torstaina, syyskuuta 18, 2008

Lääkäridieetillä hoikaksi

**
Ajat ovat muuttuneet
ja mielipideilmasto on täysin muuttunut Ruotsissa. Se on pakko todeta. Selailin suurta ruotsalaista sanomalehteä, Aftonbladet'ia, kun silmiini osui aika herkullinen asetelma.

Toimittaja kirjoittaa dieetistä, joka pistää painon tippumaan useita kiloja kuukaudessa. Kyseessä on tietenkin hys hys -ruokavalio (Atkins). Näen tuossa jutussa kaksi merkittävää asiaa: puhutaan 1) lääkäridieetistä (!) ja 2) virallisen puolen edustajat eivät saa enää sitä tuttua pientä tekstiruutua käyttöönsä, missä varoittavat rasvapitoisella ruoalla laihtumisen mahdollisista terveysriskeistä. Lääkäridieetin nimen esiin putkahtamisen ovat saaneet aikaiseksi parivaljakko Annika Dahlqvist (bloggdoktorn) ja Andreas Eenfeldt (kostdoktorn).

Ruotsissa on ilmeisesti siirrytty ravitsemuskeskustelussa sanoista tekoihin. Sain Ruotsissa asuvalta ystävältäni sellaisen tiedon, että ruokakaupasta saa nykyään paraatipaikalta ostaa tuoretta lihaa, täysmaitoa ja voita. Ihmiset kuulemma naureskelevat kevyttuotteille ja ihmettelevät miten kauan kestää kunnes ne jäävät kokonaan pois kauppojen tarjonnasta. Ystäväni saattaa liioitella tilannetta. Voisiko joku Ruotsissa asuva vahvistaa, onko ruokakaupoissa tapahtunut ystäväni kuvailemia muutoksia? Meillä Suomessa nuo kevyttuotteet ovat edelleen terveysviranomaistemme vankan suojelun alla.

Lähde: Caroline Hougner. Rivstarta med en viktvinnare! - Så går du ned i vikt med nya läkardieten. Aftonbladet - Kropp och hälsa, 16.9.2008

2 kommenttia:

  1. No, sanottakoon tässä nyt sullekin se mistä se nimi tulee... Siis eihän lääkärit itse käytä lääkkeitä!!!! Tuskin käyvät edes lääkärissä:-D

    VastaaPoista
  2. Näin se toimii käytännössä ja juuri siksi, että se on niin helppo toteuttaa, pelkillä valinnoilla. On ihan eri asia alkaa jollekin ruokavaliolle. Mutta kuinka moni lääkäri sitä tohtii edes potilaalle kertoa?

    Tutkimuksistakin voi olla enemmän haittaa, kuin hyötyä ja niihin lääkäri ei mene siksi, että ne vie aikaa ja siksi, kun tietää niissä olevat riskit jne. Olisihan aika omituista, jos magneettikuvausjonot täyttyisivät lääkäreistä? Niissä käytettävät juomat ovat totaalista myrkkyä terveillekin, mutta kun niistä oireita saa, ei potilasta kukaan usko: eihän noin kallis laitteisto voi olla tyhjäkäynnillä!

    No, laitan linkkiin muutaman asian, joihin voit jatkaa. Nämä on ihan loogisia asioita, eikä sairaat ihmiset koskaan saa tietää, kun ei heitä kukaan kuuntele.

    Ruokavaliossa, josta on peruna jätetty kokonaan pois, on paljon etuja, koska myrkytysoireet jää pois. Turvotus on yksi niistä, ei pelkät hiilihydraatit. Esimerkiksi kaupoissa myydään perunoita, joita ei saisi syödä ollenkaan: vihreä perunassa on solaniinia ja silloin koko peruna on myrkyllinen, ei saa syödä. Kuka valkkaa vihreät perunat pois sipseistä ennen valmistusta, kun ei niistä kaupassa myytävistäkään? Solaniinin lisäksi perunassa on myös glykoalkaloideja ja ruotontorjunta-ainejäämiä ym.

    10 v sitten saattoi pussista löytyä 1 vihreä peruna, jotka osasi itse laittaa roskiin. Viljelijät eivät siis tiedä edes perusasioita????

    VastaaPoista