Kansalaisaloite

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Lihavuus ja moraali

**
Tätä kirjoitusta kommentoidaan ahkerasti!
Lihavuus on minulla kestosuosikkina
. Tällaista olen aiemmin kirjoittanut lihavuudesta:
Löysin työpöydältäni lojumasta lukemattomien kirjoitusten pinosta eripainoksen nimeltään Lihavuus ja moraalinen paniikki. Sen on kirjoittanut tutkija Hannele Harjunen, Jyväskylän yliopiston projektisuunnittelija. Kirjoitus on haastava lukuisten vierasperäisten sanojen takia, mutta tässä tätä blogia ylläpitävän täystollon täsmäsuomennos muutamasta keskeisestä asiasta.

Lihavuudesta on totuttu keskustelemaan lähinnä lääketieteen ja terveyshaittojen näkökulmasta. Tämä johtuu osaltaan siitä, että lääketiede on jo pitkään yksin hallinnut sekä tietoa että tulkintoja lihavuudesta. Lihavuuden yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaikutuksia ja merkityksiä on selvästi tutkittu liian vähän. Viime vuosina tilanne on alkanut muuttua ja tällä hetkellä lihavuuden tutkimusta pohditaan yhä laajemmasta näkökulmasta sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Tutkimusten ja tieteellisenkin keskustelun kohteiksi ovat nousseet mm. lihavuuden sosiaaliset rakenteet, lihavuuden leima ja kaikki sen erilaiset seuraukset, kuten syrjintä ja keskustelun sivuuttaminen, näkyvyys mediassa sekä ihmisten henkilökohtaiset kokemukset lihavuudesta.

On käynyt yhä selvemmäksi, että lihavuus ei ole pelkkä terveyskysymys, vaan sen merkitys ja seuraukset ovat huomattavasti moninaisemmat. Lihavuudella on niin kulttuuriset, sosiaaliset, poliittiset, taloudelliset kuin psykologiset ulottuvuutensa. Vaikka lihavuudesta on keskusteltu paljon, väitän, että julkisen keskustelun perusteella on erittäin vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa lihavuudesta ja sen eri merkityksistä. Lihavuusuutisointi on usein varsin asenteellista, sirpaleiseen tietoon perustuvaa ja epäanalyyttistä, joskus myös varsin sensaatiohakuista. Julkisessa lihavuuskeskustelussa näyttää lisäksi usein sekoittuvan yhdeksi sekavaksi vyyhdeksi nämä kaikki asiat:
  • lääketieteelliset tutkimustulokset terveyshaitoista
  • sovelias terveyskäyttäytyminen
  • käsitykset sosiaalisesti hyväksyttävästä ruumiista ja käytöksestä
  • stereotyyppiset moraaliset arviot lihavien ihmisten henkilökohtaisista ominaisuuksista ja elämäntavoista
Kun kyse on merkittävästä lihavuudesta, painon pudottaminen pienentää terveyshaittojen riskiä, mutta lievän ylipainon terveyshaitat ovat edelleen erittäin kiistanalaiset. Terveellinen paino on ylipäätään erittäin vaikea määrittää, ja terveelliselle ylipainolle ja lihavuudelle asetetut rajat, kuten painoindeksiluokitus, ovat parhaimmillaankin keinotekoisia ja tulkinnanvaraisia. Kuten Marjaana Lahti-Koski toteaa, kansa ei jakaudu suoraviivaisesti kahteen ryhmään, lihaviin ja laihoihin. On jopa esitetty näkemyksiä, joiden mukaan lihavuuden kohdalla hoito voisi toisinaan olla haitallisempaa kuin itse lihavuus. Tässä tarkoitetaan esimerkiksi toistuvien rankkojen laihdutuskuurien elimistölle aiheuttamaa rasitusta, lääkehoidon riskejä, toistuvien epäonnistumisten aiheuttamia itsetunto-ongelmia jne. Jotta saadaan selvitettyä painon merkitys terveydelle luotettavasti, on otettava samanaikaisesti huomioon myös monia muita tekijöitä:
  • perimä
  • ikä
  • sukupuoli
  • etninen tausta
  • koulutus- ja tulotaso
  • laihdutushistoria
  • fyysinen kunto
  • lihavuuden leima
Lihava ihminen ei täytä normiruumiin vaatimuksia: kokoa, painoa, ulkonäköä tai oletettua terveyttä. Lihavuus edustaa kulttuurissamme sairautta, epäviehättävyyttä ja kontrolloimattomuutta. Tutkija Stiina Hänninen on tutkimuksessaan tullut siihen johtopäätökseen, että lihavuus koetaan epäterveelliseksi, itse aiheutetuksi ja rumaksi.

Hoikkuusihanteesta tulee normi, johon kaikkien odotetaan pyrkivän. Kun normaalin terveen ruumiin käsitetään tarkoittavan vain hoikkaa ruumista, mikä tahansa muu ruumiin koko tai paino nähdään poikkeavuutena ja korjattavana vikana. Hoikkuusnormin rikkomisesta seuraava rangaistus, leimautuminen ja sosiaalisen hyväksyttävyyden väheneminen, on niin ankara, että on inhimillisesti katsoen ymmärrettävää, että lihavuudesta eroon pääsemisestä tulee monelle myös sosiaalinen pakko.

Lihavuuden katsotaan olevan ikään kuin ulkoisena merkkinä henkilön heikosta luonteesta ja huonosti hallituista elämäntavoista. Lihavuutta pidetään yleisesti esimerkiksi merkkinä laiskuudesta, ahneudesta, sairaudesta, itsekontrollin puutteesta ja heikoista älyn lahjoista. Varsin yleisesti oletetaan, että lihavuuden ja mainittujen ominaisuuksien välillä on selvä syyseuraussuhde. Vastuun painonhallinnasta katsotaan olevan henkilökohtainen ja siinä epäonnistuminen nähdään henkilökohtaisena ongelmana. Lihavuudesta syytetään lihavaa itseään, ja näin ollen myös lihavuuden seuraukset jäävät yksilön itsensä kannettaviksi. Ehkä juuri siitä syystä, että lihavuus nähdään itse aiheutettuna tilana, lihavuuden leimaa ja sen seurauksia pidetään usein oikeutettuina. Lihavuudesta on edelleen sallittua esittää mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka jostain muusta ruumiillisesta erosta, puhuttaessa nähtäisiin asenteellisina, syrjivinä, sivuasioina ja tätä ihmisryhmää leimaavina.

Joidenkin tutkimusten mukaan kuviteltu tai todellinen lihavuus on yksi naisten syyllisyyden ja häpeän tunteiden tärkeimpiä lähteitä. Ei ole siten mikään ihme, että niin moni normaalipainoinenkin nainen laihduttaa jatkuvasti. Yksi lihavuuden leiman seurauksia on, että lihavuus nähdään jonkinlaisena välitilana vaikka usein lihavuus on pysyvä ominaisuus. Pysyvästi lihavaa ihmistä ei yksinkertaisesti sallita. Tämä on yksi lihavuudella leimaamisen vakavimpia seurauksia. Jos katsotaan, että ruumis on yksilöllisyyden perusta, jatkuvalla kyseenalaistamisella, on väistämättä seurauksensa. Vaikka lihavuutta ei ole pystytty konkreettisesti hävittämään, lihava ihminen on saatu subjektina katoamaan.

Vakavaksi vetää lihavuuden vertaaminen kulkutautiin. Suomalaisessain keskustelussa lihavuuttaa on kutsuttu epidemiaksi, joka leviää kontrolloimattomasti. Lihavuuden sanotaan uhkaavan kansan- ja eritoten lasten ja nuorten terveyttä sekä johtavan lyhentyneeseen elinaikaennusteeseen. Britannian lehdistössä todettiin tylysti, että nykylapset kuolevat ennen vanhempiaan lihavuuden vuoksi. Odottavien äitien lihavuuden otsikoitiin taas vaarantavan syntymättömän lapsen terveyden. Lyhyessä ajassa media teki lihavuudesta koko kansan olemassaoloa uhkaava ensisijainen tekijä. Keskustelussa olivat vahvasti läsnä ihmisryhmän syyllistäminen ja paheksunta. Lihavien lisäksi samalla syyllistettiin lasten vanhemmat vastuuttomasta lasten kasvattamisesta.

Lihavuudesta tiedottaminen on usein yksipuolista. Mediassa käytetään enimmäkseen lihavuuden haittoja korostavia tutkimuksia. Samaten puhutaan lähes yksinomaan laihduttamisen eduista, mutta sivuutetaan tutkimus, jossa laihduttamisen haitalliset seuraukset ovat tulleet esiin. Erityisesti lääketieteelliseen lihavuustutkimukseen suhtaudutaan mediassa edelleen usein kyseenalaistamatta, aivan kuin tähän tietoon ei liittyisi lainkaan ideologisia, poliittisia tai taloudellisia vaikuttimia. Esimerkiksi turhan harvoin näkee mainittavan elintarviketeollisuuden, lääketeollisuuden tai laihdutusbisneksen roolia lihavuusongelman ylläpitäjinä tai mahdollista eturistiriitaa ja eettistä ongelmaa, joka syntyy, kun lääketehtaiden palkkalistoilla olevat laihdutusvalmisteiden kehittäjät ovat mukana asiantuntijoina kansallisten terveystavoitteiden laadinnassa.

Toisinaan media myös levittää väärää tai värittynyttä tietoa, millä voi olla vakavia seurauksia. Tästä erinomainen esimerkki on Isossa-Britanniassa julkisuuteen päästetty tieto, jonka mukaan lihavuuden aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi saa avustusta 899 100 brittiä. Esitetty luku oli päätähuimaava ja lopulta kävikin ilmi, että oikea luku oli 900! Toinen esimerkki: kesän alussa vuonna 2004 Ison-Britannian ja Suomenkin lehdistössä nousi kohu kolmevuotiaasta lapsesta, joka oli lööppien mukaan kuollut lihavuuteen. Otsikot olivat sensaatiohakuisia, kuten "lapsi tukehtui omaan läskiinsä". Lapsen vanhempia syytettiin avoimesti lapsen vastuuttomuudesta ja huonosta kohtelusta ja tapausta käytettiin mediauutisoinnin perusteella myös varoittavana esimerkkinä Ison-Britannian alahuoneen nimeämän terveyskomitean lihavuusraportissa. Kävi kuitenkin pian ilmi, että lapsella oli ollut perinnöllinen sairaus, joka oli kyllä havaittu, mutta liian myöhään, jotta lapsi olisi voitu pelastaa.

Lähde: Hannele Harjunen. Lihavuus ja moraalinen paniikki. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 69 (4): 412-417, 2004

17 kommenttia:

  1. Heti alkuun täytyy sanoa että sinulla on mielestäni erittäin mielenkiintoinen sivusto, kiitos siitä!

    "Hoikkuusihanteesta tulee normi, johon kaikkien odotetaan pyrkivän. Kun normaalin terveen ruumiin käsitetään tarkoittavan vain hoikkaa ruumista, mikä tahansa muu ruumiin koko tai paino nähdään poikkeavuutena ja korjattavana vikana."

    Mielestäni on jotenkin outoa että hoikkuus on arvo sinänsä. Ajattelen että tavoiteltava asia pitäisi olla toimiva, kykenevä ja hyväkuntoinen ruumis, jonka avulla voi suoriutua erilaisista arkipäivän fyysisistä haasteista. Tai pitäisi ja pitäisi, ihmiset arvostavat eri asioita :) Mielestäni hoikkuus sinänsä vaan ei ole arvokasta, mahdollisimman monipuolinen toimintakyky minkä painoisena tahansa on.

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvä kirjoitus.

    Minusta pitäisi unohtaa koko sana "lihavuus" ja pyrkiä vain informoimaan ihmisiä terveellisestä ravinnosta ja riittävästi liikunnasta.

    Toivon, että jokainen liikuntaa harrastava ja terveellisesti syövä "ylipainoinen" saa jostain itseluottamusta näyttää pitkää nenää kauneusihanteille ja median läskifanatismille.

    *P*

    VastaaPoista
  3. Kaikki kunnia tutkija Hannele Harjuselle, jonka tekstin "suomensin". Tämä jääköön minun ainoaksi kehun aiheeksi. Asia on tärkeä. Hyvä jos aihe kiinnostaa!

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että täällä blogissa tuodaan myös tätä puolta esille.

    Paras käsite, jonka olen ravitsemuksen parissa oppinut on "Fear of Fatness". Koko meidän yhteiskunta on kyllästetty "lihavuuden pelolla". Kehtaisin jopa väittää, että tämä lihavuuden pelosta johtuva psyykkinen stressi - joka voi johtaa vaikeaan sairastumiseen - on huomattavasti yleisempää kuin ylipaino. Eikä lihavuuden pelon tärkein syy ole lihavuuden epäterveellisyys, vaan yhteiskunnassa vallitsevat varsin kapeamieliset ihanteet, joihin sosiaalistamme lapsemme jo pienestä pitäen.

