yleisimmin, jos liikunta on yksipuolista ja liikunnan määrä lisääntyy liian nopeasti niin, ettei elimistö ehdi sopeutua kuormitukseen. Pelottavin urheilun aiheuttama komplikaatio on äkkikuolema (onneksi harvinainen!). Liikunta voi olla äkkikuolemalle altistava tekijä sairauden vuoksi kuolemanvaaralle alttiilla henkilöillä. Oikein toteutettuna liikunta tai urheilu voi toimia lääkkeenä ja ennaltaehkäistä sairauksilta.
Tohtori Christer Sundqvist tarkastelee veteraaniurheilijan ravintoa kokonaisuutena, jossa saadaan sopiva määrä energiaa ja riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Kirjoituksessa käydään läpi optimaaliset ravintoaineet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet käydään läpi lukuisin esimerkein. Aterioiden suunnittelu ja rytmitys tehostavat harjoittelua ja palautumista. Ravintolisien suhteen korostetaan terveen maalaisjärjen käyttöä. Hedelmien monipuolinen käyttö tuodaan artikkelissa esille esimerkkinä miten veteraaniurheilija voi vaivattomasti parantaa ruokavalionsa laatua.
Veteraaniurheilija Jorma Manninen kertoo miten hän on löytänyt liikunnasta elämäntavan. Pesäpallon kautta Manninen siirtyi jo varhaisessa vaiheessa pikajuoksun pariin. Menestyksen siivittämänä Manninen eteni armeijavuosien kautta yleiseen sarjaan. Pikajuoksijan ura sai kuitenkin jäädä lepäämään useiksi vuosiksi hänen isänsä menehdyttyä nuorena ja perhettä kohtaan tuntemiensa velvollisuuksien viedessä silloin voiton. Valmennuksen ohella Manninen harjoitteli koko ajan määrätietoisesti itsekin ja hänen aktiivinen siirtyminen veteraaniurheiluun soi meille veteraaniurheilua arvostaville paljon iloa. Parhaimpina tuloksinaan Manninen pitää vuonna 2007 juoksemiaan aikoja 7.99 ja 12.50. Ne olivat samalla silloisia uusia maailmanennätyksiä 60 ja 100 metrillä. Saavutuksista ylitse muiden hän nostaa Riccionen (2007) ja Lahden (2009) maailmanmestaruudet.
VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ
Mikko Nieminen
Yhteiskunta on yhtä terve kuin kaikki sen jäsenet. Sanotaan että lapsi on terve kun se leikkii. Voisi kenties sanoa, että aikuinen on terve kun se urheilee. Ehkäpä koko yhteiskunnankin terveys on yhteydessä meidän kaikkien mahdollisuuteemme harjoittaa leikkiä ja urheilua.
Joitakin sukupolvia sitten yleisurheilu oli terveen valkoisen nuoren varakkaan miehen harrastus. Lukuisat rajoitteet ehkäisivät muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia, ammattityöväestöä, tummaihoisia ihmisiä tai vammaisia ihmisiä harjoittamasta yleisurheilua.
Amatööriurheilusäädöksissä lueteltiin vielä 1900-luvun alussa yksilöidysti erilaiset ammattikunnat, joiden piiriin kuuluneeet ihmiset eivät voineet kilpailla amatöörien yleisurheilukilpailuissa. Näihin kuului enemmistö maailman väestöä, mukaan lukien ruumiillisen työn harjoittajat.
Naisten yleisurheilua pidettiin useimmissa olympialiikkeen maissa säädyttömänä vielä 1900-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla. Sukupuoleen, rotuun tai vammaisuuteen sidoksissa olevien suorien kieltojen ohella sosiaalista häpeäntuntoa onkin levitetty tehokkaasti myös piilotetummin.
Yleinen ilmapiiri opiskeluiän ylittänyttä aikuisurheilijaa kohtaan on vasta viime vuosikymmeninä vapautunut. Merkittävin sosiaalisen häpeän murtaja on ollut 1970-luvulla syntynyt hölkkäinnostus, joka mahdollisti aikuisikäisen ihmisen harjoittamaan juoksua yleisellä paikalla vailla häpeäntuntoa.
Hölkkäinnostuksen kanssa samanaikaisesti on kehittynyt myös aikuisurheilu tai veteraaniurheilu – molempia nimityksiä suomen kielessä käytetään. Sen piirissä täysikäisen miehen tai naisen on ollut aiempaa helpompaa ylittää myös urheilukenttää ympäröivä nuoruuden raja-aita.
Kaikille vapaa urheilu. Yleisurheilu on perustava liikuntamuoto. Hekin meistä jotka eivät elinpiirissään kohtaa vettä eivätkä opi uimaan, ja hekin jotka eivät asuinseudullaan kohtaa lunta eivätkä opi hiihtämään, oppivat yleisurheilun neljä perustaitoa – juoksemisen, kävelemisen, hyppäämisen ja heittämisen.
Miten onkaan niin merkillisesti, että meitä aikuisia tarvitsee opettaa uudelleen näihin taitoihin? Jossakin vaiheessa me unohdamme nämä taidot. Oikeammin jokin painostaa meitä luopumaan näistä taidoista. … Tunnemme sosiaalista häpeää, olisimmehan "lapsellisia", emme kehtaa.
2000-luvun suuri muutos aikuisikäisten liikunnassa ovat Aikuisten yleisurheilukoulut. Ne opettavat meille sen mitä unohdimme, sen mikä on liian "lapsellista" meille vakavastiotettaville aikuisille. Vaivihkaa ne palauttavat mieleemme sen mikä tuottaa meille iloa – vapaan leikin ja urheilemisen.
Yleisurheilun kantasana länsinaapurimme kielessä on 'fri-idrott' ja itänaapurimme kielessä ´legkaja atletika'. Näiden termien kirjaimellinen merkitys ja eräs varhainen suomennoskin on 'vapaaurheilu'.
Yleisurheilu voi parhaimmillaan olla vapaaurheilua. Se voi vapauttaa ahtaaseen aikuisen rooliinsa monin näkymättömin sitein sidotun ihmisen tuntemaan lähemmin oman ruumiillisuutensa ja toteuttamaan sisäistä vapaana kirmaavaa lastaan – iloitsemaan leikistä ja urheilusta.
Ennen kaikkea yleisurheilu voi olla meille kaikille vapaata urheilua. Olemme yksi ihmisryhmä kerrallaan oppineet, ettei urheilemisen tarvitse olla rajoitettua vain jollekin tietylle ihmisryhmälle tietyssä lyhyessä vaiheessa omaa elämänkaartaan.
Aikuisten yleisurheilukoulu. Suomen Veteraaniurheiluliiton 40-vuotiskirjaan on sisällytetty osasto, missä esitellään onnistuneita käytäntöjä ja hahmotellaan tulevaisuutta urheilemisen ilon mahdollistamiseksi osana koko ihmisen elämänkaarta.
Kyösti Poutiainen Helsingin Kisa-Veikoista (HKV) ja Alpo Pirttinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista (JKU) ovat 1940-luvulla syntyneitä hyväkuntoisia suomalaisia miehiä, jotka kertovat omakohtaisesti organisoimistaan Aikuisten yleisurheilukouluista.
Poutiainen on suorittanut kirjaa varten haastattelututkimuksen, missä hän esittelee suuren suosion saaneen HKV:n Aikuisten yleisurheilukoulun jäsenien kokemusmaailmaa. Pirttinen kuvaa miten JKU organisoi oman Aikuisten yleisurheilukoulunsa jäsentensä toiveita kunnioittavalla tavalla.
Pidän mahdollisena, toivon niin toteutuvan ja uskon todennäköiseksi, että Aikuisten yleisurheilukoulu voi merkitä hyppäystä uudenlaiseen tapaan ymmärtää kilpaurheilu. Penkkiurheilu ja kuntoliikunta ovat yhä enemmän eriytyneet toisistaan. Siksi tarvitaan jotakin niitä yhdistävää.
MM-kilpailut kaikille. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa vuonna 2009 muistetaan tiedotuksellisena läpimurtona. Varttuneiden ihmisten kilpaurheilu sai nyt suomalaisissa viestimissä ennennäkemättömän aseman.
Urheilullisesti MM-kilpailut olivat myös ennenkokematon menestys. Suomen joukkue voitti ensi kerran yleisurheilun arvokilpailuiden mitalitilaston. Muistan kuinka itselläni oli kunnia tämän varmistuttua ilmoittaa se tiedoksi Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajalle Kunto Viirulle.
MM-kilpailuiden urheilullinen menestys oli mahdollista vain siksi, että kilpaurheilu ymmärrettiin laajaksi kansanliikkeeksi. MM-kilpailuihin ei ollut tulosrajoihin tai maakiintiöihin perustuvia osallistumisrajoitteita, vaan ne olivat vapaat osallistua kaikelle kansalle.
Suomen joukkue oli Lahden MM-kilpailuissa ylivoimaisesti suurin ja onnistui parhaiten innostamaan koko kansan osallistumaan MM-kilpailuihin, niin maratonjuoksuun, kävelyyn, painonheittoon, seiväshyppyyn, kuin yli 80-vuotiaiden viestinjuoksujoukkeisiin saakka.
Lahden MM-organisaation ytimessä toimineet Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri kuvaavat kirjoituksessaan, millä tavoin MM-kilpailuiden näkyvyyttä pitkäjänteisesti rakennettiin. Urheilukirjailija Matti Hannuksen katsaus taustoittaa hyvin veteraanien MM-kilpailuiden historiaa.
Aikuisten oikeata aitoa iloa. Eräiden yhteiskunnallisten näkemysten mukaan elämme spektaakkelin aikakautta. Jälkimodernissa yhteiskunnassa yhä useammin simulaatio korvaa itsekoetun. Tämä koetaan yhä useammin ongelmalliseksi. Penkkiurheilun eriytyminen itseharjoitetusta kuntoliikunnasta on eräs ongelmista.
Veteraaniurheilu on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä on yhtä aikaa jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa. Kulttuuriantropologi Margaret Mead kirjoittaa, kuinka historiallinen kehitys toteutuu yhden sukupolven yli hypäten. Lastenlapsi itsenäistyessään vanhemmistaan palaa isovanhempiensa arvomaailmaan.
Jälkimodernissa yhteiskunnassammekin usein tiedostamattamme palaamme esimoderniin. Se mikä ensikatsomalta näyttäytyy aivan uutena ilmiönä, onkin tarkkaan katsoen uudelleenmuotoiltua traditiota.
Jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa tarvitaan tulevaisuudessakin, koska molemmat ovat osa elämänkaartamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Pentti Pönkkö hahmottelee artikkelissaan millaisen roolin 2000-luvun urheiluseurat ja kunnat voisivat ottaa aikuisliikunnan edistämiseksi. Jaakko Heikkinen muistuttaa meitä hauskasti miten hienot ajatuksemme arjen tasolla todellistuvat.
Tämän osaston pisin ja syvin kirjoitus on 70-vuotiaan Inkeri Fältin käsialaa. Siinä moninkertainen veteraanien maailmanmestari kertoo naisten oman urheiluseuran Kuopion Vipinän syntymä- ja kehitysvuosien tarinan. Tämä tarina on tosi ja se sisältää aikuisten oikeata aitoa urheilun iloa.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA
Kunto Viiru
Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) on 40-vuotisen taipaleensa aikana vahvistanut ja monipuolistanut merkittävästi kansallista liikuntakulttuuriamme. Veteraani-ikäiset urheilijat ovat päässeet tasavertaisesti nuorempien ikäluokkien rinnalla järjestäytyneen liikunta- ja urheilutoiminnan piiriin. SVU:n ennakkoasenteita murtava toiminta on saanut laajan hyväksynnän urheiluelämän ja koko yhteiskuntamme piirissä. Tämän on mahdollistanut liiton aktiivinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen järjestötyö.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA kuvaa neljän artikkelin kautta veteraaniyleisurheilun ja SVU:n kehitystä. Samalla pohditaan veteraaniyleisurheilun ja SVU:n roolia osana liikuntakulttuuria. Viimeisessä artikkelissa luodaan katseet vahvasti myös tulevaisuuteen.
SVU:n kunniapuheenjohtajan Kunto Viirun artikkeli, Veteraaniurheilu luonnillisena osana liikuntakulttuuria, käsittelee sitä, miten yleisurheilu on kehittynyt 1800-luvun alkupuoliskolta alkaen tämän päivän kaikkien ikäluokkien harrastamaksi urheilumuodoksi. Samalla kuvataan veteraaniyleisurheilun kansallista kehityspolkua ja SVU:n kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi ja menestyjäksi. Artikkelissa paneudutaan mm. siihen, miten SVU ja Suomen Urheiluliitto (SUL) toteuttavat ja voisivat toteuttaa yhteistoimintaa solmimansa yhteistyösopimuksen mukaisesti. Artikkelissaan Viiru pohtii sitä kuinka lajitoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttää koko yleisurheiluperhettämme sekä koko yhteiskuntaa.
Riitta Kosken artikkelissa, Veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu, kuvataan SVU:n toiminnan ja järjestörakenteen kehittymistä. Koski tuo esille sen, miten veteraaniurheilutoiminta on maassamme juurtunut ja voimistunut neljän vuosikymmenen aikana. Artikkelissa kuvataan myös miten SVU on panostanut kunto- ja terveysliikuntaan.
Veteraaniurheilussa toiminnan eettisyys ja arvot ovat korostetussa asemassa. Tämän Kunto Viiru tuo selkeästi esille artikkelissaan SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot. Viiru painottaa, että vilpille ja epäurheilijamaisuudelle ei saa antaa sijaa toiminnassa, joka perustuu täydellisesti urheilun reilun pelin henkeen.
SVU:n puheenjohtaja Pia Kemppainen-Kajola viitoittaa artikkelissaan, SVU suuressa aallossa, liiton tulevaisuutta, unohtamatta sitä mistä nykyhetkeen on tultu.
Suomen veteraaniurheiluliitto (SVU) täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuotta juhlistetaan mm. julkaisemalla veteraaniurheilusta laaja kirjateos. Minulla on ollut mahdollisuus vaikuttaa kirjan sisältöön toimituskunnasta käsin ja sain olla viimeistelemässä ja taittamassa kirjaa. Kirjoitin kirjaan veteraaniurheilijan ravinnosta.
Kirjasta tuli hyvä. Jos vähääkään kiinnostaa ikääntyminen ja liikunnan terveysvaikutukset, niin tässä on se kirja joka pitää silloin lukea. Kirja luo uudenlaisen raja-aitoja kaatavan katsannon aikuisten urheilemiseen ja kilpailemiseen.
Tässä kirjassa on potkua vaikka vuoden urheilukirjaksi! Kirja sopii loistavasti myös lahjaksi.
Kirjassa paneudutaan mm.
- aikuisen urheilijan motiiveihin
- suorituskykyyn ja sen harjoittamiseen läpi elämän
- valmentautumiseen tapauskertomuksin
- urheilun ja terveyden välisiin yhteyksiin aikuisiällä
- urheiluun liittyvän vapaaehtoistyön merkitykseen ja hyviin käytänteisiin kentiltä
- aikuisiän liikkumisen yhteiskunnallisiin merkityksiin
- veteraaniurheilun organisoitumiseen sekä liiton visioon ja arvoihin
Ennakkotilaukset: Merja Masalin, puh. 09 3481 2241 tai merja.masalin@svu.fi.
ESIPUHE
Liikkumisella ja urheilemisella on merkitystä. Läpi elämänkulun tapahtuvalla tavoitteellisella liikunnalla ja urheilulla on moninaisia merkityksiä niin urheilijoille itselleen kuin myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Suomen Veteraaniurheiluliiton (SVU) 40-vuotisjuhlakirja Erilainen Tapa Vanheta sisältää laaja-alaisen tutkimusmatkan veteraaniurheilun pariin. Kirjassa paneudutaan tutkimus- ja asiantuntija-artikkelein, tapauskertomuksin sekä pakinoin urheilemisen eri ulottuvuuksiin. Tarkastelussa ovat liikunnan ja urheilun sosiaaliset ja psyykkiset tekijät, terveys, suorituskyky, toiminnan järjestäminen ja toimijuus sekä veteraaniurheilun ja SVU:n kasvu ja tulevaisuus.
Ihmisen on mahdollista kehittää itseään ikään katsomatta. Tämä on yksi kirjan keskeinen viesti. Urheilevan ihmisen näkökulmasta on oleellista, että elimistön plastisuus eli harjoitettavuus säilyy läpi elämän. Keho sopeutuu oikein toteutettuun ja annosteltuun kuormitukseen myös iäkkäämpänä ja tämä mahdollistaa tavoitteellisen harjoittelun koko elämän ajan. On kuitenkin syytä muistaa, että eletty elämä vaikuttaa siihen millaisia itse kullekin ovat realistiset tavoitteet ja kuinka näitä tavoitteita ja unelmia kannattaa tavoitella.
Aikuisurheilijalle urheileminen on kiinteä osa elämän kokonaisuutta. Henkilökohtaisten motiivitekijöiden ohella lähipiirin, kuten perheen ja ystävien hyväksynnällä ja arvostuksella on suuri merkitys harrastuksen jatkumiseen. Laajemmin ajateltuna myös yhteiskunnan arvostus veteraaniurheilua kohtaan on merkittävä tekijä koko veteraaniurheilun kehityksen ja kasvun kannalta.
Tämän kirjan 19 artikkelia ja kolme pakinaa johdattavat lukijan sen todellisuuden äärelle, jota kutsumme erilaiseksi tavaksi vanheta. Siinä liikunta ja urheilu ovat tärkeä osa hyvää elämää. Ihmiselle itselleen merkityksellinen, terveyttä edistävä, tavoitteellinen ja ihmisiä yhdistävä liikunta ja urheilu nähdään luonnollisena osana kaikenikäisten elämää.
Kirja painottaa jokaisen omia mahdollisuuksia parantaa ja ylläpitää toiminta- ja suorituskykyään, terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja urheilun avulla. Kirjassa tartutaan myös yhteisöjen ja yhteiskunnan vastuihin erilaisen tavan vanheta mahdollistamiseksi.
Erilainen Tapa Vanheta -kirja syntyi innostuneiden ihmisten palosta kuvata veteraaniurheilua ja siihen liittyviä ilmiöitä SVU:n 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Esitämme lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat ansiokkaalla panoksellaan osallistuneet kirjan suunnitteluun, kirjoittamiseen ja tuottamiseen.
Helsingissä toukokuussa 2011
Toimituskunta
***********
Kirjan sisällys
ESIPUHE
I RAKKAUDESTA URHEILUUN Arto Tiihonen 1
Rakkaudesta urheiluun Tuija Helander 5
Erilaisia ikämiehiä Arto Tiihonen 19
Veteraaniurheilijat: tutkimuksia merkittävästä panostuksesta, motivaatiosta ja mahdollisuuksista Bradley Young & Nikola Medic 45
Kisakuumetta, pakina Jaakko Heikkinen 59
II SUORITUSKYKY JA TERVEYS Harri Suominen ja Christer Sundqvist 63
Aikuisurheilijan harjoittelun perusteet - fysiologiset ja valmennus opilliset näkökulmat Antti Mero 67
Ikä ja maksimaalinen fyysinen suorituskyky Harri Suominen 91
Urheilu ja Psyyke Matti Orava 103
Urheilijan terveys Urho Kujala 109
Veteraaniurheilijan ravinto Christer Sundqvist 115
Veteraaniurheilijan tie Jorma Manninen 127
Voilla voittoon, pakina Jaakko Heikkinen 139
III VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ Mikko Nieminen 143
Tapaus Kuopion Vipinä Inkeri Fält 147
Aikuisten yleisurheilukoulu JKU: järjestäjän näkökulma Alpo Pirttinen 173
Helsingin Kisa-Veikkojen järjestämä aikuisten yleisurheilukoulu Kyösti Poutiainen 177
Vuoden 2009 veteraanien MM-kilpailujen näkyvyys: millaista oli ja miten se tehtiin? Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri 187
Itse kukin omalla tasollaan Matti Hannus 193
Seurojen ja kuntie roolit liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisessä Pentti Pönkkö 197
Arkiliikuntaa, pakina Jaakko Heikkinen 201
IV SVU PÄHKINÄNKUORESSA Kunto Viiru 205
Veteraaniurheilu luonnollisena osana liikuntakulttuuria Kunto Viiru 207
Suomen veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu Riitta Koski 217
SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot Kunto Viiru 225
SVU suuressa aallossa Pia Kemppainen-Kajola 231
************************
Rakkaudesta urheiluun – veteraaniurheilun moninaiset merkitykset
Arto Tiihonen
Tämän Suomen Veteraaniurheiluliiton juhlakirjan pääotsikko ’Erilainen tapa vanheta’ heittää meille kirjoittajille haasteen väittämällä ja kysymällä: onko veteraaniyleisurheilijan elämäntapavalinta se ’erilainen tapa vanheta’?
Kysymys on erinomainen ja varsin ajankohtainen. Suomen väestö on ikääntynyt ja ikääntyy lähitulevaisuudessa vielä enemmän. Tämä johtuu siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat suurempia kuin keski-ikäisten ja nuorten ikäluokat. Yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä. Ikäihmisten, mutta myös keski-ikäisten eli kaikkien veteraaniurheiluikäisten terveys, toimintakyky ja toimijuus ovat yhä tärkeämpiä kokonaisyhteiskunnallisestikin ajateltuna.
Keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä on ainakin kaksi: miten suureneva eläkeläisväestö voisi elää mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja miten pienenevä työssäkäyvä keski-ikäisten joukko jaksaa tehdä yhä suuremman osan tarvittavasta työstä? Siksi ’erilainen tapa vanheta’ on erittäin ajankohtainen otsikko, mutta myös vaativa kysymys.
Kysymys kohdistuu sitä paitsi yhtä aikaa niin yksilöille itselleen, hänen lähiyhteisöilleen, kuten perheelle, ystävä- tai kaveripiirille kuin yhteiskunnallisille toimijoille eli urheiluseuroille, muille vapaaehtoistoiminnan järjestöille, julkisille ja yksityisille palveluillekin. Ilman kaikkien näiden tahojen ja tasojen yhteistoimintaa, yhteispeliä, voi olla vaikea vastata väestön ikääntymisen myötä muotoutuviin uusiin haasteisiin.
Lähtökohtaoletus kirjan toimituskunnalla oli se, että veteraaniurheilijoiden liikunnallisesti ja urheilullisesti aktiivinen elämäntapavalinta on se ’erilainen tapa vanheta’. Toinen oletus oli, että tuo tapa voisi olla yleisemminkin mallina muulle väestölle. Meidän kirjoittajien tehtävänä oli ottaa selvää, millainen tuo tapa on ja samalla selvittää sitä, miksi veteraaniurheilija oikein urheilee ja liikkuu? Tämän selvitettyämme pitäisi meillä olla myös suosituksia siitä, mitä jatkossa tulisi tehdä.
Rakkaudesta urheiluun on ex-huippu-urheilijan ja nykyisen veteraaniurheilijan Tuija Helanderin omaelämäkerrallisen artikkelin otsikko. Tuija kertoo siinä, kuinka hän jo pikkutyttönä rakastui urheilemiseen ja miten tuo rakkaus on kestänyt kaikki ne ’rypyt’, joita elämä ja mm. terveyden lähes täydellinen menettäminen, on tuon rakkauden tielle viskonut.
Saamme kokea Tuijan mukana suurkisojen jännittävät tunnelmat ja dramaattiset hetket uudelleen, mutta sen lisäksi hän avaa ’urheilijaelämäntapansa’ laajemmin ja syvemminkin lukijoiden koettavaksi. Rakkaus ei ole lainkaan liian vahva sana kuvaamaan tuota jo puolen elämäniän kestänyttä suhdetta.
Tuija Helanderin artikkeli avaa yksilötason sekä elämänkulullisen ja –kerrallisen näkökulman veteraaniurheiluun. Vaikka Tuijan kertomus on poikkeustapaus veteraaniurheilijoidenkin joukossa, niin ne teemat, jotka ovat olleet tärkeitä Tuijalle, ovat tärkeitä myös monille meistä.
Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä jossakin asiassa, tai kuka voi sanoa, etteikö olisi hienoa löytää merkitystä elämälleen ja teoilleen olivat ne mitä hyvänsä ja toisten mielestä miten mitättömiä tahansa? Ja eikö meille kaikille ole tärkeää se, mitä meille läheiset ihmiset ajattelevat ja tuntevat meitä kohtaan? Bonuksena voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu, kun iso joukko - joskus koko kansakunta - kannustaa meitä tekemään parhaamme.
Erilaisia ikämiehiä - veteraaniyleisurheilijoiden liikkumisen ja urheilemisen merkitykset on liikuntasosiologian tutkijan ja ’veteraaniurheilijan’ Arto Tiihosen artikkelin otsikkona. Hän on kerännyt monipuolisen, itsearviointiin perustuvan aineiston eripuolilla Suomea asuvilta 42-72 –vuotiailta veteraaniyleisurheilijamiehiltä. Heissä on neljä kestävyysjuoksijaa/-kävelijää, neljä pikajuoksijaa ja neljä heittäjää sekä kaksi hyppääjää. Kaikki ovat joko kansallisella tai kansainvälisellä tasolla menestyneitä urheilijoita.
Artikkelissa käydään läpi heidän taustansa, motiivinsa, liikunta- ja urheiluharrastuksensa määrät, käsityksensä toimintakyvystä ja liikunnallisista ominaisuuksistaan, tärkeimmistä liikunta- ja urheilukokemuksistaan, sosiaalisista liikuntarooleistaan sekä kokemukset omasta iästään. ’Erilaiset ikämiehet’ tuovat näkyviin veteraaniurheilun sosiaalisen ja (ala)kulttuurisen tason vastatessaan niin yksilöinä kuin ryhmänäkin siihen, miksi he urheilevat ja liikkuvat.
Tulosten perusteella voi sanoa varmasti sen, että liikunta ja varsinkin urheilu on näille miehille hyvin monin eri tavoin merkityksellistä. Se on tärkeää sen tuottamien monipuolisten kokemusten vuoksi, mutta yhtä hyvin erilaisten sosiaalisten suhteiden takia. He motivoituvat liikunnan terveysvaikutuksista, sen antamista kokemuksista, mutta myös suorittamisesta.
Oma lempilaji tuottaa monipuolista toimintakykyä ja kehittää liikunnallisia ominaisuuksia ja siihen on vahvat kokemukselliset siteet – elämysten lisäksi se tarjoaa identiteettikokemuksia, osallisuutta ja toimijuutta. Urheilussa ollaan mukana monissa rooleissa. Ja lempilajin harjoittaminen myös nuorentaa – omassa lajissaan he tuntevat itsensä noin kymmenen vuotta kalenteri-ikäänsä nuoremmiksi.
Veteraaniurheilututkimuksia: urheiluun panostaminen, osallistumisen motiivit ja osallistumiseen vaikuttavat tekijät on kanadalaisten tutkijoiden Bradley W. Youngin ja Nikola Medicin artikkelin otsikko. Youngin ja Medicin aineistoina ovat sekä Lahden 2009 veteraaniyleisurheilun MM-kisojen osallistujat että joidenkin muiden lajien kansainvälisen tason veteraaniurheilijat ja se kattaa molemmat sukupuolet. Muutama mielenkiintoinen tutkimustulos on syytä nostaa jo tässä johdannossa esiin.
Kansainvälisen tason veteraaniurheilijat harjoittelevat säännöllisesti melkein koko vuoden ajan ja keskimäärin kymmenisen tuntia viikossa eli noin 1,5 tuntia päivässä. Veteraaniurheilijat harjoittelevat pääasiassa erikokoisissa ryhmissä, mutta 28 prosenttia harjoittelee vain yksin. Elämänkulun aikana harjoittelun määrä vaihtelee elämäntilanteiden muutosten vuoksi jonkin verran.
Veteraaniyleisurheilijoilla ja -uimareilla on erittäin moninaisia syitä jatkaa harjoittelua ja kilpailemista. Yleisimmät syyt ovat rakkaus lajia kohtaan, kunnossa pysyminen ja terveydelliset syyt sekä kilpailujen antama mahdollisuus panna omat taidot koetukselle. Oman lajin harrastamisesta veteraaniurheilijat löytävät todella moninaisia mielihyvää tuottavia syitä harjoittelemiselleen ja kilpailemiselleen. Nämä syyt saavat heidät myös sitoutumaan lajin harrastamiseen pitkäjänteisesti.
