Olen viime aikoina saanut pitää runsaasti luentoja. On ollut suosittua ravintokaraokea, urheiluseurat ovat järjestäneet valmennusiltoja, potilasyhdistyksissä on ollut kaikkea mahdollista esillä liikunnasta ja ravitsemuksesta.
Kokemukseni mukaan ennakkoluulot ovat hälventyneet, virheellisiä käsityksiä on oikaistu ja terveysvalistusta annettu kaikesta sydämestä sydämellisille ihmisille. Haluan yhtyä ylilääkäri Heikki Tikkasen arvioon luennon merkityksestä. En osaisi asian itse paremmin ilmaista:
"Luento on parhaimmillaan oma itsenäinen esityksensä. Sellaisena pyydetty ja sellaisena pidetty. Kertaluontoinen tapahtuma, jossa luennoitsija parhaimmillaan laittaa peliin paitsi tietonsa asiasta ja taitonsa esiintyjänä myös kokemuksensa koko aihepiiristä. Luento on performanssi. Luennoitsijalla on omaa sanottavaa ja paljon sellaista hiljaista tietoa, jonka hän haluaa ilmaista kuulijoilleen ja jota ei oppikirjoista ja luentomonisteista löydy. Vaatimukset myös kuulijalle ovat kovat. Tieto, joka hyvästä luentoesityksessä tarkkaavaiselle kuulijalle tarttuu, ei löydy paperilta ennen esitystä eikä sen jälkeen. Se on esityksessä. Luentolyhennelmä tai monistepino joutaa tuolloin nurkkaan pölyttymään. Esityksestä muistiin piirtynyt mielikuva säilyy ja yhdistyy ennemmin tai myöhemmin kuulijan vanhoihin ja uusiin tietoihin. Siitä tulee huomaamatta osa kuulijan omaa osaamista. Kritisoimme usein luennoitsijaa, mutta osaammeko enää monistepinojen keskellä olla hyviä kuuntelijoita?"
Tavataan luennoilla!
Lähde: Mediuutiset, 24.11.2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti