Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle metabolinen oireyhtymä. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle metabolinen oireyhtymä. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden ennaltaehkäisy- ja hoito

**
Tänään käväisemme ykkösleirissä. Muistattehan, että minun kielenkäytössäni ykkösleiri = virallinen tutkittu tieto ja kakkosleiri = vaihtoehtoinen näkemys asiasta. Olen keskustelun herättämiseksi erityisesti tässä kolesteroliasiassa aiemmin kertonut molempien leirien näkemyksistä. Olen itse sijoittunut varsinkin tässä kolesterolia koskevassa ajattelussa aika tarkkaan leirien väliin. Imen vaikutteita molemmilta leireiltä. Vakuuttavaa näyttöä on kolesterolin keskeisestä roolista sydän- ja verisuonitaudeissa, mutta kakkosleirin kannattaa kuitenkin pitää kovasti meteliä, sillä hyvin paljon epäselvyyttä on vielä esimerkiksi ravintorasvojen ja -kolesterolien sekä lääkkeiden roolista tässä pelottavassa sairaudessa. Tänään keskitymme vain ykkösleirin valistukseen.

Mediviren Työterveyspalveluista oli tullut ravintovalmentajakoulutukseen kaksi pirteää työntekijää: Pirjo Hietala ja Pasi Tapio. He olivat lopputyössään perehtyneet rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin ja laatineet selkeät toimintaohjeet esimerkiksi miten menetellä asiakkaiden kanssa korkean veren kolesterolin suhteen. Erityisen ansiokkaana pidän heidän työssään rasva-aineenvaihduntasairauksien luokittelua ja pyrkimystä asiakaslähtöiseen näkökulmaan.

Mielenkiintoisia asioita poimin tässä keskusteltavaksi:

Työn perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että jollain yksittäisellä tekijällä ei saavuteta suuria terveyshyötyjä, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempia muutoksia, joissa osatekijöinä ovat elämäntapamuutokset ja mahdollinen lääkehoito. Elämäntapoihin ja lääkehoitoon liittyvän tietotulvan keskellä usein tärkeimmät asiat jäävät yksittäisten tutkimustulosten varjoon. Tämä voi antaa vääränlaisen mielikuvan ja käsityksen rasva-aineenvaihdunnan ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Kokonaisuuden kannalta ei välttämättä yksittäisellä tekijällä ole kuitenkaan suurta vaikutusta. Terveydenhuollon näkökulmasta on tärkeää tietää vaikuttavat tekijät ja näiden merkitys kokonaisuuden kannalta, jotta terveysneuvonta olisi vaikuttavaa ja asiakaslähtöistä. Tutkimustietoa rasva-aineenvaihduntaan liittyvistä tekijöistä löytyy paljon. Pirjo ja Pasi käsittelevät ansiokkaasti näitä asioita. He käyvät läpi tutkimustiedon valossa yleisesti hyväksyttyjä seikkoja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin liittyvistä tekijöistä ja ottavat tarkasteluun myös kyseenalaisenkin näytön omaavia aiheita.

Rasva-aineenvaihdunnan häiriöt (dyslipidemiat) voidaan jakaa näin:

Tavallinen hyperkolesterolemia: Tila, jossa veren seerumin kolesterolipitoisuus on kohonnut, kutsutaan hyperkolesterolemiaksi. Tämä on kenties tärkein sepelvaltimotaudin aiheuttaja. Kolesteroli kerääntyy verisuonen sisäseinämään ja muodostaa plakin, jolloin syntyy tulehdusreaktio. Plakin kasvaessa tai revetessä se voi tukkia verisuonen ja aiheuttaa infarktin. Tavallinen hyperkolesterolemia syntyy ruokavalion ja lihavuuden, eli kulutukseen nähden liiallisen energiansaannin, sekä perinnöllisen alttiuden (usein apoproteiini E4 -fenotyyppi) yhdistelmänä
Familiaalinen hyperkolesterolemia: Familiaalinen hyperkolesterolemia (FH) oli ensimmäinen periytyvä veren korkeiden rasva-arvojen tauti, jonka geenivirhe tunnistettiin. Jos potilas on perinyt yhden kopion viallisesta geenistä, ovat kolesterolipitoisuudet n. kaksinkertaiset verrattuna väestön keskiarvoon. Harvinaisissa tapauksissa, joissa potilas on perinyt viallisen geenin kummaltakin vanhemmalta, kolesteroliarvot ovat kolmesta kuuteen kertaa väestön keskiarvoa korkeammat. FH-potilailla kolesterolia kertyy verisuonien seinämien lisäksi myös ihoon ja jänteisiin, joissa se muodostaa kovia kyhmyjä eli ksantoomia. Potilailla on dramaattisesti kohonnut riski sairastua sepelvaltimotautiin ja hoitamattomana yli puolet miespotilaista ja noin 15 prosenttia naispotilaista kuolee ennen 60. ikävuotta.
Familiaalinen kombinoitunut hyperlipidemia: Aineenvaihdunnan tärkein poikkeavuus on tässä muodossa kolesterolin ja triglyseridien pääasiallisen kantajavalkuaisen, apoproteiini B:n, liikatuotanto. Ainoa kliininen piirre voi olla valtimotaudin kehittyminen varhemmin kuin muulla väestöllä. Familiaalinen kombinoitunut hyperlipidemia ilmenee useimmiten aikuisiällä ja suvussa on ennenaikaista sepelvaltimotautia. Lipidipoikkeavuudet ovat moninaisia ja saattavat vaihdella saman suvun jäsentenkin kesken. Joskus todetaan arcus lipoides, eli sarveiskalvon ylä- ja alareunaan ilmaantuva vaaraton rasva-aineiden muodostama harmaa sirppi, ja ksantelasmoja, jotka ovat kolesterolin kertymisestä aiheutuneita keltaisia levyjä tai kyhmyjä kasvojen ihossa, yleensä silmäluomissa tai muualla lähellä silmiä. Diagnoosi perustuu ennen kaikkea sepelvaltimotaudin suvuittaiseen esiintymiseen.
Tyypin III hyperlipoproteinemia eli dysbeetalipoproteinemia: Tätä harvinaista lipidiaineenvaihdunnan häiriötä tulisi epäillä, jos sekä kolesterolin että triglyseridien pitoisuudet ovat luokkaa 10 mmol/l. Kämmenvakoksantoomien eli pienten kämmenvaossa esiintyvien oranssinkeltaisten kyhmyjen tai viirujen löytyminen on tyypin III dyslipidemialle spesifinen, mutta melko harvinainen löydös. Tyyppi III:n dyslipidemian taustalla on lähes aina (yli 90 %) apolipoproteiinin E-fenotyyppi 2/2. Lisäksi tarvitaan jokin dyslipidemian laukaiseva tekijä, kuten diabetes, hypotyreoosi, hyperurikemia, runsas alkoholin käyttö tai familiaalinen kombinoitu hyperlipidemia. Tyypin III dyslipidemiaa sairastavilla potilailla esiintyy varhaista sepelvaltimotautia ja tyypillisesti myös varhaista alaraajavaltimoiden ateroskleroosia.
Hypertriglyseridemia: Hypertriglyseridemian ilmetessä lievänä (2.0–5.0 mmol/l), on se usein oireeton ja pelkästään elämäntapoihin (liikapaino, alkoholi) liittyvä usean geenin ja ympäristötekijän yhteisvaikutuksen tulos. Vahvasti suurentuneessa triglyseridipitoisuudessa (> 5–10 mmol/l) on haimatulehduksen vaara sekä iholle voi tulla keltakasvaumia. Joskus esiintyy niveloireita, joiden syynä voi olla kihti. Vallitsevasti periytyvä primaarinen hypertriglyseridemia on noin yhdellä prosentilla väestöstä.
Matala HDL-oireyhtymä: Hyvin matala seerumin HDL-kolesterolitaso voi lisätä sepelvaltimotaudin vaaraa silloinkin, kun LDL-kolesterolin määrä on normaali. Erityistä huomiota matalaan HDL-tasoon on syytä kiinnittää silloin, kun se liittyy hyperkolesterolemiaan tai hypertriglyseridemiaan.
Metabolinen oireyhtymä (MBO) : Metabolinen oireyhtymä eli aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä tarkoittaa tilaa, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. MBO:n aiheuttaa keskivartalolihavuus. Tämän hetkisen määritelmän mukaan kyse on metabolisesta oireyhtymästä, jos vyötärön ympärys ylittää miehellä 94 cm ja naisella 80 cm. Tämän lisäksi todetaan vähintään kaksi seuraavista muutoksista: veren triglyseridien määrä on suurentunut, veren hyvän eli HDL-kolesterolin määrä on pienentynyt, verenpaine on koholla ja/tai häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta, esimerkiksi suurentunut verensokeri tai diabetes. Metabolinen oireyhtymä on yleisempi miehillä kuin naisilla, koska miehillä esiintyy enemmän vyötärölihavuutta. Monilla henkilöillä voidaan todeta kaikki häiriöt, toisilla vain osa niistä. Metaboliseen oireyhtymään liittyy selvästi suurentunut valtimotaudin riski.
Sekundaariset dyslipidemiat: Sekundaarista dyslipidemiaa aiheuttavia tiloja ovat mm. kilpirauhasen vajaatoiminta, tyypin 2 diabetes ja riittämättömästi hoidettu tyypin 1 diabetes, alkoholinkäyttö, maksasairaus, munuaissairaus, anorexia nervosa ja lääkeaineet (esimerkiksi anaboliset steroidit). Tärkein näistä on kilpirauhasen vajaatoiminta. Sen asianmukainen hoito voi poistaa varsinaisen lipidihoidon tarpeen.

Muutama sananen dyslipidemioiden epidemiologiasta (epidemiologia on tieteenala joka tutkii tautien esiintyvyyttä suhteessa niiden vaaratekijöihin):

Terveys 2000 -tutkimuksen aineistossa 80 % väestöstä kokonaiskolesterolipitoisuus oli yli 5.0 mmol/l ja 30 %:lla yli 6.4 mmol/l. Miehistä 85 % ja naisista 81 % LDL-kolesterolipitoisuus oli vähintään 3.0 mmol/l. HDL-kolesterolipitoisuus oli pieni (alle 1.0 mmol/l) 29 % miehistä ja 11 % naisista. Selvästi suurentunut triglyseridipitoisuus (2.0 mmol/l tai yli) oli 31 % alle 65-vuotiaista miehistä ja 14 % samanikäisistä naisista. Iäkkäämpien ryhmässä esiintyvyys oli molemmilla sukupuolilla 29 %. Lääkehoitoa dyslipidemioiden hoitamiseen käyttää yli 300 000 henkilöä.

Finriski 2002 -tutkimuksen aineistossa poikkeavien lipidiarvojen esiintyvyys oli hieman pienempi kuin Terveys 2000 –tutkimuksessa. Kolesterolipitoisuus oli 5.0 mmol/l tai suurempi noin 70 % 25 – 74-vuotiaista miehistä ja naisista. Vähän yli 60 % miehistä ja 55 % naisista LDL-kolesteroliarvo oli vähintään 3.0 mmol/l ja kolmella neljästä yli 2.5 mmol/l. Riskitekijäkasauman perusteella suuren riskin henkilöitä oli vähemmän kuin 10 % 25 – 74-vuotiaiden naisten ja alle 55-vuotiaiden miesten ryhmissä. Sen sijaan 55 – 64-vuotiaista miehistä jo kolmannes ja 65 – 74-vuotiaista miehistä yli puolet kuului suuren riskin ryhmään. 25 – 64-vuotiaan väestön seerumin kokonaiskolesterolipitoisuudet ovat pienentyneet 1970-luvun alusta lähtien 15 – 20 %. Tämän muutoksen on arvioitu selittävän noin kolmanneksen työikäisen väestön ikävakioidun sepelvaltimotautikuolleisuuden samanaikaisesta pienenemisestä, joka on ollut noin 75 %. Ruokatottumuksissa on tänä aikana tapahtunut suuria muutoksia. Kovan rasvan saanti ja sen osuus energiasta on vähentynyt keskimäärin kolmanneksella ja kasvisten käyttö on lisääntynyt. Kuitenkaan viimeisen viisivuotiskauden 1997 – 2002 aikana ei ole enää tapahtunut suotuisia muutoksia ja seerumin kolesterolipitoisuudet ovatkin hiukan suurentuneet. Uusimmassa Finriski 2007 -tutkimuksessa tosin saatiin tietää: Sekä miehet että naiset saavat ravinnostaan vähemmän tyydyttyneitä rasvoja ja enemmän tyydyttymättömiä rasvoja kuin aiemmin. Tämä selittää veren kolesterolitason laskua. Ihmiset saavat ravinnostaan myös yhä vähemmän suolaa. Kovan rasvan saanti ylittää edelleen 30 – 40 % asetetut tavoitteet.

Kokonaiskolesterolipitoisuuden tavoitteena pidetään veren seerumin arvoa alle 5.0 mmol/l ja LDL-kolesteroliarvoa alle 3.0 mmol/l. Nämä niin sanotut normaalipitoisuudetkin ovat selvästi suurempia kuin luonnonkansoilla, joilla seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus (3.0 – 3.5 mmol/l) heijastanee paremmin ihmislajille luonnollista ja myös solujen toiminnan kannalta riittävää määrää. Seerumin kokonaiskolesteroli- ja triglyseridipitoisuudet suurentuvat miehillä noin 50:een ja naisilla 60 – 70 ikävuoteen asti. Poikkeavat lipidipitoisuudet ovat suomalaisessa väestössä yleisiä.

Miten sairausriski lasketaan?

Dyslipidemian diagnostiikan perusteena on seerumin kokonaiskolesterolin, triglyseridien ja HDL-kolesterolin paastoarvojen määritys sekä yleensä näiden perusteella laskettavaa LDL-kolesterolipitoisuus Friedewaldin kaavan mukaisesti: LDL-kolesteroli = kokonaiskolesteroli – HDL-kolesteroli – triglyseridit / 2.2. Laskentakaavaa voidaan pitää luotettavana, jos seerumin triglyseridipitoisuus on alle 4 mmol/l. Myös suoria seerumin LDL-kolesterolipitoisuutta mittaavia menetelmiä on saatavilla, mutta niiden käyttö on vakiintumatonta ja niitä ei toistaiseksi suositella rutiinikäyttöön. Nykyiset LDL-kolesterolin tavoitearvot perustuvat tutkimuksiin, joissa LDL-kolesterolipitoisuus on määritetty Friedewaldin kaavalla.

Dyslipidemia on tilanne, jossa seerumin LDL-kolesterolipitoisuus on yli 3.0 mmol/l tai triglyseridipitoisuus on yli 2.0 mmol/l tai HDL-kolesterolipitoisuus on pieni (alle 1.0 mmol/l), erityisesti suhteessa kokonaiskolesterolipitoisuuteen (kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde on yli 4). Usein dyslipidemiapotilaalla esiintyy kaksi tai kolme edellä mainituista poikkeavuuksista. Dyslipidemian diagnoosin tulee perustua ainakin kahteen lipidimittauskertaan seeruminäytteestä. Seerumin lipidipitoisuuksiin voivat vaikuttaa myös tilapäiset syyt, kuten paastoaminen ja vakavat sairaudet (esim. tuore sydäninfarkti tai infektiot vähentävät seerumin LDL- ja HDL-kolesterolia ohimenevästi). Raskauden aikana seerumin kolesteroli- ja triglyseridipitoisuudet suurenevat ohimenevästi, myös alkoholinkäyttö nostaa triglyseridiarvoja.

Ravintorasvojen ja ruokavalion vaikutukset

Pitkäkestoisista ruokavaliomuutoksista, joilla vähennetään rasvaa tai muutetaan sen laatua, on hyötyä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Sepelvaltimotaudin vaaraa voidaan pienentää tehokkaammin tyydyttyneen rasvan korvaamisella tyydyttymättömällä kuin kokonaisrasvan määrän vähentämisellä.

Valtion ravitsemussuositusten mukaan rasvan kokonaissaannin tulisi olla 25 – 35 prosenttia kokonaisenergiansaannista. Samaan kokonaisarvoon on päädytty myös uusimmissa sydän- ja verisuonitautien ehkäisemistä koskevissa suosituksissa.

Ravinnon rasvoista 90 – 95 prosenttia on triglyseridejä. Triglyseridimolekyyli koostuu glyserolista, johon on kiinnittynyt kolme rasvahappomolekyyliä. Rasvahapot jaotellaan rakenteensa mukaan kolmeen ryhmään, joita ovat tyydyttyneet, kertatyydyttymättömät ja monityydyttymättömät rasvahapot. Triglyseridien ohella muut merkittävät ravinnon rasvat ovat fosfolipidejä ja steroleja, joista jälkimmäiseen ryhmään kolesteroli lukeutuu. Kolesteroli on hiilirenkaista muodostuva rasvaliukoinen yhdiste, jonka rakenne on hyvin samankaltainen kuin tiettyjen hormonien ja esimerkiksi D-vitamiinin. Kolesteroli on yksi solukalvojen pääasiallisista rakennusaineista. Se estää solukalvojen vaurioitumisen tilanteissa, jossa solukalvojen liukoisuus pyrkii lisääntymään liikaa esimerkiksi alkoholin vaikutuksesta. Sitä tarvitaan myös tiettyjen hormonien ja D-vitamiinin sekä sappihappojen muodostamiseen. Veressä kiertävästä kolesterolista noin puolet on ravintoperäistä ja puolet elimistön valmistamaa.

Verenkierrossa ollessaan kolesteroli ja triglyseridirasva ovat aina liittyneinä valkuaisaineisiin, koska ne itse ovat veteen liukenemattomia. Tällöin ne pysyvät juoksevassa muodossa. Näitä valkuaisaineita on useita, ja niitä kutsutaan apolipoproteiineiksi. Apolipoproteiinien ja kolesterolin tai triglyseridien yhdessä muodostamia aineita kutsutaan lipoproteiineiksi. Tärkeimmät lipoproteiinit ovat nimeltään kylomikronit, VLDL (= very low density -lipoproteiini), LDL (= low density -lipoproteiini) ja HDL (= high density -lipoproteiini).

Kun syömme rasvaa sisältävää ruokaa, rasvan sisältämä triglyseridirasva siirtyy suolesta imusuoniston kautta verenkiertoon kylomikroni-nimisinä lipoproteiineina. Hiussuonten pinnassa oleva entsyymi, lipoproteiinilipaasi, pilkkoo kylomikronit siten, että niissä oleva triglyseridi hajoaa rasvahapoiksi, jotka sitten varastoidaan rasvakudokseen triglyserideiksi. Ravinnosta saamamme kolesteroli siirtyy myös kylomikroneissa verenkiertoon, ja niiden hajotessa kolesteroli siirtyy maksaan. Sieltä eritetään verenkiertoon VLDL-hiukkasina ravinnosta peräisin oleva kolesteroli, kuten myös maksassa paastotilanteessa syntyvä kolesteroli. Verenkierrossa lipoproteiinilipaasientsyymi pilkkoo VLDL:stä triglyseridiä, ja vähitellen hiukkaset muuttuvat pienemmiksi hiukkasiksi, joita kutsutaan LDL:ksi. LDL:n tehtävänä on siirtää kolesterolia eri puolille elimistöä mm. solujen rakenneosiksi. Osa siirtyy epätarkoituksenmukaisesti valtimoiden seinämiin, jonka vuoksi LDL-hiukkasia pidetään haitallisina lipoproteiineina. HDL-hiukkaset syntyvät monimutkaisessa tapahtumassa, jossa apolipoproteiineihin liittyy osia muista lipoproteiineista. Oleellista on se, että HDL-hiukkaset kykenevät liittämään itseensä valtimon seinämiin kertymässä olevaa kolesterolia ja kuljettamaan sen maksaan, josta ylimäärä kolesterolia kyetään erittämään sappinesteeseen ja sitä kautta ulosteisiin. Tämä onkin käytännössä ainoa keino, jolla elimistö pystyy selviytymään ylimääräisestä kolesterolistaan. Tämän vuoksi HDL-hiukkasia pidetään hyödyllisinä lipoproteiineina.

Tyydyttyneet rasvahapot: Tyydyttyneissä rasvahapoissa hiilten väliset sidokset ovat yksinkertaisia ja hiiliketjut ovat tämän vuoksi suoria. Pääosin tyydyttyneitä rasvahappoja sisältävät triglyseridit pakkautuvat tiiviisti vieri viereen, minkä seurauksena niitä runsaasti sisältävät rasvat ovat kiinteitä huoneenlämmössä. Tyydyttyneiden rasvahappojen runsas käyttö johtaa helposti veren LDL-kolesterolitason nousuun. Tämä puolestaan on yksi sydän- ja verisuonitautien tärkeimmistä riskitekijöistä. Terveyden kannalta haitallisimpia rasvoja ovat juuri nämä tyydyttyneet rasvahapot. Merkittäviä tyydyttyneen rasvan lähteitä ruokavaliossamme ovat mm. rasvaiset maitovalmisteet, voi, rasvainen liha ja lihavalmisteet sekä leivonnaiset. Päivittäisestä energiansaannista tulisi tyydyttyneiden ja transrasvahappojen osuuden yhteensä olla n. 10 E%

Tyydyttymättömät rasvat ja ruokavalio: Kertatyydyttymättömien rasvahappojen hiiliketjuissa on yksi kaksoissidos, joka voi olla cis- tai trans-muodossa. Ravinnossa ylivoimaisesti suurin osa kertatyydyttymättömistä rasvahapoista on cis-muotoisia. Monityydyttymättömissä rasvahapoissa cis-muotoisia kaksoissidoksia on vähintään kaksi. Cis-muotoinen kaksoissidos aiheuttaa hiiliketjun voimakkaan taipumisen, minkä seurauksena tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävien triglyseridien tiivis pakkautuminen ei ole mahdollista. Näin ollen runsaasti cis-kertatyydyttymättömiä ja/tai monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät rasvat ovat huoneenlämmössä juoksevia. Trans-muotoisen kaksoissidoksen sisältävät kertatyydyttymättömät rasvahapot ovat cis-kertatyydyttymättömiä rasvahappoja suorempia. Suorempi hiiliketju mahdollistaa tiiviin pakkautumisen, joten runsaasti transrasvahappoja sisältävät rasvat ovat tyydyttyneiden rasvojen tapaan olomuodoltaan kovia. Tyydyttymättömät rasvat alentavat veren kolesterolipitoisuutta ja voivat nostaa HDL-kolesterolin määrää. Kemiallisesti ne muodostuvat kerta- ja monityydyttymättömistä rasvahapoista. Niitä on runsaasti kasvirasvoissa ja kalan rasvassa. Näkyvän rasvan tulisi olla mahdollisimman tyydyttymätöntä, kuten kasviöljyä, kasviöljypohjaisia margariineja tai kevytlevitettä. Näin korvataan kovaa tyydyttynyttä rasvaa pehmeällä tyydyttymättömällä.

Kertatyydyttymättömät rasvahapot: Kertatyydyttymättömät rasvahapot muodostuvat hiiliketjusta, jossa on yksi kaksoissidos. Kaksoissidos muuttaa rasvan olomuodon pehmeäksi. Rasvahapot eivät pakkaudu enää niin tiiviisti, koska kaksoissidos muuttaa rasvahapon vääntyneeksi. Omega-7 ja omega-9 ovat kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, joiden on todettu alentavan veren LDL-kolesterolipitoisuuksia. Kertatyydyttymättömiä rasvahappoja on mm. oliiviöljyssä ja suomalaisten on todettu saavan niitä ruoasta sopivasti.

Transrasvahapot: Transrasvahappoja muodostuu muun muassa märehtijöiden pötsissä bakteeritoiminnan seurauksena. Tämän vuoksi liha ja lihavalmisteet sekä maito ja maitovalmisteet sisältävät luonnostaan transmuotoisia rasvahappoja. Maidon, voin ja naudanlihan rasvoista transrasvahappojen osuus on kolmesta kuuteen prosenttia. Kasviöljyjen voimakas kuumentaminen ruoanlaiton yhteydessä sekä kasviöljyn kemiallinen kovettaminen (hydrogenointi) voi synnyttää pieniä määriä transrasvahappoja. Teollisen käsittelyn seurauksena syntyneet transrasvahapot eivät nykytiedon mukaan poikkea terveyshaitoiltaan eläinkunnan luonnollisista transrasvahapoista. Toisaalta on esitetty, että märehtijöiden pötsissä muodostuneella transrasvalla ei ilmeisesti kuitenkaan ole samanlaisia haitallisia vaikutuksia kuin keinotekoisesti tuotetuilla. Nämä rasvahapot suurentavat tyydyttyneiden rasvahappojen tapaan veren LDL-kolesterolipitoisuutta ja pienentävät HDL-kolesterolipitoisuutta. Transrasvojen epäillään myös häiritsevän sydämen rytmiä, sekä lisäävän 2–tyypin diabetesta, insuliiniresistenssiä ja keskivartalolihavuutta sekä mielenterveysongelmia. Niiden vaikutukset kolesteroliaineenvaihduntaan tunnetaan kuitenkin vielä puutteellisesti ja transrasvahappojen terveyshaitat ovat edelleen epäselviä. Euroopassa transrasvahappojen saanti on vähäisempää kuin Yhdysvalloissa eikä johdonmukaista yhteyttä sepelvaltimotaudin vaaraan ole todettu. Suomalaisessa ruokavaliossa transrasvahappojen osuus on vain puoli prosenttia, joten merkitystä seerumin lipoproteiineihin ja sepelvaltimotaudin vaaraan ei ole.

Monityydyttymättömät rasvahapot: Monityydyttymättömät rasvahapot jaotellaan usein erikseen n-3 (omega-3) ja n-6 (omega-6) rasvahappoihin sen mukaan missä kohtaa hiilivetyketjua ensimmäinen kaksoissidos on. Ravinnon monityydyttymättömät rasvahapot koostuvat pääosin linolihaposta (n-6) ja alfalinolihaposta (n-3). Näistä voidaan muokata myöhemmin elimistössä hyvin erilaisia yhdisteitä ja ne toimivat kudosten välttämättöminä rakenneosina. Nämä kaksi rasvahappoa ovatkin ainoat välttämättömät rasvahapot lukuisten merkittävien vaikutustensa vuoksi. Osa linoli- ja alfalinoleenihaposta muuttuu elimistössä muiksi rasvahapoiksi. Linolihaposta voi muodostua arakidonihappoa, jonka hyviä lähteitä ovat myös liha ja lihavalmisteet. Vastaavasti alfalinoleenihaposta rakentuu eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA), joita saadaan myös kalasta. Myös DHA saattaa olla välttämätön rasvahappo, sillä alfalinoleenihapon pidentyminen DHA:ksi on rajoitettua. Omega-6- ja omega-3 -sarjan rasvahapot kilpailevat elimistössä samoista entsyymeistä, eivätkä rasvahapot voi muuttua sarjasta toiseen. Välttämättömät rasvahapot ja niistä muodostuneet pidempiketjuiset rasvahapot ovat solukalvojen rakennusaineita. Välttämättömät rasvahapot ovat hormonien kaltaisten eikosanoidien lähtöaineita. Eikosanoidit säätelevät mm. seuraavia elimistön toimintoja: verenpaineen säätely, verihiutaleiden kasaantuminen, lihassolujen supistuminen mm. verisuonen seinämässä, kohdussa, vastustuskyvyn muodostus, hermoston toiminnan säätely ja ruumiin lämpötilan säätely. Omega-6-sarjan arakidonihapolla on tilanteen mukaan joko edullinen tai epäedullinen vaikutus, kun taas n-3-sarjan EPA on vastaavasti vaikutuksiltaan joko edullinen tai neutraali. Esimerkiksi n-6-sarjan rasvahapot edistävät verihiutaleiden kasaantumisherkkyyttä ja näin veren hyytymistä, mikä on edullista haavan paranemisen kannalta. Sen sijaan ahtautuneen, vaurioituneen verisuonen korjaava verihyytymä saattaa tukkia verisuonen. Omega-6-sarjan rasvahapoista poiketen omega-3-sarjan rasvahapoista muodostavat eikosanoidit eivät lisää verihiutaleiden kasaantumista ja mahdollisesti näin ehkäisevät verisuonitukosta. Omega-6-rasvahapoista rakentuvien eikosanoidien on myös todettu lisäävän allergisia tulehdusreaktioita, kun taas omega-3-rasvahapoilla on päinvastainen vaikutus. Suurina määrinä (15 – 30 % kokonaisenergiasta) n-6-rasvahapot pienentävät veren seerumin HDL-kolesterolipitoisuutta. Kalarasvojen on todettu vähentävän ateroskleroosin vaaraa, koska säännöllinen rasvaisen kalan syönti pienentää veren triglyseridipitoisuutta ja verenpainetta. Kalarasvat pienentävät verisuonitukoksen vaaraa vähentämällä verihiutaleiden kasaantumisherkkyyttä ja veren hyytymistaipumusta. Omega-3-rasvahapot suojaavat tehokkaimmin sydäntä rytmihäiriöiltä, jotka pahimmillaan voivat johtaa äkkikuolemaan. Omega-3-rasvahappojen hyviä lähteitä ovat kalarasvahappojen ohessa kasviöljyt mm. rypsi-, soija- ja pellavansiemen- sekä camelinaöljy. Euroopan unionin suositus omega-6 ja omega-3 rasvahappojen suhteesta on 4:1 ja ideaalina arvona esitetään 2:1. Länsimaalaiset saavat ravinnostaan yleisesti liian suuren määrän omega-6 rasvahappoja, kun taas omega-3-rasvahappojen saanti on liian vähäistä. Saannin on länsimaissa todettu olevan 20:1, joten saanti on tältä osin vääristynyt. Paljon kalaa syövissä maissa, kuten Japanissa (suhde 1:1) ja Grönlannissa (suhde 1:2,5) ei juurikaan esiinny sydän- ja verisuonisairauksia.

Kolesteroli: Ravinnon kolesterolin merkitys veren kolesteroliarvoihin on kovia rasvoja (tyydyttyneet ja transrasvat) vähäisempi. Ruokavalion kolesteroli saattaa lisätä ateroskleroosin vaaraa kolesterolille herkillä henkilöillä, joilla ruoan kolesteroli lisää veren kokonais- ja LDL-kolesterolia. Ruoan kolesterolin vaikutus on haitallinen, jos samanaikaisesti ruokavalio sisältää tyydyttynyttä rasvaa. Siksi kananmunan keltuaisen ja katkarapujen kolesterolin vaikutus veren kolesteroliin on vähäisempi kuin rasvaisten maito- ja lihavalmisteiden, joissa on tyydyttynyttä rasvaa. Ravinnon kolesterolista imeytyy arviolta 25 – 80 prosenttia. Mitä enemmän ravinto sisältää kolesterolia, sitä vähemmän kolesterolia imeytyy. Kolesterolin huono imeytyminen johtuu sen hitaasta kulkeutumisesta miselleistä ohutsuolen epiteelisolukkoon ja siinä on myös perinnöllisiä yksilöllisiä eroja, jolloin toiset ovat herkempiä ravinnon kolesterolin vaikutuksille kuin toiset. Suurella osalla väestöä ravinnon kolesterolin määrän vaihtelut vaikuttavat vain vähän lipoproteiineihin.

Kasvisterolit: Kasvisterolit vähentävät kolesterolin imeytymistä pienentäen näin veren LDL-pitoisuutta ja edelleen sydän- ja verisuonitautien riskiä. Kasvisteroleja on kasvikunnan tuotteissa. Niitä tämän lisäksi lisätään useisiin elintarvikkeisiin, mm. margariineihin ja jugurtteihin. Soijaproteiinilla korvattaessa eläinproteiinia veren kokonais- ja LDL-kolesteroli vähentyvät. Kasviproteiinin vaikutusmekanismia veren kolesteroliarvoihin ei tunneta.

No niin, sulatelkaa nyt tätä asiaa tänään. Huomenna ajattelin vielä koota yhteen muita rasva-aineenvaihduntaan vaikuttavia tekijöitä.

Ja nyt kunnon taputukset Pirjolle ja Pasille!
Tämän kirjoitti kello 9 kommenttia:
Avainsanat: , , , ,

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2008

Terveysvalistusta

*
Vuosina 2005-2008 naputtelin nämä jutut terveydestä:

Terveysvalistusta (238)
Tämän kirjoitti kello Ei kommentteja:
Avainsanat:

keskiviikkona, toukokuuta 19, 2010

D-vitamiinitasot ja sydän-verisuonisairaudet: systemaattinen tarkastelu ja meta-analyysi

**
Yhteistyössä on voimaa. Lääkäri Olli Sovijärvi tiedusteli voiko hän tuoda D-vitamiinireferaattinsa tänne blogiini terveystietoisten arvioitavaksi. Se julkaistaan myös keho.netissä. Lääketieteen lisensiaatin monipuoliseen tuotantoon voitte tutustua hänen blogissaan Integral Life by OlliS. Suosittelen.


Käännetty ja referoitu sekä muokattu artikkelista "Levels of vitamin D and cardiometabolic disorders: systematic review and meta-analysis." Parker J. et al., Maturitas 2010 Mar;65(3):225-36.

Lääkäri Olli Sovijärven kommentti:

D-vitamiinitutkimuksen käydessä kuumana ja tutkimustulosten tukiessa toinen tosiaan näyttäisi siltä, että D-vitamiinipitoisuudet vaikuttavat positiivisesti ihmisen terveyteen lukuisalla eri tavalla.

Siksi päivittäinen D-vitamiinilisä alueilla, joissa auringonvaloa ei saada tarpeeksi tulisi olla riittävän suuri terveyshyötyjen saavuttamiseksi.

Nykyinen suositusannos (ikääntyneille) 20 mikrog/vrk Suomessa on mielestäni edelleen auttamattomasti liian alhainen.

Itse henkilökohtaisesti suosittelen potilailleni iästä ja sukupuolesta sekä muusta terveydentilasta riippuen 75-125 mikrog/vrk annoksia. Jopa tätä suuremmat annokset voivat olla hyödyllisiä eikä merkittäviä placeboa suurempia haittavaikutuksia ole raportoitu massiivisillakaan annoksilla.


D-vitamiinitasot ja sydän-verisuonisairaudet: systemaattinen tarkastelu ja meta-analyysi

Sydän-verisuonisairaudet (CVD) yhdessä tyypin 2 diabeteksen (DM2) sekä metabolisen oireyhtymän kanssa ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä sairastavuuden ja kuolleisuuden aiheuttajia [1,2]. Lisäksi tiedetään, että korkea verenpaine, dyslipidemia, keskivartalolihavuus sekä sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ovat tärkeitä riskitekijöitä sydän-verisuonisairauksille [2,3].

D-vitamiinin puutos on hyvin yleistä koko maapallon väestössä. Arvioidaan että 30-50% aikuisväestöstä kärsii D-vitamiinin puutteesta [4,5]. Erityisesti vanhempi väestö on tälle altis, sillä ikääntymisen myötä ihon kyky syntetisoida auringonvalosta D-vitamiinia vähenee [6].

D-vitamiinin tiedetään olevan tärkeä säätelijä luun mineraalitasapainossa ja se on yhdistetty myös lukuisiin muihin patofysiologisiin mekanismeihin. Onkin arvioitu, että D-vitamiinireseptoreita löytyy yli 36 kudostyypistä [7]. Lisäksi uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet matalien d-vitamiinipitoisuuksien ja sydän-verisuonitautien sekä diabeteksen olevan yhteydessä toisiinsa [4, 8-10]. Näiden osalta kuitenkin tutkimukset eroavat toisistaan niin metodologisesti, populaation osalta kuin tulosten esittämisen kannalta.

Tämä systemaattinen tarkastelu ja meta-analyysi arvioi D-vitamiinitasojen merkitystä kardiometabolisten sairauksien riskitekijänä.

Metodit:

Tutkijaryhmä suoritti systemaattisen kirjallisuushaun D-vitamiinin (25-hydroxy vitamin D (25OHD)) ja kardiometabolisten häiriöiden suhteesta aikuisväestössä. Haku tehtiin PubMed:stä sekä Web Of Knowledge -tietokannoista kokonaisuudessaan.

Hakutermeinä käytettiin lukuisia MESH-termistöön kuuluvia termejä kuten "diabetes mellitus", "metabolic syndrome X", "cardiovascular diseases" sekä D-vitamiinin osalta "vitamin D", "cholecalcif*" ja "vit D".

Tutkimus hyväksyttiin, mikäli se täytti seuraavat kriteerit:
1) "poikkileikkaus-tutkimukset" (cross-sectional), tapaus-verrokki (case-control), joukkotutkimus tai satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (RCT)
2) D-vitamiinin mittauksessa käytetty seerumin 25OHD-pitoisuutta
3) tutkimukset, joissa on arvioitu 25OHD-pitoisuuksien suhdetta kardiometabolisiin häiriöihin (kts. edellä)
4) julkaisu millä tahansa kielellä

Tutkimus hylättiin mikäli:
1) kohderyhmä oli alle 18-vuotiaita
2) kohderyhmänä oli raskaana olevat naiset
3) tutkittava sairasti tyypin I diabetesta
4) potilaalla oli lisäkilpirauhasen sairaus tai muu D-vitamiinin aineenvaihduntaan vaikuttava sairaus
5) tutkimus oli tehty eläimillä

Tutkimuksessa vertailtiin korkeimman seerumin 25OHD -ryhmää matalimman ryhmän kanssa, jossa matalin ryhmä oli viitearvona. Ne, joissa data esitettiin käänteisesti korkeimman 25OHD arvon ollessa viitearvona, laskettiin näille vetosuhteet (odds ratios) sekä 95% luottamusvälit.

Tekijät suorittivat kumulatiivisen meta-analyysin kronologisessa järjestyksessä julkaistuista tutkimuksista (tarkempien tilastollisten analyysien osalta kts. alkuperäinen tutkimus).

Tulokset:

Arvioitavia tutkimuksia seulomisen jälkeen jäi 6049:stä jäljelle 81 tutkimusta (full text studies). Vielä tarkemman tarkastelun jälkeen tästä poistettiin 46 tutkimusta tutkimusmetodiikan puutteiden vuoksi. Tästä vielä 16 tutkimusta jätettiin pois puutteellisten päätetapahtumien tai muun metodiikan puutoksen osalta. Lopullisessa tarkastelussa oli 33 odds ratio:ta 28:sta itsenäisestä tutkimuksesta (kts. alkuperäinen tutkimus).

Tutkimuksissa oli mukana yhteensä 99745 osallistujaa. Kaikki tutkimukset on julkaistu vuosina 1990-2009, joista suurin osa (89%) vuosina 2004-2009. Tutkimuksissa oli sekä kaupunki- että maaseutuväestöä, tutkittavien keski-ikä vaihteli 40.5 - 74.5 vuoden välillä ja 89%:ssa tutkimuksista oli mukana molempia sukupuolia.

Yli puolessa tutkimuksista päätetapahtumana oli sydän-verisuonisairaudet (57%), metabolinen oireyhtymä oli 25%:ssa tutkimuksista ja DM2 raportoitiin 18%:ssa tutkimuksista.

Riskin kannalta:

Yli 85% tutkimuksista (29/33 OR) raportoivat korkeiden D-vitamiinitasojen olevan yhteydessä matalaan kardiometabolisten sairauksien esiintyvyyteen. Kolmessa tutkimuksessa oli päinvastainen tulos ja yhdessä tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä näiden välillä.

Järjestettäessä odds ratio:t kronologisesti julkaisujärjestykseen havaittiin johdonmukainen kehitys korkeiden D-vitamiinitasojen ja vähentyneen kardiometabolisten sairauksien riskissä.

Tutkimustyylin kannalta:

Kaikissa joukkotutkimuksissa löytyi selvä yhteys korkeiden D-vitamiinitasojen ja vähentyneen kardiometabolisten sairauksien välillä yhdistetyn odds ration ollessa 0.42 (95% luottamusväli (CI) 0.28 - 0.65). Poikkileikkaustutkimuksissa 83%:ssa havaittiin vähentynyt sairastavuus kardiometabolisiin tauteihin korkeilla D-vitamiinitasoilla.

Päätetapahtuman kannalta:

Korkea D-vitamiinipitoisuus on yhteydessä vähentyneeseen kardiometabolisten sairauksien esiintyvyyteen kolmea tutkimusta lukuun ottamatta (yhdistetty OR 0.67, CI 0.55 - 0.81). Kaikki kahdeksan tutkimusta, joissa päätetapahtumana oli metabolinen oireyhtymä (MBO) havaittiin selvä MBO:n väheneminen korkeilla d-vitamiinitasoilla (yhdistetty OR 0.49, CI 0.38 - 0.64).

Diabeteksen ollessa päätetapahtumana korkea D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä alentuneeseen sokeritaudin sairastavuuteen seitsemässä tutkimuksessa yhdeksästä (yhdistetty OR 0.57, CI 0.43 - 0.74).

Tutkimukset olivat hyvin heterogeenisia ja siksi tilastollisessa analyysissä käytettiin satunnaistetun mallin sijaan kiinteää mallia (kts. tarkempi analyysi alkuperäisestä tutkimuksesta).

Keskustelu:

Kyseessä on ensimmäinen systemaattinen tarkastelu ja meta-analyysi D-vitamiinin ja kardiometabolisten oireyhtymien välisestä yhteydestä.

Yleisesti havaittiin (85% tutkimuksista), että korkea D-vitamiinipitoisuus on yhteydessä 43% vähenemiseen karidiometabolisissa sairauksissa arvioitaessa kaikkia päätetapahtumia (CVD, DM2, MBO) ja tämä oli riippumaton tutkimusasetelmasta.

Yksilötasolla arvioitaessa havaittiin korkeiden D-vitamiinitasojen vähentävän riskiä saada sydän-verisuonisairaus (33% vs. matala D-vit. taso), tyypin 2 diabetes (55% matalampi) ja metabolinen oireyhtymä (51% matalampi).

Lisäksi havaittiin käänteinen suhde D-vitamiinipitoisuuden ja liikalihavuuden, lipidiprofiilin ja verenpaineen osalta (mitä matalampi D-vitamiinipitoisuus, sitä lihavampi henkilö, sitä korkeammat veren rasva-arvot ja sitä korkeampi verenpaine) [11-15].

Mekanismit, mitkä selittävät nämä muutokset, eivät kuitenkaan ole täysin selvillä. D-vitamiini voi vaikuttaa geenien suoraan ilmentymiseen tai D-vitamiinireseptorien tai solunsisäisen ja -ulkoisen kalsiumin säätelyn kautta; mahdollisesti kaikkien näiden mekanismien välityksellä.

Zittermann ym. [16] esittävät matalien D-vitamiinitasojen liittyvän lisääntyneeseen sydän-verisuonitautien esiintymiseen. Zittermann kuvaa erilaisia mekanismeja, jotka voisivat olla tämän taustalla: verisuonien seinämän kalkkeutumista estävien matriksin proteiinien lisääntyminen D-vitamiinin avulla; D-vitamiinin funktio tulehdusta välittävien sytokiinien estäjänä; matalan D-vitamiinipitoisuuden yhteys lisääntyneeseen reniini-angiotensiini-systeemin aktivaatioon, mikä johtaa kohonneeseen verenpaineeseen [17]. Nämä ovat siis toistaiseksi vielä vain hypoteeseja mahdollisesta mekanismista.

Yhdessä tutkimuksessa havaittiin korkeiden D-vitamiinipitoisuuksien olevan yhteydessä lisääntyneeseen tyypin 2 sokeritaudin esiintyvyyteen. Tämä tutkimus oli tehty pelkästään tummaihoisella väestöllä ja viittaa siihen, että D-vitamiinin vaikutukset voivat olla erilaisia tässä etnisessä ryhmässä. Lisätutkimuksia tämän suhteen kuitenkin tarvitaan.

Johtopäätökset:

Kyseessä on ensimmäinen meta-analyysi aiheesta, missä osoitetaan mahdollisen korkean D-vitamiinipitoisuuden hyöty kardiometabolisten sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Yhteys oli merkittävä kaikkien päätetapahtumien osalta ja kaikissa tutkimusasetelmissa yhteensä 28 tutkimuksessa, joissa oli 99745 ihmistä, sekä miehiä että naisia eri etnisistä rymistä.

Tutkimuksen rajoituksina on ainoastaan poikkileikkaustutkimusten tai havainnointitutkimusten käyttö datana ja siksi syy-seuraussuhteen osoittamiseen tarvitaan lisätutkimuksia.

Erityisesti tarvitaan kontrolloituja tutkimuksia D-vitamiinilisän käytön ja kardiometabolisten sairauksien vähenemisen syy-seuraus-suhteen osalta.

Viitteet:

[1] J.P. Despres, P. Poirier, J. Bergeron, A. Tremblay, I. Lemieux and N. Almeras, From individual risk factors and the metabolic syndrome to global cardiometabolic risk, Eur Heart J Suppl 10 (B) (2008), pp. B24–B33.
[2] S.M. Grundy, A changing paradigm for prevention of cardiovascular disease: emergence of the metabolic syndrome as a multiplex risk factor, Eur Heart J Suppl 10 (B) (2008), pp. B16–B23.
[3] M. Fisher, Cardiometabolic disease: the new challenge?, Pract Diabetes Int 23 (3) (2006), pp. 95–97.
[4] J.H. Lee, J.H. O’Keefe, D. Bell, D.D. Hensrud and M.F. Holick, Vitamin D deficiency an important, common, and easily treatable cardiovascular risk factor?, J Am Coll Cardiol 52 (December (24)) (2008), pp. 1949–1956.
[5] V. Tangpricha, E.N. Pearce, T.C. Chen and M.F. Holick, Vitamin D insufficiency among free-living healthy young adults, Am J Med 112 (June (8)) (2002), pp. 659–662.
[6] M.F. Holick, L.Y. Matsuoka and J. Wortsman, Age, vitamin-D and solar ultraviolet light, Lancet 2 (8671) (1989), pp. 1104–1105.
[7] M.L. McCullough, R.M. Bostick and T.L. Mayo, Vitamin D gene pathway polymorphisms and risk of colorectal, breast, and prostate cancer, Annu Rev Nutr 29 (2009), pp. 111–132.
[8] X. Palomer, J.M. Gonzalez-Clemente, F. Blanco-Vaca and D. Mauricio, Role of vitamin D in the pathogenesis of type 2 diabetes mellitus, Diabetes Obes Metab 10 (March (3)) (2008), pp. 185–197.
[9] D.E. Wallis, S. Penckofer and G.W. Sizemore, The “sunshine deficit” and cardiovascular disease, Circulation 118 (September (14)) (2008), pp. 1476–1485.
[10] L. Lu, Z. Yu and A. Pan et al., Plasma 25-hydroxyvitamin D concentration and metabolic syndrome among middle-aged and elderly Chinese individuals, Diabetes Care 32 (July (7)) (2009), pp. 1278–1283.
[11] M.F. Holick, Vitamin D deficiency, N Engl J Med 357 (July (3)) (2007), pp. 266–281.
[12] R. Scragg, M. Sowers and C. Bell, Serum 25-hydroxyvitamin D, diabetes, and ethnicity in the Third National Health and Nutrition Examination Survey, Diabetes Care 27 (December (12)) (2004), pp. 2813–2818
[13] K.C. Chiu, A. Chu, V.L. Go and M.F. Saad, Hypovitaminosis D is associated with insulin resistance and beta cell dysfunction, Am J Clin Nutr 79 (May (5)) (2004), pp. 820–825.
[14] E. Hypponen, B.J. Boucher, D.J. Berry and C. Power, 25-Hydroxyvitamin D, IGF-1, and metabolic syndrome at 45 years of age: a cross-sectional study in the 1958 British Birth Cohort, Diabetes 57 (February (2)) (2008), pp. 298–305.
[15] A.G Pittas, J. Lau, F.B. Hu and B. Dawson-Hughes, The role of vitamin D and calcium in type 2 diabetes. A systematic review and meta-analysis, J Clin Endocrinol Metab 92 (June (6)) (2007), pp. 2017–2029.
[16] A. Zittermann, S.S. Schleithoff and R. Koerfer, Putting cardiovascular disease and vitamin D insufficiency into perspective, Br J Nutr 94 (October (4)) (2005), pp. 483–492.
[17] E. Giovannucci, Vitamin D and cardiovascular disease, Curr Atheroscler Rep 11 (November (6)) (2009), pp. 456–461 [article].

Muita kirjoituksia D-vitamiinista:
Tämän kirjoitti kello 12 kommenttia:
Avainsanat: ,

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Viisi minuuttia metabolisesta oireyhtymästä

**
Kirjoitettu 5.9.2007 ja täydennetty 13.9.2007 loistavan lukijakommentin perusteella (lue kirjoituksen loppuun ilmestynyt ilonaihe).

Metabolinen oireyhtymä (MBO) on veren sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriö. Tälle MBO:lle on tyypillistä, että keskivar­taloon ilmaantuu rasvaa enemmän kuin riittävästi, verenpaine kohoaa, sydän- ja verisuonitautien riski kohoaa ja aineenvaihduntaan liittyvien hormonien toiminta (erityisesti insuliinin) muuttuu. Metabolinen oireyhtymä on ajallemme ominaiseen, nykyaikaiseen elä­mäntapaan liittyvä tila, joka on syntynyt usean terveysriskin kasautumisesta samalle henkilölle. Kun me lihomme ja jatkuvasti liikumme yhä vähemmän, ei ole mikään ihme, että myös MBO yleistyy. Tämä on suuri haaste terveydenhuoltojärjestel­mälle ja päättäjille.

Kyse on uudesta kansantau­dista. Arvioidaan, että joka neljännellä suomalaisella on tämä MBO. Tutkimusten mukaan MBO lisää mer­kittävästi kuolleisuutta. Pidän itse tärkeinä syinä MBO:n yleistymiseen seuraavia asioita:
  • liian vähäinen liikunta
  • liian suurien ruoka-annosten nauttiminen
  • vääränlaisen ruoan nauttiminen (pikaruoka, einekset, virvoitusjuomat)
  • tupakointi, alkoholin käyttö ja muut epäterveelliset elämäntavat
  • stressi ja liian vähäinen yöuni

Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja laihdutus muodostavat MBO:n ehkäisyn ja hoidon perustan. Tämä tarkoittaa selkeällä suomen kielellä:
  • Ravintoa tulisi syödä kohtuullisempia määriä, vähitellen siirtyen sellaisiin annoskokoihin, että kulutamme päivän mittaan kaiken sen minkä syömme
  • Mahdollisesti ruoan kulutus voisi lihavalla, joka pyrkii normaalipainoon, olla jopa pienempi kuin kulutus, jolloin tapahtuu laihtuminen. Kun normaalipaino saavutetaan siirrytään annoskokoihin, jotka pitävät painon tasaisena ja peilissä näkyy sopusuhtainen, ihana ihminen
  • Ruokaa voi syödä vähemmin monella eri tapaa (laihdutusdieetit)
  • Valitse sellainen laihdutusdieetti, joka on mahdollisimman lähellä sellaista ruokavaliota jota voisit noudattaa koko elämäsi ajan
  • Sinun pitää itse löytää se koko elämäsi ajan kestävä ruokavalio, joka pitää sinut hoikkana ja terveenä. Se voi olla valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositus, mutta se voi yhtä hyvin olla jokin hiilihydraatteja rajoittavampi ruokavalio
  • Atkinsiin ei ehkä kuole ja jotkut harvat saattavat siitä jopa hyötyä, mutta paljon maltillisempi hiilihydraattien rajoittaminen ja niiden laadun parantaminen (hiilihydraattitietoiset ruokavaliot) on järkevämpää. Nykytiedon mukaan vähän liikkuvan pitää varoa erityisesti sokeria
  • Moni onnistuu laihdutuksessa parhaiten yhdistämällä järkevän ruokavalion noudattamisen ja päivittäisen liikunnan
  • Rasvan käytön pitää olla monipuolista ja erityisesti laihdutusvaiheessa on muistettava nauttia perusruokaa jossa on riittävästi laadukkaita proteiineja
  • Suolan käyttöä pitää rajoittaa
Hanki lisää tietoa ravinnosta, liikunnasta ja terveistä elämäntavoista ja mitä tärkeintä:

Aloita heti!

Helena aloitti heti tunnin päivittäisillä kävelylenkeillä ja kertoo viikon sisällä kunnon nousseen niin hyvin, että sen huomaa! Tehkää samoin kuin Helena:

Helena täällä taas! Heipparallaa! Näiltä sivuilta saamani liikuntakipinä on pysynyt ja säilynyt. Käyn joka päivä tunnin lenkillä kävellen. Yhden viikon aikana kunto on jo noussut. Huomaan sen kavutessani portaita nopeasti ylös. En enää puuskuta niin pahasti. Voiko kunto tosiaankin nousta näin nopeasti? Hieno juttu! Tietäisitpä miten moni on minua turhaan yrittänyt saada liikkumaan. Liikunta on lääke luen sivuiltasi ja tämä on aivan varmasti totta.

Tässä Viisi minuuttia -sarjassani on ilmestynyt aiemmin:

Viisi minuuttia

Tämän kirjoitti kello 11 kommenttia:
Avainsanat: , , ,

maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Pasi Saario 9.2.2009

Pasi Saario

kemisti, FM, Kaarina

 

Maksan rooli metabolisessa oireyhtymässä

 

Mikä on metabolinen oireyhtymä?

 

Metabolinen oireyhtymä on hyvin yleinen aineenvaihdunnan häiriö tila. Sen keskeisimmät tunnusmerkit ovat vyötärölihavuus ja siihen liittyvä maksan insuliiniresistenssi. Ylipaino ei ole suoraan merkki metabolisesta oireyhtymästä, vaan ongelmat näyttävät liittyvä liialliseen viskeraali- eli sisäelinrasvan  määrään. Tästä on seurauksena se, että jo noin 10%:n pysyvällä laihtumisella on  merkittäviä terveyshyötyjä metabolisen oireyhtymän kannalta.

Oireyhtymään liittyvä viskeraalirasva sijaitsee vatsalihasten alla sisäelinten ympärillä ja se on suorassa yhteydessä maksaan porttilaskimon kautta. Porttilaskimo sijaitsee ruuansulatuselimistön ja maksan välissä, ja sitä kautta imeytyvät vesiliukoiset ravintoaineet kuten sokerit ja aminohapot. Ravinnosta imeytyvät rasvaliukoiset rasvahapot ja vitamiinit kuljetetaan toista reittiä maksan ohi. Ravinnon rasvojen osalta maksan tehtäväksi jää rasvaliukoisten ravintoaineiden kuljettamiseen käytettävien kylomikronien ja niihin jääneiden ravintoaineiden vastaanottaminen.

Viime vuosina on vahvistunut yhteys maksan insuliiniresistenssin, viskeraalirasvan sekä maksan rasvoittumisen välillä. Maksaan kertyvä rasva näyttäisi lisäävän sen insuliiniresistenssiä ja siten järkyttävän elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan tasapainoa. Voidaankin todeta että nämä kolme yhdessä saavat aikaan muut oireyhtymään liittyvät terveysongelmat, joista merkittävin kansanterveydellisesti lienee tyypin 2 diabetes.

 

Tyypin 2 diabetes on tila, joka syntyy kun maksan insuliiniresistenssi heikkenee niin paljon, että insuliini ei pysty enää kontrolloimaan verensokeria normaalisti ja tuloksena on kiihtynyt sokerin valmistaminen ja vapauttaminen maksasta insuliinin vastahormonien vaikutuksesta (kortisoli ja glukagoni). Kohonnut verensokeri johtaa myös lisääntyneeseen insuliinin eritykseen ja tutkimuksissa insuliinin erittyminen onkin todettu hyväksi mittariksi maksan rasvoittumiselle. Kohonnut insuliini häiritsee rasvojen vapautumista rasvakudoksesta vaikeuttaen elimistön siirtymistä rasvan käyttöön ruokailujen välillä.

 

Maksan rasvoittuminen (NAFLD) on yleistynyt yhdessä kasvavien T2D lukujen kanssa ja syyllisenä siihen on pidetty mm. liiallisen rasvaisen ruuan syömistä, vähentynyttä liikuntaa sekä lisääntynyttä sokerien käyttöä erityisesti juomissa. Mielenkiintoinen asia on se, että vaikka rasvamaksa onkin yleisenä sairautena aika uusi, niin alkoholin käyttöön liittyvästä rasvamaksasta on kertynyt jo runsaasti tietoa. Voisiko sieltä löytyä tietoa, jolla saamme lisäselvyyttä rasvamaksan syntyyn myös niillä henkilöillä, jotka eivät alkoholia käytä?

 

Eräs aineenvaihdunnallisesti mielenkiintoinen ja keskustelua herättänyt ravintoaine, jonka käyttö elintarvikkeissa on parin viimevuosikymmenen aikana kasvanut hurjasti, on fruktoosi. Fruktoosi on monessa mielessä hyvin mielenkiintoinen sokeri, sillä elimistö ei pysty käyttämään sitä sellaisenaan, vaan se käsitellä maksassa. 

 

Fruktoosin yhtäläisyydet alkoholin (EtOH) kanssa ovat suorastaan hämmentäviä. Molemmat:

 

- käsitellään maksassa ja niiden biokemia on hämmästyttävän samankaltaista

- saavat aikaan maksasairauden runsaasti nautittuna ja kummallakin se näyttää liittyvän reaktiivisten aldehydien lisäämään oksidatiiviseen stressiin maksakudoksessa

- ovat kohtuullisesti käytettynä terveyttä edistäviä esim. lisäten HDL-kolesterolin määrää

 

Voisiko kasvaneella fruktoosin käytöllä olla suora yhteys lisääntyneeseen ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen?

 

Insuliiniresistenssin seurauksena insuliinin hillitsevä vaikutus maksaan vähenee, jolloin maksa herkistyy insuliinin vastahormonien vaikutukselle. Tavallisimmat näistä ovat glukagoni ja kortisoli. Glukagonin funktiona on vapauttaa maksaan varastoitunutta sokeria.  Kortisoli puolestaan aktivoi maksassa glukoneogeneesiä sääteleviä geenejä samalla lisäten lihaskudoksen kataboliaa. Tyypin 2 diabeteksessa tämä johtaa maksan glykogeenivarastojen liialliseen täyttymiseen, mistä on seurauksena ongelmat ruuan jälkeisen verensokerin käyttäytymisessä sekä maksan de novo lipogeneesissä. Tyypin 2 diabeetikon maksa tuottaa tavallista enemmän de novo rasvaa ja lisäksi insuliinin kontrolli rasvaisten VLDL(1):ien erittymiseen on heikentynyt. Tästä on seurauksena veren rasva-arvojen heikkeneminen: triglyseridit kohoavat, HDL laskee ja pienen tiiviin LDL:n määrä kasvaa.

 

Kortisoli on myös erityisesti stressitilanteessa erittyvä hormoni ja sen vuoksi myös stressiin liittyvät terveysongelmat, kuten lisääntynyt sydän- ja verisuonitautiriski, voisi selittyä kortisolin kiihdyttämän lipolyysin (FFA), proteolyysin (aminohapot) ja glukoneogeneesin kautta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että viskeraalirasvakudoksessa on muita rasvakudoksia enemmän kortisoni reseptoreja. Stressi tilanteessa tämä johtaa tilanteeseen jossa insuliinin lipolyysiä hillitsevä vaikutus viskeraalikudokseen heikkenee. Metabolisessa oireyhtymässä ongelmana on juuri ektooppisen vatsarasvan liiallinen lipolyysi, joka voisi kertoa epätasapainosta kortisoli/insuliini-akselilla.

Keskivartalolihavuudesta kärsiville henkilöille kova stressi on erityisen hankala. Tällaisessa tilanteessa on huono ajatus siirtyä vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävään ruokavalioon, sillä sen seurauksena aineenvaihdunta siirtyy rasvojen sijasta käyttämään yhä enemmän aminohappoja verensokerin ja energiatason ylläpitämiseen. Pääosin aminohapoista tapahtuvan glukoneogeneesin kiihtymisestä on seurauksena HDL-kolesterolin alenemisen lisäksi kolesterolin takaisin kuljetuksen häiriintyminen (ABCA1). Tämä stressihormonivälitteinen aineenvaihdunnan tila yhdistettynä ravintorasvoihin keskittyvään interventioon voisi selittää esimerkiksi Helsinki Business Men-tutkimuksen yllättävän tuloksen sekä piikin Pohjois-Karjalan sydänkuolleisuudessa projektin alkuaikoina.

 

Stressistä kärsivällä henkilöllä sekä verensokeri että insuliini ovat koholla. Jos tällaisessa tilanteessa siirrytään vähärasvaiseen ruokavalioon, niin siitä on seurauksena lihaskatabolian ja de novo lipogeneesin kiihtyminen sekä verensokerin kohoaminen ja nämä yhdessä lisäävät huomattavasti sydän- ja verisuonitautien riskiä. Rasvainen ruoka helpottaa stressaantuneen elimistön tilannetta usealla eri tavalla 1) Ravinnon rasvojen mukana tuleva glyseroli vähentää aminohappojen käyttöä energiaksi samalla aktivoiden kilpirauhasen toimintaa  2) tyydyttyneet rasvat parantavat kolesterolitasapainoa (LDL va. sdLDL) ja mahdollistavat turvallisen kuljetusalustan kolesterolin kuljetukselle sitä tarvitseviin kudoksiin. 3) kilpirauhasen toiminta aktivoi maksan ketogeneesiä, jolloin muodostuva β-hydroksibutyraatti korvaa osan elimistön tarvitsemasta glukoosista vähentäen glukoneogeneesin tarvetta edelleen 4) kilpirauhasen toiminta aktivoi myös kolesterolista tapahtuvaa hormonisynteesiä (SREBP-2), josta on seurauksena maksan LDL-reseptorien aktivoituminen ja seerumin LDL-kolesterolipitoisuuden lasku.

 

 

Edellä kerrottuun pohjautuen voisi metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen hoidossa olla hyötyä ruokavaliosta, joka

1) vähentää erittyvän insuliinin määrää

                      -lipolyysi rasvakudoksesta paranee

 

2) sisältää riittävästi hyviä eläin- tai kasvirasvoja, jotka aktivoivat kilpirauhasen toimintaa ja siten rasvan käyttöä energiaksi

-maksan β-oksidaatio paranee

3) ei estä vaan ennemmin aktivoi kolesterolin poistamista verisuonen pinnasta

- lisää HDL-kolesterolin määrää ja vähentää ABCA1:n toimintaa inhiboivien karbonyyliyhdisteiden  muodostumista.

4) vähentää maksasolussa syntyvän de novo rasvan määrää

- sisältää vain vähän sokeria, alkoholia ja tärkkelystä


5)  nostaa HDL-kolesterolin pitoisuutta

- hyvä lipolyysin kontrolli

 

6) hillitsee lihaskataboliaa

- erityisesti ylipainoisille vanhuksille lihasmassan säilyminen on erittäin tärkeää

 

Painonhallinnassa voisi olla hyötyä ruokavaliosta, joka pitää hyvin nälkää ja mahdollistaa pitkät ruokailuvälit.

 

 

Tuoreita tutkimuksia vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta

 

Viime kesäkuussa julkaistiin keskustelua herättänyt tutkimus, ns. israelilaistutkimus (N Engl J Med 2008;359:2169), jossa tarkasteltiin hiilihydraattien rajoittamisen vaikutusta laihtumiseen ja aineenvaihdunnallisten häiriöiden korjaamiseen. Tarkastelun kohteena olivat kolme ruokavaliota: perinteinen vähärasvainen ja vähäkalorinen laihdutusruokavalio, vähäkalorinen välimeren ruokavalio sekä hiilihydraatteja rajoittava ja rasvojen käyttöä painottava vähähiilihydraattinen dieetti, joka perustui tunnettuun Atkinsin dieettiin. Hiilihydraattien rajoittamiseen perustuva ruokavalio tuotti muita parempia tuloksia seuraavilla seuratuilla mittareilla: painonkehitys, HDL kolesteroli, triglyseridit, LDL kolesteroli, kokonaiskolesterolin ja HDL kolesterolin suhde, C-reaktiivinen proteiini (CRP), adiponektiini ja leptiini. Lisäksi ei-diabeetikkojen insuliiniherkkyys ja paastoinsuliini alenivat eniten hiilihydraatteja rajoittavassa ryhmässä. Tutkimuksessa mukana oli myös diabeetikkoja,  joilla Atkinsiin pohjautuva ruokavalio alensi merkitsevästi ns. pitkää sokeria (glykolysoitunut hemoglobiini, HbA1c) kahteen muuhun ruokavalioon verrattuna. Hiilihydraatteja rajoittava ryhmä vaihtoi lähtötilanteen viljan ja sokereiden hiilihydraateista n. 10 E% rasvaan eikä kaloreita rajoitettu tutkimuksen aikana, joten henkilöt saivat syödä aina kun oli nälkä.

Runsaasti eläinrasvaa ja kolesterolia sisältävää ruokavaliota pidetään syypäinä länsimaita vaivaaviin sydänsairauksiin, ylipainoon ja tyypin 2 diabetekseen. Edellä mainitussa tutkimuksessa saadut tulokset kuitenkin antavat perustellun syyn epäillä hypoteesin paikkansa pitävyyttä. Israelilaistutkimuksen tulokset eivät ole edes ensimmäisiä vastaavia, vaan samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemminkin ja myös jo sen julkaisun jälkeen. Miten kaloreita rajoittamaton enemmän tyydyttynyttä eläinrasvaa ja kolesterolia sisältävä ruokavalio voi laihduttaa tehokkaimmin ja toisaalta tuottaa parannusta tulehdusarvoissa sekä veren rasva-, kolesteroli- ja sokeriarvoissa perinteisiä erittäin sydänystävällisinä pidettyjä ruokavalioita paremmin? Voi olla vaikea ymmärtää miksi runsaimmin ravinnon kolesterolia sisältävällä ryhmällä nähdään suurimmat mitattavat hyödyt sydänsairausriskin pienentämisessä?

 

Vuoden 2008 alkoi jo Suomessakin näkyä hiilihydraatteihin liittyvää kirjoittelua, joissa tunnustettiin nopeasti imeytyvien hiilihydraattien haitalliset vaikutukset nälänhallintaan. Nälänhallinta on painonhallinnan avainkysymys. Nopeasti imeytyvästä hiilihydraatista seuraa liiallinen insuliinin eritys, joka johtaa liian alhaiseen verensokeriin. Alentunut verensokeri ilmoittaa itsestään nälkänä, heikotuksena ja väsymyksenä. Tämän seurauksena on ryhdytty suosittelemaan matalamman glykeemisen indeksin elintarvikkeita, joita ovat esimerkiksi ruisleipä, joka rakenteensa vuoksi sulaa vaaleita leipiä hitaammin vapauttaen siten energiaa tasaisemmin.

 

Vuoden lopulla julkaistiin kaksi tutkimusta, joista toisessa verrattiin vähäkuituisen korkean GI:n ja runsaskuituisen matalan GI:n omaavia ruokavalioita (JAMA. 2008;300(23):2742-2753). Toisessa verrattiin matalan glykeemisen indeksin ruokavaliota sekä hiilihydraatteja rajoittavaa runsaammin rasvaa sisältävää ketogeenista ei-glykeemistä ruokavaliota (Nutrition & Metabolism 2008, 5:36). Molempien tutkimusten henkilöt olivat tyypin 2 diabeetikkoja ja tutkimuksissa tarkasteltiin ruokavalioiden tehoa sairauden hoidossa sekä aineenvaihdunnan tasapainon palauttamisessa. Tuloksista nähdään, että runsaammin rasvaa sisältänyt ketogeeninen dieetti sai aikaan suurimman painon pudotuksen, alensi eniten pitkää verensokeria kuvaavaa HbA1c:tä, tuotti suuriman nousun HDL-kolesterolin määrään ja alensi eniten triglyseridejä. Lisäksi  ApoB/ApoA –suhde parani selvästi eniten vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja myös verenpaineen lasku (sekä ylä- että alapaine) oli suurin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Tutkimustulosten vertailu esitetty seuraavilla sivuilla:

 

Eikö näiden uusien tutkimusten tuloksia voisi käyttää hyödyksi myös suomalaisten metabolisesta oireyhtymästä ja tyypin 2 diabeteksesta kärsivien hoidossa?
Tämän kirjoitti kello 1 kommentti:
Avainsanat:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)