Rasvasota numero 2. ei syttynyt. Yleisradion A-Talk -ohjelmassa professori Kari Salminen herrasmiesmäiseen tapaan kysyi kauniin sodanjulistuksen tapaisesti: "Antakaa minulle yksi sellainen tutkimus, jossa osoitetaan, että voi aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja?" (En valitettavasti muista tarkkaa sanamuotoa!)
Mutta sodi nyt sitten kun vastassa on pääjohtaja Pekka Puska, joka aikoja sitten lopetti tutkimustöiden lukemisen. Ei hänen kanssaan tietenkään voi sotia kun hänellä ei ole mitään ammuksia tarjolla ja Puska ei tiedä missä mennään rasvakeskustelussa. Ja johtaja Mikael Fogelholm kieltäytyi myös kohteliaasti sodankäynnistä myöntäen Kari Salmisen olevan oikeassa: ei löydy yhtäkään tutkimusta joka osoittaisi, että voi on vaarallista sydän- ja verisuoniterveydelle. Tämän terveysblogin kirjoittaja on ihan ymmällään! Ihan sellainen mielikuva on jäänyt, että tyydyttyneen rasvan ja erityisesti voin vaaroista on kovastikin varoitettu ja varoitetaan edelleen. Mihinkään tutkimusnäyttöön tuo varoittelu ei perustu. On nyt vain niin eri mukavaa mollata voinkäyttäjiä. Näinkö se on?
Fogelholm ei todellakaan ymmärrä miksi PUFAa ei saisi puffata ja SAFA-safkan päälle hän ei yhtään ymmärrä. Koska hän on hienosti kasvisruokailun ylin ystävä. Hän ei halua ymmärtää, että joku voi rakastaa eläinrasvoja ja kaikkein vähiten hän voi hyväksyä, että niissä piilisi jotain terveysarvoja. Avaa silmäsi, Mikael! Olisin räjähtänyt, jos hän olisi ottanut esille lihankäytön eettiset ja moraaliset aspektit. Respektit Mikaelille kun ei tuota sentään mennyt mainitsemaan ja antoi minun säilyä ehjänä vielä tämän yön yli.
Kirurgi Taija Somppi oli ainoa nainen studiossa. Olisi ehkä voinut käyttää hieman enemmän naisellista viehätysvoimaansa, eikä niin miehiseen tyyliin kilistellä näytepurkeillaan (purkissa oli ateroomaplakkia sisältävä verisuonen palanen). Hyvä efekti kieltämättä. Kolesteroli ei kilise, kalkki kylläkin. Pisti miettimään, onko ihan kaikki totta mitä kerrotaan siitä plakista. Hieno oli Sompin vihjaus, että potilasta pitää kuunnella ja mitään estettä ei ole eläinrasvan runsaallekin käytölle jos terveys pysyy hyvänä.
Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että Pekka Puskaa on turha raahata mihinkään televisiostudioon. Hän latelee ne tutut fraasinsa ja menee aikanaan hautaan siinä uskossa, että hän on oikeassa siinä rasvakäsityksessään. Tätä ei enää tuhannetta kertaa tarvitse tallentaa videolle. Puskan hovi voisi toki kaivaa esille sen yhden voin epäterveellisyydestä varoittavan paperin. Edes yhden. Ei niitä tuhatmäärin tarvitse olla. Pienempäänkin määrään tutkimusevidenssiä saatamme tyytyä. Toimittajat antakoot sellaisen lupauksen, ettei Puskaa päästetä enää mihinkään haastatteluun, jos ei tuollaista paperia löydy. Täytyyhän sellainen paperi löytyä? Onhan siitä jo niin pitkään jankutettu!
Ideaa voisi olla siinä, että annetaan Mikael Fogelholmille hieman enemmän puheaikaa. Antaa hänen perinjuurin selittää miten hän näkee, että nuo SAFAt, MUFAt ja PUFAt pitäisi olla. Ei tuommoista asiaa ehdi tyhjentävästi käydä läpi revolverihaastattelussa. Epäreilua Mikaelia kohtaan kun hän ei saanut tätä tuoda esille.
Professori Kari Salmisen rauhallisuutta tarvitaan jatkossakin. Siinä on mies, joka on perusteellisesti selvillä siitä mikä rasvatutkimuksessa on olennaista.
Somppi ei vielä ole esiintynyt terveysblogissani vieraskirjoittajana. Kaikki muut ovat. Täytyy korjata tämä puute ensi tilassa. Löydätte vieraskirjoitukset terveysblogini vasemmasta palstasta.
Ei muistella tätä päivää pahalla. Keskustelu oli mielenkiintoista ja toimittaja oli varsin hyvä. Voita pöytään!
Muistakaa kommentoida! Tämä on Suomen suosituin terveysblogi. Kiitos siitä lukijoilleni!
Muita samaa aihetta koskevia kirjoituksia: