*
Miten vaarallisia eläinrasvat ovat? Tämä on kysymys joka askarruttaa monen mieltä. Nyt tulee tuoretta tietoa eläinrasvoista. Lukija, joka ei jaksa koko tätä tietopakettia lukea läpi ja ei jatkossakaan halua seurata katsauksiani tästä aiheesta, saa jo nyt vastauksen kysymykseen miten vaarallisia eläinrasvat ovat: Eläinrasvat eivät kohtuullisesti käytettyinä ole kovinkaan vaarallisia ja eläinrasvojen terveysvaaroja on aiemmin liioiteltu. Uusimpien tutkimusnäyttöjen mukaan monipuoliseen ruokavalioon kuuluu laajapohjainen eläinrasvojen käyttö. Asiantuntijat eivät tässä vaiheessa varsinaisesti halua yllyttää kuluttajia eläinrasvojen pariin, vaan tyytyvät sanomaan, että niitä pitää nauttia mahdollisimman vähän. Mutta näistä "rasva tukkii suonet" –höpötyksistä asiantuntijat sanoutuvat irti. Eli, jos sinulle maistuu voi, punainen maito, sianliha ja pekoni, niin ole hyvä – nauti niitä jatkossakin - kohtuullisesti!
Kysy lääkäreiltä, ravitsemusterapeuteilta, ravitsemukseen perehtyneiltä tutkijoilta ja maamme johtavilta terveysvaikuttajilta mitä mieltä he ovat eläinperäisistä, ns ”kovista” rasvoista, ja saat vastauksen ilman pitkällisiä jaarituksia ja pohdintoja. Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: eläinperäinen rasva on vaarallista. Heillä ei juurikaan ole tapana perustella millä tavalla kovat eläinperäiset rasvat nakertavat terveyttämme. Asiaa pidetään tässä vaiheessa selviönä. On tapana viitata laajaan suomalaiseen ja kansainväliseen yhteisymmärrykseen eläinperäisten rasvojen vaaroista. Nostetaan esille Ancel Keysin julkaisema seitsemän maan tutkimus 1960-luvulla, Pohjois-Karjala-projekti (1972-1997) muistetaan mainita ja vauvasta vaariin saamme terveysvalistuksessa ohjeita välttää eläinperäisiä rasvoja sekä pyydetään nauttimaan ravintorasvat pääosin kasviöljyjen muodossa. Kuitenkaan pitävää tieteellistä näyttöä eläinrasvojen vaikutuksesta terveyteen (esim. sydänsairauksiin) ei ole tai sitten yhteys on epäselvä.
Pohjois-Karjala-projektin merkitys on erittäin huomattava suomalaisessa ravitsemuskeskustelussa. Se ankkuroi Suomeen selkeästi käsitteet "rasva ja sydänterveys" ja ns. rasvateoria sai voimakkaan jalansijan juuri Suomessa. Meitä biologeja on kyllästymiseen asti muistutettu 1900 –luvun alussa tehdyistä kaniinien rasvansyöttökokeista, missä väkisin rasvaa ja kolesterolia kaniiniparoille syöttäen heihin kehittyi valtimotauti (ateroskleroosi). Yhteys ihmiseen ankkuroitiin Ancel Keysin populistisissa havainnoissa kun hän osoitti tyydyttyneen rasvan merkityksen kolesteroliarvoissa, joka sittemmin johti sydän- ja verisuonitautiin. Tätä rasvateoriaa eivät kaikki Keysin aikalaiset tutkijat lähteneet tukemaan ja tiedeyhteisö jakaantui vahvasti kahtia. Turhat pulinat ja pullikoinnit saatiin USA:ssa päättymään poliittisella päätöksellä. George McGovernin johtama komitea voitti jalansijaa USA:ssa terveystavoitteillaan 1977, joissa otettiin mm. kantaa siihen, että eläinrasvojen kulutus olisi laskettava. Maan korkeimman tiedeyhteisön (National Institutes of Health) vastustuksesta huolimatta vähärasvaisuuden ajatus voitti ja McGovernin komitean työtä pidettiin poliittisena asiakirjana ennemmin kuin tieteellisenä. Pienellä viiveellä nämä rasvateoriaa tukevat seikat valtasivat alaa myös Suomessa ja katsoessamme Valtion ravitsemusneuvottelukunnan esille ottamaa lautasmallia, voimme nähdä rasvateorian vaikutuksen erityisen selkeästi.
Terveyskeskuslääkäreitä en mene syyllistämään siitä, että potilaiden rasvavalistus on retuperällä. Syy löytyy esimerkiksi Käypä Hoito –suosituksia laativista työryhmistä, joihin on pesiytynyt liekanarussa kulkevia oman ajatustoimintansa unohtaneita lääketeollisuuden sanelukoneita. Tavallinen terveyskeskuslääkäri lukee noita heidän tuottamiaan hoitosuosituksia tosissaan. Ei hänellä ole aikaa ja intoakaan perehtyä tiedekirjallisuuteen. Ainoa tie selvyyteen on siis rehellisyys näitä hoitosuosituksia laadittaessa. Ihmettelen laajapohjaisesti maamme biokemisteihin ja biologeihin iskenyttä innottomuutta pitää huolta siitä, että rasvavalistus pysyy tasapuolisena ja oikeana. Minä en itse ole missään virkaputkessa, eikä minun näin ollen tarvitse lausuntojani joka käänteessä varoa, mutta voisi toki joskus toivoa virkaveljiltä pienen pientä tukea tässä rasvavalistuksessa. Yksityisluonteisissa keskusteluissa tapahtunut myönteinen asennoituminen eläinrasvoihin ei näy virallisissa lausunnoissa - koskaan. Saatetaan privaattikeskusteluissa tuoda esille miten kotona syödään voita, rasvaisia pihvejä ja käytetään paljon oliiviöljyä. Saatetaan kehua miten laihdutusvaikutus lähti käyntiin vasta kun ruokalautaselta poistettiin valtavat tärkkelyskasat ja korvattiin ne vähän hiilihydraatteja sisältävillä vihanneksilla ja nautittiin reilummin proteiinia ja rasvaa. Tämä terveyttä viestivä havainto ei kuitenkaan muistu mieliin julkisuudessa. Korjatkaa minua jos olen väärässä!
Maan korkein terveyseliitti on ehkä tarpeettomankin kuuliainen yhdelle ja ainoalle totuudelle tässä armaassa Suomenmaassa: eläinrasvojen vaarallisuus. Eläinrasva ei todellakaan ole erityisen vaarallista. Mikäli päädytään edelleen suosittelemaan vähemmän kuin 10 energiaprosenttia tyydyttyneitä rasvahappoja, annettakoon sitten tuolle nimenomaiselle energiamäärälle sille kuuluva täysi tuki ja myönnettäköön SFA:n terveellisyys ainakin näiden lukemien puitteissa (blogikirjoittaja uskoo, että SFA:aa voi turvallisesti syödä tätä enemmän). Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella (entisellä Kansanterveyslaitoksella) on aihetta pyytää anteeksi Suomen kansalta. Valistuneiden lääkäreiden, tutkijoiden ja vaikkapa ravitsemusterapeuttien kannattaa kysyä mihin tutkimuksiin eläinrasvan vaarallisuus perustuu.
Valistuneet kansalaiset voivat aina kun julkisuudessa tulee vastaan jokin älytön väite, kuten esimerkiksi, että "voi tukkii verisuonet" tai, että "sianrasvaa syömällä kuolee sydänkohtaukseen", pyytää väitteen julkaisseelta taholta perustelut miksi kirjoittavat juuri sillä tavalla. Jos jutussa haastatellaan jotain asiantuntijaa, pyytäkää häneltä viipymättä tietoa siitä, mihin tutkimuksiin hän perustaa näkemyksensä eläinrasvojen vaarallisuudesta. Seuraavan kerran kun lehdet pyytävät lausuntoa suhtautumisessa ravintorasvoihin, kannattaa ehkä suosiolla jättää Pekka Puskalta kysymättä. Sillä Pekka ei pitkään aikaan enää ole ehtinyt seurata ajankohtaista rasvatutkimusta. Tämä on hyvin valitettavaa. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen johtaminen vie Pekalta kohtuuttoman paljon aikaa. Kysyttäköön lausuntoja ravintorasvoihin alalla tutkimustyötä tekeviltä. Näin tehdään muualla päin maailmaa. Miksi ei siis myös Suomessa?
Käytän tällä hetkellä runsaasti aikaa muutaman tärkeän ja ajankohtaisen tutkimuksen parissa. Tämä ensimmäinen kirjoitukseni on lähinnä tulkittava pikaiseksi yhteenvedoksi siitä mitä Maailman terveysjärjestö (WHO) ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) ovat saaneet aikaiseksi eläinrasvoista. Jatkossa käyn lukupakettia yksityiskohtaisemmin läpi seuraten ja tulkiten laajapohjaisesti rasvakirjoittelua. Äskettäin (15.9.2009) ilmestyi nimittäin WHO/FAO:lta yli 300 sivua tuoretta luettavaa rasvoista. Löydät lukupaketin täältä. Lisäksi Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) oli saanut valmiiksi oman lähes satasivuisen ehdotuksensa siitä miten tulisi suhtautua ravintorasvoihin (Kiitos terveysjohtaja dosentti Mikael Fogelholm kun lähetit minulle käsikirjoitukset tuoreeltaan! En tiedä ovatko ne vapaasti jaettavassa muodossa vielä.). Onko nyt löytynyt selkeä näyttö eläinrasvojen epäterveellisyydestä? Mitä näissä tutkimuksissa neuvotaan tyydyttyneiden rasvahappojen (SFA) suhteen? Onko uusista katsauksista apua kun laaditaan ja julkaistaan uudet ravitsemussuositukset ensin maailmanlaajuisesti, sitten Pohjoismaissa ja lopulta Suomessa (valmiit vuonna 2012)? Halusin saada paremman selvyyden minua jo pitkään vaivanneeseen tulkintaongelmaan: Miten vaarallisia eläinrasvat ovat?
Aika mietteliääksi menin luettuani maailman parhaiden asiantuntijoiden tuottamaa tekstiä rasvoista. Lähes 400 sivua rasvoista ei sittenkään tuonut lopullista selvyyttä miten pitäisi suhtautua eläinrasvoihin. Lähinnä jäi vaikutelma, että lisää tutkimustietoa tarvitaan todella paljon. Ahkerastakaan lukemisesta ei näytä olevan apua tällaiselle kauhealle jääräpäälle ja eläinrasvoja rakastavalle biologille: En löytynyt selkeää syytä tuomita eläinperäisiä rasvoja epäterveellisiksi, koska tutkimuksissa löytyy myös eläinperäisiä rasvoja suosivia näkökohtia.
Taatusti ainakin jotkut SFA:t ovat terveyttä ylläpitäviä, jotkut vähemmän. Tästä enemmän jatkokirjoituksissani.
WHO/FAO päätyy katsauksessaan siis aika yllättävästikin siihen, että SFA:sta ei voi sanoa mitään ihan varmaa. Pyydän anteeksi aiheuttamaani mahdollista mielipahaa kun tulkitsen tätä lukemaani tekstiä myös eläinrasvoja suosivaan suuntaan. Aiemmin niin selkeästi tuomituista eläinrasvoista on yhä vaikeampi sanoa mitään ihan varmaa. Tarvitaan runsaasti lisää tutkimustietoa eläinrasvojen vaikutuksista terveyteen. Todistustaakka jää siis edelleen niille ryhmittymille, jotka pitävät eläinrasvoja haitallisina. Joudutte siis toteamaan, että vastaanhangoitteluni jatkuu ja nyt entistä vankemman tuen muodossa. Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei tosin löydä eläinrasvoista paljon hyvää sanottavaa, mutta se lienee linjassa sieltä tulevan muunkin valikoidun tiedon kanssa. Kenenkään muun terveysorganisaation en ole havainnut ihannoivan puhdasta sokeria yhtä innokkaasti kuin EFSA. Heidän mielestään esim. 20 energiaprosenttia sokeria ei vielä ole paljon! EFSA:n terveysväitteiden tukena lienee sokeriteollisuuden suorittama lobbaus. Pakostakin rasvoista koottua tietoa ei voi ottaa riittävän tosissaan vastaan. Teen kuitenkin parhaani, jotta jaksaisin myös lukea EFSA:n papereita.
En edelleenkään ymmärrä miksi eläinrasvoista niin tomerasti varoitellaan. Näyttöä niiden vaarallisuudesta on mielestäni kovasti liioiteltu ja tuore WHO/FAO:n katsaus tukee tätä käsitystä. Anteeksi vain, pääjohtaja Pekka Puska, professori Matti Uusitupa, professori Timo Strandberg ym., olen edelleen eri linjoilla eläinrasvan suhteen. Kaikessa ystävyydessä ja mielipiteiden vaihtoa toivon mukaan edistäen, tuon nyt esille ne seikat näissä tuoreissa raporteissa, jotka mielestäni osoittavat, että eläinrasvoista varoittelu on turhan tomeraa. Tietenkin on eläinrasvojen suhteen syytä noudattaa kohtuutta, mutta mitään syytä en näe erityisesti demonisoida kohtuullista eläinrasvojen käyttöä. Meidän pitäisi rakentavalla tavalla edistää ymmärrystä eläinperäisten rasvojen osalta niin, että kuluttaja voi terveysinnon iskiessä päälle valita esimerkiksi lähialueella tuotetun meijerivoin ekologisesti kestämättömän palmuöljyllä terästetyn margariinin sijaan. Ilman että hän pelkää terveytensä puolesta. Vakuuttavan näytön edessä minäkin taivun ja luikin sitten pakoon häntä koipien välissä.
Lukijalle voin jo nyt tässä ensimmäisessä osakatsauksessa todeta, että yhteenvedostani löytyy yksi selkeä linjaus: Näyttö eläinperäisten rasvojen terveyttä nakertavista ominaisuuksista lepää yllättävän heikon tieteellisen todistuksen varassa. Kohtuullisin määrin nautittuna, eläinperäiset rasvat edistävät terveyttä. Se on minun ensimmäinen havaintoni kovan luku- ja selostusurakkani kynnyksellä. Luemmeko Pekka, Matti ja Timo näitä tutkimuksia samalla tavalla? Luetteko ylipäätänsä näitä tutkimuksia, vai viekö kaiken ajattelutoimintanne hallintorutiinien pyörittäminen?
Liesbeth A. Smit, Dariush Mozaffarian ja Walter Willett käsittelevät laadukkaassa katsauksessaan rasvojen ja rasvahappojen arvosteluperusteita muodostettaessa pohjaa uusille ravitsemussuosituksille (Review of Fat and Fatty Acid Requirements and Criteria for Developing Dietary Guidelines). Vuodelta 1994 peräisin oleva edellinen WHO/FAO:n raportti suositteli aikuisille SFA:n enimmäissaanniksi alle 10 energiaprosenttia. Tämä perustui niihin laadittuihin kriteereihin, että näin alhainen SFA ei enää aiheuta sydänterveyteen liittyviä haittoja ja eritoten ei nosta LDL-kolesterolin määrää. Nykytiedon mukaan SFA kieltämättä kohottaa ”pahaa” LDL-kolesterolia (blogikirjoittajan huomio: erityisesti suuremman partikkelikoon LDL-kolesterolia, ei sitä sydänterveyttä nakertavaa pienemmän partikkelikoon kolesterolia), mutta samaan aikaan lisääntyy myös ”hyvän” HDL-kolesterolin määrä ja haitalliset triglyseridiarvot alentuvat. Nämä muutokset johtavat siihen, että eläinrasvojen terveyttä nakertava vaikutus jää kovin vähäiseksi, varsinkin jos suhteutetaan kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde hiilihydraattien lisäämisellä saavutettuihin muutoksiin. Tässä viitataan Mensinkin vuodelta 2003 peräisin oleviin havaintoihin. On myös huomautettava, että eläinrasva vain osaksi koostuu tyydyttyneistä rasvahapoista ja eläinrasvaa sisältävässä lihassa on esimerkiksi runsaasti myös tyydyttymättömiä rasvahappoja.
Tutkimuksissa pyritään tuomaan esille SFA:n mahdolliset terveyshaitat sellaisilla ruokavaliomuutoksilla, joissa korvataan SFA:aa sisältävät ruoka-aineet monityydyttämättömillä rasvahapoilla (PUFA), kokojyvätuotteilla ja hedelmiä sekä vihanneksia sisältävillä ruuilla (Mann, 2002). Kun vähärasvaisen ruokavalion myötä vaihdetaan SFA hiilihydraatteihin, tällä on hyvin vähäinen terveydellinen nettovaikutus veren rasvaprofiiliin. Päinvastoin, SFA:n jättäminen vähemmälle ja helposti imeytyvien hiilihydraattien lisääminen ruokavalioon, muuttaa hyvin vähän verenseerumin rasvojen ja lipoproteiinien verisuoniterveyttä edistävää vaikutusta. Tämä muutos johtaa HDL-kolesterolin alentumiseen yhtä paljon kuin LDL-kolesteroli alentuu ja ikävä kyllä nostaa huomattavasti triglyseridiarvoja (Sacks ja Katan päätyivät tähän vuonna 2002).
Kansalaismielipide on muuttumassa tyydyttyneitä rasvahappoja suosivaan suuntaan. Tiedeyhteisön rooli on nyt tuoda tähän keskusteluun syvyyttä. Ravitsemussuositustemme on jatkossa perustuttava ennen kaikkea tieteelliselle pohjalle eikä toimittava joidenkin yksittäisten eturyhmittymien temmellyskenttänä.
Tutkimuksissa pyritään tuomaan esille SFA:n mahdolliset terveyshaitat sellaisilla ruokavaliomuutoksilla, joissa korvataan SFA:aa sisältävät ruoka-aineet monityydyttämättömillä rasvahapoilla (PUFA), kokojyvätuotteilla ja hedelmiä sekä vihanneksia sisältävillä ruuilla (Mann, 2002). Kun vähärasvaisen ruokavalion myötä vaihdetaan SFA hiilihydraatteihin, tällä on hyvin vähäinen terveydellinen nettovaikutus veren rasvaprofiiliin. Päinvastoin, SFA:n jättäminen vähemmälle ja helposti imeytyvien hiilihydraattien lisääminen ruokavalioon, muuttaa hyvin vähän verenseerumin rasvojen ja lipoproteiinien verisuoniterveyttä edistävää vaikutusta. Tämä muutos johtaa HDL-kolesterolin alentumiseen yhtä paljon kuin LDL-kolesteroli alentuu ja ikävä kyllä nostaa huomattavasti triglyseridiarvoja (Sacks ja Katan päätyivät tähän vuonna 2002).
Siksi Willettin työryhmä ehdottaa, että sokea tuijottaminen tyydyttyneisin rasvahappoihin pitää lopettaa ja katsoa ennemmin mitä muita muutoksia ruokavaliolle tapahtuu jos SFA:t jätetään pois. Ruokavaliota pitää siis katsoa kokonaisuutena.
Kansalaismielipide on muuttumassa tyydyttyneitä rasvahappoja suosivaan suuntaan. Tiedeyhteisön rooli on nyt tuoda tähän keskusteluun syvyyttä. Ravitsemussuositustemme on jatkossa perustuttava ennen kaikkea tieteelliselle pohjalle eikä toimittava joidenkin yksittäisten eturyhmittymien temmellyskenttänä.
Lisää aiempia kirjoituksiani rasvoista:
Tätä palvelua kehittää Google -niminen yritys ja siksi tässä blogissani on aika hyvä hakutoiminto.