Itselle tärkeät läheiset ihmiset - puoliso, harjoituskaverit ja omat lapset - ovat merkittävimpiä sosiaalisia vaikuttajia veteraanien urheilemisessa. Heidän tukensa ja mielenkiintonsa on keskeistä, vaikka kirjoittajat korostavat myös terveydenhoitohenkilöstön asenteiden merkitystä. Suosituksissaan he korostavatkin sitä, että interventiot – rekrytointikampanjat, viestintä, tapahtumat – pitäisi kohdistaa tulevan urheilijan tai liikkujan lähipiiriin haastamalla mukaan koko perhe. Myös terveydenhoitohenkilökunnan tulisi aktiivisesti ohjata ihmisiä mukaan veteraaniurheiluun. Ja urheilemiseen liittyviä monenlaisia merkityksiä ei saa unohtaa, koska sieltä löytyvät lopulta ne yksilölliset syyt harrastamiselle.
Erilainen tapa vanheta: rakasta urheilemista ’Rakkaudesta urheiluun’ avautuu näiden kolmen tekstin kautta moninaisiksi merkityksiksi, joissa varsinkin oman lajin harjoitteluun ja kilpailuun kuuluvat seikat taitojen parantamisesta tärkeisiin kokemuksiin, toimintakyvyn ylläpitämisestä sosiaalisiin suhteisiin asti ovat kaikki tärkeitä tekijöitä. Niistä muodostuu myös se ’erilainen tapa vanheta’, joka on kirjan pääotsikko.
Artikkeleiden pohjalta tiedetään nyt paremmin se, miksi tietty, paljon liikuntaa ja urheilua harrastava aikuisten ryhmä liikkuu. Tätä tietämystä kannattaisi käyttää hyväksi houkuteltaessa lisää aktiiviliikkujia tai uusia veteraaniurheilijoita toimintaan mukaan. Tiedosta on varmasti hyötyä myös liikunta- ja urheiluharrastukseen sitouttamisessa – liikunnasta ja urheilusta kannattaa tuoda esiin sen monenlaiset merkitykset.
Kyse ei ole vain terveydestä ja kunnosta, vaan kokemuksellisuudesta, tärkeistä sosiaalisista siteistä ja laaja-alaisesta toimintakyvystä. On myös muistettava, että erilaiset liikunta- ja urheilulajit avaavat erilaiset kokemus- ja merkitysmaailmat harrastajalleen. Liikunnan ja urheilun maailma on rikas, jos sen vain osaa löytää. Veteraaniurheilijat ovat sen löytäneet, nyt on muiden vuoro ottaa heidän tavastaan mallia.
Veteraaniurheilijat rakastavat urheilemista – liikunnan harrastajienkin kannattaisi opetella rakastamaan liikuntaa ja kaikkea sitä, minkä se tuo tullessaan.
SUORITUSKYKY JA TERVEYS
Harri Suominen ja Christer Sundqvist
Liikuntafysiologian professori Antti Mero perehdyttää meidät veteraaniurheilijan harjoittelun ja suorituskyvyn fysiologisiin sekä valmennusopillisiin perusteisiin. Jotkut veteraaniurheilijat ovat hankkineet hyvän suoritustekniikan jo lapsena ja nuorena. He ovat todenneet miten todenperäinen on sanonta ”minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”. Jotkut joutuvat veteraani-iässä panostamaan aivan erityisesti suoritustaidon kehittämiseen. Ikääntymisen myötä lihaksistossa tapahtuvia epäedullisia rakenteellisia muutoksia voidaan vastustaa tarkoituksenmukaisilla ja tehokkailla harjoituksilla sekä nauttimalla proteiinipitoista ravintoa. Nopeus on vahvasti perityvä ominaisuus, jota jossain määrin voi lajinomaisella harjoittelulla kehittää ja varsinkin ylläpitää veteraani-ikäisenäkin. Perus-, nopeus- ja maksimikestävyyden kehittäminen ja ylläpito vaatii sinnikästä harjoittelua, jossa järkytetään riittävissä määrin elimistön tasapainoa ja saadaan siten kehitystä aikaan. Notkeusharjoituksilla voidaan estää ikääntymisestä johtuvia notkeuden ja liikkuvuuden muutoksia.
Professori Harri Suominen pohtii omassa artikkelissaan ikääntyvän urheilijan suorituskyvyssä tapahtuvia muutoksia. Urheilu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Vanhenemisen vaikutusta tarkastellaan yleisurheilun juoksu-, hyppy- ja heittolajien ennätystuloksia ja niiden taustalla olevia tekijöitä eri ikäryhmissä analysoimalla. Juoksunopeus hidastuu suhteellisen suoraviivaisesti 80 vuoden ikään asti miehillä (keskimäärin noin 0.6-0.8 % vuodessa riippuen matkan pituudesta) ja 75 vuoden ikään asti naisilla (0.7-1.0 % vuodessa). Tulokset heikkenevät tämän jälkeen selvästi. Aitajuoksussa vanhempiin ikäsarjoihin siirryttäessä juoksumatkaa ja aitojen välistä etäisyyttä lyhennetään ja aitojen korkeutta alennetaan. Laji on tämänkin jälkeen edelleen vaativa, mutta parhaat aitajuoksijat suoriutuvat siitä melko vaivattomasti normaalilla aitomistekniikalla ja kolmen väliaskeleen rytmillä. Maratonjuoksu on ääriesimerkki kestävyyslajista, jossa säännöllisellä harjoittelulla ja kilpailemisella ylletään ikääntyneinäkin erinomaisiin tuloksiin. Korkeushypyssä tulokset heikkenevät jyrkemmin kuin pikajuoksuissa, eli jo keski-iässä tapahtuu noin 0.9 % heikentyminen tulostasossa vuotta kohti ja tulostason heikentyminen etenee suoraviivaisemmin koko ikä-alueella. Tähän on osittain syynä se, että korkeushyppy on vähemmän harrastettu laji ja aitajuoksun tapaan suorituksena monimutkaisempi ja haavoittuvampi vanhenemiselle kuin pikajuoksu. Yleisurheilun heittolajeissa ennätystulokset näyttävät heikkenevän iän myötä vielä selvemmin kuin juoksu- ja hyppylajeissa. Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat yksilötasolla olla kuitenkin huomattavasti vähäisempiä. Eri ikäsarjojen ennätystuloksiin vaikuttavat edelleen ikäpolvien väliset erot lajitekniikassa sekä harjoittelun määrässä ja laadussa. On todennäköistä, että sekä perimällä että lapsuus- ja nuoruusiässä harrastetulla liikunnalla ja opituilla liikuntataidoilla on huomattava merkitys aikuisiän ja vanhuuden huippusuoritusten kannalta. Motivoituneet urheilijat toimivat tiennäyttäjinä edistäessään elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä. Veteraaniurheilu voi karsia turhia pelkoja ja ennakkoluuloja ikääntyvien ihmisten liikunnasta ja näin osaltaan auttaa yhteiskuntaa vastaamaan väestön ikääntymisen tuomiin haasteisiin.
Psykologi Matti Orava käsittelee urheilusuoritukseen vaikuttavia psyykkisiä tekijöitä ja tarkastelee niitä tekijöitä mitkä vaikuttavat urheilijan onnistumiseen suorituksessaan. Urheilijan psyykkiseen valmennukseen kuuluu mm. ongelmien hoitaminen (kohtuuton jännittäminen), psyykkisten taitojen opettaminen (rentoutuminen, mielikuvaharjoittelu, keskittyminen, suggestio, oikeanlainen sisäinen puhe) ja psyykkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet (ryhmän sisäiset suhteet, ihmissuhteet, johtaminen, perhe). Urheilijan olisi opittava tunnistamaan omat kohtuuttoman ankarat uskomukset ja itsetuntoa heikentävät ajatteluvirheet. Kokeneemmat urheilijat ovat esim. oppineet rakentamaan päivän kuntonsa mm. erilaisten rutiinien avulla. Psykologin näkökulmasta katsottuna Orava pitää urheiluharrastuksen lukuisia ja monitasoisia vaikutuksia erityisesti psyykkiseen hyvinvointiin kaikkein arvokkaimpana vaikka tärkeää on muistaa, että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin erottelu on keinotekoista.
Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala löytää kilpaurheilutyyppisen liikunnan vaikutuksesta terveyteen sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Tiedetään, että esim. kestävyysliikuntaa harrastavilla entisillä kilpaurheilijoilla tai veteraaniurheilijoilla sairauksien riskitekijät ja eliniän odote ovat erittäin suotuisia. Heillä esiintyi harvemmin esim. sepelvaltimosairauksia ja urheilijoilla on alentunut riski sairastua keuhkosyöpään. Toisaalta tiedetään, että aiemmin liikuntaa harrastamattomalla äkillinen raskaan liikunnan aloitus aiheuttaa lisääntyneen äkkikuoleman riskin liikunnan aikana ja sen jälkeen. Dopingin käyttö on terveysongelma ja kilpaurheilumuotojen kirjo on muuttunut yhä vauhdikkaammaksi altistaen näin vakavillekin vammoille. Urheiluvammoja sattuu paljon, mutta ne ovat onneksi yleensä lieviä. Rasitusvammoja syntyy yleisimmin, jos liikunta on yksipuolista ja liikunnan määrä lisääntyy liian nopeasti niin, ettei elimistö ehdi sopeutua kuormitukseen. Pelottavin urheilun aiheuttama komplikaatio on äkkikuolema (onneksi harvinainen!). Liikunta voi olla äkkikuolemalle altistava tekijä sairauden vuoksi kuolemanvaaralle alttiilla henkilöillä. Oikein toteutettuna liikunta tai urheilu voi toimia lääkkeenä ja ennaltaehkäistä sairauksilta.
Tohtori Christer Sundqvist tarkastelee veteraaniurheilijan ravintoa kokonaisuutena, jossa saadaan sopiva määrä energiaa ja riittävästi tarvittavia ravintoaineita. Kirjoituksessa käydään läpi optimaaliset ravintoaineet hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen osalta. Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet käydään läpi lukuisin esimerkein. Aterioiden suunnittelu ja rytmitys tehostavat harjoittelua ja palautumista. Ravintolisien suhteen korostetaan terveen maalaisjärjen käyttöä. Hedelmien monipuolinen käyttö tuodaan artikkelissa esille esimerkkinä miten veteraaniurheilija voi vaivattomasti parantaa ruokavalionsa laatua.
Veteraaniurheilija Jorma Manninen kertoo miten hän on löytänyt liikunnasta elämäntavan. Pesäpallon kautta Manninen siirtyi jo varhaisessa vaiheessa pikajuoksun pariin. Menestyksen siivittämänä Manninen eteni armeijavuosien kautta yleiseen sarjaan. Pikajuoksijan ura sai kuitenkin jäädä lepäämään useiksi vuosiksi hänen isänsä menehdyttyä nuorena ja perhettä kohtaan tuntemiensa velvollisuuksien viedessä silloin voiton. Valmennuksen ohella Manninen harjoitteli koko ajan määrätietoisesti itsekin ja hänen aktiivinen siirtyminen veteraaniurheiluun soi meille veteraaniurheilua arvostaville paljon iloa. Parhaimpina tuloksinaan Manninen pitää vuonna 2007 juoksemiaan aikoja 7.99 ja 12.50. Ne olivat samalla silloisia uusia maailmanennätyksiä 60 ja 100 metrillä. Saavutuksista ylitse muiden hän nostaa Riccionen (2007) ja Lahden (2009) maailmanmestaruudet.
VETERAANIURHEILIJAT EDELLÄKÄVIJÖINÄ
Mikko Nieminen
Yhteiskunta on yhtä terve kuin kaikki sen jäsenet. Sanotaan että lapsi on terve kun se leikkii. Voisi kenties sanoa, että aikuinen on terve kun se urheilee. Ehkäpä koko yhteiskunnankin terveys on yhteydessä meidän kaikkien mahdollisuuteemme harjoittaa leikkiä ja urheilua.
Joitakin sukupolvia sitten yleisurheilu oli terveen valkoisen nuoren varakkaan miehen harrastus. Lukuisat rajoitteet ehkäisivät muun muassa naisia, lapsia, vanhuksia, ammattityöväestöä, tummaihoisia ihmisiä tai vammaisia ihmisiä harjoittamasta yleisurheilua.
Amatööriurheilusäädöksissä lueteltiin vielä 1900-luvun alussa yksilöidysti erilaiset ammattikunnat, joiden piiriin kuuluneeet ihmiset eivät voineet kilpailla amatöörien yleisurheilukilpailuissa. Näihin kuului enemmistö maailman väestöä, mukaan lukien ruumiillisen työn harjoittajat.
Naisten yleisurheilua pidettiin useimmissa olympialiikkeen maissa säädyttömänä vielä 1900-luvun jälkimmäiselläkin puoliskolla. Sukupuoleen, rotuun tai vammaisuuteen sidoksissa olevien suorien kieltojen ohella sosiaalista häpeäntuntoa onkin levitetty tehokkaasti myös piilotetummin.
Yleinen ilmapiiri opiskeluiän ylittänyttä aikuisurheilijaa kohtaan on vasta viime vuosikymmeninä vapautunut. Merkittävin sosiaalisen häpeän murtaja on ollut 1970-luvulla syntynyt hölkkäinnostus, joka mahdollisti aikuisikäisen ihmisen harjoittamaan juoksua yleisellä paikalla vailla häpeäntuntoa.
Hölkkäinnostuksen kanssa samanaikaisesti on kehittynyt myös aikuisurheilu tai veteraaniurheilu – molempia nimityksiä suomen kielessä käytetään. Sen piirissä täysikäisen miehen tai naisen on ollut aiempaa helpompaa ylittää myös urheilukenttää ympäröivä nuoruuden raja-aita.
Kaikille vapaa urheilu. Yleisurheilu on perustava liikuntamuoto. Hekin meistä jotka eivät elinpiirissään kohtaa vettä eivätkä opi uimaan, ja hekin jotka eivät asuinseudullaan kohtaa lunta eivätkä opi hiihtämään, oppivat yleisurheilun neljä perustaitoa – juoksemisen, kävelemisen, hyppäämisen ja heittämisen.
Miten onkaan niin merkillisesti, että meitä aikuisia tarvitsee opettaa uudelleen näihin taitoihin? Jossakin vaiheessa me unohdamme nämä taidot. Oikeammin jokin painostaa meitä luopumaan näistä taidoista. … Tunnemme sosiaalista häpeää, olisimmehan "lapsellisia", emme kehtaa.
2000-luvun suuri muutos aikuisikäisten liikunnassa ovat Aikuisten yleisurheilukoulut. Ne opettavat meille sen mitä unohdimme, sen mikä on liian "lapsellista" meille vakavastiotettaville aikuisille. Vaivihkaa ne palauttavat mieleemme sen mikä tuottaa meille iloa – vapaan leikin ja urheilemisen.
