lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Raivohyppelyn avoimet SM-kisat 1.4.2007

Salibandyjoukkue Idän Raivo järjestää ensimmäiset avoimet Raivohyppelyn SM-kisat Helsingin Olympiastadionilla. Ilmoittautumisia otetaan vastaan stadionin B-portilla klo. 6.00 lähtien. Kilpailut käynnistyvät klo. 12.00.

Raivohyppely koostuu kahdesta osasuorituksesta.
1) pakolliset raivohyppelykuviot
2) vapaa suoritustapa

Kilpailujen johtaja Raivo Raitis on valinnut pakolliseksi raivohyppelykuvioksi 5 min raivohyppelyn tohtori Tollosen KilotVeks pilleripurkin kera. Arvostelutuomareina toimivat tusinan verran pilleritohtorin petettyjä asiakkaita. He ovat keränneet yli yön kestäneessä salaisessa raivonkohotustapahtumassa hyvin runsaasti raivoa. Kilpailijat eivät pääse helpolla! Vapaassa ohjelmassa saa vapaasti improvisoida sopivan raivon kohteen mukaisen hyppelytuokion, jonka maksimaalinen esitysaika on 30 min.

Raivohyppelyssä noudatetaan hyvin epäreiluja sääntöjä osallistujien raivon nostattamiseksi. Kilpailijoiden on mm. osallistuttava klo. 10.00 järjestettävään hiilihydraattitankkaukseen. Kansanterveyslaitos on keittänyt virallisterveelliset pöperöt. Kilpailijoita kielletään käyttämästä muita lautasmalleja kuin Kansanterveyslaitoksen suosittelemia. Karppausfoorumi on esittänyt asian johdosta raivoisan ja rasvaisen vastalauseen, mutta sellaista on elämä, aina ei voi voittaa tarjouskilpailua. Ruokailutapahtuman aikana esitetään stadionin suurelta videotaululta kaikki ravintovalmentaja Christer Sundqvistin esitelmät (648 kpl) missä hän on opettanut Suomen kansalle raivohyppelyn alkeet.

Kilpailut televisioidaan suorana lähetyksenä 79:ään maahan ja YLE esittää kilpailujen tylsimmät kohdat uusintana kesällä 2007 parhaimpaan katseluaikaan, kunnes kaikki suomalaiset ovat ostaneet sen s****in digisovittimen.

Kilpailuun osallistuu iso liuta raivostuneita Suomen kansalaisia. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen mukaan kisoihin osallistuu mm:
  • Showmies Frederik, joka esittää Tony Halmeen innoittaman v***tushyppelyn
  • Lenita Airisto, tuo naarasenergiaa tihkuva suomalaisuuden johtotähti, joka nyt vaan on niin älyttömästi raivostunut viisaisiin naisjohtajiin ja vaatii tyhmien miesten nostamista heille kuuluvaan arvoonsa
  • Erkki Ossi Olavi ”Susi-Pulliainen” Pulliainen, joka tekee monet vihreiksi kateudesta raivotautisen suden kanssa suorittamallan yhteishyppelyllään
Nykyisen tasa-arvolain astuttua voimaan, naiset ja miehet kilpailevat samassa raivoisassa sarjassa. Yleisöä pyydetään osoittamaan tasapuolisen raivoisasti suosiota urheille raivohyppelijöille.

Jälkikirjoitus (1.4.2007): Yllämainittu teksti on tietenkin pelkkää Aprillipäivän pilaa. Sellaista on tänään liikkeellä muuallakin. Olkaa varuillanne!

Valikoima muita aprillipiloja kautta aikojen:
Top 100 April Fool's Day Hoaxes of All Time
Radiomafian Aprillipilat
Kirkasvalohoito lihottaa

Statiineja tarvitaan

**
Lukijani ovat huomanneet
, että sukkuloin sujuvasti kahden leirin välissä. Kakkosleirissä on tapana suhtautua kriittisesti valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravintovalistukseen, puhutaan välillä pahaa lääkkeistä ja pidetään kovaa haloota esimerkiksi kolesterolista. Ykkösleirissä luotetaan tutkittuun, viralliseen tietoon ravinnosta, lääkkeistä ja terveydestä. Lähes koko elämäni ykkösleirin teltassa asuneena oli mukava käydä vierailulla siellä. Leirien välissä on kuitenkin mukava olla.

Vierailukohteena oli siis ykkösleiri ja aiheena statiinit. AstraZeneca oli koonnut meidät ravitsemuksen ja lääketieteen toimittajat kuulemaan tuoreita Amerikanterveisiä. Hyväntuulinen professori Timo Strandberg (Oulun Yliopisto) oli käynyt sydänlääkäreiden kongressissa New Orleansissa. Kolesterolilääkkeet ovat kaikkien kongressien vakiokamaa nykyään ja New Orleans ei ollut mikään poikkeus. Siellä esiteltiin ihan uusia tutkimustuloksia, jotka osoittivat professori Strandbergin mukaan ensimmäisen kerran, että kolesterolilääkkeellä on myönteinen vaikutus verisuonten kalkkeutumiseen (ateroskleroosi) myös oireettomilla henkilöillä. Sellaisilla ihmisillä, joilla on vasta varhaisia merkkejä valtimotaudista. Jo vakavasti ateroskleroosiin sairastuneita olisi tietenkin selkeämpi tutkia, mutta epäeettistä olisi antaa lumelääkettä kuolemansairaille potilaille.

Tarkkaakin tarkemmassa tutkimuksessa rosuvastatiini -niminen kolesterolilääke hidasti ateroskleroosin etenemistä merkitsevästi enemmän kuin lumelääke. Kahden vuoden ajan mitattiin erityisellä ultraäänilaitteella kaulavaltimon sisäkeskikerroksen paksuutta. Lumelääkettä saaneilla henkilöillä kaulavaltimon paksuus lisääntyi verrattuna lähtötilanteeseen. Tämä on sellainen ei-toivottu tapahtuma, sillä ateroskleroosi etenee tavattoman hitaasti ja selkeitä oireita ei välttämättä näy moneen kymmeneen vuoteen. Tosin ensimmäinen oire voi olla kohtalokas.

Lumelääke ei siis pysäyttänyt valtimonseinämän kasvua. Sen sijaan rosuvastatiinia saaneilla riskivyöhykkeessä olevilla potilailla tämä verisuonen seinämän paksuus pysyi muuttumattomana, joillakin potilailla se jopa ohentui. Tämä osoittaa tällaiselle epäilevälle Christerille, että statiinit todellakin toimivat.

Tutkimuksessa oli mukana Euroopassa ja USA:ssa (METEOR-tutkimus) yhteensä 984 oireetonta keski-ikäistä ihmistä, joilla oli kohonnut kolesteroli ja kaulavaltimon seinämän paksuuntumisessa näkyvissä piilevän ateroskleroosin ensi-oireita. Suomesta oli mukana 79 henkilöä. Statiiniannos oli hyvin siedetty koko hoitojakson ajan.

Ideana tällaisissa tutkimuksissa on kerätä tukea ajatukselle, että sairaudet ehkäistään ennen kuin ne pahenevat. Haastavana kysymyksenä tulee olemaan miten seulotaan terveitten joukosta ne potilaat jotka hyötyvät statiineista? Mielenkiintoisena kriteerinä voisi olla tämä valtimonseinämän paksuuden mittaaminen, sillä keinotekoisesti asetetut kolesteroliarvot ovat liian karkea mittari. Timo Strandbergin mukaan kolesterolin raja-arvojen määrittelyssä on kyse samasta kuin nopeusrajoitusten asettamisesta. Jos maanteille määrättäisiin esim. 30 km tuntinopeus, liikenneonnettomuudet vähenisivät dramaattisesti, mutta olisiko se tarkoituksenmukaista etenemistä tuollainen köröttely? Paahdetaanko nyt 140 km/t ja vaarana on liian harvojen potilaiden hoidon aloitus?

Sain kysyä professori Strandbergilta, mikä on elintapamuutosten rooli ihmisten terveydessä? Ilokseni sain kuulla, että elämäntapamuutoksilla on tärkeä rooli ateroskleroosin estossa. Ongelmana on vain se, että ne potilaat jotka eniten hyötyisivät elämäntapamuutoksista, eivät jostain syystä niistä innostu. Ihmiset eivät rupea liikkumaan enemmän, eivät muuta ravitsemustaan terveellisempään suuntaan, eivät tee tupakkalakkoa jne. Silloin lääkärille ei jää muita menetelmiä käyttöön kuin "nykyteknologian" käyttö statiinien muodossa.

Liiemmin provosoimatta professori Strandberg loihti ilmoille minunkin käyttämän lausahduksen: "Ruoka pitäisi juosta kiinni!" Näin tekevät luonnonkansat esim. Afrikassa ja heillä ei ole juurikaan sydän- ja verisuonitauteja.

