sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Suhtaudu varauksella elintarvikkeiden lisäaineisiin

**
Iltalehden viikonloppunumerossa
(20.-21.9.2008) on toimittaja Aino Mehtälän ansiokas selvitys elintarvikkeiden sisältämistä lisäaineista. Yhdestä elintarvikkeesta voi löytyä lähes 30 E-koodia. Toimittaja Mehtälä pyytää suosimaan mieluummin pakastettuja elintarvikkeita kuin eineshyllyn tuotteita. Hän pyytää unohtamaan kevyttuotteet. Light-versioissa vähennetään runsaskalorista materiaalia ja korvataan sitä muun muassa lisäaineilla. Syö mahdollisimman vähän prosessoituja ruokia, osta luomua ja tee itse ruokasi. Itsetehty ateria ei kaipaa lisäaineita.

Toimittaja Mehtälä haastatteli minua lehtijuttua varten. Minä pyydän suhtautumaan varauksella lisäaineisiin. Jotain on pielessä, jos lisäaineita on paljon. Olenkin luennoilla esittänyt eräänlaisen nyrkkisäännön: Jos E-koodeja on yli viisi, ei tuotetta kannata ostaa.

En silti halua demonisoida kaikkia lisäaineita; joukossa on ihan turvallisiakin. Mutta sieltä löytyy myös esimerkiksi atsoväriaineita, jotka saattavat olla vaarallisia. Tai vaikkapa karrageenia, asesulfaamia tai aspartaamia, joiden on todettu eläinkokeissa aiheuttavan syöpää.

Yksi iso ongelma ovat pakkausmerkinnät: lisäaineet voi ilmoittaa joko E-koodeina tai vaihtoehtoisesti aineiden nimillä, jolloin niiden tunnistaminen on peruskuluttajalle haastavaa. Välillä tulee sellainen olo, että kuluttajaa harhautetaan.

Toimittaja Mehtälä haastatteli myös ylitarkastaja Taina Rautiota Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Hänen mielestään elintarvikkeiden lisäaineet ovat tutkittuja ja turvallisia. Lieventääkseen yltiöoptimistista asennetta asiaan Rautio toteaa, että sellainen henkilö joka suhtautuu epäluuloisesti lisäaineisiin, voi toki jättää niitä sisältävät elintarvikkeet ostamatta. Pakkausmerkintöjä on välillä vaikeaa tulkita, Rautio jatkaa. Lisäaineista on peloteltu niin paljon, että valmistajat pyrkivät eroon E-koodeista ja ilmoittavat mieluummin ne aineiden nimillä. Se on valitettavaa, mutta ihan säädösten mukaista, Rautio toteaa lopuksi.

Iltalehdessä esitellään 50 pommia. Vältä lisäainepommeja! Esimerkkejä: Joanko Vuohenjuustowraps, Funlight Persikka-Passion tiiviste, Ingman Kevyt Savuporo sulatejuusto, Myllyn Paras Tacostick, Pouttu Marinoitu pihvifilee, Valio Aino Mustikkapiirakka-jäätelö, Leaf Lauantaipussi, Saarioinen Mansikkamarmeladi, Taffel Blue cheese nuts ja Atria Poro-Sieni Sandwich.

Lähde: Iltalehti sivu 14, 20.9.2008

16 kommenttia:

  1. Laittakaapa fineliin haku "eniten/vähiten" valitse liha leikkeleet. Katso sinkki, rauta, B12-vitamiini ja seleeni tiheydet. Poro voittaa kaikessa. Jos tarkastelu tehtäisiin energiayksikköä kohden, ei siis massayksikköä kohden, niin poro parantaisi edelleen ylivoimaansa.

    Poroa saa varsin hyvin ilman lisäaineita. Sulatejuusto on osa meikän keittoja ja liemiruokia. Parhaillaan hautuu porsaan kylkiviipaleita vedessä, mausteissa, sipulissa ja sulatejuustossa. Toivottavasti tulee hyvää.