Yleisurheilun kantasana länsinaapurimme kielessä on 'fri-idrott' ja itänaapurimme kielessä ´legkaja atletika'. Näiden termien kirjaimellinen merkitys ja eräs varhainen suomennoskin on 'vapaaurheilu'.
Yleisurheilu voi parhaimmillaan olla vapaaurheilua. Se voi vapauttaa ahtaaseen aikuisen rooliinsa monin näkymättömin sitein sidotun ihmisen tuntemaan lähemmin oman ruumiillisuutensa ja toteuttamaan sisäistä vapaana kirmaavaa lastaan – iloitsemaan leikistä ja urheilusta.
Ennen kaikkea yleisurheilu voi olla meille kaikille vapaata urheilua. Olemme yksi ihmisryhmä kerrallaan oppineet, ettei urheilemisen tarvitse olla rajoitettua vain jollekin tietylle ihmisryhmälle tietyssä lyhyessä vaiheessa omaa elämänkaartaan.
Aikuisten yleisurheilukoulu. Suomen Veteraaniurheiluliiton 40-vuotiskirjaan on sisällytetty osasto, missä esitellään onnistuneita käytäntöjä ja hahmotellaan tulevaisuutta urheilemisen ilon mahdollistamiseksi osana koko ihmisen elämänkaarta.
Kyösti Poutiainen Helsingin Kisa-Veikoista (HKV) ja Alpo Pirttinen Jyväskylän Kenttäurheilijoista (JKU) ovat 1940-luvulla syntyneitä hyväkuntoisia suomalaisia miehiä, jotka kertovat omakohtaisesti organisoimistaan Aikuisten yleisurheilukouluista.
Poutiainen on suorittanut kirjaa varten haastattelututkimuksen, missä hän esittelee suuren suosion saaneen HKV:n Aikuisten yleisurheilukoulun jäsenien kokemusmaailmaa. Pirttinen kuvaa miten JKU organisoi oman Aikuisten yleisurheilukoulunsa jäsentensä toiveita kunnioittavalla tavalla.
Pidän mahdollisena, toivon niin toteutuvan ja uskon todennäköiseksi, että Aikuisten yleisurheilukoulu voi merkitä hyppäystä uudenlaiseen tapaan ymmärtää kilpaurheilu. Penkkiurheilu ja kuntoliikunta ovat yhä enemmän eriytyneet toisistaan. Siksi tarvitaan jotakin niitä yhdistävää.
MM-kilpailut kaikille. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa vuonna 2009 muistetaan tiedotuksellisena läpimurtona. Varttuneiden ihmisten kilpaurheilu sai nyt suomalaisissa viestimissä ennennäkemättömän aseman.
Urheilullisesti MM-kilpailut olivat myös ennenkokematon menestys. Suomen joukkue voitti ensi kerran yleisurheilun arvokilpailuiden mitalitilaston. Muistan kuinka itselläni oli kunnia tämän varmistuttua ilmoittaa se tiedoksi Suomen Veteraaniurheiluliiton puheenjohtajalle Kunto Viirulle.
MM-kilpailuiden urheilullinen menestys oli mahdollista vain siksi, että kilpaurheilu ymmärrettiin laajaksi kansanliikkeeksi. MM-kilpailuihin ei ollut tulosrajoihin tai maakiintiöihin perustuvia osallistumisrajoitteita, vaan ne olivat vapaat osallistua kaikelle kansalle.
Suomen joukkue oli Lahden MM-kilpailuissa ylivoimaisesti suurin ja onnistui parhaiten innostamaan koko kansan osallistumaan MM-kilpailuihin, niin maratonjuoksuun, kävelyyn, painonheittoon, seiväshyppyyn, kuin yli 80-vuotiaiden viestinjuoksujoukkeisiin saakka.
Lahden MM-organisaation ytimessä toimineet Vesa Harmaakorpi ja Virpi Hurri kuvaavat kirjoituksessaan, millä tavoin MM-kilpailuiden näkyvyyttä pitkäjänteisesti rakennettiin. Urheilukirjailija Matti Hannuksen katsaus taustoittaa hyvin veteraanien MM-kilpailuiden historiaa.
Aikuisten oikeata aitoa iloa. Eräiden yhteiskunnallisten näkemysten mukaan elämme spektaakkelin aikakautta. Jälkimodernissa yhteiskunnassa yhä useammin simulaatio korvaa itsekoetun. Tämä koetaan yhä useammin ongelmalliseksi. Penkkiurheilun eriytyminen itseharjoitetusta kuntoliikunnasta on eräs ongelmista.
Veteraaniurheilu on mielenkiintoinen ilmiö. Siinä on yhtä aikaa jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa. Kulttuuriantropologi Margaret Mead kirjoittaa, kuinka historiallinen kehitys toteutuu yhden sukupolven yli hypäten. Lastenlapsi itsenäistyessään vanhemmistaan palaa isovanhempiensa arvomaailmaan.
Jälkimodernissa yhteiskunnassammekin usein tiedostamattamme palaamme esimoderniin. Se mikä ensikatsomalta näyttäytyy aivan uutena ilmiönä, onkin tarkkaan katsoen uudelleenmuotoiltua traditiota.
Jotakin aivan uutta ja jotakin hyvin vanhaa tarvitaan tulevaisuudessakin, koska molemmat ovat osa elämänkaartamme sekä yksilöinä että yhteiskuntana. Pentti Pönkkö hahmottelee artikkelissaan millaisen roolin 2000-luvun urheiluseurat ja kunnat voisivat ottaa aikuisliikunnan edistämiseksi. Jaakko Heikkinen muistuttaa meitä hauskasti miten hienot ajatuksemme arjen tasolla todellistuvat.
Tämän osaston pisin ja syvin kirjoitus on 70-vuotiaan Inkeri Fältin käsialaa. Siinä moninkertainen veteraanien maailmanmestari kertoo naisten oman urheiluseuran Kuopion Vipinän syntymä- ja kehitysvuosien tarinan. Tämä tarina on tosi ja se sisältää aikuisten oikeata aitoa urheilun iloa.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA
Kunto Viiru
Suomen Veteraaniurheiluliitto (SVU) on 40-vuotisen taipaleensa aikana vahvistanut ja monipuolistanut merkittävästi kansallista liikuntakulttuuriamme. Veteraani-ikäiset urheilijat ovat päässeet tasavertaisesti nuorempien ikäluokkien rinnalla järjestäytyneen liikunta- ja urheilutoiminnan piiriin. SVU:n ennakkoasenteita murtava toiminta on saanut laajan hyväksynnän urheiluelämän ja koko yhteiskuntamme piirissä. Tämän on mahdollistanut liiton aktiivinen, pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen järjestötyö.
SVU PÄHKINÄNKUORESSA kuvaa neljän artikkelin kautta veteraaniyleisurheilun ja SVU:n kehitystä. Samalla pohditaan veteraaniyleisurheilun ja SVU:n roolia osana liikuntakulttuuria. Viimeisessä artikkelissa luodaan katseet vahvasti myös tulevaisuuteen.
SVU:n kunniapuheenjohtajan Kunto Viirun artikkeli, Veteraaniurheilu luonnillisena osana liikuntakulttuuria, käsittelee sitä, miten yleisurheilu on kehittynyt 1800-luvun alkupuoliskolta alkaen tämän päivän kaikkien ikäluokkien harrastamaksi urheilumuodoksi. Samalla kuvataan veteraaniyleisurheilun kansallista kehityspolkua ja SVU:n kehittymistä kansainväliseksi toimijaksi ja menestyjäksi. Artikkelissa paneudutaan mm. siihen, miten SVU ja Suomen Urheiluliitto (SUL) toteuttavat ja voisivat toteuttaa yhteistoimintaa solmimansa yhteistyösopimuksen mukaisesti. Artikkelissaan Viiru pohtii sitä kuinka lajitoimintaa voitaisiin kehittää niin, että se hyödyttää koko yleisurheiluperhettämme sekä koko yhteiskuntaa.
Riitta Kosken artikkelissa, Veteraaniurheilun organisoituminen ja SVU:n toiminnan kasvu, kuvataan SVU:n toiminnan ja järjestörakenteen kehittymistä. Koski tuo esille sen, miten veteraaniurheilutoiminta on maassamme juurtunut ja voimistunut neljän vuosikymmenen aikana. Artikkelissa kuvataan myös miten SVU on panostanut kunto- ja terveysliikuntaan.
Veteraaniurheilussa toiminnan eettisyys ja arvot ovat korostetussa asemassa. Tämän Kunto Viiru tuo selkeästi esille artikkelissaan SVU:n toiminnan eettisyys ja arvot. Viiru painottaa, että vilpille ja epäurheilijamaisuudelle ei saa antaa sijaa toiminnassa, joka perustuu täydellisesti urheilun reilun pelin henkeen.
SVU:n puheenjohtaja Pia Kemppainen-Kajola viitoittaa artikkelissaan, SVU suuressa aallossa, liiton tulevaisuutta, unohtamatta sitä mistä nykyhetkeen on tultu.
maanantaina, toukokuuta 30, 2011
Christerin ruokapyramidi
**
Kirjailija Varpu Tavi tiesi kertoa, että USA:ssa julkaistaan tämän viikon perjantaina (3.6.2011) uusi ruokapyramidi, jolla halutaan selventää vuoden 2005 ohjeita. Miltä uusi pyramidi näyttää, ja mitä se tarkkaan ottaen pitää sisällään, ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, miltä minun ruokapyramidini näyttää!
Ethän kopioi kuvaa ilman lupaa! Jos kopioit ja kerrot ruokapyramidistani, ilmoitathan silloin lähteenä vaikkapa terveysblogini (http://sundqvist.blogspot.com/) ja kerro myös mieluusti, että on kyseessä taiteilijaystäväni (Kati Kortelainen) näkemys siitä miten voidaan ilmaista näkemykseni terveellisen ravitsemuksen (ja liikunnan) tukipilareista mahdollisimman selkeästi.
Mitä pidät ruokapyramidistäni?
Kirjailija Varpu Tavi tiesi kertoa, että USA:ssa julkaistaan tämän viikon perjantaina (3.6.2011) uusi ruokapyramidi, jolla halutaan selventää vuoden 2005 ohjeita. Miltä uusi pyramidi näyttää, ja mitä se tarkkaan ottaen pitää sisällään, ei vielä tiedetä.
Se tiedetään, miltä minun ruokapyramidini näyttää!
Ethän kopioi kuvaa ilman lupaa! Jos kopioit ja kerrot ruokapyramidistani, ilmoitathan silloin lähteenä vaikkapa terveysblogini (http://sundqvist.blogspot.com/) ja kerro myös mieluusti, että on kyseessä taiteilijaystäväni (Kati Kortelainen) näkemys siitä miten voidaan ilmaista näkemykseni terveellisen ravitsemuksen (ja liikunnan) tukipilareista mahdollisimman selkeästi.
Mitä pidät ruokapyramidistäni?
torstaina, syyskuuta 16, 2010
Lihavuus sukurasitteena - onko mitään toivoa?
**
Perinnöllistä lihavuutta on olemassa. Jos et millään konstilla pysy hoikkana, voi ihan aidosti olla kyse siitä, että sinulla on tämä sukurasite. Tulet lihavasta suvusta.
Onko peli menetetty? Onko sinut tuomittu elämään pulskana koko elämäsi?
Toivonkipinän hoikemmasta olemuksesta sytyttää tohtori Ruth Loos työryhmineen Cambridgen yliopistossa Brittein saarilla. Hän väittää, että perinnöllinen alttius lihavuuteen voidaan puolittaa hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä. Ei mitään ihmepillereitä, ei tarvitse nähdä nälkää. Ratkaisu löytyy liikunnasta! Liikunta on lääke myös ylipainoon.
Tuoreessa artikkelissaan PLoS Medicine -tiedelehdessä, tohtori Loos tutki tarkkaan yli 20 000 brittiä Norwichin kaupungissa. Hän oli kiinnostunut erilaisista geenivariaatiosta, joilla oli taipumusta johtaa lihavuuteen.
Esiintyi suurta vaihtelua siinä miten nämä lihavuutta aiheuttavat geenit periytyivät. Jotkut saivat vain osan lihavuusgeeneistä perintönä, jotkut saivat lähes kaikki. Tutkimalla miten paljon näitä eri geenivariaatioita periytyi vanhemmilta lapsille, tohtori Loos muodosti erityisen järjestelmän minkä avulla seuloutui väestöstä ne joilla oli eniten alttiutta saada lihavuus perintönä.
Tutkimusmateriaalista erottui selvästi ne ihmiset joilla oli korkea alttius tulla lihaviksi. Kyselylomakkeella selvitettiin näiden ja kaikkien muidenkin liikuntatottumukset. Osoittautui, että lihavuudelle eniten altistuneessa ryhmässä, liikunta oli pääsääntöisesti hyvin vähäistä.
Mielenkiintoa herätti kuitenkin havainto, että voimakkaimmin lihavuudelle altistuneessa ryhmässä oli hoikkia ihmisiä. Tutkijoiden mielestä yksi selittävä tekijä löytyi liikunnallisuudesta. Lähes puolet niistä lihavuudelle eniten altistuneista ihmisistä, jotka liikkuivat paljon, pysyivät hoikkina tai normaalipainoisina. Eli, vaikka heillä oli voimakas alttius lihomiseen, he pysyivät hoikkana liikunnan avulla.
Lihavuutta voi hoitaa monella eri tavalla. Voi kokeilla hyvin vaihtelevalla menestyksellä erilaisia laihdutusdieettejä, voi mahdollisesti turvautua leikkauksiin, mutta älkäämme unohtako, että osa lihavuuteen tuomituista saavuttaa hoikemman elämän lenkkipolulla tai kuntosalissa.
Mitä mieltä olet?
Lähde: PLoS Medicine, elokuu, 2010
Muita kirjoituksia lihavuudesta:
Lihava lapsi ei liiku
Perinnöllistä lihavuutta on olemassa. Jos et millään konstilla pysy hoikkana, voi ihan aidosti olla kyse siitä, että sinulla on tämä sukurasite. Tulet lihavasta suvusta.
Onko peli menetetty? Onko sinut tuomittu elämään pulskana koko elämäsi?
