Luentoajatuksia

#

Suokaa anteeksi. Kirjoitukseni on tällä kertaa hyvin itsekäs. Se käsittelee minua, minun ajatuksiani luennoista ja hieman tulevaisuuden pohdintoja. Itsekkäästä leimastaan huolimatta se voi kuitenkin sisältää jonkin sellaisen oivalluksen, josta sinulla, rakas lukijani ja kuuntelijani, on hyötyä.

Minulla on syksy alkanut kovin rankasti. Haaveilemani luentosarjat ja yksittäiset luentokerrat ovat kasaantuneet erityisesti tähän syksyyn. Syksy on alkanut rankasti ja tulee jatkumaan rankkana, mutta minä olen nyt tavattoman tyytyväinen! Sillä nyt saan puhua mieliaiheistani terveydestä, ravitsemuksesta ja liikunnasta. 

Terveen itsetuntoni myötä voin, itsekehuun vajoamatta, sanoa olevani erittäin hyvä puhuja. Tällaista ei voi kertoa netin keskustelupalstalla. Se johtaisi heti välittömästi inhoreaktioon: mene muualle siitä kehumasta itseäsi! Mutta tämä on oma henkilökohtainen blogini, jossa tuon esille juuri sellaisia asioita, joita minua kiinnostavat. Ja tässä blogissani toisaalta myös näyttäisi olevan tarpeeksi kiinnostavaa tietoa myös muille lukijoille. Otan sen riskin, että joku teistä alkaa inhoamaan (sanotaanko näin suomen kielellä?) minua niin paljon, ettei enää ikimaailmassa tule tätä blogiani lukemaan. Luotan siihen, että uskollinen lukijakuntani jaksaa olla sepustuksistani kiinnostunut jatkossakin ja mahdollisesti houkuttelevat muitakin lukemaan kirjoituksiani. Olen tosin huomattavasti huonompi kirjoittamaan kuin puhumaan. Kunto & Terveys -lehti on ottanut suuren riskin: He ovat valinneet minut terveystoimittajaksi isolla roolilla siinä lehdessä ja uskokaa tai älkää, mutta kahden viikon kuluttua siinä lehdessä ilmestyy tavattoman hieno kirjoitus diabeetikon ravitsemuksesta. Laadun takeena on kolme loistavaa haastateltavaa ja erinomaisen hieno tekstini hionta julkaisukuntoon lehden muiden toimittajien toimesta.

Olen aina ollut hyvä puhuja, jos minulle on sallittu hallittu puheenvuoro ja mielenkiintoinen aihe, josta minulla on runsaasti tietoa tarjolla. Olen pitänyt elämäni aikana erittäin paljon esitelmiä, luentoja ja pyydettyjä puheenvuoroja. Olen tavattoman kömpelö puhumaan isossa ja pienessäkin ryhmässä, jossa puheenvuorot seuraavat toisiaan nopeasti ja ne ikään kuin pitää ryöstää itselleen puhumalla toisen puheen päälle. Mutta jos saan olla varma, että minulta edellytetään valmisteltua puheenvuoroa, onnistun taatusti. Jos saan vapaasti rakastaa puhettani omalla omaperäisellä tavallani ja jos saan rakastaa ja kunnioittaa kuulijaa tarpeeksi, silloin tilaisuuksista tulee ikimuistoisia molemminpuolisia tiedon etsintäretkiä. Annan teille neljä tuoretta esimerkkiä. Jotta te tilaisuudessa olleet, ette tuntisi itseänne kiusaantuneiksi, en tarkoin kerro missä olen esiintynyt ja mitä tilaisuuksissa on käyty läpi. Kerron tilaisuuksista vain sen verran, että niistä kumpuavasta opetuksesta voi olla hyötyä minulle ja sinulle. Tässä saat arvokkaita luentoajatuksia, suurella sydämellä kirjoitettuna. 