    Mielestäni ravitsemuskeskustelua pitäisi viedä tähän suuntaan. Se olisi paljon rakentavampaa, kun pelkkien fysiologisten käsitteiden pyöritteleminen. Fysiologinen kieli on saanut ravitsemuskeskustelussa eräänlaisen auktoriteetin aseman, vaikka käsittääkseni Suomessa on aika vähän todellisia ravitsemusfysiologian osaajia. Itse olen suorittanut fysiologian ja biokemian opinnot paremmin kun mitään muita opintoja elämäni aikana. Ja sen opin, että varovainen fysiologisten johtopäätosten tekemisissä kannattaa olla.

    VastaaPoista
  5. Mukava kuulla, että Jannea kiinnosti tämäntyyppinen lihavuuskeskustelu. Tämä on asia, joka on omaa sydäntäni hyvin lähellä. Ilolla panin merkille, että Nousiaisissa oli ravintoillassa samanlaista liikehdintää. Todettiin, että joillakin ihmisillä voi olla tuollainen hyvän olon paino korkeampi kuin painoindeksi antaisi olettaa. Annan arvoa ihmisen itsenäiselle päätökselle tyytyä tiettyyn painoonsa laihuusihanteista välittämättä.

    Voi hyvin, Janne!

    VastaaPoista
  6. Fear of Fatness on myös varmaan aika monelle syy harrastaa liikuntaa. Mutta onko pelko pitkällä tähtäimellä hyvä motivaattori? Luulisin että se on aika kuluttavaa eikä ehkä omiaan opettamaan nauttimaan liikkumisesta sen itsensä takia. Sen sijaan jonkun uuden fyysisen taidon (tanssi, kiipeily, voimistelu) opettelusta saisi onnistumisen kokemuksia ja siinä sivussa keho saisi monipuolista rasitusta.

    VastaaPoista
  7. Hmmm...

    Minusta tässä nyt unohdetaan kuitenkin yksi asia. Nimittäin se, että lihavuus todella on ongelma ja että lihavuus todella on lisääntynyt.

    Lihavuus sinänsä ei kai ole se ongelma, vaan ne kaikki muut ikävät asiat, joita siitä seuraa tai jotka esiintyvät yleensä samanaikaisesti sen kanssa.

    En ota moraaliin sinänsä kantaa, mutta tuo "hyvän olon paino"-käsite on minusta ihan hyvä ohjenuora. Se, mikä on ikävää, on, että pulleammat ihmiset joutuvat usein puolustelemaan "mutta minä oikeasti syön tosi vähän" jne.

    Tämä on huono ilmiö. Syy on se, että kun ihmiset tällä tavalla joutuvat turvautumaan valheeseen, niin heitä pidetään sitten laiskoina tai tyhminä. Siitähän ei ole kysymys. Joillakin ihmisillä on hyvä olo, kun syö vähemmän ja joillain kun syö enemmän. Jälkimmäiset sitten lihovat.

    (Sillä käsittääkseni ei ole mitään näyttöä siitä, että mikään muu kuin termodynaaminen tasapaino (energian saanti - kulutus) vaikuttaisi asiaan ja koska ihmisten ruumiinlämpö on suunnilleen sama, pienempään energiankulutukseen vetoaminen on myös narraamista. Energiaa kuluu vähemmän vain, jos liikkuu vähemmän)

    VastaaPoista
  8. tiedemies: kyllä varmasti kaikki käsittävät, että on oikea ongelma, jos ylipainosta johtuvat degenaatiosairaudet lisääntyvät yhteiskunnassa koko ajan.

    Ongelma onkin se, että asia kytkeytyy niin tiukasti (osin utopistisiin) kauneusihanteisiin. Lihavuuteen liittyy siis paljon enemmän syyllisyyttä ja kelpaamattomuuden tunnetta kuin pelkän sairastuvuusriskin perusteella voisi olettaa. Lisäksi terveysvalistus on mielestäni usein aivan liian syyllistävää. Ihmiselle tehdään selväksi, että PAKKO tehdä sitä sun tätä, ja tottakai siitä menee moni puolustuskannalle.

    Kauneusihanteet tekevät luullakseni helposti sen, että lihava ei osaa olla tyytyväinen, jos hän saa laihdutettua vaikkapa 10 kg puolessa vuodessa. Ei, ihmiset haluavat nopeita tuloksia, kymmenen kiloa ei ole mitään, ja se tavoiteltu ihannekuva on usein Kate Moss. Kun tajutaan, että tavoite ei ole saavutettavissa, luovutetaan.

    Olisi hyvä, jos ylipainoisen sohvaperunan saisi hypnotisoitua ajattelemaan: "Olen hyvä, arvokas ja haluttava ihminen, oli olomuotoni mikä hyvänsä. Haluan kuitenkin pikkuhiljaa muokata ruokavaliotani terveellisemmäksi ja lisätä liikuntaa voidakseni paremmin. Jokainen pudonnut kilo parantaa hyvinvointiani, mutta minulla ei ole mitään aikaan tai kiloihin sidottuja tavoitteita."

    Luultavasti, jos ajattelutapa olisi tällainen, laihdutustulokset olisivat parempia ja ennen kaikkea pysyvämpiä -ja ihmiset terveempiä.

    *P*

    VastaaPoista
  9. Marko kirjoittaa: Fear of Fatness on myös varmaan aika monelle syy harrastaa liikuntaa. Mutta onko pelko pitkällä tähtäimellä hyvä motivaattori?

    En usko pelon vievän moniakaan lenkkipolulle. Toivoisin monen ajattelevan liikuntaa elämää rikastuttavana asiana, jota ei missään nimessä tehdä sillä ajatuksella, että lenkkeilen pysyäkseni terveenä tai hoikkana. Lenkkeilen sen takia, että siitä tulee hyvä olo ja se on osa minun pysyvää elämänmuutostani (mikäli liikunta ei ole kuulunut elämään aikaisemmin).

    VastaaPoista
  10. Tiedemies on viisauden lähteillä: En ota moraaliin sinänsä kantaa, mutta tuo "hyvän olon paino"-käsite on minusta ihan hyvä ohjenuora.

    Olisin valmis unohtamaan tiukat painoindeksirajat. Nämä eivät monissa urheilulajeissa ole herättäneet kuin hilpeää naurua, kun raamikas kiekonheittäjä on ylipainoisten joukossa painavien lihastensa takia. Hyvä olo on ihan hyvä mittari. Voi se toki vaatia itsekuria päästäksemme siihen ihanaan olotilaan, mutta nauttikaamme suurimman osan elämästämme kuitenkin hyvästä olosta.

    VastaaPoista
  11. Hienolla tavalla ahkera kommentoija *p* tuo tähän keskusteluun tuon terveysvalistuksen syyllistävän sormen. Hyvää tarkoittavat ohjeistukset voivat viedä ojasta allikkoon, eli lihava ihminen ei kelpaa vaikka kuinka laihduttaisi koska hän ei pääse niihin "missin mittoihin". Siihen iskee herkästi syömishäiriö päälle. Jos saisin valita syömishäiriön ja lihavuuden välillä, valitsisin jälkimmäisen.

    Tällaista höpöttää empaattinen veteraaniurheilija, jonka BMI on 19.

    VastaaPoista
  12. Tämä on niin totta, että pahaa tekee. Herättää kyllä itsellä ajatuksia. Minun täytyy laihtua pois sairaanoloisesta ylipainosta, mutta miksi en voi laittaa tavoitteekseni 90kg. Se on huomattava ylipaino pituiselleni, mutta pudotuksena silti minulle 45 kg. Pidänkö takaraivossa kuintekin pyrkimystä 'normaali' painoon, yhteiskunnan ajatusten ja painostuksen takia. Muutama vuosi sitten kun painoin 94 kg olin mielestäni kaunis ja jaksoin liikkua vaikka kuinka paljon. Tärkeitä on, niin kuin olen kirjoittanutkin, hallita syömistä ja opetella tekemään se terveellisesti ei laihtuminen. Luettuani tämän silmäni aukenivat.

    Kopioin suurimman osan käännöksestäsi blogiini ja lisäsin ylläolevan perään. (Linkitin blogiisi luonnollisesti.) Kiitos, ainakin minua tämä teksti auttoi.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Alice kiinnostuksestasi tähän keskusteluun ihannepainosta ja hyvän olon painosta. Olen henkisesti mukana painonalennusprojektissasi, jolla tähtäät hyvään oloon. Harmittelen miten usein olen hyvää tarkoittaen syyllistänyt lihavia luennoillani ja kirjoituksissani. On toinenkin tie - hyvän olon tie!

    Parempi on kun rohkeasti unohdat kaikki painoindeksit, vyötärönympärykset ja vaa'alla käynnit. Etsi sen sijaan sellainen paino missä tulee hyvä olo. Sen saavutettuasi voit rauhassa miettiä jatkatko painon alentamista esimerkiksi lisäämällä liikuntaa vai onko tässä nyt se sinun "ihannepainosi". Voit ottaa yhteyttä henkilökohtaista keskustelua varten, sillä ihan kaikkea en uskalla sinua näkemättä ja kuulematta kertoa jatkosuunnitelmiasi silmälläpitäen. Se miten käsittelet ymmärtämättömiä ravintovalistajia ja terveyskeskuslääkäreitä, jotka ajavat sinut ohjeistuksillaan standardin mukaisiin mittoihin, on suurimpia haasteitasi. Toivon kasvavaa intoa sinulle ja ymmärtäväisiä ihmisiä runsain määrin ympärillesi. Tiedän saavani monen oppineen ihmisen vihat niskoilleni kun tällä tavalla heittäydyn hankalaksi virallisten oppien suhteen. Ja minulla on vieläpä tuo laihdutuksen psykologia kovasti keskeneräisessä vaiheessa!

    Tämä ei nyt siis ihan mene virallisten oppien mukaan, mutta tällä tavalla pystyt laihtumaan sen kaavailemasi 45 kg. Muuten homma voisi jäädä toteutumatta ja nykyinen ylipainosi nakertaa terveyttäsi lopun elämääsi. On parempi onnistua edes vähässä määrin pysyvästi kuin kunnolla rutistaen vain hetken huumaa kokien.

    Aloita jo tänään ja kerro väliaikatietoja aina silloin tällöin. Tsemppiä Alice!

    terveisin, christer

    VastaaPoista
  14. Tämä kirjoitus pelasti päiväni! Kiitos ;-)

    Pullukka

    VastaaPoista
  15. Kiva kuulla, että pidit kirjoituksesta Pullukka!

    VastaaPoista
  16. Tähän kirjoitukseen linkitetään monessa paikassa internetissä. Ja ymmärrän syyn. Tämä on yksi hienoimpia lihavuuden moraalikysymyksistä kirjoitettuja juttuja ja vilkas keskustelu on tavattoman hyvä lisä.

    Itse olen ollut koko aikuiselämäni ajan varsin pullea. Elän tällä hetkellä yksin ja olen pitänyt lihavuuteni sillä tavalla aisoissa, että en ajattele enää ylipainoani. Olen ylipainoinen ja tulen sellaisena pysymään koko loppuelämäni. Pidän kurissa painoni lisääntymisen, että pystyn solmimaan kengännauhat itse, hoitamaan henk.koht. hygienian ja kävelemään ilman kovia kipuja polvissa ja nivelissä.

    Taitaa olla aika tasan vuosi sitten kun ensimmäisen kerran kävin tämän Lihavuus ja Moraali -tekstin lukemassa läpi. Aika ajoin luen tämän tekstin uudestaan ja ammennan siitä voimaa. Luen jonkun muun kirjoittamasi tekstin (niitä täytyy olla tuhatmäärin!!) ja tulen hyvälle tuulelle. Hyväksyn ylipainoni.

    Kiitos veteraaniurheilija kirjoituksistasi!! Olet pelastanut monta synkkää päivää.

    Yksi tavallista isompi nainen

    VastaaPoista
  17. Huomaan tänään saapuneen nimimerkillä varustettu kirjoitus Hannele Harjusen erinomaisesta kirjoituksesta tekemäni lyhennelmän johdosta. Muistakaa olla yhteydessä myös erikoistutkija Hannele Harjuseen. Voin vain kuvitella miten paljon hän saa yhteydenottoja erinomaisen kirjoituksensa johdosta.

    Tsemppiä sinullekin elämääsi ja on todella hienoa, että hyväksyt ylipainosi. Lievä ylipaino ei ole terveysriski.

    Nykyisissä kirjoituksissani olen ehkä liiaksikin takertunut epäkohtiin diabeetikoiden ruokavaliosuosituksissa ja puolustanut asiakkaillani hyväksi havaitsemaani hiilihydraattitietoista elämäntapaa. Pyrin kirjoittamaan lihavuudesta ja moraalista lisää lähipäivinä. Olen ottanut yhteyttä tutkija Harjuseen ja pyytänyt häneltä kommenttia ja uusia lukuvihjeitä.

    VastaaPoista