torstaina, helmikuuta 25, 2010

Tyydyttyneet rasvat eivät ole yhteydessä sydänsairauksiin



**
Huippukiinnostavaa tietoa ravintorasvoista!
Vilkasta kommentointia! Kirjoitettu 16.1.2010. Sen jälkeen useita päivityksiä, viimeisin 25.2.2010.

Olemme hämmästyttävän kauan saaneet odottaa minkäänlaista kommenttia ravitsemuksen ja terveyden ammattilaisilta Suomessa. Pyyntööni on vastattu! Professori Suvi Virtanen on lueskellut Kraussin paperia ja todennut paperin heppoiseksi. Hän pistää edelleen kasvisrasvalevitettä leivälle ja väittää tyydyttyneitä rasvoja haitallisiksi (Kauppalehti 25.2.2010).

23.2.2010 ravitsemusterapeutti Anette Palssa tekee ainoan oikean teon. Myöntää nykyiset vähärasvaisuuteen houkuttelevat ohjeistukset heppoisiksi. Niin sitä pitää! Kiitos Anette Palssa! Pane hanttiin professorikunnalle! Lukekaa Anetten selvitys tästä: Jokohan rasvakattilassa rauhoitutaan?.

Christer Sundqvist: "Tärkeää on minusta huomata, että suurellakaan tyydyttyneiden rasvahappojen (SAFA) -altistuksella ei saada vahinkoa aikaiseksi kunhan samalla huolehditaan riittävästä monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) saannista."

Tutustu vilkkaaseen keskusteluun internetin keskustelupalstoilla, blogeissa ja foorumeissa. Kaikkein vilkkain keskustelu näyttäisi olevan tässä minun vaatimattomassa blogissani! Jimmy Moore, kuuluisan Livin' La Vida Low Carb Blogin ylläpitäjä, on pyytänyt minulta haastattelua asian johdosta. Se toteutunee joskus.


Summary in English
A considerable amount of readers from the USA, Sweden, Spain and Germany drop in on my healthblog. Most of you might not be familiar with the Finnish language. To make your disappointment smaller, I have decided to toggle down a short summary in English, in particular if the news I am delivering might deserve international attention.
Some days ago the famous lipid scientist Ronald M Krauss sent me his latest meta-analysis in AJCN of saturated fats vs. cardiovascular disease. Being a keen lover of butter and saturated fats, I found Krauss' paper of utmost importance. Decades of decades the gospel of low-fat has been heard here in Finland. My friend director Pekka Puska is in love with his North-Karelia-project, and his message has dominated the discussion of fat and carbohydrate ever since the early 1970-ies.
In a scientific meeting organized by simply me, doctor Mikael Fogelholm and director Pekka Puska in February 9th 2009, people of Finland could feel the first real signs of a tide that might be turning. Even here in low-fat Finland things could change for the better: fat is not the number one killer after all! Director Mikael Fogelholm has several times indicated that the national guidelines of nutrition are about to change for the better: less carbohydrates and more fats.
My discussion of the importance of Krauss' recent paper has provoked a lively discussion. Several scientists have expressed their support for me and especially for doctor Krauss. We are struck by the astonishing fact: Not a single newspaper in Finland has taken up the issue of saturated fats vs. cardiovascular disease in the light of the new meta-analysis. However, we have seen warnings not to consume too much butter. It is wrongly supposed to ruin your health. I take great pains to summarize and analyze the discussion (in Finnish).
Please feel free to contact me, should you be interested in nutrition, health and fitness. Those familiar with blog functions might be able to post their comments in other languages than Finnish. Time permitting I will make your comments available for the Finnish audience. I feel the year of 2010 will be a year when the renessaince of fat is gaining importance even here in the far-away country of Finland. Fat lovers unite!

Read more about this issue on discussion boards, blogs and other rapid postings:
Lue lisää netin keskustelupalstoilta, blogeista ja pikatiedotteista:Tyydyttyneiden rasvojen sydänterveysriski kyseenalaistettiin (14.1.2010)
Evaluating the Association of Saturated Fat with Cardiovascular Disease (14.1.2010)
the human cost of bad science (14.1.2010)
Ups, tyydyttynyt rasva ei aiheutakkaan sydän- ja verisuonitauteja (15.1.2010)
Meta-Analysis Finds No Evidence that Saturated Fat Promotes Cardiovascular Disease (15.1.2010)
Mistä rasvaa? (17.1.2010)
Saturated Fat: Wrongfully Accused? (17.1.2010)
...ett värdefullt bidrag till kunskapsunderlaget... (18.1.2010)
Dietary saturated fat not associated with heart disease (18.1.2010)
Interesting article from Anthony Colpo, Japanese with total C 200-240 have lowest mortality(18.1.2010)
Fat Warriors Take Another Hit (18.1.2010)
No Association of Saturated Fat and Cardiovascular Disease (18.1.2010)
Pigs Have Flown, More Education, and Slaying Cindy (18.1.2010)
Saturated Fat Not Linked to Heart Disease: Study (20.1.2010)NOT GUILTY: The Long-Standing Vilification Of Saturated Fat Finally Turning To Vindication (21.1.2010)
Tutkimus: Eläinrasvoilla ei yhteyttä sydäntauteihin (22.1.2010)
Finally. The results of the largest real study on saturated fat (22.1.2010)
Inget samband mellan mättat fett och hjärtsjukdom (25.1.2010)

Saturated fat and heart disease: studies old and new (26.1.2010)

Study fails to link saturated fat, heart disease (4.2.2010)
Vääntöä voista (25.2.2010)


Postiluukku kolahti aamulla (16.1.2010)

Lääketieteen tohtori ja arvostettu rasvatutkija Ronald M Krauss lähetti minulle uusimman metatutkimuksen, jossa oli arvioitu aiheuttavatko tyydyttyneet rasvat sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimus on julkaistu erittäin arvostetussa tiedelehdessä, American Journal of Clinical Nutrition. Tulos on häkellyttävän selvä:

Tyydyttyneet rasvat eivät vaikuta millään tavalla sepelvaltimotautiin, sydänhalvaukseen tai sydän- ja verisuonitautiin!

Vuosikymmenien aikana harjoitettu eläinrasvojen demonisointi on ollut aivan turhaa. Sydämet eivät pysähtele, verisuonet eivät mene tukkoon ja sydän- ja aivohalvauksia ei tapahdu jos syö voita, sianrasvaa tai nauttii kookosöljyä. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos (entinen Kansanterveyslaitos) on linjaukselleen uskollisesti väittänyt, että eläinrasvoja pitää välttää. Kaikki eivät ole uskoneet vaan syödä rouskuttaneet rasvaisia pihvejä, panneet paksuja kerroksia voita ruisleipänsä päälle ja nauttineet kylmäpuristetun kookosöljyn ihanuudesta.

Se on loppu nyt! Suomalaisille ei enää saa valehdella, että eläinrasvat ovat vaarallisia. Jos joku haluaa tyydyttää nälkänsä tyydyttyneitä rasvoja nauttien, annettakoon hänen tehdä se rauhassa. Sydänsairauksia aiheuttavat ennen kaikkea tupakointi, pitkälle jalostetut sokerituotteet, stressi, vähäinen liikunta ja vähäiset vihannesannokset.

Yhteys tyydyttyneiden rasvojen ja sydäntapahtumien välillä puuttuu. Jos jokin yhteys mahdollisesti on olemassa, niin pikemminkin näyttää siltä, että mitä enemmän nautitaan tyydyttyneitä rasvahappoja, sitä paremmin sydän voi.

Kun joku suomalaistutkija seuraavan kerran luettelee ulkomuistista vanhoja mantroja siitä miten rasva tukkii suonet ja miten voi pitäisi vaihtaa margariiniin, niin näyttäkää hänelle vaikkapa tämä Kraussin työryhmän meta-analyysi ja pyytäkää häntä arvioimaan mantrojaan sen valossa. Jos hän vähänkin aikoo säilyttää uskottavuutensa, niin hän ottaa tämän paperin vakavasti.

Jos joku kaipaa Kraussin työryhmän meta-analyysia luettavaksi tai muuta tietoa, voitte lähettää minulle yksityisviestin (christer.sundqvist@ravintokirja.fi).

Kommentteja saa tulla.

Sain 17.1.2010 viestin suomalaiselta, erittäin arvostetulta ravitsemustutkijalta X.X:

"Hei,

Eiköhän tämä asia ole jo loppuun kaluttu ja näyttö tieteellisesti niin aukoton kuin mahdollista.

Ystävällisin terveisin
X.X"


Kohteliaana ihmisenä minä en paljasta henkilön nimeä. Tässä tylyssä viestissä ilmoitetaan yllättäen, että ainakin yksi ihminen Suomessa on kalunnut loppuun kaikki rasvatutkimukset. Hän julistaa tieteelliset näytöt täysin aukottomiksi, että tyydyttyneet rasvat ovat haitallisia sydämelle. Jotenkin tieteen olemus on ymmärretty väärin jos uusimmat tutkimusnäytöt eivät heilauta vakaumusta suuntaan eikä toiseen. Harmillista. Säälittävää.

Sain 17.1.2010 Suomen Akatemian terveyden yksikön johtajalta dosentti Mikael Fogelholmilta kommentin ja luvan julkaista se kokonaisuudessaan. Mikael toivoo asiallista keskustelua!

Kiinnostava ja hyvä katsaus. Tämä tulos (ja kirjoittajien kommentit diskussiossa) tukee suurinpiirtein sitä näkemystä, mikä minulla on ollut:

- MUFAt ja PUFAt ovat terveellisiä
- SAFA:n epäterveellisyys voi olla ylitulkintaa tutkimuksista, joissa ne on vaihdettu MUFAan ja PUFAan (siis kutakuinkin neutraali osa vaihdetaan terveelliseen)
- tästä huolimatta tulokset eivät millään tavoin puolla SAFA:n suosittelemista, esim. vaikka voi olisi neutraali, margariini ja öljy ovat terveellisiä (öljyssä kannattaa paistaa, ei voissa) jne.
- jos kysytään, pitäisikö epäterveellinen (nopeasti imeytyvä, vähäkuituinen) hiilihydraatti korvata SAFA:lla, ei tämä tutkimus anna siihenkään puoltavaa vastausta: epäterveellinen hh pitää korvata joko terveellisellä hiilihydraattilla tai mahdollisesti terveellisellä rasvalla.

t. Mikael


(Päivitys 5.2.2010 / 236 kommenttia) Blogikirjoitukseni on johtanut tavattoman vilkkaaseen sananvaihtoon. Tässä pieni yhteenveto keskustelusta:

Sami Uusitalo pyytää Pekka Puskaa iskemään pöytään ne tuhannet tutkimukset tyydyttyneiden rasvahappojen haitoista, niin saadaan Krauss metadatoineen hiljaiseksi. Christer Sundqvist ihmettelee mistä ne tuhannet tutkimukset voivat löytyä kun niitä ei löydetä johtavien rasvatutkijoiden toimesta. Risto kysyy miten Pekka Puska todellakin aikoo selittää Kraussin työryhmän tulokset? Hävettää hieman olla suomalainen, sillä eläinrasvaa kammoksuvien likimain ainoa luotettava tutkimusnäyttö lepää kyseenalaisen mielisairaalatutkimuksen varassa, eli Finnish Mental Hospital Study. Näyttöä löytyy myös eläinrasvojen vaarallisuuden puolesta jossain määrin näissä: Veteran Affairs Study, Oslo Diet Heart Study ja Anti-Coronary Club Study. Muissa tutkimuksissa ei löytynyt siis mitään hyötyä siitä jos eläinrasvoja vähennettin ruokavaliosta.