    Vältä kaikkea kevyt, ainakin jos sillä tarkoitetaan vähän rasvaa, jos meinaat laihduttaa. Näissä tuotteissa missä rasvat on imuroitu pois on myös merkittävä määrä lisäaineita.

    VastaaPoista
  2. Tuo lisäaineiden syöpävaarallisuudella pelottelu on minusta turhaa. Nuo lisäaineet ovat menneet sen verran tarkan seulan läpi että kyllä ”E-koodipitoisia tuotteita” voi suht huoletta käyttää terveen järjen määräämissä rajoissa. Tietenkin osa E-koodilla merkityistä aineisosista saattaa aiheuttaa joillekin henkilöille yliherkkyysoireita, mutta aiheuttaahan näitä yliherkkyysoireita monetkin ”luonnollisetkin” ravintoaineet. On myös syytä muistaa, että monet ”luonnollisetkin” ravintoaineet on eläinkokeissa todettu syöpävaarallisiksi. Muistaakseni esim. mustapippuri on aiheuttanut eläinkokeissa syöpäkasvaimia jo suhteellisen pienillä pitoisuuksilla.

    Olisikohan ollut Olli Ilander tai Patrik Borg , joka kirjoitti Juoksija -lehdessä lisäaineiden turvallisuudesta aika hyvin: ” Jos alkoholille asetettaisiin suurin sallittu määrä samoin kriteerein kuin mitä lisäaineille, tulisi tuo määrä täyteen jo kahdesta teelusikallisesta punaviiniä”. Tämä ei ollut ehkä ihan sanatarkka sitaatti, mutta jotenkin näin sen meni.

    Edellä olevasta lisäaineiden puolustelusta huolimatta, olen sitä mieltä, että kannattaa suosia mahdollisimman luonnollisin keinoin valmistettua ruokaa. Eineksiä kannattaa välttää, mutta enemmänkin sen takia, että niiden ravintoarvo on aika huono. Hyviäkin eineksiä toki löytyy, mutta yleensä ne ovat myös sieltä kalliimmasta päästä. Halpoihin roskaeineksiin ei kannatta sortua. Uskallan väittää, että suuri osa näiden roskaeinesten käyttäjistä lopettaisi tuotteiden käytön jos näkisi raaka-aineet joista ne valmistetaan.

    VastaaPoista
  3. Sami Uusitalolla on erittäin tärkeä pointti: Luontaisten rasvojen poistaminen ruoasta ei ole järkevää.

    Myös TtM:n sanoma on mielenkiintoisen isällinen, sanoisinpa jopa tylsä: Lisäaineilla pelottelu on turhaa.

    Ehkä. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että turhan moni valitsee väärin noita elintarvikkeita siellä ruokakaupassa. Kotiin menee prosessoitua ja vaivatonta purtavaa kun muutaman metrin päästä löytyisi todella terveellistä syötävää. Jatkan kansanvalistustani lisäaineiden vaaroista paljolti sen takia, että osattaisiin tehdä oikeita valintoja siellä ruokakaupassa. Luennoillani hyvin perille menevä sanoma on tuo moderneista E-vitamiineista varoittaminen. Olisi hölmöä luopua hyvin perille menevästä viestistä.

    Mutta ymmärrän toki sinunkin pointtisi TtM. Auta minua pysymään kaidalla tiellä jatkossakin.

    VastaaPoista
  4. TtM mainitsi ihan oikein PUNAVIININ, mutta ei tarkoittanut sillä luomuviiniä. Ei siinä se alkoholimäärä ole niin vaarallista, kuin se syanidijäämä... En käytä punaviinejä ollenkaan, mutta luomuisia valkoviinejä joskus ja tilaviinejä, jotka on tehty lappalaisen rypäleistä joskus. Niistä ei tule ikinä edes pää kipeäksi:-)

    Sulatejuustoihin ei laitetaan paljon erilaisia fosfaatteja ja ne aiheuttaa osteoporoosia. Luomutuorejuusto on parempi niiden tilalla. Fosfaatteja on monta erilaista ja ne ovat myös suolistontyhjennysaineita apteekkivalmisteissa Phosporal ym. Estävät ravinteidenkin imeytymisen, joten ihan loogista, että aiheuttaa osteoporoosia. Siitähän on olemassa Minna Huttusen väitös, joten ei tarvitse kinastella asiasta.

    Poro syö cesiumia kerääviä sieniä, joten ei kannata syödä sitäkään, jos on muuta syötävää tarjolla... Sori. Aina ei tietenkään ole:-(

    VastaaPoista
  5. Hui - onko Valiolla sellainen AINO- mustikkapiirakkajäätelö? Hyvä, että varoititte - ettei vahingossa tule ostettua edes maistiaisia. Eikä se ole pelottelua, vaan elinehto monelle.

    Mutta Evirassahan ei sellaisia puheluita haluta ottaa vastaan, tiedän kokemuksesta. Kerran, kun sinne muutamat nettituttavat valittivat saamistaan oireista (veriulosteita vaan...), ottivat he Evirasta minuun yhteyttä ja sanoivat, että mun kaverit ovat innostuneet ilmoittelemaan asiasta. No, eihän he senkummemmin mun kavereitä olleet, vaan vakavasti sairaita ihmisiä, jotka olivat huomanneet lisäaineiden selviä vaikutuksia itsessään...

    Seuraavaksi minulta kyseltiin, mitä asialle pitäisi tehdä, kun ei siellä Evirassa ole sellaista henkilöä, jolle asia kuuluisi!!!! No, sanoin tuttavilleni, että ilmottakaa ilman kysymyksiä ne asianne. No, mitä Evira niillä raporteilla tekee, jäi arvoituksi, mutta selvisihän siinä monta muuta asiaa samalla. Uskonasioita ---tai sitten en usko:-D

    VastaaPoista
  6. Hei Christer,
    Kerropa minulle, miksi E-koodien lukumäärä on sinusta se tärkeä. Eikös se mene niin, että on turvallisempaa syödä useaa lisäainetta vähän kutakin kuin yhtä ainetta paljon?

    VastaaPoista
  7. Sinä olet "Paula" kovin herkkä lähes kaikelle ruoalle.

    Anonyymille tiedoksi, että tuo E-koodien lukumäärä on vain yksinkertainen muistisääntö, jota terveystietoiset ihmiset voivat käyttää. Ei se varmaan absoluuttinen terveystotuus ole, mutta minä olen tällainen yksinkertainen ihminen, joka antaa yksinkertaisia ohjeita.

    Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  8. Kyllä voin syödä paljon kaikenlaista, kun vaan tiedän, mitä. Mutta minulla ei ole estolääkityksiä, kuten monella muulla: kortisoni, solusalpaajat ym,. jolloin oireet ei ilmene ollenkaan eikä ikinä saa tietää, mikä niitä pitää yllä.

    Luomulihaa ym voin syödä huoletta, kunhan en pilaa ruokaa luomukermalla (karrageenia) ja luomusokerilla (glutamiinihappoa ja glysiiniä)

    VastaaPoista
  9. Cesiumista:

    Arvasin, että tämä kommentti tulee joltakin. Poro on loistavaa ravintoa. Cesium on radioaktiivinen aivan kuten sinun kudostesi hiili-14 ja kalium-40 isotoopit. Olet täynnä radioaktiivisuutta. Ihmisten, toimittajien, humanistien yms. ei kannata ottaa kantaa radioaktiivisuuteen, koska oma tieto- ja älykkyystaso eivät ole riittävän korkeita ymmärtämään mitä ko. ilmiö tarkoittaa.

    VastaaPoista
  10. Kaliumferrosyanidi myrkkyä -nimimerkkiä käyttäneelle kirjoittajalle:

    Älähän ala vääristellä kirjoituksiani. Tarkoitin nimenomaan alkoholia. Punaviini oli vain esimerkkinä. Alkoholi on todettu syöpävaaralliseksi aineeksi. Tai jos oikein pilkkua ruvetaan viilaamaan niin ei suinkaan puhdas alkoholi, vaan aetaldehydi joksi alkoholi elimistössämme hajoaa. Muutama naukku silloin tällöin ei kuitenkaan ole vaaraksi. Suurkuluttajalla riski sairastua kuitenkin kasvaan. Tämä sama pätee myös lisäaineiden kohdalla: liika on aina liikaa.

    VastaaPoista
  11. Pitkälle jalostetut tuotteet kemikaalimössöineen tuskin lienevät luontaisinta ja sopivinta ihmisravintoa. Olen samoilla linjoilla TTM:n ja Christerin kanssa.

    Lähellä tuotettu ja vähän jalostettu ruoka on parempaa kuin pitkät ja luonnottomat prosessit läpikäynyt mössö.

    VastaaPoista
  12. Eviran omassa lehdessä sivulla 43 kertovat, kuinka he eivät koskaan saaneet selville... Niin, lue tuolta siitä...---he testasivat vain rasvaisia tuotteita eikä ollenkaan muita... ja dioksiinikermat olivat just niitä kevytjuttuja, ruokakermaa yms.

    --Mutta että sen takia ei vaihdettu edes tavarantoimittajaa, on kyllä käsittämätöntä:-(

    VastaaPoista
  13. Ei auennut enää ainakaan sama lehti. Vähän outoa, mutta a-studiossakin oli siitä jotakin... Muistatteko? Ellit ihmetteli asiaa jokin aika sitten, laitan linkkiin sen.

    VastaaPoista
  14. Mitähän mahdat Sami tarkoittaa virkkeelläsi: "Ihmisten, toimittajien, humanistien yms. ei kannata ottaa kantaa radioaktiivisuuteen, koska oma tieto- ja älykkyystaso eivät ole riittävän korkeita ymmärtämään mitä ko. ilmiö tarkoittaa." Kaiketi määrität itsesikin ihmiseksi, vaikka otatkin kantaa?

    VastaaPoista
  15. Itsekin valikoin nykyisin hyllystä sillä periaatteella, että mitä lyhyempi tuote seloste sen parempi.

    Pari esimerkkiä:

    kerma -> kuohukerma, kaikissa "ruokakermoissa" on ties mitä muunneltua tärkkelystä yms.

    jogurtti -> esim. bulgarian jogurtti, valmistettu maidosta ja hapatteesta. Vilkaistaa huviksenne mitä kaiken maailman pro-activit sisältää.

    kana -> kokonainen pakastettu broileri, ei mitään HIRVEÄSSÄ keltaisessa litkussa uivaa silppua. Kanan voi paistaa kokonaisena tai sitten paloitella itse, ei ole vaikeaa ja maistuu 10000 kertaa paremmalle kuin mitkään "hunajamarinadit". Lisäksi luista voi keittää kanalientä, jolloin ei tarvitse käyttää mitään lisäaineliemikuutioita.

    porsaanliha -> kokonainen porsaan ulkofile, lapa yms. Ulkofileen voit paloitella tai suikaloida itse. Ei tarvitse ostaa kalliita suikaileta.

    Luomutuotteita en osta sillä opiskelijana minulla ei moiseen ole varaa. Varsinkin lihassa hinta nousee rajusti siirryttäessä luomuun. Kaikkea ei vain voi saada.

    VastaaPoista
  16. Minulla on aina ollut virheetön iho ikää on 25. Rupesimme Äitini kanssa molemmat ihmettelemään kun molemmille tuli isoja kipeitä finni-kraatereita suun ympärille yht'äkkiä, kunnes tajusimme että luontaistuotteet joita olimme alkaneet syömään sisälsivät E551 paakkuuntumisenestoainetta, heti kun lopetimme pillerit loppui nypyt ja taas ne tulivat kun jatkoimme syöntiä. sitten taas töissä ihmettelin mistä niitä nyt tulee, kunnes luin kahviautomaattimme kyljestä maitojauheen sisältävän kyseistä E551 ainetta. Joten kaikki jotka pähkäilevät iho-ongelmissa, tarkastakaa lisäaineet ensin!

    VastaaPoista