Miksi kestävyyskunto on romahtanut?

Sami Uusitalo pohtii terveysblogissani suomalaisten kestävyyskunnon romahdusta. Lue, pohdi ja kommentoi!

Ravitsemusvalistajat ja monet muut yhteiskunnan auktoriteetit tai muuten vain omasta mielestään arvostelukykyiset vanhemmat ihmiset syyttävät lapsiamme laiskoiksi ja vähän liikkuviksi, joka puolestaan on aiheuttanut lihavuusepidemian ja kestävyyskunnon romahtamisen. Ovatko lapsemme sitten laiskoja ja väistelevät urheiluharjoituksia? Esim. Kihu:n tilastojen mukaan liikuntaa harrastetaan enemmän kuin koskaan.

Olin itse lapsi 80-luvulla. Kovasti urheilin, tosin vaatimattomalla menestyksellä. Mielestäni arki oli kovin samanlainen kuin tämän päivän koululaisella. Aamulla mentiin kouluun, oltiin siellä päivä ja sitten illalla urheiltiin tai touhuttiin jotain muuta. Tietty tietoteknisiä "leluja" oli vähemmän, mutta en koe asiaa siten, että tietotekniikka olisi syrjäyttänyt fyysisesti aktiivisempia harrastuksia.

Koko kansan tasolla kestävyyskunto on romahtanut. Olemme hyvin tietoisia varusmiesten romahtaneesta kunnosta. Varusmiesten Cooperin tulosten huippuvuosi koettiin vuonna 1979. Sen jälkeen trendi on ollut kokoajan heikentyvä kts. s. 28 tässä julkaisussa.

Tulos on sikäli itsestään selvä, että viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana lasten lihavuus on kolminkertaistunut. Keskimäärin lihavampi varusmies juoksee aivan varmasti keskimäärin huonompia tuloksia kuin hoikempi. Mitäs sitten tapahtuu jos tarkastelemme parhaiden suorituksia muutama vuosikymmen sitten ja vertaamme niitä tämän päivän parhaisiin? Molemmat ryhmät kun ovat hoikkia. Näin ryhmien välinen lihavuusero (jota ei siis ole) ei selitä mahdollisia tuloseroja.

Ostin käyttöoikeuden Tilastopaja palveluun. Kyseinen sivusto on todellinen tilastofetissin toiveuni. Tarkastelin kaikkien aikojen parhaiden tuloksia poikien P14 sarjassa ja 1000 m juoksussa. Neljästätoista parhaasta ajasta kuusi (43%) oli juostu 70-luvulla, seitsemän (57%) 80-luvulla ja 90- ja 2000-luvuilla ei yhtäkään. Ovatko lapsemme siis laiskempia harjoittelijoita?

Mikäli lapsemme olisivat nyt laiskempia kuin muutama vuosikymmen sitten, olisivat myös muiden lajien tulokset heikompia. Pikajuoksijan kun täytyy harjoitella aivan siinä missä pitkänmatkanjuoksijan. Tein samanlaisen vertailun P14 100 m juoksussa. Kahdestatoista parhaasta ajasta ei ollut 70-luvulla juostu yhtäkään, 80-luvulla viisi (41,7%),  90-luvulla kaksi (16,7%) ja 2000-luvulla viisi (41,7%). Aivan sama tulos havaitaan aikuisten sarjassa.

Tämän päivän pikajuoksijat pärjäävät varsin hyvin 80-luvun alun pikajuoksijoille, kestävyysjuoksijat eivät. Täsmälleen samoin on asian laita uinnissa. Sprinttiuimarit pärjäävät 80-luvun alun tuloksille, mutta pitkänmatkanuinti on pahasti jäljessä. Missä vika?

Mitäs jos olisi niin kauhean hassusti, että rasvavalistus olisi tässä ainakin yhtenä merkittävänä selittävänä tekijänä?

1. Amerikkalaisen biokemian tohtori Mary Enigin mukaan rasvoilla (tyydyttyneillä) on merkitystä sydämen ja keuhkojen kehityksessä. Eivätkös mainitut ruumiinosat ole erittäin keskeisessä roolissa juuri kestävyyslajeissa?
2. Rasvoilla, samoin kuin kolesterolilla on merkittävä rooli hormonitoiminnassa, esim. testosteronin muodostuksessa. Se on tärkeää myös pienilihaksisille kestävyysjuoksijoille. Meinaan, palautuu nopeammin harjoituksista.
3. Olen nähnyt tutkimuksia, joissa rasvojen lisäämisellä on ollut vaikutusta mitokondrioiden määrään ja kokoon. Mitokondrioiden määrä ja koko liittyvät suoraan hapenottoon. Tällä, jos millään, on tekemistä kestävyyslajien kanssa.
4. Esimerkiksi palautusjuomana maitokaakao (enemmän rasvaa) pärjää paremmin kuin puhdas glukoosi. Olisiko niin, että kestävyysjuoksijakin palautuisi paremmin jos harjoituksen jälkeen ei väisteltäisi rasvaa niin paljon kuin ollaan opetettu?

Kestävyysjuoksun romahduksen alku käy hyvin yksiin lihavuuden kasvun alkamisajankohdan kanssa. Rasvavalistus alkoi todenteolla purra 70- ja 80-lukujen vaihteessa. Tämä näkyi esim. koululaisten täysmaidon kulutuksen romahtamisena ja kevytmaidon rasvaprosenttia pienennettiin kaksi kertaa 80-luvun alussa. Voita käytettiin vuosittain maassamme 11 kg/nuppi vielä vuonna -85. Nykyään sama luku on alle kolme kiloa.

Kaverini ui 80-luvun alussa lukuisia Suomen ennätyksiä pitkänmatkan uinnissa ja totesi nykypäivän uimareiden ravinnosta "eihän ne syö kuin ketsuppia ja makaroonia, me laitettiin kalakeittoon voita enemmän kuin maitoa". Tämän vuoden paras aika 1500 m vapaauinnissa 50 m altaassa on yli 40 s heikompi kuin tämän kaverin. Olisikohan siinä järkeä jos otettaisiin punainen maito takaisin, paistettaisiin muikut voissa ja joskus nautittaisiin lihapullista kermakastikkeella?

Sami Uusitalo

Muita Sami Uusitalon kirjoituksia tässä terveysblogissa:
Sami iski numerot pöytäänLihavia lapsia kidutetaanSami Uusitalo 9.2.2009Sami Uusitalo Kaleva -lehdessä

Kirjoittajavieras: Janne Huovila

**
Kirjoittajavieraana terveysblogissani on nyt vuorossa elintarviketieteiden maisteri Janne Huovila. Nauttikaa erittäin ajankohtaisesta aiheesta!

Sosiaalinen media terveystiedon välittäjänä

Menneisyydestä nykypäivään

Elämme tiedon välittämisen murrosaikaa. Numerot puhuvat paljon: Vuonna 2004 kaikista suomalaisista 45 % lainasi kirjastosta kirjoja, neljä vuotta myöhemmin 40 prosenttia. Vuonna 2004 internetin terveystiedon etsijöiden osuus kaikista suomalaisista aikuisista oli 40 %, vuonna 2008 jo 55 prosenttia.

Internetin merkitystä on antoisaa hahmottaa pidemmälläkin aikajänteellä. Kirjapainon syntyä pidetään historian ensimmäisenä, internetin kaltaisena, tiedon välittämisen suurena murroksena. Kirjapainon kehittymisen myötä syntyi lehdistö. Jos internet on lävistänyt lähes koko suomalaisen yhteiskunnan reilussa 15 vuodessa, niin lehdistön kasvupyrähdys kesti vuosikymmeniä ja vuosisatoja. Mutta yksi asia ei ole muuttunut: uusien joukkotiedotusvälineiden ympärille syntynyt moraalinen paniikki.

Seuraavat lainaukset Hemanukselta eivät ole alunperin tarkoitettu kuvaamaan keskustelua internetin terveystiedosta, vaan lehdistön synnyn alkuaikoja 1600-1800-luvulla. Autoritaarisen lehdistöteorian ”perustana oli käsitys ihmisen rajoitetuista henkisistä kyvyistä; yksilön on alistuttava kuuliaiseksi jäseneksi yhteiskuntaan, jota etevimmät ja moraalisesti parhaat johtavat. Nämä valioyksilöt kykenevät löytämään oikean tiedon elämän peruskysymyksiin”. Liberalistinen lehdistöteoria ”perustui täysin toisiin lähtökohtiin. Valistusfilosofian tapaan se lähti uskosta ihmisen kykyihin ja piti keskeisinä sitä, että yksilön asiana ei ole alistua yhteiskunnan kuuliaiseksi jäseneksi, vaan yhteiskunta on yksilöä varten… totuutta ei ole varjeltava vapaalta keskustelulta, vaan päinvastoin totuus löydetään vapaassa keskustelussa”.

Internet on siis uusi ilmiö, mutta sen ympärillä käytävä keskustelu vallasta määritellä ja tuottaa totuutta on osa historiallista jatkumoa.

Luettavasta netistä kirjoitettavaan nettiin

Internetin käyttötapojen kehityksessä on nähtävissä kaksi aaltoa. Ensimmäistä aaltoa voidaan kutsua luettavaksi internetiksi ja hakukonelähtöiseksi terveystiedon etsimiseksi. Yhdysvaltalaisten tutkimusten perusteella muutaman vuoden takaa internetin terveystiedon etsijöistä 70 % aloitti hakukoneella. Terveystietoa on ensisijaisesti luettu. Internetissä äänen kuuluviin saaminen vaati pitkään erityisosaamista ja resursseja, mutta teknologia, sovellukset ja kulttuuri ovat muuttuneet nopeasti. Toisessa aallossa keskiössä on kirjoitettava internet ja sosiaaliseen mediaan perustuva terveystiedon jakaminen. Tiedon lukijasta on tullut yhä useammin myös tiedon vertaistuottaja ja -jakaja.

Tuoreen Yhdysvaltalaisen kyselytutkimuksen perusteella 30-45-vuotiaista internetin terveystiedon etsijöistä 53 % piti netin terveyskeskusteluja luotettavana tiedonlähteenä. 19-29-vuotiaista samaa mieltä oli 40 %, 46-64-vuotiaista 37 % ja yli 64-vuotiaista 22 %. Toisessa Yhdysvaltalaistutkimuksessa kroonista tautia sairastavat käyttivät vähemmän internetiä kuin muut. Mutta kroonista tautia sairastavat olivat kaikkein sitoutuneimpia ja innostuneimpia löydettyään sosiaalisen median terveyspalveluihin.

Internetiä ja sosiaalista mediaa kuvataan usein postmoderneina ilmiöinä. Keskeistä on valtava määrä tietoa, joka on usein ristiriitaista ja josta ei synny yhtä "suurta tarinaa", vaan monia pieniä tarinoita. Tiedon murroksen lisäksi toinen merkittävä tekijä on yhteisöllisyyden murros. Sosiaalisen median avulla ihmiset verkostoituvat uudella tavalla, joka ei noudata perinteisten instituutioiden sosiaalisia lainalaisuuksia. Ihmiset saattavat kuulua useisiin verkostoihin, jotka ovat perinteisten instituutioiden ja kulttuuristen koodien näkökulmista ristiriidassa keskenään. Nuoret ovat kasvaneet kiinni ajasta ja paikasta riippumattomiin verkostoihin, jotka voivat olla todempia ja vaikuttavampia kuin perinteiset verkostot. Tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa on kirjoittanut, ettei milloinkaan sukupolvien välinen kuilu ole ollut niin suuri kuin nykyisessä ubiikkiyhteiskunnassa (lue: tietoyhteiskunnassa). Sukupolvien kuilu on haaste koko terveyden edistämisen monivivahteiselle kulttuurille. Tarvitsemme viisaita päätöksiä!


Mitä merkitystä tällä kaikella on?

Olen ollut lähes viisi vuotta sosiaalisen median aktiivinen toimija. Tutkin gradussani painonhallintaa ja painonhallinta-asiantuntijuutta internetissä. Tällä hetkellä pohdin erilaisten toimijoiden kanssa internetin, erityisesti sosiaalisen median, merkitystä terveyden edistämisessä. Ravitsemustieteen koulutuksen (ETM) saaneena seuraan erityisen tarkkaan ravitsemukseen liittyvää tiedon välitystä. Nostan nyt esiin kaksi erittäin jännitteistä teemaa:Ravitsemussuositukset sosiaalisen median aikakaudella ja Ravitsemusjournalismi sosiaalisen median aikakaudella. Ennen sitä kuitenkin sosiaalisen median kevyt määrittely.

Kun on kyse terveystiedon välittämisestä internetissä nykypäivänä, olisi tarkan määritelmän mukaan käytettävä käsitettä web 2.0 tai health 2.0 tai medicine 2.0. Käytän nyt käsitettä sosiaalinen media käsitteen web 2.0 synonyymina, koska "some" on iskostunut paremmin ihmisten mieliin. Keskeistä sosiaaliselle medialle on, että jokaisella on mahdollisuus olla osa tiedontuottamisen prosessia. Tämä on ominaista blogeille, keskustelupalstoille ja yhteisöpalveluille, kuten Facebook. Toinen voimakas sosiaalisen median trendi on personoitu tieto. Tiedon tilaamisen vallankumous on verrattavissa pankki- ja luottokorttien käyttöönottoon. Enää ei tarvitse hakea jatkuvasti tietoa (vrt. rahaa), vaan tieto tulee automaattiseksi osaksi arkipäivää, kunhan sitä osaa vain tilata. Personoidun tiedon tilaamiseen käytettäviä työkaluja ovat mm. RSS-syötteet, Twitter ja yhä suuremmassa määrin Facebook. Hyviä esimerkkejä personoidusta tiedosta ovat myös suositut ruoka- ja liikuntatottumusten laadusta palautetta antavat palvelut. Palautteen antajana voi olla sosioteknologinen sovellus tai ihminen.

Ravitsemussuositukset sosiaalisen median aikakaudella. Perinteisillä ravitsemussuosituksilla ja postmodernia aikaa henkivällä sosiaalisella medialla on vahva ideologinen ristiriita. Käytännössä tämä näkyy siinä, että sosiaalisessa mediassa ravitsemussuosituksia kritisoidaan vahvoin sanankääntein. Toisaalta ravitsemussuositusten laatijat puhuvat sosiaalisesta mediasta kuin parasiitista, joka tunkeutuu alueelle, jossa se tuhoaa jotain tärkeää.

Ravitsemussuositukset henkivät aikaa jolloin terveysinstituutioilla oli "yksinoikeus" tietoon, ja tämä yksinoikeus antoi legitimiteetin kertoa ihmisille, kuinka heidän pitäisi syödä. Tälle ajalle oli myös tyypillistä, että median julkiseen tilaan oli pääsy vain harvoilla. Vahvojen insitituutioiden - median ja terveydenhoitojärjestelmän - aikakaudella voitiin luoda "suuria tarinoita", kuten yhtenäisiä ravitsemussuosituksia, ilman nykyisen kaltaista sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa valtakunnallista, näkyvää vastarintaa.