Vieläkö olette hereillä? Kiva juttu, tässä vielä tilaisuudessa saatua taustatietoa ateroskleroosista selkokielelle käännettynä:

Ateroskleroosilla tarkoitetaan sellaista tapahtumaa, jossa rasva- ja sidekudos kiinnittyy valtimon seinämiin muodostaen paikoin paksuja kohtia (ns. ateroomaplakkeja). Nämä paksut kohdat lisääntyvät ja suurentuvat ahtauttaen valtimoa. Silloin verenvirtaus heikentyy elintärkeisiin elimiin, kuten sydämeen ja aivoihin. Ne eivät saa riittävästi happea ja tärkeitä ravintotekijöitä. Tätä tilaa kutsutaan ammattikielellä iskemiaksi.

Valtimon seinämän vaurio syntyy monen eri tekijän vaikutuksesta. Tunnettuja ovat mm. kohonnut verenpaine ja tupakointi. Vauriokohta mahdollistaa kolesterolin pääsyn verivirrasta valtimon seinämän sisään ja valtimon seinämän hitaasti etenevä ahtautuminen käynnistyy. Ahtauman suurentuessa verisuoni voi mennä lähes kokonaan jumiin. Monet elimistön osat voivat taistella tätä ilmiötä vastaan kehittämällä verenvirtaukselle vaihtoehtoisia reittejä, mutta tähän eivät pysty sydän, aivot ja alaraajat:
  • sydämessä tuntuu rasituskipua rinnassa (angina pectoris)
  • aivoissa on ohimenevä aivoverenkiertohäiriö
  • alaraajoissa tuntuu rasituksesta johtuvaa kipua (katkokävelyoire)
Ateroskleroosi on erittäin vakava sairaustila. Jos ahtauma repeytyy, seurauksena voi olla äkillinen verihyytymän muodostuminen ja sellainen äkillinen verenvirtauksen loppuminen. Sepelvaltimoissa tämä vie sydämen infarkti-tilaan ja jos verihyytymä on aivoihin johtavassa kaulavaltimossa, siitä seuraa aivohalvaus. Jos verisuonen seinämä haurastuu ja laajenee, seurauksena voi olla valtimonpullistuma (aneurysma) ja pahimmillaan tästä seuraa mittava sisäinen verenvuoto äkillisine oireineen.

Omaa pohdintaa
Keskustelkaa lääkärinne kanssa ajoissa statiineista. Kertokaa mitä mieltä te olette kolesterolista. Jos olette sitä mieltä, että ravinnosta ei voi saada niin huomattavaa kolesterolikuormaa, että siitä aiheutuisi ateroskleroosia, kertokaa sekin lääkärillenne. Itse olen varovasti sitä mieltä, että lääketiede liioittele ravintorasvojen vaaraa, mutta seurataan tilanteen kehittymistä. Käynnissä on useita todella mielenkiintoisia ravitsemustutkimuksia. Jos lääkärinne on yhtä halukas kuuntelemaan teitä kuin professori Strandberg, uskoisin teillä olevan mahdollisuuksia hedelmälliseen ajatuksenvaihtoon. Olennaista on pohtia lähdettekö toteuttamaan statiinihoitoa ensin kokeiltuanne elintapamuutoksia. Se ainakin kävi selväksi, että media on kovasti paisutellut statiineista aiheutuneita sivuvaikutuksia. Suomessa 500 000 potilasta syö tällä hetkellä statiineja, joidenkin mukaan turhaan, mutta kuitenkin varsin turvallisesti. Keskustelua kolesterolista kannattaa jatkaa.

Aiemminkin olen kirjoittanut kolesterolista ja statiineista sekä vieraillut molemmissa leireissä. Katsokaa sisällysluettelosta!

Tieteellinen tutkimus:
Crouse J, Raichlen J, Riley W ym. for the METEOR Study Group. Effect of Rosuvastatin on Progression of Carotid Intima-Media Thickness in Low-Risk Individuals With Subclinical Atherosclerosis. The METEOR Trial. JAMA 297: 1344-1353, 2007

Lähde: AstraZenecan MediPressi-tilaisuus, Hotelli Marski, 30.3.2007

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Tää on viimeinen taisto

Tämä kirjoitus sisältää huumoria. Tosikot älkööt vaivautuko!

Ravitsemuksesta käytävä keskustelu
kahden leirin välillä muistuttaa jo avointa sodankäyntiä. Lue alkutahdit ensin täältä ja täältä. Mitä uutta sotarintamalta?

Ykkösleirissä pidetään hanakasti kiinni virallisesta aseistuksesta (60% hiilihankoja, 25% rasvapommeja, 15% projektiileja). Tämä lienee ihan sopiva aseistus paljon liikkuville ja terveille kansalaisille, mutta miten käy sairaiden ja vähän liikuntaa harrastavien? Lyhyessä ajassa ykkösleiri julkaisi höpöhöpö-tutkimuksen Atkinsista, joka ei sitten tainnut ollakaan sitä kaamean pelottavaa Atkinsia laisinkaan. Sotakirjeenvaihtajien varsinainen rupusakki (jätettäköön nyt nimi mainitsematta!) ladontavirheineen synnytti uutisankkoja (Atkins tappaa!) ilmeisen tarkoituksellisesti. Uutisankka oli pakko pistää maailmalle, sillä näytti siltä kuin kakkosleiriläiset kieriskelisivät selvään voittoon läpeensä tyytyväisinä kovan eläinperäisen rasvan osoittautuessa niin tavattoman terveelliseksi uusimmissa tutkimuksissa. Kiristystä, lahjontaa ja uhkailua on rupusakin mielestä harjoitettu kakkosleiristä päin. Onhan se nyt kumma jos ei hyvällä eikä pahalla uskota, että perinteisiä hiilihankoja tarvitaan riittävästi perusterveyden takaamiseksi.

"Tää on viimeinen taisto", on ykkösleirin soittolistojen kärjessä: "Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus... Eestä leivän, hengen, kunniamme, yössä sorron, turmion, kukin painakaamme palkeitamme kun käymme työhön, taistohon." Kakkosleirin mukaan se laulu ennustaa leirin lopullista luhistumista ja antaa omien megafoniensa kajauttaa ilmoille idolinsa Jussi Läskisen laulun: "Sika, se kohta paistetaan. Sika, sen perää maistetaan. Sika, on sähköuunissa. Sika, on mutsi duunissa..."

Media jauhaa lisää tekstiä. Ruotsissa näytetään televisiossa kauhutarinoita Karlssoneille ("Fett - kan det vara nyttigt?") siitä miten joku ICA yhä roikottaa hyllyissään noita transrasvapitoisia eineksiään, mikropopkorneja ja keksejä. Suomessa on kaikki hyvin! Transrasvoja ei ole, vakuuttaa ykkösleiri. Kakkosleirin olisi varmaan syytä lähettää muutama tuote-erä analysoitavaksi vaikkapa Tanskaan. Jos vaikka sittenkin löytyisi niitä transrasvoja kaupan hyllyiltä.

Aprillipäivä lähestyy kovaa vauhtia. Ihan vain vinkkinä molemmille leireille. Olisi todella mukavaa lukea oikein raflaavia aprillipiloja.

Raportoikaa!

Päätän raporttini tällä erää tähän, sotaveteraaniurheiluterveisin PUM, eli Paraisten UutisMedia.

Raisio Polska Foods

#
Tein äsken häthähdyttävän havainnon
. Moniko teistä tiesi, että Pirkka margariini valmistetaan Puolassa? Alkuperämaaksi useimmissa margariineissa ilmoitetaan toki Suomi, mutta todellakin kun suurennuslasilla tarkistelin tuolla kaupan hyllyssä Pirkka-kasvirasvalevitettä 25 % 400 g (yök, minun mielestäni aivan kauhea tuote, mutta älkää antako tämän subjektiivisen näkemykseni häiritä mahdollista nautintohetkeänne), sen valmistusmaa on todellakin Puola. Tämä tieto löytyy myös nettilinkistä.

Vaikka minä en margariinia syö, niin seuraan aktiivisesti elintarvikekeskustelua. Haaviin tarttui eilen ihan mukava matkaraportti. Maa- ja elintarviketeollisuuden (MTT) eräästä tutkimushankkeesta kävi neljä tutkijaa Puolassa päämääränään kerätä tietoja Puolassa valmistettavan Pirkka-margariinin tuotantoketjusta. Matkaa kuvataan antoisaksi ja tutkimusryhmä sai monia hyödyllisiä tietoja niin margariinin tuotantoprosessista, raaka-aineiden hankinnasta kuin taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen liittyvistä asioista. Tutkimusryhmän jäseniin teki vaikutuksen myös puolalaisten vieraanvaraisuus sekä upea Varsovan vanha kaupunki.

Raision tehtaalla Puolassa valmistetaan margariiniksi kutsuttua kasvirasvalevitettä. Raisio Polska Foods, joka on Raision tytäryhtiö, sijaitsee Karczewin pikkukaupungissa noin 30 kilometrin päässä Varsovasta. Tehtaassa valmistetaan margariineja, levitteitä ja juustoja, pääpaino on margariineissa. Margariinin tuotannon Raisio aloitti Puolassa vuonna 1995 (miksi tätä ei ole kovin näkyvästi uutisoitu?). Margariinimarkkinoista Raision markkinaosuus Puolassa on 13–15 prosenttia, ja Raisio on markkinajohtaja terveysvaikutteisten margariinien segmentissä. Yrityksen edustajat olivat esittelleet ylpeinä osin uusittuja tuotantotiloja ja –linjoja.

Tiedot on saatu MTT:n tutkijoilta Sari Forsman-Hugg ja Inkeri Pesonen.

Tämä oli niin rankka uutinen, että otetaan pieni kevennys:


Mitä järkevä ihminen lataa kaupassa ostoskoriinsa?

Terveystietoisen kuluttajan varusteet kauppareissua varten:
· 10 m mittanauha
· suurennuslasi
· polvisuojukset
· korvatulpat

Paleoliittisella kaudella ”kauppareissua” varten tarvittiin köysistä punottu iso reppu, keihäs, iso nuija ja mahdollisesti nälkäinen muija. Nykyihminen tarvitsee näiden lisäksi kauppareissua varten siis mittanauhan, suurennuslasin, polvisuojukset ja korvatulpat.

Mittanauha
Aseta mittanauhan pää kassan kohdalle. Vie toinen pää kohti kaupan sisätiloja. 10 metrin kohdalla pysähdy ja havainnoi ympäristöäsi. Älä osta mitään tuotteita 10 metriä lähempänä kaupan kassaa! Terveystietoisena sinua ei kiinnosta:
· sipsipussit
· makeiset
· limsapullot
· keksipaketit

Suurennuslasi
Ravintoköyhä ruoka on heikentänyt näköaistiasi sen verran pahoin, että tarvitset suurennuslasin lukeaksesi tuoteselosteita. Vältä:
· paljon lisättyä sokeria sisältäviä tuotteita
· Puolassa valmistettua margariinia
· keinomakeutettuja tuotteita
· E-koodeja vilisevää sapuskaa (E407 ei ole E-vitamiinin moderni nimitys, vaan karrageenin lisäainekoodi. Lisäaineita on niin runsaasti, ettei niistä kukaan ota selvää)

Polvisuojukset
Vähänkin aikaansa seuraava kauppias osaa piilottaa ne terveellisimmät ruoka-aineet mahdollisimman hankaliin paikkoihin. Täysjyvämakaroni, raakariisi, kauraleseet ym. sijoitetaan mieluusti ihan lattian tasolle. Konttaamalla löydät terveellisimmät tuotteet. Polvisuojukset ovat käteviä, polvet eivät kipeydy.

Korvatulpat
Korvatulpat ovat käteviä jos joutuu kuuntelemaan nalkuttavaa vaimoa tai nälkäistä miestä joka kinuaa sitä makkaraa. Erityisen hyödyllistä on myös suojata korvansa kaiuttimista tulevalta mainossaasteelta siellä kaupan sisällä. Tarjousjauheliha on aina sitä kaikkein rasvaisinta, todennäköisesti et ollut ajatellut ostaa tarjouksessa olevia sokerikorppuja, suosittu limsasi tuskin loppuu kaupoista juuri tänään jne.

Terveellisen ruoan tunnuspiirteet:
· mahdollisimman tuoretta
· lähellä kuluttajaa tuotettua
· monipuolista (älä pelkää rasvaa, sitäkin tarvitset kohtuullisia määriä, kananmunia saa taas syödä, lihaa eri lähteistä on terveellistä nauttia, täysjyvätuotteet kunniaan)

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Aikamme legenda - Elmo!

Tällaisena päivänä jolloin koko maailma pidättelee hengitystä veret seisauttaneen ravitsemustutkimuksen edessä, missä todettiin Atkinsin ruokavalion vaarallisuus, on aika kuunnella aikamme varsinaista legendaa: Urheilusankari Elmoa!

Kukaan suomalainen urheilija ei ole ollut yhtä menestynyt kuin legendaarinen Elmo. Tämä Juhani Peltosen kynästä syntynyt huippu-urheilija voitti kaikki lajit kaunoluistelusta jalkapalloon.

Lähde: YLE Elävä Arkisto, 28.3.2007

Muistatteko vielä ternimaitokapselit?

#
Tässä teille
Yleisradion Elävästä arkistosta puhetta ternimaidosta. Edesmennyt Petteri Jussila on Susanna Päivärinnan grillattavana.

Katso video!

Kommentoikaa!

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Kolesterolikriitikolle LEO-palkinto

*
Tanskalaissyntyinen
, nykyään Ruotsissa työskentelevä lääketieteen tohtori Uffe Ravnskov, on voittanut itsenäiselle ajattelijalle ja tutkijalle vuosittain jaettavan tunnustuspalkinnon, ns. LEO-palkinnon. Viime vuonna palkinnon sai kriittinen ilmastotutkija professori Richard S Lindzen.

Tohtori Ravnskov on perehtynyt huolellisesti laajaan tutkimusaineistoon kolesterolista. Hän paljastaa kolesterolimyytiksi nimeämänsä ilmiön kaikessa haavoittuvuudessaan. Hänen mielestään elintarviketeollisuutta, lääketehtaita, tutkijoita ja lääkäreitä vaurastuttaneelta kolesterolikampanjalta puuttuu vankka tieteellinen pohja. Hän pitää nykyistä käsitystä pahamaineisten eläinperäisten rasvojen vaarallisuudesta kaikkien aikojen suurimpana tieteellisenä huijauksena. Alhaista veren kolesterolitasoa tavoittelevalla lääkehoidolla on hänen mielestään pahoja haittavaikutuksia. Räväkkään tyyliinsä hän väittää, että mitään selvää syy-yhteyttä ei ole ravintorasvojen ja sepelvaltimotaudin välillä. Päinvastoin, kolesteroli on hänen mielestään soluille elintärkeä aine, jota elimistömme tuottaa ja osaa vieläpä sovittaa oman tuotantonsa sen mukaan miten paljon saamme rasvoja ravinnosta. Rasvaisempaan ruokaan maksa reagoi vähentämällä omaa tuotantoaan. Kuulostaa loogiselta, mutta tämä asia jätetään lähes aina mainitsematta. Tahallaan?

Olen lukenut tohtori Ravnskovin viimeisimmän kirjan, Kolesterolimyytti. Kirja on kiehtova lukuelämys, mutta varsin erikoisella tavalla hän opettaa meitä lukemaan tieteellisiä tutkimuksia rivien välistä ja pohtimaan kaikkea sitä mitä ei tieteellisessä raportissa ole julkaistu. Hän pitää elossa konspiraatioteoriaa, jonka mukaan aitoa tietoa kolesterolin vaikutuksista sydän- ja verisuonitaudissa, ei haluta paljastaa koska sen varaan on rakennettu niin huomattava osa lääketieteellisestä ja elintarvikepoliittisesta ajattelustamme. Mahdollista tiedehuijausta yritetään peitellä mahdollisimman pitkään.

Kysymys kolesterolista jakaa tiedemiehet eri leireihin. Terveyskeskuslääkärille lienee mahdotonta poiketa yleisestä linjauksesta. Maamme tutkijoilla on velvollisuus kertoa totuus kolesterolista!

Hollannissa nousi melkoinen kohu tohtori Ravnskovin TV-esiintymisen jälkeen. Lääkärit ja lääketehtaat kritisoivat Ravnskovia "vahingollisista" tiedoista ja pyytävät lopettamaan moisen TV-shown esityksen. Asiaa puidaan mm. arvostetun lääketieteellisen julkaisun British Medical Journalin sivuilla. Asia tuntuu perin kummalliselta, siltä tieteen luonteeseen kuuluu tiedon kyseenalaistaminen. Se, pitäisikö tavallista kansaa varjella tältä tieteelliseltä saivartelulta, on sitten ihan eri keskustelunaihe. Mielestäni tieteellisen keskustelun pitää olla avointa ja rehellistä. Lääketehtaitten suojelu ei edellytä tosiasioiden pimittämistä. Jos käsitys kolesterolista on tohtori Ravnskovin kuvaamalla tavalla vääristynyt, on aika korjata virheet. Jos Ravnskov on väärässä todistettakoon julkisesti hänen väärä ajattelutapansa. Toistaiseksi näyttää siltä kuin tohtori Ravnskov olisi saanut asiasta jotain tietävissä aikaan primitiivisen torjuntareaktion.

Tohtori Ravnskov on palkintonsa ansainnut!

Lähde:
LeoPrize information, 24.3.2007

Lähdetäänkö perunatangon pyörteisiin?

Suomessa perunan kulutus vähenee ja erityisen mukavalta tuntuu kun tätä suomalaista perusruokaa jalostetaan nyt herkkusuille uuden tuoteinnovaation muodossa:

Gourmet perunatanko!







Kuopiolainen elintarvikealan yritys
Kasvis Galleria Oy tuo markkinoille ammattikeittiöille tarkoitetun perunatangon. Tangosta voi leikata helposti perunatimbaalin, -tornin tai -tournedoisin, eli sellaisia vuoissa tehtyjä perunaviritelmiä. Uusi tuote nopeuttaa ja helpottaa työtä ammattikeittiössä.

Peruna keitetään kypsäksi, soseutetaan ja joukkoon lisätään kananmunaa, suolaa sekä emmentaljuustoa rakenteen parantamiseksi. Peruna ajetaan muoviseen kuoreen kuten makkara. Valmis tanko on läpimitaltaan 5 cm, 40 cm pitkä ja painaa vajaan kilon. Ennen leikkaamista muovikuori poistetaan. Perinteisesti perunatournedois on valmistettu voipaperiin käärimällä. Valmiista tangosta leikkaaminen nopeuttaa työtä huomattavasti. "Keittiömestari voi leikata tangosta tournedoisin, tornin tai timbaalin sopivan korkeaksi haluamallaan leikkauspinnalla", kuvailee Kasvis Gallerian toimitusjohtaja Tarja Peltola. Perunatankoa saa maustamattomana ja maustettuna ruohosipulilla.

Savon keittiömestarit pääsivät testaamaan ja arvioimaan uusia perunatankoja. Tuotteen kestävyyttä ja käyttäytymistä testattiin erilaisin menetelmin: pannulla eri pinnoitteilla, uunissa, kaasuliekillä ja parilalla. Tuote kesti hyvin erilaiset käsittelyt ja säilytti samalla hyvän maun sekä rakenteen. Perunatangoille on selvä tilaus, koska vastaavaa tuotetta ei markkinoilla ole. Ne ovat monikäyttöisiä ja sopivat hyvin erilaisiin à la carte-annoksiin. Lisäksi perunatangot käyvät hyvin tilaus- ja pitopalveluravintoloille, koska niistä voi tehdä ruokia etukäteen lämmitystä vaille valmiiksi. Näin arvioi asiaa Savon Keittiömestariyhdistyksen sihteeri Petri Tikkanen. "Perunatankojen makua pystyy muuntelemaan ja niiden käyttötapaa muokkaamaan helposti. Niistä voi rakentaa myös itsenäisen kasvisannoksen", lisää Tikkanen.

Perunatankojen valmistusmenetelmää käytetään nyt myös jälkiruokatankojen valmistukseen. "Aluksi tuotamme tyrninmarja, mustaherukka-, vadelma-mansikkatankoja. Lisäksi valmistamme tankoja tummasta ja vaaleasta suklaasta. Tankoja voi käyttää bavaroen tapaan", kertoo Peltola.

Guormet perunatangot ovat pakastetuotteita. Ne säilyvät pakkasessa -18 asteessa noin 180 vrk. Marjatankojen valmistuksessa käytetään aitoja marjapyreitä, vähälaktoosista kermaa, kananmunaa ja hiven rahkaa. Suklaatangot ovat puolestaan valmistettu belgialaisesta Becoladesuklaasta. Tuotteet evät ole vielä tukkujakelussa, joten niitä on saatavilla ainoastaan suoraan Kasvis Galleria Oy:ltä. Yritys on tehnyt peruna- ja marjatankojen lisäksi erilaisia kasvisruokia suurkeittiöille 15 vuoden ajan. Nyt yritys on laajentanut toimintaansa kuluttajamarkkinoille. Yritys valmistaa kuluttajille mm. kasvisleikkeleitä, kasvismakkaroita, röstejä, kasvispateita. Yrityksen tuotteita on saatavilla hyvin varustetuista kaupoista kautta maan.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Tarja Peltola Kasvis Galleria Oy:stä (puh 020 741 4410 tai 0400 676 878, sähköposti tarja.peltola@kasvisgalleria.fi ja nettisivut www.kasvisgalleria.fi)

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 26.3.2007

Veteraaniurheilijoiden liikuntafestivaalit päättyivät

Veteraaniurheilijoiden EM-hallikisat ovat olleet käynnissä Helsingissä 22.-25.3.2007. Suomi oli Euroopan toiseksi menestynein maa Saksan jälkeen. Taitavalla tavalla Suomi saalisti peräti 72 kultaista ja yhtä monta hopeista ja pronssista arvokisamitalia. Tietoja kisoista tulee jossain vaiheessa Suomen Veteraaniurheiluliiton sivuille. Korjaus: Ilmeisesti loistavan tasainen mitaleiden jakauma on tarkistuslaskennassa muodostunut tällaiseksi: 72 kultaa, 71 hopeaa, 72 pronssia. Onneksi olkoon Suomi!

Tässä joitakin hyviä tuloksia kisoista:
M90, Kuula (3 kg), Helge Lönnroth FIN, 8.25 (uusi ME)
M75, 3000 m kävely, Toivo Tuomela FIN, 18.10,18 (omistaa ME:n)
M75, Painonheitto, Seppo Salanto FIN, 16.84 (uusi ME)
N65, 800 m, Riitta Rasimus FIN, 3.06,26 (uusi SE)
N65, 1500 m, Riitta Rasimus FIN, 6.16,05 (uusi SE)
N65, Korkeus, Edith Graff BEL, 1.31 (sivuaa ME:tä)
N65, Kolmiloikka, Edith Graff BEL, 9.04 (uusi ME)
M65, Seiväs, Auvo Pehkoranta FIN, 3.20 (omistaa ME:n)
N60, 3000 m kävely, Pirjo Karetie FIN, 17.28,06 (uusi SE)
M60, 60 m, Vladimir Vybostok SVK, 7,66 (uusi ME)
N55, Kolmiloikka, Terhi Kokkonen FIN, 9.14 (uusi SE)
N55, Kuula (3 kg), Svetlana Melnikova RUS, 12.61 (uusi ME)
M45, 60 m, Kimmo Haatanen FIN, 7,37 (uusi SE)
N40, 200 m, Katrin Kreen FIN, 26.29 (uusi SE)

sunnuntai, maaliskuuta 25, 2007

Sokerirotta


Tunnistan lapsuudestani ilmaisun sokerirotta. Kuvassa eräs toinen sokerirotta tavataan itse teossa... mainos on vuodelta 1937. Suomalainen sokeri on terveellinen luonnontuote! Vai onko?

Lähde: Populaari -blogi, 25.3.2007

Nälänhätä lihottaa!

*
Tuore hollantilaistutkimus
on tutkinut toisen maailmansodan aikana syntyneiden lasten elämänvaiheita. Melko hätkähdyttävänä tietona tutkijat ilmoittavat raskauden aikana nälkää nähneiden äitien tyttärille kertyneen liikakiloja tavallista helpommin.

Tutkimukseen osallistui 427 hollantilaista miestä ja 529 naista, joista 350:n äiti oli nähnyt nälkää ollessaan raskaana talven 1945–1946 nälänhädän aikana. Tulosten perusteella jälkeläisen riski olla ylipainoinen 59-vuotiaana oli selvästi suurempi, jos hänen äitinsä oli kärsinyt nälkää raskauden aikana. Äidin nälänhätä vaikutti tyttären painoon ja keskivartalon rasvapitoisuuteen, mutta ei pituuteen tai muihin kehon mittasuhteisiin. Jostain syystä äidin raskaudenaikainen ravitsemus ei lisännyt miespuolisten jälkeläisten ylipainoisuutta.

Tulos vahvistaa sitä kiistanalaista käsitystä (Barkerin hypoteesi), jonka mukaan äidin raskaudenaikaisella ravitsemuksella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia jälkeläisten terveyteen.

Tutkimuksen julkaisi American Journal of Clinical Nutrition.

Barkerin hypoteesin synnyttäjän brittiläisen tohtori David C. Barkerin mukaan sikiöaikainen vajaaravitsemus lisää lapsen sairastumisen vaaraa myöhemmin elämässä. Sairastuminen voi alkaa jo lapsuudessa tai sitten ehkä vasta 50 vuotta myöhemmin. Barkerin hypoteesia eivät kaikki ota todesta. Olisikohan meidän kuitenkin lopetettava naureskelumme ja otettava Barkerin hypoteesi todesta? En tiedä, en todellakaan tiedä!

Päivän lukuannokseni ja tuo uusi hollantilainen tutkimus saattaisi osoittaa olevani varovasti kallellaan Barkerin suuntaan. Pistän tähän siksi vähän lisää mietittävää.

Luontaishoitoihin erikoistuneiden gurujen mukaan monet uudet tutkimukset osoittavat, että raskauden aikana, lapsen kasvun ja kehityksen ollessa kaikkein nopeinta, kohdussa vallitsee sellainen ravitsemustilanne, joka voi vaikuttaa lapsen geeneihin ja niiden säätämiin biokemiallisiin reaktioihin koko loppuelämän ajan. Tohtori Barker tunnetaan tohtori Matti Tolosen mukaan varsin hyvin myös Suomessa, sillä Barker on tehnyt yhteistyötä suomalaisten tiedemiesten kanssa. Suomessa seurataan vuosina 1924–44 syntyneiden naisten ja miesten terveydentilaa. Tutkittujen syntymäpaino on mitattu ja heistä on muutoinkin tallennettu terveystiedot. Suomessa on nimittäin vertaansa vailla oleva neuvolajärjestelmä, josta tohtori Barker on ollut erityisen innoissaan. Varhaislapsuuden painon kehitys on havaintojen mukaan yhteydessä diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin, sairaalareissuihin ja sosio-ekonomiseen tilaan.

Pieni ihmisalku on tavattoman riippuvainen äidin napaveren kautta tulevista ravintoaineista. Sikiöllä ei ole merkittävää omaa vitamiinien, amino- ja rasvahappojen tuotantoa. Äidin syödessä yksipuolisesti ja nälänhädän takia jopa puutteellisesti, voidaan kuvitella tämän antavan syntyvälle lapselle heikommat "eväät" loppuelämää varten. Kohdussa "aliravitsemuksesta" kärsineet lapset, jotka syntymänsä jälkeen alkavat saada sellaista ravintoa, mikä nostaa heidät nopeasti normaalille kasvukäyrälle, altistuvat Barkerin mukaan kroonisille taudeille useammin, kuin hitaasti painoaan lisäävät lapset.

Lähde: Tiede -lehti, 25.3.2007

Lukuvihjeitä:
Tolonen Matti. Barkerin hypoteesi. DrTolonen.com, 2006
Sundqvist Christer. Barkerin hypoteesi. veteraaniurheilija -blogi, 25.7.2006
Jousilahti Pekka. Riskitekijät, riskitekijämuutokset ja sepelvaltimotauti (väitöskirja). Kuopion yliopisto, 29.11.1997
Puttonen Maarit. Ohjelmoitu sairaaksi? Ylioppilaslehti 3: 14-15, 1998
Forsén Tom ja Eriksson Johan. Ohjelmoituuko tyypin 2 diabeteksen riski jo sikiökaudella? Diabetes ja lääkäri 4, 2000

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Uinti laihduttaa

**
Nimimerkki "vesipeto" kysyy
: Löytyykö mitään todisteita tieteellisistä tutkimuksista, että uinti laihduttaa? Minä olen itse laihduttanut säännöllisellä aamu-uinnilla vuoden aikana vähän yli 10 kg. Nyt painoindeksi on 29, eli vielä pitäisi toiset 10 kg saada pois. Onnistuuko se uinnilla vai pitäisikö jo siirtyä maalle?

Vastaus:
Uinti on mitä parhain painonhallintakeino. Vesi kannattelee mukavasti kookkaampaakin ihmistä ja nilkat, polvet sekä selkä säästyvät liialliselta rasittumiselta. Mielestäni voit jatkaa uintiasi edelleen. Mikäli painonhallinnassa tulee vastaan useiden kuukausien ajaksi jumitusvaihe, voisit ehkä harkita varovaista siirtymistä maankamaraa pitkin tassuttelemiseen. Tämä antaa elimistöllesi uusia ärsykkeitä. Ota mukaan tuollaiset sopivan lyhyet kepit (sauvakävely), jolloin saat tehoa kävelyysi. Kevään merkkien havainnointi tunnin kävelylenkin aikana voisi olla todella sopivaa sinulle esimerkiksi kaksi kertaa viikossa, muina päivinä harrastaisit aamu-uintia.

Muista myös syödä! Jos olet valinnut virallisterveellisen kevytlinjauksen ja se sinulla näyttäisi toimivan, jatka sillä linjalla. Tarkkaile erityisesti välipalojasi. Syö vähintään 2 kevyttä välipalaa (hedelmiä, maitoa, vihanneksia) päivässä ja monipuolisesti koostetun aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Osta aina silloin tällöin "Hyvä Terveys" -niminen lehti, sillä siinä on usein hienoja ruokaohjeita ja tutkittuun tietoon perustuvaa valistusta. Jos olet valinnut vaihtoehtoisen "raskaslinjauksen" (vähähiilihydraattinen dieetti, "karppaus") ja se näyttäisi tepsivän, jatka sillä linjalla. Hae vaihtelua ruokahetkiisi niistä lukuisista ruokavaliota tukevista keittokirjoista. "Laihdu ilman nälkää" on kolmen kirjan muodostama hieno kokonaisuus ja tämä trilogia on osoittautunut erityisen hyödylliseksi monen ihmisen elämässä. Löytyy hyvin varustetuista kirjakaupoista. On ruokavaliosi sitten mikä tahansa, tärkeintä on, että saat siitä hyvän olon. Kaikenlaiset pillerikuurit ja pahaa oloa tuottavat dieetit ovat tuhonneet monien ihmisten kyvyn hallita omaa painoaan. Ruoka on nautinto! Kohtuudessa pysytellen voi näistä nautintohetkistä tulla elämää ylläpitävä voimavarasi. Älä päästä ruoka-annoksia suurenemaan, pureskele sen sijaan maittava ruokasi rauhassa ja anna monipuolisen ravinnon täyttää jokainen elimistösi solu vitaalivoimalla! Monipuolisuus tarkoittaa sitä, että et todennäköisesti tarvitse mitään vitamiinipillereitä.

Tässä vielä tutkimustietoa uinnin hyödyllisyydestä painonhallinnassa. Aika tuoreessa amerikkalaistutkimuksessa (joulukuu, 2006) selvitettiin onko uinti yhtä tehokasta painonhallinnassa kuin kävely. Testaus tapahtui niin, että 38 keski-ikäistä lihavaa naista (rasvaprosentti 25-47) osallistui 13 viikkoa kestäneeseen liikunta-ruokavalio kokeeseen. Naiset jaettiin umpimähkään kolmeen eri ryhmään. Ryhmä numero 1 harrasti kävelyä maankamaralla, ryhmä 2 harrasti uintia ja ryhmä 3 kävelyä uimahallissa napaan asti ulottuvassa vedessä. Testitilanteet standardoitiin parhaan kyvyn mukaan ja liikunta-annokset määriteltiin 4 kertaa viikossa tapahtuviksi valvotuiksi 40 min mittaisiksi liikuntatuokioiksi, joiden kuormittavuus oli 70% ikään suhteutetusta maksimaalisesta sykkeestä. Tulokset olivat aika mielenkiintoiset, tosin odotetut: Mitään eroja ei löytynyt ryhmien välillä! Kolmentoista viikon aherruksen jälkeen kaikissa ryhmissä oli tapahtunut ilahduttavaa keventymistä (5,9 kg), rasvaprosentti oli alentunut 3,7% ja rasvakerrosten mittaukset eri puolilta kehoa osoittivat kaikkien liikuntamuotojen tepsineen. Tutkijat pohtivat tuloksia sen suuntaisesti, että uintia voi suositella liikuntamuodoksi aivan yhtä hyvin kuin kävelyä, kunhan muistetaan riittävän pitkä suoritusaika (vähintään 40 min) ja säännöllisyys (vähintään neljä kertaa viikossa).

Kiitos mukavasta kysymyksestä!

Tieteelliseenä lähteenä käytin:
Gappmaier E, Lake W, Nelson AG, Fisher AG. Aerobic exercise in water versus walking on land: effects on indices of fat reduction and weight loss of obese women. J Sports Med Phys Fitness 46 (4): 564-569, 2006

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Uskomattoman älyttömiä tuotteita!

Maailma on pullollaan turhia tuotteita.

Äsken sattui silmään tieto aivan älyttömästä tuoteinnovaatiosta: banaaniaromilla varustettu juomapilli (Dagens Media, 23.3.2007). Se on tarkoitettu lapsille, jotta joisivat enemmän maitoa. Löytyy myös mansikalla ja suklaalla maustettuja juomapillejä. No, valmistaahan Hartwall lapsivettä, eli mansikka-aromilla maustettua vettä lapsillemme!

Oletteko kuulleet ihmelääkkeestä HAVIDOL? Lääke parantaa lähes kaiken. HAVIDOL (lausutaan "have it all") on kiinnostanut kuluttajia kovastikin. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat mm. näin: ...Taidegalleriassa esiteltävä Havidol-mainonta on sekin täysin aidon näköistä. Monet ovat kävelleet sisään ja uskoneet kaiken todeksi, kertoo nimeään kantavan gallerian omistaja Daneyal Mahmood uutistoimisto Reutersille. He eivät ole käsittäneet, että kyse on parodiasta tai satiirista. Ihmiset kai tuntevat tämän sairauden omakseen. Jo lääkkeen nimen pitäisi varoittaa siitä, että Havidol on pelkkää pilaa eikä sitä ole olemassakaan. Havidol tulee sanoista have it all, ota kaikki itsellesi. Silti huhu uudesta ihmelääkkeestä on levinnyt hurjaa vauhtia. Linkki Havidol-verkkosivustoon on liitetty aivan vakaviin amerikkalaisiin webbisaitteihin, jotka käsittelevät ahdistusta, paniikkihäiriöitä ja masennusta..." Reutersin uutisvideo on hauska.

Ja sitten vielä tämä: Mahtaako tämä 7.7.2007 mahdollisesti toimintansa aloittava Net-Apteekki olla tarpeellinen saatikka laillinen Suomessa?