Toivonkipinän hoikemmasta olemuksesta sytyttää tohtori Ruth Loos työryhmineen Cambridgen yliopistossa Brittein saarilla. Hän väittää, että perinnöllinen alttius lihavuuteen voidaan puolittaa hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä. Ei mitään ihmepillereitä, ei tarvitse nähdä nälkää. Ratkaisu löytyy liikunnasta! Liikunta on lääke myös ylipainoon.
Tuoreessa artikkelissaan PLoS Medicine -tiedelehdessä, tohtori Loos tutki tarkkaan yli 20 000 brittiä Norwichin kaupungissa. Hän oli kiinnostunut erilaisista geenivariaatiosta, joilla oli taipumusta johtaa lihavuuteen.
Esiintyi suurta vaihtelua siinä miten nämä lihavuutta aiheuttavat geenit periytyivät. Jotkut saivat vain osan lihavuusgeeneistä perintönä, jotkut saivat lähes kaikki. Tutkimalla miten paljon näitä eri geenivariaatioita periytyi vanhemmilta lapsille, tohtori Loos muodosti erityisen järjestelmän minkä avulla seuloutui väestöstä ne joilla oli eniten alttiutta saada lihavuus perintönä.
Tutkimusmateriaalista erottui selvästi ne ihmiset joilla oli korkea alttius tulla lihaviksi. Kyselylomakkeella selvitettiin näiden ja kaikkien muidenkin liikuntatottumukset. Osoittautui, että lihavuudelle eniten altistuneessa ryhmässä, liikunta oli pääsääntöisesti hyvin vähäistä.
Mielenkiintoa herätti kuitenkin havainto, että voimakkaimmin lihavuudelle altistuneessa ryhmässä oli hoikkia ihmisiä. Tutkijoiden mielestä yksi selittävä tekijä löytyi liikunnallisuudesta. Lähes puolet niistä lihavuudelle eniten altistuneista ihmisistä, jotka liikkuivat paljon, pysyivät hoikkina tai normaalipainoisina. Eli, vaikka heillä oli voimakas alttius lihomiseen, he pysyivät hoikkana liikunnan avulla.
Lihavuutta voi hoitaa monella eri tavalla. Voi kokeilla hyvin vaihtelevalla menestyksellä erilaisia laihdutusdieettejä, voi mahdollisesti turvautua leikkauksiin, mutta älkäämme unohtako, että osa lihavuuteen tuomituista saavuttaa hoikemman elämän lenkkipolulla tai kuntosalissa.
Mitä mieltä olet?
Lähde: PLoS Medicine, elokuu, 2010
Muita kirjoituksia lihavuudesta:
Lihava lapsi ei liikuNuku nuori neitoHelpotusta oikein lihaville lapsilleKirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
Helpotusta oikein lihaville lapsilleKirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
perjantaina, syyskuuta 03, 2010
Tumppaa tupakka lopullisesti ja ala liikkumaan jos haluat välttää päänsärkyä
***
Luennoilla joku yleisön joukosta saattaa huudahtaa: "Tuohan on itsestään selvä juttu! Mitä ihmettä tuollaista juttua edes tutkitaan?"
Tähän itsestäänselvyyksien -kategoriaan lasken seuraavan tiedelehti Neurology'ssa ilmestyneen tutkimuksen, jossa todettin, että toistuvat pääkivut saattavat johtua epäterveellisistä elämäntavoista.
Tutkijoiden julkaisemat tulokset viittaavat ainakin tupakoinnin, vähäisen liikunnan ja ylipainoisuuden lisäävän päänsäryn riskiä. Verrattuna liikunnallisiin, savuttomiin ja normaalipainoisiin, toistuvat pääkivut ovat tupakoivilla 50 prosenttia yleisempiä, ylipainoisilla 40 prosenttia yleisempiä ja vähän liikkuvilla 20 prosenttia yleisempiä. Todennäköisyys myös suurenee mitä enemmän riskitekijöitä samalla henkilöllä on.
Havainnot perustuvat 5 800 norjalaisopiskelijan haastatteluihin ja terveystarkastuksiin. Päänsärkyjä aiheuttavat niin monet seikat, että osa tuloksista saattaa selittyä toisilla riskitekijöillä. Ylipaino, tupakointi ja vähäinen liikunta esimerkiksi liittyvät usein muihinkin epäterveellisiin elämäntapoihin, jotka mahdollisesti lisäävät pään kivistystä.
Päänsäryttömiä päiviä toivottaen lukijoilleni, ilmoitan, että nappasin tämän jutun Duodeciminin uutisvirrasta.
Muita päänsärkyä mahdollisesti lieventäviä uutisia, joita olen julkaissut vuosien varrella:
Liikunnasta hauskasti ja rennosti
Luennoilla joku yleisön joukosta saattaa huudahtaa: "Tuohan on itsestään selvä juttu! Mitä ihmettä tuollaista juttua edes tutkitaan?"
Tähän itsestäänselvyyksien -kategoriaan lasken seuraavan tiedelehti Neurology'ssa ilmestyneen tutkimuksen, jossa todettin, että toistuvat pääkivut saattavat johtua epäterveellisistä elämäntavoista.
Tutkijoiden julkaisemat tulokset viittaavat ainakin tupakoinnin, vähäisen liikunnan ja ylipainoisuuden lisäävän päänsäryn riskiä. Verrattuna liikunnallisiin, savuttomiin ja normaalipainoisiin, toistuvat pääkivut ovat tupakoivilla 50 prosenttia yleisempiä, ylipainoisilla 40 prosenttia yleisempiä ja vähän liikkuvilla 20 prosenttia yleisempiä. Todennäköisyys myös suurenee mitä enemmän riskitekijöitä samalla henkilöllä on.
Havainnot perustuvat 5 800 norjalaisopiskelijan haastatteluihin ja terveystarkastuksiin. Päänsärkyjä aiheuttavat niin monet seikat, että osa tuloksista saattaa selittyä toisilla riskitekijöillä. Ylipaino, tupakointi ja vähäinen liikunta esimerkiksi liittyvät usein muihinkin epäterveellisiin elämäntapoihin, jotka mahdollisesti lisäävät pään kivistystä.
Päänsäryttömiä päiviä toivottaen lukijoilleni, ilmoitan, että nappasin tämän jutun Duodeciminin uutisvirrasta.
Muita päänsärkyä mahdollisesti lieventäviä uutisia, joita olen julkaissut vuosien varrella:
Liikunnasta hauskasti ja rennostiVille Valo - valtakunnan röökimysLiikunta on turvallista myös ylipainoisilleViisi minuuttia migreenistäBye bye Byetta
Liikunta on turvallista myös ylipainoisilleViisi minuuttia migreenistäBye bye Byetta
Bye bye Byetta
perjantaina, heinäkuuta 09, 2010
Lihava lapsi ei liiku
**
Tässä terveysblogissa on vilkkaasti pohdittu lihavuutta, sen syytä, ehkäisyä ja keinoja miten päästä läskeistään eroon. Kirjoitin blogikeskustelujen innoittamana aiheesta jopa kirjan "Sietämätön leveys". Aihe kiinnostaa minua valtavasti.
Lihavuus kiinnostaa minua jopa siinä määrin, että solidaarisuussyistä ja kiinnostuksesta ryhdyin noudattamaan erästä "muotidieettiä", tohtori Pierre Dukanin dieettiä. Tässä ruokavaliossa syödään lähes pelkästään proteiinia ja rasvaa. Ruokapäiväkirjaani ilmestyi uskomattoman pieniä päivittäisiä hiilihydraattimääriä: 18-22 g! On muuten valtava ero normaalipäiviini, jolloin päivittäinen hiilihydraatin saanti on ollut yli kymmenkertainen.
Vähäiset hiilihydraatit johtivat juoksuvauhtini hiipumiseen, mutta jaksoin nyt kuitenkin jotenkuten laahustaa lenkeilläni eteenpäin. Nyt kun olen Dukanin dieetissä siirtynyt vaiheeseen 3 (Tasausvaihe), nautin päivittäin noin 90 g hiilihydraatteja. Askel on ollut kevyempi.
Mutta asiaan: painoni on pudonnut Dukanin dieetin aikana yli 6 kiloa, eli 10%, kahden kuukauden aikana. Saavutin epärealistiseksi kuvittelemani painotavoitteeni 59,9 kiloa! Tässä olisi lihaville lapsille ja aikuisille kokeilemisen arvoinen dieetti! Toimii normaalipainoisellekin näin hyvin.
Kokeilu dieettien parissa on johtanut siihen, että avoimemmin silmin seuraan lihavuuskirjoittelua. Helsingissä taitaa olla kansainvälinen lihavuuskonferenssi käynnissä. Tilaisuudesta kantautuneet niukat raportit osoittavat lähinnä miten vähissä ovat terveysviranomaistemme keinot: liikunta, kevyttuotteet, lääkkeet ja leikkaukset. Suurista rahoista on kyse ja henkilökohtaisesta tragediasta: miten voisin laihtua koska lihavuus sinällään on valtava terveysriski.
Tämänkertaisen blogikirjoitukseni varsinainen aihe on lasten lihavuuden ympärillä tehty "uusi" löytö. Brittilääkärit ja tutkijat ovat nimittäin havainneet pitkäaikaisessa (yli 11 vuotta) koululaisten terveysseurannassa, että lasten ylipaino johtaa liikkumisen vähenemiseen, eikä päinvastoin! Suosittu ajatuskuvio meillä ja muualla on seuraava: kun lapsi ei liiku riittävästi, hän herkästi lihoo.
Brittitutkijat ovat sitä mieltä, että tie lasten ylipainoon alkaa aikaisessa lapsuudessa, kauan ennen kuin lapsi menee kouluun. Mahdollisena pidetään, että syy lasten ylipainoon löytyy nimenomaan epäsopivasta ravitsemuksesta. Mitä jos lapsena aloitettu kevytlinjaus, välipalakulttuuri ja jatkuvasti korkea hiilihydraattien saanti rasvojen ja proteiinien kustannuksella, johtaa holtittomaan lihavuuteen? Taatusti löytyy myös muita vaikuttavia tekijöitä lasten ylipainon kehittymiseen. Mutta ajattele edes hetkeksi, jos noudatetut kansalliset ravitsemussuositukset ovatkin koko tämän lihavuusepidemiamme suurin syy? Kuka on vastuussa tästä mahdollisesta älyttömyydestä? Kuka pannaan telkien taakse lasten kiduttamisesta ja tappamisesta?
Takaisin brittitutkimukseen, EarlyBird Diabetes Study, joka äskettäin julkaistiin Archives of Disease in Childhood -tiedelehdessä. Professori Terry Wilkin, joka johtaa tätä tutkimusta, oli äärettömän pettynyt heikkoihin laihdutustuloksiin. Yli 200 lasta laihtui kokeen aikana keskimäärin 90 grammaa! Lapsille annettu ja suotu mahdollisuus liikkua entistä enemmän, ei johtanut merkittävään ylipainon vähenemiseen.
Professori Wilkin onkin kallistumassa sen ajatuksen puoleen, että lihava lapsi ei liiku sen takia kun se ei ole lapsesta kivaa ja lapsi ei kehtaa liikkua kun läskit ovat tiellä. Wilkin kysyy siis tuhansien eurojen arvoisen kysymyksen: Mitä jos se onkin niin, että liikkumattomuus ei johda lihavuuteen, vaan ongelmana on, että lihavuus johtaa liikkumattomuuteen? Kumpi oli ensin, muna vai kana?
Tässä kokeessa, joka onneksi päätettiin julkaista, liikunnalla ei siis ollut käytännössä mitään vaikutusta lasten ylipainoon. Valmiiksi lihavat lapset pysyivät lihavina. Muistelen erään vantaalaisinsinöörin (Sami Uusitalo) väittäneen tätä jo monen vuoden ajan mm. tässä terveysblogissani. Ei häntä juurikaan ole uskottu.
Lasten liikkumista valvottiin erityisellä aktiviteettimittarilla (Actigraph accelerometer), johon lapset kytkettiin viikon ajaksi. Tämä mittari rekisteröi liikunnan määrän ja laadun. Monia muitakin kokeita lapsille tehtiin.
Havainnoksi jäi, että mitä vähemmän lapsella oli ylipainoa (rasvaprosentti korkea), sitä vähemmän lapsi liikkui. Liikunnalla ei saatu aikaan muutosta lasten rasvaprosenttiin.
Professoritason porukka Brittein saarilla uskaltaa sanoa sen ääneen, jota olen odottanut pitkään: Ylipainoinen lapsi ei mieluusti liiku ja liikunta on todella huono lasten lihavuuden hoitokeino, sillä lihava lapsi inhoaa sitä vaikutelmaa mikä hänestä jää kun hän noin lihavana lähtee liikkumaan.
"Lopettakaa lihavien lasten syyllistäminen!", voin kuulla korvissani vaikka Sami Uusitalo ei minulle tällä hetkellä puhukaan.
Lähde: Medical News Today, 8.7.2010
Muita kirjoituksia tästä aiheesta:
Lihavia lapsia kidutetaan
Helpotusta oikein lihaville lapsille
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
Superlihavien ajatuksenkulku
Tässä terveysblogissa on vilkkaasti pohdittu lihavuutta, sen syytä, ehkäisyä ja keinoja miten päästä läskeistään eroon. Kirjoitin blogikeskustelujen innoittamana aiheesta jopa kirjan "Sietämätön leveys". Aihe kiinnostaa minua valtavasti.
Lihavuus kiinnostaa minua jopa siinä määrin, että solidaarisuussyistä ja kiinnostuksesta ryhdyin noudattamaan erästä "muotidieettiä", tohtori Pierre Dukanin dieettiä. Tässä ruokavaliossa syödään lähes pelkästään proteiinia ja rasvaa. Ruokapäiväkirjaani ilmestyi uskomattoman pieniä päivittäisiä hiilihydraattimääriä: 18-22 g! On muuten valtava ero normaalipäiviini, jolloin päivittäinen hiilihydraatin saanti on ollut yli kymmenkertainen.
Vähäiset hiilihydraatit johtivat juoksuvauhtini hiipumiseen, mutta jaksoin nyt kuitenkin jotenkuten laahustaa lenkeilläni eteenpäin. Nyt kun olen Dukanin dieetissä siirtynyt vaiheeseen 3 (Tasausvaihe), nautin päivittäin noin 90 g hiilihydraatteja. Askel on ollut kevyempi.
Mutta asiaan: painoni on pudonnut Dukanin dieetin aikana yli 6 kiloa, eli 10%, kahden kuukauden aikana. Saavutin epärealistiseksi kuvittelemani painotavoitteeni 59,9 kiloa! Tässä olisi lihaville lapsille ja aikuisille kokeilemisen arvoinen dieetti! Toimii normaalipainoisellekin näin hyvin.
Kokeilu dieettien parissa on johtanut siihen, että avoimemmin silmin seuraan lihavuuskirjoittelua. Helsingissä taitaa olla kansainvälinen lihavuuskonferenssi käynnissä. Tilaisuudesta kantautuneet niukat raportit osoittavat lähinnä miten vähissä ovat terveysviranomaistemme keinot: liikunta, kevyttuotteet, lääkkeet ja leikkaukset. Suurista rahoista on kyse ja henkilökohtaisesta tragediasta: miten voisin laihtua koska lihavuus sinällään on valtava terveysriski.
Tämänkertaisen blogikirjoitukseni varsinainen aihe on lasten lihavuuden ympärillä tehty "uusi" löytö. Brittilääkärit ja tutkijat ovat nimittäin havainneet pitkäaikaisessa (yli 11 vuotta) koululaisten terveysseurannassa, että lasten ylipaino johtaa liikkumisen vähenemiseen, eikä päinvastoin! Suosittu ajatuskuvio meillä ja muualla on seuraava: kun lapsi ei liiku riittävästi, hän herkästi lihoo.
Brittitutkijat ovat sitä mieltä, että tie lasten ylipainoon alkaa aikaisessa lapsuudessa, kauan ennen kuin lapsi menee kouluun. Mahdollisena pidetään, että syy lasten ylipainoon löytyy nimenomaan epäsopivasta ravitsemuksesta. Mitä jos lapsena aloitettu kevytlinjaus, välipalakulttuuri ja jatkuvasti korkea hiilihydraattien saanti rasvojen ja proteiinien kustannuksella, johtaa holtittomaan lihavuuteen? Taatusti löytyy myös muita vaikuttavia tekijöitä lasten ylipainon kehittymiseen. Mutta ajattele edes hetkeksi, jos noudatetut kansalliset ravitsemussuositukset ovatkin koko tämän lihavuusepidemiamme suurin syy? Kuka on vastuussa tästä mahdollisesta älyttömyydestä? Kuka pannaan telkien taakse lasten kiduttamisesta ja tappamisesta?
Takaisin brittitutkimukseen, EarlyBird Diabetes Study, joka äskettäin julkaistiin Archives of Disease in Childhood -tiedelehdessä. Professori Terry Wilkin, joka johtaa tätä tutkimusta, oli äärettömän pettynyt heikkoihin laihdutustuloksiin. Yli 200 lasta laihtui kokeen aikana keskimäärin 90 grammaa! Lapsille annettu ja suotu mahdollisuus liikkua entistä enemmän, ei johtanut merkittävään ylipainon vähenemiseen.
Professori Wilkin onkin kallistumassa sen ajatuksen puoleen, että lihava lapsi ei liiku sen takia kun se ei ole lapsesta kivaa ja lapsi ei kehtaa liikkua kun läskit ovat tiellä. Wilkin kysyy siis tuhansien eurojen arvoisen kysymyksen: Mitä jos se onkin niin, että liikkumattomuus ei johda lihavuuteen, vaan ongelmana on, että lihavuus johtaa liikkumattomuuteen? Kumpi oli ensin, muna vai kana?
Tässä kokeessa, joka onneksi päätettiin julkaista, liikunnalla ei siis ollut käytännössä mitään vaikutusta lasten ylipainoon. Valmiiksi lihavat lapset pysyivät lihavina. Muistelen erään vantaalaisinsinöörin (Sami Uusitalo) väittäneen tätä jo monen vuoden ajan mm. tässä terveysblogissani. Ei häntä juurikaan ole uskottu.
Lasten liikkumista valvottiin erityisellä aktiviteettimittarilla (Actigraph accelerometer), johon lapset kytkettiin viikon ajaksi. Tämä mittari rekisteröi liikunnan määrän ja laadun. Monia muitakin kokeita lapsille tehtiin.
Havainnoksi jäi, että mitä vähemmän lapsella oli ylipainoa (rasvaprosentti korkea), sitä vähemmän lapsi liikkui. Liikunnalla ei saatu aikaan muutosta lasten rasvaprosenttiin.
Professoritason porukka Brittein saarilla uskaltaa sanoa sen ääneen, jota olen odottanut pitkään: Ylipainoinen lapsi ei mieluusti liiku ja liikunta on todella huono lasten lihavuuden hoitokeino, sillä lihava lapsi inhoaa sitä vaikutelmaa mikä hänestä jää kun hän noin lihavana lähtee liikkumaan.
"Lopettakaa lihavien lasten syyllistäminen!", voin kuulla korvissani vaikka Sami Uusitalo ei minulle tällä hetkellä puhukaan.
Lähde: Medical News Today, 8.7.2010
Muita kirjoituksia tästä aiheesta:
Lihavia lapsia kidutetaan
Helpotusta oikein lihaville lapsille
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
Superlihavien ajatuksenkulku
perjantaina, huhtikuuta 02, 2010
Liikunnasta hauskasti ja rennosti
***
Kävin Turun Myyntimiehille esittelemässä liikuntaohjelmaani. Sain äsken tietää, että esitykseni oli päätynyt myyntimiesten omaan lehteen. Löysätkää hetkeksi pipoa ja tarkistakaa ennakkoluulottomasti, voisiko olohuoneliikunnasta olla apua? Koko juttu on luettavissa tästä PDF-tiedostosta.
- Istuminen muurahaispesässä. Erinomainen ryhtiä parantava liike. Istuttuasi muurahaispesässä lähdet liikkeelle ja huiskutat samalla muurahaisia pois takapuolesta. Vedät silloin vaistomaisesti olkapäät taakse ja oikaiset selkäsi. Mahdollisesti liikut jopa reippaammin kohti vilvoittavaa metsälampea, jonne voit muurahaisten pureman takapuolesi laskea.
- Kävelytripling. Kaikki eivät asu yli 500 neliön kartanossa. Tarkoittaa siis, että sisätiloissa liikkuessa seinä tulee vastaan turhan tiuhaan tahtiin. Ratkaisu löytyy kävelytriplingistä! Ota tosi lyhyitä askeleita. Askella yli koko jalkapohjan kantapäästä varpaisiin suuntautuvalla liikkeellä. Välillä hidasta triplingiä, välillä reippaampaa. Ei tule seinä vastaan niin nopeasti.
- Kävelyä varpailla ja kantapäillä. Ota tavaksesi kävellä välillä varpailla, välillä kantapäillä. Tämä kehittää nilkkojen ja pohjelihasten voimaa sekä parantaa tasapainoa.
- Pyöräilyä uutisten ajaksi. Ota tavaksi pyörittää jalkojasi ilmassa ikään kuin ajaisit polkupyörää. Siinä kun katsoo illan uutislähetystä, kunto kohoaa ja vatsalihakset voimistuvat. Suosittelen.
- Hartioiden pyöritys. Pyöritä hartioita niin, että oikein rutisee! Riittävän usein suoritettuna, saatamme ihmetellä minne ne niskakivut ovat hävinneet.
- Hampaiden harjaus. Hampaiden harjaukseen voi yhdistää kuntoilun. Kun harja menee oikealle nouse silloin varpaille. Kun harja menee vasemmalle nouse kantapäille.
- Se seisoo sittenkin. Niin, tässä ei tarkoiteta "sen" seisomista. Tarkoitus on seistä toisen jalan varassa mahdollisimman pitkään. Vapaan jalan voi viedä taakse, sivulle ja eteen. Notkeimmat vievät vapaajalan niskan taakse!
- Kevyet punnerrukset. Huippu-urheilijan treenimenetelmiä käyttäen voit oppia tekemään lattiatasolta vaikkapa 50 punnerrusta suorille käsille. Lue lehdestä tarkemmin mikä on oikean punnerrusmenetelmän salaisuus.
Lähde: Christer Sundqvist. Liikunnasta hauskasti ja rennosti. Kuuvannokka 4:7, 2009
Lisää luettavaa luennoistani:
tiistaina, maaliskuuta 30, 2010
Kirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
**
Fyysinen kunto ja kuolleisuus
Pääanalyysissä tutkittiin sitä, kuinka paljon n. 10 % ero fyysisessä kunnossa (vastaa hapenkulutuskykyä 3,5 ml/kg minuutissa) merkitsee kuolleisuudelle. Tutkimuksen mukaan 3,5 ml/kg minuutissa parempi kunto seurannan alussa ennusti 13 % vähäisempää kokonaiskuolleisuutta ja 15 % vähäisempää sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Muun kirjallisuuden perusteella tällainen muutos kuolleisuudessa saataisiin silloin, kun vyötärön ympärys pienenee 7 cm. Tämä taas on suunnilleen sama kuin 10-15 kg painonmuutos.
Kodaman ym. meta-analyysi kertoo siis vakuuttavasti siitä, että fyysinen kunto on merkittävä terveystekijä. Huonokuntoisen, liikuntaa harrastamattoman henkilön on mahdollista parantaa hapenkulutuskykyään 3,5 ml/kg minuutissa jopa pelkkää reipasta kävelyä 2,5 h viikossa sisältävällä ohjelmalla.
Suojaako hyvä kunto lihavuuden haitoilta?
Omassa systemoidussa katsauksessani analysoin huonon kestävyyskunnon tai vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja lihavuuden terveysvaikutuksia. Tavoitteena oli vastata kysymykseen, onko haitallisempaa olla normaalipainoinen ja huonokuntoinen (tai fyysisesti passiivinen) kuin lihava, mutta hyväkuntoinen (tai fyysisesti aktiivinen). tehtiin kirjallisuushaku vuosilta 1990—2009. Tutkimukseksi hyväksyttiin kohortti- ja tapaus-verrokkitutkimuksia aikuisilla. Yhteensä 36 tutkimusta hyväksyttiin katsaukseen. Meta-analyysiä ei tulosten vaihtelevan esitystavan takia voitu tehdä. Sen sijaan lihavuuden asteen vaikutusta tulokseen pyrittiin arvioiman. Katsauksen analyysien mukaan kokonaiskuolleisuus sekä sydän- ja vesisuonitautikuolleisuus olivat alhaisempia hyväkuntoisilla lihavilla, verrattuna huonokuntoisiin normaalipainoisiin. Toisaalta riski saada seurannan aikana tyypin 2 diabetes oli suurempi lihavilla fyysisesti aktiivisilla, kuin normaalipainoisilla fyysisesti passiivisilla. Tämän katsauksen tulokset eivät välttämättä ole sovellettavissa henkilöihin, joiden BMI on yli 35.
Kun kokonaiskuolleisuuden sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden analyysissä tarkasteltiin tutkimuksia, joissa kunnon sijasta oli fyysinen aktiivisuus, tulosten hajonta oli suuri, eikä selkeää johtopäästä voitu tehdä. Tämä voi osin johtua siitä, että kunnon arviointi on tarkempaa kuin fyysisen aktiivisuuden arviointi. Toisaalta hyvää kuntoa selittävät osin samat geneettiset tekijät kuin alhaista sydän- ja verisuonitautikuolleisuuttakin. Diabetestutkimuksissa taas fyysistä kuntoa ei mitattu riittävän monessa tutkimuksessa, jotta sen ja lihavuuden asteen vaikutuksia sairauden ilmaantuvuuteen olisi voinut tutkia. Kaikkiaan liikuntaa ja/tai hyvää kestävyyskuntoa koskeneet myönteisen tulokset olivat vielä selkeämmät, jos lihavien sijasta analysoitiin vain liikapainoisia (BMI 25-29,9).
Mitä tulokset tarkoittavat?
Vaikka liikunta ilman kunnon muutoksia näyttää myös terveyden kannalta edulliselta, on kuntoa parantava liikunta vielä parempaa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita hyvin raskasta liikuntaa, sillä huonokuntoisella jo reipas kävely parantaa kuntoa – tosin on myönnettävä, että monelle huonokuntoiselle reipas kävely saattaa tuntua rasittavalta. Tärkeintä näyttäisi olevan rapakunnon välttäminen, mutta keskikuntoinenkin hyötyy kunnon paranemisesta. Tällöin on kuitenkin jo otettava omiin rutiineihin mukaan rasittavampaakin liikuntaa.
Lihavuuden yleistyessä liikunnan ja kunnon merkitys lihavuuden terveysriskien vähentäjänä vain korostuu. Tosin tämä sama asia todennäköisesti havaittaisiin myös ravitsemuksen, lihavuuden ja terveyden yhteyksiä tarkasteltaessa: lihavilla ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi suojaa lihavuuden riskeiltä jopa ilman painonmuutoksia. Ikävä kyllä tätä asiaa on tutkittu vähemmän ruokavalion näkökulmasta, kuntoon ja liikuntaan verrattuna.
Suomalaisten lihomisessa fyysisen aktiivisuuden muutoksella lienee suuri merkitys. Ratkaisevaa lienee se, että energiankulutus työssä, työmatkoilla ja vapaa-ajan arkiaskareissa on vähentynyt verrattuna 20—30 vuoden takaiseen tasoon. Kuntoliikunnan määrä on sen sijaan suurentunut, mutta se ei ole läheskään ollut riittävä kompensoidakseen muun fyysisen aktiivisuuden vähentymistä.
Kirjallisuus:
Fogelholm M. Physical activity, fitness and fatness: relations to mortality, morbidity and disease risk factors. A systematic review. Obes Rev. 2009 Sep 9. [Epub ahead of print]_
Kodama S ym. Cardiorespiratory fitness as a qualitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and women. JAMA 2009;30:2024-35.
Christer on pyytänyt minua kirjoittamaan blogiinsa terveysliikunnasta. Pyyntö on sinänsä rohkea teko Christeriltä, sillä minä kuulun siihen joukkoon, jonka asiantuntemuksen blogin lukijat ovat niin monta kertaa kyseenalaistaneet. Pyyntöön positiivisesti vastaaminen on tietysti yhtä typerää, mutta riski on otettava.
Mikael Fogelholm, ETT, dosentti
Yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus
Mikael Fogelholm, ETT, dosentti
Yksikön johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimus
Hyvä kunto on terveellistä
Fyysinen kunto ja kuolleisuus
Haluan kirjoituksellani tuoda esille kaksi tuoretta meta-analyysiä fyysisen kunnon, lihavuuden ja kuolleisuuden yhteyksistä. Ensimmäinen näistä on japanilaisen tutkijaryhmän (Kodama ym. 2009) meta-analyysi hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon eli kestävyyskunnon merkityksestä kuolleisuuden ennustajana. Meta-analyysi kattoi seuranta- eli kohorttitutkimukset vuosien 1966 ja 2008 välillä. Analyysiin valikoitui lopulta 33 tutkimusta. Näissä siis seurannan alussa kaikilta osallistujilta oli mitattu kestävyyskunto rasitustestillä. Vastemuuttujana käytettiin kokonaiskuolleisuutta sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Tarkoitus oli siis katsoa, onko parempi kunto yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen.
Pääanalyysissä tutkittiin sitä, kuinka paljon n. 10 % ero fyysisessä kunnossa (vastaa hapenkulutuskykyä 3,5 ml/kg minuutissa) merkitsee kuolleisuudelle. Tutkimuksen mukaan 3,5 ml/kg minuutissa parempi kunto seurannan alussa ennusti 13 % vähäisempää kokonaiskuolleisuutta ja 15 % vähäisempää sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta. Muun kirjallisuuden perusteella tällainen muutos kuolleisuudessa saataisiin silloin, kun vyötärön ympärys pienenee 7 cm. Tämä taas on suunnilleen sama kuin 10-15 kg painonmuutos.
Kodaman ym. meta-analyysi kertoo siis vakuuttavasti siitä, että fyysinen kunto on merkittävä terveystekijä. Huonokuntoisen, liikuntaa harrastamattoman henkilön on mahdollista parantaa hapenkulutuskykyään 3,5 ml/kg minuutissa jopa pelkkää reipasta kävelyä 2,5 h viikossa sisältävällä ohjelmalla.
Suojaako hyvä kunto lihavuuden haitoilta?
Usein liikunnan mielletään vaikuttavan lihavien terveyteen nimenomaan paremman painonhallinnan kautta. Kodama ym. vertasivat kunnon eroja vyötärönympäryksen eroihin. Yksi kiinnostava kysymys – johon em. meta-analyysissä ei viitattu – on se, voiko hyvä kunto jopa kompensoida lihavuuden terveysriskejä. Onko siis normaalipainoinen huonokuntoinen paremmassa vai huonommassa asemassa kuin vähintään kohtuullisessa fyysisessä kunnossa oleva lihava henkilö?
Omassa systemoidussa katsauksessani analysoin huonon kestävyyskunnon tai vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja lihavuuden terveysvaikutuksia. Tavoitteena oli vastata kysymykseen, onko haitallisempaa olla normaalipainoinen ja huonokuntoinen (tai fyysisesti passiivinen) kuin lihava, mutta hyväkuntoinen (tai fyysisesti aktiivinen). tehtiin kirjallisuushaku vuosilta 1990—2009. Tutkimukseksi hyväksyttiin kohortti- ja tapaus-verrokkitutkimuksia aikuisilla. Yhteensä 36 tutkimusta hyväksyttiin katsaukseen. Meta-analyysiä ei tulosten vaihtelevan esitystavan takia voitu tehdä. Sen sijaan lihavuuden asteen vaikutusta tulokseen pyrittiin arvioiman. Katsauksen analyysien mukaan kokonaiskuolleisuus sekä sydän- ja vesisuonitautikuolleisuus olivat alhaisempia hyväkuntoisilla lihavilla, verrattuna huonokuntoisiin normaalipainoisiin. Toisaalta riski saada seurannan aikana tyypin 2 diabetes oli suurempi lihavilla fyysisesti aktiivisilla, kuin normaalipainoisilla fyysisesti passiivisilla. Tämän katsauksen tulokset eivät välttämättä ole sovellettavissa henkilöihin, joiden BMI on yli 35.
Kun kokonaiskuolleisuuden sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden analyysissä tarkasteltiin tutkimuksia, joissa kunnon sijasta oli fyysinen aktiivisuus, tulosten hajonta oli suuri, eikä selkeää johtopäästä voitu tehdä. Tämä voi osin johtua siitä, että kunnon arviointi on tarkempaa kuin fyysisen aktiivisuuden arviointi. Toisaalta hyvää kuntoa selittävät osin samat geneettiset tekijät kuin alhaista sydän- ja verisuonitautikuolleisuuttakin. Diabetestutkimuksissa taas fyysistä kuntoa ei mitattu riittävän monessa tutkimuksessa, jotta sen ja lihavuuden asteen vaikutuksia sairauden ilmaantuvuuteen olisi voinut tutkia. Kaikkiaan liikuntaa ja/tai hyvää kestävyyskuntoa koskeneet myönteisen tulokset olivat vielä selkeämmät, jos lihavien sijasta analysoitiin vain liikapainoisia (BMI 25-29,9).
Mitä tulokset tarkoittavat?
Tutkimukset fyysisen kunnon ja terveyden yhteyksistä ovat erittäin vakuuttavia. Väestötason tutkimuksia on runsaasti. Monissa on ollut pitkä seuranta, runsaasti tutkittavia ja kunto on myös mitattu luotettavasti. Syy-seuraussuhdetta vahvistaa havainto annoksen ja vasteen yhteydestä eli mitä parempi kunto, sitä parempi terveys.
Vaikka liikunta ilman kunnon muutoksia näyttää myös terveyden kannalta edulliselta, on kuntoa parantava liikunta vielä parempaa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita hyvin raskasta liikuntaa, sillä huonokuntoisella jo reipas kävely parantaa kuntoa – tosin on myönnettävä, että monelle huonokuntoiselle reipas kävely saattaa tuntua rasittavalta. Tärkeintä näyttäisi olevan rapakunnon välttäminen, mutta keskikuntoinenkin hyötyy kunnon paranemisesta. Tällöin on kuitenkin jo otettava omiin rutiineihin mukaan rasittavampaakin liikuntaa.
Lihavuuden yleistyessä liikunnan ja kunnon merkitys lihavuuden terveysriskien vähentäjänä vain korostuu. Tosin tämä sama asia todennäköisesti havaittaisiin myös ravitsemuksen, lihavuuden ja terveyden yhteyksiä tarkasteltaessa: lihavilla ruokavalion muuttaminen terveellisemmäksi suojaa lihavuuden riskeiltä jopa ilman painonmuutoksia. Ikävä kyllä tätä asiaa on tutkittu vähemmän ruokavalion näkökulmasta, kuntoon ja liikuntaan verrattuna.
Suomalaisten lihomisessa fyysisen aktiivisuuden muutoksella lienee suuri merkitys. Ratkaisevaa lienee se, että energiankulutus työssä, työmatkoilla ja vapaa-ajan arkiaskareissa on vähentynyt verrattuna 20—30 vuoden takaiseen tasoon. Kuntoliikunnan määrä on sen sijaan suurentunut, mutta se ei ole läheskään ollut riittävä kompensoidakseen muun fyysisen aktiivisuuden vähentymistä.
Kirjallisuus:
Fogelholm M. Physical activity, fitness and fatness: relations to mortality, morbidity and disease risk factors. A systematic review. Obes Rev. 2009 Sep 9. [Epub ahead of print]_
Kodama S ym. Cardiorespiratory fitness as a qualitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and women. JAMA 2009;30:2024-35.
Tässä muita kirjoittajavieraita:
torstaina, helmikuuta 11, 2010
Liikkuja oppii paremmin
**
Kansanterveystieteilijä Marko Kantomaa on saanut valmiiksi väitöskirjansa. Se tarkastetaan 13.2.2010 Oulun yliopistossa.Kantomaan pääväite on: Mitä enemmän liikuntaa, sitä parempi koulumenestys.
Ennen kuin päästetään Kantomaa kehiin voin sanoa, että ystäväpiirissäni suorittamani havainnot tukevat Kantomaan väitettä. Muutama esimerkki:
- H-C.S: Hieno koulumenestys + sotilaslajien moninkertainen SM-mitalisti ja maajoukkue-edustaja
- AK: 11 laudaturia ylioppilaskirjoituksissa + urheilun todellinen monilahjakkuus
- LJ: Hieno koulumenestys + lahjakas ja taiteellinen urheilija
Marko Kantomaa osoitti liikunnan merkityksen nuorten mielenterveydelle, hyvinvoinnille ja koulumenestykselle. Tutkimusaineistona oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 (N = 9432).
Kohorttitutkimuksessa haetaan tilastollista yhteyttä joihinkin tiettyihin tekijöihin (esim. koulumenestys, liikunnallisuus) tietyssä rajatussa ihmisryhmässä (esim. vuonna 1986 syntyneet pohjois-suomalaiset). Ehdittyään 15-16 -ikään nämä nuoret saivat kyselyn kotiinsa vuosina 2001–2002. Muuttujien välisiä yhteyksiä testattiin logistisella regressioanalyysilla, joka on varsin tunnettu tilastotieteellinen menetelmä.
Kohorttitutkimuksessa haetaan tilastollista yhteyttä joihinkin tiettyihin tekijöihin (esim. koulumenestys, liikunnallisuus) tietyssä rajatussa ihmisryhmässä (esim. vuonna 1986 syntyneet pohjois-suomalaiset). Ehdittyään 15-16 -ikään nämä nuoret saivat kyselyn kotiinsa vuosina 2001–2002. Muuttujien välisiä yhteyksiä testattiin logistisella regressioanalyysilla, joka on varsin tunnettu tilastotieteellinen menetelmä.
Varakkaiden ja arvostettujen vanhempien lapset liikkuivat enemmän kuin köyhempien ja sosioekonomisesti vähemmän merkityksellisten vanhempien lapset. Vähäinen lasten liikunnan harrastus kytkeytyi tunne-elämän häiriöihin, sosiaalisiin ongelmiin, ajatus- ja tarkkaavuushäiriöihin sekä sosiaaliseen käytöshäiriöön. Lisäksi vähäinen liikunta, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöt sekä vanhempien alhainen sosioekonominen asema liittyivät myös huonoon koettuun terveyteen.
Mahdollisesti monipuolisella, ikään- ja kehitystasoon sopeutetulla liikunnalla, voidaan edistää nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä koulutuksellisia edellytyksiä, Kantomaa toteaa tutkimuksessaan. Väitöskirjan voi ladata tästä.
Muita liikunnallisia kirjoituksiani:
keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010
Liikunta- ja ravinto-opas tennispelaajalle
**
Alunperin kirjoitettu 9.12.2010. Päivitys 13.1.2010.
Äsken saamani tiedon mukaan Tomi Huhtamäeltä ilmestyy lähiaikoina Tennispelaajan ravinto-opas kirjana. Voitte tiedustella kirjaa häneltä suoraan: tomi.huhtamaki (at) suomi24.fi
JOHDANTO
Ravintovalmentajakoulutus antoi Tomi Huhtamäelle mahdollisuuden tutustua paremmin intohimoonsa, tennikseen, jota hän on pelannut yli 30 vuotta. Hän selvitti, miten voisi parantaa omia ja mahdollisesti myös muiden tennissuorituksia kiinnittämällä enemmän huomiota tennisharjoitteisiin ja ravitsemukseen.
Tennispelaaja tarvitsee energiantuotantoonsa paljon hiilihydraatteja. Hiilihydraattien saanniksi suositellaan kuudesta kahdeksaan (6-8) grammaa painokilogrammaa kohti vuorokaudessa. Ruokavalion avainasemassa ovat viljavalmisteet, kuten leipä, puuro, pasta ja riisi. Hiilihydraattien suositusmäärä pelaajalle on noin kaksi kolmasosaa (55-70%) kokonaisenergiansaannista. Rasvoja tulisi saada viidennes (20%) ja proteiineja hieman vähemmän (10-15%). Ruokavalion tulee sisältää riittävästi proteiineja, jotta lihasmassan kasvattaminen olisi mahdollista. Ylimääräinen proteiini siirtyy energiantuotantoon. Liikuntaa aktiivisesti harrastavat tarvitsevat enemmän proteiineja kuin muut. Proteiineja tarvitaan esimerkiksi seuraaviin toimintoihin: lihasvaurioiden korjaamiseen, lihasmassan kasvattamiseen, lisääntyneen lihasmassan ylläpitoon, entsyymien ja hormonien synteesiin, energiaksi liikuntasuorituksen aikana ja vahvan immuniteetin ylläpitoon. Hyviä proteiininlähteitä ovat muun muassa: vähärasvaiset maitotuotteet, kana, kalkkuna, palkokasvit, kala ja kananmunat.
Muita opinnäytteitä voit lukea tästä:
keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010
Mukava elämä
*
Hissi ja rullaportaat vievät meitä ylöspäin, auto vie paikasta toiseen ja me istumme kuin tatit. Nyt meitä istutetaan yhä tiiviimmin passivointipurkin ääreen: Televisiokanavaa voi tulevaisuudessa vaihtaa liiketunnistimella!Television kaukosäädin ja erilaiset kosketusnäytöt ovat siirtymässä liiketunnistuksen tieltä historian romukoppaan. Kehitteillä olevan teknologian avulla tv-kanavaa vaihdetaan pian pelkillä käsiliikkeillä. Ensimmäiset 3D-liikkeentunnistusta hyödyntävät laitteet voivat olla kaupoissa jo ensi jouluun mennessä.
Kehitteillä on pieniä web-kameran näköisiä laitteita jotka voidaan asentaa television tai tietokonemonitorin päälle. Tunnistus on määrä saada toimimaan ilman että käyttäjän tarvitsee käyttää mitään ylimääräisiä laitteita.
Minä suosittelen teille olohuoneliikuntaa:
Kehitteillä on pieniä web-kameran näköisiä laitteita jotka voidaan asentaa television tai tietokonemonitorin päälle. Tunnistus on määrä saada toimimaan ilman että käyttäjän tarvitsee käyttää mitään ylimääräisiä laitteita.
Minä suosittelen teille olohuoneliikuntaa:
Eläkeläisten olohuoneliikunta
- aamukahvit. Hae kahvikuppi olohuoneen taaimmaisesta nurkasta (pidät siellä 2-3 kahvikupin varastoa!). Vie kahvikuppi keittiön pöydälle. Hae kahvilautanen makuuhuoneen lipaston alimmasta laatikosta (pidät siellä pientä kahvilautasten varastoa). Vie kahvilautanen keittiön pöydälle. Hae lusikka eteisen ylähyllyltä (siellä on pieni lusikoiden varasto) ja vie se keittiön pöydälle. Kaada kahvia kuppiin ja nauti aamukahvistasi kiireettömästi.
- kansallisbaletti. Olet olohuoneessa. Sinulle tulee jano. Kävele keittiöön varpaillesi nousten ihan kuin kansallisbaletin tanssijat. Ota hanasta vähän vettä vesilasiin. Palaa olohuoneeseen kantapäilläsi kävellen (muista hyvä ryhti!). Juo lasi tyhjäksi. Vie lasi takaisin keittöön varpaillasi kävellen. Ota joko lisää vettä lasiin tai jätä lasi keittiöön. Palaa olohuoneeseen kantapäilläsi kävellen.
Yritysjohtajien olohuoneliikunta
- etunojapunerrukset. Mene noin 50 cm päähän olohuoneen pöydästä. Laske kätesi pöydälle ja tee 20 etunojapunnerrusta. Jatka näin yhden viikon ajan. Seuraavalla viikolla siirry 10 cm kauemmaksi pöydästä ja tee etunojapunnerrukset. Tulee parin kuukauden kuluttua vastaan se ongelma, että kädet eivät enää ylety pöytään. Laskeudu silloin lattian varaan ja tee 20 etunojapunnerrusta lattian varassa. Jatka punnerruksia lattiatasolta, lisäten joka viikko yhden punnerruksen verran lisää. Tutustu jossakin vaiheessa esimerkiksi projektiin 100 etunojapunnerrusta. Kun olet päässyt 200 etunojapunnerrukseen, ota yhteyttä televisioon ja pyydä päästä esittelemään voimiasi.
- harjaa hampaat oikein. Hampaita harjatessa, nouse varpaille aina kun harja menee oikealle ja kantapäiden varaan aina kun harja menee vasemmalle. Vuorotellen varpaille ja kantapäille nousten harjaa hampaita noin kolme minuuttia.
- varpailla eteenpäin. Mene olohuoneen taaimmaiseen nurkkaan varpaat ulko-ovelle päin osoittaen. Aseta jalat vierekkäin ja lähde liikkeelle varpaitasi kipristäen ja ojentaen. Jalat pysyvät koko ajan vieri vieressä. Vedät itseäsi siis eteenpäin varpaillasi. Ota sekuntikellolla aikaa miten kauan menee ennen kuin olet ulko-oven kohdalla. Pyri jatkossa parantamaan aikaasi. Haasta kisaan joku tunnettu suomalainen kilpakävelijä. Älä itke jos häviät! Jatka treenaamista. Tulee vielä se päivä jolloin häviät kilpakävelijälle tosi täpärästi.
- legot. Kaada legolaatikko lattialle. Poimi legot takaisin laatikkoon varpaillasi niitä noukkien. Urheilija kaipaa haastetta, joten tee tästä kilpailu. Kilpaile esimerkiksi kelloa vastaan, miten nopeasti poimit 50 legopalaa laatikkoon. Nosta legopalat vuorotellen kummallakin jalalla.
- aakkoset. Telkkarin ääressä istuen, ojenna jalkasi eteen ja tee aakkosia jaloillasi ilmaan piirrellen A-B-C-D jne. Ö-kirjaimeen asti ensin toisella jalalla ja sitten toisella. Mikäli tuntuu helpolta, piirrä seuraavaksi pienet kirjaimet a-b-c-d jne. Ja numeroitakin voit piirtää jaloilla. Puhumattakaan kiinalaisista kirjaimista.
Telkkarijumppaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat liikkeet:
- Mainoskirmaisu. Kun telkkarissa näytetään mainoksia, nouse nojatuolista, kierrä tuoli viisi kertaa ja käy keittiössä vetämässä viiva jääkaapin ovessa olevaan paperiin. Palaa sen jälkeen takaisin telkkarin ääreen. Jos mainokset edelleen jatkuvat, toista mainoskirmaisu niin kauan kunnes mainokset loppuvat. Jos et saa vähintään viisi viivaa paperille, soita mainostelevisioon ja pyydä pitempiä mainostaukoja.
- Pyöräretki. Uutislähetyksen ajaksi ojenna jalat eteesi ja tee niillä pyöritysliikkeitä ilmassa, aivan kuten olisit pyöräretkellä. Aluksi et ehkä jaksa pyöräillä koko uutisten ajan, mutta jatka vain sinnikkäästi päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tulee vielä se päivä, jolloin jaksat pyöräillä koko uutislähetyksen ajan. Palkitse itsesi silloin lähtemällä lentoon, eli pyöritä käsiäsi samalla kun pyöräilet esimerkiksi urheilulähetyksen ajan.
- Se seisoo sittenkin! Tämä on koko perheen hauska seuraleikki. Yhteisestä sopimuksesta päättäkää mikä on se tapahtuma televisiolähetyksessä, joka pakottaa ylös nojatuolista. Se voi esimerkiksi olla aina kun televisioesiintyjä sanoo kirosanan tai kun ruutuun ilmestyy roskaruokaa (limsat, sipsit, makeiset, hampurilaiset, mikrossa lämmitettävät valmisruokapakkaukset). Heti kun tämä yhteisestä sopimuksesta tunnistettavissa oleva tapahtuma näkyy telkkarissa, pitää välittömästi nousta seisomaan yhdellä jalalla. Istua saa sitten kun tapahtuma toistuu. Kilpailussa voidaan jakaa pisteitä sen mukaan kuka reagoi nopeimmin tapahtumaan.
Näillä liikkeillä pääsee jo alkuun. Keksi itse lisää!
Lähde: Uusi Suomi, 6.1.2010
Lisää passivoinnin ehkäisyjuttujani voit lukea tästä:
tiistaina, joulukuuta 29, 2009
Kunnon kierros -seminaari 7.11.2009
***
Toimittaja Raimo Taponen Ikiliikkuja -lehdestä oli kuuntelemassa Suomen veteraaniurheiluliiton järjestämää Kunnon kierroksen seminaaria Turussa 7.11.2009.Ensimmäisenä puhui professori ja ylilääkäri Sakari Orava liikuntavammojen hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Orava aloitti urheiluvammojen tyypillisestä jaottelusta trauma- ja rasitusperäisiin vammoihin. Hän tarkasteli myös tuki- ja liikuntaelimistössä ikääntymisen seurauksena tapahtuvia muutoksia.
Tyypillisiä urheiluvammoja ovat lihasten ja jänteiden repeämät. Professori Orava nosti esille nilkan nivelsiderepeämät, polven kierukan repeämät, eturistisiteen repeämät ja reiden ruhjevammat. Rasitusvammoista maininnan saivat puolestaan akillesjänteen vaivat, penikkatauti, hyppääjän polvi, sääriluun rasitusmurtuma ja heittäjän kyynärpää.
Hoidot eri ongelmiin ovat erilaisia ja hyvinkin tapauskohtaisia. Osa vammoista voidaan hoitaa rasitusta vähentämällä tai levolla yhdistettynä esimerkiksi liike- tai kylmähoitoihin sekä suoritustekniikan parantamiseen. Osa vammoista voi puolestaan vaatia korjaavaa leikkausta ja aktiivista fysioterapiaa sekä lääkehoitoja. Vammojen ilmaantuessa kannattaa niitä iästä riippumatta hoitaa tapauskohtaisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Kokemukseensa pohjautuen hän totesi iskevästi: "Kun hyvin kuntoutetaan, niin hyvin kuntoudutaan". Vamman hoitoon saatuja ohjeita kannattaa noudattaa. Näin vältetään turhia ongelmia. Kuntoutusvaiheessa nykyisin korostuu sääntö: "Liikettä, mutta ei liikuntaa". Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi polvea kuntoutettaessa, tulee polviniveltä liikuttaa riittävästi, mutta juoksemaan ei mennä.
Professori Orava totesi tutkimustietoon pohjautuen, että ikääntymisen seurauksena lihaskudoksen määrä laskee, jänteiden kestokyky alenee, nivelrusto ohenee, jänteiden lähtökohdat kovettuvat, lihaskalvot paksunevat ja kudosten joustavuus yleisesti alenee. Orava kuitenkin painotti, että kuormittamalla (harjoittamalla) tuki- ja liikuntaelimistöä säännöllisesti voidaan näitä negatiivisia muutoksia hidastaa merkittävästi. Kulunutkin nivel tarvitsee liikettä.
Vamma-alttiuteen vaikuttavat Oravan mukaan useat tekijät. Olosuhteiden, suoritustekniikan ja kuormituksen määrän ja intensiteetin lisäksi geeniperimällämme on merkitystä elimistömme kykyyn sietää rasitusta. Osalla meistä nivelten kuluminen on huomattavasti vähäisempää kuin yleensä. Esimerkkinä Orava käytti ultrajuoksijoita, jotka hänen mukaansa olisivat mielenkiintoinen tutkimuskohde.
Traumaperäisten vammojen ennaltaehkäisyssä Orava korosti maltin, hyvien varusteiden ja hyvän lämmittelyn merkitystä. Ei ole kovin järkevää rynnätä salille, heittää karvalakkia penkille ja iskeä suoraan rautaan kiinni. Tämä on varma tapa satuttaa itsensä ennemmin tai myöhemmin. Myös väsyneenä urheileminen on Oravan mukaan yksi tekijä, joka aiheuttaa runsaasti vammoja. "Vielä yhden kerran" -mentaliteettia kannattaa välttää.
Fysioterapeutti Jari Malinen oli seuraavana vuorossa. Hän toi esityksessään esille liikkeen syntyyn ja kehonkieleen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä puhuessaan ennaltaehkäisevästä lihashuollosta. Malinen totesi, että jokaisen urheilijan tulisi oppia ymmärtämään kehonsa kieltä ja tulkita kehonsa tuntemukset jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Malinen esitteli nykytiedon valossa hyväksi havaittuja tapoja suorittaa liikkuvuusharjoittelua. Hän nosti tarkasteluun muun muassa kiristävät hermoradat. Kiristäviin hermoratoihin suositellaan hoitona kevyttä liikkuvuusharjoittelua. Pitkiä staattisia venytyksiä tulee välttää jos ongelma on hermoratojen elastisuudessa.
Lihastasapainokartoituksesta on hyötyä ja apua. Sen tavoitteena on liikkuvuuden ja kehonhallinnan testaamisen kautta mahdollisten ongelmakohtien löytäminen ja kartoituksen pohjalta täsmällisten harjoitteluohjeiden antaminen. Malinen viestitti lihashuollon kuuluvan keskeisesti laadukkaaseen harjoitteluun. Lihastasapainosta ja liikkuvuudesta huolehtiminen ei vain ehkäise vammoilta vaan parantaa myös itse suoritusta.
Viimeisenä esiintyi filosofian tohtori, biologi ja ravintovalmentaja Christer Sundqvist. Hän puhui seminaarissa värikkäästi ja suorasukaisesti aiheesta ikääntyvän ravintotarve. Hän toi esiin niitä keskeisiä asioita, jotka ovat merkityksellisiä terveellisen ravitsemuksen näkökulmasta. Hän puhui selkokielisesti eri ruoka-aineiden terveellisyydestä, terveellisen ruoan ja ruoka-aineiden ostamisesta kaupasta ja ruoan valmistusprosessin roolista ruoan terveellisyydelle.
Sundqvist painotti tutkimustietoon pohjautuen, että ravitsemuksen kunniataulukossa mukana olevilla ruoka-aineilla ei terveys lähde - päinvastoin. Kunniatauluun hän on nostanut vain kaikista terveellisimmät ruoka-aineet. Kotimaiset vihannekset ja juurekset, luomuhedelmät ja metsämarjat ovat Sundqvistin mukaan keskeinen ja erittäin tärkeä osa terveellistä ravintoa. Ne ovat erityisen tärkeitä paljon liikkuvalle ihmiselle. Proteiinipitoisista ruoka-aineista kunniataulussa on mukana luomu- ja riistaliha, kala ja luomukananmuna. Luonnonmukaisuus näkyy lihatuotteiden valinnan yhtenä kriteerinä. Sianlihan pääsy kunniatauluun ihmetytti seminaariyleisöä, mutta Sundqvist perusteli sen nostamista listalle rasvahappokoostumuksen terveellisyyden johdosta.
Sundqvist pitää tärkeänä, että ruokailussa on ajoittain mukana ripaus eksotiikkaa. Hän nostikin kunniatauluun viimeisiksi ruoka-aineiksi eksoottiset ruoka-aineet. Näitä ei hänen mukaansa ole tarkoitus popsia joka päivä. Eksoottisilla ruoka-aineilla on tarkoitus herkutella silloin tällöin. Ajatuksena Sundqvistilla on psyykkisen hyvinvoinnin painottaminen ja makuelämysten vaihtelu.
Sundqvist toi esityksessään ponnekkaasti esiin perinneruokien terveellisyyden ja ruokakulttuurin säilyttämisen tärkeyden. Hän piti useimpia perinneruokia erittäin terveellisinä.
Hän kehotti välttämään elintarvikkeita, joissa on yli viittä erilaista lisäainetta tai moderneja E-vitamiineja, kuten hän niitä nimitti. Runsaasta lisäaineiden saannin terveysvaikutuksista ei nykyisin ole riittävästi tietoa.
Kevyttuotteisiin Sundqvist suhtautui nihkeästi. Hänen näkemyksensä mukaan kevyttuotteiden jatkuva mainostaminen terveellisinä ruoka-aineina ohjaa ihmisiä väärään suuntaan. Ihmiset syövät näitä kevyttuotteita Sundqvistin mukaan yleisesti aivan liikaa. Tämä puolestaan vesittää vähäenergisyydestä haettavan hyödyn. On suositeltavampaa käyttää energisyydeltään ja ravintoarvoltaan korkealaatuisempia tuotteita.
Sundqvist vertasi ravitsemusta Venäjän mafiaan. Jokaisella on siihen jonkilainen suhde selvitäkseen hengissä, mutta oikeasti se on niin hämärää puuhaa, ettei siitä kukaan ota mitään selkoa. Sundqvistin esityksen pohjalta tuohon hämärähommaan on mahdollista saada muutama selkeä periaate, jolla luovia eteenpäin. Monipuolisuus kauttaaltaan, luomuliha, runsas ja monipuolinen kasvisten, juuresten, hedelmien ja marjojen käyttö sekä runsaskuituisten viljatuotteiden käyttö ovat tällaisia suuntamerkkejä. Myös ateriakoko ja ruokarytmi ovat tärkeitä huomioitavia asioita ikääntyvän ravitsemuksessa.
Lopuksi saimme Christerin terveysdrinkkiohjeen: Ota kourallinen mustikoita ja vähän karpaloita, laita ne tehosekoittajaan ja lisää vähän vettä, mutta ei olenkaan kossua. Sekoita ja nauti!
Lähde: Raimo Taponen. Kunnon Kierros -seminaari 7.11.2009. Ikiliikkuja 6:9-11, 2009
Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)