Mutta mikä on ravitsemussuositusten tulevaisuus? Onko meidän unohdettava "suuri tarina"? Sukupolvi, joka on kiertänyt maailmaa fyysisesti ja virtuaalisesti, on huomannut, että terveellisesti voi syödä monella tavalla. Yhtenäiset ravitsemussuositukset heijastavat heille sellaista yhtenäiskulttuurin aikakautta, joka maistuu enemmän nostalgialta, kuin nykypäivän maailmanmenolta. Voi kuitenkin kysyä, eikö netin loputtomien pienten ravitsemustarinoiden keskellä tarve yhteen suureen tarinaan ole suurempi kuin koskaan? Tällöin suositusten on kuitenkin luovuttava historiansa taakasta, jossa vedotaan valtavaan tutkimusnäyttöön, mutta jossa tätä tutkimusnäyttöä ei ole kukaan valmis kirjoittamaan auki. Onneksi ainakin Harvardin yliopisto on ollut luomassa uutta kulttuuria.

Yhdysvalloissa ilmestyvät uudet väestötason ravitsemussuositukset tänä vuonna ja Pohjoismaissa vuonna 2012. Mikael Fogelholm on mm. tässä blogissa kertonut siitä, että Pohjoismaiset suositukset laaditaan uudella tavalla, jolloin taustalla on suositusta varten tehtävät tieteelliset katsaukset. Yhdysvaltalaisia suosituksia laadittaessa on pyritty noudattamaan läpinäkyvyyttä ja annettu ihmisille mahdollisuus kommentoida prosessin etenemistä. Lisätietoa http://www.cnpp.usda.gov/dietaryguidelines.htm

Ravitsemusjournalismi sosiaalisen median aikakaudella. Tällä hetkellä kellä tahansa on sellaiset tiedon seuraamisen välineet, joista 20 vuotta sitten eivät edes huippututkijat ja -journalistit voineet unelmoida. Tiedontuottaminen internetin julkiseen tilaan on muuttunut koko ajan helpommaksi. Tämä on ajanut perinteisen journalismin kriisiin. Kun nettiin on syntynyt uusia asiantuntevia tiedon tarjoajia, ovatko ihmiset enää valmiita maksamaan kalliista tiedontuottamisen tavoista?

Suomalaisissa mediataloissa ei tuoteta juurikaan syvällistä ravitsemusjournalismia. Olisi tärkeää, että ravitsemuksesta tuotettaisiin laadukasta tietoa journalistisin kriteerein: vallankäyttäjiä vahtien ja muutossignaaleja luodaten. Valitettavasti mediatalot eivät resurssejaan syvempään ravitsemusjournalismiin herkästi käytä. Toimittajan työstä on tullut - osittain internetin pikauutiskulttuurista johtuen - nopeaa uutisten tuottamista. Parempia ravitsemusjournalismin aikoja odotellessa voimme kääntää katseen ulkomaille: BBC, New York Times, Guardian, US News yms.

Sosiaalisessa mediassa bloggaa ja keskustelee iso joukko intohimoisesti ravitsemustieteeseen ja sosiaaliseen mediaan suhtautuvia asiantuntijoita. Myös perinteisillä asiantuntijaorganisaatioilla olisi sosiaalisen median kautta uusia mahdollisuuksia tiedon välittämiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Isojen perinteisten organisaatioiden toimintakulttuuri taipuu kuitenkin huonosti sosiaaliseen mediaan. Perinteisten organisaatioiden tietoa kontrolloiva toimintaideologia ja sosiaalisen median avoimeen keskeneräisyyteen perustuva ideologia ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Sosiaalisessa mediassa keskiössä on kunnioitus yksilön tarpeelle rakentaa omaa maailmankuvaa. Tämä periaate ajaa ylhäältä käsin annettujen ohjeiden ohi. Sosiaalisen median toimintakulttuuria on kunnioitettava, jos siellä aikoo vaikuttaa. Perinteiset asiantuntijaorganisaatiot eivät voi jäädä akvaarion ulkopuolelle ihmettelemään, vaan on uskallettava sukeltaa osaksi netin moniäänistä kulttuuria. Tällä hetkellä terveystiedon välittämisessä sosiaalisessa mediassa valtaa pitäävät pienet ketterät toimijat, jotka ovat valmiita pistämään omaa persoonaansa peliin julkisessa tilassa.

Tässä sarjassa on aiemmin ilmestynyt:

1. Dosentti Matti Tolonen, Ravitsemushoito ja ravintolisät valtaavat alaa koululääketieteessä
2. Opiskelija Olli Posti, Ravinnon laadun merkitys
3. Professori Pekka Puska, SUOMEN AJANKOHTAISIA TERVEYSONGELMIA
4. Dosentti Mikael Fogelholm, Hyvä kunto on terveellistä
5. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen, Missä ravitsemusterapeutit luuraa?
6. Professori Antti Mero, Proteiinin merkitys liikkujalle
7. Professori Kari Salminen, Maitorasvat ja SVT
8. Professori Timo Strandberg, Kolesteroli ja valtimotaudit

Lihava lapsi ei liiku

**
Tässä terveysblogissa on vilkkaasti pohdittu lihavuutta, sen syytä, ehkäisyä ja keinoja miten päästä läskeistään eroon. Kirjoitin blogikeskustelujen innoittamana aiheesta jopa kirjan "Sietämätön leveys". Aihe kiinnostaa minua valtavasti.

Lihavuus kiinnostaa minua jopa siinä määrin, että solidaarisuussyistä ja kiinnostuksesta ryhdyin noudattamaan erästä "muotidieettiä", tohtori Pierre Dukanin dieettiä. Tässä ruokavaliossa syödään lähes pelkästään proteiinia ja rasvaa. Ruokapäiväkirjaani ilmestyi uskomattoman pieniä päivittäisiä hiilihydraattimääriä: 18-22 g! On muuten valtava ero normaalipäiviini, jolloin päivittäinen hiilihydraatin saanti on ollut yli kymmenkertainen.

Vähäiset hiilihydraatit johtivat juoksuvauhtini hiipumiseen, mutta jaksoin nyt kuitenkin jotenkuten laahustaa lenkeilläni eteenpäin. Nyt kun olen Dukanin dieetissä siirtynyt vaiheeseen 3 (Tasausvaihe), nautin päivittäin noin 90 g hiilihydraatteja. Askel on ollut kevyempi.

Mutta asiaan: painoni on pudonnut Dukanin dieetin aikana yli 6 kiloa, eli 10%, kahden kuukauden aikana. Saavutin epärealistiseksi kuvittelemani painotavoitteeni 59,9 kiloa! Tässä olisi lihaville lapsille ja aikuisille kokeilemisen arvoinen dieetti! Toimii normaalipainoisellekin näin hyvin.

Kokeilu dieettien parissa on johtanut siihen, että avoimemmin silmin seuraan lihavuuskirjoittelua. Helsingissä taitaa olla kansainvälinen lihavuuskonferenssi käynnissä. Tilaisuudesta kantautuneet niukat raportit osoittavat lähinnä miten vähissä ovat terveysviranomaistemme keinot: liikunta, kevyttuotteet, lääkkeet ja leikkaukset. Suurista rahoista on kyse ja henkilökohtaisesta tragediasta: miten voisin laihtua koska lihavuus sinällään on valtava terveysriski.

Tämänkertaisen blogikirjoitukseni varsinainen aihe on lasten lihavuuden ympärillä tehty "uusi" löytö. Brittilääkärit ja tutkijat ovat nimittäin havainneet pitkäaikaisessa (yli 11 vuotta) koululaisten terveysseurannassa, että lasten ylipaino johtaa liikkumisen vähenemiseen, eikä päinvastoin! Suosittu ajatuskuvio meillä ja muualla on seuraava: kun lapsi ei liiku riittävästi, hän herkästi lihoo.

Brittitutkijat ovat sitä mieltä, että tie lasten ylipainoon alkaa aikaisessa lapsuudessa, kauan ennen kuin lapsi menee kouluun. Mahdollisena pidetään, että syy lasten ylipainoon löytyy nimenomaan epäsopivasta ravitsemuksesta. Mitä jos lapsena aloitettu kevytlinjaus, välipalakulttuuri ja jatkuvasti korkea hiilihydraattien saanti rasvojen ja proteiinien kustannuksella, johtaa holtittomaan lihavuuteen? Taatusti löytyy myös muita vaikuttavia tekijöitä lasten ylipainon kehittymiseen. Mutta ajattele edes hetkeksi, jos noudatetut kansalliset ravitsemussuositukset ovatkin koko tämän lihavuusepidemiamme suurin syy? Kuka on vastuussa tästä mahdollisesta älyttömyydestä? Kuka pannaan telkien taakse lasten kiduttamisesta ja tappamisesta?

Takaisin brittitutkimukseen, EarlyBird Diabetes Study, joka äskettäin julkaistiin Archives of Disease in Childhood -tiedelehdessä. Professori Terry Wilkin, joka johtaa tätä tutkimusta, oli äärettömän pettynyt heikkoihin laihdutustuloksiin. Yli 200 lasta laihtui kokeen aikana keskimäärin 90 grammaa! Lapsille annettu ja suotu mahdollisuus liikkua entistä enemmän, ei johtanut merkittävään ylipainon vähenemiseen.

Professori Wilkin onkin kallistumassa sen ajatuksen puoleen, että lihava lapsi ei liiku sen takia kun se ei ole lapsesta kivaa ja lapsi ei kehtaa liikkua kun läskit ovat tiellä. Wilkin kysyy siis tuhansien eurojen arvoisen kysymyksen: Mitä jos se onkin niin, että liikkumattomuus ei johda lihavuuteen, vaan ongelmana on, että lihavuus johtaa liikkumattomuuteen? Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Tässä kokeessa, joka onneksi päätettiin julkaista, liikunnalla ei siis ollut käytännössä mitään vaikutusta lasten ylipainoon. Valmiiksi lihavat lapset pysyivät lihavina. Muistelen erään vantaalaisinsinöörin (Sami Uusitalo) väittäneen tätä jo monen vuoden ajan mm. tässä terveysblogissani. Ei häntä juurikaan ole uskottu.

Lasten liikkumista valvottiin erityisellä aktiviteettimittarilla (Actigraph accelerometer), johon lapset kytkettiin viikon ajaksi. Tämä mittari rekisteröi liikunnan määrän ja laadun. Monia muitakin kokeita lapsille tehtiin.

Havainnoksi jäi, että mitä vähemmän lapsella oli ylipainoa (rasvaprosentti korkea), sitä vähemmän lapsi liikkui. Liikunnalla ei saatu aikaan muutosta lasten rasvaprosenttiin.

Professoritason porukka Brittein saarilla uskaltaa sanoa sen ääneen, jota olen odottanut pitkään: Ylipainoinen lapsi ei mieluusti liiku ja liikunta on todella huono lasten lihavuuden hoitokeino, sillä lihava lapsi inhoaa sitä vaikutelmaa mikä hänestä jää kun hän noin lihavana lähtee liikkumaan.

"Lopettakaa lihavien lasten syyllistäminen!", voin kuulla korvissani vaikka Sami Uusitalo ei minulle tällä hetkellä puhukaan.

Lähde: Medical News Today, 8.7.2010

Muita kirjoituksia tästä aiheesta:
Lihavia lapsia kidutetaan
Helpotusta oikein lihaville lapsille
Pysäytä lapsilihavuuden pandemia!
Superlihavien ajatuksenkulku

Mikä ravitsemushoitojen käyttöönotossa oikein mättää?

*
Äskettäin tähän laajasti luettuun terveysblogiin tuli kaksi kommenttia koskien ravitsemushoitojen käyttönottoa. Molemmilla kommentoijilla oli hyvät kokemukset ravitsemushoidoista. Kolmas kommentoija Janne K haluaa, että asiaa käsiteltäisiin erikseen ja kysyttäisiin lukijoitten mielipiteitä ravitsemushoidoista.

Kiropraktikko Jarkko Kause ja dosentti Matti Tolonen keskustelevat alla näkyvään tapaan ravitsemushoidoista. Minua kiinnostaa siis Janne K:n innoittamana ja tämän terveysblogin isäntänä, mitä mieltä lukijakuntani on ravitsemushoidoista?

Tartutaan tähän herkkään aiheeseen kiinni ja puidaan sitä rakentavaan sävyyn. Mikäli pääsemme tässä asiassa eteenpäin, lupaan ottaa asian puheeksi niin korkealla tasolla kuin se on mahdollista Suomessa.

Tässä keskustelun herättämiseksi kaksi lyhyttä alustusta aiheeseen:

Kiropraktikko Jarkko Kause sanoi...
Olen hoitanut potilaitani jo pitkään lisäravinteilla. Testautan jokaisen potilaan D-vitamiinitason. Se, miksi D-vitamiini voi auttaa estämään niin monia sairauksia, pohjautuu todennäköisesti moniin eri mekanismeihin. Yksi kiintoisimmista on prof. Cedric Garlandin esittämä teoria solujen välisten liitosten vahvistamisesta D:n ja kalsiumin avulla. Jos liitokset alkavat em. ravinteiden vajauksesta johtuen pettää, pääsevät mm. virukset tunkeutumaan kudokseen ja aiheuttamaan esim. haimassa solutuhoa, kuten 1-tyypin diabeteksessa tapahtuu.

Sama teoria voi ainakin osittain (onhan geenialtistukset ym syyt myös toki mahdollisia) selittää lukemattomia sairauksien syntymekanismeja, esim. verisuonten pullistumat ja repeämät, tyrät, Bakerin kystat, suonikohjut, peräpukamat, divertikkelit ja yleensäkin kaikki kudosmuutokset, joissa pehmytkudokset ovat ylivenyttyneet.

Siksi onkin tärkeää, että aina hoidetaan myös vähintäänkin kalsiumin saanti riittävälle tasolle. Toisin kuin usein väitetään, kalsiumin liian vähäinen saanti on ainakin minun potilaillani enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Näin ollen usein joudutaan lisäravinteina ottamaan 500-1500 mg/vrk.

Järkevintä ja tuloksellisinta D-hoito on vain silloin, kun otetaan kaikki ravintoaineryhmät (vitamiinit, rasvahapot, mineraalit) huomioon ja hoitoa toteutetaan kokonaisvaltaisena lisäravinnehoitona. Silloin saadaan paljon parempia tuloksia, kuin vain jotain yksittäistä ravintoainetta lisäämällä ruokavalion tueksi.

Ei D yksin auta, jos apuaineita ei ole riittävästi, varsinkaan kalsiumia. Garlandin teoria, ns. Dinomit-malli seuraavassa linkissä http://www.uctv.tv/search-details.aspx?showID=16941 .

Lääketeollisuuden, kemian ja jopa maatalousteollisuuden synergistiset bisnesedut ovat mielestäni syynä koko tähän järkyttävään D-vajauksesta johtuvaan terveydenhuollon laajaan tragediaan (syövät, diabetes jne, jotka linkissä D:n vajaukseen), jota ollaan harjoitettu jo tietoisesti ainakin Codex Alimentariuksen perustamisesta alkaen, vuodesta 1962 lähtien.

Onneksi jokainen kansalainen voi itse päätää omasta ruokavaliostaan ja lisäravinteistaan. Toki kannattaa perehtyä aiheeseen kunnolla ja mieluiten ammattilaisen ohjauksessa, ettei tule ylilyöntejä esim. annostelujen suhteen.

Tällaiset terveysblogit, joissa keskustellaan asiallisesti ovat erittäin tervetulleita. Paine päättäjiä kohtaan lisääntyy joka kerta, kun uusia tutkimustuloksia tulee ja niitä kommentoidaan ja viedään viestiä muillekin. Niistä pitää vain meidän kaikkien alkaa pitää vielä nykyistäkin isompaa meteliä ja koota voimiamme yhteisen hyvän tarkoituksen hengessä.

Päättäjäthän eivät myönnä olleensa väärässä noin vain, mutta kehitys kulkee juuri siihen suuntaan, mihin me kaikki sitä ohjaamme. Pisaroista koostuu valtameri. Hyvä voittaa lopulta pahan.


Dosentti Matti Tolonen sanoi...
Kause on aivan oikeassa, kiitos erinomaisen hyvästä kommentista. Minäkin ole korostanut jo lähes 30 vuotta, että ravitsemushoidossa tulee käyttää hyväksi eri ravintotekijöiden synergistä vaikutusta parhaan mahdollisen hoitotuloksen saamiseksi. Yhdellä tai kahdella erillisellä vitamiinilla tai muulla ravintotekijällä tehdyt tutkimukset tuottavat useimmiten pettymyksen, jolla sitten löydään koko ravitsemushoito lyttyyn (esimerkkinä suomalainen SETTI).

D-vitamiini on kuitenkin poikkeus, sillä pelkästään tämän yhden vitamiinin puutteen korjaaminen näyttää vaikuttavan aivan valtavasti kansanterveyden suuriin ongelmiin ja kustannuksiin (esimerkkinä juuri diabetes). Tietenkin D-vitamiininkin kanssa tulee mieluiten korjata ruokavaliota ja käyttää muitakin ravintolisiä ja harrastaa liikuntaa. Käytännössä ihmiset ovat sellaisia, että he uskovat mielellään aina yhteen valmisteeseen kerrallaan. Useamman ravintolisän samanaikaista käyttöä vierastetaan.

Otanpa käytännön esimerkin: Ikäiseni ystäväni seuraa innokkaasti terveysuutisia maailmalta ja hän meilailee niitä minullekin. Äskettäin hän meilasi tutkimuksen reumapotilaiden vakavasta ja yleisestä D-vitamiinin puutteesta. Nyt sattuu niin, että ystäväni sairaanhoitajavaimolla on paha nivelreuma. Kysyin, onko hän jo mittauttanut oman S-D-25:nsa ja käyttääkö hän jo D-vitamiinia. Vastaus: "Ei, kun joudun syömään niin paljon lääkkeitä!"

Valitettavasti on niin, että ravintolisien vastustajat (joita on vieläkin paljon) eivät itse ole koskaan hoitaneet ketään niillä, eivätkä käytä niitä itsekään, joten heille ei ole tullut palautetta eikä käytännön kokemusta ravintolisien edullisista vaikutuksista. Tästähän yritin puhua vieraskirjoituksessani.

Mitä enemmän tähän blogiin linkitetään ulkopuolelta, esitä enemmän tätä luetaan. Ja se kasvattaa painetta ravitsemushoitojen hyväksymisen suuntaan.


Sano mielipiteesi. Voit olla ravitsemushoitojen puolestapuhuja tai niiden vastustaja. Asiallista keskustelua toivottaen, tohtori Christer Sundqvist!

Muita samantyyppisiä kirjoituksia:
Kirjoittajavieras: Matti Tolonen

D-vitamiini on avaintekijä immuunijärjestelmän toiminnassaLasten diabetes ja D-vitamiiniKirjoittajavieras: Antti Mero

Sietämättömän hyviä kirjoituksia Iltalehdessä

**
Varpu Tavi ei voi sietää minua. Ei se mitään. Ei kaikkia tarvitse sietää. Tunne ei ole molemminpuolinen, sillä minä pidän Varpua sietämättömän hyvänä kirjoittajana ja ihmisenä. Ymmärrettävästi Varpulla on omat reviirinsä ja omat kirjansakin vahdittavana. Sietokykyä saattaa laskea juuri tällaiset seikat. Ostakaa Varpun kirjoja ja sivistäkää itseänne!

Varpu Tavi kirjoittaa omaa blogia Iltalehdessä. Laadukasta ja haastavaa tekstiä.

Tuoreimmassa kirjoituksessaan Varpu tarkastelee ruoan salakavalia, lähes näkymättömiä läskiinnyttäjiä (ihana sana!). Muutama poiminta:

Tämän luettelon avulla voit tutkia, tuletko todennäköisesti olemaan ylipainoinen seuraavien viiden vuoden kuluessa tai selvittää, miksi mahdollisesti olet ylipainoinen jo nyt.


1. Aromivahventeita?
Jos haluat, että jogurttisi maistuu banaanilta ja juomasi persikalta, otat myös kaupan päälle synteettisiä aromivahventeita. Tutkimuksissa on havaittu, että ne saattavat lisätä ruokahalua.


2. Ympäristöhormoneja?
Tätä tietoa et löydä pakkausselosteesta. Ympäristöhormonit voivat joutua elimistöön ravinnon, juomaveden, hengitysilman ja ihon kautta. Ne saattavat sotkea esimerkiksi kilpirauhashormonin ja estrogeenin toimintaa.


3. Makeutusaineita?
Keinotekoiset makeutusaineet markkinoidaan kalorittomina kevyttuotteina, mutta eräiden tutkimustulosten mukaan ne ovat jopa pahempia lihottajia kuin sokeria sisältävät. Meidän elimistömme reagoi kaikkeen makeaan aluksi mielihyvällä, mutta pian se huomaa tulleensa huijatuksia keinomakealla, ja alkaa vaatia tilalle lisää ja oikeaa makeaa.


4. Väitteen, että se on KEVYT, LIGHT, VÄHÄKALORINEN?
Kevyttuotteiden kylläisyysvaikutus on huonompi kuin ruoka-aineiden, joissa on niiden normaali rasvasisältö. Rasvan tilalle on tavallisesti laitettu halpaa bulkkitärkkelystä ja muita ravitsemuksellisesti tyhjiä ainesosia, makeutusainetta ja keinotekoisia aromeita. Kevyttuote toimii salakavalasti myös siten, että se houkuttelee syömään enemmän. Kun jogurtti on ”rasvatonta ja lähes kaloritonta”, voihan sitä syödä puolikin litraa tai jopa litran kerralla?


Erityisesti kannattaa varoa menemästä pikaruokaketjujen ”kevyt”halpaan. Aivan kuten dieettikolajuomissa, keveys on silmänlumetta. Parhaassa tapauksessa kaloreita on toki vähemmän, mutta koska ruoasta on poistettu ne tärkeimmät kylläisyydentunteen synnyttäjät, otat nälissäsi jälkiruoaksi pirtelön … Viisainta olisi jättää pikaruokapaikat pääsääntöisesti kokonaan väliin, jos haluaa normaalipainoa ja tervettä elämää.


5. Väitteen tai mielikuvan, että se on TERVEELLISTÄ tai FUNKTIONAALISTA?
Monivitamiinimehut, probioottiset makeutetut jogurtit, leivät joihin on lisätty monityydyttymättömiä rasvoja jne. Koska niitä nautitaan niin sanotusti hyvällä omallatunnolla, niitä syödään helposti liikaa, ja koska niiden kylläisyysvaikutus on usein melko heikko, ne aiheuttavat sitäkin kautta liikasyömistä.


6. Fruktoosia?
Elintarvikkeista naamioidaan muka terveellisempiä myös lisäämällä niihin taloussokerin sijaan hedelmäsokeria. Hedelmäsokerilla makeutetut juomat lihottavat kuitenkin mahdollisesti jopa vieläkin enemmän kuin taloussokerilla makeutetut. Fruktoosi saattaa edistää rasvan varastoitumista kudoksiin.


7. Glutamaattia?
Useimmin käytetty maun vahvenne on natriumglutamaatti, joka antaa valmisruokiin lisää aromia ja makua. Glutamaattia on luonnostaan esimerkiksi hiivassa ja parmesanjuustossa, mutta niitä tuskin kukaan käyttää paljoa kerrallaan. Elintarviketeollisuus käyttää synteettistä natriumglutamaattia, jonka on eräissä tutkimuksissa havaittu kiihottavan ruokahalua. Saattaa olla, että se vaikuttaa suoraan aivojen nälkä- ja kylläisyyskeskukseen.


8. Hiivaekstraktia?
Koska glutamaatin huono maine on aika laajalle levinnyt, sen sijaan on alettu käyttää hiivaekstarktia valmiskeitoissa ja liemissä. Tuotteessa lukee ”Ei sisällä glutamaattia”, mikä on vähintäänkin epätarkka ilmaisu. Hiivaekstrakti on pääasiassa luonnollista glutamaattia. Lihoa voi myös syömällä sitä.


9. Kaloreita vain …?
Tutki erityisen epäluuloisesti kaikki pakkaukset, joissa korostetaan kevyttä kalorisisältöä. Karkkipussissa saatetaan määritellä annoskooksi kolme karamellia (kuinka moni tyytyy niin vähään kerran aloitettuaan?), maustettua jogurttia sisältävässä purkissa kalorimäärä ilmaistaan 100 grammaa kohden (mikä tietysti on ihan oikein), mikä kuitenkin helposti huijaa ajattelemaan, että määrä koskee koko 150 – 200 gramman purkkia.


10. Transrasvoja?
Teollisia transrasvoja sisältävät ranskalaiset perunat, hampurilaiset, margariinit, salaattikastikkeet ja keksit. Koska Suomessa ei transrasvoja tarvitse merkitä pakkauksiin ja terveysviranomaiset vähättelevät niiden vaikutuksia, valistunut kuluttaja tekee viisaimmin kun karttaa kaikkea, missä lukee kovetettuja kasvirasvoja tai osittain kovetettuja kasvirasvoja. Paitsi, että transrasvat ovat terveydelle pahaksi (nämä ovat niitä oikeasti vaarallisia, keinotekoisesti tyydyttyneitä rasvoja), ne myös lihottavat.

Muita samantyyppisiä kirjoituksia:
Veteraaniurheilija ruokakaupassaKevyttuotteiden suosio romahtaaSuoraa puhetta kevyttuotteistaHormonit ovat naiselle kuin kiikkulauta

Lääketieteellisiä tutkimuksia vääristellään yleisesti

**
Tämä teksti on taiottu esille dosentti Matti Tolosen näppäimistöllä. Keskustellaan tästä vaikeasta aiheesta kesähelteilläkin!

Lääketieteen asiantuntijat antavat mieluusti sellaisen käsityksen, että heillä on hallussaan ehdottomasti oikea tieto. Kuitenkin lääketieteessä ja erityisesti ravitsemuslääketieteessä vallitsee valtavasti keskenään erilaisia käsityksiä, jotka hämmentävät niin lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä kuin maallikkoja.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että valtaosa lääketieteen lehdissä julkaistuista tutkimuksista on virheellisiä, osa tarkoituksenmukaisesti ja tahallisesti vääristeltyjä. Tämä koskee erityisesti lääketutkimuksia, jotka ovat kaikki lääketeollisuuden rahoittamia. Niinpä lääketeollisuudella on oikeus päättää mitä tuloksia julkaistaan ja kuinka ne julkaistaan vai julkaistaanko niitä lainkaan.

Lääkärilehtien julkaisemia tutkimusraportteja on alettu verrata kyseisten tutkimusten alkuperäisiin aineistoihin ja tuloksiin vasta aivan viime vuosina. Analyysien tulokset ovat musertavia: Kaksi kolmasosaa raporteista ei vastaa sitä, mitä tutkimuksissa todellisuudessa on havaittu. Mediatoimistojen haamukirjoittajat ovat vääntäneet tulokset sellaisiin muotoihin, että ne antavat lääkkeistä ylioptimistisen kuvan.

Infektiotauteihin erikoistunut professori John Ioannidis analysoi lääketieteellisiä tutkimuksia. Hän on tarkistanut satoja raportteja, ja todennut että kaksi kolmesta lääkärilehdissä julkaistuista tutkimuksista on myöhemmin osoittautunut virheelliseksi.

Ongelma on siinä, että sinun lääkärisi on lukenut – tai lääke-esittelijä on hänelle esitellyt – juuri nuo virheelliset raportit esimerkiksi määrätessään lapsellesi antibioottia korvatulehdukseen tai keski-ikäiselle miehelle aspiriinia sydäntaudin ehkäisyyn. Kaiken kukkuraksi nuo kaksi kolmesta väärästä raportista on julkaistu lääketieteen arvostetuimmissa ammattilehdissä. Kuinka näin on päässyt tapahtumaan? Seuraavassa esitän muutamia tavallisimpia syitä. Tutkijat keksivät tulokset omasta päästään.

Julkaise tai häviä
"Julkaise tai häviä" (publish or perish) on kaikkien tutkijoiden hyvin tuntema sääntö. Ellet julkaise myönteisiä ja kiinnostavia uusia tietoja, urasi on tuomittu tuhoon. Tunnetuimpia tiedepetoksia ovat Artturi Ilmari Virtasen tutkimukset, joiden perusteella hänelle myönnettiin Nobelin palkinto vuonna 1945. Vastaanottaessaan palkintoa Virtanen oli tietoinen alaisensa tekemistä kokeiden tulosten väärennöksistä, mutta hänellä ei ollut selkärankaa tunnustaa sitä Tukholmassa. 


Yhtä häikäilemättömiä olivat korealaisen tutkijan Woo Suk Hwangin vuonna 2005 julkaisemat keksityt väitteet, joiden mukaan hän olisi kloonannut ihmisen kantasoluja. Tämä röyhkeä tapaus edustaa onneksi harvinaista laatua. 


Toinen tunnettu tapaus on syöpätutkija William Summerlin, joka palkittiin mustien ja valkoisten hiirien geenitutkimuksista. Tosiasiassa hän oli käyttänyt tussikynää valkoisten hiirten maalaamiseen.


Maailman johtava tiedelehti Nature julkaisi äskettäin artikkelin, jossa analysoitiin 3200 lääketieteellisen tutkijan tekosia. Joka kolmas tunnusti vähintäänkin manipuloineensa tuloksiaan. Toisessa vastaavanlaisessa analyysissa puolet tutkijoista sanoi tienneensä tutkimuksia, joiden tulokset oli väärennetty. 


Esimerkiksi Balkanilta kotoisin oleva neurofysiologi Goran Jamal väärensi 1980-luvulla helokkiöljyllä saamiaan tutkimustuloksia. Suomessa turkulainen neurologian professori Urpo Rinne tuomittiin Turun käräjäoikeudessa 21. joulukuuta 2001 neljän vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta. Rinne syyllistyi oikeuden mukaan 16 törkeään petokseen, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön sekä törkeään veropetokseen. Kiinni jääneiden osuus on kuitenkin häviävän pieni.

Arvostetut tutkijat väärentävät tuloksia kaiken aikaa. Heidän on "pakko". Syynä voi olla se, etteivät lääke- tai ruokavaliotutkimuksiin valitut koehenkilöt noudatakaan heille annettuja ohjeita, eivätkä tulokset siten vastaa tutkimuksen hypoteesia. Aina ei ole helppoa vetää rajaa sen välille, mikä on huonoa dataa ja mitä tutkija ei yksinkertaisesti halua julkaista. Eräs Matti Tolosen tuntema Työterveyslaitoksen tutkija pani tutkittavat puhaltamaan uudelleen spirometriin, kunnes hän sai haluamansa tuloksen.

Oxfordin yliopiston lääketieteellistä tilastokeskusta (Centre for Statistics in Medicine in Oxford) johtava Douglas Altman analysoi yli 100 lääketutkimusta vertaamalla julkaistuja tuloksia alkuperäiseen dataan. Hän totesi, että useimmista julkaisuista oli jätetty pois tietoja - etenkin sellaisia, jotka eivät sopineet yhteen tutkimushypoteesin ja johtopäätösten kanssa, ja jotka olisivat voineet aiheuttaa hankalia kysymyksiä.


Tehokkain tapa "puhdistaa" dataa on yksinkertaisesti heittää menemään koko tutkimustiedosto ja jättää se kokonaan julkaisematta, koska tulokset eivät vastaa toiveita. Nämä "kadonneet" kielteiset tulokset ovat usein peräisin lääketeollisuuden rahoittamista tutkimuksista.

Jos lääkefirma haluaa lääkkeen markkinoille, ne eivät julkaise haitallisia tutkimustuloksia. Kaksi vuotta sitten tehty analyysi paljasti, että 74 masennuslääkkeistä tehdyistä tutkimuksista 23 jätettiin julkaisematta. Niistä 22 oli osoittanut, että lääke ei ollut lumetta tehokkaampaa tai se oli sitä heikompaa. Sitä vastoin kaikki positiiviset raportit julkaistiin. Siitä syntyi lääkäreille tarkoitettu julkaisuharha: kyseinen lääke on tehokas ja turvallinen.

Väärien potilaiden tutkimukset
Monet kliiniset kokeet ovat epäluotettavia, koska niissä on tutkittu vääriä henkilöitä. Tutkimuksen tulokset voivat olla sisäisesti oikeat (internally valid) eli ne koskevat tutkittua aineistoa, mutta ne eivät ole välttämättä ulkoisesti päteviä (externally valid), toisin sanoen niitä ei voi yleistää muunlaisiin henkilöihin, joille lääkärit kuitenkin alkavat määrätä tutkittua lääkettä. 


Joissakin aineistoissa koehenkilöt voivat olla poikkeuksellisen terveystietoisia tai epätavallisen monisairaita. Monissa tutkimushankkeissa koehenkilöille maksetaan, jolloin niihin saattaa hakeutua alkoholisteja, kodittomia ja lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Se vääristää tuloksia.

Hormonikorvaushoitoa koskevissa tutkimuksissa todettiin 1990-luvulla, että hoito vähensi 50% sydäntautien riskiä. Vuonna 2002 julkaistu suuri analyysi osoitti, että hormonikorvaushoito lisäsi sydäntauteja 29 %. Mistä näin suuri ristiriita johtuu? 


Kävi ilmi, että tutkimusten aineistot olivat hyvin erilaisia. Ensimmäiseen oli osallistunut pääasiassa nuoria naisia, jälkimmäiseen taas vanhempia. Molemmat aineistot vääristelivät tuloksia.

Sattuma korjaa satoa
Puhdas sattuma voi aiheuttaa sen, että lääketieteellisessä tai psykologisessa tutkimuksessa osa koehenkilöistä paranee tai kokee paranevansa ajan oloon. Kliinisissä psyykelääketutkimuksissa lumehoito auttaa usein huomattavaa osaa koehenkilöistä. Tai osa laihdutustutkimukseen osallistuvista laihtuu vaikutusjakson aikana. Havaitulla muutoksella ei ole välttämättä mitään tekemistä annetun hoidon kanssa, mutta tutkija laskee mielellään muutoksen tutkitun hoidon ansioksi.

"Aivan kuin ensin heittäisi tikat seinään ja sen jälkeen piirtäisi tikkataulun nuolten ympärille", vertaa Douglas Altman. Hän on verrannut toisiinsa kirjallisia tutkimussuunnitelmia ja lopullisia artikkeleita. Yli puolessa tapauksista tutkimuksen kohde muuttui hankkeen edetessä. 


Esimerkki vitamiinitutkimuksen alueelta: Norjassa tutkittiin homokysteiinin alentamista B-vitamiineilla ja sen vaikutusta sydän- ja verisuonitauteihin. Jälkikäteen tutkijat päättivätkin analysoida B-vitamiinihoidon vaikutusta myös syöpäkuolleisuuteen. Kun tässä havaittiin positiivinen tilastollinen assosiaatio, media repäisi railakkaat otsikot: B-vitamiinit aiheuttavat syöpäkuolemia. 


Alkuperäisessä tutkimussuunnitelmassa ei ollut lainkaan varmistettu, että alkavat syöpätapaukset olisi suljettu pois aineistosta. Toisin sanoen, puolet tutkimuksia sisälsi tuloksia, jotka oli muunnettu jälkeenpäin "tieteelliseksi todeksi".

Kolme neljäsosaa lääkkeistä tuottaa pettymyksen kliinisissä ihmiskokeissa; syynä ovat vaaralliset sivuvaikutukset tai niiden tehottomuus tutkitussa taudissa. Meta-analyysien tuloksetkin lyödään usein lukkoon jo etukäteen: Tutkijat valitsevat ainestoonsa vain sellaisia tutkimuksia, joiden tulokset vastaavat heidän ennakkokäsityksiään. 


Tässä on oivallinen esimerkki sellaisesta antioksidantteja koskevasta valikoidusta meta-analyysista .

Tämä kirjoitus perustuu suureksi osaksi Daily Mailissa 6.7.2010 julkaistuun artikkeliin. Se puolestaan perustuu David H. Freedmanin kirjaan Wrong: Why Experts Keep Failing Us And How To Know When Not To Trust Them by David H. Freedman (Little, Brown, £12.99).


Muita dosentti Tolosen kirjoituksia löytyy osiosta Ravintolisen ABC (vasemmassa palstassa) ja hänen omalta kotisivultaan (http://www.tritolonen.fi/). Tässä muutamia makupaloja:
Uutta tietoa masennuksen biologiastaD-vitamiini valloittaa maailmaaKirjoittajavieras: Matti Tolonen

Maratoonarin sapuskat ja Christerin välipalaohje

**
Ison maratontapahtuman järjestäjä halusi tietää maratoonareiden ravitsemuksesta ja mitä mieltä olen hiilihydraattitankkauksesta. Tähän saa vastaukseni käymällä järjestäjän sivuilla: Paavo Nurmi -marathon.

Tässä joitakin asioita pohdittavaksenne:

Ravintoguru Christer Sundqvistin mukaan juoksijan täytyy kehittyäkseen harjoitella nousujohteisesti, nukkua riittävästi ja syödä hyvin.

- Ravinnolla on merkitystä liikuntaharrastuksessa energian ja suojaravintoaineiden saannissa. Liikunta antaa sopivasti väljyyttä ruokailuun niin, ettei ihan joka ruokapalaa tarvitse niin kriittisesti arvioida kuin vähän tai ei lainkaan liikuntaa harrastava, Sundqvist huomauttaa.

- Juoksijan pitää oppia rakastamaan tuoreita, raakoja ja höyrytettyjä kasviksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä. Kananmuna on muuten hyvä aamupalalla, Sundqvist vinkkaa

Kalaa kannattaa nauttia 2-3 kertaa, punaista lihaa kerran tai pari kertaa ja valkoista lihaa 2-3 kertaa viikosssa.

Eikä juoksijan pidä pelätä rasvaa. Oliivi- ja rypsiöljyä lorautetaan salaatin päälle ja ruoka paistetaan voissa.

Jos hiilihydraatteja haluaa lisätä, se kannattaa tehdä viljatuotteilla, hedelmillä ja juureksilla.

- Perinteisesti pitkänmatkan juoksijat ovat innokkaita pastan ja perunan syöjiä. Kohtuus kuitenkin kaikessa, sillä varsinkin pasta ja peruna ovat varsin ravintoköyhää ruokaa, Sundqvist huomauttaa.

Pastan yletön tankkaaminen onkin yksi juoksijan yleisimpiä virheitä ruokavaliossa.

- Jättämällä lautasella tilaa runsaille vihannesannoksille ja hieman isommalle liha- ja kala-annokselle, voidaan välttää pahimmat karikot juoksijan ravintovalinnoissa.

Hiilihydraattitankkaus ei ole tavalliselle kuntojuoksijalle tarpeellista ennen juoksutapahtumaakaan. Kun tähtäimessä on maratonin läpijuoksu, ei ruokailutottumuksia ole syytä muuttaa.

Sen sijaan reippaasti alle kolmen tunnin loppuaikaa tavoittelevat hyötyvät todennäköisesti hieman normaalia korkeammasta hiilihydraattien saannista.

- Vähillä hiilihydraateilla urheilemista on erittäin vähän tutkittu ja tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Tulevaisuudessa voidaan mahdollisesti saada lisää tietoa rasvan ja proteiinin varassa suoritetuista kestävyysurheilusta, jolloin mielipiteen sanominen tästä ilmiöstä on varmempaa. En siis tässä vaiheessa suosittele kovin vähiä hiilihydraattimääriä puolikkaan ja koko maratonin juokseville.

Juoksija voisi mieluusti ihastua Christerin pirtelöön, jossa ratsastellaan maltillisesti ehkä liiankin kovaa suosiota nauttineen superfood ilmiön aallonharjalla. Tässä resepti kokeiltavaksi vaikkapa välipalaratkaisuna.

Tarvitaan tehokas sauvasekoitin ja iso juomamuki tai kulho. Sekoita nämä ainekset sauvasekoittimella:
8-10 salaatinlehteä
2 dl mansikoita
½ dl kaakaonibsejä (pieniä raaka-kaakaon paloja) tai oikein tummaa suklaata
½ dl goji- tai tyrnimarjoja
1-2 rkl hunajaa
2-3 dl vettä (lisätään vettä jos jää liian paksuksi!)

Muita juttujani urheilijan ravitsemuksesta:

Kreiderin työryhmän jättiurakka valmis: Nykykäsityksemme urheilijoiden ravitsemuksesta

Urheilija hyötyy hiilihydraateista

Keskipitkät rasvahapot saattavat säästää glykogeenia

Juo urheilija juo...

Veteraaniurheilija ruokakaupassa

**
Pääkirjoitukseni Ikiliikkuja -lehdessä nro 3/2010.

Veteraaniurheilija ruokakaupassa
Tänä päivänä tehdessään ruokaostoksia veteraaniurheilija saa varautua melkoiseen seikkailuun. Tulkitessaan ruokien tuoteselosteita, hän saattaa jäädä harmittelemaan, että se kemian peruskurssi jäi sittenkin suorittamatta. Suurennuslasilla lukiessaan noista ftalaateista, natriumglutamaatista, nitraatista, atsoväriaineista ja muista numeroilla varustetuista moderneista E-vitamiineista (elintarvikkeiden lisäaineista, E-koodeista), hän harvemmin saa asioihin selvyyttä pelkältä kansakoulupohjalta. Pyytäessään kauppiaalta opastusta hän saa kuulla, että kauppa on pullollaan vain tutkittuja ja turvallisia tuotteita. Ostokset ovat aina täysin turvallisia vaikka viimeinen myyntipäivä olisikin valovuosien päässä.

Parhaimmat ruokakaupan markkinapaikat ovat silmien ja vikkelien käsien korkeudella. Terveys löytyy kuitenkin usein alahyllyltä ja taaimmaisesta nurkasta. Viisas veteraaniurheilija ottaa mahdollisesti polvisuojukset käyttöön kauppakierroksella, sillä kontata pitää pitkin kivikovia lattioita, jos hamuaa terveellisiä ruoka-aineita kaupasta. Polvisuojuksilla tekee kivuttomia kauppareissuja.

Kaupan kaiuttimista kuuluva mainosviesti edullisista perunasipseistä sekoittaa kokeneenkin veteraanin. Varustuksena onkin syytä olla tehokkaat kuulosuojaimet, näin ei voi mennä harhaan. Ostetaan vain sitä mitä on ostoslistalla. Näin Martatkin opettavat.

Tuoksujen maailma on löytänyt tiensä ruokakauppaan. Kaupan mainostoimisto odottaa ostoryntäystä osastolle missä on aistittavissa tuoreen pullan tuoksu. Mutta veteraaniurheilija pysyy vakaasti valitsemallaan reitillä ja antaa muiden kulkea tuoksujen suuntaan, sillä onhan hänellä tietenkin pyykkipoika nenässä.

Lähestyessään kauppakierroksensa päätöstä, veteraaniurheilija tietää, että mitään ei kannata pistää ostoskoriin kymmenen metrin säteellä kaupan ulosmenokassasta. Lähes niin pitkälle kuin hän kolmella loikalla ylsi viime viikon kansallisissa kisoissa, niin pitkälle ulottuu hänellä kielletty vyöhyke. Sipsit, makeiset, virvoitusjuomat ja tupakat hän viisaasti jättää ostamatta.

Kaupan oviaukossa seistessään veteraaniurheilija saattaa tuumata, pitäisikö hänen ryhtyä vapaaehtoisesti neuvomaan nuoria äitejä ja isiä miten ruokakaupassa tehdään ostoksia. Eräänä päivänä hän vielä toteuttaa aikeensa ja näyttää miten mummo taikka vaari kaupasta löytää vain terveellisiä ruoka-aineita ja mitä apuvälineitä kauppareissulle on tarjolla.

Christer Sundqvist, FT

Muita samantyyppisiä kirjoituksiani:
En ole aina oikeassaJoko sinulla on liikkumattomuustodistus?

Ravinto herättää tunteita

Liikunta tuo väljyyttä ruokailuun

Kevyttuotteiden suosio romahtaa

**
Rakkaan tutkijaystäväni (FT Juha Hulmi) sanoin, syödessään voissa paistettua herkkuruokaa:


Jos ei voita, niin häviää!


Tuoreimman kyselyni mukaan, vain joka kymmenes terveysblogissani käynyt suosii kevyttuotteita.

Voisiko todellakin olla niin, että suomalaiset ovat jättämässä nämä turhat elintarvikkeet pois ja siirtymässä luonnollisemman, tärveltymättömän ruoan pariin? Kevyttuotteiden missio taitaa olla ohi?

Olen ymmärtänyt, että Suomessa on Euroopan laajin kevyttuotteiden valikoima. On aika hankkiutua tästä kyseenalaisesta maineesta eroon. Hanki sinäkin kaupasta tästä lähtien täysrasvaisia, mieluusti luonnonmukaisesti tuotettuja ja hellästi valmistettuja elintarvikkeita. Jätä kevyttuotteet ostamatta!

Lisää luettavaa tästä aiheesta:
Painonvartijat lopettaa Suomessa - mitä tilalle?Suoraa puhetta kevyttuotteistaHuonoja vaihtokauppojaSuuri ihmisten lihotuskoe on puolivälissäKevytmyrkyt eivät enää mene kaupaksi