Christer Sundqvist pitää mahdollisena, että tämä Kraussin paperi kääntää ravitsemusmantrojen käskyttämän laivan kurssin. Samaa mieltä on nimimerkki T2DM1969. "Mitä odottamaan laivan kääntymistä? Minä hyppäsin laivasta pois 8 vuotta sitten. Jätin leipäviljan, perunat, riisit ja makaronit. En kadu laivasta hyppäämistä sekunttiakaan", sanoo Anonyymi. Vuosi 2010 alkaa räväkästi. Räväkästi vuosi saakin alkaa Sami Uusitalon mielestä, sillä sen verran laajentuneeseen mätäpaiseeseen tässä isketään. Uusitalo toivoo, että rasvavalli murtuu ja ylipainoiset lapset saavat huomenna voita kalakeittoonsa ja kaurapuuroonsa. Ruoka sulaa silloin hitaammin ja rasva vähentää automaattisesti tärkkelyskuormaa. Pikkumiesten ja -tyttöjen elimistö ymmärtää viimein käyttää myös elimistön rasvavarastoa energianaan. Risto tietää, että Ruotsissa useita professoreita on loikannut ykkösleiristä kakkosleiriin. Suomessa professorikunta on aika lailla hiljaa... Valtsu on tuimalla päällä: "Tästä ei Puska taida helpolla päästä." Valtsu on ollut ravitsemuspolitiikan suhteen aika optimistisella päällä mm. Ruotsin tapahtumien vuoksi. Samoin Suomessakin tuntuu esim. karppaus kasvattaneen suosiotaan kakkosdiabeteksen hoitomuotona erityisen paljon. Viime vuoden loppupuolella kansa nousi ihmettelemään D-vitamiinisuosituksia ja nyt taitaa tapahtua sama juttu rasvojen suhteen. Voimies tarjoaa vinkkinä, että uusimmassa Sport-lehdessä oli juttu ravintorasvoista. Jutussa ei voita enää demonisoitu vaan todettiin, että kyllä sitä voi huoletta käyttää. Jutussa mentiin vieläpä niin pitkälle, että siinä vihjailtiin voilla olevan (vielä huonosti tunnettuja) terveysvaikutuksia! Harvinaisen hyvässä muistissa on Christer Sundqvistin kokema nöyryytys Sydänliiton ja Kansanterveyslaitoksen toimesta myönteisen voikirjoittelun jälkeen Juoksija-lehdessä. Janne K on sitä mieltä, että THL saisi järjestää vertailevan tutkimuksen VHH:n ja virallisen välillä.

Anonyymi ihmettelee miksi suomalainen media vaikenee asiasta? Ei ole inahdustakaan kuultu tästä uutisesta tai luettavaa tarjottu missään suomalaismediassa monta viikkoa jutun virallisen ilmestymisen jälkeen. Juuso ihmettelee terveysmedioissa esiintyvää hiljaisuutta. Voista on kyllä muistettu varoittaa! Suomessa ei tosiaan taida olla kunnianhimoa näissä asioissa tai oikeasti ei välitetä näistä asioista tutkija- ja ravintopiireissä. Riittää, että on kertaalleen oppikirjat painettu yhdellä teorialla. Uutisfriikki kertoo ihmettelevänsä Kraussin tutkimuksen olematonta uutisointia ja antaa esimerkkejä viimepäivien uutistarjonnasta. Ravinnon uutisotsikoossa on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin rasvojen vähäisestä yhteydestä sydänsairauksiin:

- Maanviljely levisi miesten mukana Eurooppaan
- Alkoholin vaikutuksia sikiöön selvitetään hiirimallin avulla
- Syöpäkasvaimen näännyttävät lääkkeet askelta lähempänä
- Suoliston inkretiini-hormoni ja sokeritasapaino
- Uusia kakkostyypin diabeteksen riskiä lisääviä geenejä löytyi
- Nuoret lihovat, työikäisistä yli puolet on ylipainoisia ja kakkostyypin diabetes lisääntyy
- Liika lihansyönti saattaa nostaa diabetesriskiä
- D-vitamiini ja kalsium yhdessä vähentävät luunmurtumia
- Mistä on tasapainoiset lapset tehty? Äidinmaidosta!
- Varovaisuutta laihdutusvalmisteiden kanssa - nainen joutui sairaalaan
- Jenkeissä pojat lihovat entistä enemmän, muut eivät
- Liharuoka ja tupakka kasvattavat leukemiariskiä
- Kouluissa ei enää juoda kevytmaitoa - rasvaton maito jyrää
- Keliakia yleistyy Suomessa, suurin osa sairastaa tietämättään

Mutta ei siis yhtä ainutta uutista:
- Tyydyttynet rasvat eivät aiheuta sydänsairauksia
Huomio! Virallisen ravitsemusvalistuksen pelin avasi 23.2.2010 ravitsemusterapeutti Anette Palssa. Jo oli aikakin!

Ihmetteleekö moni muu samaa asiaa, että uutisesta ei puhuta valtamediassa? Neonomide ei ainakaan ihmettele: "Suomi on mentaalinen piispanvalta, josta löytyy aina uskonnollisiin korkeuksiin nostettuja asioita, joiden kyseenalaistamista eivät harrasta edes toimittajat. Itsenäinen ajattelu on ei-suotavaa joissain asioissa, ei tässä sen kummempaa selitystä tarvita. Diskurssianalyysin näkökulmasta voisi kiteyttää että P-K-projektin jakeiden haastaminen on kuin hyökkäisi demokratian arvoja vastaan." Anonyymin mielestä tästä uutisesta ei kerrota lehdissä koska nämä ovat vaikeita asioita. Lehtien toimittajat eivät hallitse näitä asioita. Toimittajilla on standardifraasit olemassa: rasva tukki suonet -tyyliin! Nyt kun on välillä fraaseista poikkeavaa tietoa jaossa ovat ehkä kysyneet kommenttia Pekka Puskalta ja saaneet tiedon, että ei kannata mitään asiasta kirjoittaa. Toinen Anonyymi raivoaa: "Voi p**le sentään! On tämä ihmeellinen maa. Jostakin Kaarina Hazardin TonyHalme-kolumnista vaahdotaan sivutolkulla lehdissä, mutta sitten kun olisi oikeasti sensaatiota tarjolla, ei inahdustakaan! Eikö se ole uutinen, että maailman arvostetuimpiin kuuluva rasvatutkija Krauss tyrmää Pohjois-Karjala projektin pääväitteen? Eikö sitä voi joku terveystoimittaja edes aavistuksen verran ihmetellä? Minä taidan siirtyä pysyvästi lukemaan blogeja..." Neonomide pitää jälkimmäistä hyvänä ideana: "Suosittelen. Tieto leviää tässä mediassa nopeammin kuin missään muualla ja siihen pääse myös kätevämmin käsiksi kuin mitään valtamediaa lukemalla. Tulevaisuuden juttu." Reutersin uutistoimisto julkaisi tiedon Kraussin metatutkimuksesta sivuillaan 4.2.2010, huomasi Christer Sundqvist. Ehkä nyt suomalaismedia saadaan kirjoitteluun mukaan kun aihe on viikkotolkulla ollut esillä blogeissa, Facebookissa ja foorumeissa?

Eteenpäin vain tätä sanomaa, sanoo Anonyymi. Hän pyytää kansanedustajia (Sanna Lauslahti etunenässä), kriittisiä toimittajia (MOT, YLE) ja muita terveysvalistajia siirtymään tiedotuslinjalle. Tyhmää Kyselijää lyö ällikällä tämä Suomen median hiljaisuus tästä uutisesta. Hän ei usko, että mistään päin maailmaa löytyy täysin vapaata lehdistöä, mutta hän ei pessimistisimmissäkään arvioissaan olisi uskonut Suomen tilanteen olevan näin huono! Hän on viime päivinä muutamaan uutispalveluun lähettänyt uutisvinkin, mutta ei näköjään mitään vastausta/vaikutusta.

Sami Uusitalolla on tyydyttyneiden rasvojen eduista paljonkin subjektiivista näyttöä. Kun voita laittaa lämpimään ruokaan niin se maistuu paljon paremmalta. Jotain näyttöä on myös siitä, että tyydyttynyt rasvaa pitää kauemmmin nälän poissa, mikä on äärimmäisen tärkeä seikka ylipainoiselle. Neonomide muistaa erään tiedepaperin, joka kertoo tyydyttyneiden rasvojen eduista: Mozaffarian ym. 2004, (American Journal of Clinical Nutrition). Sepelvaltimotautia sairastaneista naisista ENITEN tupakoineet tai aiemmin polttaneet, vähiten lääkkeitä käyttäneet, ENITEN tyydyttyneitä rasvoja (ja yleensä rasvoja) syöneet ja vähiten hiilihydraatteja nauttinut ryhmä koki valtimoiden läpimitan laajenemista, siinä missä kaikilla muilla ryhmillä sairaus edistyi. LDL oli myös korkein, mutta niin oli myös suojaava HDL.

Christer Sundqvistilta kysyttiin: "Mitä veteraaniurheilija oikein suosittelee, millaista rasvaa kannattaa syödä? Ei kai sentään pelkää voita ja laardia?" Tähän kysymykseen vastasin näin: "En suosittele ravinnoksi pelkkää voita ja laardia. Suosittelen kuitenkin voita ja laardia osana tasapainoista ruokavaliota. Haluan kerta kaikkiaan sanoa tomerasti EI sellaiselle 'tyypilliselle rasvavalistukselle' Suomessa, jossa päädytään varoittamaan tyydyttyneistä rasvoista on sitten mitä tahansa ilmoitettu tutkimustuloksissa. Ehkäpä terveysuutisten toimittajille on THL:n toimesta varmuuden vuoksi lähetetty vaatimus, että rasvauutiseen kuuluu Suomessa aina varoitus voista ja laardista? Tällaiselle pelille/pelleilylle pitää saada loppu! Mikäli se jotakuta kiinnostaa niin minun terveyttäni hoitaa parhaiten seuraava jakauma rasvahapoissa:

15 % SFA
10 % PUFA
10 % MUFA

Siihen päästään syömällä terveellisesti valmistettuja suomalaisia perinneruokia + perusruokaa, oliiviöljyllä, runsailla kala-annoksilla ja pähkinöillä. En tee asiaa liian vaikeaksi, enkä punnitse jokaista ruoan murenaa. Stressi ei ole hyväksi! Vältän margariinia, einesruokia, kaikkia ruoka-aineita joissa on enemmän kuin 5 lisäainetta ja alkoholia en juo enkä tupakoi. Liikuntaa harrastan joka päivä 45 min - 5 tuntia. Yksi aktiivinen lepopäivä on väljästi muotoillussa liikuntaohjelmassani. Minä uskon, että omasta hyvästä terveydestäni saan kiittää koko elämänkaaren jatkunutta voin syöntiäni, runsasta liikuntaa, innostustani kalaan, vihanneslautasiani ja hyviä ystäviäni. Anteeksi kun niin paljon puhuin itsestäni, mutta itseni tunnen paremmin. Etsi omat parhaiten toimivat tehdasasetuksesi kuulostelemalla kehoasi!"

Nimimerkki S sanoi ylläolevaa vastaustani hyväksi tarkennukseksi, sillä raflaavista otsikoista voi saada aivan väärän mielikuvan koko asiasta. S:n mukaan minulla on P:S suhde 0.10:0.15 eli noin 0.66, se lienee Kraussin mukaan oikein hyvä suhde. Myös Risto kiitti ylläolevasta kommentistani ja halusi innostaa meitä kaikkia löytämällään mietelauseella:

Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin, jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin, jotka kulkevat jäljessä ja arvostelevat.

Nimimerkki S jatkaa älykästä painostustani ja vaatii minua tilille rasvahappoväitteistäni. Tällaisen vastauksen sain aikaiseksi; "Ainakin minun näkemystäni tukee sellainen ratkaisu jossa sekä SAFA että PUFA ovat korkealla. MUFA:sta en osaa sanoa mitään varmaa. Sillekin on useilta terveysfriikeiltä saatu tukea. Tärkeää on minusta huomata, että suurellakaan SAFA -altistuksella ei saada vahinkoa aikaiseksi kunhan samalla huolehditaan riittävästä PUFA:n saannista. Valitettavasti mediassa tämä kääntyy pelkästään PUFA:n ylistysvirreksi ja SFA:n demonisoinniksi. Minä olen rasvavalistuksessa samaa mieltä kuin Willett & Co Harvardin yliopistossa. Tätä suuntausta edustaa Suomessa puhtaimmillaan dosentti Mikael
Fogelholm." Nimimerkki S muistuttaa Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen taannoisesta kirjoituksesta tyydyttyneiden rasvojen vaaroista: "Kolme itsenäistä tutkimusta viime vuosilta osoittaa, että runsas tyydyttyneen rasvan saanti saattaa lisätä muistihäiriöitä. Olisi siis hyvä muistaa tyydyttyneen rasvan kohdalla myös puhua muustakin kuin sydäntaudeista ja syövästä."

Vakiokommentoija westie tuo esille ansiokkaita asioita rasvahappojen tasapainosta. Omega-6-kasviöljyjen (erityisesti linolihappoa sisältävien) suositteleminen ohi muiden rasvojen on aika rohkeaa ainakin muutamasta syystä.
1) Ensinnäkin kudosten linolihappopitoisuus korreloi sen käytön kanssa. Eli mitä enemmän ravinnossa on linolihappoa, sitä enemmän sitä löytyy mm. solukalvoilta. Tämä on vanhaa, tai no ainakin 60-luvulta peräisin olevaa, asiaa ja pitäisi olla ihan selvää pässinlihaa.
2) Toinen ihan 100 prosenttinen fakta on se että hapettunutta linolihappoa (eli yhdisteitä joita syntyy nimenomaisesti linolihapon hapettumisen yhteydessä) löytyy runsaasti verisuonten pintaan kertyvästä plakista. Se että tyydyttynyt rasva suoraan tukkisi suonia vaikuttaa lähinnä urbaanilta legendalta ja uskomus elää lähinnä terveydenhoitopuolen työntekijöiden joukossa, koska näin heille aikanaan opetettiin. Siihen aikaan pehmeitä kasviöljyjä pidettiin liukkaina eivätkä ne siksi tukkineet "viemäreitä".
3) Kolmas havainto, joka sekin juontaa juurensa 1960-luvun eläin- ja ihmiskokeisiin, on se että linolihappo lisää rasvakudoksen määrää isokalorisella dieetillä eli lisäämällä linohappoa ruokavalioon rasvakudoksen solut saadaan tehokkaasti jakautumaan ja rasvakudoksen määrä kasvaa. Mainittavaa on että kookos- ja maitorasvalla on päinvastainen vaikutus rasvakudoksen laajenemiseen.

Sitten westie jatkaa myöntämällä ettei ole lukenut tutkimuksia jotka puoltavat kasviöljyjen käyttöä ja niitä on oltava runsaasti, koska Harvard ja (sen perässä?) Mikael ottaa selkeän positiivisen kannan niihin. Kyseessä olevat suositellut kasvirasvat eivät tosin ole niitä joilla britit ja jenkit paisuttavat itsensä kuten maissiöljy tms. Niin perverssiä kuin koko tämä ravitsemuskeskustelu ja pohdinta onkin niin voi olla hyvinkin mahdollista että suomalaisessa ruokavaliossa voin korvaaminen linolihappopitoisella rypsiöljyllä näyttäisi parantaneen sydäntautitilannetta siksi että se lisää sitä rasvakudosta eli lihottaa! Nyt sitten se aikaansaatu lihominen on ongelma. Vähäinen maitorasvan käyttö lapsena (kun rasvakudos kehittyy), runsas kasviöljyrasvojen käyttö uppopaistamisessa (sipsit,ranskikset yms.), runsas sokerin käyttö (kevyttuotteet,makeiset,juomat yms.), runsas alkoholin käyttö, unen väheneminen ja kiireen kasvu ja näiden lisäksi vielä tärkkelyspohjainen ravitsemus; siinäpä se westien mielestä mikä saattoi meidät tilanteeseen, jossa olemme nyt 2010: lihavuus ja tyypin 2 diabetes epidemian huipulla. Miten tästä eteenpäin? Westien mielestä korjaamalla virheitä, kehittämällä toimintaa sekä keskittymällä oikeisiin ongelmakohtiin jotka westie listasi tuossa edellä.

Kahvin ystävä pyytää aiheellisesti pistämään jäitä hattuun. Miksi Suomessa vanha ikäpolvi kärsii sydänvaivoista sun muista taudeista, jotka on perinteisesti liitetty mm. näiden kovien rasvojen aiheuttamaksi? Vanha ikäpolvihan on syönyt perinteisesti voita, vetänyt läskiä silloin kun sitä on ollut saatavilla ja juonut täysmaitoa niin että napa ruskaa. Voiko suola olla suurempi syy kuin nämä "tukevat eväät"? Kahvin ystävä sai tämän jutun perusteella jotenkin ikävästi sen käsityksen, että nyt voisi surutta syödä voita ja rasvaista ruokaa niin paljon kuin jaksaa. Se tuskin kuitenkaan oli tarkoitus? Ennenkaikkea kannattaa korostaa sanontoja "maltti on valttia" ja "kohtuus kaikessa". Christer Sundqvist rientää vastaamaan: "Niin minäkin teen. Hyvä kun huomautit tästä. Lyhyessä uutisviestissä ei aina voi kaikkia asioita mainita. Kohtuutta korostan voin syönnissä, rasvaisten pihvien nauttimisessa ja kookosöljyn lorauttelussa. Pääpointti viestissäni oli kuitenkin, että tyydyttyneet rasvat ovat terveellisiä ja nykytietämyksen mukaan niistä ei ole haittaa elimistölle." Sami Uusitalo pitää tyydyttyneen rasvan liittämistä sydäntauteihin vääränä. Esimerkiksi Ranskassa syödään enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin täällä ja siellä on paljon vähemmän sydäntauteja kuin täällä. Kaspianmeren maissa taas syödään vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin täällä, mutta siellä on paljon enemmän sydäntauteja kuin täällä. Riippuvuussuhde, jos se ylipäätään on olemassa, ei voi olla kovin vahva. Evoluutio ei taatusti ohjaa tykkäämään tyydyttyneen rasvan mausta mikäli siitä ei olisi jotain hyötyä eloonjäämisen kannalta. Tykkäähän ihminen tietysti makeastakin. Sillä onkin ollut evoluutiossa erittäin tärkeä rooli. Lihottaminen nimittäin. Erityisesti pohjoisissa oloissa on syksyisin mutusteltu hunajaa, makeita marjoja sekä tärkkelyspitoisia juuria, jotta näin kertyviä läskejä voidaan sitten kivasti poltella kevättä odotellessa. Biokemisti tietää Kraussin isoksi guruksi alallaan. Hänkin pyytää pitämään jäitä hatussa, kuten tohtori Sundqvistilla on tapana. Vakuuttavalla tavalla me olemme Biokemistin mukaan näissä keskusteluissa lähestyneet lopullista myönnytystä:

1) Rasvat ovat mainettaan parempia
2) Liian suuret tärkkelyskuormat ovat vahingoksi ihmisten terveydelle
3) Monipuolisuus on valttia kaikessa ruokailussa

Biokemisti ennustaa yhden ison paradigman murtumista: "Tyydyttyneet rasvat eivät sittenkään turmele terveyttä." Biokemistin mukaan tarvitaan tosin lisää näitä avoimin silmin dataa tarkastelevia tutkijoita. Hän on ymmärtänyt, että Kraussin ryhmältä on tulossa lisää tutkimuksia ihan pian (in press). Muiltakin tutkijoilta tarvitaan taustatukea, sanoo Biokemisti lopuksi. Tohtori Krauss on itse tätä mieltä: "Kaikki tuntemani terveysvaikuttajat - siis kaikki! - ovat havainneet, että yksinkertainen 'vähän rasvaa' -viesti oli virhe." Neonomide pyytää vielä lukemaan Kraussin pitkän haastattelun Men's Health -lehdestä.

Pekka Puskalta, Mikael Fogelholmilta ja Matti Uusituvalta on pyydetty kommenttia koskien tätä Ronald Kraussin meta-analyysia. Toistaiseksi Mikael Fogelholm on tunnistetusti kommentoinut tätä varovaisen myönteiseen sävyyn (katso yllä). Kokkikakkonen pitää Fogelhomin kommenttia aika järkyttävänä ja muistuttaa kasviöljyn hapettumisesta ja pilalle menosta lämmitettäessä. Ainoa kasviöljy mikä kestää hieman lämmitystä (175 asteeseen saakka) on kookosöljy. Kokkikakkosen pitää muistuttaa, että voi on olemassa! Voi on hyvänmakuinen ja stabiili paistorasva. Valtsun mielestä Fogelholm taitaa tehdä siinäkin virheen, että soveltaa tuon meta-analyysin tulosta voihin? Valtsu luulee, että pelkän tyydyttyneisyysasteen lisäksi merkitsee tyydyttyneen rasvan lähde (eläin vai kasvi vaiko kovetettu kasvirasva). Eiväthän monityydyttymättömätkään rasvat ole aina samanlaisia, tietenkään. Kala- ja auringonkukkaöljyssä on molemmissa ihan merkittävä määrä monityydyttymättömiä rasvoja. Lisäksi epidemiologiset tutkimukset puhuvat monityydyttymättömien rasvojen puolesta. Tarkoittaako se, että SEKÄ kalaöljyt ETTÄ auringonkukkaöljy olisivat suunnilleen yhtä terveellisiä? Valtsu kysyy kierosti. No ei tietenkään, hän vastaa. Tuskin voi todeta, että "rypsiöljy on terveellistä, koska Willettin mukaan monityydyttymättömät vähentävät sydäntautia". Se sydäntautisuoja voi tulla esim. pelkästään siitä kalasta. Jos auringonkukkaöljyä ja kalaa tarkasteltaisiin itsenäisinä muuttujina, voitaisiin siinä ehkä havaita vaikka auringonkukkaöljyn mahdollinen haitallisuus (useinhan runsasta linolihapon saantia pidetään terveyden kannalta huonona juttuna), Valtsu päättää repliikkinsä. Sami Uusitalon mielestä Fogelholmin mielipide MUFAn ja PUFAn terveellisyydestä on ontto argumentti. Monityydyttymättömät rasvat on jaettavissa eri molekyyleihin, jotka käyttäytyvät elimistössä eri tavoin. Juuri linolihapon määrä kasvaa kun PUFA:a tuputetaan. Uusitalo muistuttaa Fogelholmia myös Kraussin tutkimuksen luonteesta. Tässä tutkimuksessa tutkittiin lähinnä sydäntautien esiintyvyyttä ja Fogelholm korosti kokonaisterveyttä. Jari nostaa Fogelholmille hattua oman nimensä käytöstä, mutta voisi hänkin jättää turhan mustavalkoisuuden rasva-asioissa. Kaikki rasvat kun sisältävät kokonaisuuden erilaisia rasvahappoja eikä vain mustavalkoisesti ainoastaan hyviä tai pahoja.