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Krooninen kipu heikentää terveydentilaa väittää Juha Turunen

**
Proviisori Juha Turunen
on saanut valmiiksi kipua käsittelevän mielenkiintoisen väitöskirjansa. Kirja tarkistetaan 24.3.2007 Kuopion Yliopistossa ja sen nimi on: Pain and Pain Management in Finnish General Population (Suomalaisen aikuisväestön kivut ja kivunhoitokeinot).

Kipu on hyvin tavallinen oire, jonka vuoksi usein hakeudutaan erilaisiin hoitoihin. Kivun yleisyydestä ja ihmisten käyttämistä kivunhoitokeinoista ei Suomessa ole ollut saatavilla kattavaa väestötason tietoa. Väitöstutkimusta varten toteutettiin edustava väestökysely, johon osallistui yli 4500 satunnaisesti valittua 15–74-vuotiasta.

Pitkittynyt kipu on Suomessa yleinen terveyttä nakertava vaiva. Tutkimuksen perusteella vähintään joka neljäs kärsi yli 3 kuukautta kestäneestä kivusta, ja kipu on todennäköisesti päivittäistä tai jatkuvaa yli kymmenellä prosentilla väestöstä. Kipuja hoidetaan eri tavoin kiputyypistä riippuen. Kipulääkkeiden säännöllinen käyttö on yleistä: noin 7 % ihmisistä käyttää kipulääkkeitä päivittäin ja lisäksi yli 10 % muutamana päivänä viikossa.

Tiedossa on, että pitkään jatkuva kipu heikentää terveydentilaa. Krooninen kipu osoittautui erittäin merkittäväksi terveydentilaa huonontavaksi tekijäksi, vaikka tutkimuksessa huomioitiin muita terveyteen liittyviä asioita kuten pitkäaikaissairaudet ja masentuneisuus. Krooninen kipu on yleistä erityisesti iäkkäämmillä, mutta miesten ja naisten välillä ei kroonisen kivun yleisyydessä ole merkittäviä eroja.

Tutkimukseen osallistuneista 80 % oli tuntenut jotain kipua viimeksi kuluneen viikon aikana. Näistä yli 3600 kipuja kokeneesta ihmisestä 53 % oli käyttänyt ilman reseptiä myytäviä itsehoitokipulääkkeitä edellisen puolen vuoden aikana, ja 52 % ilmoitti hoitaneensa kipujaan liikunnalla. 23 % oli pyytänyt läheistään hieromaan kipeää paikkaa. Kolmannes oli käynyt lääkärissä ja käyttänyt lääkärin määräämiä kipulääkkeitä. Joka viides oli käynyt ammattihierojalla ja joka kymmenes fysioterapiassa. Itsehoitokipulääkkeitä käytetään varsinkin päänsärkyyn. Liikunnalla hoidetaan alaraajojen, selän ja niska-hartiaseudun kipuja. Vasta kovat ja jatkuvat kivut saavat ihmiset hakeutumaan lääkärin hoitoon. Etenkin naiset kokeilevat aktiivisesti useita kivunhoitotapoja. Mitä vaikeampi ja laaja-alaisempi kipu, sitä enemmän erilaisia hoitoja käytetään.

Kipulääkkeiden säännöllinen käyttö on tavallista. Pelkästään reseptikipulääkkeitä käyttää säännöllisesti yli 7 % suomalaisista aikuisista. Samoin yli 7 % käyttää itsehoitokipulääkkeitä muutamana päivänä viikossa tai useammin. Lisäksi noin 4 % käyttää yhtä aikaa resepti- ja itsehoitokipulääkkeitä. Säännöllinen käyttö on voimakkaan jatkuvan kivun lisäksi yhteydessä masennukseen ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen. Aina kipulääkkeiden käytölle ei kuitenkaan ole selvää syytä, sillä säännöllisesti kipulääkkeitä käyttävistä 8 % ilmoitti erilaisten kipujen vaivaavan heitä vain noin kerran kuussa tai harvemmin.

Kipulääkkeiden käyttöön ja kivun hoitoon halutaan ilmiselvästi lisää ohjeita. Kipulääkkeisiin liittyvien tiedontarpeiden selvittämistä varten tutkittiin Kuopion lääkeinformaatiokeskukseen kahden vuoden aikana tulleet yli 2300 kipulääkkeisiin liittyvää puhelua. Kysymykset koskivat pääasiassa eniten myytyjä tulehduskipulääkkeitä. Lääkkeiden yhteisvaikutusten lisäksi soittajia kiinnosti oikea annostus, neuvot kivunlievitykseen sekä kipulääkkeiden vaikutukset ja haittavaikutukset. Osa soittajista kaipasi ohjeita, miten voisi tehostaa nykyistä kipulääkitystään. Lasten kivun lääkinnässä soittajia kiinnosti erityisesti lääkkeen oikea annostus.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että pitkittynyt kipu on hyvin yleinen ongelma Suomessa. Väestö hoitaa kipujaan usein eri tavoin. Hoito valitaan yleensä rationaalisesti kiputyypin ja kivun voimakkuuden mukaan. Itsehoitokipulääkkeiden säännöllinen käyttö, varsinkin reseptikipulääkkeiden kanssa voi kuitenkin lisätä haittojen ja yhteisvaikutusten riskiä. Väestö käyttää tarjolla olevaa puhelinneuvontapalvelua saadakseen ohjeita kipulääkkeiden käyttöön. Tiedontarpeet ovat erittäin vaihtelevia riippuen muun muassa käytössä olevasta lääkityksestä ja lääkkeen käyttäjän iästä.

Lähde: Kuopion yliopiston tiedote, 22.3.2007

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Vaarallisia laihdutuspillereitä

###
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa
varoitetaan laihdutusvalmisteista, jotka sisältävät kofeiinin ja synefriinin yhdistelmiä. Pillereitä myydään laittomasti internetin välityksellä nimellä Thermapower, Thermojetic tai jollakin muulla Thermo -alkuisella valmistenimellä. Äsken kun tarkistin niin monilla Thermopoweria kauppaavilla yrityksillä oli yllättäviä teknisiä ongelmia internetsivustonsa kanssa:

Esimerkiksi http://www.thermapower.com/ ilmoittaa Site temporarily down due to technical issues. Will be back soon (Sivusto tilapäisesti suljettu teknisten ongelmien takia. Toimii taas hetken kuluttua).

Termo tarkoittaa tässä yhteydessä valmisteen lämpövaikutusta lisäävää ominaisuutta. Synefriini on efedriinin korvike, joka tuli ajankohtaiseksi erityisesti Yhdysvalloissa sen jälkeen kun efedriini määriteltiin lääkeaineeksi ja sitä ei enää saanut myydä ilman reseptiä. Jäljet johtavat sylttytehtaalle, eli kehonrakennuspiireihin. Urheilijat ovat valitettavasti valmiita hyvin riskialttiiseen ravintolisäkikkailuun päästäkseen eroon muutamasta ylimääräisestä rasvakilosta. Rahanahneet ja laittomat internetissä laihdutusvalmisteita kauppaavat yritykset ovat nyt laajamittaisesti tarjonneet näitä rasvanpolttopillereitä laihduttajille. Tutkijoiden mukaan kofeiinin ja synefriinin yhdistelmä aiheuttaa sydänvaivoja, ahdistusta ja luun haurastumista. Tuotteiden käyttäjät ottavat hyvin suuren riskin. Useita kuolemantapauksia on raportoitu.

Minä tiedän yhden Thermo -alkuisen sanan, joka tepsii laihduttamiseen. Se on termospullo! Ota mukaan kahvia tai teetä termospulloon ja lähde ulos 3-5 tunnin retkelle talven jälkeen heräävään luontoon. Mieli virkistyy ja kilot karisevat. Älä herätä nukkuvaa karhua!

Tiesithän, että vain minulta saat taatusti toimivia laihdutuspillereitä?

Lue lisää laihdutuksesta:

Laihdutuksen tunnetason ongelmat

Laihdutuksen yhteiskunnallinen merkitys


Laihdutusohjeita


Laihdutusvalmisteet ja -menetelmät puntarissa


Lähde: Svenska Dagbladet, 20.3.2007

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Sähköpostissa on ollut ongelmia

Olen saanut tietää, että sähköpostissani [christer.sundqvist(at)wakkanet.fi] on viime päivinä ollut ongelmia. Rauhanomaisetkin yhteydenottonne on tylysti torjuttu minun tietämättäni. Tilannetta selvitetään tällä hetkellä. Pahoittelen häiriötä!

Voitte käyttää toimivana vara-sähköpostina tätä:

christer.sundqvist(at)ravintokirja.fi

Korvatkaa (at) merkillä @

Soinin miehet oikealla asialla

**
Timo Soini saavutti merkittävän vaalivoiton
äskettäisissä eduskuntavaaleissa. Tässä jutussani soinilaisuutta edustaa kuitenkin pieni ja pippurinen Pohjanmaalla sijaitseva kunta nimeltään Soini. Siellä asustaa ystäväni maratoonarilääkäri Ahti Honkola. Hän on työryhmänsä kanssa pistänyt soinilaiset liikkumaan henkensä edestä!

Kuntoilusuunnitelman pohjana on liikkumisresepti. Soinin perusterveydenhuollossa on lähdetty avoimesti luomaan yhteistyökuvioita lähikunnassa sijaitsevaan Kuortaneen urheiluopistoon mm. diabeteksen ehkäisemiseksi. Tavoitteena on ollut luoda uudenlainen, pitkään interventioon (väliintulo) perustuva toimintamalli elintapojen muuttamiseksi. Tyypillisiksi tavoitteiksi asetettiin kolesteroli-, verenpaine- ja sokeriarvojen alentaminen sekä painon pudottaminen. Tukeakseen miehiä näiden tavoitteiden saavuttamisessa miehille tarjottiin mahdollisuus lähteä Kuortaneen urheiluopistolla järjestettäville tehojaksoille ja vuoden mittaiseen seurantaan.

Liikuntaresepti toimii:
  • Paastoverensokeriarvojen (fp-Gluk) keskiarvo on pudonnut lähtötilanteen 7,04:stä 4,32 mmol:iin/l.
  • Plasman triglyseridipitoisuuden keskiarvo on ryhmässä pudonnut 2,02 mmol:sta/l 0,93 mmol:iin/l, mikä on linjassa ”pahan” eli hapettuneen LDL-kolesterolin sekä (kokonais) LDL-kolesterolin laskun kanssa.
  • Kaikki ryhmässä mukana olleet kokivat yksilökohtaisia useimmiten positiivisia muutoksia jaksamisessaan peruskunnon nousun myötä.
  • Ryhmäläiset kertoivat liikkumisen helpottuneen ja mielialan ja olotilan keventyneen.
Ihan ilman Jobinpostia ei kuitenkaan selvitty. Painoindeksimuutokset (BMI) olivat huolestuttavia. Alkutilanteen (lokakuu 2005) jälkeen seuraavassa mittauksessa toukokuussa 2006 BMI oli jokaisella ihan nätisti laskussa. Kesän aikana miehet kuitenkin siirtyivät pois kaidalta tieltä ja ravitsemukseen liittyvät repsahdukset olivat saaneet painon nousemaan, mikä todettiin syyskuussa 2006. Miehiin kohdistettiin tästä johtuen oikeaoppinen nuhtelusaarna ja pikkulinnut visertävät, että kaidan tien polku on taas löytynyt. Soinin miesten seuranta jatkuu.

Lähde: Diabetes ja Lääkäri -lehti 36 (helmikuun numero): 19-23, 2007

Ei ksylitolia koirille!

#
Tänään oli kahvi mennä väärään kurkkuun
. Luin USA Today -lehdestä, että suomalainen menestystuote ksylitoli, on erittäin vaarallista koirille. Vuodesta 2002 lähtien USA:ssa on kuollut kymmeniä koiria, heidän syötyään ksylitolilla makeutettuja elintarvikkeita.

Toimittajan mukaan ksylitolin terveyttä nakertava teho perustuisi siihen, että se voimakkaasti laskee verensokeria. Jotkut koirat oksentavat, saavat kouristuksia ja kaatuvat nurin. Muut kotieläimemme eivät ole vaaravyöhykkeessä ja ihminen ei kärsi ksylitolista.

En tiedä onko kyseessä uutisankka. Kyseessä voi tietysti olla aspartaami-imperiumin vastaisku. Asian paremmin tuntevat kommentoijat kumoavat tämän salaliittoteorian.

Lähde: USA Today, 18.3.2007 (Popular sweetener is toxic for dogs)

Omenoilla sydän- ja verisuonitautien kimppuun

**
Omena päivässä pitää lääkärin loitolla
, olet ehkä kuullut sanottavan. Tämä näyttäisi olevan kirjaimellisesti totta, jos on uskomista uuteen tutkimukseen missä 34 489 naista pisti urakalla mm. omenoita poskeensa. Flavonoideja sisältävät omenat vähensivät sydän- ja verisuonitautien riskiä vaihdevuodet ohittaneissa naisissa. Tutkimustulokset saatiin Iowa Women's Health Study -projektista ja julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehden maaliskuun numerossa.

Tämän tutkimuksen mukaan voidaan rohkaista Eevaa syömään runsaasti omenia ja tarjota niitä myös Aatamille. Omenien lisäksi sydänterveellisiksi osoittautuivat myös päärynät, mansikat, tumma suklaa, punaviini ja ravintoon lisätyt leseet. Selitysmalliksi tarjotaan flavonoidien antioksidanttivaikutuksia. Flavonoidit alentavat hapettuneen LDL-kolesterolin ("paha kolesteroli") esiintymistä. Juuri tätä LDL-kolesterolia suuri osa lääkärikunnasta pitää sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisen merkittävänä riskitekijänä. Flavonoideista ei ollut hyötyä sydänkuolemiin ainakaan tässä tutkimuksessa.

Dietary flavonoids may have beneficial cardiovascular effects in human populations, but epidemiologic study results have not been conclusive. We used flavonoid food composition data from 3 recently available US Department of Agriculture databases to improve estimates of dietary flavonoid intake and to evaluate the association between flavonoid intake and cardiovascular disease (CVD) mortality. Study participants were 34 489 postmenopausal women in the Iowa Women's Health Study who were free of CVD and had complete food-frequency questionnaire information at baseline. Intakes of total flavonoids and 7 subclasses were categorized into quintiles, and food sources were grouped into frequency categories. Proportional hazards rate ratios (RR) were computed for CVD, coronary heart disease (CHD), stroke, and total mortality after 16 y of follow-up. After multivariate adjustment, significant inverse associations were observed between anthocyanidins and CHD, CVD, and total mortality [RR (95% CI) for any versus no intake: 0.88 (0.78, 0.99), 0.91 (0.83, 0.99), and 0.90 (0.86, 0.95)]; between flavanones and CHD [RR for highest quintile versus lowest: 0.78 (0.65, 0.94)]; and between flavones and total mortality [RR for highest quintile versus lowest: 0.88 (0.82, 0.96)]. No association was found between flavonoid intake and stroke mortality. Individual flavonoid-rich foods associated with significant mortality reduction included bran (added to foods; associated with stroke and CVD); apples or pears or both and red wine (associated with CHD and CVD); grapefruit (associated with CHD); strawberries (associated with CVD); and chocolate (associated with CVD). Dietary intakes of flavanones, anthocyanidins, and certain foods rich in flavonoids were associated with reduced risk of death due to CHD, CVD, and all causes.

Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 85 (3): 895-909, 2007

sunnuntai, maaliskuuta 18, 2007

Tankki täynnä treeneihin

**
Brittiläistutkijat ovat taas
vapaaehtoisesti pakottaneet urheilijoita juoksumatolle. Nyt on tutkittu sitä miten kahden vuorokauden aikana tahallaan heikennetty energia- tai nesteytyshoito vaikuttavat juoksutulokseen. Lisäksi oli ryhmä joka hoiti sekä energia- että nesteytyspuolen päin mäntyä. Kontrolliryhmä hoiti asiat ihan normaalisti.

Matolla jaksettiin juosta kaikkein parhaimmin tuossa kontrolliryhmässä. Kaikkein heikoimmin menestyivät ne onnettomat jotka eivät juoneet tarpeeksi nesteitä eivätkä syöneet kunnolla ennen treenejä. Tutkijat pitivät yllättävän pienenä sitä haittaa mikä koitui vähäisemmästä juomisesta yksistään ja kumoavat sen kuuluisan väitteen, että huonosti hoidettu nesteytys heikentää juoksusuoritusta. Heikosti kahden päivän aikana nesteitä nauttineet pärjäsivät yhtä hyvin kuin normaalisti juoneet. Sen sijaan tukea löytyi runsaasti sille ajatukselle, että juoksemista ei kannata harjoittaa huonosti syöneenä. Huomattavasti heikommin sujui juoksu huolimattoman syömisen jälkeen.

Lisää tietoa juoksijan energiantarpeesta:
Sopiva energiansaanti on merkittävin tekijä urheilijan suo­rituskyvyn kannalta. Urheilijan on ruoka­valiostaan saatava omaa energiankulutustaan vastaavan määrän energiaa. Liian pieni energian saanti johtaa painon menetykseen, lihaskudoksen häviöön, luutiheyden laskuun, harjoittelun tehottomuuteen, huonoon harjoitus­vasteeseen, kuukautiskierron häiriintymiseen, sairastumis­riskin kasvuun ja krooniseen väsymykseen.

Energiansaanti on yleensä ollut kulutusta vastaa­vaa, mikäli urheilijan painossa ei ole tapahtunut muutosta ja mikäli syöminen on tasaista päivästä toiseen. Har­joittelu lisää energiantarvetta: kestävyysurhei­lija saattaa harjoittelun aikana kuluttaa 15-20 kertaa enem­män energiaa kuin levossa, ja ylläpitää tällaista kulutusta jopa useamman tunnin päivässä. Kovan harjoittelun jälkeen elimistön aineenvaihdunta pysyy normaalia aktiivi­sempana lähimmän 12 tunnin aikana, mikä lisää energian tarvetta entisestään.

Kestävyysurheilijan päivään kuuluu noin 6 ateriaa, joiden kokonaisenergiasisällön tulisi olla keskimäärin noin 4000-5000 kcal. Tarkkaa suosi­tusta ei voi antaa, sillä energian tarve on yksilöllistä ja se riippuu kehon painosta, lihasmassasta, harjoittelumääristä ja perinnöllisistä teki­jöistä. Ruokamäärien on joka tapauksessa oltava suuria, jotta energiaa varmasti saadaan riittävästi. Tutkimuksissa on selvästi todettu, että riittävä energian­saanti takaa riittävän korkeat kasvuhormoni-, testosteroni- ja IGF-tasot. Kokonaisenergian saannin merkitystä harjoittelun ja fyysisen suorituskyvyn optimoi­jana korostet­tiin syksyllä 2004 tehdyssä Suomen maajouk­kueen kestävyysur­heilijoiden ruokapäivä-analyysissa. Koko­naisenergia jäi kaikilla tutkituilla alle Pohjoismaisten ravit­semussuositusten (45-70 kcal/kg/vrk). Eniten oli puut­teita hiilihydraattien saannissa, rasvaa syötiin aivan liikaa ja proteiinia saatiin suositusten mukaisia määriä. Tilan­teen korjaamiseksi tutkijat suosittelivat ateriointikertojen lisäämistä ja hiilihyd­raattipitoisten ruokien ahkerampaa syöntiä. Samantapaisia tutkimustuloksia on saatu muualla­kin ja panostuksella ra­vintoon urheilijoiden tulokset voisivat olla paljon parempia.

Urheilijat kokevat usein riittävän suurten ruokamäärien syömisen hankalaksi: ennen harjoittelua ja harjoittelun aikana pyritään välttämään syömistä, jotta vältyttäisiin vat­savaivoilta ja harjoittelun jälkeen ruokahalu on usein nor­maalia huonompaa. Suomalaisten urheilijoiden energi­ansaanti jääkin usein liian pieneksi. Helposti nautittavista nestemuotoisista lisäravinteista on siksi usein hyötyä riittä­vän energiansaannin turvaamiseksi. Kun energiantarve on suuri, voi ruokavalioon kuulua vapaammin myös runsaasti energiaa ja puhdistettuja sokereita sisältäviä ruokia, kuten hilloja, mehuja, virvoitusjuomia ja makeisia, sekä jonkin verran leivonnaisia, kuten pullaa. Erityisessä vaara­vyöhykkeessä liian vähäisen energiansaannin suhteen ovat: juoksijat, pyöräilijät, uimarit, triathlonistit, voimistelijat, luistelijat, tanssijat, painijat, nyrkkeilijät, taekwondon har­rastajat, soutajat ja urheilijat, jotka pyrkivät liian nopeaan painonpudotuksen painoluokkalajeissa.

Ravinnosta saatavalla kokonaisenergiamäärällä on vaiku­tusta typpitasapainoon. Tarvetta korkeampi energian­saanti (positiivinen energiatase) parantaa typpitasapainoa, ja kulutusta pienempi energiansaanti (negatiivinen energiatase) lisää typen eritystä eli huonontaa typpitasapainoa. Energia­määrä, joka levossa riittää ylläpitämään typpitasapainoa, ei energiankulutuksen lisääntyessä harjoittelun myötä riitäkään ylläpitämään tasapainoa. Lihasmassan lisäykseen tähtäävän henkilön on siis erittäin tärkeä lisätä energiansaantiaan, jotta typpitasapaino olisi hyvä ja lihaskasvu mahdollista. Proteiininsaanti lisääntyy usein automaatti­sesti energiansaannin lisääntyessä. Kuukautishäiriöiden aikana energiatase helposti kääntyy negatiiviseksi. Negatiivisessa energiataseessa olleilla urheilijoilla haara­ketjuisten aminohappojen (BCAA) hapetus harjoituksen aikana on osoittautunut suuremmaksi kuin energiatasapai­nossa olleilla. Tulokset viittaavat laihduttavien tai muusta syystä liian vähän energiaa saavien urheilijoiden proteiinintarpeen olevan normaalia suurempi. Runsaan hiili­hydraattien saannin on osoitettu vähentävän lihasproteiinin hajoamista rasituksessa. Todennäköisesti runsas lihasglyko­geenin määrä vähentää proteiinin käyttöä energiaksi. Glykogeenivarastojen tyhjentymisen on nimittäin todettu johtavan aminohappojen lisääntyneeseen hapettumiseen pitkissä kestävyyssuorituksissa. Glykogeenivarastojen täy­dentäminen ja päivän tarpeen kattava energiansaanti ovatkin tärkeimmät ruokavaliotekijät, jotka vähentävät proteiinien hajoamista harjoittelun aikana. Pitkäketjuiset rasvaha­pot ovat tärkeässä roolissa lihaksen energiatarpeen tyydyttä­jinä.

Voidaan yksinkertaistetusti sanoa, että kevyessä liikunnassa lihakset polttavat rasvoja ja sitä enemmän hiili­hydraatteja mitä rankempaa liikunta on. Aivan tarkkaa fy­siologista mekanismia tähän rasva/hiilihydraattikäyttöön lihaksissa ei tunneta. Todennäköisesti tähän vaikuttavat li­hassolujen kyky ”imeä” rasvat sisäänsä, rasvoja sitovien kuljetusprote­iinien rooli ja karnitiinin keskeinen asema.

Lähteet:
Oliver SJ, Laing SJ, Wilson S, Bilzon JL, Walsh N. Endurance running performance after 48 h of restricted fluid and/or energy intake. Med Sci Sports Exerc 39 (2): 316-322, 2007
Sundqvist Christer. Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta. Omakustanne, 2007

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Voiksi mennyttä kermaa

Voiksi mennyttä kermaa Keskustaopiskelijat eivät voi enää kermaksi muuttaa, vaikka kuinka kirnuaisivat, vastaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Jussi Salonranta Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajan Juha Iso-Ahon tuoreisiin väittämiin Keskustan opintorahalupauksista.

Lähde: Jussi Salonrannan blogi, 16.3.2007

Makeiset ja virvoitusjuomat pois kouluista

***
Ihanaa Kirsi Lindroos! Erinomaista Marjaana Manninen!
Hyvä Pekka Puska! Mainiota Pirjo Pietinen!

Opetushallitus ja Kansanterveyslaitos ovat lähettäneet kouluille suosituskirjeen makeisten ja virvoitusjuomien myymisestä. Lue asiaa käsittelevä muistio (PDF)! Suosituksen mukaan kouluissa ja oppilaitoksissa ei tulisi ainakaan kouluaikana myydä säännöllisesti makeisia, virvoitusjuomia tai sokeroituja mehuja. Suositus pohjautuu virastojen huoleen lasten ja nuorten lisääntyvästä ylipainosta. Myös kouluruokailun arvostusta halutaan nostaa.

Välipala-automaattien tai kioskien tarjonnaksi toivotaan terveellisiä tuotteita. Myös vanhemmille toivotaan mahdollisuutta vaikuttaa välipala-automaattien tai kioskien hankintaan, sijoitteluun ja mainosten sisältöön. Kouluihin ja oppilaitoksiin toivotaan lisäksi mahdollisuutta juoda puhdasta ja raikasta vettä aina halutessaan. Käsittääkseni Hartwallin lapsivettäkään ei katsota suopein silmin.

Makeisten ja virvoitusjuomien käsittämättömän laajaa myyntiä puolustellaan usein sillä, että oppilaskunnat keräävät varoja toimintaansa juuri näiden myynnillä. Myös Kansanterveyslaitos ja Opetushallitus haluavat tukea oppilaiden osallisuutta ja yrittäjyyttä, kunhan myytävät tuotteet ovat ravitsemussuositusten mukaisia.

Osa kouluista on jo luopunut limsa- ja karkkiautomaateista. Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä kysyttiin eri kouluilta ympäri Suomea, miten koululaisten välipala on järjestetty. Selvityksen mukaan joissain kouluissa limsa- ja karkkiautomaateista on jo luovuttu, mutta edelleen niitä kouluista toki löytyy. Joissain kouluissa välipalaa sai jo ilmaiseksi, mutta useimmissa kouluissa se oli vielä maksullista. Alakouluissa tarjottava välipala näytti yleensä eroavan yläasteella ja lukiossa tarjottavista välipaloista. Tyypillisiä välipalatarjoiluja olivat ruokajuomat, sämpylät, leivät, karjalanpiirakat, puurot, hedelmät, viilit ja jogurtit. Valitettavasti myös pullaa, makeita piirakoita ja pizzaa tarjottiin erityisesti yläasteilla ja lukioissa.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 16.3.2007