torstaina, joulukuuta 07, 2006

Makean ja serotoniinin välinen yhteys löytynyt

**
Jutellessani lihavuudesta kärsivien ystävieni kanssa
tulee usein puheeksi tuo makean himo. Moni väittää olleensa koukussa sokeriin ja makeaan suurimman osan elämästään. Vaikka makea ei sinänsä ole lihomisen syy, on herkuttelu makeilla tuotteilla kuitenkin poikkeuksetta sellainen asia joka vaikuttaa elämänhallintaan. Sokeririippuvuuden kierteessä tulee herkästi syötyä liikaa ruokaa ja ihminen lihoo.

Bristolin yliopiston tutkijat ovat nyt löytäneet yhteyden masennuksen ja makuaistin välille. Masennuslääkkeet vahvistavat tutkijoiden mukaan kykyä maistaa tiettyjä makuja. Tähän saakka maistamisen on ajateltu olevan perinnöllisesti määräytynyt aisti, joka on muuttumaton koko eliniän. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että kykyä aistia erilaisia makuja voivatkin säädellä hermoston välittäjäaineet, kuten serotoniini ja noradrenaliini.

Tutkimustulokset antavat tärkeää tietoa hermoston välittäjäaineiden vaikutuksista makuaistiin. Vaikuttaa siltä, että karvaan maistamiskyky muuttuu niin serotoniinin kuin noradrenaliinin lisäämisen myötä. Makean maistamiseen vaikuttaa ainoastaan serotoniini. Tutkimukset voivat myös osaltaan selittää sitä, miksi hermostuneet ja masentuneet ovat kadottaneet ruokahalunsa tai sortuvat liikasyömiseen. Tulokset osoittavat myös sen, että hermostuneisuus vaikuttaa makuaistiin, myös muuten terveillä ihmisillä.

Lähde: YLE Tiedeuutiset, 7.12.2006

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

2 kommenttia:

  1. Mitä mieltä Christer olet siitä Sokeripommi -kirjasta? Näin maallikon silmään tuntui ihan uskottavalta, että toiset ihmiset olisivat alkoholisteihin verrattavia sokeriholisteja.

    *P*

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut Sokeripommi -kirjaa kannesta kanteen. Se mitä olen sitä silmäillyt vaikuttaa oikein hyvältä. Kaikille ihmisille sokeri ei ole yhtä tuhoisaa, mutta joillekin olisi parasta pysytellä kokonaan erossa nopeasti sokeristuvista elintarvikkeista. Tähän ei tarvita mitään eri ravitsemussuuntausten vastakkainasettelua. Riittää kun hyperventiloimatta tunnustaa tämän faktan ja elää sen mukaan. Itselleni sokeri ei ole ongelma. Sitä kuluu tosi paljon, mutta minä myös liikun hyvin runsaasti.

    VastaaPoista