Olin äskettäin puhumassa kolmetoista (13 !) tuntia yhteen pötköön personal trainereille (omavalmentajatutkinnon suorittaville). Välissä oli lyhyet ruoka- ja kahvitauot, mutta puhetta pidin yllä uskomattomat määrät tunteja. Palaute luennolta on ollut mykistävä. Se on joillekin kuuntelijoille ollut paras kuulemansa luento ravitsemuksesta. Voin vain kuvitella miten huonoja puhujia Suomessa on. Aika ei ollut tullut pitkäksi luennollani. Minua jaksettiin kuunnella. Sen on pakko johtua siitä, että tiedän varsin paljon aiheestani ja uskallan poiketa luentorungosta riittävän paljon. Sillä kauheaa täytyy olla kuulla sellaista monotonista puhetta suojaravintoaineiden tarpeesta liikkujalle, ilman kevennyksiä, huumoria ja selventäviä esimerkkejä. Tuon pitkän luentorupeaman jälkeen sain taas tarpeellisen muistutuksen, että minulla saattaa olla poikkeuksellisen hyvä taito luennoida.

Sitten olin äsken luennoimassa eräälle pienelle joukolle paikallisia diabeetikkoja. Siitä tuli luento, jolla oli tavattoman huonot lähtökohdat. Kuuntelijoiden joukossa oli tuttuja henkilöitä, jotka olivat kuulleet minun juttelevan pienissä ryhmissä kömpelöllä tavallani. Eihän siitä mitään tule. Olen tavattoman huono siinä lajissa. Mitähän tästäkin tulee kun tuo Sundqvist päästetään puhumaan? Kohtalo astui lisäksi peliin mukaan. Videoprojektoria ei saatu toimimaan. Annoin paikalla olevien insinöörien häärätä laitteen kimpussa aikansa. Tiesin kuitenkin aherruksen toivottomaksi ja turhaksi. Laite pysyisi pimeänä. Ikimaailmassa videoprojektoria ei saataisi toimimaan. Ja arvaattehan, että olin kerrankin nähnyt paljon vaivaa ja elävöittänyt powerpoint -esitykseni hienoilla kuvilla, jotka heijastaisin juuri oikealla hetkellä kuuntelijoiden nähtäväksi. Sellainen puheen ja kuvan riemuhetki oli odotettavissa. 

Koko tämän vuoden ajan videoprojektorit ovat toimineet moitteettomasti. En siksi nähnyt aiheelliseksi tehdä puheestani minkäänlaista muistilappua itselleni. Olihan minulla puheen runko tuossa powerpoint -esityksessäni. Ja nyt sitä ei voitu näyttää. Mitä nyt sitten?

Sain mielestäni erittäin nerokkaan ajatuksen. Pistin onnettoman pienen kannettavan tietokoneeni ruudun näkyville eturivissä istuville ja sitten kuvailin eturiviläisille ja kaikille muillekin mitä ruudulta pitäisi näkyä. Sekavissa tunnelmissa päätettiin aloittaa luentoni. Koko esitelmäni ajan käytin tätä oivallustani hyväksi. Loistavan hienot kuvani selostin hyvin tarkkaan ja annoin vasta sitten täsmällistä tietoa diabeteksesta. Pääroolissa olivat siis ne pienet kuvat, joita ei oikeastaan kukaan nähnyt. Ei edes eturivissä istuvat. Tämä vapautti yleisön kertomaan omista kokemuksistaan ja luentoni oli pian muuttunut pieneksi keskustelutuokioksi diabeetikon ravitsemuksesta. Yksi parhaimpia esitelmiäni mitä olin koskaan diabeetikolle pitänyt! Mikä onni, että se sattui kotikaupungissani. Koska luentoni "epäonnistui" näin totaalisesti, päätin antaa sen ilmaiseksi. Kun diabetesyhdistyksen sihteeri kysyi mitä minä haluan luentopalkkioksi, sanoin spontaanisti, että tämä oli ilmaisluento. Mehän teimme tämän luennon yhdessä. 

Sitten ihana luentokokemus muutaman päivän takaa. Puhuin noin kymmenen (10 !) tuntia liikunnasta, ravitsemuksesta, lihaskunnosta, hormoneista jne. eräälle potilasryhmälle. Olin poikkeuksellisen hyvin valmistautunut luentooni. Itse asiassa olin työstänyt luentoa yhteensä noin kaksi kuukautta, sillä luento oli tavanomaista vaativampi. Sairauden luonteeseen kuului se, että kuuntelijoita rupesi herkästi väsyttämään. Tarvitsin siis runsaasti täsmällistä ja kiinnostavaa tietoa sekä yllin kyllin viihdettä ja kiinnostuksen herättäviä jippoja käyttööni. Enhän halunnut kuuntelijoiden vaipuvan uneen!

Luento onnistui yli odotusten. Osittain siitä syystä, että olin niin hyvin valmistautunut ja sen takia, että luennoin erityisen hyvin sinä päivänä ja iltana. Onnistunein taktinen ja spontaani keinoni herättää kuuntelijoiden kiinnostus oli kuitenkin tämä: Kerroin aluksi, että olin valmistellut tätä luentoa jo kaksi kuukautta ja se ei vieläkään ole valmis. Tuon sen kuitenkin teille puolivalmiina (pieni valkoinen valhe sallittakoon!) ja tehdään luento yhdessä valmiiksi. Ja sitten astuin puhujanpöntöstä alas ja kävelin jokaisen kuulijan luokse sekä toistin hänelle täsmälleen saman litanian: kun kirjoitin puhettani, ajattelin juuri sinua! Tämä puheeni on sinua varten.

Ja sitten puhuin pitkät tovit rauhalliseen tapaani, sallien kuuntelijoille runsaasti mahdollisuuksia välittömään palautteeseen ja ideointiin, siitä mitä luennollani voitaisiin käsitellä! Puhuin heille ikään kuin luento olisi täysi raakile, joka tulisi valmiiksi vasta siinä hetkessä kun saisin kommentteja ja ehdotuksia yleisöltä. Homma toimi loistavasti! Minua ei tahdottu päästää lähtemään kotiin sinä iltana. Juttua ja luennointia olisi riittänyt vielä pitkään. Ja huomatkaa, että tässä oli siis vaarana, että kuuntelijat herkästi väsyvät ja nukahtelevat!

Vielä lopuksi ääripään esimerkki. Minut oli pyydetty erääseen nuorisotapahtumaan juttelemaan urheilijoiden ravitsemuksesta. Sanoin tarvitsevani kolme (3 min!) minuuttia. Provosoin järjestäjäparkoja vielä sanomalla, että sellainen joka ei osaa tiivistää sanottavansa kolmeen minuuttiin, hänelle ei pitäisi koskaan antaa puheenvuoroa. Tuossa olin aika ilkeä ja mahdollisesti jopa väärässä. Pidin kuitenkin kolmen minuutin puheeni urheilijan ravitsemuksesta ja jotkut nuoret ja vanhemmat tulivat kehumaan puhettani. Erityisen iloinen olin kun nuoret tulivat vilpittömästi kehumaan puhettani. Mitä ihmettä kerroin kolmessa minuutissa? Sen voitte kokea jos järjestätte koululuokalle tai muulle nuorisoryhmälle esimerkiksi liikuntapäivän. Kolmen minuutin puheeni maksaa 50 euroa + matkakulut.

Nämä äärimmäisen kiinnostavat kokeilut ovat osoittaneet, että olen hyvä puhuja. Mutta ne ovat myös osoittaneet, että minun luokseni on hakeutunut erittäin laadukas yleisö! Ei näitä puheita kovin helpolla olisi esitetty täysin välinpitämättömän väkijoukon edessä. Kiitos, rakas yleisöni, kun saan käydä puhumassa!

Aion tulevaisuudessakin luennoida tällä tavalla. Arvaamattomasti, hyvin valmistellen puheitani ja pyrkimällä hedelmälliseen vuorovaikutukseen yleisöni kanssa. Rajoitan esiintymisteni määrää (ja otan joka tilaisuudesta vähän kovemman hinnan, esiintymispalkkion). Siinä tippuu ehkä pois moni kansanopisto, mutta luentotyylistäni ja -aiheistani kiinnostunut yleisö ja järjestäjä kyllä saavat kokoon tarvitsemani rahasumman. Tällä tavoin pystyn parhaiten palvelemaan yleisöäni, ylläpitämään itseluottamustani ja arvovaltaani. Opin hallitsemaan itseni joka tilanteessa. Ehkä tulen jopa paremmaksi nopeissa keskustelutilanteissa?

Olen aiemminkin pistänyt nettiin ajatuksiani luennoista:

Diabetesluento

Myönnän olleeni väärässä

Kommunikointia

Luentovalmisteluja

Hyvän luennon aineksia

Osaatko kuunnella?

Löysitkö kirjoituksestani mitään tolkkua?