Kansalaisaloite

lauantaina, marraskuuta 11, 2006

Itärajan rekkajonot häiritsevät elintarvikkeiden jakelua

Oletko sinäkin ihmetellyt rekkajonoja itärajan tuntumassa? Pahimmillaan jonot ovat olleet yli 50 km pitkiä ja ulottuneet Vaalimaalta lähes Haminaan saakka. Bloggaaja Niunau asuu 40 kilometriä rajasta ja näkee rekkajonot kotiinsa. Luulisi, että tuollaisesta jonosta on liikenneturvallisuuden lisäksi muutakin haittaa.

Rekkajonot aiheuttavat ongelmia elintarvikeyhtiöille kertoo mm. Taloussanomat. Esimerkiksi Valio on joutunut sekä hävittämään Venäjälle viemäänsä maitoa että rukkaamaan toimitusaikatauluja asiakkaidensa kanssa. Valiolla on ainoana suomalaisena elintarvikeyhtiönä Venäjän tullin kanssa sopimus niin kutsutusta vihreästä linjasta ja rekat voivat ohittaa rajajonon. Tämäkään ei ole kuitenkaan nyt auttanut tässä poikkeuksellisen pahassa ruuhkatilanteessa.

Valio vie Venäjälle juustoa ja voita, mutta myös tuoretuotteita, kuten pastöroitua maitoa, jogurttia ja smetanaa. Ne eivät viivytyksiä kestä. Osa maidosta on ollut liian vanhaa jo perille tullessaan. Valio valmistaa Venäjällä myytävät tuotteensa Suomessa. Riihimäen meijeristä lähtee Venäjälle viikoittain neljäkymmentä rekallista Valion tuotteita.

Vaalimaalla rajanylitystä odotteli tänään (11.11.2006) noin 20 kilometrin pituinen rekkajono. Nuijamaalla jonon pituudeksi arvioitiin noin 10 kilometriä. Tilanne oli molemmilla rajoilla normaali. Rekkoja on vain niin paljon, että tiet ja venäläinen (suomalainen?) byrokratia ei vedä rekkoja nopeammin. Venäläiset eivät tee mitään tilanteen hyväksi, koska vika on suomalaisissa. Suomalaiset eivät tee mitään, koska vika on tietenkin venäläisissä. Ministeri Huovinen on luvannut 1,5 metrin levennyksen Venäjän rajalle johtavan tien varteen. On itse asiassa aika naurettava toimenpide. Pistäkää tien varteen pysähtymiskielto ja valjastakaa muutama työtön kirjoittamaan sakkolappuja. Onhan rekkajonosta silloin edes jotain hyötyä.

Lähde: Verkkotie-lehti, 10.11.2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti