tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Mietipä tätä

Finasteridi on Merck lääkeyhtiön kehittämä lääke kaljuuntumista varten. Olen aiemminkin kuullut, että tällä lääkkeellä on haittavaikutuksia. Nyt amerikkalaiset lääkärit varoittavat, että finasteridi saattaa häiritä tärkeän syövän merkkiaineen näkymistä syöpätestissä.

Eikö tällaisen kaljuuntumisläkkeen ottaminen ylipäätänsä ole turhaa? Jos luonto haluaa, että tukkasi lähtee, sitten se lähtee. Näin voisi tietenkin spekuloida monien luontaistuotteiden, lääkkeiden, terapioiden, hoitomuotojen, tapahtumien kanssa. Ei minulla muuta ohjetta ole kuin, että koettaisimme elää niin terveellisesti kuin mahdollista ja välttäisimme sellaisia suoranaisesti terveyttä uhkaavia asioita. En minä tiedä miten lääkeyhtiö Merck selviää tuosta asiasta? Ehkä tarvitaan "puolueeton" tutkimus todistamaan, että Finasteridi on vaaraton lääke. Mielikuva on kuitenkin muokattu siihen malliin, että minä en koskaan suostuisi kaljuuntumislääkettä ottamaan. Ja meijerivoita minä syön, lenkillä käyn ja näistä terveysasioista aina jotain pientä kirjoitan. Mitähän seuraavaksi? Julkisuuteen en kaipaa yhtään tämän enempää. Vai haluaisitko sinä, että sinusta kirjoittaisi esimerkiksi Aftonbladet Statsministern dumpade närflörten - via sms (Pääministeri hylkäsi nettiflirtin - tekstiviestillä)?

Lähde: Reuters Health News, 4.12.2006

2 kommenttia:

  1. Ihmiset tekevät kummia asioita ukonäkönsä takia. Olen joskus miettinyt sitä, miten hyväksi loppujen lopuksi mahtaa olla se, että jotkut naiset meikkaavat noin 13-vuotiaasta saakka käytännöllisesti katsoen joka päivä seuraavat 60 vuotta. Eikö olisi parempi huolehtia ulkonäöstään syömällä terveellisesti, liikkumalla raittiissa ilmassa ja nukkumalla riittävästi?

    ja mihin se ihmisarvo muka häviää jos kaljuuntuu, rypistyy ja vanhenee?

    *P*

    VastaaPoista