Yhden nimettömän ravitsemusasiantuntijan viesti oli niin tyly, että se yllätti Christer Sundqvistin. Jotenkin tieteen olemus on ymmärretty väärin jos uusimmat tutkimusnäytöt eivät heilauta vakaumusta suuntaan eikä toiseen. Harmillista. Säälittävää. Jos hän aikoo mennä hautaan jääräpäisine ajatuksineen, niin onko hänet ihan pakko pitää istumassa kaiken maailman komiteoissa, joissa pohditaan suomalaisia ravitsemusasioita? Eihän tuo laiva pitkään aikaan pääse kääntymään jos joku koko ajan hitsaa kiinni tukirautoja ruoriin? Perenna toivoo hartaasti, että kertoisin, mitä tuo arvostettu ravitsemustutkija sanoi! Perenna on tuskaillut kun suomalainen ravitsemus- ja lääketieteen alan ylin etablissementti ei millään tavalla noteeraa VHH:ta tukevia tutkimuksia. Tutkimuksia, joista VHH-tahot sanovat että ne ovat painavia, tieteellisesti päteviä ja arvovaltaisia tutkimuksia. Perenna on myös tuntenut tarvetta hätääntyä siitä, että eivätkö suomalaiset ravitsemus- ja lääketieteilijät LAINKAAN seuraa omaa alaansa, kun he eivät edes ammu alas sellaisia tutkimuksia, joihin toisinajattelijat vetoavat? Niin mielellään kuin Christer Sundqvist kertoisikin enemmän kirjeenvaihdostaan huomattavan ravitsemustutkijan kanssa, niin hän ei voi sitä tehdä - ainakaan vielä. Samalla kun hän säälii lausunnon antajaa, hän on tietenkin kauhean yllättynyt jääräpäisyydestä. Suomalaiset ravitsemustieteilijät ovat tavattoman varovaisia rasvalausunnoissaan. Pohjois-Karjala-projekti on sellainen kruunujalokivi, jota ei saa tahrata. Niin on näköjään päätetty. Christer Sundqvist ei salaliittoihin usko. Kyse on tutkijoiden itsesuojeluvaistosta ja moni tutkija ei halua lähteä kiistelemään asioista. Kiistely vie voimia, tutkimustyö on niin ihanaa. Ne ravitsemustieteilijät, jotka ovat tuosta suomalaisprojektista eri mieltä joko piipittävät olemattoman hiljaisella itsesuojeluvaiston siivittämällä äänellä tai sitten eivät kuulu ihan kaikkein terävimpään tutkimuseliittiin (vertaa Krauss, Hu, Willett). Suomalaiselle ei kelpaa hyvä, pitää olla huippuhyvä ollakseen uskottava. Ja sitten vielä se suomalainen kateellisuus. On meillä tässä kestämistä, Christer Sundqvist sanoo vielä lopuksi. Kummitus ei myöskään kaipaa salaliittojen kehittelyä, riittää kun käsittää millainen vaikutusvalta USA:n vehnän-, maissin- ja soijantuottajilla on USDA:n, maatalousministeriön, kautta ravintosuosituksiin. Karjatalous ei saa ääntään kuuluviin yhtä voimakkaasti. Taitavat olla hiljaa geenimuuntelun eli hormoniskandaalien pelossa. Anssi Mannisen mielestä Pohjois-Karjala -projekti ei kestä mitään kriittistä tarkastelua. Sami Uusitalon mukaan tieteen olemus on toden totta ymmärretty väärin.

Neonomide kirjoitti: "En halua olla ilonpilaaja, mutta Kraussin tutkimuksen on rahoittanut Amerikan kansallinen Maitojärjestö (Supported by the National Dairy Council).

Tohtori Matti Tolonen sivistää meitä: "Keskustelu näyttää edelleen pyörivän hypoteesissa rasva-kolesteroli-sepelvaltimotauti. Ravintorasva ja suurentunut seerumin kolesteroli eivät ole valtimotautien syytekijöitä, vaan samanaikaisia rinnakkaisilmiöitä kuin palomiehet palopaikalla. He eivät ole paloa sytyttäneet. Sepelvaltimotauti oli lähes tuntematon ennen 1950-lukua, vaikka silloin syötiin reilusti voita ja muita maaeläinrasvoja. Tauti yleistyi 1960-luvulla toistaiseksi tuntemattomasta syystä epidemiaksi, mutta yhtä tuntemattomasta syystä se alkoi vähetä 1970-luvun alussa, juuri ENNEN kuin Pohjois-Karjala -projekti käynnistyi. Pekka Puska ei tätä myönnä, koska hän haluaa ottaa taudin vähehemisestä kunnian itselleen. Väheneminen on maailmanlaajuista, se nähdään myös esim. Uudessa Seelannissa, jossa ei ollut mitään P-K-projektia. Väheneminen on edelleeen lineaarista ja näillä näkymin tauti katoaa maailmasta itsestään muutamassa vuosikymmenessä, täysin ruokavalioista riippumatta. Yhtäläisyys tuberkuloosiin on silmiinpistävää. Tästä on päätelty, että sepelvaltimotautikin johtuu mikrobeista, jotka ovat käynnistäneet elimistössä (mm. valtimoiden endoteelissa) inflammaatioreaktion, joka jää joillakin yksilöillä "päälle". Mitään yksittäistä syyllistä mikrobia (virusta tai bakteeria) ei ole kyetty eristämään, vaan kyse voi olla "dirty chicken" -teorian mukaisesti usean eri infektion yhteisvaikutuksesta. Potilaiden veressä on usein virusvasta-aineita, mutta nekään eivät ole patognomonisia sepelvaltimotaudille, koska niitä on myös terveillä. Taudille luetellaan yli 240 riskitekijää, mutta ne eivät ole ilmeisesti syytekijöitä. Tässä vaiheessa on tunnustettava, ettemme yksinkertaisesti tiedä sepelvaltimotaudin syytä. Sydänliitonkin olisi tunnustettava tämä asia eikä jatkettava rasvakammon lietsontaa ja statiinipropagandaansa. Statiinien syöttäminen yli 600 000 suomalaiselle on joka tapauksessa älytöntä ja mielettömän kallista yhteiskunnalle (veronmaksajille). Statiinien hoitovaikutukset (niitäkin toki on) eivät perustu kolesterolin alentamiseen, vaan lääkkeiden muihin ominaisuuksiin (antioksidatiivinen ja anti-inflammatorinen vaikutus). Nämä vaikutukset on mahdollista saada paljon turvallisemmin ja halvemmalla kuntoliikunnalla, painonhallinnalla ja ravintolisillä. Rasvateoria, johon kansanterveystyö suurelta osin perustuu, tulisi nyt haudata lopullisesti.

Nimimerkki S on todella kiinnostunut tohtori Matti Tolosen sepelvaltimotautiväitteistä ja kysyy onko jotakin tilastotietoja aiheesta? Kyllä on, sanoi Matti Tolonen. Jeremiah Stamlerin raportti USA:sta (1985) osoitti sepelvaltimotaudin ilmaantuvuuden (insidenssin) kääntyneen selvään laskuun juuri 1970-luvun alussa. Ilmaantuvuuden huippu oli vuonna 1970, jonka jälkeen se väheni 30 prosenttia 1970-1981. Samaan aikaan myös kuolleisuus aivohalvauksiin alkoi laskea jyrkästi. Luonnollisesti asialle on etsitty selitystä ajan hengen mukaisesti elintapojen muutoksista. Nimimerkki S ei katsele tilastoja samoin silmin kuin Matti Tolonen: "Ainakaan ensimmäisestä näistä Tolosen linkeistä ei kyllä saa tämän viestiketjun ideaa tukevaa kuvaa. Siinä kerrotaan kuinka USA:ssa sydänkuolleisuus ensin nousi 1950-67, ja sitten laski 1968-1981. Laskua selitetään mm eläinperäisten rasvojen syönnin vähenemisellä - ei siis lisäyksellä - ja näiden lisäksi kohonneen verenpaineen paremmmalla hoidolla, parantuneilla sydänleikkaus- yms. hoidoilla." Tässä lisää mielenkiintoisia sydänkäyriä.
Matti Tolonen jatkoi kertomalla miten Uudessa Seelannissa infarktikuolleisuus aleni samaan aikaan kuin Suomessa, eikä siellä ollut Pohjois-Karajala-projektia käynnissä. Noin 40 prosenttia vähenemisestä laskettiin parantuneen hoidon ansioksi, mutta 60 prosenttia syistä jäi tuntemattomiksi. Matti Tolonen jatkaa:
"Aussitutkijatkin havaitsivat sepelvaltimotautikuolleisuuden alenemisen, eivätkä selitä sitä yksinomaan parantuneella hoidolla." Kuuluisa Minnesota Heart Study pyrki löytämään selitystä ilmiölle ja tarjosi tätä: "Vuodesta 1987 vuoteen 1994 havaitsimme, että sydäninfarktit lisääntyivät jonkin verran. Samanaikaisesti kuitenkin sydänkuolemat vähenivät. Neljän osakunnan alueella tehtyjen havaintojen perusteella, näyttää vahvasti siltä, että sydänkuolemat estettiin suurelta osin parantuneen hoidon ja sairauksien ehkäisytyön perusteella."
Matti Tolonen on kirjoitustuulella: "Yhdysvalloissa SVT-kuolleisuus lähti laskuun noin 10 vuotta aikaisemmin kuin Britanniassa. USA:ssa väheneminen miehillä oli noin 62 % ja naisilla 45 % (ikäryhmässä 25-84 v). Brittihallituksen Winning the War on Heart Disease -raportti ennusti alle 65-vuotiaiden SVT-kuolleisuuden häviävän vuoteen 2015 mennessä. Kirjallisuudesta käy kyllä ilmi, että SVT-kuolleisuus on pienentynyt eri puolilla maailmaa suunnilleen samoihin aikoihin, eivätkä asiantuntijatkaan osaa selittää sitä tyydyttävästi. Tässä blogissa esitetyt maallikoiden spekulaatiot, että väheneminen johtuisi voin korvaamisesta levitteillä, eivät ole vakuuttavia. Sen haluan vielä lisätä, ettei väheneminen ainakaan johdu perintötekijöistä." Lopuksi vielä pieni
muistutus SVT-kuolleisuuden vähenemisestä Suomessa. Matti Tolonen haluaa sanoa tämän tässä Christer Sundqvistin terveysblogissa: "Pekka Puska esitteli taannoin Suomen alenevaa tilastokäyrää TV:ssä väitellessään rasvoista prof. Kari Salmisen kanssa. Puskalle vain kävi semmoinen kömmähdys, että hän väitti kuolleisuuden lähteneen laskuun sen JÄLKEEN kun P-K-projekti oli käynnistynyt. Tosiasiassa kuolleisuus lähti laskun sitä ENNEN. Puska jäi kiinni tästä valheesta."

Nimimerkki S luettelee sepelvaltimotaudin etenemisestä maassamme seuraavat tiedot:

- 1950-luvulla Suomi oli vielä maatalousvaltainen maa, jossa tehtiin raskasta ruumiillista työtä. Jos kevyttä sisätyötä tekevä söi kuin tukkijätkä (voita, läskiä ja perunaa), ehkä sellainen ruokavalio sairastutti? Tämä ehkä on vaikuttanut 1960-luvun "epidemiaan"? Ehkä 1970-luvulla alettiin tajuta liikunnan merkitys, ja tauti siksi väheni? Westie kommentoi tätä: "Minun käsitykseni mukaan (jonka olen saanut lähinnä sen ajan dokumenttiohjelmista) ne oli juurikin ne raskasta työtä tekevät parhaassa työiässä olevat miehet, jotka olivat valtimoiltaan huonossa kunnossa jo kolmenkympin paikkeilla. Tavallisesti vielä maatila oli pieni ja taloudellinen tilanne vekseleineen hyvin vaativa. Kaikin puolin kova ympäristö sen ajan perheenisälle ja luonnollisesti perheelle myös. Ehkä tosiaan 1970-luvulla ymmärrettiin liiaksi rasittavan liikunnan merkitys sydänterveydelle ja hommattiin metsureille ja viljelijöille koneita avuksi. Veikkkan kyllä että kyseessä oli lähinnä onnekas sattuma ja monen tekijän summa." Neonomide jatkaa: "Joo, liiallinen fyysinen rasitus saattaa vaikkapa lisätä sydänkohtauksia."
- Pula-aikaan kalorimäärät lienevät olleet alhaiset. Miten vaikutti sellainen, että ensin oltiin vuosia nälkärajalla, ja sitten oli rajattomasti ruokaa tarjolla?
- Hygieniset olot muuttuivat kaupungistumisen myötä 1960-luvulla. Lisääntyivätkö myös allergiat ja muut autoimmuunisairaudet? (Onko sepelvaltimotauti bakteerien ja virusten aiheuttama? Jotenkin se taitaa liittyvä immuunipuolustukseen.) Voisiko syy olla liian hyvä hygienia kodeissa? Tai se, että ihmiset ovat kaupungissa lähempänä toisiaan ihan fyysisesti, ja taudinaiheuttaja pääsevät leviämään?
- D-vitamiinin lisäys elintarvikkeisiin ja AD-tippojen antaminen vauvoille ja kalanmaksaöljyn syöminen, miten lienevät vaikuttaneet? Toisessa keskustelussa:
"1964 asti alle vuoden ikäisille suositus oli 4000-5000 IU (100-125 ug).
1964 suositus laskettiin 2000 IU:hun.
1975 suositus laskettiin 1000 IU:hun.
1992 päädyttiin nykytasoon 400 IU ."

Nimimerkki S myöntää, että ylläoleva tietenkin on spekulaatiota, mutta niin ovat Tolosen mainitsemat spekulaatiot sepelvaltimotaudin syistä. Epidemologiset assosiaatiot kun eivät osoita kausaalisuutta. Entä miten elinikä vaikuttaa sepelvaltimotaudin esiintyvyyteen? Eikös sepelvaltimotauti ole enempi vanhusten tauti? Jos jokin muu sairaus kuten kulkutaudit tai sota tappaa ennen vanhusikää, sepelvaltimotauti ei ennätä esiin ennen kuin ihminen kuolee muista syistä. Tuoreen suomalaisen väitöskirjan mukaan sepelvaltimotaudin kliiniset oireet tulevat useimmiten esiin vasta keski-iässä tai sen jälkeen. Siihen johtavat ateroskleroottiset muutokset verisuonissa saattavat kehittyä jo lapsuudesta tai nuoruudesta alkaen. Ravinto on eräs tärkeimmistä sepelvaltimotaudin riskitekijöiden tasoa selittävistä tekijöistä. Useilla ravintotekijöillä on arveltu olevan yhteisvaikutuksia toistensa kanssa. Siksi ruokavalioon kokonaisuutena on viime aikoina alettu kiinnittää kasvavaa huomiota. Vuonna 2001 saatiin ultraäänimittauksella tietoja kaulasuonten rakenteesta. Pitkän seurannan ansiosta tässä tutkimuksessa oli ainutlaatuinen mahdollisuus selvittää lapsuudesta aikuisuuteen muovautuvien ruokatottumusten roolia ateroskleroosin kehittymisessä. Perinteiseen ruokavaliotyyppiin kuului runsas rukiin, perunoiden, maidon, voin, makkaran ja kahvin käyttö. Terveystietoiseksi nimetty toinen ruokavalio sisälsi runsaasti kasviksia, juureksia, teetä, ruista, kalaa, juustoa sekä aikusiällä myös alkoholijuomia. Nämä ruokavaliotyypit näyttivät pysyvän pääpiirteissään samanlaisina lapsuudesta aikuisuuteen. Pitkäaikainen perinteinen ruokavalio oli yhteydessä useisiin sepelvaltimotaudin riskitekijöihin, kuten korkeisiin LDL-kolesterolin, apolipoproteiini B:n ja C-reaktiivisen proteiinin tasoihin sekä naisilla myös kohonneeseen verenpaineeseen ja insuliinitasoon. Niillä miehillä, jotka käyttivät runsaasti perinteiselle ruokavaliolle tyypillisiä elintarvikkeita, havaittiin muita enemmän sepelvaltimotaudin riskiä ennustavaa valtimon seinämän paksuuntumista. Tätä paksuuntumista esiintyi myös niillä tutkittavilla, joiden ruokavalio sisälsi keskimääräistä enemmän proteiinia ja vähemmän rasvaa. Tutkimuksen tulokset vahvistivat näkemystä siitä, että lapsuudessa muotoutuvat ruokatottumukset jatkuvat usein aikuisuuteen. Perinteisen ruokavalion pitkäaikainen noudattaminen saattaa johtaa kohonneeseen riskiin sairastua sepelvaltimotautiin. Myös proteiinipitoinen ruokavalio ja samanaikainen, usein tietoinen, rasvan välttäminen saattaa lisätä sepelvaltimotaudin kehittymisen riskiä. Toistaiseksi vastausta vaille on nimimerkki S:n oivallinen kysymys: "Olivatko ateroskleroottiset muutokset voin, maidon ja makkaran syytä, vai rukiin ja perunoiden syytä?"

Lisää nimimerkki S:n mielenkiintoista spekulaatiota: Suomalainen ruokakulttuuri koki murroksen 1960- ja 70- luvuilla, alettiin syödä enemmän puolivalmisteita ja eineksiä. 1970-luvulla pikaruokapaikat yleistyivät. Kukaan varmaan ei tosissaan väitä, että sepelvaltimotauti vähenee silloin kun pikaruokakulttuuri yleistyy, siksi spekulaatiot eläinrasvan syönnistä ovat - spekulaatioita - niin kauan, kun todisteeksi esitetään jotain, joka sattuu tapahtumaan samanaikaisesti, mutta ei välttämättä ole kausaalisuhteessa. Vertaa jäätelönsyönti ei ole hukkumiskuolemien syynä, vaikka molemmat lisääntyvät kesäisin. Tämän pitäisi jokaisen lääkärikoulutuksen saanut tietää. Elinajan odote vaikuttaa tiettyjen kroonisten vanhuuteen liittyvien sairauksien esiintyvyyteen, jos keskimääräinen elinikä on 40-50 vuotta, sepelvaltimotauti ei liene kuolinsyytilastojen kärjessä? Esimerkiksi Afrikan monissa maissa sepelvaltimotautia ei juuri "esiinny" juuri em. syistä. Elinajan odote Suomessa, mukaan lukien 1950-, 60- ja 70-luvut näkyy tässä. Viisammat voivat tehdä päätelmät? Nimimerkki S arvelee. "Sairastavuuden ja hoidontarpeen määrä riippuu väestön ikärakenteesta. Nykyiset ja aiemmat elinolot, elintavat sekä yksilölliset vaara- ja suojatekijät vaikuttavat monen eri taudin ja toimintakyvyn vajavuuden syntyyn. Lisäksi terveydenhuolto voi vaikuttaa sairauksien syntyyn ehkäisten tai parantamalla sairauksia ja toimintakykyä hyvän hoidon ja kuntoutuksen avulla." Ja sitten vielä: "Suomessa kulutus on kuitenkin muuttunut voimakkaasti 1970-luvulta alkaen niin, että eläinrasvojen osuus on jyrkästi pienentynyt samalla kun kasvisten ja hedelmien käyttö on jyrkästi suurentunut." Tätä viimemainuttua voi sitten verrata Tolosen väittämään: "Sepelvaltimotauti oli lähes tuntematon ennen 1950-lukua, vaikka silloin syötiin reilusti voita ja muita maaeläinrasvoja. Tauti yleistyi 1960-luvulla toistaiseksi tuntemattomasta syystä epidemiaksi, mutta yhtä tuntemattomasta syystä se alkoi vähetä 1970-luvun alussa" Vielä 1970-lukuun ja vähentyneeseen spelvaltimotaultiin liittyen: "Suomalaisten miesten tupakointi on vähentynyt jyrkästi 1970-luvulta, mikä on kansainvälisesti ainutlaatuista." Neonomide mainitsee Pekka Puskan kirjoittaneen ihan kirjankin tupakoinnin haitoista ja lienee paikallaan kiittää tästä Monsieur Puskaa. Tyydyttyneiden rasvojen tai "eläinrasvojen" suhteen voinemme todeta, että efekti ei ollut niin selkeä kuin oletettiin, Neonomide päättelee ja Christer Sundqvist on ihan samaa mieltä. Tyydyttyneiden rasvojen syyttelyn ongelmana ovat niiden sekavat lipidivaikutukset. Ensinnäkin on hyvin vähän kunnon näyttöä, että LDL nousisi pitkällä aikavälillä tyydyttyneitä rasvoja syömällä - elimistö sopeutuu. Toisaalta pelkän LDL:n lukuarvo kertoo aika vähän sydänririskistä - tärkeää sen sijaan on HDL/kokonaiskolesterolisuhde ja LDL-partikkelien määrä sekä tietyt osatyypit (kuten sdLDL_4b) sekä HDL:n absoluuttinen määrä sekä tietyt osatekijät kuten HDL_2b. Neonomide muistuttaa: "En ole kardiologi enkä edes lääkäri, mutta ketjun tähti Krauss on ja hän selittää LDL:n osatekijöistä tässä paperissa." Triglyseridien sekä pienen tiheän (sd) LDL:n määrä on merkittävässä riippuvuussuhteessa. Triglyseridejä nostavat hiilihydraatit, samoin sdLDL-pitoisuutta. Ehkäpä liiallinen hiilarien kulutus pahentaa diabetesriskin myötä myös tyydyttyneiden mainetta? Neonomide on itse kelaillut tällaista hypoteesia. "Pitkä verensokeri" eli HbA1c, ennusti EPIC Norfolk -tutkimuksessa dramaattisesti sydänkuolleisuutta. Kuten tuosta huomaa, LDL ja triglyseridit eivät ennustaneet mitään, mutta HbA1c "koko homman". Anekdoottina Neonomide haluaa mainita, että Diabetesliiton suosituksessa lukee näin: "HbA1c-arvon hyvä tavoitetaso on 6,5-7,5 %. Tällöin elinmuutosten riski on pieni, samoin vaikeiden hypoglykemioiden (liian matalien verensokerien). Hoitotasapaino on:
- hyvä, kun HbA1c-arvo on alle 7,5
- välttävä, kun HbA1c-arvo on 7,5-8,9
- huono, kun HbA1c-arvo on yli 9
- hälyttävä, kun HbA1c-arvo on yli 10"

Neonomide lukee tuota ylläolevaa Diabetesliiton suositusta sellaisena, että "pitkä verensokeriarvo" 7,5% lisää (EPIC-tutkimuksessa) sydänkuolleisuutta noin 7-kertaiseksi jo ei-diabeettisilla henkilöillä suhteessa normaaliin HbA1c-tasoon 4,5%. Kukin tehköön tuosta omat johtopäätöksensä. Yritän pitää näistä asioista tunteet poissa, mutta on vähän pakko kysyä, että olisiko tässä maassa edelleen kirveelle töitä? Neonomide kysyy.

Anonyymi ihmettelee: "Kuinka reilusti sitä voita muuten syötiin 1950-luvulla? Voi oli kortilla ainakin sota-aikaan, kaikki säännöstely lopetettiin vasta 1953, miten lie voin säännöstelyn. Kuinka paljon ihmiset söivät voita keskimäärin 1950-luvulla, eikös se ollut kallista?"

Kia kysyy hienosti: "Eihän kasvisperäisellä ja eläinperäisellä tyydyttyneellä rasvalla ole eroa? Siis samaa tavaraa kemiallisesti?" Neonomide pitää tätä hyvänä pointtina: "Kasvi- ja eläinperäiset tyydyttyneet rasvat eivät todellakaan ole sama asia. Eläinrasvoissa on paljon mm. steariinihappoa ja palmitiinihappoa, vaikkapa kookosöljyssä taas lauriinihappoa ja butyraattia eli keskipitkiä triglyseridejä (kaunoilmaus tyydyttyneiden alaryhmälle). Kaikilla vähän omanlaisiaan terveysvaikutuksia. Kiteytetysti voisi sanoa, että eläinperäinen palmitiinihappo ehkäisee eläimiä ja ihmisiä kuolemasta hypoglykemiaan ja lauriinihappo on äidinmaidon tärkein komponentti (40%). Olisi aika älytöntä että tällaiset molekyylit tappaisivat ihmisiä kuin heinää." Nimimerkki S ei ole samoilla linjoilla Neonomiden kanssa, mutta väittelyn vieiessä molekyylitasolle, biologi Christer Sundqvist päättää käsitellä kasvien ja eläinten rasvahapposisältöjä erillisessä blogikirjoituksessa.

Kommentointi jatkuu...

Lähde: Patty W Siri-Tarino, Qi Sun, Frank B Hu, and Ronald M Krauss. Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease. AJCN. First published ahead of print January 13, 2010 as doi: 10.3945/ajcn.2009.27725

tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Tavallista taivaallisempi ravitsemuksellinen katsaus

*
Äskettäin esitetyissä blogikommenteissa oli jotain, joka innosti minut kehittämään tällaisen tarinan (ei tosikoille, vaan veitikoille!):

Alussa Jumala verhosi maan parsakaalilla, kukkakaalilla ja pinaatilla. Vihreät terveysvyöhykkeet hän katkaisi värikkäillä kasviksilla ja hedelmillä. Kirkasvetiset purot tarjosivat kalaa, niityllä laidunsi karjaa ja metsissä juoksenteli monenlaista riistaa. Näitä luonnon antimia ihmiset kernaasti nauttivat ja olivat terveitä ja pitkäikäisiä.

Sitten piru keksi käyttää Jumalan luomuksia hyväkseen ja kehitti jäätelön. Ja piru sanoi miehelle: "Maistuisiko jäätelön kanssa ihana kinuskikastike?" Mies vastasi myöntävästi. Ja nainen sanoi: "Minulle maistuisi suklaajäätelö!" Ja niin he lihoivat pari kiloa.

Ja Jumala kehitti terveellisen jogurtin, jotta nainen pysyisi paremmin linjoissaan ja miehen olisi häntä mieluista katsella.

Piru ei seurannut touhua toimettomana vaan kuori viljasta leivontaa haittaavat kuoriosat pois, lisäsi paljon sokeria ja pisti tasalaatuisen pullan oikein hienoon Sydänmerkillä varustettuun pussiin. Nainen innostui ja paisui L-kokoisesta XL-kokoon.

Jumala kauhistui ja sanoi: "Kokeile raikasta vihannes-smoothieta!"

Ja piru pakkasi aamunraikkaan smoothien ihanaan myyntipakkaukseen. Laimensi sopivasti sekoitusta ja lisäsi runsaasti keinotekoisia maku- ja säilytysaineita joukkoon sekä kehotti nauttimaan kehittämänsä smoothien leivän kera. "Eihän kukaan pelkällä smoothiella elä!" piru selitti. Mies höllensi hieman vyötään ja nainen kävi hankkimassa uuden mekon "pesussa kutistuneen" tilalle.

Jumala kehotti syömään leivän kanssa aina jotain proteiinipitoista, jotta nälkä pysyisi kauemmin poissa. "Älä unohda vihanneksia ja lorauta reilusti oliiviöljyä joukkoon. Paista pihvisi voissa!" Jumala ilmoitti taivaskanavillaan.

Piru ei seissyt toimettomana vaan toi markkinoille hienot transrasvassa uppopaistetut munkit, pakkasi aina kanankoivet marinadiin ja toi kauppoihin kevytmargariinit. Ja ihmisten kolesteroliarvot nousivat pilviin.

Jumala ilmoitti miten kolesterolit pysyvät kurissa syömällä luonnollista ruokaa kohtuullisia määriä ja välttämällä elintarviketeollisuuden pirullisia keksintöjä.

Piru pelästyi mahdollisesti laskevia markkinaosuuksia ja pyysi lääketehtaita varautumaan lääkkeisiin, joilla hoidettaisiin todennäköisesti syntyvät elintasosairaudet kuntoon. Sillä nyt olisi kaupoissa tästä lähtien tarjolla hyllykilometreittäin vain synteettistä sapuskaa, jota valtavalla mediarummutuksella ja houkuttelevin tarjouksin ohjattaisiin ihmisten ahnaisiin kitoihin. Ja tapahtui niinä päivinä, että kautta maan piirin ihmiset lihoivat ja sairastuivat. Onneksi tilanteeseen oli varauduttu laajalla lääketarjonnalla.

Jumala oli hyvin murheellinen. Hän suositteli ihmisille synteettisten ruokien sijaan entisaikojen terveellisiä ruokia ja valtavan ylipainon taltuttamiseksi päivittäisiä kävelylenkkejä. Näin ihmisten oli tarkoitus laihtua normaalipainoisiksi.

Piru ei luovuttanut. Hän keksi sijoittaa kävelyretkien varrelle hampurilaisbaareja. Ihmiset kyllä liikkuivat, mutta poikkesivat aina välillä matkan varrelle ilmestyneisiin pikaruokaloihin. Niissä tarjottu ruoka ei pitänyt nälkää kauan poissa, vaan kävelyretken jälkeen piti taas saada jotain pientä purtavaa. Mikä olisikaan kätevämpää kuin keksiä television kanavien vaihtamiseen kaukosäädin? Siinä ihmiset retkottivat nojatuoleissaan nappeja painellen ja söivät sipsiä, karkkia ja joivat limsaa. Ja napsivat lääkkeitä. Ja hankkivat kuntoklubien jäsenyyksiä ja trendikkäitä urheilujuomia.

Jumala yritti valtavasti lisääntyneellä personal trainereiden koulutuksella saada ihmisille yhä parempaa tietoa liikunnan terveellisyydestä ja mielihalut sekä ruokatottumukset hallintaan. Pyysi asiantuntijoita kirjoittamaan blogeissaan ylistyskirjoituksia tärveltymättömän ruoan puolesta.

Piru lähetti kokonaisen armadan lääketeollisuuden ja elintarviketeollisuuden agentteja mitätöidäkseen personal trainereiden ja blogikirjoittajien ponnistukset.

Lopulta Jumala antoi periksi ja suositteli epätoivoisena laihdutusleikkausten lisäämistä.

Ja piru tunsi suurta tyytyväisyyttä lisätessään entisestään Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen vaikutusvaltaa ihmisten elämässä.

Tieteellinen yhteenveto:
1. Japanilaiset syövät hyvin vähän rasvaa ja saavat harvemmin sydänkohtauksia kuin suomalaiset
2. Meksikolaiset syövät valtavan paljon rasvaisia ruokia ja saavat harvemmin sydänkohtauksia kuin suomalaiset
3. Kiinalaiset juovat tosi vähän punaviiniä ja saavat harvemmin sydänkohtauksia kuin suomalaiset
4. Italialaiset juovat valtavia määriä punaviiniä ja saavat harvemmin sydänkohtauksia kuin suomalaiset
5. Saksalaiset juovat runsaasti olutta ja saavat harvemmin sydänkohtauksia kuin suomalaiset
6. Kaspianmeren maissa syödään vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin Suomessa ja siellä on enemmän sydänkohtauksia kuin täällä
7. Ranskalaiset syövät rasvaisia ruokia, täysrasvaisia juustoja ja juovat paljon punaviiniä. He saavat harvemmin sydänkohtauksia kuin suomalaiset

Loppupäätelmä:
Syö ja juo mitä tahansa, sillä suomenkielen puhuminen ilmeisesti tappaa.

Lisää sekavaa höpinää:

maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Viisi minuuttia gojista

**
Nyt löytyy viideksi minuutiksi luettavaa gojimarjoista
(Lycium barbarum, Lycium chinensis + muitakin Lycium -lajeja).

Mistä on gojimarjat tehty? Juu, runsaista vitamiineista, antioksidanteista, kivennäisaineista, aminohapoista, polysakkarideista, betaiinista, serotoniinista ja vaikkapa vielä zeaksantiinista. Niistä on pienet gojimarjat tehty.

Goji-marjoja on käytetty kauan kiinalaisessa lääketieteessä ja niiden uskotaan parantavan vastustuskykyä ja niitä syömällä näkee paremmin. Marjat kuulemma suojaavat maksaa ja vahvistavat kinttuja. Niin kuin tässä ei vielä olisi kylliksi, gojimarjojen uskotaan parantavan seksuaalista toimintakykyä ja hedelmällisyyttä sekä edistävän verenkiertoa. Näitä marjoja popsiessaan kiinalaiset ovat oppineet elämään pitempään tai sitten elämä vain tuntuu pitemmältä.

Gojimarjat ovat harvinaisen proteiinipitoisia. Ne sisältävät 18 aminohappoa ja 21 eri mineraalia, mm. rautaa, kalsiumia, kaliumia, kromia, kuparia, fosforia ja sinkkiä. Kuten mainittua, marjoissa on runsaasti antioksidantteja ja vitamiineja.

Gojimarja kasvaa luonnostaan Kiinassa, Mongoliassa ja Himalajalla Tiibetissä. Gojimarjat ovat polttavanpunaisen värisiä ja kuivattuina rusinan kokoisia. Niiden maku on rusinan, karpalon ja kirsikan välimaastossa. Jotkut pitävät makua tympeänä ja tylsänä. Sellaista se on. Makuasioista voi kiistellä pitkään.

Gojimarjoja ja –mehuja on myyty länsimaissa terveysruokana tämän vuosituhannen alusta lähtien. Niitä on kehuttu mediassa hyvinvointituotteina. Gojituotteiden suosio on kasvanut nopeasti viime vuosina.

Goji on suhteellisen uusi nimi Lycium barbarumille ja L. chinenselle, jotka ovat olleet kauan perinteisessä käytössä lääkitsevinä ja ravitsevina marjoina Itä-Aasiassa. Molempia lajikkeita käytetään kansanlääkkeenä. Marjaa tutkitaan vilkkaasti ja tutkimuksissa on keskitytty proteoglykaaneihin, jotka on tunnettu "Lycium barbarumin polysakkarideina". Niillä on antioksidanttisia ominaisuuksia ja joitakin kiinnostavia, farmakologisia toimintoja ikääntymisen myötä kehittyvissä sairauksissa, kuten ateroskleroosissa ja diabeteksessa. Lycium barbarumin polysakkaridit saavat aikaan apoptoosia eli hyödyllisiä solukuolemia ihmisen eturauhassyöpäsoluissa.

Gojimarjojen on todettu eri yhteyksissä suojaavan maksaa. Ne myös vaimentavat liian kiihkeästi toimivaa reniini/angiotensiinijärjestelmää, mikä voi olla selitys siihen, että goji auttaa kohonneen verenpaineen hoidossa. Vaikka ei ole merkkejä tämän kasvin myrkyllisyydestä, tiedemiehet keskustelevat mahdollisesta vuorovaikutuksesta varfariinin (verenohennuslääke) kanssa ja on viittauksia mahdolliseen vuorovaikutusriskiin huumeiden käyttäjillä.

Käsillä olevan farmakologisen tiedon ja pitkään jatkuneen tavanomaisen käytön perusteella erityisesti kiinalaisessa lääketieteessä, goji ansaitsee takuulla enemmän huomiota tutkimuksissa. Kliiniset todisteet ja tarkat laatukontrollimenetelmät ovat välttämättömiä ennen mitään laajaa gojituotteiden käyttöä.

Suositeltava päivittäinen käyttömäärä kuivatuille gojimarjoille on 15-45 g (kourallinen). Jos kuivatut gojimarjat tuntuvat liian kovilta pureskella, kannattaa marjat liottaa ennen käyttöä.

Gojimarjoja saa nykyään jopa tavallisista ruokamarketeista, mutta terveysfriikit ostavat gojinsa erikoiskaupoista. Kysykää viidakkomieheltä mistä gojit kannattaa hankkia ja Jaakko Halmetojalta mitä muuta kannattaa tietää tästä marjasta!

Tässä Viisi minuuttia sarjassa on aiemmin ilmestynyt:


sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Sinun ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli

**
Ravintovalmentaja Christer Sundqvistin puhe
Paraisten vapaaseurakunnassa 21.2.2010

En ole ensimmäistä kertaa saarnatuolissa. Ennakkoluulottomat pastorit ja muut hengenmiehet ovat ennenkin uskaltaneet päästää minut näin arvokkaaseen käsien ja papereiden lepuutuspaikkaan. Ennen kuin tohdin tulla tähän saarnastuoliin, pohdin useita päiviä etukäteen, onko minulla mitään järkevää sanottavaa teille juuri tänään? Kädet menivät ristiin tavallista useammin ihmetellessäni saarna-aihettani "Sinun ruumiisi on Pyhän Hengen temppeli". Pistän mielelläni nytkin kädet ristiin ja rukoilen kanssanne ennen kuin varsinaisesti sanon mitään tästä asiasta. Rukoilkaamme:

"Nöyrästi ristimme kätemme ja toivomme tälle iltapäivän puheelle siunausta. Auta tällaista yksinkertaista ravintovalmentajaa ja biologia tuomaan esille jotain tärkeää tietoa tänne kokoontuneelle seurakunnalle. Jeesuksen nimessä, aamen."

Kun Petri Huovila vähän yli viikko sitten kysyi minulta, voisinko tulla puhumaan Paraisten Vapaasatamaan, sovimme aiheesta sen kummemmin miettimättä. Lähinnä toimimme kymmenen minuutin yhteisen kävelymatkan suoman hetken inspiraation varassa. Aika vähän tajusin siinä hetkessä millaisia syviäkin teologisia, eettisiä ja filosofisia ulottuvuuksia sisälsi tuo 1. Korinttolaiskirjeen jae: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?" Päädyin valmisteluissani pysyttelemään omalla sarallani, eli luonnontieteissä.

Saarnastuolia useammin olen lepuuttanut papereitani ja tuonut esille ajatuksiani eri oppilaitosten kateedereilla, käynyt erilaisissa potilasilloissa kertomassa terveydestä, näyttänyt terveysmessuilla powerpoint esityksiäni, innostanut urheilijoita syömään terveellisemmin, toiminut puheenjohtajana erilaisissa tiedekeskusteluissa ja itsekritiikin pettäessä jopa esiintynyt televisiossa. Kirjoittanut siinä sivussa muutaman kirjan ja saanut todeta internetissä olevan terveysblogini tulleen valituksi Suomen suosituimmaksi.

Luen teille nyt muutaman jakeen Paavalin kirjeestä korinttolaisille (1. Kor. 6: 13-20):

Ruumis on Pyhän Hengen temppeli
Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias. Jumala on herättänyt kuolleista Herran ja on voimallaan herättävä meidätkin. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä!

Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!

Teologi puhuisi mahdollisesti sovituksen ja anteeksiantamuksen ulottuvuuksista. Puhuisi siitä miten elämässämme kohtaamme sellaisia ikäviä tilanteita, jotka tekevät ruumiillemme vahinkoa. Teologi puhuisi synnistä ja miten siitä voi vapautua. Ehkä hän uskaltaisi jopa muutaman sanan sanoa tilapäisistä seksisuhteista. Itsekkäästä nautinnosta.

Minä puhun teille nyt terveydestä, parhaasta mahdollisesta terveydestä. Suorasukaisesti.

Terveydestä huolestuu yleensä vasta sitten kun terveytensä menettää. Jos meillä on hyvät geenit, huolehdimme terveydestämme, liikumme paljon ja syömme terveellistä sapuskaa, silloin pysymme mahdollisesti terveempinä pitempään.

Jotkut luonnonkansat uskovat vielä tänäänkin, että terveytensä voi suojata tatuoimalla viivoja kasvoihinsa. Jotkut uskovat horoskooppeihin, homeopaattisiin valmisteisiin, ehkä jopa naistenlehtien terveysvalistukseen. Suomessa uskoi eräs nuori lääkäri 1970-luvulla, että jättämällä voirasian pois ruokapöydästä, voidaan suomalaisten sydänterveyttä parantaa. Vähemmän huomiota sai hänen valistukseensa kuulunut tupakanvastaisuus, liikunnan terveyshyötyjen korostaminen ja vihannesten runsaampi nauttiminen. Voin vaihtaminen margariiniin oli silloista terveyspropagandaa. Sellaista onnettoman hapuilevaa ”backside tail-gräbiä” kun olisi parempi tehdä kunnon ”Misty-7”. Edellä mainitut vierasperäiset sanat olivat lumilautailuun liittyviä termejä.

Tämän silloisen nuoren lääkärin olen tavannut monta kertaa. Pääjohtaja Pekka Puskan kanssa minulla on ihan toimiva keskusteluyhteys. Pidän Pekasta vaikka en missään nimessä ole kaikilta osin samaa mieltä hänen kanssaan. Privaatit keskusteluhetket ja yhteiset lehtihaastattelut esimerkiksi apteekkilehdessä ”Terveydeksi!” ovat opettaneet mikä olisi sellainen ruoka, joka pitää meidät terveenä:

Terveysruoan kunniataulukko

  • vihannekset ja juurekset (sipuli, kaali, punajuuri, lanttu). Sano juu juureksille, ei eineksille!
  • hedelmät (appelsiini, omena, persikka, avokado)
  • metsämarjat (mustikka, puolukka, karpalo, lakka). Näistä löytyy se terveellisin drinkkiohje!
  • luomu- ja riistaliha (sianliha, poron ja hirven liha)
  • ruisleipä (100% ruista)
  • kala (syö isoja ja pieniä kaloja vuorotellen 2-4 kertaa viikossa, viljeltyä ja villiä meri- ja järvikalaa, mitä rasvaisempaa kalaa sen parempi). Me ravintovalistajat kinastelemme lähes kaikesta, mutta kalan suhteen emme kinastele. Se on niin terveellistä
  • luomu kananmunat (paras proteiinilähde, terveellistä ja pehmeää rasvaa runsaasti sekä tärkeimpiä vitamiinejamme hyvin säilyvässä luonnon paketissa)
Liikunta pitää Pyhän Hengen temppelisi sellaisessa kunnossa, että se on Jumalalle kunniaksi. Lukuisissa terveystapahtumissa olen houkutellut ihmisten liikuntaviettiä esiin omalla omintakeisella tyylilläni. Tässä muutama esimerkki:

  • Mainoskirmaisu. Kun telkkarissa näytetään mainoksia, nouse nojatuolista, kierrä tuoli viisi kertaa ja käy keittiössä vetämässä viiva jääkaapin ovessa olevaan paperiin. Palaa sen jälkeen takaisin telkkarin ääreen. Jos mainokset edelleen jatkuvat, toista mainoskirmaisu niin kauan kunnes mainokset loppuvat. Jos et saa vähintään viisi viivaa paperille, soita mainostelevisioon ja pyydä pitempiä mainostaukoja.
  • Pyöräretki. Uutislähetyksen ajaksi ojenna jalat eteesi ja tee niillä pyöritysliikkeitä ilmassa, aivan kuten olisit pyöräretkellä. Aluksi et ehkä jaksa pyöräillä koko uutisten ajan, mutta jatka vain sinnikkäästi päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tulee vielä se päivä, jolloin jaksat pyöräillä koko uutislähetyksen ajan. Palkitse itsesi silloin lähtemällä lentoon, eli pyöritä käsiäsi samalla kun pyöräilet esimerkiksi urheilulähetyksen ajan.
  • Etunojapunerrukset. Mene noin 50 cm päähän olohuoneen pöydästä. Laske kätesi pöydälle ja tee 20 etunojapunnerrusta. Jatka näin yhden viikon ajan. Seuraavalla viikolla siirry 10 cm kauemmaksi pöydästä ja tee etunojapunnerrukset. Tulee parin kuukauden kuluttua vastaan se ongelma, että kädet eivät enää ylety pöytään. Laskeudu silloin lattian varaan ja tee 20 etunojapunnerrusta lattian varassa. Jatka punnerruksia lattiatasolta, lisäten joka viikko yhden punnerruksen verran lisää. Tutustu jossakin vaiheessa esimerkiksi projektiin 100 etunojapunnerrusta. Kun olet päässyt 200 etunojapunnerrukseen, ota yhteyttä televisioon ja pyydä päästä esittelemään voimiasi.
  • Harjaa hampaat oikein. Hampaita harjatessa, nouse varpaille aina kun harja menee oikealle ja kantapäiden varaan aina kun harja menee vasemmalle. Vuorotellen varpaille ja kantapäille nousten harjaa hampaita noin kolme minuuttia.
Luen teille lopuksi terveysasetelmia ravistelevasta uudesta kirjastani ”Sietämätön leveys” pienen pätkän…

Lopuksi haluan vielä sanoa, että hoida terveyttäsi mahdollisimman hyvin. Teet silloin kunniaa Jumalalle.

Muuta kirjoittelua luennoistani:

torstaina, helmikuuta 18, 2010

Viisi minuuttia macasta

**
Maca (
Lepidium meyenii) on ulkomaista, suosittua superruokaa. Superfood -termilläkin tunnetut ruoat ovat terveellisiä, luonnon puhtaita ruoka-aineita, jotka sisältävät erityisen runsaasti mineraaleja, vitamiineja, antioksidantteja ja ovat esim. hyviä proteiinin lähteitä. Superfoodeille on tyypillistä myös mahdollisimman hyvä imeytyvyys ja näiden ruoka-aineiden kerrotaan rasittavan kehoamme mahdollisimman vähän. Lue Suomen toiseksi suosituimmasta terveysblogista www.viidakkomies.com enemmän superfoodeista.

Tässä viiden minuutin verran luettavaa macasta. Macaa on tuhansia vuosia käytetty ruokana Perussa. Maca kasvaa korkealla Andien vuoristossa, erittäin epäsuotuisassa ilmastossa. Sitä on pidetty suuressa arvossa ravinnepitoisena ruokana alkuperäisväestölle. Retiisiä muistuttavaa macajuuresta käytetään ruokana ja lääkkeenä.

Kiistämättä maca on terveellinen ja turvallinen ruoka. Macan on todettu vähentävän ahdistuneisuutta, masennusta ja seksuaalisia ongelmia. Tutkijat huomasivat, että potilailla jotka ottivat 3,0 g päivässä macaa osoittivat merkittävää parannusta seksuaalisessa halukkuudessa. Tätä hyväätekevää ominaisuutta seksuaalisiin toimintoihin on tutkittu pääasiassa eläimissä ja miehissä. Enemmän kuin kaksikymmentä eläinkoetta ovat antaneet ymmärtää, että maca parantaa hedelmällisyyttä kohentamalla sperman laatua ja siittiöiden määrää. On huomattava, että annokset joita näissä tutkimuksissa käytettiin, olivat usein paljon korkeampia (4 g/kg saakka) kuin mitä ravintolisissä yleensä oli suositeltu.

Maca on hyvin voimakas adaptogeeni, eli macassa on ominaisuuksia, jotka auttavat kehoa selviytymään haastavissa elämäntilanteissa - esimerkiksi pitkittyneessä stressissä. Adaptogeenit kohentavat kehon immuunipuolustuksen toimintaa tasapainottamalla kehon hormoni-, verenkierto- ja lymfajärjestelmän toimintaa. Eri kasvit ja yrtit tekevät tämän kukin omalla tavallaan. Maca saa immuunipuolustuksen kohentumaan vaikuttamalla kateenkorva-nimiseen rauhaseen, joka sijaitsee ihmisen rintaontelossa.

Macaa on kautta aikojen käytetty hormonaalisten häiriöiden hoitoon. Maca on hyvä hormonaalisen tasapainon säätelijä, sillä maca vaikuttaa hypotalamuksen ja aivolisäkkeen viestintään parantavasti. Macaa on käytetty tuhansia vuosia muun muassa kuukautiskierron häiriöitä korjaamaan.

Maca on piristävää. Macaa on perinteisesti käytetty anemian, kroonisen väsymyksen, masennuksen, aliravitsemuksen, vatsasyövän, stressin, muistihäiriöiden, keskittymisvaikeuksien, kilpirauhasvaivojen, uniongelmien, tuberkuloosin, kohonneen verenpaineen ja kohonneen kolesterolin hoitoon.

Maca on todella tehokas kestävyyskunnon lisääjä, joka lisää paitsi kestävyyttä myös voimaa. Macassa on runsaasti mineraaleja sekä huimat 18 aminohappoa. Maca sisältää myös kasvisteroleja, jotka alentavat kolesterolia. Macassa on valtava määrä kehollemme tärkeitä vitamiineja, kuten B-ryhmän vitamiineja.

Maca ei ole urheilussa kielletty aine. Maailman antidoping-toimikunnan (WADA) vuonna 2009 julkaisemalla listalla ei ollut yhtään adaptogeeniä, joten macaa voi huoletta nauttia myös ilman dopingkäryn pelkoa.

Suuret määrät macaa saattavat aiheuttaa suolistokaasujen muodostumista, ja tämän vuoksi isoja määriä nautittaessa, macan kanssa olisi hyvä yhdistellä ruuansulatusta tehostavia ruoka-aineita (esim. probiootit, entsyymit, goji-marja).

Suositeltava macan käyttömäärä on 2-4 rkl (10-20 g) päivässä. Macan käyttö kannattaa aloittaa nostamalla käyttömäärää vähitellen korkeammaksi, jotta kehomme ehtii "tutustua" uuteen ruoka-aineeseen.

Kaikkien adaptogeenien kohdalla on hyvä pitää välillä taukoa. Macan kanssa viikon tauko kerran kuukaudessa on mainio nyrkkisääntö. Toinen tapa voi olla pitää kuukauden tauko kolmen kuukauden välein.

Tässä Viisi minuuttia -sarjassani on aiemmin ilmestynyt:

torstaina, helmikuuta 11, 2010

Nyt sitä saa, nyt sitä saa... sitä sietämätöntä leveyttä


**
Suomen urheiluliiton julkaisut
on saanut jakeluun uusimman kirjani "Sietämätön leveys". Se avaa ihan uuden näkökulman painonhallintaan. Lue kirjankustantajan sivuilta lisää kirjasta. Sieltä löytyy kätevä Tilauslomake.

Kirjaa saa tietenkin myös kirjakaupasta ja luentotilaisuuksissani. Kirjani virallinen julkistuspäivä on luennon ja haastattelujen kera Suomen Liikunnan ja Urheilun talossa, Radiokatu 20, Helsingin Pasilassa 15.2.2010 klo 13.00 (2. kerros, luentosali 3). Olet tervetullut tilaisuuteen!

Kokeilen kirjani avulla ihan uutta lähestymistapaa terveystiedottamiseen. Kirjoitin painonhallinnan kiemuroista romaanin. Kirjan kustantajaa ja minua kiinnostaisi valtavasti kuulla ensikommenttinne. Pistäkää tähän kommentteja sitten kun ehditte lukea kirjan. Kirvelevä kritiikki on yhtä arvokasta kuin ylväs ylistys.

Muita juttujani painonhallinnasta:

Liikkuja oppii paremmin

**
Kansanterveystieteilijä Marko Kantomaa
on saanut valmiiksi väitöskirjansa. Se tarkastetaan 13.2.2010 Oulun yliopistossa.

Kantomaan pääväite on: Mitä enemmän liikuntaa, sitä parempi koulumenestys.

Ennen kuin päästetään Kantomaa kehiin voin sanoa, että ystäväpiirissäni suorittamani havainnot tukevat Kantomaan väitettä. Muutama esimerkki:

  • H-C.S: Hieno koulumenestys + sotilaslajien moninkertainen SM-mitalisti ja maajoukkue-edustaja
  • AK: 11 laudaturia ylioppilaskirjoituksissa + urheilun todellinen monilahjakkuus
  • LJ: Hieno koulumenestys + lahjakas ja taiteellinen urheilija
Marko Kantomaa osoitti liikunnan merkityksen nuorten mielenterveydelle, hyvinvoinnille ja koulumenestykselle. Tutkimusaineistona oli Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 (N = 9432).
Kohorttitutkimuksessa haetaan tilastollista yhteyttä joihinkin tiettyihin tekijöihin (esim. koulumenestys, liikunnallisuus) tietyssä rajatussa ihmisryhmässä (esim. vuonna 1986 syntyneet pohjois-suomalaiset). Ehdittyään 15-16 -ikään nämä nuoret saivat kyselyn kotiinsa vuosina 2001–2002. Muuttujien välisiä yhteyksiä testattiin logistisella regressioanalyysilla, joka on varsin tunnettu tilastotieteellinen menetelmä.

Varakkaiden ja arvostettujen vanhempien lapset liikkuivat enemmän kuin köyhempien ja sosioekonomisesti vähemmän merkityksellisten vanhempien lapset. Vähäinen lasten liikunnan harrastus kytkeytyi tunne-elämän häiriöihin, sosiaalisiin ongelmiin, ajatus- ja tarkkaavuushäiriöihin sekä sosiaaliseen käytöshäiriöön. Lisäksi vähäinen liikunta, tunne-elämän ja käyttäytymisen häiriöt sekä vanhempien alhainen sosioekonominen asema liittyivät myös huonoon koettuun terveyteen.

Mahdollisesti monipuolisella, ikään- ja kehitystasoon sopeutetulla liikunnalla, voidaan edistää nuorten terveyttä ja hyvinvointia sekä koulutuksellisia edellytyksiä, Kantomaa toteaa tutkimuksessaan. Väitöskirjan voi ladata tästä.


Muita liikunnallisia kirjoituksiani:

tiistaina, helmikuuta 09, 2010

Mikä ihmeen asetaldehydi?

#
Minulta kysyttiin sähköpostilla
useaan kertaan eri henkilöiden toimesta:

Eikö enää saa syödä hedelmäjogurttia kun siinä on sitä syöpämyrkkyä?

Häh?

Minulta ei löydy tähän kiihkotonta vastausta. Lukekaa sen sijaan asiantuntijan lausunto asiasta mistäpä muualta kuin blogeista. Lukekaa diplomi-insinööri Anja Nysténin blogikirjoitus Asetaldehydi ja ruoka.

Lehdistä on turha hakea asiallista informaatiota asiasta - vielä. Ei ainakaan Turun Sanomista. Sen verran hassulla tavalla professori Mikko Salaspuro tuli nostaneeksi omaa häntäänsä ja Biohit -yrityksen osaketta, että hänelle ehkä halutaan olla aika kilttejä vielä hetken valtamediassa. Muutenhan Salaspuro voisi oikein pahasti suuttua julkisuuteen päästämästään mainosviestistä ja sen väärästä tulkinnasta. Tämmöistä se on ravitsemustiede. Pahimmillaan erittäin raadollista.

Kommentteja?

Muita saman tyyppisiä kirjoituksiani löydät tästä:

maanantaina, helmikuuta 08, 2010

Moraaliton lääketeollisuus

##
Summary in English.

You must read this paper of Spielmans & Parry in the scientific journal Bioethical Inquiry! The pharmaceutical industry and its associated medical communication firms are suppressing and spinning negative data. Ghostwriting has emerged as a tool to help manage medical journal publications to best suit product sales, while disease mongering and market segmentation of physicians are also used to efficiently maximize profits. The prominent authors propose that while evidence-based medicine is a noble ideal, marketing-based medicine is the current reality.

Teen jatkuvasti yhteistyötä
Suomen parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Yritämme parantaa maailmaa keskustellen asioista sekä julkisuudessa että henkilökohtaisella tasolla.

Pääjohtaja Pekka Puskan kanssa on ollut innostavaa käydä läpi ravitsemus- ja terveysasetelmia. Dosentti Mikael Fogelholmin kanssa käymäni keskustelut ovat johtamassa ainakin omalta osaltani parempaan ymmärrykseen miten ravitsemussuosituksilla yritetään ohjata kansalaisiamme tekemään fiksumpia ateriavalintoja. Tarvitaanko jatkossa laisinkaan nykyisenlaisia ravitsemussuosituksia, sen saamme nähdä tulevina vuosina. Tohtori Matti Tolosella on samanlaista "ensyklopedistin" vikaa kuin minulla, eli keräämme tiedostoihimme uutterasti terveystietoa luovuttaen auliisti luettavaksenne parhaimpia palojamme. Tolosen tekstejä kun lukee avoimella mielellä ja keskittyy rauhanomaiseen keskusteluun hänen löydöksistään, voi kokea suuria elämyksiä. Jokainen ihminen on ajatuksen arvoinen. Näistä kolmesta mainitusta herrasmiehestä minulla on paljon hyviä muistoja.

Hyvät blogiani lukevat toimittajat, nyt tulee erityisesti teille pyyntö keskittyä oikein suureen mätäpaiseeseen: lääketeollisuuden moraalittomuuteen. Meidän on saatava lääketeollisuus ruotuun, yhdessä tuumin! Nykyisestä tilanteesta ei hyödy kukaan. Mainituista herrasmiehistä ja erityisesti Matti Tolonen ei taatusti halua enää yhtään enempää skandaaleja luettavakseen lääketeollisuuden parista.

Rakkaat toimittajat (ja muut asiasta kiinnostuneet), pyytäkää minulta luettavaksi Glen Spielmanin ja Peter Parryn artikkeli lääketeollisuuden moraalittomuudesta, systemaattisesta ja tahallisesta lääkärilehtien sekä lääkärikunnan harhaanjohtamisesta. Yhteystietoni löydätte sivun ylälaidasta.

Haamukirjoitusfirmat laativat lääkärilehtiin kaikenlaisia "tutkimusartikkeleita", joille sitten haetaan tunnettujen lääkärivaikuttajien nimet julkaisijoiksi.

Spielmanin ja Parryn raskaankuuloiset väitteet perustuvat oikeudessa esille tulleisiin lääkefirmojen sisäisiin muistioihin. Asiansa osaava toimittaja löytää haasteellisen mutta kiinostavan työkentän lääketeollisuuden skandaaleista. Asian selvittämisellä on valtava merkitys myös Suomessa, varsinkin yleisen oikeustajun takia. Rahan valta on katkaistava ja rehelliselle lääkeinformaatiolle on saatava jalansijaa!

Dosentti Matti Tolonen on äskettäin lähettänyt toimittajille taustatietoa lääketeollisuuden toimintamenetelmistä. Tietoa menetelmistä, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Otan asian esille nyt myös tässä yllättävän suositussa terveysblogissani.

Näyttää siltä, että lääketeollisuuden tehtävänä on kaupitella lääkkeitä, eikä suinkaan terveyttä. Lääkärit "aivopestään" jo koulutusvaiheessa lääkkeille myönteisiksi, kertoo eräs tuttavamme. Tällaiselle korruptiolle ja lahjonnalle pitää saada loppu.

Lääkkeistä pitää väitellä tieteellisillä tutkimuksilla eikä mielipiteillä. Lääketiedon pitää perustua tieteelliseen näyttöön. Spielmans ja Parry ovat todenneet synkän varjon lankeavan lääketeollisuuden raporttien ja julkaisujen ylle. Lääketeollisuuden pyrkimyksenä näyttäisi olevan ennemminkin lääkkeiden mainostaminen kansainvälisissä lääkärilehdissä kuin rehellisen tiedon välittäminen alan asiantuntijoille.

Tässä lisää tietoa moraalittomasta lääketeollisuudesta: