sunnuntai, joulukuuta 31, 2006

Urheilun sponsorointipohdintoja

Ruotsin yleisurheiluliiton oma julkaisu Svensk Idrott pohdiskelee vuoden viimeisessä numerossaan kriittisesti urheilun sponsorointia. Ihmetellään esimerkinomaisesti McDonald'sin näkyvää roolia. Ovathan tämän yhtiön tuotteet kaikkea muuta kuin ihanteellisia urheilijoille. Minkälaisen viestin McDonald'sin läsnäolo antaa urheilutapahtumalle?

Erityisen outona pidettiin McDonald'sin sponsoroimaa urheilutapahtumaa Happy Mil 2006. McDonald's hyötyy tästä tapahtumasta kun 10 000 lasta vuosittain juoksee tämän yhtiön sponsoroimissa urheilukilpailuissa. Palkinnoksi urheilijat saavat "herkullisen" Happy Meal -lounaan, jonka terveysarvot nähdään pelkästään McDonald'sin omissa ravintolaboratorioissa. On varsin epätodennäköistä, että 400-1 200 metrin juoksun jälkeen nämä nappulat muodostaisivat tukipilarin, jonka varaan Ruotsin yleisurheiluliitto voi rakentaa tulevan menestyksensä. McDonald’sin kotisivulla voi nyt lukea miten on alkanut yhteistyö korkeushyppääjä Stefan Holmin kanssa. Holmin väitetään sanoneen haastattelussa: "Toivon voivani vaikuttaa siihen, että ihmiset syövät ja elävät terveellisemmin." Yhtiön mainoksessa Holmin suosikiksi mainitaan Big Mac. Minkä signaalin tämä antaa urheilijan ravitsemuksesta?

Sen verran olen urheilijoiden ravitsemuksesta tietoinen, että uskallan väittää huippu-urheilijoidemme tiedostavan McDonald'sin tuotteiden lohduttoman vähäiset ravitsemukselliset arvot. Nuoret urheilijat, jotka eivät välttämättä ymmärrä tosielämän realiteeteistä vielä ihan kaiken, saattavat sortua roskaruoan ahmintaan. Jos vielä kaljamahainen urheilujohtaja hehkuttaa juhlapuheissaan McDonald'sin puolesta, niin vahinko on lähes väistämätön.

Urheilijat tarvitsevat sponsorointia, muuten ei suksi liiku tai tossu kulje siihen malliin, että mitaleita kahmitaan arvokisoista. Kaikkein eniten urheilija on sponsoroinnin varassa ja sponsorin kuljetettavissa urheilu-uransa alussa. Sitten kun menestystä tulee, voi urheilija valikoida sponsorinsa tarkemmin ja ehkä kehittää muitakin rahoituskeinoja. Jotkut harvat hikiurheilijat voivat ehkä täysin luopua kyseenalaisen sponsorin palveluksista. Olen jo pitkään kritisoinut Suomen Urheiluliiton nuorisourheilun sponsoreista mm. Hesburgeria, jonka tuottama Hese-kisa on mauttomuudessaan aivan omaa luokkaansa!

Mietin hetkisen minkälaisia urheilijan tekemiä sponsorisopimuksia tulee välittömästi mieleen:
  • Metsäliiton näkyvimmät nimet olivat aikanaan Mika Myllylä, Sami Repo ja Virpi Kuitunen. Siellä nämä "metsänomistajat" kiertelivät Metsäliiton tilaisuuksissa ja kutsuivat luontevaan sävyynsä muita metsänomistajia urheilukilpailuihin eri puolilla Suomea.
  • Lähivakuutuksen kumppaneina muistan mm. Jari Isometsän, Harri Kirvesniemen, Kaisa Variksen, Paavo Puurusen ja Arsi Harjun. Lähivakuutuksen kumppaneita löytyy runsain määrin myös nuorisohiihdosta. Tuotteiden tyrkyttely on ollut hyvin maltillista.
  • Valio oli kuuluisa maitopojistaan ja -tytöistään. Näitä olivat aikoinaan mm. ralliautoilija Ari Vatanen, jääkiekkoilija Teemu Selänne, jäätanssipari Susanna Rahkamo-Petri Kokko ja uimari Anu Koivisto. Maitopoika pikajuoksija Ben Johnson taisi juoda muutakin kuin maitoa.
  • Joukkuelajeissa meno on huomattavasti villimpää. Sponsoroinnissa kajahtaa Karjala, kuplii Cider, vinkuu VISA ja maistuu Hesburger.
  • Autourheilussa palaa bensan lisäksi Marlboro, maistuu RedBull, parrat ajaa Philips, puhelut välittää Vodafone jne.
Mitä mieltä olet urheilun sponsoroinnista?

perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Sydänmerkistä kriittisesti



Minulta on kysytty miten hyvin Sydänmerkki helpottaa terveellisemmän ruokavalion valinnassa. Sydänmerkkituotteita on tällä hetkellä 270. Niitä markkinoi 28 eri yritystä. Ravitsemus on välillä kovin hankalaa. Anja Nysten on tehnyt ansiokkaan kriittisen yhteenvedon Sydänmerkin käyttöoikeuden saaneista tuotteista, joka valitettavasti osoittaisi Sydänmerkin myöntämisessä aika outoja piirteitä.

Lukekaa yhteenveto tästä.

Anjan näkemät pääongelmat tässä Sydänmerkissä:
  • Sydänmerkki ei ole ilmainen, vaan tuotteen valmistaja maksaa vuosittaisen käyttöoikeusmaksun. Onko mahdollista, että maksullisuuden takia sydänmerkin myöntämisen kynnys voi madaltua?
  • Sydänmerkki voidaan antaa vain pakatuille tuotteille ja valmistaja voi käyttää sydänmerkkiä markkinoinnin edistämiseen. Käytännössä sydänmerkkiä eivät voi saada: tuore kala, pähkinät ja mantelit, vihannekset, hedelmät tai marjat. Tarkista Sydänmerkin tarkat myöntämisperusteet.
  • Mistä sydänmerkki kertoo, jos se kertoo ravitsemuksellisesta laadusta, mutta ei takaa terveellisyyttä? (Sydänliitto toteaa: Sydänmerkki ei kuitenkaan tarkoita, että kyseinen elintarvike on kaikin puolin terveellinen ja sitä voi syödä rajattomasti eikä että sillä on parantavia vaikutuksia. Se, että tuotteella ei ole Sydänmerkkiä ei toisaalta kerro, että tuote olisi huono.)
  • Järjestelmän tarkoitus on auttaa kuluttajia löytämään parempia vaihtoehtoja kauppojen valikoimista. Parhaat vaihtoehdot ovat tuoreet ja ravinteikkaat raaka-aineet, kuten kasvikset, hedelmät, marjat, kala, liha, kananmuna, rasvat, joissa ei ole mukana keinotekoisesti kovetettuja rasvoja. Tällaiset elintarvikkeet eivät kuitenkaan voi saada sydänmerkkiä. Syynä tähän on todennäköisesti se, että sydänmerkin maksua ei voida periä vain yhdeltä tuottajalta. Kuka maksaisi sydänmerkin paprikalle tai tuoreelle kalalle?
  • Sydänliiton ravitsemussuositukset ja sydänmerkin myöntämisperusteet lyövät toisiaan korville. (Syy: Sydänmerkkiä ei voida myöntää kalalle vaikka lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että kalan rasva vaikuttaa monin tavoin positiivisesti erityisesti sydänpotilaiden tervehtymiseen.)
  • Kananmunalle ei voi myöntää sydänmerkkiä sen väitetyn veren kolesterolia kohottavan vaikutuksen vuoksi. Koska solujen rakentama kolesteroli vaikuttaa veren kolesterolipitoisuuteen enemmän kuin ravinnosta saatu, ei kolesterolin saanti ruoasta vaikuta mainittavasti veren kolesteroliin suurimmalla osalla ihmisistä. Ruokavaliossa kananmuna on kelpo vaihtoehto lihalle, sanoo professori Antti Aro kirjassaan 100 kysymystä ravinnosta.
  • Sydänmerkin ovat saaneet mm. sokerikorppu, rusinapulla ja riisihiutaleet. Sydänmerkin kriteerien perusteella arvioituna sokerikorppu on pähkinöitä, uunilohta ja kasviksia parempi vaihtoehto. Miten luotettavaa on Sydänmerkin antama informaatio elintarvikkeen ravitsemuksellisesta laadusta?
  • Sydänliitto on ajamassa arvonlisäveroalennusta sydänmerkkituotteille ja siten myös sokerikorpuille ja pullalle. Sydänmerkki yrittää kertoa paremmasta vaihtoehdosta omassa ruoka-aineryhmässään. Suomalaiset syövät liian vähän kasviksia. Myös monipuolinen kalan syönti on suositeltavaa. Miten sokerikorpun, rusinapullan ja riisihiutaleiden sydänmerkit edistävät terveellisiä valintoja? Ketkä sydänmerkkiä oikeastaan tarvitsevat?
Ihan toivoton lista ei kuitenkaan ole. Ahkeran selailun jälkeen, voisin itse suositella näitä Sydänmerkin saaneita tuotteita:
  1. Ingmanin Perinteinen 0,1 % mustikka-vaniljajogurtti (mustikka on terveellistä, rasvaa voisi olla enemmän)
  2. Ingmanin Perinteinen 0,1 % rasvaton vadelma-mustikkajogurtti (vadelma ja mustikka on terveellistä, rasvaa voisi olla enemmän)
  3. Valion Raejuusto (erinomainen proteiinilähde)
  4. Kyrönmaan Juustomestareiden Julius (keskirasvainen hyvänmakuinen juusto)
  5. Kankaisten Öljykasvit Oy:n Kylmäpuristettu Luomu-Virgino rypsiöljy (erinomaisen hieno tuote!)
  6. Saarioinen Oy:n Kultakalkkuna (ei ihminen elä yksistään ruisleivällä)
  7. Saarioinen Oy:n Uunikinkku (ei ihminen elä yksistään ruisleivällä)
  8. Pouttu Oy:n Keittokinkku (ei ihminen elä yksistään ruisleivällä)
  9. Snellman Oy:n Kalkkunaleike (ei ihminen elä yksistään ruisleivällä)
  10. Snellman Oy:n Palvikinkku (ei ihminen elä yksistään ruisleivällä)
  11. Järvi-Suomen Herkku Oy:n Täysjyväleipä (leipä pitää miehen tiellä!)
  12. Järvi-Suomen Herkku Oy:n Täysjyväruisleipä (leipä pitää miehen tiellä!)
  13. Järvi-Suomen Herkku Oy:n Riihiruisleipä (leipä pitää miehen tiellä!)
  14. Koivulan Leipomo Oy:n Halkaistu Luomu Varras (leipä pitää miehen tiellä!)
  15. Koivulan Leipomo Oy:n Luomu Jyväjemmari (leipä pitää miehen tiellä!)
  16. Koivulan Leipomo Oy:n Luomu Ruispalat (leipä pitää miehen tiellä!)
  17. Moilas Oy:n Kokojyväleipä (leipä pitää miehen tiellä!)
  18. Moilas Oy:n Luhtiruis (leipä pitää miehen tiellä!)
  19. Moilas Oy:n Täysrukiinen (leipä pitää miehen tiellä!)
  20. Perheleipurit Oy:n Luomuruislimppu (leipä pitää miehen tiellä!)
  21. Porin Leipä Oy:n Viiden viljan leipä (leipä pitää miehen tiellä!)
  22. Valora Trade Finland Oy:n Ryvita Ruis (ehkä ainut näkkileipä jota voi suositella)
  23. Myllyn Paras Oy:n Neljänviljan Hiutaleet (näistä saa makoisaa puuroa)
  24. Myllyn Paras Oy:n Täysjyvälasagne (järkevää hiilihydraattia runsaasti liikkuvalle)
Jäljelle jää yli 250 enemmän tai vähemmän kyseenalaista tuotetta kuten Anja ansiokkaassa yhteenvedossaan toteaa.

Kommentteja saa antaa!

Muuttuva arkemme

Moni arkinen asia on muuttunut. Olen tässä poiminut iskulauseita, muisteloita ja valistusviestejä vuosien takaa. Kaikki neuvot eivät enää ole ihan ajankohtaisia. Pohtikaa ja muistelkaa!

1920
Pää pystyyn, rakas Taimi! Sinäkin voit päästä rumasta laihuudestasi. Syö Eta-Tragol -makeisia!
Tämän margariinin valmistukseen käytetään vain jaloimpia raaka-aineita ja valmistetaan se tieteellisin erikoismenetelmin tehtaassa, jonka jokainen soppi kiiltää puhtaudesta (Suomi pöytämargariinin mainos vuodelta 1927).
Terveydellisistä syistä olisi aina keitettävä vaatteet (Havin Maija -saippuapulverin mainos).
On olemassa monenlaisia esineitä, joiden puhdistamiseen tarvitaan Vimiä; niitä on mahdoton luetella, mutta Te saatte ne kyllä vähitellen selville (Vim -puhdistusainemainos vuodelta 1925).
Tunnettehan urhoolliset Hakkapeliitat, jotka Kustaa II Adolf'in taistelussa oikeuden ja totuuden puolesta eivät tuumaakaan väistyneet, jotka kestävyydellään ja järkkymättömyydellään raivasivat tien vihollisrintaman läpi, siellä missä toiset horjuivat. Asemastaan enimmin pidettyinä eivät Hangon Keksit ole koskaan väistyneet ja se on juuri niiden ensiluokkainen ja täysikelpoinen laatu, joka on vienyt ne voittoon. Myöskin Te tarvitsette keksiä; antakaa niiden tulla jokapäiväiseksi ravinnoksi kodissanne. Mutta älkää pyytäkö keksiä yleensä, pyytäkää Hangon Keksiä (Hangon Keksi- mainos vuodelta 1926).

1930
Onko teillä monta rautaa tulessa? Syökää enemmän sokeria! Uusia voimia ja virkeyttä antaa teille sokeri, se on huokeinta ja tiivistetyintä ravintoa (Kotkan sokerin mainos vuodelta 1937)
Äiti kävi kaupungissa ja toi joitakin tomaatteja. Me muut emme suostuneet syömään niitä, joten äiti joutui syömään ne itse. Eräänä jouluna taas olin mielissäni, kun sain lahjaksi omenan ja kelkan, omena taisi olla elämäni ensimmäinen (81-vuotias nainen muistelee).
KLUBI 7 PIRISTÄÄ! Bahara-Bat ja Flor de Region ovat sopivia joulusikareja ja joululahjoja (Sikarimainos vuodelta 1936).
Me naiset emme vaali vain kotilieden tulta, vaan itsensä sielun liekkiä.
- Olen väsynyt ja haluton. Tähtiset tulevat meille päivälliselle. Mitä minun on tehtävä? - Vilvoita ohimoitasi ja otsaasi Tekno Eau de Colognella. - Nyt tunnen itseni kuin uudeksi ihmiseksi. Kaikki käy kuin tanssien. - Rouva Sorjanen on viehättävä emäntä - aina yhtä elämänhaluinen ja säkenöivä. Tekin tarvitsette Tekno EAU DE COLOGNEA. Se tekee Teidät SÄKENÖIVÄKSI raikkaudellaan. TEKNO Eau de Cologne on korvaamaton ihon puhdistamisessa ja vilvoittamisessa. Te tarvitsette sitä sekä arkena että juhlissa. Valmistusta valvoo Helsingin Yliopiston bakteriologian professori, lääket. tri CARL NYBERG (Teka OY:n mainos vuodelta 1936).

1940
Voi on runsaan vitamiinipitoisuutensa takia käytettävä ehdottomasti sellaisenaan, ja on huolehdittava siitä, että ainakin lapset saavat kohtalaisesti voita.

1950
Päätäin hävittämiseen voi käyttää uusia DDT-valmisteita kuten "Täystuho", "Salamasurma", "Yke" ym.
Hampaat on hyvä harjata kerran viikossa suolalla. Tavallisen suolan ja sitruunamehun sekoitus on erinomaista hampaiden valkaisuainetta. Kuusen pihka ja tavallinen leivinsooda valkaisee ne myös. Mutta tällaista hampaitten puhdistamista ei pidä suorittaa kuin silloin tällöin.
Silmäripset ja kulmakarvat kasvavat, kun niitä voitelee risiiniöljyllä.
Päivää lapset! Nimeni on Musta Pekka. Musta olen, mutta niin hyvää. Olen lakritsia. Hellaksen herkullista lakritsia. Minä olen lasten ystävä, ja lapset pitävät minusta. Nimeni muistatte helposti, sanokaa kaupassa vain Musta Pekka! (Hellas -makeistehtaan mainos vuodelta 1953)
Sadonkorjuu on käsillä... puutarhassa rusottavat omenain posket... pian putoavat kuitenkin lehdet... tulee syksy ja talvi... Mutta ei hätää! Syksyn sadon täyteläisyys ja raikkaus on talletettuna Fazerin herkullisessa palamarmelaadissa. Sanokaa Fazer - kun haluatte hyvää (Fazer -mainos vuodelta 1950).
- Kukas teistä tietää, mikä Mintella on?- Sen nyt tietää jokainen, että Mintella on Fazerin uusi karamelli! - Niin on - se maistuu sokerille ja piparmintulle. - Olen sitä syönyt minäkin - ja se on huisin hyvää! - Mutta meidän äiti sanoo, että siinä on varmasti kermaakin! - Voi, kun isä ostaisi minulle nimipäivälahjaksi Mintella-pussin (Fazer -mainos vuodelta 1951)!
Ihastuttavan tuoksuinen Olva kauneussaippua antaa iholle sen kaipaaman ravinnon... troopillisia kasvisöljyjä ja banaaneja, jotka elävöittävät ja nuorentavat herkkiä pintakudoksia (Olva -saippuamainos vuodelta 1951).

1960
Olut ei lihota. Pullollinen suomalaista olutta sisältää vain 125 kaloria.
Lämmitetty ranskanleipä. Ranskanleivän viipaleet asetetaan asbesti- tai sähkölevylle ja niiden ylle pannaan kattila kumolleen. Viipaleet käännetään, jotta ne lämpenisivät molemmilta puolilta.
Mureita korppuja saadaan, kun taikinaan pannaan munuaisrasvaa.
Maito ja kerma eivät happane ukkossäällä, jos astiaan pannaan hopealusikka.
Jottei puuro palaisi pohjaan, on padan pohja ennen keittämistä voideltava voilla.
Laihdutusruokavalioon sopii parhaiten rasvaton keitetty tai pariloitu liha, joka sisältää vähän kalorioita, mutta sitä runsaammin vitamiineja ja valkuaisaineita. Näin voi laihtua olematta nälkäinen ja väsynyt.
Jänikseen, metsälintuihin ja kaikkeen riistaan tulee erikoisen hyvä maku, jos niitten pintaan hieroo hienoksi jauhettua kahvia.
Porkkanat säilyvät tuoreina kevääseen asti, jos ne jätetään maahan varsineen ja peitetään hyvin pahnoilla ja lumella.
Hunajakerros hillon suojana estää homeen muodostumisen.
Ei oo Lahden voittanutta - Palma, aito hedelmäjuoma.

1970
Nyt voitte hyvin ottaa oluen arkenakin ruokajuomaksi.

Lähteet:
Joka naisen niksikirja. Maija Suova (toim.), Werner Söderström Osakeyhtiö, Seitsemäs painos, 1952
Joka naisen niksikirja. Maija Suova (toim.), Werner Söderström Osakeyhtiö, Kolmastoista painos, 1966
Koivu Pirkko. Arki pysyy mutta muuttuu. Me-lehti 90 (1):22-31, 2007
PopuLAARI -blogi, 2006

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Rasvainen kala auttaa dementiaan

**
Tutkimustieto rasvaisen kalan terveysvaikutuksista
on osa isoa ns. Framinghamin sydäntutkimusta, joka on osoittautunut tutkijoille hyvin arvokkaaksi. Se aloitettiin jo vuonna 1948 ja seurannat jatkuvat yhä. Tutkimuksesta on saatu mittaamattoman arvokasta tietoa sydän- ja verisuonitautien, mutta myös muiden sairauksien riskitekijöistä.

Dokosaheksaeenihappo (DHA) on yksi elimistön tärkeistä monityydyttymättömistä rasvahapoista. Se on omega-3-rasvahappo, jota on runsaasti mm. rasvaisessa kalassa. DHA:n on muissa yhteyksissä todettu edistävän aivojen terveyttä. Aivojen ja veren DHA-pitoisuuden onkin havaittu vähentyneen dementiapotilailla.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty, mitä merkitystä plasman lesitiinin DHA-pitoisuudella on dementian kannalta. Tutkimukseen osallistui lähes 900 henkilöä, joilla ei ollut tutkimuksen alkaessa todettu dementiaa. Osallistujien keski-ikä oli 76 vuotta ja heitä seurattiin yhdeksän vuoden ajan. Osallistujista 36 % oli miehiä ja loput naisia.

Seurannan aikana 99 henkilöllä ilmeni dementiaa, joista 71 liittyi Alzheimerin tautiin. Kun ikä, sukupuoli, apolipoproteiini E4:n genotyyppi, plasman homokysteiinipitoisuus ja koulutustaso otettiin huomioon, näytti siltä, että dementian riski oli sitä pienempi, mitä korkeampi DHA oli. Ne, joiden plasman lesitiinin DHA-pitoisuus oli suurin, sairastuivat puolta harvemmin dementiaan kuin ne, joiden DHA-pitoisuus oli pienin. Plasman DHA-pitoisuutta näytti selkeimmin kohottaneen runsas rasvaisen kalan syönti, ainakin kolme annosta rasvaista kalaa viikossa.

Näyttää siltä, että rasvaista kalaa kannattaa syödä useita kertoja viikossa, koska se näyttää suojaavan dementialta. Välittävänä tekijänä näyttää olevan juuri DHA.

Lähteet: Poliklinikka, 28.12.2006 ja Archives of Neurology 63: 1545-1550, 2006

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Viisi minuuttia virvoitusjuomista

Jatkan ilmeisen suosittua sarjaani (kiitos varsin runsaasta myönteisestä palautteesta!) missä tarjoan viideksi minuutiksi pohdittavaa jostakin ravintoon tai terveyteen liittyvästä aiheesta. Nyt olen vuorenvarma, että luet tämän juttuni virvoitusjuomista mahdollisesti viidessä minuutissa, mutta taatusti enemmän kuin viisi minuuttia menee kirjoitukseni aiheuttaman hämmingin selvittämiseen. Kirjoitan tahallaan provosoivasti kaikista virvoitusjuomista. Olen nimittäin sitä mieltä, että ns. Light-juomat ovat yhtä vahingollisia terveydelle kuin sokerilla makeutetut juomat. Lue, pohdi, reagoi!

Perinteiset virvoitusjuomat ovat värjättyä sokerivettä, joihin on lisätty erilaisia makua antavia aineita. Kola­juomissa on lisäksi niukanlaisesti mm. kofeiinia. Sokerin takia virvoitusjuomissa on melko runsaasti energiaa. Yhdessä pullolli­sessa virvoitusjuomaa (0,33 l) on noin 14 palaa sokeria ja noin 530 kJ (125 kcal) energiaa. Virvoitusjuomat eivät kuitenkaan aiheuta mainittavaa kylläisyyden tunnetta energiapitoisuudestaan huolimatta ja tässä piilee näiden juomien petollisuus!

Sokeroi­tujen virvoitusjuomien juominen lihottaa lapsia. Tämä on havaittu varsinkin USA:ssa. Tutkijoiden mukaan sokeroitujen juo­mien kulutus voi johtaa ylipainoisuuteen, koska nestemäi­senä saatua ylimääräistä energiaa on vaikea vastaavasti vähentää muussa ruoassa. Amerikkalai­sessa tutkimuksessa on todettu nuorten pystyvän jossakin määrin pitämään painonsa kurissa jättämällä pois sokeroidut virvokejuomat. Light-juomissa sokeri on korvattu keinotekoisilla makeutusaineilla, useim­miten as­partaamilla ja asesulfaa­milla. Ne eivät sisällä energiaa. Yllättävältä voi siksi vaikuttaa seuraava tutkimustieto: Light-juomat eivät auta painonhallinassa! Eräässä tanskalaistutkimuksessa joukko ylipainoisia koehenkilöitä arvottiin ryhmiin, joista osa sai sokerilla makeutettua ja osa keinotekoisesti makeutettua juomaa yli 10 viikon ajan. Koehenkilöitä pyydettiin noudattamaan tavallista ruokavaliotaan ja syömään itsensä normaalilla tavallaan kylläisiksi. Sokkotutkimuksen ansiosta koehenkilöt eivät tienneet, mihin ryhmään he kuuluivat. Kymmenen viikon kuluttua huomattiin, että keinotekoisesti makeutettuja juomia saaneet eivät olleet kuluttaneet vähemmän energiaa eivätkä pudottaneet painoaan merkittävästi (0,5 kg). Sen sijaan ryhmä, joka sai sokerijuomaa, lihoi keskimäärin 1,3 kiloa.

Tanskalaistutkimus vahvisti nestemäisessä olomuodossa olevan sokerisen virvoitusjuoman voivan lisätä energiansaantia yli tarpeen ja johtavan lihomiseen. Tutkimus osoitti myös, että keinotekoisten makeutusaineiden käyttö ei laihduta. Jos haluat tark­kailla painoasi, käytä virvoi­tus­juomia harkiten. Mitättömän ravintosisällön takia vir­voi­tusjuomia ei ole järkevää käyttää ruokajuomina eikä päi­vittäi­sinä janonsammuttajina.

Virvoitusjuomat ovat osa nuorisokulttuuria ja voi olla vaikea saada valistustyölle vastakaikua esim. hampurilaisia syö­vistä murrosikäisistä. Virvoitusjuomia monilla tavoin muis­tuttavia urheilu- ja energiajuomia kannattaa myös juoda harkiten. Biologisesti ajatellen ihmistä ei ehkä ole tarkoitettu nauttimaan nesteitä, joissa on energiaa!

Vesi on luonnollinen juoma, eikä muiden mehujen ja juomien käytön historia ole vielä kovin pitkä. Sen vuoksi voimme olettaa nestemäisellä sokerilla olevan erilaisen vaikutuksen ruoansulatuskanavan ruokahalua sääteleviin hormoneihin (greliini, GLP-1, PPY, jne.) kuin kiinteissä ruoissa olevalla sokerilla. Miettikääpä sitä!

Virvoitus­juomien kasvu on Suomessa jatkunut vahvana ja vuonna 2002 suomalaiset joivat noin 72 litraa virvoitusjuomia vuo­dessa. Suomessa virvoitusjuomien kulutus on kaksin­kertaistunut kymmenessä vuodessa. Yhä vähemmän liikku­vat juovat yhä enemmän virvoitusjuomia. Se ei ole ollenkaan mikään hyvä yhtälö.

Viisi minuuttia -sarjassa aiemmin ilmestynyttä:

Laihdutusbisnes tahkoaa miljardeja

###
Laihdutusbisnes (###) on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet.

Ilta-Sanomat kirjoittaa
tänään asiallisesti laihdutusbisneksestä. Laihduttamisella tahkotaan miljardeja, mikä on melko hyvin tuotteelta, jonka hinta-laatu-suhde on surkea.

Tarvitaan pysyvä muutos elämäntavoissa. Pelkkä laihdutusvalmisteen nauttiminen ei riitä. Suomen kamaralta karisee vuosittain miljoonia kiloja, jotka tulevat takaisin yhtä varmasti kuin kesä seuraa kevättä. Niin käy tämänkin joulun läskeille. Dosentti Sirpa Sarlio-Lähteenkorva Helsingin yliopistosta sanoo, että näitä "jojottajia" on runsaasti. "En edes lähde arvailemaan, kuinka paljon kiloja ja rahaa laihdutuksessa liikkuu", Sirpa Sarlio-Lähteenkorva sanoo. Vain viisi naista ja seitsemän miestä sadasta pysyy laihdutustuloksessaan.

"On tylsää, että näille markkinoille laitetut rahat ovat useimpien kohdalla hukkaan heitettyjä, jos ajatellaan asiaa painonhallintamielessä", Sarlio-Lähteenkorva huomauttaa. "Uuden painon pitäminen vaatii ihan hirveästi työtä, eikä mitään paluuta entiseen elämään ole. On syötävä vähemmän ja liikuttava enemmän kuin mihin on tottunut", Sarlio-Lähteenkorva valistaa.

Esimerkkejä harhaanjohtavista laihdutusmainoksista (näitä en missään nimessä suosittele!):
  • ShapeWorks-ohjelma ratkaisee ongelmasi helposti ja pysyvästi. Maukkaiden ja ravitsevien pirtelöiden ja erilaisten tukituotteiden avulla laihduttaminen onnistuu ilman nälkää ja kalorien laskemista. (Herbalife)
  • Kuitujen käyttö laihdutuksessa toimii siten, että ne turpoavat mahassa ja antavat kylläisyyden tunteen. Mutta kuidut toimivat myös nälkää ja ruokahalua säätävien hormonien kautta. (Tohtori Tolosen Laihdutus-Kuitu)
  • Golden Slim sopii naisille, miehille, nuorille, vanhoille, laihduttajille, painoaan hallitseville, kuntoilijoille, diabeetikoille, keliaakikoille, yksipuolisesti ruokaileville ja niille, jotka eivät ehdi aina ruokailla säännöllisesti. (Natur Produkt Suomi)
  • Trimbia on mullistava laihdutustuote: ota yksi tabletti, laihdut automaattisesti 2 kiloa! (Easy Shopping)
  • Laihdutuslaastari imee rasvaa aivan kuin pölynimuri imee roskia! (Lipo-Slim)
Lähde: Ilta-Sanomat, 27.12.2006 (Läski ei lähde)

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Luomu kelpaa vain varakkaille

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään:

Varakkaat suomalaiset arvostavat luomutuotteita. Kielteisimmin luomuun näyttäisivät suhtautuvan vähätuloiset, pienet kotitaloudet ja nuoret. Tuoreen tutkimuksen mukaan he myös käyttävät vähiten luomutuotteita. Miehet asennoituvat luonnonmukaisesti tuotettuun ruokaan kielteisemmin kuin naiset. Luomutuotteiden suosio on kasvanut viime vuosina sekä Suomessa että Euroopassa, mutta menekki on vielä pientä. Yhtenä syynä on se, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Kommentit: Yllätyksenä tuli tuo nuorison nuiva suhtautuminen luomuun. Jotenkin tässä toivoisi, että nuoriso näyttää meille vanhoille fossiileille kaapin paikan tässä elintarvikekeskustelussa. Vaatikaa nuoret luomua näkyvämmin esille! Käykää isojen elintarvikeyritysten kimppuun ja vaatikaa enemmän luonnonmukaisesti viljeltyjä raaka-aineita tuotantoketjuun.
Luomuruoan käyttöä perustelen erityisesti terveysnäkökohdilla. Koska luomu usein kuitenkin on hieman kalliimpaa ja raaka-aineiden saatavuus heikompaa ja epätasaisempaa kuin tavanomaisten ruoka-aineiden, kestää vielä kauan ennen kuin luomu löytää tiensä joukkoruokailuun. Ehkä jonkinlainen taloudellinen tukipaketti ja asiallinen informaatio voisi olla paikallaan jotta kustannuksista päättävillä olisi helpompi asettua luomuruoan puolelle.
Luomutuotanto elää kriisien keskellä. Jos ei pian saada kysyntää ja tarjontaa kohtaamaan, maanviljelijät saavat huomata junan menneen ja heidän tippuneen kyydistä.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Miekannielijöillä usein kipeä kurkku

**
Miekannielijöiden kansainväliseen yhdistykseen lähetettiin kysely tiedustelleen heidän tekniikkaansa ja mahdollisia sairastapauksia. Kyselyyn vastasi 46 ammatinharjoittajaa.

Miekannielijät tietävät harrastavansa vaarallista viihteen lajia. Suurimmat komplikaatiot olivat odotettavissa silloin kun heitä häirittiin esityksen aikana ja kun nieltiin useita miekkoja samanaikaisesti. Ruokatorven läpi se miekka yleensä meni tempun epäonnistuessa, mutta paranemisennuste oli hyvä. Yleistä oli, että miekannielijä valitti kipeää kurkkua. Tämä oli erityisesti lajiin totuttelijoiden murheenkryyninä. Muutoin lajia pidettiin varsin harmittomana. Siitä vaan miekkoja nielemään! No - ei nyt sentään...

Lähde: British Medical Journal, 333:1285-1287, 2006 (Sword swallowing and its side effects)

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

Kalaöljyvalmisteet hyödyllisiä raskausaikana

**
Archives of Disease in Childhood -lehdessä
voimme lukea, että varsin korkeat kalaöljyannokset ovat hyödyllisiä lasten kehitykselle. Ne lapset, jotka olivat äidin raskausaikana nauttineet omega-3-pitoisia kalaöljyvalmisteita, olivat 2,5-vuoden iässä kehittäneet paremman sanavaraston ja osasivat aikaisemmin muodostaa pitempiä lauseita kuin kontrolliryhmässä olleet oliiviöljyä ravintolisänä nauttineet lapset. Heidän koordinaatiokykynsä oli myös kontrolliryhmää parempi.

Tutkimukseen osallistui 98 australialaista naista, jotka 20 viikon raskauden jälkeen saivat nauttia joko kalaöljyä tai oliiviöljyä lapsen syntymään asti.

Lähde: Arch Dis Childhood, 21.12.2006, doi:10.1136/adc.2006.099085

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

Sydänkohtauksen ennustaminen edelleen vaikeaa

**
Sydän- ja verisuonitautien
(SVT) ja erityisesti sydänkohtauksen ennustaminen on edelleen vaikeaa. Kuuluisassa Framinghamin sydäntutkimuksessa (Framingham Heart Study 1948-) on taas ilmestynyt tutkimustulos. Framinghamin perusteellisissa, monia sukupolvia kattavissa, tutkimuksissa on selvinnyt esimerkiksi ravintotekijöiden, liikunnan ja aspiriinin vaikutus SVT:ssä.

Onko verestä löydettävissä jokin merkkiaine, joka ennustaisi sydänkohtauksen riskiä? Tiedämme kaikki miten korkeaa kolesterolia yleisesti pidetään tämän vaaran ennusmerkkinä. Pöydälläni on Uffe Ravnskovin kirja "Kolesterolimyytti", joka osoittaisi kolesterolinmittauksen hyödyttömyyden SVT:n ennustamisessa. Tohtori Ravnskov pitää korkeaa kokonaiskolesterolia jonkinlaisena (tosin huonona) ennusmerkkinä SVT:stä ainoastaan sairaudessa nimeltään Familiaalinen hyperkolesterolemia. Muuten hän ei löydä mitään yhteyttä kolesterolin ja SVT:n välille. Muista lähteistä on löydettävissä samantyyppistä epäilyä, että koko kolesterolikysymys kalliine statiinilääkkeineen on lääketeollisuuden ylläpitämä myytti kalliiden lääkkeiden myynnin edistämiseksi. Tuntuu tosi pahalta ajatella näin, enkä välttämättä itse täysin usko tähän ajatuskuvioon. CBC News, joka kommentoi Framinghamin uusinta tutkimusta, toteaa kuitenkin lakonisesti, että nämä uudet testit ovat yhtä epäluotettavia SVT:n ennustajia kuin kolesteroli.

Framinghamin uusimmassa tutkimuksessa nämä merkkiaineet valitettavasti osoittautuivat epäluotettaviksi SVT:n ennustajiksi (sydänlääkärisi tietää näistä merkkiaineista enemmän): CRP, B-tyypin natriureettinen peptidi, N-terminaalinen pro–atriaalinen natriureettinen peptidi, aldosteroni, reniini, fibrinogeeni, D-dimeeri, tyypin 1 plasminogeeni-aktivaattorin estäjä, homokysteiini ja virtsan albumiinin ja kreatiniinin suhde.

Kommentteja saa tulla.

Lähde: New England Journal of Medicine 355: 2631-2639, 2006 (21.12.2006)

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Elääkö sinussa pieni Firmicutes?

*
Lihavien ja laihojen ihmisten vatsoihin
on kurkattu. Jeffrey Gordonin tutkimusryhmä Yhdysvalloissa totesi, että lihavilla ihmisillä oli suhteellisesti enemmän Firmicutes-ryhmän bakteereita kuin laihoilla ihmisillä, vaikka Bacteroidetes-ryhmän bakteereita oli kummassakin ryhmässä eniten. Lihavien ihmisten paino putosi vuoden aikana ja sen jälkeen tehdyssä mittauksessa todettiin Firmicutes-bakteerien osuuden laskeneen. Niiden osuus oli laihtumisen jälkeen samaa luokkaa kuin alun perin tutkituilla laihoilla ihmisillä.

Tulos on kiinnostava, mutta herättää paljon uusia kysymyksiä, toteavat tutkimuksia Nature-lehdessä kommentoivat amerikkalaistutkijat Matej Bajzer ja Randy Seeley. Syömisen säätely perustuu nimittäin aivojen kykyyn seurata veressä olevien eri hormonien määrää. Se on erittäin tarkkaa puuhaa ja suurimmalla osalla ihmisistä, ylipainoiset mukaan lukien ero energian sisäänoton ja kulutuksen välillä on alle yhden prosentin. Yksi tärkeimmistä syömistä säätelevistä hormoneista on leptiini, jota vapautuu rasvakudoksesta. Leptiinituotantoa vailla olevat koe-eläimet syövät rajattomasti ja lihovat myös nopeasti. Vastaavasti leptiinimäärä laskee laihdutettaessa jolloin aivojen säätelykeskus alkaa vaatia lisää ruokaa. Tämä tekee pysyvästä laihduttamisesta vaikeaa, ainakin lyhyellä aikavälillä.

Voisivatko suoliston bakteerit jotenkin tunnistaa leptiinin määrän? Mutta jos näin on, niin miksi lihavilla on tehokkaampia bakteereita suolistossaan kuin laihoilla. Evolutiivisesti tulos ei vaikuta järkevältä, koska ruoan hankinta on vaivalloista ja energiaa kuluttavaa puuhaa. Laihoilla pitäisi siksi olla tehokkaammat bakteerit, lihavat eivät niitä tarvitse.

Lähde: Radion tiedeuutiset, 21.12.2006

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Suomalaista lenkkeilyä

Suomalaiset ovat kovia "lenkkeilemään". Lenkkimakkara on vuosien saatossa säilynyt suomalaisten kestosuosikkina. Missään muualla ei syödä niin paljon lenkkimakkaraa kuin Suomessa. Meillä lenkkimakkaraa kuluu käsittämättömiä määriä. Atrian mukaan me syömme tätä lenkkiä yli 15 miljoonaa kiloa vuodessa, eli yli 3 kg/henkilö. Joku syö minunkin lenkkimakkarani. Mikään vitamiinipommi lenkkimakkara ei ole.

Lenkkimakkara on maistunut suomalaisille jo yli 50 vuoden ajan. Lenkkimakkara -sana esiintyi ensimmäisen kerran painetussa muodossa 1950-luvun puolivälissä. Lenkki -sana vakiintui käyttöön, kun makkaran palvelumyynnistä siirryttiin ympyränmuotoisiin kuluttajapakkauksiin. Lenkkimakkarasta on aikojen saatossa tullut koko perheen suosikki, sillä kuluttajista 43 prosenttia on lapsiperheitä.

Aiemmin kaikki makkarat tehtiin luonnonkuoreen, mutta sittemmin on siirrytty käyttämään myös keinokuorta, joka täytyy poistaa ennen käyttöä. Kuluttajatutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että nykypäivän arkiruuanlaitosta pyritään selviytymään yhä nopeammin ja vaivattomammin. Siis miksi lenkki pitää kuoria, jos sen voi saada jo valmiiksi kuorittuna?

Tammikuussa 2007 Atria tuo markkinoille uutuustuotteen jota ei enää tarvitse kuoria. Atria Kuoreton Punainen lenkkimakkara (380 g) tuo mukanaan helppoutta ja nopeutta arjen ruuanlaittoon. Makkaranystävien suupielistä valuu jo kuola! Onko näin?

Lähde: Deskin uutistiedote ravintotoimittajille, 20.12.2006

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Mustaherukkaa kannattaa syödä sellaisenaan tai kuivattuna

***
Valtion teknillinen tutkimuskeskus
(VTT) on mitannut mustaherukan terveellisyyttä kun siitä valmistetaan mehua ja marjatuotteita eri menetelmin. Parhaimmin vitamiinit ja antioksidantit ovat tallessa tuoreessa marjassa. Jotenkuten ravintoaineet säilyvät kuivatuissa marjoissa. Mutta puriste- ja höyrymehu tekevät tuhoa ravintoaineille.

C-vitamiinia on tuoreessa marjassa lähes 100 milligrammaa ja kuivatussa mustaherukkajauheessa 77 milligrammaa sadassa grammassa. Puristemehussa sitä on jäljellä enää noin 18 milligrammaa ja höyrymehussa vaivaiset 10 milligrammaa sadassa grammassa.

Mustaherukkamehu kannattaa valmistaa mieluiten puristamalla, sillä höyrymehun C-vitamiinipitoisuus kärsii todella paljon kuumennuksesta ja mehun laimenemisesta. Myös antioksidantteihin kuuluvat antosyaanit säilyivät puristemehussa höyrymehua paremmin. Herukkaviinikin sisälsi C-vitamiinia enemmän kuin höyrymehu.

Kuivatussa mustaherukkajauheessa oli tutkituista tuotteista eniten antosyaaneja, noin 5 milligrammaa sataa grammaa kohden. Antosyaanit ovat väriaineita, jotka muun muassa suojaavat tuotetta hapettumiselta. Kuivatussa mustaherukkajauheessa on myös runsaasti terveellistä siemenöljyä.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 19.12.2006

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

Orionin liikesalaisuus

Orion ei "liikesalaisuussyistä" kerro, missä maassa yhtiön lääkkeet valmistetaan. Lääkepakkauksessa ilmoitetaan ainoastaan myyntiluvan haltija ja lääkevalmisteesta EU:ssa vastaava valmistaja. Lääkelaitoksen valvontaosaston päällikön, professori Jussi Holmalahden mielestä ainakin valmistusmaa tulisi kertoa potilaalle. Hän kertoo, että Lääkelaitoksella on tarkka tieto lääkkeiden raaka-aineiden ja lopullisen lääkkeen todellisesta valmistajasta.

Paljon puhutaan Intian edullisista lääkemarkkinoista. Ei kai Orion valmista lääkkeitään Intiassa? Tältä vaikuttaa! Kotimaisuudellaan ratsastava Orion on aloittanut lääkkeiden valmistuksen alihankintana Intiassa tänä vuonna. Intiasta hankitaan myös mm. raaka-aineita, tutkitaan ja kehitetään uusia lääkkeitä. Mumbaissa työskentelee Orionille 12 tutkijaa. Orionin toimitusjohtaja Jukka Viinanen kertoo, että tutkimusta johdetaan Suomesta. "Intian osuus Orionin toiminnassa on joka tapauksessa kasvussa", hän sanoo. Suomalaisia kemistejä on ollut jopa vaikea löytää töihin, ja heidän palkkansa on 3-4 kertaa intialaisten palkkaa suuremmat. "Laadun tulee olla täysin sama kuin se on Orionin omassakin tuotannossa", Orionin liiketoiminnan kehittämisestä vastaava Riitta Vartiainen sanoo.

Intian kanssa EU:lla ei ole sopimusta keskinäisestä tarkastustoiminnasta, joten taannoisella käynnillään Lääkelaitoksen edustajat tarkastivat jokaisen valmistajan erikseen. Lääkelaitoksen myyntiluparekisterin mukaan Intiassa valmistetaan kaikkiaan 382 valmistetta, joilla on myyntilupa Suomessa. Holmalahti arvioi määrän kasvavan

Turkista tuodaan Suomeen 158 lääkevalmistetta. Suurin osa Suomessa myytävistä intialaislääkkeistä on peräisin kopiolääkkeisiin erikoistuneista ja niitä maahan tuovista yrityksistä, mm. Ratiopharmista ja Hexalista. Orion myöntää, että se myy Suomessa "muutamaa" tällaista lääkettä. Yritys mainostaa omia lääkkeitään niiden kotimaisuudella. Orion kiistää johtavansa harhaan Suomen lippu-mainoksillaan. "Toki valtaosa meidän lääkkeistämme on suomalaisia. Ei me johdeta lääkäreitä tässä harhaan, sillä he valitsevat lääkkeet Pharmaca Fennicasta eivätkä minkään mainoksen perusteella", Orionin toimitusjohtaja Jukka Viinanen sanoo.

Lähde: Helsingin Sanomat, 18.12.2006

Kommentoikaa!

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Sinä olet vuoden henkilö 2006!

Time-lehti valitsee vuosittain vuoden henkilön. Tänä vuonna valinta osui sinuun! Kyllä, olet vuoden henkilö. Sami Köykkäkin on vuoden henkilö. "Timen vuoden henkilö ei ole henkilö vaan joukko: netin käyttäjät", kertoo Mediablogin ylläpitäjä Matti Lintulahti. Informaatioteknologian aikakaudella huomataan, että sinä muutat yhteiskuntaa.

Minäkin olen vaatimattomalla sarallani vuoden henkilö. Olen näitä ravinto-, terveys- ja liikuntakirjoituksiani väsännyt varsin ahkerasti myös tänne nettiin. Netti ei ole mikään väheksyttävä media. Ainakin hetkeksi on tapahtunut esimerkiksi se suuri ihme, että Kansanterveyslaitos katsoo voivansa uudelleenarvioida asennettaan ravintorasvoihin netissä käydyn keskustelun perusteella!

Kirjoitettuani meijerivoita puolustavan neutraalin jutun erääsen urheilulehteen sain yhteydenottoja Kansanterveyslaitoksen tutkijoilta ja Suomen Sydänliitosta kirjoitettiin asian johdosta lehden päätoimittajalle vastine, jossa syvästi paheksuttiin meijerivoista annettua myönteistä informaatiota. Puhelin on soinut, sähköpostia on lähetelty puolin ja toisin sekä keskustelua käyty asian tiimoilta. Kiitän myös tässä vaiheessa kaikista myönteisistä viesteistä joita olen saanut. En tiennytkään, että voinsyöjiä on niin paljon Suomessa. Luulin olevani aika yksinäinen kummajainen.

Näin asia on edennyt toistaiseksi (ihan kaikkia yksityiskohtia en suostu kertomaan ja omaa rooliani en aio tässä korostaa enemmän kuin on asian tiimoilta tarpeen):

1) Kirjoitan erääseen urheilulehteen neutraalin jutun meijerivoista.
2) Minuun ottaa yhteyttä muutama henkilö Kansanterveyslaitokselta ja ihmettelee olenko siirtynyt kannattamaan vaihtoehtoisia ruokavalioita. Ihmetellään miten olen voinut kirjoittaa myönteiseen sävyyn meijerivoista.
3) Vastaan esitettyyn kritiikkiin sekä sähköpostilla että juttelemalla eräälle tärkeälle henkilölle suoraan tästä asiasta.
4) Todetaan, että olen yhä "järjissäni" ja seuraan tiedekirjoittelua yhä terveen kriittisesti pitäen ohjenuorana edelleenkin Valtion Ravitsemusneuvottelukunnan suosituksia hiilihydraateista ja proteiinista. Ilmaisen kuitenkin olevani jo monien vuosien takaa eri mieltä suositeltavista rasvoista. Pidän synteettistä rasvavalmistetta nimeltään margariini epäterveellisenä ihmiselle ja luonnon omaa tuotetta nimeltään meijerivoi terveellisenä.
5) Urheilulehden päätoimittajaan otetaan yhteyttä Suomen Sydänliiton toimesta. Tulossa on kuulemma kriittinen vastine siihen voijuttuuni. Vastine saapuu ja saan sen luettavakseni. Hermostun vastineen sävystä, vaikka se onkin yritetty kirjoittaa asialliseen muotoon. Selvästi minua pidetään vähäjärkisenä kun kirjoitan noin meijerivoista.
6) Urheilulehteen ei mahdu minun kirjoittamiani ravintojuttuja. Asialle voi olla ihan luonnollinen selitys, juttuni ovat olleet sellaisia pieniä täytejuttuja ja nyt on lehdessä todellakin ollut niin tavattoman vähän tilaa jäljellä. Toinen mahdollisuus on, että tämän voijuttuni johdosta minua ei enää "päästetä pilaamaan lehden mainetta".
7) Hermostun tilanteesta siinä määrin, että kirjoitan eräälle keskustelufoorumille jo pitkään minussa muhineen idean, että meijerivoi syrjäytettiin ravitsemussuosituksista taitavan mielikuvamainonnan keinoin. Väitän, että voi tehtiin epäterveelliseksi ravintoaineeksi mielikuvamainonnan avulla. Ei tieteellisin argumentein. Voita ei saa syödä koska sitä ei saa sopimaan Valtion ravitsemusneuvottelukunnan linjauksiin ja se ei laisinkaan sovi Pohjois-Karjala tutkimuksen terveysväitteisiin.
8) Saan tälle kirjoitukselleni runsaasti lukijoita (tällä hetkellä 1657 henkilöä on lukenut kirjoitukseni) ja kirjoitustani kommentoidaan vilkkaasti (60 kommenttia tähän mennessä). Ajatuksena muhii päässäni ja olen sen kaikille rehdisti ilmaissut, että kirjoitan tästä episodista jutun johonkin laajalevikkeiseen suomalaiseen lehteen ja pyydän kommenteissa tukea ajatuskuvioilleni.
9) Parin viikon aikana luen mielenkiinnolla kommentteja ja ostan mm. erään kommentoijan suositteleman kirjan, jossa ollaan selkeästi kanssani samoilla linjoilla. Saan ajatuksen, että lehtiartikkeli kirjoitetaan yhteisin ponnistuksin valmiiksi.
10) Aiheeni innostamana eräs kommentoija aktivoituu ja kysyy suoraan mm. Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puskalta miten tyydyttyneisiin rasvoihin (esimerkiksi voihin) pitäisi suhtautua ja saa tähän vastauksen.
11) UKK-instituutin johtajalta Mikael Fogelholmilta kysytään suoria kysymyksiä asiasta hänen omassa vaaliblogissaan. Kannattaa lukea tohtori Fogelholmin vastaukset tarkkaan mm. osioissa "Julkinen haaste Fogelholmille" ja "Ei margariinia leivän päälle". En tiedä meneekö vaalikampanjan piikkiin, mutta tohtori Fogelholm lupaa selvittää perin pohjin miten on mahdollista, että Suomessa esimerkiksi transrasvoista on erilainen näkemys kuin muissa Pohjoismaissa. Fogelholm loihtii ilmoille ajatuksen: Uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia (jotka toimivat suomalaisten suositusten lähtökohtana) aletaan todennäköisesti laatia n. vuonna 2008. Siihen mennessä on varmaan tehty niin paljon uusia tutkimuksia, että vaihtoehtoja aletaan ihan tosissaan pohtia. Mutta siihen asti suositukset ovat ne, mitkä ovat. Tämä on minun mielestäni tosi hienosti sanottu ja täysin linjassa oman näkemykseni mukaan! Ehkä olen yhä täysjärkinen?
12) Ei tässä vielä kaikki. Fogelholm sanoo: Olet (ja kaikki muutkin näillä sivuilla transrasvoista kirjoittaneet) oikeassa. Vertasin vielä NNR2004 ja VRN2005 suosituksia ja tottavieköön ne ovat erilaisia. Voin vain puolustautua huonosti sillä, että minua pyydettiin erityisesti tarkastamaan energiaa, lihavuutta, fyysistä aktiivisuutta ja C-vitamiinia koskevat tiedot (nämä olivat minun valmisteluvastuulla NNR prosessin aikana). Ryhdyn nyt hommiin ja selvitän tätä asiaa. Joten palaan näihin keskusteluruutuihin. Tämä on suuren luokan myönnytys sen suhteen, että suomalaisessa rasvakeskustelussa ei ole kaikki kohdallaan! Moni lukija ei tajua asian syvimpiä vivahteita. Tärkeintä on tietää, että ravitsemuskeskustelu ja ravitsemussuositusten laadinta on ollut ongelmallista Suomessa. Miettikää mistä syystä oli niin tärkeää saada margariinia pöytään?
13) Meijerivoista on siis lähiaikoina syntymässä kirjoitus suureen valtakunnalliseen lehteen. Kirjoitus johon vuoden henkilö, eli sinä, voit vaikuttaa! Vaikuta kirjoituksen syntyyn! Ole mukana tekemässä vuoden henkilön arvoista toimintaa kansanterveytemme puolesta.

Terveisin, christer sundqvist

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Voiko täydennetyistä elintarvikkeista saada liikaa ravintoaineita?

**
Vastaus otsikon kysymykseen
lienee sellainen, että täydennettyjä elintarvikkeita ei todennäköisesti nautita liikaa. Valppauteen on kuitenkin syytä.

Ylitarkastaja Annika Nurttila Elintarvikevirastosta kertoo, että vitamiineja ja kivennäisaineita lisätään nykyisin yhä useampiin elintarvikkeisiin ja on mahdollista, että täydennettyjä elintarvikkeita käyttävät saavat tiettyjä ravintoaineita liikaa. "Samaa ravintoainetta, esimerkiksi foolihappoa, saatetaan saada vaikkapa täydennetyistä mehuista, ravintolisistä ja vieläpä monivitamiinipillereistä", listaa Nurttila. Vitamiinien ja kivennäisaineiden liikasaannilla arvellaan olevan monia, osin tuntemattomia biologisia ja fysiologisia vaikutuksia.

Liikasaannin vaara koskee erityisesti ravintoaineita, joiden turvamarginaali on kapea. Tällaisia ravintoaineita ovat A- ja D-vitamiinit, foolihappo, niasiini ja kaikki kivennäisaineet. Jos Suomen markkinoille tulee runsaasti esimerkiksi raudalla täydennettyjä elintarvikkeita, voi Nurttilan mukaan raudan haittavaikutusten riski kasvaa.

Elintarvikkeiden täydentämistä koskevan asetuksen odotetaan tulevan voimaan EU:ssa tammikuun loppuun mennessä vuonna 2007. Lupamenettelystä ollaan siirtymässä ilmoitusmenettelyyn, jonka seurauksena täydennettyjen elintarvikkeiden tarjonta tulee todennäköisesti kasvamaan markkinoilla.

Nurttila patistaa kuluttajaa tarkkaavaisuuteen. Kannattaa lukea elintarvikkeiden ja ravintolisien pakkausmerkinnät huolellisesti ja miettiä kriittisesti sitä, onko valmiste tai kyseinen elintarvike juuri itselle tarpeen.

Kansanterveyslaitos on Suomessa tutkinut elintarvikkeiden täydentämisen vaikutuksia. Tutkimusten mukaan mitään akuuttia vaaraa ei täydentämisestä näytä tällä hetkellä olevan. Kuitenkin esimerkiksi lapset ja raskaana olevat ovat ryhmä, joilla saattaa olla muita suurempi liikasaannin vaara. Toistaiseksi Suomessa ei ole voitu tutkia elintarvikkeiden täydentämisen vaikutuksia lapsilla, mutta aiheen tutkiminen on parhaillaan työn alla.

Tämänhetkisen tiedon perusteella näyttää siltä, että täydennettyjä elintarvikkeita käyttävät eniten ne, jotka eivät niitä oikeastaan tarvitsisi. Täydennettyjä elintarvikkeita käyttävät myös usein ne, jotka käyttävät useita muita ravintolisiä.

Eri maissa on kehitetty malleja, joiden avulla voidaan arvioida vitamiinien ja kivennäisaineiden kokonaissaantia ruokavaliosta. Suomessa mallia on kehittänyt Kansanterveyslaitos. Tanskassa kehitetyn mallin avulla voidaan myös selvittää, miten paljon eri ravintoaineita voidaan turvallisesti käyttää elintarvikkeiden täydentämiseen. Malli ottaa huomioon myös eri ikäryhmien, kuten lasten, ravintoaineiden saannin sekä herkkyyden tiettyjen ravintoaineiden haittavaikutuksille.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 15.12.2006

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

Kaninruokaa älykkäille

#
Valhe, emävale ja tilasto
on taas synnyttänyt uskomatonta luettavaa. Southamptonin yliopiston tutkijat ovat löytäneet yhteyden kasvisruokailun ja älykkyyden välille. Tutkimuksen mukaan älykkäistä brittilapsista tulee useammin vegaaneja.

Tutkimuksessa on selvitetty 8 179 lapsen älykkyys ja hämmästyttävät tulokset tarjottu koko tiedeväen hämmästeltäväksi British Medical Journal -lääkärilehdessä. Kasviksiin ihastuneet ruokailijat olivat viisaampia. Kasviksia syövillä miehillä oli älykkyysosamäärä (ÄO) 106 ja ei-kasvissyöjillä 101. Vastaavat lukemat olivat naisilla 104 ja 99. Sen lisäksi, että tutkimuksen mukaan miehet ovat naisia viisaampia näyttäisi siis kasvisten syönti ennakoivan entistä vankempaa viisautta. En jaksa uskoa tätä.

Tutkijat myöntävätkin, että tilannetta mutkistaa useampi seikka. Saattaa olla, että vihannesten syöntiä enemmän älykkyys ohjaa esimerkiksi laadukkaampien lukuelämysten pariin. Ihan oman terveyden kannalta tosin vihannekset ovat mitä älykkäin valinta.

Ihmetelkää lisää BBC:n artikkelissa 15.12.2006.

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Imetys kunniaan

Panin tyytyväisyydellä merkille, että Kansanterveyslaitos on asettanut työryhmän tukemaan ja edistämään imetystä. Imetyksellä on runsaasti suotuisia terveysvaikutuksia, jotka ulottuvat pitkälle myöhempään lapsuuteen ja jopa aikuisikään.

Jonkinlaisena hienona eleenä näen asiantuntijaryhmässä myös edustajan Imetyksen Tuki ry:stä. Olen aiemmin kirjoittanut Imetyksen tuki ry:n kamppailusta ja valituksesta eräässä aika härskissä äidinmaitokorviketutkimuksessa, johon Kansanterveyslaitoksen tutkijat ovat sotkeutuneet.

Lähde: Kansanterveyslaitoksen tiedote, 12.12.2006

No pain - no gain

Huippu-urheilija ponnistelee suorituksensa aikana ihmiselimistön sallimien rajoitusten puitteissa. On kyse sitten pitkänmatkan juoksusta, hiihdosta, suunnistuksesta tai vaikkapa esimerkiksi soudusta niin tämä kivun läpi kulkeminen ja kivun sietäminen on asiaa tuntemattomalle ja kokeneelle lähes täydellinen mysteeri. Kuitenkin minä olen kokenut elämäni "ihanimmat" hetket kun olen pystynyt saamaan elimistöstäni "kaiken irti" ja suorituksen aiheuttaman kovan kivun jälkeen saanut palkinnoksi jonkun mitalin tai merkinnän tulosluettelon alkupäähän.

Kipua on tutkittu hyvin paljon. Kuitenkin kivun fysiologiasta tiedetään yllättävän vähän. Mikä aiheuttaa kivun? Haluaisin lukijoilleni tuoda mietintämyssyyn hyvin hämmentävän kipuartikkelin, joka sai minut muistelemaan urheilukokemuksia, jollekin muulle voi tulla jotain muuta mieleen.

Kipukokemus näyttää olevan yhden geenin aikaansaannosta. Asia paljastui, kun Geoffrey Woods Cambridgen yliopistosta kollegoineen otti DNA-näytteitä pakistanilaissuvun jäseniltä, jotka eivät ole koskaan tunteneet kipua. Yksi koehenkilöistä oli performanssitaiteilija, joka pystyi muun muassa pistämään puukon kätensä läpi ilman tuskia. Jokaiselta tutkitulta löytyi mutaatio SCN9A-geenissä, joka vaikuttaa ns. jänniteherkkään natriumkanavaan. Kudostutkimukset osoittivat, että kyseinen geenivirhe pysäyttää natriumkanavan toiminnan, mikä puolestaan näyttää estävän kivun tuntemisen.

Tutkijat toivovat, että löydön avulla voitaisiin kehittää sivuvaikutukseton puudutusmenetelmä. Tutkimuksen julkaisi arvostettu tiedelehti Nature.

Lähde: Mutaatio vie kivun. Tiede -lehti, 14.12.2006

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Reilu ABC

Tänä vuonna Reilun kaupan palkinto on myönnetty ABC-liikennemyymäläketjulle, joka kuuluu S-ryhmään. Kaikissa ketjun kahvila-ravintoloissa ryhdytään käyttämään Reilun kaupan kahvia tammikuun alkuun 2007 mennessä. Päätös parantaa merkittävästi kahvinviljelijöiden hyvinvointia kehitysmaissa. Viljelijät saavat ABC-ketjun ansiosta käyttöönsä ensi vuonna noin 17 000 euroa Reilun kaupan lisää perheidensä ja kyläyhteisöjensä elinolojen kehittämiseen. Viljelijät hyötyvät myös Reilun kaupan takuuhinnasta. ABC-ketjun päätöksen ansiosta Reilun kaupan kahvin kulutus tuplaantuu Suomessa tämähetkisestä tilanteesta.

Reilun kaupan edistämisyhdistys jakaa tämän Reilun kaupan palkinnon joka vuosi. Se myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt eettisen kaupankäynnin tai reilun kaupan tunnettuutta Suomessa. Palkinnon saajan valitsee palkintoraati, jonka nimeää Reilun kaupan edistämisyhdistyksen hallitus. Tänä vuonna palkintoraatiin kuuluivat Doris Stockmann ja Reilun kaupan lähettiläs Erkki Toivanen. Reilun kaupan palkinto ja kunniamaininnat jaettiin tänä vuonna kuudetta kertaa.

Muistattehan sitten ABC-Essossa olla reiluja niille ostamillenne Esso huoltoasemille?

Aiempina vuosina Reilun kaupan palkinnon ovat saaneet:

2005: Siwa-kauppaketju
2004: Utajärven kunnan asukkaat
2003: Presidentti Tarja Halonen
2002: kirkkojen kansainvälinen vastuuviikko
2001: tamperelaisen Leinolan koulun Afrikan Helmi -yhdistys

Lähde: Deski -tiedote, 13.12.2006

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Diabetes vuonna 2025


**
Ajattelemisen aihetta
antaa Uutispalvelu Duodecim. Diabeteksen maailmanlaajuinen yleistyminen on ollut nopeampaa kuin synkimmätkään ennustukset ovat ennakoineet. Uusimpien tietojen mukaan diabetesta sairastaa tällä hetkellä jo lähes 250 miljoonaa aikuista, mikä on noin 6 prosenttia kaikista maailman 20–79-vuotiaista. Heistä 80 prosenttia asuu kehitysmaissa.

Kansainvälisen diabetesliiton katsauksen mukaan vielä pahempaa on tulossa. Kuvassa näkyy ennuste vuoden 2025 tilanteesta. Tyypin 2 diabeteksen aikuispotilaiden määrän arvioidaan nousevan 380 miljoonaan. Tämä vastaa 7,1 prosenttia maapallon aikuisväestöstä.

Pakko kysyä: Mikä on johtanut tähän katastrofiin?

Miettikääpä sitä!
Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Lonkeroihin tartuttu jo vuodesta 1952


Lonkero on puhtaasti suomalainen juoma, kertoo minulle Hartwallin tuotepäällikkö Karla Frisk. Mistään muusta maasta ei vastaavaa löydy. Lonkeron (Long-drink) historia ulottuu Helsingin Olympialaisiin vuoteen 1952, jolloin lonkero lanseerattiin. Juoma sai loistavan vastaanoton ja se on säilyttänyt asemansa suomalaisten makumaailmassa.

Lonkeromyynti on käsittämättömän hurjassa vauhdissa. Tammi-syyskuussa lonkeromyynti kasvoi yhteensä 3,9 miljoonaa litraa, ja ylsi syyskuun loppuun mennessä 23 miljoonaan litraan (ETL). Kuluvasta vuodesta tulleekin kaikkien aikojen lonkerovuosi.

Olisikohan syytä kiemurrella eroon lonkeroista?

Lähde: Deski, 11.12.2006

Mitä seuraavaksi - nälkämittari?

Uusavuttomien ihmisten lisääntyminen poikii uusia yritysideoita. Nyt on USA:ssa eräs yritys keksinyt digitaalisen laitteen, jolla voi mitata onko ihmisellä jano. Laite mittaa natriumioneja verinäytteestä. Yritys haaveilee maailmanlaajuisista markkinoista.

Veteraaniurheilija ihmettelee nykyihmisen avuttomuutta. Kohta varmaan tarvitaan nälkämittari ohjaamaan ihmisten ravinnonottoa. Jo eräs sotamies Lahtinen (?) ihmetteli aikoinaan Väinö Linnan Tuntemattomassa Sotilaassa mahtaako hänellä olla nälkä. Vaikka sotilas oli jäänyt ilman ruokaa pitkiksi ajoiksi siellä rintamalla, hän tokaisi jotenkin tähän tyyliin: "Ei sinulla voi olla nälkä. Jos sinä niin kuvittelet, tulee joku herra lyömään sinulle kouraan sellaisen rätingin, että sinulla ei voi olla nälkä..." Väinö Linnan erinomaista tekstiä vapaasti maistellen.

Lähde: MIT Innovations, 2006

sunnuntai, joulukuuta 10, 2006

Christerin ravintouutiset

Olen lokakuusta 2005 lähtien kerran kuukaudessa julkaissut erityisiä ravintouutisia. Ravintouutiset löytyvät koottuna nettisivustoltani http://www.ravintokirja.fi/. Sieltä löytyy myös muuta luettavaa kuten esimerkiksi kirjani Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta suosittu nettiversio.

TIEDOKSI!

Ravinto-oppaani ”Tutkimustietoa urheilijan ravinnosta” täydet lukuoikeudet internetissä sekä kerran kuukaudessa ilmestyvä Ravintotutkimuksen Uutiskirje vuodeksi 2007 voidaan hankkia seuraavasti:

1) maksa 10 euroa tilille 405582-21803, muista ilmoittaa nimesi!

2) ilmoita sähköposti-osoitteesi minulle (christer.sundqvist@wakkanet.fi)

3) saat viikon sisällä sähköpostilla ohjeita, henkilökohtaisen salasanasi ja ensimmäisen uutiskirjeen

Tervetuloa

Diabeteksen hoitoa Mary Vernonin tapaan

*
Otetaan vaihteeksi tiedeuutinen
, jonka luotettavuusmerkintä toistaiseksi on varsin vaatimaton. Epävarmuuteni merkitä tämä juttu luotettavammin, johtuu siitä, että luin tämän jutun eräästä amerikkalaisesta miesten lehdestä (!). En ylipäänsä olisi tästä asiasta kirjoitellut jos lääkäri Annika Dahlqvist ei myöskin olisi eilen asiasta innostunut. Olen tullut niin varovaiseksi viime aikoina tuomaan näitä omia ajatuksia pönkittäviä uutisia esille. Lisäksi tämä on uutinen, josta virallinen tutkijataho on kovasti eri mieltä.

Lunta on tullut tupaan oikein kunnolla kritisoituani vast'ikään Pohjois-Karjala tutkimusta ja siinä tutkimuksessa olleita pieniä puutteita. Päällisin puolinhan Pohjois-Karjala-tutkimus oli loistava näyttö pääjohtaja Pekka Puskan energisyydestä ja terveysajattelun ankkuroimisesta Suomeen. Tupakoinnin väheneminen, liikunnan lisääntyminen ja suomalaisten miesten innostaminen syömään vihanneksia ja hedelmiä ovat loistavia terveysvalistuksen riemuvoittoja. Pohjois-Karjala-tutkimus meni kuitenkin yhden asian suhteen totaalisesti pieleen. Suomalaiset opetettiin syömään margariinia terveellisemmän meijerivoin sijaan ja koko tieteellinen todistuskoneisto valjastettiin pönkittämään ajatusta kaikkien eläinrasvojen vaarallisuudesta.

Tämä diabetesjuttu haiskahtaa Atkinsilta. Tyrmätäänkö se heti? Ei annetaan Mary Vernonille mahdollisuus sanoa sanottavansa myös minun kauttani monen mutkan kautta.

Amerikkalaiset (ja suomalaiset) diabetesjärjestöt neuvovat aikuisiän diabeetikkoja noudattamaan normaaliväestön ravitsemussuosituksia, eli syömään lusikkakaupalla sokeria.

Kuin huutavan äänenä korvessa ja piikkinä diabetesjärjestöjen lihassa on lääkäri Mary Vernon. Vuodesta 1999 lähtien hän on hoitanut aikuisiän sokeritautia (tyypin 2 diabetes) Lawrencen klinikallaan Kansasissa, USA:ssa, menetelmällä josta luovuttiin lähes kaikkien lääkäreiden toimesta jo 1930-luvulla.

Lääkäri Vernon alkaa muodostumaan ongelmaksi. Ei potilailleen jotka parantuvat, ei itselleen jolla on töitä, mutta kylläkin Amerikan Diabetesjärjestölle (ADA), jonka menetelmät ovat aivan päinvastaiset kuin Vernonin.

Miten lääkäri Vernon hoitaa diabetestä? Jättämällä diabeetikon ravinnosta pois hiilihydraatit. Useimmille potilaille tämä riittää. Potilaat eivät enää tarvitse lääkkeitä sokeritautiinsa jos jättävät pois hiilihydraatit ravinnosta.

Lääkäri Vernon saa tukea ajatuksilleen useilta tunnetuilta tiedemiehiltä.

Jos osoittautuu, että Diabetestutkimus ja diabeteksen hoito-ohjeet ovat olleet pielessä jo yli 70 vuotta, minusta tässä on aika vakava paikka edessä myös Suomen Diabetesliitossa. Pistän tähän muutamia poimintoja lääkäri Dahlqvistin blogista Tukholman murteella:

Så exakt vad är diabetes? Det är en sjukdom som handlar om hormonet Insulin. Utsöndrat från bukspottkörteln, transporterar insulinet blodsocker, glukos - den sockerart som kroppen använder för energi - från blodbanan in i cellerna. Problem uppstår emellertid när, ofta pga uttalad övervikt, cellerna börjar bli resistenta, oemottagliga, för insulinets effekt. (Det knackar men ingen öppnar) Som resultat krävs mer insulin för att transportera samma mängd blodsocker in i cellerna. (Knackandet blir ett högt bankande) Detta tillstånd, kallat insulinresistens, är det första stadiet i typ-2-diabetes. Eftersom insulinresistens förvärras över tiden måste bukspottkörteln, pankreas, pumpa ut enorma mängder insulin för att tvinga glukoset in i cellerna (låt oss använda en slägga!). Till slut får pankreas svårt att orka ikapp, och man får kroniskt förhöjt blodsocker, hyperglykemi. Man har då fått etablerad diabetes, med risk för alla dess följdsjukdomar. Tyvärr, från och med nu blir allting bara värre. De insulinproducerande cellerna, betacellerna, blir med tiden utmattade och deras insulinproduktion minskar. (Vid typ-1-diabetes har en autoimmun sjukdom förstört betacellerna) När en gång betacellerna ät utbrända, ser man fram emot dagliga insulininjektioner resten av livet. Eller inte, om man får tro dr Vernon. Till skillnad från protein, fett och fibrer, som har liten eller ingen påverkan på blodsockret, bryts kolhydrater som rörsocker och stärkelse snabbt ner till glukos i magtarmkanalen. Sockret går sedan ut i blodbanan. Ju mer kolhydrater man äter desto fortare och högre stiger blodsockret. Därför, om du har diabetes, är det förståndigt att begränsa blodsockerhöjningen genom att begränsa kolhydratintaget. En annan fördel av att begränsa kolhydratintaget är att man då minskar kaloriintaget, vilket kan göra att man minskar i vikt, vilket i sin tur minskar insulinresistensen.

När Brian Long vaknade täckt av sitt eget blod, visste han att det var dags att söka läkare. Bölden som hade varat sig på hans lår i två månader hade slutligen brustit. På rekommendation från en vän sökte den 30-årige affärsinnehavaren dr Vernon. "Direkt när jag såg bölden Brian hade, var det uppenbart för mig att han hade diabetes." påminner sig dr Vernon, och förklarar att långdragna bölder, liksom svårläkta sårskador, är ett av de yttre tecknen på diabetes. Ett blodprov bekräftade diagnosen, blodsockret var 36 (?), fyra gånger så högt som normalt. Dr Vernon instruerade Long att inta en lågkolhydrat-högfett-kost i sätllet för ADA:s väletablerade kostråd. Hans tillstånd vände - och det snabbt. Inom bara tre månader var han inte längre diabetiker. Och detta helt utan Metformin eller insulininjektioner. "Min behandling var inte alls som någon behandling," sa Long, "allt jag behövde göra var att ändra mina matvanor." Denna förändring förvånade Long, men dr Vernon är mera resolut om behandlingen och resultatet: "Jag tror på att rikta sig mot orsaken, inte symtomen" säger hon, "Det är därför jag börjar med att eliminera maten som höjer blodsockret. Det är bara logiskt." Så logiskt faktiskt att Elliot Proctor Joslin, en läkare utbildad vid Harvard och Yale, använde det för mer än hundra år sen. Enligt noggrant förda patientjournaler från 1893 till 1916 behandlade han framgångsrikt dussintals diabetiker - inklusive sin egen mor - med en diet bestående av 70% fett och bara 10% kolhydrater. Sedan, 1921, upptäckte en kanadensisk vetenskapsman att genom att injicera insulin i diabetiska hundar, kunde deras blodsocker återgå till normal nivå. Snart därefter började insulin användas till människor. 1940 hade insulinet fått utbredd användning, och lågkolhydratkosten minskade alltmer i användning. Dr Joslin betecknades senare som medicinskt reaktionär.

Naturligtvis, i medicinens värld, har erfarenheten hos en enskild läkare ett litet vetenskapligt värde, jämfört med kontrollerade studier. Därför, år 2003, startade forskare vid Duke universitet en studie för att pröva dr Vernons fynd. Resultaten efter 16 veckor blev att 17 av 21 diabetiker kunde signifikant minska sina mediciner, eller sluta med dem helt. "När man utesluter kolhydrater är en minskning av insulindos eller andra mediciner inte bara en fördel, det är en nödvändighet" säger William Yancy, huvudförfattare till Duke-studien. "Annars blir blodsocker-nivån för låg"

Mera bisarrt än ADA:s allmänna rekommendationer för kolhydratkonsumtion, är emellertid organisationens ställningstagande till socker. Enligt ADA finns det ingen anledning för personer med diabetes att begränsa sitt intag av socker. Organisationens publicerade förklaring: När det gäller att höja blodsockret så är socker inte värre än stärkelse. "Det är ett missledande rättfärdigande", säger Feinman. "Stärkelse kan vara det värsta födoämnet man kan äta när det gäller att kontrollera blodsockret"

Den mest uppenbara invändningen mot att behandla diabetes med en lågkolhydrat-högfettkost är att den är just hög i fett. När allt kommer omkring så är mättat fett som kryptonit för hjärtat, eller hur? "Fel", säger Jeff Volek, näringsforskare vid Universitetet i Connecticut. "Vår forskning visar på att ersätta kolhydrater med mättat fett har en fördelaktig effekt på hjärtkärlhälsan", förklarar han. "En lågkolhydratkost minskar kroppens produktion av mättat fett, och ökar dess förmåga att förbränna det inkommande dietära fettet.". "Faktum är", säger Volek, " att mer än ett dussin expertgranskade studier, publicerade sedan 2003, visar att en lågkolhydrat-högfett-diet är mer effektiv i att reducera all hjärtsjukdomsrisk än en högkolhydrat-lågfett-diet". Och, precis som den diet som dr Vernon beskriver, innehåller dessa dieter mellan 50% och 70% av kalorierna från fett.
"Vilket tror du att folk finner mer praktiskt?" frågar dr Vernon. "Att undvika bröd och socker, eller ta insulinsprutor varje dag?" Innan du svarar, betänk att ADA, Amerikas ledande auktoritet på diabetes, vägrar att ens ställa denna fråga till miljoner av personer som lider av diabetes, och lämnar dem ovetande om att det kanske finns ett alternativ till att leva ett liv med medikamenter. "Man kanske föredrar att ta insulinet, och det är det val man har", säger dr Vernon. "Men enligt min erfarenhet är patienterna mycket gladare och friskare utan insulin" Hon är tyst en minut. "Och är inte det som är hela poängen?"

Lukekaa lisää aiheesta lähteistäni:

Campbell Adam. The cure for diabetes. Men's Health, 2006
Dahlqvist Annika. Boten mot diabetes. Doktor Dahlqvist's blogg, 9.12.2006

Kommentoikaa.

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

Vahva näyttö liikunnan merkityksestä painonhallinnassa

***
Hammersmithin sairaalan tutkijat
Englannissa ovat MRI-laitteella (eräänlainen paremman luokan röntgenlaite) tiirailleet useiden henkilöiden vatsaonteloita. Kun vatsaontelon rasvamäärä normaalisti on noin yksi litra, löydetään vyötärölihavuudesta kärsivillä kymmenkertaisia määriä rasvaa. Rasva näkyy MRI-kuvissa vaaleina alueina. Vatsaontelon sisällä oleva rasva on aineenvaihdunnallisesti ongelmallista ja oletetaan, että se aiheuttaa tyypin 2 diabetesta ja sydänsairauksia.

Tutkijat suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi painoindeksiin (BMI). Professori Jimmy Bell sanoo: "On ihmisiä, jotka näyttävät tosi hoikilta ja heillä on normaali BMI, mutta kuitenkin vatsaontelon normaalin yhden rasvalitran sijaan heillä voi olla jopa 7 litraa rasvaa. Olennaista on se missä rasvamme sijaitsee. Elimistön rasva on yleensä hyödyllistä, mutta kun rasvaa on liikaa väärässä paikassa, silloin tilanne muuttuu hankalaksi".

Näyttää siltä, että monet laihdutusdieetit laihduttavat rasvaa "vääristä paikoista". Rasva lähtee varsin nopeasti ihonalaisista kerroksista, mutta vatsaontelon sisäinen rasva lähtee tehokkaasti vain pitkäkestoisella, kuormittavalla liikunnalla yhdistettynä järkevään ravitsemukseen.

Lähde: BBC Health News, 10.12.2006

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka

lauantaina, joulukuuta 09, 2006

Pitkän iän salaisuus - myönteinen elämänasenne

Suomen vanhin asukas Elsa Tilkanen on nukkunut pois. Tämän viikon tiistaina 110-vuotias Tilkanen kuoli Pöytyällä Varsinais-Suomessa. Tilkasen syntymäpäivien aikaan syyskuussa hänen pojanpoikansa kuvaili isoäitiään peruspositiiviseksi ja huumorintajuiseksi ihmiseksi. Pitkän iän salaisuudeksi hän arveli myönteistä elämänasennetta. Yhä useampi suomalainen yltää yli sadan vuoden ikään. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna oli elossa 347 sata vuotta täyttänyttä. Minä tunnen heistä ainakin Ellen -tädin Lohjan Kirkniemestä. Hänenkin elämänasenteensa on erinomaisen positiivinen.

Lähde: Turun Sanomat, 9.12.2006

Lipeäkala kuuluu jouluun

Maku -lehti kertoo lipeäkalasta mm. näin:

Kun lipeäkala saapuu kauppoihin marraskuun alkupuolella, on se monelle lähtölaukaus joulun odotukseen. Tätä perinteistä joulun herkkua soisi syötävän muulloinkin.

Aikaisemmin lipeäkalan valmistaminen oli hidasta ja monimutkaista liottamisineen ja pehmentämisineen, mutta nykyään lipeäkalaa saa kaupoista kypsennystä vaille valmiina. Monen joulupöydässä se on edelleen yhtä tärkeä perinneherkku kuin rosollit ja laatikotkin. Perinteisen, valkokastikkeen kanssa tarjottavan reseptin lisäksi on viime vuosina kehitelty runsas joukko muunnelmia niin aterian pääruoaksi kuin vaikka pikkupaloiksi illanistujaisiin.

Suomalaiset lipeäkalan valmistajat käyttävät raaka-aineena kuivattua molvaa (Molva molva). Molva on hyvin samantyyppinen vaalea kala kuin turska. Kuivatut molvafileet liotetaan sooda-kalkkivedessä minkä jälkeen fileet paloitellaan ja pakataan annospakkauksiin. Valmistusprosessi kestää kaikkiaan 3-4 viikkoa. Kaupoissa myynnissä oleva lipeäkala on sellaisenaan täysin käyttövalmista. Halutessaan kalan voi huuhtoa ”pulauttamalla” sen kylmän vesialtaan kautta keitinveteen, mutta juoksevan veden alla lipeäkalaa ei tule huuhtoa.

Lipeäkala on perinteinen pohjoismainen herkku, jonka käyttö juontaa ajanlaskussa kauas taaksepäin. Pohjoismaisena juhlaruokana se on ollut jo ainakin 500 vuotta, ja tämän ajan valmistustapa on säilynyt lähes muuttumattomana. Kala oli tyypillistä keskitalven ruokaa jo ennen uskonpuhdistusta, jolloin jouluaatto oli vielä paastopäivä, mutta kala kuului sallittuihin paastonajan ruokiin. Myös pula- ja sota-aikoina lipeäkala on ollut monen kodin jouluinen pääruoka kinkun ja muun lihan sijaan. Nykyisessä joulupöydässä kevyt lipeäkala tasapainottaa muuten melko raskasta juhlaruokien tarjontaa. Kalaa on kuivattu ja liotettu lipeäkalaksi myös muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Tanskassa lipeäkala kuuluu ihan olennaisesti joulupöytään. Siellä lipeäkalan kastikkeelle antaa makua mäti. Norjassa lipeäkalan kanssa tarjotaan usein savusilavaa ja sinappikastiketta.

Lipeäkala herättää vahvoja tunteita ja muistoja. Sen nimi on varmasti estänyt useita jopa maistamasta tätä kevyttä herkkua, jonka makuvivahteista saa turhaan hakea viitteitä lipeään tai muuhun vieraaseen tuotteeseen. Kala on kuitenkin mitä herkullisin valinta niin arkeen kuin juhlaan. Itsessään lipeäkalan maku on hyvinkin mietoa ja pehmeää, perinteisen lipeäkala-aterian maut vahvistuvat lisukkeilla, valkokastikkeella, keitetyllä munalla ja mausteilla. Lipeäkala sopii myös moneen erityisruokavalioon, kala on gluteeniton, laktoositon, maidoton ja vähärasvainen tuote. Lipeäkala sisältää runsaasti proteiineja, rasvaa 0,1 %, hiilihydraatteja siinä ei ole lainkaan ja energiaakin vain 100 kJ/100 g.


Ei kuulu minun suosikkeihin, mutta entä sinä, pidätkö sinä lipeäkalasta?

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Onnellisen elämän salaisuuksia

***
Näitä onnellisen elämän salaisuuksia kommentoidaan vilkkaasti!

Laura kysyy
: Kerro nyt minulle miten jotkut ihmiset tuntuvat syövän kuin hevoset ja pysyvät silti laihoina. Toiset taas tuntuvat lihovan pelkästä ruoan tuoksusta! Miten tämä on mahdollista? Minulle elämä on kamppailua kilojeni kanssa. Tohtori Tolosen Solakax auttaa hetkellisesti, mutta vuositasolla tulee kuitenkin kiloja koko ajan lisää. Mitä minä teen? Olet ainoa toivoni, please.

Laura on lähestynyt minua sähköpostilla. Sain luvan pistää vastaukseni tänne näkyville.

Olen miettinyt vastausta sinulle, Laura, erityisen huolella. Tämä on vastaus, joka saattaa ensi lukemisen perusteella tuntua loukkaavalta sinua kohtaan. Olen kuitenkin ladannut tähän vastaukseen kaiken minkä tiedän laihdutuksesta. Kovaltakin tuntuvat asiat pitää sanoa ääneen silloin kun ihminen aidosti hakee apua laihdutukseen. En taatusti ole ainoa toivosi. Listaan tässä alla tärkeimmät toimenpiteesi pyrkiessäsi normaalipainoon. En tiedä nykyistä painoasi, en ikääsi, en juuri mitään sinusta. Kuitenkin pystyn kokoamaan sinulle onnellisen elämän listan, sillä nämä asiat ovat yhteisiä meille kaikille ihmisille:
  1. Älä laihduta. Onnelliseen elämään ei kuulu laihduttaminen, dieeteistä puhuminen, laihdutuspillereiden syöminen. Sen sijaan onnelliseen elämään kuuluu ravitseva, hyvä ruoka. Olisiko niin, että pyrkiessäsi koko ajan laihduttamaan jopa noilla Tolosen lähes arvottomilla tuotteilla, viestitätkin kehollesi, että et ole nyt onnellinen. Olet onnellinen vasta sitten kun laihdut niin ja niin paljon ja tuo tavoite karkaa vuosi vuodelta yhä kauemmas. Pienimmästäkin asiasta ihminen tulee epätoivoiseksi. Ratkaisu on laihduttamisen lopettaminen ja onnellisen elämän aloittaminen.
  2. Liikunta. Tämä liikunta on minun perusjuttuni näissä yhteyksissä. Liikunta vaikuttaa painonhallintaan sillä tavalla, että se lisää perusaineenvaihduntaa ja tuo paremman mielen. Reippaan liikunnan jälkeen ihminen on tasapainoisempi ja voi paljon paremmin. Tee näin: Lähde joka ilta kävelylenkille, aluksi ehkä 30 min. Liiku reippaasti. Lisää asteittain kävelylenkkien pituutta niin, että lopulta kävelet 1 tunnin reippaasti. Ota alussa mukaan tuo Tolosen pilleripurkki taskuusi. Lenkin puolessavälissä otat tuon purkin taskusta, katsot sitä tuimasti ja sanot: Ei koskaan enää! Sitten heität tuon purkin metsään, niin pitkälle kuin jaksat. Hypi tasajalka viitisen minuuttia ja anna kiukkusi laantua. Lähde sitten etsimään purkkia metsästä huomista kävelylenkkiä varten.
  3. Syö rauhassa. Tutkimukset osoittavat, että ei ole suurtakaan merkitystä mitä syö, kunhan käyttää ruokailemiseen varatun hetken viisaasti. Älä tyhjennä ruokalautasta hotkien, vaan käytä ruokailuun vähintään 20-30 min. Nauti ruoan pureskelusta, hyvästä ruokaseurasta, hyvästä ruokajuomasta. Pienikin ruoka-annos riittää tyydyttämään näläntarpeen kunhan syömme tarpeeksi rauhallisesti. Opettele syömään niin kuin ranskalaiset, pitkään ruokapöydässä viihtyen.
  4. Syö pienempiä annoksia. Ravitsemustieteen asiantuntijat eivät aina näe metsää puilta. Luullaan, että ratkaisu on löydettävissä rasvan määrää vähentämällä, vihannesten runsaammalla nauttimisella tai proteiinipitoisen ruoan lisääntyneellä nauttimisella. Tällaista kikkailua voi toki harrastaa ja sillä menestyäkin. Parhaiten asiassa menestyneet kirjoittavat menetelmästään kirjoja, joita myydään best-sellereinä kirjakaupoissa. Voit valita yhden tällaisen kirjan, noudattaa sitä dieettiä, mutta halvemmalla pääset, jos jätät kirjan ostamatta ja vähennät annoskokoja. Katsos, jos vatsa on tottunut suuriin ruoka-annoksiin kestää aika kauan ennen kuin totut pienempiin annoksiin. Mahalaukku venyy hyvinkin suureksi, mutta se myös supistuu ajan kanssa hyväksymään pienemmän annoskoon. Tähän pyrkiminen vaatii malttia.
  5. Syö usein. On tämä nyt järjetöntä, mietit. Olet ehkä menestyksellä noudattanut mehupaastoa ja oikein tsempannut syömällä tosi harvoin. Muistat ehkä laihtuneesi jopa sillä tavoin. Nyt minä sitten sanon, että sinun pitäisikin syödä usein. Aivan niin! Syö jotakin joka kolmas tunti. Kolme pääateriaa: aamiainen, lounas ja päivällinen. Siinä välissä 2-3 välipalaa. Salaisuutena tässä usein syömisessä on se juttu, että ei tule sellaista kiljuvaa nälkää ja verensokeri pysyy mahdollisimman tasaisena koko päivän. Voit toki miettiä vähän mitä syöt, mutta se ei ole olennaista. Tärkeintä on, että syöt usein, kohtuullisia määriä ja monipuolisesti. Tästä tulemmekin viimeiseen ohjeeseeni:
  6. Valmista ruoka itse. Kaikin tavoin pyri järjestämään elämäsi sellaiseen malliin, että voit valmistaa oman ruokasi perusruokatarvikkeista. Älä sorru valmisruokiin ja eineksiin. Ne ovat tietenkin ruokaa, mutta ei yhtä hyvää ruokaa kuin jos itse valmistaisit ruoan. Katsos, eineksiä valmistettaessa joudutaan tekemään paljon erilaisia kompromissejä, joiden takia vitamiinit ja hivenaineet vähenevät. Minulla on sellainen mielikuva, että eineksiä markkinoidaan kierolla tavalla, jotta ihmiset ostaisivat niitä mahdollisimman paljon. Kerrotaan esimerkiksi, että einekset ovat yhtä hyvää ruokaa kuin kotona tehty. Ei pidä paikkaansa.
Onnea koko loppuelämäksesi uuden onnellisemman elämäsi kynnyksellä. Kerro miten edistyt!

Varustan nämä juttuni jatkossa luotettavuusmerkinnöillä:

*** = Erittäin luotettava tutkimustieto
** = Tietoa voidaan pitää jokseenkin luotettavana
* = Asiantuntijat kiistelevät tiedon luotettavuudesta
# = Todennäköisesti epäluotettava tutkimustieto
## = Erittäin pienen tutkijapiirin levittämä harhaoppi
### = Täydellistä huijausta alusta loppuun saakka