**
Ystäväni Jorma Marttinen tarjoaa tänään melkoisen lukuvihjeen meille. Jorma oli löytänyt internetistä tiedon, että NHL:n jääkiekkojoukkue Chicago Blackhawks pelaa peräti Stanley Cup finaalissa voitettuaan läntisen konferenssin finaalissa San Josen puhtaasti 4-0. Mustien kotkien kantavana voimana on ollut heidän erinomainen maalivahtinsa, Antti Niemi, made in Finland.
Mutta ei tässä vielä kaikki: mahdollisesti Chicago Blackhawks menee finaaliin D-vitamiinin voimalla! Lue tästä pikainen käännökseni Jorman tarjoamaan lukuvinkkiin ja vähän lisätietoakin D-vitamiinin sopivuudesta juuri urheilijalle.
Chicago Blackhawks on ensimmäinen joukkue ammattiurheilussa, joka ottaa käyttöön D-vitamiinin!
Joukkueen lääkärit tutkivat jääkiekkoilijoiden D-vitamiinitasot puolitoista vuotta sitten. Kauhisteltuaan aikansa matalia D-vitamiinilukemia, lääkärit päättivät määrätä kaikille pelaajille 125 µg D-vitamiinia päivittäin (Suomessa aikuisväestölle suositellaan 7,5 µg).
Tulokset puhuvat puolestaan: Monien tappiollisten kausien jälkeen Chicago voittaa läntisen konferenssin finaalin ja etenee Stanley Cup finaaliin. Pelaajat ovat fyysisesti vahvemmassa kunnossa ja he pelaavat loistavaa jääkiekkoa.
Joukkueen fyysinen vahvuus täydentyy toisella mielenkiintoisella havainnolla: joukkue on kärsinyt huomattavan paljon vähemmän vilustumistauteja koko kauden aikana. Myöskin loukkaantumisia ja rasitusvammoja on esiintynyt vähemmän.
Toivotamme D-vitamiinijoukkueelle menestystä finaaleihin!
Joulukuussa 2009 Runner’s World -lehti julkaisi artikkelin D-vitamiinista (aurinkovitamiinista) urheilijoilla:
Asp K. Running on D: The "sun vitamin" may boost performance, but you probably aren’t getting enough. Runners World, December 2009.
Toukokuussa 2009 John Cannellin työryhmä julkaisi arvostetussa urheilulehdessä havaintonsa siitä, että D-vitamiinilla voi parantaa urheilusuorituksia:
Cannell JJ, Hollis BW, Sorenson MB, Taft TN, Anderson JJ. Athletic performance and vitamin D.
Med Sci Sports Exerc. 2009 May;41(5):1102-10.
Jo vuonna 2007 samainen Cannell kirjoitti uutiskirjessään D-vitamiinin merkityksestä urheilijoille:
Cannell, JJ. Peak Athletic Performance and Vitamin D. Vitamin D Council Newsletter, March 2007.
Ylläolevat havainnot ovat jo nyt pistäneet liikkeelle koko amerikkalaisen propagandakoneiston. Professori Timothy Taft, joka on erään koripallojoukkueen neuvonantajana (milloin meillä Suomessa tajutaan käyttää hyödyksi urheiluseuroissa ravitsemuksen huippuosaamista?), on sitä mieltä, että D-vitamiinilla voidaan saavuttaa merkittävää hyötyä huippu-urheilussa.
On näyttöä siitä, että D-vitamiinilla reaktioajat nopeutuvat, lihasvoima kasvaa ja kestävyys paranee. D-vitamiinista saadaan mahdollisesti amerikkalaisurheilijoille ratkaisevaa etua vuoden 2012 olympialaisissa. Tilannetta verrataan Itäblokin maiden valtavaan menestykseen vuosina 1950-1980. Ja nyt ei ole kyse dopingista, vaan siitä, että venäläisille ja itäisen Saksan urheilijoille annettiin suuria määriä UVB-säteitä (tuottaa luontaista D-vitamiinia iholla). UVB-säteily yhdessä kovan harjoittelun kanssa tuotti ylivoimaisen hyviä tuloksia urheilijoilla.
D-vitamiinitasojen kohottamisesta haetaan siis nyt kiistanalaista hyötyä amerikkalaisurheilijoille. Lontoon olympialaisissa 2012 tulokset sitten nähdään lopullisesti, mutta jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että jo oli aikakin antaa D-vitamiinille näkyvämpi rooli urheiluvalmennuksessa.
Suurin osa urheilijoista pohjoisella pallonpuoliskolla, on D-vitamiinivajeessa osan vuotta. D-vitamiinin nauttiminen ei suinkaan ole kielletty menetelmä urheilussa, vaan aktiivista urheilijan terveyden edistämistä ja kunnon optimointia.
Professori Taft haluaa pistää D-vitamiinin vastustajat ja muut vastarintaan nousseet (urheilu)lääkärit vastuuseen urheilijoiden menestyksen vaarantamisesta!
Annetaan professori Timothy Taftin ja professori John Andersonin jatkaa vakuutteluaan D-vitamiinin hyödyistä urheilijoille. Pitäkää lujasti kiinni! Nyt tulee tiukkaa tekstiä!
Professorit olivat käyneet läpi saksankielistä kirjallisuutta ja havainneet, että siellä oli ollut käytössä ihmisten UVB-säteilyttämistä jo 1920 -luvulta lähtien. Saksalaistutkijat olivat varmoja UVB-säteilyttämisen terveyshyödyistä. Se kohotti fyysistä suorituskykyä.
Vuonna 1927 Saksassa syttyi kiivas väittely Saksan uimaliiton käytettyä UV-lamppuja uimareittensa kunnon kohottamiseen. Jotkut pitivät tilannetta epäreiluna, sillä UV-lamppuja ei suinkaan ollut tarjolla kaikille uimareille ja epäiltiin, että UV-lamppujen alla palautelleet urheilijat saivat kohtuuttoman paljon hyötyä tilanteesta.
Vuonna 1952 tohtori Spellerberg raportoi laajasta UV-lamppukokeesta Kölnin urheiluinstituutissa. Siellä käytettiin valtavan kokoisia UV-lamppuja, joiden alle huippu-urheilijat kokoontuivat. Lampun alla oleskelleet urheilijat saavuttivat merkittävästi parempia urheilutuloksia ja heillä oli vähemmän urheiluvammoja ja -kipuja.
Spellerberg piti tuloksia niin merkittävinä, että hän informoi tästä Saksan olympiakomiteaa ja myös Kansainvälistä olympiakomiteaa (IOC).
Harvoilla urheilijoilla on tänä päivänä mahdollisuutta harjoitella niin aurinkoisessa ympäristössä, että veren luonnolliset kalsidiolitasot (25(OH)D) kohoavat riittävän korkeiksi. Harvana poikkeuksena professori Taft näkee tässä kenialaiset urheilijat. Mitä jos kenialaisten ylivoima erityisesti juoksumatkoilla onkin peräisin heidän runsaammasta D-vitamiinin saannistaan?
Toinen mahdollinen todiste D-vitamiinin eduista saatiin Meksikon olympialaisissa vuonna 1968. Koska Meksikon kisat pidettiin niin korkealla useimpien urheilijoiden piti saapua paikalle erittäin hyvissä ajoin, sopeutuakseen ohueen ilmanalaan. Niin korkealla UVB-säteet ovat erityisen vahvoja ja Meksiko sijaitsee lisäksi lähellä päiväntasaajaa. Professori Taft spekuloi, että lukuisat maailmanennätykset noissa kisoissa johtuivat nimenomaan runsaasta UVB-säteilystä, jota urheilijat saivat kisoja edeltävinä päivinä.
Ennätystehtailu jatkui amerikkalaisilla myös vuoden 1968 kisojen jälkeen. Todennäköisesti saavutettiin hyvin korkeat kalsidiolitasot ja ne näkyivät pitkälle kisojen jälkeenkin. Merkillepantavaa oli myös amerikkalaisten yllättävän kova mitalisaalis. Venäläiset ja itäsaksalaiset saivat nyt todeta olevansa alakynnessä!
Erityisen merkillepantavaa oli ulkoilmassa suoritettujen lajien kova taso vuonna 1968. Sisätiloissa jylläsivät edellen Vladimirit ja Wolfgangit, mutta ulkosalla oli amerikkalaisten voittokulkueelle vaikea löytää pysäyttäjää. Amerikkalaiset saavuttivat 45:stä kullastaan peräti 42 ulkoilmalajeissa kun venäläiset 0ttivat 18 kultaa 29:stä sisällä urheiluhalleissa. Fantastisimpana maailmanennätyksenä professorille tulee tietenkin mieleen Bob Beamonin hirmuloikka pituudessa: 890 cm.
Lisää vettä myllyyn professori Taftilta saadaan huomautuksella, että aktivoitu D-vitamiini on steroidihormoni! Ihan samalla tavalla se vaikuttaa kuin testosteroni miehellä. Voidaanko jopa pitää venäläisten ja itäsaksalaisten taannoista ylivoimaa systemaattisena D-vitamiinidopingina?
Tuskin sentään! Testosteronista ja kasvuhormonista tuskin on urheilijoilla pulaa, mutta D-vitamiinista kylläkin. Fysiologisilla D-vitamiiniannoksilla voidaan estää vammoja, parantaa suorituskykyä. Ei se ole mitään dopingia jos jäljitellään luonnon parantavaa voimaa!
Mitä mieltä olet näistä ajatuksista?
Lisää kirjoittelua D-vitamiinista: